Anonyymien keskustelupalstojen julkisuus : Marginaaliin jääneiden vertaistukea ja yhteiskuntakritiikkiä

99 Eliisa Vainikka & Auli Harju Media & viestintä 42(2019): 2, 99–121 Anonyymien keskustelupalstojen julkisuus Marginaaliin jääneiden vertaistukea ja yhteiskuntakritiikkiä Artikkelissa tarkastellaan anonyymien verkkokeskustelujen luonnetta julkisuuteen liittyvien teoreettisten näkökulmien kautta. Pohdinnan tukena käytetään empiiristä aineistoa kahdelta verkkokeskustelufoorumilta: Suomi24-keskustelufoorumin käyttäjille tehtyä kyselyä ja Ylilauta-kuvalaudan keskusteluja. Tarkastelluille foorumeille yhteistä on varsin suuri anonyymi käyttäjäkunta sekä suhteellisen vapaa, jopa tylykin keskustelukulttuuri. Molemmilta foorumeilta on löydettävissä yhteiskunnallisesta keskustelusta marginalisoitunutta käyttäjäjoukkoa. Artikkelissa pyritään sekä empiirisesti että teoreettisesti tuomaan esiin näiden keskustelufoorumien tarjoamaa vertaistukea ja yhteiskuntakritiikkiä. Vertaisuudelle pohjaavan keskustelun, vertaistuen eri ulottuvuuksien ja keskusteluissa koetun samanmielisyyden kautta foorumeilla avautuu mahdollisuus yhteiskunnallisesti merkittävien asioiden puimiseen myös niille, jotka eivät valtajulkisuudessa tunne saavansa ääntään kuuluviin. Toisaalta samanmielisten yhteisön löytäminen voi myös rakentaa epäluuloa, polarisoitumista ja yhteiskunnallista vastakkainasettelua. Tätä yhteiskunnallisiin ilmiöihin kytkeytyvää yksityisten asioiden julkista, mutta anonyyminä tapahtuvaa käsittelyä tarkastelemme intiimin kansalaisuuden ja vastajulkisuuden käsitteiden avulla. Intiimi kansalaisuus ja vastajulkisuus tulevat aineistossamme näkyviksi tunnetoiston, vertaisuuden ilmausten ja vastapuheen kautta. AVAINSANAT: Verkkokeskustelu, verkkoyhteisöt, julkisuus, vertaistuki, vastajulkisuus Keskustelupalstat ovat pisimpään olemassa olleita verkkososiaalisuuden muotoja. Foorumeilla keskustelut kävivät vilkkaina jo 2000-luvun alkuvuosina myös Suomessa (esim. Suominen 2013a, 41; Laukkanen 2007; Arpo 2005). Keskustelufoorumeita on tarkasteltu yhteisöinä, joissa ihmiset kysyvät neuvoa ja jakavat kokemuksiaan toisiaan tukien tai keskustelevat ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista (Rheingold 2000; Wellman & Gulia 1999; Kendall 2002; Lehtisalo 2011; MasArtikkeli 100 Eliisa Vainikka & Auli Harju Media & viestintä 42(2019): 2 sanari 2015). Jo 2000-luvun alkupuolella verkkokeskusteluihin liittyviä hankalia kysymyksiä ovat olleet nimettömänä huutelu, provosointi, häiriköinti sekä keskustelun heikko taso (Suominen 2013a, 45–46). Vaikka erilaisia sosiaalisen median kanavia on syntynyt valtava määrä, ovat foorumit säilyneet vilkkaina kansalaiskeskustelun ja ajatustenvaihdon paikkoina. Monista suosituista keskustelufoorumeista on tullut suorastaan instituutioita. Tässä artikkelissa esiintyvä Suomi24 on esimerkiksi lähes kaksikymmentä vuotta toiminut, hyvin laajasti tunnettu palvelu1. Googlen hakukone tuo Suomi24:n keskusteluja helposti niidenkin näytöille, jotka eivät säännöllisesti palvelun keskustelualueita seuraa (ks. Lagus ym. 2016). Toinen tutkimuskohteemme, Ylilauta-kuvafoorumi, on erityisesti nuorten miesten käyttämä foorumi (Ebrand 2016), joka oman ilmoituksensa mukaan tavoittaa jopa miljoona suomalaista joka kuukausi.2 Vuonna 2011 perustettu Ylilauta on tunnettu erityisesti hyvän maun rajoja rikkovasta keskustelukulttuuristaan. Tarkastelemme tässä artikkelissa anonyymejä verkkofoorumeita sellaisen julkisen keskustelun tiloina, johon osallistuvien ääni ei helposti nouse kuuluviin muualla. Foorumeiden käyttäjille verkon keskustelut merkitsevät mahdollisuutta löytää samanhenkisiä ihmisiä ja käydä keskusteluja vertaisten kanssa omaa elämää koskevista ongelmista, jotka muualla voivat aiheuttaa leimautumista. Vaikka keskustelun lähtökohtana ovat arjen yksityiset kokemukset, liittyy niihin usein laajempia yhteiskunnallisia kytköksiä. (Highfield 2016, 153; Graham & Harju 2011, 19–20.) Katsomme verkkokeskusteluja kahdesta suunnasta: analysoimme keskustelujen sisältöjä ja käyttäjien kokemuksia. On syytä huomauttaa, ettemme tarkastele tässä sosiaalisen median alustoilla tapahtuvia keskusteluja, vaan nimenomaan keskustelufoorumeilla nimettömästi käytäviä keskusteluja. Tekemämme johtopäätökset eivät siis ole yleistettävissä kaikkiin verkkokeskusteluihin, vaan ne kuvaavat ensisijaisesti näissä tutkimissamme tiloissa tapahtuvaa vuorovaikutusta. Tutkimuskohteinamme ovat Ylilaudan Hikikomero-aihealueen keskustelut ja Suomi24-keskustelut, joista jälkimmäisiä analysoimme käyttäjille tehdyn kyselyn pohjalta. Pohdimme tässä artikkelissa, mikä on yksityisistä kokemuksista kumpuavien keskustelujen yhteiskunnallinen ulottuvuus. Molemmat aineistot on kerätty erillisiä tutkimushankkeita varten, ja valitsemamme rajaus tuo siten käsittelyyn vain osan laajoista aineistoista. Pyrimme aineistojen perusteella vastaamaan seuraaviin tutkimuskysymyksiin. - Millaisia julkisen keskustelun areenoita anonyymisti käytettävät keskustelufoorumit ovat? - Millaista vastajulkisuutta verkon anonyymit keskustelut tuottavat? - Miten tutkittujen foorumien keskusteluissa konkretisoituvat vertaistuki ja kokemusten jakaminen? - Miten näillä foorumeilla näkyvät yhteiskunnallisen vastatiedon syntyminen, yhteiskuntakritiikki ja edustukselliseen politiikkaan pettyneiden ihmisten voimaantuminen? 101 Anonyymin verkkokeskustelun intiimistä olemuksesta Verkon keskusteluissa ”tunneintensiteetit roihahtavat” helposti (Paasonen 2014, 4; Paasonen 2017, 43) ja keskustelut voivat kiinnittää yksilöitä tunnekokemuksille rakentuviin yhteisöihin ja ideologioihin. Kuten Anu Koivunen (2008, 19) toteaa: ”Toimintana, suhteina ja kommunikaationa tunteet eivät vain ole, vaan tekevät”. Verkossa tunteet voivat kiihdyttää sekä aggressiivisia ja vihamielisiä yhteisöjä (Nikunen 2015, 27) että hyväntahtoista yhteisöllisyyttä. Verkkoyhteisöistä puhuttaessa on yleensä korostettu niiden virtuaalisuutta, jäsenten aktiivista osallistumista ja yhteisöjen muodostumista jaettujen kiinnostuksenkohteiden perusteella (esim. Rheingold 2000, 17–26; Baym 2010, 102; Malinen 2015, 231). Nimettöminä käytetyissä verkkoyhteisöissä kirjoittajien sidonnaisuudet muihin heidän identiteettiään määrittäviin yhteisöihin eivät tule näkyviksi. Yhteisöllisyys olisikin ymmärrettävä moninaisina ja päällekkäisinä ryhmiin samaistumisen tapoina (Brint 2001, 19–20). Keskustelupalstat ja virtuaaliset maailmat voivat olla ”liminaalisia”, todellisuuden ja fantasian välimaastossa olevia tiloja, joissa on mahdollista kokeilla erilaisia identiteettejä ja mielipiteitä (Turkle 2011, 213–214; Lehtisalo 2011, 84–85). Verkkoviestintää käsittelevissä tutkimuksissa anonymiteettiä on tarkasteltu monissa eri muodoissa, useilla teknologisilla alustoilla ja monia erilaisia tutkimusmenetelmiä käyttäen (Scott ym. 2011, 321). Anonyymit keskustelut mahdollistavat näkemysten laajemman kirjon ja anonyymiin keskusteluun osallistuu varmemmin esimerkiksi vähemmistöjen edustajia kuin omalla nimellä käytyihin keskusteluihin (Reader 2012, 498; McCluskey & Hmielowski 2011, 307). Anonymiteetti voi siis lisätä marginalisoitujen ryhmien osallistumista