Soveltava keskusteluntutkimus tutkijan ja tutkittavien vastavuoroisena toimintana

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY-NC-ND 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/ Soveltava keskusteluntutkimus tutkijan ja tutkittavien vastavuoroisena toimintana © 2021 Riikka Nissi, Mika Simonen, Esa Lehtinen ja SKS Published version Simonen, Mika; Nissi, Riikka; Lehtinen, Esa Simonen, M., Nissi, R., & Lehtinen, E. (2021). Soveltava keskusteluntutkimus tutkijan ja tutkittavien vastavuoroisena toimintana. In R. Nissi, M. Simonen, & E. Lehtinen (Eds.), Kohtaamisia kentällä : Soveltava keskusteluntutkimus ammatillisissa ympäristöissä (pp. 9-26). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 1471. https://oa.finlit.fi/site/books/e/10.21435/skst.1471/ 2021 Kohtaamisia kentällä Soveltava keskusteluntutkimus ammatillisissa ympäristöissä Toimittaneet riikka nissi, mika simonen ja esa lehtinen suomalaisen kirjallisuuden seura ∙ helsinki ∙ 2021 © 2021 Riikka Nissi, Mika Simonen, Esa Lehtinen ja SKS Lisenssi CC BY-NC-ND 4.0 International Kannen suunnittelu: Timo Numminen Taitto: Maija Räisänen EPUB: Tero Salmén ISBN 978-951-858-401-1 (nid.) ISBN 978-951-858-403-5 (PDF) ISBN 978-951-858-402-8 (EPUB) ISSN 0355-1768 (nid.) ISSN 2670-2401 (verkkojulkaisut) DOI https://doi.org/10.21435/skst.1471 Teos on lisensoitu Creative Commons CC BY-NC-ND 4.0 International -lisenssillä. Tutustu lisenssiin englanniksi osoitteessa https://creativecommons.org/licenses/by-nc- nd/4.0/ tai suomeksi osoitteessa https://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/ deed.fi. Teos on avoimesti saatavissa osoitteessa https://doi.org/10.21435/skst.1471 tai lukemalla tämä QR-koodi mobiililaitteella. Hansaprint Oy, Turenki 2021 suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 1471 Teos on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran nimeämien asiantuntijoiden tarkastama. soveltava keskusteluntutkimus tutkijan ja tutkittavien vastavuoroisena ... 9 Soveltava keskusteluntutkimus tutkijan ja tutkittavien vastavuoroisena toimintana Mika Simonen https://orcid.org/0000-0003-0004-9165 Riikka Nissi https://orcid.org/0000-0002-7083-070X Esa Lehtinen https://orcid.org/0000-0003-0218-6075 Johdanto Tieteellinen tutkimustyö on jaettu perinteisesti kahteen tyyppiin: perustutkimukseen, joka pyrkii lisäämään ymmärrystä tutkimuskohteestaan, ja soveltavaan tutkimukseen, joka hyödyntää perustutkimuksen tuottamaa tietoa johonkin käytännön ongelmaan (esim. Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2009). Nykyisin tämä kahtiajako on kuitenkin häilyvä, sillä tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja tutkijan vuoropuhelu tiedeyhteisön ulkopuolisten tahojen kanssa on odotuksenmukaista ja esimerkiksi useimpien rahoittajien edellyttämä osa tieteellistä tutkimus - työtä. Suomessa tämä juontuu erityisesti vuonna 2010 voimaan tulleesta uudesta yliopistolaista (558/2009), johon kirjattiin yhteiskunnallinen vuorovaikutus yliopistojen kolmanneksi tehtäväksi tutkimuksen ja opetuksen rinnalle. Tieteen avautuminen muulle yhteiskunnalle on kuiten- 10 mika simonen, riikka nissi & esa lehtinen kin osa laajempaa kansainvälistä kehityskulkua, jota tuetaan aktiivisesti tiedepolitiikalla ja jossa – tieteensosiologisesta näkökulmasta – tieteen yhteiskuntasopimus neuvotellaan uusiksi (Väliverronen 2016). Voikin sanoa, että tieteellinen tieto on tärkeässä ja arvostetussa asemassa nykyyhteiskunnassa, jonka muutosprosessien ymmärtäminen ja hallinta edellyttävät perusteltuja näkökantoja ja syvällistä tietämystä eri ilmiöiden välisistä yhteyksistä. Moninäkökulmaisessa maailmassa, jota leimaavat asiantuntijuuden ja tietokäsityksen muutokset, tiedeyhteisö joutuu toisaalta myös perustelemaan tehtäviään ja olemassaoloaan muiden