Kaltoinkohtelun muistot lapsuudesta : muistitietotutkimus vaikuttamassa yhteiskuntaan

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY-NC-ND 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/ Kaltoinkohtelun muistot lapsuudesta : muistitietotutkimus vaikuttamassa yhteiskuntaan © 2022 Ulla Savolainen, Riikka Taavetti ja SKS Published version Hytönen, Kirsi-Maria; Malinen, Antti Hytönen, K.-M., & Malinen, A. (2022). Kaltoinkohtelun muistot lapsuudesta : muistitietotutkimus vaikuttamassa yhteiskuntaan. In U. Savolainen, & R. Taavetti (Eds.), Muistitietotutkimuksen paikka : teoriat, käytännöt ja muutos (pp. 438-458). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 1478. https://oa.finlit.fi/site/books/e/10.21435/skst.1478/ 2022 438 kirsi-maria hytönen & antti malinen tapaustutkimus Kaltoinkohtelun muistot lapsuudesta Muistitietotutkimus vaikuttamassa yhteiskuntaan Kirsi-Maria Hytönen https://orcid.org/0000-0003-3460-7508 Antti Malinen https://orcid.org/0000-0002-1967-5871 Vaiettujen, vaikeiden ja traumaattisten kokemusten tutkimus kuuluu oleellisesti muistitietotutkimukseen (ks. esim. Leydesdorff ja muut 1999). Eräs kansainvälisesti merkittävä osa tutkimusta ovat kaltoinkohtelua lastensuojelun sijaishuollossa koskevat selvitykset ja tutkimukset, joita on tehty 1990-luvulta alkaen eri puolilla maailmaa (ks. Sköld 2013; Daly 2011; Daly 2014; Hayner 2011)1. Myös Suomi liittyi aihetta selvittäneiden länsimaiden joukkoon vuosina 2014–2016 toteutetulla selvityksellä ”Lastensuojelun sijaishuollon epäkohdat ja lasten kaltoinkohtelu 1937–1983” (jatkossa lastensuojelun menneisyys -selvitys). Selvitystyö nojasi lähtökohdiltaan muistitietotutkimukseen ja perustui kokemushaastatteluihin. 1 Antti Malisen tutkimustyön rahoittaja on Suomen Akatemian Kokemuksen historian huippuyksikkö. Kirsi-Maria Hytönen työskentelee Koneen säätiön rahoituksella. Kirjoittajat kiittävät rahoittajia tutkimuksen mahdollistamisesta. https://doi.org/10.21435/skst.1478 kalToinkohTelun muisToT lapsuudesTa 439 Selvitys lastensuojelun sijaishuollon epäkohdista erosi tavallisimmista muistitietotutkimuksista ainakin kolmella keskeisellä tavalla. Ensinnäkin se tehtiin hyvin tilaajalähtöisesti: tutkimustyön toteutusta ohjasi Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) Selvitystyön suunnitelma (2013), jossa määriteltiin lähtökohdat, tutkimustehtävä, tavoitteet ja osin teoreettinenkin kehys. (Tilaustyön reflektoinnista ks. Malinen & Markkola & Hytönen 2019.) Toinen erityispiirre oli hankkeen laajuus. Selvitystyötä varten tehtiin noin 300 muistitietohaastattelua. Massiivisen laadullisen aineiston käyttö tutkimuksessa olisi haastavaa jo sellaisenaan, mutta lisäksi aineistoa koskevat erittäin tiukat tutkimuseettiset vaatimukset ja suojaukset. (Hankkeen tutkimusetiikasta ks. Hytönen & Salenius 2017; Malinen & Hytönen 2018.) Kolmanneksi lastensuojelun sijaishuollon epäkohtien selvityksen vaikutukset ulottuivat laajalle. Tässä luvussa avaamme tarkemmin edellä todettuja lastensuojelun menneisyyttä selvittäneen tutkimuksen erityispiirteitä. Tarkastelemme hanketta erityisesti muistin ja kokemusten tutkimuksen näkökulmasta pohtien sen keinoja ja mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja ihmisten hyvinvointiin. Näemme, että muistitiedon yhteiskunnallinen merkitys rakentuu osaltaan sen ihmisiä voimaannuttavasta luonteesta: jakamalla omakohtaisia kokemuksiaan haastattelussa tai kirjoittamalla muistelijat kokevat tulleensa kuulluksi ja arvostetuik- si ja saavat mahdollisuuden aktiiviseen toimintaan (ks. Honneth 1995; Fingerroos 2004, 91–93; Muhonen & Penneworth & Olmos-Peñuela 2018, 17). Kokemukset tunnustetuksi ja huomioiduksi tulemisesta olivat tärkeitä lastensuojelun menneisyys -selvitykseen osallistuneille haastateltaville, sillä lapsuudessaan ja nuoruudessaan he kokivat usein kokemustensa vähättelyä ja torjuntaa tai heidät saatettiin esittää valehtelijoina ja epäluotettavina. Osaltaan syitä lasten kuuntelemattomuuteen voidaan hakea kulttuurisista tekijöistä ja ajan kasvatusideaaleista. Suomessa pyrittiin pitkään kasvattamaan siveellisiä ja isänmaallisia ihmisiä, jotka eivät kyseenalaista auktoriteetteja (esim. Tuomaala 2004, mm. 81, 163). Lasten kanssa työskenteleviin henkilöihin tuli luottaa, ja vanhemmat pyrkivätkin harvoin puuttumaan esimerkiksi opettajien toimintaan (Malinen & Tamminen 2017, 90, 328; Hytönen ja muut 2016, 115). Kodit, https://doi.org/10.21435/skst.1478 440 kirsi-maria hyTönen & anTTi malinen koulut ja laitokset muodostivat omat maailmansa, johon ulkopuolisilla ei ollut asiaa. Kuulluksi tulemisessa ja toisaalta mahdollisuudessa saada oma ääni kuuluville on myös