Idea kotilon kuoressa : Alvar Aallon kampuskappelisuunnitelman muotoutuminen

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY-SA 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by-sa/4.0/ Idea kotilon kuoressa : Alvar Aallon kampuskappelisuunnitelman muotoutuminen © Kirjoittajat 2023 Published version Malmisalo-Lensu, Anne-Maija; Lukkarinen, Päivi Malmisalo-Lensu, A.-M., & Lukkarinen, P. (2023). Idea kotilon kuoressa : Alvar Aallon kampuskappelisuunnitelman muotoutuminen. Tahiti, 13(1), 6-35. https://doi.org/10.23995/tht.126110 2023 61/2023 VERTAISARVIOIDUTARTIKKELIT Idea kotilon kuoressa Alvar Aallon kampuskappelisuunnitelman muotoutuminen Anne-Maija Malmisalo-Lensu & Päivi Lukkarinen doi.org/10.23995/tht.126110 Artikkelissa tarkastellaan kampuskappelisuunnitelmaa, jonka Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun ylioppilaskunta tilasi arkkitehti Alvar Aallolta (1898–1976) vuonna 1961. Kappeli oli tarkoitus rakentaa vuoden 1964 lopulla valmistuneen ylioppilastalon osaksi. Kyseessä on taidehistoriallinen tapaustutkimus, erityisesti eri prosessivaiheista muodostuvan suunnittelukokonaisuuden selvitys. Artikkelissa tarkastellaan Aallon toimiston laatimia neljänlaisia luonnoksia kiinnittäen huomiota kappelin sijaintiin, muotoon ja sisätilaratkaisuihin. Tutkimus osoittaa, miten määrätietoisesti Alvar Aalto piti kiinni arkkitehtonisen ja kaupunkikuvallisen näkemyksensä säilymisestä projektin edetessä. Kappelin rakentaminen viivästyi ylioppilaskunnan suunnatessa varojaan asuntorakentamiseen. Kiinnostus kappelia kohtaan laantui, ja lopulta se jäi rakentamatta. Avainsanat: Alvar Aalto, arkkitehtuuri, kampuskappeli, kappeli, Jyväskylän kasvatustieteellinen korkeakoulu, Jyväskylän kasvatustieteellisen korkeakoulun ylioppilaskunta, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta, ylioppilastalo, Ilokivi 71/2023 Vuonna 1951 Alvar Aalto (1898–1976) oli voittanut Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun (vuodesta 1966 Jyväskylän yliopiston) uudisrakennuksista käydyn arkkitehtuurikilpailun. 1 Rakennusten valmistuttua korkeakoulun ylioppilaskunta (JKKY) alkoi miettiä oman rakennuksen saamista 1950–1960-luku- jen vaihteessa.2 JKKY pyysi Aaltoa suunnittelemaan ylioppilastalon ja sen yhteyteen kappelin vuonna 1961. Kappeli esiintyi erilaisissa dokumenteissa3 vuosien 1961–1974 välillä, mutta lopulta se jäi toteutumatta. Silti se on kiinnostava. Kuten muun muassa arkkitehti Esa Laaksonen on todennut, toteutumattomat projektit ovat tärkeä osa arkkitehdin kokonaistuotantoa. Niissä arkki tehdin ajatukset näkyvät usein paremmin kuin kompromisseja läpikäyneissä rakennetuissa kohteissa.4 Ne ovat myös arkkitehdin tuotannon “puuttuvia palasia”, jotka auttavat ymmärtämään toteutuneita rakennuksia.5 Kappelisuunnitelma oli jäänyt lähes unohduksiin, kunnes teimme siitä esitelmän Kenen kirkko? -seminaariin vuonna 2020. 6 Aiemmin arkkitehti Jonas Malmberg oli sivunnut kappelia 1 Päivi Lukkarinen, Alvar Aallon kasvatusopillinen korkeakoulu: Menneitten motiivien kiteytymä (Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 1994), 10. 2 Marko Lamberg, Nuoruus ja toivo: Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 1934–2003 ([Jyväskylä]: Kampus-kustannus, 2004), 208, 231. 3 Erilaisia dokumentteja olivat mm. luonnokset, raken - nuspiirustukset, ylioppilaskunnan pöytäkirjat ja kirjeenvaihto sekä joissakin sanomalehdissä julkaistut uutiset. 4 Esa Laaksonen, ”Foreword,” teoksessa Drawn in Sand: Unrealised Visions by Alvar Aalto, toimittaneet Aila Kolehmainen & Esa Laaksonen ([Helsinki]: Alvar Aalto Museum, Alvar Aalto Academy, Museum of Finnish Architecture, 2002), 3. 5 Andrzey Zarzycki, ”Reconstructing or Inventing the Past: A Computer Simulation of Unbuilt Architecture,” form Z: Joint Study Journal No 7 (2006): 118. 6 Kenen kirkko? Uskonnollisen kulttuuriperinnön muuttuvat merkitykset -seminaari oli 5.–6.3. 2020 Helsingissä Kansallismuseon auditoriossa. Seminaarin järjestivät Museovirasto, Jyväskylän yliopiston Musiikin, taiteen ja kulttuurintutkimuksen laitos ja Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta. ylioppilastalon rakennushistoriaselvityksessä (2014) ja seminaarin jälkeen arkkitehti, emeritusprofessori Simo Paavilainen toi sen esiin kirjassa Alvar Aalto Churches (2020) käyttäen lähteenä esitelmäämme. 7 Tarkoituksemme on tässä artikkelissa tarkentaa ja täydentää jo olemassa olevaa tutkimusta. Keskitymme kappelisuunnitelman taustatekijöihin ja luonnosten kehittymiseen. Teoreettisena lähtökohtanamme ovat taloustieteilijä Bent Flyvbjergin 8 ajatukset suunnittelun tutkimisesta, joita Eva Johansson on hyödyntänyt taidehistorian väitöskirjassaan9. Sekä Flyvbjerg että Johansson ovat tutkineet kaupunkisuunnittelua, mutta kokeilemme heidän ajatustensa soveltamista yksittäisen rakennuksen suunnittelun tarkasteluun. Keskeistä on tuoda esiin tapahtumien yksityiskohdat, konteksti ja kokonaiskuvan tarjoava kertomus. 10 Kertomus eli narratiivi on kirjallisuuden tutkimuksen käsite, jolla tarkoi - tamme Tieteen termipankin määritelmän mukaisesti ”erilaisista empiirisistä lähdemateriaaleista kuten historiallisista dokumenteista [- -] konstruoituja tapahtumasarjoja”.11 Flyvbjerg on froneettisen tutkimuksen käsitteellään määritellyt tapaustutkimuksen menetelmäksi, jossa yksityiskohtaisen tarkastelun 7 Jonas Malmberg, ”Jyväskylän ylioppilastalo Ilokivi: Rakennushistoriaa ja säilyttämisen tavoitteita” (Rakennushistoriaselvitys, Alvar Aalto -museo ja Alvar Aalto -säätiö, 2014); Simo Paavilainen, ”Alvar Aalto’s Unbuilt Churches and Chapels,” teoksessa Alvar Aalto Churches, toim. Jari Jetsonen & Sirkkaliisa Jetsonen (Helsinki: Rakennustieto, 2020), 12–31. 8 Bent Flyvbjerg, Rationality and Power: Democracy in Practice (Chicago & London: The University of Chicago Press, 1998). 9 Eva Johansson, Drömmen som gick i kras: Alvar Aaltos centrumplan för Helsingfors 1959–1962: Bakgrund, utformning och bemötande i en samtida kontext (Åbo: Åbo Akademis förlag, 2018), https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-765-910-9 10 Johansson, Drömmen som gick i kras, 18. 11 ”Tieteen termipankki: Kertomus,” luettu 10.9.2022, https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:kertomus 81/2023 avulla tehdään suunnittelun ajattelu- ja toimintatapoja valtasuhteineen ymmärrettäviksi. Tämä tapahtuu tuomalla esiin toimijat, tapahtumat ja tapauksen kehityskaari sekä tapahtumien takana olevat arvot, intressit ja päätökset. Johansson on lisännyt tutkimukseen perinteistä taidehistoriallista näkökulmaa kuvailemalla Aallon suunnitelmaa ja siihen vaikuttaneita tekijöitä sekä vertaamalla sitä muihin aikakauden suunnitelmiin. Tapaustutkimuksessa analyysi ja tulkinta tapahtuvat samanaikaisesti.12 Tältä pohjalta käsittelemme kappeliprojektia luoden kronologisen kertomuksen sen suunnittelusta. Keskitymme suunnitelmaan vaikuttaneisiin tekijöihin, miten kappelin arkkitehtoninen muotoutuminen tapahtui sekä sakraalirakennusten suunnitteluun vaikuttaneisiin ajatuksiin. Etsimme vastausta kysymyksiin, miten suunnitelma paikantuu Aallon tuotantoon ja muuhun kampuskappelirakentamiseen, millaisena kappeli näyttäytyi eri suunnitteluvaiheissa ja mistä eri vaiheet johtuivat. Menetelmän mukaisesti tuomme esiin päätöksen tekoon vaikuttaneita toimijoita ja niiden välisiä valtasuhteita. Pohdimme myös, mikä oli suunnitelman merkitys, vaikka sitä ei toteutettu. Tapaus on erityinen, koska kyseessä on ainoa kampuskappeli, josta Aalto laati suunnitelman Tärkeimmät kappelisuunnitelman arkkitehtuuria valaisevat lähteet ovat Alvar Aallon toimistossa laaditut ylioppilastalon luonnospiirustukset. Kappelin suunnitteluvaiheet selviävät vuosina 1961–1963 piirretyistä luonnoksista, joita on parisenkymmentä. Ne olivat alusta- 12 Bent Flyvbjerg, Making Social Science Matter: Why Social Inquiry Fails and How it Can Succeed Again (Cambridge: Cambridge University Press, 2001); Bent Flyvbjerg, Todd Landman & Sanford