Väitöskirjatutkijat akateemisessa maailmassa : kultapoikia, "huijareita", haamututkijoita ja lannistuneita

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/ Väitöskirjatutkijat akateemisessa maailmassa : kultapoikia, "huijareita", haamututkijoita ja lannistuneita © 2022 kirjoittajat Published version Piironen, Anni; Matikainen, Minni; Maunula, Minna Piironen, A., Matikainen, M., & Maunula, M. (2022). Väitöskirjatutkijat akateemisessa maailmassa : kultapoikia, "huijareita", haamututkijoita ja lannistuneita. Aikuiskasvatus, 42(3), 198-212. https://doi.org/10.33336/aik.122022 2022 198 journal.fi/aikuiskasvatus VÄITÖSKIRJATUTKIJAT OVAT kouluttautumassa asiantuntijoiksi muuttuvassa akateemi - sessa maailmassa. Yliopisto on siirtynyt Euroopanlaajuisesti saksalaisen Wilhelm von Humboldtin mukaan nimetystä yksilön vapautta ja tieteen riippumattomuutta korostavasta humboldtilaisesta sivistysihanteesta, ja ”norsunluutornin tähyilijästä” kohti ammattimaista ja yrittäjämäistä tutkimuskulttuuria, ja tehtävä harvojen sivistäjästä on muuttunut taloudelliseksi kilpailuksi (Enders 2005; Lauder & Mayhew 2020; Brunila & Hannukainen 2017; Kinnari 2020a). Akateemiset yksilöt muuttuvat kykypääomakoneiksi, jotka keräilevät työmarkkinoilla tarvittavia pääomia, ylläpitävät kyvykkyyttä, minä- ANNI PIIRONEN, MINNI MATIKAINEN & MINNA MAUNULA Väitöskirjatutkijat akateemisessa maailmassa Kultapoikia, ”huijareita”, haamututkijoita ja lannistuneita Väitöskirjatutkija törmää opinnoissaan akateemisen maailman reunaehtoihin, jotka viitoittavat polkuja asiantuntijuuteen. Tohtorikoulutusta asiantuntijuuden rakentumisen kontekstina ei aiemmin ole juuri tarkasteltu kokonaisvaltaisesti, yksilöllisiä ja systeemisiä ehtoja yhdistäen. Aineistona käytetyissä kirjoitelmissa tutkijat kuvaavat kokemuksiaan asiantuntijana toimimisen mahdollisuuksista ja haasteista. Reunaehdot ja polut tekevät akateemisen maailman hiljaisia käytäntöjä näkyviksi ja kehitettäviksi sekä monipuolistavat keskustelua väitöskirjatutkijan asemasta. pystyvyyttä ja vaadittavaa asennetta (Kinnari 2020b). Yksilöt ja yliopistot ovat tulosvastuullisia ja mittaavat tulosta muun muassa tutkinnoissa, julkaisuissa ja kansainvälisyydessä – ja lopulta rahassa. Yliopisto - jen tavoite on tuottaa tehokkaasti paitsi tohtorintutkintoja ja julkaisuja (esim. Brunila & Hannukainen 2017) myös multiosaavia akateemisia tutkijoita ja innovatiivisia työelämän tarpeita tunnistavia asiantuntijoita, eri toimijoiden dialogisen luonteen ymmärtäviä monitaitureita (Enders 2005). Muutosta voidaan kuvata tietokapitalistisen hallinnan käsitteellä, jonka ymmärrämme ”tiedon ja tieteen sekä tiedon tuottajien toiminnan ja tietämisen yhä tehokkaampana taloudellisena hallintana” (Hannukainen 2018, 11). 199 TIEDEARTIKKELIT journal.fi/aikuiskasvatus AIKUISKASVATUS 3/2022 Muuttuvassa akateemisessa maailmassa tavoitellaan asiantuntijuutta, joka vastaa uusliberalistisiin vaateisiin. Yksilön eli väitöskirjatutkijan on muovattava asiantuntijuutensa tuottavaksi toiminnaksi kuten kykypääomakoneelta odotetaan (Kinnari 2020b). Edelleen perinteisten käsitysten mukaan asiantuntijuus muodostuu teoreettisesta, käytännöllisestä, itsesääte - lyllisestä ja sosiokulttuurisesta tiedon ulottuvuudesta (Bereiter 2002; Ericsson 2006; Lehtinen & Palonen 2011; Virtanen & Tynjälä 2018). Se on dynaamista asennetta ja pyrkimystä yhä parempaan, korkeatasoisempaan suoriutumiseen yhä vaativammista tehtävistä (Glaser & Chi 1988), tiedon komponenttien sulautumista intuitiiviseksi ja mielekkääksi kokonaisuudeksi (Bereiter 2002; Ericsson 2006; Tynjälä ym. 2020). Kuitenkin siirtymä yksilöiden asiantuntijuudesta yhteisöjen osaamiseen on kiihtyvää (Lindén & Annala 2016). Väitöskirjatutkijan hitaasti kypsyvän asiantuntijuuden rinnalle on noussut käsitys kollektiivisesta kekseliäisyydestä (Hakkarainen 2017) ja asiantuntijuuden verkostomaisuudesta, missä erilaiset sosiaaliset toimijat, paikat sekä diskurssit kietoutuvat toisiinsa (Aarnikoivu 2020; Tynjälä ym. 2020). Asian tuntijatietoon sisältyy sosiaalisia ja kulttuurisia ulottuvuuksia, sanomattomia toimintasääntöjä, joihin väitöskirjatutkija pääsee osalliseksi vain osallistumalla yhteisön käytännöllisiin toimiin (Aarnikoivu 2020, 42). Asiantuntijakulttuureihin osallistuminen mahdollistaa yksilön ja asiantuntijayhteisön kehityksen, mutta tiedeyhteisössä voi olla kulttuurisia rutiineja (Cornér ym. 2017) ja tietokapitalistisen