Ennen savolaisia

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY-NC-ND 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/ Ennen savolaisia © Authors 2024 Published version Vilkuna, Janne Vilkuna, J. (2024). Ennen savolaisia. In J. Ojala, & R. Turunen (Eds.), Uudisraivaajien maa : Ylä- Savon asutus ja elämisen ehdot (pp. 24-38). Suomalaisen kirjallisuuden seura. Historiallisia tutkimuksia, 291. https://oa.finlit.fi/site/books/e/10.21435/ht.291/ 2024 Janne Vilkuna Ennen savolaisia Keitä nykyisen Savon alueella asui ennen savolaisia? Luku käsittelee Ylä-Savon alueen rautakautisia löytöjä ja sitä, mitä ne kertovat käyttäjistään. Löydetyt metalliesineet ovat pääasiassa tuontia ja niitä on vähän, toistaiseksi vain 18. Löytötilanne ei välttämättä peilaa rautakauden tilannetta, vaan voi myös johtua etsintöjen ja arkeologisten tutkimusten vähäisyydestä. Savolaisasutusta edeltäneestä pyyntiväestöstä ja heidän tavoistaan ovat jäänteinä alueelta löydetyt muinaissukset, reenjalakset ja ahkion emäpuu, jotka ovat ilmeisesti paikallisesti valmistettuja. Samaan suuntaan viittaavat syvälle rantamutiin tai soihin päätyneet tuontitavaraa olevat keskiaikaiset tai 1500-lu- vun vaskikattilat. 24 ASUTTAMINEN | ENNEN SAVOLAISIA Kuopion Kuusikkolahdenniemen lapinraunio. Valokuvaaja: Vesa Laulumaa. Museovirasto, Arkeologian kuvakokoelma, Digikuvakokoelma. CC BY 4.0. Lyhyt taustoitus rautakauteen ja sitä vanhempiin aikoihin Nykyisen Suomen alue sai jääkauden päätyttyä ensimmäiset asukkaansa kaakosta vuoden 8600 eKr. aikoihin. Yli 3 000 vuotta myöhemmin alkanut kampakeraamisen kulttuurin vaihe ilmentänee uutta idästä tullutta väestöä kuten myös vuoden 2 800 eKr. tienoilla alkanut vasarakirveseli nuorakeraamisen kulttuurin aika. Tuon ajan uudisasukkaat kuuluivat suureen idästä Euroopan yli levittäytyneeseen indoeurooppalaiseen asutusaaltoon joka kurkotti lounaiseen Suomeen etelästä ja lännestä. Pronssikaudella Suomi Edellisellä sivulla: Mies ja kolme iloista lasta. Valokuvaaja: Ahti Rytkönen. 1920–1930-luku, Pohjois-Savo, Jyväskylän yliopisto, Avoimen tiedon keskus, Tiedemuseon kokoelmat. https://doi.org/10.21435/ht.291 jakaantui kulttuurivaikutteiden suhteen kahtia itään ja länteen. Rautakaudella maataloutta harjoittavia uudisasukkaita saapui meren yli Etelä- ja Länsi-Suomeen. Samaan aikaan sisämaata asuttavan harvalukuisen pyyntiväestön elinkeinolliset juuret ulottuivat sen sijaan alueen kivikauteen. Tarkasteltaessa Ylä-Savon esihistoriaa on pidettävä mielessä neljä seikkaa. Ensiksi Ylä-Savo-nimistä aluetta ei ollut olemassa esihistoriallisena aikana. Tuolloin ihminen ei ilmeisesti rajannut omistanut eikä myöskään tällä perusteella nimennyt sitä aluekokonaisuutta josta hankki elantonsa. Esihistoriallisella ajalla ei siten ollut Suomea Savoa tai Ylä-Savoa. Ajan ihmiselle olivat tärkeitä nykyiset Ylä-Savon vedenjakajan molemmin puolin olevat maat Kymijoen ja Vuoksen vesistöihin kuuluvine järvineen jokineen ja koskineen. Toiseksi esihistoriallisella ajalla sekä ilmasto-olot että siitä riippuva kasvisto ja eläimistö erosivat suuresti nykyisestä. Myös maan ja veden suhteet muuttuivat jatkuvasti jääkauden jälkeisessä Suomessa. Nämä muuttuvat olosuhteet ratkaisivat sen milloin ihmiset missäkin pystyivät kulttuurinsa tietojensa ja taitojensa puitteissa parhaiten selviytymään luonnon asettamista haasteista. Pyyntiyhteisöjen ajan asuinpaikat sijaitsevat nykyisten tai muinaisten vesistöjen rannoilla. Kolmanneksi esihistoriallisen ajan väkiluku oli vain murto-osa nykyisestä. Pyyntielinkeinoista eli