Ei osallistumista vaan vaikuttamista! : Asukasaktiivit paikallisina toimijoina ja asuinympäristön kehittäjinä

99 Ei osallistumista vaan vaikuttamista! Asukasaktiivit paikallisina toimijoina ja asuinympäristön kehittäjinä Tiina Rättilä ja Jarmo Rinne Johdanto Kansalaisten suhdetta julkiseen valtaan ja poliittiseen päätöksentekoon on ollut tapana tarkastella pääasiassa osallistumisen ja osallisuuden käsitteillä. Keskustelu kansalaisosallistumisen merkityksestä ja laajemmin osallistuvan demokratian mallista nousi politiikkatieteissä esiin jo 1960−1970-luvulla, jolloin vasemmistolaisesti orientoituneet uudet yhteiskunnalliset liikkeet ryhtyivät haastamaan elitistiseksi kritisoimaansa liberaalia länsimaista demokratiaa ja vaatimaan kansalaisille laajempia yhteiskunnallisen osallistumisen mahdollisuuksia. (Ks. esim. Konttinen 1999; Melucci 1989; Offe 1985.) Osallistumiseen liittyvä tematiikka on sen jälkeen pysynyt jatkuvasti agendalla, kun poliitikot ja tutkijat ovat keskustelleet edustuksellisen demokratian kriisiytymisestä ja lainsäädäntöä on samalla muutettu kansalaisia ’osallistavaan’ suuntaan. Uusien osallistumiskanavien syntyminen, eritoten digitaalisen tietoja viestintätekniikan nopean kehityksen myötä, on vauhdittanut siirtymistä yksilölähtöiseen some-kulttuuriin, mikä on muuttanut politiikan tekemistä, seuraamista ja siihen osallistumista. Nykyisin ollaan laajasti sitä mieltä, että poliittisen osallistumisen perinteet ovat murtumassa, puolueet ovat suurten muutosten edessä, ja kansalaiset − valtiokansalaisina, kuntalaisina, asukkaina, asiakkaina, kuluttajina, yksilöinä ja liikehtijöinä − ovat ainakin länsimaisissa demokratioissa marssineet tukevasti politiikan näyttämölle, eikä heitä voi sieltä enää sivuuttaa (ks. myös Mäenpää ym. tässä teoksessa). Liikehtimisellä viittaamme myöhäismodernille poliittiselle toiminnalle ominaiseen Published in Bäcklund P., Häkli J. & Schulman H. (eds) Kansalaiset kaupunkia kehittämässä (pp. 99-117). Tampere: Tampere University Press. ISBN 978-952-03-0623-6. 2017. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0623-6 100 Tiina Rättilä ja Jarmo Rinne Pia Bäcklund, Jouni Häkli & Harry Schulman (toim.) tapaan välttää pitkäaikaisia kollektiivisia sitoutumisia. Toimijoina liikehtijät suosivat lyhytaikaisia, projektimaisia prosesseja ja tapahtumia sekä performatiivisia toimintamuotoja. (Borg ym. 2015; della Porta 2013; Hey 2007; Keane 2009; Rosanvallon 2008; Tormey 2015.) Lähdemme tässä artikkelissa liikkeelle käsiteteoretisoinnille ominaisesta ajatuksesta, jonka mukaan käsitteet ja teoriat ovat osa maailmaa tietystä näkökulmasta tulkitsevia ja sitä rakentavia diskursseja, ja siinä mielessä ne ovat omalla tavallaan aina myös poliittisia rakennelmia (Foucault 1982; Jokinen ym. 2016). Yhteiskunnallista todellisuutta kuvaavat käsitteet ovat niin ikään aikaja paikkasidonnaisia. Ympäröivän maailman muuttuessa käy säännöllisesti myös niin, että jotkut tietyn aikakauden käsitteet ja niihin sisältyvät ajatustavat menettävät myöhemmin merkityksensä (Näsström 2011). Jäsennämme artikkelissa puhetta ja ajattelua osallistumisesta diskurssin käsitteen kautta ja väitämme, että osallistumisen ympärille rakentuneelle diskurssille on käymässä juuri näin, jolloin myös sen sisältämät käsitteet eivät enää kykene pätevästi kuvaamaan ja tulkitsemaan kansalaisten ja poliittisten yhteisöjen suhteiden dynamiikkaa. Tietyt kysymykset ovat poliittista yhteisöä ja kansalaisuutta tarkasteltaessa toki perustaltaan ikuisia (ks. Bäcklund ym. 2002), mutta koska kieli, merkitykset ja käytännöt muuttuvat, myös tutkimuksen käsitteistöä on aika ajoin pohdittava kriittisesti uudelleen ja tarvittaessa päivitettävä (Rättilä & Rinne 2016b). Tarkastelemme artikkelissa viime vuosina näkyvästi esiin