hallinnan tapojen tuottamia käytänteitä (Hannukainen 2018, 25), jotka hankaloittavat asiantuntijuuteen kasvua. Artikkelimme osallistuu kriittiseen keskusteluun uusliberalististen logiikoiden, käytäntöjen ja hallinnan voimistumisesta akatemiassa. Uusliberalistinen tietokykykapitalismi ilmentyy väitöskirjatutkijoiden kokemuksissa samalla muokaten niitä. Tarkastelemme tohtorikoulutusta holistisesti (ks. Aarnikoivu 2020) kuvaamalla systeemin ja yksilön välistä jännitteisyyttä. Tutkimme suomalaisissa yliopistoissa väitöskirjaansa tekevien kirjoitelmia (N = 54) kokemuksistaan akateemisessa maailmassa. Tulkintamme kohdistuu väitöskirjatutkijoiden kokemiin akateemisen maailman reunaehtoihin ja siihen, millaisia mahdollisia polkuja asiantuntijuuteen reunaehdot viitoittavat. Tutkimuksemme tuo uudenlaista näkökulmaa tietokapitalismin logiikoiden vaikutuksista väitöskir - jatutkijoiden arkeen ja keskittyy erityisesti heidän yksilöllisiin kokemuksiinsa muuttuvissa akateemisissa rakenteissa ja toisaalta rakenteista. Tuomme akateemisen maailman hiljaisia reunaehtoja ja sanoittamattomaksi jääneitä yksilöiden kokemuksia näkyväksi. TOHTORIKOULUTUS KEHYKSENÄ ASIANTUNTIJUUDEN RAKENTUMISELLE Tohtorikoulutus ei ole akateemisen tietokapitalistisen hallinnan tavoista irrallinen saareke, vaan päinvastoin se kiteyttää esimerkiksi kykypääoma-ajattelua. Sen ydintavoite on tuottaa uusia asiantuntijoita ja uusintaa tutkittua tietoa, ja globaalit muuttuvat olosuhteet ohjaavat sen toimintaa. Globaalisti tohtorikoulutusta onkin systematisoitu ja tehostettu, ja samalla on pyritty laatuun ja kansainvälisyyteen (Maunula 2014; OKM 2017). Tähtäys on ammattimaisten tutkijoiden valmistamisessa (Suomen Akatemia 2011). Erityisesti Pohjoismaissa tohtorituotannon tehokkuus nojaa tohtorikoulujen tulosperusteiseen rahoitukseen (Ursin 2020), mikä on yksi esimerkki uusliberalistisen koulutuspolitiikan aiheuttamista muutoksista akateemiseen maailmaan. Korkeakoulujärjestelmän kritisoimista heikosta työelämäyhteydestä (OKM 2016) voidaan samoin pitää uusliberalistisena toiveena valjastaa akatemia tuottamaan taloudellisesti hyödyllisiä innovaatioita. Vaikka tieteellisyyttä valjastetaan jo nyt työelämän tarpeisiin, tohtorikoulutukselta odotetaan vielä vahvempaa käy- Tutkimuksemme tuo uudenlaista näkökulmaa tietokapitalismin logiikoiden vaikutuksista väitöskirjatutkijoiden arkeen. 200 journal.fi/aikuiskasvatus tännöllisyyttä, innovatiivisuutta ja kiinnittymistä aitoihin työelämän ongelmiin (Jauhiainen ym. 2016). Uusliberalistisessa hengessä tohtorikoulutusta on laajennettu, tehostettu ja standardisoitu, esimerkiksi vuosina 2000–12 talousjärjestö OECD:n jäsenmaissa suoritettujen tohtorintutkintojen määrä lisääntyi 56 prosenttia (OECD 2013). Vuonna 2000 tohtorikoulutukseen osallistui 6 000 henkilöä, vuonna 2020 tohtorikoulutettavia oli 18 000. Määrä oli siten kolminkertaistunut. (Vipunen 2019.) Tohtorikoulutusta tehostettaessa kuitenkin väitöskirjatutkijoiden paineet ja kilpailu näyttävät kasvaneen. Vaikka tohtoriopintoihin valitaan vain parhaat hakijat (Jauhiainen & Nori 2017), jopa 45 prosenttia harkitsee tohtoriopintojen keskeyttämistä (Stubb ym. 2007). Hanna Nori ja kumppanit (2020) haastavat tutkimuksessaan perinteistä käsitystä suomalaisen koulutusjärjestelmän tasaarvoisuudesta ja kaikille avoimesta kouluttautumismahdollisuudesta. Väitöskirjatutkijat ovat heterogeeninen joukko, ja heidän lähtökohdissaan akateemisen asiantuntijuuden rakentamiseen on eroja, jopa polarisaatiota. Toisilla varhaiset ja hyödylliset ura-asemat tarjoavat luottamusta, uskollisuutta ja tukea, kun taas toisten osaksi jää matalan aseman työpaikat ja epäoikeudenmukaisuuden kokemukset (Lam & Campos 2015; Nikkola & Tervasmäki 2020). Sukupuoli (Husu 2001; Koski & Tedre 2003), perheellisyys (Maunula 2014), ikä ja omien vanhempien koulutustaso (Nori ym. 2020) sekä ulkomaalaistausta (Nori ym. 2020; Peura & Jauhiainen 2018) heijastuvat väitöskirjatutkijan kokemuksiin tohtoroitumisesta. Väitöskirjatutkijat eroavat toisistaan myös rahoituksessa, sosiaalisessa tuessa sekä suhteessa ohjaajiin ja muuhun tiedeyhteisöön (mm. Jairam & Kahl 2012; Cornér ym. 2017). Yksilöllisistä tekijöistä prosessiin on tunnistettu vaikuttavan tutkimuskompetenssien, tutkimusviestinnällisten taitojen (Corcelles ym. 2019), toimijuuden verkostoitumisessa (Corcelles ym. 2019; Kaur ym. 2021), ajankäytöllisten paineiden siedon ja hallinnan sekä työn ja