“Mies kaatuu sinänsä kunniakkaasti” : psykoanalyyttinen luenta miesten terveysoppaista

This work is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International License. 67 J@RGONIA - ELEKTRONINEN JULKAISU ISSN 1459-305X Julkaisija: Helan tutkijat ry. © Taru Slutbäck 31/2018 http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805302903 ”Mies kaatuu sinänsä kunniakkaasti” – psykoanalyyttinen luenta miesten terveysoppaista Taru Slutbäck Artikkelissa kysytään, millainen on miehisen terveyskäyttäytymisen kulttuuriperintö; millä tavalla menneisyys, yhteiskunta, tavat ja arvot ovat miesten terveyden edistämiseen tähtäävissä teksteissä läsnä, ja miten ne toimivat. Artikkelin aineistona on kymmenen vuosina 1998–2010 julkaistua suomalaista, miehille suunnattua terveys- ja hyvinvointiopasta. Aineistoa lähestytään kulttuuriperinnön tutkimuksen näkökulmasta ja analyysissä käytetään kristevalaista psykoanalyyttista luentaa. Oppaiden terveysneuvonta perustuu käsitykselle miehestä, jonka terveyskäyttäytymiseen ja -ongelmiin vaikuttavat biologia ja myyttinen menneisyys. Oppaissa tulkinta kulttuuriperinnöstä esitetään samanlaisella varmuudella kuin lääketieteelliset neuvotkin. Miesruumis voidaan mittaamalla määritellä oikeanlaiseksi. Sen huoltoon ja korjaukseen annettavat neuvot perustellaan luonnollisuuteen ja kunniakkaisiin arvoihin vedoten. Miesten elämäntapojen ja elämäntapamuutoksiin annettujen neuvojen kuvauksien dekonstruktio auttaa kiinnittämään huomiota niiden yksipuolisuuteen. Monipuolisempi terveysneuvonta voisi puhutella laajempia kohderyhmiä ja näin auttaa edistämään miesten terveyttä. Avainsanat: terveysneuvonta, elintavat, oppaat (teokset), mieheys, kulttuuriperintö, psykoanalyyttinen kirjallisuudentutkimus J@rgonia vol. 16, nro 31 (2018) ISSN 1459-305X Slutbäck, T. (2018). Mies kaatuu sinänsä kunniakkaasti. Psykoanalyyttinen luenta miesten terveysoppaista. J@rgonia, 16 (31). http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805302903 68 Johdanto Moderni terveysneuvonta uusintaa käsitystä, jonka mukaan miehet eivät käy lääkärissä kuin kannettuina. Kun miehiä neuvotaan terveysasioissa, se tehdään muistuttamalla kunniakkaista esi-isien arvoista, menneisyyden elämän luonnollisuudesta sekä rinnastamalla miehen ruumis koneeseen. Tässä artikkelissa analysoin 1990-, 2000- ja 2010-luvuilla julkaistuja suomalaisia, miehille suunnattuja terveys- ja hyvinvointioppaita. Analyysissani kysyn, millainen on terveysneuvonnan olettaman miehisen terveyskäyttäytymisen kulttuuriperintö. Millä tavalla menneisyys, yhteiskunta, tavat ja arvot ovat miesten terveyden edistämiseen tähtäävissä teksteissä läsnä, ja miten ne toimivat? Teen näitä seikkoja näkyviksi kristevalaisella psykoanalyyttisella luennalla. Psykoanalyyttinen kielen ja sen murtumien analyysi paljastaa lääketieteeseen perustuvan terveyspuheen rakennusaineet ja pinnan alaiset virtaukset. Artikkeli edustaa kulttuuriperinnön tutkimuksen näkökulmaa. Analyysini kohteena ovat miesten terveyttä edistämään tarkoitettu puhe ja sen kytkökset jaettuun kulttuuriperintöön; minkälaisia asioita kulttuurista ja – tapahtuneesta tai tulkitusta – menneisyydestä vaalitaan ja miten niitä oppaissa käytetään. Terveyskulttuurin perintöä tekstein ja puhein ylläpitävä yhteisö tuottaa ja ylläpitää näitä muotoutumisen ja tulemisen tilassa olevia diskursseja monumentalisoivalla, historioivalla ja omaksuvalla identiteettityöllä. Identiteettityöhön liittyvät menneisyyden tulkinnat, sen symbolit ja jäljet, sekä näihin kaikkiin liittyvät osallisuuskokemukset. (Sivula 2015.) Terveyteen ja elintapoihin liittyvän identiteettityön tuloksena on terveysidentiteetti. Terveysidentiteetti ymmärretään tässä terveyskulttuuriperinnöstä osalliseksi tulemisena. Vaikka terveys- ja hyvinvointikulttuurissa on tapahtunut paljon muutoksia viime vuosikymmeninä, miesten ja heidän terveyskäyttäytymisensä kuvauksissa ei oppaissa ole nähtävissä eroja. Neuvonnan kohteena olevan miehen esittäminen ei vaihtele oppaan julkaisuvuoden tai kohderyhmän mukaan. Tämän vuoksi en pohdi oppaiden historiallista kontekstia, enkä vertaile oppaita keskenään, vaan käsittelen niitä asioita, jotka oppaissa liitetään suomalaisen miehen terveyteen ja joiden katsotaan vaikuttavan siihen. Jo vuonna 1775 turkulainen lääkäri Bergman valitteli kansan haluttomuutta hakea apua lääkäriltä. Itsepäisyys oli syynä siihen, että köyhä kansa kuoli tauteihin paljon useammin kuin ”herrasväki”. (Laine 2001, 201.) 1800-luvulla terveysneuvojat alkoivat kiinnittää huomiota epähygieenisiin elinoloihin maalla sekä teollistuneissa kaupungeissa, ja terveysammattilaisten jakama hygienianeuvonta alkoi korvata uskonnon moraaliauktoriteettina (Halmesvirta 1998, 127–128; Stålström 1997, 314). Hygienialiikkeeseen sisältyi käsitys terveyden sosiaalisesta luonteesta. Se liitti toisiinsa työväestön elintavat ja terveyden sekä pyrki suojelemaan työvoimaa. (Helén & Jauho 2003, 22.) Helén ja Jauho kuvaavat aikaa 1880-luvulta vuoden 1918 sotaan hygienian kultakaudeksi (2003, 21). Myös vuonna 1889 perustetun Terveydenhoitolehden tarkoituksena oli jakaa kansalle ”puhtauden ihanteesta” johdettuja neuvoja (Halmesvirta 1998, 130–131). 1900-luvulla suurimmat muutokset valistuksessa koskivat naisten toimijuuden muutosta ja lääketieteen siirtymistä yhä vahvemmin auktoriteetiksi kirkon paikalle. Terveysoppaita julkaistiin huomattavasti enemmän naisille kuin miehille ja 1960-luvulta lähtien myös lasten ja miesten J@rgonia vol. 16, nro 31 (2018) ISSN 1459-305X Slutbäck, T. (2018). Mies kaatuu sinänsä kunniakkaasti. Psykoanalyyttinen luenta miesten terveysoppaista. J@rgonia, 16 (31). http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805302903 69 terveydestä huolehtimisesta on tullut naisten tehtävä (Mäki-Kuutti & Torkkola 2014, 40, 48). Miehille ja naisille kuuluvaa terveyskäytöstä määrittelevä terveysneuvonta voi olla ongelmallista; mikäli esimerkiksi hiljaa oireista kärsimistä pidetään miehelle sopivana toimintana, voi siitä tulla tavoiteltavaa. Työväenluokkaisten miesten terveyttä käsittelevissä keskusteluissa 1990-luvun lopulla avun hakemisen pitkittämistä pidettiin miehille kuuluvana käytöksenä (Hodgetts & Chamberlain 2002, 277–278). Ennakko-oletukset kritiikistä terveysalan ammattilaisten taholta, erityisesti naisellisina pidettyihin aiheisiin, kuten henkiseen hyvinvointiin, voivat olla yksi syy miesten vastahakoisuuteen hakea apua (Anstiss & Lyons 2014, 1368). Esimerkiksi osteoporoosin mieltäminen naisten sairaudeksi on viivyttänyt miesten avun hakemista, sekä saanut heidät salailemaan diagnoosiaan (Nielsen et al. 2011, 171–172). Lääkärit ja sairaanhoitajat voivat sekä kritisoida miespuolisten potilaidensa terveyskäyttäytymistä, kuten lääkärissäkäynnin välttelyä, että samaan aikaan pitää sitä huvittavana miehille kuuluvana piirteenä; ”kyllähän me tiedämme minkälaisia miehet ovat” (Seymour-Smith et al. 2002, 261–262). Artikkelin aineistona on kymmenen vuosina 1998–2010 julkaistua, miehelle suunnattua opaskirjaa. Valitsin aineistoksi suomalaisia, lääketieteelliseen tietoon pohjaavia terveyttä ja hyvinvointia käsitteleviä oppaita. Viime vuosikymmeninä