noussutta paikallista asukasaktivismia ilmiönä, jonka näemme kiinnostavalla tavalla haastavan osallistumisdiskurssin oletukset ja käsitteet. Viittaamme asukasaktivismilla kuntalaisten pyrkimyksiin vaikuttaa oman asuinja lähiympäristönsä oloihin (englanniksi esim. neighborhood-focused activism tai do-it-yourself urbanism; ks. Gilster 2013; Fabian & Samson 2015). Argumentaatiomme pohjautuu haastatteluaineistoon, joka on kerätty asukasliikkeistä eri puolilla Suomea vuoden 2015 aikana. Analysoimme aineistosta erityisesti asukasaktiivien käsityksiä omasta toimijuudestaan. Kysymme, mihin paikkaan ja yhteisöön aktiivit identifioituvat, miten he kuvaavat omaa toimintaansa, ja mitä he ajattelevat suhteestaan nykyiseen kuntademokratiaan. Osallistumista ja asukasaktivismia luotaava teoreettinen pohdintamme nojaa erityisesti politii- 101 Ei osallistumista vaan vaikuttamista! Kansalaiset kaupunkia kehittämässä kan tutkimuksen tieteenalan lähtökohtiin ja käsitteisiin, mutta sen rinnalla hyödynnämme myös muuta yhteiskuntatieteellistä ja -teoreettista tutkimuskirjallisuutta. Osallistumisdiskurssin esteettinen politiikka 2000-luvun alussa julkaistu Osalliset ja osaajat (2002) asettautui pohtimaan osallistumisen ja osallisuuden kysymyksiä tilanteessa, jossa yhtäältä perinteiset poliittisen osallistumisen muodot olivat murroksessa ja toisaalta julkinen valta oli kehittämässä kansalaisia aktivoimaan pyrkiviä hankkeita ja osallistavaa lainsäädäntöä. Erityisesti vuonna 2000 voimaan tullut maankäyttöja rakennuslaki toimi niin uusien osallistumiskokeilujen kuin tutkimushankkeidenkin innoittajana. Osalliset ja osaajat -teoksen tavoitteena oli kartoittaa eri tieteenalojen käsityksiä osallisuuden tilasta ja haasteista. Monet kirjoittajista olivat kiinnostuneita etenkin kaupunkisuunnittelun muuttuvista käytänteistä, mutta teoksessa keskusteltiin myös yleisemmällä tasolla kansalaisyhteiskunnan muutoksista. (Esim. Bäcklund 2002; Haila 2002; Häkli 2002; Kettunen 2002; Koskiaho 2002.) Tulkitsemme Osalliset ja osaajat -teoksen kuuluvan moniäänisyydestään huolimatta 1990-luvun puolivälistä asti Suomessa vahvasti vaikuttaneeseen osallistumisdiskurssiin, jonka tuottamiseen ovat osallistuneet niin julkishallinnon toimijat, poliitikot ja media kuin eri alojen tutkijatkin (tästä keskustelevat esim. Bäcklund & Kallio 2012; Lappalainen 2013; Keränen 2008). Diskursseja ja niiden valtaa on mahdollista arvioida esteettisen politiikan näkökulmasta. Usein estetiikasta ja politiikasta puhuttaessa oletetaan, että estetiikka on jotakin, joka kuorruttaa ja piilottaa politiikan realiteetit ja jolla houkutellaan ja jopa manipuloidaan äänestäjiä ja kansalaisia uskomaan jokin tietty ideologia tai tulkinta maailmasta (ks. Lattunen 2007). Vaikka tämä tapa lähestyä politiikan estetiikkaa ei olekaan suoranaisesti väärä, se on kuitenkin liian kapea. Ranskalainen filosofi ja taiteen tutkija Jacques Rancière (2006) ymmärtää politiikan estetiikan yhteiskunnallisen todellisuuden, sen rakenteiden, toimijoiden ja käytäntöjen rajojen hahmottamisena. Politiikassa on hänen mukaansa kyse ennen kaikkea siitä, minkä vallitsevassa yhteiskunnassa sallitaan tulevan julkisesti näkyväksi ja tunnustetuksi, ja mikä tai ketkä sulje- 102 Tiina Rättilä ja Jarmo Rinne Pia Bäcklund, Jouni Häkli & Harry Schulman (toim.) taan julkisen huomion ulkopuolelle ja siten syrjäytetään yhteiskunnan hyväksymästä toimijuudesta (Rancière 1999; 2006). Rancièren esittämästä näkökulmasta myös diskurssit voidaan ymmärtää näkyvän ja näkymättömän välisenä esteettis-poliittisena kamppailuna. Hallitsevien diskurssien valta ei koskaan ole täydellinen, mutta ne kuitenkin määrittelevät, millaista näkyvyyttä yhteiskunnassa kulloinkin pidetään oikeana ja hyväksyttävänä. Rancièren esteettisen politiikan