Epäilyä ja myötätuntoa : yksin tulleet alaikäiset turvapaikanhakijat Aamulehdessä, Helsingin Sanomissa ja YLE:n verkkouutisissa 2014–2016

187 Epäilyä ja myötätuntoa: Yksin tulleet alaikäiset turvapaikanhakijat Aamulehdessä, Helsingin Sanomissa ja Ylen verkkouutisissa 2014–2016 Artikkelissa tarkastelemme suomalaista uutisointia yksin maahan saapuneista pakolaisnuorista. Aineisto koostuu Aamulehden, Helsingin Sanomien ja Ylen teksteistä vuosilta 2014–2016. Tämä ajanjakso on ollut merkittävä määrällisesti poikkeuksellisen Eurooppaan kohdistuneen maahanmuuton vuoksi. Kysymme, miten suomalaisessa uutismediassa kerrotaan yksin tulleiden nuorten tilanteesta? Millaiset teemat ovat juttujen keskiössä? Entä mitkä aihepiirit jäävät marginaaliin? Aineiston analyysin pohjalta väitämme, että kaikissa kolmessa mediassa toistuvat epäilyksen ja myötätunnon representaatiot entisestään kaventavat julkista keskustelua yksin tulleiden nuorten arjesta, vaikeuksista ja mahdollisuuksista uudessa kotimaassaan. Myöskään nuorten omaa toimijuutta ei juuri nosteta esille näissä medioissa. Artikkelimme ottaa laajemmin kantaa kahteen yhteiskunnalliseen kysymyksen. Yhtäältä jäsennämme, miten suomalainen media raportoi yksin tulleisiin liittyvästä maahanmuuttopolitiikasta ja erityisesti biopoliittisista käytännöistä. Toisaalta osoitamme, miten analyysin kohteeksi valitsemiemme medioiden välittämät representaatiot vahvistavat uhrija uhkadiskursseja. Nämä diskurssit eivät tue nuorten kotoutumista saati heidän aktiivista toimijuuttaan heille uuden yhteiskunnan jäseninä. AVAINSANAT: Uutismedia, uhrija uhkadiskurssit, myötätunto, yksin tulleet alaikäiset turvapaikanhakijat, biopoliittinen hallinta, iänmääritys, perheenyhdistäminen, nuorten oma ääni Sotien ja konfliktien vuoksi yksin matkaavia lapsia ja nuoria on ollut aina ihmisten paetessa kotimaistaan. Kyseessä ei ole Euroopassakaan uudesta ilmiöstä. Sen sijaan yksin saapuvien lasten ja nuorten määrissä on viime vuosina ollut suurta vaihtelua. Eurooppaan saapui vuoden 2015 aikana 95 000 alaikäistä yksin tullutta turvapaikanhakijaa, joista Suomeen päätyi hieman yli 3 000. Tämä hakijamäärä oli suurin, mitä Suomeen on koskaan saapunut. Vuoden 2016 aikana ilman huoltajaa Artikkeli Anna-Kaisa Kuusisto & Jaakko Tuominen Media & viestintä 42(2019): 3, 187–212 188 Anna-Kaisa Kuusisto & Jaakko Tuominen Media & viestintä 42(2019): 3 saapuneiden alaikäisten määrä putosi huomattavasti ja Suomesta haki turvapaikkaa noin 400 yksin tullutta lasta ja nuorta. Tämä johtui vuoden 2015 jälkeen Euroopan Unionin kiristyneestä maahanmuuttopolitiikasta ja ulkorajavalvonnasta, jotka ovat huomattavasti vähentäneet Pohjois-Eurooppaan yksin saapuvien pakolaislasten ja -nuorten määrää. Vuoden 2018 loppuun mennessä yksin tulleiden turvapaikkahakemuksia otettiin Suomessa vastaan vain 109 kappaletta. Suomeen saapuvien alaikäisten lähtömaat ovat pääsääntöisesti Afganistan, Irak, Iran, Somalia ja Syyria. Ennen kesää 2015 yksin tulleista raportoitiin suomalaisessa mediassa hyvin harvakseltaan. Julkisessa keskustelussa aihe oli myös marginaalinen, samoin vain muutamat akateemiset tutkimukset käsittelivät näiden nuorten tilannetta (ks. Kauko 2015; Kaukko 2015; Kuusisto-Arponen 2015). Yksin tulleiden suuri määrä syksyn 2015 aikana herätti mediassa huomattavaa mielenkiintoa koko Euroopassa ja näiden nuorten tilanteista raportoitiin tuon syksyn aikana lähes päivittäin myös Aamulehdessä, Helsingin Sanomissa ja Ylellä. Tässä artikkelissa tarkastelemme, miten yksin tulleista kerrottiin suomalaisessa mediassa vuosina 2014–2016 sekä miten ilmiön uutisointi muuttui tämän ajanjakson aikana. Vaikka artikkelimme on kriittinen ja osoitamme valtamedian uutisoinnissa ongelmallisia käytäntöjä, tarkoituksemme on myös lisätä ymmärrystä, miten yksin tulevia alaikäisiä turvapaikanhakijoita käsittelevä uutisointi tuottaa oikeutusta biopoliittisen hallinnan käytännöille ja uusintaa uhrija uhkadiskursseja. Lisäksi osoitamme, miten myötätuntopuhe ja institutionaalisen hoivan ajatus kietoutuvat yhtä aikaa järjestelmälliseen epäilyyn nuorten taustasta ja maahanmuuton syistä. Aineistomme koostuu kolmen vuoden ajalta 414 tekstistä, jotka on julkaistu Aamulehdessä, Helsingin Sanomissa ja Ylen suomenkielisillä verkkosivuilla (http:// yle.fi/uutiset). Aineisto jakautuu viiteen tekstikategoriaan: 1) kotimaan uutiset (312 kappaletta), 2) ulkomaan uutiset (71), 3) mielipiteet (21), 4) pääkirjoitukset (7) sekä 5) muut jutut (3). Ylen verkkosivulta kerätty aineistomme perustuu uutisjuttuihin, AL:n ja HS:n aineistoon sisältyy kotimaan ja ulkomaan uutisten lisäksi pääkirjoituksia, mielipiteitä ja muita juttuja, kuten kolumneja tai pienempiä infolaatikkoja. Artikkelissamme ei tarkastella eri aineistokategorioiden välisiä sisällöllisiä eroja, koska kaikista tekstityypeistä löytyi aineiston sisällönanalyysiä tehdessämme samoja läpi aineiston ilmeneviä teemoja. Olemme kuitenkin lukijaa varten merkinneet aineistoviitteisiin ja -sitaatteihin, minkä tyyppisestä tekstistä on ollut kyse. Käytämme tekstisanaa aina, kun viittaamme aineistoon tai sen osaan, jossa on mukana muunkin tyyppisiä kirjoituksia kuin kotimaan ja ulkomaan uutisia. Näihin sen sijaan viitataan uutisina tai uutisjuttuina. Määrittelemme artikkelimme aluksi, miten myötätunto ja epäily ovat osa median luomia representaatioita ja miten nämä vahvistavat biopoliittisen hallinnan oikeutusta yhteiskunnassa. Tämän jälkeen esittelemme empiirisen aineiston teemat sekä niiden ajallisen kehityksen. Varsinaisissa aineistoluvuissa keskitymme kolmeen aiheeseen tarkemmin: 1) iänmääritykseen, 2) perheenyhdistämiseen ja 3) nuorten oman toimijuuden ja kokemusasiantuntijuuden esille tuomiseen. Näistä kaksi ensimmäistä valittiin aiheiden politisoitumisen vuoksi. Lisäksi iänmääritys ja perheenyh- 189 distäminen olivat läpi aineiston mediassa esillä ja ne olivat keskeisimmät yksin tulleisiin nuoriin kohdistuneet biopoliittisen hallinnan käytännöt suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa. Nuorten oman äänen esille tuomisen analysointi sen sijaan osoitti nuorten kokemusten esittämisen olevan vähäistä mediassa. Myötätuntoa ja epäilyä: nuoret biopoliittisen hallinnan uhreina ja uhkana Mediaa on Suomessa syytetty viime vuosina maahanmuuttoon liittyvissä yhteyksissä muun muassa yksipuolisesta uutisoinnista, asioista vaikenemisesta ja jopa valehtelemisesta (Tuomola 2018, 171–172). Tämä mediaan kohdistettu puhetapa on tunnistettu maailmalla jo vuosikymmeniä sitten, eikä se siis kohdistu ainoastaan suomalaiseen toimijakenttään (ks. esim. Tester 2001; Benson 2013; Dahlgren 2018). Myös Chouliaraki ja Stolic (2017) korostavat, että pakolaisuutisissa nousee esille usein kaksi diskurssia. Nämä ovat joko passivisuutta korostava uhriasema (victimhood) tai rikoksiin liittyvät uhkakuvat (threat). Molemmat diskurssit olivat läsnä myös suomalaisen median yksin tulleista kertovissa uutisissa. Höijer (2004, 521, 561) korostaakin, kuinka mediassa kulloinkin vallalla oleva uhrikoodi tulee kuin itsestään mediayleisöjen sisäistämäksi ja siksi esimerkiksi lapsiin, naisiin ja vanhuksiin kohdistuva myötätunto tekee yleensä heistä ”parempia” ja idealisoituja uhreja mediassa. Choulirakin ja Stolicin (2017, 1168) mukaan empatian luomiseen pyrkivissä jutuissa lapset ovat tyypillisiä instrumentteja mediakuvastossa, jossa halutaan