Lectio praecursoria (11.12.2020)

1 Lectio praecursoria, Seppo Eskola, 11.12.2020 Kunnioitettu kustos, arvoisa vastaväittäjä, hyvät kuulijat, Tässä tilaisuudessa keskustellaan viidensadan vuoden takaisesta kirjanpidosta. Viimeistellessäni maisteriopintojani työskentelin hankkeessa, jossa tutkittiin Kansalliskirjastossa säilytettäviä keskiaikaisia käsikirjoitusfragmentteja. Kirjoitin hankkeessa pro gradun, jossa keskityin näiden fragmenttien historiaan 1500-luvulla, jolloin ne päätyivät uusiokäyttöön Ruotsin nopeasti kasvaneen verohallinnon tilien kansina. Samalla kiinnostuin myös itse tileistä. Käsikirjoitusfragmentteihin olin tutustunut vasta lopputyöni myötä, mutta verohallinnon tileistä − jotka Suomessa tunnetaan voudintileinä − olin toki kuullut aiemminkin. Yhtenä Suomen historian keskeisenä lähdeaineistona voudintilit olivat tulleet vastaan kirjallisuudessa ja luennoilla, mutta perehtyessäni niihin lisää huomasin, että siinä missä tilit kyllä mainittiin usein, niitä kuvailtiin ja analysoitiin sangen harvoin. Aloin pohtia, mistä tämä johtui ja voisiko tässä olla asetelma, josta löytyisi tutkimusongelma väitöskirjalle. Tänään käsiteltävässä väitöskirjassani tutkin kameraalista kirjanpitoa 1500-luvun puolivälin Ruotsissa − käytännössä siis voudintilejä sekä sitä järjestelmää, joka ne tuotti. Käydessäni tarkemmin läpi tileihin kytkeytyvää historiantutkimusta, kiinnitin huomioni erityisesti kahteen asiaan. Ensimmäisenä nousi esiin tilien alkuperän puutteellinen tuntemus. Tilien tuotantoprosessi tunnettiin pääpiirteissään, mutta käsikirjoitustutkimuksen näkökulmasta täysin riittämättömällä tavalla. Arkistokokoelmat näyttäytyivät aineistona vailla tarkkaa syntyhistoriaa. Tähän olivat kiinnittäneet huomiota useat muutkin tutkijat, jotka julkaisuissaan pohtivat ongelman luonnetta ja kannustivat sen tutkimiseen − usein sivupolkuna varsinaisesta tutkimusaiheestaan. Toiseksi oli silmiin pistävää, että voudintilejä tunnuttiin käsiteltävän aina suomalaisessa tai ruotsalaisessa kontekstissa, ei käytännössä koskaan huomioiden laajemmin uuden ajan alun Euroopan ajatusvirtaukset. Ruotsissa ei kuitenkaan luonnollisesti toimittu tyhjiössä, vaan ajatuksia ja vaikutteita saatiin ja haettiin Itämeren piiristä ja kauempaakin. Väitöstutkimuksessani esittämäni tutkimuskysymykset muotoutuivat vastaamaan tähän asetelmaan. Kysyn yhtäältä, millaista kirjanpitojärjestelmää Ruotsin verohallinnossa käytettiin 1500-luvun puolivälissä ja kuinka se liittyi aikakauden eurooppalaisiin kirjanpitoperinteisiin. Millaisiin periaatteisiin se nojasi ja mikä sen suhde oli muihin aikakauden järjestelmiin, esimerkiksi keskiajalla kehittyneeseen ja yhä nykyisinkin käytössä olevaan kaksinkertaiseen kirjanpitoon? Toiseksi kysyn, kuinka kirjanpito toteutettiin käytännössä: millaisia rekistereitä ja tilejä tuotettiin, ketkä ne kirjoittivat ja miksi? Entä kuinka tarkasti nykyiset arkistokokoelmat heijastavat 1500-luvun todellisuutta? 2 Miksi historiallista kirjanpitoa sitten kannattaa tutkia? Esittämäni kysymykset ovat tärkeitä sekä uuden ajan alun keskeisten ilmiöiden ymmärtämisen että modernin historiantutkimuksen tarpeiden kannalta. Ruotsi alkoi 1500-luvulla kehittyä keskiajan unionikaudelta kohti modernia keskusjohtoista valtiota, ja kehitys oli voimakasta jo Kustaa Vaasan kaudella 1520-luvun alusta vuoteen 1560. Tänä aikana kirkon asema heikkeni ja kruunun vahvistui, keskusja paikallishallintoa kehitettiin ja verotus tehostui. Nämä kehityskulut liittyvät valtionrakennuksen käsitteeseen, ja yhtenä niiden edellytyksenä ja mahdollistajana oli valtionhallinnon voimakas kirjallistuminen, joka näkyi muun muassa kirjanpidon kasvaneessa merkityksessä. Kirjanpito