Sosiaalityön toiseuttavia tulkintoja purkamassa : esimerkkinä kunniaan liittyvä väkivalta

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY-NC-ND 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/ Sosiaalityön toiseuttavia tulkintoja purkamassa : esimerkkinä kunniaan liittyvä väkivalta © 2024 Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti Published version Elfving Ström, Eeva Elfving Ström, E. (2024). Sosiaalityön toiseuttavia tulkintoja purkamassa : esimerkkinä kunniaan liittyvä väkivalta. Janus : sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, 32(3), 267- 282. https://doi.org/10.30668/janus.135916 2024 Tiivistelmä SoSiaalityön toiSeuttavia tulkintoja purkamaSSa – eSimerkkinä kunniaan liittyvä väkivalta Eeva Elfving Ström: YTM, väitöskirjatutkija, Jyväskylän yliopiston Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Janus vol. 32 (3) 2024, 267–282 eeva.elf.str[email protected] Artikkeli käsittelee sosiaalityön toiseuttavia tulkintoja erityisesti kunniaan liittyvän väkivallan kontekstissa. Se analysoi, miten kunniaan liittyvä väkivalta nähdään sosiaalisena ongelmana suomalaisessa sosiaalityössä ja millaisia tulkintoja sen yhteydessä tehdään. Artikkeli korostaa toiseuttamisen ongelmaa, jossa yksilöt jaotellaan “meihin” ja “muihin” kulttuuristen erojen perusteella, mikä luo hierarkioita. Tutkimuksessa käytetään sosiaalityöntekijöiltä kerättyä aineistoa, joka paljastaa kulttuurisiin oletuksiin perustuvia tulkintoja. Artikkeli painottaa kriittisen reflektion tärkeyttä sosiaalityön käytännöissä, jotta toiseuttavia tulkintoja voidaan purkaa ja uhrien tukeminen voidaan toteuttaa asianmukaisesti. johdanto Ongelmien tulkinta ja nimeäminen ovat keskeisiä sosiaalityöntekijän työtehtäviä. Normaalin tai toivotun asianlaidan määrittelyä ohjaavat erilaiset kulttuuriset taustaolettamukset ja normit. Esimerkiksi lastensuojelussa suomalaisia tapoja ja kulttuuria käytetään tulkintakehyksenä, kun perustellaan normaalia ja toivottavia lastenkasvatustapoja (Anis 2008, 94). Ongelmanmäärittely taas ohjaa sitä, millaista apua asiakas saa (Juhila 2006; myös Jokinen ym. 1995). Siksi sosiaalityössä tulee tunnistaa myös, millaisten taustaolettamusten ja käytäntöjen pohjalta tulkintoja ongelmista tehdään (Kivipelto 2004, 259). Tässä artikkelissa analysoin sitä, millaisena sosiaalisena ongelmana kunniaan liittyvä väkivalta nähdään suomalaisessa sosiaalityössä ja millaisia tulkintoja sen yhteydessä tehdään. Pohjoismaiset tutkimukset osoittavat, että sosiaalityöntekijöiden työskennellessä muualta muuttaneiden parissa, he nimeävät sosiaalisten ongelmien syyksi asiakkaiden kulttuuriset erot suhteessa valtakulttuuriin (esim. Jönsson 2013; Eliassi 2015). Tämä johtaa kulttuurin perusteella toiseuttamiseen (Rugkåsa & Ylvisaker 2021). Toiseuttamisella tarkoitetaan henkilöiden nimeämistä ja jaottelua ”meiksi” ja ”muiksi”. Toiseuttamista tapahtuu, mikäli valtaväestö ymmärtää oman kulttuurinsa luonnollisena tai neutraalina ja ”muiksi” nimettyjä henkilöitä tarkastellaan ensisijaisesti stereotypioiden kautta. Näin luodaan erottelulle perustuvia hierarkioita. (Elfving Ström 2021.) Erityisesti kunniaan liittyvän väkivallan on todettu olevan yhteydessä toiseuttaviin tulkintoihin (Keskinen 2012, 297–298, 301). Vaikka kulttuurilla on merkitystä joissain väkivaltatapauksissa, voivat niihin liittyvät tulkinnat myös artikkelit 268 vahvistaa vähemmistöjä toiseuttavia ajattelutapoja (Honkatukia & Myllylä 2018, 202-203). Olsson ja Bergman (2022) kuvaavat sosiaalityön suhdetta kunniaan liittyvään väkivaltaan osuvasti. Heidän mukaansa sosiaalityössä on kyettävä suojelemaan sekä kunniaan liittyvän väkivallan uhreja että vähemmistöjä kulttuuriselta toiseuttamiselta (emt. 204–207). Tässä artikkelissa kysyn, miten toiseuttaminen näkyy sosiaalityöntekijöiden tulkinnoissa kunniaan liittyvästä väkivallasta ja sen kohderyhmistä. Aihetta on tärkeää tutkia, jotta asiakkaita toiseuttavia ajattelutapoja