historiapoliittinen ulottuvuus. Tutkimuksessa on tuotu esiin vuotta 1918 koskevan muistitiedon ja sitä koskevan kerronnan keskeinen osa työväestön vastakulttuurissa ja historiakuvaa koskevissa kamppailuissa (Peltonen 1996, 14–18, 280–282; Fingerroos 2004, 61–76). Kokemuksista kertominen ja niiden jakaminen on vallankäyttöä. Lastensuojelun historiaa on käsitelty pitkään instituutioiden, ajatte lutapojen ja ideologioiden näkökulmasta, ja nämä näkökulmat ovat jättäneet alleen yksilöiden ja erilaisten ryhmien kokemukset ja niiden tuottamat kokemusyhteisöt (Daly 2014). Monet haastateltavat näkivät selvityshankkeen mahdollisuutena tuoda julki omat kokemuksensa ja näkemyksensä lastensuojelun historiasta. Olimme osa tutkimusryhmää, teimme haastatteluja sekä kirjoitimme selvityksen loppuraportin (Hytönen ja muut 2016) yhdessä muiden työryhmän jäsenten kanssa. Tässä luvussa pohdimme lastensuojelun menneisyys -selvityksen toteutusta ja merkitystä nimenomaan vaikuttamaan pyrkivän muistitiedon näkökulmasta. Kuvaamme hankkeen käyn - nistämistä ja kilpailutusta sekä haastattelujen toteutusta ja aineiston käsittelyä. Pidämme tärkeänä jakaa kokemuksiamme muistitietoon nojautuneesta, laajamittaisesta hanketyöstä, sillä tehdyn työn reflektointi jälkeenpäin on tuntunut tärkeältä muistitietotutkimuksen soveltamisen yleistyessä myös muissa aiheissa. Keskellä tutkimustyötä emme voineet vielä kunnolla hahmottaa, mitä oikeastaan olimme saamassa aikaan. Pohdimme muistitietotutkimuksen teoriaa suhteessa isoon selvitystyöhön ja kysymme, mitkä ovat muistitietotutkimuksen rajat ja mahdollisuudet tämän mittakaavan hankkeessa. Tuomme esiin, millä tavoin tutkimuksen tai selvitystyön rakentumiseen ja lopputulokseen vaikuttavat tutkimuseettiset vaatimukset, tilaajan ennakkoon asettamat reunaehdot sekä eri tahoilta esitetyt odotukset. https://doi.org/10.21435/skst.1478 kalToinkohTelun muisToT lapsuudesTa 441 Kuulluksi tuleminen ja hyvittämisen mahdollisuudet Yhteiskunnallisesti tarkasteltuna lastensuojelun menneisyys -hankkeen käynnistäminen oli osoitus siitä, että poliittiset päättäjät tahtoivat tehdä oikeutta kaltoinkohtelua kokeneille ja tunnustaa heidän kokemansa vää - ryydet. Suomessa menneisyyshanke muodostui keskeiseksi hyvittämisen keinoksi. Selvitystyön suunnitelmassa todettiin, että selvitystyön tekemisen itsessään tuli osoittaa, että koettuja vääryyksiä ja kaltoinkohte lua ei unohdeta eikä hyväksytä. Tämän yhteiskunnallisen tavoitteen lisäksi hankkeen tehtävänä oli myös tunnistaa lastensuojelun sijaishuollon historiasta asioita, joita viranomaiset eivät olleet aiemmin nähneet. Hankkeessa pyrittiin näin ollen tavoittamaan laaja joukko kaltoinkohte lua kokeneita ja tarjoamaan heille mahdollisuus kokemusten jakamiseen ja kuulluksi tulemiseen. (STM 2013, 4, 10; Malinen & Hytönen 2018, 143–144.) Selvitystyötä ohjanneet tavoitteet liittivät hankkeen osaksi menneisyyden hyvittämisen ilmiökenttää. 1980-luvulta lähtien ihmisoikeuksien poliittinen painoarvo on selvästi vahvistunut, ja tämä on yhtenä syynä vaikuttanut siihen, että erilaisten etnisten, kielellisten ja muiden vähemmistöjen ääni on päässyt kuuluville. Samanaikaisesti myös yksilön oikeuksien ja yksilöllisen kokemuksen painoarvo on kasvanut. (Malinen & Hytönen 2018, 143.) Hanke voidaankin liittää myös osaksi niin sanottua kokemuksellista käännettä. Esimerkiksi lastensuojelun historiaa käsittelevien selvitysten näkökulma on selkeästi vaihtunut instituutioista ja rakenteista henkilökohtaisiin kokemuksiin ja niiden kuunteluun (Swain 2014). On syytä kuitenkin tuoda esille, että menneisyyden epäkohtiin ja niiden hyvittämiseen liittyy niin poliittisesti kuin tieteellisesti kiistanalai sia kysymyksiä. Menneisyyden hyvitysten tutkijat ovat kritisoineet prosesse- ja muun muassa siitä, että hyvittämisen käytännöt, esimerkiksi rahalliset korvaukset, voivat tuottaa pahimmillaan uusia vääryyden ja jopa kaltoinkohtelun kokemuksia. Ruotsissa lastensuojelun menneisyysselvitys johti päätökseen myöntää rahallisia korvauksia, mutta hakemuksista yli puolet on hylätty johtuen muun muassa puutteelliseksi todetusta dokumentaatiosta ja kaltoinkohtelun määrittelyyn tehdyistä tiukoista rajaukhttps://doi.org/10.21435/skst.1478 442 kirsi-maria hyTönen & anTTi malinen sista (Sköld & Sandin & Schiratzki 2020). Ulla Savolainen (2018, 62) on tuonut esille, kuinka myös Saksan ja Unkarin kansalaisten internointeihin liittyvä korvauslaki tuotti hakijoiden keskuudessa turhautumista muun muassa käsittelyn hitauden takia. Selvitystyön suunnittelu, toteutus ja julkaisu Helmikuussa 2011 Ruotsissa julkaistiin lastensuojelun menneisyyttä käsitellyt raportti, joka herätti