Monitieteinen lapsuuden historia

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY-NC-ND 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/ Monitieteinen lapsuuden historia © 2022 Kaisa Vehkalahti, Essi Jouhki, Sanna Lipkin, Johanna Sitomaniemi-San, Tiina Kuokkanen ja SKS Published version Vehkalahti, Kaisa; Jouhki, Essi; Lipkin, Sanna; Sitomaniemi-San, Johanna; Kuokkanen, Tiina Vehkalahti, K., Jouhki, E., Lipkin, S., Sitomaniemi-San, J., & Kuokkanen, T. (2022). Monitieteinen lapsuuden historia. In K. Vehkalahti, E. Jouhki, S. Lipkin, J. Sitomaniemi-San, & T. Kuokkanen (Eds.), Matkaopas lapsuuden historian tutkimukseen : monitieteisiä näkökulmia ja menetelmiä (pp. 8-32). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Historiallisia tutkimuksia, 288. https://oa.finlit.fi/site/books/m/10.21435/ht.288/ 2022 8k. vehkalahti, e. jouhki, s. lipkin, j. sitomaniemi-san ja t. kuokkanen Monitieteinen lapsuuden historia Kaisa Vehkalahti https://orcid.org/0000-0001-7740-5645 Essi Jouhki https://orcid.org/0000-0002-5243-8552 Sanna Lipkin https://orcid.org/0000-0002-4736-208X Johanna Sitomaniemi-San https://orcid.org/0000-0002-3432-7373 Tiina Kuokkanen https://orcid.org/0000-0002-6797-4059 Kaikki aikuiset ovat kerran olleet lapsia... mutta harva heistä muistaa sitä.1 Antoine de Saint-Exupéryn lastenkirjallisuuden klassikkoteoksesta Pikku prinssi (1943) löytyvä sitaatti kuvastaa osuvasti lapsuuden historian haasteita. Oman kokemushistoriamme ansiosta kuvittelemme ehkä pystyvämme helpostikin samastumaan lasten tunteisiin ja kokemuksiin. 1 De Saint-Exupéry 1943, 55. https://doi.org/10.21435/ht.288 monitieteinen lapsuuden historia 9 Toisaalta olemme jokainen eläneet omannäköisemme lapsuuden, eivätkä kokemuksemme ole vertailukelpoisia. Etenkin tutkijalle voi olla haastavaa, jos omat muistot lapsuudesta alkavat ohjailla tutkimusta. Väistämättä omat käsityksemme ja kokemuksemme vaikuttavat siihen, miten tarkastelemme ja tulkitsemme menneisyyttä. Tutkimuksen äärellä onkin tärkeää pohtia, miten voimme tunnistaa ja tulkita menneisyyden lasten maailmaa, joka on eri aikoina ja eri yhteisöissä näyttäytynyt hyvin erilaisena kuin omana aikanamme. Pikku prinssi tekee kirjassaan matkaa läpi avaruuden ja vierailee erilaisissa maailmoissa. Tässä teoksessa teemme tutkimusmatkaa lapsuuden moniääniseen maailmaan. Tavoitteenamme on tarjota lukijoille matkaopas, joka tutustuttaa lapsuuden historian keskeisiin tutkimustraditioihin, aineistoihin sekä niihin erilaisiin menetelmiin, joiden avulla menneisyyden lapsuutta eri tieteenaloilla tutkitaan. Samalla teos havainnollistaa, millaista tutkimusta Suomessa tehdään – ja ennen kaikkea miten. Kuten teoksen teemojen runsaus osoittaa, lapsuuden historia on vilkas ja monitieteinen tutkimuskenttä. Lapsuuden historiasta on kirjoitettu useita erinomaisia yleisesityksiä ja kokoomateoksia, joissa sitä hahmotetaan esimerkiksi kronologisena kehityskulkuna tai maantieteellisiin kokonaisuuksiin jakaen. 2 Alalta on kuitenkin puuttunut suomenkielinen teos, joka kokoaisi yhteen metodologista ja teoreettista keskustelua siitä, millaisia erityiskysymyksiä tutkimukseen liittyy, millaisia käsitteitä ja menetelmiä tutkimusalalla on hyödynnetty ja millaisia aineistoja alalla käytetään. Runsauden keskellä tarvitaan karttoja ja matkaoppaita, ja tähän tarpeeseen teoksemme pyrkii osaltaan vastaamaan. Menneisyyden lapsia ja lapsuutta koskevaa tutkimusta tehdään useilla tieteenaloilla mutta hieman erilaisin käsittein ja metodein. Tämän monitieteisyyden olemme halunneet tuoda teoksessamme esiin. Kirjan luvut kiinnittyvät muun muassa arkeologiaan, kasvatustieteisiin, yhteiskuntatieteisiin, kirjallisuudentutkimukseen, etnologiaan ja historiantutkimukseen. Niitä kaikkia kuitenkin yhdistää kiinnostus lapsuuden 2 Esim. Fass (toim.) 2013; Aasgaard, Bunge & Roos (toim.) 2018; Moruzi, Musgrove & Pascoe Leahy (toim.) 2019. https://doi.org/10.21435/ht.288 10 k. vehkalahti, e. jouhki, s. lipkin, j. sitomaniemi-san ja t. kuokkanen monipolviseen historiaan ja sen tulkinnan mahdollisuuksiin. Vaikka käytämme teoksen kokoavana käsitteenä erityisesti historiantutkimukseen viittaavaa käsitettä lapsuuden historia, katsomme, että menneisyyden lapsuuden tutkimus ei ole suinkaan historiantutkijoiden yksinoikeus. Näemme menneisyyden lapsuuden tutkimuksen monitieteisenä kohtaamispaikkana, jossa eri suunnista tulevat tutkijat, teoriat ja lähestymistavat risteävät.3 Menneisyyden lapsuus tutkimuskohteena Lapsuuden historiaan liittyy tiettyjä erityispiirteitä, jotka asettavat tutkimukselle omat haasteensa ja ohjaavat menetelmällisiä valintoja. Yksi tällainen erityiskysymys liittyy lapsuuden määrittelyyn tutkimuskohteena ja käsitteenä. Miten lapsuus ja aikuisuus ylipäätään on määritelty eri aikoina ja erilaisissa kulttuureissa? Itse asiassa yhtenä lapsuuden historian keskeisimmistä tutkimustuloksista voi pitää havaintoa, että yhden lapsuuden sijaan on olemassa monenlaisia lapsuuksia, jotka ovat ajassa muuttuvia ja sosiaalisesti ja kulttuurisesti muovautuvia rakennelmia. 