metsästyksestä kalastuksesta ja luonnon antimien keräilystä elantonsa saanut väestö tarvitsi laajat elinalueet. n arvioitu että kivikaudella ihminen tarvitsi Pohjoismaissa elinalueekseen ajasta ja paikasta riippuen peräti 25–100 neliökilometriä. Nykyisen Suomen alueen väkiluku ei kasvanut kivi- ja pronssikauden aikana muutamaa tuhatta suuremmaksi. Arkeoloi Milton Nune arvioi maamme kivikautisten pyyntiyhteisöjen aikaisen väkiluvun olleen noin 3 000 henkeä vuonna 7000 eKr. ja noin 10 000 25ASUTTAMINEN | ENNEN SAVOLAISIA Janne Vilkuna Esihistoriallinen aika Suomen esihistoriallinen aika alkaa eurooppalaisittain vasta mesoliittisella eli keskisellä kivikaudella viimeisen jääkauden loputtua. Esihistoriallinen aika jaetaan Suomessakin teräaseisiin käytetyn pääasiallisen raaka-aineen perusteella karkeasti kolmeen ajanjaksoon seuraavasti: kivikausi 8600 eKr.–1700 eKr. pronssikausi 1700 eKr.–500 eKr.* rautakausi 500 eKr.–1300 jKr. Rautakauden ajanjaksot: esiroomalainen rautakausi 500 eKr–1 jKr.* vanhempi roomalainen rautakausi 1–200 jKr.* nuorempi roomalainen rautakausi 200–400 jKr.* merovingiaika 400–600 jKr. kansainvaellusaika 600–800 jKr. viikinkiaika 800–1050 jKr. ristiretkiaika 1050–1150 jKr.** * tai Sisä- ja Pohjois-Suomessa varhaismetallikausi 1900 eKr.– 300 jKr. ** tai Sisä-Suomessa 1100–1300 jKr. On huomattava, ettei esihistoriallinen aika pääty sisämaassa keskiajan alkaessa 1150 jKr. Käytännössä alueen menneisyydestä kertovat asiakirjasarjat alkavat nimittäin vasta keskiajan jälkeen alkavalla uudella ajalla eli 1500-luvulla, minkä vuoksi sisämaassa joudutaan menneisyyttä tutkimaan lähes pelkästään arkeologisin menetelmin kauas yli perinteisesti määritellyn esihistoriallisen ajan. https://doi.org/10.21435/ht.291 henkeä vuonna 2000 eKr.28 Maatalouden omaksumisen myötä väestön määrä alkoi kasvaa ja rautakauden lopulla väkiluvun on arvioitu olleen 50 000 henkeä. Ylä-Savossa voi arvioida eläneen pyyntiväestöjen aikana korkeintaan pari sataa henkeä jos sitäkään. Neljänneksi on muistettava että esihistoria on tutkijoiden luomus jonka perustana ovat pääasiassa museoihin kertyneet esineet ja kiinteistä kohteista rekistereihin saadut tiedot. Kun tietomäärä löytöjen lisääntyessä ja analyysien kehittyessä kasvaa kuva menneisyydestäkin täydentyy ja jopa muuttuu. Viime aikoina metallinetsinnän kartuttamat löydöt ovat paikoin lisänneet olennaisesti tietoa alueen esihistoriasta. Muinaislöytöjen levinneisyyskartat ilmaisevat siksi usein esihistoriallisen ajan todellisuuden sijasta pikemmin sitä mille alueille arkeoloinen kiinnostus on kohdistunut. Käsityksemme esihistoriasta riippuu siksi suuresti siitä kuinka paljon jollakin seudulla on ollut valistuneita löytäjiä ja siitä paljonko varoja on ohjattu esihistorian tutkimuksiin. Ylä-Savosta löydettyjen vähien rautakautisten esineiden jäänteet eivät mahdollista ajan ihmisten elämän monipuolista selostamista. Kuvaa voidaan kuitenkin täydentää muualta Savosta tai Suomesta saaduin tutkimustiedoin sillä voimme olettaa että Ylä-Sa- von kehitys on ollut todennäköisesti samankaltaista kuin lähialueilla. Ylä-Savon kiinteät muinaisjäännökset Ylä-Savosta tunnetaan noin 230 kivikautista asuinpaikkaa. Kyseessä ovat muinaisilla tai nykyisillä rannoilla sijainneet leirimäiset asuinpaikat joille pyyntiajan yhteisöt saapuivat vuodenkiertonsa mukaan ollen kulloinkin sellaisella paikalla jossa oli tarjolla ravintoa. Väestö sai elantonsa kalastuksesta metsästyksestä ja luonnonantimien keräilystä. Tämän vuoksi aikaa kutsutaan elannolliseksi eräkaudeksi. Kivikautisten