Sosiaaliset riskit : määritelmiä ja merkitys yhteiskunnassa

124 Sosiaaliset riskit – määritelmiä ja merkitys yhteiskunnassa Pauliina Havakka Sosiaalisten riskien käsite on usein määritelty suppeasti. Sosiaalisten riskien hallintaan käytetään suomalaisessa sosiaaliturvassa vuosittain lähes 70 miljardia euroa, ja sosiaalivakuutusjärjestelmissä lähes 40 miljardia euroa. Sosiaaliset riskit sijoittuvat koko elämänkaarelle, joten niiden merkitys on suuri yksilön toimeentulolle. Sosiaalisiin riskeihin ja niiden syntymiseen vaikuttavat useat tekijät. Artikkelissa kootaan yhteen sosiaalisen riskin määritelmiä ja analysoidaan sosiaalisen riskin käsitettä niiden pohjalta. Lisäksi artikkelissa määritellään erikseen kukin riski sosiaalisten riskien määritelmien avulla, jonka jälkeen tutkitaan tilastoaineiston avulla sosiaalisten riskien merkitystä yhteiskunnassa ja iän ja sukupuolen näkökulmista. Johdanto Sosiaalisten riskien käsite ei ole täysin vakiintunut. Yleisemmin sosiaalisilla riskeillä tarkoitetaan esimerkiksi elämänkaareen tai terveyteen liittyviä riskejä, jotka toteutuessaan vaikuttavat negatiivisesti yksilön toimeentuloon. Sosiaaliset riskit ovat näkyvillä kaikkialla yhteiskunnassa. Yksilöille on keskeistä oma ja perheen toimeentulo ja hyvinvointi, työnantaja pohtii esimerkiksi, miten se voisi hallita työkyvyttömyyden riskiä ja poliitikot nostavat esille esimerkiksi työttömyyteen ja eläkkeisiin liittyviä kysymyksiä niiden ollessa tärkeitä puheenaiheita heidän äänestäjilleen. Sosiaalivakuutusorganisaatioissa taas pohditaan esimerkiksi, miten eläkejärjestelmän sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys turvataan tai miten työttömyyden riskiä voidaan vähentää sekä vakuutusja finanssialla mietitään, millaisia tuotteita heillä on tulevaisuudessa esimerkiksi sairauden riskin varalta. (Ks. esim. Sorsa 2011, 11.) 125 Sosiaaliset riskit Riskienhallinnan ajankohtaisia teemoja Sosiaalisten riskien merkitys yksilöille ja yhteiskunnalle on suuri moderneissa hyvinvointivaltioissa. Sosiaaliset riskit ajoittuvat koko ihmisen elinkaarelle ja niiden toteutumisella on suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille ja toimeentulolle. Esimerkiksi vanhuuden riski ajoittuu työuran jälkeen koko loppuelämän ajalle, jolloin vakuutettava aika voi olla hyvin pitkä ja myös vanhuuseläkettä voidaan maksaa jopa useiden vuosikymmenien ajan. Sosiaaliset riskit aiheuttavat toteutuessaan merkittäviä kustannuksia koko yhteiskunnalle: sosiaalisten riskien aiheuttamien toimeentulomenetysten tai niiden kustannusten korvaaminen ja esimerkiksi työkyvyttömien henkilöiden siirtyminen työntekijästä eläkkeensaajaksi aiheuttavat haasteita hyvinvointivaltion ja sosiaaliturvajärjestelmien taloudelliselle ja sosiaaliselle kestävyydelle. Suomen sosiaaliturvan menot vuonna 2015 olivat 66,3 miljardia euroa, joka on suhteessa bruttokansantuotteeseen 31,6 prosenttia. Vanhuuteen liittyvät eläkkeet ja palvelut muodostivat lähes 40 prosenttia sosiaalimenoista, ja toiseksi eniten sosiaalimenoja käytettiin sairauteen ja terveyteen. Toimeentuloturvan osuus menoista oli 61,5 ja palvelujen 38,5 prosenttia. (THL 2017, 1, 2, 4.) Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 taloudellinen huoltosuhde oli 143, joka tarkoittaa sataa työssäkäyvää henkilöä kohti 143 ei-työssäkäyvää henkilöä (Findikaattori 2017). Suhdeluvun ennakoidaan tulevaisuudessa heikentyvän entisestään väestön ikääntyessä. Sosiaalivakuutuksen menot vuonna 2015 olivat noin 38 miljardia euroa, joka oli noin 18 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen (Vanne 2017, 227). Sosiaaliset riskit hyvinvointivaltion kontekstissa voidaan jaotella perinteisiin ja uusiin sosiaalisiin riskeihin. Perinteiset sosiaaliset riskit ovat olleet olemassa jo ennen nykyaikaisten sosiaaliturvamuotojen syntymistä, ja nykyiset sosiaaliturvajärjestelmät onkin rakennettu näiden riskien pohjalta. Perinteisiä sosiaalisia riskejä ovat sairauden, työkyvyttömyyden, työtapaturman, työttömyyden, vanhuuden ja kuoleman riskit, joten ne ajoittuvat ihmisen koko elämänkaarelle. Sotien jälkeinen yhteiskunta pystyi vähentämään useimpia sosiaalisia riskejä, ja perinteisen teollisuusyhteiskunnan riskien uskottiin jo tulleen vähemmän tärkeiksi tai jopa poistuneen. Jälkiteollinen yhteiskunta on kuitenkin muuttanut merkittävästi tilannetta ja uusia riskejä on syntynyt. (Esping-Andersen 1999, 32.) Riskit ovat muodostuneet muun muassa per- 126 Pauliina Havakka Aarno Ahteensivu, Lasse Koskinen, Jarna Kulmala & Pauliina Havakka (toim.) he-elämän, työmarkkinoiden, globalisaation, teknologisten uudistusten ja demografisten muutosten seurauksena. (Ks. esim. Timonen 2003; Bonoli 2006.) Perinteiset sosiaaliset riskit eivät ole kuitenkaan poistuneet vaan ne ovat edelleen olemassa. Sosiaalisen riskin käsite on määritelty usein suppeasti hyvinvointivaltion kontekstissa. Tämän vuoksi sosiaalisen riskin määrittely aiemmin esitettyjä määrittelyjä hyödyntäen tuo oman panoksensa tieteelliseen keskusteluun. Sosiaalisen riskin käsitteellä on myös toisenlaisia merkityksiä kuin millaisen merkityksen käsite on hyvinvointivaltion yhteydessä saanut. Lisäksi sosiaalisen riskin käsitteellä on synonyymejä, jotka voivat käytännössä tarkoittaa samaa kuin sosiaalinen riski hyvinvointivaltiossa. Tämän artikkelin ensimmäisenä tavoitteena on tutkia, miten sosiaalisen riskin käsitettä on määritelty hyvinvointivaltion kontekstissa ja analysoida näiden määritelmien pohjalta käsitettä. Lisäksi tarkoituksena on analysoida muita sosiaalisen riskin määritelmiä tai sosiaalisen riskin synonyymejä etsien niistä riskin käsitettä avaavia tunnuspiirteitä. Perinteisiä sosiaalisia riskejä on myös määritelty suhteellisen vähän ja lisäksi määrittelyt esitetään usein hajanaisesti akateemisessa kirjallisuudessa. Artikkelin toisena tavoitteena on määritellä, millaisia sosiaalisia riskejä tutkimuskohteiksi valitut sosiaaliset riskit ovat sekä avata kunkin riskin ominaisuuksia sosiaalisen riskin käsitteen avulla. Tarkastelussa keskitytään perinteisiin sosiaalisiin riskeihin. Uusia sosiaalisia riskejä tarkastellaan siltä osin, kun ne liittyvät perinteisiin sosiaalisiin riskeihin eikä niitä välttämättä voida erotella kuuluvaksi puhtaasti kumpaankaan kategoriaan. Artikkelissa käsitellään sen vuoksi myös väestön ikääntymistä ja pitkäaikaistyöttömyyttä, jotka voidaan luokitella sekä perinteisiksi että uusiksi sosiaalisiksi riskeiksi. Sosiaalisten riskien merkitystä yhteiskunnassa analysoidaan valmiiden tilastoaineistojen avulla sekä riskien volyymien että iän ja sukupuolen merkityksen osalta. Tilastoaineisto on rajattu Suomeen, sillä Suomi pohjoismaisena hyvinvointivaltiona on kiinnostava tutkimuksen kohde. 127 Sosiaaliset riskit Riskienhallinnan ajankohtaisia teemoja Sosiaalisen riskin käsitteen määrittelyä Miten ja milloin riskistä tuli sosiaalinen? Riskillä tarkoitetaan vaaraa, uhkaa tai epäedullista tapahtumaa, joka voi kohdistua keneen tahansa (Ewald 2004, 23). Riski voidaan määritellä esimerkiksi seuraavasti: ”jossakin määrin enemmän tai vähemmän todennäköistä vaaraa tai haittaa henkilölle, joka on sille alttiina” (Albert 2004, 23). Riski tarkoittaa epävarmuutta jonkin tapahtuman sattumisesta, ja näistä tapahtumista vähintään yksi tai useampi on ei-toivottu. Riskin käsitteeseen liittyy siis keskeisesti epävarmuuden käsite. (Merkhofer 1987, 1–2; ks. myös Macgill & Siu 2004, 315–316; Aven & Renn 2009, 1–2.) Riskillä voi olla tappion lisäksi myös voiton mahdollisuus (ks. esim. Rantala & Kivisaari 2014, 65). Riski voidaan käsitteellistää kahdella tavalla: riskinä jostain ja riskinä jollekin. Ensimmäisellä viitataan tietyn tapahtuman sattumiseen ja sen todennäköisyyteen. Jälkimmäisellä tarkoitetaan tapahtumaa, joka muuttaa odotettua tapahtuman kulkua. Tällöin korostuu kyseisen tapahtuman merkitys ja tärkeys suhteessa nykyiseen tilanteeseen. (Sorsa 2011, 15–16.) Vakuutuksessa riskillä ei tarkoiteta tapahtumaa eikä tietynlaista tapahtumaa. Sen sijaan riskillä tarkoitetaan erityistä tapaa käsitellä tiettyjä tapahtumia, jotka voivat kohdentua jollekin ihmisjoukolle. (Ewald 2004, 45.) Ewaldin mukaan riskit ovat aina kollektiivisia, vain onnettomuudet ovat henkilökohtaisia (Ewald 1991, 199). Riskit ovat näkyvissä kaikkialla modernissa yhteiskunnassa. Beck on esittänyt teorian maailmasta riskiyhteiskuntana, jonka keskiössä ovat riskit mikrotasolta makrotasolle ja paikallisesta globaaliin tasoon. (Beck 1999; ks. esim. Sorsa 2011, 11.) Riskeihin liittyy laaja joukko tulevaisuuden tapahtumia, jotka ovat usein monimutkaisia ja hyvin erilaisia (Kemshall 2002, 3). Riskit voivat olla luonnollisia (esimerkiksi luonnonkatastro fit) tai ne voivat olla ihmisen toiminnan aiheuttamia (esimerkiksi talouspolitiikasta johtuva inflaatio). Riskit voivat olla riippumattomia toisista riskeistä (esimerkiksi yksittäinen sairastuminen) tai ne voivat korreloida yksilöiden tai ajan (makrotyyppiset riskit) kanssa. Riskit voivat olla kotitaloudelle harvinaisia, mutta ne voivat aiheuttaa vakavia hyvinvointivaikutuksia tai vastaavasti riskit voivat olla yleisiä, mutta niiden hyvinvointivaikutukset voivat olla lieviä. Harvinai- 128 Pauliina Havakka Aarno Ahteensivu, Lasse Koskinen, Jarna Kulmala & Pauliina Havakka (toim.) sesta riskistä esimerkkinä on pysyvä työttömyys ja työtapaturma sekä yleisestä riskistä tilapäinen työttömyys ja sairastuminen. (Holzmann & Jorgensen 2001, 539; 1999, 1011–1012; World Bank 2003, 5–6.) Riskillä voidaan tarkoittaa eri asioita eri yhteyksissä. Riskejä voidaan luokitella riskien ominaisuuksien mukaan esimerkiksi sosiaalisiin