ilmestymisensä jälkeen keskustelua myös Suomessa. Lisävirikettä lastensuojelun historiaa käsittelevään keskusteluun antoi syksyllä 2011 ilmestynyt dokumentti Huutolaiset, Ari Lehikoisen ohjaama kuvaus 1900-luvun alkuvuosikymmenten nöyryyttävistä lastensuojelun käytännöistä. Lehikoinen on ohjannut myös toisen aihetta käsittelevän dokumentin Varastettu lapsuus (2013), joka kertoi koulukodeissa tapahtuneista väkivallanteoista ja niiden merkityksestä kokijoiden elämässä. Molempien dokumenttien voi katsoa nostaneen esiin vaiettuja tapahtumia ja kokemuksia. Osaltaan ne lisäsivät painetta kaltoinkohtelun yhteiskunnalliseen tunnustamiseen. (Malinen & Hytönen 2018, 138.) Selvitystyö käynnistyi vuoden 2013 alussa, kun työryhmä Sosiaali- ja terveysministeriössä laati tulevan hankkeen alustavan suunnitelman (STM 2013). Selvityksen raamit tarkentuivat myös ministeriön hankintailmoituksessa, jossa haettiin työn toteuttajaa (Sosiaali- ja terveysministeriö, Ajankohtaista 1.11.2013). Keskeisintä oli kokemustieto, mutta se tuli kontekstoida pitkällä aikavälillä tapahtuneisiin muutoksiin sekä aikansa lainsäädäntöön. (STM 2013, 5.) Kilpailutuksen voitti Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen monitieteinen tutkijaryhmä, joka aloitti työn kesällä 2014. Työryhmän vastuullisena johtajana toimi historian professori Pirjo Markkola. Professoritason asiantuntijuutta työryhmässä edustivat lisäksi sosiaalityön professori Marjo Kuronen sekä etnologian professori emerita Pirjo Korkiakangas. Hankkeen tutkijat edustivat niin ikään kolmea eri oppiainetta: historiaa, etnologiaa ja sosiaalityötä, ja mukana oli sekä suomenettä ruotsinkielisiä tutkijoita. Monitieteisyys ja oppiaineiden https://doi.org/10.21435/skst.1478 kalToinkohTelun muisToT lapsuudesTa 443 välinen vuoropuhelu, kunnioitus toisten osaamista kohtaan ja työnjako osoittautuivat yhdeksi avaimeksi selvitystyön onnistumiseen. Selvitystyössä otettiin mallia vastaavista ulkomaisista tutkimuksista, etenkin ruotsalaisista. Mukaan otettiin kaikki sijaishuollon muodot: lastenkodit, koulukodit ja perhesijoitukset sekä esimerkiksi pitkät sairaalajaksot ja joulumerkkikodit. Kaltoinkohtelu määriteltiin laajasti. Sen katsottiin sisältävän ruumiillisen, henkisen ja seksuaalisen väkivallan eri muodot ja yhteenkietoutumat. Emme alkaneet määritellä kaltoinkohtelun muotoja tämän tarkemmin itse, vaan annoimme haastatelta vien itse kertoa kokemuksistaan ja määrittelimme kaltoinkohtelun loppuraportissa haastattelujen perusteella. Kaltoinkohteluksi määrittyi näin esimerkiksi ravinnotta jättäminen, ikään ja voimiin nähden liiallinen työnteko, terveydenhuollon laiminlyönti tai lapsen nöyryyttäminen sanoin tai teoin. Selvitystyössä tuli kiinnittää huomiota myös erityisryhmien tilanteeseen sijoituksessa. Aiempi tutkimus oli osoittanut, että etenkin romanilasten sijoituksissa oli tapahtunut vääryyksiä (Grönfors 2012, 242–245). Tutkimusaika osoittautui kuitenkin liian lyhyeksi: romanien pariin pääseminen olisi vaatinut pidempää ajallista kenttätyötä, sillä aihe oli vaikea ja hyvin arkaluontoinen. Siksi romanien kokemukset tulevat loppuraportissa esiin lähinnä viitteenä, joka osoittaa, että aihetta tulisi tutkia tarkemmin. (Hytönen ja muut 2016, 54). Haastavaksi tehtäväksi osoittautui myös niin sanottujen sivustakatsojien ja tekijöiden tavoittaminen sekä useiden eri näkökulmien samanaikainen kokemusperäinen tarkastelu (ks. Malinen & Hytönen 2018). Sama koskee myös saamelaislasten kouluasuntoloita ja lastenkoteja. Tutkimus on osoittanut, että saamelaislapset eivät saaneet lastenkodeissa, kuten Riutulassa ja Toivoniemessä, puhua äidinkieltään tai tutustua kulttuuriinsa. Heitä suomalaistettiin ankarinkin keinoin, ”sivistettiin” ja kasvatettiin valtaväestön tapoihin. Osa lapsista kasvoi näkemään saamelaisuuden häpeällisenä ja alempiarvoisena. (Esim. Lehtola 2012; Nyyssönen 2014; Oinas 2014.) Selvitystyön suunnitelmassa saamelaisuutta ei nostettu erikseen esiin, mikä voi johtua siitä, että julkinen keskustelu saamelaisten asuntolaoloista oli vasta käynnistymässä. Hankkeen aikana keskustelimme tutkimusryhmän kanssa saamelaisten tilanteesta, https://doi.org/10.21435/skst.1478 444 kirsi-maria hyTönen & anTTi malinen mutta aika ei riittänyt uuden kenttätyöosuuden käynnistämiseen, eikä saamelaisia ehditty tavoittaa haastatteluihin (Hytönen ja muut 2016, 55). Saamelaisten lastenkotien ja kouluasuntoloiden kokemushistorian selvitystyö jäi siis romanilastenkotien tavoin tulevien tutkimusten aiheeksi. 