Tekemättä jättämiset vastarintana

Outi Autti & Veli-Pekka Lehtola (toim.) Hiljainen vastarinta Tampere University Press 2019, 27–54. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-359-000-7 Tekemättä jättämiset vastarintana Kaisa Kärki Mitä tapahtuu, kun emme tee tiettyä tekoa vastustaaksemme jotakin? Voimme tarkoituksella jättää äänestämättä, jättää osallistumatta päätöksentekoon, kieltäytyä lihansyönnistä tai tai jättäytyä asepalveluksen ulkopuolelle. Osa tarkoituksellisista tekemättä jättämisistä vaikuttaa sisältävän vastarintaa jotakin asiaa, kuten kapitalismia, hallintoa, lihateollisuutta tai armeijaa, kohtaan. Tämä artikkeli tutkii sitä, onko yhteiskuntatieteissä riittävä käsitteellinen kieli tällaisista ilmiöistä puhumiselle. James Scottin ja Albert Hirschmanin mukaan sellaiset käsitteet kuin kansalaistottelemattomuus ja omatuntoperusteinen kieltäytyminen, jotka kuvaavat virallista, julkista ja näkyvää vastarintaa, eivät riitä tavoittamaan piileviä vastarinnan muotoja. Jotta voitaisiin erottaa piilevän vastarinnan piiriin kuuluvat tekemättä jättämiset muista tekemättä jättämisistä, tarvitaan kuitenkin teon filosofista analyysiä. Kaisa Kärki 28 Johdanto Teon filosofiaa on käytetty yhteiskuntatieteiden filosofiassa esimerkiksi analyyttisen sosiologian perusolettamuksia systematisoi taessa1. Perinteisesti teon filosofiassa teolla on viitattu tarkoitukselliseen ruumiinliikkeeseen2. Mutta koostuuko vastarinta välttämättä toimijoiden teoista? Monet vastarinnan muodot vaikuttavat olevan sellaisia, että ne eivät edellytä tarkoituksellista ruumiinliikettä. Toimija voi esimerkiksi vastustaa alkoholipolitiikkaa kieltäytymällä juomasta alkoholia. Hän voi boikotoida yritystä olemalla ostamatta sen tuotteita. Hän voi vastustaa yliopistouudistusta jättämällä vastaamatta kyselyyn tai vastustaa parlamentaarista demokratiaa jättämällä äänestämättä. Tällaiset tilanteet sisältävät toimijan tarkoituksellisia tekemättä jättämisiä. Tekemättä jättämisiä koskevat käsitteet eivät tyhjene niihin tekoihin, joita toimija tekee teon sijaan. Esimerkiksi absolutismin käsitteen riittävä ehto ei ole mehun tai teen juominen vaan alkoholin tarkoituksellinen juomattomuus. Tällaisten ilmiöiden tavoittamiseksi tässä artikkelissa sovelletaan juuri tekemättä jättämisten filosofiaa. Väitän, että tekemättä jättämisten filosofiaa voidaan käyttää niin kuin teon filosofiaakin käsitteellistämään ilmiöitä, joita yhteiskuntatieteissä tutkitaan. Tarkoitukselliset tekemättä jättämiset ovat tilanteita, joissa ei ole sattumaa, että toimija ei tee jotakin tekoa. Sen sijaan toimija tarkoituksella jättää jonkin teon tekemättä tai aikoo ainakin yrittää olla tekemättä sitä. Teko, jonka toimija jättää tekemättä, voi olla yksinkertainen tai monimutkainen: voin tarkoituksella jättää osallistumatta päätöksentekoon tai tarkoituksella jättää vastaamatta tiettyyn kysymykseen. Teon filosofiassa toimijan tekemättä jättämisistä on käytetty monenlaisia ilmauksia, mutta pitäydyn tässä tarkoituksellisen tekemättä jättämisen käsitteessä, josta käytän myös termiä intentionaalinen omissio3. Tekemättä jättämisten filosofia ei ole yhtenäinen teoria – ainakaan vielä. Vastarinta taas on käsite, jota käytetään valtaosassa yhteiskuntatieteitä4, mutta se on käsitteenä epämääräinen ja sen tarkasta alasta on 1 Katso esim. Hedström 2005. 2 Davidson 1980, 50. 3 Tarkoituksellisen tekemättä jättämisen eli intentionaalisen omission käsitteen käyttö perustuu Clarken käsitteellistykseen (2010, 2014). 4 Vinthagen & Johansson 2013, 11. Tekemättä jättämiset vastarintana 29 ollut erimielisyyttä5. Kuitenkin vastarinnan käsitteen peruselementeistä voidaan muodostaa yhtenäinen käsitys. Tässä artikkelissa pyrin luomaan yhteyttä näiden käsitteellisten keskustelujen välille. Toisaalta pyrin soveltamaan vastarinnan peruselementtejä tekemättä jättämisten filosofiaan, toisaalta taas pyrin argumentoimaan vastarinnan käsitteen alle kuuluvaksi myös tekemättä jättämisiä pelkkien tekojen lisäksi. Artikkelin lopussa pyrin perustelemaan sitä, miksi yhteiskuntatieteiden ja filosofian pitäisi tehdä yhteistyötä toimijuuden teorian edelleen kehittämisessä. Yhteiskuntatieteissä tekemättä jättämisiä on voitu ajatella vastarinnan muotoina ainakin James Scottin arkipäiväisen vastarinnan ja Albert Hirschmanin exitin käsitteiden alla. Scottin ja Hirschmanin teorioissa tarkoitukselliset tekemättä jättämiset nähdään implisiittisesti yhteiskuntatieteissä olemassa olevina ilmiöinä, joilla on syitä ja seurauksia. Sekä Scottin että Hirschmanin näkemykset viittaavat siihen, että perinteiset vastarinnan käsitteet – kuten kansalaistottelemattomuus ja omatuntoperusteinen kieltäytyminen, jotka kuvaavat virallista, julkista ja näkyvää vastarintaa – eivät välttämättä riitä tavoittamaan piileviä vastarinnan muotoja. Siksi tässä artikkelissa tällaiset piilevät ilmiöt pyritään asettamaan osaksi toimijuuden teoriaa. Toimijan tarkoitukselliset tekemättä jättämiset ovat asioita, joita ei voi suoraan havaita. Siksi ne voidaan yhteiskuntatieteissä helposti niputtaa esimerkiksi epäluottamukseksi. Sosiologian filosofi Daniel Littlen mukaan teoreettinen käsite on hyödyllinen, jos se auttaa muotoilemaan hypoteeseja jonkin ilmiön taustalla olevista suoraan havaitsemattomista mekanismeista tai jos se auttaa tuomaan empiiristä järjestystä johonkin ilmiöön6. Tekemättä jättämisten käsitteellinen kieli voi osaltaan vastata molempiin vaateisiin yhteiskuntatieteissä. On mahdollista, että oleellisia mekanismeja jää huomaamatta, jos tutkijan on käytettävä epäselvää kieltä puhuessaan tekemättä jättämisistä. Tämän artikkelin tarkoituksena on osaltaan selventää niitä eroja, joita tarkoituksellisilla tekemättä jättämisillä on keskenään, ja erottaa ne sellaisista ilmiöistä kuin tahdonheikkous ja teossa epäonnistuminen, joihin ne saattavat sotkeentua. 