Schram, Real Social Science: Applied Phronesis (Cambridge: Cambridge University Press, 2012); Raine Mäntysalo, ”Yhdyskuntasuunnittelun tutkimuksen dikotomioiden tuolle puolen?” Suomen kaupunkitutkimuksen seura: Kolumni 1.9.2006, luettu 29.6.2022, http://kaupunkitutkimuksenseura.fi/category/arkisto/page/27/; Johansson, Drömmen som gick i kras, 18–19. via suunnitelmia, jotka olivat monella tapaa avoimia ja keskeneräisiä. Aallon digitoidusta piirustusaineistosta kävimme läpi lisäksi koko JKK:n kampusta koskevaa piirustusaineistoa, mikä selkeytti näkemystämme kappelin merkityksestä kokonaisuudessa. Ylioppilaskunnan pöytäkirjoista, kirjeenvaihdosta ja muista dokumenteista selvitimme tapahtumien kulun, keskeiset päätöksentekoon osallistuneet henkilöt sekä suunnitelmaan vaikuttaneet tekijät. Lähde kirjallisuudesta olemme saaneet tietoa niin opiskelijoiden toiminnasta, kampuskappeleista, ajan sakraali arkkitehtuurista kuin Aallon kirkkotilojen muotoutumisestakin. Termiä sakraalirakennus käytämme yleisnimenä uskonnollisille rakennuksille. Kappelilla tarkoitamme pientä uskonnollisia toimituksia tai hartaudenharjoitusta varten tehtyä rakennusta tai huonetta, jossa on kiinteä tai siirrettävä alttari.13 Kampuskappeli on yliopiston tai korkeakoulun yhteydessä oleva kappeli. Kirkollisia rakennuksia ovat puolestaan kirkkolain mukaisesti kirkot ja kellotapulit, siunaus- ja hautakappelit ja vastaavat.14 Kampuskappelit ovat usein toiminnoiltaan ja arkkitehtuuriltaan kirkkojen kaltaisia, joten teemme vertailua näiden kesken. Kampuskappeleiden historia kansainvälisesti ja Suomessa Kirkot tai kappelit ovat kuuluneet länsimaisten yliopistojen yhteyteen keskiajalta alkaen. Perinne elää yhä, ja useimmilla yliopistokampuksilla Euroopassa ja Amerikassa – ja monin paikoin myös muissa maanosissa – on paikka, 13 ”Suomen evankelisluterilainen kirkko: Sanasto: Kappeli,” luettu 11.1.2023, https://evl.fi/sanasto/-/glossary/ word/Kappeli; Hartaudenharjoituksella tarkoitamme yksityistä tai yhteistä rukousta, yhteistä jumalanpalvelusta ja messun viettämistä, raamattupiirejä ja muita yhteisiä, hengellistä sisältöä sisältäviä kokoontumisia. 14 ”Finlex: Kirkkolaki 26.11.1993/1054,” luettu 1.7.2022, https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/1993 1054?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika 5D=kirkkolaki 91/2023 joka toimii opiskelijoiden kirkkona, kappelina tai hiljentymistilana. Keskiajan yliopistoilla oli hyvin kiinteä suhde kirkkoon, ja suhde jatkuu yhä kirkkokuntien ylläpitämissä yliopistoissa.15 Suomessa Turun Akatemian hallinto erotettiin kirkosta vuonna 1817, 16 ja esimerkiksi Yhdysvalloissa monissa yliopistoissa ero oppilaitokset perustaneisiin kirkkokuntiin tapahtui 1800-lu- vun lopulla ja 1900-luvun alussa.17 Kampuskappeleita Yhdysvalloissa tutkineen arkkitehtuurihistorioitsija Margaret M. Grubiakin mukaan toisen maailmansodan jälkeen arkkitehtuurin moderni muotokieli ja tarve järjestää erilaisia, eri uskontoja palvelevia hengellisiä tilaisuuksia johti pienten kampuskappeleiden yleistymiseen. Uskonnon harjoittaminen ei ollut enää koko yliopistoyhteisön yhteinen tapahtuma vaan siitä oli tullut yksilöllistä, vapaaehtoista ja yhä enemmän tunnustuksellisuuteen sitoutumatonta. 18 Vastaava kehitys on näkynyt myös Suomessa, kun osasta kampusten kappeleita on tehty kaikille uskonnoille sopivia hiljentymistiloja. Taidehistorian dosentti Timo Kohon mu- 15 Ks. esim. Erich Meuthen, “A Brief History of the University of Cologne” (University of Cologne, 2018), luettu 29.3.2021, https://www.portal.uni-koeln.de/universitaetsgeschichte.html?&L=1; Aino Sallinen, Yliopisto myötätuulessa: Puheita ja kirjoituksia 2000–2012 (Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2013), 84–85. 16 ”Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Helsingin yliopistosta ja Helsingin yliopistosta annetun lain voimaanpanosta”, HE n:o 250 (1990): 4, https://www. eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Documents/ he_250+1990.pdf 17 Margaret M. Grubiak, White Elephants on Campus: The Decline of the University Chapel in America, 1920-1960 (Notre Dame, Indiana: University of Notre Dame Press, 2014), 15, 17–19; Yhdysvalloissa oli yliopistoissa jumalanpalveluksissa läsnäolopakko, josta ensimmäisenä luopui Harvard (1886) ja myöhemmin muun muassa Yale (1926) ja Princeton (1935). Läsnäolopakosta luopuminen vähensi kirkkojen tarvetta kampuksilla. Ibid. 17, 19. 18 Grubiak, White Elephants on Campus, 9, 31– 39, 48– 69; Vaikka toiminta on enenevässä määrin sitoutumatonta, on yhä myös kirkkokuntiin sitoutunutta toimintaa ja näiden omistamia yliopistoja ja/tai kappeleita. Tässä artikkelissa kappeleita ei erotella toisistaan tämän mu - kaan. kaan amerikkalaiset kampuskappelit ovat olleet esikuvana Suomen kampuskappeleille.19 Kun Yhdysvalloissa kampuskappeleiden taustalla oli ollut yliopiston johdon halu yhdistää uskonto osaksi korkeampaa koulutusta ja kasvattaa opiskelijoiden moraalia ja sosiaalisutta,20 Suomessa opiskelijat halusivat saada oman tilan kristilliselle toiminnalleen. Ero johtunee erilaisista toimintakulttuureista. Yhdysvalloissa oli pitkä kampuskappeleiden perinne, kun taas Suomessa ei vastaavia kappeleita ollut ennen 1950-lukua. Suomessa kampuskappeleita, jotka sopivat verrokeiksi JKKY:n kappelille, on vain kaksi: Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan kappeli Espoon Otaniemessä sekä Pyhän Luukkaan kappeli Oulun Linnanmaan yliopis- 19 Timo Koho, ”Suomalaisen kirkkoarkkitehtuurin suhde kansainväliseen modernismiin 1950–1970,” teoksessa Uskon tilat ja kuvat: Moderni suomalainen kirkkoarkkitehtuuri ja -taide, toim. Arto Kuorikoski (Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura, 2008), 162; Yhdysvalloissa sotien jälkeen valmistuneita kampuskappeleita olisi kiinnostava verrata suomalaisiin kampuskappeleihin, mutta rajaamme vertailun niihin tässä yhteydessä pois. Mainittakoon kuitenkin, että esim. Illinois Institute of Technologyn (IIT) kampuksella sijaitseva kappeli (Mies van der Rohe, 1952) ja Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) kappeli (Eero Saarinen, 1955) olisivat kiinnostavia vertailukohteista etenkin kappeleiden sisätilojen osalta. Kummassakin alttarin suhde muuhun tilaan kertoo muutoksista, joista olemme kiinnostuneet. 20 Grubiak, White Elephants on Campus, 3, 104–106; Tosin Grubiak toteaa myös opiskelijoilla olleen halu saada kampuskappeli, esim. MIT:ssa kristilliset opiskelijayhdistykset kärsivät kokoontumistilojen puutteesta, minkä seurauksena kampusalueelle rakennettiin Saarisen suunnittelema pienehkö kappeli sekä tilava auditorio (1955). Grubiak, White Elephants on Campus, 106–118. 101/2023 toalueella. Muissa yliopistoissa kappelit ovat yliopistorakennuksissa sijaitsevia tiloja.21 21 Laura Kolbe, Sivistyneistön rooli: Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta 1944–1959 (Helsinki: Otava, 1993), 296; Kohon mukaan Otaniemen kappelin esikuvana on pidetty amerikkalaisia kampuskappeleita, joista hän mainitsee esimerkkinä MIT:n kappelin. Koho, ”Suomalaisen kirkkoarkkitehtuurin suhde kansainväliseen modernismiin 1950–1970,” 162; Yliopistojen kappeleista ks. esim. ”Turun yliopiston ylioppilaskunta: Kampuskappeli,” luettu 29.3.2021, https://www.tyy.fi/ fi/opiskelijalle/vuokrattavat-tilat-ja-tavarat/kampuskappeli; ”Tampereen seurakunnat: Kohtaamisia, aikaa, ikuisuutta,” luettu 29.3.2021, https://tampereenseurakunnat.fi/toimintaa/opiskelijat_ja_nuoret_aikuiset/ opiskelijat; ”Studentian kappeli: Tilat,” luettu 29.3.2021, https://www.studentiankappeli.fi/; Uuden opiskelijan opas (Rovaniemi: Lapin yliopisto, opiskelijapalvelut, 2014), 42, http://hae.ulapland.fi/loader.aspx?id=dccd 90d3-6bd4-40a1-8ac8-7985d429e87c Otaniemessä Teekkarikylän keskelle sijoittuvasta kappelista järjestettiin vuosien 1952–1953 vaihteessa kilpailu, jonka voittivat Kaija ja Heikki Siren. Kappeli valmistui vuonna 1956, vain muutama vuosi ennen JKKY:n kappelin suunnittelua. 