voidaan purkaa ja kunniaan liittyvän väkivallan uhreja auttaa asianmukaisesti. Tarkastelen aluksi kunniaan liittyvää väkivaltaa koskevan tutkimuskirjallisuuden keskeisimpiä keskusteluita. Sen jälkeen esittelen aineistoni ja analyysini. Lopuksi esitän tutkimuksen tulokset ja pohdin, miten sosiaalityössä voidaan työskennellä kulttuuriseksi nimetyn väkivaltailmiön kanssa toiseuttavia tulkintoja välttäen. Kunniaan liittyvä väkivalta tutkimuksen kontekstina Yksinkertaisimmillaan kunniaan liittyvällä väkivallalla tarkoitetaan perheenjäsenten tai sukulaisten toteuttamaa suunniteltua väkivallantekoa silloin, kun perheen tai suvun kunnia on uhattuna (esim. Abu-Lughod 2011, 17; Korteweg 2012, 136). Kunniakoodisto todentuu yhteisön normeina ja sosiaalisina reunaehtoina. Sen keskiössä on yhteisön jäsenten, tyypillisesti naisten, seksuaaliseksi tulkittuun käyttäytymisen liittyvä kontrollointi. (Welchman & Hossain 2005, 4.) Kunniaa vartioidaan esimerkiksi rajoittamalla liikkumista, ystävyyksiä tai valinnanvapautta (Sen 2005, 48). Väkivalta voi olla henkistä alistamista tai toivotun käytöksen ylläpitämistä fyysisellä väkivallalla tai sen uhalla (Lidman 2015, 199). Kunniaan liittyvä väkivalta ymmärretään siis yhdistelmäksi erilaisia, tyypillisesti sukupuolistuneita väkivallan ilmenemismuotoja. Niitä yhdistää väkivallan perustelu sosiaalisen järjestyksen ylläpitämiseksi. Kunnialla voidaan kuitenkin tarkoittaa erilaisia asioita eri konteksteissa. Sille annetut merkitykset voivat myös muuttua ajassa ja paikassa. Kunniaan liittyvän väkivallan käsittelyn yhteydessä voimme kuvailla niitä yhteyksiä, joissa kunnian ylläpitämiseen liittyy yleisimmin ja todennäköisimmin väkivaltaa, mutta on otettava huomioon, että moni näistä yhteyksistä tapahtuu myös ilman, että ne johtavat väkivaltaan. (Terman 2010, 11.) Kunniaan liittyvässä väkivallassa on monia yhtymäkohtia muihin lähisuhteissa tapahtuviin väkivallan muotoihin. Sitä tarkasteltaessa tulee kuitenkin ottaa erityisesti huomioon sukupuoleen, siveyteen, yhteisöllisyyteen sekä häpeän ja kunnian käsityksiin liittyvät haavoittuvuudet ja riskitekijät (Lidman 2020, 30–33). Idrissin (2017) mukaan on tärkeää tunnistaa, että vaikka kunniaan liittyvä väkivalta voi ilmetä lähisuhteissa, se eroaa muusta lähisuhdeväkivallasta sen sosiaalisten ulottuvuuksien vuoksi. Väkivalta voi olla osa laajempaa yhteisön tai ryhmän painostusta ja kontrollia, mikä tekee sen tunnistamisen ja käsittelemisen erityisen haasteellisek- si. Väkivallan eri muodot kietoutuvat näin toisiinsa, eikä niitä välttämättä ole yksinkertaista erottaa toisistaan. (Emt. artikkelit 269 4–7, 18.) Väkivalta esiintyy harvoin vain yhtenä tiettynä väkivallan lajina, ja kunniaan liittyvässä väkivallassakin tekijät voivat hyödyntää useita väkivallan tekemisen tapoja tai muotoja uhrin vahingoittamiseksi. Etenkin julkisessa keskustelussa kunniaan liittyvä väkivalta on yhdistetty sellaisiin termeihin kuin maahanmuuttaja tai kotikulttuuri, jolloin sen on selitetty tiettyjen ryhmien kulttuuriin kuuluvaksi (Korteweg & Yurdakul 2010; Keskinen 2014). Pohjoismaissa keskustelu kunniaan liittyvästä väkivallasta on liitetty läheisesti nimenomaan musliminaisiin (Keskinen & Vuori 2012, 24). Tieteellisessä keskustelussa vallitsee kuitenkin suhteellisen vahva yhteisymmärrys siitä, että kunniaan liittyvä väkivalta ei paikannu mihinkään tiettyyn kulttuuriin tai uskontoon. Yksi kunniaan liittyvän väkivallan tutkimuksen keskeisistä keskusteluista on liittynyt siihen, käytetäänkö käsitettä kuitenkin kuvaamaan vain muslimien tai arabien keskuudessa tapahtuvaa lähisuhdeväkivaltaa (esim. Terman 2010; Idriss 2017). Esimerkiksi Terman (2010) esittää, että termin käyttö länsimaisessa kontekstissa on sisältänyt piirteitä, jotka ensinnäkin aiheuttavat muslimi- ja maahanmuuttajaryhmien leimaamista ja syrjäyttämistä, ja toiseksi ylläpitävät hierarkkista asetelmaa. Kunniaan liittyvän väkivallan yhteydessä kulttuuri on ymmärretty