scieee Science in your language
[fi] (orig)

Tulorekisteri harmaan talouden torjunnassa − erityisesti de lege ferenda

Abstract

Kansallinen tulotietojärjestelmä otettiin käyttöön 1.1.2019, josta lähtien suorituksen maksajalla on ollut velvollisuus ilmoittaa rekisteriin maksamansa palkat ja muut ansiotulot. Tulotietojärjestelmää säätelee tulotietojärjestelmästä annettu laki (53/2018), jonka esitöissä HE 134/2017 vp tulotietojärjestelmän yhdeksi vaikutukseksi on arvioitu harmaan talouden torjuntaedellytysten parantuminen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kansallisen tulotietojärjestelmän hyödyntämismahdollisuudet harmaan talouden torjunnassa erityisesti de lege ferenda. Tutkimuksen metodeina käytän oikeusdogmatiikkaa eli lainoppia, jonka avulla tulkitsen ja systematisoin tulotietojärjestelmää koskevaa, voimassa olevaa lainsäädäntöä erityisesti harmaan talouden torjunnan näkökulmasta. Oikeuspoliittisen de lege ferenda -metodin tarkoituksena on tuottaa uutta lainsäädäntöä koskevia ratkaisuehdotuksia niiltä osin, kun tulotietojärjestelmää voitaisiin lainsäädäntömuutoksin hyödyntää harmaan talouden torjunnassa efektiivisemmin nykytilaan nähden. Tutkimuksen perusteella esimerkiksi osa tällä hetkellä vapaaehtoisesti annettavista täydentävistä tiedoista tulisi muuttaa säännönmukaisesti annettaviksi pakollisiksi tiedoiksi, jotta tietojen käyttäjät saavat sähköisesti tarpeellisia tietoja harmaan talouden torjuntatoimenpiteiden tueksi. Tulotietojärjestelmästä annetun lain 13 §:ä tulisi myös muuttaa niin, että tietoja voidaan tulorekisteristä jaella useammalle tiedon käyttäjälle esimerkiksi tulonsaajan antaman valtuuden avulla, kuin mitä lainsäädäntö tällä hetkellä mahdollistaa. Lisäksi tulotietojärjestelmästä annetun lakia tulisi muuttaa niin, että salassapitosäännös ei koske tilaajavastuulain selvitysvelvollisuuden toteuttamiseksi tarvittavia tietoja, jolloin ne voidaan jaella rekisteristä viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) mukaisena julkisena tietona. Muutoksien johdosta tulorekisteristä pystyttäisiin tuottamaan tilaajavastuulain 5 ja 5 a §:n mukainen raportti tilaajan selvitysvelvollisuuden täyttämiseksi. Lisäksi raportin muodostaminen edellyttää ennakkoperintärekisterin, kaupparekisterin, työnantajarekisterin, arvonlisäverovelvollisten rekisterin, verovelkarekisterin ja kaupparekisterin tietojen jakelua myös tulorekisterin kautta. Ilmoitettuihin tietoihin tehdyt muutokset ja korjaukset tulisi myös välittää tiedon käyttäjille väärinkäytösten ehkäisemiseksi. Myös tulonsaajalle itselleen tulisi mahdollistaa tietojen oikeellisuuden kiistäminen sähköisesti sen sijaan, että tulonsaajalla on velvollisuus korjata tiedot yksittäin jokaiselle tietoja hyödyntävälle taholle.

Read accessible full text

Tulorekisteri harmaan talouden torjunnassa − erityisesti de lege ferenda

Author: Yli-Hukka, Essi-Emilia
Publisher: fi=Lapin yliopisto|en=University of Lapland|
Year: 2020
Source: https://lauda.ulapland.fi/bitstream/10024/64329/1/Yli-Hukka%20Essi-Emilia.pdf
Tulo ekis e i ha maan alouden o junnassa
− e i yises i de lege e enda
P o g adu
Essi Yli-Hukka
Lapin yliopis o
Finanssioikeus
2020
Lapin yliopis o, oikeus ie eiden iedekun a
Työn nimi: Tulo ekis e i ha maan alouden o junnassa − e i yises i de lege e enda
Tekijä: Essi Yli-Hukka
Ope uskokonaisuus ja oppiaine: Oikeus iede, inanssioikeus
Työn laji: Mais e i u kielma
Si umää ä: XVII + 72
Vuosi: 2020
Tii is elmä:
Kansallinen ulo ie ojä jes elmä o e iin käy öön 1.1.2019, jos a läh ien suo i uksen
maksajalla on ollu el ollisuus ilmoi aa ekis e iin maksamansa palka ja muu an-
sio ulo . Tulo ie ojä jes elmää sää elee ulo ie ojä jes elmäs ä anne u laki (53/2018),
jonka esi öissä HE 134/2017 p ulo ie ojä jes elmän yhdeksi aiku ukseksi on a i-
oi u ha maan alouden o jun aedelly ys en pa an uminen. Tu kimuksen a koi uk-
sena on sel i ää kansallisen ulo ie ojä jes elmän hyödyn ämismahdollisuude ha -
maan alouden o junnassa e i yises i de lege e enda. Tu kimuksen me odeina käy än
oikeusdogma iikkaa eli lainoppia, jonka a ulla ulki sen ja sys ema isoin ulo ie ojä -
jes elmää koske aa, oimassa ole aa lainsäädän öä e i yises i ha maan alouden o -
junnan näkökulmas a. Oikeuspolii isen de lege e enda -me odin a koi uksena on
uo aa uu a lainsäädän öä koske ia a kaisuehdo uksia niil ä osin, kun ulo ie ojä -
jes elmää oi aisiin lainsäädän ömuu oksin hyödyn ää ha maan alouden o junnassa
e ek ii isemmin nyky ilaan nähden. Tu kimuksen pe us eella esime kiksi osa ällä he -
kellä apaaeh oises i anne a is a äyden ä is ä iedois a ulisi muu aa säännönmu-
kaises i anne a iksi pakollisiksi iedoiksi, jo a ie ojen käy äjä saa a sähköises i
a peellisia ie oja ha maan alouden o jun a oimenpi eiden ueksi. Tulo ie ojä jes-
elmäs ä anne un lain 13 §:ä ulisi myös muu aa niin, e ä ie oja oidaan ulo ekis e-
is ä jaella useammalle iedon käy äjälle esime kiksi ulonsaajan an aman al uuden
a ulla, kuin mi ä lainsäädän ö ällä he kellä mahdollis aa. Lisäksi ulo ie ojä jes el-
mäs ä anne un lakia ulisi muu aa niin, e ä salassapi osäännös ei koske ilaaja as uu-
lain sel i ys el ollisuuden o eu amiseksi a i a ia ie oja, jolloin ne oidaan jaella
ekis e is ä i anomaisen oiminnan julkisuudes a anne un lain (621/1999) mukai-
sena julkisena ie ona. Muu oksien johdos a ulo ekis e is ä pys y äisiin uo amaan
ilaaja as uulain 5 ja 5 a §:n mukainen apo i ilaajan sel i ys el ollisuuden äy ä-
miseksi. Lisäksi apo in muodos aminen edelly ää ennakkope in ä ekis e in, kaup-
pa ekis e in, yönan aja ekis e in, a onlisä e o el ollis en ekis e in, e o elka e-
kis e in ja kauppa ekis e in ie ojen jakelua myös ulo ekis e in kau a. Ilmoi e uihin
ie oihin ehdy muu okse ja ko jaukse ulisi myös äli ää iedon käy äjille ää in-
käy ös en ehkäisemiseksi. Myös ulonsaajalle i selleen ulisi mahdollis aa ie ojen oi-
keellisuuden kiis äminen sähköises i sen sijaan, e ä ulonsaajalla on el ollisuus ko -
ja a iedo yksi äin jokaiselle ie oja hyödyn ä älle aholle.
Asiasana : ulo ekis e i, ha maa alous, ilaaja as uu, de lege e enda
Sisällys
LÄHTEET ........................................................................................................................................................ I
LYHENTEET ........................................................................................................................................... XVII
1 JOHDANTO ................................................................................................................................................ 1
1.1 Tu kimuskohde ja u kimuksen a oi ee .................................................................... 1
1.2 Tu kimusme odi , aineis o ja aiheen ajaus .................................................................. 7
2 TULOTIETOJÄRJESTELMÄ.................................................................................................................. 9
2.1 Laki ulo ie ojä jes elmäs ä (53/2018) ...................................................................... 12
2.2 Tulo ekis e in a oi ee ................................................................................................... 16
2.3 Tulo ekis e in ie osisäl ö ................................................................................................ 18
2.4 Tie ojen oimi aminen ulo ekis e iin ........................................................................ 22
2.5 Seu aamusmaksu ................................................................................................................ 25
2.5.1 Tulo ie ojä jes elmäs ä anne u laki ja myöhäs ymismaksu ............... 26
2.5.2 Oma-aloi eis en e ojen e o usmene elys ä anne u laki ja
e onko o us ...................................................................................................................... 27
2.5.3 Ve o usmene elys ä anne u laki ja laiminlyön imaksu ....................... 28
2.6 Tie ojen jakelu ulo ekis e is ä....................................................................................... 29
3 TULOREKISTERI HARMAAN TALOUDEN TORJUNNASSA DE LEGE LATA ................... 31
3.1 Ha maan alouden o jun a .............................................................................................. 34
3.1.1 Työnan aja el oi eiden laiminlyön i (ns. pimeä yö oima) ............... 40
4 TULOREKISTERI HARMAAN TALOUDEN TORJUNNASSA DE LEGE FERENDA .......... 45
4.1 Pal elussuhde ie ojen pakollisuus ................................................................................ 46
4.2 Poliisin iedonsaan ioikeus .............................................................................................. 48
4.3 Kolmansien osapuolien iedonsaan ioikeus .............................................................. 50
4.5 Tie ojen ko jaaminen ja muu os en a kis oin i ........................................................ 52
4.6 Osajulkisuus ilaaja as uulain sel i ys el ollisuuden edis ämiseksi.............. 55
5 LOPUKSI .................................................................................................................................................. 67
I
LÄHTEET
Vi allisläh ee
Halli uksen esi ykse
HE 1/1998 p Halli uksen esi ys eduskunnalle uudeksi Suomen Halli us-
muodoksi (Uusi nimike: Suomen pe us uslaki, PeVM
10/1998 p).
HE 30/1998 p Halli uksen esi ys Eduskunnalle laiksi i anomais en oimin-
nan julkisuudes a ja siihen lii y iksi laeiksi. Helsinki 1998.
HE 74/1998 p Halli uksen esi ys Eduskunnalle sakkoa, muun o angais us a
ja ikesakkoa koske ien säännös en uudis amises a. Helsinki
1998.
HE 109/2005 p Halli uksen esi ys eduskunnalle uudeksi osakeyh iölainsää-
dännöksi. Helsinki 2005.
HE 114/2006 p Halli uksen esi ys eduskunnalle laiksi ilaajan sel i ys el ol-
lisuudes a ja as uus a ulkopuolis a yö oimaa käy e äessä.
Helsinki 2006.
HE 36/2009 p Halli uksen esi ys Eduskunnalle laiksi ah as a sähköises ä
unnis amises a ja sähköisis ä alleki joi uksis a sekä e äiksi
siihen lii y iksi laeiksi.
HE 163/2010 p Halli uksen esi ys Eduskunnalle laeiksi Ha maan alouden
sel i ysyksikös ä sekä Ve ohallinnos a anne un lain 4 §:n
muu amises a.
HE 18/2012 p Halli uksen esi ys eduskunnalle laeiksi ilaajan sel i ys el-
ollisuudes a ja as uus a ulkopuolis a yö oimaa käy e ä-
essä sekä julkisis a hankinnois a anne un lain 49 §:n muu a-
mises a. Helsinki 2012.
II
HE 204/2013 p Halli uksen esi ys eduskunnalle laeiksi e o us ie ojen julki-
suudes a ja salassapidos a anne un lain sekä ilaajan sel i-
ys el ollisuudes a ja as uus a ulkopuolis a yö oimaa käy-
e äessä anne un lain 5 §:n muu amises a. Helsinki 2013.
HE 97/2017 p Halli uksen esi ys eduskunnalle e onkannon, e o uksen
oimi amisen ja e äiden seu aamusmaksujen uudis amis a
koske aksi lainsäädännöksi. Helsinki 2017.
HE 134/2017 p Halli uksen esi ys eduskunnalle laiksi ulo ie ojä jes elmäs ä
ja e äiksi siihen lii y iksi laeiksi. Helsinki 2017.
HE 29/2019 p Val io a ainminis e iön alousa ioesi ys uodelle 2020.
Helsinki 2020.
HE 62/2019 p Halli uksen esi ys eduskunnalle laeiksi e äiden ulo ie ojä -
jes elmää koske ien lakien oi-maan ulosäännös en muu a-
mises a sekä e o usmene elys ä anne un lain ja oma-aloi -
eis en e ojen e o usmene elys ä anne un lain muu ami-
ses a. Helsinki 2019.
Ve ohallinnon pää ökse ja ohjee
VH/2784/00.01.00/2018 Ve ohallin o: Seu aamusmaksu oma-aloi ei-
sessa e o uksessa
VH/2098/00.01.00/2018 Ve ohallin o: Ennakkope in ä ekis e öinnin
aiku ukse y i ys oimin aan.
VH/1007/00.01.00/2019 Ve ohallin o: Ulkomailla yösken elyn e o us.
VH/2853/00.01.00/2019 Ve ohallinnon pää ös: Tulo ekis e i-ilmoi ami-
sen laiminlyön imaksu.
VH/5018/00.01.00/2019 Ve ohallin o: Ennakonpidä yksen oimi ami-
nen.

III
VH/5828/00.01.00/2019 Tulo ie ojä jes elmäs ä anne un lain (53/2018)
4 §:n 1 momen in mukainen pää ös ulo ekis e-
iin alle e a is a iedois a.
VH/6312/00.01.00/2019 Yksi yiskoh aise ulo ekis e in ohjee : Raha-
palka ja palkas a ähenne ä ä e ä .
VH/6313/00.01.00/2019 Yksi yiskoh aise ulo ekis e in ohjee : Palkka-
ie oilmoi uksen pakollise ja äyden ä ä ie-
do .
VH/6314/00.01.00/2019 Yksi yiskoh aise ulo ekis e in ohjee : Tie ojen
ilmoi aminen ulo ekis e iin − Työnan ajan
e illisilmoi us.
VH/6317/00.01.00/2019 Yksi yiskoh aise ulo ekis e in ohjee : Tie ojen
ilmoi aminen ulo ekis e iin: yön ekijän pal-
ki seminen, y i äjälle makse a a suo i ukse
ja muu e i yis ilan ee .
VH/6319/00.01.00/2019 Yksi yiskoh aise ulo ekis e in ohjee : Tie ojen
ilmoi aminen ulo ekis e iin − Kansain älise
ilan ee .
VH/6322/00.01.00/2019 Yksi yiskoh aise ulo ekis e in ohjee : Tulo ie-
ojen ilmoi aminen − Sijaismaksajan maksama
suo i ukse .
VH/6324/00.01.00/2019 Yksi yiskoh aise ulo ekis e in ohjee : Tulo ie-
ojen ilmoi aminen − Seu aamusmaksu .
IV
Eu oopan unionin i allisaineis o
KOM/2007/0628 lopull. EU:n komission iedonan o neu os olle, Eu oo-
pan pa lamen ille, Eu oopan alous- ja sosiaali-
komi ealle ja alueiden komi ealle - Tehokkaam-
min pimeää yö ä as aan.
EU:n yleinen ie osuoja-ase us Eu oopan pa lamen in ja neu os on ase us (EU)
2016/679, anne u 27 päi änä huh ikuu a
2016, luonnollis en henkilöiden suojelus a hen-
kilö ie ojen käsi elyssä sekä näiden ie ojen a-
paas a liikku uudes a ja di ek ii in 95/46/EY
kumoamises a (EU:n yleinen ie osuoja-ase us).
Lausunno ja mie innö
PeVL 49/2014 p − HE 174/2014 p Pe us uslaki aliokunnan lausun o 49/2014 p,
koskien halli uksen esi ys ä eduskunnalle laiksi
ikos o junnas a Tullissa ja e äiksi siihen lii y-
iksi laeiksi.
VaVM 20/2017 p − HE 134/2017 p Val io a ain aliokunnan mie in ö koskien halli-
uksen esi ys ä eduskunnalle laiksi ulo ie ojä -
jes elmäs ä ja e äiksi siihen lii y iksi laeiksi.
TaVL 48/2017 p Talous aliokunnan lausun o koskien halli uk-
sen esi ys ä eduskunnalle laiksi ulo ie ojä jes-
elmäs ä ja e äiksi siihen lii y iksi laeiksi.
PeVL 49/2017 p − HE 134/2017 p Pe us uslaki aliokunnan lausun o koskien hal-
li uksen esi ys ä eduskunnalle laiksi ulo ie o-
jä jes elmäs ä ja e äiksi siihen lii y iksi laeiksi.
POL-2017-29040 − HE 134/2017 p Poliisihalli uksen lausun o koskien halli uksen
esi ys ä eduskunnalle laiksi ulo ie ojä jes el-
mäs ä ja e äiksi siihen lii y iksi laeiksi.
V
Muu i allisläh ee
KK 88/2018 p. Ki jallinen kysymys kansallisen ulo ie ojä jes-
elmän puu eiden ko jaamises a.
SMDno-2015-2083 Sisäminis e iö: Ha maan alouden ja alous i-
kollisuuden o junnan oimenpideohjelma uo-
sille 2016–2020.
VM211:00/2018 Val io a ainminis e iön ase amispää ös
VM211:00/2018, Tulo ekis e iyksikön yh eis-
yö yhmä, diaa inume o
VM/2694/00.01.00/2018.
VN/3063/2020 Oikeusminis e iö: Ase amispää ös. Demok a-
ia- ja julkisoikeusosas o. Posi ii isen luo o ie-
o ekis e in almis eleminen ja maksuhäi-
iöme kin öjen säily ysaikojen lyhen äminen −
ohjaus yhmä ja ala yö yhmä .
Ki jallisuus
Ansamäki 2017
Ansamäki, Piia; Suju a e o a kas us. Helsinki, 2017.
Halli uksen julkaisusa ja 10/2015.
Val ioneu os on kanslia: Ra kaisujen Suomi, pääminis e i Juha Sipilän halli uksen s a-
eginen ohjelma. Halli uksen julkaisusa ja 10/2015.
[h ps:// al ioneu os o. i/documen s/10184/1427398/Ra kaisujen+Suomi_FI_YH-
DISTETTY_ne i.pd ]
Hanninen e al. 2017.
Hanninen, Minna − Laine, Elli − Ran ala, Ka i − Rusi, Ma i − Va hela, Ma kku:
Henkilö ie ojen käsi ely: EU- ie osuoja-ase uksen aa imukse . Helsinki 2017.
Ha maan alouden sel i ysyksikkö 40/2018
VI
Ha maan alouden sel i ysyksikön sel i ys: Vel oi eiden hoi amis a ku aa ien ie o-
jen julkaiseminen YTJ-käy ölii ymässä 40/2018.
[h ps://www. e o. i/globalasse s/ha maa- alous-ja- alous ikollisuus/ o jun a/ku-
a - ideo -ja- iedos o /2018_040- el oi eiden-hoi amis a-ku aa ien- ie ojen-julkai-
seminen-y j-k%C3%A4y %C3%B6lii ym%C3%A4ss%C3%A4.pd ]
Ha maan alouden sel i ysyksikkö 1/2019
Ha maan alouden sel i ysyksikön sel i ys: A onlisä e on palau uspe okse 1/2019.
[h ps://www. e o. i/globalasse s/ha maa- alous-ja- alous ikollisuus/sel i yk-
se /2019_01-a onlis%C3%A4 e on-palau uspe okse .pd ]
Ha maan alouden sel i ysyksikkö 4/2019
Ha maan alouden sel i ysyksikön sel i ys: Vi anomais en näkemyksiä ha maan a-
louden nyky ilas a 4/2019.
[h ps://www. e o. i/globalasse s/ha maa- alous-ja- alous ikollisuus/laajuus/ku-
a - ideo -ja- iedos o /2019_4_ i anomais en_n%C3%A4kemyksi%C3%A4_ha -
maan_ alouden_nyky ilas a.pd ]
Ha maan alouden o junnan aiheu ama sään ely aakka: Tii is elmä.
Ha maan alouden o junnan aiheu ama sään ely aakka: Tii is elmä. Kilpailu- ja ku-
lu aja i as o 27.3.2018.
[h ps://www. e o. i/globalasse s/ha maa- alous-ja- alous ikollisuus/ o jun a/ku-
a - ideo -ja- iedos o /kk _ha maan_ alouden_ o junnan_saan ely aakka.pd ]
Helminen 2001
Helminen, Ma jaana: Kansain älinen e o us. Helsinki 2001. Päi i y ä julkaisu.
Hi onen 2011
Hi onen, A i, Mi kä me odi ? Opas oikeus ie een me odologiaan. Yleisen oikeus ie-
een julkaisuja 17. Helsinki 2011.
Hi onen − Li h − Walden 2010
XIII
[h ps://www. k. i/ apa u ma akuu uskeskus/ uosike omus/ al on a-ja- akuu-
us ekis e i/] (13.4.2020)
Ha maa alous & alous ikollisuus: A ioi a ha maas a aloudes a ja e o ajees a.
[h ps://www. e o. i/ha maa- alous- ikollisuus/laajuus/a ioi a-ha maas a- alou-
des a-ja- e o ajees a/] (19.4.2020)
Pa en i- ja ekis e ihalli us: Vi e- ie opal elun hinnas o 29.10.2019 alkaen.
[h ps://www.p h. i/ i/kauppa ekis e i/ ie opal elu / i e/ i e-hinnas o.h ml]
(19.4.2020)
Työsuojelu i anomainen: Ha maa alous ja yösuojelu.
[h ps://www. yosuojelu. i/ha maa- alous/ha maa- alous-ja- yosuojelu] (26.4.2020)
Ha maa alous & alous ikollisuus: Ve o us.
[h ps://www. e o. i/ha maa- alous- ikollisuus/ o jun a/ e o us/] (1.5.2020)
Tulo ekis e i: Tulo ekis e in ie oja käy e ään laajas i e ilaisissa pää öksissä.
[h ps://www. e o. i/ ulo ekis e i/ ie oa-meis %C3%A4/ ie oa- ulo ekis e-
is %C3%A4/ajankoh ais a/uu ise / ulo ekis e in- ie oja-kay e aan-laajas i-e ilai-
sissa-paa oksissa/] (3.5.2020)
Tulo ekis e i: Työnan aja, ulo ekis e i-ilmoi aminen aiku aa päi ä ahan käsi elyn
suju uu een.
[h ps://www. e o. i/ ulo ekis e i/ ie oa-meis %C3%A4/ ie oa- ulo ekis e-
is %C3%A4/ajankoh ais a/uu ise / yonan aja- ulo ekis e i-ilmoi aminen- aiku -
aa-pai a ahan-kasi elyn-suju uu een/] (3.5.2020)
PAM: Kaupan yöeh osopimus ja palkkalii e.
[h ps://www.pam. i/media/ es_kauppa_2020_2022_web_ almis.pd ] (4.5.2020)
Ve ohallin o: Sosiaali akuu usmaksu .
[h ps://www. e o. i/y i ykse -ja-yh eiso / ie oa-y i ys e o ukses a/y i ys_ yonan-
ajana/sosiaali akuu usmaksu /] (2.5.2020)
TRHV: Työ ekijäin yhmähenki akuu us.

