Aseeminen kirjoitus kirjallisuuden avantgardistisena koettelijana

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY-NC-ND 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/ Aseeminen kirjoitus kirjallisuuden avantgardistisena koettelijana © 2021 tekijät ja SKS Published version Ala-Hakula, Riikka Ala-Hakula, R. (2021). Aseeminen kirjoitus kirjallisuuden avantgardistisena koettelijana. In I. Hautamäki, L. Piippo, & H. Sederholm (Eds.), Avantgarde Suomessa (pp. 383-405). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Tietolipas, 267. https://oa.finlit.fi/site/books/e/10.21435/tl.267/ 2021 383 Aseeminen kirjoitus kirjallisuuden avantgardistisena koettelijana Riikka Ala-Hakula https://orcid.org/0000-0002-3884-5602 The content of asemic writing is meaningless, period. –Ekaterina Samigulina & Karen Karnak1 The material aspect of asemic writing is, however, far from being completely free of potential signifiers. –Sami Sjöberg Liitän tässä artikkelissa aseemisen kirjoituksen (asemic writing, écriture asémique) osaksi avantgardistista kirjallisuutta ja luon katsauksen aseemisen kirjoituksen keinoihin haastaa kirjallisuuden ilmaisutapoja. Tarkoitan sanalla avantgardistinen tässä yhteydessä termin taidepoliittisessa analyysissa yleistynyttä merkitystä, jossa avantgardiset teokset kritisoivat ja toimivat vastavoimana tietyn taiteenlajin valtavirtaistuneille ilmaisukeinoille. Aseeminen kirjoitus on kirjallisuudessa, kuvataiteessa ja käsitetaiteessa esiintyvä kirjoituksen laji, mutta sitä ei voi lukea luonnollisten kielten tavoin, koska se ei välitä kielen konventionaalisia, sosiaalisesti sovittuja tai symbolisia merkityksiä (Ala-Hakula 2018, 7–8). Sami Sjöberg (2019, 6) määrittelee termin seuraavalla tavalla: ”– – aseeminen kirjoitus on oksymoron, koska muodon, asettelun ja kontekstin tasolla se muistuttaa kirjoitusta, muttei välitä verbaalisia merkityksiä.” Peter Schwenger (2019, 2) puolestaan huomioi: ”Merkit silmiesi edessä eivät kuulu mihinkään tunnettuun kirjoitusjärjestelmään. Tästä huolimatta ne esitetään merkkijärjestelmän muodossa, tunnistetaan merkeiksi ja ne on aseteltu sivulle tiettyä konventiota noudattaen.” Aseeminen kirjotus jättää kielelliset merkitykset taakseen ja on historiallisten avantgardeliikkeiden2 manifestien skandaalimaisessa hengessä ”lukukelvotonta” tai ”mahdotonta lukea” (illegible/illisible3, ks. Barthes 1982). Aseemista kirjoitusta ei voi lukea arkiseen kommunikaatioon käytettyjen kiel- 384 Riikka Ala-Hakula ten tavoin, joten se koettelee luonnollisen kielen4 asemaa kirjallisen ilmaisun lähtökohtana. Aseemisissa runokokoelmissa ilmaisu ei perustu luonnolliseen kieleen, mutta usein ne luokitellaan kirjastossa runoudeksi. Tutkimuksessa aseemista kirjoitusta voi lähestyä kirjallisen teoksen käytettävyyden näkökulmasta, jolloin laji haastaa käsityksen kirjoituksen materiaalisuudesta ja mediaalisuudesta kirjallisuudessa. Aseeminen kirjoitus ravistelee lukijan käsitystä siitä, miltä kirjoitus voi näyttää visuaalisesti paperilla ja miten se voi välittää merkityksiä. Avantgardistisen taiteen perinteeseen aseemisen kirjoituksen yhdistää myös sille tyypillinen transnationaalinen ja verkostoitunut luonne. Sitä ovat edeltäneet erityisesti 1960-luvulla aktiiviset verkostotaiteen yhteisöt, kuten postitaide ja konkreettinen runous. Teen artikkelissa katsauksen kolmeen seikkaan: aseemisen kirjoituksen materiaalisuuteen, mediaalisuuteen ja transnationaalisuuteen. Rajaan aseemisen kirjoituksen käsittelyn tässä artikkelissa kirjallisuuteen, vaikka aineistoa löytyy myös kuvataiteesta ja käsitetaiteesta. Tämä johtuu siitä, että ”lukukelvottoman” kirjoituksen tekeminen on avantgardistisesti radikaalimpaa kirjallisuuden mediumin piirissä kuin kuvataiteessa. Kuvataiteessa kirjoitukselta näyttävää ilmaisua on tehty keskiajan altta ri - taulujen pyhien tekstien visuaalisesta kuvauksesta aina abstraktiin ekspressionismiin ja käsitetaiteeseen. Kuvataidetta tai käsitetaidetta vastaanottaessa odotushorisontti ei kaanonin perusteella ole yhtä voimakkaasti se, että niissä kuvattua kirjoitusta pitäisi pystyä lukemaan. Tästä poiketen kirjallisen teoksen kohdalla lukijan odotushorisonttiin syntyy todennäköisesti katkos, jos teoksen tekstiä ei voi lukea. Olen valinnut artikkelin aineiston kokeellisen runouden piiristä, vaikka myös aseemista proosaa tehdään (ks. Luigi Seraphini: Codex Seraphinianus, 1981). Käytän artikkelissa aineistostani alakäsitettä aseeminen runous ja viittaan sillä kirjallisuuden mediumin piirissä tehtyyn aseemiseen kirjoitukseen. Aineistossani on mukana kaksi visuaalista runoilijaa, Karri Kokko ja Satu Kaikkonen, sekä 1960-luvul- la käsialarunoutta tehnyt kuvataiteilija ja runoilija Ilkka-Juhani Takalo-Eskola. Kokon tuotannosta keskityn aseemiseen runo vih koon Wild Thing (2018). Kaikkoselta tarkastelen hänen asee mis ta runoaan antologiassa An Anthology of Asemic Handwriting (2013) ja postikorttina julkaistua visuaalista runoa ”Erysipelas” (2016), jonka