riskeihin, sijoitusriskeihin, taloudellisiin ja poliittisiin riskeihin. (Merkhofer 1987, 1.) Riskiin voi liittyä toisaalta yksilöllistä pelkoa ja toisaalta sosiaalisia oikeuksia. Riskiä voidaan hallita esimerkiksi vakuuttamalla, mutta toisaalta kaikkia riskejä ei voida hallita. Yhteiskunnasta riippuu se, miten määritellään yksilöllisesti ja toisaalta kollektiivisesti hallittava riski. (Culpitt 1999, 9–10.) Myös Helne toteaa, että sosiaalisen riskin käsite on määritelty usein hyvin lakonisesti. Helnen mukaan pisimmälle riskien sosiaalisuuden ymmärtämisessä mennään Albertin (2004) artikkelissa, jossa hän Duverger’n (1950) ajatusta lainaten oikeuttaa vakuutuksen sen moraalisen muutoksen kautta. Tätä muutosta kutsutaan riskin sosiaalistamiseksi. Riski siis siirretään yksilöllisen varautumisen sijaan kollektiivin kannettavaksi. Sosiaalisen riskin käsite mahdollistaa vakuutusteknologian soveltamisen sosiaalisiin ongelmiin sekä sosiaalista oikeudenmukaisuutta että solidaarisuutta luomalla. (Helne 2004, 235–236; Albert 2004, 32; Gordon 1991, 40.) Pat O’Malleyn mukaan sosiaalisen riskien käsite tekee tämän mahdolliseksi, mutta ei välttämättömäksi (O’Malley 1992, 268). Sosiaalinen on usein koettu ongelmalliseksi käsitteeksi, koska sosiaalinen on jotain, joka on olemassa, mutta mitä kukaan ei voi koskea (Helne 2004, 235). Käsitteellä sosiaalinen voidaan viitata siihen, että riskit ovat syntyneet sosiaalisessa kanssakäymisessä eikä siis yksittäisten yksilöiden toimesta. Lisäksi sosiaalinen tarkoittaa asioita, jotka voivat kohdistua kenelle tahansa. Ewaldin (1991, 210) mukaan ihmisten yhteiselämästä aiheutuu väistämättä ongelmia ja onnettomuuksia. Koska riskit ovat sosiaalisia, on niitä myös korjattava sosiaalisesti. (Helne 2004, 227–228.) Sosiaalisen voi tulkita myös viittaavaan sosiaalipolitiikkaan, sillä sosiaalisten riskien keskeinen hallintakeino on sosiaalivakuutus, joka on sosiaalipolitiikan yksi väline. Lisäksi sosiaalivakuutusta harjoitetaan julkisen vallan toimesta, joten sosiaalista turvallisuutta toteutetaan julkisen vallan toimenpiteillä muun muassa sosiaalivakuutusjärjestel- 129 Sosiaaliset riskit Riskienhallinnan ajankohtaisia teemoja mien avulla. (Helne 2004, 228.) Yksilöllisestä riskistä muodostuu sosiaalinen riski, kun 1) yksilöön kohdistuvalla riskillä on laajempia yhteiskunnallisia seurauksia, 2) yhteiskunta tunnistaa riskit sosiaaliseksi, jotka tarvitsevat yhteiskunnan puuttumista ja 3) yhteiskunnan kompleksisuus aiheuttaa sen, että riskit eivät ole enää yksilöiden itsensä hallinnassa. Riskien yleistyminen aiheuttaa myös sen, etteivät ne ole yksilöiden lisäksi myöskään perheen ja markkinoiden hallittavissa. (Esping-Andersen 1999, 37.) Sosiaalisen riskin käsitettä voisi myös johtaa sosiaalivakuutuksen käsitteestä. Riskit ovat syntyneet sosiaalisessa kanssakäymisessä ja ne voivat kohdata kenet tahansa eli sosiaaliset riskit ovat kattavia. Sosiaalisen riskin käsite mahdollistaa myös sen, että sosiaaliset ongelmat voidaan vakuuttaa lakisääteisellä vakuutuksella. (Helne 2004, 236.) Sosiaaliset riskit ovat usein monimutkaisia, jonka vuoksi koko yhteiskuntaa voidaan pitää vastuullisena ja myös korvausvelvollisena (Fross, Kalimo & Purola 2004, 344). Hyvinvointivaltion antama turva tarkoittaa, että yhteiskunta on halunnut tietoisesti toimia tietyllä tavalla, vaikka toimintaan liittyy riskejä (Denney 2005, 9). Sosiaalivakuutuksen ja sosiaalisen riskin käsite kytkeytyvät ajallisesti toisiinsa, sillä molemmat vakiintuivat käyttöön teollistumisen myötä 1800-luvulla. Teollistuminen aiheutti tuona aikana uusia toimeentulon riskejä, kun esimerkiksi sattui työtapaturmia tai työttömiä oli aiempaa enemmän. Edellä mainittuja teollistumisen aiheuttamia riskejä varten luotiin sosiaalivakuutus. (Huhtanen 2017, 58.) Nykyisiin sosiaalisiin riskitilanteisiin varauduttiin siten hyvinvointivaltion perustamisesta alkaen. Sosiaalisten riskien turvaaminen lakisääteisellä vakuutusturvalla ajoittuu kuitenkin ajallisesti hyvinkin erilaisiin vaiheisiin ja eri aikoihin maasta riippuen. Lisäksi sosiaaliset riskit muuttuvat ajan kuluessa. Sosiaalisen riskien käsite hyvinvointivaltion kontekstissa Hyvinvointivaltion kontekstissa sosiaalisilla riskeillä tarkoitetaan yhteiskunnallisesti merkittäviä toimeentuloa uhkaavia riskejä (ks. esim. Andersen & Ringdal 2012, 19). Toimeentuloriskit voivat kohdistua yksilöihin tai kotitalouteen esimerkiksi sairauden seurauksena tai laajemmin tiettyyn yhteisöön tai jopa tiettyyn valtioon esimerkiksi epidemian, luonnonkatastrofin tai inflaa- 130 Pauliina Havakka Aarno Ahteensivu, Lasse Koskinen, Jarna Kulmala & Pauliina Havakka (toim.) tion seurauksena (Holzmann & Jorgensen 1999, 1012). Sosiaalisen riskin suppeammat määritelmät ovat: henkilövahingon vaara sosiaalivakuutuksessa (Rantala & Kivisaari 2014, 65) ja lainsäädännössä henkilöriskeiksi luokiteltu riski (Kangas & Niemelä 2017, 18), joilla tarkoitetaan perinteisiä sosiaalisia riskejä. Sosiaalisia riskejä voidaan jaotella eri tavoilla. Yleisin akateemisessa kirjallisuudessa esitetty jaottelu on sosiaalisten riskien jaottelu perinteisiin ja uusiin sosiaalisiin riskeihin. Perinteiset ja uudet sosiaaliset riskit määritellään myöhemmin. McKinnon ym. jaottelevat sosiaaliset riskit työmarkkinoihin ja elämänkaareen liittyviin riskeihin, terveyteen liittyviin riskeihin, työhön liittyviin onnettomuuksiin ja sairauksiin ja työttömyyteen liittyviin riskeihin (ks. McKinnon ym. 2014, 24–25). Esping-Andersen taas jaottelee sosiaaliset riskit kolmeen luokkaan: eri yhteiskuntaluokkiin, elämänkulkuun ja sukupolviin liittyviin sosiaalisiin riskeihin. Esping-Andersenin mukaan eri yhteiskuntaluokilla on osittain erilainen sosiaalisen riskin taso, koska sosiaaliset riskit ovat jakaantuneet epätasaisesti eri sosiaaliluokissa. Sosiaaliset riskit ovat myös jakaantuneet epätasaisesti elinkaaren aikana. Lapsuuden ja vanhuuden ajat ovat passiivisempia aikoja, joihin myös kohdistuvat suurimmat köyhyysriskit. Jälkiteollisessa yhteiskunnassa suurimmat riskit kohdistuvat nuoruuteen ja aikuisuuteen. Eri sukupolvien välisiin eroihin sosiaalisissa riskeissä EspingAndersen toteaa, että köyhyys ja eriarvoisuus voivat myös periytyä. (Esping-Andersen 1999, 40–43.) Vaikka määritelmät ja jaottelut eroavat hyvinvointivaltion kontekstissa jonkin verran, on sosiaalisilla riskeillä myös yhteisiä ominaisuuksia. Sosiaaliset riskit kohdistuvat henkilöihin, joten omaisuuteen kohdistuvia riskejä ei luokitella sosiaalisiksi riskeiksi (Kangas & Niemelä 2017, 18). Tulot ja omaisuus ovat taloudellisina resursseina erilaisia suhteessa sosiaalisiin riskeihin. Yksilöllisten sosiaalisten riskien toteutuminen tarkoittaa yleensä ansiotulojen vähenemistä tai päättymistä, kun taas omaisuus voi joissain tapauksissa toimia eräänlaisena vakuutuksena riskitilanteissa korvaten siten ansiotulojen menetystä. (Hiilamo & Saari 2007, 257–258.) Sosiaalisia riskejä voidaan pitää yhteiskunnassa välttämättöminä seurauksina eli niitä ei ole mahdollista täysin välttää. 131 Sosiaaliset riskit Riskienhallinnan ajankohtaisia teemoja Sosiaaliset riskit ajoittuvat eri tavalla ihmisen elämänkaarella (EspingAndersen 1999, 36), sillä eri elämänvaiheissa on erilaisia sosiaalisia riskejä. Sosiaalisten riskien ajoittuminen voidaan jakaa elämänkaaren vaiheiden mukaan esimerkiksi: syntymään, lapsuuteen, nuoruuteen, aikuisuuteen, vanhuuteen ja kuolemaan. Esimerkiksi ihmiset voivat kuolla elämänkaaren eri vaiheilla, kun taas työttömyyden riski ajoittuu työikäiseen väestöön. Sosiaaliset riskit siis vaikuttavat ihmisiin vahvemmin tietyissä elämänvaiheissa ja ryhmissä, vaikka ne jakautuvat koko elämänkaarelle ja koskevat jollain tavalla kaikkia ihmisiä. Sosiaaliset riskit liittyvät erityisesti siirtymiseen elämänkaaren eri vaiheiden välillä kuten siirtymiseen nuoruudesta työmarkkinoille ja työmarkkinoilta eläkkeelle. Nykyään elämäntilanteiden nopeat muutokset, muutosten ennustamattomuus ja vaihtelevuus aiheuttavat hyvinvoinnin vajeisiin aiempaa enemmän erilaisten tekijöiden yhdistelmiä. (Hellsten 2004, 138; 2000, 88.) Sosiaalisia riskejä voidaan arvioida myös esimerkiksi eri ikäisten ihmisten osalta eli lasten, nuorten, aikuisten ja vanhusten näkökulmista (Sorsa 2011, 25). Osa sosiaalisista riskeistä on jatkuvia, jopa ikuisia, toiset ovat taas muuttuvia riskejä, jotka ”tulevat ja menevät” historian mukana. (Esping-Andersen 1999, 36–37.) Tänä päivänä perinteisiksi katsottavat sosiaaliset riskit ovat todennäköisesti tulevaisuudessakin jatkuvia, mutta sen sijaan osa uusista sosiaalista riskeistä saattaa olla muuttuvia tai osasta voi tulla jopa perinteisiä sosiaalisia riskejä ajan kuluessa. Todennäköisesti ajan kuluessa nousee uusia sosiaalisia riskejä, joita ei tällä hetkellä ole edes mahdollista ennakoida. Esimerkiksi sairastumisen ja kuoleman riskit ovat olleet olemassa modernin sivilisaation aikana, mutta työttömyyden riski on uudempi riski. Edellä mainitut kaksi perinteistä sosiaalista riskiä ovat luonteeltaan yleisiä, jotka kohdentuvat kaikkiin ihmisiin. Sen sijaan osa riskeistä on ainakin osittain sosiaalisesti strafikoituneita, koska ne ovat todennäköisempiä tietyillä sosiaalisilla ryhmillä. Tällaisia riskejä ovat muun muassa työttömyyden ja köyhyyden riskit. Sosiaalisten riskien jakaantumiseen ihmisten välillä vaikuttavat siten esimerkiksi sukupuoli, sukupolvi, ikä ja sosiaaliluokka. (Esping-Andersen 1999, 32, 36–37.) Työttömyyden riski voidaan nostaa esille esimerkkinä riskistä, joka on yleisempi riski matalammin koulutetuilla kuin korkeammin koulutetuilla. Rawlsin oikeudenmukaisuusperiaatteisiin liittyy teoria