XIV
[h ps://www. k. i/ h /] (2.5.2020)
Tulo ekis e i: Tulo ekis e io e.
[h ps://www. e o. i/ ulo ekis e i/yksi yishenkil%C3%B6 / ulonsaaja / ulo ekis e-
io e/] (2.5.2020)
Ve i as: Maksu odis us.
[h ps://www. e i as. i/ yonan aja / yel- akuu us/ yel-maksu /maksu odis us]
2.5.2020)
Työsuojeluhallin o: Tilaaja as uulaki muu ui, näin ilaaja sel i ää yö e eyshuollon
jä jes ämisen.
[h ps://www. yosuojelu. i/-/ ilaaja as uulaki-muu ui-nain- ilaaja-sel i aa- yo e -
eyshuollon-ja jes amisen] (2.5.2020)
Tulo ekis e i: Tulo ekis e i suo i uksen maksajille.
[h ps://www. e o. i/ ulo ekis e i/y i ykse -ja-o ganisaa io /suo i uksen-maksa-
ja /] (3.5.2020)
Ilma isen palkkalasku i
[h ps://www.ilma inen. i/elakelasku imme/kay a-lasku ei a/#palkkalasku i]
(3.5.2020)
Yleis ä ulo ekis e is ä: usein kysy yä. Ke kä o a ulo ekis e in käy äjiä?
[h ps://www. e o. i/ ulo ekis e i/ ie oa-meis %C3%A4/usein-kysy y%C3%A4- u-
lo ekis e is %C3%A4/yleis a- ulo ekis e is a/] (3.5.2020)
Ve ohallin o: Näin ilmoi a a onlisä e on.
[h ps://www. e o. i/y i ykse -ja-yh eiso / ie oa-y i ys e o ukses a/a onlisa e o-
us/milloin-ilmoi an-ja-maksan/] (3.5.2020)
Ha maa alous & alous ikollisuus: E uude .
[h ps://www. e o. i/ha maa- alous- ikollisuus/ o jun a/e uude /] (3.5.2020)
ETK: Lakisää eise sosiaali akuu usmaksu Suomessa 2020.
XV
[h ps://www.e k. i/wp-con en /uploads/lakisaa eise -sosiaali akuu usmaksu -suo-
messa-2020-suomi.pd ] (3.5.2020)
Val io a ainminis e iö: Posi ii isen luo o ie o ekis e in ylläpi äjäksi esi e ään Ve o-
hallinnon Tulo ekis e iyksikköä.
[h ps:// m. i/a ikkeli/-/asse _publishe /1410853/posi ii isen-luo o ie o ekis e-
in-yllapi ajaksi-esi e aan- e ohallinnon- ulo ekis e iyksikkoa] (31.5.2020)
Oikeusminis e iö: Yh een e o. Posi ii inen luo o ie o ekis e i − lain almis eluala yö-
yhmän keskus elu ilausuus sidos yhmien kanssa.
[h ps://api.hankeikkuna. i/asiaki ja /994a77ab-9456-4e32-a14b-
488a261c415b/01c3a182-9ca0-4728-aa13-4e0d353ba5a1/YHTEEN-
VETO_20200522062451.PDF] (31.5.2020)
Tulo ekis e iyksikkö: Tulo ekis e in huol oka ko .
[h ps://www. e o. i/ ulo ekis e i/ohjelmis okehi %C3%A4j%C3%A4 /ja jes-
elma/ja jes elma iedo ee /huol oka kojen-aika aulu/] (31.5.2020)
Opinnäy e yö
Ra aska, An i: Kansallisen ulo ekis e in aiku ukse pieny i ys en palkanlasken aan –
Tulo ekis e ioppaan almis us, Oulun amma iko keakoulu, 2018.
[h p://u n. i/URN:NBN: i:amk-2018121721955]
Waheed, Nam a: Tulo ekis e in aiku us ili oimis ojen oimin aan, Haaga-Helia am-
ma iko keakoulu, 2018.
[ h p://u n. i/URN:NBN: i:amk-2018100315602]
Haa ala, Roni: Kansallisen ulo ekis e in aiku ukse ili oimis o yöhön, Lahden amma -
iko keakoulu, 2018.
[h ps://co e.ac.uk/download/pd /161424396.pd ]
Keskinen, Ka oliina: Tulo ekis e iuudis us yöeläkeyh iön asiakkuuksissa ja kilpailussa,
Tampe een Yliopis o, Joh amisko keakoulu, 2018.
XVI
[h ps:// epo. uni. i/bi s eam/handle/10024/104933/1546864871.pd ?se-
quence=1&isAllowed=y]
Leh onen, Ta ja: Tulo ekis e i − Muu okse ili oimis on palkkahallinnossa, Vaasan am-
ma iko keakoulu, 2019.
[h ps://www. heseus. i/bi s eam/handle/10024/166701/Leh onen_Ta ja.pd ?se-
quence=2]
XVII
LYHENTEET
EU Eu oopan unioni
ETK Eläke u akeskus
HE Halli uksen esi ys
Julkisuuslaki Laki i anomaisen oiminnan julkisuudes a (621/1999)
Ka e Kansallisen ulo ekis e in pe us amishanke
Kela Kansaneläkelai os
KK Ki jallinen kysymys
OP Osuuspankki
PeVL Pe us uslaki aliokunnan lausun o
PRH Pa en i- ja ekis e ihalli us
SM Sisäminis e iö
SopS Suomen säädöskokoelman sopimussa ja
TaVL Talous aliokunnan lausun o
TREKK Pohjoismainen sopimus e onkannos a ja sii os a (SopS
97/1997)
Tulo ekis e ilaki Laki ulo ie ojä jes elmäs ä (53/2018)
VaVM Val io a ain aliokunnan mie in ö
VH Ve ohallin o
p Val iopäi ä
YTJ Y i ys- ja yh eisö ie ojä jes elmä
1
1 JOHDANTO
1.1 Tu kimuskohde ja u kimuksen a oi ee
Tu kimuksen koh eena on kansallisen ulo ie ojä jes elmän ooli ha maan alouden
o junnassa nykylainsäädännön pui eissa, sekä po en iaalisen ule aisuudessa sää-
de ä än lainsäädännön näkökulmas a. Tulo ie ojä jes elmää koske ia oikeus ie eelli-
siä u kimuksia ei ole eh y lainkaan, ai ainakaan ne ei ä jä jes elmän uo eudes a
joh uen ole ielä almis unee ämän u kimuksen ekohe kellä. Täs ä joh uen ulo ie-
ojä jes elmän aiku uksia ha maan alouden o jun aan ei ole myöskään u ki u. Jä -
jes elmän hyödyn ämismahdollisuuksia o jun a oiminnassa on a ioi u ulo ie ojä -
jes elmäs ä anne un lain esi öissä lähinnä pin apuolises i, a kemman aiku us-
ena ioinnin jäädessä yhjäksi. Myös ekis e in aloudellisia aiku uksia on ainoas-
aan a ioi u lain esi öissä, joka joh uu ha maan alouden ilmiön luon ees a, sillä äs-
mällisiä a ioi a Suomessa esiin y än ha maan alouden koos a on käy ännössä mah-
do on a ehdä.1 Tulo ie ojä jes elmää on aikaisemmin u ki u ai si u u e inäisissä
opinnäy e öissä, lii yen pääsään öises i ulo ekis e in oiminnalliseen puoleen ja sen
aloushallinnolle uomiin muu oksiin.2 Ku en sano ua, a sinainen oikeus ie eellinen
u kimus aiheeseen lii yen on ois aiseksi ähäis ä. Edellä maini us a joh uen u ki-
muksen a kas elukulma on uo e, joka aiheu aa oma haas eensa myös u kimuk-
sessa hyödynne ä än aineis on ke äämiseksi. Tulo ie ojä jes elmää koske an oikeus-
käy ännön puu uessa oissijais en oikeusläh eiden, esime kiksi lain esi öiden me ki-
ys on ko os unu a. Lain ulkinnassa ukeudu aan e i yises i myös Ve ohallinnon an-
amiin ohjeisiin ja muuhun i anomaisen omaan dokumen aa ioon.
Ha maa a alou a koske aa u kimus a on sijaan eh y enene ässä mää in. Esime -
kiksi Ma kku Hi onen ja Kalle Mää ä o a ki joi anee ka a a pe us eoksen ha -
maas a aloudes a ja alous ikollisuudes a, sisäl äen ha maan alouden keskeis en kä-
si eiden mää i elyn, ka sauksen ha maa a alou a o ju iin i anomaisiin ja ha -
maan alouden o jun akeinoihin.3 Tuo e a näkökulmaa ha maan alouden o junnan
1 HE 134/2017 p, koh a 4 Esi yksen aiku ukse , sekä e i yises i koh a 4.1.1 Taloudellise aiku ukse ,
sekä Ha maa alous & alous ikollisuus: A ioi a ha maas a aloudes a.
2 Ks. esim. Leh onen 2019, Keskinen 2018, Ra aska 2018, Waheed 2018 ja Haa ala 2018.
3 Hi onen − Mää ä 2018.

2
ase amiin haas eisiin käsi ellään myös Mää än a ikkelissa Jakamis alous ha maan a-
louden o junnan haas eena. A ikkelis a ilmenee, e ä ha maan alouden o jun a oi-
menpi eeksi ei ii ä ainoas aan a sinaise lainsäädän ö oimenpi ee , aan o junnassa
on ämän lisäksi huomioi a a myös esime kiksi ii ä ä esu soin i, jo a lainsäädän-
nöllä a oi el a a hyödy o a osiasiallises i saa u e a issa.4 Ma kku Hi onen,
Pekka Li h & Ris o Walden puoles aan o a ase anee suomalaisen ha maan alouden
ilmiön kansain äliseen kon eks iin. Tu kimuksessa on hyödynne y kyselyä y i äjäjä -
jes ön jäsenis ölle, esime kiksi ma kailu- ja a in ola-alan ja logis iikan oimijoille,
sekä esime kiksi Ve ohallinnon a joamia ilas oja ja e o a kas uske omuksia, sekä
Suomen Pankin maksu ase ilas oa. Näiden aineis ojen analysoinnin a ulla u kimuk-
sessa on oi u esi ää a ioi a ha maan alouden mää äs ä oimialakoh aises i, sekä
esime kiski Venäjän ien iin ja EU:n sisäkauppaan lii yen. Tu kimus uloksissa paino -
uu jo edellä maini u ha maan alouden mää ien mi aaminen ja esi äminen nimen-
omaises i a ioimalla ai ähimmäismää inä.5 Ha maan alouden ilmenemis ä julki-
sissa hankinnoissa on niin ikään u ki u Mää än oimes a, a ikkelissa Julkise hankin-
na ja ha maa alous, jossa ode aan ha maan alouden o junnalla ole an me ki ä ä
ooli myös julkisissa hankinnoissa, esime kiksi i se hankin ojen laajuuden, e ä ilmiön
aiheu amien kilpailuneu ali ee ihäi iöiden ka simiseksi.6 Tämän u kimuksen aihe-
pii iä lähinnä ja osi aisena inspi aa iona on Mää än uonna 2015 julkaisema u kimus
e o elka ekis e is ä ha maan alouden o junnassa, jossa myös oikeusläh eiden
osal a on ollu sama läh ö ilanne − a sinais a oikeuskäy än öä aihees a ei ole ainakaan
u kimuksen ekohe kellä ollu saa a illa.7
Tulo ekis e i on yh eiskunnallises i me ki ä ä ansio ulojen ilmoi amismene elyn
uudis us, joka pois aa ilmoi amiseen lii y iä päällekkäisiä oimin oja ja yh enäis ää
ie ojen ilmoi amisen, sekä as aano amisen ja paikkansapi ä yyden a kis amisen
käy än öjä.8 Tu kimukseni sijoi uu ha maan alouden osal a inanssioikeuden, e i yi-
ses i e o-oikeuden ja ulo ie ojä jes elmään lii y än sään elyn osal a myös oikeusin-
o ma iikan oikeudenaloihin. Koska ulo ie ojä jes elmää hyödyn ä ä ekis e in yllä-
pi äjän eli Ve ohallinnon lisäksi myös usea jäljempänä läpikäy ä ä iedon käy äjä ,
4 Mää ä 2019, s. 173−175.
5 Hi onen − Li h − Walden 2010.
6 Mää ä 2017, s. 21.
7 Mää ä 2015a, s. 1−3.
8 HE 134/2017 p, koh a 1.2 Uudis uksen pääpii ee .
3
ulo ie ojä jes elmällä on lii yn öjä myös useisiin muihin oikeudenaloihin, esime kiksi
hallin o-oikeu een, sosiaalioikeu een ja uloso o-oikeu een9.
Tu kimuksen a koi uksena on sel i ää, millä a oin 1.1.2019 käy ööno e ua kansal-
lis a ulo ie ojä jes elmää on mahdollis a hyödyn ää ällä he kellä ha maan alouden
o junnassa oimassa ole a oikeuden pui eissa, ja mi ä p oblema iikkaa ekis e iin il-
moi e a ien ie ojen hyödyn ämiseen lii yy. Lisäksi py in saamaan sel ille ne lainsää-
dännön muu os a pee , jo ka ulo ie ojä jes elmän ie ojen luo u amis a koske aan
sään elyyn ulisi ehdä, jo a ekis e iä oi aisiin hyödyn ää ha maan alouden o jun-
nassa nykyis ä pa emmin. Tu kimuksen a kas elukulma kallis uu enimmil ä osin ie-
ojen jakelua ja hyödyn ämis ä koske aan ie ojen aih osään elyyn a sinaisen ie o-
jen ilmoi amismene elyn sijaan. Tie yissä ilan eissa nämä p osessi kui enkin lii y-
ä niin ah as i oisiinsa, e ä olisi epä a koi uksenmukais a i o aa ie ojen ilmoi -
aminen ja jakelu äysin oisis aan. Edellä maini us a joh uen u kimuksessa käsi el-
lään myös ie ojen ilmoi amiseen lii y iä mene elyjä.
Osi ainen inspi aa io kysymyksenase eluun syn yi ha maas a aloudes a ehdys ä
kysely u kimukses a suomalaisille i anomaisille, jossa 87 % as aajis a pi i ä keänä
si ä, e ä i anomais en iedonsaan ioikeude olisi a laajemma , ja ie ojen saan i ä-
en läpinäky ämpää, kuin ällä he kellä.10 Tulo ie ojä jes elmäs ä anne un lain
(53/2018) esi öissä HE 134/2017 p on ode u, e ä ekis e in käy ööno on johdos a
i anomaisille ei luoda mi ään uusia iedonsaan ioikeuksia, jo en ulo ie ojä jes elmää
koske a lainsäädän ö ei nykyisessä muodossaan ainakaan äli ömäs i aiku a näiden
ie ojensaan ioikeuksien sisäl öön, ai mahdollisuu een hyödyn ää nii ä maini ussa
u kimuksessa a koi e ulla a alla läpinäky yyden pa an amiseksi.11 Kansallinen u-
lo ekis e i on myös osa Ha maan alouden ja alous ikollisuuden oimenpideohjelmaa
uosille 2016−2020, jossa hankkeen aiku uksiksi on a ioi u esime kiksi e o al on-
nan eaaliaikais uminen, e o us ie ojen hankkimisen eaaliaikais uminen, ja oikeam-
man e o uksen loppu uloksen saa u aminen. Edellä maini un oimenpideohjelman
yh enä a oi eena on ollu myös el oi eiden hoi oa ja ha maan alouden oimijoi a
9 Val ioneu os on ase uksen uloso omene elys ä (1322/2007) 4 ja 6 §:n mukaan uloso o i anomai-
nen hyödyn ää ulo ie ojä jes elmän ie oja oiminnassaan 1.1.2021 alkaen, esime kiksi silloin, kun
uloso o ekis e in iedo o a puu eellisia.
10 Ha maan alouden sel i ysyksikön sel i ys 4/2019, ii is elmä ja s. 10−11.
11 HE 134/2017 p, koh a 3.3.3 Tiedon käy äjä . Halli uksen esi yksen läh ökoh ana on ollu se, e ä sillä
ei pe us e a mi ään uusia iedonsaan ioikeuksia.
4
koske ien ie ojen yleisöjulkisuuden, maksu omuuden ja saa a uuden sel i ämi-
nen.12 Aihees a eh y sel i ys on almis unu uonna 2018, ja siinä on keski y y sel-
i ämään yleisöjulkisen iedon mää än lisäämis ä jo olemassa ole an y i ys- ja yh ei-
sö ie ojä jes elmän a ulla, äli ämällä jä jes elmäs ä ne iedo , joi a a i aan ilaajan
sel i ys el ollisuudes a ja as uus a ulkopuolis a yö oimaa käy e äessä anne un lain
(1233/2006) 5 ja 5 a §:n mukaisen sel i ys el ollisuuden äy ämiseksi. Kansallisen
ulo ekis e in pe us amishanke oli sel i yksen ekohe kellä käynnissä, mu a ulo ie-
ojä jes elmää ei ol u ielä o e u käy öön. Vaikka Ha maan alouden ja alous ikolli-
suuden oimenpideohjelmassa on maini u el oi eidenhoi oon lii y än yleisöjulki-
suuden, maksu omuuden ja saa a uuden lisäämisen osal a aih oeh ois en keinojen
ja mene elmien ka oi aminen oimenpi eiden o eu amiseksi, a sinais a pe us el-
ua ie oa sii ä, miksi sel i yksissä on päädy y alus ana juu i y i ys- ja yh eisö ie ojä -
jes elmään ei ole saa a illa, eikä sel i yksis ä käy ilmi, onko ulo ie ojä jes elmää a -
sinaises i edes ha ki u uudis uksen o eu amisalus aksi.13 Täs ä syys ä sel i än, mi-
en maini u yleisöjulkisuus olisi mahdollis a o eu aa osana ha maan alouden o -
jun aa y i ys- ja yh eisö ie ojä jes elmän sijaan ulo ekis e in a ulla de lege e enda.14
Ha maa a alou a on käy ännössä o ju u uodes a 1982, aikka käsi e ä ei uolloin
ielä a sinaises i unne u.15 Ha maan alous on ilmiönä iskaalises i me ki ä ä,
aikka sen mää ää on aikea a ioida kansallisella ai kansain älisellä asolla.16 Eläke-
u akeskuksen mukaan uonna 2019 jä e iin ilmoi ama a hieman ajaa 100 miljoo-
naa eu oa sellaisia palkkoja, jos a olisi ullu suo i aa yöeläke akuu usmaksua.17
Työ ömyys akuu us ahas on (nyk. Työllisyys ahas o) uonna 2018 julkaiseman uo-
sike omuksen mukaan sen omien al on a oimenpi eiden johdos a mää ä iin yö ö-
myys akuu usmaksuun lii y iä lisämaksuja 2,3 miljoonaa eu oa.18 Tapa u ma akuu-
uskeskuksen as aa assa al onnassa uonna 2018 lasku e iin yö apa u ma- ja am-
ma i au i akuu ukseen lii y iä suo i uksia noin 1,9 miljoonaa eu oa.19 Ve ohallinnon
12 Ks. oimenpideohjelman sisäl ämis ä hankkeis a e i yises i Ha maan alouden ja alous ikollisuuden
o junnan oimenpideohjelma uosille 2016–2020, s. 3−6.
13 Ha maan alouden sel i ysyksikkö 39/2018, s. 17−21.
14 Ha maan alouden sel i ysyksikkö 40/2018, e i yises i s. 1−2.
15 Mää ä − Hi onen 2018, s. 14.
16 Ha maa alous & alous ikollisuus: A ioi a ha maas a aloudes a ja e o ajees a.
17 Ha maa alous & alous ikollisuus: Työnan aja ja ilaaja as uu. Työeläke akuu amisen oikeellisuus
on säilyny hy ällä asolla.
18 Työ ömyys akuu us ahas o: Vuosike omus 2018.
19 Tapa u ma akuu uskeskus: Val on a ja akuu us ekis e i.
5
Ha maan alouden sel i ysyksikön mukaan Ve ohallinnon ke äämän yönan ajan sai-
aus akuu usmaksuun lii y än e o elan mää ä oli huh ikuussa 2020 puoles aan
noin 34 miljoonaa eu oa.20
Ku en ode ua, ulo ie ojä jes elmä ekis e inä ja ilmiönä on ha maas a aloudes a
poike en uusi, ansio ulojen ilmoi amismene elyn muu anu jä jes elmä, joka on ä-
män u kimuksen ekohe kellä oiminnassa ois a uo ansa. Tulo ie ojä jes elmän
käy ööno oa ohjaa Val io a ainminis e iö, jonka alaisuu een Ve ohallin oon on ase-
e u kansallisen ulo ekis e in pe us amishanke (KATRE-hanke). Hankkeen kus an-
nukse , eli ulo ie ojä jes elmän pe us amiseen aadi a a a a o a uo een 2020
mennessä ollee noin 48,5 miljoonaa eu oa, jonka lisäksi ekis e in uo uise oimin a-
meno o a uodes a 2019 läh ien lähes 8 miljoonaa eu oa uodessa. Ensimmäisen ii-
den a sinaisen oimin a uoden aikana uo een 2025 mennessä ulo ie ojä jes el-
mään on siis in es oi u lähes 100 miljoonaa eu oa. Hankkeen lisäksi on pe us e u uusi
ulo ekis e i i anomainen21, eli Tulo ekis e iyksikkö, joka as aa ulo ie ojä jes el-
män oimi uudes a. Tulo ekis e iyksikkö on yksi Ve ohallinnos a anne un lain
(503/2010) 4 § 2 momen in pe us eella yksi Ve ohallinnon yksiköis ä.22
Tulo ekis e in ie oja käy ä ä uodes a 2019 läh ien Ve ohallinnon lisäksi myös Kan-
saneläkelai os, yöeläkelai okse , Eläke u akeskus, sekä Työllisyys ahas o. Vuonna
2020 ulo ekis e in iedon käy äjiksi lii yi noin 500 uu a oimijaa, sisäl äen ahinko-
akuu usyh iö , Val iokon o in, Liikenne akuu uskeskuksen, Po ilas akuu uskeskuk-
sen, Tapa u ma akuu uskeskuksen, Tilas okeskuksen, Työ- ja elinkeinominis e iön
hallinnonalan, yösuojelu i anomaise , yöllisyys ahas on23, Ah enanmaan maakun-
nan ja i anomaise , kunna ja kun ayh ymä . Vuonna 2021 ulo ekis e in iedon käy -
äjien joukko äyden yy uloso o i anomaisella.24
20 Ha maa alous & alous ikollisuus: Ve o us.
21 Tulo ekis e i: Tulo ekis e in sanas o ja e mi .
22 HE 134/2017 p, koh a 4.5 Vaiku ukse julkiseen alou een ja koh a 5.1 Valmis elu aihee ja -aineis o.
23 Työllisyys ahas o on ollu ulo ekis e in iedon käy äjänä jo 1.1.2019 läh ien, uonna 2020 yölli-
syys ahas o hyödyn ää ulo ekis e iä myös aikuiskoulu use uuksien osal a.
24 Tulo ekis e i: Tie oa ulo ekis e is ä.
12
ie oja hyödyn ä ä iedon käy äjä , eli muu i anomaise ja ie oja saa a aho . Edel-
leen 4 §:n 5 momen in mukaan ulo ekis e iyksikkö oi ehdä ko jauspyyn öjä suo i-
uksen maksajalle lii yen yksikön ha ai semiin eknisiin i heisiin.52
2.1 Laki ulo ie ojä jes elmäs ä (53/2018)
Tulo ie ojä jes elmän käy ööno on yh eydessä on sääde y uusi, ulo ie ojä jes el-
mäs ä anne u laki (53/2018), joka as ui oimaan 1.1.2019 ja jonka pe us eella ansio-
ulojen ilmoi amismene elyä on muu e u. Laki sisäl ää esime kiksi 2 lu un säännök-
se ekis e inpi äjäs ä ja ekis e in käy ö a koi ukses a, 3 luku käsi elee ulo ie ojä -
jes elmään alle e a ia ie oja, ie ojen an amis a Tulo ekis e iyksikölle säännellään
lu ussa 4, ja ie ojen luo u us a ulo ie ojä jes elmäs ä lu ussa 5. Lisäksi lain 6 luku
sisäl ää e inäisiä säännöksiä esime kiksi sii ä, kuinka kauan iedo säily e ään ekis e-
issä ja milloin ne pois e aan, sekä ekis e iin lii y än ilmoi us el ollisuuden sank i-
oinnis a myöhäs ymismaksun osal a. Lain 6 lu un 19 §:n pe us eella ulo ekis e in oi-
minnan ukemiseen lii yen on ase e u Tulo ekis e iyksikön yh eis yö yhmä eli
e äänlainen yh eis yöelin, jonka kokoonpanoon kuuluu edus aja Tulo ekis e iyksi-
kös ä, sekä jokaises a ulo ie ojä jes elmän kannal a keskeises ä sidos yhmäs ä eli ie-
ojen oimi ajis a ja ie ojen hyödyn äjis ä, ku en Ve ohallinnos a, Kansaneläkelai ok-
ses a, Eläke u akeskukses a, Palkansaajakeskusjä jes ös ä, Suomen Y i äjis ä ja Elin-
keinoelämän keskuslii os a. Yh eis yö yhmän oimin a pe us uu ie ojä jes elmän ke-
hi ämissuun ien ja oimin alinjojen käsi elyyn, sekä kaikkien sidos yhmien äliseen
yh eis yöhön jä jes elmän ylläpidon ja kehi ämisen näkökulmas a. Myös ilmoi amis-
el ollisuuden laiminlyönnis ä joh u ien hallinnollis en seu aamus en kehi ämis a -
pee ja mene elyjen oimi uus o a osa yö yhmän agendaa. Tulo ekis e iyksikkö on
el ollinen apo oimaan oiminnas aan yh eis yö yhmälle uosi ain. Huomiona -
ois a on kui enkin se, e ä yh eis yö yhmällä ei ole a sinais a pää ös al aa Tulo e-
kis e iyksikön oimin aan lii yen, aan yö yhmän ooli on pää ös al aisen elimen si-
jaan ennemminkin oimin aa uke a.53
Tulo ekis e ilain so el amises a ei lain uo eudes a joh uen ole olemassa oikeuskäy-
än öä. Täs ä joh uen seu aa issa mää i elmissä on hyödynne y pääsään öises i lain
52 HE 134/2017 p, kohdan 3.2 mukaan ie ojen oikeellisuuden al on a kuuluu suo i uksen maksajalle,
ku en myös i heellis en ie ojen oikaiseminen.
53 VM211:00/2018, sekä HE 134/2017 p, yksi yiskoh aise pe us elu 6 luku 19 §.