herättää lukijan myötätunto ja auttamishalu, mutta samalla näiden juttujen kautta luodaan kuvaa pakolaista avuttomina ja tahdottomina henkilöinä. Ongelmallista tämän uhridiskurssin uusintamisessa on nimenomaan toimijuuden määrittely ulkoapäin, jolloin osasta pakolaisia tulee yhtä aikaa hoivaa oikeuttavan myötätunnon ja pakottavien politiikkatoimenpiteiden kohteita. Tätä Ticktin (2011, 5) kutsuu aseistetuksi rakkaudeksi (armed love), jolloin pakolaiskehoihin kohdistetut toimenpiteet, kuten biopoliittinen hallinta, oikeutetaan hoivan ja auttamisen nimissä. Biopolitiikalla tarkoitamme Foucaultia (2003[1976]) seuraten valtiollisia strategioita ja mekanismeja, joissa ihmiselämää, yksilöitä ja yhteisöjä hallitaan. Artikkelissamme osoitamme foucaultilaisessa hengessä, kuinka biopoliittinen kontrolli ulottuu kehoon esimerkiksi lääketieteellisen iänmäärittelyn kautta. Samoin osoitamme, kuinka biopolitiikan tilallis-sosiaalisista hallinnanprosesseista kirjoitetaan mediassa: miten epäily nuorten maahantulon syistä johtaa perheettömäksi suojelemiseen. Pahimmillaan myötätunnon herättäminen ja hallinnan tavat kietoutuvat myös mediassa epävarmuuden ja epäinhimillistämisen korostamiseen (ks. Esses ym. 2013). Horsti (2016, 16) toteaa: (…) median mielenkiinto pakolaistragedioita kohtaan ja näiden “todistaminen” median kautta luovat ymmärrystä, samalla vaatien yleisön ja poliittisten päättäjien vastuunottoa. Tällainen todistaminen voi luoda myötätuntoa ja tukea pakolaisille, mutta samaan aikaan se voi oikeuttaa kasvavan kontrollin, ihmisten palautukset ja tarkkailun. 190 Anna-Kaisa Kuusisto & Jaakko Tuominen Media & viestintä 42(2019): 3 Ruotsissa 2015 käytyä mediakeskustelua ja erityisesti monenlaisten mediayleisöjen moraalista todistajuutta tutkinut Dahlgren (2018) toteaa artikkelissaan kolmivaiheisen muutoksen pakolaisuudesta kertovissa raportoinneissa. Ensi vaiheessa avoimuuden ja auttamisen korostaminen oli keskiössä ruotsalaisessa mediassa, toisessa vaiheessa kriittiset äänet lisääntyivät ja alettiin esittää näkemyksiä kaaoksesta sekä siitä, ettei Ruotsi selviä suurista pakolaismääristä. Kolmannessa vaiheessa uutisoinnissa korostuivat hyvinvointivaltion pakolaisuuden vuoksi kohtaama hallinnollinen taakka sekä yleiseurooppalainen linja maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä. (Dahlgren 2018, 392–395.) Myös Nikunen (2016, 167) on artikkelissaan tarkastellut median roolia pakolaiskriiseissä ja on päätynyt hieman erilaiseen kolmijakoon kuin Dahlgren. Nikusen mukaan ensin ilmaantuvat niin sanotut kriisija skandaaliuutiset, ja vasta toisena seuraavat ystävällisyyttä ja solidaarisuutta korostavat uutiset. Viimeisessä vaiheessa Nikusen mukaan uutisointi puolestaan keskittyy institutionalisoitumiseen eli miten eri yhteiskunnalliset järjestelmät pystyvät hoitamaan pakolaisuudesta seuraavia asioita (emt.). Omassa aineistossamme oli nähtävillä saman tyyppinen kehityskulku. Aluksi uutisjutuissa korostuivat akuuttiin hätämajoitukseen sekä turvallisuuteen ja rikollisuuteen keskittyvät uutiset. Vasta myöhemmin mukaan tulivat institutionalisoitumista kuvaavat uutiset, kuten turvapaikkapolitiikkaan ja -hallintoon liittyvät jutut. Median uutisoinnilla on siis suuri merkitys julkisen keskustelun muotoutumiseen ja sitä kautta laajemminkin asenteisiin, miten pakolaisiin suhtaudutaan ja millaisia väliaikaisia ja pysyviä palveluita sekä hoivaa heille toivotaan tarjottavan. Maasilta (2018) kirjoittaakin humanitaarisesta myötätuntopuheesta eli niin kutsutusta solidaarisuusdiskurssista. Maasillan mukaan (emt., 64–66) myötätuntopuhe on eräänlainen vaihtoehto niin sanotulle kaunapuheelle, joka perustuu epäreiluuden kokemukselle ja katkeruudelle. Myötätunnon kokeminen liittyy usein tiukasti uhriuttamiseen. Tietyt ihmisryhmät nähdään enemmän uhreina ja täten myötätunnon arvoisina kuin toiset. Lasten ja naisten saama myötätunto sotatai pakolaisuutisissa on huomattavasti suurempi verrattuna esimerkiksi miehiin. Nuorten miesten asema tässä on erityisen hankala: uhrin ja uhkan määrittely kietoutuvat yhteen. Esimerkiksi vuoden 2015 uutisoinnissa käytetyt uhkakuvat valtavista pakolaismassoista, joita mitkään Euroopan valtiot eivät pystyisi pysäyttämään, perustuivat visuaaliseen kuvastoon täyteen ahdetuista veneistä, joissa pääasiallisesti oli nuoria ja aikuisia miehiä (Chouliaraki ja Stolic 2017, 1168-1169). Chouliaraki ja Stolic (emt., 1169) nimittävät tätä uhkan näkyväksi tekemiseksi (threat visibility). Tällöin suojaa tarvitsevien lapsipakolaisten sijaan luodaan mielikuvaa uhkaavista tummaihoisista nuorista miehistä, jotka saapuvat meidän tilaamme (emt.; ks. myös Nikunen 2010, 9). McLaren ja Patil (2016) ovat löytäneet vastaavia tutkimustuloksia uhkakuvien luomisesta Australian sanomalehtimediaa käsittelevässä tutkimuksessaan. He esittävät (emt.) , että Australian uutismediat käyttävät manipuloivaa hiljentämistä (manipulative silences, ks. Huckin 2002) pakolaislasten tilanteesta, tietoisesti korostaen toisia ominaisuuksia ja muita tekijöitä taustalle jättäen. Kyseisen tutkimuksen perusteella australialaismediassa turvapaikanhakijalapset nähdään riskinä yhteisölle, harmina ja laittomina maahanmuuttajina, jotka ovat lisäksi vaaraksi muille lapsille. Tutkijoiden mukaan riskin ja poikkeavuuden korostaminen myötävaikuttavat turvapaikanhakijalasten säilöön- 191 ottoon ja vahvistavat äärimmäistä pakolaisveneiden takaisin työntämisen (Turn back the boats) -turvapaikkapolitiikkaa (McLaren & Patil 2016, 609–610). Myötätuntopuhe luo sosiaalista ja poliittista oikeutusta yhteiskunnan järjestämälle institutionaaliselle hoivalle. Tämä hoiva on tiettyjen ihmisryhmien osalta ehdollista tai siihen liittyy järjestelmällistä epäilyä hoivan kohteen tosiasiallisesta tarpeesta siihen (Herz & Lalander 2017; Ni Raghallaigh 2013; Hynes 2003; Kuusisto-Arponen & Gilmartin 2019; Gilmartin & Kuusisto-Arponen 2019). Valitettavan usein myötätunto rakentuu suhteessa uhkakuviin pohjautuvaan geopoliittiseen ja biopoliittiseen hallintaan. Näin esimerkiksi analysoimamme iänmääritys on yhtäältä institutionaalisen epäluottamuksen ilmaus ja voimallinen biopoliittinen hallinnan käytäntö. Toisaalta iänmääritysprosessi on ylikorostettu hoivan muoto, jossa alaikäiset pyritään kliinisesti todentamaan ja tämän jälkeen suojelemaan yli-ikäisiltä. Olemme muualla kirjoittaneet, kuinka biopoliittinen hallinta ulottuu yksin tulleiden nuorten arkeen monin tavoin (Kuusisto-Arponen & Gilmartin 2019, 81–88). Tämä on siirtänyt esimerkiksi kansallisvaltioiden rajalla tapahtuvan perinteisen geopoliittisen kontrollin vaatiman tunnistautumisen biopolitiikan varjolla nuorten kehoihin ja heidän jokapäiväiseen arkeensa (Gilmartin & KuusistoArponen 2019, 19–26). Nuoret itse kertovat, kuinka heihin suhtaudutaan jatkuvasti epäluuloisesti: heidän henkilöllisyystodistuksensa ei kelpaa arkiasioita hoidettaessa ja näin esimerkiksi laskujen maksaminen tai internetpankkitunnusten saaminen on vaikeaa. Samoin he kokevat että, jos jotain pahaa tapahtuu, mediassa heidät usein esitetään vain yhtenä ryhmänä (Kuusisto-Arponen & Gilmartin 2019, 82–83). Tämän maahanmuuttopolitiikan ja maassa oleskelun yhteen kategoriaan, yksin tulleeseen turvapaikanhakijaan, linkittäminen entisestään lisää heitä kohtaan osoitettua epäluuloa sekä ”uhkan näkyväksi tekemistä” (ks. myös Kuusisto-Arponen 2016b; Kuusisto & KorjonenKuusipuro 2018a; Korjonen-Kuusipuro & Kuusisto 2019). Medialla on tärkeä merkitys julkisen puheen muotoutumisessa. Tästä syystä artikkelimme keskeisenä tavoitteena on analysoida kolmen median esille nostamia teemoja yksin tulleiden biopoliittisen hallinnasta Suomessa niinä vuosina, jolloin maahanmuuttopolitiikan viimeisimmät kiristykset luotiin. Artikkelissamme osoitamme lisäksi, miten suomalaisessa mediassa myötätuntopuhe korostaa nuorten uhriasemaa, samalla kun nuorten omaa toimijuus jättäytyy uutisjutuissa usein taka-alalle. Herz ja Lalander (2017, 1074) ovat todenneet, kuinka jo pelkkä arkinen nimitys ”yksin tulleet” (unaccompanied) korostaa nuorten yksinäisyyttä ja erillään oloa muusta yhteiskunnasta. Kuten artikkelimme analyysiluvuissa osoitamme, tämän yksinäisyyden ja suojattomuuden esittäminen myös mediassa on keskeinen myötätunnon ja institutionaalisen hoivan oikeuttamisen puhetapa. Yksin tulleille itselleen ei juuri jää monimuotoista tai omaa toimijuutta korostavaa roolia mediassa. Tällöin nuoriin liittyvät kuvastot ovat erittäin kapeita ja heille tarjoutuvat roolit suppeita. Tällaisissa rooleissa korostetaan usein yksin tulleiden uhriasemaa, toimettomuutta ja haluttomuutta vaikuttaa heidän omiin asioihinsa. Toisaalta toinen tyypillinen median kapea rooli yksin tulleille on, että heidät esitetään mallikansalaisina, jolloin nämä nuoret sopivat paremmin suomalaisen kotouttamispolitiikan retorisiin päämääriin. Saman ovat todenneet Godin ja Dona (2016) tutkimuksessaan nuorista diasporassa elävistä kongolaisista. Heidän mukaansa kolme 192 Anna-Kaisa Kuusisto & Jaakko Tuominen Media & viestintä 42(2019): 3 tyypillistä kerrontatapaa pakolaisäänestä ovat: 1) pakolaisnuorten ääni mediassa niputetaan epäpoliittiseksi, eikä heille näin anneta mahdollisuutta omaan toimijuuteen, 2) heidät esitetään homogeeniseksi ryhmäksi, vaikka eri etniset taustat, sosiaaliluokat, pakohistoriat, jne. vaikuttavat heidän kokemuksiinsa ja 3) usein heidät rajataan tavalla tai toisella erilleen muusta yhteiskunnasta, esimerkiksi marginalisoimalla ja puhumalla heistä vuosienkin jälkeen yhä pakolaisnuorina. Seuraavaksi esittelemme artikkelimme aineiston ja Suomessa vuosina 2014–2016 käydyn keskustelun pääasialliset teemat sekä näiden ajalliset muutokset. Tämän jälkeen kohdennamme tarkastelun kolmeen aiheeseen yksin tulleita koskevissa teksteissä: iänmääritys, perheenyhdistäminen ja nuorten oman äänen kuuluminen. Tutkimusaineisto Artikkelin empiirisen aineiston olemme keränneet Aamulehden (AL), Helsingin Sanomien (HS) ja Ylen 1.1.2014–31.12.2016 julkaistuista uutisjutuista ja muista teksteistä. Valitsimme Ylen uutismedian suurimpana valtakunnallisena mediana sekä levikiltään kaksi suurinta sanomalehteä (AL ja HS). Aineisto sisältää kokonaisuudessaan 414 tekstiä, joista suurin osa (n=210) on Ylen julkaisemia. HS:n tekstejä on 136 ja AL:n 68 kappaletta. Aamulehden aineisto on koottu tekstien osalta Suomen Media-arkistosta, jonka lisäksi aineistoa on täydennetty lehden toimituksesta hankituilla uutisiin ja muihin teksteihin liittyvillä kuvilla ja graafeilla. Näitä oli 21 kappaletta. HS:n ja Ylen aineistot on poimittu kummankin uutismedian verkkosivujen digiarkistoista. Näiden medioiden teksteissä kuvat ja muut visualisoinnit olivat mukana automaattisesti: HS 186 kappaletta ja Ylellä 298 kappaletta. Lopullisessa artikkelissa päädyimme käyttämään vain iänmääritykseen liittyviä kuvia tukemaan tekstianalyysiä tämän aiheen osalta. Iänmääritysuutisissa käytetyt visualisoinnit valittiin aineistoksi, koska ne ilmensivät muuta aineistoa voimallisemmin nuorten kehoihin kohdistuvaa biopoliittista hallintaa. Tekstiaineistoon on valittu kaikki kotimaan ja ulkomaan uutiset, pääkirjoitukset, mielipidekirjoitukset ja kolumnit, joissa on vähintään yksi maininta tai viittaus alaikäisiin yksin tulleisiin turvapaikanhakijoihin. Näin ollen aineisto käsittää myös tekstejä, joissa on ainoastaan maininta yksin tulleista turvapaikanhakijoista. AL:n ja HS:n arkistojen hauissa olemme käyttäneet seuraavien hakusanojen yhdistelmiä: yksin AND tull*, alaik* AND turvapaikanh*, ilman AND huoltaj*. Yle:n verkkoarkistossa ei ole mahdollista tehdä hakuja katkaisumerkin avulla, jonka vuoksi käytimme seuraavia hakusanoja: ”alaikäiset turvapaikanhakijat”, ”yksin tulleet turvapaikanhakijat”, ”ilman huoltajaa saapuneet” ja ”ilman huoltajaa saapuneet turvapaikanhakijat” sekä näiden hakusanojen yhdistelmiä. Olemme rajanneet audiovisuaalisen aineiston tutkimuksen ulkopuolelle, kuten myös uutisjuttujen verkkokeskustelut ja -kommentit. Ensivaiheen kategorisoinnin toteutti artikkelin toinen kirjoittaja tutkimusapulaisen roolissa. Kaikki muut empiirisen aineiston analyysivaiheet olemme tehneet yhdessä. Tekstiaineiston analyysi oli kaksivaiheinen. Aloitimme tekstien luokittelun määrällisellä analyysillä, jotta saimme yleiskuvan aineiston suuntaviivoista. Tekstit koodattiin 193 siten, että jokaisesta poimittiin julkaisupäivämäärä, uutismedia (AL/HS/Yle), tekstityyppi ja otsikko. Analyysin ensimmäisessä vaiheessa rakensimme tekstien otsikkojen perusteella alateemoja, näitä oli noin 30 kappaletta ja aihepiirit olivat muun muassa vastaanottokeskusten lakkauttamiset, lainsäädännön kiristäminen, kielteiset turvapaikkapäätökset, kansalaisjärjestöjen osallistuminen ja koulunkäynnin aloittaminen. Alateemojen avulla luokittelimme aineiston kahdeksaan yläteemaan (taulukko 1). Tässä vaiheessa tarkastimme pistokokein tekstien sisällön ja niiden otsikoinnin yhteensopivuutta suhteessa luotuihin alaja yläteemoihin. Kategorisointi pelkästään otsikoiden perusteella ei ole yksiselitteistä, sillä tekstit saattavat sisältää monipuolisempaa sisältöä kuin mitä otsikko suoraan antaa ymmärtää. Lisäksi lehtien toimitusprosessista riippuen otsikoinnin tekijä saattaa olla eri henkilö kuin uutisen tai muun tekstin kirjoittaja. Toisaalta olemme luottaneet siihen, että kyseisten uutismedioiden otsikot vastaavat suhteellisen luotettavasti tekstien sisältöä. Oman aineistomme reliabiliteetin varmistamisen osalta päädyimme seuraavaan ratkaisuun: mikäli uutiselle tai muulle tekstille ei otsikon perusteella löytynyt sopivaa alateemaa, tarkastelimme sisältöä yksityiskohtaisemmin ja luokittelu tehtiin vasta tämän perusteella. Samoin olemme tarkastaneet tekstien sisällön ja otsikon vastaavuutta myös analyysin toisessa vaiheessa, jolloin teimme kolmesta (iänmääritys, perheenyhdistäminen, nuorten oma ääni) valitsemastamme teemasta tarkemman sisällönanalyysin (Sarajärvi & Tuomi 2009 sisällönanalyysistä lehtiaineistoissa ks. esim. Hellman & Haara 2018). Sisällönanalyysi tehtiin aineistolähtöisesti käymällä läpi kaikki aineiston jutut, joissa mainittiin yksin tulleiden ikätestaus, perheenyhdistämisen käytännöt ja nuorten oma toimijuus. Kriittistä lähilukua hyödyntäen analyysin toisessa vaiheessa tarkasteltiin erityisesti, mitä asioita uutismediat näissä teksteissä ottivat esille, ketkä niissä olivat äänessä, millaisia termejä ja kielellisiä esittämisen tapoja käytettiin ja miten yksin tulleet nuoret ylipäätään asemoitiin teksteissä uhreina, uhkana tai oman toimijuutensa suhteen. TEEMAT n % Asuminen ja majoitus 115 28 Kansainvälinen liikkuvuus ja eurooppalainen turvapaikkapolitiikka 67 16 Kansallinen turvapaikkahallinto 57 14 Turvapaikkatilanteen määrällinen muutos 48 12 Rikollisuus ja turvallisuus 47 11 Hyvinvointi, kansalaistoiminta ja arki 35 8 Kunnallinen päätöksenteko ja kuntapaikat 23 6 Koulutus ja työllisyys 22 5 YHTEENSÄ 414 100 Taulukko 1. Aineiston pääteemat (n=414). 