miehille kirjoitettuja yleistajuisia hyvinvointioppaita on julkaistu harvakseltaan. Valitsemiani oppaita on yhä saatavilla kirjakaupoista ja kirjastoista. Pisin oppaista, Terve, mies! on 308-sivuinen ja lyhimmässä, Asiaa nuorelle miehelle -teoksessa, sivuja on 36. Keskimäärin oppaiden sivumäärä on noin 200. Oppaat voidaan jakaa viiteen kategoriaan; nuorten miesten elämäntaito-oppaat, vanhenevien miesten hyvinvointioppaat, laihdutus-, terveys- ja parisuhdeoppaat. Jokaisesta kategoriasta aineistossa on kaksi teosta. Nuorille miehille kirjoitetut teokset ovat Asiaa nuorelle miehelle (ANM 1998) ja Korkkari. Jokamiehen jännityslukemisto (KOR 2004). Vanheneville miehille on suunnattu Ikimies (IKI 2004) ja Miehen elämänkaari (ME 2004). Laihdutusoppaita ovat Suomalaisen miehen laihdutuskirja (SML 2000) ja Läski syö miestä (LSM 2009). Parisuhdetta käsitellään teoksissa Vetovoima ja rakkaus (VR 2010) sekä Parisuhteen huoltokirja (PH 2009) ja terveyttä oppaissa Terve, mies! (TM 2000) sekä Miesklinikka (MK 2008). Aineistoon viitatessani käytän jatkossa oppaista lyhenteitä. Oppaat on tarkoitettu laajalle kohderyhmälle: lihavalle miehelle (LSM 2009, 13), tavalliselle kadun tallaajalle (KOR 2004, 8) suomalaiselle miehelle ja hänen läheisilleen (MK 2008, 5) sekä sille joka haluaa ymmärtää toista sukupuolta (VR 2010, takakansi). Vaikka oppaiden teemoissa onkin eroja, ne perustelevat tarpeellisuuttaan samantyyppisillä diskursseilla. Oppaiden tarkoitus on parantaa miesten elämää käsittelemällä asioita, joihin mies ”törmää” huomatessaan olevansa ”muuttumassa mieheksi” (AMN 1998, 3). Miestä voidaan auttaa ”hahmottamaan ikääntymistään” ja ”ohjata hallittuun vanhenemiseen” (IKI 2004, 10) sekä herättää ”pohtimaan” hyvinvointiaan (TM 2000, 12). Oppaat kertovat lukijalle tarjoavansa tutkittuun lääketieteelliseen tietoon pohjaavia neuvoja henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. J@rgonia vol. 16, nro 31 (2018) ISSN 1459-305X Slutbäck, T. (2018). Mies kaatuu sinänsä kunniakkaasti. Psykoanalyyttinen luenta miesten terveysoppaista. J@rgonia, 16 (31). http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805302903 70 Oppaissa asiantuntijuutta perustellaan vetoamalla tuoreimpaan tutkimustietoon, viimeisimpiin näkemyksiin, lääketieteelliseen tietoon tai nimeämällä teoksen sisältö ”mieslääketieteeksi” (KOR 2004, 7–8; IKI 2004, takakansi; MK 2008, 5; TM 2000, 12). Miehen elämänkaari -teoksen kirjoittajaa kuvataan arvostetuksi lääkintäneuvokseksi (ME 2004, takakansi). Lääkäreiden kirjoittamia teoksia ovat myös Ikimies ja Miesklinikka. Korkkarin viidestä kirjoittajasta yksi on lääkäri. Suomalaisen miehen laihdutuskirjassa lääketieteellinen lähtökohta tuodaan esille teoksen tarkastaneen lääketieteen ja kirurgian tohtorin kirjoittamalla esipuheella, joka on nimetty otsikolla ”lausunto” (SML 2000, 6–8). Terve, miehessä! ei uskota yhdenkään lääkärin hallitsevan ”koko lääketieteen kenttää” vaan erilaisia sairauksia käsittelevien lukujen asiasisällön ovat tarkastaneet alan erikoislääkärit, dosentit tai professorit (TM 2000, 10–11). Oppaissa käytetään harvoin viitteitä. Asiat esitetään faktoina, jotka tiedämme ”tutkimusten” ja yleisen tietämyksen kautta ja joita ei tarvitse perustella. Oppaiden kirjoittajat eivät kerro puhuvansa minkään tieteenalan tai teorian näkökulmasta, eivätkä tuo esille lähteiden valintaperusteita, vaan suhde muihin teksteihin on implisiittinen (vrt. Karvonen 1995, 210). Kirjoittajilla on tietoa, jonka he jakavat lukijoille. Lääketieteen asiantuntija on myös mieheyden asiantuntija. Hyvinvointineuvontaan voi liittyä kaupallisia intressejä, kuten esimerkiksi läheisriippuvuusoppaisiin ja -koulutuksiin (Itäpuisto 2006, 133). Aineistoni oppaissa ei markkinoida tuotteita tai parannusmenetelmiä, vaan lukijaa kehotetaan kääntymään lääkärin tai terveyskeskuksen puoleen. Miesklinikka -teoksessa on mukana miesklinikka.com -sivustolla julkaistuja kysymyksiä ja vastauksia. Oppaassa lukijalle kerrotaan sivustolla olevista testeistä; ”tunnista mahdollinen testosteronin vajeesi” ja ”testaa sydänriskisi” (MK 2008, 58; 106). Myös eri alojen asiantuntijoiden Miesklinikka -palvelukokonaisuudesta ja ajan varaamisesta kerrotaan lyhyesti. Olennaisinta kuitenkin on kääntyminen lääketieteen asiantuntijoiden puoleen. Kirjoittajan mukaan yleislääkäri ”pystyy hoitamaan itsenäisesti valtaosan miehen terveyttä koskevista haasteista.” (MK 2008, 17.) Artikkelini ensimmäisessä analyysiluvussa käsittelen oppaiden kuvauksia suomalaisen miehen terveyskäyttäytymisestä ja käyttäytymiseen vaikuttavasta menneisyydestä. Toisen luvun aiheena on terveysneuvonnan kieli ja kolmannen luvun aiheina neuvonnan arvot, luonnollisuus ja kunnia. Artikkelissa nostan esille kaksi erilaista oppaissa esiintyvää puhetapaa: terveyttä ja hyvinvointia edistävän neuvontapuheen sekä sitä horjuttavan myyttejä, arvoja ja moraalikasvatusta sisältävän puheen. Ennen käsittelylukuja esittelen käyttämäni metodin ja käsitteet. Teoreettinen viitekehys, menetelmä ja käsitteet Maskuliinisuutta on terveystutkimuksissa pidetty riskinä miesten terveydelle 1980- luvulta lähtien (Pietilä 2008, 24–25). Maskuliinisuuteen on liitetty erilaisia normeja ja käytäntöjä, joiden vuoksi osa miehistä vastustaa terveysneuvoja ja heillä on epäterveellisiä elämäntapoja (ks. esim. Bunn et al. 2016; Valkonen & Lindfors 2012; de Visser & McDonnell 2013). Tässä käsitteessä tai sen esitetyissä vaikutuksissa miehen terveyteen ei ole juurikaan tapahtunut muutoksia. (Pietilä 2008, 28.) Maskuliinisuuden kielteisiä terveysvaikutuksia korostaneissa terveystutkimuksissa J@rgonia vol. 16, nro 31 (2018) ISSN 1459-305X Slutbäck, T. (2018). Mies kaatuu sinänsä kunniakkaasti. Psykoanalyyttinen luenta miesten terveysoppaista. J@rgonia, 16 (31). http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805302903 71 aineiston ulkopuolelta mukaan otettua maskuliinisuuskäsitettä ei usein ole myöskään tarkasteltu kriittisesti (Pietilä 2009, 173). Käsitettä käytetäänkin hyvin erilaisissa yhteyksissä. Samassa tutkimuksessa termiä voidaan käyttää kuvaamaan niin haastateltujen palomiesten kehoa kuin identiteettiäkin (O'Brien et al. 2005, 513–514). Myös tilasta voidaan puhua maskuliinisena. Miehille suunnattua, jalkapallojoukkueiden kanssa yhteistyössä järjestettyä painonhallintaohjelmaa käsittelevässä tutkimuksessa joukkueiden kotikenttiä kuvataan maskuliiniseksi alueeksi (Hunt et al. 2003, 62). Maskuliinisina pidetään miesten epäterveellisiä tapoja, kuten runsasta alkoholinkäyttöä, mutta myös terveellisiä tapoja, kuten itsekontrollia (Sloan et al. 2010). Kun terveyskäyttäytymistä analysoidaan konstruktionistisesta maskuliinisuuden näkökulmasta, pelkistyvät henkilökohtaiset valinnat, teot ja tekemättä jättämiset maskuliinisuuden syyksi ja/tai esittämiseksi. Joissain maskuliinisuuden ja miesten terveyskäyttäytymisen yhteyksiä käsittelevissä tutkimuksissa on tutkittavien miesten ”maskuliinisuusaste” määritelty siten, että he ovat vastanneet erilaisiin väittämiin miehistä ja miesten käytöksestä (esim. Mahalik et al. 2007). Maskuliinisuutta mitataan muun muassa arvoja, miehille sopivaa käytöstä ja sukupuolirooleja