scieee AI-readable full text Open interactive document viewer

Vaativat tilanteet sijaishuoltotyössä

Eronen, Tuija,Laakso, Riitta

Full text

140 Vaativat tilanteet sijaishuoltotyössä Tuija Eronen & Riitta Laakso Johdanto Lastensuojelussa kaikki ei ole aina sitä, miltä ensisilmäyksellä näyttää. Tähän ajatukseen olemme törmänneet usein lastensuojelun tutkijoina. Niin myös tutkimuksessa, jonka aiheena ovat sijaishuollossa kohdattavat vaativat tilanteet. Sijaishuollossa ja lastensuojelussa tehtävän työn tutkimus on Suomessa vähäistä ja työn vaativuutta on aiemmissa kotimaisissa tutkimuksissa jäsennetty usein yhden työntekijäryhmän näkökulmasta (Laakso 2009; Hoikkala 2011; Mänttäri-van der Kuip 2015.) Tutkimushankkeessamme olemme halunneet laajentaa tätä näkökulmaa ja tarkastella sijaishuoltotyöhön liittyvää vaativuutta, jonka sekä sijaishuollon sosiaalityöntekijät, laitostyöntekijät että sijaisvanhemmat tunnistavat. Laajempi näkökulma on tärkeä ja mielekäs, koska sijaishuoltoon sijoitettujen lasten hyvinvointi syntyy tai on syntymättä yhteistyössä näiden eri toimijoiden kesken. Tutkijoina yllätyimme siitä, mistä sijaishuollon toimijat kertoivat, kun kysyimme heiltä sijaishuoltotyön vaativista tilanteista. Osa kertomuksista kiinnittyi arjen jokapäiväisiin tapahtumiin ja varsin tavallisilta kuulostaviin tilanteisiin: esimerkiksi lapsen lääkkeiden ottamisesta huolehtimiseen ja käytäntöön, että lääkkeet otetaan veden kanssa. Tutkimustamme ja tämän artikkelin kirjoittamista on ohjannut yhteinen kiinnostuksemme ymmärtää lastensuojelun sijaishuoltotyöhön liittyvää vaativuutta. Sijaishuollon kysymykset ovat liittäneet meidät tutkijoina tiedeyhteisöön ja kutsuvat meitä tarkastelemaan aihetta yhdessä ja erikseen aina uusista näkökulmista. Olemme tarkastelleet huostassa olevien lasten kokemuksia (Laakso 2016), huostaanotettujen lasten institutionaalisia polkuja (Eronen 2013), sijaishuoltopaikan valintaa (Laakso 2013), lastenkotia osana elämäntarinaa Published in Enroos R., Mäntysaari M. & Ranta-Tyrkkö S. (eds) Mielekäs tutkimus : Näkökulmia sosiaalityön tutkimuksen missioihin (pp. 140-161). Tampere: Tampere University Press. ISBN 978-952-03-0606-9. 2017. http:// urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0606-9. 141 Vaativat tilanteet sijaishuoltotyössä Mielekäs tutkimus lastenkodissa asuneiden kertomuksissa (Eronen 2012) ja lastenkotityön arkea (Laakso 2009). Sijaishuolto, lastensuojelulaitokset ja sijaishuollossa tehtävä työ eivät ole aiheita, jotka valitessaan tutkija kulkisi lapsipolitiikan valtavirrassa – päinvastoin, sijaishuollon kysymyksiin keskittyminen johdattaa tutkijan valtavirran ulkopuolelle. Lastensuojelun kehittämisessä pääpaino on vuosikymmenten ajan ollut ehkäisevien palveluiden ja avohuollon palveluiden kehittämisessä ja ajatuksessa huostaanottojen ehkäisemisestä. Tämä ideologis-poliittinen suuntaus on johtanut osittain sijaishuollon ja siellä tehtävän työn näkymättömyyteen (Eronen ym. 2010). Meille tämä sijaishuollon marginaalinen ja lapsipoliittisesti erityinen asema tekee tutkimisesta mielekästä ja merkityksellistä. Lastensuojelun sijaishuollosta on kyse silloin, kun lapsen kasvun ja kehityksen turvaamiseksi on päädytty lastensuojelun viimesijaiseen toimenpiteeseen eli huostaanottoon. Huostaanoton myötä lapsi useimmiten sijoitetaan perhehoitoon, ammatilliseen perhekotiin tai lastensuojelulaitokseen. Samalla pääasiallinen vastuu lapsen päivittäisestä huolenpidosta ja kasvatuksesta siirtyy sijaisvanhemmille tai laitoksen työntekijöille ja lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle. Käytämme kehittämäämme käsitettä ”sijaishuoltotyö” kuvaamaan tätä eri toimijoiden toteuttamaa huostaanotetun lapsen huolenpidosta ja hyvinvoinnista vastaamisen tehtävää. Käsitteen ”sijaishuoltotyö” käyttöön liittyy ajatuksemme sijaishuollossa toimivien eri ammattiryhmien, niin sosiaalityöntekijöiden, laitosten työntekijöiden kuin myös sijaisvanhempien, toteuttamasta lasten hyvinvoinnin turvaamistehtävästä. Vaikka eri toimijoiden vastuut painottuvat hiukan eri tavoin, eikä sijaisvanhempien tehtävää virallisesti määritellä palkkatyöksi, sijaishuoltotyössä eri toimijoita yhdistää jaettu yhteiskunnallinen vastuu huostaanotettujen lasten hyvinvoinnista ja lapsen hyvän elämän toteutumisesta. Sijaishuollossa toimivien sosiaalityöntekijöiden, lastensuojelun laitostyöntekijöiden ja sijaisvanhempien kokemuksiin pohjautuvia tutkimuksia on vähän (Helavirta ym. 2014). Heillä kaikilla on kuitenkin merkittävää kokemustietoa ja näkemystä sijaishuollon ajankohtaisista ilmiöistä. Sijaisvanhempien, laitosten työntekijöiden ja sosiaalityöntekijöiden kokemusten ja kertomusten kuu- 142 Tuija Eronen & Riitta Laakso Enroos, Rosi & Mäntysaari, Mikko & Ranta-Tyrkkö, Satu (toim.) leminen