13
esi öi ä sellaisessa ilan eessa, kun oimassa ole an lain säännös jä ää mää i elmien
ulkinnan joil ain osin a oimeksi.54
Lain 1 lu un 3 §:ssä on mää i el y ulo ekis e in kannal a keskeise sidos yhmä , ku en
suo i uksen maksaja. Suo i uksen maksaja on yönan aja, oimeksian aja ai muu näi-
hin innas e a a suo i uksen maksaja ai muuna kuin ahana anne a an edun an aja.
Muulla näihin innas e a alla suo i uksen maksajalla ai edun an ajalla a koi e aan
esime kiksi sijaismaksajaa, käy öko auksen maksajaa, sekä e ilais en palkkioiden,
muun muassa odis ajanpalkkion maksajaa. Sijaismaksajalla a koi e aan ennakkope-
in älain (1118/1996) 2 lu un 9 §:n pe us eella ahoa, joka suo i aa maksun sen oi-
mijan sijaan, jolle a sinainen maksu el ollisuus kuuluu, eli esime kiksi akaajaa ai
elkojaa.55 Käy öko aus suo i e aan ko auksena jonkin ainee oman oikeuden, esi-
me kiksi ekijänoikeuden, pa en in ai a a ame kin hyödyn ämises ä.56 Todis ajan-
palkkion suo i aminen ei puoles aan pe us u yö- ai oimeksian osuh eeseen, aan
al ion a ois a makse a is a odis elukus annuksis a anne uun lakiin (666/1972).
Tulo ie ojä jes elmäs ä anne un lain 3 luku sään elee ulo ekis e iin alle e a ia ie-
oja, joi a on käsi el y a kemmin ämän u kimuksen lu ussa 2.3. Lain 3 lu un 6 §:ssä
sääde ään iedonan o el oi een äy ämisen a as a lainkohdassa maini ujen ie o-
jen osal a. Tiedonan o el ollisuus äy e ään ilmoi amalla kyseise iedo ulo ekis e-
iin. Tiedonan o el ollisuus i sessään ei pe us u ulo ekis e ilakiin, aan e i yislakei-
hin. Esime kiksi e o usmene elys ä anne un lain (1558/1995) 3 luku sää elee si ul-
lisen iedonan o el ollisuu a, as a en kysymykseen mi ä ie oja on ilmoi e a a, ja
ulo ekis e ilaki puoles aan ke oo, mi en iedo anne aan.
Lain 4 lu un 1 § mukaan Tulo ekis e iyksikkö mää i elee an amallaan pää öksellä u-
lo ekis e iin alle e a a iedo .57 Rekis e iin ei kui enkaan allenne a Eu oopan pa -
54 Vii aukse mahdolliseen oikeuskäy än öön a kas e u iimeisen ke an edilex. i- ie okannas a
[www.edilex. i] 31.5.2020, hakusanoilla ulo ie ojä jes elmä ja ulo ekis e i.
55 Tulo ekis e in ohjeen VH/6322/00.01.00/2019 1.4 kohdan mukaan sijaismaksajalla a koi e aan
suo i uksen maksajaa, joka ekee suo i uksen omilla a oillaan a sinaisen yönan ajan puoles a.
56 Tulo ekis e in ohje VH/6317/00.01.00/2019, koh a 4. Käy öko aus.
57 Ks. asiassa anne u Ve ohallinnon Tulo ekis e iyksikön pää ös: Tulo ie ojä jes elmäs ä anne un lain
(53/2018) 4 §:n 1 momen in mukainen pää ös ulo ekis e iin alle e a is a iedois a.
14
lamen in ja neu os on ase uksen ((EU) 2016/679), eli EU:n yleisen ie osuoja-ase uk-
sen 9 a iklan mukaisia e i yisiin henkilö ie o yhmiin kuulu ia ie oja.58 Tällaisella ie-
dolla a koi e aan edellä maini un ase uksen mukaan esime kiksi sellais a ie oa, jos a
ilmenee henkilön o u ai e ninen alkupe ä, henkilön polii isia mielipi ei ä, uskonnol-
linen akaumus ai amma ilii on jäsenyys, aikka henkilön seksuaalinen suun au u-
neisuus.
Lain 5 luku sään elee ie ojen luo u us a jä jes elmäs ä. Lailla ei ole luo u mi ään uusia
iedonsaan ioikeuksia, aan sillä on ainoas aan muu e u suo i us en maksajien ilmoi -
amisen p osesseja koskien makse uja ansio uloja ai niihin innas e a ia suo i uk-
sia, eli esime kiksi palkkoja ja luon oise uja. Tiedonsaan ioikeude jä jes elmäs ä as-
aa a siis edelleen si ä oikeus ilaa, mikä alli si ennen ekis e in käy ööno oa. Tie-
donsaan ioikeuden käy ännön o eu aminen ja äs ä joh uen myös iedonsaan ioikeu-
den o eu amisen ehokkuus o a sen sijaan kokenee muu oksia lain oimaan ulon
johdos a.59 Suo i uksen maksaja ilmoi aa iedo yhden ke an ulo ie ojä jes elmään,
jos a ie oja jaellaan ulo ekis e ilain 5 lu un säännöksiin pe us u an iedonsaan ioi-
keuden nojalla nii ä a i se ille iedon käy äjille. Pää än ä al a ie ojen luo u ami-
ses a on Ve ohallinnon ulo ekis e iyksiköllä. Tie oja luo u e aan niille käy äjille,
joille ie ojen luo u aminen on mahdollis e u e i yislaein. E i yislain säännöksis ä on
ilme ä ä ie ojen as aano ajan oikeus saada iedo suo aan suo i uksen maksajal a,
ai oisel a iedon käy äjäl ä. Jos iedonsaan ioikeus on ällä a oin mahdollis e u e i-
yislain säännöksin, myös Tulo ekis e iyksiköllä on lainsäädän öön pe us u a oikeus
jaella sama iedo iedon käy äjälle suo aan ulo ie ojä jes elmäs ä.60
Yksi yishenkilön eli ulonsaajan kannal a me ki ä ä uudis us on ulo ekis e ilain 5 lu-
un 15 §:n mukainen pääsy ulo ekis e in sähköisen asioin ipal elun kau a i seään
koske iin ie oihin, eli hänelle ilmoi e uihin ulo ie oihin ja niihin lii y iin yksilöin i-
ja yh eys ie oihin. Tulonsaajalla a koi e aan ulo ekis e ilain 1 lu un 3 §:n pe us eella
luonnollis a henkilöä, kuolinpesää ja oikeushenkilöä, jolle on makse u ulo ie ojä jes-
elmän ilmoi us el ollisuuden pii iin kuulu a ulo ai anne u muuna kuin ahana an-
ne a a e u, eli esime kiksi luon oise u. Oikeushenkilö oi olla lain esi öiden mukaan
58 Valiokunnan lausun o PeVL 49/2017 p, koh a Henkilö ie ojen suoja.
59 HE 134/2017 p. s. 46, jonka mukaan esi yksen läh ökoh ana on se, e ä sillä ei pe us e aisi uusia
iedonsaan ioikeuksia iedon käy äjille.
60 HE 134/2017 p, yksi yiskoh aise pe us elu 5 luku 13 §.
15
olla ulo ekis e ilaissa a koi e u ulonsaaja silloin, kun oikeushenkilöä ei ole me ki y
Ve ohallinnon ennakkope in ä ekis e iin. Ennakkope in ä ekis e öinnin oimassa-
olon puu uminen aiheu aa ilmoi amis el ollisuuden suo i uksen maksajalle, aikka
yö- ai käy öko aus makse aan luonnollisen henkilön sijaan y i ykselle ai y i ä-
jälle. Toiminnan ha joi aminen y i ysmuodossa ei ole au omaa ises i maksajan il-
moi amis el ollisuuden poissulke a seikka, aan sen a kaisee ennakkope in ä ekis-
e ime kin ä.61
Tulo ekis e in oiminnan kannal a ele an ia lainsäädän ökehys ä ei kui enkaan
oida hahmo aa äydellises i a kas elemalla ainoas aan a sinais a ulo ekis e ila-
kia. Tulo ekis e in oiminnalla on ky köksiä useisiin muihin lakeihin, muun muassa
osiossa 2.5 käsi el ä ien seu aamusmaksujen johdos a. Esime kiksi pe in ö- ja lahja-
e olain (378/1940) 28 a §:ssä sääde ään lain so el amisalaan kuulu ien e uuksien il-
moi amises a Ve ohallinnolle. Rikoslain (39/1889) 29 lu un 12 §:ssä mää i ellään u-
lo ie ojä jes elmän myöhäs ymismaksun suhde yöeläke- ja apa u ma akuu usmak-
supe okseen ne bis in idem -pe iaa een mukaises i. Työn ekijän eläkelain (395/2006)
10 lu un 141 § sisäl ää säännöksen yön ekijän eläke u an jä jes ämises ä ennen,
kuin yöansio on ilmoi e a a ulo ekis e iin, sekä saman lain 144 §:ssä sääde ään a-
kuu amis el ollisuuden äy ämiseksi eh ä is ä ilmoi uksis a ulo ekis e iin. Sisäl-
löllises i lähes as aa a lainkohda on muu e u myös me imieseläkelain
(1290/2006) 138 ja 139 §:ssä.
Edellä maini ujen mää i elmien lisäksi myös ekis e i, henkilö ie o, ekis e inpi äjä ja
ie osuoja o a ekis e in oiminnan kannal a keskeisiä käsi ei ä, koska ulo ekis e iin
alle e aan henkilöi ä koske ia ulo ie oja. Rekis e i ei muodos u sen pe us eella, mi-
en iedo on eknises i ke ä y yh een. Sen sijaan ekis e in mää i elmän äy ää mikä
ahansa ie ojoukko, johon on ke ä y henkilö ie oja, iippuma a esime kiksi sii ä, mi-
en iedo on luoki el u. Lisäksi iedo o a saa a illa ekis e is ä ie yin pe us ein.62
Henkilö iedolla a koi e aan mi ä ahansa ie oa, joka oidaan yhdis ää luonnolliseen
henkilöön. Jos henkilö oidaan unnis aa ie ys ä iedos a, kyseessä on henkilö ie o
iippuma a sii ä, apah uuko unnis aminen suo as i ai epäsuo as i. Pe in eis en yk-
61 HE 134/2017 p, yksi yiskoh aise pe us elu 1 luku 3 §.
62 Hanninen e al. 2017, s. 22.
16
silöin i ie ojen, ku en henkilö unnuksen lisäksi myös henkilöön yhdis e ä ä unnus-
omaise ekijä oi a olla henkilö ie oja. Huomioi a aa henkilö iedon käsi een so el-
amisalan kannal a on se, e ä se ei so ellu y i ys ä koske iin ie oihin.63
Rekis e inpi äjä on aho, joka käy ää pää än ä al aa ekis e iin alle e a ien ie ojen
ke äämises ä ja niiden käy ö a koi uksis a. Käy ännössä ekis e inpi äjä oi olla kuka
ahansa luonnollinen henkilö ai oikeushenkilö. Tässä u kimuksessa ekis e inpi ä-
jänä on Ve ohallinnon Tulo ekis e iyksikkö.64
Tie osuojalla a koi e aan pe usoikeuksien, ku en henkilö ie ojen suojan o eu a-
mis a. Henkilö ie ojen suoja on Suomen pe us uslain (731/1999) 10 §:n 1 momen iin
sisäl y ä jokaisen pe usoikeus, joka on johde a issa myös Eu oopan unionin p imää-
ilainsäädännös ä. Tie osuoja koos uu ie osuojape iaa eiden nouda amises a, eli
esime kiksi käy ö a koi ussidonnaisuudes a, jolla a koi e aan si ä, e ä ie ojen kä-
si elylle on aina ol a a olemassa jokin oikeu uspe iaa e. Henkilö ie oja ei saa käsi ellä
ilman pä e ää pe us e a, ja pe us e on a i aessa pys y ä ä näy ää o een. Pe us-
eena oi olla esime kiksi ekis e öidyn suos umus.65 Käsi el ä ien henkilö ie ojen on
ol a a myös sisällöl ään äsmällisiä. Tie ojen säily ämis ä on ajoi e a a käy ännössä
niin, e ä ne pois e aan sen jälkeen, kun ie ojen käsi ely ei enää ole a peellis a.66
2.2 Tulo ekis e in a oi ee
Tulo ekis e in keskeisin a oi e on ähen ää hallinnollis a aakkaa, joka aiheu uu yön-
an ajay i yksille ja muille suo i uksen maksajille makse uihin palkkoihin lii y äs ä il-
moi amismene elys ä. Ilmoi amismene elyä uudis e aan ulo ekis e in a ulla niin,
e ä iedo oimi e aan yhden ke an ulo ekis e iin. Tämän jälkeen ie oja a i se a ,
ulo ekis e ilaissa e ikseen mää i elly iedon käy äjä oi a lakiin pe us u an oikeu-
ensa nojalla hakea a i semiaan ie oja yhdes ä, keski e ys ä ekis e is ä.67 Tulo e-
kis e in ansios a e i i anomaisille jae a a iedo o a saman sisäl öisiä ja muu u-
ma omia ja hallinnollinen aakka ke enee, kun samoja ie oja ei a i se ilmoi aa use-
aan ke aan e ilaisiin i anomais en a peisiin. Ilmoi us el ollisuuden o eu a ien
63 Hanninen e al. 2017, s. 20.
64 Hanninen e al. 2017, s. 22.
65 Vou ilainen 2020, s. 76.
66 Vou ilainen 2020 s. 64−67.
67 Ks. lis aus iedon käy äjis ä, sekä lainkohda , joiden pe us eella ie oja luo u e aan: Tulo ie ojä jes-
elmäs ä anne un lain (53/2018) 16 §:n 3 kohdan mukainen selos e.
17
oimijoiden, esime kiksi yönan ajien lisäksi myös i anomais en keskinäinen ie o-
jen aih o ehos uu. Jokainen iedon käy äjä saa ulo ekis e is ä sisällöllises i sama
iedo . Jos esime kiksi palkka ie oa ko ja aan, ämä muu os äli yy ulo ekis e is ä sa-
man sisäl öisenä jokaiselle iedon käy äjälle. Vi anomais en ekemien pää ös en ja
muun oiminnan pe us eena ole a iedo ei ä myöskään enää ole esime kiksi iimei-
seen, lähes uoden anhaan ah is e uun e o ukseen pe us u ia, aan uo eempia
ja ajan asaisempia ulo ekis e in nopeamman ilmoi ussyklin akia.68 Aikaisemmin ie-
oja on oimi e u e ilaisiin mää äaikoihin ai ie opyyn öihin pe us uen e ikseen ie-
oja hyödyn ä ille ahoille niin, e ä samoja ie oja on oi u oimi aa useaan e i o ee-
seen. Hallinnollisella aakalla a koi e aan nii ä oimenpi ei ä ja kus annuksia, joi a y i-
ykselle aiheu uu lainsäädännön luomis a el oi eis a joh uen ilman, e ä ne o a osa
y i yksen liike oiminnan a pei a. Palkka ie ojen ilmoi us el ollisuus on osa hallinnol-
lis a aakkaa, koska ilman säännöksiä ilmoi us el ollisuudes a y i yksen ei a i sisi
suo i aa mi ään oimenpi ei ä ilmoi us el ollisuuden äy ämiseksi.69
Tulo ie ojä jes elmän käy ööno o oli osa Juha Sipilän halli usohjelmaa, jonka keskei-
simpinä a oi eina oli julkis en pal elujen ja hallinnon sisäis en p osessien digi alisoi-
minen. Digi alisoinnilla a oi ellaan käy äjäläh öisiä pal elui a, jo ka o a ensisijai-
ses i digi aalisia, eli sähköisiä.70 Halli usohjelmassa paino e iin sellais en pal eluiden
p io isoin ia, joiden uo a uushyö y on suu in. Edelleen halli usohjelmassa a oi el-
iin myös sellaisen in as uk uu in aken amis a, jonka y i ys en eaaliaikainen alous
aa ii, sään ely- ja hallinnollisen aakan ke en ämis ä, sekä säädöksille aih oeh ois en
ohjauskeinojen hyödyn ämis ä.71
Tulo ie ojä jes elmän a oi eena on ha maan alouden o jun a eaaliaikais en ulo-
ie ojen a ulla. Vi anomaisasioin ia ah as i digi alisoinu a jä jes elmää koh aan esi-
e iin k i iikkiä jo ennen sen olemassaoloa, lii yen esime kiksi säännönmukaises i an-
ne a ien pakollis en ie ojen liian ähäiseen mää ään, jolloin ulo ie ojä jes elmäs ä
68 HE 134/2017 p, s. 7−8.
69 Hallinnollisen aakan mää i elmä: Honka ukia − Rauhanen 2011, s. 3.
70 Ks. digi alisaa ios a esim. Koulu 2018, s. 840. Koulun mukaan digi alisaa iolla a koi e aan yleises i
ie o- ja ies in ä eknologian lisään y ää hyödyn ämis ä.
71 Halli uksen julkaisusa ja 10/2015, s. 26−27.