5 Hollander & Einwohner 2004, 549. 6 Little 2016, 26. Kaisa Kärki 30 Tässä artikkelissa tarkoituksena on kehittää nimenomaan ei-normatiivista käsitteistöä tekemättä jättämisistä puhumiselle. Tavoitteena on hahmottaa paremmin, millaisia tekemättä jättämisiä ylipäätään on olemassa, ennen kuin arvioidaan niiden normatiivista statusta. Kun tekemättä jättämisestä puhutaan normatiivisessa mielessä, viitataan sellaiseen tekoon, jonka toimija on jättänyt tekemättä mutta joka hänen olisi pitänyt tehdä. Kun taas puhutaan tekemättä jättämisestä ei-normatiivisessa mielessä, tarkoitetaan sellaista tilannetta, jossa toimija ylipäätään jättää jotain tekemättä. Normatiivisessa mielessä toimijan tekemättä jättämiset ovat määriteltävissä ulkopuolelta, mutta mitä tulee tekemättä jättämisten tarkoituksellisuuteen, toimija itse tietää parhaiten, jättikö hän jonkin teon tekemättä tarkoituksella vai ei. Seuraavassa kehitän edelleen ei-normatiivista käsitteellistä kieltä tekemättä jättämisistä puhumiselle, koska jos yhteiskuntatieteilijän käytössä on vain normatiivisia käsitteitä tekemättä jättämisille, voi seurata käsitteellisiä epäselvyyksiä. Jos esimerkiksi voidaan puhua vain epäonnistuneista teoista, on mahdotonta käsitellä onnistuneita tekemättä jättämisiä. Jos käytössä on vain laiskuuden käsite, on vaikea puhua työläästä tekemättä jättämisestä. Taustalla on ajatus, että myös normatiivinen tekemättä jättämisten käsittely hyötyy ei-normatiivisten käsitteiden käytöstä. Tällöin käytetyt käsitteet eivät ennalta määrittele käsiteltävän asian normatiivista statusta vaan siitä voidaan kiistellä. Vastaavasti esimerkiksi lääketieteen etiikassa Michael Hickson on kyseenalaistanut omatuntoperusteisen kieltäytymisen käsitteen käytön7. Hoitohenkilökunnan kieltäytymisiä on kuvattu omatuntoperusteisen kieltäytymisen käsitteellä, mutta Hicksonin mukaan omantunnon käsite ei kuitenkaan ole välttämätön, kun pohditaan hoidossa tapahtuvien kieltäytymisten etiikkaa8. Hicksonin mukaan keskustelu kieltäytymisten etiikasta on ajautunut sivuraiteille, kun on koettu tarvetta määritellä omatunto ennen kuin on voitu puhua siitä, onko tällainen kieltäytyminen sallittavaa vai ei. Lääketieteen etiikassa omatuntoperusteinen kieltäytyminen on voitu määritellä esimerkiksi tilanteena, jossa toimija on kiinnostunut omatuntonsa suojelemisesta sen sijaan, että pyrkisi saamaan aikaan muu7 Hickson 2010. 8 Ibid., 174. Tekemättä jättämiset vastarintana 31 tosta tilanteeseen9. Tällöin ongelmana on, että hoitamisesta kieltäytymistä ajatellaan määritelmällisesti oman edun ajamisena10. Hicksonin mukaan kieltäytymisten motiiveja pitäisikin tutkia empiirisesti sen sijaan, että ne päätetään etukäteen käyttämällä niistä normatiivista käsitettä11. Tekemättä jättämisiä on ylipäätään tutkittu esimerkiksi teon filosofian lisäksi ainakin rikosoikeuden teoriassa ja etiikassa. Tavoitteena on ollut tutkia sitä, miten olemme moraalisessa tai rikosoikeudellisessa vastuussa niistä asioista, joita emme tee. Esimerkiksi ero tappamisen ja kuolemaan puuttumattomuuden välillä on herättänyt keskustelua etiikassa. Vaikuttaisikin siltä, että vaikka itse toimijuuden teoria on jossain määrin laiminlyönyt tekemättä jättämisten tutkimusta, niiden teoriaa on kehitetty siellä, missä sitä tarvitaan – esimerkiksi lääketieteen etiikassa on käytännön syistä ollut tarvetta kehittää omatuntoperäisen kieltäytymisen käsitettä. Tässä artikkelissa käsitellään ensisijaisesti tarkoituksellisia tekemättä jättämisiä – ei vain niitä tekemättä jättämisiä, joista olemme vastuussa tai jotka ovat moraalisesti arveluttavia. Tarkoitukselliset tekemättä jättämiset voidaankin erottaa niistä tekemättä jättämisistä, joista olemme moraalisesti vastuussa, sillä vaikuttaisi siltä, että olemme vastuussa myös monista ei-tarkoituksellisista tekemättä jättämisistämme. Esimerkiksi toimijaa, joka jättää huolehtimatta lapsensa ravitsemuksesta, voidaan pitää moraalisesti vastuussa siinäkin tapauksessa, että hän vain unohti ruokkia lapsensa. Seuraavaksi avaan tarkemmin ei-normatiivisen tarkastelun kannalta keskeisiä käsitteitä ja vastarinnan minimaalista määritelmää, joka perustuu Jocelyn Hollanderin ja Rachel Einwohnerin systematisoimaan sosiologiseen keskusteluun vastarinnan peruselementeistä. 9 Childress 1997, 409. 10 Hickson 2010, 174. 