yksi - 385 Aseeminen kirjoitus kirjallisuuden avantgardistisena koettelijana tyiskohdissa on aseemista kirjoitusta. Käytän kyseistä runoa esimerkkinä siitä, että aseemisuutta voi esiintyä myös osana visuaalista runoa. Tämän lisäksi käsittelen kahta otetta Ilkka-Juhani Takalo-Esko- lan 1960-luvulla ”Adae”-sarjassa julkaisemasta käsialarunoudesta. Takalo-Eskola kirjoittaa esseessä ”Terveisiä aseemisuuden historiasta” (Parnasso 2/2014), miten hän omaksui 1960-luvulla ilmaisun, joka näyttää kirjoitukselta, mutta jota ei voi lukea. Takalo-Eskolan ”Adaen” otteita on julkaistu teoksessa Muistoloukku: jälkiä vuosilta 1964–2013 (2013) ja antologiassa Ryhmä 65 (1965). Jälkimmäisen teoksen käsialarunouden osastosta Takalo-Eskola (2014, 52) sai myös tunnustuspalkinnon. Antologian Ryhmä 65 esipuheessa Väinö Kirstinä (1965, 7) kirjoittaa, että tekijät teokseen on valittu sillä perusteella, että he ”kuvastai si - vat sitä uutta, mikä on tapahtumassa kirjallisuudessa”. Tämä näke mys osoittautui ennakoivaksi 1990-luvulla, jolloin visuaalisen ru nou den verkoston piirissä luotiin aseemisen kirjoituksen käsite ja sitä alettiin tehdä laajamittaisesti. Runoilijat lähettivät verkoston piirissä postin kautta toisilleen yksittäisiä runoja ja pieniä runouslehtiä. Myöhemmin yhteisö siirtyi välittämään visuaalista runoutta internetissä. Termin aseeminen kirjoitus keksimisen kannalta keskeisiä runoilijoita ovat virginialainen Jim Leftwich ja ohiolainen John Byrum. Jim Leftwich varioi verkoston toisen osallistujan John M. Bennetin runoja. Leftwich muodosti runon kirjainten tavuista rytmikkäitä visuaalisia kuvioita, joiden pohjalta hän kokosi runosarjoja ja lähetti nämä teokset John Byrumille kommentoitavaksi. Byrum lähetti Leftwichille vastaukseksi postikortin humoristisella palautteella varustettuna. Hän totesi siinä, että jos Leftwich jatkaa samaa rataa, hän tekee pian aseemisia runoja. (Ala-Hakula 2014, 10.) Byrum viittasi psykologian yhteydessä käytettyyn sanaan asemia, joka tarkoittaa ”kyvyttömyyttä ymmärtää tai käyttää kommunikoivia symboleja, kuten sanoja tai eleitä”5. Sana asemia puolestaan johtuu kreikan sanasta ἄσημος, (asēmos), ”merkitön ”6. Australialainen runoilija Tim Gaze puolestaan vaikutti aseemisen runouden käsitteen leviämiseen. Hän toimitti Leftwichin runoista pienjulkaisun Spirit Writing (Asemic Series, 1998). Tutustuttuaan aseemiseen runouteen Gaze alkoi julkaista pienlehteä Asemic Magazine ja internetin alettua yleistyä hän loi yhdessä suomalaisen Jukka- Pekka Kervisen kanssa verkkosivun ”ASEMIC”7, jossa määritellään 386 Riikka Ala-Hakula termi ja listataan lajityypin tekijöitä. Myöhemmin 2010-luvulla aseeminen kirjoitus oli jo vakiintunut käsite nykyrunoudessa. Silloin ilmestyi Crag Hillin ja Nico Vassilakisin toimittama The Last Vispo Anathology: Visual Poetry 1998–2008 (2012) ja Tim Gazen ja Michael Jacobsonin toimittama An Anthology of Asemic Handwriting, joissa julkaistiin aseemista runoutta yli neljältäkymmeneltä tekijältä. Aseemisen runouden mediaalisuus ja materiaalisuus Aseeminen runous kohdistaa huomion kirjallisuuden mediaalisuuteen kolmella tasolla, jotka ovat kirjoitus mediumina, runoteos fyysisenä esineenä (esimerkiksi kirjallinen koodeksi) ja visuaalisen runouden verkostotaiteen yhteisö. Aseemiset runoteokset tuottavat uusia käsityksiä kirjoituksen mediumin mahdollisuuksista. 1960-luvun verkostotaiteen yhteisöt edelsivät taiteellisissa pyrinnöissään visuaalisen runouden verkostotaiteen yhteisöä. Näissä yhteisöissä mediumia ei nähty niinkään markkinoinnin, taloudellisen edun ja maineen saavuttamisen välineenä, vaan sen avulla luotiin uudenlaisia mahdollisuuksia taiteelliselle ilmaisulle (Saper 1997, 12, 31, 134 ja 149). Ver - kostotaiteen yhteisöissä medioiden uudelleenkuvittelu on ollut keskeinen osa niiden toimintaa. Norie Neumark (2005, 10) tuo esiin, että teknologioiden mahdolliset toimintatavat riippuvat kulttuurisesta mielikuvituksesta ja yksilöiden subjektiivisista näkemyksistä, mutta samanaikaisesti kulttuurinen mielikuvitus ja yksilöiden subjektiiviset näkemykset tuotetaan näiden teknologioiden avulla. Aseeminen runous on kirjoituksen mediumin uudelleenkuvittelun avulla luotua kirjallista ilmaisua. Aseemisessa runoudessa kirjoituksen mediumia ei oteta arkisena ja itsestään selvänä, vaan siinä keskitytään miettimään, miten käsityksiä kirjoituksen ulottuvuudesta voisi laajentaa. Aseeminen kirjoitus voi olla utooppista, jolloin runoilija kuvittelee uudenlaisen kirjoituksen, kielen ja kommunikaation muodon, jota eivät säätele käytössä olevien kielien rajoitukset. Tällöin kuvataan metaforisesti vaihtoehtoisen kirjoituksen, kielen tai kommunikaatiotavan mahdollisuuksia. Tämän lisäksi visuaalisen runouden verkostotaiteen yhteisö luo uudelleen suhteen medioihin, jotka toimivat taideteosten välittäjinä ja jakelukanavina. Myös tässä yhteydessä 1960-luvun 387 Aseeminen kirjoitus kirjallisuuden avantgardistisena koettelijana verkostotaiteen yhteisöt