Realistinen optimismi ja toiveikkuus : ammatillisen kuntoutuksen osapuolten näköalat suomalaiseen työelämään

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY-NC-ND 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/ Realistinen optimismi ja toiveikkuus : ammatillisen kuntoutuksen osapuolten näköalat suomalaiseen työelämään © Kirjoittajat & Työelämän tutkimus, 2020 Published version Haapakoski, Kaisa; Åkerblad, Leena Haapakoski, K., & Åkerblad, L. (2020). Realistinen optimismi ja toiveikkuus : ammatillisen kuntoutuksen osapuolten näköalat suomalaiseen työelämään. Työelämän tutkimus, 18(3), 197- 211. https://doi.org/10.37455/tt.97973 2020 n 197 Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 18 (3) – 2020 ARTIKKELIT n Tässä artikkelissa tarkastelemme Kelan työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen osapuolten kuvauksia suomalaisesta työelämästä. Keskitymme erityisesti työelämään liittyvien myönteisten näköalojen ja niissä esiintyvän optimismin analysointiin. Toivo ja optimismi ovat aiemmissa tutkimuksissa osoittautuneet merkityksellisiksi tekijöiksi työhön paluun prosesseissa. Aineiston muodostivat kuntoutujien, omaohjaajien ja työnantajien haastattelut (47 kappaletta). Kuntoutuksen kaikkien osapuolten puheesta tunnistettiin myönteisiä näköaloja ja erilaisia optimismin muotoja. Optimismia esiintyi suhteessa työhön osallistumisen rakenteellisiin reunaehtoihin, kuten työkulttuuriin ja muutospotentiaalin tunnistamiseen. Lisäksi painottuivat omakohtaiset suunnanmuutoksen mahdollisuudet. Erityisesti omaohjaajilla korostui myös osatyökykyisten asemaa koskeva huolipuhe. Osatyökykyisten asema polarisoituvilla työmarkkinoilla sekä tasavertaisen ja osallisuutta mahdollistavan työelämän rakentaminen olivat kaikille osapuolille keskeisiä kysymyksiä. Am matillisen kuntoutuksen osapuolten optimismi tarkentuikin realistiseksi optimismiksi, jossa tulevaisuutta koskeva toiveikkuus on mahdollista, vaikka tavoitteiden saavuttamiseen vaikuttavat myös muutosta vaativat rakenteelliset reunaehdot. Abstrakti Johdanto Työelämän ulkopuolelle ja laidalle sijoittuu usei - ta ryhmiä, joiden työmarkkina-asema ja muu elämäntilanne, kuten terveys ja taloudellinen toimeentulo, ovat heikkoja (esim. Leeman ym. 2018). Suomalaisen työelämän tilasta käydään paljon julkista keskustelua, mutta vähemmän on tutkittua tietoa siitä, miten erityisesti työelämän marginaalissa olevat näkevät tämänhetkisen työelämän. Työelämän tutkimuksessa onkin tärkeää ottaa huomioon myös huono-osais- ten, pienituloisten ja pitkäaikaistyöttömien ryh - mät (Kirjoittajakollektiivi 2017). Tässä artikkelissa näemme, että työmarkkinoiden ja työelämän tutkimuksen kannalta erityisiin ryhmiin kuuluvat myös työkyvyltään heikommassa ase - massa olevat. Heidän kohdallaan sairaudet, vam - mat ja elämäntilanteeseen liittyvät ristiriidat haittaavat työssä selviytymistä. Kelan ammatillisiin kuntoutuspalveluihin osallistuvat kuuluvat usein tämänkaltaiseen ryhmään. Tässä artikkelissa tarkastelemme ammatillisen kuntoutuksen eri osapuolten kuvauksia suomalaisesta työelämästä. Analysoimme moninäkökulmaista haastatteluaineistoa, joka on Kaisa Haapakoski & Leena Åkerblad Realistinen optimismi ja toiveikkuus: ammatillisen kuntoutuksen osapuolten näköalat suomalaiseen työelämään 198 n ARTIKKELIT Realistinen optimismi ja toiveikkuus: ammatillisen kuntoutuksen osapuolten näköalat ... Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 18 (3) – 2020 kerätty Kelan työllistymistä edistävää ammatillista kuntoutusta (TEAK) koskevan tutkimuksen yhteydessä. Tutkimus on toteutettu osana Kelan laajempaa Muutos-hanketta (Kela 2015). TEAK-tutkimuksessa arvioitiin vuonna 2017 alkaneen Kelan työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen toimivuutta (Haapakoski ym. 2020). Ammatillisen kuntoutuksen toimivuuteen liittyy se, miten kuntoutujan työkyky voi kohentua ja miten työolosuhteita voidaan muokata siten, että työssä selviytyminen olisi mahdollista. Lydellin ja kumppaneiden (2011) tutkimuksessa sai rauksia ja työkykyongelmia kohdanneiden henkilöiden optimistiset ja toiveikkaat kuvaukset tulevaisuudesta ja työelämästä tukivat nopeaa työhönpaluuta. Hitaampaan työhönpaluuseen yhdistyivät puolestaan kuvaukset työelämään liittyvistä esteistä sekä epäröinti (emt.). Myös urasuunnittelussa ja oman alan etsimisessä toivolla on oma merkityksensä (esim. Hirschi ym. 2014). Santilli ja kumppanit (2017) toteavat, että toiveikas ja optimistinen