essentialisoivalla tavalla muuttumattomana. Kunniaan liittyvä väkivalta on myös esitetty perustavanlaatuisesti erilaisena ja pahempana kuin länsimaisessa kontekstissa esiintyvä lähisuhdeväkivalta. (Emt.) Ilmiön käsittely vaatiikin tutkijoilta ja auttamisen ammattilaisilta sensitiivistä otetta, jonka ytimessä on väkivallan kohderyhmästä tehtyjen oletusten tunnistaminen (esim. Lidman 2015, 187). Tässä tutkimuksessa ymmärrän kunniaan liittyvän väkivallan omana, erityisenä väkivallan muotonaan, joka tulee sen erityispiirteiden vuoksi erottaa muusta lähisuhdeväkivallasta. Yhdyn kuitenkin Termanin (2010) esittämään kritiikkiin käsitteen yksipuolisesta käytöstä ja etenkin sen toiseuttavasta vaikutuksesta. Juuri tästä syystä pidän tärkeänä tutkia sen käsittelyn yhteydessä tehtyjä tulkintoja. tutkimukSen kulku Tutkimusaineisto Keräsin tutkimusaineiston vuonna 2016 sosiaalityöntekijöille suunnatulla kirjoituspyynnöllä ja henkilökohtaisilla haastatteluilla. Hain vastaajia avoimella kutsulla kahdesta sosiaalityöntekijöille tarkoitetuista sosiaalisen median ryhmästä. Etsin vastaajia, jotka olivat tunnistaneet kohdanneensa työssään kunniaan liittyvää väkivaltaa ja sen uhreja. Kerroin tutkimuksen käsittelevän kunniaan liittyvän väkivallan tunnistamista. Sain kirjoituspyyntöön yhteensä 10 vastausta. Kaikki vastaajat työskentelivät sosiaalityöntekijän nimikkeellä, kahdeksan lastensuojelussa ja kaksi terveydenhuollossa. Kirjoituspyynnön yhteydessä tiedustelin halukkuutta osallistua tutkimushaastatteluun. Pyysin kirjoituspyynnössä vastaajia kertomaan tapauksesta tai tapauksista, joissa oli ollut kyse kunniaan liittyvästä väkivallasta. Kysyin lisäksi ”mistä tietää kyseessä olevan kunniaan liittyvä artikkelit 270 väkivalta/konflikti”, ”miten kunniaan liittyvää väkivaltaa on mahdollista tunnistaa” ja ”minkälaisia erityispiirteitä kunniaan liittyvällä väkivallalla on”? Vastausten pituudet vaihtelivat yhdestä lauseesta muutamaan lauseeseen. Vastaukset olivat yhteensä 10 sivua. Neljä vastaajaa ilmoittautui lisäksi haastateltaviksi. Toteutin yksilöhaastattelut kasvokkain ja niiden kesto vaihteli puolesta tunnista tuntiin. Käytin kirjoituspyynnössä esitettyjä kysymyksiä haastattelun runkona ja lisäksi pyysin vastaajia kertomaan enemmän niistä teemoista, joita he itse toivat esille. Esitin myös tarkentavia kysymyksiä tulkinnan varmistamiseksi, esimerkik- si ”sanoit äsken.. ymmärsinkö oikein, että tarkoitit..?”. Näin haastateltava joko vahvisti, että olin ymmärtänyt vastauksen haastateltavan tarkoittamalla tavalla tai antoi lisätietoa ja vahvisti toisenlaisen tulkinnan. Ääninauhoitin haastattelut ja litteroin nauhoitteet sanasta sanaan. Litteroitua aineistoa kertyi yhteensä 40 sivua. Yleisellä tasolla vastaukset olivat hyvin toistensa kaltaisia ja tapa puhua ilmiöstä huomattavan yhteneväinen. Aineistossa korostui kaksi toisistaan erilaista kuvausta kunniaan liittyvän väkivallan tapauksista. Ensinnäkin kuvattiin tapauksia, joissa uhri oli kertonut kotona tapahtuneesta väkivallasta tai sen uhasta eikä halunnut palata kotiin, jonka jälkeen lastensuojeluviranomaiset sijoittivat lapsen kiireellisenä turvaamistoimenpiteenä. Toisaalta vastaajat kertoivat tytöistä ja naisista, joiden vapautta liikkua tai valita esimerkiksi seuransa itse rajoitettiin. Näistä puhuessaan vastaajat korostivat tilanteen monitulkintaisuutta ja epäselvyyttä. Vastaajat pohtivat minkä kaiken he ymmärtävät kunniaan liittyväksi väkivallaksi. Vastaajille esittämäni kysymykset ovat koskeneet nimenomaan kunniaan liittyvää väkivaltaa, enkä ole kysynyt asiakkaiden etnisyydestä tai kulttuurista erikseen. Vastaajien tulkinnat asiakkaiden kulttuurista, kulttuurisista normeista sekä vertailu suomalaisen ja kunniaan liittyvän väkivallan oletettujen osapuolten kulttuurin välillä on siis tullut heiltä itseltään. Ne myös leikkasivat läpi koko aineiston. Juuri siksi aineistoni on ollut omiaan tuomaan esiin toiseutta tuottavia merkityksenantoja, joita