22 Kappelihankkeen taustalla oli yhteiskristillinen opiskelijayhdistys Ristin kilta 22 Elina Standertskjöld, ”Mittasuhteet, rakennukset ja ympäristö sopusoinnussa,” teoksessa Kaikki ja ei mitään: Arkkitehdit Kaija + Heikki Siren, toim. Juhana Lahti ja Frans Autio (Helsinki: Suomen arkkitehtuurimuseo, 2020), 47–48; Russell Walden, Finnish Harvest: Kai- ja and Heikki Sirens’ Chapel in Otaniemi (Helsinki: Otava, 1998), 47, 53, 57; ”Aalto-yliopisto: Kampus: Näin Otaniemeen kasvoi tekniikan, talouden ja taiteen keskus,” luettu 29.3.2021, https://www.aalto.fi/ fi/kampus/nain-otaniemeen-kasvoi-tekniikan-talou- den-ja-taiteen-keskus Kuva 1. Heikki ja Kaija Siren, Otaniemen teekkarikylän kappeli. Kappeli on materiaaleiltaan sukua Aallon Jyväskylän kampukselle. Lasinen alttariseinä yhdistää tilan luontoon. Kuva: Museovirasto / István Rácz 1970. Lähde: finna.fi, lisenssi CC BY 4.0. 111/2023 yhdessä ylioppilaskunnan kanssa,23 mikä muistutti Jyväskylän kappelihanketta. Kappelissa on osittain aidattu esipiha, matala eteishalli ja jyrkästi nouseva suorakulmainen sali, josta on erotettavissa seurakuntasali ja kerhohuone työn - nettävien seinien avulla.24 Oulussa kappeli-idea sai alkunsa Pohjois-Suo- men ylioppilaiden kristillisen yhdistyksen tarpeesta saada pysyvät tilat toiminnalleen. Asiaa käsiteltiin jo 1950-luvulla, mutta varainkeruu aloitettiin 1960-luvulla. 25 Kappelille varattiin 23 ”Teekkarit: Teekkarihistoriaa,” luettu 10.3.2021, https:// www.teekkarit.fi/kulttuuri/historia.html 24 Kaija ja Heikki Siren, ”Teekkarikylän kappeli,” Arkkitehti nro. 6–7 (1958): 87; Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta ja Otaniemen kappelirahasto myivät kappelin Espoon seurakunnalle 1972. Tulipalo tuhosi rakennuksen 1976, mutta se rakennettiin uudelleen 1978. Standertskjöld, ”Mittasuhteet, rakennukset ja ympäristö sopusoinnussa,” 48. 25 Hilkka Freygang, ”Muisto 1960-luvulta,” teoksessa Pyhän Luukkaan kappeli 30 vuotta, toim. Soile Kontio (Oulu: Tuiran seurakunta, 2018), 10–11, https://www. oulunseurakunnat.fi/documents/332811/351024/ PyhanLuukkaanKappeli_30v_historiikki_2018_netti. pdf/a9c906bc-d96d-68a4-27d5-cdbdfb5dd517 tontti Linnanmaan yliopistokampukselta, joka alkoi rakentua 1970-luvulla.26 Valtakunnallisen arkkitehtuurikilpailun voittivat kaksi arkkitehtiopiskelijaa, Seppo Kähkönen ja Markku Kuhalampi, joiden suunnittelema pantheonmainen kappeli valmistui vuonna 1988. Kappelista oli tarkoitus tehdä pieni hiljentymistila, mutta Oulun normaalikoulun toiveesta sitä suurennettiin.27 26 Ulla Säilä, ”Pyhän Luukkaan kappeli,” teoksessa Pyhän Luukkaan kappeli 30 vuotta, toim. Soile Kontio (Oulu: Tuiran seurakunta, 2018), 4–5, https://www. oulunseurakunnat.fi/documents/332811/351024/ PyhanLuukkaanKappeli_30v_historiikki_2018_netti. pdf/a9c906bc-d96d-68a4-27d5-cdbdfb5dd517 27 Raimo Pitkänen, Oulun yliopiston ylioppilaskunta 25 vuotta (Oulu: Oulun yliopiston ylioppilaskunta, 1984), 22–25; Säilä, ”Pyhän Luukkaan kappeli,” 4–5; ”Oulun ev.-lut. seurakunnat: Pyhän Luukkaan kappeli,” luettu 29.3.2021, https://www.oulunseurakunnat.fi/pyhan-luukkaan-kappeli; Vaikka kappelin rakentaminen viivästyi, Oulun seudun herätysliikkeiden vaikutuksesta se kuitenkin toteutui. Jussi Rytkönen, ”Herätysliikkeet mahtuvat kirkon liivintaskuun,” Kotimaa 6.2.2014, https://www.kotimaa.fi/artikkeli/heratysliikkeet-mahtu- vat-kirkon-liivintaskuun/ Kuva 2. Seppo Kähkönen ja Markku Kuhalampi, Pyhän Luukkaan kappeli Oulun yliopistokampuksella. Kuva: Wikimedia Commons / Estormiz 2023, lisenssi CC0 1.0. 121/2023 Aalto sakraalirakennusten suunnittelijana Aallon tuotannossa sakraalirakennukset olivat huomattavassa osassa. Hän oli uransa alussa suunnitellut kirkkojen muutoksia ja osallistunut moniin kirkkojen suunnittelukilpailuihin 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa. Sakraalirakennusten suunnittelu jatkui 1950-luvulla. Malmin (1950) ja Tanskan Lyngby-Taarbækin28 (1951) siunauskappelit eivät toteutuneet, mutta myöhemmin Seinäjoelle valmistui Lakeuden risti (1951–1960), Imatralle Vuoksenniskan kirkko (1955–1958) ja Wolfsburgiin Heilig- Geist- kirkko (1958–1962). Samanaikaisesti JKKY:n kampuskappelin kanssa suunnitteilla olivat Seinäjoen seurakuntakeskus (1961–1966) ja Detmeroden Stephanus-kirkko (1962–1968). Myöhempiä töitä olivat ehdotus Altstetten-kir- kosta Zürichissä (1967), Alajärven seurakuntakeskus (1967–1970), Ristin kirkko Lahdessa (1969–1978) ja Riolan kirkko Italiassa (1966– 1978, 1994).29 Aallon kaikille 1950- ja 1960-luvuilla rakennetuille kirkoille oli tyypillistä viuhkan tai kiilan muotoinen pohja ja ylöspäin kaareutuva alttariseinä, joka jatkui kattona. Alttarin ja seinän väliin jäi tilaa.30 Paavilaisen mukaan Aalto alkoi käyttää kyseisiä muotoja tutustuttuaan Pariisissa vuonna 1928 Salle Pleyel -konserttisaliin, jossa näillä keinoilla oli pyritty parantamaan akustiik- 28 Alvar Aalto teki suunnitelman yhdessä arkkitehti Jean-Jacques Baruëlin kanssa. Paavilainen, ”Alvar Aalto’s Unbuilt Churches and Chapels,” 27. 29 Jari Jetsonen & Sirkkaliisa Jetsonen, Alvar Aalto Churches (Helsinki: Rakennustieto, 2020). 30 Göran Schildt, Nykyaika: Alvar Aallon tutustuminen funktionalismiin, käänt. Raija Mattila (Helsinki: Otava, 1985), 239, 246; Schildt, Alvar Aalto, 46–50; Paavilainen, ”Alvar Aalto’s Unbuilt Churches and Chapels,” 22–25, 31; Jetsonen & Jetsonen, Alvar Aalto Churches, 114–163, 176–219, 230–269. Riolan kirkossa viuhkamaisuus toteutuu vain aavistuksenomaisesti, muissa selkeämmin. kaa ja kohdistamaan huomio salin etuosaan. 31 Sen sijaan pienemmissä ja intiimimmeissä siunauskappeleissa ja seurakuntasaleissa muoto oli suorakulmaisempi ja Aalto suosi seinään kiinni sijoitettuja alttareita. Kastekappelit poikkesivat muista polygonaalisilla muodoillaan.32 Modernististen suuntausten myötä myös kirkkojen suunnittelu oli muuttunut sallien uudenlaisia muotoja. 33 Teologi ja sisustusarkkitehti Sari Dhiman mukaan kirkkojen tilasuunnitteluun Suomessa vaikutti myös saksalainen kirkkosuunnittelu. 34 Useat arkkitehdit Suomessa suunnittelivat 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa viuhkamaisia tiloja, Aalto mukaan lukien.35 Ensimmäinen toteutunut alttariin päin kapeutuva kirkko oli Pauli E. Blomstedtin suunnittelema Kannonkosken kirkko (1933–1938). Myöhemmin Aallon Vuoksenniskan kirkko (1955–1958) toi uuden, suorakulmaisesta poikkeavan muo- 31 Paavilainen, “Alvar Aalto’s Unbuilt Churches and Chapels,” 22–26, 31. 32 Kastekappelit Aalto suunnitteli mm. Wolfsburgin Heilig-Geist-Kircheen ja Riolan kirkkoon. 33 Paavilainen, ”Arkkitehtikilpailut ja kirkkoarkkitehtuuri,” teoksessa Uskon tilat ja kuvat: Moderni suomalainen kirkkoarkkitehtuuri ja -taide, toim. Arto Kuorikoski (Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura, 2008), 105; Dhima, ”Alttaritila 1900-luvun alun suomalaisessa kirkkoarkkitehtuurissa,” teoksessa Uskon tilat ja kuvat: Moderni suomalainen kirkkoarkkitehtuuri ja -taide, toim. Arto Kuorikoski (Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura, 2008), 104–107. 34 Sari Dhima, ”Alttaritila 1900-luvun alun suomalaisessa kirkkoarkkitehtuurissa,” 261. Dhiman mukaan mahdollisesti etenkin arkkitehdit Otto Bartning (1883–1959) ja Rudolf Schwarz (1897–1961) ovat vaikuttaneet kirjoituksillaan ja arkkitehtuurillaan suomalaiseen kirkkoarkkitehtuuriin. 35 Esim. Alvar Aalto: Vallilan kirkkokilpailuehdotus 1929, Hilding Ekelund: Vallilan kirkkokilpailuehdotus 1929 (levenee alttaria kohti), Alvar Aalto: Tehtaanpuiston kirkkokilpailu 1932, P. E. Blomstedt: Tehtaanpuiston kirkkokilpailu 1932, Alvar Aalto: Temppeliaukean kirkkokilpailu 1933, A. Hytönen & R. V. Luukkonen: Temppeliaukean kilpailu 1933. Ks. esim. Paavilainen, ”Alvar Aalto’s Unbuilt Churches and Chapels,” 20, 22–23; Paavilainen, ”Arkkitehtikilpailut ja kirkkoarkkitehtuuri,” 105; Dhima, ”Alttaritila 1900-luvun alun suomalaisessa kirkkoarkkitehtuurissa,” 262. 