onkin tärkeää paitsi sijaishuollossa tehtävän työn luonteen ymmärtämisen vuoksi, myös sijaishuollon kehittämisen kannalta. Siksi keskitymme tässä artikkelissa sijaishuollossa toimivien työntekijöiden ja sijaisvanhempien näkemyksiin sijaishuollossa kohdattavista vaativista tilanteista. Tutkijoina emme lähtökohtaisesti määrittele, mitä vaativat tilanteet ovat, vaan keskiössä on se, mistä sijaishuollossa toimivat puhuvat vaativina tilanteina. Artikkelimme aineistona ovat kahden keskisuuren kaupungin sijaisvanhempien ja lastensuojelulaitosten työntekijöiden kirjoitelmat (12) sekä sijaishuollon sosiaalityöntekijöiden fokusryhmähaastattelut (kaksi ryhmää, joissa 11 työntekijää). Keskitymme tässä artikkelissa työntekijöitä erityisesti puhuttaneisiin vaativiin tilanteisiin. Nämä vaativat tilanteet liittyvät organisaatioiden ja toimintaympäristön jatkuvaan muutokseen, henkilökohtaisen vastuun korostumiseen ja arjen haasteellisuuteen. Sijaishuoltotyön luonnehdintaa Sijaishuoltotyö on sekä julkista huoltoa että henkilökohtaista hoivaa ja huolenpitoa. Julkisena huoltona sijaishuoltoa sekä eri toimijoiden velvollisuuksia ja toiminnan rajoja määritellään lainsäädännön avulla (esim. Lastensuojelulaki 417/2007). Tämä näkyy myös eri toimijoiden työssä työn erilaisina painotuksina. Laura Steckley ja Mark Smith (2011) jäsentävät näitä sijaishuoltotyön painotuksia käsitteiden caring about (huolehtiminen) ja caring for (hoiva) avulla. Caring about -käsite kuvaa sijaishuollon sosiaalityöntekijän tehtävää, jossa painottuu lasten oikeuksien toteutumisesta huolehtiminen sekä lasten tilanteen arviointi. Susanna Helavirta (2016) on tiivistänyt tämän tehtävän ja käyttänyt siitä käsitettä julkinen huoltaja. Sijaisperheissä ja laitoksissa tapahtuvassa hoivassa ja huolenpidossa (caring for) korostuu sen sijaan konkreettinen arjen ja yhteisen elintilan jakaminen lasten kanssa: lasten nukkumaanmenosta, ruokailusta ja läksyjen teosta huolehtiminen, lapsen tunteiden ja pahan olon käsittely sekä arkinen yhdessäolo (Laakso 2009). Harry Fergusonin (2010) tapaan ymmärrämme sijaishuoltotyön paikassa ja tilassa tapahtuvana työnä, jossa katseleminen, lasta kohti ja lapsen kanssa käveleminen, koskettaminen ja kuunteleminen antavat työntekijälle tietoa siitä, onko lapsi turvassa juuri sillä hetkellä kotonaan, koulussa tai sijaishuol- 143 Vaativat tilanteet sijaishuoltotyössä Mielekäs tutkimus topaikassa. Lasten ja nuorten kanssa tehtävässä työssä kosketusta on mahdotonta paeta. Sijaishuoltotyössä kosketus ja ruumiillisuus ovat läsnä myös negatiivisina ilmiöinä kuten lasten kiinnipito-, rajoittamisja väkivaltatilanteina sekä työntekijöiden määrittelemänä ja kokemana väkivaltana (Ellonen & Pösö 2010; Hoikkala 2014; 2011; 2003; Kunta 10 -tutkimus 2016). Sijaishuoltotyöhön julkisena huoltajuutena ja huolenpitotyönä liittyy sen intiimiyden ja sensitiivisyyden vuoksi vaade toimijoiden korkeasta etiikasta. Sarah Banks (1995, 26–27) on muotoillut sosiaalityön eettisiksi ohjeiksi seitsemän arvokkaan kohtaamisen perustekijää. Näitä ovat asiakkaan ainutlaatuisuuden tunnistaminen ja tunnustaminen, määrätietoinen tunteiden ilmaisu, hallittu emotionaalinen osallistuminen, asiakkaan hyväksyminen sellaisenaan, tuomitsemattomuus, itsemääräämisoikeuden tunnustaminen sekä luottamuksellisuus. Tällainen hyve-eettinen lähestyminen ei kuitenkaan yksin riitä hoivaja huolenpitotyössä kohdattujen haasteiden jäsentämiseen (Saurén & Kuhmonen 2014) eivät myöskään sosiaalityön yleiset eettiset periaatteet (Arki, arvot … 2013) tai lastensuojelun uudet laatusuositukset (Lastensuojelun … 2014). Siksi sijaishuoltotyön yhteydessä onkin korostettu enemmän hoivaetiikan kaltaista tilannekohtaista tarkastelua ja eettistä herkkyyttä (Holland ym. 2014; Holland 2010). Steckley ja Smith (2011) korostavat sijaishuoltotyön luonnetta käytännöllis-moraalisena työnä erotuksena teknis-rationaalista ajattelua korostavalle tulkinnalle. Sijaishuoltotyön ymmärtäminen käytännöllis-moraalisena painottaa sijaishuoltopaikan arjen käytäntöjen, kasvokkaisten kohtaamisten, lasten ja aikuisten välisten suhteiden sekä työssä yllättäen eteen tulevien tilanteiden merkitystä ja eettisyyden toteutumisen tarkastelua näissä arkisissa tilanteissa ja kohtaamisissa. Lastensuojelua tehdään muuttuvissa toimintarakenteissa: työtehtäviä uudelleen organisoidaan eri työntekijäryhmien kesken, kehitetään kuntien välistä yhteistyötä ja rakennetaan maakuntamallia. Nämä muutokset eivät voi olla vaikuttamatta sijaishuoltotyöhön, vaikka tutkimusten pohjalta tiedämmekin niistä erittäin vähän. Sijaishuoltotyön tekemisen reunaehdoissa ja organisoinnissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia myös sikäli, että työtä tehdään enää harvoin kunnan omistamissa laitoksissa, kuntatyöntekijänä. Viimeisimmän