työntekijät liittävät asiakkaisiinsa tässä kontekstissa. Tutkimuksen tavoitteena onkin tehdä näkyväksi, miten toiseuttaminen tapahtuu näitä tulkintoja tehtäessä. Aineiston analyysi Analyysimenetelmänä oli teoriaohjaava sisällönanalyysi (Tuomi & Sarajärvi 2018, 109). Analysoin aineistosta muodostamiani teemoja kunniaan liittyvästä väkivallasta käytävän teoreettisen keskustelun kehyksessä. Kunniaan liittyvän väkivallan käsittelyn on katsottu ylläpitävän hierarkkista asetelmaa väestöryhmien välillä (esim. Terman 2010). Tarkastelin, miten tämä näkyy aineistossani. Analyysin keskeisenä käsitteenä oli toiseuttaminen. Aloitin analyysini etsimällä aineistosta vastaajien esiin tuomia toistuvia aiheita. Näitä olivat esimerkiksi puhuminen maahanmuuttajista, naisten asemasta, kulttuurista sekä miehistä ja maahanmuuttajayhteisöistä väkivallantekijöinä. Koodasin tekstistä otteita merkitsemällä samaa aihetta koskevat otteet sa- artikkelit 271 malla koodilla. Tämän jälkeen siirryin tarkastelemaan otteita kysyen ”mistä tässä on kyse?” (Morse 2008, 727). Näin etsin otteiden läpi kulkevaa punaista lankaa ja muodostin niistä keskeiset teemat. Ensimmäisessä teemassa vastaajat korostivat uhrien ja tekijöiden etnisyyttä ja uskontoa, ja ymmärsivät ilmiön koskevan ”maahanmuuttajia” ja muslimeja. Toiseen teemaan kuuluvat sellaiset kuvaukset, joissa vastaajat käsittelivät kulttuurisia normeja. Näissä vastaajat viittasivat ”muiden” kulttuuriin ja tulkitsivat sen ongelmallisuutta suomalaisen kulttuurin kautta. Vastaajat pohtivat myös uhrien suomalaistumista, sekä kuvasivat uhreja kahden kulttuuriin välissä. Molempia edellä mainittuja teemoja leikkasi läpi sukupuolistunut tapa puhua. Naisen asemaan liittyvät tulkinnat muodostivat siten kolmannen tarkastelemani teeman. Tämän jälkeen tarkastelin aineistosta tekemiäni havaintoja suhteessa toiseuttamisen käsitteeseen. Kysyin, miten toiseus tuotetaan kussakin teemassa. Lopputuloksena löysin kolme erilaista toiseuttamisen tapaa. Tulosluvussa esitän tulokseni näiden kolmen teeman mukaisissa alaluvuissa. Ensinnäkin kunniaan liittyvän väkivallan käsittelylle oli keskeistä osapuolten sijoittaminen suomalaisen kategorian ulkopuolelle, maahanmuuttajiksi. Tässä asiakkaat toiseutettiin etniseksi tai uskonnolliseksi nimetyn eron perusteella. Tarkastelen tätä alaotsikossa “rodullistaminen maahanmuuttajiksi”. Toiseksi ilmiötä ja asiakkaiden elämää kuvattiin ”muuksi” nimettyjen kulttuuristen normien kautta, joita verrattiin suomalaisena pidettyihin tapoihin. Näin asiakkaat toiseutettiin kulttuurin avulla. Esittelen tämän teeman alaluvussa “kulttuuristavat tulkinnat”. Kolmanneksi sekä rodullistamista maahanmuuttajaksi että kulttuurisia tulkintoja leikkasi läpi sukupuoleen ja naisen asemaan liitetyt oletukset sekä perusteleminen suomalaisella tasaarvoisuudella. Näin suomalaisittain ymmärrettyä tasa-arvoisuutta käytettiin toiseuttamisen välineenä. Kuvaan tätä teemaa alaluvussa “naisen asema toiseuttavana mittarina”. Tutkimusetiikka Kunniaan liittyvää väkivaltaa on tarkasteltava erityisen sensitiivisesti. Tämä on tarkoittanut tutkimuksessani ennen kaikkea sitä, että olen itse tutkijana ollut tietoinen ja tiedostanut tarpeen tarkastella omia ennakkokäsityksiäni käsiteltävästä ilmiöstä sekä esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden tekemistä tulkinnoista muualta muuttaneiden asiakkaiden parissa. Se on merkinnyt myös tietoisuutta ympäröivän yhteiskunnan vaikutuksista käsitteiden valitsemiseen, näkökulmaan ja tapaani käsitellä tutkittavaa ilmiötä (vrt. Anis 2008, 94, 99). Eettisestä näkökulmasta on ollut tärkeää pohtia, minkälaisen kuvan tutkimus kohteestaan antaa. Tämä koskee paitsi kunniaan liittyvää väkivaltaa ja siihen liitettyjä oletuksia, mutta myös vastaajiani. Olen yrittänyt tunnistaa tähän liittyvät haasteet. Kunniaan liittyvän väkivallan aiemmilla käsittelytavoilla on ollut potentiaalia päätyä leimaamaan kokonaisia vähemmistöryhmiä. Siksi