asuinpaikkojen runsaus ei johdu runsaasta väestöstä vaan siitä että kivikautta kesti jääkauden loputtua lähes 7000 vuotta. Sisämaassa kivikautta seuranneet pronssikausi ja varhaismetallikausi jatkoivat elinkeinollisesti kivikautista perinnettä mutta uutuuksiakin omaksuttiin. Niistä yksi oli pronssikaudelle nimen antanut pronssinvalanta. Ylä-Savosta tunnetaan 12 pronssikautista ja 9 varhaismetallikautista asuinpaikkaa. n huomattava että samaa ympäristöllisesti edullista asuinpaikkaa on saatettu käyttää usean esihistoriallisen ajanjakson aikana. Pronssikautisista löydöistä mainittakoon isalmen Haapajärvestä löytynyt skandinaavinen pronssimiekka isalmen Jysmänniemen itäisen pronssikirveen valinmuotti ja Pielaveden Taipaleenkylän itäinen pronssikirves.29 Ne kertovat pyyntikansan yhteyksistä ja valinmuotti teknisestä uutuudesta pronssinvalannasta. Vaan mikä selittää erinomaisen arvokkaan miekan tuonnin Ylä-Savoon ja sen päätymisen järveen? nko kyseessä hukkaaminen esimerkiksi hankeen jäälle vai uhrattiinko se veteen? n myös arvoitus kuka sen toi ja kuka sen hukkasi tai uhrasi. Hautaustapojen muutokset heijastavat myös suuria muutoksia yhteisön elämässä. Karjanhoidon ja maanviljelyn omaksuminen uusiksi elannonlähteiksi olivat sellaisia koska ne sitoivat väen aiempaa enemmän yhteen asuinpaikkaan. Kivikautisia hautoja on löydetty Suomesta vähän mutta löydetyt ovat olleet ruumishautauksia kuten Vieremän Hukkalanharjun punamultahaudat.30 Pronssikaudella hautaustavat muuttuivat kun vainajia ryhdyttiin ranni- 26 ASUTTAMINEN | ENNEN SAVOLAISIA https://doi.org/10.21435/ht.291 Janne Vilkuna Muinaismuistolaki ja Museovirasto Suomessa annettiin muinaismuistoasetus vuonna 1883 ja se uudistettiin muinaismuistolaiksi 1963. Laki jakaa muinaismuistot kiinteisiin muinaisjäännöksiin ja irtaimiin muinaisesineisiin. Ensiksi mainittuja ovat erilaiset pysyvät rakenteet, kuten asuinpaikat, kalliomaalaukset ja haudat. Irtaimia muinaisesineitä ovat maastoista yksittäin, ilman yhteyttä kiinteään muinaisjäännökseen löydetyt rahat, aseet, työkalut, koristeet, astiat, kulkuvälineet tai muut sellaiset esineet, joiden omistajaa ei tiedetä ja jotka voidaan olettaa vähintään sata vuotta vanhoiksi. Muinaisjäännös sisältää yleensä useita muinaisesineitä. Molemmat muinaismuistoryhmät ovat välittömästi löydettäessä rauhoitettuja ilman erillistä viranomaispäätöstä. Museoviraston keskeisiä tehtäviä on ”huolehtia kulttuurihistoriallisen kansallisomaisuuden kartuttamisesta, hoidosta ja näytteilläpidosta – – vastata muinaisjäännösten ja, jollei asia kuulu muun viranomaisen toimialaan, kulttuuriympäristön hoidosta ja valvonnasta”. Museovirastossa on kehitetty internettiin kaikille avoin työväline, Kulttuuriympäristön palveluikkuna eli Kyppi, jossa on muun muassa kunnittaiset luettelot ja kartat tunnetuista kiinteistä muinaisjäännöksistä. Niitä on käytetty tässäkin luvussa. Kypissä on myös Muinaiskalupäiväkirja, jossa on tiedot kaikista Museoviraston kokoelmiin luetteloiduista irtaimista muinaisesineistä. Historiallisista syistä Kypistä puuttuvat kuitenkin aikoinaan kansatieteellisen osaston kokoelmiin luetteloidut muinaissukset ja -jalakset, joita Suomessa on säilynyt soissa ja vesistöjen pohjamudissa enemmän kuin missään muualla. Ellei toisin mainita, tämän luvun löytöjen tiedot ovat peräisin Kypistä ja Muinaiskalupäiväkirjasta. Kuopion Kuusikkolahdenniemen lapinrauniosta löytynyt pronssinappi ja pronssilevyn kappale. Valokuvaaja: Lauri Pohjakallio. kon rintamailla polttamaan ja palaneet luut ja tuhka kätkettiin aavan veden äärelle kalliolle hiidenkiukaisiin jotka olivat miehen nosteltavista irtokivistä rakennettuja suuria kekomaisia kiviröykkiöhautoja. Hautaustavassa saattoi olla symboliikkaa. Kaadettuun ja kaskena poltettuun metsään kylvetty jyvä varttui lopulta uudeksi sadoksi. Samalla tavoin saatettiin ajatella kuolleen ihmisen poltettujen ja maahan kylvettyjen luiden synnyttävän uutta elämää. 