yhteiskunnallisten instituutioiden tapaan (Väliverronen 2016). Edellä kuvatut muutokset ovat tuoneet uusia muotoja ja haasteita myös tutkijan ja eri yleisöjen välisiin kohtaamisiin. Kuten Väliverronen (2016: 19, 21–22) esittää, tieteellisen tiedon lisääntyvä tarjonta tuottaa myös uudenlaista valistunutta kriittisyyttä, sillä kansalaiset eivät halua enää olla vain passiivisia tiedotuksen, valistuksen ja koulutuksen koh tei - ta, vaan he haluavat päästä itse keskustelemaan tutkimuksen sovelta mi - sen eettisistä, poliittisista ja taloudellisista valinnoista ja siis vaikuttamaan siihen, miten tutkimustietoa käytetään yhteiskunnassa. Tieteen yleistajuistamisen sijaan puhutaankin nykyään dialogisesta tai osallistavasta tiedeviestinnästä (Saikkonen & Väliverronen 2013), joka painottaa eri osapuolten vastavuoroista osallistumista ja oppimista. Tiedeviestinnän käytänteiden voi siis katsoa muuttuneen yksisuuntaisesta tutkimustulosten kertomisesta kohti erilaisia yhteiskehittelyn muotoja, joissa tut - kija ja eri yleisöt muodostavat tietoa ja neuvottelevat sen merkityksestä ja sovellettavuudesta yhteistoimin. Tieteen soveltamisesta ja tiedeviestinnästä puhuttaessa tarkoitetaan yleensä tutkijan roolia esimerkiksi tietokirjojen tai asiantuntijakolumnien kirjoittajana tai hänen esiintymistään erilaisilla julkisilla areenoilla, kuten sähköisessä ja digitaalisessa mediassa sekä erilaisten paneelikeskustelujen, yleisöluentojen ja tiedekahviloiden tapaisissa yleisötilaisuuksissa (ks. Heikkilä & Tammi 2020; Raevaara 2016; Strellman & Vaattovaara 2013; Väliverronen 2016). Tässä teoksessa keskitymme erityisesti ihmis- ja yhteiskuntatieteisiin ja kiinnitämme huomiota myös niihin monimuotoisiin kohtaamisiin, joita tapahtuu – ihmisten toimintaa tutkittaessa – tutkijan ja tutkittavien välillä kaikissa tutkimusprosessin soveltava keskusteluntutkimus tutkijan ja tutkittavien vastavuoroisena ... 11 vaiheissa. Nähdäksemme useat edellä kuvatuista muutoksista kiteytyvät juuri näissä tutkimustyön arkisissa kohtaamisissa nostaen esiin monenlaisia tutkijan omaan ammatillisuuteen ja asiantuntijuuteen ja niiden rajoihin liittyviä valintoja ja pohdintoja (vrt. Saikkonen & Väliverronen 2013). Tällainen ammatillinen rajatyö voi liittyä ensinnäkin tutkimuksen suunnitteluvaiheeseen, jolloin tutkija joutuu avaamaan tutkimusasetelmaansa tutkittaville ja suhteuttamaan heidän tutkimukseen kohdistamiaan odotuksia ja toiveita omiin tavoitteisiinsa. Tutkimuksen toteutusvaiheessa tutkija joutuu puolestaan säätelemään sosiaalista läheisyyttä ja etäisyyttä tutkittaviin. Tutkimusprosessin aikana tutkija ja tutkittavat tutustuvat toisiinsa ja sitoutuvat yhteiseen toimintaan. Tutkittavat ovat kuitenkin tutkijan ammatillisen katseen alla, ja tutkija tietää joutuvansa irrottautumaan heistä prosessin myöhemmissä vaiheissa. Koska tutkittavat voivat tulla erilaisista elämänpiireistä ja edustaa vaikkapa haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä, voi yhteisen toiminnan päättyminen – ja tutkittavien kannalta paluu tutkimusprosessia edeltävään arkeen – nostaa esiin tutkijan ja tutkittavien elämän eroja ynnä yhtäläisyyksiä sekä esimerkiksi kysymyksiä yhteiskunnallisesta osallisuudesta ja mahdollisuuksista. Tutkimuksen raportointivaiheessa tutkijalla ja tutkittavilla voi toisaalta olla edelleen eriasteista yhteistyötä: tuloksia voidaan esitellä tutkittaville jo etukäteen tai tutkittavat voivat jopa osallistua kirjoitustyö - hön. Tällöin joudutaan neuvottelemaan tutkimustulosten merkitykses tä, mahdollisista näkökulmaeroista ja tiedon omistajuudesta. Tutkimustulosten raportointi liittyy myös laajempiin kysymyksiin tulosten yhteis - kunnallisesta, poliittisesta tai organisatorisesta merkittävyydestä ja mahdollisista vastuukysymyksistä tuloksia hyödynnettäessä tai kaupal lis - tettaessa. Käsittelemme seuraavaksi tutkimuksen soveltamisen näkökulmia ja haasteita keskustelunanalyysissa. Luomme katsauksen alan kirjallisuuteen sekä hahmottelemme systemaattista, kontekstista riippumatonta tapaa ryhmitellä soveltavia tutkimuksia. Tämän jälkeen esittelemme kirjan ja artikkelien sisällöt. Johdannon päättävissä loppusanoissa avaamme teoksen artikkelien rakennetta, joka sisältää varsinaisen tutkimusraportin lisäksi myös tutkimusprosessista kertovan tarinan. 