18
pää ös en pe us aksi saa a a iedo olisi a aja aisia.72 Maailmaa ällä he kellä a is-
ele a pandemia on osoi anu , e ä k i iikki oli ainakin osi ain aiheellis a. Ko onak ii-
sin johdos a lomau e ujen ja yö ömäksi jääneiden henkilöiden mää ä on Työ- ja elin-
keinominis e iön ekemän a ion mukaan 141 000 lomau e ua ja 20 000 uu a yö-
ön ä henkilöä.73 Tulo ie ojä jes elmän mahdollis aman digi aalisen ie ojen aihdon
ansios a yö ömyyse uuksien käsi elyp osessien nopeu aminen olisi eknises i mah-
dollis a, mu a ongelmaksi on osoi au unu suo i us en maksajien ilmoi amien ie o-
jen ii ämä ömyys. Jos maksaja ei ole ilmoi anu säännönmukaises i anne a ien pa-
kollis en ie ojen lisäksi myös apaaeh oises i anne a ia äyden ä iä ie oja, e uuk-
sien käsi elijä jou u a pyy ämään lisäsel i yksiä maksajal a, joka aas hidas aa p o-
sessia me ki ä äs i.74
Uudis uksen a oi eena on myös uo aa me ki ä iä aloudellisia sääs öjä ja uo a-
uuden pa an amis a kansan aloudelle, esime kiksi y i yksille ja i anomaisille. Uu-
dis uksen a ulla myös a allinen kansalainen oi al oa omien ie ojensa käy öä.75
2.3 Tulo ekis e in ie osisäl ö
Tulo ekis e iin alle e a ia ie oja on kahden yyppisiä: säännönmukaises i anne a ia
pakollisia ie oja, sekä apaaeh oises i anne a ia, äyden ä iä lisä ie oja76. Ju idises i
suo i uksen maksajan ilmoi us el ollisuus ulo ekis e iin äy e ään oimi amalla u-
lo ekis e iin ainoas aan säännönmukaises i anne a a pakollise iedo , sillä ulo e-
kis e ilain esi öiden mukaan äyden ä ä ulo iedo alle e aan ekis e iin ain, jos
yönan aja ilmoi aa ne ulo ekis e iin.77 Jos maksaja ei ilmoi a ulo ekis e iin äyden-
ä iä ie oja, ne on kui enkin pyynnös ä oimi e a a nii ä a i se alle iedon käy ä-
jälle. Pakollis en ie ojen kokonaisuus as aa ennen ulo ekis e in käy ööno oa
uosi-ilmoi uksilla ilmoi e uja ie oja yö apa u ma akuu usyh iöille, eläkelai oksille,
Ve ohallinnolle ja Työllisuus ahas olle. Jos suo i uksen maksaja haluaa konk ee ises i
hyö yä ulo ekis e in yhdes ä a oi ees a, eli hallinnollisen aakan ke en ämises ä,
72 KK 88/2018 p. Ki jallisessa kysymyksessä oli kyse ulo ie ojä jes elmään lii y ien puu eiden ko -
jaamises a.
73 Työ- ja elinkeinominis e iö: Ko ona i uksen aiku ukse yöllisyys ilan eeseen.
74 Tulo ekis e i: Työnan aja, ulo ekis e i-ilmoi aminen aiku aa päi ä ahan käsi elyn suju uu een,
sekä Tulo ekis e i: Tulo ekis e in ie oja käy e ään laajas i e ilaisissa pää öksissä.
75 HE 134/2017 p, koh a 3.1 Ta oi ee .
76 Tiedon käy äjien oikeudes a saada suo i us en maksajil a äyden ä iä ie oja, ks. Tulo ekis e iyk-
sikkö, selos e 2 b.
77 HE 134/2017 p, koh a 3.3.1 Tulo ie ojä jes elmä.
19
sekä säännönmukais en e ä äyden ä ien ie ojen an aminen pal elee ä ä a koi us a
pa emmin, kuin pelkkien pakollis en ie ojen ilmoi aminen.78
Pakollisia ie oja o a ie yjen lähe e ä än ma e iaalin eknis en ie ojen lisäksi suo-
i uksen maksajan ja ulonsaajan yksilöin i iedo , eli esime kiksi Y- unnus ja henkilö-
unnus. Suomalais en unnis eiden puu uessa käy e ään ulkomais a unnis e a, ja il-
moi e aan lisäksi nimi, osoi e, sekä ulonsaajan ollessa luonnollinen henkilö myös su-
kupuoli ja syn ymäaika. Maksajan yypis ä anne aan e i yinen lisä ie o, jos maksaja on
esime kiksi julkisyh eisö, al io, ulkomainen konse niyh iö ai ilapäinen yönan aja.
Maksajan yyppi aiku aa ie yihin akuu amis el ollisuuksiin. Myös ulonsaajan
yypis ä anne aan e i yinen lisä ie o, jos ulonsaaja on esime kiksi a ainhenkilö, yh-
eisö, ajoi e us i e o el ollinen ai yö ömyys u alain (1290/2002) mukainen osa-
omis aja. Tulonsaajan yyppi aiku aa ulonsaajan e o ukseen.79
Pal elussuh eeseen80 lii y is ä iedois a pakollinen on ie o pal elussuh een pää y-
mises ä, kun pää ymisen syynä on anhuuseläkkeelle sii yminen. Työeläkelai os
myön ää anhuuseläkkeen ulo ekis e iin ilmoi e a ien pal elussuhde ie ojen pe us-
eella.81 Suomen Pankin pal elussuh eissa ja julkis en alojen eläkelain (81/2016) mu-
kaan akuu e uissa pal elussuh eissa koskee useampi säännönmukaises i ilmoi e a a
ie o, joi a ei ole ässä a koi uksenmukais a lue ella yksi yiskoh aises i. Amma iluok-
ka ie o ja muu amma ia koske a iedo o a pakollisia Suomen Pankin pal elussuh-
eiden ja julkis en alojen eläkelain mukaan akuu e ujen pal elussuh eiden lisäksi
aina, kun yönan ajalla on el ollisuus o aa yön ekijöilleen yö apa u ma- ja amma -
i au i akuu us. Vel ollisuus o aa akuu us o eu uu useimmissa ilan eissa, koska a-
kuu amis el ollisuuden ajaksi on mää i el y 1300 eu oa, joka muodos uu yönan a-
jan uoden aikana maksaman ai makse a aksi so i un palkan mää äs ä. Raja ei ole
78 VH/6313/00.01.00/2019.
79 VH/6313/00.01.00/2019. Ks. ajoi e us i ja yleises i e o el ollisen e o ukses a esim. Ve ohallin o:
Yleinen ja ajoi e u e o el ollisuus ja VH/1007/00.01.00/2019.
80 Tulo ekis e i: Tulo ekis e in sanas o ja e mi . Pal elussuh eella a koi e aan yön ekijän yön eki-
jän älis ä oikeussuhde a, eli yö- ai i kasuhde a.
81 Ke a: Tulo ekis e in myö ä anhuuseläkkeelle jää än yön ekijän yösuh een pää ymis ie oja ei oi
ilmoi aa enää suo aan Ke aan. Vanhuuseläke ä ei oida myön ää, jos pää ymispäi ää ei ole ilmoi e u
ulo ekis e iin.
20
yön ekijäkoh ainen.82 Amma iluokka ie oa käy e ään akuu usyh iöissä yö apa-
u ma- ja amma i au i akuu uksen maksun mää äämiseksi e i yisen as uuke oi-
men a ulla.83
Vakuu amiseen lii y is ä iedois a ilmoi e aan muun muassa yöeläkelai oksen iedo
ja akuu uksen yyppi silloin, kun yön ekijä on yöeläke akuu e u. Työn ekijä oi olla
yöeläke akuu e u yön ekijän-, y i äjän-, ai maa alousy i äjän eläke akuu uksella.
Myös akuu amisen poikkeus ilanne on ilmoi e a a, eli ilanne jolloin yönan ajalla
ei ole el ollisuu a akuu aa yön ekijää jollakin lakisää eisellä akuu uksella. Kan-
sain älisissä ilan eissa yön ekijä ei äl ämä ä kuulu Suomen sosiaali u an so el a-
mispii iin, jolloin ie o ilmoi e aan ulo ekis e iin. Vakuu uslai okse muodos a a a-
kuu usmaksu ulo ekis e iin ilmoi e ujen akuu amis ie ojen pe us eella. Myös e i-
laise akaisinpe in ä ilan ee ja suo i uksen muu uminen pe us ee omaksi eduksi
on ilmoi e a a palkka ie oilmoi uksella. Tulo ekis e in ie oja käy e ään e ilas en
e uuksien myön ämisessä, jolloin ulonsaajal a akaisinpe i y ai hänelle pe us ee o-
mas i makse u edu aiku a a e uuksien myön ämispe us eisiin.84
Säännönmukaises i anne a ien ie ojen lisäksi jä jes elmään allenne aan ulo ie o-
jä jes elmäs ä anne un lain 3 lu un 7 §:n mukaisia äyden ä iä ie oja niissä apauk-
sissa, kun suo i uksen maksaja ilmoi aa äyden ä ä iedo oma-aloi eises i. Tällaisia
äyden ä iä ie oja o a esime kiksi pal elussuh een yyppi, kes o ja pää ymisen
syy85, so elle a a yöeh osopimus ja amma inimike, palkkauksen muo o, poissaoloi-
hin lii y ä iedo , yö apa u ma- ja amma i au i akuu uksen akuu usnume o ja yh-
iö unnus. Lain 5 lu un 13 §:n sekä lain esi öiden pe us eella jokainen ulo ekis e iin
alle e a a pakollinen ai äyden ä ä ie o on a peellinen jonkun iedon käy äjän oi-
minnassa.86
Tulo ekis e in säännönmukaises i anne a a pakollise iedo ei ä ii ä kaikkien
e uuksien oimeenpanemiseksi, aan pää öksen pe us eeksi oidaan a i a äyden ä-
iä ie oja. Täyden ä ien ie ojen apaaeh oinen ilmoi us el ollisuus on pe us el u
82 OP: Työ apa u ma akuu us.
83 I : Työ apa u ma akuu uksen palkkailmoi uksen äy öohje.
84 VH/6313/00.01.00/2019, 4 Pakollise ja äyden ä ä iedo aulukossa.
85 Tulo ekis e iyksikkö VH/6313/00.01.00/2019, koh a 1.4 Muu säännönmukaises i anne a a iedo .
Pal elussuh een pää ymisen syy - ie o on äyden ä ä ie o silloin, kun pää ymisen syyn pe us eena on
muu syy, kuin anhuuseläkkeelle sii yminen.
86 VH/6313/00.01.00/2019, koh a 3.3 Mi ä hyö yä äyden ä ien ie ojen ilmoi amises a on?
21
sillä, e ä ulo ekis e in ie osisäl öön kuulu ien äyden ä ien ie ojen kal aisia ie oja
ei ole ennen ulo ekis e in käy ööno oakaan pi äny ilmoi aa oma-aloi eises i esi-
me kiksi i anomaisille. Vapaaeh oisuus pe us uu myös kaikkien ie ojen ilmoi ami-
sen aiheu amaan hallinnolliseen aakkaan, joka esime kiksi pieny i äjien kohdalla
olisi lisään yny . Käy ännössä maksaja, joka ilmoi aa pakollise ja äyden ä ä iedo
jä jes elmään, ähen ää omaa hallinnollis a aakkaansa a mis amalla sen, e ä ie oja
ei pyyde ä maksajal a uudelleen. Vain pakollise iedo ilmoi a an maksajan kohdalla
ekis e in yhdeksi a oi eeksi ase e u hallinnollisen aakan ke en äminen ei äl ä-
mä ä o eudu, koska iedo on oimi e a a iedon käy äjille joka apauksessa, jos ie-
don käy äjä näi ä ie oja pyy ää. Täyden ä ien ie ojen ilmoi ama a jä äminen ulo-
ekis e iin ei siis apau a maksajaa kokonaan näiden ie ojen oimi amisel a, aan an-
aa ainoas aan mahdollisuuden ali a oimi aako se iedo oma-aloi eises i ja e ukä-
een ulo ekis e iin, ai as a pyynnös ä suo aan iedon käy äjälle.87
Pakollinen ie o on myös makse u suo i us, esime kiksi ulo ekis e ilain 3 lu un 6 §:n
2 momen in 1 kohdan mukainen ie o makse us a palkas a. Va sinaisen suo i uksen
lisäksi maksaja ilmoi aa 6 §:n 2 momen in 12 kohdan nojalla makse us a suo i uk-
ses a oimi e un ennakonpidä yksen ai pe i yn lähde e on, sekä akuu e un sai aus-
akuu usmaksun. Lisäksi maksaja ilmoi aa makse uun suo i ukseen kohdis u a ä-
henne ä ä e ä , ku en yön ekijän yöeläke akuu usmaksun ja yön ekijän yö ö-
myys akuu usmaksun.88
Va sinaise makse u suo i ukse ilmoi e aan kolminume oisella koodia olla, jo a
ku su aan ulolajiksi. 100 ja 200-sa jan ulolajeilla ilmoi e aan makse u ahapalka ,
300-sa jan ulolaji o a e ikseen ilmoi e a ia e iä, esime kiksi luon oise uja, ja 400-
sa jan ulolaji o a palkas a ähenne ä iä e iä, ku en esime kiksi ennakonpidä ys.
Tulolajeille on mää i el y ole usase ukse lii yen niis ä pe i ä iin sosiaali akuu us-
maksuihin. Jos sosiaali akuu usmaksu poikkea a ulolajin ole usase uksis a, nii ä on
mahdollis a muu aa maksajan oimes a.89
87 HE 134/2017 p, koh a 3.3.3 Tiedon käy äjä ja 3.3.4 Tulo ekis e in ie osisäl ö.
88 VH/6312/00.01.00/2019, koh a 2 Palkas a ähenne ä ien e ien ilmoi aminen.
89 Tulo ekis e in yksi yiskoh ainen ohje: Palkka ie oilmoi uksen pakollise ja äyden ä ä iedo , koh a
1.3.
28
onko o us oidaan kui enkin jä ää mää äämä ä. Lain 38 §:ssä sääde ään e onko-
o uksen mää äs ä. Vaih oeh oises i e onko o uksen pe us eena oi olla ennakonpi-
dä yksen ai lähde e on oimi ama a jä äminen sille anne ussa mää äajassa.
Ve onko o uksen lisäksi e o el ollinen mää ä ään maksamaan ilmoi uksen puu eel-
lisuudes a, i heellisyydes ä ai ie ojen ilmoi ama a jä ämises ä joh unu maksa-
ma a jääny e o. Tämä a koi aa si ä, e ä e o el ollinen ei oi äl yä a sinaisen
e on maksamisel a ekemällä aillinaisia ilmoi uksia ai jä ämällä ilmoi ukse eke-
mä ä kokonaan. Ve oko o uksen mää ä on pääsään öises i 10 % e o el ollisen a-
hingoksi mää ä ys ä e os a, eli esime kiksi 500 eu on maksama a jäänees ä e os a
mää ä ään e onko o us a 50 eu oa. Oma-aloi eis en e ojen e o usmene elys ä
anne ussa laissa on kui enkin säännökse sellais en ilan eiden a alle, kun e o el ol-
linen laiminlyö 37 §:ssä a koi e uja el oi ei aan, ai kun hänen oimin ansa osoi aa
ilmeis ä pii aama omuu a e o el oi eiden hoidos a. Tällaisissa apauksissa e o-
ko o uksen mää ä on ähin ään 15 % ja enin ään 50 % e o el ollisen ahingoksi
mää ä ys ä e os a. Mikäli e o el ollinen ei keho ukses a huolima a anna ie oja ka-
len e ikuukauden aikana makse uis a suo i uksis a, yönan ajasuo i ukse ku en en-
nakonpidä ykse mää ä ään makse a aksi käy ämällä a ioin imene elyä. Kun e-
on mää ä on a ioi u, mää ä ään myös e onko o us, jonka suu uus on 25 % a ioi-
dun e on mää äs ä.121
2.5.3 Ve o usmene elys ä anne u laki ja laiminlyön imaksu
Ve o usmene elys ä anne un lain (1558/1995) 22 §:n mukaan ilmoi amis el olli-
suuden laiminlyönnis ä mää ä ään laiminlyön imaksu, jos ilmoi aja ei esime kiksi ole
Ve ohallinnon sel i yspyynnös ä huolima a ilmoi anu puu u ia ie oja ollenkaan
ulo ekis e iin. Laiminlyön imaksu mää ä ään myös, jos ilmoi aja ei ole pyynnös ä
ko jannu aillinais a ilmoi us a, ilmoi aja on an anu ilmoi uksen, mu a se sisäl ää
olennaisen i heen ai puu een, ai jos ilmoi aja ahallises i ai ö keäs ä huolima o-
muudes a an aa sisällöllises i ää än ilmoi uksen.122
121 Tulo ekis e in yksi yiskoh ainen ohje: seu aamusmaksu , koh a 3.1 Ve onko o us. Ve ohallin o: Seu-
aamus-maksu oma-aloi eisessa e o uksessa, koh a 4 Ve onko o us.
122 Ks. Ve ohallinnon pää ös VH/2853/00.01.00/2019.

