Nuorten tilallisten mielikuvien lähteillä

17 ALUE JA YMPÄRISTÖ Eeva Rinnea ja Kirsi Pauliina Kalliob Nuorten tilallisten mielikuvien lähteillä Tracing young people’s spatial associations World views are dynamic spatial conceptions that each person has their own version of. On one hand, they are conditioned by living environments, life situations and social positions. People from certain regions, countries, cities and neighborhoods tend to share many aspects in their world views, and those with similar social and cultural backgrounds may see the world in particular ways. Yet, concurrently, world views are subjectively established. Each person is actively involved in the processes of spatial socialization through which their spatial imagination and understandings develop and take new directions. Hence, two people living in the same residential area, with a similar background and social positions, have also differing dimensions regarding the worlds in which they live, to a smaller or larger extent. Engaging with these dynamic processes of spatial socialization and world view development, this article focuses on the sources of some Finnish young people’s spatial conceptions, with whom we have worked in our ongoing research. By employing a theoretical perspective that notices their worlds as topographically conditioned and topologically practiced, we seek for territorial as well as relational spatial dimensions from the worlds in which they find themselves living. Keywords: topology, topography, young people, worldview Johdanto Kullakin ihmisellä on omanlaisensa käsitys maailmasta, jossa hän elää. Mielikuvat muotoutuvat henkilökohtaisten kokemusten, sosiaalisesti jaetun ymmärryksen ja opitun tietoperustan vuorovaikutuksessa. Arkiset elinympäristöt tulevat tutuiksi niiden käyttämisen kautta, mutta tilallinen mielikuvitus sisältää käsityksiä myös välittömän fyysisen elinpiirin ulkopuolelta. Humanistisessa maantieteessä, jonka piirissä tilan kokemisen monimuotoisuutta on tutkittu 1970-luvulta alkaen, on painotettu tilan hahmottamisen suhteellisuutta (Tuan 1976; Olwig 1981; Karjalainen 1987). Kaukana sijaitsevat ja fyysisesti tavoittamattomissa olevat paikatkin voivat tuntua läheisiltä, kun niihin liittyy tunnesiteitä. Yhtä lailla lähiympäristön elementit, joiden merkitys itselle on vähäinen, saattavat vaikuttaa kaukaisilta. Kontruktivistisen oppimiskäsityksen suomalainen uranuurtaja Maijaliisa Rauste-von Wright (1986) onkin esittänyt maailmankuvan kertovan siitä, millaisiin asioihin ihminen uskoo – mitä hän pitää totena tai todellisena. Omassa tutkimuksessamme olemme havainneet, että nämä ajatukset eivät ole vanhentuneita, mutta nähdäksemme niitä ei ole viety riittävässä määrin eteenpäin viime vuosikymmeninä. Tieteellinen kiina. Tamperen yliopisto, eev[email protected]; b. Tampereen yliopisto 18 ALUE JA YMPÄRISTÖ 46: 1 (2017) ss. 17–31 nostus maailmankuvien rakentumiseen on vähentynyt yhtäältä sosialisaatio-käsitteen rapautumisen vuoksi. Ajatus ylhäältä alaspäin suuntautuvasta yksisuuntaisesta sosialisaatiosta, jossa kulttuuria ja yhteiskuntaa siirretään seuraavalle sukupolvelle, tuli tiensä päähän, kun lasten toimijuuden merkitystä alettiin korostaa 1980-luvulla (Connell 1987; Strandell 2010). Merkittävänä poikkeuksena voidaan mainita Anssi Paasin tilallisen sosialisaation tutkimus liittyen alueellisten identiteettien ja kansalaisuuden välittymiseen ja kehittymiseen (esim. Paasi 1996; 1999; 2004). Viime vuosina kansainvälisessä tutkimuksessa on ryhdytty kehittämään dynaamisempaa sosialisaation käsitettä. Sosialisaatio ymmärretään monimutkaisina ihmisten ja instituutioiden välisinä, arkielämässä toteutuvina subjektiivisina prosesseina, jotka johtavat moninaisten käsitysten ja identiteettien rakentumiseen (Hörschelmann & Schäfer 2007; Habashi 2008; Kallio 2014; Silova 2014). Tämä näkökulma tarjoaa välineitä myös maailmankuvien rakentumisen tarkasteluun. Koska tilalliset mielikuvat ohjaavat voimakkaasti paitsi ajatteluamme, myös toimintaamme, on tärkeää pohtia niiden syntyprosesseja. Milloin, missä ja miten maailmankuvien syntyminen alkaa? Ovatko henkilökohtaiset maailmankuvat joskus valmiita vai muuttuvatko ne läpi elämän? Miksi jotkin maailman olemukseen liittyvät käsitykset ovat laajasti jaettuja, mutta toiset kiistanalaisia? Millaisia rooleja yksilöillä, instituutioilla ja sosiaalisilla ja fyysisillä ympäristöillä on maailmankuvien rakentumisessa? Näihin kysymyksiin olemme etsineet näkökulmia meneillään olevissa tutkimushankkeissamme, joihin tämä artikkeli perustuu. Sosiaalisen konstruktionismin oppien mukaisesti maailmankuvat muodostuvat yksilön ja hänen elinympäristöjensä välisessä dynaamisessa liikkeessä, joka on erityisen kiivasta kriittisissä elämänvaiheissa (ks. esim. Gergen 2001; Berger & Luckmann, 1987). Tällaisia ovat esimerkiksi nopean kasvun vuodet, uusien perhesuhteiden luominen, muutto toiseen kulttuuripiiriin, rajut yhteiskunnalliset muutokset ja henkilökohtaiset kriisit. Otamme tässä artikkelissa tarkastelun kohteeksi yhden elämänvaiheen, jossa tilalliset mielikuvat rakentuvat ja muuttuvat voimakkaasti. Keskitymme analyysissämme yläkouluikäisten nuorten maailmankuviin, joiden kehitykseen vaikuttavat monet tahot. Koululaitos ja perhe ovat instituutioina merkittäviä maailmankuvien tarjoajia. Niiden ohella erilaiset vertaisryhmät, mediat ja populaarikulttuurin toimijat esittävät vaihtoehtoisia sosiaalistumisen kohteita. Sosiaalisina