valitsin aineistonkeruutavaksi avoimen kutsun, johon ei lähtökohtaisesti sisälly oletuksia esimerkiksi kunniaan liittyvän väkivallan potentiaalisista uhreista. Se ei siten rajaa tarkastelukulmaa tarpeettomasti. Eettisiä valintoja olen tehnyt myös sanojen artikkelit 272 käytössä. Käytän esimerkiksi käsitettä maahanmuuttaja ja siitä johdettuja sano- ja viittaamaan erityisesti toiseuttavaan tapaan puhua muualta muuttaneista henkilöistä essentialisoivalla tavalla yhtenäisenä ryhmänä. Mahdollisimman neutraalia ilmaisua etsiessäni olen sen sijaan päätynyt käyttämään ilmaisua muualta muuttanut tai maahanmuuttotaustainen puhuessani Suomeen muualta muuttaneista henkilöistä tai heidän jälkeläisistään. Ilmiön ja sen mahdollisten kohderyhmien lisäksi eettinen pohdinta on liittynyt aineistoon ja vastaajiini. Ymmärrän, että tutkimusaiheeni voi herättää epämukavuuden tunteita tai jopa vastustusta. Aineistonkeruun vaiheessa tutkimukseni tarkoituksena ei olekaan ollut tarkastella toiseuttavia tulkintoja vaan sitä, miten kunniaan liittyvää väkivaltaa tunnistetaan suomalaisessa sosiaalityössä. Se, että toiseuttavat tulkinnat ovat olleet tunnistamisen ja ilmiön nimeämisen keskiössä, on tullut esille aineiston analyysin edetessä. Koska toiseuttavat tulkinnat voivat tuottaa esteitä vähemmistöjen hyvinvoinnille, ne ovat perustavanlaatuinen kysymys sosiaalityölle ja sen etiikalle. Siksi tarvitaan myös tutkimusta, jossa näitä tulkintoja tehdään näkyväksi ja sosiaalityössä reflektoitavaksi. Haluan korostaa, että tarkastelullani ei ole ollut tarkoitus leimata vastaajiani tai sosiaalityötä laajemminkaan. Epämukavuutta herättävien aiheiden käsittely liittyy kuitenkin erottamattomasti vallalla olevien käsitysten ja rakenteiden purkamiseen ja on siksi itsessään tärkeää. (Rajan-Rankin 2015, 217-218; Nadan & Stark 2017.) Vastaajat tutustuivat tutkimustehtävään, tietosuojakäytäntöihin ja antoivat suostumuksensa tutkimukseen osallistumiseen ennen kirjoittamispyyntöön vastaamista. Aineistonkeruussa ja säilytyksessä noudatin tutkimuseettisiä tietosuojakäytäntöjä. tulokSet Rodullistaminen maahanmuuttajiksi Aineistossa korostuu asiakkaiden toiseuttamisen tapa, jossa heidät sijoitetaan suomalaisuuden ulkopuolelle. Asiakas siis määritellään joksikin muuk- si kuin suomalaiseksi. Maahanmuuttajat kuvataan keskenään samankaltaisina ja heidän elämäänsä kuvatessa huomio kiinnittyy siihen, mikä heissä eroaa suomalaisena pidetystä. Kuvaa maahanmuuttajaksi nimetystä toisesta rakennetaan siitä käsin, mikä ”heissä” on erilaista kuin ”meissä”. Vastaajani kuvaavat kunniaan liittyvän väkivallan osapuolia erilaisin tavoin etnisyydestä, maahanmuuttajuudesta tai kotimaasta käsin. Erojen nimeäminen liittyy yksittäisten henkilöiden lisäk- si perheeseen, sukuun ja yhteisöihin. Maahanmuuttajuus ja siten sen merkitys paitsi asiakkaan tilanteen, myös ilmiön ja oletetun kotikulttuurin tarkastelulle on ensisijaista, itsestäänselvää ja kyseenalaistamatonta. Useimmiten erilaisen taustan korostaminen ilmenee siten, että kerrotaan uhrin tai tekijän kotimaa, tai puhutaan lähtömaasta. Puheen tasolla siis tehdään ero siihen, että uhri tai tekijä eivät ole suomalaisia, vaan tänne jostakin tulleita: Täs on siis kyseessä neljätoistavuotias tyttö, joka on perheensä kanssa muuttanut tuolta Irakista useita vuosia sitten jo Suomeen. artikkelit 273 […] yllättävää ei varmaan ole, että maahanmuuttajaperheissä.. Ensimmäisessä otteessa asiakas määrittyy Irakista muuttaneeksi siitäkin huolimatta, että hän on asunut Suomessa jo useita vuosia. Luokittelu rakentuu kotimaalle ja etnisyydelle, ja vahvistaa siten eronteon logiikkaa. Maahanmuuttajuudesta tulee asiakkaan ensisijainen, mutta myös lähestulkoon ainoa käsiteltävä ominaisuus. Mikäli muita ominaisuuksia kuvataan, niitä ovat ikä, sukupuoli ja uskonnollinen tausta, tarkemmin islaminusko. Etnisyyden ja uskonnon nimeäminen edellä mainitulla tavalla voidaan ymmärtää rodullistavana käytäntönä. Keskisen