12 mika simonen, riikka nissi & esa lehtinen Tutkimuksen soveltamisen näkökulmia ja haasteita keskustelunanalyysissa Soveltava keskusteluntutkimus perustuu keskustelunanalyysiin, omintakeiseen puhujien vuorovaikutusta tarkastelevaan menetelmään, joka syntyi yhdysvaltalaisten sosiologien, erityisesti Harvey Sacksin, Emanuel Schegloffin ja Gail Jeffersonin myötävaikutuksella 1960–1970-lukujen taitteessa. Keskustelunanalyysi on kiinnostunut sosiaalisen toiminnan vuorovaikutuksellisesta organisoitumisesta. Se tutkii aidoista vuorovaikutustilanteista koottuja ääni- ja videoaineistoja, joista analyysin avulla tuotetaan havaintoja niistä keinoista, joilla osallistujat tuottavat hetki hetkeltä rakentuvaa yhteistä ymmärrystä itsestään, toisistaan ja jaetusta vuorovaikutustilanteesta (Hakulinen 1997a). Keskustelunanalyysin huomion kohteena ovat siis keskustelun omat sisäiset rakennepiirteet, jäsennykset, joiden avulla osallistujat koordinoivat toimintojaan ja joiden varaan heidän keskinäinen ymmärryksensä rakentuu. (Hakulinen 1997a.) Keskeisimpiä keskustelua ohjaavia jäsennyksiä ovat vuorottelu- ja sekvenssijäsennys. Vuorottelujäsennys on systeemi, jonka avulla osallistujat pystyvät tulkitsemaan, kenen vuoro on kulloinkin puhua, kun taas sekvenssijäsennys ohjaa sitä, miten peräkkäiset puhetoiminnot liittyvät toisiinsa ja millaisia laajempia toimintajaksoja niistä muotoutuu. (Hakulinen 1997b; Raevaara 1997.) Tällaista keskustelun ajallista organisoitumista tarkastelemalla on mahdollista selvittää, miten ihmiset rakentavat hetki hetkeltä etenevän vuorovaikutuksen keinoin erilaisia sosiaalisia tilanteita ja niihin liittyviä rooleja ja tehtäviä. Arkikeskustelun lisäksi keskustelunanalyysi tarkastelee myös erilaista institutionaalista vuorovaikutusta. Instituutiolla tarkoitetaan sellaisia yhteiskunnan virallisia järjestelyjä, joiden avulla hoidetaan vaikkapa terveydenhuollon, oikeuslaitoksen ja koulutusjärjestelmän tehtäviä (Peräkylä 1997). Institutionaalisia keskusteluja yhdistää tyypillisesti se, että ne ovat päämääräorientoituneita, niissä käytetään kullekin instituutiolle tyypillisiä tulkintakehyksiä ja niihin osallistumista säätelevät erilaiset rajoitteet (Drew & Heritage 1992; Raevaara, Ruusuvuori & Haakana 2001). Institutionaalisen vuorovaikutuksen keskustelukäytänteet ovat siis samoja kuin arkikeskustelussa, mutta niitä muunnellaan systemaattisesti soveltava keskusteluntutkimus tutkijan ja tutkittavien vastavuoroisena ... 13 niin, että ne palvelevat jonkin institutionaalisen tehtävän suorittamista. Nykyinen keskustelunanalyysi tarkastelee sekä arkiettä institutionaalisessa keskustelussa paitsi kielellistä myös kehollista vuorovaikutusta sekä esimerkiksi tilan ja esineiden käyttöä (ks. Haddington & Kääntä 2011; Stevanovic & Lindholm 2016a). Keskustelunanalyyttisen tutkimuksen soveltamiseen liittyy monenlaisia haasteita. Ensinnäkin käytännöllisten intressien ohjaavuus voidaan nähdä siinä mielessä ongelmallisena, että ne määrittelevät ennakolta tutkimuksen kohteen reunaehdot. Tämän voi nähdä ristiriitaisena sen keskustelunanalyysin periaatteen kanssa, jonka mukaan kiinnostuksen kohteet ja intressit tulisi löytää viime kädessä aineiston analyysin myötä (ten Have 2001: 7–8). Toiseksi keskustelunanalyysin löydökset näyttävät maallikon