käytettävissä olevan tiedon mukaan suurin osa (84 %) lastensuojelun lai- 144 Tuija Eronen & Riitta Laakso Enroos, Rosi & Mäntysaari, Mikko & Ranta-Tyrkkö, Satu (toim.) tospaikoista oli vuonna 2009 yksityisten tuottamia (Heino 2009, 205). Uusin suuntaus on se, että monikansalliset palveluyritykset ostavat pienempiä laitoksia ja näin palvelujen tuottaminen keskittyy. Sijaishuoltopalvelujen yksityistäminen näkyy myös perhehoidossa. Palvelujen yksityistämisestä huolimatta kunnilla on edelleen päävastuu sijaishuollosta ja sen valvonnasta: valvoa lasten edun toteutumista ja hyvinvointia sijaishuollossa sekä valvoa kunnan alueella toimivia sijaishuoltopalveluja. Merkittävä osa tästä valvonnasta toteutuu lapsen asioista vastaavan, sijaishuollon sosiaalityöntekijän toimesta. Vuoden 2012 alussa astui voimaan lastensuojelulain muutos, jonka mukaan lapsen sijaishuolto on järjestettävä ensisijaisesti perhehoidossa. Tämä oli merkittävä lainsäädännön muutos, sillä aikaisemmin Suomessa ei ole lainsäädännön tasolla asetettu eri sijaishuoltomuotoja järjestykseen suhteessa toinen toisiinsa. Muutokset eri sijaishuoltomuotojen välillä näkyvät jo tilastoissa. Vuoden 2015 viimeisenä päivänä huostassa olleista lapsista (n=8 776) jo yli puolet (56 %) oli perhehoidossa, vastaavasti vuoden 2011 lopulla perhehoitoon oli sijoitettuna 49 % huostassa olleista lapsista (n=8 964). Perhehoitoon vuonna 2015 sijoitetuista lapsista 13,3 % (646) oli sijoitettu sukulaistai läheisperheisiin. Ammatilliseen perhekotihoitoon oli sijoitettuna 15 % prosenttia ja laitoksiin 25 %. Kiinnostavaa on, että maakuntien välillä on merkittäviä eroja eri sijaishuoltomuotojen käytössä. Pohjois-Pohjanmaa erottuu muista maakunnista. Siellä korostuu perhehoitoon sijoittaminen: huostassa olleista lapsista 72% oli perhehoidossa ja laitoksissa vain 16 %. Sen sijaan Etelä-Pohjanmaalla, Päijät-Hämeessä, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa oli perhehoidossa alle puolet huostassa olevista lapsista. Satakunta sijoittuu lähelle keskiarvoa maakuntana, jossa noin 60 % lapsista on perhehoidossa. (Lastensuojelu 2011; 2015.) Sijaishuollossa tehtävää työtä ja sen vaativuutta on vaikeaa tehdä näkyväksi. Tiedämme valtakunnallisten tilastojen pohjalta sijoitettujen lasten määrän vuoden viimeisenä päivänä ja lapsen sijoitusmuodon. Valtakunnallisia tilastoja lasten sijoitusten syistä ei ole saatavilla, ei myöskään tietoa siitä, miten monta työntekijää ja minkälaisella koulutuksella työskentelee sijaishuollossa. Vaikka perhehoitopainotteisuus näkyy tilastoissa, ei meillä ole tietoa perhehoitajien määrästä, taustoista eikä siitä, mikä on keskimääräinen perheeseen sijoitettujen lasten määrä. 145 Vaativat tilanteet sijaishuoltotyössä Mielekäs tutkimus Sijaishuollossa tehtävän työn vaativuutta on aikaisemmissa tutkimuksissa tarkasteltu lähinnä hoivaja huolenpitotyöhön (caring for) liittyvän arjen toistuvuuden ja yllätyksellisyyden, työn pitkäkestoisuuden, eettisen tilanneja tapauskohtaisuuden, emotionaalisen kuormittavuuden, työn ruumiillisuuden tai kehollisuuden sekä lasten vaikeutuneiden ongelmien näkökulmasta (Holland ym. 2014; Holland 2010; Steckley & Smith 2011; Hoikkala 2011; Laakso 2009). Työn vaativuus on yhdistetty myös työskentelyyn entistä vaativampien lasten ongelmien kanssa (Lehto 2011; Manninen 2013; Valkonen & Pasanen 2012) ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kokemaan vainoon (Oinonen 2016). Työntekijöiden työssään kohtaama vaino, väkivalta, väkivallan uhka sekä lasten entistä vaativammat ongelmat ovat tilanteita, joita ei voi sijaishuollossa ohittaa tai vähätellä. Sijaishuollossa tutkimuskiinnostus keskittyy usein ääri-ilmiöihin ja niiden rinnalla arjen toistuvat tilanteet ja niiden vaativuus jää varjoon ja vaille tutkimuksellista kiinnostusta (Eronen 2007). Aineisto ja analyysi Artikkelimme perustuu vuosien 2016 ja 2017 aikana kahdessa keskisuuressa kaupungissa toteutettuun tutkimushankkeeseen. Kyseiset kaupungit valikoituivat yhteistyökumppaneiksi siksi, että kummassakin kaupungissa lastensuojelu on organisoitu siten, että avohuollon sosiaalityö ja sijaishuollon sosiaalityö on eriytetty, perhehoito toteutetaan seudullisena yhteistyönä ja molemmissa kaupungeissa on omat lastensuojelulaitokset. Kyseiset kaupungit olivat heti ensimmäisten neuvottelujen jälkeen valmiit yhteistyöhön. Aineistonkeruu on tapahtunut vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa keväällä 2016 lähetimme yhteistyökaupunkiemme yhteyshenkilöiden kautta kirjoituspyynnöt sijaishuollon sosiaalityöntekijöille, lastensuojelulaitosten työntekijöille ja sijaisvanhemmille. Ajatuksena oli, että kirjoitelma-aineiston pohjalta jatkamme työskentelyä kummassakin kaupungissa työpajoissa. Kirjoitelmia vaativista tilanteista