ym. (2015) mukaan rodullistamisen näkeminen merkityksenantoina tarjoaa mahdollisuuden analysoida siinä tehtäviä hierarkisointeja. Käytäntöä voidaan tarkastella rodullistamisella joksikin (esim. Karimi 2023). Aineistossani ilmenevän kotimaan, etnisyyden ja uskonnon yhteenkietoutumista asiakkaiden tarkastelussa, sekä heidän sulkemista ulos suomalaisuuden kategoriasta kuvaa parhaiten rodullistaminen maahanmuuttajaksi. Siinä suomalaisuutta ylläpidetään tiedostamattomana ja käsittelemättömänä, sekä keskeisenä että rodullistavan prosessin ulkopuolisena kategoriana (vrt. Jeyashinghamin 2012). Suomalaisuus siis ymmärretään neutraalina arvona, jota vasten ”muut” ovat aina jossain määrin ”rotunsa” edustajia. Näin muualta muuttanut siis toiseutetaan rotunsa, etnisyytensä tai uskontonsa edustajiksi. Maahanmuuttajuus toimii työntekijöiden orientoitumisessa ryhmäidentiteettinä kulttuurisille, kielellisille tai uskonnollisille eroille ja suomalaisuudesta muodostuu sosiaalityön käytännössä normi, jota vasten muita määritellään. (Vuori 2012, 241–242.) Kaiken kaikkiaan maahanmuuttajuus mainitaan ensisijaisena ja keskeisenä asiana, joka liittyy paitsi tapaan ymmärtää kunniaan liittyvää väkivaltaa, myös tapaan jäsentää asiakkaita ja heidän elämäänsä. Erilaisuuden kohtaamiseen liittyvä paradigma onkin, että samalla kun maahanmuuttajiksi nimettyjen erilaisuus olemuksellistetaan, myös suomalaiset esitetään homogeenisena ryhmänä (Lehtonen & Löytty 2003, 7–8, 12). Kun erot otetaan työn lähtökohdaksi, voimme kadottaa sen, mikä meissä on yhteistä. Tällöin esimerkiksi erilaisena pidetty asiakas saattaa tulla kohdatuksi ainoastaan erilaisuutensa pohjalta, tässä tapauksessa maahanmuuttajana, mikä voi estää hänen näkemisensä yksilönä. Asiakkaiden nimeämisellä maahanmuuttajiksi on myös yhteys vastaajieni tulkintoihin ongelmien laadusta. Kun kunniaan liittyvän väkivallan katsotaan koskevan maahanmuuttajia, tilanteita myös tulkitaan ja ne tulevat nimetyk- si maahanmuuttajuudesta käsin. Tästä näkökulmasta käsitys asiakkaista maahanmuuttajina paitsi määrittää ilmiön tulkintaa, myös itsessään tuottaa tulkintoja siitä, mikä ymmärretään kunniaan liittyväksi väkivallaksi, kuten seuraavassa aineisto-otteessa huomataan: … miten se isä selitti sitä asiaa, niitä tiukkoja rajoja, että se pimeellä liikkuminen, et ehkä se ei sinänsä liittynyt siihen kunniaan muuten, kun että jos se tyttö olis raiskattu, […] se isä pelkäsi niin paljon että sille tytölle käy jotain, et ehkä se olis sitten vaikuttanut jotenkin sen perheen kunniaan. artikkelit 274 Otteessa kuvatussa tilanteessa asiakas on kertonut olevansa huolissaan tytön turvallisuudesta, mistä syystä hän ei halunnut tyttären liikkuvan pimeällä yksin ulkona. Hän on perustellut pelkoaan sillä, että Suomeen oli tapahtuman aikoihin tullut runsaasti nuoria miehiä turvapaikanhakijoina ja perhe asui lähellä vastaanottokeskusta. Kuvaus itsessään tuskin olisi omiaan herättämään kenessäkään huolta kunniaan liittyvästä väkivallasta. Vanhemman toimintaa peilatessa nimenomaan hänen etniseen taustaansa, rajoittamisen syyn tulkitaan kohdistuvan kunnian menettämiseen eikä esimerkiksi tytön tosiasialliseen turvallisuuteen. Näin rajat tulevat tulkituksi kunniaan liittyviksi ja ne kuvaavat naisen asemaa perheessään, vaikka vanhemmat itse tarjoaisivat toiminnalleen muita perusteluita. Kulttuuristavat tulkinnat Vastaajat selittävät asiakkaiden erilaisuutta, kunniaan liittyvää väkivaltaa ja tulkintojaan sekä meidän että muiden kulttuureista käsin. Maahanmuuttajik- si rodullistetut asiakkaat määritellään ensisijaisesti kulttuurinsa edustajiksi ja heitä verrataan suomalaisena pidettyyn. Näin asiakkaat toiseutetaan kulttuurin perusteella. Heidän elämäänsä liittyviä piirteitä kuvataan kulttuuriin liitettyjen stereotyyppisten käsitysten kautta. Tilanteita ei selitetä, arvioida eikä kuvata millään muulla tavalla, esimerkiksi perheiden yksilöllisten tilanteiden tai Suomeen muuttamiseen liittyvien