Philip Roth: Ihmisen tahra

Philip Ro h: Ihmisen ah a AM/30 ADMIN LIISAMARI SEPPÄLÄ – 30.6.2019 Philip Ro h (1933 – 2018) sai Puli ze -palkinnon Ame ikka- ilogiansa ensimmäises ä osas a Ame ikkalainen pas o aali. Kii e yn ame ikkalais a elämän apaa k i isoi an ilogian seu aa a i senäise osa o a Mieheni oli kommunis i ja Ihmisen ah a. Ihmisen ah a ke oo 71- uo iaas a Coleman Silkis ä, jonka elämä jä kkyy ja suis uu ai eil aan pe ä ömien asismisyy ös en uoksi. A henan yliopis on klassis en kiel en p o esso i ja iedekunnan dekaani jou uu e oamaan i as aan. Kun aimo apah umien seu auksena kuolee ai ohal aukseen, mies o aa lähipii in paheksunnas a huolima a i seään puole nuo emman akas aja a en. Kaiken mullis aneen episodin jälkeen Coleman oppii elämään omaa elämäänsä ympä is ös ä pii aama a. Romaanin minäke oja on ki jailijan al e ego Na han Zucke man. Ke ojan osuus eoksessa on kui enkin huoma a as i aa ima omampi kuin ilogian edellisessä osassa,jossa ku a aan myös Na hanin pe he ä, nuo uu a ja a umis a aikuiseksi. Ny Na han on e akoi unu ki jailija, jo a Coleman pyy ää ki joi amaan a inansa ylös. Mie in, onko Na han koh alonuskoinen, koska hän sanoo ki joi amises a näin: ”Tällais a apah uu kun ki joi aa ki joja. Ei ole ain niin e ä jokin panee o amaan asiois a sel ää ‒ aan jokin alkaa uoda asioi a kohdalle. Sellais a kie o ie ä ei ole, joka ei joh aisi päis ikkaa siihen mikä miel ä kai e aa. ” (Ihmisen ah a, 455) I seään älykkäämmän unnis aa aina. Osa Philip Ro hin eos en alo oimaisuudes a joh uu sii ä, e ä lukija ei koskaan oi a a a, mi ä seu aa aksi apah uu. O e aan esime kiksi aikkapa asismisyy ökse : lukijalle ulee äysin yllä yksenä, mi en mi ä ömäs ä apah umas a päähenkilön elämän kään een eke ä apah uma läh e ä liikkeelle, mi en pieni ki i kaa aa kä yjen paina an las in. Toki oisinaan lukijalle anne aan inkkejä sii ä, mi ä seu aa aksi ulee apah umaan. Joskus ennakoinni ain ko os a a juonen oisa oisuu a e a una siihen, mille i aillaan. Ihmisen ah a on sa ii i, jossa k i isoidaan ame ikkalais a yh eiskun aa, sen alheellisuu a ja a sinkin seksuaalisuu een lii y ää ekopyhyy ä ja hu skas elua. Myös Vie namin so a saa osansa, kun e e aanin painajaismais a elämää ku a aan yksi yiskoh aises i ja hy in oden un uises i. I an e ä in kä ki osuu kui enkin asismiin: ”Konsul oi uaan pappisseminaa ia New Yo kissa hän oli huoleh inu e ä ä illisille jä jes e iin ai an ki kkolain ulkopuolella jumalanpal eluksia ja pyhäkouluja ä illis en pe heiden aloissa. Myöhemmin koulu a kas aja sulki lukion uima-al aan niin e ei alkois en las en a innu uida mus ien kanssa. Allas oli iso ja si ä käy e iin mone uode liikunnanope uksessa, uimaope uksessa ja koulun uimajoukkueen ha joi uksissa, mu a koska joidenkin alkois en las en anhemma as us i a si ä e ä heidän mus ien sisäkköjensä ja miespal elijoidensa ja au onkulje ajiensa ja puu a hu iensa ja alonmies ensä lapse käy i ä samaa allas a, se yhjenne iin ja ka e iin. ” (Ihmisen ah a, 167) Päähenkilöön k i iikki osuu lempeän i an muodossa. Vai mi ä pi äisi aja ella miehes ä, joka elää alheessa yli puole elämäs ään ja joka ei saa ke o ua salaisuudes aan edes aimolleen I ikselle eikä pe heelleen. ”Ja koko ko ima kan hän muis eli si ä aikaa kun oli ollu ähällä ke oa I ikselle. Kaksos en syn ymän jälkeen. Pe he oli ny almis. He oli a onnis unee ‒ hän oli