2 Haastattelut toteutettiin tutkittavien valitsemassa paikassa. Mahdollisuus haastattelupaikan valintaan liittyy laajempaan kysymykseen tutkimuksenteon strategisista valinnoista (Herzog 2012). Useimmat osallistujat valitsivat haastattelupaikaksi oman kotinsa. Turvallista tilaa ja luottamusta rakennettiin kertomalla avoimesti selvityshankkeen tavoitteista, haastattelujen luottamuksellisuudesta ja anonymisoinnista. (Hytönen & Salenius 2017; Hytönen ja muut 2016, 17–19.) Haastattelujen kesto vaihteli puolesta tunnista noin viiteen tuntiin. Pari kolme viikkoa haastattelun jälkeen olimme yhteydessä jokaiseen haastateltavaan varmistaaksemme heidän vointinsa ja kuullaksemme selvitystyöstä heränneitä ajatuksia. Jokainen haastattelutilanne oli omanlaisensa riippuen sen osallistujista, ympäristöstä ja kerrotusta elämäntarinasta. Tila, jossa haastattelu tehtiin, rakensi ja muovasi osaltaan haastattelutilannetta. Astuessamme haastateltavien kodin piiriin edustimme edelleen hanketta ja yliopistoa, mutta samalla meidät asetettiin myös kotiin tulevan vieraan rooliin. Enemmistö haastateltavista halusi osoittaa haastattelijoille vieraanvaraisuutta tarjoamalla kahvia ja pientä purtavaa, välillä lounastakin. Tämänkaltainen toiminta saattoi osaltaan purkaa jännitteitä, joita usein syntyy tutkimushaastatteluissa. Kysymykset ja vastaukset asettavat osallistujat haastattelijan ja haastateltavien rooleihin, ja haastattelutilanteen institutionaalisuutta luo osaltaan haastattelun tallennus ja se, että haastattelijat tekivät muistiinpanoja. (Ruusuvuori & Tiittula 2017.) Kodeissaan haastateltavien ulottuvilla oli heidän lapsuuttaan koskevia muistoesineitä. Osa haastateltavista tarjosi sijoitustaan koskevia papereita haastattelijoiden luettavaksi, ja he vetosivat niihin ikään kuin todistaakseen puhuvansa totta. Osa myös halusi kysyä tutkijoilta papereista 2 Pääministeri Sanna Marinin hallitus asetti 28.10.2021 Saamelaisten totuus- ja sovintokomission. Tätä kirjoitettaessa komission työ on vasta alkamassa. Ks. Valtioneuvoston kanslia, https://vnk.fi/ saamelaisten-totuus-ja-sovintokomissio. https://doi.org/10.21435/skst.1478 kalToinkohTelun muisToT lapsuudesTa 445 löytyvien asioiden merkityksistä, ja osa pyysi neuvoja, miten saisi omaa sijoitusta koskevat asiakirjat nähtäväkseen. Monella oli yksittäisiä valokuvia mukanaan, ja kotona tehdyissä haastatteluissa katselimme lasten tai lastenlasten kuvia. Eräällä haastateltavalla oli mukanaan lapsuuden pehmolelu, joka oli hänen ainoa tallella oleva esine lapsuudestaan. Onkin muistettava, että laitoksissa ja todennäköisesti myös sijoituskodeissa kasvaneilla lapsilla on muuhun ikäluokkaansa verrattuna vähemmän kuvien, muistoesineiden tai lelujen kaltaisia apuvälineitä lapsuutensa muisteluun. Koska lapset kiersivät kodista toiseen, ei heillä ole myöskään muistelun apuna pitkäaikaisia ystäviä tai huoltajia, jotka olisivat kertoneet heille sattuneista hauskoistakin tapahtumista. Lastensuojelulapsilla muistaminen voi olla yksinäisempää ja siitä puuttuu sosiaalinen tai esineiden antama tuki. (Sköld 2016.) Lastensuojelun menneisyys -selvityksessä tehtiin muutamia ryhmähaastatteluja, joissa sisarukset tai samassa paikassa sijoitettuna olleet kokoontuivat kertomaan lapsuudestaan. Näihin tilanteisiin liittyi usein yksilöhaastatteluja enemmän naurua ja hauskojen juttujen kertomista. Haastateltavat myös täydensivät toistensa kerrontaa, jos jollain ei ollut omia muistikuvia. Osa selvitykseen osallistujista oli kirjoittanut kokemuksistaan tai ker - tonut tarinansa useaan kertaan eri tahoille, kuten puolisolle, lääkärille tai psykoterapeutille. Heillä oli ikään kuin valmis narratiivi, jolloin haastattelua ei juuri tarvinnut ohjailla kysymyksin, vaan se muotoutui vapaasta kerronnasta. Enemmistön kohdalla kyse oli kuitenkin vaietusta asiasta. Osa ei ollut kertonut kokemuksistaan kuin läheisimmille perheenjäsenille, jos heillekään. Tällöin elämänkerronta oli hapuilevaa, katkonaista, paikoin epäjohdonmukaista ja kulki ajassa edestakaisin. Kerronnan epävarmuus ja pirstaleisuus saattoivat johtua myös vaikeasta aiheesta, syvästä traumasta tai siitä, että haastattelijat olivat vieraita ihmisiä, jotka edustivat osalle haastateltavista ministeriötä ja hallintoa, jotain etäistä ja vierasta. (Hyvärinen ja muut 2010.) Kuten edellä olemme todenneet, tutkijoiden tavoitteena oli eri keinoin vähentää institutionaalisen haastattelutilanteen jäykkyyttä ja luoda haastateltaville turvallinen olo. Haastatteluissa oli kuitenkin läsnä valtaaspekti. Kaltoinkohtelun hyvittäminen oli eräs haastatteluissa esiin tullut aihe, ja osa haastateltavista oli tietoisia Ruotsissa aiemmin tehdystä https://doi.org/10.21435/skst.1478 452 kirsi-maria hyTönen & anTTi malinen jossa selvitettiin erityisesti koulukotilasten kokemuksia. Tätä tutkimusta tehtiin osin samanaikaisesti