saimme kaiken kaikkiaan kaksitoista. Koska kirjoituksia laativat laitosten työntekijät ja sijaisvanhemmat ja saimme kirjoituspyyntöömme vastauksen vain yhdeltä sosiaalityöntekijältä, toteutimme kummassakin kaupungissa fokusryhmähaastattelun yhdessä sosiaalityöntekijöiden kanssa sosiaa lityöntekijöiden näkemyksen tavoittamiseksi. Haastatteluihin osallistui 146 Tuija Eronen & Riitta Laakso Enroos, Rosi & Mäntysaari, Mikko & Ranta-Tyrkkö, Satu (toim.) yksitoista sosiaalityöntekijää. Työntekijät tunsivat toinen toisensa jo ennestään ja myös me tutkijat olimme useille tuttuja eri yhteyksistä. Haastatteluissa tunnelma oli välitön ja keskusteluissa tuettiin toinen toisten esittämiä näkemyksiä, jatkettiin kertomalla samaan aiheeseen liittyvillä omilla kokemuksilla, mutta tuotiin esille myös muista poikkeavia näkemyksiä. Tutkijoina osallistuimme aktiivisesti keskusteluun kysyen tarkennuksia ja esittäen osallistujien kommentoitaviksi havaintojamme ja tiivistyksiä. Kirjoitelmissa ja fokusryhmähaastatteluissa oli samoja toistuvia teemoja. Kirjoitelmien ja fokusryhmähaastattelujen jälkeen olemme jatkaneet tutkimusta eri toimijoiden yhteisissä työpajoissa. Tämän artikkelin aineistoon työpajat eivät kuitenkaan sisälly, vaan aineistona ovat saamamme kirjoitelmat sekä sosiaalityöntekijöiden kanssa käydyt nauhoitetut ja litteroidut fokusryhmähaastattelut. Aineiston analysointi on toteutettu sisällönanalyysin periaatteita noudattaen sekä edennyt syklisesti ja dialogisesti tutkijatriangulaationa. Kumpikin tutkija on lukenut aineistoa ensin erikseen ja hahmottanut keskeisiksi tunnistamiaan vaativia tilanteita työntekijöiden puhunnan perusteella. Analyysimme kohteena olevat vaativat tilanteet tulivat työntekijöiden puheessa kuvatuiksi harmillisina, pahaa mieltä aiheuttavina, ammatillista epävarmuutta tuovina, epäoikeudenmukaisuutena tai jopa pelkoa ja turvattomuutta tuottavina. Vaativiin tilanteisiin liittyneet teemat muodostuivat ensimmäisessä analyysivaiheessa seuraaviksi: organisaatiomuutokset (epävarmuus omasta työstä, lasten sijoitusten jatkumisesta, prioriteettimuutokset), omien tunteiden reflek tointi (arvottomuuden tunne, yksin tekeminen, vastuun kantaminen ja tukea vaille jääminen, pelko), kriiseissä navigointi sekä myötätunto ja empatia lapsia ja vanhempia kohtaan. Analyysin seuraavassa vaiheessa olemme verranneet jäsennyksiämme keskustellen yhdessä. Aineiston analyysin aloittaminen erikseen sai meidät kummatkin hämilleen. Vaikka olimme molemmat lukeneet kirjoitelmat ja olleet mukana tekemässä fokusryhmähaastatteluja, pohdimme pitkään, millaisin käsittein työntekijöiden kertomuksia vaativista tilanteista voisi kuvata ja jäsentää. Ne eivät jäsentyneet aikaisempien tutkimusten tavoin asiakastilanteisiin tai työntekijän työssään kohtaamaan painostukseen tai uhkatilanteisiin. Meidän molempien tutkijoiden tulkinta oli, että vaativuus sijaishuoltotyössä kiinnittyi 147 Vaativat tilanteet sijaishuoltotyössä Mielekäs tutkimus tilanteisiin, joihin liittyi vallitsevan asiantilan ja tavoitellun välinen epäsuhta. Päädyimme englanninkieliseen käsitteeseen ”mismatching”, jonka suomenkielinen vastine epäsuhta tavoittaa vain osin tulkintamme sijaishuoltotyön vaativuudesta. Mismatching-käsite viittaa siihen, että sijaishuoltotyön vaativuudessa on kyse eri tasoilla näyttäytyvästä epäsuhdasta. Tätä eri tasoille kiinnittyvää epäsuhtaa kuvaamme tarkemmin seuraavassa luvussa. Sijaishuoltotyön vaativuus – epäsuhta tavoitellun ja vallitsevan välillä Analyysin tuloksena olemme jäsentäneet aineistomme pohjalta sijaishuoltotyön vaativuuden kolmeen teemaan: 1) jatkuvat organisatoriset muutokset ja niiden synnyttämä epäsuhta, 2) yhteiskunnallisen ja henkilökohtaisen vastuun välinen epäsuhta sekä 3) suunnitelmallisuuden ja tilannekohtaisuuden välinen epäsuhta. Jatkuvat organisatoriset muutokset ja niiden synnyttämä epäsuhta Haastattelemamme sijaishuollon toimijat kertovat työn tekemisen reunaehdoissa tapahtuneista merkittävistä muutoksista. Työntekijöiden määrä suhteessa asiakkaisiin on puhututtanut jo pitkään lastensuojelun sosiaalityössä. Kysymys työn resursoinnista on ollut esillä monissa lastensuojelua ja sen kehittämistä koskevissa selvityksissä (Toimiva lastensuojelu 2013; Valtiontalouden tarkastusvirasto 2012). Sijaishuollon sosiaalityöntekijöiden kokemuksena tilanne ei ole tästä huolimatta muuttunut. Suuret asiakasmäärät ovat edelleen merkittävä syy kokemukseen työn raskaudesta ja vaativuudesta. Niin, kohtuuttomuus, kyl mä koen että, jos mul on asiakkaita yli 50 ja oikeesti niin ku mä sanoin, et ei ykskään ei oo pieni asia, niin, siihen liittyy myös sit se syyllisyys sillai et ku mä koen kohtuuttomasti et mä en pysty esimerkiks tekee niitä soittoja sijaisperheeseen, et hei, mitä teil kuuluu. Jos mä soitan