suuntautuminen tulevaisuuteen saattaa olla työuralle sopeutumisen ja elämänlaadun kannalta hyvin kontekstikohtaista: toiveikkuudella voi olla merkitystä erityisesti ympäristöissä, joissa uravalinnat tehdään varhain ja sopeutumisen mahdollisuudet nähdään rajallisina. Tässä artikkelissa pyrimmekin tunnistamaan, millaisia työelämään liittyviä tulevaisuuden näköaloja suomalaisen ammatillisen kuntoutuksen osapuolilla esiintyy. Osatyökykyisten työmarkkina-asema ja ansiotaso ovat laajojen vertailujen mukaan hei kompia kuin väestöllä keskimäärin ja osatyökykyiset ovat muita useammin työttöminä. Tilastojen ja tutkimusten vertailu on kuitenkin haasteellista, koska seurantakäytännöt vaihtelevat. (Asplund & Koistinen 2014, 100–110.) Työttömyys ja osatyökykyi syys esiintyvät usein päällekkäin (Laiho ym. 2010) ja osatyökykyisille suunnatut palvelut, kuten palkkatuet, tuettu työllistyminen, suojatyö ja ammatillinen kuntoutus, ovat usein yksittäi siä työelämään siirtymistä tukevia toimia (Asplund & Koistinen 2014, 106). Kelan ammatillisen kuntoutuksen palveluihin pääsevät vain ne, joille kuntoutus hakuprosessin jälkeen myönnetään. Palveluja voidaan lain mukaan myöntää henkilöille, joiden työkyky on olennaisesti heikentynyt sairauden, vian tai vamman vuoksi. Käytännössä Kelan asiak kaiden sidos työelämään on usein kevyem pi kuin työeläke - kuntoutuksessa. Taustalla voi olla sairauden lisäksi esimerkiksi työttömyyttä, koulutus jak - soja ilman työkokemusta, pätkittäistä työhistoriaa, pitkiä sairauslomia tai määrä ai kai sia työkyvyttömyyseläkejaksoja. Kun tou tus päätök siä tehtäessä arvioidaan työkyvyn heiken - tymistä ja otetaan huomioon hakijan koko naistilanne sekä opiskelukyky. (Laki Kan san eläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista 566/2005.) Tämän artikkelin tarkoituksena on paikantaa kuntoutuspalvelussa (työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus) osallisina olleiden kuntoutujien, työnantajien ja omaohjaajien näköaloja työelämään: millaisia nämä näköalat ovat ja miten ne suhteutuvat toisiinsa. Kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti myönteiset näköalat työelämään sekä optimismin erilaiset muodot. Artikkelissa analysoidaan Kelan ammatilliseen kuntoutukseen liittyvää haastatteluaineistoa. Kelan työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus (TEAK) korvasi vuonna 2017 aiemmat Kelan palvelut eli työkokeilun, työhönvalmennuksen ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennuksen. Palvelu on jaettu kolmeen palvelulinjaan, joista lyhin kestää noin kolme kuukautta ja pisin 26 kuukautta. Palvelu koostuu alkujaksosta palveluntuottajan eli kuntoutusyksikön tiloissa sekä työkokeilu- ja työhönvalmennusjaksoista työpaikoilla. Palveluun osallistuville nimetään kuntoutusyksiköstä omaohjaaja, jonka tehtävänä on tarjota tukea ja olla säännöllisesti yhteydessä kuntoutujaan työkokeilun tai valmennuksen aikana. (Kela 2016.) Aiemman tutkimuksemme (Haapakoski ym. 2020) perusteella työllistymistä edistävään ammatilliseen kuntoutukseen osallistuneet olivat usein olleet pitkään työttömänä ja heillä oli monia työkykyä heikentäviä terveydellisiä ongelmia. n 199 ARTIKKELIT Kaisa Haapakoski & Leena Åkerblad Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 18 (3) – 2020 Varsin suuri osa osallistuneista koki toimeentulonsa riittämättömäksi. Tässä artikkelissa tarkastellaan kuntoutujien, omaohjaajien sekä työkokeilu- ja valmennusjaksoihin osallistuneiden työnantajien kuvauksia työelämästä. Optimismi ja toivo Toivo on työhön palaamisen prosesseissa merkityksellistä (esim. Lydell ym. 2011; Porter ym. 2018 ). Toivoa ja optimismia voidaan pitää lähikäsitteinä (Youssef & Luthans 2007), ja optimismi on ollut erityisesti psykologisen ja psykiatrisen kuntoutusta koskevan tutkimuksen kohde. Martin Seligmanin (1990) kehittämässä positii - visen psykologian tutkimussuuntauksessa optimismia ja pessimismiä tutkittiin niin sanotun opitun avuttomuuden ymmärtämiseksi. Myö - hemmin psykologisessa tutkimuksessa on kehi - tetty erilaisia optimismia kuvaavia mittareita (esim. Scheier & Carver 1985; Scheier ym. 1994; Snyder 2002). Optimismiin on liitetty ajatus myönteisistä tulevaisuuden odotuksista ja pessimismiin puo lestaan käsitys kielteisistä tulevaisuuden näkymistä. Vaikka sekä optimismin että pessimismin on aiemmin nähty kuvastavan samalle ulottuvuudelle asettuvia persoonallisuuden piirteitä, nähdään ne empiirisessä tutkimuksessa nykyisin toisistaan