meidän selvityksemme kanssa. Tiedämme myös, että osa kaltoinkohtelua kokeneista haastateltavista ovat hakeneet oikeutta kokemilleen vääryyksille ja ottaneet yhteyttä viranomaisiin ja poliitikkoihin. Jälkeenpäin olemme pohtineet, olisiko ollut mahdollista tai tarpeellista luoda mahdollisuudet seurantatutkimukselle esimerkiksi kysymällä haastateltavilta haluavatko he antaa luvan myöhempään yhteydenottoon. Tutkimuseettisesti tämä olisi kuitenkin ollut hyvin haastavaa tai jopa arveluttavaa. Laajuudestaan (190 sivua) huolimatta hankkeen loppuraportti kykeni vain raapaisemaan voimakkaan, syvällisen ja määrällisesti ison muistitietoaineiston pintaa. Selvitystyössä ei ollut tilaa eikä varsinkaan aikaa tarkemmalle analyysille esimerkiksi kerronnan strategioiden, affektien, tunteiden tai trauman vaikutusten näkökulmista. Aineistosta pyrittiin luomaan kokonaiskuva, ”kooste haastattelujen keskeisistä sisällöistä”, esittäen sekä erityisiä että tavallisia kokemuksia, väkivallan toistuvuutta ja sen mahdollistaneita rakenteita (Hytönen ja muut 2016, 13, 20). Laadullista tutkimusta tehdään tavallisesti suhteellisen pienillä aineistoilla, mikä mahdollistaa syvällisen analyysin. Lastensuojelun menneisyys -selvityksen tuottama aineisto sisältää 300 henkilön pitkät, elämäkerronnalliset haastattelut ja on sellaisenaan valtava yhdellä kertaa hallittavaksi tai analysoitavaksi. Mahdollisessa jatkotutkimuksessa onkin kyettävä rajaamaan aineistoa jollain tutkimuskysymyksestä kumpuavalla tavalla, jotta sitä voi tehokkaasti hyödyntää. Hankkeen tutkijoina meille annettiin valtaa ja vastuuta lastensuojelun kehittämiseen, ja selvityksen yhtenä tehtävänä oli laatia suosituksia lastensuojelun laadun parantamiseksi ja kaltoinkohtelun ennaltaehkäisemiseksi. Selvityshankkeella oli konkreettisia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Susanna Hoikkalan (2020, 24) mukaan valtio ohjasi lisäresursseja sijaishuollon kehittämiseen ja muutti lainsäädäntöä. Tulkintamme mu - kaan tilaustutkimuksen riskeihin kuuluu se, että sen vaikutusten seuranta jää monella tapaa ilmaan hankkeen päättymisen jälkeen. Sekä tutkijaryhmä että sen työskentelyä tukenut ohjausryhmä purettiin selvitystyön valmistuttua, ja ymmärtääksemme mitään erityistä tahoa ei ole nimetty esimerkiksi suositusten toteutuksen tai lainsäädännön muuhttps://doi.org/10.21435/skst.1478 kalToinkohTelun muisToT lapsuudesTa 453 tosten vaikutusten seurantaan. (Malinen & Markkola & Hytönen 2019.) Valtion keskeisimmät ohjauksen muodot ovat normiohjaus, kuten lainsäädäntö, resurssiohjaus ja informaatio-ohjaus. Selvityksen loppuraportti kuuluu informaatio-ohjauksen piiriin: se sisältää tietoa, jonka nähdään olevan tarpeellista ja hyödyllistä paikallistason toimijoille. Informaatio-ohjauksen haaste on, että on vaikea tietää, miten se saavuttaa lukijansa. Tässä yhteydessä voidaan puhua jopa ohjauksen uskottavuuskriisistä. Tiedämme, että raporttia on ladattu valtion julkaisukokoelmasta yli 10 000 kertaa (luku ajankohdalta 7.6.2022), mutta sitä emme tiedä, ketkä sitä ovat lukeneet ja minkälaisia vaikutuksia sillä on ollut. Lastensuojelun järjestökenttä, esimerkiksi Lastensuojelun Keskusliit- to, on tuonut toistuvasti esiin selvityksen tuloksia ja pyrkinyt vaikuttamaan lainsäädäntö- ja kehittämistyöhön (esim. Lastensuojelun Keskusliitto 2016; 2018). Myös Pesäpuu ry on reagoinut selvityksen tuloksiin ja tuonut näkyväksi kaltoinkohtelun tunnustamisen tärkeyden esimerkiksi vertaistukeen keskittyvillä ”Yhdessä koettua” -tapahtumakiertueella vuonna 2017 sekä X-ketju hankkeen ”Kohtaamisen foorumi” -tapahtu- milla (X-ketju-hanke; Yhdessä koettua). Tästä huolimatta on nähtävissä, että selvityksessä esitetyt kehittämisehdotukset olivat suosituksia: ne eivät sido ketään, eikä niiden toteutusta tarvitse valvoa. Voidaankin pohtia, missä määrin erilaisilla hyvitysmenettelyillä pyritään saattamaan poliittisesti vaikeat asiat päätökseen ja vääryydet menneisyyteen kuuluvaksi asiaksi (Savolainen 2018, 68). Selvityshankkeen suunnitelmassa tunnustettiin nykyisen lastensuojelun kehittämisen tarve, ja hankkeen todettiin tavoittelevan myös välitöntä muutosta lastensuojelun sijaishuollon käytännöissä (STM 2013, 6). Hankkeen loppuraporttiin kirjattiin sijaishuollon uudistamista käsitteleviä suosituksia, mutta epäselväksi jäi kysymys, kenen vastuulla on suositusten edistäminen ja käyttöönotto. Menneisyysselvityksellä ja ministeri Juha Rehulan esittämällä valtiollisella anteeksipyynnöllä voi nähdä olleen myös laajempia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tapahtumaketju herätti muun muassa Kuurojen Liiton johdossa luottamusta siihen, että kuurojen ja