Tyttö tuollainen : Kertomuksia tyttöydestä

21 Tyttö tuollainen – Kertomuksia tyttöydestä Ilona Nikanto & Inkeri Rissanen & Petteri Eerola & Jari Eskola Johdanto Tyttöjä ja tyttöyttä on yhteiskunnallisessa keskustelussa tarkasteltu monista eri kulmista: milloin heidät on asetettu alistettuun uhriasemaan, milloin on kummasteltu heidän avointa seksuaalisuuttaan ja girl power -uhoaan (esim. Tormulainen 2018). Tarkastelukulmasta ja tarkastelijasta riippuen tavoitteena on ollut joko tyttöjen vapauttaminen tai heidän palauttamisensa perinteisiin, ”soveliaampiin” sukupuolirooleihin. Kun tyttöys on ollut esillä, valokeilassa ovat olleet lähinnä tyttöyden ääripäät: hiljaiset ja avuttomat tytöt tai liian äänekkäät ja näkyvät nuoret naiset. Sukupuoli on ollut viime vuosina keskustelun ytimessä myös koulukontekstissa. Sukupuolten tasa-arvon edistäminen on nostettu vahvasti muun muassa opetushallituksen agendalle. Taustalla on ollut huoli sukupuolittuneesta esiopetuksesta ja peruskoulusta. Tavoitteeksi onkin asetettu tasa-arvotietoinen opetus sekä ohjausja toimintakulttuuri, sillä lasten sukupuolta, seksuaalisuutta ja tasa-arvoa koskevien näkemysten ja asenteiden on esitetty vakiintuvan juuri esija peruskouluiässä. (Jääskeläinen ym. 2015, 12.) Tässä artikkelissa olemme kiinnostuneita siitä, miten ala-asteikäiset tytöt rakentavat kertomuksissaan tyttöyttä. Tutkimalla tyttöjen käsityksiä su- 22 Ilona Nikanto & Inkeri Rissanen & Petteri Eerola & Jari Eskola Jari Eskola & Ilona Nikanto & Satu Virtanen (toim.) kupuolestaan pyrimme avaamaan niitä sosiaalisia ja kulttuurisia uskomuksia, asenteita ja arvostuksia, jotka vaikuttavat siihen miten tytöt hahmottavat ja rakentavat sukupuoltaan. Tyttöys ei ole vain pakollinen elämänvaihe ennen aikuisuutta, vaan itsessään arvokas ja merkityksellinen ajanjakso. Tyttöjä ja tyttöyttä ei siis tutkita vain kasvun ja kehityksen näkökulmasta, vaan tyttöjen kulttuurista ja tyttöyteen liitettävistä merkityksistä ollaan kiinnostuneita sellaisenaan (ks. Ojanen 2011b). Tämän tutkimuksen lähestymistapa rakentuu tyttötutkimuksen, lapsilähtöisen tutkimuksen sekä feministisen tutkimuksen näkökulmia yhdistelemällä. Tutkimusta ohjaa Judith Butlerin teoria sukupuolen performatiivisuudesta, joka on pitkään ollut yksi keskeisimmistä teoreettisista lähestymistavoista sekä feministisessä tutkimuksessa että tyttötutkimuksessa (esim. Suomessa aiemmin Isotalo 2015; Lehtonen 2003; Oinas 2001, 27–38; Ojanen 2011b, 11; Paumo 2012, 83–89; Saarikoski 2009, 45–48; Tolonen 2001a, 38–40). Butler (2006) käsittää sukupuolen tekojen sarjana, jota tuotetaan erityisesti sosiaalisissa käytännöissä, diskursseissa ja instituutioissa. Sukupuoli siis rakentuu ajassa, paikassa, kulttuurissa ja sosiaalisissa tilanteissa. Tässä tutkimuksessa Butlerin teoriaa sovelletaan sukupuolen normittamisen näkökulmasta: miten tyttöyttä rakennetaan esimerkiksi ulkonäön, käyttäytymisen ja kiinnostuksen kohteiden kautta. Tyttötutkimus on Suomessa 1980-luvulla yleistynyt poikkitieteellinen tutkimussuuntaus. Sitä voidaan pitää feministisenä tutkimuksena, jonka kohderyhmänä ovat eri-ikäiset tytöt ja erityisesti tyttöyden ja identiteetin tuottaminen. Tyttötutkimuksen keskeisinä osa-alueina ovat olleet esimerkiksi tyttöjä koskevat ihanteet, tyttöjen ja koulutuksen suhde sekä tyttöyden yhteiskunnallinen ja kulttuurinen tila (Ojanen 2010). Tyttöjä ja tyttöyttä käsittelevä tutkimus on systemaattisesti nostanut esille tyttöyden rakentumisen ja tyttönä olemisen, jotka ovat olleet merkittäviä tutkimukselta varjoon jääneitä teemoja (Ojanen 2011b). Tyttötutkimus ymmärtää tyttöyden neuvoteltavissa olevaksi ja jatkuvasti liikkeessä olevaksi historialliseksi ja kulttuuriseksi konstruktioksi, jossa yhdistyvät sukupuoleen liittyvät odotukset sekä konventionaaliset sukupuolen esittämisen ja tekemisen tavat (Ojanen 2011b). 23 Tyttö tuollainen Aikamme kasvatus: vain muutos on pysyvää? – 14 eläytymismenetelmätutkimusta Kansainvälinen tyttötutkimus on kulkenut pitkän matkan feminististä liikettä aluksi hallinneesta ajatuksesta, jonka mukaan tytöt ovat holhottavia ”tulevaisuuden naisia” (Kearney 2009). Tänä päivänä kansainvälinen tyttötutkimus on aktiivista (Kearney 2009) ja monitieteisenä tutkimusalana tyttöjä tutkitaan monesta eri näkökulmasta, muun muassa osana laajempia nuorisokulttuureja, tyttöjen omia kulttuurisia käytäntöjä sekä sukupuoleen sosiaalistumista esimerkiksi normien kautta. Kasvatustieteellisesti painottunut tyttötutkimus on ollut kiinnostunut sosioekonomisen taustan vaikutuksesta tyttöjen oppimistuloksiin (ks. esim. Shahidul & Karim 2015) oppimateriaalien sukupuolittuneisuudesta (esim. Palmu 2003; Tainio & Teräs 2010; Jurva 2012), seksuaalisesta häirinnästä koulussa ja sosiaalisessa mediassa (esim. Ringrose, Harvey, Gill & Livingstone 2013) sekä tyttöjen suhteesta teknologiaan ja matemaattisiin tieteisiin (esim. Leder 2017). Tämän tutkimuksen tarkoituksena on nostaa tutkittavat, alakouluikäiset tytöt, ”objektista aktiivisiksi subjekteiksi” (Woodhead & Faulkner 2000). Tämänkaltainen näkökulma arvostaa lapsia tiedontuottajina ja aktiivisina subjekteina, pyrkien antamaan heille mahdollisuuden kertoa mitkä asiat ovat juuri heille merkityksellisiä (Renold 2005). Tämänkaltaista näkökulmaa edustaa nk. lapsilähtöinen tutkimus, joka korostaa lapsia sekä hetkessä toimivina subjekteina, mutta myös muuttuvina toimijoina, joilla on yhteiskunnallisesti merkittävää tietoa sekä sellaisia näkökulmia ja kokemuksia, joita muilta ikäpolvilta