edelsivät visuaalisen runouden yhteisöä. Saper (1997, 115) huomioi, että verkosto oli niin keskeinen osa näiden yhteisöjen taiteellista toimintaa, että se oli itsessään medium. Samalla tapaa aseemisen runouden verkosto muodostaa mediumin, jossa ajatusta kirjallisuuden jakelusta ja vastaanotosta luodaan uudelleen ja laajennetaan yhteisön piirissä. Aseemista kirjoitusta sisältävä kirja tai runovihko mediumina luo yleensä katkoksen lukijan käsityksen teoksen käytettävyydestä, koska teoksen tekstiä ei voi lukea. Tällöin se koettelee lukijan käsitystä kirjallisuuden ilmaisukeinoista. Samalla se kuitenkin paljastaa kirjoituksen ja kirjallisen koodeksin käytettävyyden rajat sekä millä tavoin niitä voidaan ravistella. Runoteoksen oletettua muotoa ”väärinkäyttämällä” voidaan laajentaa käsityksiä kirjan käytettävyydestä ja kirjallisuuden ilmaisukeinoista. Mediumin avantgardistisella koettelulla on aseemisessa runoudessa myös poliittisia, kritiikkiin liittyviä tavoitteita. Tällä on historiallinen viitepiste konkreettisen runouden yhteisössä, jonka poliittisuudesta Jamie Hilder kirjoittaa artikkelissa “Concrete Poetry and Conceptual Art: A Misunderstanding”. Konkreettisessa runoudessa mainosten typografiaa siirrettiin kirjallisuuden piiriin, jolloin tarkoituksena oli ironian keinoin kääntää ilmaisun terä tavalla, joka veisi mainoskieleltä mahdollisuuden toimia uskottavana kaupallisena välineenä. (Hilder 2013, 607.) Konkreettisissa runoissa mainoskieleltä lainatut sisällöt ja typografia ovat usein niin koomisesti liioiteltuja, että niitä voidaan tulkita samalla tavalla kuin vastamainoksia. Tällä on tarkoitus herättää lukija huomaamaan, että hänestä on tullut tekstin kuluttaja (Hilder 2013, 598). Aseemista runoutta sisältävä kirjallinen koodeksi on myös ironinen, koska se tuottaa kat - koksen käsitykseen, jonka mukaan nautittavan lukukokemuksen tuottaminen on runoteoksen ensisijainen tehtävä. Aseeminen runous on esteettisesti ja rytmillisesti vangitsevaa, mutta samalla se herättää kaiken kattavaa kritiikkiä kirjoituksen rajallisuudesta kommunikaation keinona. Miten lähestyä lukijana aseemista runoutta, jonka ilmaisu ei perustu luonnolliseen kieleen? Oivallisen näkökulman aseemisen kirjoituksen vastaanottoon luo kirjallisuuden materiaalisuuden ja uusmateriaalisuuden tutkimus, jossa on tarkasteltu runouden ja proosan aineellisia ominaisuuksia. Näillä ominaisuuksilla viitataan kirjan tai 388 Riikka Ala-Hakula muun kirjallisuuden julkaisumedian käytettävyyteen sekä lukemiseen ja kokemiseen esineenä. Aineelliset ominaisuudet tarkoittavat myös kirjallisuuden visuaalisia ja äänteellisiä tekijöitä: miten kirjoitus sijoittuu paperille, miltä se näyttää ja miltä se kuulostaa ääneen luettuna? (Laihinen 2015, 54.) Aiemmassa tutkimuksessa materiaalisten tekijöiden on nähty rytmin tasolla jäsentävän runokieltä ja vaikuttavan tätä kautta sen merkityssisältöön (ks. Kainulainen 2012). Sanojen ja kirjainten sijoittuminen paperille visuaalisesti ja fyysisesti on nähty myös keskeisenä runon merkityksen muodostuksessa (ks. Laihinen 2015). Tästä poiketen Kokon, Kaikkosen tai Takalo-Eskolan aseemisessa runoudessa merkityssisältö ei perustu syntaksia tai lausetta hyödyntävään, kielen sanalliseen tai verbaaliseen materiaalisuuteen vaan sisältö muodostuu kokonaan kirjoituksen materiaalisesta aineksesta. Aseemisen kirjoituksen ilmaisu kytkeytyy visuaaliseen materiaalisuuteen, mutta laji ilmaisee sitä kautta myös rytmin kaltaisia äänteellisiksi kategorisoituja ominaisuuksia. Kainulainen (2012, 63) huo mioi runouden äänteellistä materiaalisuutta tarkastellessaan, että rytmi näkyy myös runon visuaalisella tasolla – ”rytmi on liikettä, joka muodostaa kuvioita”. Aseeminen runous on kaikissa artikkelissa tarkasteltavissa otteissa rytmisesti vaihtelevampaa kuin kirjoituksen typografia on kirjasimilla tai fonteilla painetuissa runokirjoissa. Tämä johtuu siitä, että kirjasimien tai fonttien graafinen suunnittelu eivät rajoita aseemisen runouden sijoittumista kirjan sivuille. Latinalaisella aakkostolla analogisesti tai digitaalisesti painettu teksti sijoittuu poikkeuksetta lähes viivasuorille riveille, koska se parantaa tekstin luettavuutta. Tämä ei mahdollista yhtä vapaata kirjoituksen visuaalisen rytmin ilmaisua kuin aseemista runoutta sisältävissä teoksissa. Juri Joensuu (2012, 30) erittelee väitöskirjassaan Menetelmät, kokeet, koneet kolme tekstin toiminnan tasoa: materiaalisen, muodollisen ja semanttisen. Nämä tasot sopivat aseemisen runouden tarkasteluun ja avaavat lajin jäsentymistä, vaikkei aseeminen runous koostu kielellisestä ilmaisusta. Tämä johtuu siitä, että se edustaa kirjoitusta materiaalisella ja muodollisella tasolla, vaikkei se välitä kielellisiä merkityksiä. Jaottelun materiaalista tasoa edustaa aseeminen runoteos käytettävänä esineenä ja muodollista tasoa aseemisen kirjoituksen materiaalisen aineksen sijoittumisen runoteoksen graafiseen tilaan. Jaottelun semanttinen taso kiinnittää huomion