subjekteina lapset ja nuoret eivät ole vain kulttuurisen siirron ja tiedon vastaanottajia, vaan sosialisaatioprosessin aktiivisia osallisia. Tutkimuksemme tavoitteena onkin ymmärtää maailmankuvien muodostumista sosio-spatiaalisesti ehdollistettuina subjektiivisina prosesseina. Tutkimuksemme tekee näkyväksi suomalaisten yläkouluikäisten kaupunkilaisnuorten ”maailmaa, jossa elän”. Olemme kiinnostuneita siitä, millaisena nuoret näkevät tilallisen maailman ja millaisiin konteksteihin ja institutionaalisiin ilmiöihin heidän maailmankuvansa pohjautuvat. Olemme piirtäneet näitä kokemuksellisia maailmankuvia näkyviin karttapohjaisten haastattelujen avulla. Tukeudumme tulkinnassamme tilateoreettiseen ajatteluun, joka suhtautuu elettyyn maailmaan topografisesti ehdollistettuna ja topologisesti ohjautuvana koettuna todellisuutena. Näin saamme esiin tilallisuuteen limittyvää kokemuksellisuutta sekä institutionaalista pohjaa. Keskitymme analyysissä erityisesti turismiin, harrastuksiin, mediaan ja kouluun maailmankuvien muodostumisen konteksteina. Artikkelin aluksi esittelemme tutkimuksemme teoreettiset lähtökohdat ja kerromme lyhyesti empiirisen toteutuksesta. Tämän jälkeen siirrymme analyysiin, joka jakautuu neljään alalukuun. Lopuksi esitämme johtopäätöksiä nuorten maailmakuvien rakentumisen tilallisista ulottuvuuksista. Dynaamisen sosialisaation tilallisuus Kuten maantieteilijät ovat argumentoineet 1970-luvulta alkaen, tila itsessään ei ole absoluuttista tai suhteellista (esim. Harvey 1973; Tuan 1976; Murdoch 2006; Murphy 2012). Maailmaa ja sen ilmiöitä on kuitenkin mielekästä tarkastella näiden tilateoreettisten, erilaisia tulkinnan mahdollisuuksia avaavien ulottuvuuksien suhteen. Lähestymme tutkimuksessamme maailmankuvien dynaamista rakentumista yhtäältä alueellisesti rajautuvan, toisaalta suhteellisesti merkityksellistyvän tilallisuuden näkökulmista. Artikkeli on osa laajempaa tutkimusta, jossa sovelletaan ja kehitetään tätä teoreettista otetta (esim. Häkli 2013; Kallio, Häkli & Bäcklund 2015; Kallio 2016). Alueellisen maailman hahmotamme topografian termein. Euklidisessa tilassa todellistuva topografinen maailma on territoriaalisesti jäsentyvä sisäkkäisten ja päällekkäisten alueiden tilkkutäkki, josta voidaan hahmottaa suurempia ja pienempiä yksiköitä sekä niiden välisiä rajoja ja hierarkioita. Vallitsevana tilan 19 46: 1 (2017) ss. 17–31 ALUE JA YMPÄRISTÖ hahmottamisen muotona topografinen tilakäsitys informoi suurta osaa esimerkiksi julkishallinnon ja instituutioiden – esimerkiksi kouluopetuksen – toiminnasta ja sisällöstä. Ihmiset myös sanallistavat maailmojaan tyypillisesti alueellisin käsittein. Suhteellisesti merkityksellistyvän maailman miellämme topologisena elämisen tilana, jossa sosiaaliset suhteet määrittävät tilalliset siteet. Tällöin todellisuus ei näyttäydy kiinnitettyjen pisteiden ja niiden tunnettujen suhteiden luomana, yleisesti olemassa olevana kokonaisuutena, vaan elämänkokemuksista käsin rakentuvina merkitysten läpäiseminä tilallisten kiinnekohtien vyyhteinä. Topologisesti tulkittuna maailmaa isona oliona ei ole olemassa; sen sijaan ihmiset ylläpitävät ja luovat jatkuvasti toiminnassaan sosiaalisesti merkityksellisiä, jokaiselle hieman eri tavoin näyttäytyviä, maailmoja. Ne toteutuvat jaetuissa merkityksenannoissa ja toiminnassa sekä limittäisinä että toisistaan erillisinä todellisuuksina. Topologia on alkujaan matemaattinen termi, joka viittaa objektin tai verkoston ominaisuuksien luonteeseen ja jatkuvuuteen, ei niinkään tiettyyn muotoon (Law 2002; Harris 2009: 762). Sosiaalitieteellisessä tutkimuksessa tämä ulottuvuus on alkanut näyttäytyä erityisen hedelmällisenä, koska se tarjoaa mahdollisuuden seurata voimakkaastikin muuttuvien ilmiöiden jatkuvuutta (kattava teoreettinen tarkastelu, ks. Martin & Secor 2014). Lisäksi topologinen tilakäsitys painottaa inhimillistä tulkinnallisuutta ja subjektiivisuutta. Näkökulma korostaa sosialisaation toiminnallista luonnetta: maailmankuvat eivät rakennu yksilön ja ympäristön vuorovaikutuksessa itsestään, vaan niitä rakennetaan kontekstuaalisesti (esim. Hörschelmann & Schäfer 2007; Habashi 2008; Kallio 2014; Silova 2014). Tähän enemmän tai vähemmän tietoiseen rakennustyöhön osallistuvat institutionaaliset toimijat, arkielämässä välittömästi ja välillisesti kohdatut ihmiset, sekä subjekti (lapsi/nuori) itse. Topografisen ja topologisen tilallisuuden suhde voidaan hahmottaa monin tavoin: vaihtoehtoisina ontologioina, hierarkkisessa suhteessa toisiinsa tai yhtäaikaisina ulottuvuuksina. Tässä artikkelissa tukeudumme näistä viimeiseen tulkintakehykseen, jossa topografinen ja topologinen tilallisuus tarjoavat toisiaan täydentäviä näkökulmia maailmankuvien rakentumisen tutkimiseen (vrt. Paasi 2011; Häkli & Kallio 2014). Yhteisöllistä elämää voidaan tällöin analysoida topografisesti järjestettynä ja topologisesti ohjautuvana koettuna todellisuutena (Kallio et al. 2015). Näin alueellisesti institutionalisoitu maailma antaa raamit, joiden puitteissa ihmiset, tässä artikkelissa nuoret, toteuttavat elämismaailmojaan henkilökohtaisista lähtökohdista käsin ja rakentavat samalla maailmankuviaan yhdessä muiden kanssa. Tilallinen kiinnittyminen vaihtelee tilanteittain ja yksiöittäin. Niin fyysisesti läheiset kuin kaukaisetkin paikat voivat saada erityisiä merkityksiä tärkeäksi koettujen asioiden, tapahtumien ja ihmisten kautta, eikä kokijalla tarvitse välttämättä olla suoraa kosketusta