27ASUTTAMINEN | ENNEN SAVOLAISIA https://doi.org/10.21435/ht.291 Sisävesien rannoilla on rannikon hiidenkiukaita pienempiä mutta muutoin rakenteeltaan ja sijainniltaan samanlaisille karuille asuinpaikoilta erillään oleville näköalapaikoille koottuja kiviröykkiöitä joita kansa kutsui vielä 1800-luvulla muun muassa lapinraunioiksi tai -kiukaik- si. Ylä-Savosta tunnetaan kuusi lapinrauniokohdetta: kaksi isalmesta kaksi Kiuruvedeltä ja kaksi Pielavedeltä. Niitä ei ole tutkittu mutta kun Siilinjärvellä kaivettiin vastaava röykkiö siitä löytyi rikkoutunut piistä tehty nuolenkärki ja raunion alaisesta kalliosta mahdollisesti ihmisen hakkaamia kuppeja.31 Kuopion Kuusikkolahdenniemen lapinrauniosta tavattiin tutkimuksessa kuparilevyn katkelman lisäksi palaneita luita ja pyöreä pronssinapin kaltainen esine sekä saviastian paloja jotka olivat Luukonsaaren keramiikkaa.32 Luukonsaaren keramiikka oli käytössä sisämaassa noin 1000 eKr.300 jKr. Sitä on tavattu Kuopion lisäksi Ylä-Savosta Kiuruvedeltä.33 n selvää että hauraat saviastiat todistavat paikallisesta valmistuksesta ja käytöstä. Museovirastoa edeltäneen Muinaistieteellisen toimikunnan esihistoriallisen osaston intendentti ja Helsinin yliopiston esihistoriallisen arkeoloian dosentti sittemmin proessori arl redrik Meinander katsoi 1969 Luukonsaaren keramiikkaa käyttäneen väestön eläneen sisämaassa roomalaisella rautakaudella ehkä esiroomalaisellakin.34 He eivät käyttäneet enää kiviesineitä vaan tunsivat metallinkäsittelytekniikat ja ehkä raudankin. Meinander oletti heidän olevan paikallista alkuperää ja muodostaneen pääosan sisämaan myöhemmästä maata viljelevästä asutuksesta. Meinander erotti Luukonsaaren väestöstä ulujärven vesistön pohjoispuolella olevan asbestikeraamista traditiota jatkavan ja pronssiesineiden ohella yhä kiviesineitä käyttävän arktisen väestön jota hän katsoi voitavan kutsua lappalaiseksi lappsk. Sisämaan röykkiöiden rakenne asema ja etenkin vähälöytöisyys tukevat pääsääntöisesti niiden pronssi- ja varhaismetallikautista ajoitusta. Keski-Suomessa on kaivettu ja radiohiiliajoitettu kolme ja Pirkanmaalla kaksi röykkiötä. Niiden radiohiiliajoitukset ulottuvat kivikauden lopulta aina viikinkiajalle asti.35 Vaikka lapinrauniot eivät ole siinä mielessä hautoja että ne sisältäisivät polttamalla haudatun vainajan kaikki luut ne ja hiidenkiukaat liittynevät suvun vainajien palvontaan vainajauskoon. Näkyvälle paikalle sijoitettuina ne ovat ehkä viestineet yhteisön nautinta-alueesta ollen eräänlaisia varhaisia aluemerkkejä. Samaan suuntaan viittaavat myös useat röykkiöiden sijaintipaikkojen läheisyydessä olevat uskomuspohjaiset paikannimet kuten hiisi- akka- ukko- ja pyhä-nimet. Sellaisia paikannimiä ovat Ylä-Savossa muun muassa Kiuruveden ja Pielaveden Hiidenniemet sekä isalmen Lapinlahden ja Vieremän konniemet. Rannikon mahtavimmat hiidenkiukaat osoittanevat maatalousyhteisön sosiaalista eriytymistä päällikköineen. sa sisämaan lapinrauniosta on saatettu koota muiksi kuin hautaröykkiöiksi. Niitä tunnetaan Pohjois-Savosta vain muutamia kymmeniä joten on joka tapauksessa selvää ettei röykkiöitä koottu suinkaan kaikille vainajille mutta on