käsittelevillä väitteillä. Voidaan kuitenkin kysyä, onko 1980-luvulla luotu maskuliinisuutta mittaava kysymyspatteristo (ks. esim. Himmelstein & Sanchez 2015) yhä käyttökelpoinen tai voidaanko näin saatuja tuloksia käyttää tutkittaessa toisenlaisissa kulttuureissa eläviä miehiä. Isyyttä väitöskirjassaan tutkinut Ilana Aalto on kuvannut vaikeasti tulkittavan maskuliinisuuskäsitteen ongelmia, kuten käsitteen käyttöä ilman tarkkaa määritelmää, tai sen historiaa pohtimatta. Aalto on todennut käsitteen myös tuottavan helposti kehäpäätelmiä, eikä hän tutkimuksessaan tarkastele isyyttä käsitteleviä tekstejä maskuliinisuuden näkökulmasta. (Aalto 2012, 26–27.) Välttääkseni ennalta annettujen tulkintakehysten ja merkitysten käyttöä, olen tarkoituksella itsekin irrottanut oman lähestymistapani maskuliinisuuden tutkimuksesta. Sen sijaan, että kuvailisin aineiston pohjalta uuden kopion, jäljenteen, maskuliinisuudesta tai sen oletetuista vaikutuksista, analysoin niitä ominaisuuksia ja kytköksiä, joita oppaiden mukaan miehellä on (vrt. Deleuze & Guattari 1988 [1980], 12–16). Analysoimani oppaat ottavat lähtökohdakseen suomalaisen miehen, jonka elämäntapoihin vaikuttavat menneisyys, kulttuuri ja arvot. Tätä taustaa vasten terveysneuvontaa voi tarkastella osana niitä rakenteita, joissa se on syntynyt ja joissa sitä luetaan. Kristevalainen psykoanalyyttinen luenta avaa tekstien kannattelemaa ja tuottamaa kulttuuriperinnöllistynyttä terveyspuhetta. Tässä artikkelissa kulttuuriperintö ymmärretään Anna Sivulan (2015) esittämällä tavalla prosessiksi, jossa kehyskertomuksella on aineetonta ja aineellista kohdetta merkityksellistävä ja kulttuuriperinnön omaksumista katalysoiva rooli. Tilan, prosessin, analyysiin tarvitaan teoria, jossa teksti ymmärretään tapahtumana ja kehkeytymisenä (Stewen 1991, 130). Käyttämäni kristevalainen psykoanalyyttinen tekstianalyysi on enemmänkin lukutapa kuin metodi. Leraillez (1995, 130) on kuvannut sitä ”pinnanalaisiin virtauksiin” keskittymiseksi. Olennaisimmat käsitteet ovat semioottinen ja symbolinen, jotka J@rgonia vol. 16, nro 31 (2018) ISSN 1459-305X Slutbäck, T. (2018). Mies kaatuu sinänsä kunniakkaasti. Psykoanalyyttinen luenta miesten terveysoppaista. J@rgonia, 16 (31). http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805302903 72 tekstissä ilmenevät genotekstinä ja fenotekstinä. Psykoanalyytikko Pirkko Siltala kutsuu semioottista tasoa ruumiin merkkikieleksi ja kuvaa, miten tätä varhaista vaihetta hallitsee äidin ruumis, jossa aistimukset, kosketukset, rytmi, äänet ja hajut rytmittyvät (Siltala P. 2007, 2006 ja 2011, 225–226). Siirryttäessä semioottisesta, esikielellisestä, kieleen ja kulttuuriin, symboliseen, nämä aistimukset näkyvät puheessa ja tekstissä kieliopin sekä tekstin rakenteen murtumina ja sävyinä (Siltala P. 2011, 226 ja 2006, 334–335). Symbolinen, johon kuuluvat kielen logiikka, kielioppi ja kulttuuriset rakenteet, pitää huolta siitä että kielellä on rakenne. Symbolinen myös mahdollistaa kommunikaation. (Siltala P. 2006, 335; Stewen 1991, 132.) Kielessä symbolista vastaa fenoteksti ja semioottista genoteksti. Stewen (1991) on kutsunut fenotekstiä ilmitekstiksi ja genotekstiä piilotekstiksi. Fenoteksti on kielen rakenne, joka palvelee kommunikaatiota, ja tottelee sen sääntöjä (Kristeva 1984 [1974], 87). Aineistoni oppaissa fenotekstiä on asiateksti, se puhumisen tapa, jolla välitetään tieteeseen pohjaava, veriarvoista, mitattavista painoista ja ympärysmitoista sekä riskeistä kertova informaatio. Genoteksti, piiloteksti, ei ole yhtä yksinkertaisesti toimiva taso. Genotekstissä on ainesta vieteistä ja ruumiillisuudesta (Kristeva 1993 [1975], 103). Genoteksti ei ole kielitieteellinen käsite vaan prosessi, joka tuo tekstiin selkeyden rikkovaa semioottisesta nousevaa ainesta. Tämä voi ilmentyä rytmeinä, alkusointuina, sanaleikkeinä tai aukkoina, kieliopin sääntöjen murtumina tai fenotekstin järkeenkäyvän sisällön häiriintymisinä (Kristeva 1993 [1975], 67 ja 1984 [1974], 86–87; Smith 1998, 22; Cameron 1996, 209). Genotekstiä tutkimusaineistossani ovat muun muassa kielikuvat, toistot ja muu poeettinen, virallisesta neuvontapuheesta poikkeava, kieli. Teksti tarvitsee genotekstiä elävöityäkseen, ollakseen jotain muuta kuin puhdasta asiatekstiä. Pirkko Sammallahden (2006, 11) mukaan pelkkä fenoteksti olisi ”kuivaa kuin bussiaikataulu”. Semioottista tarvitaan tuomaan tekstiin tunnelmaa ja intuitiivisia assosiaatioita (mt, 11). Pelkkä genoteksti ilman asiatekstiä olisi psykoottista puhetta vailla merkityksiä. Tieteellinen teksti taas pyrkii pitämään semioottisen osuuden mahdollisimman pienenä. Semioottinen aines on kielessä tärkeää, joten fenoteksti kestää sen tunkeutumisen, ja kieli säilyy yhä ymmärrettävänä. Koska subjekti on aina osa semioottista ja symbolista, on kielessä jota puhumme ja kirjoitamme aina läsnä molemmat tasot ja niitä molempia tarvitaan merkityksen tuottamiseen. (Kristeva 1984 [1974], 24; 87–88; 95–97). Olen valinnut lukutavakseni kristevalaisen psykoanalyyttisen luennan, koska se soveltuu oppaiden kahden tekstitason, tutkittuun tieteelliseen tietoon perustuvaksi kuvatun neuvonnan, ja sen läpi kurottavien arvojen, lukemiseen. Psykoanalyyttinen tutkimus on yksi tapa tutkia tekstien epäyhtenäisyyksiä ja katkoksia (Siltala J. 1999, 19). Epäyhtenäisyydet, murtumat, ja niiden tulkinta voidaan nähdä postmodernina reaktiona, jossa kyseenalaistetaan niin pysyviä (sukupuoli-) identiteettejä kuin valistuksen projektejakin (Karkulehto 2011, 62; Ollila 2001, 83). Henkilökohtaisen ja kollektiivisen historian tiedostamaton, puhumaton ja lausumaton tulee esiin kielessä ja hiljaisuudessa (Smith 1998, 96). Minulle psykoanalyyttinen luenta on ensisijaisesti poststrukturalistista, alitajunnan, kielen, kulttuurin ja historian muodostamaa subjektia ymmärtävää. Olen kiinnostunut kielen kerroksista, murtumista, risteyskohdista ja tasoista. Kristevalainen analyysi yhdistää ruumiillisuuden tekstiin; terveys on myös J@rgonia vol. 16, nro 31 (2018) ISSN 1459-305X Slutbäck, T. (2018). Mies kaatuu sinänsä kunniakkaasti. Psykoanalyyttinen luenta miesten terveysoppaista. J@rgonia, 16 (31). http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805302903 73 ruumiillisesti koettua. Maailman terveysjärjestön (WHO) Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälisessä luokituksessa (ICF 2004 [2001]) otetaan ruumiillisen terveyden lisäksi huomioon muun muassa päivittäisistä rutiineista suoriutuminen ja itsestä huolehtiminen. Luokitusta on käytetty pohjana terveydenhuollossa käytettävissä elämänlaadun mittareissa (Seppälä 2017, 16). Oppaissa terveyttä ei määritellä sairauden poissaoloksi, vaan siihen yhdistyy mahdollisimman hyvän (fyysisen) toimintakyvyn säilyttäminen. Miehinen terveyskäyttäytyminen Suomalainen mies vaikuttaa olevan uhanalainen laji, joka terveysprojekteista huolimatta kuolee sydäninfarktiin, sairastuu diabetekseen tai tappaa itsensä. Vastauksia on haettu geeneistä, kasvatuksesta ja myös seksuaaliterveyden saralta. (MK 2008, 15.) Esimerkiksi näin oppaissa kerrotaan siitä miten suomalainen mies terveysneuvonnasta huolimatta sairastuu elämäntapojensa