kyseiseen paikkaan (esim. sukulaisen asuinpaikka tai televisiosarjan konteksti topologisen merkityksellisyyden määrittäjinä). Nämä tunteet ja kokemukset vaikuttavat maailmankuvien muodostumiseen ja siten myös toimintaan. Samoin sosiaaliset viitekehykset asettuvat vaihtelevasti sen mukaan, mihin ihminen kokee itse kuuluvansa (esim. kuuluminen ikäluokkaan tai länsimaiseen yhteisöön). Koska yhteisöllisen kiinnittymisen ehdot ovat sosiaalisia, liittyy niihin myös erilaisia ajallisia ulottuvuuksia (erilaiset historiat, mahdolliset tulevaisuudet, monitulkintainen tämänhetkisyys). Konteksti laajasti ymmärrettynä vaikuttaa siis siihen, miten ihminen hahmottaa tilallisia ja ajallisia etäisyyksiä (Allen 2011). Kun tähän lisätään yksilöiden erilaiset tavat kokea ja tulkita sosiaalista elämää, on selvää, että tilallinen sosialisaatio on vaikeasti ennustettavaa. Vaikka lapsia ja nuoria pyritään esimerkiksi koulussa edelleen sosiaalistamaan vahvasti alueellisesti jäsentyvään varsin topografisesti hahmottuvaan maailmaan, tarjoavat heidän ystäväpiirinsä, perhe-elämänsä sekä ylikansalliset tietoverkot ja mediat varsin toisenlaisia käsityksiä ihmisten, ilmiöiden, tavaroiden, ideoiden, paikkojen ja tapahtumien välisistä yhteyksistä. Näissä ristipaineissa muodostuvat tilalliset mielikuvat ja niihin pohjautuvat näkemykset eivät jakaudu topografisiin ja topologisiin ”osioihin”, vaan punoutuvat yhteen käsitykseksi ”maailmasta, jossa elän”. Analysoimalla näitä maailmankuvien elementtejä voidaan ymmärtää paremmin tilallista kiinnittymistä. Tutkimusaineistot ja -menetelmät Artikkelissa analysoitu aineisto koostuu 72:sta seitsemäsja yhdeksäsluokkalaisen, 13–16 vuotiaan kaupunkilaisnuoren karttapohjaisesta haastattelusta, jotka tehtiin Pirkanmaalla syksyn 2013 ja kevään 2015 välisenä aikana (Rinteen tutkimushanke1). Tutkimuksessa pyrittiin pääsemään kiinni lasten ja nuorten 1. Rinteen tekeillä oleva väitöskirja sisältää analyysin suomalaisten koulukirjojen esittämistä maailmakuvista. 20 ALUE JA YMPÄRISTÖ 46: 1 (2017) ss. 17–31 käsityksiin ja kokemuksiin perinteistä etnografiaa jäsennellymmällä ja vähemmän sitouttavalla tavalla. Aineistonkeruu toteutettiin tutkimusryhmässämme kehitetyillä nopeasti toteutettavilla laadullisilla menetelmillä (ks. Stenvall 2013; Kallio 2014; Stenvall et al. 2015). Empiirisen työskentelyn lähtökohtana olivat osallistujien laatimat kartat, joita käytettiin haastattelurunkona. Olemme havainneet, että konkreettisten karttojen avulla on helpompi puhua myös abstrakteista asioista, joiden esiin kutsuminen pelkän haastattelun keinoin voi olla haastavaa. Tämän lisäksi ennen kasvokkaista työskentelyä toteutettava karttaharjoitus antaa osallistujille aikaa miettiä, mistä he haluavat keskustella. Osallistujat voivat näin rajata haastattelujen ulkopuolelle asioita, joita eivät halua jakaa tutkijoiden kanssa (tutkimuseettinen asetelma, vrt. Young & Barret 2001; Bartos 2012). Aineistonkeruun aluksi osallistujille annettiin Google Maps -tietokannasta rajattu maailmankarttapohja, jolle he merkitsivät tärkeiksi mieltämiään paikkoja, kokemuksia ja ilmiöitä. Tämän karttapohjan avulla saimme nuorten tilallisten mielikuvien mittakaavaksi koko maailman – vastaavaa laajuutta on muilla tavoin varsin hankala saavuttaa. Nuoret värittivät karttaan myönteisiksi, kiinnostavaksi tai esimerkiksi jännittäviksi kokemiaan paikkoja ja alueita vihreällä. Epämieluisiksi, epäilyttäviksi ja tylsiksi koetut paikat merkittiin punaisella, ja keltainen väri liittyi tunteita herättämättömiin paikkoihin. Karttatehtävän jälkeen toteutetuissa yksilöhaastatteluissa nuoret saivat avata merkintöjensä taustoja ja kertoa niihin liittyvistä mielipiteistään. Vapaamuotoiset haastattelut perustuivat siis karttamerkintöihin, jotka toimivat personoituina haastattelurunkoina. Lopuksi osallistujat laativat maailmankuvaansa liittyviä kirjoitelmia, joissa he toivat esiin arkielämäänsä ja mielikuvitusmaailmoihinsa liittyviä näkökohtia. Emme sisällytä kirjoitelmia tämän artikkelin analyysiin. Tutkimusaineisto perustuu kansallisvaltiokeskeiseen karttapohjaan, mikä on ohjannut osaltaan sen rakentumista ja analysointia. Karttapohjan valinnan perusteena oli tarjota tuttu kuvasto, jonka kautta osallistujat saattoivat kertoa tilallisista kytköksistään ja käsityksistään. Sekä nuorten paljon hyödyntämät verkkokarttapalvelut että koulussa käytetyt kartta-aineistot perustuvat käytännössä aina tähän esitystapaan, joka on vallitseva tilallisen hahmottamisen muoto. Nuorille tutun kuvaston kautta heidän maailmankuviensa topologisten ja topografisten ulottuvuuksien jäljittäminen oli luontevaa, sillä näin aineisto linkittyy tiiviimmin institutionaalisiin tilallisiin sosiaalistamispyrkimyksiin (käytössä sama karttapohjainen kuvasto). Analyysiä informoi aiemmassa tutkimuksessa kertynyt ymmärrys kokemuksellisesta tilallisesta kiinnittymisestä (esim. Kallio 2014; 2016). Osallistujille on luotu pseudonyymit litteroinnin yhteydessä. Analyysissä kohdistamme huomiomme erityisesti nuorten mielikuvien lähteisiin, jotka olemme luokitelleet temaattisesti. Esittelemme neljä keskeistä teemaa: turismin, harrastukset, median ja koulun. Turismin teema ilmeni toteutuneeseen ja toivottuun matkustamiseen kohdentuvissa huomioissa. Harrastusten kautta nuoret kertoivat kuulumisestaan erilaisiin vertaisryhmiin ja identiteetteihin. Median vaikutus näkyi niin nuorten ihanteissa kuin negatiivisissakin mielikuvissa, esimerkiksi