11 Ibid., 128. Kaisa Kärki 32 Käsitteistä Intentionaalinen omissio Intentionaalisella omissiolla tarkoitan toimijan tekemättä jättämistä, joka sisältää aikomuksen ainakin yrittää olla tekemättä tiettyä tekoa. Pelkkä aikomus jättää jotakin tekemättä ei kuitenkaan ole intentionaalisen omission riittävä ehto. Intentionaalisessa omissiossa toimija myös jättää teon tekemättä, ei vain aio tai yritä jättää sitä tekemättä. Omission ei-normatiivisessa käytössä jätämme joka hetki äärettömän määrän tekoja tekemättä, mutta vain osa näistä tekemättä jättämisistä on intentionaalisia. Vaikka tarkoitukselliset tekemättä jättämiset voivat tapahtua samaan aikaan kuin teot, ne eivät kuitenkaan ole palautettavissa toimijan tekojen summaan. Joskus jotakin tekoa tai toimintaa voidaan kuvata myös tekemättä jättämisenä – toimija voi vaikkapa tarkoituksellisesti olla lopettamatta kuiskailua. Teon filosofisessa mielessä tällöin puhutaan kuitenkin teosta tai toiminnasta. Kuiskailun lopettaminen ei ole teko, jonka toimija voi jättää tekemättä, jos teko määritellään tarkoituksellisena ruumiinliikkeenä. Kuiskailun lopettamatta jättäminen ei siis täytä tarkoituksellisen tekemättä jättämisen välttämätöntä ehtoa – sitä, että toimija jättää jonkin teon tekemättä. Tarkoitukselliset tekemättä jättämiset eivät siis ole vain vaihtoehtoisia kuvauksia teoille. Toimija voi jättää nostamatta kättään tarkoituksellisesti ja jatkaa syömistä samaan aikaan. Tarkoituksellinen käden nostamatta jättäminen ei kuitenkaan tyhjene syömisen kuvaukseen. Jotakin oleellista jää kuvauk sen ulkopuolelle, ja tämä jokin on toimijan tarkoituksellinen tekemättä jättäminen. Tekemättä jättämiset ovat yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle haastavia, sillä ne näyttävät ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta samalta: toimija ei tee jotakin tekoa. Vaikka tarkoitukselliset tekemättä jättämiset voivat olla vaikeasti havaittavia, ei kuitenkaan ole syytä ajatella, että niitä ei ole olemassa tai että niitä ei voitaisi tutkia. Yhteiskuntatieteissä postuloidaan tyypillisesti ilmiöitä, joita ei voi suoraan havaita. Vain toimija itse voi tietää, jättikö hän jonkin teon tekemättä tarkoituksellisesti, laiskuuttaan, huomaamattomuuttaan, tietämättömyyttään tai vastarinnasta. Siksi tarvitaan ensimmäisen persoonan Tekemättä jättämiset vastarintana 33 näkökulmaa, jotta erilaisia tekemättä jättämisiä voidaan tunnistaa toisistaan. Filosofinen analyysi voi auttaa hahmottamaan, mitä tarkoitetaan tekemättä jättämisillä ja millaisia tekemättä jättämisiä ylipäätään on olemassa. Tekemättä jättämisten empiirinen tutkimus taas vaatii toimijoiden itsensä kuulemista. Niiden tutkiminen voi tapahtua välillisesti vaikkapa tutkimalla toimijoiden asenteita tiettyjä tekoja kohtaan. Kaikki tarkoitukselliset tekemättä jättämiset eivät sisällä toimijan vastustusta mitään kohtaan. Toimija voi vaikkapa tarkoituksella jättää vastaamatta puhelimeen keskittyessään tiskaamiseen, vaikka hänellä ei olisi mitään puhelimeen vastaamista vastaan. Joissain tapauksissa vaikuttaisi kuitenkin siltä, että toimija tarkoituksella jättää jonkin teon tekemättä siksi, että hän vastustaa tätä tekoa tai jotakin, mitä se edustaa. Esimerkiksi: (1) Toimija voi vastustaa armeijaa jättämällä tarkoituksella osallistumatta kutsuntoihin. (2) Toimija voi vastustaa sotilasjunttaa jättämällä tarkoituksellisesti syömättä nälkälakossa. (3) Toimija voi vastustaa yhteiskuntajärjestelmää jättämällä äänestämättä. (4) Toimija voi vastustaa alkoholipolitiikkaa kieltäytymällä juomasta alkoholia. Tällaisissa tapauksissa teko, jonka toimija jättää tekemättä, on jotakin sellaista, jonka tekemistä hän vastustaa. Tällaiset tekemättä jättämiset eivät ole olleet teon filosofiassa systemaattisen tutkimuksen kohteena, mutta ne mainitaan usein, kun tekemättä jättämisiä käsitellään. Clarke mainitsee pidättäytymisen, boikotoinnin ja paastoamisen esimerkkeinä intentionaalisista omissioista12. Carl Ginet mainitsee äänestämättä jättämisen esimerkkinä tarkoituksellisesta tekemättä jättämisestä13. John Kleinig luettelee kieltäytymisen, välttämisen, lykkäämisen ja pidättäytymisen tekemättä jättämisten luokkaan kuuluvina asioina14. Gilbert Ryle mainitsee absolutistin ja kasvissyöjän, jotka tarkoituksella ja säännöllisesti jättävät juomatta alkoholia ja syömättä lihaa15. 12 Clarke 2010, 158. 13 Ginet 1990, 1. 14 Kleinig 1986, 3. 15 Ryle 1979, 105. Kaisa Kärki 34 Jotkut tarkoitukselliset tekemättä jättämiset siis ovat sellaisia, että ne vaikuttavat sisältävän toimijan vastustuksen tekoa kohtaan. Seuraavassa tarkastelen sitä, millaisia käsitteellisiä keinoja yhteiskuntatieteissä on tällaisista ilmiöistä puhumiselle. Ensin kuitenkin tarkennan, mitä tarkoitan vastarinnalla. Vastarinta Vastarinta on yleinen käsite yhteiskuntatieteissä. Vastarintatutkijoiden Stellan Vinthagenin ja Anna Johanssonin mukaan se on syvästi sosiologinen käsite, joka on keskeinen myös sukupuolentutkimuksessa, queer-tutkimuksessa, maaseutututkimuksessa ja poststrukturalistisessa suuntauksessa16. Sosiologiassa vastarinnan käsitettä on kuitenkin käytetty moninaisilla, epätarkoilla ja ristiriitaisillakin tavoilla17. Hollanderin ja Einwohnerin mukaan vastarinnan käsitteelliset epäselvyydet