194 Anna-Kaisa Kuusisto & Jaakko Tuominen Media & viestintä 42(2019): 3 Iänmääritykseen liittyvien uutisja kuvituskuvien analyysi toteutettiin antropologien Collier ja Collier (1986) valokuva-analyysiä mukaillen. Ensin muodostettiin kokonaisnäkemys aineistosta (n=25) kirjaten ylös aineistosta syntyneet yleiset käsitykset, heränneet kysymykset ja vaikutelmat. Tämän jälkeen tehtiin tarkempi analyysi kuvissa esiintyvistä objekteista, värien käytöstä, sommittelusta ja graafien osalta teksteistä. Näiden pohjalta luotiin kokoava tulkinta, jonka tuloksena esitämme iänmääritysjuttuihin liittyvistä visualisoinneista seitsemän teemaa. Mediakirjoittelun muutokset Alaikäisiä yksin tulleita turvapaikanhakijoita koskeva kirjoittelu oli toukokuuhun 2015 asti suhteellisen vähäistä (alle 5 juttua kuukaudessa). Esimerkiksi vuoden 2014 aikana yksin tulleista kirjoitettiin ainoastaan 11 kertaa. Elokuun 2015 aikana yksin tulleista uutisointi alkoi kuitenkin voimakkaasti kasvaa. Tämä johtui alaikäisenä ilman huoltajaa turvapaikkaa hakevien lasten ja nuorten määrien huomattavasta lisääntymisestä Suomessa ja Euroopassa. Tekstejä oli eniten marraskuussa 2015, jolloin peräti 50 uutisjuttua ja yksi mielipideteksti käsitteli yksin tulleita alaikäisiä turvapaikanhakijoita (ks. kuva 1). Joulukuun 2015 jälkeen kirjoittelu kokonaisuudessa tasaantui karkeasti noin 17:ään tekstiin kuukaudessa. Kuva 1. Yksin tulleisiin turvapaikanhakijoihin liittyvien tekstien määrä Helsingin Sanomien, Aamulehden ja Ylen uutismedioissa vuosina 2014–2016 (n=414). 195 Aineistossa määrällisesti toistuvin teema oli asuminen ja majoitus (ks. taulukko 1). Tämän teeman uutisissa korostettiin erityisesti käytännöllisiä ratkaisuja ja niihin vaadittavia hallinnollisia päätöksiä turvapaikanhakijoiden asumiseen liittyen. Aineiston 115 tekstiä käsitteli asumista, vastaanottokeskusten perustamista tai lakkauttamista, hätämajoituksen järjestämistä tai kansanopistomajoitusta. Tyypillisiä otsikoita asumisen teemoissa ovat esimerkiksi ”Espooseen jo neljäs vastaanottokeskus” (HS 15.10.2015, Kotimaa) tai ”Alaikäisten turvapaikanhakijoiden majoitustiloista huutava pula” (Yle 2.10.2015a, Kotimaa). Toiseksi yleisin teema oli kansainvälinen liikkuvuus ja eurooppalainen turvapaikkapolitiikka (n=67). Teema piti sisällään useita ulkomaan uutisia, joissa kuvattiin pakolaiskriisin globaalia luonnetta ja kansainvälisen muuttoliikkeen dynamiikkaa. Lisäksi uutisjutut käsittelivät eurooppalaisen turvapaikkapolitiikan tilaa ja sen erityisiä ongelmia, kuten esimerkiksi Ruotsiin saapuneiden reilun 30000 yksin tulleen nuoren tilannetta tai Ranskan Calaisin epävirallisen pakolaisleirin olosuhteita. Kansallista turvapaikkahallintoa (n=57) käsittelevät tekstit liittyivät tyypillisesti valtakunnanpolitiikkaan, kuten turvapaikkalainsäädännön kiristämiseen, iänmääritykseen ja maasta poistamiseen. Tämän teeman uutisissa korostui maahanmuuton erilaisista riskeistä kertominen, esim. ”Kansanedustaja huolissaan: On riski, että yksintulleita lapsia palautetaan lähtömaihin” (Yle 5.6.2016, Kotimaa) tai ”Suomi tilkitsee nyt tehokkaasti oviaan” (Aamulehti 12.5.2016, Kotimaa). Sen sijaan rikoksia ja turvallisuutta (n=47) koskevat uutisjutut kertoivat siitä, kuinka alaikäisiä yksin tulleita epäiltiin rikoksista tai he olivat itse joutuneet rikoksen uhreiksi. Lisäksi tässä kategoriassa oli uutisia, jotka käsittelivät yleisemminkin turvattomuuteen ja terrorismiin liittyviä aiheita myös muualla Euroopassa. Turvapaikkatilanteen määrällinen muutos (n=48) oli teema, joka yleisesti kuvasi turvapaikkatilanteen muutosta ja siihen liittyviä uusia ilmiöitä. Tyypillisesti tämän teeman teksteissä kerrottiin maahan saapuneiden lukumääristä eri ajanjaksoina sekä ennakoitiin erilaisten Euroopan läpi kulkevien reittien muutoksien vaikutuksia saapujien määriin. Teema piti sisällään esimerkiksi seuraavia uutisjuttuja: ”Turvapaikanhakijoiden määrä rajussa kasvussa, 8 000:n raja voi rikkoutua” (Yle 22.6.2015, Kotimaa) ja ”Yksin turvapaikkaa hakevan nuoren tie kulkee yhä harvemmin Suomeen” (Yle 8.5.2015, Kotimaa). Aineiston kolme suppeinta teemaa olivat hyvinvointi, kansalaistoiminta ja arki (n=35), kunnallinen päätöksenteko ja kuntapaikat (n=23) sekä koulutus ja työllisyys (n=22). Hyvinvointi-teemassa oli tekstejä, jotka käsittelivät yksin tulleiden arjen järjestymistä uudessa kotimaassa, erilaista kansalaisjärjestötoimintaa sekä vapaaehtoistyötä. Tämä kategoria oli poikkeuksellinen, sillä näissä teksteissä korostuivat usein myötätuntoa herättävät, rohkaisevat ja ennen kaikkea inhimilliset uutiset. Teksteissä kerrottiin usein yhteisestä tekemisestä sekä erilaisista turvapaikanhakijoille suunnatuista tapahtumista ja tempauksista. Esimerkiksi HS:n 26.2.2016 julkaisemassa uutisjutussa ”Nuorille järjestettiin elokuvanäytös”, kerrottiin, miten Cinema Mondo järjesti alaikäisille turvapaikanhakijoille ilmaisen elokuvanäytöksen. Toisaalta alaikäisten turvapaikanhakijoiden hyvinvointiin liittyvissä uutisissa ja mielipidekirjoituksissa nostettiin esille huoli nuorten hyvinvoinnista ja terveydestä. Tämänlaiset tekstit olivat 202 Anna-Kaisa Kuusisto & Jaakko Tuominen Media & viestintä 42(2019): 3 tilastollisina yksikköinä, numeroina, eikä heidän inhimillisille kokemuksilleen annettu sijaa. Infografiikan valitseminen kuvitukseksi ohjaa faktuaaliseen luentaan, jossa ilmiö pelkistyy hallinnan tavoiksi ja kartoittamiseksi. Vastaava objektiivisuutta korostava visuaalisen esittämisen tapa oli kuvissa (ks. kuva 3d), joissa ikätestaukseen viitattiin oikeuslääketieteellisenä toimenpiteenä, ja kuvituskuvissa, jotka kuvasivat biopoliittista hallintaa. Kuvissa korostui ikätestaamisen lääketieteellinen täsmällisyys ja tulkintoihin vaadittava kliininen asiantuntijuus. Näissä uutisissa lääketieteellistä todentamista symboloi ihmisen hammas, joka osoittaa faktat yksilön kertomuksen sijaan (ks. Aas 2005; myös Tapaninen 2018). Uutiskuvat esittivät ikätestit objektiivista tietoa korostaen, mutta samalla kuvat olivat esitystavaltaan jopa rajuja, sisältäen muun röntgenkuvia pääkalloista. Yleisesti voidaan sanoa, että aineistomme ikätestaamiseen liittyvän kuvaston todentavan uhkadiskurssille tyypillistä tarkoin rajattua esittämisen tapaa. Tällöin esimerkiksi nuorten omaääniset kokemukset ikätestiin joutumisesta eivät nouse lainkaan uutisiin mukaan. Näin ollen ikätestaamiseen liittyy valikoivaa hiljentämistä ja samalla se näyttäytyy erittäin voimallisesti maahanmuuton biopoliittisen oikeuttamisen keinona. Tämä nuoren kehoon kohdistuva oikeuttaminen ei näkynyt muissa tarkastelemissamme teemoissa läheskään näin selkeästi. Kuva 3. Iänmääritykseen liittyvää uutiskuvitusta Aamulehti, Helsingin Sanomat ja Yle 2014– 2016. 