tv-sarjojen perusteella muodostettujen käsitysten kautta. Tämän lisäksi sosiaaliset mediat tuovat nuorten ulottuville verkostoitumisen mahdollisuuksia kauempana asuviin sukulaisiin, ystäviin ja uusiin tuttavuuksiin. Koululaitos puolestaan tarjoaa nuorille varsin yhtenäistä ulkoa opittavaksi tarkoitettua tietoperustaa, jota he sisäistävät henkilökohtaisista kiinnostuksen kohteistaan käsin. Mistä on nuorten maailmankuvat tehty? Etsiessämme aineistosta maailmankuvien rakentumisen konteksteja havaitsimme nuorten tilallisten mielikuvien syntyvän erityisesti turismin, harrastusten, mediakäytön ja koulun piirissä. Henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet ja kokemukset, sosiaalisissa ympäristöissä vallitsevat näkemykset sekä tietoa levittävien instituutioiden tulkinnat kietoutuvat näissä yhteen, tuottaen maailmankuvien aineksia. Käsittelemme seuraavaksi teemoja erillisinä osioina, vaikka arkielämässä ne eivät toki jäsenny erillisiksi elämänpiireiksi tai ”lähteiksi”, minkä analyysimmekin paljastaa. Lopuksi pohdimme maailmankuvien dynaamista rakentumista ja esitämme johtopäätöksiä tilallisesta sosialisaatiosta. Turismi Matkustamisesta on tullut yhä helpompaa ja halvempaa, ja suomalaiset ovatkin varsin ahkeria ulkomaanmatkaajia. Esimerkiksi tammi–huhtikuussa 2015 tehtiin ulkomaille 2,5 miljoonaa kohdemaassa yöpymisen sisältävää vapaa-ajanmatkaa (SVT 2015). Turismin rooli maailmaa, eri maita ja erimaalaisia ihmisiä 21 46: 1 (2017) ss. 17–31 ALUE JA YMPÄRISTÖ koskevien mielikuvien syntymisessä on siten huomattava. Matkustelun kautta rakentuvat näkemykset perustuvat yleensä omakohtaisiin kokemuksiin, mutta myös vanhempien ja ystävien kertomukset matkoistaan saattavat olla vaikuttavia. Pelkästään tieto siitä, että on käynyt jossain maassa esimerkiksi vauvana, voi johtaa tilallisten mielikuvien syntyyn tai muutokseen. Näin sosiaalinen elämä ohjaa maailmakuvien rakentumista. Melkein kaikki osallistujamme pitävät ja haaveilevat matkustamisesta, eikä mukana ollut yhtään nuorta, joka ei olisi käynyt koskaan ulkomailla. Matkustamisen määrä ja muodot toki vaihtelevat. Osa nuorista on käynyt lähinnä Tallinnassa ja/tai Tukholmassa lyhyillä risteilyillä, toisille toistuvat matkat eri puolille maailmaa ovat luonnollinen osa elämää. Joillakin matkustaminen kytkeytyy osaksi arkista perheelämää, jossa ympäri maailmaa asuviin sukulaisiin ja ystäviin pidetään yhteyttä internetin välityksellä ja tapaamisilla. Osa nuorista tiedostaa suomalaisten nauttimat liikkumisvapaudet ja EU-passin tuomat edut. Tanja (7. lk.) kertoi kokemuksistaan Ylitorniolla asuvien isovanhempiensa luona, missä rajan molemmin puolin levittäytyvä elämismaailma konkretisoi niiden läpäisevyyttä. Vaikka rajan ylittäminen on Tanjalle arkipäiväistä, tiedosti hän vahvasti kullakin hetkellä olevansa Suomessa tai Ruotsissa. Tämä on esimerkki (nuorille) tyypillisestä maailmankuvien artikuloitumisesta kotija ulkomaiden erottelun kautta. John Agnew`n (1994) territoriaalisen ansan (territorial trap) käsite selittää alueellisen mielikuvituksen dominaatiota hyvin. Se viittaa “jäätyneeseen maantieteeseen”, jossa (kansallis)valtioista rakentuva kansainvälinen maailmankuva otetaan annettuna (Agnew 2010: 780). Vallitsevassa valtioperustaisessa hallinnollisessa järjestelmässä maailma jakautuu suurempiin ja pienempiin alueisiin. Arkielämän tapahtumat ja kokemukset perustuvat usein muille kuin alueellisille lähtökohdille, mutta ne ’kääntyvät’ helposti tämän tilallisen jäsennyksen mukaisiksi. Esimerkiksi mummon kanssa tehdyllä rutiininomaisella kauppareissulla ruokakauppa ICA:an on varsin vähän tekemistä valtioiden kanssa; silti siitä puhutaan ”Ruotsissa” käymisenä. Topografinen mielikuvitus ehdollistaa näin vahvasti maailmankuvien rakentumista samalla, kun sosiaalisesti merkityksellistyvät paikkakokemukset tuottavat ymmärrystä topologisesta maailmasta. Turismin kautta syntyvät mielikuvat ovat aineistossamme lähes poikkeuksetta myönteisiä, matkailun luonteesta riippumatta. Tyypillisimpiä matkakohteita nuorillemme olivat läntisen Euroopan suurkaupungit sekä Välimeren alueen turistikylät. Matkoihin liitetyt kokemukset olivat samantapaisia: lämmintä ja aurinkoista säätä, uimista, vesipuistoja ja ostoksilla käymistä sekä ravintoloissa syömistä (vrt. Rhoden et al. 2016). Samoin lomailun helppous viehätti monia. Lomakylät on rakennettu turistien ehdoilla ja matkat tehdään yleensä perheen kanssa, joten reissussa ollessa ei tarvitse liikkua etäälle kotoisasta tunnelmasta – koko matkan saattaa pärjätä jopa suomen kielellä. Tämän tyyppisissä turistikohteissa käyneet nuoret olivat yleensä värittäneet vihreäksi koko maan, jonka alueelle se sijoittuu, mikä korostaa edelleen alueelliseen järjestyksen määrittelyvoimaa. Seitsemäsluokkalainen Aura oli merkinnyt Espanjan ja kirjoittanut viereen ”lomat, lomamatkat” käytyään Aurinkorannikolla. Hän kertoi, että siellä oli ”aika semmonen niinku samanlainen fiilis kun niinku Suomessakin, mut vaan semmonen erilainen niinku maasto ja semmonen niinku”. Espanja merkitsi Auralle lomapaikkaa, jossa voi tilata ruuan suomenkielisestä ruokalistasta. Lomakohde edustaakin monelle tällaista huoletonta ja helppoa paikkaa, jonka kulttuurilla tai fyysisellä olemuksella ei ole näennäisesti juurikaan merkitystä – tuttua ja turvallista, mutta samalla erityistä ja arjesta poikkeavaa (Pons 2003). Toisaalta turismissa korostuu erilaisuus; lomakohteita markkinoidaan eksoottisuuden tai jopa