ni mul on aina joku asia, jotta saadaan joku asia eteenpäin. Niin laki vaatii ja muualta tulee paineita, siit et sä teet hyvin, sen työsi, ettet sä ainakaan riko lakia, periaatteessa, niin, ja sit kuitenki kohtaisit ja tunnistaisit ne tunteet, niin ne vaatimukset tuntuu välillä kohtuuttomilta, siihen määrään. (sosiaalityöntekijä 2) 148 Tuija Eronen & Riitta Laakso Enroos, Rosi & Mäntysaari, Mikko & Ranta-Tyrkkö, Satu (toim.) Työntekijät kokevat, että suuresta asiakasmäärästä johtuen heille ei jää mahdollisuutta kysellä lapsen ja sijaisvanhemman kuulumisia muulloin kuin lain edellyttämissä asiakassuunnitelmaneuvotteluissa tai muissa vastaavissa lain määrittelemissä tilanteissa. Aineisto-ote tekee näkyväksi myös sen, että sijaishuollon sosiaalityössä on kyse vastuullisesta lapsen turvallisuuden varmistamiseen liittyvästä työstä ja syyllisyydestä, jota työntekijät kokevat joutuessaan tekemään työtään kohtuuttomiksi kokemissaan olosuhteissa. Suurten asiakasmäärien ohella työntekijöiden vaihtuminen lisää sijaishuoltotyön kuormittavuutta. Aineistossamme niin sosiaalityöntekijät, laitosten työntekijät kuin myös sijaisvanhemmat puhuvat henkilövaihdoksista ja siitä, kun ”ei tiedä mistä tuulee”. Sijaishuoltotyö ymmärretään ennen kaikkea suhteisiin kiinnittyvänä työnä. Yleisistä ja työyhteisön yhteisistä linjauksista huolimatta sillä, kenen kanssa töitä tehdään, on väliä. Tässä tehtävässä se semmonen vaativa. Mun mielestä semmonen luottamuksen lunastaminen, eli nyt kun uutena sosiaalityöntekijänä kättelin yhtä sijaisäitiä, se oli vihanen mulle ja sano et mä oon heidän kuudes sosiaalityöntekijä, ja mä pyysin viran puolesta anteeks, et tää aika on tämmöstä … Ja sitten yks sijaisäiti sano mulle kauheen hyvin, että aina pelottaa kun tulee uus sosiaalityöntekijä, kun ei tiedä mistä nyt tuulee. (sosiaalityöntekijä 3) Määräaikaiset työsuhteet ja työntekijöiden vaihtuminen tarkoittavat erityisesti sijaisvanhemmille oman yksityisyyden avaamista ja jakamista useiden eri sosiaalityöntekijöiden kanssa. Myöskään sosiaalityöntekijälle suhteen ja luottamuksen rakentaminen sijaisvanhemman kanssa ei ole helppoa silloin, kun itse on jo kuudes lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä. Kohtuuttomaksi koetun työmäärän ja työntekijöiden vaihtuvuuden ohella haastatteluissa kuvataan työtehtävien uudelleenjärjestelyä ja sen seurauksia. Tehtävien uudelleen järjestelyt näkyvät erityisesti sijaishuollon sosiaalityössä. Samalla kun tuottavuuden nimissä useissa kunnissa on lastensuojelun sosiaalityössä vähennetty toimistohenkilökuntaa, heille aikaisemmin kuuluneita työtehtäviä on siirtynyt sijaishuollon sosiaalityöntekijöille. Tämän seurauksena iso osa sosiaalityöntekijöiden työajasta menee toimistotyöhön ja erilaisten laskujen käsittelyyn ja huostaanotettujen lasten tapaaminen jää sen vuoksi vähemmälle. 155 Vaativat tilanteet sijaishuoltotyössä Mielekäs tutkimus sitte veden kanssa illalla. No sit tää poika osaa olla vähä hankala ja hän oli kerran sanonu et hän ei ota veden kans, et hän haluu mehuu. Sit ohjaaja oli sanonu ’et varmaan saa mehuu’. Ja lääke oli jääny ottamat. Mä suutuin siit ihan hirveesti ja sanoin, että se on aivan sama, että minkä kanssa se poika sen ottaa, että kuhan se vaan ottaa sen joka ilta. (sosiaalityöntekijä 4) Tilannetta voidaan tulkita osoituksena laitoksen joustamattomasta kasvatustyylistä, mutta myös lapsen lääkkeidenottoon liittyvän tehtävän laiminlyönnistä. Episodia voi tulkita myös toisin, sillä sijoitettujen lasten kanssa toimimiseen liittyy monia kirjoitettuja ja kirjoittamattomia näkemyksiä hyvästä kasvatuksesta. Yksi keskeinen on pyrkimys suunnitelmallisuuteen, johdonmukaisuuteen ja tasavertaisuuteen lasten kesken. Yhdenmukaiset säännöt esimerkiksi lääkkeet otetaan veden kanssa, voidaan näin ajatella laitoksessa lasten johdonmukaisena kasvatuksena. Sääntöjen kirjaamista ja niiden yhdenmukaista noudattamista pidetään yhtenä sijaishuoltotyön laadun ja lasten oikeuksien toteutumisen takeena. Säännöt sitovat myös työntekijää. Laitoksessa työntekijän toistuvaa säännöistä joustamista voidaan pitää lojaalisuusristiriitana suhteessa muihin työntekijöihin ja samalla nähdä sen horjuttavan johdonmukaista kasvatusta. Sijaishuoltotyössä merkittävä osa kanssakäymisestä lasten kanssa edellyttää työntekijältä tilannekohtaista harkintaa, tilannetajua ja tilannetietoisuutta. Konkreettinen esimerkki lääkkeiden otosta ei kerro sitä, miksi työntekijä on päätynyt kyseiseen ratkaisuun. Sen sijaan esimerkki paljastaa sijaishuoltotyössä läsnä olevan jännitteen suunnitelmallisuuden ja tilannekohtaisuuden välillä. Epäsuhtaisuuden koreografia sijaishuoltotyössä Olemme tarkastelleet artikkelissamme sijaishuoltotyötä kysyen, mitä ovat työn vaativat tilanteet työntekijöiden kertomina. Aineistonamme