puuttuu (Karlsson 2010; Kennedy 2006; Lee 2001; Prout 2005; Rainio 2010). Lapset ovat tutkittavina erikoislaatuinen kohderyhmä: heidät nähdään sekä suojelua tarvitsevina toimijoina että osallistuvina vaikuttajina, jotka saattavat paljastaa vallitsevia diskursseja ja kulttuurisia käytäntöjä (Karlsson 2010). Tämän tutkimuksen tavoitteena on antaa tytöille mahdollisuus kertoa omasta sukupuolestaan, tyttönä olemisesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. He, jos ketkä, ovat asian asiantuntijoita. Tyttöjen käsityksiä sukupuolestaan on kuitenkin tutkittu yllättävän vähän. Sukupuolta alakouluiässä käsittelevät tutkimukset ovat olleet pitkälti joko aikuisten näkökulmaan keskittyviä (esim. opettajien tai vanhempien haastattelut) tai ne ovat keskittyneet tyttöjen ja poikien vertailuun ja erontekoon. Toistaiseksi kotimainen tutkimuskenttä 24 Ilona Nikanto & Inkeri Rissanen & Petteri Eerola & Jari Eskola Jari Eskola & Ilona Nikanto & Satu Virtanen (toim.) on keskittynyt enemmän yläasteikäisten tai tätä vanhempien nuorten kokemuksiin omasta sukupuolestaan (esim. Käyhkö 2006; Honkasalo 2011; Herrala 2015; Kulmalainen 2015). Nuorempien, ala-asteikäisten lasten näkökulma on jäänyt vielä kovin niukaksi. Tässä tutkimuksessa olemme kiinnostuneita siitä, minkälaisia kertomuksia tytöt tuottavat omasta sukupuolestaan sekä tyttöyttä koskevista normeista ja mahdollisista ihanteista. Lisäksi olemme kiinnostuneita siitä, miten tytöt määrittelevät tavallisen tyttöyden ja mitä jää tavallisuuden ulkopuolelle. Tutkimuksen tietokäsitys noudattelee väljästi tiedon sosiaalista luonnetta korostavaa, konstruktionistista näkemystä (Burr 2015). Toisin sanoen tyttöyden rakentamista tutkitaan tyttöyteen liittyvien, tyttöjen tuottamien sosiaalisten määrittelyjen ja erontekojen kautta. Tässä tutkimuksessa puhutaan käsitteistä tavallinen ja epätavallinen tyttö1. Tutkimuksen ei ole tarkoitus arvottaa tyttöjä tai tyttöyksiä paremmuusjärjestykseen, eikä esittää tutkimuksen lopputulemana mitä tavallinen tai epätavallinen tyttöys on. Kyseisillä tavallisuuden ja epätavallisuuden termeillä viitataan tyttöyden erilaisiin sosiaalisiin konstruktioihin. Olemme siis kiinnostuneita tarinoiden muodostamasta tyttöyden kokonaiskuvasta sekä siihen liittyvistä mahdollisista poikkeamista. Tutkimuskysymyksemme on: miten 10–11-vuotiaat tytöt rakentavat kertomuksissaan tyttöyttä? Tutkimusaineisto ja -menetelmät Kun tutkitaan lasten ja varhaisnuorten käsityksiä omasta sukupuolestaan, kirjoittaminen on luonteva tiedonhankintatapa. Tekstit ja kielelliset aineistot tarjoavat mahdollisuuden saada tietoa tutkittavien asenteista ja arvoista, käsityksistä, mielikuvista sekä uskomuksista, eli ajattelun logiikoista ja sosiokulttuurisista representaatioista (Wallin, Helenius, Saaranen-Kauppinen & Eskola 2015, 248). Tässä tutkimuksessa käytetty eläytymismenetelmä sopii hyvin myös lasten käsitysten tutkimiseen (esim. Helavirta 2006; Mesimäki 2010; Teräväinen 2011; Toivikko, Sinkkonen, Wallin & Eskola 2017). 1 Tekstissä ei jatkossa kursivoida tai laiteta lainausmerkkeihin ”tavallisen” ja ”epätavallisen” tytön käsitteitä. Termeillä viitataan tyttöjen itse kertomuksissaan tuottamiin kuvauksiin epätavallisuudesta ja tavallisuudesta tyttöydessä. 25 Tyttö tuollainen Aikamme kasvatus: vain muutos on pysyvää? – 14 eläytymismenetelmätutkimusta Tutkimuksen aineisto (n=41) kerättiin huhtikuussa 2017 isossa, yli 500 oppilaan alakoulussa Pirkanmaalla sekä Kanta-Hämeessä pienessä, alle 200 oppilaan alakoulussa. Vastaajina olivat neljäsja viidesluokkalaiset tytöt. Eläytymismenetelmälle tyypillisesti myös tässä tutkimuksessa käytettiin kahta erilaista kehyskertomusta ja analysoinnissa keskityttiin siihen, mikä vastauksissa muuttuu, kun yhtä tekijää varioidaan. Kukin oppilas kirjoitti vain yhden kuvauksen ja kirjoitettavan kehyskertomuksen versio määräytyi sattumalta kullekin kirjoittajalle. Aineisto koostuu kahden koulun neljästä eri luokasta. Aineisto kerättiin oppilaiden kirjoitustuntien aikana, jolloin he olivat jo valmiiksi motivoituneita kirjoittamaan. Kirjoittamiseen käytettiin aikaa yksi 45 minuutin oppitunti, osa oppilaista käytti kirjoittamiseen koko oppitunnin, osa oli valmis noin kahdenkymmenen minuutin kirjoittamisen jälkeen. Oppilaat kirjoittivat kuvauksensa käsin A4-paperille, jotka olivat valmiiksi viivoitettu ja johon oli valmiiksi tulostettu yksi kehyskertomusversio. Keräystilanteen aluksi oppilaita ohjeistettiin hyvin lyhyesti kirjoitustilanteeseen. Heille kerrottiin kirjoittajan anonymiteetin säilymisestä sekä siitä, että vain tutkijat saavat kuvaukset luettavakseen, eivätkä ne täten vaikuta millään tavoin esimerkiksi äidinkielen arvosanaan. Aineistonkeräystilanteessa tutkittavilta ei pyydetty sukupuolen lisäksi muita taustatietoja. Luokan kaikki oppilaat kirjoittivat kuvaukset, mutta aineiston analyysi kohdistuu tässä artikkelissa ainoastaan tyttöjen kirjoittamiin kuvauksiin. Tutkimuksen vastaajaksi valittiin 10–11-vuotiaat tytöt, sillä kyseinen ikävaihe lapsuuden ja nuoruuden välissä, varhaisnuoruus, on jäänyt aikaisemmalta tutkimukselta pitkälti huomiotta, tyttötutkimuksen keskittyessä enemmän yläasteikäisiin tai tätä vanhempiin tyttöihin. Varhaisnuoret tytöt ovat kiinnostavassa iässä murrosiän alkaessa: sukupuolen aktiivinen rakentaminen alkaa kiinnostaa uudella tavalla kehon muuttuessa ja omaan sukupuoleen liittyvät asiat ovat yhä enemmän ajatuksissa. Kyseisen ikäryhmän valintaan vaikutti myös ymmärrys siitä, että lasten asenteet sukupuoleen vakiintuvat juuri esija peruskouluiässä (Jääskeläinen ym. 2015). Valitun aineistonkeruumenetelmän näkökulmasta tämän ikäisillä voidaan olettaa olevan lisäksi jo varsin hyvät taidot ilmaista itseään kirjallisesti. 