keskusteluun (Scott ym. 2011, 322, 326). Anonyymeissä verkkokeskusteluissa on ristiriitaisesti samaan aikaan sekä vilpitöntä henkilökohtaista osallistumista että etäistä sivustaseuraajuutta (Auerbach 2012). Viestimisen anonyymiys mahdollistaa samankin keskustelun aikana näiden kahden aseman vaihtelemisen. Viime vuosina on usein kiistelty siitä, tekisikö nimimerkeistä ja nimettömistä profiileista luopuminen internetistä paremman. Verkkotiloissa anonymiteetin jatkumolle mahtuu monenlaisia käytäntöjä nimettömyydestä nimimerkkeihin ja ”omalla nimellä” esiintymiseen. (Van der Nagel & Frith 2015; Scott ym. 2011.) Anonymiteetin taakse voi sekä piiloutua että suojautua. Nimettömänä käydyt keskustelut voivat törmäyttää toisiinsa hyvin erilaisista lähtökohdista ja ideologisista asemista tulevia ihmisiä. Esimerkiksi nuorten suosimilla anonyymeillä kuvalautafoorumeilla, kuten Ylilaudalla, samoihin keskusteluihin voi osallistua sekä huippuyliopistojen opiskelijoita että työttömänä ja köyhyydessä eläviä nuoria aikuisia. Ylilaudan tai Suomi24:n kaltaiset nimettömänä käytetyt foorumit voivat tarjota vaihtoehdon niille, jotka eivät halua osallistua sosiaalisen median minäbrändäämiseen tai heittäytyä julkisiin keskusteluihin sosiaalisen median yhteisöpalveluissa. Keskustelufoorumeilla anonymiteetti tai nimimerkin käyttö mahdollistavat intiimeistä asioista keskustelun ja niiden politisoinnin tai esipoliittisen3 pohdinnan ilman että se vaikuttaa julkiseen kuvaan itsestä. Tällöin henkilökohtaisista ongelmista, kuten vaikkapa sosiaalisten tilanteiden pelosta, voidaan keskustella julkisesti. 102 Eliisa Vainikka & Auli Harju Media & viestintä 42(2019): 2 Julkisia verkkokeskusteluja voidaan tulkita myös intiimin kansalaisuuden toteuttamisen tiloina. Ken Plummer (2003, 14) käyttää intiimin kansalaisuuden käsitettä sellaisista julkisista keskusteluista, joissa tuodaan esiin ja neuvotellaan henkilökohtaisen elämän huolia, elämäntapavalintoja ja yleisempiä kysymyksiä siitä, miten elämää tulisi elää. Plummer pitää intiimin kansalaisuuden avoimena käsitteenä, jonka kautta on mahdollista tunnustella jälkimodernin yhteiskunnan elämäntapoja ja erityisesti sitä, miten ”intiimeistä ongelmista” puhutaan julkisesti. Hän nostaa esimerkeiksi kysymyksiä, kuten ”Miten elää omana itsenään ja rakentaa omaa identiteettiä?”, ”Miten elää yhdessä muiden kanssa?”, ”Miten toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan ja elää vastuullisesti seksuaalisena olentona?” (Plummer 2003, 13). Perinteinen käsitys kansalaisuudesta liittyy erilaisiin kansalaisen oikeuksiin ja velvollisuuksiin ja se yhdistetään usein politiikkaan osallistumiseen (esim. Sujon 2010, 35–39). Poliittinen kansalaisuus on kuitenkin yhä enemmän alettu ymmärtää myös henkilökohtaisista aiheista kumpuavana, jolloin kansalaisuus laajentuu muodollisista oikeuksista ja velvollisuuksista koskemaan esimerkiksi intiimin kansalaisuuden (Plummer 2003, 49–65) tai kulttuurisen kansalaisuuden piiriin kuuluvia ilmiöitä (Hermes 2006, 28–29, 32). Intiimisanalla viitataan sisimpiin ajatuksiin ja tunteisiin, ja se liittyy myös suhteisiin, joita meillä on toisiin ihmisiin, ystäviin, kumppaneihin ja perheeseen sekä omaan kehoon, omiin tunteisiin ja identiteettiin (Plummer 2003, 12–13). Ylilaudan kaltaiset nimettömästi käytetyt foorumit avaavatkin kanavan esimerkiksi poikien ja nuorten miesten tunnepuheelle (Vainikka 2019). Anonyymit verkkokeskustelut vastajulkisuuksina Puhetta poliittisista, ja erityisesti elämänpoliittisista kysymyksistä (Giddens 1991, 214–215, 226) käydään myös päällisin puolin epäpoliittisissa tiloissa, kuten keskustelufoorumeilla (esim. Renninger 2015; Svensson 2015; Graham 2008). Esimerkiksi työttömyysturvan aktiivimalli tai syntyvyyden lasku ovat sekä politiikkaan että julkiseen keskusteluun liittyviä ajankohtaisia aiheita, jotka herättävät kansalaiskeskustelua verkossa. Ymmärrämme poliittisen kansalaiskeskustelun tässä artikkelissa samoin kuin Peter Dahlgren (2013, 19–20), eli osallistumisena ja mielipiteiden esittämisenä sellaisessa julkisuudessa, jonka siteet varsinaiseen päätöksentekoon voivat olla heikkoja. Dahlgren toteaakin, että rajanveto poliittiseen ja ei-poliittiseen julkisuuteen osallistumisen välillä on monesti vaikeaa. Muun muassa Nancy Fraser (2009[1992]) ja Michael Warner (2002) ovat esittäneet ajatuksia vallattomien vastajulkisuuksista, jotka ovat olemassa valtajulkisuuden rinnalla ja haastavat sitä. Näissä teorioissa julkisuus ymmärretään areenana, jossa kansalaiset pohtivat keskustellen yhteisiä asioitaan, erillään valtiosta, ja myös valtiota arvostellen. Foorumeilla puidut aiheet voivat toki liikkua yksityisen piiristä ja arjen kokemusten läpi katselluista elämänpoliittisista kysymyksistä aina kansallisesti tai globaalisti merkittäviin kysymyksiin asti, mutta anonyymeillä verkkofoorumeilla eivät yhteiskunnalliset vaikuttajat ole näkyvästi äänessä eivätkä verkkofoorumeiden keskustelut näy journalistisessa julkisuudessa samassa 103 määrin kuin vaikkapa twiitit, joiden siteeraaminen on viime vuosina muodostunut valtamedian vakiintuneeksi käytännöksi. Fraserin ajatus vastajulkisuuksista rakentuu hänen Jürgen Habermasin julkisuusteoriaan (2004[1990]) kohdistamalleen kritiikille. Hän puuttuu kritiikissään muun muassa yhden, kaikkien jakaman julkisuuden ihanteeseen sekä oletukseen yhdenvertaisuudesta eli siitä, että julkisuudessa keskustelevat voisivat jättää yhteiskunnallisen asemansa ja siihen liittyvät seikat syrjään, samoin kuin kaikki yksityisen piiriin kuuluvat asiat, ja käydä keskustelua vapaina kaikista intresseistä, yhteiseen hyvään pyrkien. Mediayleisöt, -sisällöt ja mediankäytön tavat ovat yhä enemmän pirstaloituneet (esim. Heikkilä ym. 2012, 91–97), mikä on johtanut myös uusien rinnakkaisten julkisuuksien muodostumiseen. Fraserin (2009[1992], 19–20) mukaan vastajulkisuudet ovat rinnakkaisia diskursiivisia areenoita, joilla alisteisessa asemassa olevat ryhmät voivat kehittää ja kierrättää vastadiskursseja ja tuottaa valtavirran keskustelulle vastakkaisia näkemyksiä esimerkiksi identiteeteistään, kiinnostuksenkohteistaan ja tarpeistaan. Usein vastajulkisuudet liitetään esimerkiksi rodullisiin (Steele 2018) tai seksuaalisuuteen liittyviin (Renninger 2015) vähemmistöihin. Amerikkalainen viestinnäntutkija Robert Asen (2000, 427) puolestaan on huomauttanut, ettei vastajulkisuus välttämättä liity rodun, yhteiskuntaluokan tai seksuaalisuuden kaltaisiin identiteettikategorioihin, vaan vastajulkisuus voi muodostua millä tahansa yhteiskunnan kentällä (ks. myös Saarenmaa 2016, 270). Asen korostaa syrjässä olemisen kokemusta vastajulkisuudelle keskeisenä määreenä. Vastajulkisuuden voi siis muodostaa mikä tahansa ryhmä, joka asettuu vallitsevaa julkisuutta vastaan sekä on syrjässä valtajulkisuudesta. Esimerkiksi Laura Saarenmaan (2016, 267–270) tutkimuksen mukaan suomalaisissa 1940ja 1950-lukujen miestenlehdissä muodostui vastajulkisuus suhteessa valtavirran mediajulkisuuteen. Näissä miestenlehdissä osallistuttiin poliittiseen keskusteluun ja puhuteltiin miehiä poliittisina kansalaisina (emt. 262). Osa kansalaisista kokee, etteivät vakiintuneet