siihen, että 389 Aseeminen kirjoitus kirjallisuuden avantgardistisena koettelijana aseemisesta kirjoituksesta puuttuvat luonnollisen kielen symboliset merkitykset. Semanttisella tasolla aseemisessa kirjoituksessa väärinkäytetään tarkoituksellisesti kirjoituksen mediumia: toisaalta siinä torjutaan kirjoituksen merkityksen muodostumisen tapa, ja toisaalta taas laajennetaan käsitystä siitä. Semioottisesta näkökulmasta tarkasteltuna aseeminen runous ei välitä merkityksiä kirjoitusjäljen viittaussuhteessa kielelliseen referenttiin (ks. Saussure 1985, 99; Sjöberg 2019, 10). Se mitä aseeminen runous merkitsee tai millaisen merkityksellistymisen tavan se torjuu, ei välity runokielen välittämien merkityksien symbolisella tasol la. Aseeminen runous viittaa kuitenkin poikkeuksetta ikonisesti erilaisten kirjoitus- tai kommunikaatiojärjestelmien visuaaliseen ulko asuun ja indeksisesti kirjoitusjäljen jättäjään tai tekijään. Voidaan siis sanoa, että aseeminen runous viittaa indeksisiin ja ikonisiin merkityk siin (ks. Peirce 1998, 291–292), joista on mahdollista muodostaa semanttisella tasolla sosiaalinen konsensus. Tällä perusteella aseeminen runous on mahdollista tunnistaa pelkän materiaalisen tasonsa perusteella. Aseeminen runous koostuu viivoista, joka muodostavat kirjoituksen näköistä jälkeä. Vastaavalla tavalla modernisti sen runon säkeet ja säkeistöt muodostuvat lopulta materiaalisesta aineksesta: kirjaimista, välimerkeistä ja sanoista. Avantgardistiselle kirjallisuudelle tyypillisesti taiteellinen ja poliittinen kytkeytyvät toisiinsa aseemisen runouden materiaalisella tasolla. Jacques Rancièren Le spectateur émancipé (2008) -teoksen esittelemät konsensuksen ja fiktion käsitteet kuvaavat tätä. Rancièren teoksessa konsensus tarkoittaa aistisen havaitsemisen sopusointua sosiaalisessa yhteisössä. Taideteoksen havainnoijat asettuvat aina johonkin tilaan ja aikaan toimivina ruumiina eivätkä niinkään lakeja noudattavana massana. Yhteisöt eivät perustu instituutioille vaan joukolle havaintoja, jotka muokkaavat lähtökohtaisesti asioiden pohjalta muodostettavia näkemyksiä. Konsensuksessa eri ihmiset havaitsevat aisteillaan lähtökohtaisesti samat asiat ja antavat niille samat merkitykset, vaikka heidän havaintonsa perustuvat tulkinnallisiin eroihin ja he muodostavat asioista hyvin erilaisia mielipiteitä. (Rancière 2008, 75.) Avantgardistisena kirjallisuutena aseeminen runous luo uuden näkökulman kirjoituksen mediumiin, koska se herättää huomaamaan, että kirjoitus voisi näyttää täysin toisenlaiselta ja toimia 390 Riikka Ala-Hakula täysin toisenlaisella tavalla. Rancière (2008, 72) esittää, että fiktion ja todellisuuden välille luodussa dualismissa ei oteta huomioon sitä, että fiktion luominen ei aina merkitse todellisesta maailmasta eroavan maailman luomista. Sen sijaan fiktio muuttaa tapaa, jolla ihmiset havaitsevat todellisen maailman aistiensa kautta. Tällä tavalla aseeminen runous muuttaa näkyvän ja näkymättömiin jäävän suhteita kulttuurissa, sillä se tuo esiin kirjoituksen liittyvät ominaisuudet, jotka eivät liity kielellisen viestin välittämiseen. Aseeminen runous korostaa muun muassa kirjoituksen visuaalisia, rytmillisiä, affektiivisia ja kineettisiä ominaisuuksia. Aseemisen runouden transnationaalisuus Termillä transnationaalinen tarkoitetaan eri maiden maantieteellisiä rajoja ylittäviä prosesseja ja suhteita, joissa ei ole keskiössä kansallis valtioiden konkreettinen tai symbolinen toiminta (Rampley 2012, 1,2). Historiallisesti transnationaalisuuden käsite kiinnittyy Randolphe Bournen tekstiin ”Trans-national America” (1916), jossa käsiteltiin maahanmuuttajien vaikutusta amerikkalaiseen kulttuurin kosmopoliittiseen luonteeseen. Kyseisessä tekstissä käsite oli vahvasti sidottu identiteettiin ja ihmisten liikkuvuuteen (McGlynn & Dobson 2013, 5.). Myöhemmin käsite on kytketty myös taiteellisiin yhteisöihin, jotka toimivat ja muodostavat verkostoja transnationaalisesti eri teknologioiden avulla. Visuaalisen runouden verkosto, jossa aseemista kirjoitusta tehdään, sisältää myös identiteettiin ja sen moninaisuuteen liittyvän näkökulman, mutta tässä artikkelissa termi paikantuu kuvaamaan transnationaalisuutta enemmän verkostotaiteen yhteisön rakenteen ja runoteosten sisällön luonteen kautta. Aseemiselle runou - delle transnationaalinen yhteisö on mahdollistanut sen, että marginaalinen laji on voinut alkaa kukoistaa osana kirjallisuutta riippumatta siitä, onko sitä ollut alusta lähtien mahdollista julkaista vakiintuneen aseman saavuttaneiden kustantamoiden kautta. Tämän sijasta internet on toiminut ilmaisena julkaisualustana laajalle määrälle teoksia ja tilana, jossa verkosto on voinut toimia.8 Tämä on ollut tyypillistä transnationaaliselle kirjallisuudelle, jonka välitön markkina-arvo ei ole määritellyt kirjallisuuden keinojen poeettista kehit- 397 Aseeminen kirjoitus kirjallisuuden avantgardistisena koettelijana maan, vaan koki merkkien ”keinotekoisen tyhjyyden” (vide artificiel). Aseeminen