avulla voidaan purkaa ja tehdä näkyväksi myös sitä, millaista maailmaa osallistumisdiskurssi tuottaa. Ensinnäkin osallistuminen ymmärretään jonakin, joka on hyvää ja kannatettavaa ja jota ei ole järkevin perustein mahdollista tai ainakaan suotavaa kyseenalaistaa. Osallistumisen ja sen varaan rakentuvien mallien kuten deliberatiivisen demokratian ympärille on luotu ikään kuin normatiivinen aura, joka säteilee kauniita asioita, sivistynyttä kansalaisuutta ja vallan kumartumista järjen äänen edessä (ks. Stenvall 2013). Osallistumisdiskurssi vetoaa esteettiseen tajuumme hyvästä yhteiskunnasta ja kansalaisuudesta, ja siihen ’osallistumisesta’ on itsessään muodostunut legitiimin puhujan kvaliteetti. Se joka uskaltaa kyseenalaistaa osallistumisen merkityksen ja järjen, riskeeraa samalla oman uskottavuutensa poliittisena toimijana (tai jopa tutkijana). (Ks. Rättilä 1999; vrt. myös Kallio & Häkli tässä teoksessa.) Toiseksi etenkin julkishallinnossa omaksutun osallistumisdiskurssin sisällä on ollut tapana ajatella, että kun kansalaisille tarjotaan lisää osallistumismahdollisuuksia, nämä myös automaattisesti tarttuvat niihin (ks. myös Tuurnas & Haveri tässä teoksessa). Onhan osallistuminen jotakin hyvää ja kansalaisuuteen luontaisesti kuuluvaa, jota kaikkien järkevien ihmisten voidaan lähtökohtaisesti olettaa haluavan. Ja jos eivät halua, heissä täytyy olla jotakin vikaa. Kansalaiset saattavat esimerkiksi olla liian epäkypsiä ja tietämättömiä ymmärtääkseen omaa hyväänsä, jolloin heitä pitää siihen erityisesti kasvattaa. (Ks. Keränen 2008; Rättilä 1999; Setälä 2003.) Kolmantena osallistumisdiskurssin tyypillisiin oletuksiin kuuluu vuorovaikutuksen arvostaminen. Osallistumisen ohella myös vuorovaikutuksen idea on kaunis ja vaikeasti kumottavissa. Kuka voisi hyvin perustein vastustaa eri osapuolia kunnioittavaa ja kuuntelevaa vuorovaikuttamista? 103 Ei osallistumista vaan vaikuttamista! Kansalaiset kaupunkia kehittämässä Näin osallistumisdiskurssi viime kädessä häivyttää näkyvistä erimielisyydet, vaihtoehdot ja valtasuhteet − siis politiikan − jolloin demokratiasta ja kansalaisten osallistumisesta piirtyy esiin hämyinen kuva, josta on vaikeaa erottaa, mitä käytännössä tapahtuu, kenen aloitteesta, millaisella prosessilla ja millaisin vaikutuksin. Elämismaailmassa valtamekanismeja ei kuitenkaan koskaan päästä karkuun. Tämä saattaa selittää, miksi kansalaiset, kuntalaiset ja asukkaat eivät ole missään vaiheessa ottaneet osallistumisdiskurssia laajasti omakseen (esim. Häyhtiö 2010; Rättilä 2001; Tormey 2015). Toisaalta jotkut teoreetikot ovat korostaneet, että konsensuksen tavoittelun asemesta demokrattinen osallistuminen voi myös olla kiistelevää moniarvoisuutta. Etenkin Chantal Mouffen (2000) tunnetuksi tekemässä agonistisessa demokratiateoriassa kiistelevä moniarvoisuus ja -äänisyys on demokratian keskeinen lähtökohta ja periaate. Se tunnistaa ja tunnustaa, että konsensuksen saavuttamisella on rajansa, ja osa erimielisyyksistä jää ratkaisemattomiksi, koska tulkinnat ongelman syistä ja ratkaisukeinoista nousevat erilaisista intresseistä ja merkitysjärjestelmistä (Mouffe 2000; ks. myös Bäcklund & Mäntysalo 2010). Agonistisessa mallissa poliittisuutta ei silti nähdä vihamielisenä antagonismina, vaan ennemminkin vihamielisten asenteiden kesyttämisenä. Ongelmia ruotiessaan osapuolet voivat olla eri mieltä monistakin asioista, sillä avoin erimielisyys paitsi asemoi keskustelijoita, tuo myös esiin osapuolten keskinäiset valtasuhteet. Agonistiseen demokratiaan kuuluu niin ikään kamppailu siitä, miten demokratia ymmärretään, ja keitä ja millaista tietoa päätöksenteossa halutaan kuunnella. Näin agonismi haastaa yhtä hyvin perinteisen edustuksellisen demokratian kuin sitä täydentämään kehitellyt deliberatiiviset