arvoitus miten ja minne muut vainajat haudattiin. Vakinaisen asutuksen tuolla puolen Kalmistot ja muinaislinnat eli linnavuoret osoittavat vakiintuneen rautakautisen asutuksen alueen. Näitä kumpaakaan muinaisjäännöslajia ei ole varmuudella tavattu Pohjois-Sa- vosta. Täyssinän rauhan rajanvetoon liittyvissä asiakirjoissa mainitaan kuitenkin vuonna 28 ASUTTAMINEN | ENNEN SAVOLAISIA https://doi.org/10.21435/ht.291 1596 kuinka rajankävijöiden saapuessa Kaavinjärven viimeiseen pohjukkaan Kellolahteen heidän oli kiskottava veneensä Kornejokea pitkin nykyiselle Kotajärvelle. Tässä yhteydessä asiakirjaan on kirjoitettu ruotsiksi: sitten me soudimme lappalaisten linnoitusvuoren ohi.36 Lappalais-termi sisämaan pyyntiväestöstä puhuttaessa oli siis käytössä jo 1500-luvun ruotsinkielisissä lähteissä. Termi kuvasi etnistä taustaa todennäköisemmin veronmaksukykyyn liittyviä erilaisia pääelinkeinoja ja elämäntapoja. Edellä mainitun merkinnän peruste ei ole enää selvitettävissä eikä Kotajärven Linnoisvuori sisälly Museoviraston muinaisjäännösrekisteriin. Lähimmät linnavuoret ovat Mikkelissä ja Jämsässä ja siellä ovat myös lähimmät kalmistot. Vakiintuneen asutuksen pohjoispuolella olivat erämaat. Sieltäkin on tavattu rautakautisia yksittäishautoja.37 Pohjois-Savon toistaiseksi ainoa varmuudella todettu rautakautinen hauta lapinraunioiden kaltainen kiviröykkiö löydettiin Kuopion Puijonsarvennenän alueelta. Siitä tavattiin palaneen luun lisäksi rautainen keihäänkärki ja veitsenkatkelma sekä saviastian palasia. Lisäksi lähistöltä löytyi raudanvalmistukseen viittaavaa rautakuonaa.38 Haudan luiden radiohiiliajoitus osoitti hautauksen tapahtuneen 400–300-luvuilla eKr. eli esiroomalaisella rautakaudella.39 Keski-Suomen Hankasalmen Majaniemenkankaan merovingiaikaiset ja Jyväskylän maalaiskunnan Leppälahden Siilinrannan viikinkiaikaiset yhden henkilön polttohaudat sijaitsevat lapinraunioiden tavoin veden äärellä mutta hautojen päällä ei ollut mainittavia röykkiöitä tai kumpuja.40 Kuopion Haminalahden kartanon maalta tavattiin 1874 kiviraunioista ristiretkiajalle ajoittuva löytökokonaisuus aarre joka sisälsi useita esineitä mutta vain pronssikoruja päätyi Suomen muinaismuistoyhdistyksen kokoelmiin.41 Epäselväksi jäi oliko kyseessä kätkö vai peräti hauta. Pielaveden Lampaanjärven Joensuun isäntä Toivo Kiminki löysi vuonna 1963 tien varteen ojaa kaivettaessa kolme rautakautista esinettä eli rautaisen keihäänkärjen ja keihäänvarren kenkäimen sekä rautaisen kirveenterän.42 Kyseessä voi olla hauta mutta löytö voi olla myös kätkö sillä löytöpaikkaa ei aikanaan tutkittu tarkemmin. Pohjois-Savosta on tavattu edellä mainittujen Kuopion Puijonsarvennenän röykkiön ja Kuopion Haminalahden aarteen sekä Pielaveden Joensuun löytöpaikan lisäksi kymmenen rautakautista kiinteää muinaisjäännöstä: Kuopiosta neljä Pielavedeltä yksi Rautalammilta kaksi Siilinjärveltä kaksi ja Suonenjoelta yksi. Ylä-Savosta tunnetaan siis toistaiseksi vain yksi mahdollinen tuhoutunut rautakautinen kiinteä muinaisjäännös eli hauta tai kätkö mutta sen sijaan on parikymmentä irtolöytöä jotka todistavat ihmisten toimineen alueella. n kuitenkin oletettavissa että tulevaisuudessa etenkin metallinilmaisinlöydöt tulevat muuttamaan alueen menneisyyskuvaa. Viitteen tästä antaa se hevosenkenkäsoljen puolikas43 jonka Antti Pasanen löysi kesäkuussa 2016 metallinetsimellä Lapinlahden Korpisen Kärjenniemestä. Hukattuja, uhrattuja vai kätkettyjä? Savon rautakauden alun irtolöydöt ovat aina meroviniajalle 400600 jKr. asti pääasiassa työkaluja ja