Monitoimijaisuus työntekijän voimavarana ja haasteena

Anneli Hujala & Helena Taskinen (toim.), Uudistuva sosiaalija terveysala (2020). Tampere: Tampere University Press, 215–240. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-359-022-9 Monitoimijaisuus työntekijän voimavarana ja haasteena Kaarina Mönkkönen & Taru Kekoni Johdanto Sosiaalija terveysalan uudistuminen edellyttää monitoimijaista yhteistyötä. Yhteistyö ei kuitenkaan aina ole helppoa, sillä sen onnistumiseen vaikuttavat monet tekijät, kuten työorientaatiot, erilaiset tietoperustat, toimintakulttuurit, lainsäädännön ja organisaatioiden reunaehdot sekä tapa ymmärtää omaa perustehtävää suhteessa muiden työhön. Moniammatillisia taitoja tulee harjoitella, jotta työskentelyn eri alojen yhdyspinnoilla on mahdollista onnistua. Tässä artikkelissa tarkastellaan sitä, miten muutokset vaikuttavat työntekijöiden työntekemisen tapoihin, ammatti-identiteetteihin ja asiantuntijuuksiin. Artikkelissa luodaan katsaus siihen, miten monialaisen työskentelyn taitoja voidaan kehittää työelämässä. Tarkastelun keskiössä ovat sosiaalija terveysalan ammattilaiset suhteessa laajempiin rakennemuutoksiin ja uudenlaisiin työntekemisen tapoi- 216 Kaarina Mönkkönen & Taru Kekoni Anneli Hujala & Helena Taskinen (toim.) hin. Paitsi rakenteellisella ja organisatorisella tasolla, käynnissä olevat muutokset vaikuttavat myös ammattilaisten työskentelyyn työntekijätasolla. Yhdessä toimimisen taitoja edistää moniammatillinen oppiminen jo opiskelun aikana. Muuttuvien ammatillisten asiantuntijuuksien tarkastelun kautta artikkelissa edetään pohdintaan siitä, miten muuttuvat rakenteet vaikuttavat itse työprosesseihin ja niiden kautta toteutuvaan sosiaalija terveysalan työhön. Moniammatillisuuden tarve sosiaalija terveysaloilla Sekä lainsäädännössä että ammattikäytännöissä monitoimijaisuutta on kuvattu moniammatillisuuden, monitieteisyyden tai monialaisuuden käsitteillä. Vaikka moniammatillisuuden tärkeä lähtökohta on hyödyntää asiakkaiden läheisverkostoja ja esimerkiksi kansalaistoimijoita, tässä tekstissä käytämme monitoimijaisuuden rinnalla myös moniammatillisuuden käsitettä, sillä ammattilaisilla on kuitenkin päävastuu prosessista. Vaade moniammatilliseen työskentelyotteeseen on korostunut viimeaikaisissa lainsäädännöllisissä ja muissa sosiaalija terveysalan toimintoja määrittävissä uudistuksissa. Moniammatillisuus ilmenee organisaatioiden kehittämisprosesseissa ja ammattityöhön liittyvissä odotuksissa, mikä näkyy moniammatillisuutta kuvaavien käsitteiden lisääntymisenä niin tutkimuksissa kuin poliittisissa ohjelmissa. Kyse on myös laajemmasta työelämän muutoksesta, jossa keskeisinä tulostekijöinä nähdään palvelujen integrointi, moniammatillinen yhteistyö, informaation avoin kulku, toimivat työprosessit ja työn vaikuttavuus. (Stenvall & Virtanen 2012; Syväjärvi & Pietiläinen 2016.) Samoja näkökulmia liittyy myös sosiaalija terveyspalvelujen integraatioon (sote-uudistus), jossa on kysymys myös työn uusista muodoista sekä ammattilaisten keskinäisestä yhteistyöstä. Näissä muutoksissa oleellisina kehittämismahdollisuuksina nähdään myös digitaalinen tiedonsiirto ja algorit- Monitoimijaisuus työntekijän voimavarana ja haasteena 217Uudistuva sosiaalija terveysala mit, jotka tuovat tulevaisuuden sosiaalija terveysalan työhön uusia työn tekemisen muotoja (esim. Jokinen 2017; ks. myös Saranto, Kinnunen, Jylhä & Kivekäs 2020 tässä julkaisussa). Lisäksi työelämän kehittämisessä on puhuttu jaetun työn (shared/joint work), avoimien innovaatiosysteemien (open innovation systems) ja monikanavaisen viestinnän tärkeydestä (multi-channel) (esim. European Commission 2016). Suomalaisessa keskustelussa moniammatillisuutta tarkastellaan usein yhteistoiminnan, dialogisuuden, moniäänisyyden, yhteisen tiedonmuodostuksen ja diversiteetin käsittein, jotka kuvastavat tiedon yhteistä rakentamista, moninaisuuden ja vastavuoroisen kohtaamisen tärkeyttä sosiaalija terveyspalveluissa. (Syväjärvi & Pietiläinen 2016; Mönkkönen, Kekoni & Pehkonen 2019). Palvelun kehittämisen kannalta onkin tärkeä pohtia, miten tieto rakentuu yksittäisen asiakkaan palveluprosessissa, miten eri toimijat hyödyntävät toistensa asiantuntemusta tai miten palveluprosessi etenee sujuvasti vaiheesta toiseen siten, että asiakkaan palvelu on toimiva kokonaisuus. Monitoimijaisuuden yhteydessä on käytetty jo 80-luvulla rajatyön (boundary work) käsitettä, jolla on kuvattu, miten arkisissa työkäytännöissä määritellään kunkin ammattilaisen työskentelyaluetta ja toimivaltaa ja miten ammattilaisen tai asiakkaan asiantuntijuus tulee huomioiduksi yhteistyössä (Gieryn 1983). Rajatyöhön liittyviin näkökulmiin moniammatillisen työn kannalta palaamme tarkemmin artikkelin lopussa. Sosiaalihuoltolain (L1301/2014) 41§ on otsikoitu ”Monialainen yhteistyö” ja siinä säädellään viranomaisen vastuusta huolehtia siitä, että asiakkaan tilannetta selvitettäessä tai siitä päätöstä tehdessä ja sosiaalihuoltoa annettaessa on oltava käytettävissä ”asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin nähden riittävästi asiantuntemusta ja osaamista”. Tällä tarkoitetaan sitä, että sosiaalihuoltoa toteutetaan yhteistyössä