on vuosituhantisen historiansa aikana ollut tärkeässä asemassa yhteisöjen ja valtioiden kehityksessä. Kirjanpidon katsotaan kehittyneen esihistoriallisella ajalla Lähi-idässä, jossa se edelsi kirjoitustaidon kehittymistä ja loi sille pohjan. Keskiajan Euroopassa kirjanpito oli jo moninaista ja laajalle levinnyttä. Kaksinkertaisen kirjanpidon juuret ovat keskiajan viimeisten vuosisatojen Italiassa, ja erilaisia yksinkertaisen kirjanpidon muotoja sovellettiin esimerkiksi kirkon, valtion, yksityisten kartanoiden ja kauppiaiden toimissa. Kirjanpito mahdollisti taloudellisen tiedon säilyttämisen tukeutumatta yksilöiden muistiin ja synnytti uusia vallankäytön muotoja. Kirjanpidon historian tutkimus on pieni akateemisen tutkimuksen osa-alue, joka on kuitenkin viime vuosikymmeninä herättänyt yhä enemmän kiinnostusta. Aiheen yleisesityksissä toistuu kuitenkin usein ajatus siitä, että kirjanpitolähteitä tavataan tulkita huolimattomasti ja analysoida vain välineellisesti. Mielikuva aihepiirin kuivakkuudestakin istuu tiukassa. Voudintilejä on tärkeää analysoida tarkasti myös siksi, että ne ovat keskeinen lähdeaineisto suomalaiselle ja ruotsalaiselle historiantutkimukselle. Tilit herättivät suomalaisten historiantutkijoiden kiinnostuksen jo 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla, ja niillä oli tärkeä rooli suomalaisen historiankirjoituksen ammattimaistumisessa. Aineisto on erittäin suuri − erityisesti verrattuna muihin aikakaudelta säilyneisiin lähteisiin, kuten asiakirjoihin, kirjeisiin ja kirjallisuuteen − mikä on tehnyt mahdolliseksi mitä moninaisimpien aiheiden tutkimuksen. Tilien sisältämät tiedot verotuksesta tarjoavat läpileikkauksen yhteiskunnasta, ja voudintileistä löytääkin tietoa muun muassa maanomistuksesta, asutuksesta, maanviljelystä, kaupanja sodankäynnistä sekä aineellisesta kulttuurista. Tulkitsemalla aineistoa luovasti voidaan tutkia myös keskiaikaista yhteiskuntaa. Jossain mielessä tileihin itseensä keskittyvä tutkimus onkin kenties jäänyt vähäiseksi johtuen juuri aineiston monipuolisuudesta: tutkittavaa on riittänyt, vaikka kirjanpitoa ei itsessään olisikaan otettu keskeiseksi tutkimuskohteeksi. Tutkin aihettani kahdessa kontekstissa. Laajemmassa mielessä käsittelen Ruotsin kruunun kirjanpitoa 1500-luvun puolivälissä. Kustaa Vaasan uudistukset olivat tässä vaiheessa kiivaimmillaan ja hallintoa ja kirjanpitoa pyrittiin jatkuvasti kehittämään. Aiempi tutkimus tarjoaa yleiskuvan hallinnosta ja muutamat tärkeät lähteet valottavat kruunun suhdetta kirjanpitoon. 3 Toisaalta tutkimukseni nojautuu Kustaa Vaasan pojan Juhanan Lounais-Suomessa vuodesta 1556 vuoteen 1563 hallitsemaan herttuakuntaan. Herttuakunnan tiliaineistot ovat säilyneet erittäin hyvin, ja herttuakunta tarjoaa luontevan ajallisen ja paikallisen rajauksen tutkimukseni empiiriselle osalle. Kontekstit syventävät toinen toisiaan: yleiseen olisi vaikea päästä kiinni ilman yksityistä, ja yksityiseen ilman yleistä. Osoitan väitöskirjassani, että kruunun kirjanpidossa käytettiin 1500-luvun puolivälin Ruotsissa sovellutusta niin sanotusta charge and discharge -kirjanpitojärjestelmästä. Tämän järjestelmän eri muotoja oli käytössä keskiajalla ja uuden ajan alussa monissa maissa. Charge and discharge -järjestelmän keskeisiä piirteitä olivat tilien laadinta henkilöiden, ei organisaatioiden, nimissä, niiden osoittaminen korkeammalle taholle, ennalta määrätyn aikajakson kattaminen sekä pääoman omistuksen ja hallinnan erottaminen. Lisäksi tilijärjestelmässä muodostettiin omintakeisesti tilivuoden teoreettinen laskelma, josta tilinpitäjän tuli vastata. 