aseita. Viikinkiajalla löydöt seitsenkertaistuvat ja lisäys sisältää uusina löytöryhminä kulkuvälineitä ja etenkin länsisuomalaisia solkia ja muita koruja joista yli puolet ovat naisten käyttämiä. Samaan aikaan ajoittuvat myös ensimmäiset kalmistot. Tilanne pysyy lähes samana ristiretkiajalla.44 29ASUTTAMINEN | ENNEN SAVOLAISIA https://doi.org/10.21435/ht.291 Aseita, tarvekaluja ja korujen palasia Ylä-Savosta on tavatt u irtolöytöinä vajaat 30 esinett ä. Ne ovat aikanaan hukatt uja uhrattuja tai kätkett yjä. Viimeksi mainituissa tapauksissa kätkijä ei syystä tai toisesta koskaan hakenut kätköään. Kun pohdimme mitä kokonaislöytömäärät kertovat aikansa esinemääristä täytyy muistaa ett eivät esimerkiksi kaikki rautaiset keihäänkärjet päätyneet maahan löydett äviksi vaan osa taott iin aikanaan uusiksi esineiksi. Lisäksi kaikkia maahan päätyneitäkään ei ole löydett y eikä varmasti tulla koskaan löytämäänkään. Ylä-Savon alueelta on tavatt u kaikkiaan 18 metalliesinett ä. Esineet ja niiden löytökunnat ovat: isalmesta rautainen kirveenterä ja nuolenkärki45 Keiteleeltä rannerenas ja tulusrauta46 Kiuruvedeltä pronssisen hevosenkenkäsoljen katkelmia pronssisen rannerenkaan katkelmia rautainen kirveenterä47 Lapinlahdelta kuparisekoitt einen emalikoristeltu hevosenkenkäsoljen puolikas48 Pielavedeltä samasta paikasta rautainen kirveenterä keihäänkärki ja keihään varren rautainen kenkäin sekä muualta keihäänkärki rautainen kirveenterä eli niin kutsutt u putkikirves ja tulusrauta49 sekä Vieremältä hevosenkenkäsolki tulusrauta ja kaksi rautaista kirveenterää50. Lisäksi Kiuruvedeltä on löydett y soikea tuluskivi ja lasihelmi Lapinlahdelta lasimassahelmi ja Pielavedeltä saviastian palanen.51 Kiuruveden lasihelmi jonka edesmennyt pankintirehtööri . Sundman lahjoitt i Suomen muinaismuistoyhdistykselle vuonna 1900 on erikoinen tapaus siitä mistä kaikkialta muinaisesineitä on löydett y. Se on nimitt äin kirjatt u muinaismuistoyhdistyksen kokoelmien pääluett eloon seuraavasti: Keltainen sylinterinmuotoinen lasihelmi yhdellä ruskealla täplällä varustett u. Kerrotaan löydetyksi eräästä Kiuruvedellä pyydystetystä hauesta. Lapinlahden hevosenkenkäsolki on Ylä-Savon rautakautisista löydöistä vanhin eli nuoremmalta roomalaiselta rautakaudelta 300–400-luvuilta jKr. Pielaveden putkikirves saatt aa olla samoilta ajoilta sillä ne olivat käytössä ajanlaskun alusta aina 700-luvulle asti. Samaan pitkään ajanjaksoon ajoitt uvat myös kvartsiitista valmistetut soikeat tuluskivet joissa on yleensä kapealla sivulla ura josta se on kiinnitett y kantajansa vyöhön.52 Leveällä sivulla on yksi tai useampi ura josta on lyöty raudalla kipinää. Ylä-Savossa sellainen tuluskivi on löydett y Kiuruveden Haapakummusta.53 Janne Vilkuna Rautakautisten esineiden ajoittaminen Löydöt voidaan ajoittaa toistensa suhteen (relatiivisesti) muotonsa ja koristelunsa perusteella tai ajan suhteen (absoluuttisesti) liittämällä ne samanaikaisen löytökokonaisuuden eloperäisen aineiston ajoitukseen. Eloperäistä ainetta olevat löydöt voidaan ajoittaa radiohiilieli 14C-analyy- sillä, joka ajoittaa esineen raaka-aineen kuolinhetken. Siten esimerkiksi muinaissuksen radiohiiliajoitus ajoittaa suksesta otetun näytteen eikä suinkaan suksen käyttöaikaa, joiden aikojen ero voi yleensä olla joitain kymmeniä vuosia. Lapinlahdelta löydetty kuparisekoitteinen, emalikoristeltu hevosenkenkäsoljen puolikas. Museovirasto, Arkeologian esinekokoelma. CC BY 4.0. 