26 Ilona Nikanto & Inkeri Rissanen & Petteri Eerola & Jari Eskola Jari Eskola & Ilona Nikanto & Satu Virtanen (toim.) Kahden koulun ja viiden eri koululuokan valinnan taustalla oli pyrkimys saada mahdollisimman rikas ja monipuolinen aineisto. Sukupuoleen liittyvät käsitykset voivat olla vahvasti sidoksissa paikalliskulttuuriin, luokan toimintakulttuuriin sekä opettajan toimintaan. Kun luokkia on neljä, ja koulutkin hyvin erityyppisiä, voidaan mahdollisesti minimoida luokan toimintaja puhekulttuurin vaikutus oppilaiden vastauksiin. Tässä tutkimuksessa ei kuitenkaan etsitä eroja tutkimukseen osallistuneiden luokkien tai koulujen väliltä. Kun tutkimusta tehdään koulussa, on huomioitava ympäristön vaikutus: vaikka oppilaille korostettiin, ettei kirjoitelmia arvostella eikä niitä lue kukaan muu kuin tutkijat, on koulu aina jossain määrin toimintaa määrittävä ympäristö. Koulussa oppilaat omaksuvat virallisen opetussuunnitelman ohella yhteiskunnan valtarakenteiden mukaisia asenteita (esim. Törmä 2003), jotka saattavat vaikuttaa oppilaiden kirjoituksiin. Tutkimustilannetta ylipäänsä voidaan pitää lähtökohtaisesti hierarkkisena, tutkijoina olemme määritelleet aiheen ja kontrolloineet tutkimuksen vaiheita kohderyhmän valinnan ja otoksen koon suuruuden osalta. Tässä tutkimuksessa tutkittavana olivat lapset, jolloin tutkittavien ja tutkijoiden välillä on ikäeron lisäksi institutionaalinen ero (esim. Kay & Tisdall 2016). Tutkimukseen osallistuneiden oppilaiden huoltajilta kysyttiin suostumus tutkimukseen osallistumiseen, yksikään huoltaja ei kieltänyt huollettavaansa osallistumasta tutkimukseen. Tämän lisäksi tutkimusluvat pyydettiin koulujen rehtoreilta. Varsinaisessa kirjoitustilanteessa oppilaille korostettiin kirjoittamisen vapaaehtoisuutta. Kaikki oppilaat halusivat kirjoittaa tarinan ja osallistua tutkimukseen. Oppilaille täsmennettiin, ettei kirjoitelmapaperiin tule kirjoittaa omaa nimeä, ainoastaan maininta oma sukupuolensa. Heitä myös muistutettiin siitä, ettei kirjoitustilanne ole missään määrin arvioitava, eikä oikeita vastauksia täten ole. Oppilaiden kirjoittamia kertomuksia on siis käsitelty nimettöminä, ainoina tunnistetietoinaan sukupuoli ja vuosiluokka. Kehyskertomukset oli pyritty rakentamaan vastaajien ikätasolle sopiviksi ja riittävän väljiksi. Tästä huolimatta kehyskertomukset ohjaavat aina jossain määrin kirjoittajan tulkintaa. Kertomukset eivät koskaan synny tyhjästä. Kertoessaan lapset – kuten aikuisetkin – hyödyntävät aiemmin kuulemaansa, kokemaansa ja pohtimaansa (esim. Karlsson 2010). Tarinallisuutta ja sisäisiä tari- 27 Tyttö tuollainen Aikamme kasvatus: vain muutos on pysyvää? – 14 eläytymismenetelmätutkimusta noita tutkineen Vilma Hännisen (2004) mukaan kulttuurisia tarinamalleja ei omaksuta mielivaltaisesti tai mekaanisesti, sen sijaan yksilö valitsee tietoisesti tai tiedostamattaan tarjolla olevista malleista sen, jonka hän kokee omakseen, muokaten sitä itselleen paremmin sopivaksi. Yksilö yhdistää kulttuurisia aineksia omaan henkilöhistorialliseen kokemukseensa (Hänninen 2004). Tämä pätee luonnollisesti myös lasten kohdalla: kertomuksissaan lapset tuovat esiin kokemusmaailmaansa siinä kontekstissa ja yhteiskunnallis-historiallisessa tilanteessa, jossa he elävät. Näin lapsen kertomus peilaa yhteiskunnassa ja yhteisöissä esiin nousevia käsityksiä (Karlsson 2010). Ennen varsinaista aineistonkeruutilannetta kehyskertomuksia testattiin useampaan eri otteeseen luetuttamalla niitä eri henkilöillä sekä kirjoituttamalla molemmista kehyskertomusversioista tarinat esitutkimuksena. Valmiissa kehyskertomuksissa varioitiin yhtä tekijää, eli tytön tavallisuutta. Oppilaita ohjattiin kirjoittamaan kolmannessa persoonassa. Toisen henkilön rooliin asettuminen on tyypillistä eläytymismenetelmälle, mutta sen arveltiin myös helpottavan nuoria kirjoittajia kertomaan heitä henkilökohtaisesti koskettavasta asiasta. Kehyskertomuksessa mainittua tyttöä ei nimetty, mutta valmiissa kirjoituksissa osa kirjoittajista oli itse keksinyt tytölle nimen. Kehyskertomukset olivat: A) Luokkaasi tulee uusi tyttö. Kun tutustut häneen paremmin, huomaat, että hän on aivan tavallinen tyttö. Kerro, millainen hän on. B) Luokkaasi tulee uusi tyttö. Kun tutustut häneen paremmin, huomaat, että hän ei ole aivan tavallinen tyttö. Kerro, millainen hän on. Kirjoitetut kuvaukset olivat keskimäärin puolen sivun mittaisia, lyhyin kuvaus oli yhden virkkeen mittainen, pisin kuvaus oli kolme täyteen kirjoitettua A4-sivua. Koko aineistosta (N=41) neljäsluokkalaisten tyttöjen kirjoittamia kuvauksia on yhteensä 24 ja viidesluokkalaisten tyttöjen kirjoittamia kuvauksia yhteensä 17. Lopullisessa aineistossa kahden eri kehyskertomusversion osuudet jakautuvat varsin tasaisesti: 21 kuvausta tavallisesta tytöstä ja 20 kuvausta ei-niin-tavallisesta tytöstä. Kaikki kirjoitetut kuvaukset hyväksyttiin osaksi tutkimusta. Aineiston analyysi aloitettiin litteroimalla tarinat yhdeksi tiedostoksi (yhteensä 10 sivua, fontti Calibri, fonttikoko 12, riviväli 1). Aineisto oli yhteensä 28 Ilona Nikanto & Inkeri Rissanen & Petteri Eerola & Jari Eskola Jari Eskola & Ilona Nikanto & Satu Virtanen (toim.) 3560 sanan mittainen ja keskimääräinen vastaus 86 sanan pituinen. Molempiin kehyskertomuksiin sovellettiin laadullista