131/2023 tokielen vielä voimakkaammin suomalaiseen kirkkoarkkitehtuuriin.36 Aallosta on kerrottu, ettei hän ollut uskovainen tai uskonnollinen. 37 Arkkitehti, tutkijatohtori Sofia Singler on osoittanut, ettei hän kuitenkaan ollut tietämätön tai välinpitämätön. Aallon lähipiirissä oli pappeja ja piispoja, joiden kanssa hän pohti muun muassa suunnitelmiin liittyneitä teologisia ja liturgisia kysymyksiä, kuten kolmoismotiivia tai kirkkopihaa Getsemanen vertauskuvana. 38 Esimerkiksi Wolfburgin Heilig-Geist Kirchessa Aalto otti huomioon teologien ohjauksen alttarin, saarnatuolin ja kastemaljan sijoittamisessa toisiinsa nähden sekä valon suuntaamisessa keskilaivaan.39 Opiskelijoiden kristillinen toiminta Jyväskylässä Historioitsija Laura Kolben mukaan toisen maailmansodan aikana kirkon ja uskon merkitys oli korostunut, ja positiivinen asennoituminen kristilliseen uskoon säilyi pitkään sotien jälkeen, mikä näkyi myös ylioppilaiden toiminnassa.40 Jyväskylässä kappelihanke liittyi kiinteästi sekä ylioppilastalon rakentamiseen että opiskelijoiden kristilliseen toimintaan, jota järjesti 36 Jukka-Pekka Airas, Uuden kirkkoarkkitehtuurin ongelmat: Kirkkorakennus Suomen evankelis-luterilai- sen kirkon taidekysymyksenä (Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1992), 95; Le Corbusierin suunnittelema Notre-Dame-du-haut -pyhiinvaellus- kirkko (valm. 1955) vaikutti monella tavalla arkkitehtien ajatteluun ja kirkkoarkkitehtuurin muotokielen monipuolistumiseen Suomessa. Paavilainen, ”Arkkitehtikilpailut ja kirkkoarkkitehtuuri,” 108; Koho, ”Suomalaisen kirkkoarkkitehtuurin suhde kansainväliseen modernismiin 1950–1970,” 161. 37 Paavilainen, “Alvar Aalto’s Unbuilt Churches and Chapels,” 12. 38 Sofia Singler, ”Diskursseja dogmasta: Alvar Aalto ja kirkko,” Arkkitehti 118, nro. 3 (2021): 31–32. 39 Esimerkiksi Wolfsburgissa pastori Bammel toimi Aallon ”teologisena oppaana” vaikuttaen ainakin kastepaikan suunnitteluun. Singler & Sternberg, “The Civic and the Sacred,” 212, 220. 40 Kolbe, Sivistyneistön rooli, 293. Jyväskylän Ylioppilaiden Kristillinen Yhdistys (JYKY). JYKY järjesti tilaisuuksia kampuksen lisäksi muun muassa kaupungin kirkoissa.41 Opiskelijaelämä muuttui pirstaleisemmaksi 1950- ja 1960-luvun vaihteessa. Yhteiskunnalliset asiat ja poliittiset ylioppilasyhdistykset herättivät yhä enemmän kiinnostusta.42 Tultaessa 1960-luvulle JYKY:n jäsenmäärä väheni, mutta toiminta oli yhä aktiivista. Lauantain tilaisuuksissa osallistujia oli ”tuvan täydeltä”.43 Yhteiskunnan maallistuminen ja vasemmistolaistuminen näkyi muun muassa siinä, että raamattupiirien, virsilaulajaisten ja vanhainkoteihin tehtyjen lauluretkien sijaan alettiin järjestää luento- ja keskustelutilaisuuksia, joissa aiheina olivat esimerkiksi kristinuskon nykytila ja kommunismi.44 Tämä liittyi osittain myös tietoiseen irtautumiseen vanhentuneiksi koetuista seminaarin, korkeakoulun edeltäjän, perinteistä, ”seminaarin hengestä”. Tilalle haluttiin akateemisia perintei- 41 Lamberg, Nuoruus ja toivo, 15, 41, 70, 114–115. Vuonna 1934 perustettu yhdistys kuului ylioppilaskunnan organisaatioon ja oli pitkään yksi suosituimmista yhdistyksistä. Se jatkoi korkeakoulun edeltäjän, Jyväskylän seminaarin kristillisen yhdistyksen toimintaa; Jyväskylän opettajaseminaari (perustettu 1863) oli Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun edeltäjä. Korkeakoulu aloitti toimintansa 1934. Vuonna 1966 kasvatusopillisesta korkeakoulusta tuli Jyväskylän yliopisto. Lukkarinen, Alvar Aallon kasvatusopillinen korkeakoulu, 9. 42 Kolbe, Sivistyneistön rooli, 639. 43 Keski-Suomen opiskelijapastorin (ylioppilas- ja teinipastori) toimintakertomus vuodelta 1963. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan arkisto (JYA), Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä. 44 Kolbe, Sivistyneistön rooli, 293, 308; Lamberg, Nuoruus ja toivo, 192; Keski-Suomen opiskelijapastorin (ylioppilas- ja teinipastori) toimintakertomus vuodelta 1963. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan arkisto (JYA), Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä. 201/2023 piirustusten (1951–1952) kappelista. 77 Penkkien vinottainen sijoittelu on mahdollisesti liittynyt Aallon ajatukseen symbolisesti korostaa saarnan merkitystä; esimerkiksi kirkon jumalanpalvelustoimikunta kritisoi vuonna 1972 Aallon Ristin kirkon suunnitelmaa nimenomaan saarnatuolin korostamisesta.78 Huomiota herättää myös saarnatuolin sijoittaminen salin oikealle puolelle. Piispa Eino Sormunen oli kirkkoarkkitehtuuria koskevilla 77 Jetsonen & Jetsonen, Alvar Aalto Churches, 163. 78 Airas, Uuden kirkkoarkkitehtuurin ongelmat, 39–40. Toimikunta korosti, että symboliajattelusta tulisi luopua ja että kirkkotilan sisustuksen lähtökohta on jumalanpalveluksen konkreettisissa tarpeissa. neuvottelupäivillä vuonna 1957 todennut, että ”vanhastaan saarnastuoli oli vasemmalla, evankeliumin puolella”. Vuonna 1963 hän kirjoitti, ettei saarnatuolin paikka ole vakiintunut vaan sijainti riippuu kuorin kokonaisjärjestelystä. 79 Taidehistorioitsija Oscar Ortiz-Niemisen mukaan muutoksessa on viitteitä uudesta Saksasta tulleesta kirkkotilan teologiasta.80 Sormunen oli 79 Oscar Ortiz-Nieminen, Kaikenlaiselle toiminnalle tilaa riittää, 317; Eino Sormunen. ”Sakraalirakennuksille asetettavista historiallisista, esteettisistä ja liturgisista vaatimuksista.” Arkkitehti XXXVII (LIV), nro. 9–10 (1957): 144; Eino Sormunen, Kirkko ja seurakuntakoti: Johdatus nykyiseen kirkonrakennustaiteeseen (1962), 28. 80 Ortiz-Nieminen, Kaikenlaiselle toiminnalle tilaa riittää, 317. Kuva 8. Ylioppilastalo, 2. kerros 21.6.1962. Ylioppilastaloa on pienennetty mahtumaan koillisen tontinrajan sisäpuolelle ja kappeli on liitetty ahtaasti ylioppilastalon tarjoilutilan taakse. Kappelin penkit on suunnattu kohti saarnatuolia. Kuva: Alvar Aalto -säätiö (AAM 42-5975), kaikki oikeudet pidätetään. 211/2023 yksi niistä teologeista, joiden kanssa Aalto oli keskustellut kirkkoarkkitehtuurista, 81 joten on mahdollista, että saarnatuolin sijoituksessa oikealle on piispan vaikutusta. Saarnatuolin viereen on piirretty kapea ikkuna. Luonnos on liian ylimalkainen, jotta siitä selviäi- si tarkemmin luonnonvalon käyttö tilassa, mutta vaikuttaa siltä, kuin myös valolla olisi haluttu korostaa saarnatuolia. Aallon kiinnostus valaistusratkaisujen kehittämiseen sopi erityisen hyvin herkkien sakraalitilojen luomiseen. Aallon kirkkorakennuksissa oli tyypillisesti monesta suunnasta tuleva luonnonvalo. 82 Malmin ja Lyngby-Taarbækin kappelisuunnitelmissa luonnonvalolähteinä oli käytetty viistokuilumaisia kattoikkunoita, matalia ja korkeita yläikkunoita sekä epäsuoraa sivuvaloa antavia ikkunoita. 83 Näiden avulla saattoi voimistaa yleisestikin kirkkotilojen tunnelmaa ja korostaa niissä tapahtuvia toimintoja. Kattoikkunoita lukuun ottamatta samantapaisia luonnonvalolähteitä esiintyy ylioppilastalon kappelin eri luonnosvaiheissa. Piirustusten päiväämisen jälkeisellä viikolla pidetyssä ylioppilaskunnan ja osakuntien keskustelutilaisuudessa käsiteltiin Aallon aiempaa tontin rajojen ulkopuolelle ulottuvaa suunnitelmaa. Toimisto- ja osakuntatilojen saaminen katsottiin kiireellisimmäksi ja talon rakentaminen vaiheittain mahdolliseksi. Kappelista JKKY:n hallituksen puheenjohtaja Matti Rautjoki totesi, ettei siitä tulisi erillistä vaan se on tarkoitus tehdä itse rakennukseen.84 81 Singler, “Diskursseja dogmasta,” 31–32. 82 Esa Laaksonen, Alvar Aalto: Arkkitehdin vuosikymmenet (Helsinki: Tammi, 2018), 436. 83 Markku Norvasuo, Taivaskattoinen huone: Ylävalon tematiikka Alvar Aallon arkkitehtuurissa 1927–1956 (Väitöskirja, Teknillinen korkeakoulu, 2009), 166–169; Aalto, Alvar. Malmin siunauskappeli. Leikkauspiirustus. Alvar Aalto -säätiö, piirustuskokoelma (AAM 25–71). 84 Jyväskylän Kasvatusopillisen Korkeakoulun Ylioppi - laskunnan (JKKY) ja osakuntien keskustelutilaisuus, 26.6.1962. Muistio. JYA. Heinäkuun 1962 luonnokset Neljänsissä piirustuksissa (2.7.1962) on hankitun tonttimaan lisäksi rajattu ”tarvittavat lisämaat”. 