poliittiset puolueet edusta heitä, jolloin he kääntyvät vaihtoehtoisten osallistumisen tapojen puoleen (Dahlgren & Alvares 2013, 50–51). Siinä missä julkisuus aiemmin liitettiin ajatukseen järkiperäisestä keskustelusta, julkinen keskustelu on nykyisin yhä useammin uusiin verkkojulkisuuksiin liittyvää poliittista ilmaisua, joka voi olla visuaalista, symbolista, affektiivista4 ja kokemusperäistä (emt., 51). Anonyymien verkkokeskustelujen julkisuus muodostuu ”vallattomien vastajulkisuudeksi” (Fraser 2009[1992]) kahdessa eri mielessä; toisaalta se on marginalisoitumiskokemuksen jakamisen paikka, mutta toisaalta ”vallaton” myös siinä mielessä, että keskustelu voi olla törkeää, provosoivaa tai poliittisesti epäkorrektia. Asiajulkisuuden vastapainoksi verkkokeskusteluissa syntyy asiaton julkisuus, jossa trollaaminen ja keskustelujen ajautuminen sivuraiteille tuottavat keskusteluun hälyä. Digitaalinen teknologia ja sen mahdollistama viestintä yhtäältä tuovat ihmisiä yhteen, mutta toisaalta myös eristävät ihmisjoukkoja entistä syvemmin omiin poteroihinsa. Puhutaan esimerkiksi polarisaatiosta ja sosiaalisen median kuplista (esim. Pariser 2011, 50, 60–66). Sosiaalisen median alustoilla viestiessään ihmiset helposti kuvittelevat yleisön, joka koostuu jollain tapaa tutuista, enimmäkseen ystävällisiksi 104 Eliisa Vainikka & Auli Harju Media & viestintä 42(2019): 2 katsotuista, itsemme kaltaisista ihmisistä, kuten perheenjäsenistä ja ystävistä (Litt & Hargittai 2016, 8–9). Keskustelufoorumeiden kuviteltua yleisöä ei aina nähdä samalla tavalla myötämieliseksi, mutta verkkofoorumeillakin osallistujat tuovat esiin piirteitä itsestään, joiden kautta he löytävät yhteyden muihin, samanlaisista asioista kiinnostuneisiin ihmisiin (Chayko 2002, 18–19). Nimettömiin verkkokeskusteluihin osallistuessamme emme tuo esiin kaikkia identiteettimme puolia, vaan esitämme itsestämme aina jonkin reunan, kuin timantin yhden sivun. Tämän hyvinkin rajatun esiin tuodun asian kautta voidaan kuitenkin tulkita helposti samanhenkisyyttä, samanlaisuutta – tai yhtä lailla jyrkkää erilaisuutta – koska persoonan muut reunat eivät tule näkyviksi, eivätkä keskustelijan koko persoona tai elämäntapa tule esiin. Yleisö on siis verkossa ”kuviteltu” (imagined audience), mutta kuvitelluksi tulee myös kirjoittaja itse. (Litt & Hargittai 2016.) Tutkimusaineistot Pohdimme tässä artikkelissa verkon julkista keskustelua tarkastellen kahta suosittua keskustelufoorumia: sekä Suomi24 että Ylilauta ovat helposti saavutettavissa olevia verkkotiloja, kumpaankaan ei vaadita kirjautumista, ja kumpikin on kenen tahansa netinkäyttäjän saavutettavissa. Molemmissa käy satunnaisten selailijoiden lisäksi vakituisia kävijöitä ja kummankaan foorumin tunnelma ei ole vakava, vaan pikemminkin leikkisä. Suomi24-käyttäjäkyselyssä monet vastaajista esittivätkin verkkokeskustelujen seuraamisen motiiviksi nimenomaan ajan kuluttamisen ja viihtymisen (Harju 2018, 59–60). Suomi24-foorumi ja Ylilauta eivät yleisesti ole tunnettuja rakentavasta demokraattisesta keskustelusta, vaan molemmilla foorumeilla on vallalla keskustelukulttuuri, jossa asiattomuus, kärkevyys ja mauttomuus korostuvat (ks. Suominen 2013b, 287). Ylilaudalla häiritsevät käytännöt hyväksytään osana toimintaympäristön kulttuuria ja trollaaminen nähdään jopa leikkisään internetkulttuuriin liittyvänä vastakulttuurin resurssina (ks. esim. Phillips 2015, 16–20). Kiistelyllä on merkitystä paitsi keskustelun syntymiselle, myös sen ylläpitämiselle, koska polemiikkia herättäneet keskustelut yleensä jatkuvat pidempään. Suomi24:n käyttäjät tuntuvat kyselyn perusteella toisaalta väsyneen keskustelujen häiriköintiin, mutta silti monen vastaajan mielestä asiattomuudet kuuluvat verkkokeskustelun luonteeseen ja jokunen vastaaja myös kertoi tulevansa foorumille nimenomaan trollaamaan (Harju 2018, 68). Olisi yliampuvaa väittää, että Suomi24:n tai Ylilaudan käyttäjillä on voimakas yhteenkuuluvuuden tai yhteisöllisyyden tunne, tai että näiden foorumien käyttäjät vahvasti samaistuisivat toisiinsa. Tarkastelemamme foorumit edustavat ainakin osittain sellaista verkkokeskustelua, joka ei toimi rakentavan keskustelun tai sosiaalisen median yhteisöllisyyden ihanteiden hengessä. Ensimmäinen tutkimusaineistomme koostuu Ylilaudan Hikikomero-alueen keskusteluista, joissa puidaan nimettömästi sosiaalisesti syrjäänvetäytyneiden, hikikomoreiksi identifioituvien ongelmia. Hikikomorilla tarkoitetaan ilmiötä, jossa useimmiten nuori ihminen vetäytyy syrjään yhteiskunnasta ja viettää suurimman osan ajasta 105 omaan huoneeseensa tai asuntoonsa sulkeutuneena välttäen kontakteja muihin ihmisiin (Saito 2013, 18). Toisena aineistona on Suomi24-keskustelufoorumin käyttäjille tehty kysely, jossa käyttäjiä pyydettiin arvioimaan muun muassa omaa foorumin käyttöään, kokemuksia keskusteluista, sekä keskusteluiden herättämiä tunteita. Molemmat tutkimusaineistot (ks. taulukko 1) ovat syntyneet osana laajempaa tutkimushanketta.5 Tässä artikkelissa keskitymme tarkastelemaan verkkokeskusteluja sellaisena potentiaalisena julkisena keskusteluna, joka voi voimaannuttaa ihmisiä, jotka eivät muualla saa ääntään kuuluviin. Aineistojen avulla pystymme tuomaan esiin paitsi anonyymin keskustelun piirteitä, myös sitä, millaiseksi käyttäjät keskustelun kokevat. Ylilauta-aineisto Suomi24-aineisto Aineiston laji Verkkokeskusteluaineisto, Ylilauta-foorumin Hikikomero-alue Käyttäjäkysely Keräysajankohta 16.5.2014 2.12.–15.12.2016 Aineiston määrä 300 keskusteluketjua 1395 vastaajaa Analyysimenetelmä Aineistolähtöinen temaattinen analyysi Aineistolähtöinen sisällönerittely Taulukko 1. Tutkimusten aineistot. Ylilaudan Hikikomero-alueen verkkokeskusteluaineisto koostuu 300 keskusteluketjun korpuksesta. Ylilaudan toimintalogiikkaan kuuluu, että viestit kirjoitetaan nimettöminä ja suositut keskustelut nousevat esiin hierarkiassa syrjäyttäen lopulta vanhempia keskusteluketjuja. Tutkimuksen aineistoa on tässä käsitelty julkisina keskusteluina, koska ne ovat olleet saatavilla verkossa vapaasti ilman kirjautumista. Keskusteluihin osallistuneiden yksityisyys on turvattu, koska keskustelut on käyty nimettömästi eivätkä nämä keskusteluketjut ole enää löydettävissä verkosta. Keskustelut on analysoitu aineistolähtöisesti ja temaattisesti, keskusteluista nousevien teemojen pohjalta syntyneisiin luokkiin6. Suomi24 on yksi suosituimmista ja pitkäikäisimmistä keskustelupalstoista Suomessa. Foorumin käyttäjäkokemuksia analysoidaan tässä Citizen Mindscapes -hankkeessa (https://blogs.helsinki.fi/citizenmindscapes/) tehdyn käyttäjäkyselyn7 pohjalta. Käyttäjäkyselyyn vastasi lähes 1400 henkilöä. Heistä satunnaisiksi kävijöiksi itseään luonnehtineet 40 prosenttia vastaajista vastasi vain demografisiin kysymyksiin, muut saivat vastattavakseen laajemman kyselyn keskustelualueen käyttämisestä, keskustelukokemuksista ja keskusteluiden herättämistä tunnereaktioista. Laajempaan kyselyyn vastasi siten noin 800 käyttäjää. Käyttäjät vastasivat kyselyyn nimettömästi8. Kysely ei myöskään sisältänyt kysymyksiä, jotka olisivat yhdistäneet vastaajia verkosta löytyviin keskusteluketjuihin tai heidän käyttämiinsä nimimerkkeihin, minkä ansiosta kyselyyn vastanneet eivät ole etsittävissä tai tunnistettavissa Suomi24-keskusteluista. 