osallistamiskanavat ja sopii hyvin tässä artikkelissa tarkastellun monimuotoisen, paikallisen asukasaktivismin teoreettiseen jäsentämiseen. Siinä missä osallistumisdiskurssin esteettinen politiikka perustuu näkemykselle olemassa olevaan järjestelmään ja sen normeihin mukautuvasta deliberatiivisesta kansalaisuudesta, agonistisen mallin esteettisyys perustuu erilaisuuksien ja vaihtoehtoisen asiantilojen esille tuomiseen. Kansalaisliikkeet haastavat ajoittain vallitsevan poliittisen järjestelmän ja eliitit suoraan harjoittamalla julkista ’performatiivista häirintää’ (esimerkiksi mielenosoituksia, julkisten tilojen valtauksia ja some-kampanjointia; ks. Rinne 2011; Rättilä 2012), 104 Tiina Rättilä ja Jarmo Rinne Pia Bäcklund, Jouni Häkli & Harry Schulman (toim.) mutta suomalaiselle asukasaktivismille on ominaista ennen kaikkea itse toteutettujen projektien ja sitä kautta oman autonomian näkyväksi tekeminen ilman, että siihen liittyy performatiivisia protesteja ja politiikan tutkijoiden niihin usein liittämää ’systeeminvastaisuutta’ (ks. myös Pyyry ym.; Mäenpää ym. tässä teoksessa). Analyysi: Asukasaktiivit vaikuttavina toimijoina Artikkeli pohjautuu laajempaan tutkimukseen, jossa selvitettiin paikallisten asukasaktiivien kokemuksia vaikuttamisesta ja käsityksiä toimintansa edustuksellisuudesta (Rättilä & Rinne 2016a; 2016b). Tutkimuksen aluksi kerättiin media-aineistoa siitä, millaista asukasaktivismia suomalaisissa kunnissa on käynnissä, sekä kontaktoitiin muita tutkijoita ja aktivistiverkostoja. Taustaselvityksen perusteella tarkempaan analyysiin valittiin eri puolilta Suomea yhteensä kolmetoista kooltaan, toimintamuodoiltaan ja tavoitteiltaan erilaista asukasyhdistystä ja -liikettä, jotka tuovat monipuolisesti esiin tämän päivän asukasaktivismien teemoja ja toiminnan muotoja. Liikkeiden aktiiveja haastateltiin helmi-kesäkuun välillä 2015. Haastateltavia oli yhteensä 23, joista naisia oli 11 ja miehiä 12. Kaikki haastattelut videoitiin, äänitettiin ja litteroitiin. (Tarkemmin tutkimuksen metodologiasta Rättilä & Rinne 2016a.) Tätä artikkelia varten haastattelumateriaalista analysoitiin kysymykset, joissa tiedusteltiin: millaista on elää ja asua paikkakunnalla ja alueella, jolla asukasaktiivit toimivat; mitä asuinpaikka heille merkitsee; millaista aktivismitaustaa haastateltavilla on; ja mihin aktiivien edustama liike toiminnallaan pyrkii. Vastauksista eriteltiin merkityksiä, joista muodostettiin viisi yleisempää luokkaa: identifioituminen paikkaan, yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen, toimintatavat, oman toiminnan kuvaaminen sekä suhtautuminen kuntademokratiaan. Kuntademokratiaa koskevan luokan analyysissa hyödynnettiin aiemmassa tutkimuksessa tehtyjä havaintoja (ks. Rättilä & Rinne 2016a; 2016b). Haastatteluista nousee esiin useita asukasaktiivien yhteisesti jakamia merkityksiä, joiden kautta voidaan lähestyä kysymystä siitä, miten aktiivit kuvaavat ja ymmärtävät oman toimijuutensa, ja millaisen vaihtoehdon asukasaktivismi luo osallistumisdiskurssin tuottamalle esteettiselle politiikalle. 105 Ei osallistumista vaan vaikuttamista! Kansalaiset kaupunkia kehittämässä Identifioituminen paikkaan Haastateltavat toivat systemaattisesti esiin vahvan identifioitumisen asuinalueeseensa, tai joissakin tapauksissa siihen alueeseen, jonka he kokivat kotipaikakseen, vaikka sitä ei haastatteluissa erityisesti kysytty. Aktiiveille on vuosien mittaan kehittynyt syvä kiintymys omaan ympäristöönsä ja yhteisöönsä, josta he selvästi tuntevat ylpeyttä ja haluavat näyttää, että ’täällä osataan’. Mä pidän itseeni xx:läisenä lähtökohtasestikin ja − − tää on niinku mun alue. (asukasaktiivi, nainen, Etelä-Suomi) On haluttu tavallaan osoittaa, että vitsit me näytetään, että me ollaan niinku paras alue