85 Aalto piti kiinni siitä, että onnistunut lopputulos saavutettaisiin ainoastaan tonttirajoja rikkomalla. Kappeli on jälleen oma massakappa - le toimistosiiven katosta muodostetun terassin päässä valtion omistamalla maa-alueella. Kappelista on sisäinen porrasyhteys pohjakerrokseen ylioppilaskunnan toimistotiloihin. Näin kappeli on ”itse rakennuksessa”, mutta silti erillinen. Aalto selvästi halusi kappelin erottuvan muusta rakennuksesta. Näissä luonnoksissa esitetty ratkaisu jäi pisimmälle viedyksi suunnitelmaksi, jota myöhemmin vain hieman täsmennettiin. Kappelin pohjamuoto on yhden vinon seinän käsittävä suorakaide. Pohja lähenee viuhkamuotoa tilan kavetessa alttaria kohti. Nelikulmaisen pohjamuodon rikkominen oli yksi Aallon käyttämistä tehokeinoista, joka alkoi esiintyä hänen suunnitelmissaan 1930-luvun loppupuolella. 86 Portaikko ja sisäkäytävä antavat tilalle kulmikkaasti kiertyvän kotilomaisen pohjamuodon. Kierre päättyy sakastiin. Alttaripääty on luoteessa, sisätila saa valoa kaakossa olevasta ikkunasta. 87 Saarnatuoli on sijoitettu vasemmalle. Penkkirivit on suunnattu kohti alttaria. Sali muistuttaa hieman Malmin (1950) ja Lyngby-Taarbækin (1952) siunauskappelisuunnitelmia, joista kumpikin sisälsi nelikulmaisia kap- 85 Malmberg, ”Jyväskylän ylioppilastalo Ilokivi,” 13. 86 Vinosti asetettuja seiniä on monissa niin asuntojen kuin julkisten rakennustenkin suunnitelmissa, esimerkiksi Insinöörien rivitalossa Sunilassa (1936–1937), valokuvaaja Eino Mäkisen yksityistalosuunnitelmassa (1938) ja Jalasjärven suojeluskuntatalosuunnitelmassa (1938). Aalto, Alvar. Insinöörien rivitalo, Sunila. Pohjapiirros. Alvar Aalto -säätiö, piirustuskokoelma (AAM 81-62); Schildt, Nykyaika, 279, 282. 87 Ylioppilastalo, toinen kerros 2.7.1962. Luonnospiirustus. Alvar Aalto -säätiö, piirustuskokoelma (AAM 42-5981). 221/2023 pelitiloja.88 Nyt penkit on suunnattu perinteisesti kohti alttaria. Heinäkuun 6. päivänä JKKY järjesti keskustelutilaisuuden kappeliin liittyen. Ylioppilastalo oli tässä vaiheessa päätetty rakentaa vaiheittain. Oli melko todennäköistä, mutta ei kuitenkaan varmaa, tulisiko kappeli ensimmäisenä rakennettavaan osaan. Keskustelemaan oli kutsuttu ylioppilaskunnan ja JYKY:n edustajia. 89 Edellä käsitellyissä piirustuksissa kappeli oli piirretty noin 60 hengelle, mutta sen koko, mahdollinen yhteiskäyttö ja rahoitus90 aiheuttivat pohdintaa. JKKY ehdotti, että kappelista tehtäisiin suurempi, jotta sen takaosaa voitaisiin käyttää edustajiston kokoustilana, jolloin säästettäisiin kustannuksissa. Piirustuksissa kappelille oli varattu laajennusmahdollisuus. 91 Kukaan läsnäolijoista ei vastustanut yhteiskäyttöä. JYKY:n taholta ehdotettiin, että alttari olisi erotettavissa, penkit irrallisia ja että kappelissa olisi tilaa 100–150 hengelle. Kappelin muodosta ja sisustuksesta, 88 Paavilainen, ”Alvar Aalto’s Unbuilt Churches and Cha - pels,” 26–29. 89 Ylioppilaskuntaa edustivat maisteri Erkki Niskanen, ylioppilas Matti Rautjoki, op. Maino Ahonen, ylioppilas Saari, ja pääsihteeri Pauli Lampinen, JYKY:ä korkeakoulun kasvatus- ja opetusopin professori, teologi Martti H. Haavio ja Normaalilyseon uskonnon yliopettaja, teologian tohtori Eira Paunu, seurakunnasta asessori Jorma Sipilä, pastori Kalevi Toiviainen, pastori Rai - mo Rouhiainen ja teologian kandidaatti Maija Broms. Opiskelijakappelin ja -pastorin johdosta järjestetty tilaisuus, 6.7.1962. Pöytäkirja. JYA. 90 Rahoituksen osalta asessori Jorma Sipilä arveli kirkkohallituksen ja Keski-Suomen seurakuntien antavan avustusta. Ylioppilaskunnan pääsihteeri Pauli Lampinen ehdotti, että JYKY keräisi osan varoista, ja ehdotus sai kannatusta pastori Raimo Rouhiaiselta ja ylioppilas Saarelta. Maisteri Erkki Niskasen mukaan JYKY:ssä oli jo pohdittu asiaa. Opiskelijakappelin ja -pastorin johdosta järjestetty tilaisuus, 6.7.1962. Pöytäkirja. JYA. 91 JKKY, Ylioppilastalo. 3. kerroksen pohjapiirros 2.7.1962. Alvar Aalto -säätiö, piirustuskokoelma (AAM 42- 5980); JKKY, Ylioppilastalo. 1. kerroksen pohjapiirros 10.1.1963. Alvar Aalto -säätiö, piirustuskokoelma (AAM 42-5988). samoin kuin kappelin sijoituksesta, tulisi Alvar Aallon päättää.92 Keskusteluun toi lisämaustetta pastori Raimo Rouhiainen, joka iloitsi siitä, että ”pakanallisella ylioppilaskunnalla oli näin hyviä suunnitelmia”. 93 Hän viittasi kommentillaan siihen, että JKKY oli vakavasti suunnittelemassa kappelia osaksi ylioppilastaloa, mikä ei ollut itsestään selvää. Myös Rouhiainen oli yhteiskäytön kannalla, olihan kirkkojen monikäyttöisyys ja joustavuus sisustuksen suhteen laajasti kannatettuja asioita. Monitoimikirkot ja työkeskukset vakiinnuttivat paikkansa seurakuntien rakentamisessa 1950- ja 1960-luvuilla. Myös Otaniemen kappelissa oli siirrettävät seinät eri tilojen välillä.94 Kirkkolain vaatimus kirkon käytöstä vain sen pyhyyteen soveltuviin tarkoituksiin ei koskenut kampuskappeleita. 95 Jyväskylässä ajatus kampuskappelin monikäyttöisyydestä poikkesi muista siinä, ettei kappeli olisi kokonaisuudessaan kristillisten toimijoiden käytössä, vaan sitä olisi käyttänyt myös ylioppilaskunnan ”pakanallinen” edustajisto. 92 Opiskelijakappelin ja -pastorin johdosta järjestetty tilaisuus, 6.7.1962. Pöytäkirja. JYA. 93 Ibid. 94 Ortiz-Niemisen mukaan Suomessa alkoi esiintyä jo 1900-luvun alussa kristillisten yhdistysten omistamien rakennusten kirkkosalien yhteyteen rakennettuja sivuhuoneita, jotka erotettiin kirkkosalista taitto-ovin. Näin istumapaikkoja saatiin tarvittaessa lisää ja muulloin tilat palvelivat erilaisia epämuodollisia tilaisuuksia. Myöhemmin esimerkiksi suomalaisen seurakuntatalon mallipiirroskilpailussa vuosien 1949–1950 vaihteessa tehtävänä oli suunnitella seurakuntasali, johon yhdistyisi ns. virkistyshuone. Vastaavaa monikäyttöisyyttä edustaa myös Otaniemen kappeli, jossa pääsalin, seurakuntasalin ja kerhohuoneen erottamiseksi toisistaan suunniteltiin siirrettävät seinät. Airas, Uuden kirkkoarkkitehtuurin ongelmat, 38, 68; Oscar Ortiz-Nieminen, Kaikenlaiselle toiminnalle tilaa riittää, 70–73, 91, 214, 228, 231–232. 95 Airas, Uuden kirkkoarkkitehtuurin ongelmat, 37; P. P. Piispanen & Mauno Saloheimo (toim.), Kirkon lakikir- ja 1: Kirkkolaki, 5. painos ([Helsinki]: Kirjapaja, 1966), 80; O. K. Heliövaara, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkolaki vuodelta 1869 sekä siihen vahvistetut muutokset aina 7 päivään heinäkuuta 1944, 4. uusittu painos (Porvoo & Helsinki: WSOY, 1945), 126; Olli Heilimo, Kirkkolaki, selityksiä ja tulkintoja ([Helsinki]: Kirjapaja, 1967), 477. 231/2023 Piirustuksiin on merkitty saarnatuoli ja alttari, mutta ainoa maininta niistä koski alttarin erottamista muusta tilasta. Sen sijaan esimerkiksi Otaniemen kappelissa alttari korostui, mikä näkyi jo kilpailutyön ”Alttari”-nimessä. Sirenit olivat halunneet perinteisistä kirkoista poikkeavan kappelin, jossa lasisen alttariseinän kautta tilat jatkuvat ulos luoden panteistisen luontosuhteen ulko- ja sisätilojen välille. 96 Taidehistorioitsija Frans Aution mukaan Otaniemessä suunnittelun taustalla oli kristinuskosta poikkeavia ajatuksia ja kappelin tilajako muistuttaa japanilaista temppeliä.97 Jyväskylässä pitäydyttiin Otaniemeä tiukemmin luterilaisessa opissa. Alttarin erityisasema – sen erottaminen tilasta maallisissa tilaisuuksissa – tuli esiin nimenomaan kristillisestä näkökulmasta. Singlerin mukaan Aalto oli konservatiivinen alttarin suhteen, mikä näkyi esimerkiksi vuonna 1968, kun Detmeroden kirkon suunnittelun yhteydessä seurakuntaneuvosto halusi tilasta monikäyttöisen. Aallon mukaan kirkon tuli olla ensisijaisesti jumalanpalveluskäytössä, ja monikäyttöisyys onnistuisi vain, jos kuori oli- si erillinen.98 Vuoksenniskan kirkkoon hän oli 96 Susanna Aaltonen, “Sisätilat ihmistä varten,” teoksessa Kaikki tai ei mitään: Arkkitehdit Kaija + Heikki Siren, toim. Juhana Lahti & Frans Autio (Helsinki: Suomen arkkitehtuurimuseo, 2020), 118–119. 