merkitysten kautta. Kun yksilön elämään liittyviä piirteitä selitetään tukeutumalla yksinomaan kulttuurisiin selityksiin, kyseessä on kulttuuristava käytäntö. Siinä kulttuuri nähdään kaiken kattavana selityksenä erilaisille olemisen tavoille ja elämään liittyviä piirteitä selitetään kulttuurilla sivuuttaen samalla muut mahdolliset selitykset. Kulttuuristamisen kautta tuotetut kategoriat ovat tyypillisesti selvärajaisia, ne voidaan asettaa hierarkkiseen järjestykseen. Lisäksi ne ovat useimmiten toisilleen vastakkaisia. (Keskinen 2012, 296–298; kts myös Hiitola & Peltola 2018, 128–135; Heino & Jäppinen 2022.) Aineistossani kulttuurisia normeja käytetään kuvaamaan tavoiteltavaa tai toivottua asiantilaa suomalaiseen kulttuurin kuuluvan ja siitä ulossuljetun välillä. Asiakkaiden kulttuuri erotetaan suomalaisesta yksinkertaisimmin vertaamalla niitä toisiinsa tai puhumalla ”meidän” tai ”heidän” kulttuureista. Kulttuurinen kuuluminen ja poissulkeminen tapahtuu aineistossa hahmottelemalla ennen kaikkea normaalia suomalaista käytöstä: Mun mielestä se on aika ilmiselvää, että jos se asia mikä johtaa siihen painostukseen, tai väkivallan uhkaan, tai väkivaltaan on se, et sä käyttäydyt niinkun norm.. öö, no, suomalaiset nuoret, kuin suomalaiset nuoret käyttäytyy […], elät sellasta elämää, joka ei sovi semmoseen nuoren, siveellisen tytön rooliin niissä kulttuureissa, niin kyllä mä sillon tulkitsen että se on kunniaan liittyvää väkivaltaa. Aineisto-otteessa vastaajakin huomaa tekevänsä oletuksen ”normaalista” nuorten käytöksestä, mutta korjaa tarkoittavansa ”suomalaisten nuorten” käytöstä. Ote tekee näkyväksi eron, joka kulttuurien välille tehdään. ”Muiden” kulttuuriin viitataan ”niinä kulttuureina”, johon myös yhdistetään ”nuoren siveellisen tytön rooli”. Normaalik- si määrittyy ”kuin suomalaisen nuo- artikkelit 281 Kansalaisuus ja erot hyvinvointiyhteiskunnassa. Tampere: Tampere university press. 291-320. Keskinen, Suvi (2014) Islam ja sukupuolistuneen väkivallan uhka suomalaisessa mediakeskustelussa. Teoksessa Tuomas Martikainen & Marja Tiilikainen (toim.) Islam, hallinta ja turvallisuus. Turku: Eetos. 55-77. Keskinen, Suvi & Vuori, Jaana (2012) Erot, kuuluminen ja osallisuus hyvinvointiyhteiskunnassa. Teoksessa Suvi Keskinen, Jaana Vuori, ja Anu Hirsiaho (toim.) Monikulttuurisuuden sukupuoli. Kansalaisuus ja erot hyvinvointiyhteiskunnassa. Tampere: Tampere university press, 7-38. Kivipelto, Minna (2004) Sosiaalityön kriittinen arviointi sukupuolistavien merkitysten ja käytäntöjen purkajana. Teoksessa Marjo Kuronen, Riitta Granfelt, Leo Nyqvist & Päivi Petrelius (toim.) Sukupuoli ja sosiaalityö. Juva: PS-Kustannus. 249-276. Korteweg, Anna C. & Yurdakul, Gökçe (2010) Religion, culture and the politicization of honour related violence: A critical analysis of media and policy debate in Western Europe and North America. Thematic Paper for the United Nations Research Institute for Social Development (UNRISD), the Project on Religion, Politics and Gender Equality. Korteweg, Anna C. (2012) Understanding honour killing and honour-related violence in the immigration context: implications for the legal profession and beyond. Canadian Criminal Law Review 16 (2), 33-58. Lempiäinen, Kirsti (2002) Kansallisuuden tekeminen ja toisto. Teoksessa Tuula Gordon, Katri Komulainen & Kirsti Lempiäinen (toim.) Suomineitonen hei! Kansallisuuden sukupuoli. Tampere: Vastapaino, 19-36. Lehtonen, Mikko & Löytty, Olli (2003) Miksi erilaisuus? Teoksessa Mikko Lehtonen & Olli Löytty (toim.) Erilaisuus. Tampere: Vastapaino. 7–17. Lidman, Satu (2015) Väkivaltakulttuurin perintö: sukupuoli, asenteet ja historia. Gaudeamus. Lidman, Satu (2020) Familial control, collectivity and gendered shame: Past and present vulnerabilities. Teoksessa Marita Husso, Sanna Karkulehto, Tuija Saresma, Aarno Laitila, Jari Eilola & Heli Siltala (toim.) Violence, gender and affect: inerpersonal, institutional and ideological practices. Cham: Palgrave Macmillan. 