silmissä usein varsin monimutkaisilta ja pikkutarkoilta. Vaikka keskustelunanalyysissa keskitytään sellaisiin seikkoihin, joihin osallistujat itse orientoituvat, nämä ilmiöt ovat usein maallikon huomiokyvyn ulkopuolella (Sidnell 2013: 799). Haasteena on siis tutkimustiedon välittäminen riittävän ymmärrettävänä ja yksiselitteisenä. Kolmanneksi sovel - taminen kytkeytyy aina arvoihin. Tähän liittyy myös kysymys siitä, keiden toimijoiden näkökulmasta asioita katsotaan: onko olennaisena läh tö - kohtana esimerkiksi ammattilaisten vai asiakkaiden näkökulma (ks. Antaki 2011)? On selvää, että esimerkiksi vuorovaikutusongelmien esiin nostaminen työyhteisöissä saattaa uhata eri osapuolten sosiaalisia kasvo ja, ja tutkijalta vaaditaan näin ollen hienovaraisuutta. Näistä haasteista huolimatta vuorovaikutustieto on useimmiten kiinnostavaa tutki mus koh tei den ja niihin liittyvien toimijoiden näkökulmasta, ja myös monilla tutkijoilla on keskeisenä intressinä tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Poh dimme seuraavaksi, miten keskusteluntutkimusta on aikaisemmin sovellettu, ja suhteutamme tämän kirjan näkökulmaa aikaisempaan tutkimukseen. Charles Antaki (2011) jaottelee soveltavan keskusteluntutkimuksen kuuteen ryhmään. Ensimmäiseksi hän näkee soveltamisen kohdentuvan tieteelliseen keskusteluun. Ajatuksena on, että keskustelunanalyysi voi tuottaa uudenlaista ymmärrystä eri tieteenaloille. Uutena sovelluksena tästä voi pitää keskustelunanalyysin yhdistämistä kokeelliseen tutkimukseen (ks. Stevanovic 2016). Toiseksi soveltaminen paikantuu Antakin 14 mika simonen, riikka nissi & esa lehtinen mukaan sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin, kuten rasismiin tai muuhun syrjintään. Keskustelunanalyysin avulla voidaan ymmärtää, miten nämä ongelmat rakentuvat vuorovaikutuksen näkökulmasta. Kolmanneksi keskustelunanalyysia voidaan soveltaa viestinnän haasteiden ymmärtämiseen ja ratkaisemiseen. Tämä on erityisen olennaista ns. epätyypillisen vuorovaikutuksen kohdalla, jolloin vuorovaikutuksen osapuolena on henkilöitä, joilla on esimerkiksi puutteellisen kielitaidon tai jonkin kielellisen häiriön, kuten afasian tai dysleksian, vuorovaikutuk sellisia haasteita. Neljänneksi keskustelunanalyysin avulla voidaan pyrkiä tarkentamaan kielellisten ja vuorovaikutuksellisten häiriöiden diagnostiikkaa. Viidenneksi voidaan tarkastella erilaisten institutionaalisten vuorovaikutustilanteiden rakenteita ja saada näin uudenlainen näkemys instituutioiden olemuksesta ja toiminnasta. Kuudenneksi keskustelunanalyysilla voidaan tehdä interventioita, pyrkiä päämäärätietoisesti muuttamaan joitakin vuorovaikutuskäytänteitä. Antakin toimittaman kirjan artikkelit keskittyvät tähän kuudenteen soveltamisen tapaan. Edellä esitelty Antakin jaottelu perustuu, sen kuudetta luokkaa lu - kuun ottamatta, pitkälti erilaisiin soveltamisen konteksteihin. Seuraavassa pyrimme hahmottelemaan systemaattisempaa, kontekstista riippuma tonta tapaa tarkastella tutkimuksen soveltamista keskustelunanalyysissa. Ajattelemme tutkimuksen soveltamisen olevan kaksisuuntaista vuorovaikutusta tutkijoiden ja tutkittavien välillä, ja tästä näkökulmasta hahmotamme soveltamista kahden jatkumon avulla. Ensimmäinen jatkumo koskee sitä, missä määrin tutkimuksen avulla pyritään vaikuttamaan tutkittavaan kohteeseen. Toinen jatkumo taas kuvastaa sitä, missä määrin tutkittavat vaikuttavat tutkimukseen. Jaamme molemmat jatkumot karkeasti kolmeen tasoon. Ensimmäinen jatkumo koskee siis tutkijoiden vaikutusta tutkimuskohteeseen. Tämän suhteen ensimmäinen taso tarkoittaa sitä, että vuorovaikutuksen osallistujia autetaan ymmärtämään vuorovaikutustaan paremmin. Toisella tasolla annetaan tutkimuksen perusteella ohjeita siitä, miten vuorovaikutusta voi toteuttaa paremmin. Tähän erontekoon viittaa nähdäksemme Richards (2005) tehdessään eron tutkimuksen löydösten ja preskription välillä. Kolmannella tasolla tutkimus itse osal- soveltava keskusteluntutkimus tutkijan ja tutkittavien vastavuoroisena ... 