eri toimijoiden kanssa niin, että sosiaalihuollon ja tarvittaessa muiden hallinnonalojen palvelut muodostavat asiakkaan edun mukaisen kokonaisuuden. Laki velvoittaa siihen, että sosiaalihuollon työnte- 218 Kaarina Mönkkönen & Taru Kekoni Anneli Hujala & Helena Taskinen (toim.) kijän on oltava tarpeen mukaan yhteydessä eri yhteistyötahoihin ja asiantuntijoihin sekä henkilön omaisiin ja muihin hänelle läheisiin henkilöihin, jotta asiakkaan tilanteesta saadaan mahdollisimman tarkka kuva, ja hänen tarpeisiinsa pystytään parhaalle mahdollisella tavalla vastaamaan. Moniammatillisuuden osalta sosiaalihuoltolain velvoite ei kuitenkaan ole välttämättä helppo toteuttaa. Haasteet voivat liittyä esimerkiksi tietojen antamiseen ilman asiakkaan suostumusta tai asiakastietojen kirjaamiseen moniammatillisessa yhteistyössä sekä sosiaalija terveydenhuollon yhteisissä palveluissa. Joskus ammattilaisilla voi olla vaikeuksia saada tarpeellista virka-apua muilta viranomaisilta, vaikka laissa on säädetty sosiaalihuollon viranomaisen oikeus saada apua laissa säädettyjen tehtäviensä suorittamiseksi. Näistä moniammatilliseen työhön liittyvistä, eettisiä ja lainsäädännöllisiä haasteita sisältävistä tilanteista säädetään tarkemmin joissakin erityislaeissa sekä esimerkiksi laissa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (L812/2000) ja kirjaamisen osalta myös laissa sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista (L254/2015). Valtakunnallinen Eettinen neuvottelukunta (ETENE) seuraa sosiaalija terveyspalvelujen eettistä tilaa eri osa-alueilla ja antaa siihen liittyviä suosituksia sosiaalija terveyspalvelujen tuottajille. Neuvottelukunnan toiminnan tarkoituksena on potilaan ja asiakkaan perusoikeuksien, ihmisarvon, itsemääräämisen, yhdenvertaisuuden, oikeudenmukaisuuden sekä hyvän hoidon, hoivan, palvelun ja kohtelun edistäminen sosiaalija terveysalalla. ETENE:n toiminta perustuu potilaslakiin eli lakiin potilaan asemasta ja oikeuksista (L785/1992) ja lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (L812/2000). Eettisten sääntöjen noudattaminen, niiden seuranta sekä niiden vaaliminen työyhteisössä varmistavat asiakkaan kohtaamisen laatua ja turvallisuutta niin psyykkisellä, fyysisellä kuin sosiaalisellakin tasolla (Etene 2013). Esimiesten on myös tärkeä edellyttää riittävää yhteistyötä hyvän kokonaispalvelun laadun varmistamiseksi. Lähijohto vastaa työn edellytysten luomisesta, mutta Monitoimijaisuus työntekijän voimavarana ja haasteena 219Uudistuva sosiaalija terveysala jokainen ammattilainen on vastuussa omasta työsuorituksestaan. Siksi tarvitaan omien toimintatapojen kriittistä tarkastelua ja jatkuvaa kouluttautumista. Yhteistyöhön orientoitunut ammattilainen hakeutuu yhteistyöhön muiden kanssa ja on kiinnostunut oppimaan heidän työtavoistaan. (Hallamaa 2017.) Sosiaalija terveysalojen ammattilaisilla on yhteisiä eettisiä periaatteita, joissa korostetaan inhimillisen kohtaamisen merkitystä ja asiakkaan osallisuutta itseään koskevaan päätöksentekoon. Molemmilla aloilla keskeinen lähtökohta on ihmisarvo, joka on kirjattu myös kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Lisäksi ammattityötä ohjaavat kansalaisten perusoikeudet, jotka säädetään kansallisessa perustuslaissa. Lisäksi ammattialoilla on myös alakohtaisia eettisiä periaatteita, jotka ohjaavat ammatinharjoittamista. (esim. Lääkäriliitto 2014; Talentia 2017). Vaikka ammattilaiset toimivat eettisten periaatteidensa mukaisesti, kohtaavat he työssään myös erilaisia eettisiä ristiriitatilanteita, joissa noiden periaatteiden toteuttaminen on vaikeaa. Tällöin työn edellytykset eivät mahdollista oman ammattietiikan mukaista toimintaa, ja puhutaan eettisistä ristiriidoista ja eettisestä kuormituksesta. (Banks 2005; Weinberg & Banks 2019; Juujärvi, Kallunki & Luostari 2020). Moniammatilliset tilanteet saattavat lisätä näitä ristiriitoja, sillä ammattilainen saattaa kokea toisen tekemät ratkaisut moraalisesti väärinä. Tämä ei kerro tosiallisesti väärin toimisesta, sillä alojen ammattilaisilla on hiukan erilaisia painotuksia eettisissä ohjeissa ja niiden tulkinnassa. Esimerkiksi eräässä yliopistossa pidetyssä simulaatio-oppimistilanteessa tuli ilmi, että ammattilaiset suhtautuivat ensin hyvin kriittisesti toisten ammattilaisen ratkaisuihin. Lääkäri ja poliisi vetosivat ratkaisuissaan tarkkoihin toimintaohjeisiin. Ensihoitajat ja sosiaalityöntekijä tarkastelivat tilannetta pikemminkin asiakkaan kokemuksen näkökulmasta ollen myös valmiita joustamaan annetuissa ohjeissa. Moniammatillisen oppimisen kannalta oli keskeistä, että yhteisessä oppimiskeskustelussa kunkin ammattikunnan toiminnan lähtökohtia ja oikeutuksia pohdittiin yhdes- 220 Kaarina Mönkkönen & Taru Kekoni Anneli Hujala & Helena Taskinen (toim.) sä. Keskustelussa ymmärrys toisten ammattilaisten roolista ja tämän toiminnan oikeutuksesta selkiytyi ja syveni. Moniammatillisessa yhteistyössä eettistä arviointia ei tule tarkastella vain yhden tulkinnan perusteella, joko oikeana tai vääränä, jolloin tilanteen konteksti ja ammatillisen perustehtävän vaikutus ratkaisuihin jäävät usein huomiotta. (Mönkkönen, Silen-Lipponen, Kekoni & Saaranen 2021). Ammattilaisten