sisällönanalyysiä (Tuomi & Sarajärvi 2018). Ensin tarinoita luettiin yhtenä aineistokokonaisuutena, jonka jälkeen niitä tarkasteltiin kehyskertomusversioittain. Kertomukset koodattiin eri värein tekstissä esiintyvien aihepiirien mukaan ja kertomuksia kvantifioitiin, toisin sanoen laskettiin tiettyjen aihepiirien esiintymistä ja ilmausten määrää. Ilmaukset laskettiin maininta per vastaus -periaatteella, eli yhdestä kirjoituksesta laskettiin vain yksi maininta, vaikka sama asia olisi toistunut tekstissä useamminkin. Tämän jälkeen yksittäisistä havainnoista muodostettiin lähiluvun avulla laajempia teemoja ja lopulta koodauksen pohjalta muodostettiin luokittelurunko, jota käytettiin molempiin kehyskertomusversioihin. Seuraavassa luvussa esitellään tutkimustuloksia aihekokonaisuuksittain sekä tehdään vertailua siitä, mikä muuttuu kun kahta eri kehyskertomusversiota verrataan toisiinsa. Aineiston analyysi eteni kehämäisenä prosessina vaihe vaiheelta eteenpäin. Aluksi saavutettiin tyttöyden kuvailun yleinen taso, eli se millaisia asioita tytöt ylipäänsä nostivat esiin kertoessaan tyttöydestä. Analyysin seuraavassa vaiheessa saavutettiin luokittelun taso, jota tarkasteltiin yhdistelemällä kertomuksissa esiintyneitä sisältöelementtejä toisiinsa. Tässä analyysin vaiheessa muodostettiin tyttöyden tyyppikuvaukset. Aineiston tyyppikuvauksissa yhdistyy kertomusten tyypilliset elementit, jotka ovat eräänlaisia läpileikkauksia ja tiivistelmiä aineistosta (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006, 108). Tyypittely sopii erityisen hyvin juuri eläytymismenetelmällä kerättyihin aineistoihin, sillä niissä tiivistyvät eri kehyskertomusversioiden väliset erot (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006, 108). Tyttöyden tyyppien määrittely, sisältöelementtien tutkiminen sekä toistuva lähiluku johtivat tyttöyden kokonaiskuvan muodostumiseen. Tulkintaa tehtiin siis analyysin kaikissa vaiheissa jatkuvana prosessina, jonka pyrkimyksenä oli ilmiön mahdollisimman tarkka selittäminen ja ymmärtäminen. 29 Tyttö tuollainen Aikamme kasvatus: vain muutos on pysyvää? – 14 eläytymismenetelmätutkimusta Tulokset Analyysivaiheen koodauksen pohjalta kertomuksista oli selkeästi tulkittavissa kuusi erilaista teemaa: ulkoinen olemus, luonteenkuvaukset, perhe ja koti, vapaa-aika ja harrastukset, koulumenestys ja -taidot sekä sosiaaliset suhteet. Seuraavassa kuviossa (kuvio 1) esitellään kvantifioinnin pohjalta edellä mainittuihin teemoihin lukeutuvien ilmauksien esiintyminen kehyskertomusversioittain. Tytön ulkoisen olemuksen kuvaaminen nousi keskeisimmäksi ja eniten ilmauksia saaneeksi teemaksi kehyskertomusversiosta riippumatta. Tämän aineiston perusteella erityisesti normista poikkeaminen tai epätavallisuus (n=18/20) näyttäisi kytkeytyvän voimakkaasti ulkonäköön, sillä ainoastaan kaksi kirjoittajaa ei kirjoittanut mitään epätavallisen tytön ulkonäöstä. Puhtaus ja siisteys kuuluvat selkeästi myös tavallisen (n= 13/21) tytön perusolemukseen. Puhtaus ja siisteys tuottavat neutraalia ja suotavaa tyttöyttä. Kirjoittajien mukaan vaatteiden ja muun olemuksen epäsiisteys, takkuiset hiukset, Kuvio 1. Tyttöyttä kuvaavien ilmaisujen jakautuminen teemoittain eri kehyskertomuksissa 36 Ilona Nikanto & Inkeri Rissanen & Petteri Eerola & Jari Eskola Jari Eskola & Ilona Nikanto & Satu Virtanen (toim.) Kuvio 2. Epätavallisen ja tavallisen tytön tyyppikuvaukset äänekkyys ja luokassa tai kaveriporukassa ”näkyminen”. Liika äänekkyys on esimerkiksi itsekehuskelua tai muiden pomottamista. Epätavallinen tyttö voi olla koko luokkaa tyrannisoiva kingi, jolla ei ole yhtään oikeaa ystävää, mutta muut ovat näennäisesti alistuneet tämän vallan alle. Tutkimuksemme tuottamaa kuvausta tavallisuuden ulkopuolelle jäävästä tyttöydestä onkin siis hyvin moninaista, eikä sitä tule tulkita yhtenä kokonaisuutena. Epätavallisuus harrastusten osalta puolestaan merkitsee joko sitä, ettei tytöllä ole lainkaan harrastuksia tai että hän harrastaa ”poikamaisia” lajeja, kuten jalkapalloa tai jääkiekkoa – ja on kaiken lisäksi hyvä siinä. Myös koulumenestyksen osalta epätavallisuuden kertomuksissa oli havaittavissa kaksi erilaisen tytön tyyppiä: yliälykkö ja perustaidoiltaan puutteellinen oppilas. Yliälykkötyttö omaa opettajienkin ymmärryksen ylittäviä taitoja, kun taas heikolla tyttöoppilaalla on selviä puutteita peruskommunikaatiotaidoissaan. Ulkoisen olemuksen osalta tavallisuudesta poikkeavaksi kerrottiin erityisesti likaisuus ja epäsiisteys tai toisaalta liiallinen naisellisuus (ks. myös Aaltonen 2008), esimerkiksi pukeutuminen mekkoon tai tunikaan. Tavallisuutta tuottavat sen sijaan puhtaus ja neutraalius. Epätavallisen tytön kuvauksissa korostuikin voimakkaasti ulkoisen olemuksen yhteys kaverisuhteiden muodos- 37 Tyttö tuollainen Aikamme kasvatus: vain muutos on pysyvää? – 14 eläytymismenetelmätutkimusta tumiselle: epäsiisti tai poikkeava ulkoinen habitus tulkitaan helposti yksilön persoonaan liittyväksi ja hänet voidaan siten kokea epäsopivaksi ystäväksi. Molemmista kehyskertomusversioista kirjoitetut kertomukset tuottivat pääasiassa neutraaleja tai positiiviseksi tulkittavia kuvauksia tyttöydestä. Pelkästään negatiivissävytteisiä kuvauksia tyttöydestä ei juurikaan esiintynyt. Pohdinta ja johtopäätökset Tässä tutkimuksessa on tarkasteltu alakouluikäisten tyttöjen käsityksiä tyttöydestä sen perusteella, miten he kuvaavat tarinoissaan tyttöyttä, ja mitkä asiat tekevät heidän mielestään tytöstä tavallisen, mitkä asiat poikkeavan. Huolimatta