runous herättää kohosteisesti tällaisen kokemuksen, koska sen ilmaisua ei voi lukea luonnollisen kielen tavoin. Otetta ”Adae 2” katsoessa katse kohdistuu musteen ja paperin esiin tuottamaan kirjoituksen materiaaliseen pintaan. Aseemisen runouden tarkoitus voi olla myös se, ettei se välitä merkityksiä. Barthes (2007, 14) kuvaa zeniläistä ajatusta, jossa ”kielen tyhjyys – – luo kirjoituksen” (”un vide de parole – – constitue l’écriture”). Lukutavassa oleellista on se, ettei lukeminen ole symbolisen viestin purkamista, vaan kirjoittajan käden liikeradan jättämän jäljen seuraamista. Tällöin lukeminen muistuttaa meditatiivista harjoitusta, jossa mieli pyritään aseemisen runon viivoja seuratessa tyhjentämään merkityksistä. Lukeminen tällä tavalla on haastavaa ja koettelevaa. Tämä johtuu siitä, että aseeminen runous herättää helposti ylimääräytyneesti erilaisia assosiaatioita, koska lajissa kirjoitusjälki ei viittaa tiettyyn kielelliseen referenttiin. Ote ”Adae 2” tuottaa tällaisessa lukutavassa niin nopeasti vaihtuvia katseen suuntia, että kirjoituksen viivaa on erittäin haastava seurata. Se tuo esiin ilmaisun musiikillisuuden, kun viivojen yksityiskohdat muodostavat vaihtelevia rytmejä. Otteessa ”Adae 1” puolestaan havaitsee tällä tavalla sitä tarkastellessa yksittäisiä latinalaisen aakkoston kirjaimia (rivillä 2 vasemmassa reunassa on K-kirjain ja rivillä 5 oikealla R-kirjain). Tämä korostaa tulkintaa, jossa ote kuvaa päällekirjoitusta tai jossa otteen kielellinen viesti salataan tarkoituksella, mikä voidaan liittää myös avantgardistiselle kirjallisuudelle tavanomaisiin teoksen haltuunottoa vastustaviin pyrkimyksiin. Karri Kokon Wild Thing Karri Kokon Wild Thing on ilmestynyt vuonna 2018 runoilijan oman kustantamon Lyhyttavaran kautta Books On Demand -painat teena. Runovihko on kirjallinen, vihkomuotoon sidottu koodeksi. Sen asee - minen runous on luotu kirjoittamalla sormella tabletin kosketusnäytölle Calligrapher Pro -ohjelmalla. Kokon runovalikoima on kirja - esineen mediaalisuuden näkökulmasta kokeellinen, koska se näyttää, miltä yksilöllisen kehon tai käsialan visuaaliset jäljet ilmaisevat 398 Riikka Ala-Hakula painetun runovihon graafisessa tilassa, jossa julkaistaan tavallisesti luetta vaa tekstiä. Työt on teoksessa nimetty ”menueteiksi”, koska niiden tekemiseen on käytetty minuutti. Osa valikoiman aseemisesta runoudesta on kirjoitettu oikealla ja osa vasemmalla kädellä. Osa on kirjoitettu vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas, kuten latinalaisilla aakkosilla kirjoite taan suomea. Osassa teoksia tätä konventiota on haluttu rikkoa ja kirjoittami nen on aloitettu oikeasta reunasta, ylhäältä tai alhaalta. Runoilija sanoo itse: ”Olen halunnut olla spontaani ja suorittaa hypyn tuntemat tomaan, ilman epäröintiä. Liike on tavallaan yksi ja sama, vaikka nostan kin sormen välillä irti ruudusta (ikään kuin sanojen tai kirjain merkkien välillä). Tästä seuraa, että ne on tehty kerralla valmiiksi: ei uudelleenottoja tai korjauksia.”12 Osa teoksen aseemisista runoista on tehty silmät kiinni.13 Erityisesti viimeinen tekniikka on esimerkki siitä, miten aseemisen runouden poetiikassa kontrollista luopuminen ja vapaa käden liikerata on keskeistä. Ilmaisussa on myös haptinen kosketukseen liittyvä puoli, koska sormella pystyy kirjoittamaan tabletille tunnustelemalla sen pintaa. Tällöin silmiä ei ole pakko kirjoittaessa pitää auki. Tätä voi verrata kymmensormijärjestelmään, jolla voi kirjoittaa ruumiinliikkeen muistin avulla sen sijaan, että kirjoitettua tekstiä pitäisi koko ajan katsoa tai lukea. Muodon tasolla aseemisen kirjoituksen materiaalisuus ei palaudu pelkästään siihen, miltä se näyttää visuaalisesti. Koodeksissa eri teksti - lajien graafiset konventiot ovat niin säännönmukaisia, että ne määrittelevät kirjallisen teoksen käytettävyyttä ja lukuhorisonttia ennen kuin teoksen sisältöä aletaan lukea. Gérard Genetten (1987/1978) para - tekstien (paratexte) typologiassa käsitellään kattavasti kirjallisen teok - sen kehystekstejä (peritexte), joiden sijainti painetussa koodeksissa on usein vakiintunut. Kehysteksteihin lukeutuvat kirjailijan nimi, teoksen nimi, kannen kuva, teoksen numero, lieve- ja takakansitekstit, motto, teoksen ylä- ja alaotsikko sekä esipuhe ja jälkisanat (Genette 1987, 27–29, 98–107 ja 150–152). Wild Thing -runovihossa kehystekstit on tehty englanniksi, mikä korostaa sitä, että teosta ei ole tehty pelkästään suomalaiseen levitykseen vaan transnationaaliselle verkostotaiteen yhteisölle. Runovihon kannessa on kirjailijan nimi, kustantamon nimi ja kuva aseemisesta kirjoituksesta. Teoksen viimeisellä sivulla ovat julkaisutiedot ja runovihkojen numerointi. Analyysini 399 Aseeminen kirjoitus kirjallisuuden avantgardistisena koettelijana kohteena oleva teos on numero 30 runovihon ensimmäisestä painoksesta. Painoksia on otettu runovihosta kaksi. Takakannessa Kokko luettelee, missä julkaisun aseemiset runot on tehty. Hän luettelee