onnis unu . E ä yhdessäkään hänen lapsessaan ei ollu ha ai a issa me kkiäkään hänen salaisuudes aan un ui sil ä kuin häne olisi apau e u sii ä. Sel iäminen un ui niin iemas u a al a e ä hän oli ähällä paljas aa koko ju un. Kyllä, hän ojen aisi aimolleen suu imman omis amansa lahjan: hän ke oisi neljän lapsensa äidille, kuka heidän isänsä odellisuudessa oli. Hän ke oisi I ikselle o uuden. Niin kiih yny ja helpo unu hän oli, niin akaal a un u maa hänen jalkojensa alla ny , kun aimo oli synny äny heille kaunii kaksose ja hän ei Je iä ja Mikey ä sai aalaan ka somaan uu a eljeä ja siskoa, ja suu in kaikis a pelois a oli pyyhkäis y pois hänen elämäs ään. ” (Ihmisen ah a, 238) Hy in monilla ihmisillä on salaisuuksia, miksei siis myös a os e uilla ja kunnioi e uilla p o esso eilla. Kun kaikki on mene e y, niin Coleman pää ää ke oa a kas i aie un salaisuuden akas aja a elleen ain huoma akseen, e ä luku aido omalle sii oojalle ei olisi a innu ke oa, hän oli pää elly asian jo ihan i se. Ai an u haan Coleman pelkäsi, e ä Faunia muu aisi käy äy ymis ään salaisuuden kuul uaan. Faunia, jo a Coleman ku suu nimellä Volup as, pi ää linnuis a, e i yises i a iksis a ja ko peis a. Coleman ku aa Na hanille Fauniaa näin: »Sil ä näy ää. Minä kysyn: ´Millais a se sinus a on sei semänkymmen äkyksi uo iaan kanssa?´ ja hän as aa minulle: ´Se on äydellis ä sei semänkymmen äyksi uo iaan kanssa. Hän on kiinni a oissaan eikä hän miksikään muu u. Hän on mikä on ei yllä yksiä.» »Mikä hänes ä noin iisaan on ehny ?» »Yllä ykse . Kolmekymmen äneljä uo a julmia yllä yksiä on ehny hänes ä iisaan. Mu a se on hy in kapeaa, epäsosiaalis a iisau a. Ja julmaa myös. Semmoisen ihmisen iisau a joka ei odo a mi ään. Se on hänen iisau aan ja se on hänen a okkuu aan, mu a se on kiel eis ä iisau a eikä sen a assa pys y elämään oikeassa ku ssissa päi äs ä oiseen. Hän on nainen jo a elämä koe anu nuje aa melkein niin kauan kuin hän on ollu elossa. Sii ä hän on iisau ensa ammen anu .» (Ihmisen ah a, 43-44) Yksi eoksen ansiois a onkin, e ä siinä ku a u naise o a kokonaisia pe soonallisuuksia, joilla on aidos i e ilaise luon ee . Faunian oma salaisuus ekee hänes ä jollain a alla en is ä ehyemmän ja aikeamman ulki a. Vaikka Coleman ja Faunia o a kin koulu uksensa, elämänkokemuksensa ja ikäe onsa uoksi hy in epä a allinen ja yleises i hy äksy yjen no mien as ainen pa i, Na han ku aa heidä näin: ”Ei ä he näy änee ollenkaan hilli ömil ä, ei a sinkaan Faunia, jonka eis oksellise jenkkipii ee oi a mieleeni kapean ikkunallisen mu a o e oman huoneen. Ei noissa kahdessa mikään näy äny ole an is i iidassa elämän kanssa ai hyökkäys ilassa ‒ aikka sen puoleen puolus usasemissakaan. Ken ies Faunia ei olisi yksikseen ässä ie aassa ympä is össä näy äny yh ä ennol a kuin ny , mu a Colemanin innalla hänen sopeu umisensa ilan eeseen ei aiku anu yh ään sen oudommal a kuin hänen yh eenkuulu uu ensa Colemaniin. Ei ä he siinä yhdessä is uessaan näy änee despe adoil a aan pikemminkin pa iskunnal a, joka ei kiinni äny minkäänlais a huomio a niihin un eisiin ai mieliku iin, joi a heidän läsnäolonsa missäänpäin maailmaa saa ikka Be kshi en pii ikunnassa saa aisi synny ää.” (Ihmisen ah a, 277) Ei oi olla sa umaa, e ä anssimis a käsi ellään omaanissa niin mon a ke aa. Faunia anssii Colemanin pyynnös ä, ja he kellises i anssi lähen ää pa ia en ises