eivät kuitenkaan koske sen keskeistä ydintä, sillä on ilmeistä, että vastarinta pitää sisällään vastustavaa toimintaa18. Analysoidessaan vastarinnan käsitteen määritelmiä sosiologian journaaleissa Hollander ja Einwohner löysivät kaksi peruselementtiä, jotka esiintyvät lähes kaikissa vastarinnan määritelmissä. Toinen vastarinnan ydinelementti on toiminnallinen luonne siten, että toiminta käsitetään laajassa mielessä. Vastarinta ei näyttäydy sosiologiassa pelkkänä toimijan ominaisuutena tai olotilana vaan sen nähtiin välttämättä sisältävän aktiivista toimintaa. Toinen vastarinnan ydinelementti on Hollanderin ja Einwohnerin mukaan vastustava luonne. Erilaisissa vastarinnan määritelmissä sitä luonnehtivat ilmaukset, kuten ”vastustaa”, ”hylätä” tai ”haastaa”19. Hollanderin ja Einwohnerin mukaan vastarinta siis välttämättä sisältää toimintaa ja tämä aktiivisuus tapahtuu vastustuksesta jotakin tai jotakuta vastaan20. Minimaalinen vastarinnan määritelmä, jota tässä käytän, perustuu Hollanderin ja Einwohnerin näkemykseen. Vastarinnan voidaan ajatella olevan perusluonteeltaan käyttäytymistä, joka syntyy toimijan 16 Vinthagen & Johansson 2016, 417. 17 Hollander & Einwohner 2004, 534. 18 Ibid., 546. 19 Ibid., 538. 20 Ibid., 539. Tekemättä jättämiset vastarintana 35 vastustuksesta jotakin asiaa kohtaan. Minimaalisen määritelmän käytön tarkoituksena ei ole haastaa rajoitetumpia vastarinnan määritelmiä vaan löytää tapa puhua siitä siten, että ei olla rajoituttu tiettyyn diskurssiin tai tilanteeseen. Tällainen määritelmä ei esimerkiksi sisällä oletusta siitä, että vastarinnan pitäisi olla välttämättä vaikuttavaa. Samalla se ei sisällä oletusta, että vastarinta olisi vain ideaalisissa olosuhteissa toimivien mahdollisuus. Minimaalisen vastarinnan määritelmän mukaan vastarintaa voi esiintyä myös tilanteissa, joissa toimijalla on vähän mahdollisuuksia saada aikaan aktuaalista muutosta. Oletan, että toiminnalla tässä yhteydessä voidaan tarkoittaa niin tekoja kuin tekemättä jättämisiäkin. Hollander ja Einwohner laskevat vetäytymiset vastarinnan piiriin, mutta he asettavat ne piilevän vastarinnan käsitteen alle. Piilevällä vastarinnalla (engl. covert resistance) he viittaavat vastarintaan, joka on tarkoituksellista mutta jota vastarinnan kohteet eivät havaitse21. Osa vastarinnasta on tarkoitettu näkyväksi, osa taas on tarkoituksella piilotettu22. Oletan, että vastarinnan ei tarvitse tulla havaituksi ollakseen vastarintaa. Jos vain havaittu vastarinta määrittyy vastarinnaksi, piilevät vastarinnan muodot suljetaan määritelmällisesti käsitteen ulkopuolelle. Seuraavassa oletetaan vain, että käyttäytyminen on vastarintaa toimijan itsensä mielestä. Minimaalinen määritelmä ei määrää, mihin vastarinta voi kohdistua. Seuraavassa oletan, että toimijan vastustus vastarinnassa voi kohdistua monenlaisiin asioihin. Hollanderin ja Einwohnerin mukaan toimija voi vastustaa esimerkiksi potentiaalista raiskaajaa, työnantajaa, valtiovaltaa tai sukupuoleen kohdistuvaa oletusta23. Jos oletetaan, että tekemättä jättämiset voivat kuulua vastarinnan käsitteen alle, täytyy kuitenkin huomata, että tarkoitukselliset tekemättä jättämiset eivät ole pelkkiä vastustusasenteita. Kun toimija jättää äänestämättä vastustaakseen demokratiaa, hän ei ole vain asennoitunut tietyllä tavalla demokratiaa kohtaan. Tällaisessa tarkoituksellisessa tekemättä jättämisessä toimijan vastustusasenne muuttuu käyttäytymiseksi – saa aikaan tietynlaisen toimimattomuuden. 21 Ibid., 545. 22 Ibid., 540. 23 Ibid., 536. Kaisa Kärki 42 man tuotot tai jäsenten määrä laskee.53 Näistä merkeistä organisaation johto voi huomata, että laadun heikkenemistä on tapahtunut. Voice puolestaan on varsinainen pyrkimys muuttaa niitä käytäntöjä, joihin asiakas tai jäsen on tyytymätön. Voice on pyrkimys muuttaa epätyydyttävää tilannetta siinä missä exit on pakoa epätyydyttävästä tilanteesta. Voice voi ottaa monia muotoja, ja se voikin olla esimerkiksi kirjelmä johdolle, addressi korkeammalle taholle tai julkinen protesti.54 Exit on Hirschmanin mukaan yksityinen, anonyymi, välillinen ja salainen, kun taas voice on sen vastakohta – poliittista toimintaa parhaimmillaan55. Siinä missä taloustieteilijät ovat havainneet exitin paremmin kuin voicen, muut yhteiskuntatieteilijät ovat Hirschmanin mukaan olleet altiita tunnistamaan voicen paremmin kuin exitin. Poliittisena toimintana exit on jopa leimattu rikolliseksi ja petolliseksi toiminnaksi.56 Hirschmanin mukaan molemmat mekanismit pitäisi tunnistaa paremmin, ja hän pyrkikin osoittamaan yhteyden taloustieteellisten ja poliittisten mekanismien välillä57. Exitin ja voicen käsitteitä onkin käytetty ylipäätään laajemmin yhteiskuntatieteissä rajoittumatta taloustieteelliseen keskusteluun. Exit koostuu tekemättä jättämisistä, joista monet sisältävät vastarintaluonteen jotakin asiaa kohtaan. Esimerkiksi tietyn firman tuotteiden tarkoituksellinen ostamatta jättäminen firman epäeettisen toiminnan vastustamisena kuuluu exitin käsitteen alaan. Exit ja voice johtuvat toimijoiden tyytymättömyydestä tuotteen tai toiminnan laatuun. Mutta onko tyytymättömyys välttämättä vastarintaa? Exitin ala vaikuttaisi olevan toisaalta laajempi kuin tekemättä jättämiset vastarintana, sillä vastarinta sisältää vastustuksen. Tyytymättömyys voi olla vain tyytyväisyyden puutetta, eikä pelkkä välinpitämättömyys riitä täyttämään vastarinnan ehtoja. Vastarinta vaikuttaisi vaativan voimakkaamman vasta-asenteen kuin pelkän tyytyväisyyden puutteen. Toisaalta exitin ala on rajatumpi kuin tekemättä jättämiset vastarintana. Exit viittaa pääsääntöisesti jonkin toiminnan lopettamiseen. Tekemättä jättämiset 53 Ibid., 4. 