97 Frans Autio, “Ajattoman puuarkkitehtuuriperinteen äärellä Suomessa ja Japanissa,” teoksessa Kaikki tai ei mitään: Arkkitehdit Kaija + Heikki Siren, toim. Juhana Lahti & Frans Autio (Helsinki: Suomen arkkitehtuurimuseo, 2020), 94; Otaniemen kappelissa on nähtävissä myös perinteistä talonpoikaista asketismia ja suomalaisen maiseman mystiikkaa. Koho, ”Suomalaisen kirkkoarkkitehtuurin suhde kansainväliseen modernismiin 1950–1970,” 162; Myös esimerkiksi IIT:n kappelissa korostui alttari ja teologinen painotus poik - kesi luterilaisesta; kappelin tilaaja, episkopaalipiispa Wallace E. Conkling ohjeisti arkkitehtiä: alttari tulee tehdä oikeanlaiseksi, koska alttari on syy, miksi kappeli rakennetaan. Ross Anderson, “Revelatory Earth: Adolphe Appia and the Prospect of a Modern Sacred,” teoksessa Modern Architecture and the Sacred: Religious Legacies and Spiritual Renewal, toim. Ross Anderson & Maximilian Sternberg (London: Bloomsbury Visual Arts, 2020), 190. 98 Singler & Sternberg, “The Civic and the Sacred,” 213. suunnitellut liukuseinät erottamaan tiloja toisistaan. Ehkä Aalto olisi suunnitellut myös JKKY:n kappeliin liukuseinän, jos suunnitelmat olisivat edenneet. Kuorisyvennyksien rakentamisesta oli lähestulkoon luovuttu 1950-luvun alun jälkeen, ja perinteisen pitkän kirkkosalimallin ohella alettiin 1960-luvun puolivälistä alkaen rakentaa myös lyhyempiä ja leveämpiä saleja. 99 Alttaritila tuli näin kiinteämmin osaksi kirkkosalia.100 Muotoa oli käytetty ensimmäisiä kertoja Suomessa jo Otaniemen kappelissa ja Herttoniemen kirkossa (1958).101 Muutosten taustalla oli liturgisen liikkeen 102 osallisuusvaatimuksia ja uuskansankirkollisia aatevirtauksia. Pappi ja seurakunta haluttiin lähemmäksi toisiaan. 103 Taidehistorioitsija Jukka-Pekka Airas on kiteyttänyt muutokseen vaikuttaneet tekijät kirkon käytön monipuolistumiseen, arkkitehtuurikehitykseen, opillisiin näkemyksiin sekä tilaajan ja suunnittelijan tavoitteisiin.104 Alttarin suhteen ajattelu muuttui vähitellen niin, että alttaripöytä alettiin sijoittaa irralleen päätyseinästä, jotta pappi pystyi olemaan kasvot seurakuntaa kohti varhaiskristillisen esikuvan 99 Airas, Uuden kirkkoarkkitehtuurin ongelmat, 98–99. 100 Teija Isohauta, Alvar Aalto and the Art of Landscape (Abindon, Oxon: Routledge, 2022), 143. 101 Ortiz-Nieminen, Kaikenlaiselle toiminnalle tilaa riittää, 306. 102 Liturgisella liikkeellä tarkoitetaan Länsi-Euroopassa 1900-luvun alkupuolella useissa ryhmissä tapahtunutta jumalanpalveluksen kehittämistä, johon liittyi teoreettista keskustelua, Raamatun tutkimista ja vaikutteiden ottamista vanhan kirkon kulttielämästä. Sari Dhima, Tila tilassa: Liturgian ja tilan dialogi alttarin äärellä (Helsinki: Helsingin yliopisto, 2008), 18; Sari Dhima, ”Alttaritilan murros,” teoksessa Kirkko – Taide – Viestintä: Markku Heikkilän juhlakirja, toim. Sari Dhima (Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura, 2005), 143–144. 103 Ortiz-Nieminen, Kaikenlaiselle toiminnalle tilaa riittää, 302; Dhima Tila tilassa, 18. 104 Airas, Uuden kirkkoarkkitehtuurin ongelmat, 13–14, 85–86, 95–96. 241/2023 mukaan.105 Dhiman mukaan Suomessa ensimmäiset tällaiset versus populum -alttarit tehtiin vuonna 1968. 106 Saksassa Aallon suunnittelemassa Wolfsburgin Heilig-Geist-kirkossa kyseisenlainen alttari toteutettiin jo vuonna 1962. JKKY:n kappelin luonnoksissa alttari on kuitenkin sijoitettu päätyseinään kiinni vanhan käytännön mukaisesti. Alttarikaidetta ei ole, mikä oli mahdollinen ratkaisu, koska kaiteella ei ole liturgista merkitystä tai opillista perustetta.107 Lattiaa ei ole korotettu alttarin kohdalta, mikä oli vähemmän käytetty vaihtoehto.108 Esimerkiksi Otaniemessä 105 Ortiz-Nieminen, Kaikenlaiselle toiminnalle tilaa riittää, 316; Airas, Uuden kirkkoarkkitehtuurin ongelmat, 100; Jo aiemmin joissakin kirkoissa (esim. Turun Mikaelin kirkko, Nakkilan kirkko tai Aallon Muuramen kirkko) oli alttari irti seinästä arkkitehtonis-esteettisistä syistä. Dhima, ”Alttaritila 1900-luvun alun suomalaisessa kirkkoarkkitehtuurissa,” 261. 106 Dhima, Tila tilassa, 22; Ruotsissa ensimmäinen versus populum -ajatuksen mukainen alttari toteutettiin Osbyn kirkon S. Petrin kappelissa 1938, Suomessa Föglön ja Helsingin Mikael Agricolan kirkoissa 1968. Dhima, Alttaritilan murros, 144, 152. 107 Dhima, Tila tilassa, 71. 108 Dhima, Tila tilassa, 55; Myöskään Aallon suunnittelemassa Alajärven seurakuntatalossa (1967–1970) alttaritilaa ei ole korotettu. ja myöhemmin Oulussa alttari on korokkeella.109 Monikäyttöisyyden kannalta korottamaton tila, joka tekee salin eri osista samanarvoisempia, oli käyttökelpoisempi ratkaisu.110 Vaikka itse kappeli on malliltaan lyhyt ja leveä, vievät portaat, käytävä ja sakasti sen sisäpuolelta tilaa niin, että itse sali on pitkä ja kapea. Salin täyttävät penkkirivit, jotka olisi todennäköisesti toteutettu Aallon suunnittelemilla irtotuoleilla, monikäyttöisyyden vuoksi. 111 Otaniemessä oli käytössä kiinteät penkit. Heinäkuussa (7.7.1962) piirrettiin myös kappelin ulkoasu. Näissä uusissa leikkaus- ja julkisivupiirustuksissa näkyy kappelin hillitysti korostettu asema omana massanaan puustoalueen reunassa. Kappeliin johtava sisäportaikko erot- 109 Myös esimerkiksi IIT:n ja MIT:n kappeleissa alttari on korotettu. 110 Dhima, Tila tilassa, 159. 111 Irtotuoleja on Aallon sakraalirakennuksissa käytössä esim. Vuoksenniskan kirkossa (1955–1958) kahdessa perimmäisessä tilassa, Lakeuden ristin (1951–1960) sivukappelissa, Detmeroden kirkossa (1962–1968) ja Alajärven seurakuntatalossa (1967–1970). Irtotuoleja käytettiin myös monissa yhdysvaltalaisissa kampuskappeleissa, esim. IIT:n (1952) ja MIT:n (1955) kappeleissa. Kuva 9. Ylioppilastalo, julkisivu etelään [kaakkoon] 7.7.1962. Kappeli on rinteessä oikealla. Kuva: Alvar Aalto -säätiö (AAM 42-5984), kaikki oikeudet pidätetään. 251/2023 tuu julkisivussa muuta kappelia matalampana osana. Yläikkunat ovat lounaassa ja kaakossa. Salin kaakkoisseinällä on lisäksi korkea ikkuna. Ikkunoiden lasipintoja pehmentämään on piirretty pystyrimoitus. Kaakkoisen – nimiössä virheellisesti eteläisen – julkisivun umpinaista seinänosaa korostaa risti.112 Ylioppilastalon massa on sovitettu maisemaan porrastuksin. Juhlavat portaat johtavat etuaukiolta toimistosiiven päällä olevalle terassille, joka palvelee sekä kappelin etuaukiona että lämpiön tarjoilutilana. Ylioppilastalon julkisivumateriaali on esitetty ainoastaan jalustamaisen toimistosiiven osalta, joka on piirretty harkkopintaiseksi. Etenkin kaakkoisen julkisivun pii - rustuksessa näkyy ylioppilastalon herkkä suhde ympäristöönsä sekä talon rytmikäs ja viimeistelty ilme. Tässä kokonaisuudessa kappeli viestittää itsestään hienovaraisesti ympäristöön.113 Aallon kirkoista useimmat ovat paitsi ulkopuolelta myös sisätiloiltaan vaaleita ja valoisia, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Airas arvelee Lahden Ristin kirkon (1969–1978) punatiilisen eksteriöörin väri- ja materiaalivalintaan vaikuttaneen sekä viereisen yhteiskoulun että katuakselin päässä sijaitsevan kaupungintalon.114 Malmin siunauskappeleista olisi tullut punatiilisiä ja tasakattoisia, mutta Lyngby-Taarbækin 112 Ylioppilastalo, leikkauksia. Leikkauspiirustus. Alvar Aalto -säätiö, piirustuskokoelma (AAM 42-5983); Yliop - pilastalo, julkisivu kaakkoon. Luonnospiirustus. Alvar Aalto -säätiö, piirustuskokoelma (AAM 42-5984). 113 Ylioppilastalo, julkisivu kaakkoon. Luonnospiirustus. Alvar Aalto -säätiö, piirustuskokoelma (AAM 42-5984); Teija Isohauta on käsitellyt laajasti Aallon arkkitehtuurin ja maiseman suhdetta kirjassa Isohauta, Alvar Aalto and the Art of Landscape, 2022. 