21 pareittain. Analyysin kohteena on osallistujien yhteistoiminta ja pitkälti kehollisen toiminnan koordinointi tilanteessa, jossa oma siirtyminen on sovitettava muiden samassa tilassa olevien siirtymiseen. Analyysi avaa ryhmäytymisen dynamiikkaa tekemällä näkyväksi siirtymisen eri vaiheet sekä niiden erilaisia toteutumia: siirtyminen sisältää edellisen tehtävän lopettamisen parin kanssa, huomion kohdistamisen ohjaajaan ja uusiin vuorovaikutuskumppaneihin, uuden vuorovaikutustilan luomisen sekä uuteen ryhmään siirtymisen. Artikkeli osoittaa, että siirtyminen aloitetaan edeltävän harjoituksen rooleista käsin siten, että pari säilyy ensi - sijaisena vuorovaikutuskumppanina, kunnes edeltävä harjoitus on saatettu päätökseen tai mahdolliseen lopetuskohtaan. Niin ikään käy ilmi, että ryhmiin siirtyminen on lähtökohtaisesti kehollista toimintaa ja siirtymistä sanallistavat vain ne osallistujat, joiden pari on jo liittynyt tai liittymässä toiseen ryhmään. III Asiantuntijaorganisaatiot Monikansallisen kriisinhallinnan työkieli on englanti. Sen käyttöä edellytetään kriisinhallintaharjoituksissa ja -operaatioissa yhteisen tilannekuvan säilymisen takia. Toimijat käyttävät kuitenkin myös muita kieliä, useimmiten omaa äidinkieltään. Artikkelissaan Pentti Haddington, Antti Kamunen ja Antti Siipo käyttävät keskustelunanalyysia kuvaamaan ensin tilannetta, jossa muun kuin englannin kielen käytön nähdään viivästyttävän tiedonkulkua. Sen jälkeen he kuvaavat ilmiöitä, joissa tapahtuu koodinvaihto muusta kielestä englantiin: puhujan itsensä tekemä koodinvaihto, kielenvälitys, ymmärrysehdokkaiden käyttö ja kielenylitys. Koodinvaihdon muusta kielestä englantiin voidaan nähdä olevan odotuksenmukaista toimintaa, jolla palautetaan symmetrinen tila keskustelijoiden välille ja siten rakennetaan ja ylläpidetään yhteistä tilannekuvaa. Mari Holmström, Mirka Rauniomaa ja Maarit Siromaa tarkastelevat artikkelissaan työpaikan taukotilassa vietettäviä taukoja työyhteisön jäsenille tarjoutuvina mahdollisuuksina sosiaaliseen vuorovaikutukseen sekä yhteisyyden rakentamiseen niin työelämään kuin yksityiselämään 22 mika simonen, riikka nissi & esa lehtinen liittyvissä asioissa. Tutkimuksen aineistona on sekä etnografisia haastatteluja että tavanomaisista, arkisista taukotilanteista kerättyä videoaineistoa. Luvussa esitellään ensin haastatteluissa esiin nousseita, haastateltavien merkityksellisinä pitämiä taukojen ominaisuuksia, kuten mahdollisuutta keskustella vapaasti moninaisista aihepiireistä ja mahdollisuutta ilmaista omia ajatuksiaan, kokemuksiaan ja tuntemuksiaan. Näiden huomioiden valossa tarkastellaan sitten keskustelunanalyysin keinoin aineisto-otteita aidoista taukotilanteista. Artikkelissa pohditaan, miten tunnistaa merkityksellisiä taukotilanteita ja niiden mahdollisia vuorovaikutuksellisia haasteita. Mika Simonen ja Ilkka Arminen vievät soveltavan keskusteluntutkimuksen ohjelmistotuotannon ammattilaisten kentälle. He tutkivat uuden - laisen sosiologisen tutkimusmenetelmän, imitaatiopelin, tuottamaa vuorovaikutusta ja havaitsevat menetelmän käyttöön liittyvän ennalta suunnittelemattoman toiminnon. Videoaineiston analyysissa kolmen pelaajan muodostama ryhmä on saanut valmiiksi pelissä tarvittavan arvion ja on juuri siirtymässä pelissä. Heillä on tarjolla kaksi vaihtoehtoa etenemiseen. Vuorovaikutusta tarkastelemalla havaitaan pelaajien teke vän kolme ehdotusta, joiden käsittelyssä ”kurkataan” selaimella yhtä vaihtoehtoa ja vasta sitten edetään toisen vaihtoehdon kanssa. Näin pelaajat ”puhaltavat yhteen hiileen”, eivätkä