kansallisvaltioiden sijaan transnationaaliselle verkostotaiteelle tyypillisesti nimenomaan kaupunkeja, joihin lukeutuvat Tampere, Helsinki, Riika, Berliini ja Tukholma. Teoksen aloittaa aseeminen runo, joka on julkaistu myös Kokon Instagram-tilillä. Runovihon ja Instagram-tilin transnationaalisten yleisöjen lisäksi Kokko on itse liikkunut eri Euroopan kaupungeissa tehdessään runovihkoa. Wild Th ing -teoksessa runovihon mediaalisuus ja koodeksin käytettävyys vaikuttavat aseemisen runouden tulkintaan. Muihin analyysin kohteena oleviin aseemisen runouden otteisiin verrattuna koodeksissa poikkeavaa on sivun kääntämisen konventio ja lukemisen odotushorisonttiin perustuva käsitys runoteoksen jatkuvuudesta. Runo teosta voi lukea ikään kuin fl ip book -animaatiovihkoa eli taskuelokuvaa. Tällöin sivuja voi selata nopeasti niin, että aseeminen kirjoitus muodostaa liikkuvaa abstraktia animaatiota. Käsittelen kolmea teoksen peräkkäisille sivuille sijoitettua aseemisen runouden otetta, jotka muodostavat jatkumon. Otteen ”Wild Th ing 1” aseeminen runo näyttää muodostavan ympärilleen latinalaisella aakkostolla kirjoitetun tekstin haamun. Viivat ovat selkeitä, säntillisiä ja ne asettuvat tiiviisti toistensa vierelle riveille, mutta eivät kuitenkaan muodosta sanoja. Tästä poiketen ”Wild Th ing 2” on rytmiltään ”villimpää” ja Kuva 19. Karri Kokko: “Wild Th ing 1”, “Wild Th ing 2” ja “Wild Th ing 3”. 400 Riikka Ala-Hakula viivat ovat minimalistisempia ja heittäytyneet etäämmälle toisistaan epäsäännölliseksi joukoksi. Riveille asettuvaan ilmaisuun palataan otteessa ”Wild Thing 3”, jossa viivat ovat myös paksumpia, koristeellisempia ja impressionistisempia. Kun runovihkoa käyttää kuin taskuelokuvaa, paljastuu, että sivulta toiselle nämä peräkkäisille teoksen oikealle sivulle sijoitetut aseemiset runot muodostavat viivojen rytmi - kästä tanssia. Sjöberg (2019, 6) tuo esiin aseemisuudesta sen, että tarpeeksi kokeellinen ja vieras ilmaisu halutaan usein ulkoistaa fanta sian alueelle, jolloin se voidaan samalla neutralisoida fiktion muotona. Wild Thing on transnationaalinen runovihko, jossa laajennetaan käsitystä siitä, millaista sisältöä kirjallinen koodeksi voi välittää. Aseemis - ta runoutta ei tulisi ulkoistaa runovihossa pelkästään radikaaliksi avantgardistiseksi kirjallisuudeksi, jonka ei ole tarkoitus välittää merkityksiä. Tämän sijasta teoksen lukeminen auttaa laajentamaan käsitystä kirjoituksen luonteesta, ja sen analyysi tuo esiin aseemisen kirjoituksen esteettisen, musiikillisen sekä kineettisen eli liikkeeseen liittyvän potentiaalin. Satu Kaikkosen ”Erysipelas” ja runo antologiassa Asemic Handwriting Kaikkosen tuotanto kytkeytyy visuaalisen runouden transnationaaliseen verkostotaiteen yhteisöön kaikkein voimakkaammin eikä paikkasidonnaisuus määrittele ilmaisua. Kaikkonen on julkaissut visuaalisia runoja useissa kansainvälisissä antologioissa, blogeissa ja nettisivuilla. Aseemisten teosten tekijänä Kaikkonen (2018) pitää itseään ”tutkimusmatkailijana ja maailmanlaajuisena tarinankertojana”14. Postikorttiin painettu visuaalinen runo ”Erysipelas” (2016) on fyysinen esine, jota käytetään lähettämällä se postin välityksellä vastaanottajalle. Postikortti on yksityiseen kirjeeseen verrattuna avoin, siihen kirjoitetut viestit voivat nähdä kaikki, jotka saavat sen käsiinsä. On tietysti osuvaa laittaa tällä tavalla käytettävään esineeseen aseemista runoutta, koska sen voi lähettää minne tahansa planeetan alueelle ja sen ilmaisu säilyy tulkittavana. Teos on julkaistu Karri Kokon ja Katja Matikaisen perustaman kustantamon Pushpin&Poetry kautta. Kaikkoselle ”Erysipelas” on abstraktia sarjakuvaa (abstract comics), 401 Aseeminen kirjoitus kirjallisuuden avantgardistisena koettelijana jossa voi olla aseemisella runoudella tehtyjä yksityiskohtia puhekuplissa. Erysipelas on latinaa ja tarkoittaa ihon bakteeri-infektiota, jota kutsutaan suomeksi ruusuksi. Infektiolle on tyypillistä nopea etenemi - nen etäpesäkkeiksi, jotka aiheuttavat tietyssä pisteessä verenmyrkytyksen. Visuaalisessa runossa yhdistetään kahdeksassa kentässä toisiinsa leviäviltä musteläiskiltä näyttäviä etäpesäkkeitä. Kenttien ul kopuolella on ylhäällä ja alhaalla kaksi ellipsiä, jotka näyttävät sarja - kuvan puhekuplilta. Tässä tapauksessa niissä on kirjoituskoneella kirjoitettuja kirjaimia ja aseemisella kirjoituksella tehtyjä mutkittelevia viivoja. Puhekupliin sijoitetut kirjaimet seuraavat toisiaan irrationaali sessa järjestyksessä eivätkä ne muodosta sanoja. Puhekuplassa kielellinen kommunikaatio menee ikään kuin oikosulkuun, kun kirjaimien järjestys sekoittuu. Aseeminen kirjoitus tukkii lopulta kir - joituksen mediumin ja torjuu täysin merkityksien välittymisen. Sanat muuttuvat toissijaisiksi tilanteessa, jossa verenmyrkytys leviää ke hossa. Kaikkosen An Anthology of Asemic Handwriting -teoksessa julkaistu runo (ks. Gaze & Jacobson 2013, 99) puolestaan tuo mieleen lasten ensimmäiset kirjoituksella tekemät kokeilut. Otteessa on