29
Tulo ie ojä jes elmään ilmoi a a ie oja suo i us en maksajien lisäksi niin ku su u
si ullisilmoi aja , jo ka ilmoi a a ulo ekis e iin ie oja esime kiksi uok a yön eki-
jän aloi amisilmoi uksella, ai an a a NT1- ai NT2- ie oja. Ve o usmene elylain 22 a
§ mukaan ällaiselle si ullisilmoi ajalle oidaan mää ä ä laiminlyön imaksu, jos si ul-
lisilmoi aja jä ää ilmoi us el ollisuu ensa äy ämä ä ai ekee sen myöhässä ai
as a keho uksen jälkeen, ilmoi aa iedo puu eellises i ai i heellises i, ai ilmoi aa
iedo muu en kuin laissa sääde yllä a alla. Laissa sääde y apa a koi aa ulo ie o-
jä jes elmäs ä anne un lain 4 lu un 11 § mukais a ie ojen an amis a sähköises i, sillä
ain e i yises ä syys ä iedo oidaan an aa pape ilomakkeella. 11 § 4 momen issa sää-
de ään, e ä Ve ohallin o oi an aa a kempia mää äyksiä sähköisis ä mene elyis ä.
Käy ännössä nämä sähköise mene ely o a lu ussa 2.4 käsi elly ilmoi amisen ka-
na a , eli ulo ekis e in sähköinen asioin ipal elu sisäl äen e kkolomakkeen ja la-
auspal elun, ai ulo ekis e in eknis ä ajapin aa hyödyn ämällä. Muuksi kuin laissa
sääde yksi a aksi ja äs ä joh uen si ullisilmoi ajan laiminlyön imaksun pe us eeksi
oi aisiin ka soa esime kiksi ie ojen oimi aminen pape ilomakkeella silloin, kun
sille ei ole esi ää pe us eeksi e i yis ä syy ä.123
2.6 Tie ojen jakelu ulo ekis e is ä
Tulo ekis e is ä ie oja as aano a ia ahoja ku su aan ulo ekis e in iedon käy ä-
jiksi. Käy äjä on maini u ulo ekis e ilain 5 lu un 13 §:ssä. Tiedon käy äjän iedon-
saan ioikeus pe us uu ulo ie ojä jes elmäs ä anne uun lakiin, jonka lisäksi ie ojen
ka selu esime kiksi ulo ekis e in sähköisen asioin ipal elun a ulla edelly ää oimas-
saole aa ie olupaa124. Tie olu alla a koi e aan Tulo ekis e iyksikön pää ös ä ie yn
iedon käy äjän oikeudes a saada ulo ekis e iin alle e uja ie oja.125 Tie oja oidaan
luo u aa ain laissa sääde yille, e ikseen nime yille iedon käy äjille, eikä ie oja näin
ollen oida luo u aa suo aan ulo ekis e is ä kolmansille osapuolille edes ekis e-
öidyn suos umuksella. Tiedonsaan ioikeus ulo ekis e is ä ei myöskään au omaa i-
123 E i yiseksi syyksi on ka so u HE 134/2017 mukaan ilanne, jossa ie ojen an amis a sähköises i ei
oida edelly ää koh uudella. Koh uu omuudes a on anne u esime kiksi ilanne, jossa ie ojen an ami-
seen sähköises i ei ole mahdollisuu a.
HE 97/2017 mukaan e oilmoi uksen an amiseen pape ilomakkeella on e i yinen syy silloin, jos ilmoi-
uksen an amisajankoh ana ie ojä jes elmien oimin ahäi iö es ää sähköisen ilmoi amisen.
124 Tulo ekis e i: Tie olupa.
125 Tulo ekis e i: Tulo ekis e in sanas o ja e mi .
30
ses i a koi a si ä, e ä iedon käy äjällä olisi oikeus kaikkeen ulo ekis e iin kuulu-
aan ie osisäl öön. Tiedonsaan ioikeu a on laissa aja u niin, e ä iedon käy äjälle
luo u e aan e i yislakien nojalla ain sellaisia ie oja, joiden saan i on edelly ys iedon
käy äjän eh ä ien hoi amiseksi. Tiedonsaan ioikeuden sisäl ö ja laajuus siis aih ele-
a e i iedon käy äjien älillä.126 Lisäksi iedon käy äjillä on oikeus saada ulo ekis-
e is ä myös sellaise iedo , joihin sillä olisi oikeus saada oisel a iedon käy äjäl ä ai
i anomaisel a.127 Jos ällais a oikeu a ei olisi, iedon käy äjä saisi ulo ekis e is ä e-
aaliaikaises i omaan iedonsaan ioikeu eensa sisäl y ää da aa, mu a jou uisi edelleen
pyy ämään osan iedois a oisel a i anomaisel a ai käy äjäl ä, joka ei odennäköi-
ses i ainakaan joudu a pää ösp osesseja manuaalisen iedonsii on akia.128
Tulo ie ojä jes elmäs ä anne un lain esi öissä on maini u myöhemmin a ioi a aksi
se, millä edelly yksillä ja missä laajuudessa ie oja oi aisiin luo u aa ulo ekis e is ä
uusille, ällä he kellä laissa maini sema omille iedon käy äjille. Tämän iedonsaan i-
oikeuden laajen amisen käy ännön o eu us konk e isoi uisi halli uksen esi yksen pe-
us eella kappaleessa 2.4 esi e yn al uusmene elyn a ulla. Tulo ekis e in iedon
käy äjäjoukon laajen aminen ai ainakin sen edelly yksien sel i äminen on siis ollu
halli uksen agendalla jo lain suunni elu aiheessa.129 Myös alous aliokun a on lau-
sunnossaan halli uksen esi ykseen 134/2017 p lii yen ko os anu al uusmene e-
lyn ja kokehi ys a pei a, jo a ulonsaaja oisi a i se mää ä ä ie ojensa jakelus a kol-
mansille osapuolille.130
Tulo ekis e in iedon käy äjiä o a uonna 2020 muun muassa Ve ohallin o, yön e-
kijän eläkelain (395/2006) 2 §:ssä maini u eläkelai okse ja Maa alousy i äjien elä-
kelai os, Me imieseläkekassa, Ke a, Eläke u akeskus, Suomen Pankki, Työllisyys a-
has o, sekä usea akuu uslai okse ja akuu usyh iö .131
Luonnollinen henkilö oi a kas ella ulo ekis e iin ilmoi e uja, omia ulo ie ojaan il-
man iedon käy äjäl ä edelly e ä ää lakiin pe us u aa iedonsaan ioikeu a (Laki u-
lo ie ojä jes elmäs ä 5 luku 15 §). Ka selu apah uu unnis au umalla ulo ekis e in
126 HE 134/2017 p, koh a 3.3.6 Tie ojen luo u us ulo ie ojä jes elmäs ä.
127 HE 134/2017 p, s. 50.
128 Ks. yksi yiskoh aise auluko iedon käy äjille jael a is a iedois a: Tulo ekis e iyksikkö, selos e 3.
129 HE 134/2017 p, koh a 2.1.1 yleis ä.
130 TaVL 48/2017 p, s. 3.
131 Ajan asainen lis aus iedon käy äjis ä, ks. Tulo ekis e iyksikkö, selos e 3.
31
sähköiseen asioin ipal eluun esime kiksi e kkopankki unnuksilla. Tulonsaaja oi asi-
oin ipal elun a ulla ka sella palkka ie oilmoi us ensa sisäl öä sellaisena, kuin suo i-
uksen maksaja on ne ulo ekis e iin ilmoi anu . Näin ollen ulonsaajalla on i an-
omais en lisäksi mahdollisuus suo i aa eaaliaikais a ja omaeh ois a al on aa kos-
kien omia ulo ie ojaan, eli esime kiksi a kas aa, onko palkas a pidä e y sosiaali a-
kuu usmaksu myös ilmoi e u e i i anomaisille. Tulonsaaja oi ulos e a an ulo e-
kis e io een a ulla hyödyn ää ekis e i ie ojaan esime kiksi silloin, kun hänellä on
a e sel i ää ansio ulojensa suu uu a jollekin kolmannelle osapuolelle.132 Tulo ekis-
e io e sisäl ää yh een edon ulonsaajalle ilmoi e uis a ulo iedois a ali un aika älin
sisällä.133
3 TULOREKISTERI HARMAAN TALOUDEN TORJUNNASSA DE LEGE
LATA
Ha maa alous on mää i el y Laissa ha maan alouden sel i ysyksikös ä (2010/1207)
oiminnaksi, jossa laiminlyödään lakisää eisiä el oi ei a. Lain esi öissä HE 163/2010
p ha maa alous mää i ellään yh eiskunnallis a ilmiö ä koske aksi käsi eeksi, joka
ka aa ikosoikeudellises i k iminalisoi ujen ekojen lisäksi myös k iminalisoima o-
ma lakisää eis en el ollisuuksien laiminlyönni , joka oi olla äysin seu aukse on
eko. Lakisää einen laiminlyö ä ä el oi e oi olla esime kiksi e o, eläke-, apa u ma,
ai yö ömyys akuu usmaksu. Laiminlyönnillä laissa a koi e aan maksun suo i ami-
sen äl ämis ä ai pe us ee oman palau uksen saamis a. Suo i amisen äl äminen
oi käsi ää maksus a apau umis a lain as aisin keinoin joko kokonaan ai osi ain.134
Pe us ee omalla palau uksella puoles aan a koi aa yleensä a onlisä e on pe us-
ee on a palau amis a, joka oi pe us ua ää änsisäl öiseen e oilmoi ukseen, ik ii-
iseen ansak ioon eli äysin ekais uun e oilmoi ukseen, ai yh eisömyynnin ää in-
käy ökseen, jossa hyödynne ään EU-sisäkaupan lainsäädän öä, eli esime kiksi ilmoi e-
aan e ollinen myyn i e o omana. Y i ys en iden i ee iin on kohdis e u myös a -
kauksia, joiden a oi eena on ollu a onlisä e on pe us ee on palau us oisen y i yk-
sen unnus a hyödyn ämällä.135 Ha maan alouden mää i elmän kannal a me ki yksel-
132 HE 134/2017 p, koh a 2.1.1.
133 Ks. ulo ekis e io een sisällös ä a kemmin: Rapo i ulo ekis e is ä 2020, s. 5−6.
134 Ha maan alouden mää i elemises ä ks. myös esime kiksi Mää ä 2015b, s. 3−4.
135 Ha maan alouden sel i ysyksikkö: A onlisä e on palau uspe okse 2019, e i yises i s. 4−6.
32
lis ä on sen so el amisalan ajoi us ainoas aan o ganisaa ion oimin aan. Yksi yishen-
kilö ei oi lain sanamuodon nojalla olla ha maan alouden oimija kuin älillises i o -
ganisaa ion kau a, aikka yksi yishenkilö laiminlöisi henkilökoh aisia el oi ei aan
lakisää eis en maksu el ollisuuksiensa äl ämiseksi.136 Rajan edossa me ki yksel-
lis ä on se, oimiiko yksi yishenkilö omas a ai o ganisaa ion puoles a. Jos esime kiksi
a allisuuse ien sii oja ehdään ilman o ganisaa ion osallisuu a, kyseessä ei ole ha -
maan alouden oimin a.137
Työnan ajamaksu , eli edellä lue ellu akuu usmaksu muodos a a yön ekijälle
makse a an palkan lisäksi yönan ajalle suh eellisen suu en kulue än. Nämä akuu -
amis el ollisuude laiminlyömällä yönan aja saa pienenne yä yön ekijäs ä joh u ia
kus annuksia, mikä aiheu aa samalla yhden ha maan alouden ilmiöis ä, eli yönan a-
jamaksujen äl elemisen, kansankielellä on puhu u myös pimeäs ä yö oimas a. Täl-
lainen yönan ajan ilpillinen oimin a aiheu aa suo aa hai aa myös yön ekijälle,
jonka akuu usmaksuja ei ole suo i e u. Esime kiksi yön ekijän lakisää einen eläke
ei ka u, jos yöeläke akuu usmaksuja ei makse a.138 Laiminlyön i oi olla ak ii inen
ai passii inen eko. Ak ii isessa eossa anne aan ää ä ai puu eellinen ie o, esime -
kiksi ilmoi us, kun aas passii isessa eossa ilmoi us el ollisuus oidaan laiminlyödä
kokonaan. Se, onko oimin a ha maa a alou a ai ei, mää i ellään eon a koi us a a -
ioimalla. Jos eon a koi ukseksi ka so aan lain sanamuodon mukainen lakisää eis en
suo i eiden äl äminen ai pe us ee oman palau uksen saaminen, kyseessä on ha -
maaseen alou een lii y ä eko. Jos eon a koi ukseksi ei oida oden aa edellä mai-
ni ua, aan kyseessä on puoles aan maksuky y ömyys ai esime kiksi ahinko, lai-
minlyön i ei ole ha maa a alou a.139
Pimeän yö oiman lisäksi unnis e uja ha maan alouden ilmiöi ä o a esime kiksi
ko up io, amma imainen y i ys en hy äksikäy ö, kulu aja uo epe okse , ohimyyn i,
ulonsalaus ja konku ssikeino elu. Ha maa alous ilmiönä ei äl ämä ä myöskään
136 Ks. kui enkin esim. Ansamäki 2017 s. 158, jonka mukaan ha maan alouden käsi e ä oidaan ulki a
laajas i, jolloin myös luonnollisen henkilön e on äl elemis oime ka so aisiin ha maan alouden ha -
joi amiseksi.
137 HE 163/2010 p, yksi yiskoh aise pe us elu 2 §.
138 Ve ohallin o: Pimeä yö oima.
139 Mää ä 2015b, s. 4.
33
nouda a kansallisia ajoja, aan ilmiöillä on usein kansain älisiä ky ken öjä, jolloin oi-
min aan oi lii yä sekä ko imaisia e ä ulkomaisia oimijoi a.140
Suomessa esiin y än ha maan alouden osuudeksi on uonna 2015 a ioi u 12,9 %
b u okansan uo ees a.141 Tä ä ennen eduskunnan a kas us aliokun a on a ioinu
ha maan alouden mää äksi 5,5-7,5 % b u okansan uo ees a. Kyseessä on kui enkin
ain a ioi u ha maan alouden mää ä, koska ilmiön äsmällis ä mi aamis a on han-
kala o eu aa, sillä ha maan alouden mää ää ei oi oden aa ilas ois a ilmiön luon-
een uoksi. Tu kimus ie oa ha maan alouden oimijoil a on käy ännössä mahdo on
saada, ja aikka aineis oa ke ä äisiin, sen odenmukaisuuden oden aminen on ai-
keaa. Ha maan alouden luo e a aksi mi auskeinoksi on ode u e o a kas ukse ,
sekä sa unnaiso an a, koska näiden me odien a ulla ulokse oidaan yleis ää koske-
maan keskimää in ke ä ahansa sa unnaiso annan kohde yhmäs ä. Ve o a kas uksien
heikkoudeksi osoi au uu niiden hin a. Ve o a kas us on kallis oimenpide, jo en nii-
den o eu aminen a peeksi suu elle joukolle on kus annuksien osal a käy ännössä
mahdo on a.142
Yksi apa a ioida ha maan alouden aiheu amia aloudellisia aiku uksia on sel i ää
aiheu uneen e o ajeen mää ä. Ve o ajeella a koi e aan Ve ohallinnon mää i elmän
mukaan e o uoden lainmukaisen ja odellisen e oke ymän e o us a.143 Eläke u a-
keskuksen mukaan uonna 2019 jä e iin ilmoi ama a hieman ajaa 100 miljoonaa
eu oa sellaisia palkkoja, jos a olisi ullu suo i aa yöeläke akuu usmaksua.144 Työ -
ömyys akuu us ahas on (nyk. Työllisyys ahas o) uonna 2018 julkaiseman uosike -
omuksen mukaan sen omien al on a oimenpi eiden johdos a mää ä iin yö ö-
myys akuu usmaksuun lii y iä lisämaksuja 2,3 miljoonaa eu oa.145 Tapa u ma akuu-
uskeskuksen as aa assa al onnassa uonna 2018 lasku e iin yö apa u ma- ja am-
ma i au i akuu ukseen lii y iä suo i uksia noin 1,9 miljoonaa eu oa.146
140 Ha maan alouden ilmiöis ä ks. Hi onen − Mää ä 2018, luku 3 Ha maa a alou a pienillä ja suu illa
näy ämöillä.
141 Schneide − Raczkowski − M óz, 2015, s. 45.
142 Kosonen 2014, s. 44.
143 Ve ohallin o: Ve o aje.
144 Ha maa alous & alous ikollisuus: Työnan aja ja ilaaja as uu, 2020.
145 Työ ömyys akuu us ahas o: Vuosike omus 2018.
146 Tapa u ma akuu uskeskus: Val on a ja akuu us ekis e i.

34
3.1 Ha maan alouden o jun a
Ha maan alouden o junnalla yhdessä alous ikos o junnan kanssa a koi e aan oi-
menpi ei ä, joilla py i ään ennal aehkäisemään, paljas amaan ja u kimaan ha maan
alouden ilmiöi ä. Lisäksi edellä maini uihin käsi eisiin lii y ä myös ikoshyödyn
jälji äminen ja sen pois o aminen, sekä syy eha kin a ja iime kädessä uomiois uin-
käsi ely.147 Ha maa a alou a on o ju u pi kään ja ha aas i, sillä Ha maan alouden
o junnan oimenpideohjelma on käynnis e y ensimmäisen ke an uonna 1996.148
Ha maan alouden o jun aan äh ää iä i anomais en ie ojen aih osäännöksiä on
puoles aan kehi e y ak ii ises i 90-lu un alus a alkaen. Suomessa suu ia haas ei a
ha maan alouden o junnalle aiheu aa i anomais en ie ojen aih oa koske a lain-
säädän ö. Vi anomais en yh eis oiminnan on ode u ole an ha maan alouden ä kein
käy össä ole a o jun akeino. Vi anomais oiminnan pi s aleisuus ja ha maan alouden
uude esiin ymismuodo aikeu a a kui enkin o jun a oimenpi eiden onnis umis a
ja niille ase e ujen a oi eiden saa u amis a.149
Ha maan alouden o junnan al on a ja ikos o jun a pe us u a i anomaisyh eis-
yölle. Ve ohallin o, Tulli, Eläke u akeskus, Työllisyys ahas o, Tapa u ma akuu us-
keskus sekä akuu usyh iö ha joi a a jokainen omaan oimialaansa kuulu aa al-
on aa lakisää eisiä maksuja, e oja, ja akuu uksia koskien. Rikos o junnan osal a po-
liisilla, Tullilla ja Raja a iolai oksella on keskeinen ooli ikos en ehkäisyssä, sel i ä-
misessä ja paljas amisessa, sekä uloso o i anomaisella julkisiin el oi eisiin lii y-
ien maksujen äy än öönpanossa.150 Ve ohallinnossa on ha maan alouden o jun aa
edis ä ä Ha maan alouden sel i ysyksikkö, jonka lisäksi usea e i i anomaise eke-
ä yh eis yö ä ha maan alouden o junnassa, esime kiksi e ilaisin ie ojen aih o oi-
menpi ein.151 Ha maan alouden sel i ysyksikön eh ä ä on mää i el y Ha maan a-
louden sel i ysyksikös ä anne un lain 1 §:ssä, joiden pe us eella sel i ysyksikön eh ä-
iin kuuluu ha maan alouden o junnan edis äminen uo amalla ja jakamalla ie oa
sekä ha maas a aloudes a e ä sen o junnas a. Lisäksi sel i ysyksikkö laa ii el oi -
eidenhoi osel i yksiä e i i anomaisille ja muille oimijoille. Vel oi eidenhoi osel i-
147 Ansamäki 2017, s. 157.
148 Ansamäki 2017, s. 158-159.
149 Mää ä − Hi onen 2018, s. 244.
150 Mää ä − Hi onen 2018, s. 248.
151 Mää ä − Hi onen 2018, s. 211−215.
35
yksellä a koi e aan edellä maini un lain 5 §:n mukais a sel i ys ä, joka el oi eiden-
hoi osel i yksen koh een oimin aa, alou a ja el oi eiden hoi amis a. Vel oi eiden
hoi amisella a koi e aan lain säännöksen mukaan e oja, lakisää eisiä eläke-, apa-
u ma-, ja yö ömyys akuu usmaksuja, ja ullin pe imien maksujen hoi amis a. Vel-
oi eidenhoi osel i yksen koh eena oi olla o ganisaa io, o ganisaa iohenkilö, sekä
niihin äli ömäs i ai älillises i ky key y ä o ganisaa io ai o ganisaa iohenkilö.152
Sisäminis e iön julkaisema Ha maan alouden ja alous ikollisuuden o jun aohjelma
uosille 2016−2020 pe us uu Val ioneu os on uonna 2016 an amaan pe iaa epää-
ökseen, jossa on mää i el y kansallisen ha maan alouden ja alous ikollisuuden o -
junnan s a egia. Toimenpideohjelmassa on mää i el y e ilaise oimenpi ee ja keino
s a egian o eu amiseksi, ja se jakau uu neljään e ilaiseen kä kihankkeeseen. Yksi
hankkeis a on kansallinen ulo ekis e i, jonka me ki ä yy ä ha maan alouden o -
junnassa on pe us el u e i yises i e o al onnan muu umisella aikaisempaa eaaliai-
kaisemmaksi.153 Tulo ekis e in a oi eena on pa an aa y i ys en ja kansalais en oi-
kein oimimisen mahdollisuuksia, ke en ää yönan ajien hallinnollis a aakkaa yksin-
ke ais amalla palkanmaksuun lii y ää ilmoi amis- ja el oi eidenhoi op osessia di-
gi alisaa ion uomien mahdollisuuksien a ulla, ke ä ä ja äli ää ulo ie oja eaaliaikai-
ses i, sekä ah is aa kansalaisen oikeu a al oa niiden ie ojen käy öä, jo ka koske a
kansalais a i seään. Näillä oimenpi eillä u a aan ma kkinoiden oimi uu a ja e -
e ä kilpailua. Jälkikä eisen al onnan sijaan ulo ekis e i mahdollis aa e upaino ei-
sen, ennal a ehkäise än al onnan ulo ie ojen, sosiaali akuu amisen ja e ouksen
osal a. Hallinnollisen aakan ke en ymiseen e o uksen osal a joh a a esime kiksi
ie ojen hankinnan ehos uminen ja e o uksen jous a a almis uminen. Tulo ekis e-
152 HE 163/2010 p, 2 §:n yksi yiskoh ais en pe us elujen mukaan o ganisaa iohenkilöllä a koi e aan
ki janpi o el ollis a yksi yis ä elinkeinonha joi ajaa, a oimen yh iön yh iömies ä, kommandii iyh iön
as uunalais a yh iömies ä ja eu ooppalaisen aloudellisen e uyh ymän henkilöjäsen ä, yh eisön halli-
uksen jäsen ä, oimi usjoh ajaa ai oimi usjoh ajaan innas e a assa asemassa oimi aa, sekä yh ei-
sön, ulkomaisen si uliikkeen ai sää iön osiasiallis a oiminnan joh ajaa ai hallinnon hoi ajaa. O gani-
saa io on myös henkilö, joka omis aa yksin ai yhdessä pe heenjäsen en kanssa ähin ään 10 % yh eisön
pääomas a, ai joka yhdessä pe heenjäsen ensä kanssa käy ää as aa aa 10 % osuu a yh iön äänimää-
äs ä. Pe heenjäsenellä a koi e aan ylene än ja alene an sukulaissuh een, a iopuolison ja ekis e-
öidyn pa isuh een osapuolen lisäksi myös samassa aloudessa asu aa henkilöä. Liike oimin akiel o ei
es ä henkilön mää i elemis ä o ganisaa iohenkilöksi.
153 Sisäminis e iö SMDno-2015-2083, s. 2.
36
in a ulla ennakonpidä yksen mää ä oidaan ule aisuudessa kohdis aa nykyis en a -
ioiden sijaan lähes eaaliaikaises i as aamaan si ä mää ää, joka mää äy yy lopul-
liseksi ansio ulo e oksi.154
Kansallisen ulo ekis e in lisäksi Ha maan alouden ja alous ikollisuuden oimenpi-
deohjelman johdos a on u ki u ha maan alouden aiheu amaa sään ely aakkaa, eli
lakisää eis en el oi eiden äy ämises ä aiheu u ia kus annuksia. Sään ely aakkaa
seu a aan kus annus eho omien oimin ojen äl ämiseksi, sekä kilpailuolosuh eiden
asapuolis amiseksi. Sään ely aakan ke en ämisen keinoksi on esi e y jo edellä esille
ullu a i anomais en älis en ie ojen aihdon kehi ämis ä, sekä odis us a el oi -
eiden hoidos a.155 Tiedon käy äjien näkökulmas a ulo ekis e i helpo aa ie ojen-
aih oa, mahdollis amalla sisällöl ään muu uman iedon jakamisen usealle e i aholle.
Tulo ekis e i saa aa olla osi ainen helpo us myös suo i uksen maksajille, eli ilmoi us-
el ollisille, iippuen sii ä, kuinka hy in ilmoi ajan p osessi on au oma isoi u. Mikäli
ilmoi ajan on eh ä ä manuaalises i ilmoi uksia ulo ekis e iin, on sään elyn aiheu -
ama aakka ke en ymisen sijaan kas anu , eikä Ha maan alouden ja alous ikollisuu-
den oimenpideohjelmassa ase e uja a oi ei a ole kaikil a osin saa u e u.
Työsuojelu i anomainen eli yösuojelun al onnas a ja yöpaikan yösuojeluyh eis oi-
minnas a anne un lain (44/2006) 1 lu un 2 §:n mukainen aluehallin o i as o o eu aa
ha maan alouden o jun aa al omalla ulo ie ojen a ulla ulkomaisen yö oiman
käy öä, yösuh eiden ähimmäiseh oja, sekä ilaaja as uulain nouda amis a. Tulo e-
kis e is ä saa a ien ulo ie ojen a ulla i anomainen oi kohdis aa al on ansa yön-
an ajaan, ja al oa esime kiksi yöeh osopimuksen nouda amis a. Tulo ie ojen a ulla
oidaan ode a yöeh osopimuksen nouda aminen ai nouda ama a jä äminen pal-
kan mää än ja e ilais en lisien osal a. Tilaaja as uulain osal a al on a kohdis uu ilaa-
jaan, jolla on ilaajan sel i ys el ollisuudes a ja as uus a ulkopuolis a yö oimaa käy-
e äessä anne un lain (1233/2006) 5 ai 5 a §:n mukainen sel i ys el ollisuus. Val-
onnassa ode aan sel i ys el ollisuuden äy äminen ai äy ämä ä jä äminen, ai
mahdollinen sopimuksen solmiminen liike oimin akiellossa ole an y i yksen kanssa.
Työsuojelu i anomainen al oo myös ilan ei a, joissa ilaaja as uulain mukainen so-
154 HE 134/2017 p, kohda 1.1 ja 3.1.
155 Ha maan alouden o junnan aiheu ama sään ely aakka: Tii is elmä.
37
pimus on solmi u sellaisen y i yksen kanssa, jolla ei ole ollu a koi us äy ää lakisää-
eisiä maksu el oi ei aan. Työsuojelu i anomaisella on oikeus saada ie oja ulo e-
kis e is ä yösuojelun al onnas a ja yösuojeluyh eis oiminnas a anne un lain
(44/2006) 4 b §:n 1 momen in pe us eella.156 Työsuojelu i anomaiselle jaellaan ulo-
ekis e is ä esime kiksi iedo yön ekijän pal elussuh een oimassaolos a, ie o yön-
ekijän yöeläke akuu ukses a ja apa u ma akuu ukses a, sekä kansain älisissä ilan-
eissa iedo Suomessa oleskelun kes os a.157
Ve ohallin o hyödyn ää ulo ekis e in ie oja Ve ohallinnos a anne un lain (503/2010)
2 §:n mukaisiin eh ä iin, esime kiksi ha maan alouden o junnan kannal a me ki yk-
selliseen e o al on aan ja e o uksen oimi amiseen. Ve ohallinnon ha maan alou-
den o jun a pe us uu sekä kansalliselle e ä kansain äliselle i anomaisyh eis yölle ja
ie ojen aihdolle, ennal a es ä iin oimiin, sekä jälkikä eis al on aan esime kiksi e-
o a kas uksen a ulla. Ve ohallinnossa ha maan alouden a kas uskoh eena pide ään
jokais a sellais a a kas uskohde a, joka a kas us joh aa ikosilmoi usha kin aan.
Vuonna 2019 ha maan alouden a kas us oimenpi eiden johdos a pelkäs ään yönan-
ajasuo i uksia mää ä iin makse a aksi 12,6 miljoonaa eu oa.158 Koska ulo ekis e-
iin anne a ien palkka ie oilmoi us en ilmoi ama a jä äminen aiku aa äli ö-
mäs i yönan ajay i yksen yön ekijöiden e o ukseen, ulo ekis e i-ilmoi us en an a-
ma a jä äminen oi olla ennakkope in älain (1118/1996) 2 lu un 26 §:n 3 momen in
mukainen olennainen laiminlyön i, joka joh aa y i yksen pois amiseen ennakkope in-
ä ekis e is ä Ve ohallinnon oimes a. Ennakkope in ä ekis e öinnin oimassaolo
me ki see si ä, e ä y i ys hoi aa e o el oi eensa oma-aloi eises i. Jos ekis e öin i
ei ole oimassa, se ei es ä y i yksen oimin aa, mu a oi an aa ii ei ä ehellisille so-
pimusosapuolille as apuolen mahdollisis a laiminlyönneis ä ai el oi eiden nouda -
ama a jä ämises ä. Ve ohallin o oi pois aa y i yksen myös a onlisä e olain
(1501/1993) 172 §:n 1 momen in mukaises a a onlisä e o el ollis en ekis e is ä,
mikäli oiminnassa laiminlyödään olennaises i el oi eidenhoi oa. Työko auksen
mahdollises i sisäl ämää a onlisä e oa ei kui enkaan ilmoi e a ulo ekis e iin, eikä
ulo ekis e illä ole ollu äli ömiä aiku uksia a onlisä e o uksen mene elyihin ai
ilmoi amis el ollisuu een, aikka a onlisä e on palau uspe os en ehokkaampaan
156 Työsuojelu i anomainen: Ha maa alous ja yösuojelu. HE 134/2017 p, koh a 2.1.15.
157 Tulo ekis e iyksikkö, selos e 3.
158 Ha maa alous & alous ikollisuus: Ve o us.
44
ai maksun pidä äminen palkas a oidaan oden aa ulo ekis e is ä sekä ulo ekis e-
in iedon käy äjien, e ä ulonsaajan i sensä oimes a.181 Palkka ie oilmoi uksella ei
kui enkaan ilmoi e a esime kiksi amma iyhdis yksen pe imiä jäsenmaksuja, jo en
makse uun suo i ukseen oi sisäl yä sellaisia ähenne ä iä e iä, joi a ei pys y ä ulo-
ekis e is ä saa a ien ie ojen pe us eella oden amaan.182 Täs ä joh uen ulonsaajan
i sensä hankkima ulo ekis e io e ei kaikissa ilan eissa anna i hee ön ä ku aa hen-
kilön ulo iedois a.183
3.1.1.2 Työnan ajan sosiaali akuu usmaksu
Työsuh ees a joh u ien akuu uksien kus annukse jakau u a yönan ajan ja yön e-
kijän älille. Työnan ajalla on lakisää einen el ollisuus akuu aa yön ekijänsä ie-
yillä akuu uksilla, joiden lisäksi yönan aja oi laajen aa akuu us u aa e äillä a-
paaeh oisilla akuu uksilla, ai yöeh osopimuksen el oi amalla yhmähenki akuu-
uksella.184 Työnan aja maksaa yönan ajan sai aus akuu usmaksus a anne un lain
(771/2016) 4 §:n mukais a yönan ajan sai aus akuu usmaksua 1,34% maksamis aan
palkois a uonna 2020. Maksu koskee sai aus akuu uslain mukaan Suomessa akuu-
e ua 16−67 uo ias a yön ekijää. Työnan ajan osuus yö ömyyse uuksien ahoi uk-
ses a anne un lain (555/1998) 6 lu un 19a §:n mukaises a yö ömyys akuu usmak-
sus a uonna 2020 on 0,45% makse uis a palkois a, kun palkkoja makse aan enin ään
2 125 500 eu oa.185
17-68- uo iaas a yön ekijäs ä suo i e aan yönan ajan osuus yöeläke akuu usmak-
sus a, jos henkilölle makse aan kalen e ikuukauden palkkaa yli 60,57 eu oa. Vakuu us-
maksua pe i ään 7,15% yön ekijälle makse a as a palkas a. Työeläke akuu usmak-
sun yönan ajakoh ainen osa on ko keimmillaan yön ekijän ollessa 53-62- uo ias, jol-
loin p osen uaalinen mää ä nousee 8,65 %: iin. 63-ikä uodes a läh ien akuu usmaksu
laskee ennalleen 7,15%: iin.186
Työnan ajan pi ää akuu aa yön ekijänsä Työ apa u ma- ja amma i au ilain
(459/2015) mukaisella yö apa u ma- ja amma i au i akuu uksella, jos yönan aja
181 Ks. ulolajien lis aus dokumen is a Tulo ekis e iyksikkö: Tulolajien ja ulois a ähenne ä ien e ien
seli ee 2020.
182 Tulo ekis e i: Yleis ä ilmoi amises a, usein kysy yä.
183 Tulo ekis e i: Tulo ekis e io e.
184 ETK: Lakisää eise sosiaali akuu usmaksu Suomessa 2020.
185 Ve ohallin o: Sosiaali akuu usmaksu .
186 Ve ohallin o: Sosiaali akuu usmaksu .