1500-luvun Ruotsissa periaatteet toteutuivat niin, että voudit laativat tilit kruunulle, syyskuun lopulta mikkelinpäivästä mikkelinpäivään, ja hallinnoivat tuloja ja pääomia, jotka eivät olleet heidän omiaan. Charge and discharge -järjestelmän tunnistaminen Ruotsin kruunun tilien pohjaksi tarjoaa tilien analysointiin teoreettisen mallin, joka on aiemmin puuttunut. Toista tutkimuskysymystäni − sitä miten kirjanpito toteutettiin käytännössä − tutkin sekä kvantitatiivisesti että kvalitatiivisesti käsikirjoitustutkimuksen metodein. Juhanan herttuakunnasta säilynyttä tiliaineistoa säilytetään Kansallisarkistossa Helsingissä, ja se kattaa yli 27 000 foliota tai yli 50 000 sivua. Koko aineiston katalogisointi tutkimukseni osana nosti esiin aineiston sisäiset mittasuhteet ja mahdollisti sen arvioinnin, mitä tilejä ja rekistereitä on pidetty tärkeimpinä ja minkä on annettu tuhoutua. Yksittäisiä käsikirjoituksia analysoin kiinnittäen huomiota käsialoihin ja vesileimoihin pyrkien näin erottamaan paikallisten kirjureiden laatimat aineistot myöhemmistä keskushallinnon laatimista tileistä ja yhteenvedoista. Löytyneet lainalaisuudet osoittavat kirjanpidon systemaattisuuden Juhanan herttuakunnassa, ja nämä tulokset ovat maltillisesti yleistettävissä laajemminkin kruunun tilinpitoon. Voudintileillä on pitkä historia historiantutkimuksen lähdeaineistona, ja väitöskirjani nojautuu osaltaan monien muiden tutkijoiden työhön. Kuten sanottu, vaikka tileihin itseensä kohdistunutta tutkimusta on melko vähän, on niitä käytetty laajasti lähdeaineistona 1800-luvulta alkaen, ja tilejä lähteinä hyödyntäneet tutkimukset ovat merkittävästi kontribuoineet niiden ymmärtämiseen laajemmassakin mielessä. Väitöskirjalleni erityisen tärkeä on ollut Johan Axel Almquistin sadan vuoden takainen suurtutkimus Ruotsin paikallishallinnosta, joka rakentuu pääosin voudintilien varaan. Suomalaisista tutkijoista Kauko Pirisen ja Pentti Renvallin tutkimukset ja lähteidenkäyttö ovat olleet suureksi hyödyksi. 4 Tutkimusongelman muodostamisessa kenties tärkein yksittäinen tutkimus taas on ollut Lars Sjödinin vuonna 1950 julkaisema artikkeli, jossa hän käsittelee voudintilien alkuperää yksityiskohtaisella tavalla tapaustutkimuksiin ja käsikirjoitustutkimukseen nojaten ja jota lainaan heti tutkimukseni alussa. Relevantin tutkimushistorian pitkä aikajänne kertoo toisaalta lähdetutkimuksen kestävyydestä, toisaalta historioitsijoiden ajan rajallisuudesta: kaikkea historiaa ei ehditä kirjoittaa uudestaan. Kirjanpidon laajempi tutkimushistoria on toisenlainen, ja siinä edistysaskelia on otettu erityisesti viime vuosikymmeninä. Kuva kirjanpidosta Euroopassa 1500-luvulla on kuitenkin yhä sirpaleinen eikä vertailevaa tutkimusta ole helppo tehdä. Kirjanpidon historiassa tapaa painottua kaksinkertaisen kirjanpidon nouseminen hallitsevaan asemaan, mutta erilaisten järjestelmien ja toimijoiden kirjo on ollut suuri. Oman tutkimukseni olen rajannut kirjanpidon tutkimiseen tarkassa kontekstissa, mutta vertailu esimerkiksi saksalaisten ruhtinaskuntien, Hansa-liiton tai englantilaisten kartanoiden kirjanpitoon voisi olla silmiä avaavaa. Samalla ulkomaisten tutkijoiden on haastavaa tutustua Ruotsin varhaisiin kirjanpitoaineistoihin, sillä tutkimus on valtaosin julkaistu suomeksi tai ruotsiksi. Suomessa kirjanpidon historian tutkimus on ollut vähäistä, harvinaisena poikkeuksena taloustieteilijä Axel Grandellin väitöskirja 1940-luvulta. Ehkäpä kirjanpidon historialle uskaltaisi toivoa Suomessakin uutta nostetta. Tutkin väitöskirjassani myös voudintilien arkistokokoelmaa, josta on yhä vaikea saada otetta kokonaisuutena. Voudintilien historia tunnetaan kuitenkin verraten hyvin ja on pieni ihme, että Suomea koskevat tilit ovat selvinneet nykypäivään lähes