orientalismin kautta (Yan & Santos 2009). Tämä tutusta ja turvallisesta selkeästi erottuva puoli liitettiin haastatteluissa Kiinaan, Japaniin ja Thaimaahan, jotka nähtiin muita maita vahvemmin kulttuurisina. Tyypillisesti eksoottisena nähdyssä lomakohteessa käymisestä vasta haaveiltiin eli se ei ole vielä tuttu paikka: eksoottisuus on jännittävää, kiehtovaa ja vierasta. Lähes kaikille nuorille jäi lomamatkojen myötä vahva mielikuva maassa (sic) asuvien ihmisten mukavuudesta ja ystävällisyydestä. Vaikka kanssakäyminen tapahtui turismin ehdoilla, esimerkiksi ravintoloiden ja hotellien henkilökunnan kanssa, vaikutti se vahvasti käsityksiin paikallisista ihmisistä. Lyhyet, henkilökohtaiset kohtaamiset edesauttoivat myönteisten mielikuvien syntyä ja vähensivät mahdollisia vierauden tunteita, mikä puolestaan kertoo sosiaalisten suhteiden merkityksestä maailmankuvien rakentumisessa. Turistimatkailua koskeva analyysimme paljastaa, että perheen ja ystävien, muiden turistien sekä matkailukohteissa työskentelevien ihmisten kanssa luodut paikkakokemukset kietoutuvat valtioperustaiseen 22 ALUE JA YMPÄRISTÖ 46: 1 (2017) ss. 17–31 järjestykseen, tullen kommunikoiduksi yhtäältä sosiaalisin, toisaalta alueellisin termein. Huomattavaa on, että kohteesta riippumatta tällaisen turismin tuottamat tilalliset mielikuvat ovat varsin yhdenmukaisia. Tämä paljastaa yhden merkittävän ulottuvuuden turismin topologiasta. Lomapaikan fyysisen sijainnin sijaan muotoutuvien mielikuvien konteksti on ”välimerellinen turismi-instituutio”, joka tuottaa toiminnallisesti tietynlaista todellisuutta. Tässä maailmassa esimerkiksi Atlantilla Afrikan luoteisrannikolla sijaitsevat Kanarian saaret, Egeanmeren äärellä lepäävä Turkki ja Punaisenmeren rannikolle levittäytyvä rantaturistinen Egypti ovat ”naapurimaita”, joiden joukkoon eivät suomalaisnuorten elämismaailmoissa kuulu sellaiset maat kuin Libya, Syyria tai Libanon. Turismi-instituutiot tarjoavat yhden esimerkin ylikansallisesti jaetusta ja henkilökohtaisesti koetusta topologisesta maailmasta. Niiden dynaamisissa käytännöissä rakentuva eletty ympäristö on tarjolla eri maista ja kulttuuripiireistä saapuville vierailijoille, jotka luovat maailmankuviaan suhteessa kohtaamaansa todellisuuteen. Toisesta suunnasta tätä todellisuutta tarkastelevat kohteissa asuvat ja työskentelevät ihmiset. Heille turistikylä ei todennäköisesti edusta ensisijaisesti maata, jonka alueella se sijaitsee, vaan liittyy omaan elämänpiiriin erilaisin kytköksin. Samoin moni turisti, jonka maailmankuva on rakentunut toisin kuin nuorilla osallistujillamme, voi liittää kokemuksensa muihin viiteyhteyksiin: yksi vertaa Malagaa tuntemiinsa espanjalaiskaupunkeihin, toinen aikaisempiin turistikohteisiinsa ja kolmannelle näkyvintä on kulttuurinen monikerroksisuus. Siksi turismin topologiaa, joka ilmenee kullekin kokijalle eri tavoin, ei voi tavoittaa perinteisen kartan avulla. Silti Malaga, Hurghada ja Alanya ovat niihin tutustuneiden ihmisten maailmoissa varmasti olemassa ja niihin liittyvät näkemyksen jaettavissa. Turismi on myös erilaisten ajallisten ulottuvuuksien läpäisemää. Kuten mainitsimme, pikkulapsena tehdyt matkat, vanhempien matkamuistot ja kavereiden kertomukset voivat kantaa mukanaan kaikuja turismin maailmoista. Tämän lisäksi turismin kautta kurkotetaan mahdollisiin tulevaisuuksiin. Moni nuoristamme oli värittänyt karttaan maita vihreiksi sen mukaan, missä haluaisi käydä. Toteamus ”olen aina halunnut käydä siellä” toistui läpi aineiston, erityisesti Yhdysvaltoihin liittyen. Mielikuvamatkailu onkin yksi nuorten ilmaisema turismiulottuvuus. Mielikuvien Yhdysvallat on täynnä julkimoja, aurinko paistaa ja elämä on muutenkin vilkasta: ”Los Angeles ja New York unelmakaupunkeja. Lämpimii isoja shoppailukaupunkeja” (Hilda, 7. lk.) ja ” Mä oon aina tykänny vaan Amerikasta, ku sie on just niinku kaikki julkkikset on just jossain Los Angelesissa ja tällei, ni sit mä oon aina tykänny vaan Amerikasta. Ku sie on just sellanen. Kaikkien elokuvien ja musiikin sellanen keskus tai sellanen” (Ilona, 9. lk.). Näiden mielikuvien taustalla tuntuisi olevan medianäkyvyys ja geopoliittinen asemointi. Lämpimän ilmaston ja populaarikulttuurisen vetovoiman ohella turismiin houkuttelevat nähtävyydet. Nähtävyysturismin myötä tietyt paikat saavat erityisiä merkityksiä, kuitenkin niin, että pelkkä paikan pikainen näkeminen riittää. Tietoa kiinnostavista nähtävyyksistä saadaan kavereilta ja sukulaisilta, mutta myös oppikirjojen valtioesittelyistä. Tässä yhteydessä voidaan puhua ”nähtävyysturismista”, joka tarjoaa yhden näkökulman turismin topologiaan. Tunnetut rakennukset, maisemat, kaupunginosat, museot ja muistomerkit kytkeytyvät toisiinsa verkostona, johon kiinnittyminen liittää yksilön nähtävyysturismin maailmaan. Tätä 1800-luvulta asti rakentunutta todellisuutta eletään yhdessä muiden kanssa valokuvien, postikorttien ja matkakertomusten välityksellä. Digitaalisen kuvaamisen ja sosiaalisen median myötä jakaminen on muuttunut entistä helpommaksi ja halvemmaksi, mikä on nopeuttanut ja laajentanut nähtävyysturismiin perustuvien maailmankuvien leviämistä (jakaminen perheen piirissä, ks. Kennedy-Eden & Gretzel 2016). Nähtävyysturismin rooli tilallisen sosialisaation prosesseissa on siten vahvistuva. Monella nuorella asuu sukulaisia tai perhetuttuja ulkomailla. Heitä käydään tervehtimässä silloin tällöin tai he vierailevat Suomessa. Sisaruksilla tai vaikkapa tädillä saattaa olla