seurauksena ja kuolee ennenaikaisesti. Väite toistuu monessa oppaassa faktana, joka ei tarvitse perusteluja tai tarkempia selityksiä. Miehet ovat itsepäisiä, he eivät ole kiinnostuneita huolehtimaan itsestään, ja heitä on vaikea suostutella kiinnostumaan terveydestä (vrt. Gough 2006, 2481). Lukijan odotetaan jakavan näkemys ”miehet ovat tunnetusti naisia sairaampia” (PH 2009, 23). Oppaissa esitetään usein samat väitteet kuin tutkimuksissa ja mediassa; miehet ovat ”maskuliinisuuden” vuoksi alttiita tietyille terveysongelmille, eivätkä he juurikaan tee mitään pitääkseen huolta terveydestään (Gough 2006, 2477). Terveystietoinen nuori mies saattaa kantaa huolta ”ulkonäöstään, miehisyydestään ja sukuelimistään” (MK 2008, 15). Vaikka mies ei enää olisikaan perinteisen mieskuvan vanki, vaikuttaa miehisyys silti hänen terveyskäyttäytymiseensä ja on yksi hänen merkittävimmistä terveyteen liittyvistä huolistaan. Mies ei samaan aikaan voi olla perinteinen mies ja pitää huolta terveydestään, vaan toiminnan muuttaminen vaatii kokonaan uuden suhtautumisen miehisyyteen. Perinteinen ja terveystietoinen mies on mahdoton yhdistelmä; miehen on muututtava miehenä, jos hän alkaa huolehtia itsestään paremmin. Mies! Olet maailman huonoin potilas. Kaadut mielummin saappaat jalassa, kuin menet ajoissa lääkäriin. (TM 2000, 13.) Terveysoppaassa miehen määrittely maailman huonoimmaksi potilaaksi, ja miehen puhuttelu, kutsuminen, voidaan tehdä samassa yhteydessä. Näin ei jää tilaa tulkinnoille tai muutoksille. Niin kirjoittaja kuin lukijatkin tietävät, että asia on juuri tällä tavalla. Esittämällä, että ”[m]iehiset elintavat ja ruoka eivät ole hyväksi miehelle, jos hän haluaa olla terve ja elää pitkään,” lukijalle kerrotaan, että on olemassa vain J@rgonia vol. 16, nro 31 (2018) ISSN 1459-305X Slutbäck, T. (2018). Mies kaatuu sinänsä kunniakkaasti. Psykoanalyyttinen luenta miesten terveysoppaista. J@rgonia, 16 (31). http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805302903 74 yhdenlaisia miehisiä elintapoja ja tietyntyyppistä miehistä ruokaa. Mies voidaan määritellä yksinkertaiseksi ja yksinkertaisesti. Geneerisen preesensin käyttäminen lisää lauseiden väitteiden yleistettävyyttä (Rantalainen 1991, 129). Usein miehistä puhutaankin yksikössä; ”mies on toiminnallinen” (MK 2008, 15). Huoltokirjamainen puhe korostaa oppaiden neuvojen tarkkuutta, laajuutta ja miesten homogeenisyyttä. Miehiä puhutellaan yhtenäisenä ryhmänä myös 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun puolivälissä ilmestyneissä Men's Health -lehdissä. (Toerien & Durrheim 2001, 40; Crawshaw 2007, 1608.) Koska on olemassa vain yhdenlaista maskuliinisuutta, ja yhdenlainen tapa olla mies, voidaan terveyskontekstissa puhua miehistä samanlaisina (Gough 2006, 2481). Miesten terveysvalistus voidaan näin suunnata ryhmälle samanlaisia ihmisiä – ei yksilöille. Miehen voima ja sietokyky kääntyvät miestä itseään vastaan, kun oireiden takia hakeudutaan hoitoon liian myöhään (IKI 2004, 10). Kun puhutaan miesten lyhyemmästä eliniästä, kerrotaan heidän tahallisesti pitkittävän lääkärille menoa. Yksiselitteisiä syitä miesten lyhyemmälle eliniälle ei esitetä, koska ”vasta arvaillaan” miksi miehet kuolevat nuorempina kuin naiset (IKI 2004, 10). Mahdollisiksi syiksi mainitaan biologian (MK 2008, 15) lisäksi ”äijäkulttuuri” (MK 2008, 15), miehen roolit ja miehekkyyden vaatimukset, (PH 2009, 23) sekä asenteet terveyttä kohtaan tai valitut elämäntavat (IKI 2004, 10). Mies kaatuu mieluummin saappaat jalassa kuin menee ajoissa lääkäriin (TM 2000, 13). Tällaisilla sanavalinnoilla miehet asetetaan positioon, jossa yhteiskunta, miehille asetetut vaatimukset ja kulttuuri ovat osittain syyllisiä heidän elämäntapoihinsa. Toisaalta elämäntavat voivat olla miehen itsensä valitsemia. Mies on ”haavoittuva” ”asenteidensa ja perinteidensä takia” (ME 2004, 182). Elämäntapojen taustalla on siis kulttuurin ja yhteiskunnan lisäksi jotain menneisyydestä nousevaa. Tähän perittyyn ja monumentalisoimalla nykykulttuurin aktiiviseksi rakenneosaksi tuotettuun menneisyyden jäänteeseen kannattaa kohdistaa avoimia kysymyksiä. Menneisyyspuhe ei sisällä vuosilukuja tai aikakausia, vaan se on myyttistä, mutta silti tunnistettavaa esi-isien aikaa, elämää ennen kyliä ja kaupunkeja (vrt. Kristeva 1993 [1976], 131–132). Oppaissa kaukaisin maininta on ihmissuvun kuusimiljoonainen historia, jonka aikana miehet ovat tottuneet liikkumaan ”laumoissa” (IKI 2004, 125). Nykyihminen on jalostunut luonnonvalinnan tuloksena, jossa heikot alkuihmiset ”tuhoutuivat” ja vain vahvimmat selvisivät (ME 2004, 10). Miehet, ”fyysisesti vahvempi sukupuoli”, puolustivat heimoa vihollisilta (VR 2010, 60). Pitkän kehityshistoriansa aikana mies on oppinut elämään ryhmän jäsenenä sekä osana metsästävää ja taistelevaa joukkoa (IKI 2004, 117). Metsästyksen runokielessä toimija jää lauseesta pois; ”ryhmissä on liikuttu”, ”ei paljoa puhuttu” ja ”ruokailtu kunnes nälkä on poistunut” (ME 2004, 195). Samanlaista runollista kieltä ja mielikuvaa menneisyyden elämästä on löydettävissä Lapista kertovassa kaunokirjallisuudessa. ”On kaatunut miehiä ja on kostettu kaatuneet. Hiljaisuudessa on nämä mieskohtaiset tai pienten ryhmien väliset kamppailut selvitetty, ja tätä varten on vuosisatojen J@rgonia vol. 16, nro 31 (2018) ISSN 1459-305X Slutbäck, T. (2018). Mies kaatuu sinänsä kunniakkaasti. Psykoanalyyttinen luenta miesten terveysoppaista. J@rgonia, 16 (31). http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805302903 75 kuluessa muodostunut molemmin puolin rajaa hyväksytty, kirjoittamaton laki, korpilaki.” (Lehtola 1998, 235 > Wallenius 1933.) Tässä Lehtolan (mt, 235) analysoimassa kirjallisuudessa kamppailu henkiinjäämisestä on sosiaalidarvinistisesti sävyttynyttä, miehistä selviytymistaistelua. Terveysoppaissa metsästäjien elämää ei kuvata pelkästään kamppailuna, vaan myös yhteytenä luontoon – ja sitä kautta omaan itseen: Hämärtyvinä ja pimeinä iltoina on istuttu nuotiolla. […] Tultu toimeen oman minän ja ympäröivän luonnon kanssa puhumatta ja ääneti. (ME 2004, 195.) Arktista perua olevat miehet (ME 2004, 195), pohjoinen rotu (IKI 2004, 14), olivat ennen kaikkea metsästäjiä. Mies metsästi ja kalasti naisen pysyessä ”kotipiirissä” keräämässä ”kasveja ravinnon lisäksi” (ME 2004, 30). Liha, miehen hankkima saalis, oli ravintoa. Miehet kilpailivat statuksesta, ja naiset muodostivat ”yhteisöjä”, joissa jaettiin perinteitä, kuten kasvien käytön ”salaisuuksia” (VR 2010, 60). Näin lihasta tehdään oikeaa ravintoa ja ”kasveista” jotakin naiskulttuuriin liittyvää ja mystistä. Miesten haluttomuutta syödä terveellisesti onkin mediassa selitetty sen pitämisellä epämaskuliinisena, naisten tapana (Gough 2007, 335). Turkiksien ja ”metsän riistan” hankkiminen oli miehinen tehtävä. Tämä tehtiin yksin tai ”korkeintaan muutaman miehen ryhmissä”. (ME 2004, 195.) Itsenäisyys, itsemääräämisoikeus ja työn kautta saavutetun arvostuksen tärkeys korostuvat kerrottaessa, miten miehille on ”kautta aikojen” asetettu ”yhteiskunnallisia pyrkimyksiä” heijastelevia ihanteita (PH 2009, 22). Oppaissa yhteisesti jaettu tulkinta menneisyydestä punotaan osaksi