106 Eliisa Vainikka & Auli Harju Media & viestintä 42(2019): 2 Kyselylomakkeessa oli suljettujen kysymysten lisäksi kolme avointa kysymystä, jossa vastaajia pyydettiin kuvailemaan keskusteluissa heränneitä positiivisia ja negatiivisia tuntemuksiaan sekä pohtimaan, mitä heidän elämästään jäisi puuttumaan, jos Suomi24-keskusteluja ei olisi olemassa. Tässä artikkelissa analysoidaan avovastauksia, jotka luokiteltiin aineistolähtöisesti Atlas.ti-ohjelman avulla luodun koodausrungon pohjalta 24:ään eri luokkaan, jotka sisältävät muun muassa käyttäjien näkemyksiä keskusteluaiheista, foorumin yhteisöllisistä piirteistä, vertaistuesta, keskusteluihin osallistumisen motivaatioista sekä Suomi24:n vertailua muihin medioihin niin sosiaalisen median kuin journalisminkin kentällä. Artikkelin tutkimuskysymyksen vuoksi analyysin kohteeksi on valittu avokysymysten vastauksia koskien vertaistukea ja auttamista, koettua yhteisöllisyyttä sekä kansalaiskeskustelua ja yhteiskunnallista vaikuttamista. Seuraavissa kappaleissa käsittelemme keskustelufoorumeilla syntyvää kokemusta vertaisten parissa olemisesta, jota rakentavat foorumeilla saatu vertaistuki ja tunne siitä, miten keskusteluissa saa vahvistusta omille ajatuksille sekä sitä, miten foorumit antavat tilan yhteiskuntakritiikin ja vastapuheen rakentumiselle. Käsitellyt teemat – vertaistuki, samanmielisyys ja yhteiskuntakritiikki – ovat aineistolähtöisiä. Lähdimme hakemaan laajoista Suomi24ja Ylilauta-aineistoistamme sellaisia aihepiirejä, jotka esiintyisivät molemmissa aineistoissa, jolloin vertaistuki-teema nousi keskeisimpänä esiin. Myös samanmielisyys sekä vastaanpuhuminen ja yhteiskuntakritiikki osoittautuivat molemmissa aineistoissa näkyviksi teemoiksi. Tunnetukea: tunnetoisto ja vertaistuki intiimin kansalaisuuden rakentajina Ylilauta-foorumin Hikikomero-keskustelualue määrittelee itsensä masentuneiden ja sosiaalisesti syrjäänvetäytyneiden vertaistukipalstaksi. Siellä yhteiskunnasta sivuun jääneet tunnistavat toisia kaltaisiaan ja tuottavat yhteistä puhetapaa syrjässä olemisesta (ks. Asen 2000, 437–438). Nuorten syrjäytyminen on ollut jo pitkään huolenaiheena suomalaisessa julkisessa keskustelussa, ja elämäntilanteiden ja työolojen epävakautuminen tuottaa ongelmia erityisesti nuorille. Syrjäytyminen on monisyinen ilmiö, johon liittyy usein taloudellisia vaikeuksia sekä huono-osaisuuden kasautumista monella eri elämänalueella (Sandberg 2015, 144–146). Sosiaalinen syrjäänvetäytyminen taas voi liittyä moniin eri tekijöihin: vaikeuksiin sosiaalisessa kanssakäymisessä, mielenterveysongelmiin tai työttömyyteen. Kaikki hikikomoriksi identifioituvat eivät ole esimerkiksi taloudellisesti huono-osaisia, eivätkä kaikki foorumilla keskustelevat ole välttämättä syrjäytyneitä. Ylilaudan Hikikomero-keskustelualueella aikaa viettäviä yhdistää erityisesti yksinäisyyden kokemus ja vaikeudet sosiaalisissa suhteissa. Toisin sanoen keskusteluissa korostuu se intiimin kansalaisuuden puoli, jossa pohdiskellaan oman itsen suhdetta muihin ihmisiin, sosiaalisia suhteita – niiden puutetta tai niiden ongelmia – sekä muiden ihmisten kanssa toimeen tulemista. Verkkokeskustelun anonyymiys luo turvaa, ja monelle Hikikomero-foorumilla käyvälle nimettömyys on tavoiteltava tila myös verkon ulkopuolella. Sitä etsitään esimerkiksi massaan sulautumalla 107 kaupungissa tai asioimalla ruokakaupassa mahdollisimman hiljaisina vuorokaudenaikoina. Nancy Baym (2010, 82–86) on määritellyt verkon vertaistuen muotoja seuraavasti: tiedollinen tuki (informational support), emotionaalinen tuki (emotional support) ja tuki identiteetille (esteem support), joista viimeinen liittyy tuettavan itsetunnon ja kompetenssin vahvistamiseen. Myös Ari Haasio (2015) on tutkinut Hikikomero-foorumilla tapahtuvaa vertaistukea ja foorumilla esiintyviä tiedontarpeita. Hikikomerossa vertaistuki on enimmäkseen ymmärrystä ja tunnetuen tarjoamista. Esimerkiksi masennuksesta ja muista mielenterveysongelmista keskustellaan paljon ja jaetaan kokemuksia siitä, millaista masennuksen kanssa eläminen on. Foorumilla on mahdollista kohdata muita, jotka kamppailevat samojen ongelmien kanssa, sekä jakaa kokemuksia yksinäisyydestä. Olen lurkkaillut tätä lautaa lähinnä vertaistukimielessä. Minusta tuntuu ettei ole ketään kelle puhua tai vaihtaa ajatuksia. Olen kuitenkin tätä lukiessani huomannut että monet muutkin painiskelevat samojen asioiden kanssa. Yksinäisyys painaa tällä hetkellä päälle, en pääse lähtemään mihinkään ja ainoa asia mihin juuri pystyisin olisi virtuaalinen kanssa käyminen. Vaikka Ylilauta on keskimäärin karu keskustelufoorumi, jossa on mahdollista törmätä esimerkiksi väkivaltaisiin kuviin tai loukkaavaan kielenkäyttöön, siellä kuitenkin on tarjolla vertaistukea Hikikomerossa, jota eräs käyttäjä kuvaa ”pieneksi saarekkeeksi, josta yritän löytää pientä yhteisöllisyyden tuntua”. Samalla tavoin kuin Ylilaudalla, myös Suomi24-keskusteluilla on maineensa foorumina, jossa asiattomuudet jyräävät alleen asialliset keskustelunaloitukset (ks. esim. Vaahensalo 2018). Suomi24-käyttäjäkyselyn myönteisiä tunnereaktioita kuvaavissa avovastauksissa kuitenkin korostuivat keskustelufoorumilla saadut kokemukset yhteisöllisyydestä ja vertaistuesta. Vastauksista nousi esiin erityisesti kaksi vertaistuen muotoa, tiedollinen ja emotionaalinen tuki: Keskusteluista saatiin tietoa ja kohdattiin samanlaisessa elämäntilanteessa olevia tai samanlaisia asioita kokeneita ihmisiä, joiden kanssa oli mahdollista vertailla ja pohdiskella kokemuksia. Moni kuvaili myös, miten muiden auttamisesta tuli hyvä mieli. Keskusteluissa saatu myötätunto, kannustus ja se, että pystyi samaistumaan toisten kirjoittajien kokemuksiin, toivat iloa foorumin käyttäjille: On ollut todella helpotus huomata, että monet ihmiset kokevat samoja tunteita kuin itse ja on päässyt jakamaan omia tunteitaan toisten kanssa. Olen saanut apua ja itse voinut auttaa toisia ihmisiä ihan arkipäivän jutuissa, jotka ovat omaa tai kanssakeskustelijan osaamisalaa. Toisten auttaminen keskustelufoorumeilla voi tuoda auttajalle tunteen, että joku tarvitsee häntä ja että voi olla hyödyksi. Auttaminen voi olla myös keino saada muilta tunnustusta tai sen avulla voi nostaa omaa asemaansa foorumilla. (Baym 2010, 85–86.) 