4 Lapsuus voidaan nähdä ja määritellä eri tavoin, esimerkiksi syntymän ja kasteen, imetyksen, koulutuksen, kollektiivisesti jaettujen kulttuuristen siirtymien tai subjektiivisten kokemusten kautta. Pikku prinssin sitaatin voi tulkita muistutukseksi siitä, että kiinnittyessämme aikuisuuteen unohdamme herkästi, millainen lapsuuden maailma oikein oli – tai mitä kaikkea se on voinut olla. Lapsuus nähdään usein välivaiheena matkalla kohti edessä siintävää aikuisuutta. Sitä pysähdytään miettimään, muistelemaan ja reflektoimaan kenties vasta ikäännyttäessä, jolloin lapsuuskokemusten kautta pyritään selittämään ja ymmärtämään omaa elämänkulkua ja valintoja. Tämä lapsuuden ”toi3Tämä luku liittyy tutkimushankkeisiin Maalaisnuoruuden sukupolvet, 1950–2020 (SA 323105, Vehkalahti); Uusia näkökulmia lapsuuteen Suomessa (1600–1900) – Hauta-asu lapsen aseman määrittelijänä (SA 309607, Lipkin); Löytöretkeilijä, tutkimusmatkailija, kosmopoliitti: Kuinka meistä tuli uteliaita (SA 315141, Sitomaniemi-San) ja ”Ei kosketa minua”: Etäisyys, suhteisuus ja vastuu Covid-19pandemian keskellä (SA 335579, Sitomaniemi-San). 4 Mm. Gittins 2004; Alanen 2009, 19; Musgrove, Pascoe Leahy & Moruzi 2019; Cunningham 2021, 1–9. https://doi.org/10.21435/ht.288 monitieteinen lapsuuden historia 11 seus”, kuten kulttuurimaantieteilijä Owain Jones ilmiötä kutsuu5 – lapsuuden tarkasteleminen aikuiseksi tulemisena (engl. adult-becoming) – näkyy myös lapsuuden historiassa. Lapset ovat näyttäytyneet tutkimuksessa pitkään passiivisina toimijoina, joihin aikuiset kohdistavat erilaisia toimenpiteitä, kuten kasvatusta, kuritusta, hallintaa ja vallankäyttöä. Esimerkiksi historiantutkimuksen ja kasvatuksen historian lehdillä lapsia lähestyttiin sosialisaation kohteina ja heidän historiaansa kirjoitettiin pitkälle 2000-luvun vaihteeseen saakka vahvasti institutionaalisten silmälasien läpi: lapset pilkahtivat näkyviin osana modernisoituvan perheen historiaa, hyvinvointivaltion historiaa, kasvatusja koulutuslaitosten historiaa tai osana lapsuuteen kohdistuvien asiantuntijuuksien historiaa.6 Tässä teoksessa emme määrittele lapsuutta tarkasti ikävuosina tai kehityspsykologisena elämänvaiheena. Kukin kirjoittaja tarkastelee lapsuutta omasta näkökulmastaan: osa tulkitsee lapsuutta esimerkiksi biologian tai aikuisten asettamien määritelmien kautta, osalle lapsuus taas näyttäytyy hienovaraisena sosiokulttuurisena ja vuorovaikutteisena – jopa liminaalisena – elämänvaiheena. Yhteisenä lähtökohtanamme on kuitenkin lapsuuden ymmärtäminen itsenäisenä ja itsessään arvokkaana tutkimuskohteena. Lapsuuden historiassa emme ole niinkään kiinnostuneita aikuisesta, joksi tarkastelemamme lapsi lopulta kasvaa, vaan lapsesta itsestään, hänen toiminnastaan ja lapsuudelle annetuista merkityksistä.7 Varhaista lapsuuden historian tutkimusta motivoi usein kysymys siitä, milloin moderni käsitys lapsuudesta syntyi. Useissa alan pioneeritutkimuksissa korostettiin esimodernin ja modernin ajan lapsuuskäsitysten erilaisuutta. Modernin lapsuuden vähittäinen muotoutuminen sijoitettiin 1500ja 1800-lukujen väliselle ajanjaksolle. 8 Kuten Kaisa Vehkalahti tuo luvussa 1 esille, lapsuuden historia näyttäytyi alan ensimmäisissä teoksissa usein edistyskertomuksena: matkana kohti aiempaa 5 Jones 2003; Jones 2013. 6 Grosvenor 2007; Hawes & Hiner 2008; Sköld & Vehkalahti 2016; Musgrove, Pascoe Leahy & Moruzi 2019. Suomessa ks. esim. Aapola & Kaarninen 2003; Vehkalahti & Suurpää 2014. 7 Mm. Fass 2010. 8 Ariès 1986 [1962]. https://doi.org/10.21435/ht.288 12 k. vehkalahti, e. jouhki, s. lipkin, j. sitomaniemi-san ja t. kuokkanen Kuva 1. Lapsuuden ja aikuisuuden välinen raja on määritelty eri tavoin eri yhteiskunnissa. Se on usein ollut liukuva, sillä lapset ovat tyypillisesti osallistuneet esimerkiksi aikuisten töihin ja toimeentulon hankintaan niin pian kuin se on ollut mahdollista. Toisaalta lapsuuden ja aikuisuuden välistä rajaa on monissa kulttuureissa määritelty siirtymäriitein. Valokuvaaja, kirjailija ja toimittaja I.K. Inha (1865–1930) kuvasi maatalon pojan kärryineen 1890-luvun lopulla. Poika näyttää iältään nuorelta, mutta hänen olemuksessaan on paljon ajan aikuisten miesten maailmaan kiinnittyvää. Kuva: Kustannusosakeyhtiö Otavan kokoelma, Museovirasto (1898–1899). https://doi.org/10.21435/ht.288 monitieteinen lapsuuden historia 13 sivistyneempiä kasvatusmenetelmiä ja lapsiystävällisempiä yhteiskuntia.9 Erityisesti 1990-luvulta lähtien menneisyyden lapsuutta koskeva tutkimus on kuitenkin laajentunut ja monipuolistunut. Kentän kasvaessa myös näkökulmien ja käytettyjen tutkimusmenetelmien kirjo on moninaistunut. Yhden suuren kertomuksen sijaan 2000-luvun tutkimuksessa