työskentelyyn ovat tuoneet uusia ulottuvuuksia myös asiakkaan osallisuutta ja palvelun saatavuutta koskevat säädökset. Lainsäädännössä on asetettu määräaikoja (esimerkiksi hoitotakuu), joiden kuluessa potilaan tai asiakkaan on saatava palvelunsa. Lisäksi asiakkaan osallisuutta on pyritty vahvistamaan monin tavoin siten, että hänellä tulee olla entistä vahvempi rooli oman palvelunsa suunnittelussa ja oikeus saada itseä koskevaa tietoa (ks. myös Kivinen, Vanjusov & Vornanen 2020 tässä julkaisussa). Tämä edellyttää aiempaa selkeämpää dokumentointia ja asiakkaan mahdollisuutta saada tietoon häntä koskevat asiakirjat. (L812/2000.) Kokonaisuutena edellä olevat vaateet edellyttävät omien työtapojen entistä tarkempaa tarkastelua, jolloin tulee myös havaittua ne asiat, jotka kenties hidastavat asiakkaan saamaa apua. Usein hoitovirheiden ja palvelussa esiintyneiden laiminlyöntien yhteydessä ilmenee yhtenä puutteena se, että moniammatillista yhteistyötä ei ole tehty riittävästi tai siinä on ollut ongelmia. (Collin, Valleala, Herranen, Paloniemi & Pyhälä-Liljeström 2012; Oikeusministeriö 2013.) Monitoimijuus tai monialaisuus on näkyvästi esillä myös monenlaisissa kansallisissa ja paikallisissakin hankkeissa, ohjelmissa ja strategioissa, jotka enemmän tai vähemmän kiinnittyvät sosiaalija terveysalojen yhdistämispyrkimyksiin. Esimerkiksi kansallisessa Lapsija perhepalveluiden muutosohjelmassa (LAPE), jonka toimeenpanoa jatketaan vuosina 2020−2022 Sanna Marinin hallitusohjelman mukaisesti, tavoitellaan laajaa ”toimintakulttuurin muutoksen edistämistä ja yhdyspintaosaamisen vahvistumista” (LAPE 2019 Askelmerkit). Toimintakulttuurin muutos viittaa paitsi monitoimijaisen, sosiaalija terveysalojen osaamista tuloksellisemmin yhdistävän Monitoimijaisuus työntekijän voimavarana ja haasteena 221Uudistuva sosiaalija terveysala palvelujärjestelmän organisointiin, myös siihen, että palvelut olisivat entistä enemmän lapsija perhelähtöisiä. Ohjelmassa nähdään, että ammattilaisten tiiviillä yhteistyöllä voidaan vaikuttaa ongelmien ennalta ehkäisyyn tai niihin tarttumiseen riittävän varhain. Yhdyspintaosaamisella viitataan nimenomaan eri palvelualojen toimintaa yhdistävän työotteen vahvempaan osaamiseen. Aiemmin on puhuttu samassa yhteydessä rajapintaosaamisesta, mutta tämän rajoja ja eroja korostavan käsitteen tilalla on alettu käyttää yhdyspinnan käsitettä, joka korostaa rajoja paremmin organisaatioiden ja ammattilaisten keskinäisiä yhtymäkohtia (esim. Reina 2017). Miten nämä strategiset tai erilaisiin ohjelmiin tai lainsäädäntöön kirjatut vaateet sitten näkyvät yksittäisten ammattilaisten työssä ja siihen kohdentuvissa vaatimuksissa? Tätä kysymystä pohditaan seuraavassa luvussa. Monitoimijainen työ muuttaa ammattiidentiteettiä ja asiantuntijuutta Minkälaisia muutospaineita liittyy yksittäisen ammattilaisen työtehtäviin integraatiota ja yhteistyöstä korostavassa työelämän eetoksessa? Aiemmin sosiaalija terveysalalla tyydyttiin siihen, että työtehtäviä tehtiin paljolti yksin ja myös ammatti-identiteetti rakentui pääasiassa oman alan tietotaidon hallintaan. Nykyisin asiantuntijuus hahmotetaan dialogisemmin, mikä tarkoittaa sitä, että ollaan kiinteämmässä suhteessa eri toimijoihin ja asiantuntijatietoa rakennetaan yhdessä paitsi muiden alojen ammattilaisten, myös asiakkaan tai potilaan kanssa. (Yankelovich 2001; Seikkula & Arnkil 2005; Bayne-Smith, Mizrahi, Korazim-Körösy & Garcia 2014). On selvää, että asennoitumiseen vaikuttavat myös professioiden vahvat perinteet, joissa on totuttu ajamaan ennen kaikkea oman ammattikunnan näkökulmaa asioihin. Tällainen ajattelutavan muutos moniammatillisuuden arvostamisen osalta on onneksi muuttumassa ja ilmenee 222 Kaarina Mönkkönen & Taru Kekoni Anneli Hujala & Helena Taskinen (toim.) useissa moniammatillista työtä koskevissa tutkimuksissa (Shrader, Kern, Zoller, & Blue 2013; Rydenfält, Borell & Erlingsdottir 2019). Kyse on laajasta työelämän vuorovaikutuksellisesta muutoksesta, jossa osaaminenkin nähdään yhä enemmän yhteisasiantuntijuutena ja kykynä rakentaa tietoa yhdessä toisten ammattilaisten kanssa. Ammatti-identiteetti määritellään ihmisen ja työn väliseksi suhteeksi, jota määrittävät niin yhteiskunnalliset, sosiaaliset ja kulttuuriset käytännöt kuin työtä ohjaavat arvotkin (Kananoja 2007). Moniammatillisen työskentelyn keskiössä on ymmärrys yhtäältä eri alojen toisistaan poikkeavista rooleista ja toisaalta siitä, millaista lisäarvoa kukin ala tuo yhteiseen työskentelyyn. Tämä taas vaatii osaltaan riittävän vahvaa ammatti-identiteettiä, joka muotoutuu kunkin alan koulutuksessa (Isoherranen 2012). Toisaalta viimeaikaisessa monialaisen koulutuksen tutkimuksessa on myös havaittu, että liian vahvan ammatti-identiteetin syntyminen koulutuksen alkuvaiheessa – ja vasta tämän jälkeen moniammatillisten työskentelytaitojen opiskelu – ei tue moniammatillisten taitojen oppimista. Monialainen opiskelu tulisi aloittaa jo opintojen alkuvaiheessa samaan aikaan oman ammatillisen oppimisen ja ammatti-identiteetin vahvistamisen kanssa (Tervaskanto-Mäentausta 2018). Tämän vuoksi esimerkiksi yliopistoissa on rakennettu opintojaksoja, joissa kaikki sosiaalija