lukijalle tarjottavaa identiteettiä, ja menneestä elämäntavasta tulee ihannoitava, ideaali ja luonnollinen. Metsästäjistä puhuttaessa ei mainita minkäänlaisia terveysongelmia tai eliniänodotuksia. Niillä ei ole merkitystä. Sata vuotta sitten suurimmalle osalle suomalaisia elämä oli hyvin yksinkertaista (IKI 2004, 13). Alkuyhteiskunta, maa-metsätalousyhteiskunta, oli miehen kannalta terve ja selkeä (ME 2004, 125). Menneisyyden elämä maataloilla ja kylissä kuvataan yhä miehelle terveellisenä ja helppona, selkeänä. Vaikka aikaa kuvataan työnteon kautta, on toimijana kuvauksissa vapaa mies; ”jopa torpparit kulkivat omalla maallaan” (ME 2004, 126). Keskiössä ei ole enää metsästäminen, vaan työnteko. Lapsena tehtiin ”tuvan askareet” ja ”mentiin isän kanssa tukkimetsään” (IKI 2004, 13). Työtä tehtiin ”niin kauan kuin jaksettiin” ja J@rgonia vol. 16, nro 31 (2018) ISSN 1459-305X Slutbäck, T. (2018). Mies kaatuu sinänsä kunniakkaasti. Psykoanalyyttinen luenta miesten terveysoppaista. J@rgonia, 16 (31). http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805302903 82 Suomalaisella on ainutkertainen, syntyessä saatu etuoikeus: hiljaisen yksinolon ja mietiskelyn, meditaation, paikka, temppeli – luontomme kaikkina vuoden aikoina. Miehet! Käyttäkäämme ja hyödyntäkäämme tätä! (ME 2004, 200.) Suomalaiselle miehelle luonto on yksi tyypillisimmistä virkistyksenlähteistä (KOR 2004, 26). Feminiinisen ja luonnon yhdistävä, länsimaisen luontosuhteen sukupuolittunut puhetapa, mahdollistaa eläimiin liittyvien piirteiden yhdistämisen naisiin (Rojola 2013, 232). Miesten luontoon yhdistäminen ei tee heistä eläimellisiä tai ihmistä alempia, vaan päinvastoin, henkistää heidät. Vaikka miehellä on hirvi- ja kalaporukoita (KOR 2004, 74), luonto on ennen kaikkea yksinäisyyttä, hiljaisuutta ja mietiskelyä varten (ME 2004, 197–200). Laiturilla, veneessä tai ”takkatulen ääressä” mies keskustelee itsensä kanssa ja tutustuu itseensä. Pilkillä ”kairan reikään tuijottaen” tai ”erämaita samoillen” mies ”mietiskelee, keskustelee itsensä kanssa” sekä ”tekee oman minänsä kanssa sovinnon”. (ME 2004, 197–198.) Miehen sisäiset ristiriidat ja ongelmat on mahdollista ratkaista luonnossa – ilman muiden apua. Ongelmana nyky-yhteiskunnassa on toimintaympäristö, joka ei mahdollista stressin laukeamista ”luonnollisella tavalla”. Mammutteja metsästänyt luolamies ”selätti stressinsä nuijallaan”, mutta nykymiehellä ei ole tätä mahdollisuutta. Stressireaktio nykymiehellä ja luolamiehellä on ”sama”, mutta sisätöitä tekevän, ”budjetin raameissa” tasapainoilevan miehen stressi ”kanavoituu ruokaan, viinaan ja lihomiseen”. (MK 2008, 60.) Moderni ympäristö aiheuttaa miehelle ongelmia. Mies sopii ruumiillisesti ja henkisesti luontoon paremmin kuin moderniin yhteiskuntaan ja kaupunkiin. Kehäpäätelmäisesti luonnossa mies toimii periaatteiden ja arvojen mukaan, ja koska ne tulevat sisältäpäin, ovat ne luonnollisia ja oikein. Pyrittäessä vaikuttamaan miehen elintapoihin, vedotaan miehen väitettyyn haluun olla mies ja kunniakas esimerkiksi kertomalla, että miehen perusominaisuuksiin kuuluu ”kyky tehdä päätöksiä” (MK 2008, 14). Näin ollen tupakoinnin lopettamiseen kannustetaan sanomalla ”Mies! Jos poltat, ole mies ja lopeta!” (TM 2000, 152). Miehistymispuheen (engl. ”man up”) käyttäminen terveysvalistuksessa voi vahvistaa haitallisia sukupuolikäsityksiä (Fleming et al. 2014, 1032). Laihduttamiseenkin oppaissa liitetään miehistymiseen yhdistettäviä arvoja. Elämäntapojen muutos ei johda laihtumiseen ilman vahvaa arvopäätöstä (MK 2008, 63). Itsestään on otettava vastuu ennen kuin ”laihdutusprosessi” voi alkaa (LSM 2009, 32), sillä ilman riittävää tahdonvoimaa irtautuminen ”lihavuuskierteestä” on vaikeaa (SML 2000, 90). Lihavuus on merkki heikkotahtoisuudesta (LSM 2009, 8) ja ”uskottavuuskysymys” (SML 2000, 62), koska monet alkavat lihavan ihmisen nähdessään pohtia ”mikähän miehessä on vikana”; johtuuko ylipaino sairaudesta, siitä ettei mies urheile vai ehkä siitä että mies juo (SML 2000, 63). Toisen arvostelevassa katseessa tai ajatuksissa ei oppaassa nähdä mitään väärää, mikä korostuu siinä, että muut kysyvät näitä mielessään ”vilpittömästi” (SML 2000, 62–63). Olennaista laihdutusoppaissa ei ole J@rgonia vol. 16, nro 31 (2018) ISSN 1459-305X Slutbäck, T. (2018). Mies kaatuu sinänsä kunniakkaasti. Psykoanalyyttinen luenta miesten terveysoppaista. J@rgonia, 16 (31). http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805302903 83 miehen hyvinvointi, eikä se, onko miehen juominen tai liikunnanharrastaminen terveellä tolalla, vaan muiden ihmisten käsitykset näistä – ja samalla muiden käsitykset miehestä itsestään. Toisen huomiot ja tulkinnat miehestä ilmenevät miehen elämässä käytännössä; työmarkkinoilla, ystävyyssuhteissa ja naisten huomiota tavoiteltaessa (SML 2000, 63). Ongelmaksi ei oppaissa esitetä muiden käsityksiä, vaan miehen lihavuutta. Kun mies on laihduttanut, lapset eivät ”häpeä ylipainoista isää”, vaimo ”on tyytyväinen” ja näin ”parisuhdekin paranee”. Laihtumisen jälkeen naiset alkavat hymyillä, työkavereilta saa ”ihailevia katseita” ja pomolta ”ystävällisiä sanoja”. Näissä laihtumista seuraavissa asioissa ”pitäisi olla ihan tarpeeksi motivaatiota tavalliselle suomalaiselle juntille muutaman kilon laihduttamiseen”. (SML 2000, 91.) Kirjoittaja on oletettavasti yrittänyt luoda kirjoituksellaan motivaatiota laihduttavalla miehelle. Nämä kannusteet ovat kuitenkin toisiin ihmisiin liittyviä. Laihduttaminen ei siis ole parempien elämäntapojen hankkimista tai vakiinnuttamista, vaan tulemista kunniakkaammaksi ja miehekkäämmäksi toisen silmissä. Miehen terveydestä saadaankin suurin hyöty silloin, kun mies tekee työtä. Sitä tehdään kunnian vuoksi. Työelämä on ”miehen tärkeintä maailmaa” (IKI 2004, 10). Yhteiskuntamme ”perusarvoihin” kuuluu (esi-)vanhempien kunnioittaminen ja ”työn arvostus” (ME 2004, 27). Käsitys kansasta homogeenisena työvoimana on tuttu jo topeliaanisesta diskurssista (Rantanen 1994, 21). Työnteko ei ole (avio-)miehen velvollisuus vain perheen elättämiseksi, vaan työllä itsellään on arvo; se on siveellistä ja hyödyllistä toimintaa. Työ on miehen velvollisuus ja miehuuden tukipylväs, selviää Räisäsen (1995, 96–97) vuosina 1865–1920 julkaistuja avioliitto-, kotitalous- ja terveysoppaita käsitelleestä tutkimuksesta. Samoin kuin vanhemmat, vuosina 1893– 1981 julkaistut, terveysoppaat ovat valmentaneet naisia ”selviämään vastuustaan vaimona ja äitinä” (Mäki-Kuutti & Torkkola 2014, 41), ohjaavat analysoimani oppaat miehiä kunniallisiksi työmiehiksi. Koska elinikä on pidentynyt, voi mies jäädä työttömäksi tai eläkkeelle, ”[t]oive siitä, että saisi kuolla saappaat jalassa, ei enää toteudu” (IKI 2004, 10). Mies on kuin puu, joka kaadetaan tai jonka myrsky kaataa. Yksilöä tärkeämpää on että ”laji on ja säilyy” parempana ja kehittyneempänä. (ME 2004, 214.) Tällöin miesrotu jalostuu kun heikommat karsiutuvat. Yksi oppaista päättyy Eino Leinon Talvilauluun, joka on ”hyvä loppu työntä tehneelle ja taistelunsa taistelleelle miehelle” (ME 2004, 217). Liioittelulla, sanonnoilla ja määrittelemättömään menneeseen aikaan viittaamalla työn ääreen kuoleminen