siitä, että tyttöjen kuvauksissa oli jonkin verran variaatioita, oli teksteistä huomattavissa sukupuolta koskevia yleistyksiä. Tytöt kirjoittivat kertomuksen kuvitteellisesta henkilöstä ainoana tietonaan hänen sukupuolensa ja tavallisuutensa tai epätavallisuutensa kehyskertomusversiosta riippuen. Tästä huolimatta kertomukset noudattelivat samankaltaisia teemoja ja kuvaukset olivat yllättävän yhdenmukaisia. Voidaan siis väittää, että tyttöyden normi piirtyi esiin varsin selkeänä, ja että tutkimukseen osallistuneet 10-11-vuotiaat tytöt tiedostavat oman sukupuolensa rakentamisen ja omaan sukupuoleensa liittyvät kulttuuriset normit ja ihanteet. Tyttöjen kertomuksiin tavallisesta ja epätavallisesta tytöstä mahtui kuitenkin hyvin monenlaisia tyttöyden kuvauksia. Analyysimme osoittaa, että kuvaus tyttöyden tavallisuudesta on varsin yhtenäinen, ja poikkeamat tästä tavallisuuden normista kuvataan herkästi epätavallisuudeksi. Tavallisuuden takaava ”normaalius” pitää kuitenkin saavuttaa monella eri alueella; käytöksen, ulkoisen olemuksen, harrastusten ja kiinnostuksen kohteiden kautta. Tyttöyttä voidaan täten kuvata aktiivisena rakennustyönä, jonka tulos joko sopii normiin tai jää normin ulkopuolelle. Tutkimuksemme tuloksia tulkittaessa on kuitenkin syytä huomioida, että tutkimukseen osallistuneet tytöt eivät tuottaneet jakoa epätavallisuuden ja tavallisuuden välille itse, vaan jako oli tutkijoiden kehyskertomuksin tuottama. Tutkijoiden kysymyksenasettelu ohjasi siis tyttöjä tekemään tulkintaa tavallisuudesta ja epätavallisuudesta sekä pohtimaan tyttöyden normia. 38 Ilona Nikanto & Inkeri Rissanen & Petteri Eerola & Jari Eskola Jari Eskola & Ilona Nikanto & Satu Virtanen (toim.) Tarinoista oli tulkittavissa, että tyttöyttä normien vastaisesti rakennettaessa seurauksena saattaa olla leimautuminen epätavalliseksi tytöksi. Samankaltaisia havaintoja omista aineistostaan suomalaisessa kontekstissa ovat tehneet muun muassa sukupuolista häirintää tutkinut Aaltonen (2006), tyttöjen mainetta tutkinut Saarikoski (2001), sukupuoli-ideaaleja tutkinut Tolonen (2001a) sekä somalityttöjen mainetta tutkinut Isotalo (2015). Epätavallinen maine vaikuttaa merkittävästi muun muassa tytön sopivuuteen ystäväksi toisten tyttöjen näkökulmasta. Toisaalta tyttöjen kirjoittamat tarinat osoittivat myös, ettei normista poikkeaminen lähtökohtaisesti suinkaan merkinnyt esimerkiksi yksinäisyyttä ja onnettomuutta. Useampi kertomus kuvasi, kuinka alkuun epätavallisena näyttäytynyt tyttö lopulta paljastui mukavaksi tyypiksi ja hyväksi ystäväksi. Voidaan siis väittää, että tytöt tunnistavat sukupuoleensa liittyvän tavallisuudesta poikkeamisen ja sopimattomuuden varsin tarkasti, mutta he eivät välttämättä itse ajattele sen määrittävän sosiaalisia suhteita. Tavallisuuden ja siitä poikkeavuuden rajapintojen tarkastelussa keskeistä oli binäärinen sukupuolijärjestys (esim. Girshick & Green 2008). Tavallinen tyttö nähtiin pojan vastakohtana paitsi fyysisiltä ominaisuuksiltaan myös kiinnostuksen kohteiltaan. Tyttöjen kuvauksissa tavallinen tyttö on tarpeeksi tyttö, erontekona poikaan, olematta kuitenkaan liian huomiota herättävä tai itsevarma. Tytöstä saattoi tehdä epätavallisen sekä liian naisellinen ulkonäkö, mutta myös liian poikamainen olemus. Sopiva tyttöys on siis jotain tältä väliltä; tasapainoilua liiallisen naisellisuuden ja maskuliinisuuden välillä. Ruumiillisuus näyttäisi määrittelevän laajemminkin naiseuden sosiaalisuuden rajoja: tytöt tuottivat kertomuksia, joissa tulkittiin epätavallisen tytön ruumiillisuutta ja tehtiin sen perusteella päätelmiä tytön järkevyydestä, koulumenestyksestä sekä ennen kaikkea soveltuvuudesta ystäväksi (ks. myös Tolonen 2001a). Tuotetut kertomukset ilmentävät myös, kuinka epäsiisti ulkonäkö liitetään ajatukseen tytön epäsopivasta käytöksestä ja siten myös sopimattomuudesta ystäväksi. Keräämässämme aineistossa tyttöyttä rakennetaan varsin kiistattomasti kuuden teema-alueen kautta: ulkoisen olemuksen, kaverisuhteiden, perheen, harrastusten, koulumenestyksen sekä luonteenpiirteiden kautta. Mahtuminen näiden tekijöiden osalta normiin aikaansaa tavallisuuden, joka vaikuttaisi 39 Tyttö tuollainen Aikamme kasvatus: vain muutos on pysyvää? – 14 eläytymismenetelmätutkimusta tutkimukseen osallistuneiden tyttöjen mielestä olevan varsin yksiselitteistä ja kiistatonta. Vastaavasti normista poikkeaminen oli kirjavampaa ja moniselitteisempää. Epätavallisuus, normin ulkopuolelle jääminen ei tässä tutkimuksessa näyttäytynyt lähtökohtaisesti surkeana kohtalona, vaan esimerkiksi tietoisena päätöksenä ja toisintekemisenä. Normin ulkopuolelle jäävä tyttö voi olla rohkea johtajatyyppi, joka uskaltaa astua esiin ja sanoa oman mielipiteensä, vaikka se ei kaikkia miellyttäisi. Siinä missä tavallisuudesta poikkeamiseen liittyi piileviä mahdollisuuksia, näyttäytyi tavallisuus edelleen varsin perinteisenä ja muuttumattomana: hyvin käyttäytyvä tyttö, joka menestyy koulussa ja on suosittu ystävien keskuudessa. Näyttäisi siltä, että 2010-luvun tyttöyden ideaali ei ole suuresti muuttunut vuosikymmenten saatossa. Tässä tutkimuksessa tutkittiin tavalliseksi kuvattua ja siitä poikkeavaa tyttöyttä, mutta on mielenkiintoista, että tutkimukseen osallistuneiden kymmenvuotiaiden tyttöjen kuvaama tavallinen tyttö vastasi varsin hyvin yleistä hyvän tytön ideaalia (ks. naisihanteista enemmän esim. Gorham 2013, myös Ojanen 2011c). Onkin mielenkiintoista pohtia jo aiemmin mainittua tavallisuudesta poikkeavan tytön moninaista kuvaa suhteessa