ään. Minua hu i aa kui enkin e i yises i koh a, jossa Coleman ja Na han anssi a yhdessä. Kaksi anhaa mies ä, p o esso i ja ki jailija kuun ele a adio a, ja Coleman on musiikis a niin ohkeissaan, e ä ie Na hanin anssin pyö eisiin. Toki ilanne on lukijas a hul a on, mu a ei pidä unoh aa aka uu a nau un akana. Mieleen ulee Kseno onin Pido : ” Si en poika anssi. Ja Sok a es sanoi: »Huomaa eko, mi en uo kaunis poika näy ää liikkuessaan ielä kauniimmal a kuin ollessaan paikoillaan?» »Taida olla yy y äinen anssinope ajaan?» sanoi Kha mides. »Olen kyllä», sanoi Sok a es, »mu a muu akin oli mielessäni, nimi äin e ä hänen anssiessaan mikään uumiinosa ei ollu oime omana: kaula, käde ja jala liikkui a , ja niin pi ääkin anssia, jos ah oo uumiinsa no jis u an. Kuule sy akuusalainen, minäkin oppisin mielelläni nuo liikkee .» »Ja mi ä sinä niillä?» »Tanssisin, jumalan ähden!» Kaikki pu skah i a nau uun. Mu a Sok a een kas o oli a hy in aka a , kun hän sanoi: »Nau a eko minulle? Mi ä a en: siksikö e ä minä ahdon ha joi ella pysyäkseni e eempänä, syödäkseni ja nukkuakseni pa emmin, ai siksi, e ä haluan sellais a ha joi us a, joka ei ee jalkoja ah oiksi mu a ha ioi a heikoiksi ku en pi känma kanjuoksijoilla ai ha ioi a ah oiksi mu a jalkoja heikoiksi ku en ny kkeilijöillä, aan ekee uumiini sopusuh aiseksi kehi ämällä sen jokais a osaa? Vai si äkö e nau a e, e ä minun ei a i se e siä i selleni pa ia ja iisuu ua ois en nähden koska olen anha, aan minulle ii ää sei sensoh ainen huone, niin kuin ny ämä huone oli kyllin suu i ki oi aakseen hien pojas a, ja e ä al ella ha joi elen sisällä, ja kun ulee liian kuuma, a jossa. Vai nau a eko si ä, e ä ahdon ähen ää a saani, joka on paisunu koh uu omaksi? E ekö siis iedä, e ä ämä Kha mides yllä i minu äske äin anssimas a aikaisin aamulla?» (Pido , 168 – 169) Philip Ro hilla on myös kyky ku a a lukijalle ie ai a asioi a niin, e ä ne ule a lähelle. Samalla hän osoi aa kykene änsä ki joi amaan hy in in ensii ises i laajas a aihepii is ä. Näin hän ku aa ny kkeilyä, Colemanin nuo uuden lajia: »Mu a en ä jos se oinen poika suu uu?» äi i kysyi. »Ei sillä ole äliä. Älyllä siinä oi e aan, ei ihalla. Suu ukoon. Mi ä sii ä? Täy yy ain mie iä. Vähän niin kuin sakkipelissä. Leikkiä kissaa ja hii ä. Johda ella as us ajaa. Eilen illalla minulla oli as assa yyppi, joka oli kahdeksan ois a ai yhdeksän ois a ja hi aanpuoleinen. Hän iski suo an iskun päähäni. Jo en seu aa alla ke alla minä osaisin a au ua siihen ja pam. Tein oikealla as aiskun eikä hän ienny mis ä se uli. Ty mäsin häne . En minä a allises i y mää ke ään mu a ny y mäsin. Ja ein sen koska sain häne luulemaan e ä hän saisi sisään oisenkin iskun.» . (Ihmisen ah a, 132) Jos Colemania a os ellaankin oman edun a oi elus a ja sii ä, e ei hän ais ellu kuin oman ais elunsa, niin silloin unohde aan ne uudis ukse , jo ka hän sai aikaan yliopis ossa. Ihmisen ah assa Philip Ro h onnis uu aas ke an ke omaan ah an miehen a inan. Miehen, joka ei halua alis ua koh aloonsa aan pää ää aken aa sen i se. Miehen, joka haluaa muo a a i se oman iden i ee insä ympä is ös ään ja aus as aan huolima a. Philip Ro h: Ihmisen ah a (The Human S ain). Suom. K is iina Rikman. We ne Söde s öm Osakeyh iö 2019. 476 si ua Kseno on: Sok a es Muis elmia Pido Sok a een puolus uspuhe Suom. Pen i Saa ikoski. Kus annusosakeyh iö O a a 1960. 262 si ua.