erillisinä ilmiöinä. Kronströmin ja kumppaneiden (2011) mukaan optimistisen ja pessimistisen ajattelutavan on todettu vaikuttavan toisistaan erillisinä esimerkiksi masennukseen liittyvään työkyvyttömyyden riskiin. Työhön palaamisen on nähty olevan yhteydessä juuri myönteiseen ajatteluun ja optimismiin (emt.). O’Connorin ja Cassidyn (2007) mukaan optimismin puute erottaa myös depression ja itsetuhoisuuden ilmiöitä toisistaan: masentuneisuudessa voi olla mahdollisuus tuottaa myönteistäkin tulevaisuusajattelua, vaikka kielteinen ajattelu oli- si yhtä vahvaa kuin itsetuhoisten henkilöiden kohdalla. Optimismiin ja pessimismiin liittyvien empiiristen tutkimustulosten myötä onkin mahdollista ymmärtää, etteivät optimismi ja pessimismi edusta vastakkaisia ääripäitä tai vastakohtia. Sen sijaan ne voidaan ymmärtää toisistaan erillisinä, tulevaisuutta koskevien ajattelutyylien ja mielikuvien muotoina. Onkin perusteltua pitää optimismia ja myönteistä ajattelutapaa sekä pessimismiä omina erityislaatuisina tutkimuskohteinaan (vrt. Bryant & Cvengros 2004). Olemme tässä artikkelissa kiinnostuneita erityisesti myönteisistä työelämän kuvauksista. Aineiston alusta va luenta osoitti, etteivät kuntoutukseen osallistuneiden osatyökykyisten näköalat olleet heidän haastavasta työelämäasemastaan huolimatta selkeän pessimistisiä vaan niissä esiintyi toiveikkuutta. Toivo on optimismin lähikäsite. Tutki muksissa esiintyy erilaisia näkemyksiä siitä, miten optimismi, toivo ja toiveikkuus eroavat käsitteellisesti toisistaan. Youssefin ja Luthansin (2007) mukaan toivo eroaa optimismista erityisesti siten, että toivoon voi liittyä vaihtoehtoisia tulevaisuuksien ja tapahtumien kulkuun liittyvien ”reittien” mahdollisuuksia. Tällöin toivo voi mahdollistaa myös tahdonvoiman ja päättäväisyyden elpymistä, sillä erilaisia reittejä on voitu ennakoida jo ennen vastoinkäymisiä. Lisäksi esteet ja ongelmat voidaan nähdä oppimisen mahdollisuuksina. Kaikkiaan toivoon liittyy joustavaa vaihtoehtoisuutta. Toivo kuvastuu myös sisäisenä ja itseohjautuvaa toimijuutta sisältävänä tapahtumana, jolloin vastoinkäymisten ulkoiset selitysmallit eivät ole erityisen keskeisiä (Youssef & Luthans 2007; ks. myös Snyder 2002). Youssef ja Luthans (2007) esittävät myös, että optimismiin sisältyy usein ulkoisia selitysmalleja; esimerkiksi vastoinkäymisille nähdään olevan olemassa itsestä erillisiä syitä. Tällöin optimismin käsit - teeseen liitetään mahdollisuus tilanne- ja kontekstitekijät huomioivasta myönteisyydestä. Sen kanssa voi yhtäaikaisesti esiintyä toiveikkuutta ja mielensisäistä joustavuutta, joka tukee tulevaisuuteen myönteisesti suuntautuvaa toimijuutta (Schneider 2001). Realistiseen optimismiin liittyykin Schneiderin (emt.) mukaan ympäristön ja tilannekohtaisten tekijöiden sekä ristiriitaisten tekijöiden huomiointia, 200 n ARTIKKELIT Realistinen optimismi ja toiveikkuus: ammatillisen kuntoutuksen osapuolten näköalat ... Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 18 (3) – 2020 mikä voi suojata epärealististen tavoitteiden asettamiselta (vrt. myös Youssef & Luthans 2007). Realistisessa optimismissa korostuvat myös yksilön ja ympäristön välinen vuorovaikutus, herkkyys sille, mitä emme vielä tiedä sekä aktiivinen asenne elämää ja mahdollisuuksia kohtaan (Schneider 2001). Toivoa on käsitelty laajasti myös filosofian parissa. Nykykeskusteluissa viitataan usein toivon standardimääritelmään, jossa toivon kohde on haluttava (desired) ja sen saavuttami nen on epävarmaa (Bloester & Stahl 2017). Toiveikkuus (hopefulness) voidaan puolestaan ymmärtää fundamentaalisena toivon muotona, jolloin sillä ei ole välttämättä selkeää kohdetta vaan se voi ilmetä esimerkiksi yleisenä avoimuutena itselle lupaavien ja merkityksellisten mahdollisuuksien äärellä (vrt. emt.). Toivo ymmärretään länsimaisessa nykykulttuurissa usein myönteisenä, hyvään elämään kuuluvana piirteenä. Toivoon liittyvä filosofia sisältää kuitenkin monia erilaisia näkökulmia (emt.; Snyder 2000). Antiikin Kreikan myto logiassa toivo näyttäytyi epäluotettavana neuvonanta- ja na ja kärsimyksen pitkittäjänä. Myös esimer - kiksi stoalaisuudessa eteenpäin suuntautuva, luottavainen haluaminen ja toivo edustivat riippuvuutta ja ihmisen rajallisuutta (Kotkavirta 2000). Epärealistiset myönteiset odotukset voivat rikkoutua, mikä voi johtaa pettymyksiin. Epärealistisen toivon herättäminen saattaakin olla kuntoutuseettisesti vaikea ongelma. Esimer kiksi lääketieteen alalla toivon