korostuu monitulkintaisuus ja kokemusten moninaisuus: esille on nostettu esimerkiksi sosiaaliluokan, talouden, etnisen taustan ja sukupuolen kaltaisten tekijöiden vaikutus lapsuuden kokemuksiin. Samalla tutkimuksen maantieteellinen näkökulma on laajentunut. Siinä missä varhaiset lapsuuden historiasta kiinnostuneet tutkijat tutkivat käytännössä lähinnä eurooppalaista ja pohjoisamerikkalaista lapsuutta, on tutkimuksen globalisoituminen ollut yksi 2000-luvun näkyvimmistä kehityskuluista10. Samalla lapset ovat astuneet uudella tavalla tutkimuksen keskiöön. Merkittävä tekijä tässä on ollut monitieteisen lapsuudentutkimuksen vakiintuminen tutkimusalana, joka pyrkii ymmärtämään lapsia yhteiskuntiensa ja yhteisöjensä jäseninä ja toimijoina sekä lapsuutta osana yhteiskuntaa, sen rakenteita ja kulttuuria. Lapsuudentutkimus on pyrkinyt lapsikeskeisiin tutkimusmenetelmiin: ajatellaan, että lapsia tulee tutkia heidän omilla ehdoillaan ja siten, että lasten toimijuus tuodaan esille.11 Pyrkimys tavoittaa lasten aktiivinen toimijuus on merkinnyt lapsuuden problematisoitumista uudella tavalla myös menneisyyttä koskevan tutkimuksen kohteena. On merkityksellistä pohtia, tutkitaanko esimerkiksi menneisyyden lasten toimintaa ja heidän arkiympäristöjään vai paremminkin erilaisia aikuiskäsityksiä lapsuudesta. Vastauksia näihin teoreettis-metodologisiin kysymyksiin ovat etsineet esimerkiksi muistitietotutkimusta, tunteiden historiaa ja kokemushistoriaa edustavat lapsuuden historian uudet suuntaukset, joita esitellään tämän teoksen osassa Eletyn elämän muistot. Toisaalta myös lapsuuden historiassa on törmätty antroposentrisen tutkimuksen rajoihin ja lavennettu näkökulmia avarammin lapsuuden materiaalisia ulottuvuuksia huomioivaan 9 Esim. deMause 1974; Shorter 1975; Stone 1977. 10 Esim. Morrison 2012. 11 James, Jenks & Prout 1998; Kehily 2004; Alanen 2009. https://doi.org/10.21435/ht.288 14 k. vehkalahti, e. jouhki, s. lipkin, j. sitomaniemi-san ja t. kuokkanen suuntaan. Näitä vastauksia esittelemme tarkemmin osiossa Materiaalisuus ja ruumiillisuus. Monitieteisiä näkökulmia menneisyyteen Tutkimusalana lapsuuden historia on jo lähtökohtaisesti muotoutunut useiden eri alojen vuoropuhelussa, läheisessä suhteessa esimerkiksi kasvatuksen ja koulutuksen historiaan, perhehistoriaan tai monitieteiseen lapsuudentutkimukseen. Lapsuuden historia on myös ollut tutkimuskenttä, jolla monet tutkijat vierailevat vaikka identifioituvat ensisijaisesti muiden alojen tutkijoiksi. Historiantutkimuksen sisällä samankaltaisia teemoja voidaan käsitellä esimerkiksi sukupuolihistorian, perhehistorian tai sotahistorian viitekehyksissä. Käsitteenä lapsuuden historia on vakiintuneempi historiantutkimuksessa, kun taas kasvatustieteellisessä tutkimuksessa puhutaan kasvatuksen ja koulutuksen historiasta.12 Kasvatuksen ja koulutuksen historia onkin tutkimusalana ollut lapsuuden historiaa akateemisesti institutionalisoituneempi, kun mittareina käytetään vaikkapa akateemisten oppituolien määrää. Viime vuosina kasvatuksen ja koulutuksen historian sekä lapsuuden historian kentät ovat kuitenkin lähentyneet toisiaan. Tämä näkyy sekä tutkimusaiheiden ja -menetelmien valinnassa että alan tutkimusyhteistyössä konferensseissa ja julkaisutoiminnassa.13 Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa lapsuudentutkimus ja nuorisotutkimus ovat aloina hyvin eriytyneet ja niillä on omanlaisensa institutionaalinen ja tieteenhistoriallinen tausta. Historiantutkimuksen sisällä sen sijaan puhutaan lapsuuden ja nuoruuden historiasta usein yhdessä – kenties jo siksi, että suhteellisen pienen tutkimusalan sisällä eronteko ei ole ollut tarpeen, mutta myös tutkimuskohteeseen ja historiantutkimuksen luonteeseen liittyvistä syistä: historiallisesti lapsuuden ja nuoruuden välille on ollut vaikea piirtää ainakaan kovin tarkkaa rajaa. Teoksemme keskeisenä tavoitteena on ollut tuoda näitä samankaltais12 Sköld & Vehkalahti 2016. 13 Dekker & Simon 2014; Larsson & Norlin 2014. https://doi.org/10.21435/ht.288 monitieteinen lapsuuden historia 15 ten teemojen parissa työskenteleviä tutkimusaloja hedelmälliseen vuoropuheluun ja tehdä samalla näkyväksi niiden välisiä lähestymistapojen eroja ja yhtäläisyyksiä. Millaisia ovat kunkin tutkimusalan keskeiset käsitteet, tutkimuksen vahvat linjat ja toisaalta uusimman tutkimuksen painopisteet? Erityisesti aineistoihin, lähestymistapoihin ja tutkimusmenetelmiin liittyvissä keskusteluissa tieteidenvälisellä vuoropuhelulla on usein ollut jopa ratkaiseva rooli. Näkökulmat ja menetelmät vaeltavat tieteenalalta toiselle14, ja tämä dynamiikka on keskeisesti läsnä myös lapsuuden historian tutkimuksessa, kuten tämän teoksen luvuissa havainnollisesti tuodaan esille. Yhdessä kirjamme luvut ovat vahva osoitus lapsuuden historian monitieteisyydestä. Mukaan on valittu erilaisia tutkimusperinteitä edustavia tekstejä, joiden