terveydenhuollon ammatteihin kouluttautuvat (esim. lääketieteen, sosiaalityön, hoitotieteen ja sosiaalija terveysjohtamisen, farmasian, hammaslääketieteen opiskelijat) suorittavat yhteisiä niin sanottuja sote-opintoja. Tällä pyritään luomaan myös yhteneväistä sosiaalija terveydenhuollon tietoperustaa, vaikka luonnollisesti jokaisella tieteenalalla on myös omat, toisistaan poikkeavat lähtökohtansa. Maailman terveysjärjestö WHO on jo vuonna 2010 ilmestyneessä raportissaan ’Framework for Action on Interprofessional Education and Collaborative Practice’ tuonut esille, että moniammatillinen koulutus on perusedellytys terveydenhuollon tulosten, hoidon, laadun ja turvallisuuden parantamiseen maailmanlaajuisesti sekä yhteistyötaitoisten ammattilaisten saamiseksi terveydenhuollon alalle (WHO Monitoimijaisuus työntekijän voimavarana ja haasteena 223Uudistuva sosiaalija terveysala 2010). Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa moniammatillisen koulutuksen kehittäminen onkin keskitetty 2010-luvulla moniammatillista koulutusta kehittäviin, toteuttaviin ja tutkiviin keskuksiin yliopistojen sisällä (Brashers, Owen & Haizlip 2015). Tähän peilattuna moniammatillisiin taitoihin tähtäävä koulutus on suomalaisessa sosiaalija terveysalan koulutuksessa vielä vähäistä. Monialaiset opintojaksot ovat kuitenkin viime vuosina lisääntyneet. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopisto yhteistyössä Savonia ja Karelia ammattikorkeakoulujen sekä Kuopion yliopistollisen sairaalan kanssa on viime vuosina kehittänyt monialaisen suursimulaation menetelmää, jossa draaman keinoin esitetään suurelle yleisölle moniammatillisesti toteutuva asiakas-case, jota yleisö seuraa ja havainnoi, ja jonka oppimiskeskustelu käydään yhdessä osallistaen myös yleisöä. Tavoitteena suursimulaatioissa on moniammatillisten taitojen oppiminen sekä eri alojen ammattilaisten roolien ja tehtävien ymmärtäminen. Suursimulaatioihin on osallistunut parhaimmillaan yli 400 opiskelijaa, jotka ovat edustaneet lukuisia eri aloja eri koulutustasoilta. Suursimulaatioita on tarjottu myös täydennyskoulutuksena työelämässä oleville ammattilaisille, ja heitäkin on osallistunut niihin runsaasti. Kokemukset monialaisesta suursimulaatio-opetuksesta ovat rohkaisevia ja suursimulaatioiden kehittäminen ja toteuttaminen jatkuu edelleen. (Mönkkönen ym. 2019; Silen-Lipponen, Tiihonen, Kekoni & Saaranen 2019; Mönkkönen ym. 2021.) Myös muunlaista monialaista opetusta suomalaisissa korkeakouluissa on toteutettu. Turun yliopiston monialainen opetusklinikka on toiminut jo vuodesta 1997 alkaen, ja se on tiettävästi Suomen pitkäaikaisin monialaisen oppimisen ja opettamisen sovellus, jossa kolmen eri tieteenalan (sosiaalityö, psykologia, logopedia) opiskelijat työskentelevät yhdessä aitojen asiakastilanteiden äärellä (Mönkkönen ym. 2019, 118–122). Klinikkaopetusta on kehitetty myös Itä-Suomen yliopistossa yhdistäen sosiaalityön ja oikeustietieteiden opetusta asiakkaiden ohjausja neuvontatyön kontekstiin (Kekoni, Kainulainen, Tiilikainen, Mäki-Petäjä-Leinonen, Mönkkönen & Poikonen 2020). 230 Kaarina Mönkkönen & Taru Kekoni Anneli Hujala & Helena Taskinen (toim.) aiemmin itsestään soljuvat vuorovaikutustilanteet ovat muuttuneet tarkkaan säädeltyjen toimintamallien noudattamiseksi. Työn tehostamisen lisäksi nähdään, että palvelussa ei saa syntyä turhaa odottelua ja viivyttelyä, vaan tekemisten pitää tuottaa lisäarvoa asiakkaalle. Moniammatillisen työn kehittämisen kannalta oleellista on, että kaikki toimijat jakavat yhteiset säännöt ja onnistuvat hahmottamaan eri toimijoiden roolit kokonaisuudessa. Moniammatillisissa tiimeissä saattaa kuitenkin olla epäselvyyksiä eri toimijoiden rooleista. Ammattilainen saattaa kokea, että hänen roolinsa moniammatillisessa työryhmässä nähdään liian kapea-alaisesti tai hänen työhönsä liittyvä odotukset eivät ole perustehtävään nähden tarkoituksenmukaisia (Vaininen 2011; Kekoni, Mönkkönen, Hujala, Laulainen & Hirvonen 2019; Arajärvi, Mönkkönen, Kekoni & Toikko 2020). Kunkin ammattilaisen työpanos tulee arvioida suhteessa siihen, mitä lisäarvoa se tuottaa yhteisessä prosessissa ennen kaikkea asiakkaan kannalta. Lisäksi jokaisella ammattilaisella on henkilökohtainen vastuu itse tuoda oma asiantuntemuksensa ja työpanoksensa tarkoituksenmukaisesti osaksi yhteistä työskentelyä. Oli kyse sitten mistä toimintamallista tahansa, mallin vaikuttavuus syntyy vain asiantuntevassa käytössä, jossa asiakkaan arvokkaalla kohtaamisella on tärkeä asema. Edellä kuvattu Lean-mallikin voi pahimmillaan johtaa yksittäisen työntekijän käsissä liialliseen laskelmointiin, jossa vuorovaikutus asiakkaan kanssa tai moniammatillisen tiimin kanssa aletaan kokea tarpeettomana hukka-aikana (Mönkkönen 2018). Työ voi täyttää kenties sujuvan prosessin kriteerit, mutta asiakkaalle tuo nopea sujuvuus saattaa näyttäytyä epäinhimillisenä liukuhihnatyönä. Moni työntekijä kokee olevansa myös kohtuuttomien tehostamisvaatimusten keskellä tilanteessa, jossa resurssit ovat rajalliset (esim. Hirvonen 2019). Lean-mallia tahollaan kehittäneet Modig ja Ålström (2015, 47–49) varoittavatkin vääränlaisesta tehokkuusajattelusta, jossa keskitytään