ratkaise risteävien ehdotusten tuomia jännitteitä välittömästi, vaan edeten niiden kanssa kohti ratkaisua. Näin ollen asioiden, kuten ehdotusten, käsittely sekventiaalisesti toimii ryhmien resurssina. Ohjelmistotuotannon ammattilaisille vuorovaikutuksen tarkastelu antaa aiheen kehittää sosiologista tutkimusmenetelmää entistä luotettavammaksi. Lopuksi Katsomme tieteellisen työskentelyn ja tutkimuskäytäntöjen olevan pohjimmiltaan retorista toimintaa. Näin myös tieteellinen teksti on luonteeltaan suostutteleva, vaikka se esitetäänkin usein tyypillisenä ekspositorisena eli ilmiöiden olemusta, yhtäläisyyksiä, eroja, syitä ja seurauksia erittelevänä tekstityyppinä (ks. Hiidenmaa 2020). Tieteellisen tekstin re- soveltava keskusteluntutkimus tutkijan ja tutkittavien vastavuoroisena ... 23 torisena ominaislaatuna voikin pitää sitä, että se peittää oman retorisen rakenteensa näyttäytyen neutraalina. (Keränen 1996.) Tieteellisessä tekstissä asiaintilat on faktuaalistettu: lukijalle ne näyttäytyvät puhtaina kuvauksina, joille ei ole vaihtoehtoja (vrt. Juhila 2016). Tässä teoksessa tutkimusraporttien konventionaalinen retorinen rakenne on pyritty tietoisesti rikkomaan. Koska tieteellinen asiantuntijuus rakentuu ennen muuta tieteellisten genrejen hallinnan kautta, emme ole kuitenkaan muokanneet itse tutkimusartikkeleiden rakennetta, vaan antaneet kirjoittajien loistaa ansaitusti niiden kautta tutkimiensa ilmiöiden asiantuntijoina. Sen sijaan olemme pyytäneet heitä astumaan oman asiantuntija-alueensa ulkopuolelle ja kokeilemaan myös toisenlaista kirjoittajuutta. Olemme pyytäneet heitä lisäämään tutkimusartikkeliensa loppuun tutkimustarinan, jossa he avaavat lukijoille, miten tutkimus sai alkunsa, miten se eteni sekä minkälaisia kohtaamisia ja valintoja siihen liittyi. Kirjan tematiikan kannalta tutkimustarinat tuovat artikkeleihin tärkeän lisän, sillä tutkimusten soveltava luonne – tapa, jolla tutkimus vaikutti tutkittavaan yhteisöön ja se puolestaan tutkimukseen – ei käy useinkaan ilmi itse tutkimusraportista, vaan vasta näistä tarinoista. Samalla ne nostavat esiin inhimillisen toimijan – tutkijan ja tutkittavat – viimeisteltyjen tutkimusraporttien takaa. Tässä suhteessa käsillä oleva teos liittyy laajempiin tieteellistä kirjoittamista koskeviin kehityskulkuihin, joissa erilaiset tarinallisen tekstin ja tiedon tuottamisen muodot risteävät enenevästi tieteellisen tekstin kanssa tuoden esitystapaan harkittua moniäänisyyttä ja tekijän itsereflektiota (ks. Hiidenmaa 2020). Artikkeleiden tutkimustarinoitakaan ei ole silti syytä lukea faktuaalisina asiaintiloina, vaan nimenomaan tarinallistettuina kokemuksina ja omanlaisinaan retorisina luomuksina, joiden avulla soveltavaa tutkimusta tekevät kirjoittajat merkityksellistävät omaa tutkijuuttaan ja tutkimusprosessiaan – ja rakentavat tutkijaidentiteettiään osana erilaisille yleisöille suunnattua kokoomateosta. Näin tutkimustarinat rakentuvat myös muodoltaan vaihteleviksi ja hyödyntävät esimerkiksi aiemmassa tutkimuksessa havaittuja seikkailukertomuksen, muisteluksen, anekdootin ja tuokiokuvan konventioita (ks. Virtanen 2020). Kuten Väliverronen (2016) huomauttaa, tiedeviestintää ei edistäkään vain ylemmiltä tahoilta tuleva vaatimus osallistua yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen, vaan 24 mika simonen, riikka nissi & esa lehtinen käytänteet, joiden avulla myös tutkija saa tutkimuksesta ja sen tuloksista kertomalla uusia näköaloja omaan työhönsä. Toivomme tutkimustarinoiden toimivan tässä tarkoituksessa ja lisäävän ymmärrystä sekä soveltavan tutkimuksen mahdollisuuksista että haasteista paitsi lukijoille myös kirjoittajille itselleen. Tutkimustarinat kutsuvat arvioimaan omaa kirjoittaja- ja lukijasuhdettaan tieteelliseen tekstiin (vrt. Hiidenmaa 2020) ja