30 ASUTTAMINEN | ENNEN SAVOLAISIA https://doi.org/10.21435/ht.291 Suohon survotut kattilat Sisämaan rautakautisen ja keskiaikaisen asutuksen hahmott aminen vaikeutuu aiempiin jaksoihin verratt una olennaisesti siksi ett ä keramiikan käytt ö taantui ja loppui nuoremmalla roomalaisella rautakaudella.54 n selvää ett ei astioitt a tultu toimeen. Siksi saviastioiden katoaminen selitt ynee sillä ett ä niiden sijaan saatiin kaupan välityksellä kuljetusta ja tulenpitoa kestäviä vaskieli kuparikatt iloita. Vielä uudella ajalla ruotsinvallan aikana tiedetään rintamaalaisten käyneen kauppaa lappalaisten kanssa ja vaskikatt ilat olivat yksi halutt u kauppatavara sillä Piitimessä tehtiin vuonna 1424 pirkkalaisten lapinkäyntiä koskeva sopimus jossa mainitaan tärkeimmät pirkkalaisten lappalaisille myymät tuott eet joita olivat verkot kirveet padat ja katt ilat porot ja ruokatavarat.55 Arkeologian proessori Visa mmonen on osoitt anut ett ä Ruotsin perustett ua vuonna 1638 uden Ruotsin siirtomaan Pohjois-Amerikkaan uudisasukkaat kävivät vastaavasti kauppaa etenkin Lenape-intiaanien kanssa ja vaskikatt ilat olivat halutt u kauppatavara. Lenapet käytt ivät katt iloita keitt ämiseen mutt a ne ja niistä leikatut palat olivat myös statusesineitä.56 Ylä-Savosta on tavatt u vaskikatt iloita kolmesta löytöpaikasta isalmesta Vieremältä ja Maaningalta.57 Sekä isalmen ett ä Vieremän katt ilat löytyivät syvältä rantasuosta ja Maaninan neljä katt ilaakin suosta. Vieremän löytöön on alun perin kuulunut useita katt iloita mutt a vain yksi on säilynyt ja tallennett u Kuopion museoon. Muinaistieteellisen toimikunnan amanuenssi sitt emmin Helsinin yliopiston arkeoloian proessori Ella Kivikoski arveli kätköjen ajaksi 1500-lukua ja syyksi sotia. Vaikka katt ilat olisivat keskiajalta tai uuden ajan alusta niiden omistajat ja käytt äjät lienevät alueen uudisasutusta edeltäneestä väestöstä sillä muinaissukset joita käsitellään edempänä löytyivät vastaavista paikoista kuin katt ilat vaikka ne eivät olleet kätkett äviä kalleuksia. Arvoituksellisia muinaissuksia ja muita talvisia kulkuvälineitä Kaikki metallit olivat rautakaudella arvokkaita ja laadukkaan raudan valmistus suo- tai järvimalmista oli perin työlästä. Edellä mainitt uja löydett yjä metalliesineitä tarkastelemalla Ylä-Savon rautakausi näytt äisi vaatimatt omalta mutt a tavatt oman monia esineitä valmistett iin ympäristön tarjoamista eloperäisistä raaka-aineista kuten puusta tuohesta luusta ja nahasta. Nämä kaikki kuitenkin tuhoutuvat nopeasti maahan joutuessaan ja säilyvät vain jos ne joutuivat tai laitett iin tarkoituksellisesti liki hapett omaan suohon tai vesistöjen mutaan. Siksi on kuvaavaa ett ä alueelta löydetyt puusta tehdyt esineet löytyivät 1900-luvun alun pellonraivauksessa tai muuten peltotöissä suhteellisen syvältä suosta tai mudasta. Kansallismuseoon päätyneitä muinaissuksia ja -jalaksia aikoinaan ahkerasti tutkinut Muinaistieteellisen Toimikunnan kansatieteellisen osaston johtaja tohtori T. . tkonen julkaisi vuonna 1946 saapuneen seuraavan löytökuvauksen: Kiuruvedeltä Kiurujärven Lapinlahdelta Lapinniemen talon maalta löytyi kaivetun kuopan pohjasta mudanajossa läheltä savea v. 1903 n. 125 m syvästä neljä tai viisi kappalett a 8 sm leveitä ja n. 20 sm pitkiä suksen ? paloja joiden alapinnassa oli lähes pohjan levyinen tasapohjainen syvennys. Löydöstä ilmoitt i maanviljelijä Paavo Ruotsalainen v. 1946.58 Iisalmesta Paloisjärveen pistävältä soiselta niemeltä vuonna 1885 löydetty keskiaikainen vaskikattila, jonka halkaisija on 33,5 senttimetriä ja kyljen korkeus 15 senttimetriä. Kuopion historiallinen museo. 