ovat lastensuojelulaitosten työntekijöiden ja sijaisvanhempien kirjoittamat kertomukset ja sosiaalityöntekijöiden fokusryhmähaastattelut. Aineistolähtöisen analyysin tuloksena vaativat tilanteet määrittyivät kolmeen pääteemaan, jotka otsikoimme 1) jatkuvat organisatoriset muutokset ja niiden synnyttämä epäsuhta, 2)yhteiskunnallisen ja henkilökohtaisen vastuun epäsuhta ja 3) suunnitelmallisuuden ja tilannekohtaisuuden välinen epäsuhta. Teemat eivät ole erillisiä 156 Tuija Eronen & Riitta Laakso Enroos, Rosi & Mäntysaari, Mikko & Ranta-Tyrkkö, Satu (toim.) vaan ne kietoutuvat toisiinsa ja ovat yhtäaikaisesti läsnä monissa vaativiksi määritellyissä tilanteissa. Jatkuvat organisatoriset muutokset aiheuttavat vaativia tilanteita kaikille sijaishuoltotyötä tekeville. Organisatoriset muutokset konkretisoituvat suurina asiakasmäärinä, työntekijöiden vaihtumisena ja työtehtävien uudelleen järjestelyinä. Työntekijämäärän niukkuus heijastuu sijaishuoltotyössä suoraan lasten ja vanhempien kanssa tehtävään työhön. Sijaishuoltotyön kuormittavuus ja työntekijämäärän niukkuus ei ole uusi tutkimustulos. Aikaisempien tutkimustulosten (esim. Saarinen ym. 2012) kanssa yhdenmukaisena se on kuitenkin merkittävä sikäli, että se kertoo poliittisesta haluttomuudesta korjata jo pitkään tiedossa ollutta ja vallinnutta tilannetta. Sijaishuoltotyön kehittämisessä katse tulisi tutkimuksemme tulosten pohjalta suunnata resurssien riittävyyden ohella esimiestyöhön ja siihen, että työntekijät kokisivat saavansa esimiehiltään tukea. Tutkimuksessamme työntekijöiden luottamus esimiesten tukeen näyttäytyi ohuena tai peräti omaa työtä mitätöivänä ja syyllistävänä. Yksi keskeinen sijaishuoltotyön epäsuhta paikantuukin tutkimuksessamme työntekijöiden johtamisodotusten ja vallitsevan johtamistodellisuuden välille. Tämä sama johtamiskulttuuriin liittyvä ilmiö näkyy sosiaalialalla sijaishuoltoa laajempana kysymyksenä. Maija Mänttäri-van der Kuip (2015) on todennut tutkimuksessaan, että sosiaalityössä työskentelevät luottavat enemmän työtoverien ammatilliseen vertaistukeen kuin esimiesten antamaan tukeen. Tutkimuksessamme työntekijöiden kertomuksissa korostuvat työn tuottavuuden tavoitteluun ja työtehtävien uudelleen järjestelyyn liittyvät jatkuvat muutokset. Sosiaalityöntekijöiden työaikaa käytetään yhä enemmän toimistotehtäviin. Työn tuloksellisuuden mittarit, jotka ovat usein määrällisiä, eivät työntekijöiden mukaan tavoita työn keskeistä sisältöä. Työntekijät pitävät sijaishuoltotyössä keskeisenä sen suhdeperustaisuutta. Tämä johtaa puolestaan epäsuhtaan ja eettiseen jännitteeseen sen välillä, mitä pidetään työssä tärkeänä ja millaiseksi työ todellisuudessa muodostuu. Havaintomme on samansuuntainen kuin Maija Mänttäri-van der Kuipin (2013) tutkimuksessa, jossa lähes 40 prosenttia sosiaalityöntekijöistä koki, että heidän mahdollisuutensa tehdä sosiaalityötä ammattieettisesti oli heikentynyt kuluneen kolmen vuoden ai- 157 Vaativat tilanteet sijaishuoltotyössä Mielekäs tutkimus kana. Samanaikaisesti työntekijöiden selontekoja tilintekovelvollisuus oli lisääntynyt taloudellis-tuloksellisen ideologian korostumisen myötä. Anna Metteri ja Kaisa-Elina Hotari (2011) ovat todenneet, että kun ”työntekijät eivät pysty työssään noudattamaan ammatillisia ja eettisiä tavoitteitaan, vaan joutuvat toimintaympäristön esteiden takia tekemään moraalisia kompromisseja, seurauksena on eettinen kuormitus”. Tutkimuksemme tulokset tekevät näkyväksi sijaishuoltotyöhön liittyviä vaativia tilanteita, joissa työntekijät ottavat henkilökohtaista vastuuta lasten hyvinvoinnin turvaamisesta, silloin kun organisaatio ei toimi toivotulla tavalla. Toimintaympäristön eettistä kuormitusta ja moraalisia kompromisseja pyritään lievittämään ottamalla enemmän henkilökohtaista vastuuta. Moraalinen vastuu asiakkaiden hyvinvoinnista ja toisaalta kokemus vähäisistä mahdollisuuksista vaikuttaa oman työn rakenteellisiin epäkohtiin, johtavat tähän ratkaisuun. Väitämme, että vaikka työntekijöiden henkilökohtaiset ratkaisut näyttävätkin yksilötasolla toimivilta, lapsen edun mukaisilta ja ammatillisesti harkituilta, ne eivät ratkaise laajemmin sijaishuoltotyöhön liittyviä rakenteellisia ongelmia. Kolmantena vaativien tilanteiden teemana nostimme esiin suunnitelmallisuuden ja tilannekohtaisuuden epäsuhdan, joka liittyy kaikkien sijaishuoltotyötä tekevien työhön. Tähän epäsuhtaan liittyvät vaativat tilanteet ovat päivittäisiä sijaishuoltotyössä. Nämä ovat työntekijöiden arjen keskellä tekemiä nopeita päätöksiä siitä, miten juuri nyt kyseisessä tilanteessa toimitaan. Tämän epäsuhdan seuraukset tulevat näkyviin sijaishuoltoon sijoitettujen lasten arjessa ja erityisesti näiden tilanteiden tarkempi tutkiminen yhdessä sekä työntekijöiden että lasten kanssa olisi jatkossa tärkeää. Tämä vaativuus liittyy työntekijöiden tekemään ammatilliseen arviointiin siitä, tuleeko tilanteessa harkita vai noudattaa yleisiä sääntöjä ja suunnitelmia eli ”otetaanko lääkkeet” vai ”otetaanko lääkkeet veden kanssa”. Näissä arkisissa tilanteissa tuotetaan sijaishuoltoon sijoitetuille lapsille kokemuksia joko hyvinvoinnista, jatkuvuudesta ja välittämisetä tai ennustamattomuudesta, leimaamisesta ja kaltoinkohtelusta. Näissä tilanteissa syntyvät sijaishuollossa elettyyn lapsuuteen liittyvät niin hyvät kuin huonot muistot, joita kannetaan läpi elämän (myös Eronen 2012; Hytönen ym. 2016). 