lähinnä resurssitehokkuuteen huomioimatta asiakkaan saamaa hyötyä ja prosessin kulkua kokonaisuudessaan. Monitoimijaisuus työntekijän voimavarana ja haasteena 231Uudistuva sosiaalija terveysala Sosiaalija terveysalojen uudistamispyrkimykset ovat käynnistäneet mittavia, konsulttivetoisia organisaatiouudistuksia, joissa pyritään tekemään asiakkaan palveluprosessi ja ammattilaisten keskinäinen työprosessi näkyväksi. Yhteistyön edistäminen on muuttuvan työelämän kannalta tavoiteltavaa, mutta sosiaalija terveyspalvelujen kehittäminen pelkästään liike-elämän muotivirtauksilla on kyseenalaista. Sosiaalija terveysalan ammattilaiset ovat kokeneet meneillään olevien uudistusten myötä työn autonomian menettämistä, työn vaatimustason nousemista sekä jatkuvan kiireen lisääntymistä. (Jokinen 2017). Julkisella sektorilla on monia lakiin sidottuja velvoitteita, joita yksittäinen työntekijä ei voi ohittaa (esim. Weinberg & Banks 2019). Sen sijaan jokaisen työntekijän tulee kuitenkin osata jäsentää, mistä kaikista osista oma työprosessi (esimerkiksi asiakkaan vastaanotto, varsinainen palvelu tai siihen liittyvä jälkituki) rakentuu. Tarvitaan valmistelua, ajanvarausta, kohtaamista, kirjaamista, muiden toimijoiden konsultointia ja asiakkaan saaman tuen jatkuvuuden varmistamista. Lisäksi ammattilaisen on oltava eettisesti valveutunut puuttumaan myös palvelun epäkohtiin ja mahdollisiin laiminlyönteihin. (Banks 2012; Weinberg & Banks 2019.) Vaikuttava moniammatillinen yhteistyö Keskustelu vaikuttavuudesta on lisääntynyt sosiaalija terveyspalvelujen arvioinnissa (ks. Miettinen, Selander & Linnosmaa 2020 tässä julkaisussa). Harvemmin puhutaan kuitenkin vuorovaikutuksen ja yhteistyön vaikuttavuudesta, mikä on työn vaikuttavuuden keskeinen ehto. Esimerkiksi terapiamenetelmiä arvioivassa tutkimuksessa, jossa käytettiin laajoja aineistoja ja vertailtiin eri menetelmiä, havaittiin, että yksittäisellä menetelmällä ei sinällään ole yhtä suuri merkitys kuin sillä, minkälainen suhde asiakkaaseen syntyy (Goldsmith, Lewis, Dunn & Bentall 2015). Samaa voi sanoa moniammatillisesta työskentelystä, jonka onnistuminen riippuu oleellisesti eri toimijoiden kyvystä toimia tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti yhdessä. 232 Kaarina Mönkkönen & Taru Kekoni Anneli Hujala & Helena Taskinen (toim.) Tämän vuoksi moniammatillista työskentelyä harjoitellaan draaman ja simulaation keinoin. Näiden pedagogisten menetelmien avulla on mahdollista tunnistaa vuorovaikutuksen onnistumiseen, mutta myös vuorovaikutuksen karikoihin liittyviä seikkoja omassa ammatillisessa toiminnassa. (Koponen & Julkunen 2015.) Ammattien välisen yhteistyön määrällä ja vuorovaikutuksen tavalla on oletettavasti vaikutusta siihen, minkälaiseksi moniammatillinen työskentely kehittyy. Alla olevassa kuviossa 1 esitämme hypoteettisen mallin, jossa moniammatillisen työn laatu on sidoksissa yhteistyön määrään ja yhteistyön organisoitumisasteeseen. Kuvio havainnollistaa sitä, miten moniammatillisen työskentelyn toteutumistapa riippuu tavastamme hahmottaa oma työroolimme suhteessa muiden ammattilaisten kanssa tehtävän yhteistyön määrään ja laatuun. Kuvio havainnollistaa myös, miten eri tavoin moniammatillinen yhteistyö voidaan ymmärtää. Kuvion alaosassa eri väristen pallojen jonolla kuvataan perinteistä moniammatillisen Eriytynyt työ Yhteistoiminta ja yhteisen tietämyksen rakentaminen Asiantuntijoiden lausunnot/arviot kootaan yhteen Kukin hoitaa prosessista oman osuuden. Jaettu työ Vähän yhteistyötä Paljon yhteistyötä Kuvio 1. Moniammatillisen työn luonne suhteessa yhteistyön määrään Monitoimijaisuus työntekijän voimavarana ja haasteena 233Uudistuva sosiaalija terveysala työskentelyn tapaa: ammattilaiset suorittavat työtehtävänsä peräkkäin eivätkä heidän työalueensa juurikaan kosketa toisiaan. Tällaista työtapaa voisi kuvata ketjun käsitteellä. Ketju syntyy siitä, että asiakas asioi peräkkäin eri asiantuntijoilla ja joutuu itse muodostamaan asioista kokonaisuuden. Asiakas saattaa vuosikausia asioida esimerkiksi TE-toimistossa työasioissa, Kelassa sosiaaliturvaan liittyvissä asioissa, mielenterveystoimistossa psyykkisten ongelmiensa vuoksi ja asuntotoimistossa asuntoasioissa. Tämä työskentelytapa sopii tilanteisiin, joissa asiakas osaa yhdistellä eri asioita ja selvittää niitä aktiivisesti itse tai tilanteisiin, joissa asiantuntijoiden näkemykset eivät ole pahasti ristiriidassa keskenään. Hiukan edistyneempää moniammatillisen työskentelyn muotoa kuvataan ympyrän sisällä olevilla monivärisillä palloilla, jotka kuitenkin ovat toisistaan vielä irrallaan. Tässä on kyse asiantuntijatiedon vaihdosta tiimissä siten, että eri ammattilaiset kyllä kokoontuvat pohtimaan asiaa yhdessä, mutta yhteistyössä ei vielä edetä syvemmälle asiantuntijuuden jakamisen alueelle. Tällöin asiantuntijoiden näkemykset ikään kuin liitetään toisiinsa rinnakkaisiksi lausunnoiksi, kuten erikoissairaanhoidossa usein tehdään. Vaikka joku usein kokoaa tiedon yhteen tai asiakkaan tilanteesta keskustellaan yhdessä, työskentely ei ole vielä siten yhteistoiminnallista, että eri asiantuntija-alueet sulautuisivat toisiinsa. Jos työyhteisöjen toimintakulttuuri on rakentunut