tavalliseen tyttöön: epätavallisuus ei näyttäytynyt lähtökohtaisesti negatiivisena. Tämä kertoo muun muassa tyttöyden monista mahdollisista rooleista ja täten mahdollisuuksista tuottaa tyttöyttä eri tavoin, myös normien vastaisesti. Normista poikkeavuuden moninaisuus viestii, että tyttöys on muuttuvaa ja tilannesidonnaista ja käsitykset tyttöydestä vaihtelevat ajan ja paikan mukaan. Tytöt voivat halutessaan yhdistellä erilaisia tyttöyden ominaisuuksia kulloiseenkin tilanteeseen sopivalla tavalla. Esimerkiksi Ojasen (2011a) tutkimus ratsastustalliympäristössä osoitti, että hevostalleilla tytöt omaksuvat hyvin erityyppisen roolin: tallille mennään meikittä ja haistaan hevoselta, tallilla likaisuus ei ole ristiriidassa tyttöyden kanssa. Talleilla myös tehdään fyysistä voimaa vaativia töitä sekä omaksutaan vallankäyttäjän rooli. Tutkimuksemme tuloksia täytyykin tulkita niin, että ne kuvaavat tyttöyden normeja ja rooleja erityisesti kouluympäristössä. Näyttäisi siltä, että tytöille on kulttuurisesti tarjolla hyvinkin erilaisia tyttöyden malleja, joita he voivat sulauttaa omaan identiteettiinsä ja näin valita aktiivisesti erilaisia tilanteeseen sopivia rooleja. Kuten aiemmissa tutkimuk- 40 Ilona Nikanto & Inkeri Rissanen & Petteri Eerola & Jari Eskola Jari Eskola & Ilona Nikanto & Satu Virtanen (toim.) sissa on havaittu, tytöt ovat sosiaalisesti älykkäitä mutta myös sopeutuvaisia (Lähteenmaa & Näre 1992; Taylor & Gonzaga 2006): on siis mahdollista, että tytöt tiedostavat sukupuoleensa kohdistetut odotukset ja ovat yksinkertaisesti havainneet pääsevänsä helpommalla noudattamalla heihin kohdistettuja odotuksia. Esimerkiksi koulukontekstissa heikko toimijuus voi olla tietoisesti valittu positio: tytöt ovat huomanneet, että hiljaisuus ja kiltteys palkitaan hyvillä arvosanoilla ja opettajan silmissä hyvällä maineella (Gordon 2005). Toimijuutta voi siis yhtä lailla olla tiedostetuista rooliodotuksista poikkeaminen ja niiden kyseenalaistaminen avoimesti ja näkyvästi, tai vastaavasti stereotyyppisten repertuaarien käyttäminen itselleen edullisella tavalla (Ojanen 2011b, 25). Tyttöjä sosiaalistetaan yhä perinteisellä tavalla perheen, vertaisryhmien, median ja erilaisten yhteiskunnallisten instituutioiden, kuten koulun kautta (esim. Jääskeläinen ym. 2015). Tässä prosessissa tytöillä on mahdollisuutena joko sopeutuminen tai haastaminen. Näre ja Lähteenmaa (esim. 1992, 333) ovatkin pohtineet tyttöjen kehittynyttä kompetenssia suhteessa tyttöihin liitettyihin sukupuolirooleihin ja moninaisiin, ristiriitaisiin odotuksiin. Voidaan ajatella, että harjoittaessaan itsekontrolliaan ja tasapainoillessaan eri normien ja kulttuuristen koodien välillä, tytöt tulevat samalla hankkineeksi sosiaalista joustavuutta ja kykyä sopeutua uusiin asioihin. Judith Butlerin (2006) mukaan sekä subjekti että ruumis rakentuvat vallan verkoissa ja sosiaalisissa käytännöissä. Näin ollen nuori tyttö ei ole kulttuurin uhri, muttei myöskään vapaa toimija, joka puhtaasti itse valitsisi tulkintansa omasta ruumiistaan (Oinas 2001, 26). Butlerin (2006) sukupuolen performanssiteorian näkökulmasta tarkasteltuna tytöt eivät siis käyttäydy tietyllä tavalla, vaan tietyllä tavalla toistetut eleet tekevät tytön. Hänen mukaansa sukupuolen esittäminen on mahdollista, koska hallussa on kulttuurisesti vakiintunut eleistö, jota voidaan matkia sekä omaksuttavissa olevat sääntöjärjestelmät. Tiettyyn sääntöjärjestelmään yhdistetään tietynlaisen ruumiin kanssa syntynyt yksilö. Näin ollen sukupuolta ovatkin itse asiassa vain ne eleet ja tavat, joita pidetään sukupuolen ilmentymänä. (Butler 2006.) Sukupuolen performatiivisuudesta puhuminen saattaa tuottaa sen harhan, että sukupuolen voisi noin vain valita tai ”näytellä”. Tämä ei kuitenkaan Butlerin (2006) mukaan pidä paikkaansa, sillä performatiivinen sukupuoli itse 41 Tyttö tuollainen Aikamme kasvatus: vain muutos on pysyvää? – 14 eläytymismenetelmätutkimusta asiassa muokkaa ja luo subjektin: sukupuoli on meissä jo syntyessämme. Sukupuolen konstruktivistiseen luonteeseen kuuluu kuitenkin epätäydellisyys: sukupuolen tekeminen vaatii jatkuvaa työtä, eikä prosessi ole koskaan täysin valmis. Tähän perustuu toisintekemisen mahdollisuus: sukupuolta toisin, ”väärin” toistamalla avautuu mahdollisuus horjuttaa vallitsevia valtarakenteita. Sukupuolittava valta on pakottavaa, mutta se ei kuitenkaan jähmetä sukupuolta. Toisin sanoen Butlerin tapa lähestyä sukupuolta genealogian näkökulmasta tarjoaa mahdollisuuden muutokseen: sukupuoleen liitettävät merkitykset eivät ole pysyviä, tytöt eivät synnynnäisesti ole tietynlaisia, vaikkapa kilttejä ja sovinnollisia, vaan aikojen saatossa nämä käsitteet ovat sukupuolittuneet juuri tyttöyden tekemisen välineiksi (Butler 2006, 41). Aineistostamme konstruoidut tyyppikuvaukset osoittivat, että tyttöydessä on tyttöjen itsensä mukaan sellaista sosiaalista liikkumatilaa, joka voi mahdollistaa tyttöyden tekemisen myös toisella tavalla, vallitsevien normien vastaisesti. Muutoksen mahdollisuus ei kuitenkaan piile yksilön päättäväisyydessä, vaan sääntöjärjestelmän sisällä eleitä ”väärin” toistamalla (Oinas 2001, 26). Tässä tutkimuksessa konstruoitu kuvaus tyttöydestä on varmasti osittain yhteneväinen ylipäänsä tyypillisenä ikäluokkansa edustajana: 10-11-vuotiaat, sukupuolesta riippumatta, kokevat tarvetta kuulua joukkoon ja tulla hyväksytyiksi. Näin ollen tässä tutkimuksessa tyttöyteen yhdistetyt kuvaukset eivät välttämättä ole yksinomaan tyttöyteen liittyviä, vaan niillä voi olla