45
maksaa palkkaa yön ekijöilleen yli kalen e i uosikoh aisen ajan (yli 1300 eu oa
uonna 2020187). Lain 1 lu un 3 §:ssä mää ä ään, e ä yönan ajalla ei ole akuu amis-
el ollisuu a, jos se maksaa ai on sopinu makse a aksi palkkoja kalen e i uoden
aikana enin ään 1200 eu oa. Edelleen lain 36 lu un 268 §:ssä sääde ään kui enkin ä-
män ahamää än a kis amises a kalen e i uosi ain yön ekijän eläkelain 96 §:ssä
a koi e ulla palkkake oimella, jos a joh uu uoden 2020 ja lain älinen e o us. Va-
kuu ukses a aiheu u a kus annukse iippu a yönan ajan oimialas a ja akuu uk-
sen o a as a y i ykses ä, jo en akuu uksen äsmällisiä kus annuksia on mahdo on
mää i ellä.188
Ryhmähenki akuu uksella a koi e aan yönan ajan o amaa lisä akuu us u aa,
jonka jä jes ämis el ollisuus joh uu oimin aan so elle a as a yöeh osopimukses a.
Esime kiksi kaupan alan uudessa yöeh osopimuksessa on mainin a sii ä, e ä yönan-
aja kus an aa yön ekijän yhmähenki akuu uksen. Ryhmähenki akuu us u aa
kuoleman apauksessa yön ekijän pe heelle äli ömän oimeen ulon edelly ykse .189
Työnan ajan sosiaali akuu usmaksuis a ainoas aan yönan ajan sai aus akuu us-
maksu, sii ä mahdollises i eh ä ä ähennykse ai ei palkanmaksua - ie o ilmoi e aan
ulo ekis e iin yönan ajan e illisilmoi uksella. Ve ohallin o muodos aa ilmoi uksen
pe us eella yönan ajan makse a aksi ule an sai aus akuu usmaksun yh eismää än,
sekä yönan ajan ilmoi amiin palkka ie oihin sisäl y ien ennakonpidä ys en ja mah-
dollis en lähde e ojen pe us eella näiden e ojen yh eismää än. Työeläkelai os käy -
ää ulo ie oja akuu usmaksujen lasku , ai ilmoi us ie ojen puu uessa a ion akuu-
usmaksun mää äs ä, sekä siihen lii y än ko on mää än. Työllisyys ahas o pe ii yön-
an ajal a puoles aan yö ömyys akuu usmaksu .190
4 TULOREKISTERI HARMAAN TALOUDEN TORJUNNASSA DE LEGE FE-
RENDA
Ku en edellä on ullu ilmi, ulo ie o ekis e iin alle e a a iedo o a julkisuuslain 1
§:n pääsäännös ä poike en ulo ekis e ilain 2 §:n pe us eella pääsään öises i salassa
pide ä iä ie oja. Ha maan alouden ja alous ikollisuuden o jun aohjelmassa, sekä
187 Lähi apiola: Sosiaali akuu usmaksu 2020.
188 Ve ohallin o: Sosiaali akuu usmaksu .
189 TRHV: Työn ekijäin yhmähenki akuu us, PAM: Kaupan yöeh osopimus ja palkkalii e, Ve ohallin o:
Sosiaali akuu usmaksu .
190 Tulo ekis e i: Tulo ekis e i suo i uksen maksajille.
46
ha maan alouden aikaisemmassa u kimuksessa on a oi el u laajempaa i anomais-
julkisuu a ja pa empaa ie ojen aih osään elyä ha maan alouden o junnan edis ä-
miseksi, kuin mi ä alli se a lainsäädän ö mahdollis aa. Osiossa 3 läpikäydyn nyky i-
lan een sijaan ulo ekis e in hyödynne ä yy ä olisi mahdollis a kehi ää lainsäädän-
ö oimin niin, e ä jä jes elmää kye äisiin käy ämään ehokkaas i e ilaisiin ha maan
alouden o jun a oimenpi eisiin. Rekis e in iskaalises i kus annuksil aan askain
osuus eli pe us aminen ja käy ööno o, on jo eh y.191 Tulo ekis e ilain esi öissä mai-
ni u nykyaikaisen ie o ekniikan hyödyn äminen aja aises i näy ää ah as i ja ku-
an myös ulo ekis e in käy ööno on jälkeen, mikäli lainsäädännöllä ei mahdollis e a
sen hyödyn ämis ä nykyisiä a koi uksia op imaalisemmin. Seu aa assa esi än kehi-
ysehdo uksia ulo ekis e ilakiin ja siihen ky köksissä ole iin e i yislakeihin de lege e-
enda.192
4.1 Pal elussuhde ie ojen pakollisuus
Tulo ekis e iin ilmoi e a ien ulo ie ojen ie osisäl ö koos uu säännönmukaises i an-
ne a is a iedois a, sekä apaaeh oises i anne a is a äyden ä is ä iedois a. Näi ä
ie oja on käsi el y osiossa 2.3. Täyden ä ä iedo o a ulo ekis e ilain esi öiden mu-
kaan sellaisia ie oja, jo ka o a iedon käy äjien oiminnassa a peellisia. Sen sijaan
e i yislaeissa, esime kiksi yön ekijän eläkelain (395/2006) 198 §:ssä ie ojensaan i-
oikeu a on luonnehdi u e millä äl ämä ömä iedo , joka on edellä maini ua sup-
peampi käsi e. Pimeään yö oimaan lii y ä kiin eäs i lakisää eis en sosiaali akuu us-
maksujen laiminlyön i, sekä esime kiksi yleissi o a yöeh osopimuksen nouda a-
ma a jä äminen. Tulo ekis e in ie osisäl öön kuulu a pal elussuhde iedo o a
suu immil a osin apaaeh oises i ilmoi e a ia, äyden ä iä lisä ie oja. Palkanmaksa-
jan ei siis ole äl ämä ön ä ilmoi aa näi ä pal elussuh eeseen lii y iä ie oja, äy -
ääkseen laissa sääde yn ilmoi amis el ollisuu ensa. Ku en osiossa 3 on esi e y, yö-
suojelu i anomainen hyödyn ää ulo ekis e iin ilmoi e a ia pal elussuhde ie oja al-
on a oiminnassaan. Pal elussuhde ie oina oidaan ilmoi aa esime kiksi so elle a a
yöeh osopimus, säännöllinen so i u iikko yöaika, sekä pal elussuh een pää ymi-
sen syy ja pal elussuh een kes o. Pal elussuhde ie ojen muu aminen äyden ä is ä
191 HE 134/2017 p, koh a 4.3.1 Taloudellise aiku ukse . Jä jes elmän pe us amiskus annus Ve ohal-
linnolle on noin 50 miljoonaa eu oa, kun aas jä jes elmän uo uise ylläpi okus annukse o a noin 2
miljoonaa eu oa.
192 Ks. Ha maan alouden ja alous ikollisuuden oimin aohjelma uosille 2016−2020, kohda 1.1., 1.3,
2.2., ja e i yises i 3.1.
47
iedois a pakollisiksi iedoiksi ei a kaisisi si ä ongelmaa, e ä pimeän yö oiman käy -
äjä laiminlyö ä i se ilmoi amis el ollisuuden kokonaan ai osi ain. Tulo ekis e i-
lain 7 §:n 1 kohdan mukais en pal elussuhde ie ojen sää äminen pakolliseksi an aisi
kui enkin yön ekijälle i selleen ainakin eo ee isen mahdollisuuden pe eh yä pa em-
min oman yösuh eensa eh oihin, kun esime kiksi ie o so elle a as a yöeh osopi-
mukses a olisi saa a illa pakollisena ie ona palkka ie oilmoi uksessa. Tie ojen pakol-
lisuudella a jo aisiin myös al on aa ha joi a ille i anomaisille e ukä eisiä e ai-
lu ie oja sii ä, onko ilmoi e u palkka oikeassa suh eessa esime kiksi siihen yleissi o-
aan yöeh osopimukseen nähden, jo a maksaja on ilmoi anu so el a ansa. Tällä he -
kellä yösuojelu i anomaisella on siis oikeus saada nämä äyden ä ä iedo pyyde ä-
essä, mikäli yönan aja ei ilmoi a ie oja oma-aloi eises i ulo ekis e iin. Jos yönan a-
jan a koi uksena on äl ellä asianmukaisen palkan maksamis a, ai muulla a oin si-
uu aa esime kiksi yleissi o a yöeh osopimus ja hyö yä pimeäs ä yö oimas a, pal-
elussuhde ie ojen apaaeh oisuus käy ännössä mahdollis aa säännös en nouda a-
ma a jä ämisen, ai ainakin lykkää iedonan o el oi een o eu amisen pakkoa.193
Pal elussuhde iedois a myös pal elussuh een pää ymisen syy - iedon an amis a ulisi
a ken aa niin, e ä pal elussuh een pää ymisen syy olisi yhdessä muiden pal elus-
suhde ie ojen kanssa pakollinen ie o aina, kun pal elussuhde pää yy. Tällä he kellä
pää ymisen syy - ie o on pakollinen ainoas aan silloin, jos pää y ä pal elussuhde on
akuu e u julkis en alojen eläkelain (81/2016) mukaan, ai jos kyseessä on Suomen
Pankin pal elussuhde. Pää ymissyyn ie osisäl ö koos uu so elle a as a koodis os a,
sekä pää ymissyy ä ku aa as a koodia os a. Koodia o ke o a esime kiksi sen,
e ä pal elussuhde on pää yny oman i isanou umisen, henkilös ä iippu an syyn,
uo annollisen ai aloudellisen syyn, mää äaikaisuuden pää ymisen ai muun syyn
johdos a. Koodia oja ei oi a ken aa, eikä niihin lii yen oi an aa esime kiksi apaa-
muo ois a sel i ys ä. Koeaikapu ulle ei ole omaa syykoodia, mu a koeaikapu ku oi-
aneen ilmoi aa esime kiksi koodilla muu syy ai henkilös ä iippu a syy. Pakollisen
so elle a a yöeh osopimus - iedon, pal elussuh een pää ymisen syy - iedon ja pal-
elussuh een kes o - iedon a ulla oi aisiin yösopimuslain 13 lu un 12 §:n mukai-
193 Ha maa alous & alous ikollisuus: Pimeän yö oiman käy äjä salaa yön äl ääkseen yönan aja-
el oi ee . VH/6313/00.01.00/2019, koh a 2 Täyden ä ä iedo ja koh a 4 Pakollise ja äyden ä ä
iedo aulukossa.
48
sessa yösuojelu i anomaisen al on a oiminnassa al oa esime kiksi koeajan pi uu-
den asianmukaisuu a yöeh osopimukseen nähden, sekä ha ai a mahdollisia koeaika-
ehdon ää inkäy ös ilan ei a.194
4.2 Poliisin iedonsaan ioikeus
Tie ojen jakelua ulo ekis e is ä kolmansille osapuolille, eli ulo ekis e ilaissa ai e i-
yislaissa äsmällises i mää i elemä ömille ahoille ei ole mahdollis e u oimassa
ole an lain pe us eella. Käy äjäjoukon ajaamisen pe us eeksi on esi e y muun mu-
assa halli ulla käy ööno olla.195 Tulo ie ojä jes elmäs ä anne un lain 13 § mukainen
lis aus on ei ole yhjen ä ä, koska halli uksen esi yksessä ode aan, e ä Tulo ekis e-
iyksiöllä on useimmi en oikeus luo u aa iedo iedon käy äjälle e i yislainsäädän-
nön nojalla. Tä ä oikeu a puol aa myös no mi is i ii ojen ulkin asään ö, jonka mu-
kaan e i yislaki sy jäy ää yleislain. Kun yypil ään samana ois en no mien, esime -
kiksi kahden lain (ei pe us uslain) älillä syn yy ulkin a is i ii a, anne aan e usija e i-
yislain säännökselle.196
Lis aus a a kas ellessa oi ha ai a esime kiksi sen, e ä i anomaisis a poliisia ei ole
lainkaan maini u ulo ekis e in iedon käy äjänä. Poliisin ooli ha maan alouden o -
junnassa esime kiksi esi u kin a i anomaisena on käy ännössä ko aama on, jo en u-
lo ekis e ilain 13 § aiku aa puu eellisel a. Tulo ekis e ilain esi öissä maini aan, e ä
poliisin iedonsaan ioikeus ulo ekis e is ä o eu e aan ällä he kellä poliisin ja mui-
den i anomais en passii isella yh eis yöllä197, koska poliisilla on oikeus saada ulo ie-
ojä jes elmäs ä äli e yjä ie oja laissa sääde yl ä ulo ekis e in iedon käy äjäl ä.
Poliisin iedonsaan ioikeus ealisoi uu myös poliisilain (872/2011) 4 lu un 2 §:n 1 mo-
men in a ulla, jossa ode aan poliisilla ole an iedonsaan ioikeus sellaisiin i anomai-
sen ie oihin, jo ka o a a peellisia poliisille kuulu an eh ä än suo i amiseksi. Käy-
ännössä poliisilla siis on iedonsaan ioikeus ulo ekis e is ä, sen o eu amis apa ei
ain ällä he kellä as aa ulo ekis e in a koi us a oimia eaaliaikaisena jä jes el-
194 Ks. Koskinen − Nieminen − Valkonen 2019, s. 26-29.
195 HE 134/2017 p, koh a 3.3.3 Tiedon käy äjä .
196 Ks. Husa − Pohjalainen 2014, s. 21.
197 Ks. Mää ä − Hi onen 2018. Passii isella yh eis yöllä a koi e aan i anomaisen älis ä ie ojen luo-
u us a oisen i anomaisen pyynnös ä ai oma-aloi eises i. Ak ii isella yh eis yöllä a koi e aan edel-
lis en oimenpi eiden lisäksi apah u aa yh eis yö ä lii yen yh eisiin ope aa ioihin ja ilanneku an yllä-
pi ämiseksi.
49
mänä. Tiedonsaan ioikeuden o eu aminen oisen i anomaisen, eli esime kiksi Ve o-
hallinnon a ulla sen sijaan ain ah is aa manuaalis en p osessien a peellisuu a, kun
poliisin on edelleen kohdis e a a ie opyyn öjä oiselle i anomaiselle poliisin oimin-
nassa a peellis en ie ojen hankkimiseksi. Lain esi öissä ode aan, e ä iedonsaan i-
oikeus ulo ekis e is ä kään ymä ä oisen i anomaisen puoleen on ä keä muu os
iedonsaannin ehos amisen kannal a. Poliisin kohdalla ämä a oi e ei ole o eu unu ,
aikka se on nimenomaises i yksi ulo ekis e iuudis uksen keskeisis ä a koi uk-
sis a.198 Toisaal a, ie yissä i anomais en oiminnoissa eaaliaikaiselle iedolle ei äl -
ämä ä ole edes a e a. Jos iedon a e kohdis uu jo menneeseen aikaan, ku en esi-
me kiksi poliisin suo i amissa esi u kinnoissa, eaaliaikaisen iedon me ki ys ei ole
yh ä ko os unu , kuin eaaliaikaiseen al on aan pe us u issa oiminnoissa. Poliisihal-
li uksen lausunnossa lii yen ulo ekis e ilain esi öihin kui enkin ode aan, e ä poliisi
saa ällä he kellä e o us iedo eknisen käy öyh eyden a ulla. Käy ännössä ämä a -
koi anee esime kiksi si ä, e ä ie o henkilön e o us iedois a oidaan a kis aa esi-
me kiksi poliisimiehen oimes a poliisiau ossa ole an ie ojä jes elmän a ulla. Kun
ekninen käy öyh eys on jo ke an o eu e u, olisi poliisin iedonsaan ioikeuden li-
sääminen ulo ekis e ilakiin ain muodollinen lainsäädän ö oimi.199
Ha maan alouden ja alous ikollisuuden oimin aohjelmassa uosille 2016−2020 on
ulo ekis e is ä e illisenä hankkeena kä kihanke nume o 3, joka koos uu i anomais-
en älisen ie ojen aihdon edelleen kehi ämises ä. Hankkeen a oi eena on sel i ää
muu os a pei a ha maaseen alou een lii y än ie ojen aihdon ja oimi al uuksia
koske an sään elyn osal a. Poliisin osal a sel i ys a e a on a kenne u e o us ie-
oihin lii y ään ie ojensaan ioikeu een. Ku en edellä on jo ullu ilmi, ha maan alou-
den o jun aa aikeu a a keskeinen eema si ä koske a ie ojen aih osään ely. Huo-
mioiden ulo ekis e in a oi ee ja unnis e un a peen muun muassa poliisia koske-
ien ie ojen aih osään elyn kehi ämisessä, poliisihalli uksen lausun o ulo ekis e in
hyödyn ämisessä aiheu aa kysymyksen sii ä, miksi poliisin ei olisi a koi uksenmu-
kais a hakea i se ie oja suo aan ulo ie ojä jes elmäs ä. Lain esi öissä iedon käy ä-
jien mää än ajaamis a on pe us el u halli ulla käy ööno olla. Tiedon käy äjä on
mää i el y yönan ajan ilmoi us el ollisuuden näkökulmas a, Tulo ekis e i on jo
198 HE 134/2017 p, koh a 3.3.6 Tie ojen luo u us ulo ie ojä jes elmäs ä.
199 Ks. Poliisihalli uksen lausun o asiassa HE 134/2017.