158 Tuija Eronen & Riitta Laakso Enroos, Rosi & Mäntysaari, Mikko & Ranta-Tyrkkö, Satu (toim.) Sijaishuoltotyön vaativien tilanteiden tarkastelu työntekijöiden näkökulmasta on ollut meille tutkijoina yllätyksellinen, mielekäs ja avartava matka. Tieto, jota työntekijöiden kirjoitusten ja fokusryhmähaastattelujen kautta tavoitetaan vaativista tilanteista, on paikallista. Sen sijaan epäsuhta, joka liittyy ylipäänsä sijaishuoltotyön toteuttamisen vaativuuteen, on tunnistettavissa myös kansainvälisessä tutkimuksessa. Kanadalainen laitostutkija James P. Anglin (2002) käyttää kongruenssin käsitettä kuvaamaan laadukkaan sijaishuoltotyön edellytyksiä. Hänen mukaansa sijaishuoltotyön kaikkien tasojen, lastensuojeluja kasvatusideologian, organisaation rakenteiden, johtamisen sekä lasten ja työntekijöiden kohtaamisen tulee olla linjassa keskenään. Tutkimuksemme tulokset kertovat merkittävästä epäsuhdasta ja jännitteestä näiden eri tasojen välillä. Suhdeperustainen työ, hyvään kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen lasten kanssa pyrkiminen on tärkeää, mutta se ei poista työn rakenteellisia ongelmia. Johtopäätöksemme tulevat lähelle Anna Metterin (2012) pohdintoja palvelujärjestelmässä syntyvien kohtuuttomien tilanteiden ratkaisemisesta. Näemme, että myös sijaishuoltotyössä on yhdistettävä suhdeperustainen asiakastyö ja rakenteellinen työ, jotta on mahdollista ehkäistä sekä asiakkaiden että työntekijöiden sosiaalista ja institutionaalista hylkäämistä. 159 Vaativat tilanteet sijaishuoltotyössä Mielekäs tutkimus Kirjallisuus Anglin, James P. (2002) Pain, Normality and the Struggle for Congruence: Reinterpreting Residential Care for Children and Youth. New York: Routledge. Arki, arvo, elämä, etiikka (2013) Sosiaalialan ammattilaisen eettiset ohjeet. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry. www.talentia.fi/files/558/ Etiikkaopas_2013_net.pdf (luettu 4.9.2015). Banks, Sarah (1995) Ethics and Values in Social Work. Lontoo: Palgrave, Macmillan. Ellonen, Noora & Pösö, Tarja (2010) Lasten väkivaltakokemukset lastensuojelulaitoksissa ja sijaisperheissä. Yhteiskuntapolitiikka 75 (1), 34–44. Eronen, Tuija (2007) Katsaus 2000-luvulla julkaistuun suomalaiseen lastensuojelu tutkimukseen. http://www.sosiaaliportti.fi/File/2f272051-7b88-4b1c-b0b655b1c3beee3e/2000-luvulla%20julkaistu%20lastensuojelututkimus%2007.pdf (Luettu 14.1.2016). Eronen, Tuija (2012) Lastenkoti osana elämäntarinaa. Narratiivinen tutkimus lastenkodissa asuneiden kertomuksista. Acta Universitais Tamperensis 1713. Tampere: Tampere University Press. Eronen, Tuija (2013) Viisi vuotta huostaanotosta. Seurantatutkimus huostaanotettujen lasten institutionaalisista poluista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportteja 4. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Eronen, Tuija & Laakso, Riitta & Pösö, Tarja (2010) Now you see them and now you don’t. Institutions in Finish Child Protection Policy. Teoksessa Hannele Forsberg & Teppo Kröger (toim.) Social work and child welfare politics. Through Nordic lenses. Bristol: Policy Press, 147–159. Ferguson, Harry (2010) Walks, Home Visits and Atmospheres: Risk and the Everyday Practices and Mobilities of Social Work and Child Protection. The British Journal of Social Work 40 (4), 1100–1117. Heino, Tarja (2009) Lastensuojelu – kehityskulkuja ja paikannuksia. Teoksessa Johanna Lammi-Taskula, Sakari Karvonen & Salme Ahlström (toim.) Lapsiperheiden hyvinvointi 2009. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 198–213. Helavirta, Susanna (2016) Lapsen asioista vastaaminen huostaanoton jälkeen sosiaalityöntekijöiden kuvaamana. Teoksessa Rosi Enroos, Tarja Heino & Tarja Pösö (toim.) Huostaanotto – Lastensuojelun vaativin tehtävä. Tampere: Vastapaino. Helavirta, Susanna & Laakso, Riitta & Pösö, Tarja (2014) Huostaanoton kuva suomalaisen tutkimuksen valossa. Janus 22(3), 288–298. Holland, Sally & Williams, Annie & Forrester, Donald (2014) Navigating ethical moments when researching substance misuse with parents and their children. Qualitative Research 14(4), 411–427. Holland, Sally (2010) Looked After Children and the Ethic of Care. British Journal of Social Work 40 (6), 1664–1680. 