114 Eliisa Vainikka & Auli Harju Media & viestintä 42(2019): 2 Piti tehdä jotain puuhelmikoruja ja laulaa itseäni 10-20 vuotta vanhempien miesten ja naisten kanssa. Sai tosin pullaa ja keksejä ilmaiseksi. (--) oli pakko laulaa jotain vitun gospel ja jeesus virsiä vaikka en edes ole uskovainen. Usein on jotain perus kahvin keittelyä ja runojen tekemistä tms. mutta on myös paljon ollut melko friikkiä touhua. Esimerkiksi toisten pitämistä kädestä ja ’mielenmaiseman’ tutkimista. On ollut myös raamattukerhoa ja jotain savikuppien muovailua ym. Tuntuu tosiaan että näitä vaan pykätään pystyyn huvin vuoksi kun aina joku minunkaltainen niihin kuitenkin tyrkätään väkisin. ”Siedettävänä hommana” keskusteluissa mainittiin lumityöt, mikä konkreettisena hyödyllisenä tekemisenä erottui muusta aktivoivasta toiminnasta, kuten runojen tekemisestä ja askartelusta: Ehkä siedettävin homma mihin olen joutunut oli lumen auraus joka tapahtui 2011. Se oli sentään ihan konkreettista työtä jossa oli jotain järkeä. Enpä siitäkään mitään taulukkopalkkaa saanut kuten vakiotyöntekijät vaan ihan sen perus 9e/pv korvaus. Mutta ainakin se oli työtä eikä mitään paskanjauhantaa. Esimerkiksi puoluepolitiikasta tai maahanmuutosta ei Hikikomero-aineistossa keväältä 2014 erityisemmin keskusteltu. Ylilauta-foorumilla onkin oma alafooruminsa politiikalle. Viittaukset poliittisiin ideologioihin tulivat esiin sivuhuomautuksina muiden aiheiden yhteydessä. Sen sijaan keskustelut työvoimapalveluista, erilaisista tukipalveluista ja harjoitteluista tuottivat vakavasti otettavaa yhteiskuntakriittistä puhetta ja olivat sitä kautta poliittisia puheenvuoroja. Nimettömissä keskusteluissa on mahdollista purkaa ja käsitellä niitä pettymyksiä, joita työmarkkinoille pyrkiminen on tuottanut (vrt. Plummer 2003, 14). Keskusteluissa ei kuitenkaan näkynyt viittauksia siihen, että Hikikomerossa esitetyt puheenvuorot olisivat saaneet aikaan poliittista järjestäytymistä tai perinteisesti ymmärrettyä poliittista toimintaa, kuten protesteihin osallistumista. Marginaalista nouseva julkisuus Samanmielisyyden ja vastaanpuhumisen käytännöt rakentavat aineistojemme perusteella julkista keskustelua, jonka osallistujat tunnistavat asemansa valtajulkisuuden reunamilla. Julkisen keskustelun paikkana Ylilaudan Hikikomero-alue tuottaa ”vallattomien vastajulkisuuden” (Fraser 2009[1992]; Asen 2000, 427), areenan, jossa sosiaalisesti syrjäytyneet kansalaiset voivat keskustellen pohtia tarpeitaan, tavoitteitaan ja strategioitaan. Myös Suomi24-foorumille on käyttäjäkyselyn perusteella muodostunut valtajulkisuudesta syrjäinen tila, jossa varsin vapaasti voi esittää yhteiskunnallisia näkemyksiä – myös sellaisia, joiden ilmaisemista ei muilla areenoilla hyväksyttäisi. Vasta julkisuus ei kuitenkaan muodostu identiteettikategorioiden, vaan marginalisoitu- 115 misen kokemuksen ja sitä kuvaavan puhetavan perusteella, mikä voi ilmetä esimerkiksi epäluuloisena asenteena auktoriteetteja kohtaan. Monet keskusteluun osallistuvista ovat jossain mielessä huono-osaisia, eikä heillä ole kanavia, joiden kautta he saisivat yhteiskuntakritiikkinsä kuuluviin valtajulkisuudessa. Hikikomerossa epäluuloisen asenteen voi mieltää myös eräänlaisena vastatietona (ks. Ylä-Anttila 2017, 46). Monet kirjoittajat ilmaisevat epäluuloisuutta esimerkiksi etsivää nuorisotyötä ja sosiaalitoimistoa kohtaan. Muut palstalle kirjoittavat saattavat vahvistaa näitä ennakkoluuloja, jolloin epäluuloinen asenne lisääntyy. Näin keskusteluihin muodostuu itseään ruokkiva epäluulon kehä. Epäluuloa ruokkivissa viesteissä voidaan tuottaa syrjäänvetäytyneiden nuorten omaa todellisuutta, jota muiden kuin samassa tilanteessa olevien voi olla vaikea tai mahdoton ymmärtää. Keskusteluissa muodostuu tunnetoiston (Savolainen 2018) kautta itseään ruokkiva yhteisö, jossa esimerkiksi etsivään nuorisotyöhön suhtaudutaan lähtökohtaisesti negatiivisesti ja epäluuloisesti. Yhteisöllisyys voi rakentua marginalisoituneen identiteetin ympärille samaan tapaan kuin pro-anoreksia-yhteisöissä (vrt. Smith ym. 2015, 951–952). Epäluuloa saatetaan vahvistaa keskusteluissa, minkä seurauksena epäilevä suhtautuminen esimerkiksi etsivään nuorisotyöhön entisestään vaikeuttaa auttamista. Epäluuloinen asenne voi ulottua myös työvoimatai mielenterveyspalveluihin, jolloin osallistuminen sosiaaliseen elämään saattaa entisestään vaikeutua. Keskustelut välittävät siis myös haitallista tietoa. Ristiriitaisesti verkkoyhteisö siis tarjoaa matalan kynnyksen paikan tuen pyytämiseen, mutta toisaalta se voi myös ruokkia hankalaa elämäntilannetta. Tutkimusesimerkkimme asettuvat vastaan myös Nancy Fraserin (2009[1992], 13) kritisoimaa porvarillisen julkisuuden määritelmää. Vaikka aineistomme verkkokeskusteluissa keskustelijat tulevat foorumeille pääasiassa nimettöminä ja ilman titteleitä, osallistumaan keskusteluun yhdenvertaisina, he puivat asioita oman yksityisen elämänsä kokemuksista ja omista lähtökohdistaan käsin. Keskusteluissa syntyy vertaisuuden ja jopa samankaltaisuuden tuntua, mutta samanaikaisesti kuitenkin neuvotellaan siitä, ollaanko todella samanarvoisia. Esimerkiksi Hikikomero-keskustelualueella kiistellään siitä, kenellä on oikeus kutsua itseään hikkyksi. Suomi-24-keskusteluissa puolestaan törmäävät taustoiltaan erilaiset ja yhteiskunnallisista kysymyksissä vastakkaista kantaa edustavat keskustelijat (Harju 2018, 61). Yksi kaiken kattava julkisuus ei voi millään palvella kaikkien erilaisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevien ihmisryhmien asiaa, eikä kaikilla marginalisoituneilla ryhmillä ole puhevaltaa tai tasaveroista pääsyä esimerkiksi valtakunnalliseen mediajulkisuuteen. Tämä oman äänen kuulumattomuus sanallistettiin Suomi24-käyttäjäkyselyn vastauksissa. Pidämme parempana julkisuusteoreettisena mallina monien julkisuuksien verkostoa (Fraser 2009[1992]; Warner 2002, 51–53; Asen 2000), jossa erilaiset alisteisessakin yhteiskunnallisessa asemassa olevat ihmisryhmät pääsevät julkisesti käsittelemään heille tärkeitä asioita. Porvarillisen julkisuuden ihanteen mukaan yksityisasioiden tuominen julkiseen keskusteluun on epätoivottavaa ja keskustelun tulisi kohdistua yhteiseen hyvään. Nimettömästi käydyissä verkkokeskusteluissa yksityisten aiheiden ja näkökulmien esiin tuominen on kuitenkin keskeistä, usein jopa keskustelun lähtökohta. Yksityisten 116 Eliisa Vainikka & Auli Harju Media & viestintä 42(2019): 2 esimerkkien kautta voidaan konkretisoida yhteiskunnallisia ongelmia ja tuottaa muille keskustelijoille käsityksiä puhujista ja heidän elämäntilanteistaan. Henkilökohtaisten kokemusten jakaminen osana suurempaa keskustelua voi myös tuottaa kokemusta samankaltaisuudesta ja avata ainakin mahdollisuuden toisten elämän ja kokemusten ymmärtämiselle ja empatialle, vaikkakin verkkokeskusteluilla on myös tapana jakaa keskustelijoita vastakkaisiin leireihin ja keskusteluyhteisöjen sisäja ulkoryhmiin kuuluviksi. Erityisesti tunnetoistolle perustuva verkossa tuotettu tuki, ja jossain mielessä myös samanmielisten ryhmien syntyminen asettuvat intiimin kansalaisuuden (Plummer 2003, 12–14) alueelle. Henkilökohtaisten ongelmien käsittely nimettömässä julkisuudessa voi tuoda yhteiskunnallisesti merkittäviä aiheita, kuten sosiaalinen syrjäänvetäytyminen tai sosiaalisten tilanteiden pelko, esiin ja julkiseen keskusteluun. Johtopäätöksiä: villit ja vapaat verkkotilat Tässä artikkelissa olemme tarkastelleet kahden erilaisen aineiston kautta vastajulkisuuksien muodostumista ja yhteiskuntakriittistä puhetta nimettömästi käytetyillä verkkokeskustelupalstoilla. Tutkimuskohteena on kaksi käyttäjäkunnaltaan suurta keskustelufoorumia, joista molemmissa on havaittavissa eräänlainen marginalisoituneiden ryhmien kohtauspaikka. Ylilaudan Hikikomero on käyttäjäkunnaltaan ja keskusteluiltaan varsin rajattuun aihepiiriin keskittyvä alue. Suomi24-keskustelut mielletään verkonkäyttäjien kesken monesti sisällöltään ala-arvoisiksi, mutta sen eri aihealueet