muun elämän epätasapainon (Gardner & Gopaul 2012). Sitkeys ja sietokyky ovat samoin keskeisiä tohtoroitumisprosessissa (Nori ym. 2020). Väitöskirjatutkijan kehittyvään identiteettiin vaikuttavat esimerkiksi prosessin aikana kohdattavat mahdollisuudet ja tuki (Castelló ym. 2021). Erilaisia lähtökohtia on tärkeä tunnistaa, sillä ne luovat tohtoroitumisprosessiin erilaisia olosuhteita (Ylijoki & Henriksson 2017) ja tapahtumia, joiden myötä väitöskirjatutkija vahvistuu tutkijaksi (Mantai 2017). Työurien todellisuus yrittäjyysyliopistossa on globaalistikin pirstoutunut, kerrostunut ja polarisoitunut, vaikka käsitys akateemisesta urasta kiinnittyy ytimeltään perinteisiin akateemisiin arvoihin ja kulttuureihin (Musselin 2005; Ylijoki & Henriksson 2017). Nuoret tutkijat ovat haavoittuvin ryhmä, sillä heidän tulee yhtä aikaa sekä kilpailla että vahvistua tutkijoina (Laudel & Gläser 2008). Väitöskirjatutkijoiden kasvava joukko kilpailee sekä keskenään muun muassa ohjausresursseista (Bégin-Caouette ym. 2020) että yhdessä, esimerkiksi verkostoitumalla ja julkaisemalla (Jung ym. 2021). Eteneminen akateemiseen ytimeen edellyttää tietokapitalistisen hallinnan määrittämässä ”pelissä” menestymistä rahoituskisoissa, jopa julkaisujen ylituotantoa (Bégin-Caouette ym. 2020), ja nykyisin valtaosa tiedejulkaisujen artikkeleista onkin väitöskirjatutkijoiden tekemiä (Münch 2014). Vaikka väitöskirjatutkijoiden julkaisupanos on välttämätön yliopistoille, heidän asemansa on usein yliopiston tai laajemmin tiedeyhteisön reunamilla ja urakehityksensä pätkittäistä (Bégin-Caouette ym. 2020), vaikka tutkija olisi kuinka kyvykäs tai sitoutunut (Slaughter & Leslie 1997). Globaalin trendin mukaisesti väitöskirjatutkijoiden autonomia ja toimijuus ovat vakiintuneet systeeminkin näkökulmasta heikoksi (Hill 2012). Kielteiset kokemukset väitösprosessista voivat aiheuttaa väitöskirjatutkijalle tehottomuutta, kyyni- Työurien todellisuus yrittäjyysyliopistossa on globaalistikin pirstoutunut, kerrostunut ja polarisoitunut. 201 TIEDEARTIKKELIT journal.fi/aikuiskasvatus AIKUISKASVATUS 3/2022 syyttä, uupumusta, eristäytymistä (Evans ym. 2018; Pyhältö ym. 2012) ja huijarisyndroomakokemusta (Cokley ym. 2013; Nori ym. 2020). Nämä kasaantuvat etenkin yhteisöstä irrallisille sivutoimisille väitöskirjatutkijoille (Corcelles ym. 2019), jotka kokevat akateemisen yhteisön tuen ja infrastruktuurin kokoaikaisia kollegojaan heikommaksi (Neumann & Rodwell 2009). Edelleen palkallisesti väitöstutkimustaan tekeekin vain pieni osa (Jauhiainen & Nori 2017), ja valtaosa työstää väitöstutkimustaan sivutoimisesti, toisen työn ohessa, apurahakausilla, jopa työttömyystuella (Kokkonen ym. 2018; Puhakka 2019). Väitöskirjatutkijoiden kokemukset roolistaan tiedeyhteisössä vaihtelevatkin jäsentymättömästä ristiriitaiseen ja osallisesta ulkopuolisuuteen (Pyhältö ym. 2009), minkä he sietävät vertaisten tuella (Janta ym. 2014). Väitöskirjatutkijan polku asiantuntijaksi tohtorikoulutuksen kehyksessä ei ole yksiselitteinen tai tasapuolinen. Globaalit muutokset, kuten OECD:n koulutukseen ulottuvat uusliberalistiset talous- ja laatumittarit (Miettinen 2019), heijastuvat monin tavoin tohtorikoulutukseen ja sen toimintakulttuuriin ja arvoihin (Jauhiainen & Nori 2017), mikä osaltaan vaatii tunnistamaan ja haastamaan akateemisen tietokapitalismin logiikoita (Hannukainen 2018; Brunila & Hannukainen 2017; Kinnari 2020a). Yksilö- ja systeemitason prosessit kietoutuvat koulutuspoliittisiin käänteisiin, yhteiskunnallisiin ja globaaleihin linjauksiin, jolloin ilmiö ei koske vain yksilön toimintaa tai järjestelmän rakenteita vaan kompleksista kokonaisuutta (ks. Sverdlik ym. 2018). Siksi tohtorikoulutusta on tarpeen tarkastella kokonaisvaltaisesti (Aarnikoivu 2020). TUTKIMUSKYSYMYKSET, AINEISTO JA MENETELMÄT Tutkimuksemme vastaa seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1) Millaisia reunaehtoja akateemisessa maailmassa on väitöskirjatutkijoiden kokemana? 