päätöksenteosta tietämättömyyden 132 Pauliina Havakka Aarno Ahteensivu, Lasse Koskinen, Jarna Kulmala & Pauliina Havakka (toim.) verhon takana. Tämän periaatteen mukaan voidaan ajatella sosiaalisten riskien jakautuvan sattumanvaraisesti, jolloin tietämättömyyden verhon takana toimivat vakuutusjärjestelmät jakavat riskin. Tällöin sosiaalisen riskin toteutuminen ei merkitse yksilön kannalta niin suurta taloudellista menetystä kuin se muuten aiheuttaisi. (Rawls 1972; Hagfors, Kajanoja & Kangas 2004, 302.) Sosiaaliset riskit sisältävät yksilöllisiä riskejä ja makrotason yhteisöllisiä riskejä. Lisäksi ne voivat sisältää makrotasolla järjestelmäriskejä, jotka aiheuttavat taloudellisia kustannuksia yksilöille ja yhteiskunnalle. Makrotason järjestelmäriskeinä voidaan pitää väestörakenteen muutokseen liittyviä ilmiöitä. Monet sosiaalista riskeistä ovat sellaisia, etteivät ne sovellu kaupallisesti hallittavaksi. Tätä selittää riskienhallintaan ja vakuuttamiseen liittyvät vakuutuksenantajan ja – ottajan väliset kustannus-hyötyarviot sekä vastuunvalinnan ja moraalikadon ongelmat. Lisäksi monet sosiaaliset riskit voivat myös kohdistua yksilöön ennen kuin yksilön on ollut mahdollista ottaa vakuutusta tai maksaa vakuutusmaksua. On myös olemassa riskejä, joista yksilö ei ole edes tietoinen ja siten riskiä varten ei ole myöskään osattu varautua. Joitain sosiaalisia riskejä leimaa se, että henkilö voi itse vaikuttaa riskien toteutumiseen kuten esimerkiksi aloittamalla opiskelun tai jäämällä hoitamaan lasta kotona. Sosiaalisiin riskeihin luetaan siten sekä otetut että pakotetut riskit. Yksilöllisen riskin toteutumiselta edellytetään vakuutuskontekstissa vakuutetulle aiheutunutta vahinkoa, joka on objektiivisesti eri tahojen todettavissa ja hyväksyttävissä. Tosin sosiaaliturvan hyväksyttävyys saattaa joissain yksittäistapauksessa jäädä ristiriitaiseksi kuten esimerkiksi työttömyysturvassa. Etukäteen tarkasteluna lähes kaikki sosiaaliset riskit voivat periaatteessa kohdistua kaikkiin ihmisiin, jolloin riskeistä tulee yhteisöllisiä ja syntyy kollektiivinen intressi suojautua niitä vastaan. Sosiaalista riskiä ei voida määritellä tai laskea ainoastaan yksilöllisen riskin avulla, jolloin tarvitaan riskin kollektiivista tai yleistä määrittelyä tai laskemista. Sosiaaliturva vaikuttaa sosiaalisiin riskeihin ennalta ehkäisemällä sosiaalisten riskien toteutumista tai alentamalla riskien aiheuttamia menetyksiä. Toisaalta taas sosiaaliturva voi myös aiheuttaa joidenkin sosiaalisten riskien syntymistä tai niiden pahenemista. (Forss, Kalimo & Purola 2004, 341–344.) 139 Sosiaaliset riskit Riskienhallinnan ajankohtaisia teemoja reempia sosiaalisia riskejä ovat esimerkkejä työmarkkinoiden epävarmuuteen ja pienpalkka-aloihin liittyvät riskit. (Timonen 2003, 27–39.) Esimerkiksi Bonoli luokittelee uudet sosiaaliset riskit kolmeen eri luokkaan: 1) työn ja perheen yhdistämisen ongelmat, 2) työttömyys, epävakaa työmarkkina-asema ja työntekijöiden köyhyys ja 3) riittämätön sosiaaliturva (Ebbinghaus 2006, 124). Timonen yhdistää uusien sosiaalisten riskien luokitteluja ja jakaa riskit kolmeen luokkaan: perherakenteiden ja sukupolviroolien muutokset, työmarkkinoiden muutokset ja markkinoiden kasvava rooli (Timonen 2003, 23). Joissain määritelmissä uusien sosiaalisten riskien on määritelty olevan köyhyysriskejä, joita sosiaalinen modernisaatio on aiheuttanut (ks. esim. Armingeon 2006, 101). Modernin hyvinvointivaltion haasteena on se, miten se pystyy sopeutumaan ja tarjoamaan kansalaisille turvaa uusien riskien varalta (Andersen & Ringdal 2012, 17). Uusia sosiaalisia riskejä esiintyy aiempaa enemmän ja taloudelliset, demografiset ja sosiaaliset rakenteet ovat lisänneet sosiaalisten riskiryhmien määrää ja/tai näiden ryhmien ajautumista köyhyyteen (Huber & Stephens 2006, 145). Lisäksi hyvinvointivaltion reformit voivat synnyttää uusia tarpeita ja riskejä sosiaaliturvan heikentyessä sekä yksityisten palvelujen ja yksityistämisen lisääntyessä (Hellsten 2004, 138–139). Uudet sosiaaliset riskit kohdistuvat pieniin ja hyvin erilaisiin ryhmiin kuten esimerkiksi nuoriin työttömiin ja työntekijöihin, lapsiperheisiin, maahanmuuttajiin ja työskenteleviin naisiin (Timonen 2003, 21; Bonoli 2006, 8; Armingeon 2006, 101; Rovny 2014, 407). Nämä riskit voivat kohdentua myös ihmisiin, joilla ei ole omaa edunvalvontaa. Uusia sosiaalisia riskejä yritetään hallita useammin palveluilla kuin tulonsiirroilla. Esimerkkinä tästä on työntekijöiden pitäminen työmarkkinoilla tai pääseminen takaisin työmarkkinoille erilaisten palveluiden avulla tulonsiirtojen sijaan (kuten perinteisten riskien kohdalla). (Timonen 2003, 22; Huber & Stephens 2006, 143; Häusermann 2012, 113–115.) Sosiaalisten riskien kehitys yhteiskunnassa Sotien jälkeinen hyvinvointivaltio onnistui vähentämään monia perinteisiä sosiaalisia riskejä, erityisesti vanhuuteen liittyviä riskejä (Esping-Andersen 1999, 32–33). Perinteiseen teollisuusyhteiskuntaan liittyvien sosiaalisten riski- 140 Pauliina Havakka Aarno Ahteensivu, Lasse Koskinen, Jarna Kulmala & Pauliina Havakka (toim.) en uskottiin olevan vähemmän tärkeitä tai osittain jopa poistuneen (Hellsten 2004, 137). Jälkiteollinen murros, taloudellinen globalisaatio sekä työmarkkinoiden muutokset ja demografiset muutokset nostivat esille uudet sosiaaliset riskit (Taylor-Gooby 2004a, 45–47). Uusia riskejä on myös nimitetty jälkiteollisiksi sosiaalisiksi riskeiksi (Pintelon 2013, 54). Jälkiteollinen yhteiskunta on siten muuttanut perinteisten hyvinvointivaltioiden riskirakennetta, joka on aiheuttanut aiempaa suurempaa eriarvoisuutta. Talouden ja työmarkkinoiden muutokset globalisaation ja nousevan koulutustason vuoksi, demografiset muutokset ja muutokset sukupuolten roolijaoissa haastavat hyvinvointivaltion alkuperäisiä tavoitteita. (EspingAndersen 1999, 32–33; Bonoli 2006, 3.) Aiem paa suurempaa eriarvoisuutta selittää se, että uudet riskit eivät kuuluneet perinteisessä hyvinvointivaltiossa tunnistettuihin riskeihin (Armingeon & Bonoli, 3). Perinteinen hyvinvointivaltio oli suunniteltu homogeenisiin ja kasvaviin yhteiskuntiin, joissa sosiaalisen riskien jakaminen oli mahdollista ja joissa suurin osa ihmisistä oli työelämässä (Hellsten 2004, 138). Uudet sosiaaliset riskit ovat aiheuttaneet paineita sosiaaliturvaan kuuluville etuuksille ja palveluille (Taylor-Gooby 2004b, 1). Hyvinvointival tion onkin sopeuduttava kasvaviin uusiin sosiaalisiin riskeihin (Bonoli 2006, 4). Jälkiteollisessa yhteiskunnassa talouskasvu on hidastunut ja siitä on tullut aiempaa epävarmempaa. Lisäksi jälkiteolliseen vaiheeseen liittyvät sosiaaliset muutokset aiheuttavat uusia tarpeita ja riskejä. (Hellsten 2004, 138; Andersen & Ringdal 2012, 17.) Riskit yhteiskunnassa eivät liity enää ulkoisiin uhkiin vaan myös sosiaalisen muutoksen, taloudellisten voimien, tieteellisen kehityksen ja teknologisen muutoksen aiheuttamiin riskeihin (Kemshall 2002, 10). Teknologisen kehityksen ja nopean sosiaalisen muutoksen aiheuttamat sivuvaikutukset ovat lisänneet tilanteen haastavuutta, koska sivuvaikutukset ovat olleet ennustamattomia, ei-vältettävissä olevia ja valvomattomia. Samanaikaisesti on myös yksilöllistäminen noussut vahvemmin esille eli yksilön pitäisi olla itse vastuussa aiempaa enemmän riskeistä (Andersen & Ringdal 2012, 17– 18; Kemshall 2002, 111– 131). Riskiin on aina liittynyt epävarmuus. Riski on ollut aina osa ihmiselämää ja sosiaalista kehitystä, mutta nyt voidaan pohtia, onko riskeistä tullut jotain ulkoa tulevaa, jota on vaikeaa hallita. (Andersen & Ringdal 2012, 18; ks. myös Taylor-Gooby & Zinn 2006.) Culpitt tuo esille 141 Sosiaaliset riskit Riskienhallinnan ajankohtaisia teemoja myös sen, että tiettyjen maiden siirtyminen hyvinvointivaltiosta hyvinvointiyhteiskuntaan on aiheuttanut sen, että myös sosiaalisen riskin käsitettä on määritelty uudelleen (Culpitt 1999, 32). Perinteiset ja uudet sosiaaliset riskit ovat siis samanaikaisesti läsnä modernissa hyvinvointivaltiossa (Hellsten 2004, 139; Armingeon 2006, 100). Perinteiset sosiaaliset riskit koskevat laajaa joukkoa, erityisesti kasvavaa eläkeläisten joukkoa (Hellsten 2004, 139). Taylor-Goobyn vuonna 2004 esittämät kysymykset ovat edelleen ajankohtaisia: miten perinteisiin riskeihin kohdistuva politiikka voisi toimia tehokkaasti taloudellisessa ja demografisessa paineessa sekä miten voidaan kehittää uusien sosiaalisten riskien edellyttämää uudenlaista politiikkaa. Perinteisten sosiaalisten riskien on ennakoitu kasvavan edelleen, mutta joidenkin arvioiden mukaan uusien sosiaalisten riskien on ennakoitu kasvavan vieläkin nopeammin (Armingeon 2006, 106). Eri maat ovat varautuneet uusiin sosiaalisiin riskeihin hyvin eri tavalla, joka johtuu erilaisista tarpeista ja sopeutumiskeinoista (Andersen & Ringdal 2012, 19). Voidaan kysyä, liittyvätkö sosiaaliset riskit ja niiden hallinta vielä vahvasti sosiaalisiin jaotteluihin kuten esimerkiksi sosiaaliluokkaan vai onko riskeistä tulla enemmän yksilöllisiä (Andersen & Ringdal 2012, 18). Akateemisessa kirjallisuudessa on kuitenkin arvioitu sosiaalisten riskien sekä jakaantuvan epäoikeudenmukaisesti, että niiden hallinnassa olevan erilaisia resursseja (Andersen & Ringdal 2012, 22; ks. esim. Pintelon 2013). Riskiyhteiskunnassa vastuullisuus ja valinnat korostuvat (Kemshall 2002, 1). Beckin (1999, 48, 135) mukaan modernisaatio ja etuudet aiheuttavat itse riskejä, jolloin painopiste riskeissä on siirtynyt ulkoisista uhkista teollistumisen ja modernisaation aiheuttamiin uhkiin. Riskiyhteiskunnassa ei ole enää kyse niinkään hyvinvoinnin jakautumisesta kuin riskien