203 Perheenyhdistämisen tiukennukset julkisessa keskustelussa Perheenyhdistämisestä kirjoitettiin läpi koko aineiston. Yhteensä 40 tekstiä käsitteli perheenyhdistämistä (AL n=8, HS n=21 ja Yle n=11). Niissä kirjoitettiin kriittisesti perheenyhdistämisen tiukentuneesta lainsäädännöstä, esimerkiksi: ”Enää harva turvapaikan saanut lapsi saa perheensä Suomeen” (Yle 22.7.2014, Kotimaa) tai ”Perheenyhdistämisen ehtoja on kiristetty” (HS 26.1.2015, Mielipide). Ulkomaalaislain muutosten myötä perheenyhdistäminen uudet tiukennukset (kuten oikeusavun rajaaminen) ja toimeentulovaade astuivat voimaan keväällä 2016. Lisäksi muut ulkomaalaislain muutokset heikensivät entuudestaan turvapaikanhakijoiden oikeudellista asemaa, kun esimerkiksi kielteisten päätösten valitusaikoja hallinto-oikeuteen lyhennettiin ja mahdollisuus oikeusapuun turvapaikkapuhuttelun aikana poistettiin. Toimeentulovaatimus tarkoittaa tällä hetkellä, että perheenyhdistämistä hakevan tulisi pystyä taloudellisesti takamaan perheen elintaso (Maahanmuuttovirasto 2019a). Toimeentulovaatimusta sovelletaan pääsääntöisesti myös ilman huoltajaa tulleisiin alaikäisiin (Maahanmuuttovirasto 2019b). Keskustelu toimeentulovaatimuksesta näkyi selvästi aineistosta kevään 2016, jolloin jutuissa kerrottiin perheenyhdistämisen uusista kiristyksistä: ”Harva yksin turvapaikkaa hakeva alaikäinen saa perheensä Suomeen” (HS 11.6.2016a, Kotimaa) ja ”Kilpajuoksu hankalimmaksi maaksi – perheenyhdistämisen vaikeuttaminen sulkee laillisen reitin Eurooppaan” (HS 7.6.2016a, Ulkomaat). Samana päivänä myös Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa otettiin kantaa perheen yhdistämisen muutoksiin ja toimeentuloedellytyksiin: Hätkähdyttävää on sekin, että uudet vaatimukset toimeentulosta koskevat pääsääntöisesti myös Suomeen yksin tulleita alaikäisiä lapsia. Jos vaaditut tulot ovat aikuisellekin suuria, lasten oikeuksien kannalta ne ovat kohtuuttomia. (…) Oikeus perheeseen on perusoikeus. Erityisen haavoittuvaisia ovat alaikäiset lapset. Perheellä on keskeinen rooli kotoutumisessa. Hallituksen linja viekin pohjaa siltä työltä, jota yhteiskunta tekee estääkseen nuorten syrjäytymistä ja radikalisoitumista. (HS, 7.6.2016, Pääkirjoitus.) Toisaalta joukko tutkijoita otti kantaa yksin tulleiden perheen yhdistämisestä käytyihin keskusteluihin. Ylen 19.4.2016 julkaisemassa kotimaan uutisessa, ”Epäily leimaa perheenyhdistämistä – Kaikki tuntuvat ajattelevan, että tässä on kyse petkutuksesta”, tutkija Tapaninen selittää, kuinka perheenyhdistämiseen liittyvät epäluulot kohdistuvat turvapaikkaa hakeviin nuoriin: – Lapset matkustavat salakuljettajien mukana, koska muita mahdollisuuksia saada lapsi turvaan ei usein ole ”Ankkurilapsi”-käsite pitää sisällään hyvin vahvaa epäilyä siitä, että nämä ihmiset huijaavat. Tutkijoiden mielestä puhe ”ankkurilapsista” ja sääntöjä kiertävistä alaikäisistä perheenkokoajista siirtävät huomion pois lasten edun arvioinnista ja ihmisoikeuksista. (Yle 19.4.2016a, Kotimaa.) 204 Anna-Kaisa Kuusisto & Jaakko Tuominen Media & viestintä 42(2019): 3 Vuosien 2014–2016 aineistossa käytettiin yhä ankkurilapsi-käsitettä kymmenessä perheenyhdistämistä koskevista tekstissä. Ankkurilapsi-käsite tuli suomalaiseen julkiseen keskusteluun vuonna 2006 silloisen sisäministeri Kari Rajamäen puheista (ks. myös Horsti & Pellander 2016, 173–175). Ankkurilapsi on negatiivinen nimitys yksin maahan tulleille alaikäisille, joiden epäillään olevan perheensä lähettämiä, jotta muu perhe voisi myöhemmin saapua maahan lapsen saatua oleskeluluvan (Kuusisto-Arponen 2016a, 103). Yhdessäkään Aamulehden uutisessa ei käytetty ankkurilapsi-käsitettä. Neljässä Ylen uutisessa käytettiin käsitettä, mutta jokaisessa uutisessa termi on lainausmerkeissä ja näistä ilmeni selvästi, että käsitettä käytettiin silloin, kun ilmiöstä puhuttiin kielteisesti. Neljässä Helsingin Sanomien kotimaan uutisjutussa ja kahdessa mielipidekirjoituksessa on maininta ankkurilapsista. Näistä kolmessa uutisjutussa ja yhdessä mielipidekirjoituksessa selviää, että sanan merkitystä on arvioitu kriittisesti ja se on merkitty lainausmerkkien sisään. Kahdessa tekstissä, joista ensimmäinen on entisen sisäministerin Kari Rajamäen mielipidekirjoitus, termiä käytettiin kyseenalaistamattomana ilmiötä kuvaavana käsitteenä. Samoin toisessa Helsingin Sanomien kotimaan uutisjutussa maahanmuuttoviraston viranomainen käyttää käsitettä hallinnolliseen retoriikkaan juurtuneena yhtenä turvapaikanhakijoiden kategoriana, vaikka myöntää samalla itse, että ilmiö sinällään on nykyään hyvin harvinainen. Suomisen [maahanmuuttoviraston viranomainen] mukaan niin sanotut ankkurilapset ovat nykyisin harvinaisia. Termillä tarkoitetaan lapsia, joiden vanhemmat lähettävät lapsen yksin turvapaikanhakijaksi, jotta saisivat oleskeluluvat koko perheelle. (HS 11.6.2016a, Kotimaa.) Sisäministeriaikanani nostettiin esille laittoman maahanmuuton ja ihmiskaupan kannalta perheenyhdistämisjärjestelmän väärinkäyttö muun muassa niin sanotun ankkurilapsi-ilmiön kautta. (HS, 11.6.2016b, Mielipide.) Ankkurilapsi-käsite ja sen taustalla oleva, jo vuosituhannen alkupuolella alkanut, maahanmuuttopoliittinen keskustelu on esimerkki mediaan ja hallinnan käytänteisiin tiukasti juurtuneesta retorisesta uhriuttamisen ja toiseuttamisen tavasta. Vaikka käsitettä ei mediassa enää aina käytetäkään, on sen säilyminen ilmiötä kuvailevassa sanastossa näin pitkään ollut mahdollista laajemman maahanmuuton hallitsemattomuutta korostavan uhkadiskurssin vuoksi. Kuten aineistomme osoittaa, on ankkurilapsi-käsite kuitenkin muuttunut sisäisesti ristiriitaiseksi verrattuna 2000-luvun puolivälin keskusteluihin. Nykyisessä keskustelussa käsitteellä luodaan yksin tulleesta nuoresta yhtä aikaa uhria ja suojelun tarpeessa olevaa henkilöä sekä oikeutetaan tähän ryhmään kohdistuvia erilaisia maahanmuuttopoliittisia toimia, kuten perheettömäksi suojelua. Perheenyhdistämistä koskevassa uutisoinnissa korostui myös inhimillisyyttä esille nostava ja lainsäädäntöön kriittisesti suhtautuva näkökulma. Jutuissa oli tällöin äänessä kansalaisjärjestöjen työntekijöitä (esim. HS 11.6.2016a, Kotimaa; HS 7.9.2016, Kotimaa) tai yksittäisiä erityisasiantuntijoita, kuten tutkijoita tai viranomaisia (Yle 205 19.4.2016a, Kotimaa). Nuorten kokemuksia ei tuotu esille kuin muutamissa jutussa: esimerkiksi Yle raportoi heinäkuussa 2014 kolmen sisaruksen jälleennäkemisestä useiden vuosien erossaolon jälkeen. Huhtikuussa 2016 Ylen kotimaan uutisessa kokemusasiantuntijahaastateltavana oli 1990-luvulla Suomeen alaikäisenä tullut, joka kertoi perheestä erossaolemisen olleen hänen elämänsä suurimpia koettelemuksia (Yle 22.7.2014, Kotimaa; Yle 19.4.2016b, Kotimaa). Uutisointi perheenyhdistämisestä olikin aineistossamme esimerkki Horstin (2016) mainitsemasta todistamisen puhetavasta mediassa. Samoin Ticktin (2011) on todennut, että pakolaiskehoihin kohdistuva hoiva, myötätunto ja suojelu ovat aina kuitenkin ehdollisia kansallisvaltiossa harjoitettavalle poliittiselle tahdolle. Tällöin suojeluun liittyvät teot ja interventiot ovat usein poikkeuksia (exceptions) ja esitetään vähintään kriisitai hätätilaretoriikan kautta (Ticktin 2011, 10-11). Näin perheenyhdistämiseen liittyvien juttujen herättämä myötätunto edistää lapsen edun mukaista suojelua, samalla se kuitenkin paradoksaalisesti oikeuttaa jatkuvasti tiukkenevaa maahanmuutonhallintaa, jonka seurauksena yksin tulleet nuoret lopulta suojeltiin Suomessa perheettömiksi (Kuusisto-Arponen 2016a). Yksin tulleiden nuorten oman äänen kuuluminen uutisjutuissa Tarkastelemassamme aineistossa yksin tulleiden alaikäisten nuorten omat kommentit ja kokemukset olivat harvinaisia. Uutisjutuissa haastateltiin lähinnä hallinnon asiantuntijoita tai esimerkiksi perheryhmäkotien työntekijöitä. Oletamme, että yksin tulleiden nuorten