29-47. https://doi.org/10.1007/978-3- 030-56930-3_2 Markkola, Pirjo (2002) Vahva nainen ja kansallinen historia. Teoksessa Tuula Gordon, Katri Komulainen ja Kirsti Lempiäinen (toim.) Suomineitonen hei! Kansallisuuden sukupuoli. Tampere: Vastapaino. 75-90. Morse, Janice M. (2008) Confusing categories and themes. Qualitative health research 18(6), 727-728. https://doi. org/10.1177/1049732308314930 Nadan, Yochay & Stark Marina (2017) The pedagogy of discomfort: Enhancing reflectivity on stereotypes and bias. British Journal of Social Work 47 (3), 683–700. https://doi.org/10.1093/bjsw/bcw023 Nikunen, Kaarina (2012) Sukupuolistuneet mediakuvastot ja ylirajainen kokemus maahanmuuttajanuorten arjessa. Teoksessa Suvi Keskinen, Jaana Vuori & Anu Hirsiaho (toim.) Monikulttuurisuuden sukupuoli. Kansalaisuus ja erot hyvinvointiyhteiskunnassa. Tampere: Tampere University Press, 155-173. Norris, Pippa (2023) Cancel culture: Myth or reality? Political studies 71(1), 145-174. https://doi. org/10.1177/00323217211037023 Olsson, Helen & Bergman, Ann (2022) From silence to recognition: Swedish social services and the handling of honorbased violence.European Journal of Social Work25 (2), 198-209. https://doi.or g/10.1080/13691457.2021.1882395 Rajan-Rankin, Sweta (2015) Anti-racist social work in a ‘post-race society’? Interrogating the amorphous ‘other’. Critical and Radical Social Work 3 (2), 207– 220. https://doi.org/10.1332/20498601 5X14286590888439 Rugkåsa, Marianne & Ylvisaker, Signe (2021) From culturalisation to complexity – a critical view on the cultural competence discourse in social work.Nordic Social Work Research11 (3), 239- 248. https://doi.org/10.1080/215685 7X.2019.1690558 Sobande, Francesca & Kanai, Akane & artikkelit 282 Zeng, Natasha (2022) The hypervisibility and discourses of ‘wokeness’ in digital culture. Media, Culture & Society 44 (8), 1576-1587. https://doi. org/10.1177/01634437221117490 Terman, Rochelle L. (2010) To specify or single out: should we use the term ”hon- or killing”? Muslim World Journal of Human Rights 7 (2), 1–39. https://doi. org/10.2202/1554-4419.1162 Tiilikainen, Marja (2003) Arjen islam. Somalinaisten elämää Suomessa. Tampere: Vastapaino. Valovirta, Elina (2010) Ylirajaisten erojen politiikkaa. Teoksessa Tuija Saresma, Leena-Maija Rossi & Tuula Juvonen (toim.) Käsikirja sukupuoleen. Tampere: Vastapaino. 92–105. Vuori, Jaana (2012) Arjen kansalaisuus, sukupuoli ja kotouttamistyö. Teoksessa Suvi Keskinen, Jaana Vuori & Anu Hirsiaho (toim.) Monikulttuurisuuden sukupuoli. Kansalaisuus ja erot hyvinvointiyhteiskunnassa. Tampere: Tampere University Press, 235-262. Welchman, Lynn & Hossain, Sara (2005) ’Honour’, rights and wrongs. Teoksessa Lynn Welcham & Sara Hossain (toim.) ’Honour’. Crimes, paradigms and violence against woman. Lontoo: Zed books ltd. 1-21. Yurdakul, Gökçe & Korteweg, Anna C (2013) Gender equality and immigrant integration: Honor killing and forced marriage debates in the Netherlands, Germany, and Britain. Women’s Studies International Forum 41 (3), 204-214. https://doi.org/10.1016/j. wsif.2013.07.011 engliSh Summary eeva elfving Ström: Dismantling othering in social work – honor-related violence as an example The article addresses interpretations made in social work that produce othering particularly in the context of honor-related violence. It analyzes how honor-re- lated violence is perceived as a social problem in Finnish social work and the interpretations made in this context. The article highlights the issue of othering, where individuals are categorized into “us” and “others” based on cultural differences, creating hierarchies. The study uses data collected from social workers, revealing interpretations based on cultural assumptions. The article emphasizes the importance of critical reflection in social work practices to dismantle othering interpretations and provide appropriate support to victims.