jakautumisesta. Huono-osaisimmalla on usein korkeimmat riskit ja heikoimmat mahdollisuudet hallita riskejä, mutta riskiyhteiskunnassa riskit kohdistuvat kaikkiin jossain määrin. Henkilön elämänkulkua ei kuitenkaan voida arvioida enää samalla tavalla luokka-aseman perusteella. (Kemshall 2002, 5–7; ks. myös Zinn 2008, 22; Denney 2005, 45.) Myös Beckin esittämää näkemystä moderneista ja perinteisestä riskeistä on kritisoitu. Kritiikeissä on käytetty esimerkkinä vakavaa sairautta, joita on aina ollut, mutta nykyinen lääketiede löytää sairauksia aiem- 142 Pauliina Havakka Aarno Ahteensivu, Lasse Koskinen, Jarna Kulmala & Pauliina Havakka (toim.) paa paremmin. (Kemshall 2002, 8; ks. myös Culpitt 1999, 117.) Beck kysyy, että eikö riskiyhteiskunta ole ollut aina olemassa ja eivätkö kaikki riskit ole yhtä vanhoja kuin teollinen yhteiskunta. On vaikea sanoa, ovatko riskit lisääntyneet, mutta riskeillä on ainakin uusia piirteitä. (Kemshall 2002, 8.) Nykyinen hyvinvointivaltio ei kuitenkaan kata riittävästi riskejä eikä siten uusia sosiaalisia riskejä ole mahdollista täysin hallita (Kemshall 2002, 19). Riskiyhteiskunta kuitenkin korostaa riskin kollektiivisuutta (Culpitt 1999, 43). Toisaalta Culpitt tuo myös esille, että kirjallisuudessa tuodaan paljon myös esille sosiaalisuuden katoamista (Culpitt 1999, 81) tai sen heikentymistä ( Helne 2004, 229–230). Modernia hyvinvointivaltiota pitäisi tarkastella suhteessa riskeihin, jotka liittyvät ihmisen elinkaareen, työhön ja työmarkkinoihin (Hellsten 2004, 137). Riski ja epävarmuus ovat modernin yhteiskunnan tunnuspiirteitä (Hellsten 2004, 138). Joidenkin näkemysten mukaan kaikki riskit ovat vältettävissä, mutta tämä näkemys ei sovellu perinteisiin sosiaalisiin riskeihin (ks. esim. Kemshall 2002, 1). Sen sijaan osa uusista sosiaalista riskeistä voi olla poistettavissa tai ainakin niiden merkitystä voidaan vähentää (ks. esim. Bonoli 2006, 23–24). Sosiaaliturvajärjestelmät ovat kattaneet ja vakuuttaneet vuosikymmenien ajan tietyn suhteellisen pienen määrän hyvin määriteltyjä sosiaalisia riskejä kuten esimerkiksi lyhytkestoisen työttömyyden, työkyvyttömyyden aktiivivuosien aikana ja riittämättömän toimeentulon vanhuuden aikana. Osa järjestelmistä on perustunut joukkoon oletuksia kuten esimerkiksi selkeään rajaukseen yksilön eri elämänvaiheiden välillä, miesten ja naisten välisiin rooleihin perheessä, ydinperheen vahvoihin siteisiin ja kokoaikaisiin pitkiin työsuhteisiin. Uusia taloudellisia ja sosiaalisen elämän riskejä on kuitenkin ilmestynyt ja ne usein vahvistavat toinen toisiaan. Nämä riskit voivat vaikuttaa yksilöiden ja perheen toimeentuloon, mutta myös esimerkiksi ajankäyttöön. Riskit myös pakottavat yksilöitä siirtämään rahaa ja/tai aikaa elämänkaaren aikana, johon vaikuttaa muun muassa elämänvaihe. Tämä voidaan tehdä usealla tavalla. (D’Addio & Whiteford 2008, 14.) Ihmisten elämänkulut ovat tulleet myös yhä heterogeenisimmiksi. Sosiaaliset riskit, ainakin sosiaalivakuutuksessa, painottuvat yhä vahvemmin työhön ja työllistymiseen. Riskejä siis jaetaan yhä 143 Sosiaaliset riskit Riskienhallinnan ajankohtaisia teemoja enemmän työllistymisen perusteella. On hyvä kysyä, millainen on hyvä yhteiskunta? Tällöin voidaan myös kysyä, miten täystyöllisyys saadaan turvattua vai pitäisikö yksilöiden kantaa itse vastuu työllistymisestä. (Sorsa 2011, 32.) Erilaiset sosiaaliset riskit ja niiden merkitys yhteiskunnassa Tässä luvussa tutkitaan perinteisiä sosiaalisia riskejä: sairaus/sairastuminen, työkyvyttömyys, työtapaturma ja ammattitauti, työttömyys, vanhuus ja kuolema. Lisäksi edellä mainittujen riskien yhteydessä tarkastellaan pitkäaikaistyöttömyyttä ja ikääntymistä, jotka voidaan luokitella sekä perinteisiksi että uusiksi sosiaalisiksi riskeiksi. Kukin sosiaalinen riski määritellään hyödyntäen myös yleisiä sosiaalisiin riskeihin liittyviä tunnuspiirteitä, joita on kuvattu edellä. Sosiaalisten riskien merkitystä yhteiskunnassa analysoidaan kuvaamalla niiden volyymia yhteiskunnassa muutaman keskeisen tunnusluvun avulla sekä tutkimalla kutakin sosiaalista riskiä iän ja sukupuolen näkökulmasta. Tämä tehdään analysoimalla valmiita tilastoaineistoja, joista tutkitaan riskin esiintyvyyttä eri ikäisillä ja eri sukupuolilla. Artikkelissa olevat kuvat ovat valmiita tilastokuvia, kun taas taulukot on muokattu valmiiden tilastoaineistojen pohjalta. Luku on jaoteltu eri riskien mukaan alalukuihin, joissa määritellään ensin riski, sen jälkeen pohditaan riskien merkitystä yhteiskunnassa ja riskin merkitystä iän ja sukupuolen mukaan. Joidenkin ris kien osalta riskien merkitys yhteiskunnassa ja riskin merkitys iän ja sukupuolen mukaan –luvut on yhdistetty yhdeksi alaluvuksi. Perinteiset sosiaaliset riskit ovat erilaisia, jonka vuoksi analysoitavat tilastoaineistot eivät ole täysin identtisiä. Sairauden/sairastumisen riski Määritelmä Maailman terveysjärjestö, WHO, määrittelee terveyden täydellisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaksi. Sairaus taas määritellään usein poikkeavuudeksi normaalista, tunnistettavaksi häiriöksi elimistön toiminnassa. Terveyden ja myös sairauden määritelmät eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä vaan niihin sisältyy tulkinnanvaraisuutta. Sairaudet ovat hyvin yksilöllisiä, ja ne syntyvät usean tekijän yhteisvaikutuksesta. (Duodecim terveyskirjasto.) 144 Pauliina Havakka Aarno Ahteensivu, Lasse Koskinen, Jarna Kulmala & Pauliina Havakka (toim.) Sairaus voi olla poikkeavuutta ihmisen fyysisessä, psyykkisessä tai sosiaalisessa toiminnassa, joka aiheuttaa tilapäistä tai pysyvää haittaa tai toiminnanvajautta (MOT Kielitoimiston sanakirja). Sairauden riski on väestön keskuudessa yleinen riski, koska siihen voidaan katsoa kuuluvan hyvin laajasti erilaisia sairauksia ja siten riski kohdistuu periaatteessa koko väestöön. Riski voi olla lievä tai vakava sairauden tilan mukaan, jolloin myös riskin aiheuttamat seuraukset yksilölle ja myös yhteiskunnalle vaihtelevat. Sairauden riski on useimmiten mikrotason riski, mutta se voitaisiin luokitella myös makrotason riskiksi esimerkiksi pandemiatilanteissa. Sairaus voi aiheuttaa työkyvyttömyyden tai sairastunut henkilö voi olla täysin tai osittain työkykyinen. Sosiaalivakuutuksen kontekstissa sairauden riskillä tarkoitetaan työkyvyttömyyden näkökulmasta lyhytaikaisempaa riskiä – muutaman päivän sairastumisesta aina noin vuoden jatkuvan sairastumiseen saakka. (Ks. esim. Sairausvakuutuslaki 2004/1224.) Sairauden aiheuttama työkyvyttömyys aiheuttaa toimeentulon menetystä ja sairastumisen voidaan katsoa olevan yksi keskeisimmistä työpanoksen menettämisen syistä. Heikentynyt työkyvyttömyys voi myös alentaa henkilön työkykyä, jolloin voidaan puhua presenteismin aiheuttamista kustannuksista. Lisäksi sairaus voi aiheuttaa sairastuneelle kustannuksia esimerkiksi sairauden hoitoon käytettävinä lääkekustannuksina, joiden osalta ei ole asetettu sairauden kestoon liittyviä enimmäisrajoituksia. Sairausvakuutuksen piiriin luetaan myös Suomessa vanhemmuus tiettyjen edellytysten täyttyessä. Sairaus voi jatkua myös vuoden ajanjakson jälkeen, jolloin eläkejärjestelmässä voidaan ratkaista, onko henkilö työkyvytön vai työkyinen. Sairauden riski tarkoittaa siis vakuutuksen kontekstissa lyhytaikaisempaa riskiä kuin työkyvyttömyys, joka on pääsääntöisesti pidempikestoinen riski. Lisäksi sairauden riski ei välttämättä aiheuta työkyvyttömyyttä vaan esimerkiksi lääkekustannuksia, ja tällöin kyse voi olla hyvinkin pitkäkestoisesta riskitilanteesta. Sairauden riski on siis toimeentuloriski ja myös riski sairauden aiheuttamien kustannusten hallinnasta. Lisäksi sairauden riski voidaan luokitella terveyteen liittyväksi riskiksi. Ihminen voi sairastua missä tahansa iässä elinkaaren aikana, mutta työkyvyttömyys on työikäiseen väestöön liittyvä riski. Riskissä on myös hieman taloudellisen ris- 145 Sosiaaliset riskit Riskienhallinnan ajankohtaisia teemoja kin piirteitä, koska taloussuhdanteilla on osoitettu olevan jonkin verran vaikutusta riskin todennäköisyyteen. Riskin merkitys yhteiskunnassa Vuonna 2016 Suomessa maksettiin sairausvakuutuskorvauksia 3,7 miljardia euroa, josta sairauspäivärahojen osuus oli noin 819 miljoonaa euroa eli 22 prosenttia kaikista sairausvakuutuskorvauksista. Vuonna 2016 sairauspäivärahansaajia oli noin 313000 ja sairaanhoitokorvauksia maksettiin vuonna 2015 noin 4,2 miljoonalle henkilölle. (Kela 2017b, 12.) Kuvio 1 kuvaa sairauspäivärahansaajien määrän kehitystä vuosina 1968–2016. Kuviosta voidaan päätellä, että 1990-luvun taantuman aikana tehdyn työn määrän väheneminen on myös vähentänyt päivärahansaajien määrää. Taloudellisessa laskusuhdanteessa myös osa työntekijöistä saattaa irtisanomisen pelossa välttää sairauslomalle jäämistä. Sairauspäivänsaajien määrä nousee vastaavasti taloudellisesti hyvänä kautena. Vastaava kehitys ei näy yhtä selkeästi 2000-luvun lopulla alkaneen taantuman osalta lukuun ottamatta taantuman alkua. (Ks. esim. Blomgren, Mikkola, Hiilamo & Järvisalo 2011, 32.) Sairastavuuden riskin eroja yksilöiden välillä selittävät useat tekijät kuten esimerkiksi elintavat, ikä ja väestön ikärakenne, työllisyystilanne, koulutusja Kuvio 1. Sairausja vanhempainpäivärahaa saaneet vuosina 1968–2016 (Kela 2017b) 146 Pauliina Havakka Aarno Ahteensivu, Lasse Koskinen, Jarna Kulmala & Pauliina Havakka (toim.) tulotaso ja sukupuoli (ks. esim. THL 2015, 1). Seuraavaksi tarkastellaan iän ja sukupuolen merkitystä sairastumisen riskissä. Riskin merkitys yhteiskunnassa iän ja sukupuolen mukaan Taulukko 3 kuvaa sairauspäivärahaa saavien osuutta väestöstä ja vastaavan ikäisistä. Taulukon