teoreettiset ja menetelmälliset työkalut poikkeavat paikoin merkittävällä tavalla toisistaan. Teoksessa on pyritty esittelemään erityisesti uusia, 2000–2020-luvun tutkimuksessa esiin nousseita lähestymistapoja. Niitä ovat esimerkiksi erilaiset muistitietotutkimuksen lähestymistavat, uusmaterialistiset ja visuaaliset tutkimusmenetelmät ja luonnontieteellisten menetelmien yhdistäminen humanistiseen tutkimukseen. Teoksessa avataan kuitenkin uusia näkökulmia myös tutkimusperinteisiin, joilla on ollut vahva asema lapsuuden historiassa, kuten lapsuuden instituutioiden tai lapsuutta koskevien asiantuntijuuksien tutkimukseen. Kirjan luvuissa esitellään esimerkiksi, miten genealogia voi avata hallinnollisten tekstien analysointiin uuden näkökulman tai miten perinteisiä aikuislähtöisiä viranomaisarkistoja voidaan tulkita lapsilähtöisistä näkökulmista. Luvuissa näkyy myös laaja aikajänne antiikin lapsuudesta nykypäivään. Toivomme, että teos inspiroi lukijoita tarttumaan sekä uudemman että kaukaisemman historian tutkimuskohteisiin. Luvut sisältävät esimerkkejä kotimaisista, kansainvälisistä ja ylirajaisista tutkimuskohteista eri aikakausilta, joskin painopiste on suomalaisessa lapsuuden historiassa. Aineistojen ja menetelmien kirjo on tuonut kirjoittajamme myös eettisten kysymysten äärelle. Osin siksi, että olemme kaikki kerran olleet 14 Pöysä, Järviluoma & Vakimo 2010. https://doi.org/10.21435/ht.288 22 k. vehkalahti, e. jouhki, s. lipkin, j. sitomaniemi-san ja t. kuokkanen kulttuuriset katseet Lapsuuden historian alkuvaiheissa puhuttiin rohkeasti siitä, miten tutkimuksen tuli ”antaa ääni” menneisyyden lapsille. Myöhemmin ajatus menneisyyden lasten todellisuuden tavoittamisesta on leimattu moneen kertaan naiiviksi ja romanttiseksi. Keskeiseksi pohdinnan kohteeksi on noussut kriittinen kysymys siitä, miten menneisyyden lasten näkökulman voi tavoittaa. Aineistoista, jotka historiantutkimuksessa useimmiten ovat monin tavoin valikoituneita ja välittyneitä, on todettu olevan mahdotonta suodattaa autenttista ääntä tai kokemusta – olipa kyse sitten lapsista tai aikuisista. 22 Menneisyyden lasten elämästä ja toiminnasta on tyypillisesti säilynyt varsin niukasti lähteitä. Vähäiset säilyneet aineistot, kuten lasten tuottamat kirjeet, piirrokset tai heidän käyttämänsä esineet, painottuvat keskija yläluokkaisten lasten elämään.23 Tutkijat ovatkin olleet innovatiivisia lukiessaan menneisyyden lapsuutta esiin muun muassa henkilökohtaisista ja kollektiivisista muistoista ja kirjallisista lähteistä kuten kulttuurisista tuotteista. Toimijuus-käsitettä alettiin soveltaa myös lapsuuden historian tutkimisessa 2000-luvulla tiiviin monitieteisen vuorovaikutuksen myötä. Kysymys siitä, miten menneisyyden lasten ja nuorten toimijuus voidaan tuoda esille, on ollut 2000-luvun lapsuuden historiassa keskeinen, kuten Ville Vuolanto tuo esiin luvussaan Toimijuus ja kokemus lapsuuden historiassa. Hieronymus, kokemusyhteisöt ja tutkijan katse.24 Luvun keskiössä on ajankohtainen kritiikki toimijuuden käsitteen rajallisuudesta. Vuolanto käyttää esimerkkinä kirkkoisä Hieronymuksen (n. 347– 420 jaa.) tekstiä omasta lapsuudestaan ja pohtii, kuinka modernin yhteiskunnan tutkimuksesta peräisin olevia toimijuuden ja kokemuksen käsitteitä on mahdollista käyttää vanhempien aikojen tutkimuksessa. Keskustelu erityisesti tekstiaineistojen tulkinnallisuudesta ja konstruktiivisesta luonteesta on ollut historiantutkimuksessa keskeistä viimeistään 1980–1990-lukujen lingvistisestä käänteestä lähtien. Lapsuuden historian tutkimuksessa erityisesti lapsuutta määrittävien 22 Esim. Heywood 2018; Vehkalahti 2016; Musgrove, Pascoe Leahy & Moruzi 2019; Cunningham 2021. 23 Esim. Hendrick 2008; Heywood 2018, 6–7; Miller 2020. 24 Ks. myös Gleason 2016; Musgrove, Pascoe Leahy & Moruzi 2019. https://doi.org/10.21435/ht.288 monitieteinen lapsuuden historia 23 diskurssien tutkimus muodostaakin vahvan tutkimustradition. Tässä traditiossa vuoropuhelu kulttuurintutkimuksen, erityisesti kirjallisuudentutkimuksen kanssa, on ollut keskeistä. Tutkimuksen kohteena ovat olleet esimerkiksi kysymykset siitä, miten erilaiset hegemonisen aseman saavuttaneet tekstit, kuten vanhemmille suunnatut kasvatusoppaat, koulujen oppikirjat tai tieteelliset tekstit, ovat rakentaneet käsityksiä lapsuudesta ja määritelleet normaalin ja epänormaalin, hyväksyttävän ja torjuttavan välisiä rajoja eri aikoina. Tässä teoksessa pyrimme avaamaan uusia näkökulmia myös tekstien ja kulttuurintuotteiden tulkinnan maailmaan. Diskurssianalyyttista tutkimusotetta teoksessamme edustaa Raita Merivirran luku Kolonialistinen diskurssi ja rodullistaminen vanhassa suomalaisessa lastenkirjallisuudessa. Metodologisia pohdintoja. Merivirta määrittelee diskurssin erilaisten maaKuva 2. Menneisyyden lasten toiminnasta kertovien lähdeaineistojen tulkinta on ollut keskeinen pohdinnan kohde lapsuuden historiassa. Myös lasten itse tuottamien aineistojen kuten kirjoitusten tai piirrosten välittämä tieto on tyypillisesti kerrostunutta ja suodattunutta. Lasten ”äänen” lisäksi aineistoissa ovat läsnä esimerkiksi ajan kasvatusihanteet. Valokuvaaja Eeva Rista kuvasi lapsia askartelemassa auringonkukka-aiheisia töitä koulutunnilla vuonna 1970. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo. https://doi.org/10.21435/ht.288 24 k. vehkalahti, e. jouhki, s. lipkin, j. sitomaniemi-san ja t. kuokkanen ilmaa tiedettäväksi ja merkitykselliseksi tekevien kielellisten lausuntojen tai väittämien järjestelmäksi. Diskurssianalyysin avulla pyritään lukemaan esiin yhteiskunnassa vallitsevia, usein piiloon jääviä käsityksiä, oletuksia ja kulttuurisia malleja. Samalla diskurssianalyyttisen tutkimuksen ytimessä ovat usein kysymykset vallasta ja eri instituutioiden välisistä yhteyksistä.25 Merivirran tutkimusesimerkissä tällaisen kriittisen luennan kohteena ovat rodullistaminen ja rotuhierarkiat 1900luvun alun suomalaisessa lastenkirjallisuudessa. Aineiston tulkinnassa hän hyödyntää postkoloniaalista teoriaa. Postkoloniaalisen diskurssianalyysin menetelmien ohella Merivirta pohtii lastenkirjallisuuden kasvatuksellista ulottuvuutta ja sitä, mitä kirjallisuus historiallisena lähteenä tarjoaa tutkijalle eri aikakausien yhteiskunnallisten arvojen, aatemaailmojen ja maailmankuvien tarkasteluun. Merivirta korostaa luvussaan kontekstualisoinnin merkitystä, joka nousee keskeiseksi metodologisen pohdinnan kohteeksi myös Heta Mularin luvussa Konteksti, genealogia, tunne. Elokuvallisia katseita tyttöyteen ja tyttöyden historiaan. Kontekstoinnilla tarkoitetaan historiantutkimuksessa tutkimuskohteen asettamista osaksi oman aikansa historiallista, kulttuurista ja sosiaalista kontekstia 26 . Tässä luvussa tutkimusesimerkkinä toimivat 1990–2000-luvun vaihteen nuorten elokuvat, joiden äärellä Mulari pohtii, miten elokuvan kautta voi päästä kiinni oman aikansa keskusteluun tytöistä ja tyttöydestä. Kuten Mulari toteaa, kaavamaisinkaan nuortenelokuva ei pelkästään heijasta todellisuutta, vaan myös tuottaa merkityksiä ja osallistuu yhteiskunnallisiin keskusteluihin dialogisesti muiden kulttuurituotteiden ja instituutioiden kanssa. Oman tutkimuksensa metodologisia valintoja tarkastelemalla Mulari esittelee, kuinka elokuvaa voi käyttää lapsuuden historian aineistona. Kolmannen osion päättää luku Hauraat subjektit. Lapsuuden rakentuminen 1800-luvun suomalaisessa tieteessä ja kirjallisuudessa. Siinä Kati Launis, Jutta Ahlbeck, Päivi Lappalainen ja Kirsi Tuohela palaavat lapsuuden historian peruskysymysten äärelle tutkiessaan, kuinka lapsitieteissä, suomalaisessa kaunokirjallisuudessa ja omaelämäkerrallisissa 25 Esim. Said 2011; Loomba 2015. 26 Danielsbacka, Hannikainen & Tepora 2018, 14–15. https://doi.org/10.21435/ht.288 monitieteinen lapsuuden historia 25 teksteissä tuotettiin 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa modernia käsitystä lapsuudesta. Kuten kirjoittajat toteavat, 1800-luku oli modernisoitumisen ja kansakunnan synnyn kannalta keskeinen aikakausi ja siten se on myös lapsuuden ja nuoruuden historian näkökulmasta tärkeä tutkimuskohde. Myös tässä luvussa lapsuus ymmärretään historiallisesti, kulttuurisesti sekä diskursiivisesti rakentuneena ajattelutapana ja käytäntönä. Kirjoittajat esittelevät monitieteisen tutkimusotteen, joka yhdistää historiallisen sosiologian, kulttuurihistorian ja kirjallisuudentutkimuksen lähestymistapoja. Luku osoittaa, miten monitieteinen tutkimusote ja erilaisten, yllättävienkin kulttuurituotteiden – kuten tieteen ja taiteen tuotosten – yhdistäminen samaan tutkimusasetelmaan valaisee menneisyyden uudesta perspektiivistä ja tuottaa oivaltavia havaintoja yhteiskunnan näennäisesti eri aloilla rakentuneiden lapsuuden ideoiden välisistä yhteyksistä. asiantuntijatiedon kentät Teoksen viimeinen osio keskittyy instituutioihin ja niiden historiallisesti muotoutuneisiin tapoihin tuottaa, jäsentää ja käyttää tietoa lapsista ja lapsuudesta. Lapsuuden ympärille järjestäytyneet instituutiot ja niiden kautta tuotettu viranomaisja asiantuntijatieto ovat olleet erityisesti suomalaisessa ja laajemmin pohjoismaisessa lapsuuden historiassa keskeisiä tutkimuskohteita. 27 Kuten osion luvut yhdessä osoittavat, se, minkälaisilla kysymyksenasetteluilla instituutioiden tuottamia arkistoja ja aineistoja voidaan lähestyä, ei ole vahvoista perinteistä huolimatta itsestään selvää tai monoliittista. Osio tarkastelee eri tavoin menetelmällisten lähestymistapojen mahdollisuuksia ja reunaehtoja lapsuutta hallinnoivien instituutioiden tutkimuksessa. Siten luvut kontribuoivat edellisissä osioissa jo esiin nostettuihin teemoihin lapsuudesta kulttuurisena konstruktiona, lapsen toimijuudesta ja kokemuksesta sekä tutkimuksenteon eettisistä kysymyksistä. 