50
o e u käy öön, ja oinen oimin a uosi on piakkoin puolessa älissä, jo en poliisin ie-
donsaan ioikeuden o eu amisen apaa olisi jo syy ä a kas ella uudelleen.200
4.3 Kolmansien osapuolien iedonsaan ioikeus
Tulo ekis e ilain esi öissä HE 134/2017 p ode aan, e ä myöhemmässä aiheessa a -
ioidaan si ä, oidaanko ulo ekis e is ä luo u aa ie oja uusille, ielä laissa mää i e-
lemä ömille iedon käy äjille, ja missä laajuudessa ie ojen luo u us apah uisi. Laa-
jennus a olisi a ioi a a muun muassa ulo ekis e in käy ö a koi uksen näkökul-
mas a. Laajennuksen a peellisuus on pe us el a issa esime kiksi jo laissa sääde yjen
el oi eiden äy ämiseksi ie yjen oimijoiden osal a. Myös ha maan alouden ilmiö
puol a a iedonsaan ioikeuksien la en amis a. Yksi unnis e uis a ha maan alouden
ilmiöis ä on niin ku su u amma imainen y i ys en hy äksikäy ö, jossa yh iömuo-
ois a y i ys ä hyödynne ään esime kiksi pe os ikollisuuden älineenä. 201 Rahoi us-
lai oksien iedonsaan ioikeudella oi aisiin jo ennakol a o jua ha maa a alou a, joka
ii yy niin ku su ujen pöy älaa ikkoy i ys en, ai liike oimin ansa puoles a heikolla
pe us alla ole ien y i ys en pe osmaises a hyödyn ämises ä ha maan alouden ha -
joi amisen a koi uksiin. Rahoi uslai os oi ulo ekis e is ä saa a an iedon pe us-
eella sel i ää esime kiksi y i yksen oiminnan osiasiallis a luonne a ahanpesun ja
e o ismin ahoi amisen es ämises ä anne un lain (444/2017) 3 lu un 4 §:n 1 mo-
men in edelly ämällä a alla. Pykälässä edelly e ään hanki a an ie oja asiakkaan, eli
esime kiksi y i yksen liike oiminnan laajuudes a ja laadus a. Edellisen ilikauden ilin-
pää ös iedo oi a henkilöiden ulo ie ojen apaan osoi au ua paikkansapi ämä ö-
miksi, jos y i yksen aloudellisessa ilan eessa on jos ain syys ä apah unu esime kiksi
ahallisia, y i yksen aloudelliseen akau een aiku a ia muu oksia edellisen ilinpää-
öksen ah is amisen jälkeen. Kolmansien osapuol en iedonsaan ioikeus oi aisiin o-
eu aa esime kiksi mää i elemällä ulo ekis e ilaissa ie yille unnis e uille ha maan
alouden o junnan oimijoille, ku en ahoi uslai oksille ie y , yh eise iedonsaan i-
p o iili 202, joiden pe us eella ulo ekis e is ä jae a a ie osisäl ö oi aisiin aja a ain
200 Olen käsi elly poliisin iedonsaan ioikeu a ulo ekis e is ä sy ällisemmin osana Lapin yliopis on
poliisioikeuden ku ssia, o sikolla Poliisin iedonsaan ioikeus ulo ekis e is ä päi äsakkojä jes elmän
näkökulmas a.
201 HE 134/2017 p, koh a 2.1.1.
202 Tulo ekis e i: Tulo ekis e in sanas o ja e mi . Tiedonsaan ip o iililla a koi e aan ku aus a niis ä
iedois a, joihin pe us uu iedon käy äjän oikeus saada ie oja ulo ekis e is ä. Tiedonsaan ip o iili
mää i ellään ulo ekis e ilakia so el amalla.
51
oimijan kannal a äl ämä ömiin ie oihin. Tiedon käy äjän oimiala mää i elisi sen
iedonsaan ip o iilin, jonka pe us eella oimijalla olisi oikeus saada ie oja ulo ekis e-
is ä. Rahoi uslai okselle oi aisiin a jo a ulo ekis e is ä pelkäs ään summa- ai
koon i ie oja esime kiksi y i yksen maksamien palkkojen yh eismää äs ä, ilman e ä
yksi äinen ulonsaaja on näis ä iedois a millään a alla iden i ioi a issa. Yksi yisen
sek o in oimija , esime kiksi panki o a me ki ä ä aho esime kiksi ahanpesun ja
e o ismin ahoi amisen es ämises ä anne un lain (444/2017) oimeenpanossa, jo-
en ulo ekis e in ie ojen a joaminen olisi pe us el ua esime kiksi edellä maini un
lain 3 lu un 1 §:n 2 momen in mukaisen iskipe us eisen a ioinnin ekemisessä.
Tulo ie ojä jes elmäs ä anne un lain 5 lu un 13 §:ssä maini ujen iedon käy äjien
mää än lisääminen edelly äisi Suomen pe us uslain 1 lu un 2 §:n 3 momen is a ilme-
ne än oikeus al iope iaa een pe us eella lainsäädän ömuu oksia, sillä julkis a al aa
käy ä ällä ulee olla oimi al ape us e, joka pe us uu eduskunnan sää ämään la-
kiin.203 Pe us uslain esi öiden mukaan i anomaisella ei oi olla sellais a oimi al aa
julkisen allan käy össä, jolle ei ole nimenomais a ukea oikeusjä jes yksessä. Nimen-
omaisella a koi e aan ässä yh eydessä pe us uslaki aliokunnan ulkinnan mukais a
yksiseli eis ä ai muu en äsmällis ä oimi al aisen i anomaisen ilmenemis ä suo-
aan lais a. Vaikka ulo ie ojä jes elmäs ä anne un lain esi öissä on ode u, e ä Tulo-
ekis e iyksikkö pää ää ie ojen luo u amises a jä jes elmäs ä, luo u amis a ei oi
apah ua sellaiselle aholle, jos a ei ole sääde y ulo ie ojä jes elmäs ä anne un lain 5
lu un 13 §:ssä ai e i yislaissa. Edellä maini us a joh uen i anomaiseksi lue a ien ie-
don käy äjien mää ää ei oida laajen aa säännöksellä, jos a ei ilmene äsmällises i ke-
nelle ja mihin a koi ukseen Tulo ekis e iyksikkö luo u aa ulo ie ojä jes elmän ie-
oja. Tie ojen jakelun mahdollis aminen oi aisiin o eu aa muu amalla lain 5 lu un
13 §:n johdan okappale a niin, e ä siihen lisä äisiin mahdollisuus luo u aa ie oja
e i yislain luoman iedonsaan ioikeuden lisäksi esime kiksi ekis e öidyn an aman
suos umuksen pe us eella.204
203 Sa a ii a 2011, s. 69.
204 HE 1/1998 p, s. 74, PeVL 49/2014 p — HE 174/2014 p, s. 4.
52
4.5 Tie ojen ko jaaminen ja muu os en a kis oin i
Tulonsaajan ja ie ojen hyödyn ämisen kannal a ongelmallis a on ie ojen ko jaamisen
mene ely apa. Tulonsaaja kohdis aa i heellis ä ai puu eellis a palkka ie oa koske-
an iedon suo i uksen maksajalle. Tulo ekis e iyksikkö ei ko jaa ie oja ulonsaajan
puoles a, aan ko jaus el ollisuus on nimenomaises i maksajalla ulo ekis e ilain 2 lu-
un 4 §:n 4 momen in pe us eella. Eu oopan unionin yleisen ie osuoja-ase uksen 5
a iklan 1 kohdan d) alakoh a ilmaisee henkilö ie ojen äsmällisyys aa imuksen, jonka
mukaan on o eu e a a kaikki koh uullise oimenpi ee sen a mis amiseksi, e ä i -
heellise ai epä a ka iedo pois e aan ai oikais aan iipymä ä. Tulo ekis e in an-
ama oimin aohje ilan eessa, jossa suo i uksen maksaja ei suos u ko jaamaan ie oja
puoles aan el oi aa ulonsaajan i se oimi amaan oikea iedo e ikseen jokaiselle
iedon käy äjälle.205 Koska Ve ohallinnon ulo ekis e iyksikkö on ie osuoja-ase uk-
sen 4 a iklan 7 kohdan mukainen ekis e inpi äjä206, jolla on edellä maini un 5 a ik-
lan mukainen el ollisuus koh uullisin oimenpi ein a mis aa i heellis en ai epä-
a kkojen ie ojen pois aminen ai oikaisu iipymä ä, on ulonsaajalle ie i e y as uu
ie ojen oikaisemises a suo aan iedon käy äjille is i iidassa ie osuoja-ase uksen
aa imuksen kanssa. Tiedon käy äjien suo i ama oikaisu ei ä myöskään näy ulo-
ekis e issä. Oikaisu oidaan ehdä ainoas aan suo i uksen maksajan oimes a, eikä
Tulo ekis e iyksikkö ko jaa ie oja esime kiksi iedon käy äjän oimi aman iedon
pe us eella, joka poikkeaisi suo i uksen maksajan ilmoi amas a iedos a.207 Mahdolli-
suu a ulo ekis e in iedois a poikkea ien ie ojen allen amiseen ulo ekis e is ä
e illiseen ekis e iin on si u u halli uksen esi yksessä, mu a sen o eu amises a ei
ole ällä he kellä saa a illa mi ään ah is e ua ie oa. E illiseen ekis e iin olisi a koi-
us allen aa ulo iedois a poikkea ia ie oja. Nämä iedo olisi a esime kiksi iedon
käy äjän muu oksenhakukelpoisen pää öksen pe us ana. Rekis e in p oblema iikaksi
on näy äy yny oikeudellisel a kannal a ongelma oman, sekä lisäksi oimi an ja yö-
mää äl ä koh uullisen mallin saa u ama omuus, jonka akia o eu amisen a ioin i
on lykä y myöhempään aiheeseen.208
205 Tulo ekis e i: Usein kysy yä. Mi en ulonsaajan pi ää oimia, jos yönan aja ei suos u an amaan u-
lo ekis e i-ilmoi us a ai ko jaamaan i heellis ä ilmoi us a?
206 Tulo ekis e iyksikkö, selos e 1.
207 HE 134/2017 p, Yksi yiskoh aise pe us elu 15 luku 14 §.
208 HE 134/2017 p, koh a 3.3.1 Tulo ie ojä jes elmä.
53
Ko jaus oimenpi eiden käy ännön o eu aminen aikeu aa ulonsaajan oikeus u an
o eu umis a ilan eissa, jolla ulonsaajalla on pe us el u syy aa ia esime kiksi e uus-
pää öksensä pe us aksi ulo ekis e in iedois a poikkea aa ie oa. Kuinka ulonsaajan
oikeus u a o eu uu esime kiksi skenaa iossa, jos yönan aja ilmoi aa ulo ekis e iin
i heellises i liian suu en palkan, ajau uu konku ssiin ja yön ekijä jou uu hakemaan
oimeen ulonsa u aksi yö ömyyse uu a? Työ ömyyse uus e ä ään i heellises i
ilmoi e un palkan pe us eella, aikka osiasiallises i suo i us on oi u eh iä ilmoi a-
maan ulo ekis e iin, mu a si ä ei äl ämä ä ikinä ole ehdi y maksaa saajalleen. Lain
esi öissä ode aan, e ä jos suo i uksen maksaja ei ko jaa i heellisiä ie oja, ulonsaa-
jan on anne a a oikea iedo suo aan iedon käy äjälle ja e ä ulonsaaja oi nimen-
omaises i aa ia pää öksen pe us aksi mui a kuin ulo ekis e is ä saa a ia ie oja. Lain
esi öissä ode aan myös, e ä ulonsaajan on helppo oden aa i heellise iedo , ja asi-
oida i heen ha ai semisen jälkeen iedon käy äjän suun aan oikaisun ekemiseksi,
mikäli suo i uksen maksaja ei oimi a oikaisua i se. Lähes samassa asiayh eydessä o-
de aan myös, e ä ulo ekis e in ähen ää a e a asioida iedon käy äjien suun aan,
ja samanaikaises i myös oikaisujen ja muu oksenhaun a e ähenee.209
Koska ie ojen ko jaamispyynnön esi ämis ä ai mahdollisuu a aa ia pää öksen pe-
us aksi mui a, kuin ulo ekis e in ie oja ei ole o eu e u ulo ekis e ilain 5 lu un 15
§:n mukaisessa sähköisessä asioin ipal elussa, oimin amalli ei a sinaises i edis ä u-
lo ekis e in a oi e a oimia keski e ynä ekis e inä, jos a iedo jaellaan niiden käy -
äjälle.210 Edellä maini ussa lainkohdassa on ode u mahdollisuus ainoas aan i seään
koske ien ie ojen ka seluun. Ko jaamismahdollisuus on kui enkin o eu e u koskien
saman lainkohdan 3 momen issa maini ujen yh eys ie ojen osal a. Teknis en oimin-
aedelly ys en kannal a edellä maini u an aa ii ei ä sii ä, e ä omien ie ojen ko jaa-
minen, ai ainakin ie yjen ie ojen käy ön as us aminen olisi mahdollis a o eu aa
jä jes elmään. Hallinnollisen p osessin suju uuden ja ulo ekis e in a oi een, eli hal-
linnollisen aakan ke en ämisen näkökulmas a on pe us el ua, e ä myös ulonsaajalla
olisi mahdollisuus aiku aa hallinnolliseen pää ösp osessiin es ämällä ai as us a-
malla i heellis en ie ojen käy öä.211212
209 HE 134/2017 p, koh a 4.1.2 Muu aiku ukse .
210 HE 134/2017 p, koh a 3.1 Ta oi ee .
211 VH/6312/00.01.00/2019 kohdan 1.4 mukaan suo i us oidaan ilmoi aa ulo ekis e iin suo aan
palkka-ajos a enin ään 45 päi ää ennen a sinais a palkanmaksupäi ää.
212 HE 134/2017 p, yksi yiskoh aise pe us elu 2 luku 4 §.
60
nollisen aakan as apainoksi lakimuu os aiku aa posi ii ises i y i ys en oimin a-
edelly yksiin o jumalla epä e een kilpailun aiheu amia hai a aiku uksia. Epä e -
eellä kilpailulla a koi e aan ilan ei a, joissa oinen y i ys saa e ua laiminlyömällä la-
kisää eisiä el oi ei aan.
Tilaaja as uulain 5 ja 5 a §:n mukainen sel i ys el ollisuus edelly ää ilaajaa sel i ä-
mään ennen uok a yö oiman käy öä ai alihankin aa koske an sopimuksen eke-
mis ä usei a sopimusosapuolen oimin aan lii y iä ie oja. Näi ä ie oja o a ensinnä-
kin kauppa ekis e is ä saa a a kauppa ekis e io e ai as aa a iedo . Pa en i- ja e-
kis e ihalli uksen ylläpi ämällä kauppa ekis e illä a koi e aan kauppa ekis e ilain
(129/1979) mukaan julkis a ekis e iä, johon alle e aan ie oja elinkeinonha joi a-
jis a. Kauppa ekis e ilain 1 a § mukaan jokaisella on oikeus saada ie oja, o ei a ja o-
dis uksia ekis e iin ehdyis ä me kinnöis ä, jo ka esime kiksi osakeyh iös ä on alle-
e u. Sama oikeus koskee myös ekis e i i anomaisen eli Pa en i- ja ekis e ihalli uk-
sen hallussa ole ia asiaki joja.
Vas aa illa iedoilla a koi e aan ilaaja as uulain esi öiden pe us eella myös muu a
kuin i anomaisen an amaa sel i ys ä eli kauppa ekis e io e a, jos sen an aja on ylei-
ses i luo e a ana pide y muu a ioija ai ie ojen ylläpi äjä. Yleises i luo e a ana pi-
de y muu a ioija oi olla yksi yisen sek o in pal elun a joaja, joka hankkii ie onsa
i anomais ekis e eis ä ja ekis e öi iedo lakiin ai ie ojen äli äjän kanssa ehdyn
sopimuksen pe us eella.230 Kauppa ekis e io een oi os aa Pa en i- ja ekis e ihalli-
uksen maksullises a Vi e-pal elus a hin aan 3,22€ sisäl äen a onlisä e on. Maksu
pe us uu Pa en i- ja ekis e ihalli uksen suo i eis a pe i ä is ä maksuis a anne uun
lakiin (1032/1992) ja kyseisen lain nojalla anne uun yö- ja elinkeinominis e iön ase-
ukseen Pa en i- ja ekis e ihalli uksen maksullisis a suo i eis a (1090/2018).231
Lisäksi ilaajan on sel i e ä ä ennakkope in ä ekis e öinnin, yönan aja ekis e öin-
nin, sekä a onlisä e o el ollis en ekis e iin me ki semisen oimassaolo , jois a sää-
de ään ennakkope in älaissa (1118/1996) ja a onlisä e olaissa (1501/1993). Kaikki
edellä maini u ekis e ime kinnä oidaan oden aa y i ys- ja yh eisö ie olain 4 §:n
pe us eella y i ys- ja yh eisö ie ojä jes elmäs ä. Näiden ekis e i ie ojen julkaisemi-
230 HE 114/2006 p, s. 8.
231 Pa en i- ja ekis e ihalli us: Vi e- ie opal elun hinnas o 29.10.2019 alkaen.

