Moraalijärjestysten rajoilla : Väkivallan kohtaaminen ammatillisena toimintana ja rajatyönä sosiaali- ja terveydenhuollossa

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY-NC-ND 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/ Moraalijärjestysten rajoilla : Väkivallan kohtaaminen ammatillisena toimintana ja rajatyönä sosiaali- ja terveydenhuollossa © Yhteiskuntapolitiikka Published version Piippo, Sisko; Hirvonen, Pasi; Husso, Marita; Notko, Marianne Piippo, S., Hirvonen, P., Husso, M., & Notko, M. (2024). Moraalijärjestysten rajoilla : Väkivallan kohtaaminen ammatillisena toimintana ja rajatyönä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Yhteiskuntapolitiikka, 89(2), 113-124. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024041016119 2024 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 89 (2024):2 113 ARTIKKELIT Moraalijärjestysten rajoilla Väkivallan kohtaaminen ammatillisena toimintana ja rajatyönä sosiaali- ja terveydenhuollossa SISKO PIIPPO & PASI HIRVONEN & MARITA HUSSO & MARIANNE NOTKO Lähisuhdeväkivalta on laaja yhteiskuntapoliittinen ja oikeudellinen kysymys. Se on myös sosiaalinen ongelma, johon haetaan tavallisesti apua sosiaali- ja terveydenhuollosta. Artikkelissa väkivaltatilanteita tarkastellaan rajatyön käsitteen avulla. Tämä avaa uuden näkökulman väkivallan kohtaamisen ammatillisiin käytäntöihin professioiden sisällä ja välillä. English summary at the end of the article Rahoittajatiedot: Enhancing Professional Skills and Raising Awareness on Domestic Violence, Violence against Women and Shelter Services (EPRAS) -hanke. Euroopan Unioni: European Commission [JUST/2016/ RGEN/AG/ VAWA/4000009936] Johdanto Lähisuhdeväkivalta on laaja yhteiskuntapoliittinen ja oikeudellinen kysymys sekä hyvinvoinnillinen ja sosiaalinen ongelma, johon haetaan tyypillisimmin apua sosiaali- ja terveydenhuollosta (GREVIO 2019; Siltala 2021). Syvennymme tässä artikkelissa väkivallan kohtaamiseen julkista palvelutehtävää hoitavien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten näkökulmasta. Lähisuhdeväkivaltaa kokeneet käyttävät huomattavasti muuta väestöä enemmän sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita (Siltala 2021). Kunnilla ja hyvinvointialueilla on lakiperustainen velvoite sekä lähisuhdeväkivallan suunnitelmalliseen ehkäisytyöhön että palvelujen järjestämiseen lähisuhdeväkivallasta aiheutuvaan tuen tarpeeseen (Sosiaalihuoltolaki 2014/1301, 11 §). Aiemman tutkimuksen mukaan lainsäädännön velvoitteiden käytännön toteutuksessa on ollut haasteita. Väkivallasta ei esimerkiksi ole kysytty systemaattisesti eikä siihen ole välttämättä puututtu, vaikka väkivalta olisi ollut henkilöstön tiedossa (Virkki & Jäppinen 2017; GREVIO 2019; Husso ym. 2021). Jo lähtökohtaisesti paineisessa työarjessa väkivallan kohtaaminen voi olla kuormittavaa väkivallan herättämien vahvojen tunteiden vuoksi (esim. Mänttäri-van der Kuip 2023). Työntekijöiden käsitykset ja asenteet saattavat aiheuttaa uhrin syyllistämistä ja hänen väkivaltakokemuksensa mitätöimistä ja sivuuttamista (Koistinen & Holma 2015; Nikupeteri 2017; Piippo ym. 2021; Piippo 2022; Virkki & Jäppinen 2017). Osaltaan tähän on liittynyt myös työntekijän epätietoisuus siitä, kuuluuko väkivallasta kysyminen omaan työhön ja miten tilanteessa tulee toimia (Husso ym. 2021; Lalande ym. 2023; Lundberg & Bergmark 2018; Virkki & Jäppinen 2017). Väkivaltaan liittyvien teemojen käsittely on monien alojen peruskoulutuksissa satunnaista. Yliopistoista ja korkeakouluista valmistuu sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, jotka