2) Millaisia mahdollisia polkuja asiantuntijuuteen reunaehdoista voidaan muodostaa? Tutkimusidea syntyi kahden ensimmäisen kirjoittajan keskustellessa asiantuntijuutta koskevista epävarmuuden kokemuksista nuorina naistutkijoina. Pohdimme, oliko kokemus subjektiivinen vai saattoiko puhua yleisemmästä ilmiöstä. Selvittääksemme asiaa toteutimme aineistonkeruun yhteistyössä tutkimusaineistoja arkistoivan ja välittävän Tietoarkiston kanssa vuonna 2018. Lähetimme kirjoituspyynnön suomalaisen tohtorikoulutusverkoston yhteyshenkilöille välitettäväksi omien yliopistojensa tohtorikoulutuksen sähköpostilistoille. Pyysimme väitöskirjatutkijoita kuvaamaan kokemuksiaan asiantuntijana toimimisesta, kohtaamiaan mahdollisuuksia tai haasteita, jotka koskivat esimerkiksi ikää, sukupuolta, etnistä taustaa tai asemaa tiedeyhteisössä. Oman kokemuksemme perusteella oletimme kyseisten seikkojen vaikuttavan asiantuntijuuden kokemusten taustalla. Kysely tuotti 54 tutkimukselle käyttökelpoista vastausta, joista 49 tallennettiin vastaajan luvalla Tietoarkistoon (Matikainen & Piironen 2018). Vastaajista naisia oli 31 ja miehiä 23, muita annettuja vaihtoehtoja ei valittu. He olivat 24–62-vuotiaita, ja ikäkeskiarvo oli 35 vuotta. Väitöskirjaa vastaajat olivat tehneet kahdesta kuukaudesta 15 vuoteen, keskimäärin 4,3 vuotta. He edustivat laajasti eri suomalaisia yliopistoja ja eri aloja. Vastausten pituus vaihteli muutamasta virkkeestä useaan sivuun, keskimääräinen pituus oli noin sivu. Kirjoitelmista 20 oli englanninkielisiä; sitaateissa ne on suomennettu. Aineiston analysointi alkoi aineistolähtöisellä si - sällönanalyysillä (Hsieh & Shannon 2005). Luimme kirjoitelmat yksilöllisiä kokemuksia kuvaavina ja muodostimme niistä tiivistelmät. Tutkittavat kuvasivat monipuolisesti kirjoitelmapyynnössä esitettyjä aiheita. Jotkut toivat esiin, etteivät ehdotetut aiheet olleet heille relevantteja. Lisäksi vastaajat kirjoittivat uusista näkökulmista, kuten rahoituksesta ja ohjauksesta ja kuvasivat yleisesti akateemista maailmaa, vaikka näitä ei kirjoitelmapyynnössä mainittu. Aineiston välittämän kokemusten moninaisuuden vuoksi alkuperäinen kiinnostuksemme laajeni. Kirjasimme aineistossa toistuvia koodisanoja ja -ilmauksia, kuten ohjaussuhde, rahoitus, ulkonäön kommentointi ja liian vanha, jotka ryhmittelimme 202 journal.fi/aikuiskasvatus kahdeksi ydinkategoriaksi. Nimesimme ne systeemisiksi reunaehdoiksi ja henkilökohtaisten ominaisuuksien reunaehdoiksi. Arvioidessamme ydinkategorioiden sisältöjä tarkemmin, havaitsimme niiden jakautuvan vielä neljään alakategoriaan. Systeemisten reunaehtojen virallista puolta edustivat esimerkiksi julkaisukäytännöt ja ohjaus, kun taas epävirallista julkilausumattomat ja piiloisemmat vakiintuneet toimintatavat, kuten kahvipöydissä tapahtuva tiedotus ja päätöksenteko. Henkilökohtaisiin reunaehtoihin sisältyi samankaltainen kahtalaisuus: Yhtäältä tutkittavat kuvasivat ominaisuuksia, kuten ikää ja sukupuolta, joihin he eivät voineet itse vaikuttaa. Toisaalta he kuvasivat ominaisuuksia, joihin voivat vaikuttaa, kuten asennetta ja tutkimustaitoja. Analyysin viimeisessä vaiheessa tarkastelimme asiantuntijuuden reunaehtoja sen perusteella, tulkitsimmeko niiden tukevan väitöskirjatutkijan toimimista akateemisessa maailmassa vai emmekö. Ristiintaulukoimalla kahta aineistosta tulkitsemaamme ydinkategoriaa tukevuuden ja ei-tukevuuden näkökulmasta muodostimme neljä mahdollista ”akateemista polkua” asiantuntijuuteen. Eri polkuja kulkevat tyypit nimesimme aineistossa käytetyin termein kultapojiksi- ja tytöiksi, huijarisyndroomaisiksi, haamututkijoiksi ja lannistuneiksi. Tulososiossa kuvaamme sekä akateemisen maailman reunaehdot että niistä muodostuvat akateemiset polut. Emme luokittele yksittäisiä vastaajia akateemisille poluille, vaan mahdolliset polut ovat muodostamiamme synteesejä ja konstruktioita akateemisen maailman reunaehdoista. Valintaamme tu - kee raportoinnissa käyttämämme vignette-menetelmä (Bradbury-Jones ym. 2014), jossa koko aineiston perusteella on rakennettu tulkinnalliset tyyppikuvaukset. Vignette-kuvauksiin on valittu vain kunkin polun piirteitä parhaiten tiivistävät aineistonäytteet. Yksittäisen ihmisen kokemuksissa voi olla piirteitä eri poluilta, ja kuljettu polku saattaa väitösprosessin aikana vaihtua toiseen. AKATEEMISEN MAAILMAN REUNAEHDOT JA POLUT ASIANTUNTIJUUTEEN Vastaajien kokemuksista tulkitsemme ensin akateemisen maailman systeemisiä ja henkilökohtaisia reunaehtoja. Systeemiset reunaehdot Akateemisessa maailmassa toimimiseen vaikutti aineiston perusteella systeemisiä reunaehtoja, jotka jakautuivat kahteen alakategoriaan: virallisiin ja epävirallisiin (taulukko 1). Näiden ehtojen puitteissa toimiminen on osa väitöskirjatutkijan kasvua asiantuntijakulttuurin jäsenenä siihen osallistumalla (ks. Aarnikoivu 2020; Kaur ym. 2021). Virallisia systeemisiä ehtoja olivat akateemisen maailman