perusteella voidaan päätellä, että sairastumisen riski kasvaa iän noustessa. Kasvu on tasaista lukuun ottamatta vanhinta ikäluokkaa, jossa osuus väestöstä on hieman alempi ja osuus vastaavan ikäisistä vain hieman korkeampi edeltävään ikäluokkaan verrattuna. Korkeimman ikäluokan, 55–67 vuotta, sairauspäivärahojen pienempää osuutta selittää se, että osa ikäluokasta on jo eläkkeellä tai saa jotain muuta etuutta. Miesten osuus väestöstä on naisten osuutta pienempi kaikissa ikäluokissa. Väestöosuuksien perusteella sairauden riski ei ole erityisen merkittävä riski, mutta toisaalta yli 10 prosentin osuudet ovat jo huomionarvoisia. Lisäksi sairastuminen voi jatkua myös pidemmän ajan, ja se voi myös toistua samoilla henkilöillä useamman kerran. Taulukko 3. Sairauspäivärahaa saaneiden osuus väestöstä ja vastaavan ikäisistä vuonna 2016 (Kela 2017d)* Osuus väestöstä/vastaavan ikäisistä 16–24 25–34 35–44 45–54 55–67 Miehet 2,4/4,3 5,2/10,5 6,7/13,4 8,8/17,5 7,4/19,5 Naiset 3,5/6,3 8,3/16,5 10,3/20,6 12,9/25,7 10,0/26,6 * Tiedot on poimittu Kelan sairausvakuutustilastosta Taulukossa 4 on verrattu sairauspäivärahapäiviä niiden keston mukaan miehillä ja naisilla. Vertailun perusteella naisilla on enemmän lyhyempiä sairauspäivärahajaksoja ja miehillä vastaavasti hieman enemmän pidempiä jaksoja. Aiemmin on ajateltu, että miehet kuolevat aikaisemmin ja naiset sairastavat enemmän. Tutkimustulosten mukaan naisilla ei kuitenkaan ole miehiä juurikaan korkeampi sairastumisen riski. Naiset ovat kuitenkin Suomessa keskimäärin pidemmän ajan sairaana, mutta miehillä on enemmän vakavia sairauksia. (Ks. esim. Lahelma, Manderbacka, Martikainen & Rahkonen 2003; 21–32.) 147 Sosiaaliset riskit Riskienhallinnan ajankohtaisia teemoja Taulukko 4. Sairauspäivärahan kesto sukupuolen mukaan vuonna 2016 (Kela 2017d)* Sairauspäivärahapäivien kesto sukupuolen mukaan 1–6 7–12 13–30 31–60 61–90 91–180 181– Miehet 24,5 13,7 23,5 14,7 6,9 6,9 9,7 Naiset 28,9 14,9 24,1 14,0 5,5 5,6 6,9 * Tiedot on poimittu Kelan sairausvakuutustilastosta (tiedot ovat vuodelta 2014) Taulukossa 5 kuvataan sairausrahapäiviä suhteutettuna vastaavan ikäistä kohti. Taulukosta voidaan päätellä, että sairauspäivärahapäivien määrä nousee takaisesti iän noustessa lukuun ottamatta vanhinta ikäluokkaa. Tätä selittää se, että vanhimmassa ikäluokassa on myös vanhuuseläkeiässä olevia. Taulukko 5. Sairauspäivärahapäivät vastaavan ikäistä kohti vuonna 2016 (Kela 2017d)* Sairauspäivärahapäivät vastaavan ikäistä kohti 16–24 25–34 35–44 45–54 55–67 Miehet 1,4 2,4 3,0 4,6 4,7 Naiset 1,9 3,3 4,2 5,7 5,2 * Tiedot on poimittu Kelan sairausvakuutustilastosta Työkyvyttömyyden riski Määritelmä Työkyvyttömyyden riski voidaan määritellä kykenemättömyydeksi tehdä työtä, erityisesti ansiotyötä (MOT Kielitoimiston sanakirja). Työkyvyttömyys voi vakuutuskontekstissa tarkasteltuna aiheutua sairaudesta, ammattitaudista tai työtapaturmasta. Työkyvyttömyyden riski on hyvin lähellä sairauden/sairastumisen riskin käsitettä siinä mielessä, että molemmissa voi olla kyse työkyvyttömyydestä ja riski kohdistuu työikäiseen väestöön. Työkyvyttömyys voi olla tilapäistä tai pysyvää, mutta lähtökohtaisesti työkyvyttömyys katsotaan sosiaalivakuutuksen kontekstissa pidempikestoiseksi riskiksi sairastumisen riskin aiheuttamaan työkyvyttömyyteen verrattuna. Lisäksi työkyvyttömyys voi olla täyttä tai osittaista. Työkyvyttömyyden riski voidaan luokitella toimeentuloriskiksi sekä terveyteen liittyväksi riskiksi. Riskissä on lievästi talou- 148 Pauliina Havakka Aarno Ahteensivu, Lasse Koskinen, Jarna Kulmala & Pauliina Havakka (toim.) del lisen riskin piirteitä, koska talouden kehitys voi hieman vaikuttaa työkyvyttömyysriskin toteutumiseen. Riskin merkitys yhteiskunnassa Kivekkään mukaan työkyvyttömyys aiheuttaa sosiaalivakuutusjärjestelmään vuosittain noin 3,7 miljardin euron kustannukset (2018). Vuonna 2016 eläkejärjestelmistä maksettiin työkyvyttömyyseläkkeitä noin 2,7 miljardia euroa ja työkyvyttömyyseläkkeensaajia oli lähes 214000 henkilöä (Eläketurvakeskus 2017b, 24). Kuviossa 2 tarkastellaan kaikkien eläkkeensaajien määrää Suomessa eläkelajeittain vuosina 2000–2016. Työkyvyttömyyseläkkeensaajien määrä oli korkea 1990ja 2000-luvuilla, mutta niiden määrä on laskenut selvästi viime vuosina. (Eläketurvakeskus 2017b, 26.) Työkyvyttömyyseläkkeiden vähenemistä selittävät muuan muassa kuntoutus, onnistunut työterveyshuolto ja henkilöstöjohtaminen. Lisäksi myös heikommassa taloussuhdanteessa eläkkeensaajien määrä voi hieman vähentyä työn määrän vähentyessä (Blomgren ym. 2011, 33). Riskin merkitys yhteiskunnassa iän ja sukupuolen mukaan Työkyvyttömyyden eroja selittävät useat tekijät kuten esimerkiksi elintavat, ikä ja väestön ikärakenne, työllisyystilanne, koulutusja tulotaso ja sukupuoli Kuvio 2. Eläkkeensaajien määrät Suomessa eläkelajeittain vuosina 2000–2016 (Kela 2017a) 155 Sosiaaliset riskit Riskienhallinnan ajankohtaisia teemoja mutta kyse voi olla myös pitkäaikaisesta riskistä työttömyyden pitkittyessä. Työttömyys voi olla täyttä tai osittaista. Työttömyys voi olla myös tahatonta tai vapaaehtoista, joka tekee siitä jossain määrin erilaisen riskin kuin muut perinteiset sosiaaliset riskit. Työttömyyden riski kohdistuu työikäiseen väestöön. Keskeiset työttömyyttä kuvaavat tilastot ovat Suomessa Tilastokeskuksen ja työja elinkeinoministeriön työttömyystilastot, joiden työttömyysluvuissa on eroja. Tilastokeskuksen työttömyysluvut ovat otospohjaisesta työvoimatutkimuksesta, kun taas työja elinkeinoministeriön luvut perustuvat TE-toimistojen asiakasrekisterin pohjalta laadittuun työnvälitystilastoon. Työttömyyslukujen erot johtuvat pääosin erilaisesta työttömän käsitteestä. Tilastokeskuksen tilastoissa työtön on henkilö, joka on tutkimusviikolla työtä vailla, on etsinyt työtä viimeisten neljän viikon aikana ja voisi aloittaa työt kahden viikon kuluessa. Työja elinkeinoministeriön tilastoissa työtön on TE-toimistossa työnhakijaksi rekisteröitynyt, joka ei ole työsuhteessa eikä työllisty päätoimisesti yritystoiminnassa tai omassa työssään. Tilastokeskuksen työttömyystilastot ovat kansainvälisesti vertailukelpoisia, ja ne sisältävät myös yhtenäisen työttömän käsitteen. Sen sijaan työja elinkeinominis teriön luvut ovat lähempänä työttömyysetuuksien saajien määrää (Tilastokeskus 2016). Kuviossa 7 on kuvattu Tilastokeskuksen ja työja elinkeinoministeriön työttömien määrän kehitystä vuosina 1997–2014. Kuviosta voidaan havaita Tilastokeskuksen työttömyyslukujen olevan pienempiä. Eroa selittää pääosin edellä mainittu ero työttömän käsitteessä eli ns. piilotyöttömänä olevat henkilöt eivät näy Tilastokeskuksen luvuissa (ks. esim. Tilastokeskus 2016). Työttömyyden riskin merkityksestä yhteiskunnassa voi siten saada hieman erilaisen kuvan riippuen, mitä tilastoja merkityksen analysoinnissa hyödynnetään. Artikkelissa käytetään molempia edellä mainittuja tilastoja kattavan kuvan saamiseksi työttömyyden riskistä. 156 Pauliina Havakka Aarno Ahteensivu, Lasse Koskinen, Jarna Kulmala & Pauliina Havakka (toim.) Riskin merkitys yhteiskunnassa Kuviossa 8 on tarkasteltu Suomen työttömyysasteen ja työttömyysasteen trendin kehitystä vuosina 1989–2017. Työttömyys oli ainakin Suomessa 1990-luvun lamaan asti pitkälti kausija suhdanneluonteista. Työttömyyden riski siis nousi taloudellisen laskukauden aikana ja vastaavasti laski nousukauden aikana. Lisäksi työttömyyden riskiin vaikuttivat tietyt kalenterikuukaudet vuoden aikana työn tarjonnan ja kysynnän mukaisesti. Työttömyys aleni Suomessa 1990-luvun jälkeen, mutta se ei ole laskenut lamaa edeltävien vuosien tasolle. Vuonna 2009 alkanut taloudellinen taantuma on nostanut uudelleen työttömien määrää. Työttömyyden riskistä tulee yhteiskunnallinen ongelma, kun työttömyydestä tulee rakenteellista. Rakennetyöttömyys tarkoittaa, että työttömyys ei ole ainoastaan kitkanomaista eli lyhytaikaista työttömyyttä. Tällöin työttömät henkilöt eivät työllisty avoimille työmarkkinoille ja työttömyys pitkittyy. (Ylikännö 2017, 155.) Rakennetyöttömyysriskin tasosta tai kehityssuunnasta ei kuitenkaan ole yksimielistä näkemystä (ks. esim. Obstabaum & Tuomala 2015, 7). Kuvio 7. Tilastokeskuksen ja työja elinkeinoministeriön työttömät vuosina 1997–2014 (vuosikeskiarvot) (Tilastokeskus 2016) 157 Sosiaaliset riskit Riskienhallinnan ajankohtaisia teemoja Kuviosta voidaan havaita, että taloudellinen taantuma on vaikuttanut työttömyysasteen kehitykseen Suomessa myös 2000-luvun lopulta alkaneen taantuman jälkeen. Taantuma ei ole nostanut työttömyysastetta yhtä korkealle kuin 1990-luvun alun taantumassa. Tilastokeskuksen mukaan joulukuussa 2017 työttömiä oli 227000, joka on 20000 vähemmän kuin joulukuussa 2016. Työja elinkeinoministeriön tilastoissa vastaava luku oli 295 500, joka on 62600 vähemmän kuin vuosi sitten. Molemmissa tilastoissa työttömyys on siten vähentynyt. Joulukuussa 2016 työttömyysetuuksien saajia oli Suomessa noin 386587 henkilöä, ja myös tämä luku on alempi kuin edellisenä vuotena. Työttömyysturvaetuuksia maksettiin yhteensä hieman alle viisi miljardia euroa (Kela 2017c). Riskin merkitys yhteiskunnassa iän ja sukupuolen mukaan Työttömyyden riskin eroja selittävät useat tekijät kuten esimerkiksi ikä, työllisyystilanne, koulutustaso ja ammattiasema sekä sukupuoli. Seuraavaksi tarkastellaan iän ja sukupuolen merkitystä työttömyyden riskissä. Kuvio 8. Työttömyysaste ja työttömyysasteen trendi 1989 (01) – 2017 (12), 15–74-vuotiaat (Tilastokeskus 2017g) 158 Pauliina Havakka Aarno Ahteensivu, Lasse Koskinen, Jarna Kulmala & Pauliina Havakka (toim.) Taulukossa 8 tarkastellaan työttömyysasteita sukupuolen ja iän mukaan joulukuussa 2017. Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste oli 8,4 koko työikäisellä väestöllä, miehillä 8,9 ja naisilla 7,9. Taulukosta voidaan havaita, että miesten työttömyysaste on naisia matalampi ikäluokissa 25–34 ja 55–64. Tilastoluvut vaihtelivat vuoden aikana niin, että esimerkiksi huhtikuussa 2017 nuorimman ikäluokan työttömyysasteet iän mukaan tarkasteltuina olivat miehillä 31,9 ja naisilla 23,3 prosenttia (Tilastokeskus 2017f). Tilastokeskuksen työttömyysaste on korkein nuorimmalla ikäluokalla, mutta tilastoa voidaan pitää nuorten osalta myös vääristyneenä riippuen siitä, miten työttömän käsite halutaan määritellä. Tilastokeskuksen käyttämä työttömyysaste mittaa työttömien henkilöiden osuutta työvoimasta, johon kuuluvat työttömät ja työlliset. Työttömyysaste mittaa siten kyselyhetkellä itsensä työttömäksi tuntevien henkilöiden osuutta työvoimasta. Työttömien nuorten määrä voi sisältää myös opiskelijoita ja lisäksi työttömyysaste kuvaa työttömien osuutta kyseisen ikäryhmän työvoimasta. Työttömyysasteen jakajassa on siten vain pieni joukko nuoria. Hämäläinen ja Tuomala ovat arvioineet ei-opiskelevien nuorten työttömien osuuden olevan ikäryhmän väestöstä alle kaksi prosenttia alle 20-vuotiailla ja 20–24-vuotiailla kuusi prosenttia. Nuorilla on kuitenkin työttömyyskokemuksia kaikista ikäryhmistä suhteellisesti eniten. (Hämäläinen & Tuomala 2013, 1, 3–4.) Taulukko 8. Työttömyysasteet sukupuolen ja iän mukaan joulukuussa 2017 (Tilastokeskus 2017g) Työttömyysasteet iän mukaan 15–24 25–34 35–44 45–54 55–64 Miehet 18,4 7,3 7,0 8,8 8,9 Naiset 13,0 9,1 4,6 6,6 9,5 Työttömyyden riskiin liittyy keskeisesti työllisyystilanne. Kuviossa 9 verrataan työllisyysasteen kehitystä ikäryhmittäin vuosina 1992–2016. Kuviosta havaitaan, että eri ikäluokkien työllisyysasteen kehityksessä on eroja. Työllisyysaste on noussut viimeisen 20 vuoden aikana yli 25 prosentilla 55–64-vuotiaiden ikäluokassa. Myös vanhimman ikäluokan työllisyysaste on kolminkertaistanut 20 vuodessa. Taloudellisen taantuman alkuvaiheen aikana tapahtuneen notkahduksen jälkeen myös nuorimman ikäluokan työllisyysaste on noussut jonkin verran viime vuosina. (Tilastokeskus 2017d.) 159 Sosiaaliset riskit Riskienhallinnan ajankohtaisia teemoja Kuviossa 10 on kuvattu työllisten määrän muutosta edellisestä vuodesta sukupuolen mukaan vuosina 2002–2016. Kuviosta voidaan päätellä, että miesten työllisyysaste reagoi vahvasti suhdanteiden muutoksiin. Tämä johtuu siitä, että miehiä työskentelee enemmän suhdanneherkillä aloilla. Naisten työllisyys on taas heikentynyt neljä vuotta peräkkäin, jota selittää osaltaan se, että julkisen sektorin työllisyys reagoi suhdanteisiin hitaammin. (Ks. Tilastokeskus 2017d.) Kuviossa 11 on tarkasteltu työttömyysturvan saajien määrän kehitystä vuosina 1985–2016. Kuviosta voidaan päätellä taloudellisen taantuman merkitys työttömien määrää lisäävänä tekijänä. Tämä näkyy erityisen hyvin 1990-luvun alun taantumassa, mutta myös 2000-luvun lopun taantumassa vaikutus näkyy. Taulukossa 9 on vertailtu kunkin ikäluokan työttömyysetuuksien prosentuaalista osuutta kaikista työttömyysetuuksien saajista 31.12.2016. Taulukosta voidaan päätellä, että nuorin ikäryhmä saa kaikista vähiten prosentuaalisesti työttömyysetuuksia. Tilaston perusteella työttömyysetuuksien saajien määrä jakaantuu muissa ikäluokissa suhteellisen tasaisesti. Naisia on kaikissa ikäKuvio 9. Työllisyysasteen kehitys ikäryhmittäin vuosina 1992–2016 (Tilastokeskus 2017d) 160 Pauliina Havakka Aarno Ahteensivu, Lasse Koskinen, Jarna Kulmala & Pauliina Havakka (toim.) luokissa etuudensaajina hieman miehiä vähemmän lukuun ottamatta keskimmäistä ikäluokkaa. Tässä ikäluokassa miesten osuus on yllättävänkin matala verrattuna naisten osuuteen ja muihin ikäluokkiin. Mielenkiintoista sukupolKuvio 11. Työttömyysturvan saajat kuukauden lopussa vuosina 1985–2016 (Kela 2017c) Kuvio 10. Työllisten määrä edellisestä vuodesta sukupuolen mukaan vuosina 2002–2016 (Tilastokeskus 2017d) 161 Sosiaaliset riskit Riskienhallinnan ajankohtaisia teemoja vien välisessä erossa on se, että ero syntyy lähinnä ansiosidonnaisen päivärahan määristä. Taulukko 9. Työttömyysetuuksiensaajat kaikista etuuksien saajista (Kela 2017e)* Työttömyysetuuksiensaajat kaikista etuuksien saajista, % 17–24 25–34 35–44 45–54 55–64 Miehet 6,1 12,3 9,9 11,1 11,7 Naiset 4,6 11,6 10,7 10,8 11,3 * Luvut on poimittu Kelan työttömyystilastoista. Taulukossa 10 on jaoteltu työttömyysetuuksien saajat työttömyyden keston mukaan. Taulukosta voidaan päätellä, että kahden nuorimman ikäluokan työttömyys kestää pääsääntöisesti lyhyemmän ajan. Vastaavasti vanhemmilla ikäluokilla työttömyysetuuksien kesto on pääosin nouseva. Vanhemmalla ikäluokalla keston painottumista suurimpaan luokkaan selittää osittain ns. jatkettu päiväraha. Taulukko 10. Työttömyysetuuksien kesto prosentteina ikäluokittain (Kela 2017e)* Työttömyysetuuksien kesto prosentteina 17–24 25–34 35–44 45–54 55–64 0–4 viikkoa 29,1 14,0 12,9 12,3 7,6 5–12 viikkoa 26,9 15,7 14,0 13,9 9,8 13–26 viikkoa 22,7 22,3 19,0 18,0 13,0 27–52 viikkoa 12,8 18,7 18,7 18,2 15,4 53–104 viikkoa 7,0 20,6 22,8 22,0 23,0 105–/105–156 ja 157– 1,1/1,2 5,0/11,3 6,2/19,7 6,7/26,9 16,2/44,7 * Luvut on poimittu Kelan työttömyystilastoista. Yhdistetty kaksi ikäluokkaa ja laskettu keskiarvot kullekin ikäluokalle laskemalla yhteen eri työttömyysetuudet. Työmarkkinatuen osalta on laskettu erikseen 105–156 päivät ja päivät 157 päivän jälkeiseltä ajalta. 162 Pauliina Havakka Aarno Ahteensivu, Lasse Koskinen, Jarna Kulmala & Pauliina Havakka (toim.) Vanhuuden riski Määritelmä Vanhuuden riski liittyy keski-ikää seuraavaan ihmisen viimeiseen ikäkauteen, jolloin fyysiset ja henkiset voimavarat heikentyvät (MOT Kielitoimiston sanakirja). Usein ja myös tietyissä kansainvälisissä yhteyksissä ajatellaan vanhuuden liittyvän 65 vuoden iän täyttämiseen, mutta Suomessa vanhuksen käsitteellä ei ole kuitenkaan virallista ikämääritelmää. Vuosikymmeniä sitten 65-vuotiaat kuvastivat vanhusväestöä, mutta ihmisten eliniän piteneminen ja työolojen paraneminen on muuttanut tilanteen. Vanhuuden riski kohdistuu vain tietyn ikäiseen väestöön, joten kyse on paljon rajatummasta riskistä kuin esimerkiksi sairastumisen tai työkyvyttömyyden riskit. Vanhuuden riskin todennäköisyys on suuri kaikilla vanhuuseläkeikää lähestyvillä, sillä vakuutuskontekstissa riski liittyy tietyn iän täyttämiseen. Kyse on myös varautumisesta pitkäikäisyyden riskiin. Vanhuuden riski on siten pysyvä, kaikkia vanhuuseläkeiässä koskeva riski, jota ei voi välttää. Jokelainen kytkee vanhuuden riskin myös työkyvyttömyyden riskiin vanhuuseläkkeen liittyessä oletettuun työkyvyttömyyteen tietyssä iässä (Jokelainen 2004, 154). Vanhuuden riskin voi kuvata myös olevan prototyyppi perinteisestä sosiaalisesta riskistä (Huber & Stephens 2006, 146). Vanhuuden riski on toimeentuloriski, ja lisäksi riski voidaan luokitella elämänkaareen liittyväksi riskiksi. Vanhuuden riski voi olla täyttä tai osittaista siinä mielessä, että esimerkiksi suomalaisessa eläkejärjestelmässä voi valita, ottaako työeläkkeen täytenä vai osittaisena. Vanhuuden riskiin liittyy myös keskeisesti ikääntymisen riskin käsite. Väestön ikääntyminen on globaali demografinen trendi, jota esiintyy lähes kaikkialla maailmassa. Väestön ikääntyminen liittyy sekä pidentyneeseen elinikään että matalampaan syntyvyyteen. (Ks. esim. Vaittinen 2016, 26.) Ikääntyminen voidaan luokitella myös uudeksi sosiaaliseksi riskiksi, sillä vanhuuden aikainen toimeentulo, hoiva ja sairastuminen muodostavat aiempaa suuremman riskin yksilölle ja myös koko yhteiskunnalle (Kuusela & Ollikainen 2005, 40–41). Ikääntymiseen liittyvissä sosiaalisissa riskeissä hoivan puute on esimerkki uudesta ja eläkkeen riittämätön taso perinteisestä riskistä (Timonen 2003, 41). Ikääntyminen vaikuttaa monelle osa-alueelle kuten esimer- 163 Sosiaaliset riskit Riskienhallinnan ajankohtaisia teemoja kiksi sairausmenoihin, eläkemenoihin, erilaisiin palveluihin, asumismenoihin ym. Vaikutukset ovat siten laaja-alaisia eivätkä ulotu vain eläkeja sairausmenoihin. Riskin merkitys yhteiskunnassa Vuonna 2016 vanhuuseläkkeitä maksettiin lähes 24 miljardia euroa ja etuudensaajia oli yli 1,2 miljoonaa henkilöä (Eläketurvakeskus 2017b, 24). Vanhuuden riskillä on siten suuri merkitys yhteiskunnalle. Kuviosta 2 nähtiin, että vanhuuseläkkeensaajien määrä on noussut viime vuonna selvästi johtuen muun muassa suurten ikäluokkien tulemisesta vanhuuseläkeikään (Kela 2017a). Kuviossa 12 tarkastellaan väestöllisen huoltosuhteen kehitystä Suomessa. Kuviosta voidaan havaita sekä syntyvyyden että kuolevuuden kehitys tai ennakoitu kehitys vuosina 1865–2065. Syntyvyys on laskenut eikä sen ennakoida nousevan lähivuosikymmeninä juurikaan. Sen sijaan elinikä pitenee lähivuosikymmeninä selvästi. Vuonna 1912 lapsia ja eläkeikäisiä 100 työikäistä kohden oli 70,8, ja vuonna 2050 suhteen ennakoivaan olevan lähes sama, 72,0. Vuoden 1912 luvuissa alle 15-vuotiaiden osuus oli selvästi merkittävämpi, koska elinikä oli matala ja syntyvyys korkea. Sen sijaan vuoden 2050 ennusteessa Kuvio 12. Väestöllinen huoltosuhde 1865–2065 (Tilastokeskus 2015a) 164 Pauliina Havakka Aarno Ahteensivu, Lasse Koskinen, Jarna Kulmala & Pauliina Havakka (toim.) eliniän nousun ja syntyvyyden pysyessä ennallaan, ovat lasten ja eläkeläisten osuudet 100 työikäistä kohden hyvin erilaisia. (Tilastokeskus 2015a.) Riskin merkitys yhteiskunnassa iän ja sukupuolen mukaan Vanhuuden riskin eroja ei voida arvioida samalla tavalla kuin muita sosiaalisia riskejä, sillä