114 Airas, Uuden kirkkoarkkitehtuurin ongelmat, 123; Viereinen Vilho Penttilän suunnittelema Lahden Yhteiskoulu (1899), lähellä sijainnut Hajlmar Åbergin suunnittelema Lahden lyseo (1928) ja Eliel Saarisen suunnittelema kaupungintalo (1912) ovat kaikki punatiilisiä rakennuksia. Lahti: Arkkitehtuurikohteita, toim. Irmeli Paasikivi (Lahti: Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus & Lahden kaupunginmuseo, 1995), 6, 15. kappeleista valkotiilisiä, joista toisessa olisi ollut jyrkästi laskeutuva ja toisessa tasainen katto ulkonevine kattoikkunoineen.115 Lakeuden risti oli tarkoitus päällystää hiotulla mustalla graniitilla, mutta kustannussyistä pinnaksi tuli slammattu tiili.116 Valkoinen ei siis ollut itsestään selvä väri. JKKY:n kappeli olisi todennäköisesti päällystetty edullisella valkoisella slammauksella, mahdollisesti punatiilisin ja luonnonpuisin yksityiskohdin. Alajärven seurakuntasalissa on nähtävissä joitakin Jyväskylässä toteutumattomiksi jääneitä ajatuksia, kuten salin vinottain asetettu seinä ja eri suunnista tuleva valo. Kampuskappelista ei tehty leikkauspiirustuksia, mutta ylioppilastalon piirustuksista selviää, että kappelilla oli luonnosvaiheessa tasakatto ja sen saliin olisi tullut valoa ainakin takaosan ikkunoista sekä portaikkoon ja käytävään lounais- ja luoteispuolen ikkunoista. Viimeiset luonnokset tammikuussa 1963 ja suunnitelmien muuttuminen 1970-luvulle tultaessa JKKY oli neuvotellut kaupungin kanssa keväästä 1960 alkaen tonttikysymyksen ratkaisemisek- si. 117 Ongelmaan löytyi ratkaisu syksyllä 1962. JKKY ehdotti kaupungille maanvaihtoa valtion kanssa. Vaihtokauppa onnistui, ja 1.2.1963 alkaen JKKY sai omistukseensa tarvitsemansa 115 Sofia Singler, “Città dei Morti: Alvar Aalto’s Funerary Architecture,” teoksessa Modern Architecture and the Sacred: Religious Legacies and Spiritual Renewal, toimittaneet Ross Andersson & Maximilian Sternberg (London: Bloomsbury, 2020), 74, 82. 116 Laaksonen, Alvar Aalto, 328. Ainoastaan Lakeuden ristin kappeli päällystettiin mustalla graniitilla. 117 Jyväskylän Ylioppilastalokeräyksen kunniatoimikunta, 28.5.1960. Pöytäkirja. JYA; Ylioppilaskunnan ja osakuntien välinen keskustelutilaisuus, 29.6.1961. Muistio. JYA; Ylioppilaskunnan ja osakuntien keskustelutilaisuus, 26.6.1962. Muistio. JYA. 261/2023 lisämaat.118 Vuoden 1963 tammikuussa päivättyihin ylioppilastalon pohjapiirustuksiin oli jo 118 Jyväskylän Kasvatusopillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunta (JKKY) Jyväskylän Kasvatusopillisen Korkeakoulun hallintokollegiolle, 21.7.1962, Jyväskylä. Kirje. JYA; K. V., ”Jyväskylän kaupunki lahjoitti JKK:lle ylioppilastalon tontin: Rakennustyöt alulle tänä vuonna,” Uusi Suomi, 2.2.1963; Ylioppilastalon tarvitsemat 3001 m² lisämaat on esitetty Aallon toimiston 2.7.1962 päiväämässä ensimmäisen kerroksen pohjapiirroksessa sekä 10.8.1962 päiväämässä sijoituspiirustuksessa. Malmberg, ”Jyväskylän ylioppilastalo Ilokivi,” 13; Ylioppilastalon sijoituspiirustus, 10.8.1962. Alvar Aalto -säätiö, piirustuskokoelma (AAM 42-5987); Jyväskylän Kasvatustopillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunta (JKKY) kaupunginhallitukselle, 24.11.1962, Jyväskylä. Kirje. Kansallisarkisto, Jyväskylä; Jyväskylän Kasvatusopillisen Korkeakoulun hallintokollegio Opetusministeriölle, 2.2.1963, Jyväskylä. Kirje. JYA. uudet tontinrajat piirretty. 119 Kappelin sijainti ja kotilomainen muoto ovat säilyneet ja sisäänkäynti terassilta on piirretty esille. Kappeliin saavutaan tilan takaosasta epäsuorasti sakariston ympäri kiertyvän käytävän kautta. Useimmiten kirkkosaliin tultiin suoraan eteisen läpi takaa tai sivulta, mutta Aalto käytti toisinaan epäsuoraa sisäänkäyntiä, kuten toteutumattomissa 1950-luvun siunauskappelitöissään. 120 119 Malmberg, ”Jyväskylän ylioppilastalo Ilokivi,” 13; Ylioppilastalo, toinen kerros. Luonnospiirustus. Alvar Aalto -säätiö, piirustuskokoelma (AAM 42-5989). 120 Myös esimerkiksi Säynätsalon kunnantalon (valm. 1952) valtuustosaliin on sisäänkäynti epäsuorasti portaita nousten. Kuva 10. Ylioppilastalo, 2. kerros 10.1.1963. Rakennus sijoittuu laajennetulle tontilleen, ensimmäisen rakennusvaiheen raja on esitetty. Kierteinen kappeli on saanut lopullisen muotonsa. Kuva: Alvar Aalto -säätiö (AAM 42-5989), kaikki oikeudet pidätetään. 271/2023 Saarnatuolin ja sakariston tilannetta on täsmennetty. JKKY:n toivomuksesta huolimatta Aalto ei muuttanut kappelin arkkitehtonista ilmettä ja liittänyt siihen alttariosan erottavaa liukuseinää tai vastaavaa. Edustajiston kokoushuone pysyi piirustuksissa pohjakerroksessa toimistotilojen yhteydessä. Näistä tiloista olisi ollut porrasyhteys kappeliin ja terassille. Tonttikysymyksen ratkettua alkoi ylioppilastalon piirtäminen 1/100 mittakaavassa. Helmikuun alussa vuonna 1963 päivätyt piirustukset käsittävät kuitenkin ainoastaan rakennuksen ensimmäisen vaiheen eli osakuntasiiven keilahalleineen, eikä kappeli päässyt mukaan näihin piirustuksiin.121 Ilokivi-nimen saanut rakennus valmistui vaiheittain vuosien 1964–1965 aikana.122 Korkeakoulusta tuli yliopisto vuonna 1966 ja JKKY:sta Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY). Vuosien 1967–1968 vaihteessa Aallon toimistossa tutkittiin kappelin sijoittamista nk. vanhalle kampukselle opiskelijapastori Juhani Kaipiaisen otettua kappelihankkeen uudelleen esille ylioppilaskunnassa vuonna 1967. Asia sai myönteisen vastaanoton, sillä oman tilan katsottiin helpottavan opiskelijaseurakunnan toimintaa.123 JYY:n asettama kappelitoimikun - ta piti vanhaa kampusta parhaana sijoituspaikkana, mutta Aallon toimiston mukaan se oli liian ahdas. Niinpä toimikunta toivoi kappelin sijoittamista ylioppilastalon laajennusosaan. 124 Laajentamista tutkimaan perustettu toimikunta mainitsi marraskuussa 1969, että ”kappeliratkaisua on pidettävä vireillä mahdollisesti ns. 121 Malmberg, ”Jyväskylän ylioppilastalo Ilokivi,” 14–15; Ylioppilastalo, taso +104,2 [toinen kerros]. Pohjapiirros. Alvar Aalto -säätiö, piirustuskokoelma (AAM 42-6003). 122 Malmberg, ”Jyväskylän ylioppilastalo Ilokivi,” 4–5. 123 Kaipiainen, Juhani. Kertomus Jyväskylän opiskelijapastorin työstä v. 1967, 20.1.1968. JYA. 124 Kaipiainen, Juhani. Juhani Kaipiainen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallitukselle, 14.5.1968. Kappelitoimikunnan raportti. JYA. hiljaisen huoneen muodossa”. 125 Maallistuminen ja opiskelijoiden radikalisoituminen 126 oli muuttanut ilmapiiriä niin, ettei erillistä kappelia haluttu rakentaa. JYKY:n toimintakin oli alkanut hiipua. 127 Ilmapiirin muutos näkyi myös siinä, että monista perinteisistä niin maallisista kuin hengellisistäkin tapahtumista luovuttiin.128 Aallon toimistossa piirrettiin ylioppilastalon laajennuspiirustukset vielä vuonna 1974. Yksi ylimmän kerroksen huone on nimetty Hiljaiseksi huoneeksi.129 Opiskelijoiden lukuhuoneen ja lastentilojen viereen sijoitettu huone on menettänyt aiemmin kappelille aiotun arvokkaan hierarkkisen aseman. Laajennussuunnitelmaa ei toteutettu. Kampuskappelin tarvetta vähen- si myös ylioppilaskylän viereen vuonna 1974 valmistunut Kortepohjan kirkko, joka toimi opiskelijoiden epävirallisena ”omana kirkkona”. Suurin poliittinen kiihko laantui 1980-luvulla ja opiskelijat alkoivat kiinnostua muista aatteista tai yksinomaan opiskelusta. 130 Lisäksi useat eri tahot ja kirkkokunnat olivat alkaneet järjestää kristillistä opiskelijatoimintaa Jyväskylässä.131 Ylioppilastalo ei koskaan valmistunut alkuperäisen suunnitelman mukaan. Rakennus jäi lähes neljäksikymmeneksi vuodeksi ”torsoksi”, kuten 125 Ylioppilastalon laajentamista tutkiva toimikunta, 19.11.1969. Muistio. Alvar Aalto -säätiö. 126 Ks. opiskelijaradikalismista Jyväskylässä 1960- ja 1970-luvuilla: Kustaa H. J. Vilkuna, Kapina kampuksella (Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2013). 127 Lamberg, Nuoruus ja toivo, 71. 128 Lönnqvist, ”Rituaali ja perinne”, 245–246. 129 Ylioppilastalo, taso +107,70 [kolmas kerros], 24.1.1974. Luonnospiirustus. Alvar Aalto -säätiö, piirustuskokoelma (AAM 42-6203). 130 Marjo Havila, ”Jyväskylän yliopiston hallinto, henkilöstö ja opiskelijat,” teoksessa Jyväskylän yliopiston historia, Osa 2: Yliopisto 1966–2006, toim. Piia Einonen, Petri Karonen & Toivo Nygård ([Jyväskylä]: Jyväskylän yliopisto, 2009), 135. 