viralliset odotukset, jotka heijastelivat tietokapitalistisen ja tulosvastuullisen yrittäjyysyliopiston vaatimuksia (ks. Brunila & Hannukainen 2017; Nikkola & Tervasmäki 2020) sekä niihin liittyvät akateemiset käytännöt, esimerkiksi julkaisuprosessit, rahoitus ja ohjaaminen. Virallisia ehtoja väitöskirjatutkijat kuvasivat kirjoitelmissaan osin ”sekavina” ja ”järjestäytymättöminä”, eikä heillä ollut mahdollisuutta ymmärtää systeemisen tason virallisten ehtojen ja tietokapitalismin logiikkaa. Akateemisen maailman nähtiin pyörivän liian voimakkaasti mitattavien suoritteiden, kuten jul - kaisujen ja julkaisutuotannon, ympärillä. Merkittäväk- si ehdoksi kuvattiin myös rahoitus, jonka muoto vaikutti vastaajien asemaan akateemisessa työyhteisöissä sekä heidän tulevaisuudennäkymiinsä. Apurahalla väitöskirjaansa tekevällä saattoi olla fyysistä etäisyyttä työyhteisöönsä (ks. Pyhältö ym. 2009; Ylijoki & Henriksson 2017). Vastaajat ihmettelivät, miten eri rahoitusmuodot tarkoittavat väitöskirjatutkijalle eri etuuksia ja seuraamuksia, vaikka itse työ on samankaltaista. Nimesimme eri polkuja kulkevat tyypit kultapojiksi- ja tytöiksi, huijarisyndroomaisiksi, haamututkijoiksi ja lannistuneiksi. 203 TIEDEARTIKKELIT journal.fi/aikuiskasvatus AIKUISKASVATUS 3/2022 Samoin ohjauksessa oli eroavaisuuksia vastaajittain (ks. Aarnikoivu 2020, 40; Sverdlik ym. 2018). Jotkut olivat kokeneet ohjauksen laadukkaaksi ja riittäväksi, toisia ohjaaja oli ”piinannut”, ”kiristänyt”, ”uhkaillut” ja jopa ”nöyryyttänyt” ja ”pelotellut” siihen pisteeseen asti, että väitöskirjatutkija oli joutunut vaihtamaan ohjaajaa. Ohjaaja määritti osaltaan ohjattavansa selviytymistä ja kasvua asiantuntijaksi. Systeemisten reunaehtojen epävirallista puolta edustivat esimerkiksi käytävä- ja ruokapöytäkeskustelut sekä epäviralliset illanvietot, joissa kuitenkin sovittiin työasioista. Näiden merkitys akateemisessa kontekstissa oli suuri: esimerkiksi apuraha- ja ura-ase- makilpailussa oikeat suhteet ja verkostot kuvattiin jopa virallisia tutkimusansioita tärkeämmiksi (ks. Aarnikoivu 2020, 42–43). Kaikilla ei kuitenkaan ollut automaattista tai samanlaista pääsyä systeemisten ehtojen epävirallisiin tapahtumiin (ks. Cornér ym. 2017), vaikka esimerkiksi verkostoituminen nähtiin myös osana virallisten ehtojen vaatimuksia. Viralliset ja epäviralliset systeemiset ehdot limittyivätkin aineistossa, ja useisiin virallisen systeemin ehtoihin, kuten rahoitushakuihin, konferenssikäytäntöihin ja akateemisen kirjoittamisen tapoihin, sisältyi paljon epävirallista tietoa ja käytänteitä. Viralliset ehdot Esimerkit akateemisen maailman toimintatavat V1: olen oppinut ymmärtämään aihettani sekä akateemista maailmaa [--] Kielellisessä ilmaisussa on painotettu viime aikoina paljon popularisointia ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumista, jota en kuinkaan ole vielä tehnyt. V10: Olen syvästi tyytymätön siihen, minkä ympärillä akateeminen maailma pyörii. Julkaisujen (joita ei lue kuin vertaiset) tuottaminen vain, jotta pääsisi eteenpäin vaikuttaa kafkamaiselta. Mutta sitä meidän käsketään tehdä, siitä meille maksetaan ja se määrittää tulevaisuutemme. V52: Jos taas keskustellaan hallinnollisesta tuesta, se on todella huonoa ja välillä jopa epäkunnioittavaa [--]. Olen valitettavasti huomannut, että monta kertaa on itse asiassa paljon huonompi vaihtoehto toimia ”oikein ja perusteellisesti” kun huonosti ja jättää asiat puolitiehen. Jos hoidat hommasi hyvin ja puutut epäkohtiin, siitä ei sinua kiitetä, saat hankalan ihmisen maineen. rahoitus V20: Myöskin se, kun sain säätiöltä oman apurahan omalla, yksin tekemälläni hakemuksella, lisäsi uskoa itseen. Sitä ennen olin ehkä taipuvaisempi ajattelemaan, että kaikki (palkkaamiseni projektiin, rahoitus tiedekunnan tohtorikoululta) on tapahtunut vain ohjaajieni armosta V39: Tutkimusrahoituksen saanti vaikeaa, onnettomat tulot silloinkin kun rahoitusta on [--]. Tutkijanuran jatkuminen väittelyn jälkeen näyttää epätodennäköiseltä, koska vapaita paikkoja ei juuri ole. ohjaus V50: väitöskirjatyöntekijänä perehdytys on ollut hyvin yksityiskohtaista, apua on aina saatavilla ja koen olevani paljon paremmin osa ryhmää. Jos kysyn apua, sitä saan aina, ja yhdessä mietitään, mikä olisi hyvä ratkaisu ongelmaan. V2: Yksi ja sama ihminen eli ohjaaja päättää jatko-opiskelijan suoriutumisen jokaisesta vaiheesta vuosien ajan. [--] Ohjaaja voi valita, josko joku hänen ohjattavistaan