alapuolella fontilla tehtyjä kirjaimia ja päällä mustekynän viivoilta näyttäviä aseemisia jälkiä. Aseeminen runo näyttää siltä, että se olisi voitu tehdä kouluvihon takasivulle. Tämä muistuttaa siitä, että lähes jokainen on lapsuudessa kokeillut tehdä kirjoitukselta näyttäviä jälkiä ennen kuin on osannut lukea tai kirjoittaa. Miltei kaikki ovat jossain elämänsä vaiheessa tehneet aseemista kirjoitusta. Lapset havaitsevat jo varhain, että kirjoittamisen hallitseminen on kulttuurisesti tärkeää. Lisäksi tutkimuksien mukaan suuri osa alle 3-vuotiaista lapsista erottelee kirjoituksen ja piirtämisen visuaalisesti toisistaan jo ennen lukutaidon saavuttamista (Otake 2017, 126). Kun tämän ikäisiä lapsia pyydettiin tekemään kirjoitusta, he valitsivat sen tekemiseen tumman värin useammin kuin piirtämiseen ja tekivät visuaalisista jäljistä pienempiä. Yrittäessään kirjoittaa nimensä lapset käyttivät enemmän pieniä neliömäisiä muotoja kuin piirtäessään. (Otake 2017, 126 ja 127.) Kirjoittamisessa ja piirtämisessä on siis visuaalisesti havaittavia eroja ja jo lapsi tunnistaa ne. Aseemista ru noutta ei ole kovin osuvaa tämän takia tulkita pelkästään kuvataiteen mediumin kautta, koska tällöin ohitetaan helposti havaittavat kirjallisuuden mediumin tuot- 402 Riikka Ala-Hakula tamat erityispiirteet sen tulkintaan. Kirjallisuudessa tai kuvataiteessa tehty aseeminen kirjoitus ei yleensä näytä samalta. Eroja tuottavat: 1) kirjoituksen ja kuvataiteen erilainen teknologia eli kirjoitusvälineiden ja taidetarvikkeiden erilaisuus 2) kirjoituksen koon, värityksen ja muodon konventioiden erilaisuus. Kaikkosen näkemystä siitä, että kirjoittamisen demokraattisuus on hänelle merkittävää, voi tarkastella myös siitä näkökulmasta, että aseeminen runous mahdollistaa tekijälle ilmaisumuodon, jota eri luku taidon tason tai eri kieliä puhuvat ihmiset voivat tulkita. Tämän artikkelin analyysi osoittaa, että aseemista runoutta ei tulisi kuitenkaan yksinkertaistaa samankaltaiseen ilmaisuun pyrkivän universaalin kielen kaltaiseksi utopiaksi, kuten ilmaisua välillä tulkitaan. Aseeminen runous mahdollistaa kirjoituksen ja kielen uudelleenkuvittelun nimenomaan tavalla, joka laajentaa kirjoituksen esittämistapojen visuaalista monimuotoisuutta. Juuri erot aseemisen runouden eri tyylien välillä tekevät vaihtoehtoisista tai kuvitteellisista kirjoitusjärjestelmistä merkittäviä. Oleellinen aseemista runoutta avantgardistiseen kirjallisuuteen liittävä tekijä on tämä moninaisen kielen ja kirjoituksen materiaalisuutta ja mediaalisuutta hyödyntävä, koetteleva ja laajentava ilmaisu. Aseemisen runouden avantgardistinen poliittisuus kulminoituu kirjoituksen mediumin näkemiseen metaforisena, jolloin kielen ja kirjoituksen rajoituksiin suhtaudutaan kriittisesti ja niiden potentiaalia pyritään laajentamaan. Tästä avautuu mahdollisuus kuvitella yli kirjoituksen mediumin rajoituksien ja laajentaa käsityksiä sen ulottuvuuksista. Viitteet 1 ”Asemic Manifest III” [Viitattu 30.1.2020] Saatavissa: https://azbukaedd. wixsite.com/eksakaka/single-post/2015/12/03/Asemic-Manifest-III 2 Historiallisiin avantgardeliikkeisiin liitetään yleensä futurismi, dadaismi ja surrealismi (Veivo & Katajamäki 2007, 11). 3 Roland Barthes käyttää käsitettä écriture illisible kuvatessaan kirjailija ja kuvataiteilija Bernard Réquichot’n käsitetaiteellista teosta. Hän lisää, että saman kaltaista ilmaisua ovat aiemmin tehneet Paul Klee, Max Ernst, Henri Michaux ja Pablo Picasso. (Barthes 1982, 201.) Barthes tekee itse kirjoitukselta näyttävää ilmaisua teoksessa Barthes par Roland Barthes, jonka yhteydessä esittää kysymyksen: ”Le griffonage pour rien – – ou la signifiant 403 Aseeminen kirjoitus kirjallisuuden avantgardistisena koettelijana sans le signifié? Barthes (1975, 187 ja 189.) ”Merkityksetöntä töhertelyä – – vai merkitsijä ilman merkittyä?” (Suom. RA) 4 Luonnollinen kieli tarkoittaa ihmisryhmän äidinkielenään käyttämää kieltä, joka on luonnollisen kehityksen tulos, kuten suomi tai englanti. Ihminen käyttää luonnollista kieltä sekä kommunikaation että ympäröivän maailman verbaaliseen hahmottamiseen. (Karlsson 1994, 1– 2). 5 “– – asemia n. Psychiatry. inability to comprehend or use communicative symbols, as words, gestures, etc. – – asemic, adj.” (Webster’s Encyclopedic Unabridged Dictionary of the English Language 1989, 87). 6 Perseus Digital Library, tarkistettu 29.1.2020. 7 http://asemic.net/ 8 Tämä edellyttää pääsyä materiaalisiin resursseihin, joita internetin käyttö edellyttää. Transnationaalisuus-termin kautta on myös kritisoitu ajatusta, että tämä olisi yhdenvertaisesti mahdollista kaikille (ks. Minerva 2013). 9 ”Kokosin Hyvinkään taidemuseoon 1961 pidettyyn KIELI-METRO-näytte- lyyn 100:n kappaleen painoksen 41-sivuista A4-kokoista C4-kirjekuoriin pakattua monistekokoelmaa ’käsialarunoudeksi’ kutsumaani, ylläkuvatuin tekniikoin toteutettua teosta” (Joensuu 2016, 9). 10 Kirstinä, Väinö (toim.). 1965. Ryhmä 65. Helsinki: Tammi. Suomalainen, Vesa & Takalo-Eskola Ilkka-Juhani. 