yhdistetään juuri miehiin. Miehet kuolevat keski-ikäisenä, mutta työn ääreen – kunniakkaasti. Rukoile ja tee työtä on kehotus, jota miljoonat miehet ovat vuosisatojen ajan noudattaneet. Monet heistä kuolivat kunniakkaasti työnsä ääreen. (IKI 2004, 83.) J@rgonia vol. 16, nro 31 (2018) ISSN 1459-305X Slutbäck, T. (2018). Mies kaatuu sinänsä kunniakkaasti. Psykoanalyyttinen luenta miesten terveysoppaista. J@rgonia, 16 (31). http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805302903 84 Jos elää niin kuin suomalaisella miehellä on taipumus elää, valittamatta, hammasta purren ja verta sylkien viimeiseen asti, pää tai ruumis ei enää kestä. Mies kaatuu sinänsä kunniakkaasti, saappaat jalassa, mutta jo keski-ikäisenä. (TM 2000, 75.) Johtopäätökset Olen analysoinut artikkelissani suomalaisille miehille suunnattua terveys- ja hyvinvointineuvontaa, ja sen olettamaa miehisen terveyskäyttäytymisen kulttuuriperintöä. Olen tehnyt psykoanalyyttisella luennalla näkyväksi, että neuvonnan keskiössä on käsitys perinteisestä miehestä ja ”miehisistä elämäntavoista”. Tähän miehisyyteen ei kuulu omien elämäntapojen tai hyvinvoinnin pohtiminen. Oppaissa ei reflektoida historian-, kulttuurin- tai kulttuuriperinnöntutkimuksellista asiantuntemusta tai perustella menneisyyttä koskevia tulkintaehdotuksia. Menneisyys, ja sen mieheen jättämät aineelliset ja aineettomat jäljet, esitetään oppaissa samanlaisella varmuudella kuin lääketieteelliset neuvotkin. Tässä kehyskertomuksessa menneisyydestä tiedämme, mikä on miehen paikka yhteiskunnassa ja maailmassa. Puhe menneisyydestä tehdystä tulkinnasta ”tosiasiana” ja yleisesti tiedettynä korostaa sen luonnetta faktana, ei tulkintana. Historiallisten väitteiden totuudellisuuden pohtimisen sijaan olen lukenut oppaissa tehtyjä tulkintoja menneisyyden vaikutuksista nykymiehen elämäntapoihin. Terveysneuvonnan kulttuuriperinnön kehyskertomuksena näyttäytyy reflektoimaton kansallinen historia. Myyttinen menneisyys selittää miehen arvoja, tapoja ja ongelmia. Elämäntavat eivät näissä teksteissä näyttäydy henkilökohtaisina valintoina, vaan pakottavina, tai ainakin vaikeasti murrettavissa olevina, tulkintoina ymmärretystä kansallisesta kulttuuriperinnöstä. Terveysneuvontapuheen lukijalle tarjoamat identiteettityökalut, kuten menneisyys, sieltä periytyvät tavat ja arvot sekä niiden vaikutukset miehiin annetaan valmiina. Lukija ei voi itse valita, miten käyttää elämäntapoihin liittyvää kulttuuriperintöä terveysidentiteettinsä rakentamiseen. Miehiin liitettävät lihansyönti, kaipuu luontoon sekä selviytymisen ja pärjäämisen eetos ovat kirjoittajien tulkintojen tuloksia. Nämä terveysoppaissa tehdyt tulkinnat antavat muodon kulttuuriperintöyhteisön jäseneksi kiinnitetyn miehen (terveys-) identiteettiä reunustavalle kehyskertomukselle. Oppaat tarjoavat miehelle työstettäväksi valmista terveysidentiteettiä, jossa ruumis on huollettavissa ja korjattavissa oleva kone: mittaamisen kohteena oleva työmiehen ruumis. Psykoanalyyttinen luenta osoittaa, että oppaissa esitetty miehisyys sijaitsee mitattavassa ruumiissa, jota mies ei itse koe. Miesruumis määritellään mittaamalla ja punnitsemalla oikean- tai vääränlaiseksi. Näissä oppaissa lisääntyminen on yhteydessä miehiseen olemukseen, ja lääkäri esiintyy asiantuntijana, joka osaa nähdä oikeat ja normaalit ”miehisyyden merkit”. Miehestä puhutaan koneena ja polttoainetta tarvitsevana moottorina. Koneruumis on pidettävä kunnossa, jotta kunniallinen työnteko olisi mahdollista. Kykeneminen työntekoon kuvataan yhdeksi tärkeimmistä asioista miehen elämässä. Suoriutumisen uhkana ovat hallinnan menettäminen ja epävarmuuden tunteet. Näistä tunteista ja arvoista puhutaan vain poeettisella kielellä. J@rgonia vol. 16, nro 31 (2018) ISSN 1459-305X Slutbäck, T. (2018). Mies kaatuu sinänsä kunniakkaasti. Psykoanalyyttinen luenta miesten terveysoppaista. J@rgonia, 16 (31). http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805302903 85 Arvoja liitetään myös laihduttamiseen. Luonnollisuuden tärkeys tulee näkyvästi esille ravinnosta ja laihduttamisesta, harrastuksista sekä elinympäristöstä puhuttaessa. Puhdas ja luonnollinen ruoka auttaa laihtumaan. Luonnossa ja maalla mies voi olla oma itsensä, toisin kuin yhteiskunnan luomien vaatimusten paineessa. Miehisen kunnian ja työnteon arvoa rakennetaan sekä myyttiseen menneisyyteen vedoten että esittämällä ne rinnakkaisena moderneille arvoille, epäluonnolliselle kaupunkielämälle ja epäterveelliselle nyky-yhteiskunnalle. Lopputulema on, että terveysoppaiden kannattelema kulttuuriperintö ei edistä miehen terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien puhetapojen monipuolistumista. Mies on terveysoppaissa biologian ja menneisyyden tuotos. Mieheltä on viety sekä omien tietoisten että tiedostamattomien tekojensa määrittely. Ennakkoasenteisiin, kokemuksellisuuden huomiotta jättämiseen ja arvoihin sekä menneisyyteen vetoaviin diskursseihin pohjaava terveys- ja hyvinvointineuvonta ei myöskään huomioi miesten heterogeenisyyttä. Onneksi kulttuuriperintö on kuitenkin prosessi, jota voi muuttaa vaihtamalla kehyskertomusta, muuttamalla omaksumisen tapoja ja valitsemalla merkityksellistettäviksi uusia menneisyyden jäänteitä. Miten olisi mahdollista valjastaa kulttuuriperintöprosesseja miesten terveysneuvonnan palvelukseen tavalla, joka tukisi miesten omaehtoista identiteettityötä? Miehisten elämäntapojen kuvauksien dekonstruktio ja monipuolistaminen olisivat olennaisia toimia miesten terveyden edistämiseksi ja useampiin kohderyhmiin vetoamiseksi. Filosofian maisteri Taru Slutbäck on tohtorikoulutettavana Turun yliopistossa ja tekee väitöskirjaa miehille suunnatusta hyvinvointineuvonnasta ja miehisestä terveyskulttuurista. Tutkimusaineisto Aalto, Otto. 2000. Suomalaisen miehen laihdutuskirja. Tosi mies laihtuu – vaan ei kuihdu. Jyväskylä; Helsinki: Gummerus. (SML) Cacciatore, Raisa, Samuli Koiso-Kanttila, Erja Korteniemi-Poikela, Juha Ryynänen & Antti Ryynänen. 2004. Korkkari. Jokamiehen jännityslukemisto. Helsinki: Tammi. (KOR) Dunderfelt, Tony. 2010. Vetovoima ja rakkaus. Helsinki: Dialogia. (VR) Jääskeläinen, Janne. 2009. Läski syö miestä. Suorapuheinen laihdutusopas suomalaiselle miehelle. Jyväskylä: Atena. (LSM) Larsen, Andreo & Jukka Ukkola. 2000. Terve, mies! Helsinki: WSOY. (TM) Nurmenniemi, Vesa. 2008. Miesklinikka. Helsinki: Tammi. (MK) J@rgonia vol. 16, nro 31 (2018) ISSN 1459-305X Slutbäck, T. (2018). Mies kaatuu sinänsä kunniakkaasti. Psykoanalyyttinen luenta miesten terveysoppaista. J@rgonia, 16 (31). http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805302903 86 Kiianmaa, Kari. 2009. Parisuhteen huoltokirja: ohjeita miehelle. Helsinki: Multikustannus. (PH) Keinänen, Eero & Hannu Säävälä. 1998. Asiaa nuorelle miehelle. Helsinki: Väestöliitto. (ANM) Larva, Leena & Heikki Takala. 2004. Ikimies. Helsinki: Otava. (IKI) Petäys, Pellervo. 2004. Miehen elämänkaari. Turvaa ja puhtia lisääntyviin ikävuosiin. Helsinki: Gummerus. (ME) Kirjallisuus Aalto, Ilana. 2012. Isyyden aika: historia, sukupuoli ja valta 1990-luvun isyyskeskusteluissa. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 112. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Alasuutari, Pertti. 1992. Terveyskasvatus kulttuuri-ilmiönä. Teoksessa Terveyssosiologia, toim. Antti Karisto, Eero Lahelma & Ossi Rahkonen, 107–120. Helsinki: WSOY. Alasuutari, Pertti. 1996. Toinen tasavalta. Suomi 1946–1994. Tampere: Vastapaino. Andersen, Julie Høgsgaard & Susan Reynolds Whyte. 2014. Measuring risk, managing values: health technology and subjectivity in Denmark. Anthropology & Medicine 21, 3: 265–276. doi: 10.1080/13648470.2014.907022 Anstiss, David & Anita Lyons. 2014. From Men to the Media and Back again: Help- Seeking in Popular Men's Magazines. Journal of Health Psychology 19, 11: 1358– 1370. doi:10.1177/1359105313490314 Bunn, Christopher, Sally Wyke, Cindy M. Gray, Alice Maclean & Kate Hunt. 2016. 'Coz football is what we all have': masculinities, practice, performance and effervescence in a gender-sensitised weight-loss and healthy living programme for men. Sociology of Health & Illness. 38, 5: 812–828. doi: 10.1111/1467-9566.12402 Cameron, Deborah. 1996. Sukupuoli ja kieli. Feminismi ja kielentutkimus. Suom. Riitta Oittinen ja työryhmä. Tampere: Vastapaino. Crawshaw, Paul. 2007. Governing the Healthy Male Citizen: Men, Masculinity and Popular Health in Men's Health Magazine. Social Science & Medicine 65, 8: 1606– 1618. doi: 10.1016/j.socscimed.2007.05.026 Deleuze, Gilles & Félix Guattari. 1988 [1980]. A Thousand Plateaus: Schizophrenia and capitalism, Volume II. Translated by Brian Massumi. Minneapolis & London: University of Minnesota Press. J@rgonia vol. 16, nro 31 (2018) ISSN 1459-305X Slutbäck, T. (2018). Mies kaatuu sinänsä kunniakkaasti. Psykoanalyyttinen luenta miesten terveysoppaista. J@rgonia, 16 (31). http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805302903 87 Fleming, Paul J, Joseph G. Lee, L. & Shari L. Dworkin. 2014. "Real Men Don't": Constructions of Masculinity and Inadvertent Harm in Public Health Interventions. American Journal of Public Health 104, 6: 1029–1035. doi:10.2105/AJPH.2013.301820 Giddens, Anthony. 1995 [1994]. Elämää jälkitraditionaalisessa yhteiskunnassa. Teoksessa Nykyajan jäljillä. Refleksiivinen modernisaatio, toim. Ulrich Beck, Anthony Giddens & Scott Lash, suom. Leevi Lehto, 83–152. Tampere: Vastapaino. Gough, Brendan. 2006. Try to be Healthy, but Don’t Forgo Your Masculinity: Deconstructing Men’s Health Discourse in the Media. Social Science & Medicine 63, 9: 2476–2488. doi:10.1016/j.socscimed.2006.06.004 Gough, Brendan. 2007.”Real men don’t diet”: An Analysis of Contemporary Newspaper Representations of Men, Food and Health. Social Science & Medicine 64, 2: 326–337. doi:10.1016/j.socscimed.2006.09.011 Halmesvirta, Anssi. 1998. Vaivojensa vangit. Kansa kysyi, lääkärit vastasivat – historiallinen vuoropuhelu 1889–1916. Jyväskylä: Atena. Helén, Ilpo & Mikko Jauho. 2003. Terveyskansalaisuus ja elämän politiikka. Teoksessa Kansalaisuus ja kansanterveys, toim. Ilpo Helén & Mikko Jauho, 13–32. Helsinki: Gaudeamus. Himmelstein, Mary S. & Diana T. Sanchez. 2016. Masculinity in the doctor's office: Masculinity, gendered doctor preference and doctor-patient communication. Preventive medicine 84: 34–40. doi: 10.1016/j.ypmed.2015.12.008 Hintsa, Merja. 1998. Mahdottoman rajoilla. Derrida ja psykoanalyysi. Helsinki: Tutkijaliitto. Hodgetts, Darrin & Kerry Chamberlain. 2002. ‘The problem with Men’: Workingclass Men Making Sense of Men's Health on Television. Journal of Health Psychology 7, 3: 269–283. doi: 10.1177/1359105302007003221 Hunt, Kate, Claire McCann, Cindy M. Gray, Nanette Mutrie & Sally Wyke. 2013. “You've got to walk before you run”: Positive evaluations of a walking program as part of a gender-sensitized, weight-management program delivered to men through professional football clubs. Health Psychology 32, 1: 57–65. doi: 10.1037/a0029537 Hänninen, Stiina. 2010. Lihavuus ja laihduttaminen laihdutusmainonnassa ja vaikeasti lihavien ihmisten kokemana. Acta Universitatis Tamperensis 1557. Tampere: Tampere University Press. ICF – Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus. International classification of functioning, disability and health: ICF. 2004 [2001]. Helsinki: World Health Organization & Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201303252595 [Viitattu 22.5.2018] J@rgonia vol. 16, nro 31 (2018) ISSN 1459-305X Slutbäck, T. (2018). Mies kaatuu sinänsä kunniakkaasti. Psykoanalyyttinen luenta miesten terveysoppaista. J@rgonia, 16 (31). http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805302903 88 Itäpuisto, Maritta. 2006. Kun välittäminen on sairautta. Teoksessa Minuus ja identiteetti. Sosiaalipsykologinen ja sosiologinen näkökulma, toim. Pertti Rautio & Mikko Saastamoinen, 121–137. Tampere: Tampere University Press. Kalha, Harri. 2002 ”Neitosista ken on kaunein” joo – missipuhe ideologisena diskurssina. Teoksessa Näkyvä[i]seksi. Tutkimuksia kuvien sukupuolikulttuurista, toim. Annamari Vänskä, Renja Suominen-Kokkonen, Johanna Frigård, Juha-Heikki Tihinen, Anna Kortelainen, Harri Kalha & Leena-Maija Rossi, 79–110. Helsinki: Suomen taidehistorian seura. Karkulehto, Sanna. 2011. Seksin mediamarkkinat. Helsinki: Gaudeamus. Karvonen, Pirjo. 1995. Oppikirjateksti toimintana. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 632. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Koivunen, Anu & Kimmo Laine. 1993. Metsästä pellon kautta kaupunkiin (ja takaisin) – Jätkyys suomalaisessa elokuvassa. Teoksessa Mieheyden tiellä: Maskuliinisuus ja kulttuuri, toim. Pirjo Ahokas, Martti Lahti & Jukka Sihvonen, 136– 154. Nykykulttuurin tutkimusyksikön julkaisuja 39. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Kristeva, Julia. 1984 [1974]. Revolution in Poetic Language. Translated by Margaret Waller. New York: Columbia University Press. Kristeva, Julia. 1993 [1975]. Identiteetistä toiseen. Teoksessa Puhuva subjekti. Tekstejä 1967–1993, suom. Pia Sivenius, Tiina Arppe, Kirsi Saarikangas, Helena Sinervo ja Riikka Stewen, 85–110. Helsinki: Gaudeamus. Kristeva, Julia. 1993 [1976]. Paikannimet. Teoksessa Puhuva subjekti. Tekstejä 1967– 1993, suom. Pia Sivenius, Tiina Arppe, Kirsi Saarikangas, Helena Sinervo & Riikka Stewen, 85–110. Helsinki: Gaudeamus. Laine, Tuija. 2001. Kateederilta kansan pariin. Suomalainen lääketieteellinen kirjallisuus 1600- ja 1700-luvuilla. Teoksessa Tieto ja kirja, toim. Raimo Jussila, Aulikki Kalalahti & Sirkka Rautoja. 186–210. Helsinki: Suomen tietokirjailijat ry. Lehtola, Veli-Pekka. 1998. Lähtijät ja jääjät. Teoksessa Tuppisuinen mies. Kirjoitelmia sukupuolesta, kielestä ja kulttuurista, toim. Vesa Heikkinen, Harri Mantila & Markku Varis, 228–238. Tietolipas 154. Helsinki: SKS. Leraillez, Laura. 1995. Tekstin kohdussa – Julia Kristeva. Teoksessa Kuin avointa kirjaa. Leikkivä teksti ja sen lukija, toim. Mervi Kantokorpi, 89–133. Lahti; Helsinki: Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus: Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden laitos. Luostarinen, Heikki. 