54 Ibid., 30. 55 Ibid., 16. 56 Ibid., 17. 57 Ibid., 18. Tekemättä jättämiset vastarintana 43 vastarintana eivät kuitenkaan edellytä toimintaa, joka päättyy. Siinä missä toimija ei voi olla lakossa ilman että hän olisi aiemmin työskennellyt, tarkoituksellinen työn tekemättömyys vastarinnan muotona ei edellytä työskentelyn tarkoituksellista lopettamista. Exit on väistämättä pakoa jostakin toiminnasta, teosta tai suhteesta, kuten asiakkuudesta tai jäsenyydestä. Toimimattomuus taas voi tapahtua ilman aiempaa jäsenyyttä tai asiakkuutta. Hirschmanin käsitteellinen jaottelu kuitenkin soveltuu piilevän vastarinnan tunnistamiseen olemassa olevana ilmiönä. Exit on vaihtoehto julkisille ja näkyville poliittisen toiminnan muodoille. Siinä tyytymättömyys voi ottaa hiljaisen, näkymättömän muodon, jota ei aina osata suoraan tunnistaa tyytymättömyydeksi. Exit on kuitenkin mekanismi, jonka välttämätön ehto on organisaation toiminnan heikkeneminen. Exit ja voice eivät myöskään lähtökohtaisesti ole tekemättä jättämisten käsitteitä vaan mekanismeja, jotka liittyvät organisaation toimintaan ja sen herättämiin reaktioihin. Tässä mielessä exitiin siis kuuluu enemmän elementtejä kuin tekemättä jättämisiin. Tekemättä jättämisten sanasto Sekä Scott että Hirschman halusivat kohdistaa yhteiskuntatieteilijöiden huomion sellaiseen tarkoitukselliseen toimintaan, jota ei ollut aiemmilla, ilmeisen aktiivisen vastarinnan käsitteillä, tavoitettu. Scott painotti, että jos vain avoimen vastarinnan muodot sallitaan vastarinnan käsitteen alle, voidaan päätyä mittaamaan vain alempien luokkien kokemia toiminnan vaihtoehtojen rajoitteita. Silloin kun avoin vastarinta on mahdollista, sitä harjoitetaan, mutta silloin kun se on mahdotonta tai riskialtista, voidaan käyttää arkipäiväisen vastarinnan tai exitin keinoja.58 Yhtä lailla Hirschmanin analyysi perustuu olettamukseen, että toimintatilanne vaikuttaa siihen, valitaanko tyytymättömyyden ilmaukseksi voice vai exit. Vaikka exit ei ole vain alempien luokkien repertuaariin kuuluvaa toimintaa, exit kuvaa tyytymättömyyden ilmauksia silloin, kun suoralla ilmaisulla ei ajatella olevan vaikutusta. Hyvät vastarinnan käsitteet siis Scottin ja Hirschmanin mukaan soveltuvat myös ei-ideaaleihin olosuhteisiin. 58 Ibid., 51. Kaisa Kärki 44 Joidenkin tutkijoiden mukaan vastarintatutkimus etsii edelleen peruskielenkäyttöään59. Seuraavassa esitän ehdotuksen ei-normatiiviselle tekemättä jättämisten kategorisoinnille, joka sisältää myös tekemättä jättämiset vastarintana. Kyseessä on käsitteellinen kehys, joka Littlen mukaan on joukko toisiinsa liittyviä, korkeamman tason abstrakteja käsitteitä, jotka voivat mahdollistaa empiirisen todellisuuden representaation, kuvailun ja selittämisen. Kattava käsitteellinen kehys taas pitää sisällään kaikki tietyn alueen ilmiöt.60 Seuraavasta on poissuljettu ilmiöitä, joiden kohdalla on epäselvää, kuuluvatko ne toimijuuteen filosofisessa mielessä. Esimerkiksi itsepetoksesta kärsivän toimijan ei-tarkoituksellinen tekemättä jättäminen, jossa hän luulee jälkikäteen tarkoituksella jättäneensä äänestämättä, on poissuljettu seuraavasta. Myös tiedostamattomasta vastarinnasta tapahtuvat tekemättä jättämiset on poissuljettu. Käsitteistön tarkoitus on selkiyttää toisinaan hämmentävää keskustelua tekemättä jättämisistä ja luoda työkaluja niistä puhumiseen yhteiskuntatieteissä. Oletuksena on, että tekemättä jättäminen on se yleiskategoria, johon tarkoitukselliset tekemättä jättämiset ja teossa epäonnistumiset kuuluvat. Lähtökohtana on toimijan aie sen sijaan että puhuttaisiin tekemättä jättämisen seurauksista. Preferenssi Monet tekemättä jättämiset tapahtuvat tilanteissa, joissa toimija preferoi jotakin toista tekoa samalla kun tarkoituksellisesti jättää toisen teon tekemättä. Toimija voi vaikkapa syödä kasvisruokaa liharuuan syömisen sijaan. Tällöin lihan syömättä jättäminen on tarkoituksellinen tekemättä jättäminen. Ovatko kaikki tekemättä jättämiset sitten jonkinlaisia preferenssejä? Voidaanko teon a preferointi teon b sijaan erottaa pelkästä vastarinnasta tekoa b kohtaan? Taloustieteen filosofi Daniel Hausmanin mukaan preferenssillä tarkoitetaan kokonaisvaltaista vertailevaa arviota61 tai totaalista subjektiivista vertailevaa arvioita62. Hausman erottaa preferenssit pitämi59 Lilja & Vinthagen 2016, 418. 60 Little 2016, 27. 61 Hausman 2011, 6. 