viittomakielisten kohtaamien vääryyksien selvittämiseen löytyisi yhteiskunnallisia välineitä ja tahtoa (Katsui ja muut 2021, 12). Samanlaista keskustelua käytiin myös https://doi.org/10.21435/skst.1478 454 kirsi-maria hyTönen & anTTi malinen saamelaisten yhteisöjen sisällä, muun muassa saamelaiskäräjillä. Tulevina vuosina käynnistettiinkin niin saamelaisten kuin kuurojen menneisyyttä koskevat selvitystyöt. Saamelaiskäräjien aloitteesta Suomen hallitus ilmoitti 19.10.2017 aloittavansa saamelaisten asioita koskevan sovintoprosessin valmistelun (Saamelaisten totuus- ja sovintokomission asettamispäätös; Saamelaiskäräjien toimintakertomus vuodelta 2018, 13). Antti Rinteen hallitus puolestaan kirjasi ohjelmaansa 6.6.2019 päätöksen ”käynnistää valtiollisen sovintoprosessin kuuroihin kohdistuneista oikeudenloukkauksista.” (Katsui ja muut 2021, 12). Saamelaisten ja kuurojen historiaa käsittelevissä hankkeissa on vahvasti yhteisöllinen ulottuvuus ja niissä on turvauduttu lisäksi uudenlaisiin välineisiin, muun muassa totuus- ja sovintokomission asettamiseen ja yhteisöllisiin kuulemistilaisuuksiin. Lastensuojelun menneisyysselvityksessä ja sen valmistelussa ei kaltoinkohtelua kokeneilla juurikaan ollut heidän oikeuksiaan ajavia taustayhteisöjä – koettuja vääryyksiä toivat esille lähinnä dokumentaristit ja poliitikot. Tämä asetelma korosti entisestään haastattelutilanteiden ja kuulluksi tulemisen merkitystä. Lastensuojelun menneisyys -selvityksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus oli suuri. Vaikuttavuus nousi juuri sen muistitietoon nojaavasta, kokemuksellisesta lähtökohdasta. Julkinen valtiovallan anteeksipyyntö on Suomessa harvinaista, joten se voidaan nähdä merkittävänä seurauksena. Vaikutuksia sijaishuollon lainsäädäntöön tai politiikkaan on vaikeampi jäljittää ilman asiaan perehtynyttä seurantaryhmää, mutta arvelemme niitäkin tapahtuneen. Muistitiedon vaikuttavuus ei kuitenkaan ole ainoastaan näin suoraviivaisissa asioissa. Sen voiman voi nähdä jokaisessa haastattelussa, jossa aiemmin vaiennut tai vaiennettu kokija tulee kuulluksi ja kuunnelluksi ja hänen kokemuksensa tunnustetuksi. Haastateltavien voimaantumisen kokemus oli ihmislähtöisesti ajatellen yksi tämän muistitietotutkimuksen suurimmista tuloksista. https://doi.org/10.21435/skst.1478 kalToinkohTelun muisToT lapsuudesTa 455 kirjallisuus Aineistonhallinnan käsikirja. Tietoarkisto. [verkkoaineisto]. Saatavissa: https://www.fsd.tuni. fi/aineistonhallinta/fi/. Viitattu: 28.5.2020. Daly, Kathleen 2011: Redressing Institutional Abuse of Children. Springer, New York. Daly, Kathleen 2014: Conceptualising Responses to Institutional Abuse of Children. Current Issues in Criminal Justice 26:1, 5–29. https://doi.org/10.1080/10345329.2014.12036004 Fingerroos, Outi 2004: Haudatut muistot. Rituaalisen kuoleman merkitykset Kannaksen muistitiedossa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Fingerroos, Outi 2017: Etnologi tutkimassa perheenyhdistämisiä. Teoksessa: Fingerroos, Outi & Koskihaara, Niina & Lillbroända-Annala, Sanna & Lundgren, Maija (toim.) Yhteiskuntaetnologia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 27–54. Fingerroos, Outi & Jouhki, Jukka 2014: Etnologinen kenttätyö ja tutkimus. Metodin monimuotoisuuden pohdintaa ja esimerkkitapauksia. Teoksessa: Hämeenaho, Pilvi & Koskinen-Koivisto, Eerika (toim.) Moniulotteinen etnografia. Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ethnos, Helsinki, 79–108. Fingerroos, Outi & Lillborända-Annala, Sanna & Koskihaara, Niina & Lundgren, Maija 2017: Yhteiskuntaetnologia. Arkinen mutta kriittinen katse maailmaan. Teoksessa: Fingerroos, Outi & Koskihaara, Niina & Lillbroända-Annala, Sanna & Lundgren, Maija (toim.) Yhteiskuntaetnologia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 7–26. Grönfors, Janette 2012: Mustalaislähetyksen lastenkotitoiminta. Teoksessa: Pulma, Panu (toim.) Suomen romanien historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 241–249. Hayner, P. B. 2011: Unspeakable Truths. Routledge, Abingdon. https://doi. org/10.4324/9780203867822 Herzog, Hanna 2012: Interview Location and its Social Meaning. Teoksessa: Gubrium, Jaber F. & Holstein, James A. & Marvasti, Amir B. & McKinney, Karyn D. (toim.) The Sage Handbook of Interview Research. The Complexity of the Craft. Sage, Los Angeles, 207–217. https://doi.org/10.4135/9781452218403.n14 Hirschovits-Gerz, Tanja & Sihvo, Sinikka & Karjalainen, Jarno & Nurmela, Anna 2019: Kokemusasiantuntijuus Suomessa. Selvitys kokemusasiantuntijakoulutuksen ja -toiminnan käytännöistä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki. Honneth, Axel 1995: Struggle for Recognition. The Moral Grammar of Social Conflicts. Polity Press, Cambridge. Hoikkala, Susanna 2020: Historiallinen tapaustutkimus lastensuojelulaitoksen rajoittamis- ja kurinpitokäytännöistä 1950–2000. Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca, Helsinki. Hytönen, Kirsi-Maria 2016: Tutkija aikamatkustajana. Mennyt, nykyhetki ja tulevaisuus keruukilpailuvastauksissa. Teoksessa: Korkiakangas, Pirjo & Olsson, Pia & Ruotsala, Helena & Åström, Anna-Maria (toim.) Kirjoittamalla kerrotut. Kansatieteelliset kyselyt tiedon lähteinä. Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ethnos, Helsinki, 301–337. Hytönen, Kirsi-Maria & Malinen, Antti & Salenius, Paula & Haikari, Janne & Markkola, Pirjo & Kuronen, Marjo & Koivisto, Johanna 2016: Lastensuojelun sijaishuollon epäkohdat ja lasten kaltoinkohtelu 1937–1983. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki. http://urn.fi/ URN:ISBN:978-952-00-3806-9 https://doi.org/10.21435/skst.1478 456 kirsi-maria hyTönen & anTTi malinen Hytönen, Kirsi-Maria & Salenius, Paula 2017: Yhteiskunnallisen etnologisen tutkimuksen eettisiä kysymyksiä. Teoksessa: Fingerroos, Outi & Koskihaara, Niina & Lillbroända- Annala, Sanna & Lundgren, Maija (toim.) Yhteiskuntaetnologia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 79–100. Hyvärinen, Matti & Hydén, Lars-Christer & Saarenheimo, Marja & Tamboukou, Maria 2010: Beyond Narrative Coherence. An Introduction. Teoksessa: Hyvärinen, Matti & Hydén, Lars-Christer & Saarenheimo, Marja & Tamboukou, Maria (toim.) Beyond Narrative Coherence. John Benjamins, Amsterdam & Philadelphia, 1–15. https://doi.org/10.1075/ sin.11.01hyv Katsui, Hisayo & Koivisto, Maija & Tepora-Niemi, Suvi-Maaria & Meriläinen, Niina & Rautiainen, Pauli & Rainò, Päivi & Tarvainen, Merja & Hiilamo, Heikki 2021: Viitotut muistot. Selvitys kuuroihin ja viittomakielisiin Suomenhistoriassa 1900-luvulta nykypäivään kohdistuneista vääryyksistä sekä niiden käsittelyyn tarkoitetun totuus- ja sovintoprosessin käynnistämisen edellytyksistä. Valtioneuvoston kanslia, Helsinki. Korkiakangas, Pirjo 2006: Etnologisia näkökulmia muistiin ja muisteluun. Teoksessa: Fingerroos, Outi & Haanpää, Riina & Heimo, Anne & Peltonen, Ulla-Maija (toim.) Muistitietotutkimus. Metodologisia kysymyksiä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 120–144. Kuula, Arja 2006: Tutkimusetiikka. Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. Vastapaino, Tampere. Laitala, Marjo & Puuronen, Vesa 2016: Yhteiskunnan tahra? Koulukotien kasvattien vaietut kokemukset. Vastapaino, Tampere. Lastensuojelun Keskusliitto 2016: Menneestä on opittava. Turvallinen sijaishuolto on lapsen oikeus. [verkkoaineisto]. Lastensuojelun Keskusliitto 6.4.2016. Saatavissa: https:// www.sttinfo.fi/tiedote/menneesta-on-opittava-turvallinen-sijaishuolto-on-lapsen-oikeus?- publisherId=1950&releaseId=43596422. Viitattu 20.6.2022. Lastensuojelun Keskusliitto 2018: Liian pieniä tekoja lastensuojelussa. [verkkoaineisto]. Lastensuojelun Keskusliitto 15.5.2018. Saatavissa: https://www.lskl.fi/lehdistotiedotteet/ liian-pienia-tekoja-lastensuojelussa/. Viitattu 25.9.2020. Lehtola, Veli-Pekka 2012: Saamelaiset suomalaiset. Kohtaamisia 1896–1953. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Leydesdorff, Selma & Dawson, Graham & Burchardt, Natasha & Ashplant, T. G. 1999: Introduction. Trauma and Life Stories. Teoksessa: Lacy, Kim & Leydesdorff, Selma & Dawson, Graham (toim.) Trauma and Life Stories. International Perspectives. Routledge, Abingdon, 1–26. Lidman, Satu & Koskivirta, Anu & Eilola, Jari (toim.) 2017: Historian tutkimusetiikka. Gaudea mus, Helsinki. Malinen, Antti & Hytönen, Kirsi-Maria 2018: Kaltoinkohtelun äänet ja hiljaisuudet lastensuojelun historian tutkimuksessa. Teoksessa: Hannikainen, Matti O. & Danielsbacka, Mirkka & Tepora, Tuomas (toim.) Menneisyyden rakentajat. Teoriat historiantutkimuksessa. Gaudeamus, Helsinki, 132–149. Malinen, Antti & Markkola, Pirjo & Hytönen, Kirsi-Maria 2019: Conducting Commissioned Research. The Finnish Inquiry into the Failures of Child Welfare, 1937–1983. Scandinavian Journal of History 44, 1–20. https://doi.org/10.21435/skst.1478 kalToinkohTelun muisToT lapsuudesTa 457 Malinen, Antti & Tamminen, Tuomo 2017: Jälleenrakentajien lapset. Sotienjälkeinen Suomi lapsen silmin. Gaudeamus, Helsinki. Muhonen, Reetta & Benneworth, Paul & Olmos-Peñuela, Julia 2018: From Productive Interactions to Impact Pathways. Understanding the Key Dimensions in Developing SSH Research Societal Impact. Center for Higher Education Policy Studies, Enschede. https:// doi.org/10.3990/4.2589-9716.2018.02 Nyyssönen, Jukka 2014: Saamelaisten kouluolot 