1986. Perivihollinen. Suomen oikeistolehdistön Neuvostoliittoa koskeva viholliskuva sodassa 1941–44: tausta ja sisältö. Tampere: Vastapaino. J@rgonia vol. 16, nro 31 (2018) ISSN 1459-305X Slutbäck, T. (2018). Mies kaatuu sinänsä kunniakkaasti. Psykoanalyyttinen luenta miesten terveysoppaista. J@rgonia, 16 (31). http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805302903 89 Mahalik, James R., Shaun M. Burns & Matthew Syzdek. 2007. Masculinity and Perceived Normative Health Behaviors as Predictors of Men’s Health Behaviors. Social Science & Medicine 64: 2201–2209. dx.doi:10.1016/j.socscimed.2007.02.035 Mikkola, Kati. 2006. Suomen kehkeytyminen omaksi itsekseen – Herder ja Topeliuksen Maamme kirja. Teoksessa Herder, Suomi ja Eurooppa, toim. Kari Immonen & Sakari Ollitervo, 414–444. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1060. Helsinki: SKS. Molarius, Päivi. 1998. ”Veren äänen” velvoitteet. Teoksessa Uusi uljas ihminen. Eli modernin pimeä puoli, toim. Marja Härmänmaa Marja & Markku Mattila, 94–116. Jyväskylä: Atena. Mäki-Kuutti, Anna-Maria & Sinikka Torkkola. 2014. Tarkkuuskello ja höyrykone: terveysoppaat sukupuoleen kasvattajina. Kasvatus & Aika 8, 1: 37–54. http://elektra.helsinki.fi/oa/1797-2299/8/1/tarkkuus.pdf [Haettu 22.5.2018] Nielsen, Dorthe S., Kim Brixen & Lotte Huniche. 2011. Men’s Experiences of Living with Osteoporosis: Focus Group Interviews. American Journal of Men’s Health. 5, 2: 166–176. doi:10.1177/1557988310372800 O’Brien, Rosaleen, Kate Hunt & Graham Hart. 2005. ‘It’s caveman stuff, but that is to a certain extent how guys still operate’: men’s accounts of masculinity and help seeking. Social Science & Medicine 61: 503–516. doi: 10.1016/j.socscimed.2004.12.008 Oinas, Elina. 1998. Medicalisation by whom? Accounts of Menstruation Conveyed by Young Women and Medical Experts in Medical Advisory Columns. Sociology of Health & Illness 20, 1: 52–70. doi:10.1111/1467-9566.00080 Oksanen, Atte. 2011. Drinking to Death: Traditional Masculinity, Alcohol and Ahame in Finnish Metal Lyrics. Nordic Studies On Alcohol and Drugs 28, 4: 357–372. doi: 10.2478/v10199-011-0030-3 Ollila, Anne. 2001. Naishistoria ja sukupuolijärjestelmä. Teoksessa Kulttuurihistoria. Johdatus tutkimukseen, toim. Kari Immonen & Maarit Leskelä-Kärki, 75–90. Tietolipas 175. Helsinki: SKS. Penttilä, Mikko. 1999. Paperiin piirretty mies. Cosmoksen, Men´s Healthin ja Miehen Glorian mieskuva. Tiedotustutkimus 22, 2: 22–29. Pietilä, Ilkka. 2008. Between Rocks and Hard Places: Ideological Dilemmas in Men's Talk About Health and Gender. Acta Universitatis Tamperensis 1329. Tampere: Tampere University Press. Pietilä, Ilkka. 2009. Kontekstuaalinen vaihtelu miesten puheessa terveydestä: yksilöhaastatteluiden ja ryhmäkeskustelujen vertaileva analyysi. Sosiaalilääketieteen aikakauslehti 46, 3: 171–183. J@rgonia vol. 16, nro 31 (2018) ISSN 1459-305X Slutbäck, T. (2018). Mies kaatuu sinänsä kunniakkaasti. Psykoanalyyttinen luenta miesten terveysoppaista. J@rgonia, 16 (31). http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805302903 90 Rantalainen, Pirjo. 1991. Oppikirjojen tiedonkäsitys: ihanteet ja todellisuus. Teoksessa Leikkauspiste. Kirjoituksia kielestä ja ihmisestä, toim. Lea Laitinen, Pirkko Nuolijärvi & Mirja Saari, 127–136. Suomi 158. Helsinki: SKS. Rantanen, Päivi. 1994. Hevosenkaltainen kansa – suomalaisuus topeliaanisessa diskurssissa. Teoksessa Me ja muut: kulttuuri, identiteetti, toiseus, toim. Marjo Kylmänen, 17–24. Tampere: Vastapaino. Rojola, Lea. 2013. Kun metafora tulee lihaksi. Aino Kallaksen Sudenmorsiamen susi ja antropologinen kone. Teoksessa Kirjallisuuden naiset. Naisten esityksiä 1840- luvulta 2000-luvulle, toim. Riikka Rossi & Saija Isomaa, 229–253. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1391. Helsinki: SKS. Rossi, Leena-Maija. 2002. Ideaalin ja normaalin outo liitto – heteronormatiivisuuden kuvista televisiomainonnassa. Teoksessa Näkyvä[i]seksi. Tutkimuksia kuvien sukupuolikulttuurista, toim. Annamari Vänskä, Renja Suominen-Kokkonen, Johanna Frigård, Juha-Heikki Tihinen, Anna Kortelainen, Harri Kalha & Leena-Maija Rossi, 79–110. Taidehistoriallisia tutkimuksia 25. Helsinki: Suomen taidehistorian seura. Räisänen, Arja-Liisa. 1995. Onnellisen avioliiton ehdot. Sukupuolijärjestelmän muodostumisprosessi suomalaisissa avioliitto- ja seksuaalivalistusoppaissa 1865– 1920. Bibliotheca Historica 6. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura. Sammallahti, Pirkko. 2006. Lukijalle. Teoksessa Psykoanalyysin isät ja äidit. Teoreettisia näkökulmia, toim. Kristiina Mälkönen, Pirkko Sammallahti, Kristina Saraneva & Terttu Sitolahti, 6–13. Helsinki: Therapeia-säätiö. Seymour-Smith, Sarah, Margaret Wetherell & Ann Phoenix. 2002. ’My Wife Ordered Me to Come!’: A Discursive Analysis of Doctors’ and Nurses’ Accounts of Men’s use of General Practitioners. Journal of Health Psychology 7, 3: 253–267. doi:10.1177/1359105302007003220 Siltala, Juha. 1999. Valkoisen äidin pojat. Helsinki: Otava. Siltala, Pirkko. 2006. Julia Kristeva. Kerroksellinen subjekti. Teoksessa Psykoanalyysin isät ja äidit. Teoreettisia näkökulmia, toim. Kristiina Mälkönen, Pirkko Sammallahti, Kristina Saraneva & Terttu Sitolahti, 322–370. Helsinki: Therapeia-säätiö. Siltala, Pirkko. 2007. Askelista, jotka otamme. Psykoanalyyttisia esseitä. Helsinki: Therapeia-säätiö. Siltala, Pirkko. 2011. Ruumiillisuus psykoanalyysissa ja psykoterapiassa. Teoksessa Terapeutin huoneessa. Kirjoituksia psykoanalyyttisesta menetelmästä, toim. Esko Klemelä, Kristiina Mälkönen & Pirkko Sammallahti, 224–289. Helsinki: Therapeiasäätiö. J@rgonia vol. 16, nro 31 (2018) ISSN 1459-305X Slutbäck, T. (2018). Mies kaatuu sinänsä kunniakkaasti. Psykoanalyyttinen luenta miesten terveysoppaista. J@rgonia, 16 (31). http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805302903 91 Sivula, Anna. 2015. Tilaushistoria identiteettityönä ja kulttuuriperintöprosessina. Teoksessa Kulttuuripolitiikan tutkimuksen vuosikirja 2015, toim. Miikka Pyykkönen, 56–69. Jyväskylä: Kulttuuripolitiikan tutkimuksen seura. Sloan, Claire, Brendan Gough & Mark Conner. 2010. Healthy masculinities? How ostensibly healthy men talk about lifestyle, health and gender. Psychology and Health 25, 7: 783–803. doi:10.1080/08870440902883204 Smith, Anne-Marie. 1998. Julia Kristeva: speaking the unspeakable. London: Pluto Press. Stewen, Riikka. 1991. Julia Kristeva & teksti. Teoksessa Intertekstuaalisuus. Suuntia ja sovelluksia, toim. Auli Viikari, 128–144. Tietolipas 121. Helsinki: SKS. Stålström, Olli. 1997. Homoseksuaalisuuden sairausleiman loppu. Helsinki: Gaudeamus. Seppälä, Tellervo. 2017. Elämänlaadun ja elämäntapojen huomioonottaminen perusterveydenhuollossa. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C, Scripta lingua Fennica edita 436. Turku: Turun yliopisto. Toerien, Merran & Kevin Durrheim. 2001. Power Through Knowledge: Ignorance and the ‘Real Man’. Feminism & Psychology 11, 1: 35–54. doi: 10.1177/0959353501011001003 Valkonen, Jukka & Olavi Lindfors. 2012. Perinteinen maskuliinisuus miesten psykoterapian haasteena. Psykoterapia 31, 4: 330–347. de Visser, Richard O. & Elizabeth J. McDonnell. 2013. ‘Man points’: Masculine capital and young men’s health. Health Psychology 32, 1: 5–14. doi: 10.1037/a0029045