Emma Hooper: Koti-ikävän laulut

Emma Hoope : Ko i-ikä än laulu PM/31 ADMIN JOHANNA IKONEN (13.12.2019) Poika puhuu me ennei ojen laulus a annalla, ja siskokin kuulee sen, un ee myös a inan. Sillä me ennei o lauloi yksinäisen ja o on y ön lohduksi. Kanadalaisen, B i anniassa asu an Emma Hoope in omaani Ko i- ikä än laulu nos a aa niin aal oja kuin un ei a – sees eisyydes ä my skyyn. Läh emis en, saapumis en ja koh aamis en kau a luodaan he kkä i eisellä kielellä kado e un elämänmenon ku ailua e is äy yneessä kylässä. Keskiössä on Kanadan i ä annikolla, pienessä kalas ajakylässä asu a, kas ukipuile a ja omaa elämän apaansa oi eikkaas i ielä puolus a a pe he. Moni naapu i on läh eny kyläs ä, ja ha a o a palannee akaisin. Luonnonku aus on ka ua ja kaunis a; my skykeijun, me ellä iih y än linnun sulka löy yy annal a, ja jäkälää kas aa an akalliolla. Pienin si el imen edoin Emma Hoope maalaa iisaas i koh auksia ihmismielen ikuisis a kysymyksis ä ja ajan ajallisuuden iedos amises a, yli paikka- ja kieli ajojen. Romaanin aika asossa liiku aan 90-lu ulla ja 70-lu ulla. Ma han ja Aidanin pe hee elä ä kylässä 70-lu ulla ja hekin u us u a oisiinsa iipyile äs i, akas u a . Myöhemmin 90-lu ulla kalas aaja – ja e konku ojape heeseen kuulu a Finn-poika ja Co a- y ö. Isä Aidan ja äi i Ma ha jou u a ma kus amaan yön pe ässä uo o ellen kauas pohjoiseen, uo amaan ”öljyä ja kaasua koko maalle”. Kaloja ei esis ä enää löydy, eikä Finn ahdo millään uskoa si ä lopullises i. Vi anomaise kin aa i a kylän iimeisiä asukkai a muu amaan pois. Kalas us e ke o a jäänee menneisyy een. Musiikki on alus a as i pe heen haikean a inan lankoja yhdessä pi ä ä oima, ja samanlainen alku oima on me i ja sen uhkaa a, kieh o a ja unollinen läheisyys. Kaikki Finnin ja Co an pe heenjäsene soi a a ja laula a , ja myös kylässä on hylä yissä aloissa anhoja soi imia 90-lu ulla. Kylän ainoa asukkaa ja Finn kokoon u a yh een musiikin me keissä. Musiikki oimaannu aa ja ke oo a inoi a sukupol il a oisille kansanpe in eiden ja kumossa. Kun ei löydy yh eis ä kaipauksen kiel ä, au aa musiikki – ja niin au a a myös käsinki joi e u ki jee – löy ämään yh eyden kaukaisuu een kadonneisiin läheisiin. Ma ha ”puski uul a as en ja uuli hän ä as en, ja siinä ien eunassa hän kuuli jo ain, kuuli laulua. Me enneidon äänen. – – Tuuli kulje i me el ä laulua. Co a. Me ennei o kuulos i Co al a.” E äisyyde kas a a ihmis en älille, ja älima kan päässä on joskus helppo hakea loh ua ja lämpöä muual a. Joskus laulu ain aimenee, hakee muo oaan ja uomiaan ai loppuu. Laulaen ja soi aen akenne aan menneisyyden, his o ian, nykyhe ken ja ule aisuuden ki kkaan häi ähdyksen älinen ke ju. Conno eiden pe heessä opi aan hy äksymään, luopumaan, pääs ämään i i ja läh emään koh i un ema on a. Finn laulaa yksin annalla illalla, ” ja kaikki alo hänen ympä illään oli a pimei ä kuin yö, jossa hän lauloi”. Ke onnan näkökulmahenkilön aih eluiden kau a pääs ään lähelle pe heenjäsen en sisäis ä aja us- ja kokemusmaailmaa. Lyhye eks ika kelma uo o ele a pidempien lukujen kanssa. Tämä y mi ää eks iä kuin hieno i eises i eh y sä ellys. He ki äisessä ke onnan epä asaisuudessaankin omaanin kieli soljuu kuin musiikki ja solah aa e ikoislaa uisena lukukokemuksena lukijan mieleen. Conno eiden pe heen ilo , su u ja odo ukse koske a a . Emma Hoope : Ko i-ikä än laulu suom. Sa i Ka hulah i (Gumme us 2019).