pohtimaan teoksen artikkeleiden soveltamisen tapaa ja tasoja, jotka olemme tietoisesti jättäneet avoimeksi. Teoksen päättää päätäntöartikkeli, epilogi, joka perustuu erään tutkimuksen osallistujien haastatteluun. Haastateltavina ovat dramaturgi Are Nikkinen, kuvataiteilija Sauli Sirviö ja teatteriohjaaja Elina Izarra, jotka olivat tutkittavina ja yhteistyökumppaneina Koneen Säätiön rahoittamassa projektissa ”Taide työnä ja työvälineenä”. Päätäntö nostaa esiin tutkittavana olemisen teemoja ja tuo yhteen teoksen aiempia artikkeleita. Koska se liittyy yhteen teoksen tutkimusartikkeleista ja -tarinoista, tuo se myös toisenlaisen – yhtenevän, täydentävän tai kilpailevan – kokemuksen tutkijan kokemuksen rinnalle. Tällä tavoin teos toimii itsessään eräänlaisena kohtaamisen ja vuoropuhelun paikkana, tiedeviestinnän muotona, jossa vuorottelevat eri äänet, puhetavat ja näkökulmat. lähteet Antaki, C. 2011: Six kinds of applied conversation analysis. – C. Antaki (toim.), Applied conversation analysis. Intervention and change in institutional talk. Lontoo: Palgrave Macmillan, 1–14. Drew, P. & Heritage, J. 1992: Analyzing talk at work. An introduction. – P. Drew & J. Heritage (toim.), Talk at work. Interaction in institutional settings. Cambridge: Cambridge University Press, 3–65. Haddington, P. & Kääntä, L. (toim.) 2011: Kieli, keho ja vuorovaikutus. Multimodaalinen näkö kulma sosiaaliseen toimintaan. Helsinki: SKS. Hakulinen, A. 1997a: Johdanto. – L. Tainio (toim.), Keskustelunanalyysin perusteet. Tampere: Vastapaino, 13–17. Hakulinen, A. 1997b: Vuorottelujäsennys. – L. Tainio (toim.), Keskustelunanalyysin perusteet. Tampere: Vastapaino, 32–55. Halonen, M. 2002: Kertominen terapian välineenä. Tutkimus vuorovaikutuksesta myllyhoidon ryhmäterapiassa. Helsinki: SKS. Heikkilä, M. & Tammi, T. 2020: Viheliäs tiede – ja muita vaikeita uutisia. Tampere: Vastapai no. soveltava keskusteluntutkimus tutkijan ja tutkittavien vastavuoroisena ... 25 Hiidenmaa, P. 2020: Trendinä tarinallinen tietokirja. – M. T. Virtanen, P. Hiidenmaa & J. Nummi (toim.), Kertomuksen keinoin. Tarinallisuus mediassa ja tietokirjallisuudessa. Helsinki: Gaudeamus, 23–50. Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2009: Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi. Jefferson, G. 2004: Glossary of transcript symbols with an introduction. – G. H. Lerner (toim.), Conversation analysis. Studies from the first generation. Philadelphia: John Benjamins, 13–31. Juhila, K. 2016: Miten tarinasta tulee tosi? Faktuaalistamisstrategiat viranomaispuheessa. – A. Jokinen, K. Juhila & E. Suoninen (toim.), Diskurssianalyysi. Teoriat, peruskäsitteet ja käyttö. Tampere: Vastapaino, 145–178. Keränen, M. 1996: Tieteet retoriikkana. – K. Palonen & H. Summa (toim.), Pelkkää retoriikkaa. Tampere: Vastapaino, 109–134. Lehtinen, E. 2005: Information, understanding and the benign order of everyday life in genetic counselling. Sociology of Health & Illness 27(5), 575–601. Leskelä, L. 2012: Liite: Selkokielisen vuorovaikutuksen ohjeet. – L. Leskelä & C. Lindholm (toim.), Haavoittuva keskustelu. Keskustelunanalyyttisiä tutkimuksia kielellisesti epäsymmetrisestä vuorovaikutuksesta. Helsinki: Kehitysvammaliitto, 269–298. Leskelä, L. & Lindholm, C. (toim.) 2012: Haavoittuva keskustelu. Keskustelunanalyyttisiä tutkimuksia kielellisesti epäsymmetrisestä vuorovaikutuksesta. Helsinki: Kehitysvammaliitto. Nissi, R. & Lehtinen, E. 2016: Negotiation of expertise and multifunctionality. PowerPoint presentations as interactional activity types in workplace meetings. Language & Communication 48, 1–17. Peräkylä, A. 1997: Institutionaalinen keskustelu. – L. Tainio (toim.), Keskustelunanalyysin perusteet. Tampere: Vastapaino, 177–203. Peräkylä, A. 2006: Communicating and responding to