61
nen ulo ekis e issä edelly äisi y i ys- ja yh eisö ie ojä jes elmän julkisuudes a eh-
dyn sel i yksen mukais a, samanlais a jä jes elmäa kki eh uu ia ulo ekis e issä. Pal-
elujen yhdis äminen ei muodos uisi kynnyskysymykseksi, koska sel i yksessä on o-
de u samojen ajapin ojen oimi an mahdollises i myös esime kiksi yksi yis en pal-
elun a joajien ie oläh einä.232
Sopimusosapuolen on anne a a ilaajalle myös iedo sii ä, onko ilaaja e o us ie o-
jen julkisuudes a ja salassapidos a anne un lain 20 b §:n 1 momen in mukais a e o-
elkaa. Tie o oidaan hakea julkises a e o elka ekis e is ä, ai aih oeh oises i pyy-
ää asias a sel i ys suo aan i anomaisel a, eli käy ännössä Ve ohallinnol a. Ve o el-
ka ekis e is ä sääde ään e o us ie ojen julkisuudes a ja salassapidos a anne ussa
laissa, lu ussa 3 a (1346/1999). Julkinen e o elka ekis e i o e iin käy öön
1.12.2014. Rekis e in a oi eena on edis ää ilaaja as uulakiin sisäl y än sel i ys el-
ollisuuden o eu amis a. Käy ännössä ekis e i an aa aholle, jo a ilaaja as uulain
sel i ys el ollisuus koskee, eaaliaikaisen pääsyn sel i ys el ollisuuden alaisiin ie-
oihin sähköisen e o elka ekis e in a ulla. Tilaaja as uulain lisäksi e o elka ie oja
oidaan käy ää mihin ahansa ha maan alouden o jun aan äh ää issä oimenpi-
eissä, koska ekis e in iedo y i yksen e o elka ilan ees a o a käy ännössä kenen
ahansa saa a illa.
Ve o elka ekis e iin ekis e öidään y i ys- ja yh eisö ie ojä jes elmäs ä anne un lain
(244/2001) 3 §:n mukaan käy ännössä kaikki y i yksiä ai yh eisöjä koske a e o e-
la , sisäl äen suomalais en oimijoiden lisäksi muun muassa ulkomais en yh iöiden
Suomessa ole a si uliikkee ja a onlisä e o el ollis en ekis e iin me ki y ulkomai-
se elinkeinonha joi aja . Ve o elka ekis e iin ei ekis e öidä e o us ie ojen julki-
suudes a anne un lain 3 a lu un 20 a §:n pe us eella ie oja luonnollis en henkilöiden
ai kuolinpesien e o elois a, jos ne ei ä kuulu kauppa ekis e iin ai a onlisä e o-
el ollis en ekis e iin. Nämä ekis e ime kinnä ke o a käy ännössä elinkeino oi-
minnan ha joi amises a. Ennen e o elka ekis e in käy ööno oa e o elallisen
mahdollise e o ela oli a salassa pide ä ää ie oa. Poikkeuksena ähän pääsään-
öön oli edellä maini un lain älläkin he kellä oimassa ole a 21 §, jossa sääde ään a -
onlisä e oa, ennakonpidä ys ä ja yönan ajan sai aus akuu usmaksuja koske ien
232 Ha maan alouden sel i ysyksikkö, sel i ys 40/2018, koh a 2.3 Tekninen o eu us.
62
el oi eiden laiminlyön ien julkaisus a. Ennen lain muu os a uonna 2014 iedo lai-
minlyönneis ä julkais iin käy ännössä ie yjen paine ujen leh ien niin ku su uilla
p o es ilis oilla. Lisäksi iedo lähe e iin kahdelle luo o ie o oimin aa ha joi a alle
y i ykselle.233 Ve o elka ekis e iä koske an lain muu oksien johdos a iedo y i yksen
e o el ollisuuden laiminlyönneis ä on saa e u kenen ahansa hyödynne ä iksi, sillä
iedo julkais aan sähköisessä pal elussa. Julkaisun a oi eena on luonnollises i ollu
laiminlyödyn e on ke y äminen. Koska paine ussa lehdessä julkais u ie o ei käy-
ännössä ole saa u anu kuin aja un ihmisjoukon, eli kyseis en paine ujen sanoma-
leh ien lukija , ei ie ojen julkaisemisen a oi e ole äl ämä ä o eu unu pa haalla
mahdollisella a alla. Ku en lain esi öissä maini aan, e o elka ie ojen julkisuudella
oidaan edis ää ha maan alouden o jun aa ilaaja as uulain mukaisen sel i ys el ol-
lisuuden o eu amisen lisäksi myös yleisellä asolla.234
Eläke akuu ajal a saa a alla odis uksella sopimuskumppanin on näy e ä ä o een
eläke akuu uksen oimassaolo, eläke akuu usmaksun suo i aminen ja mahdollinen
maksusopimus, jos sopimusosapuolella on e ään ynei ä eläke akuu usmaksuja. Todis-
uksen oi hankkia sii ä eläke akuu usyh iös ä, jossa sopimusosapuoli on hoi anu a-
kuu amis el ollisuu ensa.235
Tilaaja as uulain mukaan sopimusosapuolen on sel i e ä ä ilaajalle myös yöhön so-
elle a a yöeh osopimus ai iedo keskeisis ä yöehdois a. Tilaaja as uulain esi öi-
den pe us eella so elle a a yöeh osopimus oi mää äy yä sen pe us eella, e ä yön-
an aja on sido u siihen yöeh osopimuslain (436/1946) pe us eella. Lisäksi yöeh o-
sopimus oi ulla so elle a aksi niin ku su una yleissi o ana yöeh osopimuksena
yösopimuslain 2 lu un 7 §:n mukaises i, ai se oi olla yöeh osopimus, jo a yönan aja
käy ännössä so el aa. Vaih oeh oises i oimi e a a sel i ys yön eon keskeisis ä eh-
dois a sisäl ää samoja ie oja, kuin mi ä olisi saa a illa so elle a as a yöeh osopi-
mukses a, eli esime kiksi iedon yö eh ä äs ä, palkan mää äy ymises ä, palkanmak-
sukaudes a, säännöllises ä yöajas a ja uosiloman mää äy ymises ä. Sen sijaan äs-
mällisiä palkka ie oja ei a i se oimi aa ilaajalle.236
233 HE 204/2013 p, koh a 1.1: Y i ys en e o elkaa koske ien ie ojen julkisuus.
234 HE 204/2013 p, s. 8.
235 Ve i as: Maksu odis us.
236 HE 114/2006 p, s. 24−25.
63
Tulo ekis e ilain 7 §:n mukaisiin apaaeh oises i anne a iin äyden ä iin ie oihin si-
säl yy jo ällä he kellä mahdollisuus ilmoi aa ie o yösuh eeseen so elle a as a yö-
eh osopimukses a. Ku en osiossa 4.1 on esi e y, pal elussuhde ie ojen pakollisuu-
des a oisi olla hyö yä esime kiksi pimeän yö oiman o junnassa. Tämän lisäksi ilaa-
ja as uulain sel i ys el ollisuus edelly ää sen iedon oimi amis a, mi ä yöeh osopi-
mus a yöhön so elle aan, ai ie o yösuh een keskeisis ä yöehdois a.
Tilaaja as uulain sel i ys el ollisuus koskee myös sel i yksen an amis a sii ä, mi en
sopimusosapuoli on jä jes äny yön ekijöidensä yö e eyshuollon. Sel i ys oi olla
kopio yö e eyshuol osopimukses a, ai aih oeh oises i sopimusosapuolen i se e-
kemä ki jallinen sel i ys, jos a ilmenee esime kiksi yö e eyshuollon pal elun uo -
aja. Sopimus on päi ä ä ä ja alleki joi e a a, sekä sen on ol a a ko kein aan kolme
kuukau a anha.237 Työ e eyshuol oon lii y ä iedo ei ä kuulu ulo ekis e ilain 3
lu un mukaisiin ulo ekis e iin alle e a iin ie oihin. Koska ulo ekis e iyksiköllä on
ulo ekis e ilain 2 lu un 4 §:n pe us eella oikeus mää i ellä pää öksellään a kemmin
ulo ekis e iin lain nojalla alle e a a iedo , sel i ys yö e eyshuollon jä jes ämi-
ses ä oi aisiin lisä ä ulo ekis e iin ulo ekis e ilain 3 lu un 7 §:n mukaisiin apaaeh-
oises i ilmoi e a iin, äyden ä iin lisä ie oihin. Koska äyden ä iä ie oja koske assa
lainkohdan joh olauseessa ode aan, e ä äyden ä ä iedo o a ulo ekis e ilain 5 lu-
un 13 §:ssä maini ujen iedon käy äjien eh ä ien hoi amisessa a peellisia ie oja,
iedon käy äjis ä sää ä ään lainkoh aan ulisi lisä ä ulo ekis e in iedon käy äjäksi
näin ollen myös ilaaja as uulain 3 §:ssä mää i el y ilaaja.
Tilaaja as uulain 5 a § ase aa aken amis oimin aan lii y älle ilaajalle edellä maini -
ujen sel i ys el ollisuuksien lisäksi el ollisuuden hankkia odis us sii ä, e ä sopi-
musosapuolella on yö apa u ma- ja amma i au ilain (459/2015) 156 §:n mukainen
yö apa u ma- ja amma i au i akuu us.
Tulo ekis e iä oi aisiin pe us ellus i ha ki a yleisöjulkisen pal elun alus aksi, koska
ulo ekis e ilain säännökse muun muassa Tulo ekis e iyksikön oikeudes a mää i ellä
a kemmin ulo ekis e iin alle e a a iedo mahdollis a a ulo ekis e in ie osisäl-
lön muokkaamisen ilaaja as uulain 5 ja 5 a §: ien a peisiin. Y i ys- ja yh eisö ie ojä -
jes elmäs ä poike en ulo ekis e is ä olisi mahdollis a lainsäädän ömuu oksin uo aa
237 Työsuojeluhallin o: Tilaaja as uulaki muu ui, näin ilaaja sel i ää yö e eyshuollon jä jes ämisen.
64
ilaajan sel i ys el ollisuu a äysin as aa a apo i. Y i ys- ja yh eisö ie ojä jes el-
män a joaman aih oeh o uo aisi osi ain sel i ys el ollisuu a as aa a iedo . Jos
iedo kye ään a joamaan ekis e is ä ain osi ain, ie ojen hankinnas a aiheu uu
edelleen hallinnollis a aakkaa, ja mahdollises i myös kus annuksia.238 Tulo ekis e-
is ä oimi e a alla äydellisellä apo illa helpo e aisiin myös ilaajaa koske aa ilaa-
ja as uulain 5 §:n 9 momen in mukais a a kis oin i el oi e a, eli hallinnollis a aak-
kaa. Rapo in a ulla sel i e ä ä iedo oi aisiin a kis oida yh enä kokonaisuu ena
yksinke aises i ja äli ömäs i apo in a peellisen analysoinnin jälkeen.239
Tie ojen oimi ajalle koos uisi sääs öjä sel i ys en kokoamises a ja niiden oimi ami-
ses a aiheu u is a kus annuksis a, eli esime kiksi henkilös ökuluis a. Sel i ys el olli-
suuden äy ämiseen käy e ä ässä kaupallisessa pal elussa a kis oinnis a pe i ään
e illinen maksu, joka lisää sel i ys el ollisen y i yksen hallinnollisia kus annuksia. Tu-
lo ekis e ilaissa on jo almiiksi säännös Tulo ekis e iyksikön oikeudes a saada iedo
maksu a, ämän lisäksi ie ojen jakelu on sääde y maksu omaksi, jo en e illis ä laki-
muu os a sel i ys el ollisen hallinnollis en kus annus en ähen ämiseksi ei a i a
pal elun maksullisuuden osal a.240
Jo a ulo ekis e iä oi aisiin hyödyn ää ilaaja as uulain mukaisen sel i ys el olli-
suuden o eu amisessa, ulo ekis e ilain 1 lu un 2 §: ää ulisi muu aa niin, e ä suo i-
uksen maksajiin lii y ä iedo ei ä ole kokonaisuudessaan salassa pide ä iä. Jo a
ulo ekis e is ä oi aisiin jaella e o elka ekis e in ja y i ys- ja yh eisö ie ojä jes el-
män kal aises i ie oja käy ännössä kenelle ahansa, ilaaja as uulain mukaisen sel i-
ys el ollisuuden o eu amisen kannal a alidi iedo olisi muu e a a julkisiksi ie-
doiksi. Koska ilaajan sel i ys el ollisuu een kuulu a iedo ei ä kohdis u kenenkään
yksi äisen ulonsaajan henkilö ie oihin, aan ne o a luon eel aan enemmänkin kol-
lek ii isia, yönan ajan omaan oimin aan lii y iä ie oja, ie oihin olisi mahdollis a so-
el aa i anomaisen oiminnan julkisuudes a anne un lain (621/1999, jäljempänä "jul-
kisuuslaki") 1 §:n mukais a julkisuuspe iaa e a. Vi anomaisen asiaki jojen ja muiden
238 Ha maan alouden sel i ysyksikkö 40/2018, s. 10. YTJ-jä jes elmässä olisi a koi us julkais a ain
e o elkaa, ulli elkaa, yöeläke-, apa u ma-, ja yö ömyys akuu amiseen lii y ä Kyllä/Ei - iedo .
Työeh osopimukseen ja yö e eyshuol oon lii y ä iedo olisi edelleen hanki a a sopimuskumppa-
nil a.
239 A kis oin i el oi een mukaan sel i ys el ollisuu een sisäl y ä iedo on a kis oi a a ähin ään
kaksi uo a sii ä laske una, kun sopimuksen mukainen yö on pää yny .
240 TEM 1/2014, osio Tilaajan hallinnollinen aakka, Taakka ilaaja yypei äin, sekä Sel i ys en pyy ä-
minen ja as aano aminen.
65
allen eiden julkisuudes a sääde ään Suomen pe us uslain (731/1999) 2 lu un 12 § 2
momen issa. Pe us uslain säännöksen mukaan asiaki jajulkisuus on pääsään ö, jonka
poikkeuksis a on sääde ä ä lailla. Täs ä niin ku su us a julkisuuspe iaa ees a sääde-
ään edelleen i anomaisen oiminnan julkisuudes a anne un lain edellä maini ussa
kohdassa. Julkisuuslain säännös on sisällöl ään samankal ainen e a una pe us us-
lain as aa aan säännökseen, sillä siinä ode aan i anomaisen asiaki jojen ole an jul-
kisia, jollei samassa ai muussa laissa ole oisin sääde y. Jos asiaki jan ai muun allen-
een julkisuu a ei ole e ikseen lailla ajoi e u, jokaisella on julkisuuslain 3 lu un 9 §
pe us eella oikeus saada ie o ällaises a julkises a asiaki jas a ja allen ees a.241 Salas-
sapi ope iaa e on julkisuuspe iaa een as akoh a, ja si ä so elle aan e i yisiin ie o-
yhmiin, esime kiksi e o us ie oihin. Ve o us ie ojen julkisuudes a ja salassapidos a
anne ussa laissa (1346/1999) on sääde y salassa pide ä äksi esime kiksi e o el ol-
lisen aloudellis a asemaa koske a iedo ja muu asiaki ja , joiden iedois a e o el-
ollisen oi unnis aa. Nämäkään salassapi osäännökse ei ä ole absoluu isia, aan
samassa laissa on sääde y poikkeuksia koskien muun muassa joka uosi julkais a ia
ulo e o uksen ja kiin eis ö e o uksen julkisia ie oja, sekä esime kiksi y i yksen e-
o elkoja ja ilmoi us el ollisuuden laiminlyön ejä koske aa e o elka ekis e iä. Mä-
enpään mukaan iedon saaminen salassapidon pii iin kuulu is a i anomaisen asiaki -
jois a edelly ää e i yis ä oikeudellis a pe us e a, ja iedon oi saada ain ajoi e-
us i.242 Salassa pide ä äksi mää ä yn asiaki jan salassapi o ei kui enkaan ole subjek-
ii is a, aan sii ä on sääde y usei a poikkeuksia. Jos salassapi o olisi ehdo on a, oisi
se aa an aa asianosaisen oikeus u aa, jo en salassapidon poikkeuksis a sääde ään
julkisuuslain 3 lu ussa. Esime kiksi 10 § mukaan osi ain salassa pide ä än asiaki jan
julkisen osan luo u amisessa on o eu e a a julkisuuspe iaa e a, jos se ei samanai-
kaises i aa anna asiaki jan salassa pide ä än osan suojaamis a. Edelleen 11 § u aa
asianosaisen, esime kiksi hakijan ja ali ajan oikeuden saada ie o myös salassa pide -
ä äs ä asiaki jas a sellaisel a i anomaisel a, joka käsi elee ai on käsi elly hänen
asiaansa. Tä ä oikeu a on kui enkin saman pykälän 1−8 kohdissa ajoi e u esime -
kiksi silloin, kun salassa pide ä än asiaki jan luo u aminen olisi as oin e i äin ä -
keää yleis ä e ua, lapsen e ua ai muu a e i äin ä keää yksi yis ä e ua. Rajoi uksia on
241 Ks. julkisuuspe iaa ees a esim. Mäenpää, 2016.
242 Mäenpää 2016, koh a 1.1 julkisuuspe iaa een läh ökohda .

66
sääde y myös koskien asiaki jan saamis a ennen esi u kinnan ja poliisi u kinnan pää -
ämis ä, jos iedon an amises a oisi aiheu ua hai aa asian sel i ämiselle.
Myös ulo ekis e ilain esi öissä ode aan, e ä i anomaisen asiaki ja o a läh ökoh-
aises i julkisia, mu a ie ojen salassapi oa koske aa ulo ekis e ilain e i yissään öä
on kui enkin pe us el u esime kiksi yksi yiselämän ja henkilö ie ojen suojan näkökul-
mas a. Edelleen esi yksessä ode aan, e ä ie ojen e o elu julkisiin ja salassa pide ä-
iin ie oihin ei olisi ulo ekis e issä mahdollis a, ie ojen ollessa niin ku su ua aaka-
da aa. Tie ojen salassapidolle on anne u painoa oa edellä maini us a joh uen ie ojen
e o elun aa iman eknisen o eu uksen hankaluuden osal a. Lainsäädän ö sen sijaan
mahdollis aisi ie ojen julkis amisen. Ra kaisuna edellä maini uun oisi olla e illinen
ilmoi us, jolla ilmoi e aan kollek ii isia, ulonsaajan kohdis uma omia ie oja. Tällai-
nen ilmoi us on jo käy össä ulo ekis e issä, koska yönan ajan e illisilmoi uksella il-
moi e aan jä jes elmään sellaisia ie oja, jo ka ei ä kohdis u yksi äiseen ulonsaa-
jaan. Työnan ajan e illisilmoi uksella oi aisiin oimi aa ilaaja as uulain edelly ä-
mä iedo esime kiksi yö e eyshuollon jä jes ämises ä, sekä so elle a as a yöeh-
osopimukses a. Jos yönan ajan e illisilmoi uksen sisäl öön so elle aisiin lainsäädän-
ömuu oksen johdos a myös julkisuuslain mukais a julkisuuspe iaa e a, julkis en ie-
ojen an aminen oi aisiin o eu aa loukkaama a yhdenkään ulonsaajan yksi yiselä-
mää ai henkilö ie ojen suojaa.
Tilaaja as uulain 8 § muodos aa ielä yhden es een ie ojen julkaisemiselle ulo ekis-
e issä sellaisenaan. Pykälässä sääde ään ai iolo el ollisuudes a koskien ilaajan saa-
mia ie oja e ojen maksamises a, e o elas a, eläke akuu uksen o amises a, suo i -
amis a, ai e ään ynei ä eläke akuu usmaksuja koske ia ie oja. Vai iolo el ollisuus
koskee edellä maini uja ie oja, jos ne ei ä jo ole ullee julkiseksi esime kiksi sopi-
musosapuolen oman oiminnan ai e o ie ojen osal a e o i anomaisen oiminnan
johdos a. Jos e o elka on saa a illa julkisena ie ona e o elka ekis e is ä, ai iolo-
el ollisuus ei koske ällais a ie oa, koska ie o on jo läh ökoh aises i ollu julkinen
ilman ilaajan myö ä aiku amis a. Säännöksellä on ilaaja as uulain esi öiden mu-
kaan py i y es ämään ilaajaa ilmaisemas a sellais a ei-julkis a ie oa, jonka ilaaja on
saanu ie oonsa ie oja hankkiessaan. Ei-julkinen ie o oi esiin yä esime kiksi osana
5 §:n 5 momen in mukais a muun a ioijan uo amaa sel i ys ä. Pykälää ulisi joka
67
apauksessa muu aa niin, e ä se ei es ä e o elkaa ai eläke akuu amis a koske ien
ie ojen julkaisemis a ulo ekis e in äli yksellä.243
5 LOPUKSI
Koska ulo ekis e ilain sää ämisen yh eydessä ei luo u mi ään uusia ie ojensaan ioi-
keuksia, lainsäädän ö oli ja on ulo ekis e in käy ööno on jälkeenkin ie ojen aih oa
ja si ä kau a ha maan alouden ehokas a o jun aa ja u a a ekijä. Tulo ekis e in
käy ööno o on mahdollis anu i anomais en älisen ie ojen aihdon ja -saannin e-
hos amisen eknisen o eu amisen. Halli uksen esi yksessä ode u, eaaliaikaisuuden
mahdollis ama o jun aedelly ys en pa aneminen oi aneen ka soa o eu e uksi,
koska nimenomaises i o junnan edelly ykse on mahdollis e u muu amalla ansio u-
lojen ilmoi amismene elyä ja iedon hallinnoin ia yhden ekis e in a ulla, sekä a -
joamalla eaaliaikais a ie oa ha maan alouden o jun a oimenpi eiden pe us aksi.
Rekis e in konk ee inen hyödyn äminen ha maan alouden o junnassa äysimää äi-
ses i sen sijaan ajoi uu ällä he kellä ie ojen aih osään elyä koske an lainsäädän-
nön akia mää ä yyn iedon käy äjäjoukkoon, ja niihin oimenpi eisiin, joi a iedon
käy ä ä oi a alli se an lainsäädännön an amien ajojen pui eissa ehdä. Ha -
maan alouden o junnan ehos amiseksi ja ilmoi us el ollisuuden johdos a ulo ekis-
e iin ke ä ä än iedon maksimaaliseksi hyödyn ämiseksi ha maan alouden o jun-
nassa, olisi syy ä a kas ella ulo ekis e in ie ojensaan ioikeuksien laajen amis a ja
käy äjämää än lisäämis ä.
Tulo ekis e in säännönmukaises i anne a ien ja äyden ä ien ie ojen a koi uksen-
mukaisuu a olisi myös a kas el a a niin, e ä ha maan alouden o junnassa e i yi-
ses i ilaaja as uulain osal a hyödynne ä ä iedo olisi a pakollisia ie oja. Tie ojen
pakollisuus ei edis ä hallinnollisen aakan ke en ämis ä ilmoi usmene elyä koskien,
mu a oisaal a saa aa ähen ää si ä p osessin oises a suunnas a. Täyden ä ä ie o on
anne a a i anomaiselle i anomaisen si ä pyy äessä, aikka ie oa ei olisi ilmoi e u
apaaeh oises i ulo ekis e iin. Tiedon ilmoi ama a jä ämisellä ei siis oi äl yä ie-
donan o el oi een äy ämisel ä, aan oi ainoas aan sii ää sen konk e isoi umis a.
Tiedon an aminen e ukä een lisää hallinnollis a aakkaa ilmoi uksen ekohe kellä,
243 HE 114/2006 p, s. 48
68
mu a ähen ää jälkikä eisiä sel i yspyyn öjä, joka oli yksi ulo ekis e ilain esi öiden
a oi eis a.
Kolmansien osapuolien iedonsaan ioikeudella oi aisiin aiku aa esime kiksi iskaa-
lises i me ki ä ien yksi yisen sek o in oimialojen, ku en ahoi uslai os en ha maan
alouden o jun aedelly yksiin. Luonnollise henkilö aas hyö yisi ä ulo ekis e in
a joamas a ie osisällös ä konk ee ises i, jos oma ulo iedo olisi luo u e a issa u-
lo ie ojä jes elmäs ä esime kiksi al uu uksen pe us eella nii ä a i se alle aholle.
Lain esi öissä on ode u, e ä kansalainen oi kyllä mää ä ä omis a ulo iedois aan luo-
u amalla nii ä pape isella ulo ekis e io eella, mu a ämäkään mene ely apa ei
a sinaises i edis ä digi aalisen asioinnin suomien mahdollisuuksien hyödyn ämis ä,
jos ie oja oi ainoas aan a kas ella sähköises i.
Tie ojen ko jaamisen mene ely apaa pi äisi kehi ää niin, e ä kansalaisella olisi osi-
asiallinen mahdollisuus ilmoi aa ha ai semis aan puu eis a sähköises i iedon käy -
äjille. Jos ulonsaajan ie oja käy ää kymmenen e i i anomais a, on esime kiksi yön-
an ajan aiheu amas a ie ojen ilmoi us el ollisuudes a koh uu on hallinnollinen
aakka ulonsaajalle, aikka laiminlyönnin juu isyy ei olisi ulonsaajan oma oimin a.
Tie ojen ko jaamisen mene ely a an uudis aminen o eu aisi myös pa emmin ulo-
ie ojä jes elmälle ase e uja a oi ei a, ku en julkisen hallinnon si ou umis a iedon
kysymiseen ain ke an. Jos puu eellinen ai i heellinen ie o oidaan oimi aa säh-
köisen asioin ipal elun a ulla saman sisäl öisenä jokaiselle iedon käy äjälle, ämä a-
oi e o eu uu. Jos ie o pi ää oimi aa manuaalises i jokaiselle iedon käy äjälle e ik-
seen, a oi e jää o eu uma a.244
Tulo ekis e in ie osisäl öä kehi ämällä kye äisiin ainakin osi ain ekemään ne muu-
os a pee , joiden kanssa ha maan alouden o jun a on uosikausia kamppaillu ie o-
jen aihdon hankaloi aessa o jun a oimenpi ei ä. Ha maan alouden ja alous ikolli-
suuden o junnan oimenpideohjelman mukaisen el oi eidenhoi oa koske an ylei-
söjulkisuuden, saa a uuden ja maksu omuuden o eu aminen y i ys- ja yh eisö ie o-
jä jes elmän sijaan ulo ekis e in a ulla olisi mahdollinen ja ole a aih oeh o, mikäli
ulo ekis e in ie osisäl öä koske aa lainsäädän öä muu e aan niin, e ä ulo ekis e iin
oimi e aan ilaaja as uulain sel i ys el ollisuuden äy ämiseksi a i a a iedo .
244 HE 134/2017 p, koh a 3.1 Ta oi ee .
69
Työnan ajan oimes a ulo ekis e iin ulisi oimi aa pakollisena ie ona ie o so elle -
a as a yöeh osopimukses a, sekä iedo yö e eyshuollon jä jes ämises ä. Rekis e-
iin olisi in eg oi a a myös ne iedo , joi a on ällä he kellä mahdollis a hakea y i ys- ja
yh eisö ie ojä jes elmäs ä, ku en ilaaja as uulain mukaisen sel i ys el ollisuuden
edelly ämä ekis e i iedo . Eläke akuu amis a koske ien ie ojen osal a a kaisuna
oisi olla eläke akuu ajille lainsäädännöllä o eu e a a mahdollisuus ilmoi aa ulo-
ekis e iin ie o ilaaja as uulain 5 §:n 4 kohdan mukais en eläke akuu amis el olli-
suuksien hoi amises a. Nämä iedo olisi hallinnollisen aakan näkökulmas a pe us el-
ua ilmoi aa samaan keski e yyn ekis e iin, johon yönan ajan ilmoi us el ollisuus
jo ällä he kellä keski yy. Tiedon an aminen oiseen ekis e iin ai ekis e eihin sen
sijaan ain kas a aa lainsäädännös ä joh u aa hallinnollis a aakkaa, joka aas on
päin as ainen oimin a apa, kuin mi ä esime kiksi ulo ekis e iä koske assa lainsää-
dännössä on nimenomaises i a oi el u.245
Digi alisaa ion edis ämiseksi iedon käy äjien olisi hakeudu a a iedon käy äjiksi
niin, e ä iedonsaan ioikeus joh uu suo aan ulo ekis e ilais a, jolloin iedon käy äjän
olisi i se mahdollis a ja jopa pakko hyödyn ää ulo ekis e is ä saa a ia ie oja. E i yis-
lainsäädännöllä o eu e a a iedonsaan ioikeude oisen iedon käy äjän äli yksellä
ei ä o eu a nii ä a oi ei a, joi a ulo ekis e ille on lain esi öissä, ku en ie ojen aih-
don ehos amis a, ai hallinnon sisäis en p osessien digi alisoimis a. Tulo ekis e ilain
esi öissä on a oi el u sellais a oimin amallia, e ä julkinen hallin o si ou uu kysy-
mään samaa ie oa kansalaisel a ai y i yksel ä ain ke an. Eikö edellä maini ujen a-
oi eiden alossa myös i anomais en ulisi as a uo oises i si ou ua kysymään ie-
oa oisil a i anomaisil a ain ke an, ja ainoas aan siinä ilan eessa, e ä ie oa ei
ke a kaikkiaan ole millään muulla a alla saa a illa?246
Kokonaisuu ena ulo ekis e i on sen oiminnan akiinnu ua uusi no maali, jo a edel-
ä ää aikaa ja pape ip osesseja moni uskin jää kaipaamaan. Useiden innakkais en ja
oisiinsa lii y ien ha maan alouden o jun ap ojek ien sijaan olisi kehi e ä ä ha -
maan alouden o jun aa kokonaisuu ena, ja ka oi aa o jun a oimenpi eiden aiku -
a uu a ase umalla ha maan alouden oimijan saappaisiin. Lainsäädännöllä oimme
245 Ha maan alouden ja alous ikollisuuden oimenpideohjelma uosille 2016−2020.
246 HE 134/2017 p, koh a 3.1 Ta oi ee , ja koh a 3.1 Yksi yisyyden suoja.