62 Ibid., 10. Tekemättä jättämiset vastarintana 45 sistä (engl. likings) siten, että siinä missä pitämiset ovat kognitiivisesti yksinkertaisia tunteita, preferenssit ovat arvioita, jotka vaativat muutakin kuin omien tuntemusten konsultointia63. Vasta-asenteet saattavat olla luonteeltaan vastaavalla tavalla kognitiivisesti yksinkertaisia kuin pitämiset. Vaikuttaisi siltä, että tekemättä jättäminen vastarintana on erotettavissa preferenssistä, sillä esimerkiksi tuotteen ostamatta jättäminen vastarintana sen tuottamistapaa kohtaan ei edellytä toisen tuotteen ostamista sen sijaan. Preferenssit ovat monimutkaisempia kuin vastustuksesta johtuvat tekemättä jättämiset siksi, että preferenssit ovat välttämättä vertailevia. Hausmanin mukaan preferenssit ovat kognitiivisesti mutkikkaampia kuin pelkät halut64. Toimija, joka vaikkapa preferoi suklaajäätelöä, on harkinnut muitakin vaihtoehtoja65. Tekemättä jättäminen vastustuksena ei kuitenkaan välttämättä sisällä vertailua muiden tekojen kanssa. Preferenssit sisältävät kuitenkin tarkoituksellisia tekemättä jättämisiä, sillä kun toimija preferoi tiettyä tekoa, hän samalla tarkoituksellisesti jättää jonkin toisen teon tekemättä siinä tapauksessa, että sen tekeminen on käynyt hänen mielessään. Preferenssissä toimija tekee kokonaisvaltaisen vertailevan arvion toiminnan vaihtoehtojen välillä. Toimija, joka vaikkapa valitsee paitaa vaatekaapista, preferoi tietyn paidan pukemista toisen sijaan. Tietyn paidan valitsemattomuus ei välttämättä ole tarkoituksellinen tekemättä jättäminen, sillä sen pukeminen ei ehkä ole tullut toimijan mieleen66. Sellainen tekemättä jättäminen, joka ei ole edes tullut toimijan mieleen, ei voi olla tarkoituksellinen tekemättä jättäminen, sillä se ei voi sisältää aietta olla tekemättä jotakin tekoa. Toista tekoa preferoiva tekemättä jättäminen ei myöskään välttämättä sisällä vastustusasennetta. Preferenssi voi siis sisältää tarkoituksellisen tekemättä jättämisen. Jotkut tarkoitukselliset tekemättä jättämiset ovat selkeästi preferenssitilanteita: toimija voi valita ostaa tietyn tuotteen toisen tuotteen ostamisen sijaan. Tällaisessa tilanteessa preferenssin käsitteen alle kuuluvat kuitenkin sekä tarkoituksellinen teko että tarkoituksellinen tekemättä 63 Ibid., 6. 64 Ibid., 9. 65 Ibid., 9. 66 Ks. esim. Mossel 2009, 312. Kaisa Kärki 46 jättäminen. Siksi vaikuttaisi siltä, että preferensseillä puhutaan monimutkaisemmasta ilmiöstä kuin tarkoituksellinen tekemättä jättäminen eivätkä kaikki tarkoitukselliset tekemättä jättämiset edellytä preferenssiä tehdä jotakin muuta tekoa. Pidättäytyminen Kun toimija pidättäytyy tekemästä tekoa, hän estää jonkinlaisen impulssin teon tekemistä kohtaan. Teon filosofiassa kaikki tekemättä jättämiset on nähty pidättäytymisinä ja määritelty sen perusteella, että niissä toimija estää itseään tekemästä jotakin67. Kaikissa tarkoituksellisissa tekemättä jättämisissä ei kuitenkaan ole läsnä teko, jonka toimija estää. Esimerkiksi tarkoituksellinen äänestämättä jättäminen ei vaadi äänestämisimpulssin estämistä. Pidättäytyminen on myös jossain määrin epätarkka käsite, koska on epäselvää, missä vaiheessa pidättäytyminen muuttuu tavaksi. Toimija voi pidättäytyä yskimästä tietyssä kokouksessa, mutta pidättäytyminen vaikkapa alkoholin käytöstä voi jatkua koko toimijan eliniän. Pidättäytyminen voi tapahtua sisäisesti hillitsemällä tai ulkoisesti estämällä teko. Hillitsemällä teon toimija ottaa jollain tavalla kontrolloivan suhteen omaan toimintaansa siten, että hän sisäisesti estää teon, joka muutoin olisi tapahtunut. Toimija voi esimerkiksi hillitä itseään juoksemasta pakoon haukkuvaa koiraa. Teon estäminen taas on tilanne, jossa toimija tekee itselleen mahdottomaksi tai hankalaksi teon tekemisen. Alkoholisti, joka kaataa viskin lavuaariin tarkoituksella onnistuu tekemättä jättämisessä viemällä itseltään mahdollisuuden tekoon. Estämiset pitävät sisällään positiivisia tekoja, joten ne eivät ole intentionaalisia omissioita teon kuvauksen perustasolla. Tähän teon estämisen kategoriaan kuuluvat myös erilaiset teon välttämiset. Vastarinta Tarkoituksellinen tekemättä jättäminen vastarintana on siis tilanne, jossa toimija ei tee tekoa vastustuksesta sitä kohtaan. Toimija on asettunut jollain tavalla tekoa vastaan. Esimerkiksi boikotoinnissa toimija voi kokea epäeettisen yrityksen tuotteen ostamisen epäeettisenä toimena. 67 Esim. Brand 1971. Tekemättä jättämiset vastarintana 47 Vasta-asenne voi olla suuntautunut itse tekoon ja myös johonkin laajempaan asiaan mitä teko edustaa, kuten käytäntöön tai instituutioon. Impulssin estäminen ei välttämättä kuulu tällaiseen tarkoitukselliseen tekemättä jättämiseen. Myöskään normin tai odotuksen rikkominen ei ole välttämätöntä tällaiselle tarkoitukselliselle tekemättä jättämiselle. Esimerkiksi toimija voi vastustaa lentomatkustamista jättämällä lentämättä ilman, että kukaan odottaa hänen lentävän, tai toimija voi vastustaa organisaatiouudistusta jättämällä vastaamatta kyselyyn ilman, että siihen vastaaminen olisi pakollista. Monet intentionaaliset omissiot tapahtuvat ilman, että niitä vertaillaan minkään kanssa. Toimija voi vastustaa hallitusta jättämällä äänestämättä. Tätä tekoa ei välttämättä vertailla minkään muun teon kanssa: toimija ei välttämättä muodosta kokonaisvaltaista vertailevaa arvioita sen välillä, haluaako hän mieluummin äänestää vai jäädä kotiin