miellyttää häntä niin, että sallii ko. jatko-opiskelijan valmistua tohtoriksi. Epäviralliset ehdot Esimerkit käytävä- ja ruokapöytä-keskustelut, saunaillat V42: melkeimpä tärkeämpää kuin tutkimuksista saatujen havaintojen ja tulosten itsenäinen analysointi ovat erilaiset kahvipöytä- ja käytäväkeskustelut tai muut epäviralliset juttutuokiot, joissa kollegoiden kanssa ajatuksia vaihdetaan aiheesta ja aiheen vierestä. V14: Joskus niitä [apurahaa tai palkallista positiota] ei anneta meriittien vaan yhteyksien perusteella, mikä ei ole välttämättä reilua. sosiaalinen media V47: Minut kutsuttiin juuri paneelikeskustelijaksi konferenssiin. [--] Tämä tapahtui Facebookin kautta. Vuorovaikutus on mielestäni usein yllättävän epävirallista. Taulukko 1. Systeemiset reunaehdot. 204 journal.fi/aikuiskasvatus Henkilökohtaiset reunaehdot Henkilökohtaisiin reunaehtoihin kuului sekä asioita, joihin väitöskirjatutkija voi itse vaikuttaa, että asioita, joihin hän ei voi vaikuttaa (ks. taulukko 2). Henkilökohtaisia ominaisuuksia, joihin yksilö voi itse vaikuttaa ja joita yksilöiden odotettiin kehittävän, olivat tutkimusaihe ja sisällölliset tiedot, tutkimustaidot ja geneeriset taidot sekä tietyn tyyppinen asenne (ks. Virtanen & Tynjälä 2018). Niihin kuuluivat myös itsesäätelyn taidot sekä sosiokulttuuriset tiedot ja taidot, kuten verkostoitumisosaaminen. Vaikka vastaajat kuvasivat, miten asiantuntijalta edellytetään monipuolista kykypääoman kehittämistä, kehittyminen edellytti yhteistyötä reflektiokumppaneiden kanssa (ks. Virtanen & Tynjälä 2018). Väitöskirjatutkijan asiantuntijuus ei ole vain tiedon hankkimista omasta tutkimusaiheesta vaan ennen kaikkea osallistuvaa ja verkostoitunutta asiantuntijuutta (Lindén & Annala 2016) ja pääomakyvykkyyttä (Kinnari 2020b) sekä erään vastaajan sanoin ”tutkijakollegan asiantuntijuuden näkyville saamista”. Toisaalta verkostoituminen ja kollegoiden esiin nostaminen aiheuttaa ristiriitaa, kilpailevathan väitöskirjatutkijat samanaikaisesti työpaikoista, rahoituksesta ja julkaisuista (Laudel & Gläser 2008). Akateemisessa maailmassa toimimiseen vaikutti myös joukko henkilökohtaisia ominaisuuksia, joihin yksilö itse ei voi vaikuttaa. Aineistossa keskeisinä mainittiin sukupuoli, ikä, kansalaisuus, kieli ja etninen tausta. Näillä oli merkityksensä siinä, miten omaa asiantuntijuuttaan pääsi käyttämään ja näyttämään, ja miten vakavasti tuli otetuksi (ks. Nori ym. 2020; Peura & Jauhiainen 2018). Kolmannes naisvastaajista koki oman sukupuolensa negatiivisena väitösprosessissa, kun miesvastaajista vain yksi pohti, että omalla tieteenalallaan naissukupuolesta saattaisi olla hyötyä. Nuoret naistutkijat olivat kohdanneet ”tytöttelyä”, osaamisensa vähättelyä ja kokivat olevansa ”tyttären” tai ”pikkusiskon” roolissa, jossa heidän tuli ”tarpeettomasti todistella” asiantuntijuuttaan. Jotkut kertoivat kohtaamastaan seksuaalisesta häirinnästä, ja eräs tutkittava kuvasi oman asiantuntijuuden esille tuomista naisena ”tärkeänä feministisenä tekona”. Perheen ja tutkimustyön yhdistämisen vaikeudesta oli muistuteltu juuri naisvastaajia (ks. Husu 2001; Julkunen 2004; Maunula 2014). Sukupuoli on läsnä ja merkityksellinen, vaikka siihen liittyvien merkitysten, hierarkioiden ja asemien tuottamisen menetelmät ovat piiloisia ja arjessa toimittaisiin pääasiassa tieteenalojen edustajina eikä sukupuolina (Koski & Tedre 2003, 19). Iän vastaajat kokivat ristiriitaisesti: 31-vuotias koki vakuuttavuutensa kärsivän nuoruudestaan, kun 35-vuotias koki ”korkean” ikänsä jo haittaavan uraansa. Korkeammalla iällä apurahakisoissa kerrottiin päädyttävän ”toivottoman tapauksen kategoriaan”. Suomessa väitöstutkimustaan tekevät ulkomaalaiset korostivat kielitaitoa. Myös kokemuksia suoranaisesta rasismista ja lievemmistä syrjinnän muodoista kuvattiin. Esimerkiksi se, näyttikö henkilö ”kovin erilaiselta kuin suurin osa suomalaisista” tai mikä oli tutkijan lähtömaa, koettiin merkityksellisek- si tutkimusyhteisön vastaanottavuuteen. (Ks. Nori ym. 2020; Peura & Jauhiainen 2018.) Henkilökohtaiset ja systeemiset reunaehdot limittyivät väitöskirjatutkijoiden kokemuksissa. Erityisen hyvin tämä näkyi ongelmatilanteissa. Tyypillistä aineistossa vaikutti olevan tapa kohdata ja ratkoa ongelmia kehittämällä henkilökohtaisia ominaisuuksia tai ”purra kieltä ja yrittää olla hiljaa”. Jopa selkeästi systeemisiä ongelmia, kuten rahoitus tai ohjaus, yritettiin ratkoa henkilökohtaisia taitoja