2013. Muistoloukku: jälkiä vuosilta 1964–2013. Turku: turbator. 11 Runon on suomentanut Veikko Polameri lehteen Aikalainen 2/1966. Tämä suomennos on ilmestynyt myös Kalevi Seilosen toimittamassa teoksessa Toistasataa runoilijaa: runosuomennoksia 1960-luvun kulttuurilehdistä (1989). 12 Keskustelu kirjailijan kanssa Facebookin Messenger-sovelluksella 18.2.2019. 13 Keskustelu kirjailijan kanssa 18.2.2019. 14 ”As a creator of asemics, I consider myself an explorer and a global storyteller” (Kaikkonen, 2018). Lähteet Gaze, Tim & Michael Jacobson (toim.). 2013. An Anthology of Asemic Handwriting. Minneapolis: Adelaide Books. Joensuu, Juri. 2016. Kokeileminen edellyttää hämmennystilojen sietämistä. Nuori Voima 3–4, 7–13. Kaikkonen, Satu & Quimby, Melton. 2012. Satu Kaikkonen. Julkaisussa: SCRIPTjr.nl: literature’s last frontiers. Las Vegas: Studio Hyperset. Saatavissa: https://scriptjr.nl/texts/asemic/satu-kaikkonen#.XjL9xXduLoo [Viitattu 30.1.2020.] Kaikkonen, Satu. 2018. Asemics Require an Explanation or Do They? Asemics Magazine. Saatavissa: https://asemics.com/asemics-require-an-explanati- on-or-do-they/ [Viitattu 30.1.2020.] Takalo-Eskola, Ilkka-Juhani. 2014. Terveisiä aseemisuuden historiasta. Parnasso 64: 2, 51–55. 404 Riikka Ala-Hakula Kirjallisuus Ala-Hakula, Riikka. 2018. Aseemista okkultismia: Austin Osman Sparen maagiset monogrammit. Tahiti: taidehistoria tieteenä, 8 (2), 7–19. Ala-Hakula, Riikka. 2014. TEKSTITAIDE: Aseeminen kirjoitus Henri Michaux’n runokokoelmassa Mouvements (1951), Bernard Réquichot’n kirjeissä Ecritures illisibles (1961) ja Luigi Serafinin ensyklopediassa Codex Seraphinianus (1981). Kirjallisuuden pro gradu -tutkielma. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Barthes, Roland. 2014/1970. L’Empire des singes. Paris: Points. Barthes, Roland. 1975. Roland Barthes par Roland Barthes. Paris: Éditions du Seuil. Barthes, Roland. 1982. L’obvie et l’obtus: essais critiques III. Paris: Éditions du Seuil. Genette, Gérard. 1987. Seuils. Paris: Éditions du Seuil. Hilder, Jamie. 2013. Concrete Poetry and Conceptual Art: A Misunderstanding. Contemporary Literature 54: 3, 578–614. Joensuu, Juri. 2012. Menetelmät, kokeet, koneet: Proseduraalisuus poetiikassa, kirjallisuushistoriassa ja suomalaisessa kokeellisessa kirjallisuudessa. Helsinki: Poesia. Kainulainen, Siru. 2012. Tanssivat räjähdykset, säilymättömyyden pyörre: Rytmin liikettä 1960-luvulla. Julkaisussa: Kainulainen, Siru, Lummaa, Karoliina & Seutu, Katja (toim.) Työmaana runous: Runoudentutkimuksen nykysuuntauksia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 61–83. Karlsson, Fred. 1994. Yleinen kielitiede. Helsinki: Yliopistopaino, 1–2. Kirstinä, Väinö (toim.). 1965. Ryhmä 65. Helsinki: Tammi. Laihinen, Miikka. 2015. Kielen materiaalinen toiminta Raisa Marjamäen runoteoksessa Ei kenenkään laituri. Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avain, 4, 53–66. Locher, Hubert. 2012. The Idea of the Canon and Canon Formation in Art History. Julkaisussa: Rampley, Matthew (toim.) Art History and Visual Studies in Europe: Transnational Discourses and National Frameworks. Leiden: Brill, 29–40. McGlynn, Áine, & Kit Dobson. 2013. Transnationalism, Activism, Art. University of Toronto Press, Scholarly Publishing Division. Leiden: Brill. Minerva, Kelly. 2013. Mumbai, Slumbai: Transnationalism and Postcolonialism in Urban Slums. Julkaisussa: McGlynn, Áine & Kit Dobson. 2013. Transnationalism, Activism, Art. University of Toronto Press, Scholarly Publishing Division. Leiden: Brill, 29–53. Neumark, Norie. 2005. Introduction: Relays, Delays, and Distance Art/Activism. Julkaisussa: Chandler, Annmarie & Neumark, Norie (toim) At a Distance: Precursors to Art and Activism on the Internet. Cambridge: MIT Press, 2–24. 405 Aseeminen kirjoitus kirjallisuuden avantgardistisena koettelijana Otake, Shoko, Treiman, Rebecca & Li, Yin. 2017. Differentiation of Writing and Drawing by U.S. Two- to Five-Year-Olds. Cognitive Development 43, 119–128. Peirce, Charles S. 1998. The Essential Peirce Vol. 2. Peirce Edition Project (toim.). Bloomington: Indiana University Press. Rampley, Matthew. 2012. Introduction. Julkaisussa: Rampley, Matthew et. al. (toim.). Art History and Visual Studies in Europe: Transnational Discourses and National Frameworks. Leiden: Brill, 1–16. Rancière, Jacques. 2008. Le spectateur émancipé. Paris: La Fabrique éditions. Saper, Craig J. 1997. Networked Art. Minneapolis: University of Minnesota Press. Saussure, Ferdinand de. 1985. Cours de linguistique générale. Tullio De Mauro (ed.). Paris: Payot. Schwenger, Peter 2019. Asemic: The Art of Writing. Minneapolis: University of Minnesota Press. Sjöberg, Sami. 2019. Natura denaturans: Asemicism and Surreal Interconnectedness in the Codex Seraphinianus. Image and Narrative, 20 (1), 5–22. Veivo, Harri & Katajamäki, Sakari (toim.). 2007. Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus. Helsinki: Gaudeamus.