nukkumaan. Vaikuttaisi siis siltä, että vastustamiset voivat olla tarkoituksellista toimintaa, vaikka niitä ei vertailtaisikaan mihinkään muuhun. Toimija voi tehdä tarkoituksellisia tekoja samalla kun tarkoituksella jättää jotain tekemättä siten, että kyseessä ovat erilliset prosessit. Vastustusasenne, joka on välttämätön tekemättä jättämiselle vastarintana, ei siis välttämättä ole vertaileva tekojen välillä. Kun toimija tarkoituksellisesti lykkää tekoa, hän aikoo olla tekemättä sitä nyt mutta aikoo tehdä sen myöhemmin. Toiminnan lopettaminen sisältää tarkoituksellisen tekemättä jättämisen, jossa toimija ei jatka teon tekemistä. Toiminnasta vetäytyminen ei välttämättä ole spesifioitavissa oleva tarkoituksellinen tekemättä jättäminen. Toimija voi vetäytyä esimerkiksi yhdistystoiminnasta yhdellä tai useammalla tarkoituksellisella tekemättä jättämisellä. Teon filosofiassa tekemättä jättämiset nähdään yleensä jonkin spesifioitavissa olevan teon tekemättä jättämisinä68. Esimerkiksi vuorovaikutuksesta vetäytyminen ei kuitenkaan välttämättä sisällä tällaista spesifioitavissa olevaa tekoa. Vetäytymiset voivat olla niin yleisluontoisia, että on epäselvää, minkä teon toimija tarkalleen ottaen jättää tekemättä. Toimija voi myös lopettaa kaikki tarkoitukselliset teot. Esimerkiksi masennusta on kuvailtu kaiken toiminnan 68 Esim. Ryle 1979, 105. Kaisa Kärki 48 lakkaamisena69, mutta toki tällä on viitattu ei-tarkoitukselliseen toimimattomuuteen. Tällainen kokonaisvaltainen toimimattomuus voidaan myös nähdä sarjana tai ryhmänä tekemättä jättämisiä, mutta koska se on niin yleisluontoinen, on epäselvää, mitkä teot toimija lopulta jättää tekemättä. Teon epäonnistuminen Epäonnistuessaan teossa toimija yrittää tehdä teon mutta epäonnistuu. Epäonnistumiset eivät siis ole intentionaalisia omissioita, koska toimija ei aiokaan jättää tekoa tekemättä vaan yrittää ja aikoo tehdä sen. Eräänlainen epäonnistuminen on tahdonheikkoudesta johtuva omissio, jossa toimija aikoo tehdä teon, haluaa tehdä sen mutta lopulta ei edes yritä tehdä sitä. Tahdonheikkous ei kuitenkaan välttämättä ole normatiivinen käsite, kun taas laiskuus sisältää yleensä myös moraalisen arvion tällaisesta toimimattomuudesta. Vastaväitteitä ja selvennyksiä Voidaan kysyä, voiko vastarintaa asettaa teon filosofian perustasolle vai onko vastarinnassa välttämättä kyse korkeamman tason ilmiöstä? Teon kuvauksen perustasolla teon vastustuksesta on puhuttu esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa toimija vastustaa ulkopuolista voimaa, joka pyrkii saamaan aikaan tietynlaisen liikkeen70. Esimerkki tällaisesta vastustavasta tekemättä jättämisestä on tilanne, jossa toimija pysyy paikoillaan vastustaen kovaa tuulta. Tällainen perustason kuvaus vastustuksesta on kuitenkin liian rajallinen kuvaamaan vastarintaa yhteiskuntatieteissä. Vastustamalla tekoa voimme vastustaa hyvinkin abstrakteja asioita kuten kapitalismia. Teon vastustukset eivät välttämättä ole suoranaisesti liikkeeseen kohdistuvia fyysisiä vastustuksia. Teon vastustus voi heijastella sitä, että teko edustaa jotakin vastustettua asiaa. Jos vastarinta määritellään minimaalisesti toimintana, joka syntyy vastustusasenteesta jotakin kohtaan, vaikuttaisi siltä, että toimija voi vastustaa tekoa ilman suoranaista ulkopuolista voimaa, joka yrittää saada toimijan tekemään teon. Siksi ainakin sellainen perustason vas69 Hagen 2003, 109. 70 Vermazen 1985, 95. Tekemättä jättämiset vastarintana 49 tustus, jossa toimija taistelee jotakin fyysistä voimaa vastaan, on liian rajoittunut. Voidaan kysyä myös, onko vastarintaa mahdollista ajatella puhtaasti kognitiivisena ilmiönä. Minimaalisen vastarinnan määritelmän tarkoitus ei kuitenkaan ole redusoida vastarintaa pelkkiin kielteisiin asenteisiin. Oleellista minimaaliselle vastarinnan määritelmälle on, että vastarinta on jonkinlaista käyttäytymistä. Tekemättä jättämiset vastarintana eivät ole pelkkiä kognitiivisia ilmiöitä, vaan niissä vastustusasenne tekoa kohtaan muuttuu käyttäytymiseksi. Esittämälläni vastarinnan käsitteellistyksellä on kuitenkin rajoitteensa. Julie Zahlen mukaan teoria on sosiaalinen tai holistinen siinä tapauksessa, että se sisältää sosiaalisia predikaatteja tai viittaa sosiaalisiin entiteetteihin tai ilmiöihin, kuten instituutioihin, vallankumouksiin, valtioihin tai niiden ominaisuuksiin. Individualistinen teoria taas viittaa yksilöllisiin selityksiin, jotka puhuvat vain yksilöihin ja niiden ominaisuuksiin.71 Voidaanko yksilöllisiä selitysmalleja sitten käyttää kuvaamaan suhteita ja vuorovaikutuksia, eli voidaanko vuorovaikutussuhteita ymmärtää yksilön toiminnan kuvausten avulla? Kun käsitteellistetään valtasuhteita, tarvitaan myös vuorovaikutuksen taso vastarinnan kohteen ja toimijan – tai toimijoiden – välillä. Vastarinnan määritteleminen toimijan asenteiden ja toiminnan avulla ei kuitenkaan sulje pois vuorovaikutusta. Sosiologiassa on ollut erimielisyyttä sen suhteen, pitääkö vastarinnan käsite välttämättä sisällään vallan käsitteen. Esiintyykö vallankäyttöä kaikissa sellaisissa tilanteissa, joissa esiintyy vastarintaa? Tässä artikkelissa on käytetty vastarinnan toimijan näkökulmaa. Valtasuhteilla on toki tekemistä vastarinnan kanssa, ja vuorovaikutuksen käsitteellistäminen ja ymmärtäminen on välttämätöntä niiden tutkimukselle. Tämän artikkelin puitteissa tätä vuorovaikutusta ei kuitenkaan ole mahdollista käsitellä. Oletus on kuitenkin, että myös vuorovaikutuksen teoria hyötyy käsitteellisestä tarkkuudesta mitä tulee tarkoituksellisen toiminnan tasoon. 