eivät ole saaneet koulutuksessaan valmiuksia väkivallan kohtaamiseen, vaikka he työskentelevät ammatissaan väkivaltaan liittyvi- en ongelmien kanssa säännöllisesti (esim. Niklander ym. 2019). Väkivaltatyön käytäntöjä on viime vuosina kehitetty, mutta alueelliset erot ovat edelleen suuria ja käytännöt vaihtelevia esimerkik- 114 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 89 (2024):2 si työn koordinoinnissa ja vastuunjaoissa eri ammattikuntien välillä (Notko ym. 2021; October & Laitinen 2022). Tiedossa olevista väkivallan kohtaamisen haasteista nousevat esille kysymykset: kenen ongelma väkivalta on ja kenen vastuulla yhteiskunnassamme on tunnistaa väkivalta ja puuttua siihen. Käytännön työssä vastuuepäselvyydet ilmenevät yksinkertaisimmillaan siinä, että väkivalta saatetaan sivuuttaa, koska siihen puuttumisen ajatellaan kuuluvan jollekin muulle taholle. Väkivallan tunnistamisen ja puuttumisen käytäntöjen mää - rittäminen oman työn näkökulmasta sekä näiden erottaminen toisten ammattilaisten työtehtävistä pitävät sisällään erilaisia rajanvetoja (Husso ym. 2012). Näissä neuvottelut vastuista ja velvollisuuksista nousevat keskiöön. Lähisuhdeväkivaltaa kohtaavien toimijoiden ammatillisten rajojen, vastuiden, velvollisuuksien ja oikeuksien tutkimuksellinen tarkastelu on kuitenkin ollut vähäistä. Analysoimme kohtaamista sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa toteutuvana rajatyönä. Rajatyöllä tarkoitamme ammatillisen toiminnan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa rakentuvia prosesseja, joilla esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset tunnistavat väkivaltaa, määrittävät omaa työtään ja erottavat omaan toimenkuvaan kuuluvat vastuut ja velvollisuudet (me) toisen ammattikunnan työtehtävistä (he). Velvollisuuksien ja vastuiden käsittelyssä hyödynnämme yksilöiden ja ryhmien toimintaa ohjaavien moraalijärjestysten typologioita, joissa yhdistyvät julkiset, yksilöiden väliset ja yksilölliset moraalijärjestykset (Hirvonen & Van Langenhove 2021; Van Langenhove 2017). Moraalijärjestyksillä tarkoitamme yhteisesti jaettuja tilannekohtaisia käsityksiä oikeuksien, velvollisuuksien ja vastuiden järjestelmästä sekä siihen kuuluvista normatiivisista odotuksista ihmisten ja yhteisöjen kulloinkin hyväksyttynä pidetystä käytöksestä ja toiminnasta (Harré 2012; Niemi 2010). Aiemmassa sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevassa tutkimuksessa rajatyön käsitteen kautta on analysoitu palvelutapahtumaa ja vastuullisuutta (Hall ym. 2010; Juhila & Hall 2017; Ranta ym. 2017; Saario ym. 2015; Slembrouck & Hall 2014). Väkivallan kohtaamisen tarkasteluun rajatyön käsitettä ei tiettävästi ole aiemmin sovellettu. Rajatyö avaa uuden näkökulman lähisuhdeväkivallan kohtaamisen ammatillisiin käytäntöihin ja tuottaa lisää ymmärrystä aiempaan palvelujärjestelmää ja väkivaltatyötä koskevaan tutkimukseen. Kontribuoimme myös rajatyöhön liittyvään käsitteelliseen keskusteluun erittelemällä rajatyön taustalla olevien vastuiden ja velvollisuuksien määrittymistä ja sosiaalista alkuperää. Tutkimuksemme kiinnittyy konstruktionistiseen ja jälkistrukturalistiseen tutkimusperinteeseen. Väkivallan kohtaaminen tapahtuu yksilöl - listen ja yhteiskunnallisten tekijöiden vuorovaikutuksessa. Tarkastelemme väkivallan kohtaamista työntekijöiden ammatillisena toimintana ja institutionaalisena tehtävänä sekä sosiaalisesti konstruoi tuneena tilanteena. Sosiaaliset rakenteet ovat läsnä rajatyössä ja moraalijärjestyksissä sekä yksilöiden välisissä keskusteluissa että eri ammattiryhmien ja instituutioiden välisessä vuorovaikutuksessa. Sosiaaliset rakenteet paitsi ohjaavat toimintaa myös muokkautuvat toiminnan seurauksena. Tutkimuksessamme tarkastelemme, miten sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset puhuvat keskenään väkivallan kohtaamisesta (moraalisena) ilmiönä. Tutkimuskysymyksemme ovat seuraavat: 1) Millaista rajatyötä lähisuhdeväkivallan kohtaamiseen liittyy? 