eläkejärjestelmässä eläkeikä on tietty eläkeikä, vaikka eläkeikään hieman valintaa liittyykin. Kuviossa 13 kuvataan työeläkejärjestelmästä vanhuuseläkkeelle siirtyneitä iän ja sukupuolen mukaan vuonna 2016. Kuviosta voidaan havaita, että vanhuuden riski on toteutunut useimmilla vanhuuseläkkeensaajista 63 vuoden ikäisenä. Miesten ja naisten eläköitymisessä on vain pieniä eroja (naisia 55%), joten vanhuusriskin ajoittuminen on suurin piirtein samanlainen. (Eläketurvakeskus 2017a, 24–25.) Vanhuusriskin ajoittuminen on kuitenkin ollut suurimmalla osalla eläkkeensaajista valittavissa, koska eläkeikä on ollut voimassa olleen eläkelainsäädännön mukaan joustava. Osalla julkisen sektorin työntekijöistä eläkeikä on kuitenkin ollut tietty tarkka eläkeikä ja osalla eläkkeensaajista on ollut muita selvästi alempi eläkeikä kuten esimerkiksi armeijan palveluksessa olleilla. Kuvio 13. Vanhuuseläkkeelle siirtyneet iän ja sukupuolen mukaan vuonna 2016 (vain työeläkkeensaajat) (Eläketurvakeskus 2017a, 2) 171 Sosiaaliset riskit Riskienhallinnan ajankohtaisia teemoja se tasaisesti iän noustessa. Tapaturman riski on miehillä korkeampi kaikissa ikäluokissa, ja suurin osa tapaturmista sattuu miehille. Työttömyyden riski voidaan luokitella toimeentuloriskiksi, joka kohdistuu työikäiseen väestöön. Työttömyyden riski on myös taloudellinen, sillä työttömyysriski nousee taloudellisessa laskusuhdanteessa ja laskee vastaavasti noususuhdanteessa. Työttömyyden riski on lyhytkestoinen riski, mutta työttömyydestä on tullut osalle suomalaisissa pitkäkestoinen riski. Tilapäinen työttömyys ei ole yleinen riski, muttei myöskään harvinainen riski. Pysyvämpi työttömyys on harvinaisempi riski, mutta sen todennäköisyys on ollut viime vuosina aiempaa suurempi rakennetyöttömyyden vuoksi. Tällöin puhutaan pitkäaikaistyöttömyydestä, joka on luokiteltu uudeksi sosiaaliseksi riskiksi. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan nuorimmalla ikäluokalla, 17–24 vuotta, on korkein työttömyysaste. Tehdyn tutkimuksen mukaan nuorten työttömyysaste on kuitenkin vain muutamia prosentteja, jos työttömyysaste lasketaan ei-opiskelevien nuorten työttömien osuudella ikäluokan väestöstä. Miesten työttömyysriski on keskimäärin korkeampi, ja työttömyyden riski reagoi vahvemmin suhdanteisiin. Nuorempien ikäluokkien työttömyys on lyhytaikaisempaa, kun taas vanhempien ikäluokkien työttömyys pitkittyy nuorempia ikäluokkia selvästi enemmän. Vanhuuden riski on toimeentuloon ja elämänkaareen liittyvä riski. Riski eroaa muista edellä kuvatuista riskeistä, sillä vanhuus liittyy tiettyyn elämänvaiheeseen kaikilla vanhuusiässä olevilla. Riski voi olla lyhyttai pitkäkestoinen, johon vaikuttaa yksilöiden eliniän pituus. Vanhuuden riski on yleisin sosiaalista riskeistä (lukuun ottamatta sairauden riskiin kuuluvaa riskiä sairastumiseen liittyvistä kustannuksista). Vanhuuden riskiin liittyy keskeisesti ikääntymisen riski. Väestön ikääntyminen on lisännyt vanhuuden ajan kestoa ja ennusteiden mukaan ihmisten elinikä pitenee tulevaisuudessa edelleen. Vanhuuden riski on pitkäkestoisempi riski naisilla korkeamman eliniän vuoksi, mutta miesten keskimääräinen elinikä on noussut viime vuosina enemmän kuin naisten elinikä. Vanhuuden riski on myös varautumista pitkäikäisyyttä varten, joten vakuutettava aika ja eläkkeen maksuaika voivat olla kestoltaan useita vuosikymmeniä. 172 Pauliina Havakka Aarno Ahteensivu, Lasse Koskinen, Jarna Kulmala & Pauliina Havakka (toim.) Kuoleman riski on toimeentuloriski kuolleen henkilön lähiomaisille. Lisäksi riski voidaan luokitella elämänkaareen liittyväksi riskiksi, joka voi sattua missä tahansa vaiheessa elinkaarta. Kuoleman riski liittyy muihin riskeihin siinä mielessä, että sairastuminen, työtapaturma, ammattitauti ja työkyvyttömyys voivat johtaa myös kuoleman riskin toteutumiseen. Kuoleman riskin todennäköisyys nousee henkilöiden ikääntyessä. Miesten kuolleisuus on naisten kuolleisuutta korkeampi vanhinta ikäluokkaa lukuun ottamatta. Lähteet Kirjallisuus Albert, M. 2004. Vakuutuksen taloudellinen ja yhteiskunnallinen tehtävä. Julkaisussa K. Hellsten & T. Helne (toim.) Vakuuttava sosiaalivakuutus? Kela. Andersen, S. N. & Ringdal, K. 2012. Welfare Regimes and Personal Risks. Julkaisussa H. Ervasti, J.G. Andersen, T. Fridberg & K. Ringdal (toim.) The Future of the Welfare state. Social Policy Attitudes and Social Capital in Europe. Edward Elgar, 17–45. Armingeon, K. 2006. Reconciling Competing Claims of the Welfare State Clientele: The Politics of Old and New Social Risk Coverage in Comparative Perspective. Julkaisussa K. Armingeon & G. Bonoli (toim.) The Politics of Post-Industrial Welfare States. Adapting Post War Social Policies to New Social Risks. Routledge, 100–122. Aven, T. & Renn, O. 2009. On Risk Defined as an Event Where the Outcome Is Uncertain. Journal of Risk Research 12(1), 1–11. Beck, U. 1999. World Risk Society. Polity Press. Blomgren, J., Mikkola H., Hiilamo, H. & Järvisalo, J. 2011. Suomalaisten terveydentila ja terveyteen liittyvät etuudet: indikaattoriseuranta 1995–2010. Kela: Nettityöpapereita 28/2011. Bonoli, G. 2006. New Social Risks and the Politics of Post-Industrial Social Policies. Julkaisussa K. Armingeon & G. Bonoli (toim.) The Politics of Post-Industrial Welfare States. Adapting Post War Social Policies to New Social Risks. Routledge, 3–26. Bonoli, G. 2007. Time Matters. Postindustrialization, New Social Risks, and Welfare State Adaptation in Advanced Industrial Democracies. Comparative Political Studies 40(5), 495–520. Culpitt, I. 1999. Social Policy and Risk. Sage Publications Ltd. D’Addio, A.-C. & Whiteford, P. 2008. From Separated Life Phases to Interrelated Life Risks. A Life Course Approach to Social Policy. Julkaisussa OECD. Modernising Social Policy for the New Life Course. OECD Publishing. Denney, D. 2005. Risk and Society. Sage Publications Ltd. 173 Sosiaaliset riskit Riskienhallinnan ajankohtaisia teemoja Duverger, M. 1950. Les finances publiques. Que sais-je? No 415. Paris: Presses Universitaires de France. Saatu T. Helne 2004. Sosiaalivakuuttava hyvinvointiyhteiskunta. Julkaisussa K. Hellsten & T. Helne (toim.) Vakuuttava sosiaalivakuutus? Kela, 222–239. Ebbinghaus, B. 2006. Trade Union Movements in Post-Industrial Welfare States: Opening up to New Social Interests? Julkaisussa K. Armingeon & G. Bonoli (toim.) The Politics of Post-Industrial Welfare States. Adapting Post War Social Policies to New Social Risks. Routledge, 100–122. Esping-Andersen, G. 1999. Social Foundations of Postindustrial Economies. Oxford University Press. Ewald, F. 1991. Insurance and Risk. Julkaisussa G. Burchell, C. Gordon & P. Miller (toim.) The Foucault Effect. Studies in Governmentality with Two Lectures by and an Interview with Michael Foucault. The University of Chicago Press, 197–210. Ewald, F. 2004. Vakuutusyhteiskunnan synty. Julkaisussa K. Hellsten & T. Helne (toim.) Vakuuttava sosiaalivakuutus? Kela, 44–66. Forss, M., Kalimo, E. & Purola, T. 2004. Vakuutuksen periaate sosiaaliturvassa. Julkaisussa K. Hellsten & T. Helne (toim.) Vakuuttava sosiaalivakuutus? Kela, 330–352. Franks, F.M., Davis, R., Bebbington, A. J., Ali, S. H., Kemp, D. & Scurrah, M. 2014. Conflict Translates Environmental and Social Risk into Business Costs. CrossMark. PNAS 111(21), 7576–7581. Graetz, G. & Fransk, D. M. 2016. Conceptualizing Social Risk and Business Risk Associated with Private Sector Development Projects. Routledge. Journal of Risk Research 19(5), 581– 601. Gordon, C. 1991. Govermental Rationality: An Introduction. Julkaisussa G. Burchell, C. Gordon & P. Miller (toim.) The Foucault Effect. Studies in Governmentality with Two Lectures by an Interview with Michael Foucault. The University of Chicago Press, 1–51. Hagfors, R., Kajanoja, J. & Kangas, O. 2004. Sosiaalivakuutuksen laajuudesta, taloudesta ja oikeutuksesta. Julkaisussa K. Hellsten & T. Helne (toim.) Vakuuttava sosiaalivakuutus? Kela, 284–307. Havakka, P. 2017. Lakisääteinen työtapaturmaja ammattitautivakuutus. Julkaisussa P. Havakka, M. Niemelä & H. Uusitalo (toim.) Sosiaalivakuutus. Helsinki: Finva, 177–198. Hellsten, K. 2000. Sosiaaliturva laman jälkeen, uuden vuosituhannen alussa. Julkaisussa E. Kalimo (toim.) Tutkimus suuntaa sosiaaliturvaa 2000-luvulle. Kansaneläkelaitos, 81–96. Hellsten, K. 2004. Kolmannen aallon sosiaaliturva ja Euroopan sosiaalinen malli? Julkaisussa K. Hellsten & T. Helne (toim.) Vakuuttava sosiaalivakuutus? Kela, 118–149. Helne, T. 2004. Sosiaalivakuuttava hyvinvointiyhteiskunta. Julkaisussa K. Hellsten & T. Helne (toim.) Vakuuttava sosiaalivakuutus? Kela, 222–239. 