1900-luvulla. Teoksessa: Keskitalo, Pigga & Lehtola, Veli-Pekka & Paksuniemi, Merja (toim.) Saamelaisten kansanopetuksen ja koulunkäynnin historia Suomessa. Siirtolaisuusinstituutti, Turku, 63–86. Oinas, Outi 2014: Saamelaisten kouluhistorian tarkastelua 1910-luvun Enontekiön Lapissa piispan ja papin teksteissä. Teoksessa: Keskitalo, Pigga & Lehtola, Veli-Pekka & Paksuniemi, Merja (toim.) Saamelaisten kansanopetuksen ja koulunkäynnin historia Suomessa. Siirtolaisuusinstituutti, Turku, 121–145. Peltonen, Ulla-Maija 1996: Punakapinan muistot. Tutkimus työväen muistelukerronnan muotoutumisesta vuoden 1918 jälkeen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki. Ruotsala, Helena 2002: Muuttuvat palkiset. Elo, työ ja ympäristö Kittilän Kyrön paliskunnassa ja Kuolan Luujärven poronhoitokollektiiveissa vuosina 1930–1995. Suomen Muinaismuistoyhdistys, Helsinki. Ruotsala, Helena 2005: Matkoja, muistoja, mielikuvia. Kansatieteilijä kentällä. Teoksessa: Korkiakangas, Pirjo & Olsson, Pia & Ruotsala, Helena (toim.) Polkuja etnologian menetelmiin. Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ethnos, Helsinki, 45–76. Ruotsala, Helena 2017: Meänkieli herättää tunteita. Mistä kentän kielivalinnat kertovat? Teok sessa: Fingerroos, Outi & Koskihaara, Niina & Lillbroända-Annala, Sanna & Lundgren, Maija (toim.) Yhteiskuntaetnologia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 265–287. Ruusuvuori, Johanna & Tiittula, Mirva M. 2017: Tutkimushaastattelu ja vuorovaikutus. Teoksessa Hyvärinen, Matti & Nikander, Pirjo & Ruusuvuori, Johanna (toim.) Tutkimushaastattelun käsikirja. Vastapaino, Tampere, 46–83. Saamelaiskäräjien toimintakertomus vuodelta 2018. Saamelaiskäräjät. Savolainen, Ulla 2018: Miksi historian hyvitykset epäonnistuvat? Törmäävät muistikäsitykset ja hyvityksen moraali. Historiallinen aikakauskirja 116:1, 56–68. STM = Sosiaali- ja terveysministeriö 2013: Selvitystyön suunnitelma. Epäkohdat ja kaltoinkohtelu lastensuojelun sijaishuollossa 1930- ja 1980-lukujen välisellä ajanjaksolla. [verkko aineisto]. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki. Saatavissa: https://stm.fi/documents/1271139/1359578/Ep%C3%A4kohdat+ja+kaltoinkohtelu+lastensuojelun+sijaishuollossa.pdf/7d87ee52-c8fb-40fa-b63c-7791d4591e53/Ep%C3%A4kohdat+ja+kaltoinkohtelu+- lastensuojelun+sijaishuollossa.pdf. Viitattu 29.5.2020. Sikes, Pat & Goodson, Ivor 2017: What Have You Got When You’ve Got a Life Story? Teoksessa: Goodson, Ivor & Antikainen, Ari & Sikes, Patrick & Andrews, Molly (toim.) The Routledge International Handbook on Narrative and Life History. Routledge, Abingdon, 60–71. https://doi.org/10.4324/9781315768199 Sköld, Johanna 2013: Historical Abuse – A Contemporary Issue. Compiling Inquiries into Abuse and Neglect of Children in Out-of-Home Care Worldwide. Journal of Scandinavian Studies in Criminology and Crime Prevention 14:1, 5–23. https://doi.org/10.1080/14043858. 2013.771907 https://doi.org/10.21435/skst.1478 458 kirsi-maria hyTönen & anTTi malinen Sköld, Johanna 2016: The Truth about Abuse? A Comparative Approach to Inquiry Narratives on Historical Institutional Child Abuse. History of Education 45:4, 492–509. https://doi.org/10.1080/0046760X.2016.1177607 Sköld, Johanna & Sandin, Bengt & Schiratzki, Johanna 2020: Historical Justice through Redress Schemes? The Practice of Interpreting the Law and Physical Child Abuse in Sweden. Scandinavian Journal of History 45:2, 178–201. https://doi.org/10.1080/03468755. 2018.1555100 Suopajärvi, Tiina & Koskinen-Koivisto, Eerika & Korjonen-Kuusipuro, Kristiina & Hytönen, Kirsi-Maria & Hämeenaho, Pilvi 2019: Tunteilla on väliä. Tutkijan tunteet etnografisessa tutkimusprosessissa. Elore 26:2, 42–67. DOI: https://doi.org/10.30666/elore.77809 Swain, Shurlee 2014: History of Australian Inquiries Reviewing Institutions Providing Care for Children. Royal Commission into Institutional Responses to Child Sexual Abuse, Sydney. Thomson, Alistair 2006: Four Paradigm Transformations in Oral History. Oral History Review 34:1, 49–70. https://doi.org/10.1525/ohr.2007.34.1.49 Tuomaala, Saara 2004: Työtätekevistä käsistä puhtaiksi ja kirjoittaviksi. Suomalaisen oppivelvollisuuskoulun ja maalaislasten kohtaaminen 1921–1939. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Yhdessä koettua. 100-vuotias Suomi sijoitettujen lasten silmin. [verkkoaineisto]. https:// yhdessakoettua.fi/. Viitattu 25.9.2020. X-ketju-hanke. Turvallisen sijaishuollon puolesta. [verkkoaineisto]. Pesäpuu ry. Saatavissa: https://pesapuu.fi/toiminta/turvallinen-sijaishuolto/turvallisen-sijaishuollon-puoles- ta-x-ketju-hanke/. Viitattu 28.5.2020. https://doi.org/10.21435/skst.1478