poikatai tyttöystävä Italiasta, isovanhemmat ovat muuttaneet Espanjaan, veli tai serkku on vaihdossa USA:ssa ja niin edelleen. Eniten osallistujillamme oli sukulaisia Ruotsissa. Osa sukulaisista ja ystävistä puhuu suomea, toisten kanssa kommunikoidaan englanniksi, paikallisella kielellä tai elekielellä. Kielitaitoisimmat toimivat tarpeen mukaan tulkin ominaisuudessa. Nämä ihmissuhteet tuovat ulkomaanmatkailuun turismin rinnalle kotoisia ulottuvuuksia, jolloin kotija ulkomaiden välinen koettu raja saattaa hieman hälventyä. Institutionalisoituneen, ylikansallisuutta korostavan massaturismin sijaan ”perheturismi” synnyttää pitkäaikaisiin sosiaalisiin verkostoihin perustuvia ylipaikallisia yhteyksiä, joiden merkitykset ovat olemassa vain kunkin sosiaalisen verkoston jäsenille (Nikunen 2010: 79). Esimerkiksi yhdeksäsluokkalaisen Marian sukulaisverkosto on levittäytynyt ympäri maailmaa. Hän pitää yhteyttä niin Kazakstanissa kuin Turkissakin asuviin sukulaisiinsa ja kantaa erityistä huolta Ukrainassa asuvista läheisistään. Hän kokee vanhempiensa kotimaat erityisen läheisiksi, vaikkei käykään niissä kovin usein. Kuulumalla Marian ”topologiseen 23 46: 1 (2017) ss. 17–31 ALUE JA YMPÄRISTÖ kotiin” ne edustavat tärkeimpiä paikkoja hänen maailmassaan, verkottuen nykyisen kotikaupunki Tampereen kanssa (Kallio 2016). Suurin osa turismin kautta syntyneistä mielikuvista on korostuneen myönteisiä, mutta poikkeuksiakin löytyy. Esimerkiksi seitsemäsluokkalaiseen Jussiin Espanja ja Kreikka eivät tehneet kovin suurta vaikutusta. Hänelle ne olivat ”ihan ookoo maita” eli ”aika tavallisia, mut ihan mukavia”. Tämä suhtautuminen kertoo ulkomaanmatkailun banalisoitumisesta keskiluokkaisten suomalaisnuorten keskuudessa. Halvasta ja helposta rantaturismista on tullut joillekin osa arkiympäristöä, jossa perhe-elämää eletään kodin, mökin, mummolan ja ruotsinlaivan ohella (vrt. Pons 2003). Tästä ”arkiturismista” poikkeavat kokemukset voivat olla yllättäviä. Esimerkiksi Suomen Lappi ja sen rauhallisen kaunis luonto ja mahdollisuus ajaa lumikelkalla tekivät Jussiin suuren vaikutuksen. Hänen kokemusmaailmassaan fyysisesti ja kulttuurisesti läheisempi turistikohde liittyi näin eksoottisten paikkojen joukkoon. Matkailuun liittyy toki myös epämiellyttäviä kokemuksia. Tällöin vierailua ”isännöinyt” maa saatetaan kokea turvattomiksi tai pelottaviksi. Esimerkiksi seitsemäsluokkalainen Aino kuvaili kielteisesti kokemaansa Intiaa seuraavasti: ”Se on niin semmonen.. köyhä maa ja semmonen, et sie on oikeesti kadulla niitä lehmiä ja se liikenne on semmosta, että kahella kaistalla voi ajaa viis autoo vierekkäin ja ne on ihan, oikeestaan, aika kauheita paikkoja (naurua). Sie voi nähä ihan mitä vaan”. Tämän kaltaisten mielikuvien syntyyn vaikuttaa kokemus erilaisuudesta, joka itsessään voi tuntua ikävältä. Aino oli merkinnyt myös Kiinan negatiiviseksi paikaksi käytyään Hong Kongissa. Hänelle Kiina ja Hong Kong merkitsevät käytännössä samaa asiaa eli vieraalta tuntuvaa paikkaa. Sanan ”Kiina” käytöllä Aino saattoi myös korostaa paikan erilaisuutta länsimaisesta kehyksestä; maan nimellä ei ole oikeastaan väliä, kun paikka on erilainen ja kaukainen. Hong Kongia ja New Yorkia koskevat merkinnät kertovat tästä lisää. Edellinen tuntui hänestä ahdistavalta paikalta jatkuvan hälinän ja valtavien pilvenpiirtäjien vuoksi, jälkimmäinen suurkaupunki sen sijaan oli tehnyt myönteisen vaikutuksen. Kuten aiemmin kerroimme, Yhdysvallat edustaa monelle nuorelle ihanteellista paikkaa, ja se koetaan kulttuurisillisesti helposti lähestyttäväksi. Sitä vastoin itäisyys näyttäytyy monelle sivistymättömänä ja jopa vastenmielisenä, mistä poikkeuksena Aasiassa on omana kulttuuripiirinään Japani (toiseuden tematiikka, ks. seuraava kappale). Näin kulttuurinen etäisyys koetaan vahvempana kuin fyysinen kaukaisuus. Kielteisten mielikuvien syntyyn tuntuvat vaikuttavan erityisesti vieraaksi koettu kulttuuri ja köyhyys, mikä ilmeni toistuvasti Egyptistä puhuttaessa. Se on aineistossamme eniten mielipiteitä jakava turistikohde, jossa nuoria yhtäältä kiehtovat nähtävyysturismin ikiaikaiset kiintotähdet – pyramidit ja muinainen kulttuuri – sekä rantaturismin nautinnot, mutta ”tyrkytyskulttuuri” ja ”pahvilaatikoissa nukkuvat ihmiset” ahdistavat. Ne nuoret, jotka mainitsivat jälkimmäisiä seikkoja, pitivät Egyptiä kaukaisena ja epämiellyttävänä maana, toisin kuin ne, jotka kokivat erilaisuuden vähemmän häiritsevänä. Kollektiivisten identiteettien kautta rakentuu helposti me-henki, jonka vastakohdan muodostavat erilaisiksi nähdyt ’toiset’ (Pieterse 2002). Toiseus perustuu eurosentriseen ajatteluun, jossa länsi nähdään hyväksyttävämpänä kuin muu maailma. Toiseuden representaatiot ovat varsin vakiintuneita ja ne näkyvät myös koululaitoksen ja median sisällöissä (Knuuttila & Paasi 1995). Myös esimerkiksi vieraaksi koettu maskuliinisuus voi herättää tytöissä negatiivisia tuntemuksia kyseistä paikkaa tai maata kohtaan. Pinja (9. lk.) kuvaili saaneensa Kanarian saarilla miehiltä ahdistavia ja arvottavia katseita, jotka saivat hänet tuntemaan halua paeta tilanteista. Turismin topologiasta voidaan näin tunnistaa myös sosiaalisiin asemiin, kuten yhteiskuntaluokkaan ja sukupuoleen, liittyviä tekijöitä. Turismin asema maailmankuvien muodostumisessa on monipuolinen. Vahvoja käsityksiä syntyy omien matkakokemusten, jaettujen kokemusten, nähtävyysdiskurssien, turismitiedon sekä geopoliittisen asemoinnin kautta. Matkojen kautta rakentuu