131 Esa Pirnes & Risto Niemi-Pynttäri, toim., Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta presents: Opiskelijaelämää, (Jyväskylä: Jyväskylän Yliopiston Ylioppilaskunta, 1982), 61, 74. 281/2023 Keskisuomalainen kirjoitti Aallon sitä aikoinaan kutsuneen. 132 Talo sai lisärakennuksensa vasta uudella vuosituhannella, jolloin Aallon suunnitelma ei enää ollut ajankohtainen, eikä Aallon toimistoa ollut enää olemassa.133 Lisärakennusta varten järjestettiin arkkitehtuurikilpailu, jonka voittaneen arkkitehti Ilmari Lahdelman suunnittelema Opinkivi valmistui vuonna 2003. 134 Se edustaa täysin uutta maailmaa sisällöltään ja arkkitehtuuriltaan. Ylioppilaiden kappelitoive sai ratkaisunsa vuonna 1995, kun seminaarin miesosaston vanha käsityörakennus muutettiin uskontoihin sitoutumattomaksi hiljentymistilaksi. Vanha paja -nimen saanut rakennus pal - velee nykyisin koko yliopistoyhteisöä hiljentymisen paikkana.135 Aallon kappelille kävi kuten monelle muullekin rakennushankkeelle: kun hanke viivästyi, se ei ollut enää ajankohtainen eikä vastannut uuden aikakauden tarpeita. Johtopäätökset Tarkoituksemme oli kertoa JKKY:n kappelin suunnittelun edistymisestä ja kehittymisestä, suunnitelman merkityksestä sekä miten se paikantuu sekä Aallon tuotantoon että muuhun ajan kampuskappelirakentamiseen. Kappeli oli tarkoitus rakentaa ylioppilastalon osaksi, jonka luonnoksissa se esiintyi kesästä 1961 kevääseen 1963. Massoittelultaan ylioppilastalo oli suunniteltu korostamaan viereisen harjun eteläpäässä olevan kampusalueen maisemallisia ominaisuuksia. Kappelilla oli tärkeä osa; sen asema, 132 ”Rakennusoikeudesta jäljellä yli puolet. Ylioppilaskunta suunnittelee talonsa laajennusta,” Keskisuomalainen 11.10.1989. 133 Alvar Aallon kuoltua vuonna 1976 hänen puolisonsa, arkkitehti Elissa Aalto johti Aallon arkkitehtitoimistoa kuolemaansa, vuoteen 1994 asti. Sen jälkeen toimisto suljettiin. Laaksonen, Alvar Aalto, 529. 134 Anni Ilves, Pekka Hassinen, Heidi Hummastenniemi, Marja-Liisa Hyvönen, Minerva Koski, Sinikka Myyrä, Maiju Nurminen ja Pirjo Vuorinen, Kampusopas – Arkkitehtuuria, historiaa ja nähtävyyksiä Jyväskylän yliopiston kampuksilla (Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston tiedemuseo, 2016), 63. 135 Ilves et al., Kampusopas, 18. muoto ja herkkä ulkonäkö oli tarkkaan mietitty ilmentämään pienen sakraalirakennuksen merkitystä niin maallisen kampuskokonaisuuden kuin ylioppilastalonkin osana. Kappelin eri vaiheiden piirustuksissa on nähtävissä Aallon arkkitehtuurille tyypillisiä piirteitä, kuten viuhkamuoto ja vinolla seinällä rikottu suorakulmio. Materiaaleista ei ole merkintöjä, joten havainnot liittyvät pääosin tilamuotoon sekä luonnonvalon käyttöön. Kappelin pohjamuoto muuttui neliöstä viuhkaksi, niiden välimuodoksi ja kesällä 1962 se sai lopullisen vinoseinäisen muotonsa. Viimeisissä suunnitelmissa kappelin sisätila muistuttaa kirkkoarkkitehtuurissa harvemmin käytetyllä kiertokulullaan kulmikasta kotiloa: kierteinen muoto olisi johdattanut kävijän kappeliin hitaasti ja prosessi saanut huipennuksensa tulijan saapuessa kappelisaliin ja kääntyessä kohti alttaria. Suunnitteluvaiheisiin vaikuttivat tonttikysymys, kampuksen muu arkkitehtuuri ja suunnitelma ylioppilastalosta, jonka yhteyteen kappeli olisi tullut. Vaikka kappelin piirustuksia ei koskaan viety toteutussuunnitelmien tasolle, niistä selviää rakennuksen erityisyys. Se olisi sijoitettu terassin päälle maisemallisesti harkittuun kohtaan, josta se olisi näkynyt kauas läheisen Jyväsjärven maisemaan ja samaan aikaan käynyt vuoropuhelua kadun toisella puolella olleen – niin ikään Aallon suunnitteleman – Keski-Suomen museon (1961) kanssa. Sisätilojen suunnittelussa tuli esiin sakraalirakentamisessa ajalle ominainen vanhojen ja uusien ajatusten yhdistäminen, kuten alttarin sijoittaminen perinteisesti päätyseinälle ja toisaalta toive salin monikäyttöisyydestä. Aalto näytti edustavan kantaa, jossa eri toimintoja ei sekoitettaisi; hän halusi pitää kirkot ja niihin rinnastettavan kampuskappelin ensisijaisesti jumalanpalveluskäytössä. Suunnittelussa tuli ilmi Aallon halu korostaa saarnaa. On syytä huomata, että kappelin luonnokset olivat hyvin alustavia. Jos kappeli olisi toteutettu, piirustukset olisivat tarkentuneet ja voineet muuttua monelta osin. 291/2023 Froneettisen tapaustutkimuksen keinoja mukaillen pyrimme tuomaan esiin suunnitteluprosessin päätapahtumat sekä toimijoiden – ylioppilaskunnan, JYKY:n ja arkkitehdin – näkökulmat ja intressit sekä valtasuhteet. Tutkimus osoitti, että Aalto piti kiinni ajatuksesta ylittää tonttien rajat ja tehdä kappelista erillinen. Jo varhaisista luonnoksista lähtien hänellä oli selkeä näkemys siitä, millainen ja mihin kohtaan sijoitettu kappelirakennus olisi paras. JKKY myöntyi Aallon vaatimukseen ja järjesti lisämaat hanketta tukeneen kaupungin avustuksella. JYKY vaikutti kappelin kokoon. Kappelin arkkitehtuurin suhteen valta annettiin yksimielisesti Aallolle. Ajatus yhteiskäytöstä näyttää kariutuneen Aallon toimesta. Vaikka froneettinen tapaustutkimus on kehitetty laajamittaiseen kaupunkisuunnittelun tutkimiseen, pystyi sen avulla tuomaan esiin myös pienen kohteen toimijoita arvoineen ja intresseineen sekä suunnittelun kehityskaaren. Aalto oli korostanut punatiilisen kampuksen tärkeitä rakennuksia vaalealla kivellä tai valkeilla maalipinnoilla. Ylioppilastalo liittyy tiilimateriaaliltaan kampuksen perinteeseen. Rakennettuna maisemaan avautuvaan rinteeseen sijoittuva kappeli olisi todennäköisesti saanut punatiilisestä ylioppilastalosta poikkeavat vaaleat julkisivut ja korostunut maamerkkinä. Valkea Keski-Suomen museo olisi saanut vastaparikseen ylioppilastalon maallisesta maailmasta erottuvan kappelin; kyseessä olisi ollut merkittävä osa yhdelle Aallon päätyölle Jyväskylässä. Oma kokoontumistila olisi antanut paremmat toimintaedellytykset kristilliselle opiskelijayhdistykselle. Kappelista olisi voinut tulla arvokas paikka yliopiston perinteisille hartaustilaisuuksille tai se olisi kenties synnyttänyt uusia perinteitä. Ainakin se olisi varmasti kiinnostanut lukuisia kampuksella vierailevia arkkitehtuurimatkailijoita. Aallon toteutumaton kampuskappeli on kiinnostava esimerkki 1960-luvun kampuskappelisuun - nittelusta, tiettävästi ainoa Suomessa. Kappeliluonnosten merkittävyyttä lisää se, että ne ovat ainutkertaisia Aallon tuotannossa. Luonnoksista välittyy Aallon ajatukset kappelin sijoituksesta, muodosta sekä sisäettä ulkotiloista. Otaniemen kappeliin nähden Aallon kappeli on säleikköikkunoin ja umpinaisin alttariseinin suljetumpi, perinteisempi ja lähtökohdiltaan kristillisempi. Kun Otaniemessä korostuu alttaritoimitukset, piti Aalto saarnaa tärkeämpänä. Kappelin sijainti ylioppilastalon yhteydessä terassin päässä vaikutti sen kokoon, muotoon ja korkeuteen. Hieman viuhkamainen pohja yhdistää sen Aallon muuhun sakraaliarkkitehtuuriin. Luonnokset kertovat suunnitteluprosessin etenemisestä sekä periaatteista, joita Aalto piti sakraaliarkkitehtuurissa tärkeinä. Se kertoo myös Aallon 1960-luvun pienimuotoisesta suunnittelusta suurten projektien keskellä ja on askel kohti Aallon seuraavaa kirkkoprojektia Detmerodessa.136 Kiitämme lehden toimittajia, erityisesti Susanna Aaltosta, ja artikkelin arvioitsijoita arvokkaista kommenteista ja ohjeista. Olemme pyrkineet huomioimaan ne lopullisessa artikkelissa. Mahdollisista virheistä ja epätarkkuuksista vastaamme itse. Anne-Maija Malmisalo-Lensu ja Päivi Lukkarinen ovat Alvar Aallon arkkitehtuuriin ja erityisesti Jyväskylän yliopistokampuksen historiaan perehtyneitä taidehistorioitsijoita. Päivi Lukkarinen on lisäksi arkkitehti ja tuo työhön asiantuntemusta siltä alalta. Anne-Maija Malmisalo-Lensu valmistelee parhaillaan Jyväskylän yliopistossa väitöskirjaa arkkitehtuurimatkailijoiden, erityisesti Aalto-matkailijoiden, motiiveista, odotuksista ja kokemuksista. 136 Aallon toimiston 1960-luvun alkupuolella käynnissä olleita suuria projekteja olivat esim. Helsingin keskustasuunnitelma (1959–1981) ja Rovaniemen hallinto- ja kulttuurikeskus (1959–1988).