xx:ssä. (asukasaktiivi, nainen Etelä-Suomi) Se on niinku sitä mun mun omaa minuuttani niin paljon − −. (asukasaktiivi, mies, Länsi-Suomi) Asukasaktiivien kokemus itselleen merkityksellisestä paikasta voi olla jopa intiimi ja hankalasti sanoin kuvattavissa: Ihminen kuuluu herkin tavoin johonkin tiettyyn paikkaan − −. Jokivarren ihmisillä saattaa olla erittäin intiimejä suhteita sen joen kanssa ja herkkyyksiä, jolla tavalla he käsittelevät ja ajattelevat sen joen kohtaloa, mennyttä ja tulevaa, ja ryhmittyvät sitten puolustamaan sitä jokea. (asukasaktiivi, mies, Itä-Suomi) Syvästi koettu henkilökohtainen sidos paikkaan selittää pitkälle, miksi aktiivit ovat niin motivoituneita toimimaan sen puolesta (vrt. Pyyry ym. tässä teoksessa). Sama havainto on tehty muissakin viimeaikaisissa tutkimuksissa paikan ja politiikan suhteista. Paikan merkitys yksilöiden poliittiselle identifikaatiolle on kasvanut samalla, kun perinteiset sosiaaliset verkostot ja kollektiivit ovat murentuneet. Myös Pia Bäcklund, Jouni Häkli ja Harry Schulman (2002) toteavat, että mahdollisuus vaikuttaa suunnitteluun ja omaan elinympäristöön voi olla merkittävä edellytys paikallisen identiteetin vahvistumiselle. ”Jälkimmäinen voi puolestaan olla sosiaalisilta vaikutuksiltaan syvälle käyvä. Se voi olla osa kaupungin rakentumista vahvana poliittisena yhteisönä” (mt., 13). Haastatteluissa käsitykset siitä, mikä omassa asuintai kotipaikassa on tärkeää, vaihtelivat jonkin verran sen mukaan, toimiko asukasliike kaupungissa vai maaseutuympäristössä. Kaupungeissa aktiivit pitävät tärkeinä ympäristön viihtyisyyttä ja toiminnallista monipuolisuutta, erilaisia ihmisiä, tapahtumia 106 Tiina Rättilä ja Jarmo Rinne Pia Bäcklund, Jouni Häkli & Harry Schulman (toim.) ja yleistä ’pöhinää’. Maaseutuympäristössä korostetaan puolestaan luonnonläheisyyttä sekä luonnonympäristön säilyttämistä, puhtautta ja turvallisuutta. Yhteistä kaupunkija maaseutuympäristössä toimiville asukasliikkeille on sen sijaan kylämäisen yhteisöllisyyden arvostaminen. Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Asukasaktivismiin liittyy olennaisesti yhteisöllisyyden korostus ja yhdessä tekemisen eetos. Ilman hyväksyvää lähiyhteisöä aktiivien toiminta saattaa kuihtua nopeastikin. Aktiivien puheissa vilisee kertomuksia yhdessä aloitetuista projekteista, kokoontumisista, tapahtumista, tempauksista ja yhteisöllisestä hauskanpidosta. Asumisen viihtyisyyden ja turvallisuuden kannalta tärkeäksi koetaan jo se, että naapurit oppivat tuntemaan toisensa. Useissa haastatteluissa nousi esiin myös erilaisten ihmisten ja kulttuurisen moninaisuuden arvostus. Me ollaan sen tyyppisiä ihmisiä et me nautitaan siitä [yhdessä tekemisestä]. − − me tunnetaan niin laaja yhteisö tässä, et se vaikuttaa koko siihen omaan kokemuspiiriin hyvin vahvasti − −. (asukasaktiivi, nainen, Etelä-Suomi) Joo ehdottomasti, et täähän siinä on sellanen perusarvo siin meidän toiminnassa, et me uskotaan siihen, että tarvitaan kansalaisyhteiskuntaa vahvistavia tämmösiä areenoita, jossa voi lähiyhteisön jäsenet tavata toisiaan ja kokoontua. (asukasaktiivi, mies, Länsi-Suomi) Aktiivien puheissa tulee esiin toiminnan ymmärtäminen dynaamisena prosessina, jossa yhdessä tekeminen ikään kuin sivutuotteenaan saa aikaan me-henkisyyttä. Yhteisöllisyyden ja sosiaalisen pääoman onkin todettu monissa tutkimuksissa parantavan ihmisten kykyä toimia keskenään, edistävän yhteisön toimintamahdollisuuksia sekä vahvistavan yhteisön jäsenten keskinäistä solidaarisuutta ja luottamusta (esim. Diani 2015). Haastatteluaineistossa paikallisen yhteisöllisyyden merkitys tuli selvästi esiin asukasaktiivien ylpeytenä siitä, mitä he olivat omalla toimimisellaan saaneet aikaan. Esimerkiksi Hyvä kasvaa Järvenpäässä -liikkeen aktiivit kertovat, miten kaupunginjohtajaa