31ASUTTAMINEN | ENNEN SAVOLAISIA https://doi.org/10.21435/ht.291 tavia ja veroja etsimään. Niinpä kruunu ja kirkko ilmeisesti hyödynsivät rintamaalaisten ja pyyntiväestön vanhoja kauppasuhteita siten että verottajalle tutun talonpojan veron katsottiin sisältävän myös hänen kaukaisen kauppakumppaninsa veron. Väinö Voionmaa toteaa vastaavaa Lapista: Verraten myöhään esiintyy kruunu lapin verottajana. Helposti näkee että pirkkalaisten oikeudet Lapissa olivat vanhemmat kruunun nuoremmat. Pitkään aikaan ei kruunun verotus suoranaisesti koskenut lappalaisia vaan ainoastaan pirkkalaisten harjoittamaa lapinkauppaa.87 Siksi pyyntiväestö ei päätynyt vuoden 1552 hämäläisten erämaaluetteloihin tai aiempiin asiakirjoihin.88 Akateemikko Kustaa Vilkuna on tähdentänyt kuinka sisämaan muinaiset lappalaiset tarvitsivat luonnossa elääkseen laajan alueen käsittävän vuotuiskierron jonka mukaisesti oltiin aina siellä missä kuhunkin vuodenaikaan oli ravintoa saatavissa. Jos hämäläinen tai savolainen uudisasukas otti haltuunsa jonkin tämän järjestelmän olennaisen osan kuten kutujärven järjestelmä oli rikki eikä sitä voinut korjata koska kaikki vastaavat paikat olivat varattuja. Tällaisessa tilanteessa vanhan pyyntiväestön oli selvitäkseen ryhdyttävä uudisasukkaiden palvelukseen ja samalla he ja heidän perheensä hämäläistyivät tai savolaistuivat.89 Erämaaluetteloissa mainitut hämäläisten erämaakappaleet edustanevat ilmeisesti vielä huomattavasti vanhemman talous- ja kauppajärjestelmän viimeistä vaihetta. Keskiajan ja uuden ajan taitteessa erämaan väestön elinkeinojen painopiste siirtyi vähitellen pyyntielinkeinoista maatalouselinkeinoihin ja samalla he myös hämäläistyivät tai savolaistuivat. Vanha käsitys oli että sisämaassa eli tuhansia vuosia kiertäviä lappalaisia jotka sitten rintamaiden uudisasutuksen vuoksi vetäytyivät nykyisille kotiseuduilleen Lappiin. Käsitys on outo sillä miten siinä tapauksessa selittyvät edellä mainitun vuotuiskierron haavoittuvaisuuden lisäksi esisaamen- tai saamenkielisten paikannimien säilyminen ja periytyminen sisämaassa meidän päiviimme asti sillä nimi säilyy vain kun se kerrotaan sukupolvelta sukupolvelle. Proessori Kauko Pirinen olettaa savolaisen Lappalainen-sukunimen tarkoittaneen alun perin alueen uudisasutusta edeltäviä asukkaita jotka ovat olleet kansallisuudeltaan saamelaisia.90 Savon vanhimmassa maakirjassa vuodelta 1541 mainitaan 14 perhettä joilla on sukunimenä Lappalainen ja niistä kahdeksan asui Joroisten seudulla ja siitä pohjoiseen. Pirinen toteaa: Lappalaiset olivat keskiajan päättyessä vähäinen häviävä jäänne Savon väestössä. Historiallisen ajan alussa heidän osuutensa on varmasti ollut huomattavasti merkittävämpi.91 Se että Lappalaisten suku kuitenkin kasvoi historiallisena aikana yhdeksi Savon suurimmaksi suvuksi osoittanee ettei lappalaisuutta väheksytty päinvastoin sillä kukapa vähätellyn nimeä kantaisi? Kuopion suomalaisen lyseon lehtori Johan Manus Salenius kirjoitti tutkimuksessaan 1882 lappalaisten katoamisesta seuraavasti: Maanjaostelu-kirjassa v. 1664 sanotaan: Se neljän lappalaisen vero jota tähän asti vuosittain on kirjoitettu verokirjoihin pyyhitään nyt kokonaan koska mainitut lappalaiset 12 tahi 14 vuotta takaperin siis v. 1652 tahi 1650 ovat siirtyneet pois ja heidän veronsa siis sen jälkeen on tauonnut. Se on viimeinen tieto lappalaisten selusjoukoista Savossa. Mainitut lappalaiset olivat maksaneet veronsa sekä rahana että haukina ja heidän niminään mainitaan mm. 1591 Kapain Musta ja Pänsi neljäs on Hanno Lauri.92 38 ASUTTAMINEN | ENNEN SAVOLAISIA https://doi.org/10.21435/ht.291