sisältävät myös hyvin erilaisia ”paikallisia” keskustelukäytäntöjä, joissa yhteisöllisyydelle ja toisten auttamisellekin on tilaa. Olemme haarukoineet näiden kahden keskustelufoorumin julkisuutta vastajulkisuuden (Fraser 2009[1992]; Asen 2000, 427), vastatiedon (Ylä-Anttila 2017, 46), samanmielisten ryhmien (Chayko 2002, 25–29) ja tunnetoiston (Savolainen 2018) käsitteitä hyödyntäen. Foorumeilla muodostuu vastajulkisuus, jossa marginaalissa olevat ryhmät osallistuvat omalla tavallaan julkiseen keskusteluun ja tuottavat marginaalisesta asemasta käsin vastapuhetta ja yhteiskuntakritiikkiään, joka tosin monesti voi olla tunnepohjaista, tunteenomaista ja subjektiivisesti värittynyttä sekä asettuu usein esipoliittisen, eikä poliittisen toiminnan alueelle (vrt. Dahlgren 2005, 153; Dahlgren & Alvares 2013, 50–51). Verkossa rakentuvat vastajulkisuudet nähdään usein positiivisesti voimaannuttavina, mutta samojen mekanismien ja vastajulkisuuden elementtien kautta voi syntyä myös epätoivottua ja yleisesti paheksuttua toimintaa, kuten rasismia tai muuta syrjintää. Suomi24-käyttäjistä osa kokee foorumin paikaksi, jossa voi käydä sellaista yhteiskunnallista keskustelua, jossa tavallisten ihmisten ääni pääsee esiin. Nämä käyttäjät kokevat, että heidän edustamansa maailmankuva ei näy valtamediassa eikä kuulu poliitikkojen puheissa. Suomi24-keskustelut näyttäytyvät heille siten vastajulkisuutena, jossa oma ääni saadaan kuuluviin. Foorumilla on kuitenkin myös käyttäjiä, joita esimerkiksi maahanmuuttokriitikoiden kommentit, vihapuhe ja kovasanainen keskustelu ahdistavat siinä määrin, että he ovat vähentäneet keskustelujen seuraamista ja niihin osallistumista (Harju 2018, 65). 117 Hikikomero-foorumille rakentuu löyhää yhteisöllisyyttä marginalisoitumisen kokemuksen ympärille. Muut foorumille kirjoittavat nähdään saman elämäntilanteen jakavina kuvitellun yhteisön jäseninä, mikäli he eivät riko foorumin normatiivisia sääntöjä tai muuten ilmaise poikkeavansa hikkyn stereotyypistä omiin oloihinsa vetäytyneenä ja jossain määrin syrjäytyneenä miehenä. Keskusteluissa korostuvat mielenterveysongelmiin, toimeentuloon ja sosiaalietuuksiin liittyvät aiheet. Vähemmistöön jäävät sellaiset viestit, joissa pyritään konkreettisesti ratkaisemaan ongelmia. Foorumikeskusteluihin sisältyy myös ristiriitaisuuksia; kuvitellun samanmielisten ryhmän löytäminen voi tuottaa sosiaalisia kontakteja ja tukea mutta myös pitää entistä tiiviimmin otteessaan esimerkiksi epäluuloa tai vastakkainasettelua rakentamalla. Anonyyminä käytettyjen foorumien houkutukseen liittynevät keskeisesti niiden moninaisuus ja ristiriitaisuus, keskustelun tunnepitoisuus, leikkisyys ja epämuodollisuus sekä helppo saavutettavuus. Näillä keskustelufoorumeilla vastapuhe tulee esiin, kun keskustelijat tunnistavat ja ilmaisevat syrjäytymisensä valtajulkisuuden piiristä. Tämä on nähtävissä erilaisissa puhetavoissa, käytännöissä ja normeissa. Esitämme, että Fraserin (2009[1992]) vastajulkisuuskäsitteen sijaan parempi teoreettinen lähtökohta nimettömästi käytyjen verkkokeskustelujen julkisuuden tutkimukseen olisi Robert Asenin (2000, 427) näkemys vastajulkisuuksista marginaalisista asemista nousevina vastaanpuhumisen diskursseina, käytäntöinä ja normeina. Tutkimamme verkkotilat mahdollistavat esimerkiksi marginalisoitumisen kokemuksen tai esipoliittisten julkisten kysymysten jakamisen muiden kanssa kodin ja instituutioiden ulkopuolisessa tilassa. Keskustelufoorumit tarjoavat tilaa vallattomiksi ja näkemyksineen marginaalisiksi itsensä kokevien vastajulkisuudelle, vallitsevia käsityksiä haastavan tai kyseenalaistavan vastatiedon rakentamiselle sekä eliitin ja kansan vastakkainasettelusta ponnistavalle populismille (ks. Ylä-Anttila 2017, 46–47). Tutkimusaineistojemme pohjalta ei ole selvitettävissä, mikä on näiden verkkokeskustelujen rooli varsinaisen poliittisen toiminnan muodostumisessa; varsinaisia viittauksia poliittiseen toimintaan eivät aineistomme pitäneet sisällään. Näemme kuitenkin, että verkkokeskustelut voivat myös voimaannuttaa, sillä keskusteluissa tavoitettu samanmielisyyden kokemus ja vertaisten löytyminen avaavat mahdollisuuden, että keskustelijat astuvat esiin muillekin julkisille areenoille toimimaan asiansa puolesta. Olemme pyrkineet osoittamaan, miten yleensä viihteellisiksi mielletyt verkkotilat voivat toimia myös poliittisen keskustelun paikkoina. Yhteenvetona näistä kahdesta villistä ja vapaasta verkkotilasta voidaan todeta, että ne tarjoavat hyvin tilaa vertaistuelle, joka toteutuu monenlaisissa eri muodoissaan: tiedollisena tukena käytännön asioista, kokemusten jakamisena, tunnetoistona, samanmielisyyden rakentamisena ja vastatiedon tuottamisena. Toisaalta ne antavat tilan vastaanpuhumiselle ja yhteiskunnallisten epäkohtien kritisoimiselle. Kiitokset Kiitämme rakentavista huomioista artikkelikäsikirjoitusta kommentoineita Laura Saarenmaata, Minna Saariketoa ja Juho Saarta sekä kahta anonyymiä vertaisarvioijaa. 118 Eliisa Vainikka & Auli Harju Media & viestintä 42(2019): 2 Viitteet 1 Suomi24-sivusto (2019) Saatavilla: https://www.suomi24.fi/ (luettu: 7.6.2019). 2 Ylilauta (2018) ”Tietopaketti mainostajille” Saatavilla: https://ylilauta.org/?mainostus (luettu: 29.8.2018). 3 Peter Dahlgren (2005, 153) on määritellyt esipoliittisen alueen sellaiseksi, jossa tuodaan esiin yhteiskunnallisia ja kulttuurisia kysymyksiä liittyen yhteisiin kiinnostuksenkohteisiin tai kollektiivisiin identiteetteihin. Kysymyksessä ei ole niinkään suora poliittinen vaikuttaminen, vaan vaikuttamisen mahdollisuuden virittäminen. 4 Affektin käsite voidaan ymmärtää usealla tapaa (esim. Kontturi & Taira 2007; Wetherell 2012; Pedwell & Whitehead 2012; Paasonen 2017). Affektilla tarkoitetaan useimmiten tunnekokemusta edeltävää kehollista reaktiota. Tässä tutkimuksessa ymmärrämme affektin diskursseihin yhdistyvänä ja niiden kanssa yhdessä toimivana voimana, energiana tai tunnekokemuksen lähteenä (ks. Nikunen & Pantti 2017, 74–75, 80–81; Wetherell 2012, 19–25; 52–53). 5 Hikikomeroaineisto on osa Eliisa Vainikan väitöskirjahanketta. Auli Harju työskenteli Suomi24foorumin datan parissa Citizen Mindscapes -hankkeessa. 6 Analyysi nojaa grounded theory -tutkimusperinteeseen siinä mielessä, että koodauksessa on käytetty avoimia, aineistosta nousevia luokkia, aineisto on käyty läpi useaan kertaan ja koodauksen apuna on käytetty Atlas.ti-ohjelmistoa, jonka tausta on grounded theoryn ja sisällönanalyysin tutkimusperinteissä. Kaiken kaikkiaan luokkia syntyi 65, joista osa osoittautui lopulta hyvin suppeiksi. Kymmenen merkittävintä luokkaa ovat seuraavat: elämänpolitiikka ja yhteiskunta, sukupuoli, sosiaaliset suhteet, toimeentulo, sosiaaliset tilanteet, seksuaalisuus, neuvot, mielenterveysongelmat, lääkkeet ja käytännön elämä. Itse keskustelut ovat polveilevia ja käsittelevät moninaisia aihepiirejä. Useimmiten niissä kuitenkin keskitytään sosiaalisesti syrjäänvetäytyneitä koskeviin ongelmiin, kuten sosiaalisten tilanteiden pelkoon, yksinäisyyteen, masennukseen ja vaikeuksiin työtai opiskelupaikan saamisessa. Tässä artikkelissa keskitytään viesteihin, joissa käsitellään vertaistukea, toimeentuloa, työvoimapalveluita ja muita yhteiskunnan auttamistoimia syrjäytyneille tai syrjäytymisvaarassa oleville. 