laajempiakin, sukupuolesta riippumattomia merkityksiä. Tyttöjen kirjoittamat kertomukset tavallisesta ja ei-niin-tavallisesta tytöstä eivät myöskään kerro koko totuutta siitä, miten tytöt tyttöyttä rakentavat, mutta ne antavat vahvan viitteen tyttöyteen liittyvistä kulttuurisista näkemyksistä ja ideaaleista. Vaikka tässä tutkimuksessa tyttöyden normi piirtyi varsin selkeänä, tytöt ovat keskenään erilaisia ja tyttöys moninaista. Tutkimalla tyttöjen käsityksiä tyttöydestä saadaan samalla tietoa siitä, miten lapset ja varhaisnuoret ylipäänsä hahmottavat ja rakentavat sukupuoltaan ja millaisia erontekoja tähän prosessiin liittyy. Tyttöjen käsityksiä sukupuolestaan olisi siis syytä tutkia edelleen, ei pieninä tulevaisuuden naisina, vaan itsessään arvokkaina yhteiskunnan jäseninä. Tyttötutkimuksen velvollisuutta onkin kuvattu kahdenlaiseksi: toisaalta sen tulisi nostaa esiin piilossa olevia 42 Ilona Nikanto & Inkeri Rissanen & Petteri Eerola & Jari Eskola Jari Eskola & Ilona Nikanto & Satu Virtanen (toim.) käytäntöjä ja toisaalta kuvitella maailma toisenlaisena (Aaltonen 2011, 295). Tyttöjä on pidetty symbolisina airueina, joiden kautta on peilattu yhteiskunnallisia muutoksia, ja tämän vuoksi tyttötutkimuksessa onkin tutkittu paljon sitä, miten yhteiskunnalliset muutokset näkyvät tytöissä ja miten he niitä käsittelevät (Ojanen 2011b, 28). Sukupuolten välisestä tasa-arvosta kansainvälisessä viitekehyksessä puhuttaessa Suomi kuvataan usein mallimaana. On kuitenkin selvää, että tasa-arvo ei ole Suomessakaan ”valmis”, vaan sen edistämiseksi ja ylläpitämiseksi tulee toimia myös jatkossa. Sukupuolen näkeminen rajoittavana, binäärisenä kategoriana vaikuttaa lasten ja nuorten tapaan rakentaa sukupuoltaan. Lasten ja nuorten sukupuolikäsitysten yksilöllistä rakentumista pitäisi tukea tarkastelemalla kriittisesti erilaisia kulttuurisesti rakentuneita normeja ja lisäämällä tietoisuutta niistä. Opettajat ja muut aikuiset ovat edelleen merkittävässä asemassa sosiaalistettaessa sukupuoleen liittyviä käsityksiä. Kasvattajien tulisikin pystyä itsekriittiseen reflektioon koskien omia normatiivisia oletuksiaan. 43 Tyttö tuollainen Aikamme kasvatus: vain muutos on pysyvää? – 14 eläytymismenetelmätutkimusta Lähteet Aaltonen, S. 2006. Tytöt, pojat ja sukupuolinen häirintä. Nuorisotutkimusseuran/ Nuorisotutkimusverkoston julkaisuja 69. Helsinki: Yliopistopaino. Aaltonen, S. 2008. Itseluottamusta, varovaisuutta ja vaaraa. Yhteiskuntaluokka ja tyttöjen tulkinnat sukupuolisesta häirinnästä. Teoksessa T. Tolonen (toim.) Yhteiskuntaluokka ja sukupuoli. Tampere: Vastapaino, 36–57. Aaltonen, S. 2011. Tytöt ja maine. Teoksessa K. Ojanen, H. Mulari & S. Aaltonen (toim.) Entäs tytöt – johdatus tyttötutkimukseen. Tampere: Vastapaino, 269–304. Aapola, S. 1991. Ystävyyden keinulauta. Helsinkiläistyttöjen ystävyyskulttuurista. Sosiaalija terveysministeriön tasa-arvojulkaisuja. Sarja D: Naistutkimusmonisteita 2/1991. Helsinki. Burr, V. 2013. Social Constructionism. London: Routledge. Butler, J. 2006. Hankala sukupuoli: Feminismi ja identiteetin kumous. Suom. T. Pulkkinen & L-M. Rossi. Helsinki: Gaudeamus. Duits, L. & van Zoonen L. 2006. Headscarves and Porno-Chic. Disciplining Girls’ Bodies in the European Multicultural Society. European Journal of Women’s Studies 13(2), 103–117. Evaldsson, A-C. 2007. Accounting for Friendship: Moral Ordering and Category Membership in Preadolescent Girls’ Relational Talk. Research on Language and Social Interaction 40 (4), 377–404. Girshick, L. & Green, J. 2008. Transgender Voices: Beyond women and men. New Hampshire: University Press of New England. Ginsberg, A., Shapiro, J. & Brown, S. 2004. Gender in urban education: Strategies for student achievement. Portsmouth: Heinemann. Gordon, T. 2005. Toimijuuden käsitteen dilemmoja. Teoksessa A. Meurman-Solin & I. Pyysiäinen (toim.) Ihmistieteet tänään. Helsinki: Gaudeamus, 114–130. Gorham, D. 2013. The Victorian Girl and the Feminine Ideal. New York: Routledge. Helavirta, S. 2006. Lapset hyvinvointitiedon tuottajina. Acta Universitatis Tamperensis, 1669. Herrala, H. 2015. Tytöt kaukalossa: etnografinen tutkimus tyttöjen jääkiekko harrastuksesta. Acta Universitatis Lapponiensis 303. Rovaniemi. Honkasalo, V. 2011. Tyttöjen kesken. Monikulttuurisuus ja sukupuolten tasa-arvo nuorisotyössä. Julkaisuja 109. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura. Hänninen, V. 2004. A Model of narrative circulation. Narrative Inquiry 14 (1), 69–85. Isotalo, A. 2015. Mistä on hyvät tytöt tehty? Somalitytöt ja maineen merkitykset. Turun yliopiston julkaisuja, sarja C osa 407. Jurva, R. 2012. Seksuaalinen painostus ja väkivalta heteroseksuaalisessa kohtaamisessa terveystiedon oppimateriaaleissa. Teoksessa P. Atjonen (toim.) Oppiminen ajassa – kasvatus tulevaisuuteen. Joensuun vuoden 2011 kasvatustieteen päivien parhaat esitelmät artikkeleina. Kasvatusalan tutkimuksia 61. Helsinki: Suomen kasvatustieteellinen seura, 293–305. 44 Ilona Nikanto & Inkeri Rissanen & Petteri Eerola & Jari Eskola Jari Eskola & Ilona Nikanto & Satu Virtanen (toim.) Jääskeläinen, L., Hautakorpi, J., Onwen-Huma, H., Niittymäki, H., Pirttijärvi, A., Lempinen, M. & Kajander, V. 2015. Tasa-arvotyö on taitolaji. Opas sukupuolten tasa-arvon edistämiseen perusopetuksessa. Opetushallitus. Oppaat ja käsikirjat 2015:5. www.oph.fi/download/173318_tasa_arvotyo_on_taitolaji.pdf (Luettu 5.4.2018.) Karlsson, L. 2010. Lapsinäkökulmainen tutkimus ja aineiston tuottaminen. Teoksessa K. P. Kallio, A. Ritala-Koskinen & N. Rautanen (toim.) Missä lapsuutta tehdään? Verkkojulkaisu 106. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, 121–142. Kearney, M. C. 2009. Coalescing: The Development of Girls’ Studies. NWSA Journal 21 (1), 1–28. Kennedy, D. 2006. The well of being. Childhood, subjectivity and education. New York: State University of New York Press. Korkiamäki, R. & Ellonen, N. 2010. Ikätoverisuhteet sosiaalisina resursseina yläkouluiässä. Nuorisotutkimus 28 (3), 18–35. Koski, L. 2003. Naisten paikat ”miesten maailmassa”. Näkökulmia sosiologiseen naistutki mukseen. Teoksessa R. Turunen & M. Roivas (toim.) Mikä ero? Kaksikymmentä kirjoitusta yhteiskunnasta, kulttuurista ja sukupuolesta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 273–293. Kulmalainen, T. 2015. Tyttöjen kaverisuosio – etnografinen tutkimus yläkoulun epä virallisista järjestyksistä. Jyväskylä: Grano. Käyhkö M. 2006. Siivoojaksi oppimassa. Etnografinen tutkimus työläistytöistä puhdistuspalvelualan koulutuksessa. Joensuu: Joensuu University Press. Laine, K. 1990. Huono-osaisuus kouluikäisten lasten toverisuhteissa. Kasvatus 21 (1), 21–26. Leder, G.C. 2017. Do girls count in mathematics? Teoksessa G.C. Leder & S.N. Sampson (toim.) Educating girls. Practice and reasearch. London: Routledge, 84–97. Lee, N. 2001. Childhood and society. Growing up in an age of uncertainty. Buckingham: Open University Press. Lehtonen, J. 2003. Seksuaalisuus ja sukupuoli koulussa. Näkökulmana hetero normatii visuus ja ei-heteroseksuaalisten nuorten kertomukset. Nuorisotutkimusverkoston/Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 31. Helsinki: Yliopistopaino. Lähteenmaa, J. & Näre, S. 1992. Tyttötutkimuksen palmikkoja punomassa. Teoksessa S. Näre & J. Lähteenmaa (toim.) Letit liehumaan. Tyttökulttuuri murroksessa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 9–21. Mesimäki, M. 2010. Tutkimusmenetelmän kuvaus: kirjallinen eläytymismenetelmä koulu laisten näkemyksiä kartoittamassa. Ympäristöministeriön Lähiöiden kehittämisohjelman 2008–2011 tutkimusja selvityshanke Leppoisa lähiömme 2009– 2011. Hankkeen tutkimusosio: Leppoistavat tilat kaupunkikouluissa – kartoitus ja kehittämisvaihtoehtoja. Helsinki: Helsingin yliopisto. Naskali, P. 2010. Teoksessa T. Saresma, L-M. Rossi & T. Juvonen (toim.) Käsikirja sukupuoleen. Tampere: Vastapaino, 277–291. Niemivirta, M. 2002. Valmiuksia, virikkeitä vai vaihtelua? Kansanopisto-opiskelijan motivaatio ja opiskelukokemukset. Helsinki: Yliopistopaino. 45 Tyttö tuollainen Aikamme kasvatus: vain muutos on pysyvää? – 14 eläytymismenetelmätutkimusta Niemivirta, M. 2004. Tyttöjen ja poikien väliset erot oppimismotivaatiossa. Teoksessa E. Vitikka (toim.) Koulu – sukupuoli – oppimistulokset. Helsinki: Opetushallitus, 42–53. Näre, S. & Lähteenmaa, J. 1992. Moderni suomalainen tyttöys: altruistista individualismia. Teoksessa S. Näre & J. Lähteenmaa (toim.) Letit liehumaan. Tyttökulttuuri murroksessa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 328–341. Oinas, E. 2001. Making Sense of the Teenage Body. Sociological Perspectives on Girls, Changing Bodies and Knowledge. Åbo: Åbo Akademi University Press. Ojanen, K. 2010. Tyttötutkimus. Teoksessa T. Saresma, L-M. Rossi & T. Juvonen (toim.) Käsikirja sukupuoleen. Tampere: Vastapaino, 123–127. Ojanen, K. 2011a. Tyttöjen toinen koti. Etnografinen tutkimus tyttökulttuurista ratsastustalleilla. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Ojanen, K. 2011b. Katsaus tyttötutkimuksen suomalaiseen historiaan ja keskusteluihin. Teoksessa K. Ojanen, H. Mulari & S. Aaltonen (toim.) Entäs tytöt – johdatus tyttötutkimukseen. Tampere: Vastapaino, 9–43. Ojanen, K. 2011c. ”Siel kunnioitettii kauheest semmost kiltteyttä”. Kuuliaiset tytöt tallilla. Nuorisotutkimus 29(4), 3–18. Palmu, T. 2003. Sukupuolen rakentuminen koulun kulttuurisissa teksteissä. Etnografia yläasteen äidinkielen oppitunneilla. Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 189. Paumo, M. 2012. Paljon puhetta pissiksistä – tyttöys määrittelykysymyksenä. Teoksessa M. Salasuo, J. Poikolainen & P. Komonen (toim.) Katukulttuuri. Nuorisoesiintymiä 2000-luvun Suomessa. Helsinki: Nuorisotutkimusverkoston/ Nuoriso tutkimusseuran julkaisuja 124, 83–115. Prout, A. 2005. The future of childhood. Towards the interdisciplinary study of children. Lontoo & New York: Routledge Falmer. Rainio, A.P. 2010. Lionhearts of the Playworld. An ethnographic case study of the development of agency in play pedagogy. Helsinki: University Print. Ralph, L. E. R. & Epkins, C. C. 2015. Aspects of girls’ friendships: Practice implications for internalizing problems. Child & Youth Care Forum 44 (3), 395–417. Renold, E. 2005. Girls, boys and junior sexualities: exploring children’s gender and sexual relations in the primary school. London and New York: RoutledgeFalmer. Ringrose, J., Harvey, L., Gill, R. & Livingstone, S. 2013. Teen girls, sexual double standards and ‘sexting’: Gendered value in digital image exchange. Feminist Theory 14(3), 305–323. Rose, R. J. 2002. How do adolescents select their friends? A behavior-genetic perspective. Teoksessa L. Pulkkinen & A. Caspi (toim.) Paths to Successful Development: Personality in the Life Course. United Kingdom: Cambridge University Press, 106–128. Saaranen-Kauppinen, A. & Puusniekka, A. 2006. KvaliMOTV – menetelmäopetuksen tietovaranto. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto. http://www.fsd.uta. fi/menetelmaopetus. (Luettu 19.4.2018.)