diagnosis. – J. Heritage & D. W. Maynard (toim.), Communication in medical care. Interaction between primary care physicians and patients. Cambridge: Cambridge University Press, 214–247. Peräkylä, A. 2011: A psychoanalyst’s reflection on conversation analysis’s contribution to his own therapeutic work. – C. Antaki (toim.), Applied conversation analysis. Intervention and change in institutional talk. Lontoo: Palgrave Macmillan, 222–242. Peräkylä, A. & Vehviläinen, S. 1999: Vuorovaikutustutkimus ja vuorovaikutusideologiat. Psykologia 34, 329–342. Peräkylä, A. & Vehviläinen, S. 2003: Conversation analysis and the professional stocks of interactional knowledge. Discourse & Society, 14(6), 727–750. Pyörälä, E. 2001: Keskustelunanalyyttisen vuorovaikutustutkimuksen soveltaminen lääkärikoulutuksessa. – M.-L. Sorjonen, A. Peräkylä & K. Eskola (toim.), Keskustelu lääkärin vastaanotolla. Tampere: Vastapaino, 183–195. Raevaara, L. 1997: Vierusparit – esimerkkinä kysymys ja vastaus. – L. Tainio (toim.), Keskustelunanalyysin perusteet. Tampere: Vastapaino, 75–92. Raevaara, L., Ruusuvuori, J. & Haakana, M. 2001: Institutionaalinen vuorovaikutus ja sen tutkiminen. – J. Ruusuvuori, M. Haakana & L. Raevaara (toim.), Institutionaalinen vuorovaikutus. Keskustelunanalyyttisia tutkimuksia. Helsinki: SKS, 11–38. Raevaara, L., Sorjonen, M.-L. & Lappalainen, H. 2013: Vuorovaikutus Kelan puhelinpalvelussa. Työpapereita 46/2013. Helsinki: Kelan tutkimusosasto. 26 mika simonen, riikka nissi & esa lehtinen Raevaara, T. 2016: Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle. Tampere: Vastapaino. Richards, K. 2005: Introduction. – K. Richards & P. Seedhouse (toim.), Applying conversation analysis. Lontoo: Palgrave Macmillan, 1–15. Saikkonen, S. & Väliverronen, E. 2013: Popularisoinnista osallistavaan tiedeviestintään: Kriittinen arvio ”demokraattisesta käänteestä”. Yhteiskuntapolitiikka 78(4), 416–424. Sidnell, J. 2013: Basic conversation analytic methods. – J. Sidnell & T. Stivers (toim.), The handbook of conversation analysis. Malden: Wiley–Blackwell, 77–99. Sorjonen, M.-L., Peräkylä, A. & Eskola, K. (toim.) 2001: Keskustelu lääkärin vastaanotolla. Tampere: Vastapaino. Sorjonen, M.-L. & Raevaara, L. (toim.) 2006: Arjen asiointia. Keskusteluja Kelan tiskin äärellä. Helsinki: SKS. Stevanovic, M. 2016: Keskustelunanalyysi ja kokeellinen vuorovaikutustutkimus. – M. Stevanovic & C. Lindholm (toim.), Keskustelunanalyysi. Kuinka tutkia sosiaalista toimintaa ja vuorovaikutusta. Tampere: Vastapaino, 390–409. Stevanovic, M. & Lindholm, C. (toim.) 2016a: Keskustelunanalyysi. Kuinka tutkia sosiaalista toimintaa ja vuorovaikutusta. Tampere: Vastapaino. Stevanovic, M. & Lindholm, C. 2016b: Tietolaatikko 21: Soveltava keskusteluntutkimus ja ammatilliset ideologiat. – M. Stevanovic & C. Lindholm (toim.), Keskustelunanalyysi. Kuinka tutkia sosiaalista toimintaa ja vuorovaikutusta. Tampere: Vastapaino, 301. Strellman, U. & Vaattovaara, J. 2013: Tieteen yleistajuistaminen. Helsinki: Gaudeamus. Tainio, L. (toim.) 2007: Vuorovaikutusta luokkahuoneessa. Näkökulmana keskustelunanalyysi. Helsinki: Gaudeamus. ten Have, P. 2001: Applied conversation analysis. – A. W. McHoul & M. Rapley (toim.), How to analyze talk in institutional settings. A casebook of methods. London: Continuum Interactional, 3–11. Virtanen, M. T. 2020: Kertomuslajit tiedettä omakohtaisesti popularisoivassa tietokirjassa. Systeemis-funktionaalinen näkökulma. – M. T. Virtanen, P. Hiidenmaa & J. Nummi (toim.), Kertomuksen keinoin. Tarinallisuus mediassa ja tietokirjallisuudessa. Helsinki: Gaudeamus, 79–111. Väliverronen, E. 2016: Julkinen tiede. Tampere: Vastapaino. Yliopistolaki 2009/558. Saatavissa: https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2009/20090558. Viitattu 17.12.2020.