yhtä hyvässä kunnossa, kuin missä ne 1600luvun alkupuolella olivat. Tilejä säilytettiin laatimisensa jälkeen vuosisatoja Tukholman linnassa, missä niitä uhkasivat useat linnanpalot, ja kaksi paloa 1800-luvun alussa olivatkin melkein kohtalokkaita, kun noin kolmannes tileistä tuhoutui. Suomea koskevat tilit olivat kuitenkin onnekkaiden lähes täysin säästyneiden joukossa, vaikka savuvahinkojen jälkiä on yhä niissäkin havaittavissa. Suomen sodan jälkeen Suomea koskeva arkistoaines siirrettiin Haminan rauhansopimuksen mukaisesti Suomeen. Voudintilit kuljetettiin ensin laivalla Turkuun ja sieltä rekikyydillä uuteen pääkaupunkiin Helsinkiin. Säiden armoilla olisi tileille jälleen voinut käydä huonosti, mutta ne säästyivät ja löysivät lopulta tiensä Senaatin arkistoon Senaatinlinnan ullakolle. Seuraavana uhkana olivat liian innokkaat tutkijat, jotka leikkelivät tilejä ja kuljettivat niitä omiin kokoelmiinsa, kunnes järjestelytyö vuosisadan puolivälissä viimein johti modernin arkistokokoelman syntyyn ja aineiston säilymisen turvaamiseen. Hieman huonommalla tuurilla olisivat tietomme Suomen varhaisesta historiasta olennaisesti vähäisemmät. 5 Nykyisin voudintilit löytyvät Kansallisarkistosta ja niiden keskiaikaiset kansilehdet Kansalliskirjastosta. Mitä 2000-luvulla on tarjota tileille, ja toisaalta mitä tileillä on tarjota 2000luvulle? Setäni Seikko Eskola oli aikoinaan Pentti Renvallin historian-seminaarissa ja kertoi, kuinka Renvall oli antanut eräälle oppilaalleen tehtäväksi tehdä seminaarityön käyttäen voudintilejä. Kun Renvall työn valmistuttua tiedusteli, mitä oppilas piti tehtävänannostaan, vastasi oppilas: ”No, olihan tämä kiinnostavaa, mutta olisi saanut olla vähän enemmän kulttuuria”. Renvallin vastaus kuului: ”No mutta ovathan nämä tilit kulttuuria − ja vieläpä erittäin hienoa sellaista!” Ja näinhän se on: tilit ovat itsessään käsityön ja hallinnollisen osaamisen taidonnäyte, ja niistä piirtyy läpileikkaus yhteiskunnasta, joka on monilta osin täysin tunnistettava nykyaikanakin. Tilit laatineet voudit esimerkiksi johtivat voutikuntia, joissa on paljon samoja rajalinjauksia kuin nykyisten virkamiesten maakuntauudistusta varten hahmottelemissa kartoissa. Toisessa ääripäässä tileistä taas selviää, minkä väriset ryijyt olivat suosiossa 1550-luvun Raumalla. Takanani näkyvässä kuvassa näkyy aukeama Juhanan herttuakunnassa laaditusta mestari Jakob laivanrakentajan tilistä. Se on esimerkki huolellisesti laaditusta tilistä, jossa on panostettu paitsi sisältöön myös sen esittämiseen. Tilien historiassa alkoi uusi vaihe 2000-luvulla, kun ne digitoitiin, ja tämäkin kuva on saatavilla Kansallisarkiston digiarkistossa. Pääosin voudintilit on tosin digitoitu vanhoista mikrofilmikopioista, toisin kuin tässä esimerkissä. Digitoinnin edut ovat kuitenkin kiistattomat: kaikki aineistot ovat muutaman hiiren painalluksen päässä, eikä tänään käsiteltävän tutkimuksen tekeminen olisi ollut mahdollista ilman tällaisia apuvälineitä. Tulevaisuus lupaa vielä lisää: viimeisimpänä teknologisena askeleena on saatu lupaavia tuloksia tilien sisältöjen koneellisesta lukemisesta, mikä voisi mahdollistaa tiedonetsinnän tavalla, jollaisesta eivät tilien tutkimuksen uranuurtajat olisi uskaltaneet haaveillakaan. Jokainen tutkija toivoo tietysti jatkoa työlleen, ja itse toivoisin erityisesti, että varhaisen kirjanpidon pitkäaikaiset tutkimusongelmat sekä nykyajan uudet metodit herättäisivät yhdessä uudenlaista kiinnostusta voudintileihin ja niiden tutkimukseen. Ja tämän ajatuksen myötä pyydän nyt teitä, arvoisa dosentti Tapio Salminen, tiedekunnan määräämänä vastaväittäjänä esittämään ne huomiot, joihin katsotte väitöskirjani antavan aihetta.