27 Esim. Aapola & Kaarninen 2003; Andresen ja muut 2011; Vehkalahti & Suurpää 2014. https://doi.org/10.21435/ht.288 26 k. vehkalahti, e. jouhki, s. lipkin, j. sitomaniemi-san ja t. kuokkanen Kuva 3. Modernin ajan lapsuuden historiaa on tutkittu runsaasti viranomaisarkistojen pohjalta ja erilaisten lapsuuden instituutioiden, kuten koulun, lastensuojelun tai terveydenhuollon kontekstissa. Yksi keskeinen suomalaista lapsuutta 1900luvulla rakentanut instituutio on neuvola. Kuvassa lääkäri tutkii pikkulasta helsinkiläisessä neuvolassa vuonna 1951. Kuva: Eino Heinonen, Helsingin kaupunginmuseo. https://doi.org/10.21435/ht.288 monitieteinen lapsuuden historia 27 Osion avaavassa luvussa Paluumuuttajalapset 1940–1950-lukujen Suomessa. Metodologisia reittejä lapsuuden historiaan käsiteltäväksi otetaan kysymys, jota lapsuuden historiassa on pohdittu pitkään: miten aikuisten tuottamista asiakirja-aineistoista voidaan lukea esiin lasten historiaa? Tuomas Laine-Frigrenin tutkimuskohteena ovat usein sotalapsiksi kutsuttujen, toisen maailmasodan aikana Suomesta ulkomaille siirrettyjen lasten kokemukset Suomeen paluusta. Lastensiirtoihin liittyvää, eri viranomaisten ja järjestöjen arkistoihin talletettua asiakirja-aineistoa on säilynyt laajasti. Aineisto kertoo lasten kanssa tekemisissä olleiden vanhempien, lapsuuden asiantuntijoiden ja viranomaisten käsityksistä ja intresseistä sekä laajemmin aikakauden lapsuutta ja lasten hyvinvointia koskevista normeista ja arvoista. Laine-Frigren pohtii, kuinka arkistomateriaalia on mahdollista hyödyntää lapsuuden historian tutkimuksessa: millaisia rajoitteita ja mahdollisuuksia viranomaisarkistoihin liittyy ja voiko viranomaistoiminnan tuloksena tallentuneita asiakirja-aineistoja tulkita myös reitteinä lasten kokemuksiin? Viranomaisarkistojen ohella lainsäädäntö muodostaa tärkeän – mutta yllättävän vähäiselle huomiolle jääneen – aineistokokonaisuuden lapsuuden historian tutkimukseen. Vaikka lainsäädännön muutoksiin viitataan monissa tutkimuksissa, lainsäädännöllinen kehitys otetaan usein ikään kuin itsestään selvänä ja annettuna kontekstina, ei tutkimuskohteena. Luvussa Normaalin ja epänormaalin rajapinnoilla. Lapsuuden kategorioiden historiallisesta analyysista lainsäädäntö ja siihen liittyvät muutokset otetaan kuitenkin tutkimuskohteeksi uudella tavalla, jäsenkategoria-analyysia soveltaen. Laura Tiitinen ja Timo Harrikari avaavat tuoreen näkö - kulman lastensuojelun historiaan pureutumalla lapsuutta määrittäviin kategorioihin lainvalmisteluaineistojen sekä aikalaistekstien avulla. Kirjoittajat osoittavat havainnollisesti, miten lähilukua, tiedonarkeologista luentaa sekä genealogista analyysia yhdistävän jäsenkategoria-analyysin keinoin on mahdollista ottaa haltuun pitkän aikavälin kehityskulkuja. Asiantuntijatiedon kentät -osion kaksi viimeistä lukua johdattavat lukijan historianfilosofisten ja historiografisten kysymysten äärelle tarkastellessaan eri tavoin itse tieteenteon epistemologisten käytänteiden ja tieteellisen tiedontuotannon mahdollisuusehtoja. Luvussaan Olemassaolemattomuus ja hajanaisuus. Metodologisia pohdintoja uteliaan lapsen https://doi.org/10.21435/ht.288 28 k. vehkalahti, e. jouhki, s. lipkin, j. sitomaniemi-san ja t. kuokkanen genealogiasta Johanna Sitomaniemi-San esittelee viime vuosina yleistyneen genealogisen tutkimusotteen mahdollisuuksia lapsuuden ja kasvatuksen historian tekstiaineistojen tulkinnassa. Genealogisesta tutkimuksesta käytetään usein nimitystä ”nykyisyyden historia”, millä viitataan lähtökohtaan, jossa menneisyyttä tarkastellaan nykyhetken perspektiivistä käsin, jäljittäen esimerkiksi nykyhetkessä läsnä olevien käsitteiden historiaa. 28 Tässä luvussa Sitomaniemi-San havainnollistaa genealogista tutkimusprosessia käyttäen esimerkkinään uteliaisuuden käsitteen historiaa kasvatusajattelussa. Samalla hän osoittaa, että lineaarisen historiakäsityksen haastava genealoginen tarkastelutapa mahdollistaa myös totuttujen historian kaanoneiden, murroskohtien ja syy–seuraus-suhteiden tarkastelun uudessa valossa. Kokoelmamme päättää Juuso Tervon luku Kriittisen historianfilosofian näkökulmia lapsuuden historioihin. Siinä historiatieteen ja historiallisen tiedon tuottamisen eettisiä, toiseuteen ja sen hallintaan kietoutuvia kysymyksiä lähestytään kriittisen historianfilosofian tarjoamin keinoin. Tervo pohtii tutkimusmenetelmiin kytkeytyvää epistemologista vallankäyttöä tekemällä näkyväksi, kuinka minkä tahansa metodologisen ratkaisun äärellä oleminen sisältää väistämättä kysymyksiä tieteellistä tietoa sellaiseksi legitimoivista käytänteistä. Tervo asettaa historiantutkimuksen tutkimuksen kohteeksi ja tarkastelee lasten ja nuorten toimijuuksia ja kokemuksia historiografisina konstruktioina. Siten hän esittelee teorian kanssa ajattelun mahdollisuuksia lähestyä historiantutkimuksen harjoittamista toisin. Luku nostaakin erityistarkasteluun sen, minkä toivomme kokoomateoksen tuovan esiin kokonaisuudessaan: lapsuuden historian tutkimuksen kenttä on kaikessa monimuotoisuudessaan ja -tieteisyydessään väistämättä kompleksinen, jännitteinen ja myös ristiriitainen. Humanistisia ja yhteiskuntatieteellisiä aloja koskevat paradigmamuutokset – tutkimussuuntausten historialliset kerrokset ja murrokset 29 – näkyvät myös lapsuuden historian äärellä käydyissä keskusteluissa ja moneen suuntaan purkautuvissa tutkimusotteissa. Toivomme siksi, että matka28 Foucault 1995, 31; Tazzioli, Fuggle & Lanci 2015. 