2) Millaisia moraalijärjestyksiä rajatyöstä voidaan tunnistaa ja kuinka ne ilmenevät osana rajatyötä? Rajatyö ja sosiaalisen toiminnan moraalinen järjestyminen Rajatyön käsitteen alkuperä paikantuu Thomas Gieryniin, joka tutki tieteen ja ei-tieteen rajoja tieteensosiologian lähtökohdista (Gieryn 1995). Rajat nähdään ohjeistuksina, odotuksina ja sääntöinä, jotka asettavat työlle sekä eettisiä että käytäntöön liittyviä standardeja (Slembrouck & Hall 2014). Rajatyötä on lähestytty myös toimivallan (jurisdiction) käsitteen kautta, jolloin voidaan tarkastella esimerkiksi tietyn ammattiryhmän oikeuksia (exclusive rights) joko profession sisällä tai suhteessa muihin professioihin (esim. Saario ym. 2015). Rajoilla tuotetaan ja pidetään yllä oman profession asiantuntijuutta ja autonomiaa suhteessa toisten professioiden edustajiin (Ranta ym. 2017). Eronteot voivat liittyä yhtenäisyyden pyrkimyksiin, mutta ne voivat myös johtaa poissulkemisiin (Juhila & Hall 2014). Rajatyö voi olla eksklusiivista, jolloin käsillä oleva tilanne tulkitaan omaan vastuuseen kuulumattomaksi. Toisaalta kyse voi olla tilanteesta, jossa esimerkik- YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 89 (2024):2 115 si muiden ammattiryhmien edustajien toimivalta ja asiantuntijuus arvioidaan riittämättömäksi ja/tai tarpeettomaksi suhteessa oman profession toimintavalmiuksiin. Inklusiivista rajatyötä puolestaan voidaan kuvata mukaan ottavaksi ja rajo- ja häivyttäväksi. (Esim. Juhila & Raitakari 2022.) Rajat eivät varsinaisesti koskaan katoa, mutta niitä voidaan määritellä ja neuvotella uudelleen (Hall ym. 2010). Kirsi Juhilan ja Christopher Hallin (2017, 66) mukaan rajatyö on luonteeltaan moraalista, koska siihen liittyy vastuunjakoa. Tutkimuksessamme rajatyön moraalinen ulottuvuus liittyy neuvotteluihin vastuista, velvollisuuksista ja oikeuksista: mitä kuuluu omaan – mutta myös muiden professioiden – tehtäväalaan. Keskeisessä roolis - sa ovat sosiaalista kanssakäymistä muokkaavat ja ohjaavat moraalijärjestykset. Luk van Langenhoven (2017) mukaan moraalijärjestyksiä voidaan jaotella niiden yleisyyden tai erityisyyden mukaan. Kulttuurisilla moraalijärjestyksillä viitataan niihin kulttuurisiin konventioihin ja sosiaalisiin normeihin, joiden mukaan meidän odotetaan toimivan. Juridiseen moraalijärjestykseen luetaan ne lait ja valtiolliset säädökset, jotka ohjaavat ammattilaisten toimintaa. Institutionaaliset moraalijärjestykset liittyvät tutkimuksessamme sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten institutionaalisista asemista nouseviin toiminnan säännönmukaisuuksiin, jotka ohjaavat vuorovaikutusta ja kohtaamisia (Niemi 2010). Työntekijän toimintaa ohjaavat työskentelyorganisaatiossa hyväksyttävinä pidetyt, osin tiedostamattomatkin toimintatavat ja totunnaisuudet sekä ammattietiikka. Henkilökohtaisilla, persoonallisilla moraalijärjestyksillä viitataan kaikkiin niihin moraalisiin päätelmiin ja pohdintoihin oikeasta ja väärästä, joita käymme mielessämme itsemme kanssa. Erilaiset moraalijärjestykset ovat sidoksissa toisiinsa ja niitä voi olla ajoittain vaikea erottaa toisistaan. (Hirvonen & Van Langenhove 2021; Niemi 2010; Van Langenhove 2017.) Tutkimuksen toteutus Aineisto koostuu fokusryhmähaastatteluista, jotka ovat osa EU-rahoitteisessa Enhancing Professional Skills and Raising Awareness on Domestic Violence, Violence against Women and Shelter Services (EPRAS) -tutkimus- ja kehittämishankkeessa kerättyjä aineistoja (hankkeen arvioinnista ja aineistojen tarkemmasta kuvauksesta ks. Niklander ym. 2019). Tutkimuksella on puoltava lausunto Jyväskylän yliopiston ihmistieteiden eettiseltä toimikunnalta. Hankkeen tutkimus keskittyi polii sien ja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten käsityksiin, toimintatapoihin ja koulutustarpeisiin väkivallan kohtaamisessa. Tämän artikkelin aineistona ovat kymmenen vuonna 2017 toteutettua ryhmähaastattelua, joihin osallistui yhteensä 45 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista lastensuojelusta, turvakodeista, aikuisten palveluista (ikäihmisten palvelut, aikuissosiaalityö, päihde- ja mielenterveyspalvelut) sekä perheneuvoloista. Aineistonkeruun menetelmäksi valitsimme fokusryhmähaastattelun. Menetelmä mahdollisti ammattilaisten kollektiivisen tiedonmuodostuksen tutkimustilanteessa, teemojen ympärille keskittyvien erilaisten näkökulmien tunnistamisen ja kartoittamisen sekä keskustelun kehittymisen seuraamisen, kun haastateltavat perustelivat näkökulmiaan (Fern 2001). Haastateltavat olivat saaneet etukäteen tietoa tutkimuksen tavoitteista ja toteutuksesta sekä tutkittavien oikeuksista. Haastattelutilanteessa heiltä pyydettiin kirjallinen suostumus. Haastattelijoina oli 1–3 tutkijaa, joilla oli kokemusta fokusryhmähaastatteluiden tekemisestä. Haastatteluissa käsiteltiin seuraavia teemoja: 1) lähisuhdeväkivallan kohtaaminen omassa ammatissa 2) lähisuhdeväkivaltaan liittyvä koulutus peruskoulutuksessa ja työuran aikana 3) lähisuhdeväkivaltaan liittyvä koulutustarve 4) lähisuhdeväkivalta ja moniammatillinen yhteistyö 5) lähisuhdeväkivaltaan puuttumisen edellytykset ja mahdollisuudet omassa työssä. Haastattelujen kesto oli keskimäärin yksi tunti. Haastattelut nauhoitettiin, tallennettiin videolle ja litteroitiin sanasta sanaan. Valmiin aineiston laajuus oli 256sivua (fontti Helvetica, fonttikoko13, riviväli1). Analyysi Aineiston analyysissa noudatimme temaattisen analyysin periaatteita (Braun & Clarke 2006). Aloitimme analyysin toteuttamisen induktiivisesti lukemalla aineistoa useita kertoja ja paikallistimme lähisuhdeväkivallan kohtaamisen käytäntöjä. Seuraavaksi hyödynsimme rajatyön käsitettä metodisena välineenä ja erottelimme erityisesti 116 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 89 (2024):2 rajatyötä käsitteleviä neuvotteluja. Kiinnostuksen kohteena olivat eronteot, ja tarkastelimme, missä tilanteissa väkivallan kohtaamisessa muodostuu rajoja. Siinä missä edellistä vaihetta voidaan luonnehtia aineistoa kuvailevaksi, seuraavassa eli teemoittelun vaiheessa analyysia voidaan kuvata tulkinnalliseksi, koska hyödynsimme teemojen muodostamisessa aiempaa tutkimuskirjallisuutta rajatyöstä. Kiinnitimme huomiota erityisesti siihen, miten rajoista neuvotellaan, miten rajanvetoa tehdään ja miten rajatyöhön sisältyvät vastuut, velvollisuudet ja oikeudet muotoutuvat neuvotteluissa (Juhila & Raitakari 2022; Slembrouck & Hall 2014). Teemoittelun vaiheessa etsimme aineistokohdista säännönmukaisuuksia, kaavamaisuuksia, samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia (Braun & Clarke 2006; Gioia ym. 2012). Muodostimme teemo- ja, joissa käsiteltiin muun muassa erilaisia tapoja määrittää väkivaltaa ja