71 Zahle 2003, 79. Kaisa Kärki 50 Lopuksi Tässä artikkelissa on pyritty tavoittamaan käsitteitä, joiden avulla arkipäiväisestä vastustuskäyttäytymisestä voitaisiin puhua. On todettu, että vastarinta voi olla tekemättä jättäminen, ei vain teko. Minimaalista vastarinnan määritelmää on käytetty asettamaan vastarinnaksi tulkittavat tekemättä jättämiset ei-normatiivisten tekemättä jättämisten käsitteiden joukkoon. Sekä Scott että Hirschman peräänkuuluttivat tarvetta paremmille käsitteille, joiden avulla epävirallinenkin ja piilevä vastustuskäyttäytyminen voitaisiin tavoittaa. Scottin analyysi arkipäiväisen vastarinnan keinoista osoitti, että vastarintaa voi tapahtua silloinkin, kun vallanpitäjät eivät sitä havaitse. Tarkoitukselliset tekemättä jättämiset taas liittyvät vastarintaan siksi, että tekemättä jättämiset, jotka eivät ole jollain tavalla tarkoituksellisia, eivät myöskään voi olla vastarintaa. Vastarinta on väistämättä jollain tavalla tarkoituksellista toimintaa. Tässä artikkelissa tekemättä jättämisten filosofiaa on pyritty soveltamaan yhteiskuntatieteiden filosofiaan. Taustalla on ajatus, että filosofian ja yhteiskuntatieteiden välillä on luontevaa olla vuorovaikutusta myös käsitteellisesti. Oletuksena on, että tarvitaan yhteistyötä yhteiskuntatieteiden käsitteiden ja teon filosofisten käsitteiden välillä, jotta voidaan kunnolla ymmärtää toimijuutta yhteiskunnassa. Mitä vuorovaikutus tekemättä jättämisten filosofian ja vastarinnan teorioiden välillä voi sitten antaa? Hiljaisen vastarinnan analyysit osoittavat, miten moninainen ihmisen toimijuus voi yhteiskunnassa olla. Scottin ja Hirschmanin teoriat osoittavat, miten koetut mahdollisuudet vaikuttavat siihen, millaisia vastarinnan keinoja milloinkin käytetään. Arkipäiväisessä vastarinnassa ja exitissä tekemättä jättämiset eivät liity laiskuuteen tai teossa epäonnistumiseen vaan siihen, onko muita vastarinnan tai vaikuttamisen keinoja käytettävissä – tai näyttäytyvätkö ne houkuttelevina. Hiljaista vastarintaa empiirisesti tutkineiden näkemys onkin tärkeä toimijuuden teorian kannalta, koska hyvä toimijuuden teoria sisältää tarkoitukselliset vetäytymiset, hiljaisuudet, välttämiset ja näkymättömän vastarinnan. Tekemättä jättämisten filosofia taas on hyödyllinen yhteiskuntatieteille passiivisuuksien kategorisoinnissa, samoin kuin tekemättä jättämisiin liittyvien käsitteen käytöstä syntyvien väärinkäsitysten välttämisessä. Hyvä vastarinnan teoria taas taas sisäl- Tekemättä jättämiset vastarintana 51 tää tekemättä jättämiset vastarintana. Siksi näiden teorioiden välille on pyritty hahmottamaan yhteyksiä. Yhteiskuntatieteilijälle käyttökelpoinen käsitteistö tekemättä jättämisistä yhteiskunnassa edellyttää aitoa vuorovaikutusta näiden alojen välillä. Teon teoriassa on esitetty toivomus kokonaisvaltaisemmasta toimijuuden teoriasta, joka sisältäisi yhtä lailla teot kuin tekemättä jättämisetkin72. Tekemättä jättämiset vastarintana vastaavat tähän toivomukseen osin, sillä vastarintaa tunnistamattomaan toimijuuden teoriaan nojaaminen voi johtaa piilevien vastarintailmiöiden ohittamiseen myös empiirisessä tutkimuksessa. Filosofiassa tekemättä jättämisiä koskeva käsitteistö on kuitenkin vielä kehittymätöntä verrattuna tekoja koskeviin käsitteisiin. Käsitteiden käytöllä on merkitystä sosiologiselle tutkimukselle, sillä se, mitä käsitteitä valitaan, vie tutkimusta väistämättä eri suuntiin73. Littlen mukaan esimerkiksi rakenteen käsite korostaa pysyvyyttä siinä missä prosessin käsite korostaa muutosta74. Teorianmuodostus ja käytetyt käsitteet eivät siis ole yhdentekeviä sosiologiselle tutkimukselle. Tekoihin keskittyminen korostaa näkyvää, ilmeistä ja aktiivista puolta yhteiskunnallisessa toimijuudessa, kun taas tekemättä jättämisten huomiointi tuo esiin rajoittuneen, passiivisen ja piilevän toimijuuden, josta joissain tapauksissa vain toimijat itse ovat tietoisia. Vetäytymisten, hiljaisuuksien ja passiivisuuksien vähäinen huomio filosofiassa saattaa selittyä niin kutsutulla toimijuuden vääristymällä, jolla Soran Reader on kuvaillut länsimaiselle kulttuurille ominaista tapaa hahmottaa persoonuutta. Readerin mukaan ihmiselämän varjopuolet, kuten kärsimys, heikkous, haavoittuvaisuus, rajoitteisuus ja riippuvuus, eivät ole herättäneet filosofista mielenkiintoa siinä mitassa kuin teot, toimijuus, kyvyt ja aktiivisuus. Niillä on kuitenkin merkitystä niin metafyysisesti, eettisesti kuin poliittisestikin. Toimijuuden vääristymän takia olemme Readerin mukaan taipuvaisia ajattelemaan persoonia toimijoina silloinkin, kun he eivät ole sitä.75 Readerin mukaan filosofien pitäisikin tutkia passiivisten, heikkojen, tarvitsevien, 72 Clarke 2014. 73 Little 2016, 30, 41. 74 Ibid., 29. 75 Reader 2007, 579.