kehittämällä, valitsemalla uudestaan tai yksinkertaisesti sinnittelemällä (ks. Nikkola & Harni 2015). Vaikka kaikki tutkitut tekivät periaatteessa samaa tehtävää, väitöskirjaa, heidän kokemuksensa olivat jopa täysin vastakkaisia, sillä henkilökohtaiset ja systeemiset reunaehdot tukivat tai hankaloittivat asiantuntijana toimimista eri tavoin. Väitöskirjatutkijan asiantuntijuus on ennen kaikkea osallistuvaa ja verkostoitunutta asiantuntijuutta 205 TIEDEARTIKKELIT journal.fi/aikuiskasvatus AIKUISKASVATUS 3/2022 Ehdot, joihin voi vaikuttaa Esimerkit tutkimusaihe V35: Tekemällä tutkimusta juuri tästä aiheesta kuulun hyvin, hyvin pieneen joukkoon asiantuntijoita, jotka muodostavat maailmanlaajuisen verkoston. Tuomalla uusia ideoita tähän verkostoon olen onnistunut saamaan kutsuja mitä ihmeellisimpiin projekteihin. V53: Tutkimani ilmiö on alallani vähän tutkittu, joten olen kohdannut joitain haasteita siinä, miten selitän selvästi ja järjestelmällisesti tutkimukseni fokuksen. On äärimmäisen uuvuttavaa koittaa ”vakuuttaa” kokeneemmat tutkijat tutkimukseni relevanttiudesta alallamme [--] Se ei tunnu resonoivan eksperttien mielipiteiden kanssa kentällä, mikä nostattaa myös omaa epäilyäni tutkimustaidot, geneeriset taidot V40: Luon kontakteja ja haen reflektiokumppaneita esim. tutkimusmetodin ja tutkimuksen peruskäsitteiden ymmärryksen laajentamiseksi sekä ajan ja arjen hallinnan (työskentelystrategiat ja käytänteet), paineiden siedon, tiedonhaun, tietoteknisen osaamisen, englannin kielen kohentamisen tueksi. V41: Tutkijalta ne [yleistaidot, siviilirohkeus ja intohimo] puuttuvat myös, mutta hän on sopivasti parkkiintunut keskinkertaisuuteen. asenne V35: Intohimon seuraaminen paikkoihin ja projekteihin, joihin “järkevä” ihminen ei lähtisi [--] Jokaisen verkostoitumisen mahdollisuuden käyttäminen hyväksi. Peloton “faktojen” ja perinteiden ja periaatteiden kyseenalaistaminen [--] Tietynlainen itsepäisyys, että jatkaa omalla tiellään, vaikka moni sanoo, ettei se ole mahdollista. V16: [e]n koe olevani aina tarpeeksi rohkea, mikä ei johdu puutteellisesta itsetunnosta, vaan itsekriittisenä suhtautumisena omaan toimintaani. Ehkä koen, että minulla olisi jo kokeilun ajat ohitse ja pitäisi saada kerralla valmista nopeammin. Ehdot, joihin ei voi vaikuttaa Esimerkit sukupuoli V21: En ole koskaan kohdannut väheksyntää sukupuoleni vuoksi. [--] Olen [--] välillä sanonut kovastikin, jos minua ei ole sukupuolen takia kutsuttu jonnekin. V3: [k]onferenssin jälkeen istuin suomalaisten miestutkijoiden kanssa pubissa ja kaikki sanoivat, ettei ole väliä [--], onko mies vai nainen, vaan mitä tietää, tämän kautta arvostetaan. Muistan miettineeni ja sanoneeni ääneenkin, että helppohan se oli kaikkien miesten puhua. Naisena tunsin, että joudun tekemään tuplasti enemmän töitä. Uskonkin, että saisin osakseni paljon enemmän arvostusta, jos olisin mies ikä, tutkijan uran vaihe V20: Koen myös, että tietenkin vuodet tuovat varmuutta – kun tutkimustyötä on nyt viisi vuotta takana ja vertaisarvioituja julkaisuja muutamakin olemassa, niin väistämättäkin sitä itse jo uskoo osaavansa jotain. [--] Koen myös, että iän karttuminen muuttaa omaa positiota kentällä. V42: [Yhteistyökumppanin] suunnalta vähäteltiin ja kyseenalaistettiin nuorempien tutkijoiden ja varsinkin naispuolisen kollegani näkemykset, ideat ja mielipiteet, mutta professoritason henkilön esittäessä samat asiat ne hyväksyttiin ilman arvostelevia kommentteja. V51: Ikäni [--] olen kokenut haitanneen uraani. En ole ryhtynyt jatko-opiskelijaksi välittömästi valmistumiseni jälkeen, vaan vietin muutaman vuoden työelämässä [--] Ikä on aiheuttanut myös sen, että välillä tuntee itsensä hieman ulkopuoliseksi nuorempien jatko-opiskelijoiden keskuudessa. kieli, kansallisuus, etninen tausta V27: Yksi Suomen isoimmista eduista on sen avoimuus muuta maailmaa kohtaan ja useat kanssakäymiset ulkomaiden kanssa (joskin ilmiselviä ennakkoluuloja venäläistä tiedettä kohtaan, sillä konferensseissa olen havainnut suomalaisten tutkijoiden sanoneen avoimesti venäläisen tieteen olevan ala-arvoista). V47: Suomi ei ole äidinkieleni, mutta suurin osa asioistani on siitä huolimatta hoitunut todella hyvin tässä yliopistossa. V14: Ulkomaalaisena olen kokenut syrjintää monin tavoin. Kieli on iso este Suomessa. Koulutussysteemin, yliopiston rakenteen ja kulttuurin sekä sosiaalisten normien heikko tunteminen tekee vaikeammaksi ”selviytyä” suomalaisessa akateemisessa maailmassa sosioekonominen tausta V20: En ole akateemisesta tai keskiluokkaisesta taustasta [--]. Vaikka olen aina ollut hyvä koulussa ja pitänyt itseäni suhteellisen fiksuna, ajatus itsestä asiantuntijana tuntui pitkään mahdottomalta. Myös akateeminen debatointi ja keskustelukulttuuri ylipäänsä tuntuivat pitkään vierailta Taulukko 2. Henkilökohtaiset reunaehdot. 