29 Ks. esim. Häkli 2004; Nivala & Mähkä 2012; Puuronen 2006. https://doi.org/10.21435/ht.288 monitieteinen lapsuuden historia 29 oppaaksi nimeämämme teos ei niinkään tarjoaisi välineitä ”perille löytämiseen” vaan pikemminkin siihen kartoittamisja paikantamistyöhön, jota tarvitsemme syventyäksemme ja osallistuaksemme lapsuuden historian kentällä käytäviin ajankohtaisiin teoreettisiin ja menetelmällisiin keskusteluihin. kirjallisuus Aapola, Sinikka – Kaarninen, Mervi 2003: Näkökulmia suomalaisen nuoruuden ja nuorison historiaan. Teoksessa Nuoruuden vuosisata. Suomalaisen nuorison historia. Toimittaneet Sinikka Aapola ja Mervi Kaarninen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 9–32. Aasgaard, Reidar – Bunge, Marcia J. – Roos, Merethe (toim.) 2018: Nordic Childhoods 1700–1960: From Folk Beliefs to Pippi Longstocking. Lontoo: Routledge. https://doi.org/10.4324/9781315231723 Alanen, Leena 2009: Johdatus lapsuudentutkimukseen. Teoksessa Lapsuus, lapsuuden instituutiot ja lasten toiminta. Toimittaneet Leena Alanen ja Kirsti Karila. Tampere: Vastapaino, 9–30. Andresen, Astri – Garðarsdóttir, Ólöf – Janfelt, Monika – Lindgren, Cecilia – Markkola, Pirjo – Söderlind, Ingrid 2011: Barnen och välfärdspolitiken. Nordiska barndomar 1900–2000. Tukholma: Institutet för framtidsstudier. Ariès, Philippe 1986 [1962]: Centuries of Childhood. Kääntänyt Robert Baldick. New York: Penguin Books. Ranskankielinen alkuteos 1960. Baxter, Jane E. 2019: The Archaeology of American Childhood and Adolescence. Tallahassee: University Press of Florida. Collins, Patricia H. 2015: Intersectionality’s definitional dilemmas. Annual Review of Sociology,41, 1–20. https://doi.org/10.1146/annurev-soc-073014-112142 Coole, Diana – Frost, Samantha 2010: Introducing the New Materialism. Teoksessa New Materialisms: Ontology, Agency, and Politics. Toimittaneet Diane Coole ja Samantha Frost. Durham: Duke University Press, 1–43. https://doi.org/10.1215/9780822392996001 Crenshaw, Kimberlé 1989: Demarginalizing the Intersection of Race and Sex: A Black Feminist Critique of Antidiscrimination Doctrine, Feminist Theory and Antiracist Politics. University of Chicago Legal Forum,1989 (1), 139–168. Cunningham, Hugh 2021: Children and Childhood in Western Society since 1500. Lontoo: Routledge. https://doi.org/10.4324/9781003033165 Danielsbacka, Mirka – Hannikainen, Matti O. – Tepora, Tuomas 2018: Teoriaton historia? Teoksessa Menneisyyden rakentajat. Teoriat historiantutkimuksessa. Toimittaneet Matti O.Hannikainen, Mirka Danielsbacka ja Tuomas Tepora. Helsinki: Gaudeamus. Dekker, Jeroen J. H. – Simon, Frank 2014: Shaping the history of education? The first 50 years of Paedagogica Historica. Paedagogica Historica, 50 (6), 707–716. https://doi.org/10.1080/00309230.2014.962062 https://doi.org/10.21435/ht.288 30 k. vehkalahti, e. jouhki, s. lipkin, j. sitomaniemi-san ja t. kuokkanen Díaz-Andreu, Margarita – Lucy, Sam – Babic, Stasa – Edwards, David N. (toim.) 2005: The Archaeology of Identity. Approaches to Gender, Age, Status, Ethnicity and Religion. New York: Routledge. Fass, Paula S. 2010: Childhood and Memory. The Journal of the History of Childhood and Youth, 3 (2), 155–164. https://doi.org/10.1353/hcy.0.0096 Fass, Paula S. 2013: Is there a Story in the History of Childhood? Teoksessa The Routledge history of childhood in the western world. Toimittanut Paula S. Fass. Lontoo: Routledge, 1–14. https://doi.org/10.4324/9780203075715 Foucault, Michel 1995: Discipline and Punish: The Birth of the Prison. 2. painos. Kääntänyt Alan Sheridan. New York: Vintage Books. Ranskankielinen alkuteos 1975. Gittins, Diana 2004: The Historical Construction of Childhood. Teoksessa An Introduction to Childhood Studies. Toimittanut Mary Jane Kehily. Maidenhead – New York: Open University Press, 25–38. Gleason, Mona 2016: Avoiding the agency trap: Caveats for historians of children, youth, and Education. History of Education 45 (4), 446–459. https://doi.org/10.1080/0046760X.2016.1177121 Grosvenor, Ian 2007: ’Seen but not Heard’: City Childhoods from the Past into the Present. Paedagogica Historica 42 (3), 405–429. https://doi.org/10.1080/00309230701363765 Gutman, Marta – de Coninck-Smith, Ning 2008: Introduction. Good to Think With – History, Space, and Modern