160 Tuija Eronen & Riitta Laakso Enroos, Rosi & Mäntysaari, Mikko & Ranta-Tyrkkö, Satu (toim.) Hoikkala, Susanna (2003) ’Mikä on väkivaltaa, mikä ei’ – Työntekijöiden tulkintoja nuorten väkivallattoman käyttäytymisen tukemisesta helsinkiläisissä lastensuojelulaitoksissa syksyllä 2002. Helsingin kaupunki tutkimuksia 5. http://www. hel.fi/hki/sosv/fi/Julkaisut/Tutkimuksia. (luettu 4.5.2017). Hoikkala, Susanna (2011) Ratsauksia ja kusitestejä. Päihdeja huumekontrolli lastensuojelulaitoksessa. Teoksessa Mirja Satka, Leena Alanen, Timo Harrikari & Elina Pekkarinen (toim.) Lapset, nuoret ja muuttuva hallinta. Tampere: Vastapaino, 243–278. Hoikkala, Susanna (2014) Kiinnipito lastenkodissa. Pelastakaa Lapset ry:n julkaisusarja nro 23. Helsinki: Pelastakaa Lapset ry. Hytönen, Kirsi-Maria & Malinen, Antti & Salenius, Paula & Haikari, Janne & Markkola, Pirjo & Kuronen, Marjo & Koivisto, Johanna (2016) Lastensuojelun sijaishuollon epäkohdat ja lasten kaltoinkohtelu 1937–1983. Sosiaalija terveysministeriön raportteja ja muistioita 22. Helsinki: Sosiaalija terveysministeriö. Kunta 10 -tutkimus (2016) Helsinki: Työterveyslaitos. Laakso, Riitta (2009) Arjen rutiinit ja yllätykset – etnografia lastenkotityöstä. Acta Universitatis Tamperensis 1444. Tampere: Tampere University Press. Laakso, Riitta (2013) Mistä koti huostaan otetulle lapselle? Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksia 73. Verkkojulkaisu. Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö. Laakso. Riitta (2016) Huostaanotto ja muutokset lasten elämässä. Teoksessa Rosi Enroos, Tarja Heino & Tarja Pösö (toim.) Huostaanotto – Lastensuojelun vaativin tehtävä. Tampere: Vastapaino. Lastensuojelu 2015. Suomen virallinen tilasto. Lastensuojelu. Helsinki: thl. Lastensuojelu 2011. Suomen virallinen tilasto. Lastensuojelu. Helsinki: thl. Lastensuojelulaki 417/2007. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417 (luettu 23.2.2017). Lastensuojelun laatusuositus (2014) Sosiaalija terveysministeriön julkaisuja 4. http:// urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3488-7 (luettu 4.9.2015). Lehto-Salo, Pirkko (2011) Koulukoti – nuoren toinen mahdollisuus? Mielen terveydenhäiriöiden, oppimisvaikeuksien ja perheongelmien kirjo kehittämishaasteena. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 414. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Manninen, Marko (2013) Koulukotiin sijoitettujen nuorten oirekuva ja ennuste. Tutkimuksia 112. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Metteri, Anna (2012) Hyvinvointivaltion lupaukset, kohtuuttomat tapaukset ja sosiaalityö. Acta Universitatis Tamperensis 1778. Tampere: Tampere University Press. Metteri, Anna & Hotari, Kaisa-Elina (2011) Eettinen kuormitus ja toimintaympäristö nuorten palveluissa. Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja. Jyväskylä: ps-kustannus, 67–92. Mänttäri-van der Kuip, Marja (2013) Julkinen sosiaalityö markkinaistumisen armoilla? Yhteiskuntapolitiikka 78(1), 5–19. 161 Vaativat tilanteet sijaishuoltotyössä Mielekäs tutkimus Mänttäri-van der Kuip, Marja (2015) Sosiaalityöntekijöiden työyhteisölliset voimavarat subjektiivisen työhyvinvoinnin selittäjänä kunnallisessa sosiaalihuollossa. Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 13(1), 3–19. Oinonen, Marjo (2016) Työnsä vuoksi vainotut. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kokemuksia vainotuksi tulemisesta ja siitä selviämisestä. Sosiaalityön lisensiaatintutkimus. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus. Tampere: Tampereen yliopisto. Saarinen, Arttu & Blomberg, Helena & Kroll, Christian (2012) Liikaa vaadittu. Sosiaalityöntekijöiden kokemukset työnsä kuormittavuudesta ja ristiriitaisuudesta Pohjoismaissa. Yhteiskuntapolitiikka 77(4), 403−418. Saurén, Kirsi-Marja & Kuhmonen, Petri (2014) ”Katsaus työn uuteen ruumiillisuuteen – ammatillisista hyveistä hyvän esittämiseen”. agon, http://agon.fi/article/katsaustyon-uuteen-ruumiillisuuteen-ammatillisista-hyveista-hyvan-esittamiseen/. Julkaistu 11.8.2014. (luettu 3.8.2015). Steckley, Laura & Smith, Mark (2011) Care Ethics in Residential Child Care: A Different Voice. Ethics and Social Welfare 5(2), 181−195. Toimiva lastensuojelu. Selvitysryhmän loppuraportti (2013) Sosiaalija terveys minis teriön raportteja ja muistioita 19. Helsinki: Sosiaalija terveysministeriö. Valkonen, Maarit & Pasanen, Timo (2012) Nuorten kokemuksia Helsingin Diakonissalaitoksen intensiivihoidosta. Yhteiskuntapolitiikka 77(3), 302–309. Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomus 2012. Tuloksellisuustar kas tus kertomus 6/Lastensuojelu. https://www.vtv.fi/julkaisut/ tuloksellisuustarkastuskertomukset/2012/lastensuojelu.4814.xhtml (luettu 4.8.2015).