yksin tekemiselle ja ammatilliselle autonomialle, saattaa oman työn jakaminen tuntua vaikealta tai toisen alueelle astuminen saatetaan kokea jopa uhkana omalle asiantuntijuudelle (Mikkeli & Pakkasvirta 2007; Isoherranen 2012; Mönkkönen & Puusa 2014). Vaikuttavassa moniammatillisessa työtavassa toteutuu jaetun työn idea, jolloin kaikkien ammattilaisten asiantuntijuus laajenee sulautuen yhdeksi kokonaisuudeksi. Kuvassa tätä yhteistyön astetta ilmentävät toisiinsa limittyvät, haaleamman väriset ja väreiltään osin yhteenkin sulautuneet pallot. Edellä kuvatun prosessiajattelun mukaisesti tämä näyttäytyy asiakkaalle yhtenäisenä työskentelynä, ja palvelu koetaan hyvin sujuvaksi. Modigin ja Ahlströmin (2015) mu- 234 Kaarina Mönkkönen & Taru Kekoni Anneli Hujala & Helena Taskinen (toim.) kaan ammattilaisten toimiessa hyvin yhdessä voi asiakas kokea olevansa hyvissä käsissä. Tällöin kyse on yhteisestä tiedonmuodostamisesta ja aidosta yhteistoiminnasta sekä dialogisuudesta (Seikkula & Arknkil 2005; Tsoukas 2009; Isoherranen 2012). Moniammatillinen yhteistyö laajentaa myös ammatti-identiteettiä siten, että oma asiantuntijuus nähdään aiempaa enemmän suhteessa toisten toimijoiden asiantuntijuuteen (Bayne-Smith ym. 2014; Best & Sharon 2019). Edellä käytimme ”rajat” käsitteen sijasta uudempaa, yhdyspinnan, käsitettä. Uusia yhdyspintoja ei kuitenkaan synny, ennen kuin joitakin rajoja on ylitetty. Kulttuurinen rajojenylitys tarkoittaa, että ammattilainen rohkaistuu perehtymään toisen alan toimintakulttuuriin ja työtapoihin ja haluaa oppia niistä. Asenteellinen rajojenylitys puolestaan edellyttää rohkeutta katsoa asioita uudesta perspektiivistä sekä kykyä kyseenalaistaa aiempia oletuksia ja uskomuksia. Ammatillinen rajojen ylitys on moniammatillisen työn ydintä ja tarkoittaa sitä, että näemme toisten ammattilaisten osaamisen oman ammattikunnan taitoja täydentävänä osaamisena. Tällöin kunkin ammattilaisen osaamista halutaan aidosti jakaa ja hyödyntää yli ammattirajojen. Sen sijaan rakenteellisesta rajanylityksestä voidaan puhua silloin, kun organisaation johto luo tarkoituksenmukaiset edellytykset moniammatilliselle työskentelylle siten, että eri yksikköjen erilaiset säännöt eivät asettuisi hyvän yhteistyön esteeksi. (Kekoni ym. 2019.) Jotta sosiaalija terveysalojen integraatio ja palvelujen kehittäminen toteutuisivat toivotulla tavalla, on eri alojen ammattilaisten voitava kehittää osaamistaan. Työntekijöillä on oltava mahdollisuus harjoitella ja opetella moniammatillisen työskentelyn taitoja, jotta työskentely eri alojen yhdyspinnoilla onnistuu. Valmiudet tulevaisuuden moniammatilliseen osaamiseen ja eri alojen osaamista yhdistävään työotteeseen luodaan parhaassa tapauksessa jo opiskeluaikana, tai vähintäänkin niitä tulisi voida harjoitella organisaatioissa ja työyhteisöissä ennen kuin uusia toimintatapoja otetaan käyttöön. Koulutuksen keinoin varmistetaan tulevaisuuden osaaminen, tapahtuipa se työelämässä tai jo siihen valmentavan opiskelun aika- Monitoimijaisuus työntekijän voimavarana ja haasteena 235Uudistuva sosiaalija terveysala na. Myös työelämässä toimivat ammattilaiset joutuvat kehittämään osaamistaan toimintaympäristön ja palveluiden muuttuessa ja jatkuvan kehittymisen vaade jatkuu läpi työuran. Moniammatillinen vuorovaikutusosaaminen on yksi tulevaisuuden osaamisessa vaadittava taito kaikilla ammattialoilla (Yankelovich 2001; Syväjärvi & Pietiläinen 2016). Moniammatillisen työn kehittämistä ohjaavat monet laajemmat työelämän ja lainsäädännön uudistukset, joissa korostetaan yhteistyötä, verkottumista, avointa viestintää eri toimijoiden kesken ja ennen kaikkea asiakkaan osallisuuden vahvistamista palveluprosessissa. Jokainen ammattilainen joutuu kehittämään yhteistyötaitojaan koko työuransa ajan. Yliopiston simulaatiokoulutuksissa on havaittu, että alan opiskelijat ja pitkän ammattilaiset tunnistavat hyvin samoja yhteistyön haasteita riippumatta siitä, onko kyse aloittelijasta tai kokeneesta asiantuntijasta (Mönkkönen ym. 2021; Saaranen, Silen-Lipponen, Palkolahti, Mönkkönen, Tiihonen & Sormunen 2020). Tämä kertoo siitä, että moniammatillinen osaaminen ei tule automaattisena kylkiäisenä ammattitutkinnon ja kokemuksen myötä, vaan se edellyttää myös työelämässä jatkuvaa harjoittelua ja oman toiminnan kriittistä arviointia. Olemme sosiaalija terveysalan työssä siirtyneet yhä enemmän yksin tekemisestä yhteisen tekemisen alueelle. Monitoimijainen työtapa voi edistää monin tavoin asiakastyön hallintaa ja työntekijän hyvinvointia. Se myös vahvistaa asiakastyön kannalta keskeisiä yhteistyösuhteita. Kun asioita jaetaan useiden toimijoiden kesken yhdessä, myös niiden kuormittavuus luonnollisesti vähenee ja oma osaaminen laajenee. Nämä myönteiset seikat edellyttävät toisaalta myös yhteistyösuhteiden vaalimista. Jokaisen työntekijän on tärkeää reflektoida ja arvioida omia vuorovaikutustapojaan ja -taitojaan sekä pohtia sitä, miten kukin omalla toiminnallaan voi edistää monitoimijaisen työn vaikuttavuutta. 