haastatteluiden vähyys liittyi osittain journalismin eettisiin ohjeisiin, koska kyse on haavoittuvassa asemassa olevasta ryhmästä (Journalistin ohjeet ja liite 2014). Journalistin ohjeiden kohta 30 on oleellinen haavoittuvassa asemassa olevien alaikäisten osalta, jolloin anonymiteettiä tulee erityisesti suojella. Ohjeissa todetaan, että ”julkistakin aineistoa julkaistaessa pitää ottaa huomioon yksityiselämän suoja. Kaikki julkinen ei välttämättä ole julkaistavissa. Erityistä varovaisuutta on noudatettava, kun käsitellään alaikäisiä koskevia asioita”. Lisäksi yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristyminen ja erityisesti vuoden 2015 aikana Ruotsissa tapahtuneet väkivaltaiset hyökkäykset alaikäisten turvapaikanhakijanuorten asumisyksiköihin ovat saattaneet vähentää nuorista itsestään ja heidän arjestaan kertovia juttuja myös suomalaisessa mediassa tarkastelujaksomme aikana (ks. myös Frigyes 2018). Koko aineistossa, joka koostuu 414 tekstistä, vain 20 uutisessa oli suoraan haastateltu yksin tulleita alaikäisiä turvapaikanhakijoita. Näistä seitsemän juttua liittyi ulkomaiden tilanteen raportointiin, kotimaan juttuja oli 12 ja yksi oli kulttuuriuutinen. Uutiset, joissa nuoria haastateltiin kokemuksistaan, liittyivät teemoiltaan muun muassa pakomatkaan, opiskeluun, uuden kielen ja kulttuurin oppimiseen ja perheryhmäkodissa elämiseen: Afganistanista kotoisin oleva 16-vuotias Najibullah Ahmadi kertoo, että päivät soljuvat urheillessa. – Pelaamme jalkapalloa ja katsomme televisiota. Minä haluan aikuisena ammattijalkapalloilijaksi, Ahmadi kertoo. (Yle 23.10.2015, Kotimaa.) 206 Anna-Kaisa Kuusisto & Jaakko Tuominen Media & viestintä 42(2019): 3 Yksi nuorista, Kabulin kaupungista Afganistanista kotoisin oleva 16-vuotias, on porukan paras englannintaitaja. – Englanti oli minulle helppoa. Luulen, että suomen kielen opiskelu vie pidemmän ajan, poika pohtii. (Yle 2.10.2015b, Kotimaa.) Erityisesti ulkomaan uutisissa raportoitiin yksin tulleiden huonoista olosuhteista Etelä-Euroopassa ja kerrottiin muun muassa nuoriin kohdistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä (Yle 23.12.2016, Ulkomaat; Yle 2.2.2016, Ulkomaat) ja Pohjois-Ranskassa sijaitsevan Calais’n pakolaisleirin yksin tulleiden alaikäisten asuttamisesta väliaikaisiin kontteihin (Yle 26.10.2016, Ulkomaat). Nämä ulkomaan uutiset kertoivat nuorten vaikeista kohtaloista ja samalla oikeuttivat nuorten pakolaisuutta sekä liikkeellä oloa yleisesti. Näissä jutuissa ei kuitenkaan valotettu muun Euroopan yhteyttä Suomeen ja näin ollen laajempi ymmärrys alaikäisten salakuljetuksen tai ihmiskaupan uhriksi joutumisesta jäi irralliseksi ja ikään kuin muualla tapahtuvaksi ilmiöksi. Nuorilta pyydetyt haastattelut ja kommentit jäivät kaikissa teksteissä melko lyhyiksi ja pinnallisiksi. Samalla ne edelleen vahvistivat koko aineistossa ilmenneitä uhrija uhkadiskursseja. Nuoret esitettiin näissä jutuissa humanitaarisen auttamisen kohteina ja heidän rankat omaääniset kokemuksensa kertoivat matkalla koetusta, Suomeen päätymisestä ja perheen kaipuusta: Hamza, 16, Irak: Olen ollut Suomessa 20 päivää. Jätin isäni, äitini ja kaksi sisarustani Irakiin. Tulin yksin, koska näin se on helpompaa. Jonain päivänä haluan tuoda vanhempani myös tänne. Minulla on ikävä heitä. (…) Sajjad, 15, Irak: Matkustaminen oli todella vaikeaa ja meinasin kuolla matkan aikana. Lähdin Suomeen, koska Irakissa ei ole turvallista. Haluan että jonain päivänä vanhempani pääsevät Suomeen. (Yle 3.9.2015, Kotimaa.) Nuorten oma toimijuus tuli esille niissä jutuissa, joissa rakennettiin yksin tulleista hyvän kotoutujan ja kiitollisen avun vastaanottajan profiilia. Tällaisessa uutisoinnissa nuorten sitaatit korostivat muun muassa kiitollisuutta Suomen tarjoamista mahdollisuuksista, oman opintopolun hahmottamista ja tulevaisuuden haaveiden kertomista. – Tuntui siltä, että halusin kääntyä takaisin ja palata Iraniin, Danial nauraa. Mutta suomalaiset olivat lämpimiä ja ystävällisiä. He antoivat ruokaa, yösijan ja uuden alun. (Aamulehti 8.11.2015, Kotimaa.) Muutamissa uutisissa oli tyypillisestä tiiviistä uutisgenrestä poiketen hieman laajempia haastatteluja nuorista, mutta kaiken kaikkiaan aineistossa nämä olivat harvinaisia. Tällöin nuorten kertomukset liittyivät usein matkantekoon sekä selviytymiseen uudessa kotimaassa. Näitä juttuja yhdistääkin tietynlainen tapa esittää kokemukset selviytymistarinoina, kuten alla olevista otsikoista voi päätellä: Teinipoika pakeni Afganistanista salakuljettajien matkassa – kertoo nyt tarinansa (HS 18.9.2015, Ulkomaat.) Nyt tunnen olevani turvassa (AL 25.1.2016, Kotimaa.) 207 Analyysimme mukaan uutisjutuissa, joissa nuorten omaäänisyyttä ylipäätään tuotiin esiin, heidät esitettiin yhtenäisenä joukkona ja heidän toimintansa nähtiin epäpoliittisena (ks. myös Godin & Dona 2016). Tästä osoituksena olivat muun muassa tekstit, joissa nuoret esitettiin niin sanottuina hyvinä kotoutujina: he opiskelivat kieliä ja harrastivat vapaa-aikanaan aktiivisesti urheilua. Tällainen uutisointi kuitenkin kaventaa nuoren omaa sosiaalista ja poliittista toimijuutta ja asettaa heidät usein historiallisesti, kulttuurisesti ja poliittisesti irrallisiksi. Malkki (1996) on kutsunut tätä ilmiötä pakolaisten hiljentämiseksi. Tällöin kyse ei ole yksittäisistä puheenvuoroista tai esittämisen tavoista, vaan näillä erilaisilla hiljentämisen käytännöillä on paljon kauaskantoisemmat seuraukset maahanmuuttajien yhteiskunnallisen osallisuuden ja arjen kuulumisen tunteen osalta (esim. Kuusisto-Arponen 2016b; Korjonen-Kuusipuro ym. 2018). Täten medialla voisi olla keskeinen asema erilaisten arkisten käytäntöjen ja kohtaamisten valottamisessa, nuorten oman äänen esiin nostamisessa sekä vallitsevien puhetapojen, kuten uhridiskurssin, murtamisessa. Johtopäätökset Artikkelissamme olemme tarkastelleet kolmen suomalaisen uutismedian välittämää kuvaa yksin maahan tulleista lapsista ja nuorista. Aamulehden, Helsingin Sanomien ja Ylen kirjoitusten perusteella voidaan todeta, että julkinen keskustelu yksin tulleista vuosina 2014–2016 on ollut vilkasta. Mediassa toistuvat teemat liittyivät asumiseen, kansainväliseen liikkuvuuteen ja eurooppalaisen turvapaikkapolitiikan kuvailuun sekä maahanmuuttopolitiikkaan ja sen kansalliseen soveltamiseen. Tarkempaan lähilukuun ottamamme aiheet, iänmäärityksestä, yksin tulleiden perheenyhdistämisestä ja heidän oman toimijuutensa esittämisestä osoittavat, kuinka tutkimamme suomalainen media toisintaa vallalla olevia uhrija uhkadiskursseja. Jutuissa korostui muun muassa epäilys nuorten maahan tulon syistä, heidän ilmoittamastaan tai dokumentein osoitetusta iästä, ja heidän mahdollisuutensa perheenyhdistämiseen todetaan olevan minimaalinen. Nuorten omat kokemukset eivät aineistossa juurikaan näy. Väitämme, että tällainen aineistostamme esiin noussut yksipuolinen kuva ei tunnista yksin maahan saapuneiden nuorten elämäntilanteiden moninaisuutta ja heidän vahvuuksiaan (ks. myös Kuusisto & Korjonen-Kuusipuro 2018b; Korjonen-Kuusipuro & Kuusisto 2019). Tällaisten mediadiskurssien ylläpitäminen jättää nuoret uhriasemaan, eikä tue nuorten omaehtoista toimijuutta uudessa kotimaassaan ja arjessa. Samoin median käyttäjinä heidät usein jätetään ulkopuolelle, ja näin heille ei tulevaisuudessakaan synny suomalaisessa uutismediassa myönteisiä samaistumiskohteita. Tällaiset