174 Pauliina Havakka Aarno Ahteensivu, Lasse Koskinen, Jarna Kulmala & Pauliina Havakka (toim.) Hiilamo, H. & Saari, J. 2007. Omistamisen oikeudenmukaisuus. Julkaisussa J. Saari & A. B. Yeung (toim.) Oikeudenmukaisuus hyvinvointivaltiossa. Gaudeamus, 257– 273. Holzmann, R. & Jorgensen, S. 1999. Social Protecion as Social Risk Management: Conceptual Underpinnings for the Social Protection Sector Strategy Paper. John Wiley & Sons, Ltd. Journal of International Devalopment 11, 1005–1027. Holzmann, R. & Jorgensen, S. 2001. Social Risk Management: A New Conceptual Framework for Social Protection, and Beyond. Kluwer Academic Publishers. International Tax and Public Finance 8, 529–556. Huber, E. & Stephens, J. D. 2006. Combating Old and New Social Risks. Julkaisussa K. Armingeon & G. Bonoli (toim.) The Politics of Post-Industrial Welfare States. Adapting Post War Social Policies to New Social Risks. Routledge, 143–168. Huhtanen, R. 2017. Oikeudellinen näkökulma sosiaalivakuutukseen. Julkaisussa P. Havakka, M. Niemelä & H. Uusitalo (toim.) Sosiaalivakuutus. Helsinki: Finva, 57–84. Hämäläinen, U. & Tuomala, J. 2013. Faktaa nuorisotyöttömyydestä. VATT. VATT Policy Brief 2 (2013). Häusermann, S. 2012. The Politics of Old and New Social Policies. Julkaisussa G. Bonoli & D. Natali (toim.) The Politics of the New Welfare State. Oxford Universitiy Press, 111–132. Jokela, T., Lammi, V., Lohi, I. & Silvola, T. 2013. Finanssija vakuutuskustannus Oy. Jokelainen, M. 2004. Sosiaalivakuutuksen käsitteestä ja järjestelmistä. Julkaisussa P. Havakka, M. Niemelä & H. Uusitalo (toim.) Sosiaalivakuutus. Helsinki: Finva, 152–183. Kamppinen, M., Raivola, P., Jokinen, P. & Karlsson, H. 1995. Riskit yhteiskunnassa. Maallikot ja asiantuntijat päätösten tekijöinä. Gaudeamus. Kangas, O. & Niemelä, M. 2017. Riskit, vakuutus ja sosiaalivakuutus. Julkaisussa P. Havakka, M. Niemelä & H. Uusitalo (toim.) Sosiaalivakuutus. Helsinki: Finva, 10–56. Kemshall, H. 2002. Risk, Social Policy and Welfare. Open University Press. Koskinen, S. & Martelin, T. 2007. Kuolevuus. Julkaisussa S. Koskinen ym. (toim.) Suomen väestö. Gaudeamus, 169–238. Kuusela, H. & Ollikainen, R. 2005. Riskit ja riskienhallinta-ajattelu. Julkaisussa H. Kuusela & R. Ollikainen (toim.) Riskit ja riskienhallinta. Tampere: Tampere University Press, 15–34. Lahelma, E., Manderbacka, K., Martikainen, P. & Rahkonen, O. 2003. Miesten ja naisten väliset sairastavuusja kuolleisuuserot. Julkaisussa I. Luoto, K. Viisainen & I. Kulmala (toim.) Sukupuoli ja terveys. Tampere: Vastapaino, 21–32. Macgill, S.M. & Siu, Y.L. 2004. The Nature of Risk. Journal of Risk Research 7(3), 315– 352. McKinnon, R. 2004. Social Risk Management and the World Bank: Reseting the ”Standards” for Social Security? Journal of Risk Research 7(3), 297–314. 175 Sosiaaliset riskit Riskienhallinnan ajankohtaisia teemoja McKinnon, R., Brimblecombe, S., McClanahan, S. & Orton, I. 2014. Revisiting ISSA’s Dynamic Social Security: 2007–2014, and beyond. International Social Security Association. International Social Security Review 67, (3–4). Merkhofer, M. W. 1987. Decision Science and Social Risk Management. A Comparative Evaluation of Cost-Benefit Analysis, Decision Analysis, and Other Formal Decision-Aiding Approaches. D. Reidel Publishing Company. O’Malley, P. 1992. Risk, Power and Crime Prevention. Taylor & Francis Online. Economy and Society 21(3), 252– 275. Obstbaum, M. & Tuomala, J. 2015. Rakenteellisen työttömyyden riski kasvaa. VATT. VATT Policy Brief 2(2015). Pintelon, O., Cantillon, B., Van den Borch, K. & Whelan, C.T. 2013. The Social Stratification of Social Risks: The Relevance of Class for Social Investment Strategies. Sage. Journal of European Social Policy 23(1), 52–67. Rovny, A. E. 2014. The Capacity of Social Policies to Combat Poverty among New Social Risk Groups. Sage. Journal or European Social Policy 24(5), 405–423. Rantala, J. & Kivisaari, E. 2014. Vakuutusoppi. Finanssija vakuutuskustannus Oy. Rawls, J. 1972. A Theory of Justice. Oxford University Press. Skipper, H. D. & Kwon, W. J. 2007. Risk Management and Insurance. Perspectives in a Global Economy. Blackwell Publishing. Sorsa, V.-P. 2011. Introduction. Julkaisussa V.-P. Sorsa (toim.) Rethinking Social Risk in the Nordics. Kalevi Sorsa -säätiö, 11–40. Taylor-Gooby, P. 2004a. New Social Risks in Postindustrial Society: Some Evidence on Responses to Active Labour Market Policies from Eurobarometer. International Social Security Association. International Social Security Review 57(45–64). Taylor-Gooby, P. (toim.) 2004b. New Risks, New Welfare. The Transformation of the European Welfare State. Oxford University Press. Taylor-Gooby, P. & Zinn, J. 2006. The Current Significance of Risk. Julkaisussa P. TaylorGooby & J. Zinn (toim.) Risk in Social Science. Oxford: Oxford University Press. Timonen, V. 2003. Uudet sosiaaliset riskit suomalaisessa ja ruotsalaisessa hyvinvointivaltiossa. Julkaisussa V.-M. Ritakallio (toim.) Riskit, instituutiot ja tulokset. Juhlakirja Olli Kankaan täyttäessä 50 vuotta. Sosiaalipoliittisen yhdistyksen tutkimus nro 59, 19–42. Vaittinen, R. 2016. Väestön ikärakenteen merkitys kulutukselle, säästämiselle ja talouskasvulle. Julkaisussa S. Tenhunen & R. Vaittinen (toim.) Eläketalous. Helsinki: Finva, 24–46. Vanne, R. 2017. Sosiaalivakuutuksen talous. Julkaisussa P. Havakka, M. Niemelä & H. Uusitalo (toim.) Sosiaalivakuutus. Helsinki: Finva, 207–231. World Bank. 2003. Social Risk Management: The World Bank’s Approach to Social Protection in a Globalizing World. Social Protection Department. Zinn, J. O. 2008. Introduction: The Contribution of Sociology to the Discourse on Risk and Uncertainty. Teoksessa J.O. Zinn (toim.) Social Theories of Risk and Uncertainty. An Introduction. Blackwell Publishing, 1–17. 176 Pauliina Havakka Aarno Ahteensivu, Lasse Koskinen, Jarna Kulmala & Pauliina Havakka (toim.) Ylikännö, M. 2017. Työttömyysvakuutus. Julkaisussa P. Havakka, M. Niemelä & H. Uusitalo (toim.) Sosiaalivakuutus. Helsinki: Finva, 154–176. Tilastoaineistot ja internet-lähteet Eläketurvakeskus: Katsaus eläketurvaan vuonna 2016. 2017a. https://www.etk.fi/wpcontent/uploads/Katsaus_elaketurvaan_vuonna_2016.pdf (luettu 30.1.2018). Eläketurvakeskus: Tilasto Suomen eläkkeensaajista 2016 (yhteisjulkaisu Kelan kanssa). 2017b. https://www.etk.fi/wp-content/uploads/tilasto-suomen-elakkeensaajista2016.pdf (luettu 30.1.2018). Finanssiala: Tapaturmat. 2017. http://www.finanssiala.fi/vahingontorjunta/Sivut/ Tapaturmat.aspx (luettu 30.1.2018). Findikaattori: Taloudellinen huoltosuhde. 2017. http://findikaattori.fi/fi/32 (luettu 30.1.2018). Kela: Kuviot-sarja: Eläkevakuutus 2017a. http://www.kela.fi/ documents/10180/1630873/Elakevakuutus_kuviot.pdf/cab4d598-75d1-4e8d89e2-0c1a9316cb0d (luettu 30.1.2018). Kela: Kuviot-sarja: Sairausvakuutus 2017b. http://www.kela.fi/ documents/10180/1630873/Sairausvakuutus_kuviot.pdf/b780c37c-565e-4256b2b3-cc111354c637 (luettu 30.1.2018). Kela: Kuviot-sarja: Työttömyysturva 2017c. http://www.kela.fi/ documents/10180/1630873/Tyottomyysturva_kuviot.pdf/6da499a0-00d6-4ba7a8e2-3045d393159d (luettu 30.1.2018). Kela: Sairausvakuutustilasto 2016. 2017d. https://helda.helsinki.fi/bitstream/ handle/10138/224317/Kelan_sairausvakuutustilasto_2016.pdf?sequence=4 (luettu 30.1.2018). Kela: Tilasto Suomen työttömyysturvasta 2016. 2017e. https://helda.helsinki.fi/ bitstream/handle/10138/225269/Tilasto_Suomen_tyottomyysturvasta_2016. pdf?sequence=1 (luettu 30.1.2018). Tapaturmavakuutuskeskus: Tilastot: Maksetut korvaukset 2017a http://www.tvk.fi/ tietopalvelu-ja-julkaisut/tilastot/maksetut-korvaukset/ (luettu 30.1.2018). Tapaturmavakuutuskeskus: Työtapaturmat – Tilastovuodet 2005–2015. 2017b. http:// www.tvk.fi/tietopalvelu-ja-julkaisut/tilastot/tyotapaturmatilastot/ (luettu 30.1. 2018). THL: THL:n sairastavuusindeksi 2010–2012. Tilastokatsaus 9/2015. 2015. https:// www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/128991/Tilastokatsaus_THL_ sairastavuusindeksi_2012.pdf?sequence=1 (luettu 30.1.2018). THL: Sosiaaliturvan menot ja rahoitus 2015. Tilastoraportti 7/2017. 2017. https:// www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/132142/Tr_07_17_kokonaisraportti. pdf?sequence=4 (luettu 30.1.2018). THL: Tapaturmat Suomessa. 2018. https://www.thl.fi/fi/web/hyvinvoinnin-jaterveyden-edistamisen-johtaminen/turvallisuuden-edistaminen/tapaturmienehkaisy/tapaturmat-suomessa (luettu 30.1.2018). 177 Sosiaaliset riskit Riskienhallinnan ajankohtaisia teemoja Tilastokeskus: Väestöennuste: 2015–2065. 2015a. http://www.stat.fi/til/vaenn/2015/ vaenn_2015_2015-10-30_fi.pdf (luettu 30.1.2018). Tilastokeskus: Kuolemansyyt 2014. 2015b. http://www.stat.fi/til/ksyyt/2014/ ksyyt_2014_2015-12-30_fi.pdf (luettu 30.1.2018). Tilastokeskus: Työvoimatutkimus: Tilastokeskuksen ja työja elinkeinoministeriön työttömyystilastojen vertailu. 2016. https://www.stat.fi/til/tyti/tyti_2016-0823_men_001.html (luettu 30.1.2018). Tilastokeskus: Kuolleet 2016. 2017a. https://www.stat.fi/til/kuol/2016/ kuol_2016_2017-04-28_fi.pdf (luettu 30.1.2018). Tilastokeskus: Kuolleet. Elinajan odote. 2017b. https://www.stat.fi/til/kuol/2016/01/ kuol_2016_01_2017-10-27_fi.pdf (luettu 30.1.2018). Tilastokeskus: Kuolemansyyt 2017. 2017c. https://www.stat.fi/til/ksyyt/2016/ ksyyt_2016_2017-12-29_fi.pdf (luettu 30.1.2018). Tilastokeskus: Työllisyys ja työttömyys vuonna 2016. 2017d. https://www.stat.fi/til/ tyti/2016/13/tyti_2016_13_2017-04-12_kat_002_fi.html (luettu 30.1.2018). Tilastokeskus: Työtapaturmat 2015. 2017e. https://tilastokeskus.fi/til/ttap/2015/ ttap_2015_2017-11-30_fi.pdf (luettu 30.1.2018). Tilastokeskus: Työvoimatutkimus. 2017f. https://www.tilastokeskus.fi/til/tyti/2017/04/ tyti_2017_04_2017-05-24_fi.pdf (luettu 30.1.2018). Tilastokeskus: Työvoimatutkimus. 2017g. https://www.tilastokeskus.fi/til/tyti/2017/12/ tyti_2017_12_2018-01-25_fi.pdf (luettu 30.1.2018). Muut lähteet Duodecim terveyskirjasto. Lääkärikirja Duodecim. Eurostat. 2013. European Statistics on Accidents at Work (ESAW). Summary Methodology. Methodologies & Working Papers. Saatavissa: http://ec.europa. eu/eurostat/documents/3859598/5926181/KS-RA-12-102-EN.PDF/56cd35ba1e8a-4af3-9f9a-b3c47611ff1c (luettu 30.1.2018). Hallituksen esitys eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta HE 309/1993. Kivekäs, Jukka. 2018. Luento Tampereen yliopistolla 22.1.2018. MOT: Kielitoimiston sanakirja. OECD: Glossary of statiscical terms. Perustuslaki 731/1999. Sairausvakuutuslaki 1224/2004. Työtapaturmaja ammattitautilaki 459/2015.