212 journal.fi/aikuiskasvatus Miettinen, R. (2019). 21. Vuosisadan kompetenssit – OECD kasvatuksen kielen uudistajana. Kasvatus, 50(3), 203–215. Musselin, C. (2005). European academic labor markets in transition. Higher Education, 49(1–2), 135–54. https://doi.org/10.1007/s10734-004-2918-2 Münch, R. (2014). Academic Capitalism: Universities in the Global Struggle for Excellence. New York, NY: Routledge. https://doi.org/10.4324/9780203768761 Neumann, R. & Rodwell, J. (2009). The ‘invisible’ part-time research students: A case study of satisfaction and completion. Studies in Higher Education, 34(1), 55–68. https://doi. org/10.1080/03075070802601960 Nikkola, T. & Harni, E. (2015). Sisäistyneet ristiriidat, tunnetyö ja tietotyöläissubjektiviteetin rakentuminen. Aikuiskasvatus, 4, 244–253. https://doi. org/10.33336/aik.94154 Nikkola, T. & Tervasmäki, T. (2020). Experiences of arbitrary management among Finnish academics in an era of academic capitalism. Journal of Education Policy (ahead-of-print), 1–21. https://doi.org/10.1080 /02680939.2020.1854350 Nori, H., Peura, M. & Jauhiainen, A. (2020). From imposter syndrome to heroic tales: Doctoral students’ backgrounds, study aims, and experiences. International Journal of Doctoral Studies, 15, 517– 539. https://doi.org/10.28945/4637 OECD, (2013). OECD Science, Technology and Industry Scoreboard: Innovation for Growth. Paris: OECD Publishing. http://dx.doi.org/10.1787/sti_scoreboard- 2013-en (4.1.2021). Peura, M. & Jauhiainen, A. (2018). Tohtoriopintojen monet merkitykset suomalaisille ja ulkomaalaisille jatko-opiskelijoille. Aikuiskasvatus, 38(3), 223–236. https://doi.org/10.33336/aik.88351 Puhakka, A. (2019). Niin pitkä on matka… Tieteentekijöiden liiton jäsenkysely 2019. Helsinki: Tieteentekijöiden liitto. Pyhältö, K., Stubb, J. & Lonka, K. (2009). Developing scholarly communities as learning environments for doctoral students. International Journal for Academic Development, 14(3), 221–232. https://doi. org/10.1080/13601440903106551 Pyhältö, K., Toom, A., Stubb, J. & Lonka, K. (2012). Challenges of becoming a scholar: A study of experienced problems and well-being of doctoral students. ISRN Education, 2012, 1–12. https://doi. org/10.5402/2012/934941 Slaughter, S. & Leslie, L. (1997). Academic Capitalism: Politics, Policies, and the Entrepreneurial University. Baltimore: The Johns Hopkins University Press. Stubb, J., Pyhältö, K., Soini, T., Nummenmaa, A. R. & Lonka, K. (2010). Osallisuus ja hyvinvointi tiedeyhteisöissä – tohtoriopiskelijoiden kokemuksia. Aikuiskasvatus, 30(2), 106–119. https://doi. org/10.33336/aik.93868 Sverdlik, A., Hall, N., McAlpine, L. & Hubbard, K. (2018). The PhD experience: A review of the factors influencing doctoral students’ completion, achievement, and well-being. International Journal of Doctoral Studies, 13, 361–388. https://doi. org/10.28945/4113 Tynjälä, P., Heikkinen, H. L. T. & Kallio, E. (2020). Professional expertise, integrative thinking, wisdom and phronesis. Teoksessa E. Kallio (toim.) Development of Adult Thinking: Interdisciplinary Perspectives on Cognitive Development and Adult Learning. Abingdon, Oxon: Routledge, 156–174. https://doi.org/10.4324/9781315187464-10 Ursin, J. (2020). Assessment in higher education (Finland). Bloomsbury Education and Childhood Studies. Lontoo: Bloomsbury. https://doi. org/10.5040/9781350996489.0014 Vipunen, (2019). Yliopistokoulutuksen opiskelijat. https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/ fi-fi/Raportit/Yliopistokoulutuksen%20opiskelijat- n%C3%A4k%C3%B6kulma-koulutusaste.xlsb (2.1.2021). Virtanen, A. & Tynjälä, P. (2018). Factors explaining the learning of generic skills: A study of university students’ experiences. Teaching in Higher Education, 24(3), 880–894. https://doi.org/10.1080/13562517. 2018.1515195 Ylijoki, O.-H. & Henrikson, L. (2017). Tribal, proletarian and entrepreneurial career stories: Junior academics as a case in point. Studies in Higher Education, 42(7), 1292–1308. https://doi.org/10.1080/03075079.201 5.1092129