mediatekstit vahvistavat entisestään aiheesta käytyä julkista keskustelua, jossa nuoret esitetään pysyvästi yksinäisinä ja osattomina sekä institutionaalisen hoivan varassa olevina avuntarvitsijoina uudessa yhteiskunnassa (esim. Herz & Lalander 2017; Kaukko ym. 2019; Kuusisto-Arponen & Gilmartin 2019). Esimerkiksi ikätestaukseen liittyvien juttujen visualisoinneissa nuoret olivat joko kasvottomia, osa isompaa joukkoa tai sitten heidät esitettiin tilastoyksikköinä. Vaikka pääosin tämän kaltaisten visuaa- 208 Anna-Kaisa Kuusisto & Jaakko Tuominen Media & viestintä 42(2019): 3 listen ratkaisuiden käyttäminen johtuu toimittajien eettisten käytäntöjen mukaisesta vaateesta suojata nuorten yksityisyyttä ja anonymiteettiä, olisi tätä esittämisen tapaa hyvä myös pohtia kriittisesti. Miten nuoret voitaisiin esittää osana yhteiskuntaa, jossa he elävät ja toimivat: ottavat kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, kohtaavat muita nuoria ja luovat itsensä näköisiä tulevaisuuksia ilman jatkuvaa maahanmuuttajaksi leimautumista. Uutismedialla on merkittävä rooli maahanmuuttoon liittyvän biopoliittisen hallinnan retoriikan sekä uhrija uhkadiskurssien ylläpitämisessä, kuten aineistomme kolmen suomalaisen median osalta osoittaa. Vaikka artikkelimme lähtökohta on ollut kriittinen, olemme erityisesti kiinnittäneet huomiomme mediassa esiintyvien, yksin tulleisiin liittyvien teemojen laajempiin yhteiskunnallisiin kehityskulkuihin, kuten maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin, epäilyksen kulttuurin syntymiseen sekä toiseuttamisen moninaisiin strategioihin, kuten hiljentämiseen. Suomalaisen yhteiskunnan kehitys on vääjäämättä menossa kohti monimuotoista väestöä ja siksi tosiasioihin perustuvan myötätuntopuheen luominen erityisesti kansallisesti ja alueellisesti merkittävissä uutismedioissa on vakaan yhteiskuntarauhan kannalta tärkeää. Mediassa maahanmuutosta käydyn keskustelun laajentaminen kokemuksellisuutta hyödyntävään ja turvapaikanhakijoiden toimijuutta esille nostavaan uutisointiin voisi luoda yhden areenan solidaarisuutta ja myötätuntoa edistävän yhteiskunnan syntymiseen. Kiitokset Kiitämme projekteja SA 266161 ja SA 304146 tutkimuksemme rahoittamisesta. Tutkimuksella on tutkimuseettisen lautakunnan hyväksyntä: lausunto Tampereen alueen ihmistieteiden eettinen toimikunta, 49/2016. 209 Aineistoviitteet AL (8.11.2015). Jurkka, Johanna: Sporttikummit auttavat uuteen alkuun. Kotimaa. AL (24.11.2015). STT: Ylöjärven Parkkuuseen alaikäisiä. Kotimaa. AL (12.12.2015). Niemitalo, Mirja: Uusi ohje: Virkamiehet arvioivat nuorten hakijoiden ikää. Kotimaa. AL (25.1.2016). Saukkonen, Eila: ”Nyt tunnen olevani turvassa”. Kotimaa. AL (12.5.2016). (Kirjoittajaa ei tiedossa.) Suomi tilkitsee nyt tehokkaasti oviaan. Kotimaa. HS (26.1.2015). Väkiparta, Kaisa: Perheenyhdistämisen ehtoja on kiristetty. Mielipide. HS (18.9.2015).Kervinen, Elina. Teinipoika pakeni Afganistanista salakuljettajien matkassa – kertoo nyt tarinansa. Ulkomaat. HS (15.10.2015). (Kirjoittajaa ei tiedossa.) Espooseen neljäs vastaanottokeskus. Muut; Kaupunki, Lyhyesti. HS (2.2.2016). Hannula, Tommi: Kadonneiden pakolaislasten kohtalo on epäselvä. Ulkomaat. HS (26.2.2016). (Kirjoittajaa ei tiedossa.) Nuorille järjestettiin elokuvanäytös. Muut; Kaupunki, lyhyesti. HS (7.6.2016a). Turtiainen, Suvi: Kilpajuoksu hankalimmaksi maaksi – perheenyhdistämisen vaikeuttaminen sulkee laillisen reitin Eurooppaan. Ulkomaat. HS (7.6.2016b). Niskanen, Markku: Toimeentulovaade on kohtuuton. Pääkirjoitus. HS (11.6.2016a). Vasantola, Satu: Harva yksin turvapaikkaa hakeva alaikäinen saa perheensä Suomeen. Kotimaa. HS (11.6.2016b). Rajamäki, Kari: Suomella ei ole perustetta poiketa muiden Pohjoismaiden linjasta. Mielipide. HS (7.9.2016). Oksanen, Kimmo & Huhtanen, Jarmo: Traumat ja epätietoisuus näkyvät pääkaupunkiseudun vastaanottokeskuksissa: Pelkästään viime viikolla kaksi itsemurhaa ja kolme itsemurhan yritystä. Kotimaa. Yle (22.7.2014). Kettunen, Noora: Enää harva turvapaikan saanut lapsi saa perheensä Suomeen. Kotimaa. Yle (8.5.2015). Blomqvist, Sarita: Yksin turvapaikkaa hakevan nuoren tie kulkee yhä harvemmin Suomeen. Kotimaa. Yle (9.12.2015). Riikonen, Jarkko: Turvapaikanhakijat näkyvät lastensuojelussa – traumat kuplivat mielenterveysoireina. Kotimaa. Yle (17.6.2015). Rigatelli, Sara; Rissanen, Juha & Hurtta, Anna: Isis haluaisi minut – näin taistelijoita värvätään Suomessa. Kotimaa. Yle (22.6.2015). Toivonen, Terhi: Turvapaikanhakijoiden määrä rajussa kasvussa, 8 000:n raja voi rikkoutua”. Kotimaa. Yle (26.8.2015). Valtonen, Riikka: Totta vai tarua? YLE selvitti turvapaikanhakijoihin liittyvien väittämien todenperäisyyden. Kotimaa. Yle (3.9.2015). Özberkan, Yagmur: Keitä ovat turvapaikanhakijat? – Lue kuusi tarinaa. Kotimaa. Yle (8.9.2015). Kerkkänen, Tuomas & Savolainen, Laura: Mistä tietää, onko Sipilää kätellyt turvapaikanhakija 17-vuotias? Tiede usein apuna ikäselvityksissä. Kotimaa. Yle (2.10.2015a). Tiainen, Paula: Alaikäisten turvapaikanhakijoiden majoitustiloista huutava pula – ”Vanhemmat saattavat myydä kotinsa, että edes joku lapsista pääsee turvaan”. Kotimaa. Yle (2.10.2015b). Tolpe, Antje: Alaikäiset turvapaikanhakijat opiskelevat suomea ja elämää – ”Toivoin, että voin jäädä Suomeen pysyvästi”. Kotimaa. Yle (15.10.2015). Sipola, Timo: Turvapaikanhakijatilanne normalisoitumassa – yksiköitä suljetaan ja asiakaspaikkoja vähennetään. Kotimaa. Yle (18.10.2015). Länkinen, Tiina: Suurin osa ikätestiin päätyneistä turvapaikanhakijoista paljastuu aikuisiksi. Kotimaa. Yle (13.11.2015). Toivonen, Terhi & Pantsu, Pekka: Turvapaikanhakijoiden ensimmäinen konttimajoitus nousee Eurajoelle – kuvia. Kotimaa. Yle (21.1.2016). Tuomikoski, Mikko: Kova kohtelu näkyy nuorissa turvapaikanhakijoissa – matka Euroopan halki jättää jälkensä. Kotimaa. Yle (5.2.2016). Mäntymaa, Eero: Ikäarvioiden luvut julki – 90 ”alaikäistä” turvapaikanhakijaa todettiin täysi-ikäisiksi. Kotimaa. Yle (23.2.2016). Haarala, Joona: Alaikäiset turvapaikanhakijat saavat olla rauhassa Huittisissa. Kotimaa. Yle (19.4.2016a). Rautio, Marjatta: Epäily leimaa perheenyhdistämistä – ”Kaikki tuntuvat ajattelevan, että tässä on kyse petkutuksesta”. Kotimaa. 210 Anna-Kaisa Kuusisto & Jaakko Tuominen Media & viestintä 42(2019): 3 Yle (19.4.2016b). Rautio, Marjatta: Kaksi yritystä saada perhe Somaliasta Suomeen – toinen onnistui, toinen ei. Kotimaa. Yle (5.6.2016). Kuronen, Antti: Kansanedustaja huolissaan: ”On riski, että yksintulleita lapsia palautetaan lähtömaihin”. Kotimaa. Yle (16.9.2016). (Kirjoittajaa ei tiedossa.) Turvapaikanhakijoiden psyykkisessä pahoinvoinnissa ja itsemurhayrityksissä kasvua. Kotimaa. Yle (18.10.2016). Länkinen, Tiina: Suurin osa ikätestiin päätyneistä turvapaikanhakijoista paljastuu aikuisiksi. Kotimaa. Yle (26.10.2016). Numminen, Johanna: Calais’n pakolaisleiristä tuli savuava raunio. Ulkomaat. Yle (23.12.2016). Kuronen, Antti: Pakolaispojat ajautuvat seksikauppaan Ateenassa – ”Ällöttävää, miehet ovat niin vanhoja”. Ulkomaat. Kuvaviitteet Kuva A: Yle, Antti J. Leinonen (18.10.2016). Suurin osa ikätestiin päätyneistä turvapaikanhakijoista paljastuu aikuisiksi. Kotimaa. Kuva B: Yle (Ei kuvaajan nimeä) (8.9.2015). Mistä tietää, onko Sipilää kätellyt turvapaikanhakija 17-vuotias? Tiede usein apuna ikäselvityksissä. Kotimaa. Kuva C: AL, Kerola, Jaana (koonnut); Asmo