herättämistä pidettiin tietyssä vaiheessa ”puoskarointiin” liittyvänä epälegitiiminä ilmiönä (Snyder 2000). Snyderin (emt.) mukaan osa lääketieteen tutkijoista ryhtyi kuitenkin radikaalisti puolustamaan myönteisten emootioiden merkityksellisyyttä toipumisprosesseissa. Kuntoutuksen tutkimuksessa toivo on kuvastunut tekijänä, joka saattaa edesauttaa pa - ranemista ja kuntoutumisen prosesseja. Tällöin toivo ymmärretään motivaation ja päättäväisyyden lisäksi eräänlaiseksi kuntoutushalun edellytykseksi (esim. Onken ym. 2007). Toivo rakentuu Russinovan (1999) mukaan vuo rovaikutuksessa ja sen muodostuminen kun toutuksessa edellyttää suhteita. Russinovan (emt.) tutkimuksessa kuntoutusammattilaisten kompetenssi rakentui erityisesti uskosta paranemisen potentiaaliin, kyvystä sietää epävarmuutta suhteessa tulevaisuuteen, motivaatioon tuottaa yhä parempia vaikutuksia sekä erilaisten toivoa herättävien tekniikoiden ja resurssien hallinnasta. Toivoon voi liittyä myös rohkaisua. Wongin (2015) mukaan rohkaisu on kielellistä ja symbolista ilmaisua, jonka avulla vahvistetaan määrätietoisuutta, luottamusta, inspiraatiota tai toivoa tilanteessa, jossa henkilö kohtaa haasteita tai jossa hänen potentiaalinsa ei ole vielä tullut esiin. Kuntoutuspalvelut ovat sosiaalisesti muodostuvia tapahtumia. Työhönpaluun vaihtelevissa kertomuksissa kuntoutustyöntekijät voivat asettua eri rooleihin (Ståhl & Edvardsson 2014). Kuntoutujilla voi puolestaan Porterin ja kollegoiden (2018) mukaan olla työelämään palaamiseen liittyviä pelkoja stigmasta. Kuntou tustyöntekijöiden myönteinen asenne, empatia ja aito kiinnostus kuntoutukseen osallistuvan tarpeita kohtaan ovat työhönpaluussa tärkeitä tekijöitä, kuten myös toivo sekä työskentelyyn liittyvä kokonaisvaltainen ote byrokraattisen otteen sijaan (emt.) Työelämään liittyvässä kuntoutuksessa olennaista ei kuitenkaan ole vain työntekijän tai terapeutin ja kuntoutujan välinen suhde vaan myös eri laiset työelämäsuhteet (Seing ym. 2015). Am ma tillisen kuntoutuksen vaikuttavuuteen liittyy se, että osatyökykyisen, vammaisen tai sairauksia kohdanneen työhön integroituminen voi tapahtua ainoastaan työelämässä (Gustafsson ym. 2018). Tutkimuksissa ei kuitenkaan ole aina löydetty yhteyttä toivon ja kuntoutuksen tulosten, kuten työllistymisen välillä (Waynor & Gill 2015). Ammatillinen kuntoutus onkin aina sidoksissa ympäristöön. Osatyökykyisille suunnattuun ammatilliseen kuntoutukseen liittyvä työelämäkonteksti on kuitenkin toistaiseksi varsin tutkimaton alue. Tällä on merkitystä myös palveluiden vaikuttavuuden arvioinnin kannalta. Osatyökykyisten palvelujen vaikutusten tutkimusta on pidetty ylipäätään hyvin vähäisenä (Asplund & Koistinen 2014). n 201 ARTIKKELIT Kaisa Haapakoski & Leena Åkerblad Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 18 (3) – 2020 Tutkimuksen tavoite, aineisto ja menetelmät Tässä artikkelissa keskitymme työelämään liittyvien myönteisten eli optimismia ja toivoa sisältävien sekä muiden (ei-myönteisten) näköalojen laadulliseen erotteluun. Tavoitteena on selvittää, millaisia näköaloja ammatillisen kuntoutuksen osapuolilla on työelämään ja miten nämä näköalat suhteutuvat sekä toisiinsa että laajemmin osatyökykyisten asemaan työelämässä. Näköalalla tarkoitetaan perspektiiviä, joka rakentuu puhujan ottaessa sekä ajallisesti (men - neisyys– nykyhetki–tuleva) että subjektiaseman osalta tietynlaisen puhuja-aseman työelämää kuvaillessaan. Subjektiasemat voivat yleisesti rakentua hyvin monella tavalla (vrt. Törrönen 2010). Analyysissa keskitymme erottelemaan, kuvaillaanko työelämää henkilön oman tulevaisuuden tai nykytilanteen osalta vai toisten – erityisesti osatyökykyisten – näkökulmaa painottaen. Aineisto koostuu Kelan työllistymistä edis - tävää ammatillista kuntoutusta koskevan tutkimuksen (TEAK-tutkimus) yhteydessä kerätystä teemahaastatteluaineistosta. TEAK-tut- ki muksen tehtävänä oli uuden palvelun arvioiminen, ja tutkimuksessa kerättiin useita erilaisia aineistoja kuntoutuksen eri osapuo lilta. Tut - kimukseen sisältyvissä teemahaastatteluissa käsiteltiin palveluun liittyviä kokemuksia ja palvelun toimivuutta. Tutkimuksessa haastateltiin palveluun osallistuneita työnantajia (n = 14 + yksi kirjallinen vastaus), kun tou tuspalvelun omaohjaajia (n = 18, työelä mää koskevia vastauksia 17) sekä palveluun osallistuneita kuntoutujia (n = 15). Käytämme tekstissä termiä osatyökykyinen kuvaamaan laajasti työkykyyn ja työelämään liittyvien haas tei - den kanssa eläviä henkilöitä sekä sanaa kuntoutuja kuvaamaan kuntoutuspalveluun osallistuneita, haastateltuja henkilöitä. Sanojen ei ymmärretä kuvaavan tässä juuri tiettyjä henkilöitä tai ilmiötä (vrt. Järvikoski 2013). Palveluun osallistuneet henkilöt eivät aina kokeneet itseään kuntoutujiksi. Käytämme tässä artikkelissa termejä kuntoutuja ja osatyökykyinen teknisistä syistä, lisäämään tekstin luettavuutta sekä helpottamaan analyysin ja tulosten kuvailua. Haastatteluihin osallistui monipuolisesti erilaisia haastateltavia. Kuntoutujien haastattelut toteutettiin kasvokkain eri alueilla, pienissä kunnissa ja suuremmissa kaupungeissa. Työnantajien ja omaohjaajien haastattelut toteutettiin puhelinhaastatteluina. Kaikkiaan haastatteluja oli analyysissa mukana 47 (naisia 34 ja miehiä 13). Nauhoitetut haastattelut litteroitiin tekstiksi ja koodattiin Atlas.ti-ohjel- massa TEAK-tutkimusta varten. Tämän artikkelin analyysissa keskityttiin tarkastelemaan yhtä aineisto-osiota, jossa haastateltavilta tie - dusteltiin, mitä he ajattelevat työelämästä Suomessa vuonna 2018. Vastaukset tähän kysymykseen erotettiin aineistosta analyysia varten. Lopullinen aineisto sisälsi 36 sivua puhujittain merkittyä tekstiä (riviväli 1,5, fonttikoko 12, Times New Roman). Analyysi eteni vaiheittain lukemalla ja koodaamalla aineistoa. Ensin aineisto luettiin kokonaisuudessaan koodaamatta sitä. Tässä yhteydessä ilmeni, etteivät työelämän kuvaukset olleet erityisen pessimistisiä, vaan sisälsivät eri tavoin ilmaistua myönteisyyttä. Tämän jälkeen aineisto koodattiin erottelemalla ensiksi nykyhetkeen ja menneisyyteen sekä toiseksi tulevaisuuteen kytkeytyvä sisältö (ajallisuuteen kohdistuva analyysi). Seuraavaksi paikannettiin erityisesti optimistisia näköalo ja, muita eli ei-myönteisiä näköaloja sekä näkö alo jen puuttumista. Koodauksessa huomioi tiin haas - tateltavan ottama puhuja-asema: henkilö kohtaisesti painottunut, toisen tai osatyö kykyisen asemaa painottava (puhuja-asemaan kohdistuva analyysi). Koodit koottiin taulukkoon haas - tatteluittain. Tiivistetystä taulukos ta 1 nähdään, miten koodit esiintyivät kuntoutuk sen eri osapuolten eli kuntoutujien, oma oh jaajien ja työnantajien puheessa. Koo daus vai heiden jälkeen osapuolten kuvauksista jäljitettiin toistuvia näköaloja. Tulkinta kohdistui siis erityisesti niihin sisältöihin, joita eri osapuolten kuvauksissa esiintyi runsaimmin ja toistuvasti. 202 n ARTIKKELIT Realistinen optimismi ja toiveikkuus: ammatillisen kuntoutuksen osapuolten näköalat ... Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 18 (3) – 2020 Seuraavaksi käymme läpi haastatteluissa mukana olleiden, Kelan työllistymistä edistävään ammatilliseen kuntoutukseen osallistuneiden osapuolten näköaloja ja nimeämme haastat te - luissa esiintyneitä optimismin muotoja. Kä sittelemme erikseen kuntoutujien, omaohjaajien ja työnantajien haastatteluja. Tekstissä esitetään haastattelusitaatteja, joista on poistettu täytesanoja ja joita on paikoitellen yleiskielistetty sekä haastateltavien anonymiteetin varmistamiseksi että asiasisällön luettavuuden parantamiseksi. Kuntoutujien optimismi Kuntoutujien työelämän kuvaukset olivat puhu- ja-asemaltaan useimmiten henkilökohtaises ti painottuneita, omakohtaisia. Kuntou tu jien haas - tatteluissa esiintyi myös ainoana osapuo le na näköalan kuvailun vaikeutta. Näkö alois sa esiintyi erilaisia optimismin muotoja. Analyysissa tunnistettiin erityisesti omaan kompetenssiin kytkeytyvää optimismia (kompetenssiopti mis mi), struktuurien muuttamista vaativaa opti mismia (muutosvaatimusoptimismi) sekä epä varmaa omakohtaista suunnanmuutos opti mismia (suunnanmuutosoptimismi). Kuntoutuspalveluun osal - listuneiden optimismi vaikutti hyvin henkilökohtaiselta, mutta samalla se oli selvästi kytkök - sissä erilaisiin työelämän rakenteisiin. Siinä tunnistettiin tiettyjä työelämään liittyviä rakenteellisia reunaehtoja, joiden puitteissa henkilökohtainen optimismi ja toiveikkuus mahdollistuivat. Kompetenssioptimismia sisältävässä puheessa oma kyvykkyys, osaaminen ja asema työelämässä nähtiin riittävinä suhteessa työelämässä ”hyvin pärjääviin” ryhmiin. Seu raavassa aineisto-otteessa tämä ”pärjäävien” ryhmä määrittyy sukupuolittuneeksi sekä iän ja itsetunnon osalta erilaiseksi, kuin mihin haastateltava on itsensä aikaisemmin identifioinut (”nuoret miehet”). Nyt haastateltava kuvaa kompetenssiaan myönteisellä ja tasavertaisuutta korostavalla tavalla suhteessa työelämässä ”pärjääviin”: - - että semmoset, kovassa itsetunnossa olevat nuoret miehet, niin toisaalta, hyvä saada sellaistakin vertailukohtaa, että jos täällä tämmösetkin vaan porskuttaa, niin ei mulla ole mitään hävettävää, tai turhaan sitten pitää kynttilää vakan alla tai näin. (Kuntoutuja 8) Taulukko1. Koodausten esiintyminen aineistossa Haastattelujen osapuolet ja haastattelut, joissa sisältö esiintyy Työelämän näköala, koodauksen sisältö Kuntoutujat (15 kpl) Omaohjaajat (17 kpl) Työnantajat (15 kpl) Naiset 915 10 Miehet 6 2 5 Yleinen tulevaisuuteen suuntautuva 87 10 Optimistinen, henkilökohtaisesti painottunut 5 1 5 Optimistinen, toisen asemaa painottava 0 24 Optimistinen, osatyökykyisten asemaa painottava 0 21 Optimistinen, muu, yleinen 1 4 3 Ei myönteinen, henkilökohtaisesti painottunut 6 3 0 Ei myönteinen, toisen asemaa painottava 30 4 Ei myönteinen, osatyökykyisten asemaa painottava 315 6 Ei myönteinen, muu, yleinen 910 9 Näköalan puute – ei perspektiiviä 20 0 n 203 ARTIKKELIT Kaisa Haapakoski & Leena Åkerblad Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 18 (3) – 2020 Myönteisissä näköaloissa esiintyi myös puhetta muokattavista ulkoisista tai rakenteellisista tekijöistä (struktuurien muuttamista vaativa optimismi). Tällöin haastateltavat pohtivat erityisesti omaa elämäntilannetta, työkykyä ja preferenssejä työelämässä suhteessa reaalisiin työmahdollisuuksiin. Kuntoutujat saattoivat esimerkiksi kaivata itselle ja yleisesti työntekijöille lisää vaikutusmahdollisuuksia tai teknologisia sovelluksia, jotka edistäisivät vaikkapa työssä oppimista tai työn hakemista: Toivoisi, että se teknologia kehittyisi, sovellukset siihen suuntaan, että se toimisi myöskin työnhakijoista sinne yrityksiin päin tukevasti. (Kuntoutuja 9) Näköalaan liittyi myös ajatus rakenteiden muok - kaamisen mahdollisuudesta. Esimerkiksi eräs haastateltava näki, että työolosuhteiden ja työn ehtojen tulisi olla joustavasti muokattavissa työntekijän tai työnhakijan tilanteen mukaan: Niin, mutta mä ajattelen että mulle ehkä itselle sopisi semmonen, jos olisi enemmän vaikutusmahdollisuuksia. (Kuntoutuja 7) Kuntoutujien kuvauksissa esiintyi myös epävarmuutta, vaikka näköala olisi samanaikaises ti toiveikas ja mahdollisuuksia painottava. Ni mesimme tähän liittyvän epävarman optimismin omakohtaiseksi suunnanmuutosoptimismik si. Työ elämän rakenteet eivät olleet kuntoutujan näkökulmasta aina muokattavia, jolloin kuvauksissa korostui henkilön omien tekojen ja valintojen merkitys sekä suunnanmuutoksen tai perspektiivin vaihtamisen mahdollisuudet. Joissain tapauksissa aiempi työ ja ammatti olivat olleet henkilölle hyvin tärkeitä ja hän oli niihin sitoutunut, mutta työelämän olosuhteet olivat keskeisesti muuttuneet. Vaikka sidos am - matin toiminnan ehtoihin ja kontekstiin löystyi, se ei tarkoittanut toivon menettämistä. Mielessä saattoi olla uusi reitti, esimerkiksi suuntautuminen eri alalle: - - ei ole aikaa enää sille, sen minkä takia on alunperin - - vaan kaikkea muuta, ja just kun ryhmäkoot kasvaa, että välillä se on liikaa jo, että tuntuu, että sen takia mäkin mietin, pitäskö miettiä jotain alanvaihtoa, mutta auttaisko se sitten. Kaikilla aloilla on omat juttunsa. Ja sitten kun sydäntyö niin ei voi-, ja sitten mä mietin joku [muu ammatti] tai joku, mutta ei sillä oikein. Että parempi ehkä nyt toi, että parempi liksa vähän ehkä. Mutta muuten ihan hyvät oltavat 2018 Suomessa [naurahtaa], työelämässä. (Kuntoutuja 13) Kuntoutujien puhe sisälsi myös muita kuin myönteisiä näköaloja. Niihin liittyi henkilökohtaista pohdintaa ja oman historian reflektointia, mutta myös työelämän yleistä kuvailua. Haasta teltavalla saattoi esimerkiksi olla runsaasti työkokemusta ja pitkä työhistoria, mutta työn nykyiset vaatimukset tuntuivat työpaikka ilmoi - tusten perusteella kohtuuttomilta. Ilmoituk sissa haettiin joustavia ”yli-ihmisiä”, joiden vastakohdaksi asettuivat ”tavalliset ihmiset ja työntekijät”, joille ei näyttänyt olevan työelämässä tilaa. Työelämän odotukset suhteessa tavallisten työntekijöiden ominaisuuksiin korostuivat, ja tavallisuus toimi ikään kuin realistisena vastalauseena työelämän epärealistisille vaatimuksille: Kun niitä lukee, on semmonen olo että pitäisi olla yli-ihminen, joka täyttäisi nuo. Että mähän olen ihan tavallinen [naurahtaa]. Ja niissä vaaditaan, se mitä sinulta odotetaan, niin odotetaan tätä ja tätä, ja melkein jokaisessa lukee ”joustavuutta”, joka tarkoittaa mun mie lestä siinä työhakemuksessa, että sä olet valmis antamaan tälle firmalle kaikkesi - - Ja mä olen tottunut tekemään kyllä töitä. (Kuntoutuja 1) Aina haetaan markkinoinnin rocktähteä ja huippuosaajaa [naurahtaa], ja sitten siis ajat telee, että tuskin sielläkään nyt mitään kahtakymmentä Elon Muskia teidän firmassa on töissä. (Kuntoutuja 8) 204 n ARTIKKELIT Realistinen optimismi ja toiveikkuus: ammatillisen kuntoutuksen osapuolten näköalat ... Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 18 (3) – 2020 Kuvauksissa nostettiin esiin myös sellaisia rakenteellisia esteitä, joihin vaikuttamisen mahdollisuudet koettiin pieninä. Näitä olivat esimerkiksi työntekijöiden kompetenssin tunnistamisen estävät työkulttuurin piirteet. Eräs haastateltava pohti johtajalähtöistä työn organisointia suomalaisen työelämän ominaispiirteenä. Tämä työn organisointitapa asettui osaltaan myös työelämään liittyvän optimistisen näköalan esteeksi. Haastateltava näki johtajalähtöisen työkulttuurin vaihtoehdoksi työn tekemisen tavan, jossa työntekijällä on vapautta suhteessa työhön ja sen tuloksiin. Joissain haastatteluissa viitattiin vallitsevaan työkulttuuriin ahtaana tilana, jossa kuntoutujan kompetenssia ei havaita ja hyödynnetä. Lisäksi haas - tateltavat pohtivat työelämän kovia vaatimuksia, muutosta, kilpailuasetelmaa ja työuupumusta. Tässä kontekstissa oma asema työmarkkinoilla määrittyi erityisen epävarmaksi. Seu raavassa haastatteluotteessa kuntoutuja käsittelee työelämän ja yhteiskunnan asenteellisuutta. Tilanne sisältää yhtäaikaisesti useita epävarmuuksia, eikä henkilön ole mahdollista kokea selkeää myönteistä yhteenkuuluvuutta työelämään osallistuvien kanssa. Halu olla mukana epävarmassa, työuupumusriskejä sisältävässä, syyllistävässä työelämässä onkin osatyökykyisen tilanteessa altis hiipumaan: Että kun ei ole aivan kuitenkaan täysin työkykyinen niin, miten se sitten, siinä sitten kilpailla sellaisten kanssa, jotka vaikka paremmalla osaamisellakin tai enemmällä työkokemuksella on työttömänä niin, ei ole sitten oikein helppoa siinä olla. Ja muutenkin [tauko 9 s.] monelta taholta tulee, aika kovaa tekstiä työttömien suuntaan, että kaikki nämä aktiivimallit ja muutenkin, niin se sellainen ilmapiiri tuntuu olevan, että paljon työttömiä syyllistetään. (Kuntoutuja 11) Hieman myöhemmin haastattelussa kuntoutu- ja kertoo ristiriitaisesta halustaan olla mukana työelämässä. Työelämää koskevat havainnot ovat lisänneet hänen epävarmuuttaan työelämään osallistumisen mielekkyydestä: - - sitten vähän sellaistakin ristiriitaa, että kun, onko se sitten uutisointia vai mitä, että kuinka monessa työssä niin kiireistä on, että sitten monet siinä ihan palaa loppuun. Sellainen ristiriita, että kuinka paljon itse edes haluaa sitten sellaiseen mukaan, että muuttuuko se sitten, muuttuisiko se sellaiseksi sitten. (Kuntoutuja 11) Kuntoutujilla esiintyi myös työelämään liittyvän näköalan puuttumista tai kuvailun vaikeutta. Näissä tapauksissa haastateltavat eivät pystyneet tai halunneet vastata kysymykseen siitä, millaisena he työelämän näkevät. Erään kuntoutujan mukaan asiaa on vaikea miettiä, kun ei ole ollut ”oikeissa” töissä. Kysymykset työelämän luonteesta voivatkin tuntua hyvin kaukaisilta, jos oma kokemus ja kosketuspinta työelämään on vähäistä. Omaohjaajien korostunut huoli osatyökykyisistä Työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen omaohjaajat eivät juurikaan pohtineet omaa subjektiivista asemaansa työelämässä, vaan enemmänkin osatyökykyisten asemaa sekä osaamisen ja työkyvyn kysymyksiä. Erityis - tä oli, että osatyökykyisyyteen liittyvä huolipuhe korostui. Miltei kaikki omaohjaajat kuvailivat erityisen painokkaasti kuntoutujien vaikeaa asemaa työelämässä. Omaohjaajien kuvaukset sisälsivät huolta kuntoutujien asemasta, työmarkkinoiden polarisoitumisesta, työn vaatimuksista sekä kuntoutuksen ja kuntoutujien olosuhteista työpaikoilla. Lisäksi huoli liittyi rakenteellisiin ratkaisuihin työpaikoilla ja yhteis - kunnassa. Omaohjaajien myönteisissä näköaloissa esiintyi kuitenkin myös optimismia: ensinnäkin työnantajiin ja heidän asenteisiinsa liittyvää optimismia (työnantajaoptimismia) ja toiseksi asennemuutosoptimismia. Työmarkkinoiden polarisoituminen huolestutti omaohjaajia. Kuten kuntoutujien, myös omaohjaajien haastatteluissa tuli selkeästi esiin jako hyvin työelämässä selviytyvien ja n 211 ARTIKKELIT Kaisa Haapakoski & Leena Åkerblad Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 18 (3) – 2020 diagnosis of depression: A prospective cohort study of onset and recovery. Journal of Affective Disorders 130 (1-2), 294–299. https://doi.org/10.1016/j.jad.2010.10.003 Laiho, V., Hopponen, A., Latvala T., Rämö A. (2010) Erityisryhmien työkyky – työttömät ja vammaiset. Helsinki: Pellervon taloustutkimus. Laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista 2005/556. [online]. <URL:https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2005/20050566>. Luettu: 2.3.2020. Leeman, L., Isola, A., Kukkonen, M., Puromäki, H., Valtari, S. & Keto-Tokoi, A. (2018) Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi. Kyselytutkimuksen tuloksia. Työpaperi 17:2018. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lydell, M., Hildingh, C., Månasson, J., Marklund, B. & Grahn, B. (2011) Thoughts and feelings of future working life as a predictor of return to work: a combined qualitative and quantitative study of sick-listed persons with musculoskeletal disorders. Disability and Rehabilitation 33 (13–14), 1262–1271. https://doi.org/10.3109/09638288.2010.527029 O’Connor, R. & Cassidy, C. (2007) Predicting hopelessness: The interaction between optimism/ pessimism and spesific future expectancies. Cognition & Emotion 21 (3), 596–613. https://doi.org/10.1080/02699930600813422 Onken, S., Craig, C., Ridgway, P., Ralph, R. & Cook, J. (2007) An analysis of the definitions and elements of recovery: a review of the literature. Psychiatric Rehabilitation Journal 31 (1), 9–22. https://doi.org/10.2975/31.1.2007.9.22 Porter, S., Lexén, A., Johanson, S. & Bejerholm, U. (2018) Critical factors for the return-to-work process among people with affective disorders: Voices from two vocational approaches. Work 60 (2), 221–234. https://doi.org/10.3233/WOR-182737 Russinova, Z. (1999) Providers’ hope-inspiring competence as a factor optimizing psychiatric rehabilitation outcomes. Journal of Rehabilitation 65 (4), 50–57. https://doi.org/10.2975/34.3.2011.177.185 Santilli, S., Marcionetti, J., Rochat, S., Rossier, J. & Nota, L. (2017) Career adaptability, hope, optimism, and life satisfaction in Italian and Swiss adolescents. Journal of Career Development 44 (1), 62–76. https://doi.org/10.1177/0894845316633793 Scheier, M. F. & Carver, C. S. (1985) Optimism, coping, and health: Assessment and implications of generalized outcome expectancies. Health Psychology 4 (3), 219–247. https://doi.org/10.1037/0278-6133.4.3.219 Scheier, M. F., Carver, C. S. & Bridges M. F. (1994) Distinguishing optimism from neuroticism (and trait anxiety, self-mastery, and self-esteem): a reevaluation of the Life Orientation Test. Journal of Personality & Social Psychology 67 (6), 1063–78. https://doi.org/10.1037/0022-3514.67.6.1063 Schneider, S. (2001) In search of realistic optimism. Meaning, knowledge, and warm fuzziness. American Psychologist 56 (3), 250–263. https://doi.org/10.1037/0003-066X.56.3.250 Seing, I., MacEachen, E., Ståhl, C. & Ekberg, K. (2015) Early-return-to-work in the context of an intensification of working life and changing employment relationships. Journal of Occupational Rehabilitation 25 (1), 74–85. https://doi.org/10.1007/s10926-014-9526-5 Seligman, M. (1990) Optimistin käsikirja. Helsinki: Otava. Ståhl, C. & Edvardsson Stwine, E. (2014) Narratives of sick leave, return to work and job mobility for people with common mental disorders in Sweden. Journal of Occupational Rehabilitation 24 (3), 543–554. https://doi.org/10.1007/s10926-013-9480-7 Snyder, C. R. (2000) Handbook of Hope: Theory, Measures, and Applications. San Diego: Academic Press. https://doi.org/10.1207/S15327965PLI1304_01 Snyder, C. R. (2002) Hope theory: Rainbows of the mind. Psychological Inquiry 13 (4), 249–275. https://doi.org/10.1207/S15327965PLI1304_01 Törrönen, J. (2010) Identiteettien ja subjektiasemien analyysi haastatteluaineistossa. Teoksessa J. Ruusuvuori, P. Nikander & M. Hyvärinen (toim.) Haastattelun analyysi. Tampere: Vastapai no, 180–211. Waynor, W. & Gill, K. (2015) The role of hope in predicting supported employment success. Journal of Rehabilitation 81 (2), 26–31. Wong, J. (2015) The psychology of encouragement: Theory, research and applications. The Counseling Psychologist 43 (2), 178–216. https://doi.org/10.1177/0011000014545091 Youssef, C. & Luthans, F. (2007) Positive organizational behavior in the workplace. The impact of hope, optimism, and resilience. Journal of Management 33 (5), 774–800. https://doi.org/10.1177/0149206307305562