myöten on tultu kiittelemään liikkeen tekemää työtä kaupungin hyväksi. Jyväskylän Huhtasuolla puolestaan asukasyhdistyksen rakentamasta laavusta on tullut lähiön asukkaiden yhteinen virkistyspaikka, jonne päiväkotilapset ja koululuokat tekevät luontoretkiä ja jossa kokoonnutaan säännöllisesti yhtei- 107 Ei osallistumista vaan vaikuttamista! Kansalaiset kaupunkia kehittämässä siin virkistystapahtumiin. Helsingin Roihuvuoressa järjestettävät jokavuotiset Hanami-juhlat ovat jopa kansallisen mediakynnyksen ylittävä tapahtuma, joka kerää alueella sijaitsevan Kirsikkapuiston täyteen niin lähiseudun asukkaita kuin vieraitakin. Esimerkit kuvaavat, miten paikallisesti toimiminen edistää asukkaiden tunnetta kuulumisesta yhteisöön ja vahvistaa sosiaalista kanssakäymistä sen jäsenten kesken. Omatoimisen ja spontaanin paikallisen asukasaktivismin kasvun myötä agonistisen demokratian peräänkuuluttama moniäänisyys ja moniarvoisuus sekä institutionaalista demokratiaa haastavat näkemykset ovat muuttumassa yhä merkityksellisemmiksi tekijöiksi kansalaisten ja asukkaiden poliittista toimintaa ja toimijuutta selitettäessä. Toimintatavat Asukasaktiivien keinot asuinalueensa ongelmien ratkaisemiseksi ovat moninaisia. Aktiivit tuovat huolensa esiin julkisuudessa ja saattavat myös ottaa yhteyttä paikallisiin päättäjiin, mutta sen sijaan, että odottaisivat, että joku ’tulee ylhäältä ja ratkaisee heidän ongelmansa’, aktiivit tarttuvat toimeen itse (ks. myös Mäenpää ym. tässä teoksessa). Asukasaktiivit kokevatkin olevansa aluettaan koskevien huolenaiheiden paikantamisessa ja ratkaisujen etsimisessä itse parhaita asiantuntijoita. Asukasliikkeiden toimintavoissa on monia piirteitä, jotka ovat ominaisia jälkimoderneille yhteiskunnallisille liikkeille ja liikehdinnöille (ks. Rinne 2011; Rättilä 2014). Ensinnäkin liikkeet suosivat toimintamuotoja, joihin on helppo tulla mukaan. Haastatteluista käy hyvin ilmi, että aktiiveja motivoi nimenomaan asioiden konkreettinen aikaansaaminen. Itseorganisoituvaa toimintaa pidetään antoisana ja mielekkäänä verrattuna esimerkiksi perinteiseen yhdistysja järjestötoimintaan, joka koetaan rutinoituneeksi ja jäykäksi, tai verrattuna toimintaan edustuksellisen järjestelmän kautta, jonka aktiivit näkevät enimmäkseen turhaksi ja epävaikuttavaksi. Esimerkiksi kunnanvaltuustossa istumista kuvattiin ”tyhjän puhumiseksi”, kun taas paikallinen vaikuttaminen antaa ”paljon suuremman tyydytyksen, koska siinä oikeasti ja konkreettisesti näkee työnsä jäljen” (asukasaktiivi, mies, Etelä-Suomi). 114 Tiina Rättilä ja Jarmo Rinne Pia Bäcklund, Jouni Häkli & Harry Schulman (toim.) Lähteet Haastattelut Hietasaaren-Toppilan asukasyhdistys, Hietasaaren palstanviljelijät, Oulu 1.6.2015 Hyvinvointia Huhtasuolle, Huhtasuon asukasyhdistys, Jyväskylä 5.3.2015 Hyvä kasvaa Järvenpäässä -liike, Järvenpää 16.6.2015 Jukajoki-liike, Kontiolahti 8.4.2015 Kemijärven kansalaisraati, Setlementtiliiton Uusi paikallisuus -hanke, Kemijärvi 3.6.2015 Kähärin alakoulun vanhempainyhdistys, Turku 19.3.2015 Lapin kaivosfoorumi ry., Kemi 2.6.2015 Myyrmäki-liike, Vantaa 27.2.2015 Pro Hanhikivi -yhdistys, Pyhäjoki 2.6.2015 Pro Pyhäranta -yhdistys, Pyhäranta 25.6.2015 Roihuvuori-seura, Helsinki 16.6.2015 Tammelan Hattutempun kannatusyhdistys Pro Hattutemppu, Tampere 24.3.2015 Tampereen luonnonsuojeluyhdistys, Tampere 19.2.2015 Kirjallisuus Borg, Sami & Kestilä-Kekkonen, Elina & Vestinen, Jussi (2015). Demokratiaindikaattorit 2015. Oikeusministeriön julkaisu. Selvityksiä ja ohjeita 56/2015. Bäcklund, Pia (2002). Miten kuulla asukasta? Kaupunkitila ja osallisuuden haasteet. Teoksessa Pia Bäcklund, Jouni Häkli & Harry Schulman (toim.) Osalliset ja osaajat. Kansalaiset kaupungin suunnittelussa. Helsinki: Gaudeamus, 141–157. Bäcklund, Pia & Kanninen, Vesa (2015). Valtaistetut asukkaat. Englannin naapurustosuun nittelu ja asuinalueperustaisten osallistumiskäytäntöjen haasteet. Alue ja ympäristö 44:1, 4–16. Bäcklund, Pia & Mäntysalo, Raine (2010). Agonism and institutional ambiguity: Ideas on democracy and the role of participation in the development of planning theory and practice – the case of Finland. Planning Theory 9:4, 333–350. Bäcklund, Pia & Häkli, Jouni & Schulman, Harry (2002). Osallisuuden jäljillä. Teoksessa Pia Bäcklund, Jouni Häkli & Harry Schulman (toim.) Osalliset ja osaajat. Kansalaiset kaupungin suunnittelussa. Helsinki: Gaudeamus, 7–17. Bäcklund, Pia & Kallio, Kirsi Pauliina (2012). Poliittinen toimijuus julkishallinnon lapsija nuorisopoliittisessa osallistumisretoriikassa. Alue ja ympäristö 41:1, 40–53. della Porta, Donatella (2013). Can Democracy Be Saved? Participation, Deliberation and Social Movements. Cambridge, UK: Polity Press. Diani, Mario (2015). The Cement of Civil Society. Studying Networks in Localities. Cambridge: Cambridge University Press. Fabian, Louise & Samson, Kristine (2015). Claiming participation – a comparative analysis of diy urbanism in Denmark. Journal of Urbanism, 2015. http://dx.doi. org/10.1080/17549175.2015.1056207. 115 Ei osallistumista vaan vaikuttamista! Kansalaiset kaupunkia kehittämässä Foucault, Michel (1982). The Archeology of Knowledge and the Discourse on Language. (Kääntänyt A. M. Sheridan Smith.) New York: Pantheon. Gilster, Megan E. (2013). Putting activism in its place: The neighborhood context of participation in participation in neighborhood-focused activism. Journal of Urban Affairs 36:1, 33–50. Haila, Anne (2002). Suunnittelu ja kaupunkirakentaminen. Teoksessa Pia Bäcklund, Jouni Häkli & Harry Schulman (toim.) Osalliset ja osaajat. Kansalaiset kaupungin suunnittelussa. Helsinki: Gaudeamus, 92–109. Hay, Colin (2007). Why We Hate Politics. Cambridge, uk: Polity Press. Horelli, Liisa & Saad-Sulonen, Joanna & Wallin, Sirkku & Botero, Andrea (2015). When self-organization intersects with urban planning. Two cases from Helsinki. Planning Practice & Research 30:3, 286–302. Häkli, Jouni (2002). Kansalaisosallistuminen ja kaupunkisuunnittelun tiedonpolitiikka. Teoksessa Pia Bäcklund, Jouni Häkli & Harry Schulman (toim.) Osalliset ja osaajat. Kansalaiset kaupungin suunnittelussa. Helsinki: Gaudeamus, 110–124. Häyhtiö, Tapio (2010). Demokratiaa vai toimintaa? Näkökulmia kansalaislähtöisen verkkopolitiikan teoriaan ja käytäntöön. Acta Electronica Universitatis Tamperensis 977. Jokinen, Arja & Juhila, Kirsi & Suoninen, Eero (2016). Diskurssianalyysi: teoriat, peruskäsitteet ja käyttö. Tampere: Vastapaino. Keane, John (2009). The Life and Death of Democracy. New York: W.W. Norton. Keränen, Marja (2008). Poliittisen osallistumisen epäpolitisoituminen. Teoksessa P-E. Korvela & K. Lindroos (toim.) Avauksia poliittiseen ajatteluun. SoPhi 109. Helsinki: Minerva, 35–59. Kestilä-Kekkonen, Elina (2013). Puoluedemokratian haasteet Euroopassa: Syrjäyttävätkö uudet poliittisen osallistumisen muodot edustuksellisen demokratian? Teoksessa Tuomas Forsberg & Tapio Raunio (toim.) Politiikan muutos. Tampere: Vastapaino, 41–75. Kettunen, Pekka (2002). Miksi osallistumisesta puhutaan? Osallistumisen kehittäminen suomalaisissa kunnissa. Teoksessa Pia Bäcklund, Jouni Häkli & Harry Schulman (toim.) Osalliset ja osaajat. Kansalaiset kaupungin suunnittelussa. Helsinki: Gaudeamus, 18–36. Konttinen, Esa (1999). Ympäristökansalaisuuden kyläsepät. SoPhi 32. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Koskiaho, Brita (2002). Onko osallisuus vahvaa demokratiaa? Maankäyttöja raken nuslain soveltamisesta. Teoksessa Pia Bäcklund, Jouni Häkli & Harry Schulman (toim.) Osalliset ja osaajat. Kansalaiset kaupungin suunnittelussa. Helsinki: Gaudeamus, 36–57. Lapintie, Kimmo (2002). Tarinoita takapihalta Asukkaan ja asiantuntijan kohtaamisesta. Teoksessa Pia Bäcklund, Jouni Häkli & Harry Schulman (toim.) Osalliset ja osaajat. Kansalaiset kaupungin suunnittelussa. Helsinki: Gaudeamus, 158–179. Lappalainen, Pertti (2013). Kokemuksen ääniä. Alue ja ympäristö 42:1, 89–97. 116 Tiina Rättilä ja Jarmo Rinne Pia Bäcklund, Jouni Häkli & Harry Schulman (toim.) Lattunen, Tuija (2007). Esteettinen politiikka. Hallitsemisen taiteenkaltaisuudesta esteettisen tietoisuuden ja todellisuuden politiikkaan. Teoksessa Tapani Kaakkurinniemi & Juri Mykkänen (toim.) Politiikan representaatio. Valtiotieteellisen yhdistyksen julkaisuja. Helsinki: Yliopistopaino, 275–301. Melucci, Alberto (1989). Nomads of the Present: Social Movements and Individual Needs in Contemporary Society. Toim. J. Keane & P. Mier. Philadelphia: Temple University Press. Mouffe, Chantal (2000). The Democratic Paradox. London: Verso. Näsström, Sofia (2011). Where is the representative turn going? European Journal of Political Theory 10, 501–510. Offe, Klaus (1985). New social movements: challenging the boundaries of institutional politics. Social Research 52:4, 812–868. Rancière, Jacques (1999). Disagreement: Politics and Philosophy. (Kääntänyt J. Rose, alkuper. 1995.) Rancière, Jacques (2006). The Politics of Aesthetics: the Distribution of the Sensible. (Kääntänyt G. Rockhill.) Jälkisanat S. Žižek. London: Continuum. Rinne, Jarmo (2011). Henkilökohtaistuva poliittisesti toimiminen: Tutkimusmatkoja refleksiiviseen kansalaistoimintaan. Acta Universitatis Tamperensis. Tampere: Tampere University Press. Rosanvallon, Pierre (2008). Counter-Democracy: Politics in the Age of Distrust. Cambridge, uk: Cambridge University Press. Rättilä, Tiina (1999). Kaksi näkökulmaa poliittiseen osallistumiseen: Performatiivinen politiikka rationaalisen tyylin haastajana. Teoksessa Pertti Lappalainen (toim.) Tyylikästä kansalaisaktiivisuutta. Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksen julkaisuja 11/1999, 48–64. Rättilä, Tiina (2001). Kansalaistuva politiikka? Huomioita kuntalaisaktiivisuudesta poliittisena toimijuutena. Politiikka 43:3, 190–207. Rättilä, Tiina (2012). In Your Face! Analysing Public Political Performance as Communication. Acta Universitatis Tamperensis. Tampere: Tampere University Press. Rättilä, Tiina (2014). Politiikan valtausoperaatio. Occupy Wall Street -liike politiikan muutosvoimana. Teoksessa R. Mickelsson (toim.) Poliittinen vaikuttaminen tule vaisuudessa. eKirja. Turku: Tulevaisuudentutkimuksen verkostoakatemia & Turun yliopiston politiikan tutkimuksen laitos, 187–227. Rättilä, Tiina & Rinne, Jarmo (2016a). Kuntademokratia kaksilla raiteilla. Tutkimus julkaisu-sarjan julkaisu 96. Saatavilla: http://kaks.fi/wp-content/ uploads/2016/03/Kuntademokratia-kaksilla-raiteilla.pdf (haettu 6.8.2016). Rättilä, Tiina & Rinne, Jarmo (2016b). ”Jos me ei tehdä, niin kuka tekee?” Asukasaktivismi prefiguratiivisena representaationa. Politiikka 58:2, 115–130. Setälä, Marja (2003). Demokratian arvo: Teoriat, käytännöt ja mahdollisuudet. Helsinki: Gaudeamus. 117 Ei osallistumista vaan vaikuttamista! Kansalaiset kaupunkia kehittämässä Staffans, Aija (2004). Vaikuttavat asukkaat. Vuorovaikutus ja paikallinen tieto kaupun kisuunnittelun haasteina. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimusja kou lu tuskeskuksen julkaisuja A 29, Espoo 2004. Saatavilla: https://aaltodoc.aalto.fi/ bitstream/handle/123456789/2391/isbn9512270242.pdf (haettu 9.8.2016). Stenvall, Elina (2013). Osallistu, osallista, ole osallinen – mistä oikein on kyse? Alue ja ympäristö 42:1, 75–76. Tormey, Simon (2015). The End of Representative Politics. Cambridge, uk: Polity Press.