236 Kaarina Mönkkönen & Taru Kekoni Anneli Hujala & Helena Taskinen (toim.) Lähteet Arajärvi Miina, Mönkkönen Kaarina, Kekoni Taru & Toikko Timo 2020. Sosiaalityön psykososiaalinen asiantuntijuus nuorisopsykiatrian moniammatillisen työyhteisön määrittelemänä. Janus 28(4), artikkelikäsikirjoitus hyväksytty julkaistavaksi. Argyris Chris 1998. On Organizational Learning. Blackwell, Oxford. Banks Sarah 2012. Ethics and Values in Social Work. Palgrave, Basingstoke. Bayne-Smith Marcia, Mizrahi Terry, Korazim-Körösy Yossi & Garcia Martha 2014. Professional identity and participation in interprofessional community collaboration. Issues in Interdisciplinary Studies 32, 103–133. Best Stephanie & Williams Sharon 2019. Professional identity in interprofessional teams: findings from scoping review. Journal of Interprofessional Care 33(2), 170–181. Brashers Valentina, Owen John & Haizlip Julia 2015. Interprofessional education and practice guide no. 2: Developing and implementing a center for interprofessional education. Journal of Interprofessional Care 29(2), 95–99. Collin Kaija, Valleala Ulla-Maija, Herranen Sanna, Paloniemi Susanna & Pyhälä-Liljeström Paula 2012. Moniammatillisen yhteistyön muodot ja haasteet päivystystyön hoitoprosessissa. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 49, 31–43. Etene 2013. Etiikan tila sosiaalija terveysalalla. Valtakunnallinen sosiaalija terveysalan eettinen neuvottelukunta. ETENEjulkaisuja 35. Sosiaalija terveysministeriö, Helsinki. http://urn.fi/ URN:ISBN:978-952-00-3263-0 European Comission 2016. Open Innovation. Open Science. Open to world – a vision for Europe. Directorate-General for Research and Innovation. Unit A1. B-1049 Brussels. Frost Nick, Robinson Mark & Anning Angela 2005. Social workers in multidisciplinary teams: Issues and dilemmas for professional practice. Child and Family Social Work 10(3), 187–196. Gieryn Thomas F. 1983. Boundary-Work and the Demarcation of Science from Non-Science: Strains and Interests in Professional Ideologies of Scientists. American Sociological Review 48(6), 781–795. Goldsmith L.P., Lewis S.W., Dunn G. & Bentall R.P. 2015. Psychological treatments for early psychosis can be beneficial or harmful, depending on the therapeutic alliance: an instrumental variable analysis. Psychological Medicine 45(11), 2365–2373. Hall Pippa 2005. Interprofessional teamwork: Professional cultures as barriers. Journal of Interprofessional Care 1, 188–196. Hallamaa Jaana 2017. Yhdessä toimimisen etiikka. Gaudeamus, Helsinki. Monitoimijaisuus työntekijän voimavarana ja haasteena 237Uudistuva sosiaalija terveysala Hirvonen Helena 2019. Julkisen palvelun tehostamisen uudet opit. Tarkastelussa lean-ajattelu. Työelämäntutkimus 17(2), 149–156. Hujala Anneli & Lammintakanen Johanna 2018. Paljon palveluja tarvitsevat asiakkaat keskiöön. Onnistu sote-integraatiossa -tutkimushankkeen tutkimusraportti. Kunnallisalan kehittämissäätiön julkaisu 12. https://kaks.fi/julkaisut/paljon-sote-palveluja-tarvitsevat-ihmisetkeskioon/ Hujala Anneli, Mustonen Erja, Klinga Charlotte, Lammintakanen Johanna, Laulainen Sanna & Taskinen Helena 2020. Integroiva johtaminen. Teoksessa Hujala Anneli & Taskinen Helena (toim.) Uudistuva Sosiaalija terveysala. Tampere University Press, Tampere, 131–149. Isoherranen Kaarina 2012. Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, Helsinki. Jokinen Eeva 2017. Sote-seikan sukupuoli. Teoksessa Eskelinen Teppo, Harjunen Hannele, Hirvonen Helena & Jokinen Eeva (toim.) Tehostamistalous. SoPhi. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä. 52–74. Jones Barbata & Farya Phillips 2016. Social work and interprofessional education in health care: a call for continued leadership. Journal of Social Work Education 52(1), 18–29. Juhila Kirsi 2016. Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina: sosiaalityön yhteiskunnalliset tehtävät ja paikat. Vastapaino, Tampere. Juujärvi Soile, Kallunki Elina & Luostari Heidi 2020. Ethical DecisionMaking of Social Welfare Workers in the Transition of Services: The Ethics of Care and Justice Perspectives. Ethics and Social Welfare 14(1), 65–83. Kananoja Aulikki 2007. Sosiaalityön asiakastyö, menetelmät ja orientaatiot. Teoksessa Kananoja Aulikki, Lähteinen Martti, Marjamäki Pirjo, Laiho Kristiina, Sarvimäki Pirjo, Karjalainen Pekka & Seppänen Marjaana (toim.) Sosiaalityön käsikirja. Tietosanoma, Jyväskylä, 98–104. Kangasniemi Mari, Hipp Kirsi, Häggman-Laitila Arja, Kallio Hanna, Karki Su-yen, Kinnunen Pirjo, Pietilä Anna-Maija, Saarnio, Viinamäki Leena, Voutilainen Ari & Waldén Anne 2018. Optimoitu soteammattilaisten koulutusja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitysja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Kekoni Taru, Kainulainen Anni, Tiilikainen Elisa, Mäki-Petäjä-Leinonen Anna, Mönkkönen Kaarina & Poikonen Heidi 2020. Integratiivista oppimista monitieteisen klinikkaopetuksen keinoin – oikeustieteiden ja sosiaalityön opiskelijoiden oppimiskokemuksia sosiaalioikeuden klinikkakurssista. Julkaisuprosessissa oleva käsikirjoitus. Kekoni Taru, Mönkkönen Kaarina, Hujala Anneli, Laulainen Sanna & Hirvonen Jukka 2019. Moniammatillisuus käsitteinä ja käytänteinä. Teoksessa Mönkkönen Kaarina, Kekoni Taru & Pehkonen Aini 238 Kaarina Mönkkönen & Taru Kekoni Anneli Hujala & Helena Taskinen (toim.) (toim.) Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttavaa vuorovaikutusta sosiaalija terveysalalla. Gaudeamus, Helsinki, 15–46. Kivinen Tuula, Vanjusov Heidi & Vornanen Riitta 2020. Asiakkaan ääni: osallisuus ja vaikuttamisen mahdollisuudet. Teoksessa Hujala Anneli & Taskinen Helena (toim.) Uudistuva Sosiaalija terveysala. Tampere University Press, Tampere, 267–293. Koponen Jonna & Julkunen Saara 2015. Theoretical Principles of SimulationBased Sales Communication Training. Simulation and Gaming 46(2), 137–147. L785/1992. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista. https://finlex.fi/fi/laki/ ajantasa/1992/19920785 L812/2000. Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista. https:// www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2000/20000812 L1301/2014 Sosiaalihuoltolaki. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/ 2014/20141301 L254/2015. Laki sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista. https://www.finlex.fi/ fi/laki/alkup/2015/20150254 Laajalahti Anne 2014. Vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittyminen tutkijoiden työssä. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä. LAPE 2019. Askelmerkit. Lapsi keskiöön – tuki arkeen. Power point -esitys Maria Kaisa Aula, Hankejohtaja STM, 14.1.2019. https://stm.fi/ documents/1271139/1953486/LAPE+2019+toimintasuunnitelma +mka+14012019_.pdf/8fcbffa2-1ee8-8c07-925c-7ab2380c8c20/ LAPE+2019+toimintasuunnitelma +mka+14012019_.pdf Lääkäriliitto. Lääkärin eettiset ohjeet. https://www.laakariliitto.fi/laakarintietopankki/kuinka-toimin-laakarina/eettiset-ohjeet/ Miettinen Janissa, Selander Kirsikka & Linnosmaa Ismo 2020. Sosiaalija terveyspalvelujen vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden tutkiminen. Teoksessa Hujala Anneli & Taskinen Helena (toim.) Uudistuva Sosiaalija terveysala. Tampere University Press, Tampere, 77–128. Mikkeli Heikki & Pakkasvirta Jussi 2007. Tieteiden välissä. Johdatus monitieteisyyteen ja poikkitieteisyyteen. WSOY, Helsinki. Modig Niklas & Pär Åhlström 2015. Tätä on lean. Ratkaisu tehokkuusparadoksiin. Suom. Maarit Tillman. Rheologica Publishing, Tukholma. Mönkkönen Kaarina 2007. Dialoginen asiakastyö. Edita Oy, Helsinki. Mönkkönen Kaarina 2018. Vuorovaikutus asiakastyössä. Kohtaaminen sosiaalija terveysalalla. Gaudeamus, Helsinki. Mönkkönen Kaarina, Kekoni Taru, Jaakola Anne-Mari, Profiam sosiaalipalvelut Oy:n henkilöstö & Pehkonen Aini 2019. Kohti monitoimijaista kehittämistä. Teoksessa Mönkkönen Kaarina, Taru Kekoni & Pehkonen Aini (toim.) Moniammatillinen yhteistyö. Monitoimijaisuus työntekijän voimavarana ja haasteena 239Uudistuva sosiaalija terveysala Vaikuttava vuorovaikutus sosiaalija terveysalalla. Gaudeamus, Helsinki, 112–148. Mönkkönen Kaarina, Kekoni Taru & Pehkonen Aini 2019. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaalija terveysalalla. Gaudeamus, Helsinki. Mönkkönen Kaarina & Puusa Anu 2014. From disunited to joint action – dialogue reflecting the construction of an organizational identity after a merger. Sage Open July–September, 1–13. Mönkkönen Kaarina, Silen-Lipponen Marja, Kekoni Taru & Saaranen Terhi 2021. Interprofessional understanding of ethical dilemmas: Learning experiences of simulation learning in social welfare and health care education. The Journal of Social Work Values and Ethics 18(2), artikkelikäsikirjoitus hyväksytty julkaistavaksi. Oikeusministeriö 2013. 8-vuotiaan lapsen kuolemaan johtaneet tapahtumat. Selvityksiä ja ohjeita 32/2013. http://urn.fi/ URN:ISBN:978-952-259-300-9 Reijula Jori & Iris Tommelein 2012. Lean hospitals: a new challenge for facility designers. Intelligent Buildings International 4(2), 1–18. Reina Timo 2017. Rajapinnoista yhdyspintoihin. Kuntaliiton yhdyspintaseminaari 30.3.2017, Kuntatalo. https://www.kuntaliitto. fi/sites/default/files/media/file/reina.pdf Riikonen Eero, Makkonen Mikko & Vilkkumaa Ilpo 2002. Hullun työn tauti. Vastapaino, Tampere. Rydenfält Christofer, Borell Jonas & Erlingsdottir Gudbjörg 2019. What do doctors mean when they talk about teamwork? Possible implications for interprofessional care. Journal of Interprofessional Care 33(6), 714–723. Saaranen Terhi, Silen-Lipponen Marja, Palkolahti Maria, Mönkkönen Kaarina, Tiihonen Miia & Marjorita Sormunen 2019. Interprofessional learning in social and healthcare - learning experiences from largegroup simulation in Finland. Nursing Open 7(6), 1978–1987. https:// doi.org/10.1002/nop2.589 Saranto Kaija, Kinnunen Ulla-Mari, Jylhä Virpi & Kivekäs Eija 2020. Digitalisaatio ja sähköiset palvelut uudistuvassa sosiaalija terveydenhuollossa. Teoksessa Hujala Anneli & Taskinen Helena (toim.) Uudistuva Sosiaalija terveysala. Tampere University Press, Tampere, 179–212. Shrader Sarah, Kern Donna, Zoller James & Blue Amy 2013. Interprofessional teamwork skills as predictors of clinical outcomes in a simulated healthcare setting. Journal of Allied Health 42(1), 1–6. Seikkula Jaakko & Arnkil Tom 2005. Dialoginen verkostotyö. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki. Silén-Lipponen Marja, Tiihonen Miia, Kekoni Taru & Saaranen Terhi 2019. Iäkkäiden hoidon opetus moniammatillisessa