henkilökohtaisia kosketuspintoja, jolloin kohdemaat koetaan yleensä läheisemmiksi kuin muut valtiot. Niihin liittyvät asiat, kuten esimerkiksi uutisaiheet, myös huomioidaan ja muistetaan helpommin. Harrastukset ja vapaa-ajan vietto vertaisryhmissä Suomalaisnuoret viettävät aineistommekin perusteella paljon vapaa-aikaa ohjattujen ja jaettujen harrastusten parissa. Harrastuksiin liittyvät kiinnostuksen kohteet suuntaavat osaltaan heidän käsityksiään maa- 24 ALUE JA YMPÄRISTÖ 46: 1 (2017) ss. 17–31 ilmasta. Erityisesti urheilun ja penkkiurheilun piirissä rakennetaan vahvoja mielikuvia eri maista. Joillekin oma urheiluharrastus on niin tärkeä, että se tuntuu hallitsevan koko maailmankuvaa. Nämä nuoret merkitsivät karttapohjalle lähinnä kyseisen lajin kannalta olennaisia paikkoja – esimerkiksi kisoja, joukkueita ja maita, joissa lajia harrastetaan aktiivisesti. Kuten turismin kuvauksissa, tyypillinen tapa ilmaista kokemuksia kartalla oli vihreäksi väritetty valtion alue. Kansallisvaltioperustainen karttapohja saattoi ohjata kokonaisten valtioiden värittämiseen, mutta kansallisvaltiot olivat määräävässä asemassa myös haastatteluissa, niin omista kokemuksista kuin maailmasta yleisesti kerrottaessa. Myönteinen ”maakuva” voi siis muodostua vaikkapa urheilulajin kansallisen suosion tai henkilökohtaisen kiinnostuksen perusteella. Jalkapallo on hyvä esimerkki harrastamisen vaikutuksista tilallisiin mielikuviin. Se kiinnittyy aineistossamme vahvasti Brasiliaan, mikä selittyy osittain vuoden 2014 Rio de Janeirossa järjestettyjen maailmanmestaruuskilpailuiden medianäkyvyydellä. Hetkellisen mediahuomion suhteellisen pienestä roolista vihjaavat kuitenkin muualle kuin Brasiliaan liitetyt näkemykset. Moni nuorista kannattaa Saksan ja Hollannin jalkapallojoukkueita, joissa pelaa omia suosikkeja. Yhdelle pojalle Portugali mieltyi kielteisesti hänen inhokkipelaajansa Ronaldon takia. Ylipäätään joukkueet, joita on mahdollista seurata televisioiduissa liigapeleissä ja turnauksissa, kuuluivat kielteisessä tai myönteisessä mielessä nuorten ”jalkapallomaailmaan”. Näiden ohella heidän kokemusmaailmaansa lukeutuivat suomalaiset liigajoukkueet, joiden pelejä seurataan sekä katsomoissa että medioiden välityksellä. Suuri osa jalkapallofaneista oli mukana myös seurojen junioritoiminnassa ja tapasi muita pelaajia kansallisissa turnauksissa. Heidän topologisissa jalkapallomaailmoissaan kansainvälinen ja kansallinen penkkiurheilu kietoutuvat yhteen oman harrastusporukan ja kansallisen harrastajanuorisoverkoston kanssa. Kansainväliset kilpailut tekevät urheilusta valtioihin kiinnittyvän harrastuksen ja kansallisen identiteetin kontekstin. Kansalliset joukkueet edustavat symbolisesti koko kansakuntaa ja siten myös meitä itseämme (Häkli 2005). Tunteisiin vetoavat kilpailuasetelmat synnyttävät kielteisiä mielikuvia erityisesti Suomen naapurimaista, jotka nähdään kilpailijoina tai jopa vihollisina. Esimerkiksi Lasse (7. lk.) ja Dan (9. lk.) värittivät Ruotsin punaiseksi jääkiekossa ilmenevän Suomi–Ruotsi-kilvoittelun vuoksi. Danin Venäjään liittyvät kielteiset mielikuvat asettuivat niin ikään urheilun kautta. Lisäksi hän väritti punaisella Tsekin, jolle Suomi oli hävinnyt jääkiekko-ottelun karttaharjoitusta edeltävänä iltana. Paljastavaa näiden merkintöjen topologiasta on, että tiedusteltaessa näkemystä vaikkapa Ruotsin tai Venäjän valtiosta tai Tukholmasta ja Pietarista turistikohteena, olivat nuorten näkemykset vapaita urheilumaailman merkityksenannoista. Tämä kertoo, että urheilun kontekstissa rakentuvat tilalliset mielikuvat ja niihin kytkeytyvät identiteetit ovat vain yksi maailmankuvien ulottuvuus. Lukuisten kontekstien kirjomissa elämismaailmoissaan nuoret ottavat asemia moninaisten identiteettien ja kuulumisen kokemusten kautta (Korkiamäki & Kallio 2014). Urheilun seuraamisen ohella moni nuori harrastaa päämäärätietoisesti jotakin lajia, mikä oli vienyt heidät kotija ulkomaisille turnausja kisamatkoille. Toki myös muihin kuin urheiluharrastuksiin liittyy matkailua: esimerkiksi villisikametsästys Virossa, issikka-vaellukset Islannissa, kalareissut Ruotsissa ja Thaimaassa, laskettelu vuoristoisissa maissa ja valokuvaus eri paikoissa voivat kuulua nuorten kansainväliseen harrastustoimintaan. Harrastusmatkoilla poiketaan usein kulttuuritapahtumissa ja tutustutaan kaupunkiympäristöihin, mikä tuottaa toisenlaisia turismikokemuksia kuin rentoutuminen Välimeren maisemissa tai Eiffelin tornin ihmettely. Vaikka suurempia onnistumisia itse harrastuksessa ei tulisikaan, jäävät reissut lähes poikkeuksetta mieleen myönteisinä kokemuksina. Tosin esimerkiksi havainnot luontoarvojen laiminlyömisestä ja saastuttamisesta voivat johtaa kielteisiin tilallisiin mielikuviin. Maailmankuvia esiteltäessä harrastusmatkailukokemuksetkin sanallistetaan pääasiassa kansallisten kontekstien kautta, vaikka ne olisivat vahvasti paikkasidonnaisia ja sosiaalisesti merkityksellistyneitä. Sosialisaation kannalta ehkäpä keskeisintä kansainvälisissä harrastustapahtumissa on tutustuminen muihin harrastajiin. Tapaamisten jälkeen nuoret saattavat pitää yhteyttä uusiin tuttavuuksiin sosiaalisen median kautta, ja joskus kohtaamiset johtavat pitkäaikaisiin ystävyyksiin. Esimerkiksi muodostelmaluistelua harrastava Peppi (7. lk.) kertoi aikovansa matkata seuraavana kesänä Unkariin tapaamaan harrastuksen kautta löytämäänsä ystävää. Topografisen maailmankuvan rikastumisen ja vahvistumisen lisäksi harrastusmatkailu