Raimoaho & Hannu Mänttäri (grafiikka) (14.10.2016). ”Pelkosi vainosta ei ole perusteltua”. Kuva D: HS (Ei kuvaajan nimeä.) (15.4.2016). Viisaudenhammas kertoo turvapaikanhakijan iän. Kotimaa. Kirjallisuus Aas, Katja Franco (2005). ”The body does not lie”: Identity, risk and trust in technoculture. Crime, Media, Culture 2:2, 143–158. https://doi.org/10.1177/1741659006065401 Benson, Rodney (2013). Shaping migration news: A French-American comparison. Cambridge: Cambridge University Press. Chouliaraki, Lilie & Stolic, Tijana (2017). Rethinking media responsibility in the refugee “crisis”: a visual typology of European news Media, Culture & Society 39:8, 1162–1177. https://doi. org/10.1177/0163443717726163 Collier, John & Collier, Malcolm (1986). Visual anthropology. Photography as research method. Alberquerque: University of New Mexico Press. Esses, Victoria M.; Medianu, Stelian & Lawson, Andrea S. (2013). Uncertainty, threat, and the role of the media in promoting the dehumanization of immigrants and refugees. Journal of Social Issues 69:3, 518–536. https://doi.org/10.1111/josi.12027 Foucault, Michel (2003[1976]). Lecture 11, 17 March 1976. Teoksessa: Foucault, Michel (2003 [1976]). Society Must Be Defended: Lectures at the College de France. New York, Picador Press, 239–264. Frigyes, Paul (2018). Ensamkommande i medierna – före och efter flyktingkrisen 2015. Teoksessa Andersson Schwarz, Jonas; Frigyes, Paul; Hammarlund, Johan; Johansson, Bengt; Rapacioli, Paul; Selin, Henrik; Stenberg, Jacob & Truedson, Lars (toim.). Sverigebilden – om journalistik och verklighet. Tukholma: Institutet för mediestudier, 39–59. Gilmartin, Mary & Kuusisto-Arponen, Anna-Kaisa (2019). Borders and bodies: siting critical geographies of migration. Teoksessa: Mitchell, Katharyne; Jones, Reece & Fluri, Jennifer L. (toim.). Handbook on Critical Geographies of Migration, Edward Elgar, 18–29. https://doi. org/10.4337/9781786436030.00008 Godin, Maria & Doná, Giorgia (2016). “Refugee Voices,” New Social Media and Politics of Representation: Young Congolese in the Diaspora and Beyond. Refuge: Canada’s Journal on Refugees, 32:1. Hellman, Heikki & Haara, Paula (2018). Journalistit kulttuurisina välittäjinä: Mad Men -tv-sarjan legitimointi laatusarjana suomalaisessa lehdistössä 2008–2015. Media & viestintä 41:2, 97–122. https://doi.org/10.23983/mv.73064 Herz, Marcus & Lalander, Philip (2017). Being alone or becoming lonely? The complexity of portraying “unaccompanied children” as being alone in Sweden. Journal of Youth Studies 20:8, 1062–1076. https://doi.org/10.1080/13676261.2017.1306037 211 Horsti, Karina (2016). Visibility without voice: Media witnessing irregular migrants in BBC online news journalism. African Journalism Studies 37:1, 1–20. https://doi.org/10.1080/23743670.2015.1084585 Horsti, Karina & Pellander, Saara (2016). Mummot mediassa. Julkinen keskustelu kahdesta ”isoäititapauksesta” 2009-2010. Teoksessa: Fingerroos, Outi; Tapaninen, Anna-Maria & Tiilikainen, Marja. (toim.). Perheenyhdistäminen. Kuka saa perheen Suomeen, kuka ei ja miksi? Tampere: Vastapaino, 161–177. Huckin, Thomas (2002). Textual silence and the discourse of homelessness. Discourse & Society 13:3, 347– 372. https://doi.org/10.1177/0957926502013003054 Hynes, Patricia (2017). Trust and mistrust in the lives of forcibly displaced women and children. Families, Relationships and Societies 6:2, 219–37. https://doi.org/10.1332/204674317x14861127722366 Hynes, Tricia (2003). New issues in refugee research. The issue of “trust” or “mistrust” in research with refugees: choices, caveats and considerations for researchers. Geneva: Evaluation and Policy Analysis Unit, The United Nations Refugee Agency. Höijer, Birgitta (2004). The discourse of global compassion: the audience and media reporting of human suffering. Media, Culture & Society 26:4, 513–531. https://doi.org/10.1177/0163443704044215 Journalistin ohjeet ja liite (2014). Saatavilla: https://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet/ (luettu 15.4.2019). Kauko, Outi (2015). Yksinäisyys alaikäisten turvapaikanhakijoiden valottamana. Yhteiskuntapolitiikka 80:1, 35–45. Kaukko, Mervi (2015). Participation in and beyond liminalities. Action research with unaccompanied asylumseeking girls. ACTA UNIVERSITATIS OULUENSIS E Scientiae Rerum Socialium 156. Kaukko, Mervi; Korkiamäki, Riikka & Kuusisto, Anna-Kaisa (2019). Normatiivisesta etiikasta elettyyn kohtaamiseen: tutkimuksellista hengailua yksin tulleiden maahanmuuttajanuorten kanssa. Teoksessa: Rutanen, Niina & Vehkalahti, Kaisa (toim.). Tutkimuseettisestä sääntelystä elettyyn kohtaamiseen. Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka II. Nuorisotutkimusverkosto, 86–102. Korjonen-Kuusipuro, Kristiina; Kuusisto, Anna-Kaisa & Tuominen, Jaakko (2018). Everyday negotiations of belonging – Making Mexican masks together with unaccompanied minors in Finland. Journal of Youth Studies 22:4, 551-567. https://doi.org/10.1080/13676261.2018.1523539 Korjonen-Kuusipuro, Kristiina & Kuusisto, Anna-Kaisa (2019). Socio-material belonging – Perspectives for the intercultural lives of unaccompanied refugee minors in Finland. Journal of Intercultural Studies 40:4, 363–382. https://doi.org/10.1080/07256868.2019.1628725 Kuusisto-Arponen, Anna-Kaisa (2015). Ajatuksia myötätunnosta ja kivusta. Terra 127:2, 83–89. Kuusisto-Arponen, Anna-Kaisa (2016a). Perheettömiksi suojellut. Yksin tulleiden alaikäisten oikeus perheeseen. Teoksessa: Fingerroos, Outi; Tapaninen, Anna-Maria & Tiilikainen, Marja. (toim.). Perheenyhdistäminen. Kuka saa perheen Suomeen, kuka ei ja miksi? Tampere, Vastapaino, 89–109. Kuusisto-Arponen, Anna-Kaisa (2016b). Myötätunnon politiikka ja tutkimusetiikka Suomeen yksin tulleiden maahanmuuttajanuorten arjen tutkimisessa. Sosiologia 53: 4, 396–415. Kuusisto, Anna-Kaisa & Korjonen-Kuusipuro, Kristiina (2018a). Yksin tulleet nuoret hallinnan kohteena: suomalainen yhteiskunta näköalattomuuden vai toivon rakentajana? Puheenvuoro. Janus Sosiaalipolitiikan ja Sosiaalityön Tutkimuksen Aikakauslehti 26:4, 370–378. https://doi.org/10.30668/ janus.76480 Kuusisto, Anna-Kaisa & Korjonen-Kuusipuro, Kristiina (2018b). Miten kokemuksellista tietoa käyttäen voidaan parantaa yksin Suomeen saapuneiden maahanmuuttajanuorten asumista? Tiede ja edistys 43: 2, 152–158. Kuusisto-Arponen, Anna-Kaisa & Gilmartin, Mary (2019). Embodied migration and the geographies of care: the worlds of unaccompanied refugee minors. Teoksessa: Mitchell, Katharyne; Jones, Reece & Fluri, Jennifer L. (toim.). Handbook on Critical Geographies of Migration. Cheltenham: Edward Elgar, 80–91. Maahanmuuttovirasto, MIGRI (2015). Lapsen asian käsittely ja päätöksenteko maahanmuuttovirastossa. MIGDno/2013/1037. (Ohje saatavilla Maahanmuuttoviraston kirjaamosta.) Maahanmuuttovirasto, MIGRI (2019a). Toimeentuloedellytys. Saatavilla: http://migri.fi/ toimeentuloedellytys-suomesta-oleskeluluvan-saaneen-perheenjasenelle (luettu 12.4.2019). Maahanmuuttovirasto, MIGRI (2019b). Toimeentuloedellytys erilaisten oleskelulupien kohdalla. Saatavilla: https://migri.fi/toimeentulo (luettu 12.4.2019). Maasilta, Mari (2018). Maailma tulee kylään: vastaanottokeskuksen aikaansaama tunnekeskustelu. Teoksessa: Maasilta, Mari & Nikunen, Kaarina (toim.). Pakolaisuus, tunteet ja media. Tampere: Vastapaino, 48–70.