7 Työryhmä Kari Saari, Juho Saari, Krista Lagus ja Minna Ruckenstein Citizen Mindscapes -tutkimuskonsortiosta suunnittelivat käyttäjäkyselyn. Sen toteutti ja dokumentoi Kari Saari. Citizen Mindscapes tuo yhteen tutkijoita yhteiskuntatieteistä, digitaalisen kulttuurin tutkimuksesta, hyvinvointisosiologiasta, kieliteknologiasta ja tilastollisesta data-analyysistä kehittämään uusia tapoja tarkastella sosiaalista ja poliittista vuorovaikutusta. Hanke tarkastelee Suomi24-aineistoa kolmesta näkökulmasta: 1) tutkii sosiaalisen median keskustelukulttuuria, 2) kehittää tilastollisia ja kieliteknologisia menetelmiä sekä visuaalisia työkaluja, ja 3) tekee kysymyksiä, kuten minkälaisia vuorovaikutuksen lajeja aineistosta löytyy, miten kiihkeät keskustelut muuntuvat poliittisiksi liikkeiksi, ja miten voitaisiin tunnistaa tunneaaltoja (ks. (Lagus ym. 2016; Pink ym. 2018, 6–8). Citizen Mindscapes -hanke on Suomen Akatemian Digitaalisten ihmistieteiden ohjelman (DIGIHUM) rahoittama. 8 Kyselydatassa on mukana vastaajien taustatiedot, joihin sisältyivät myös postinumerot. Demografisiin kysymyksiin ei kuitenkaan ollut pakko vastata, eikä kyselydata sisällä IP-osoitteita, joista vastaajat olisivat jäljitettävissä. 9 Aineistonkeruun aikaan keväällä 2014 Hikikomero-alueen säännöt kuuluivat seuraavasti: “1. Älä mainitse omistavasi kavereita, tyttöystävää tai seksielämää. 2. Älä pilkkaa muita käyttäjiä heidän hikkyydestään. 3. Älä nostata paskamyrskyä tai muuta pahaa mieltä toisten postaajien keskuudessa.” Sääntöjä on sittemmin päivitetty niin että alueella on kielletty ”sosiaalisilla suhteilla leuhkiminen”. Ylilaudan säännöt: https://ylilauta.org/?saannot (luettu 13.9.2018). 119 Kirjallisuus: Arpo, Robert (2005). Internetin keskustelukulttuurit: Tutkimus internet-keskusteluryhmien viesteissä rakentuvista puhetavoista, tulkinnoista ja tulkinnan kehyksistä kommunikaatioyhteiskunnassa. Väitöskirja. Joensuun yliopiston humanistisia julkaisuja 39. Joensuu: Joensuun yliopisto. Asen, Robert (2000). Seeking the ”counter” in counterpublics. Communication Theory 10:4, 424–446. https://doi.org/10.1111/j.1468-2885.2000.tb00201.x Auerbach, David (2012). Anonymity as culture: treatise 9.2.2012. Triple Canopy. Saatavilla: https://www.canopycanopycanopy.com/contents/anonymity_as_culture__treatise (luettu 29.8.2018). Baym, Nancy K. (2010). Personal Connections in the Digital Age. Cambridge: Polity Press. Brint, Steven (2001). Gemeinschaft revisited: A critique and reconstruction of the community concept. Sociological Theory 19:1, 1–23. https://doi.org/10.1111/0735-2751.00125 Chayko, Mary (2002). Connecting: How We Form Social Bonds and Communities in the Internet Age. New York: State University of New York Press. https://doi.org/10.1086/379590 Dahlgren, Peter (2005). The internet, public spheres, and political communication: Dispersion and deliberation, Political Communication 22:2, 147–162. https://doi.org/10.1080/10584600590933160 Dahlgren, Peter (2013). The Political Web: Media, Participation and Alternative Democracy. Basingstoke, UK: Palgrave Macmillan. Dahlgren, Peter & Alvares, Claudia (2013). Political participation in an age of mediatisation. Javnost: The Public 20:2, 47–65. https://doi.org/10.1080/13183222.2013.11009114 Ebrand (2016). SoMe ja nuoret 2016: Kyselytutkimus nuorten sosiaalisen median käytöstä. Tekijä ebrand Suomi Oy & Oulun kaupungin sivistysja kulttuuripalvelut. Saatavilla: https://www.ebrand.fi/somejanuoret2016/ (luettu 7.6.2019). Fraser, Nancy (2009[1992]). Uusi katse julkisuuteen: Vallitsevan demokratian arvostelua. Suomentanut Veikko Pietilä. Media & viestintä 32:3, 8–30. Alkuperäisartikkeli ”Rethinking the public sphere: A contribution to critique of actually existing democracy” on julkaistu teoksessa Calhoun, Craig (toim.) (1992) Habermas and the Public Sphere (Cambridge, Mass.: The MIT Press). Giddens, Anthony (1991). Modernity and Self-Identity: Self and Society in the Late Modern Age. Cambridge: Polity. Graham, Todd (2008). Needles in a haystack: A new approach for identifying and assessing political talk in non-political discussion forums. Javnost - The Public 15:2, 17–36. https://doi.org/10.1080/13183222.2008.11008968 Graham, Todd & Harju, Auli (2011). Reality TV as a trigger of everyday political talk in the net-based public sphere. European Journal of Communication 26:1, 18–32. https://doi.org/10.1177/0267323110394858 Haasio, Ari (2015). Vertaistukea verkosta: Hikikomero-keskustelupalsta sosiaalisesti vetäytyneiden tiedonhankintakanavana. WiderScreen 3/2015. Saatavilla: http://widerscreen.fi/numerot/2015-3/ vertaistukea-verkosta-hikikomero-keskustelupalsta-sosi-aalisesti-vetaytyneidentiedonhankintakanavana/ (luettu 7.6.2019). Habermas, Jürgen (2004[1990]). Julkisuuden rakennemuutos: Tutkimus yhdestä kansalaisyhteiskunnan kategoriasta. Suomentanut Veikko Pietilä. Tampere: Vastapaino. Harju, Auli (2018). Suomi24-keskustelut kohtaamisten ja törmäysten tilana. Media & viestintä 41:1, 51–74. https://doi.org/10.23983/mv.69952 Heikkilä, Heikki; Ahva, Laura; Siljamäki, Jaana & Valtonen, Sanna (2012). Kelluva kiinnostavuus. Tampere: Vastapaino. Hermes, Joke (2006). Hidden debates: Rethinking the relationship between popular culture and the public sphere. Javnost - The Public 13:4, 27–44. https://doi.org/10.1080/13183222.2006.11008923 Highfield, Tim (2016). Social Media and Everyday Politics. Cambridge: Polity Press. Kendall, Lori (2002). Hanging Out in the Virtual Pub: Masculinities and Relationships Online. Berkeley: University of California Press. Koivunen, Anu (2008). Affektin paluu? Tunneongelma suomalaisessa mediatutkimuksessa. Tiedotustutkimus 31:3, 5–24. https://doi.org/10.23983/mv.63018 Kontturi, Katve-Kaisa & Taira, Teemu (2007). Affekti: Käsitteen säikeet, keskustelun lonkerot. Niin & näin 14:2, 43–45. Lagus, Krista; Pantzar, Mika; Ruckenstein, Minna & Ylisiurua, Marjoriikka (2016). SUOMI24 Muodonantoa aineistolle. Kuluttajatutkimuskeskus, Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja 2016:10. Helsinki: Helsingin yliopisto. Saatavilla: http://blogs.helsinki.fi/citizenmindscapes/files/2016/05/257383_HY_ VALT_suomi24_muodonantoa_aineistolle.pdf (luettu 29.8.2017). 120 Eliisa Vainikka & Auli Harju Media & viestintä 42(2019): 2 Laukkanen, Marjo (2007). Sähköinen seksuaalisuus: Tutkimus tyttöydestä nettikeskusteluissa. Väitöskirja. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Lehtisalo, Anneli (2011). ”Tänne kaikki nyt moi”: Tyttöjenlehdet kohtaamisen ja vuorovaikutuksen tiloina. Tampere: Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus COMET. Litt, Eden & Hargittai, Eszter (2016). The imagined audience on social network sites. Social Media + Society 2:1, 1–12. https://doi.org/10.1177/2056305116633482 Malinen, Sanna (2015). Understanding user participation in online communities: A systematic literature review of empirical studies. Computers in Human Behavior 46, 228–238. https://doi.org/10.1016/j.chb.2015.01.004 Massanari, Adrienne L. (2015). Participatory Culture, Community, and Play: Learning from Reddit. New York: Peter Lang. McCluskey, Michael & Hmielowski, Jay (2011). Opinion expression during social conflict: Comparing online reader comments and letters to the editor. Journalism 13:3, 303–319. https://doi.org/10.1177/1464884911421696 Van Der Nagel, Emily & Frith, Jordan (2015). Anonymity, pseudonymity, and the agency of online identity: Examining the social practices of r/Gonewild. First Monday 20:3. Saatavilla: http://firstmonday.org/ article/view/5615/4346 (luettu 14.9.2018). https://doi.org/10.5210/fm.v20i3.5615 Nikunen, Kaarina & Pantti, Mervi (2018). Affektiivinen julkisuus, moraaliset tunteet ja tahmaiset kuvat: Tapaus Ku Klux Klan. Teoksessa: Maasilta, Mari & Nikunen, Kaarina (toim.) Pakolaisuus, tunteet ja media. Tampere: Vastapaino, 71–91. Nikunen, Kaarina (2015). Politics of irony as the emerging sensibility of the anti-immigrant debate. Teoksessa: Andreassen, Rikke & Vitus, Kathrine (toim.) Affectivity and Race: Studies from Nordic Contexts. Surrey: Ashgate, 21–41. Noppari, Elina (2013). Toimittajat kohtaavat (kriittisen) nettikansan. Teoksessa: Vainikka, Eliisa; Noppari, Elina; Heinonen, Ari & Huhtamäki, Jukka. Twiiteryhmiä ja uutispäivittelyä – toimittajana sosiaalisessa mediassa. Tampereen yliopisto: Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus Comet, tutkimusraportti, 66–97. Paasonen, Susanna (2014). Juhannustanssien nopea roihu ja Facebook-keskustelun tunneintensiteetit. Media & viestintä 37:4, 22–39. https://doi.org/10.23983/mv.62836 Paasonen, Susanna (2017). Affekti suhteina ja intensiteettinä. Tieteessä tapahtuu 35:2, 42–43. Papacharissi, Zizi (2015). Affective Publics: Sentiment, Technology, and Politics. Oxford: Oxford University Press. Pariser, Eli (2011). The Filter Bubble: How the New Personalized Web Is Changing What We Read and How We Think. New York: Penguin Press. Pedwell, Carolyn & Whitehead, Anne (2012). Affecting feminism: Questions of feeling in feminist theory. Feminist Theory 13:2, 115–129. https://doi.org/10.1177/1464700112442635 Phillips, Whitney (2015). This Is Why We Can’t Have Nice Things: Mapping the Relationship Between Online Trolling and Mainstream Culture. Cambridge, Massachusetts: MIT Press. https://doi.org/10.7551/mitpress/10288.003.0002 Pink, Sarah; Ruckenstein, Minna; Willim, Robert & Duque, Melisa (2018). Broken data: Conceptualising data in an emerging world. Big Data & Society 5:1, 1–13. https://doi.org/10.1177/2053951717753228 Plummer, Ken (2003). Intimate Citizenship: Private Decisions and Public Dialogues. Montreal: McGill-Queen’s University Press. Pöyhtäri, Reeta; Haara, Paula & Raittila, Pentti (2013). Vihapuhe sananvapautta kaventamassa. Tampere: Tampere University Press. Reader, Bill (2012). Free press vs. free speech? The rhetoric of ”civility” in regard to anonymous online comments. Journalism and Mass Communication Quarterly 89:3, 495–513. https://doi.org/10.1177/1077699012447923 Renninger, Bryce (2015). ”Where I can be myself … where I can speak my mind”: Networked counterpublics in a polymedia environment. New Media & Society 17:9, 1513–1529. https://doi.org/10.1177/1461444814530095 Reunanen, Esa & Harju, Auli (2012). Media iholla: Politiikan julkisuus kansanedustajien ja aktivistien kokemana. Tampere: Tampere University Press. Rheingold, Howard (2000). The Virtual Community: Homesteading on the Electronic Frontier. Cambridge, MA: The MIT Press. 121 Saarenmaa, Laura (2016). Pin ups and political passions: Citizenship address on post-war men’s magazines. Teoksessa: Danielsen, Hilde; Muriaas, Ragnhild & Ytre-Arne, Brita (toim.) Gendered Citizenship and the Politics of Representation. Lontoo: Palgrave Macmillan, 261–279. https://doi.org/10.1057/978-1-137-51765-4_12 Saito, Tamaki (2013). Hikikomori: Adolescence Without End. Minneapolis & London: University of Minnesota Press. Sandberg, Otso (2015). Hallittu syrjäytyminen Miten syrjäytymisestä muodostui lähes jokaiseen meistä ulottuva riski? Väitöskirja. Tampere: Tampere University Press. Savolainen, Laura (2018). Yksin yhdessä – tunnetoisto vertaistukipalstalla. Blogikirjoitus. Citizen Mindscapes -hankkeen blogi 6.3.2018. Saatavilla: https://blogs.helsinki.fi/ citizenmindscapes/2018/03/06/yksin-yhdessa-tunnetoisto-vertaistukipalstalla/ (luettu 12.4.2018). Scott, Craig; Rains, Stephen & Haseki, Muge (2011). Anonymous communication unmasking findings across fields. Annals of the International Communication Association 35:1, 299–340. https://doi.org/10.1080/23808985.2011.11679120 Smith, Naomi; Wickes, Rebecca & Underwood, Mair (2015). Managing a marginalised identity in proanorexia and fat acceptance cybercommunities. Journal of Sociology 51:4, 950–967. https://doi.org/10.1177/1440783313486220 Steele, Catherine Knight (2018). Black bloggers and their varied publics: The everyday politics of black discourse online. Television & New Media 19:2, 112–127. https://doi.org/10.1177/1527476417709535 Suominen, Jaakko (2013a). 2003: Tyyntä myrskyn edellä. Teoksessa: Suominen, Jaakko, Östman, Sari, Saarikoski, Petri & Turtiainen, Riikka (toim.) Sosiaalisen median lyhyt historia. Helsinki: Gaudeamus, 28–47. Sujon, Zoetanya (2010). New Technologies and the Idea of Citizenship: Patterns of Public Participation in Two Cases. Väitöskirja. Lontoo: London School of Economics, Department of Media and Communications. Suominen, Jaakko (2013b). Lopuksi: Sosiaalisen median nousut ja tuhot. Teoksessa: Suominen, Jaakko; Saarikoski, Petri; Turtiainen, Riikka & Östman, Sari (toim.) Sosiaalisen median lyhyt historia. Helsinki: Gaudeamus, 287–293. Svensson, Jakob (2015). Participation as a pastime: Political discussion in a queer community online. Javnost: The Public 22:3, 283–297. https://doi.org/10.1080/13183222.2015.1060014 Turkle, Sherry (2011). Alone Together: Why We Expect More from Technology and Less from Each Other. New York: Basic books. Vaahensalo, Elina (2018). Keskustelufoorumit mediainhokkeina: Suositut suomenkieliset keskustelufoorumit mediassa. Wider screen 3/2018. Saatavilla: http://widerscreen.fi/ numerot/2018-3/keskustelufoorumit-mediainhokkeina-suositut-suomenkieliset-keskustelufoorumitmediassa/ (luettu: 15.3.2019). Vainikka, Eliisa (2019). Naisvihan tunneyhteisö: Anonyymisti esitettyä verkkovihaa Ylilaudan ihmissuhdekeskusteluissa. Media & viestintä 42:1, 1–25. https://doi.org/10.23983/mv.80179 Warner, Michael (2002). Publics and counterpublics, Public Culture 14:1, 49–90. Wellman, Barry & Gulia, Milena (1999). Net surfers don’t ride alone: Virtual communities as communities. Teoksessa: Kollock, Peter & Marc Smith (toim.) Communities and Cyberspace. New York: Routledge, 167–194. https://doi.org/10.4324/9780429498718-11 Westerlund, Michael (2013). Talking suicide: Online conversations about a taboo subject. Nordicom Review 34:2, 35–46. https://doi.org/10.2478/nor-2013-0052 Wetherell, Margaret (2012). Affect and Emotion: A New Social Science Understanding. Lontoo: Sage. Ylä-Anttila, Tuukka (2017). The Populist Toolkit: Finnish Populism in Action 2007–2016. Väitöskirja. Publications of the Faculty of Social Sciences 59. Helsinki: Helsingin yliopisto.