Childhood. Teoksessa Designing Modern Childhoods. History, Space and the Material Culture of Children. Toimittaneet Marta Gutman ja Ning de Coninck-Smith. New Brunswick – New Jersey – Lontoo: Rutgers University Press, 1–19. Hawes, Joseph M. – Hiner, N. Ray 2008: The History of Children (and Childhood) in the Twenty-First Century. The Journal of the History of Childhood and Youth, 1 (1), 43–49. https://doi.org/10.1353/hcy.2008.0002 Hendrick, Harry 2008: The Child as a Social Actor in Historical Sources: Problems of Identification and Interpretation. Teoksessa Research with children: Perspectives and practices. Toimittaneet Pia Christensen ja Allison James. Lontoo: Routledge, 40–65. Heywood, Colin 2018: A History of Childhood: Children and Childhood in the West from Medieval to Modern Times. Cambridge: Polity Press. Hodder, Ian 2007: The ’social’ in archaeological theory: An historical and contemporary perspective. Teoksessa A Companion to Social Archaeology. Toimittaneet Lyn Meskell ja Robert W. Preucel. Malden–Oxford–Carlton: Blackwell Publishing, 23–42. https://doi.org/10.1002/9780470693605.ch1 Häkli, Jouni 2004: Meta hodos. Johdatus ihmismaantieteeseen. 2. painos. Tampere: Vastapaino. James, Allison – Jenks, Chris – Prout, Alan 1998: Theorizing Childhood. Cambridge: Polity Press. Jones, Owain 2003: ”Endlessly Revisited and Forever Gone”: On Memory, Reverie and Emotional Imagination in Doing Children’s Geographies. An ”Addendum” to ’To Go Back up the Side Hill’: Memories, Imaginations and Reveries of Childhood by Chris Philo. Children’s Geographies, 1 (1), 25–36. https://doi.org/10.1080/14733280302185 Jones, Owain 2013: ”I was born but”: Children as other/nonrepresentational subjects https://doi.org/10.21435/ht.288 monitieteinen lapsuuden historia 31 in emotional and affective registers as depicted in film. Emotion, Space and Society, 9, 4–12. https://doi.org/10.1016/j.emospa.2013.02.001 Kehily, Mary Jane 2004: Understanding childhood: an introduction to some key themes and issues. Teoksessa An Introduction to Childhood Studies. Toimittanut Mary Jane Kehily. Maidenhead – New York: Open University Press. Larsson, Anna – Norlin, Björn 2014: Introduction: Taking Pupils into Account in Educational History Research. Teoksessa Beyond the Classroom. Studies on Pupils and Informal Schooling Processes in Modern Europe. Toimittaneet Anna Larsson ja Björn Norlin. Frankfurt am Main: Peter Lang, 9–23. Loomba, Ania 2015: Colonialism/Postcolonialism. 3. painos. Lontoo – New York: Routledge. https://doi.org/10.4324/9781315751245 deMause, Lloyd 1974: The Evolution of Childhood. Teoksessa The History of Childhood. Toimittanut Lloyd deMause. New York: Psychohistory Press, 1–74. Miller, Sarah 2020: Historical methods. Teoksessa The SAGE Encyclopedia of Children and Childhood Studies. Toimittanut Daniel Thomas Cook. Lontoo: SAGE, 906–909. Morrison, Heidi 2012: What is the Global History of Childhood? Teoksessa The global history of childhood reader. Toimittanut Heidi Morrison. Lontoo: Routledge. Moruzi, Kristine – Musgrove, Nell – Pascoe Leahy, Carla (toim.) 2019: Children’s Voices from the Past: New Historical and Interdisciplinary Perspectives. Lontoo: Palgrave MacMillan. https://doi.org/10.1007/978-3-030-11896-9 Musgrove, Nell – Pascoe Leahy, Carla – Moruzi, Kristine 2019: Hearing Children’s Voices: Conceptual and Methodological Challenges. Teoksessa Children’s Voices from the Past: New Historical and Interdisciplinary Perspectives. Toimittaneet Kristine Moruzi, Nell Musgrove ja Carla Pascoe Leahy. Lontoo: Palgrave MacMillan, 1–28. https://doi.org/10.1007/978-3-030-11896-9_1 Nivala, Asko – Mähkä, Rami 2012:Tulkinnan polkuja: Kulttuurihistorian tutkimusmenetelmiä. Turku: k&h, Turun yliopisto, kulttuurihistoria. Puuronen, Vesa 2006:Nuorisotutkimus. Tampere: Vastapaino. Pöysä, Jyrki – Järviluoma, Helmi – Vakimo, Sinikka 2010: Luotuja kulkemaan. Johdatus vaeltaviin metodeihin. Teoksessa Vaeltavat metodit. Toimittaneet Jyrki Pöysä, Helmi Järviluoma ja Sinikka Vakimo. Kultaneito VIII. Joensuu: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura, 5–15. Rautio, Pauliina 2013: Children who carry stones in their pockets: On autotelic material practices in everyday life. Children’s Geographies, 11 (4), 394–408. https://doi.org/10.1080/14733285.2013.812278 Said, Edward W. 2011. Orientalismi. Suomentaneet Kati Pitkänen ja Joel Kuortti. Helsinki: Gaudeamus. de Saint Exupéry, Antoine 1943: The Little Prince. Kääntänyt Katherine Woods. Lontoo: Heineman. Shorter, Edward 1975: The Making of the Modern Family. New York: Basic Books. Sköld, Johanna – Vehkalahti, Kaisa 2016: Marginalized Children – Methodological and Ethical Issues in the History of Education and Childhood. History of Education, 45 (4), 403–410. https://doi.org/10.1080/0046760X.2016.1177609 https://doi.org/10.21435/ht.288