mahdollistaa näin arkisten monikulttuuristen suhteiden rakentumisen, millä voi olla nuorille suuri identiteettipoliittinen merkitys. Urheilun ohella Internetin välityksellä pelattavat digitaaliset pelit ovat varsinkin poikien keskuudessa suosittua vapaa-ajan toimintaa. Pikemmin kuin median käyttönä, monet suhtautuvat peleihin harrastuksena, jossa touhutaan yhdessä, asetetaan pitkäjänteisiä tavoitteita ja kehitetään taitoja. Tällaisen pelaa- 25 46: 1 (2017) ss. 17–31 ALUE JA YMPÄRISTÖ misen kautta nuoret luovat tuttavuussuhteita ympäri maailmaa omista huoneistaan käsin, usein yhdessä paikallisten ystäviensä kanssa. Tuttavuuksia ja ystävyyksiä ylläpidetään pelaamisen lisäksi Facebookin, Skypen ja muiden sosiaalisen median sovellusten avulla. Joel (9. lk.) kertoi puhuvansa Skypen välityksellä tsekkiläisten ja sveitsiläisten nettiystäviensä kanssa säännöllisesti, jonka lisäksi hän pitää yhteyttä noin 60 ulkomaalaiseen nettituttuun. Tämä kertoo virtuaalija reaalimaailmojen limittäisyydestä nuorten koetuissa maailmoissa (ks. myös Stenvall et al. 2015: 44). Virtuaaliset ympäristöt voivat näyttäytyä varsin konkreettisina toiminnan tiloina, joissa ylläpidetyt sosiaaliset suhteet rinnastuvat fyysisiin kohtaamisiin (Larsen, Urry & Axhausen 2006). Harrastusmatkojen tavoin intensiiviset verkkopelit voivat johtaa ylikansalliseen sosiaaliseen elämään, johon sisältyy ystävyyksien ohella erontekoja. Roopelle (9. lk.) on muodostunut nettipelien kautta vahvoja ystävyyssuhteita, mutta hänellä on myös toisenlaisia kokemuksia. Hän oli merkinnyt karttaansa Puolan punaisella, koska hänen pelimaailmassaan puolalaiset pelaajat puhuvat englannin sijaan keskenään puolaa, mikä vaikeuttaa muiden pelaamista. Hänen kokemuksensa paljastavat hyvin, kuinka virtuaaliset areenat toimivat sekä myönteisten että kielteisten mielikuvien lähteinä, eivätkä tässä mielessä eroa merkittävästi muista sosiaalisista ympäristöistä (vrt. Nikunen 2010). Monelle nuorelle tärkeä vapaa-ajan harraste on ystävien ja tuttavien kanssa ajan viettäminen, ”hengaaminen” (Pyyry 2016). Näihin paikallisiinkin vertaisryhmiin saattaa kuulua erilaisissa kulttuureissa ja ympäristöissä kasvaneita kavereita, joiden kautta nuorten maailmankuvat moninaistuvat. He eivät välttämättä keskustele syvällisesti juuristaan tai kulttuuritaustoistaan, vaan muodostavat käsityksensä tunnesiteiden pohjalta (Korkiamäki & Kallio 2014). Esimerkiksi Samilla (9. lk.) on muun muassa Irakista, Somaliasta, Etelä-Afrikasta, Turkista ja Saudi-Arabiasta lähtöisin olevia kavereita. Hän oli värittänyt nämä maat kartalle vihreiksi. Haastattelussa hän mainitsi positiivisen kuvan vahvistuneen kavereiden kerrottua Turkin ja Saudi-Arabian olevan rikkaita maita. Eliaksen (7. lk.) kaveri on puolestaan kotoisin Indonesiasta. Hänelle oli tullut maasta ja sen ilmastosta niin positiivinen kuva, että hän haluaisi käydä siellä. Nämä maailmankolkat ovat Samille ja Eliakselle olemassa henkilökohtaisten, sosiaalisesti rakentuvien merkityksenantojen kautta, muovaten topologisesti heidän maailmankuviaan. Toisaalta, jos kaverit ovat kertoneet toisissa kotimaissaan vallitsevista sodista tai levottomuuksista, voi suhtautuminen olla myös negatiivista. Tällaisina esimerkkeinä mainittiin muun muassa Irak, Iran ja Meksiko. Mielenkiintoista kuitenkin on, että moni aineistomme nuori kokee erityisesti Somalian myönteiseksi paikaksi. Sieltä kotoisin olevien kavereidensa kautta he ovat oppineet, että Somalia on ensisijaisesti kauniita hiekkarantoja. Sotaa ja levottomuuksia he eivät yhdistäneet Somaliaan – kavereiden kertoma tarina oli heille itselleen merkityksellisempi ja siten todellisempi. Tämä esimerkki paljastaa, kuinka lasten ja nuorten tuottama ja jakama intiimi kokemustieto voi päätyä haastamaan vallitsevia mediadiskursseja, joiden vaikutus tilallisen sosialisaation prosesseihin on suuri. Siinä missä turismin kautta rakentuvat maailmankuvat ovat paljolti kytköksissä perhe-elämään, jaetaan harrastusmaailmoissa kokemuksia ja näkemyksiä muiden harrastajien ja fanittajien kesken. Suurelta osin nämä yhteisöt koostuvat ikätovereista, mutta vaikkapa jalkapallon tiimoilta yhteyksiä syntyy monen ikäisten ihmisten välille. Harrastajaverkostoissa toimitaan sekä paikallisesti omien ryhmien puitteissa että ylipaikallisesti matkustelun ja erilaisten medioiden välityksellä. Tässä toiminnassa jaettu tilallinen mielikuvitus on usein vahvoihin tunteisiin kytkeytynyttä. Media Viihdemediat kuuluvat erottamattomasti nuorten arkeen ja toimivat medioituneiden mielikuvien lähteinä. Kotimaisten elokuvien ja televisiosarjojen ohella suomalaisnuorten saatavilla on pääasiassa USA:ssa ja Iso-Britanniassa tuotettua ohjelmaa. Erityisesti New York ja Kalifornia ovat viihteen kautta tutuiksi koettuja ja ihanteellisiksi kuviteltuja paikkoja, ja moni nuori pitää pohjoisamerikkalaista kulttuuria kotoisana ja tavoiteltavana. Viihdemediat kytkeytyvät vahvasti fanikulttuureihin, kuten One Direction -yhtyettä ahkerasti seuraava Jaana (7. lk.) aineistossamme esitti. Hän ihailee One Directionin ohella yhtyeen kotimaata Iso-Britanniaa ja haluaisi käydä tutustumassa sen jäsenten kotikaupunkeihin, vaikka ei tiedä niistä muuta kuin nimen. Kontrastina tälle ilmiölle näyttäytyy Venäjä, jonka metropolit vaikuttavat kaukaisilta ja kulttuuri vieraalta. Venäjä esiintyykin mediassa lähinnä kriittisessä valossa uutisten kautta eikä siihen liity nuorten mielikuvissa juuri samastumispintaa saati ’hohtoa’.