puhua professionaalisuudesta suhteessa työssä herääviin tunteisiin. Analyysi eteni seuraavaksi laajempien, kokoavien teemojen (aggregate themes) nimeämiseen: profession sisäinen rajatyö ja professioiden välinen rajatyö. (Kuvio1; Gioia ym. 2012.) Analyysin viimeisessä tulkinnallisessa vaiheessa tarkastelimme erityisesti rajatyötä koskevien kokoavien teemojen yhteydessä joko eksplisiittisesti kuvattuja tai implisiittisesti läsnä olevia käsityksiä eri toimijoiden oikeuksista ja velvollisuuksista (Harré 2012; Van Langenhove 2017). Näitä erilaisia moraalijärjestyksiä paikansimme kohdista, joissa käsiteltiin työssä kohdattuja, eettistä harkintaa edellyttäneitä valintatilanteita. Kiinnitimme huomiomme tehtyjen ratkaisujen sanallisiin perusteluihin. Erittelimme sitä, kenen oikeuksista ja velvollisuuksista kulloinkin puhuttiin ja mihin kontekstuaaliseen yhteyteen nämä oikeudet ja velvollisuudet liittyivät (esim. yksilölliset tai institutionaaliset). Hyödynsimme näiden löydösten luokittelussa Van Langenhoven (2017) moraalijärjestysten typologiaa. Tulokset Analyysin pohjalta nimesimme seuraavat neljä rajatyötä kuvaavaa teemaa: 1)väkivallan tunnistaminen, 2)väkivaltaan liittyvät tunteet, 3)monitoimijaiset neuvottelut ja 4)monitoimijainen yhteistyö. Kaksi ensimmäistä teemaa liittyvät profession sisäiseen rajatyöhön, ja kaksi viimeistä teemaa käsittelevät professioiden välistä rajatyötä. Nämä neljä teemaa on käsitteellisen selkeyden vuoksi eroteltu tulosluvussa toisistaan, mutta haastateltavien puheessa ne saattoivat esiintyä myös samanaikaisesti ja limittäin. Keskeiset löydökset on koottu taulukkoon1. Väkivallan tunnistaminen Tarkastelun kohteena oli väkivallan tunnistamisen yhteydessä tehtävä rajatyö henkilökohtaisen, ins- Kuvio1. Analyysin rakenne. Ensimmäisen tason kategoriat Toisen tason teemat Kokoava teema A. Eriävät näkemykset B. Tarpeiden priorisointi C. Neutraali työote D. Väkivallan affektiivisuus E. Tunteiden käsittely F. Rajojen tiedostaminen G. Jaettu ymmärrys H. Neuvottelujen jännitteet I. Yhteistyön katvealueet J. Yhteistyön edellytykset Väkivallan tunnistaminen Väkivaltaan liittyvät tunteet Monitoimijaiset neuvottelut Monitoimijainen yhteistyö Profession sisäinen rajatyö Professioiden välinen rajatyö YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 89 (2024):2 117 Taulukko 1: Ammattilaisten rajatyön jäsentyminen väkivallan kohtaamisessa Rajatyön konteksti, teemat ja kategoriat Keskeiset moraalijärjestykset Aineistoesimerkki Profession sisäinen rajatyö Teema: Väkivallan tunnistaminen Kategoria: 1. Eriävät näkemykset 2. Tarpeiden priorisointi Institutionaalinen moraalijärjestys Juridinen moraalijärjestys Henkilökohtainen moraalijärjestys 1. R9O1: ”Niin ja jotenkin se, että jollain tavalla on epäily siitä tai jo - tenkin aistii, että siinä ilmapiirissä tai siinä on jotain.” 2. R10O2: ”Mutta kun siellä on niissä perheissä niin paljon kaikkea muutakin et sit aina sillai, et mikä on se tärkein mihin ekana nappaa kiinni.” Teema: Väkivaltaan liittyvät tunteet Kategoria: 1. Neutraali työote 2. Väkivallan affektiivisuus 3. Tunteiden käsittely Henkilökohtainen moraalijärjestys Institutionaalinen moraalijärjestys 1. R8O5: ”Joo, että mitenkä koen sen niin tuota. Se ei oikeestaan herätä, se ei nouse sieltä muun työn piirteistä millään lailla oikeestaan toi - sia korkeammaks.” Professioiden välinen rajatyö Teema: Monitoimijaiset neuvottelut Kategoria: 1. Rajojen tiedostaminen 2. Jaettu ymmärrys 3. Neuvottelujen jännitteet Institutionaalinen moraalijärjestys Juridinen moraalijärjestys Henkilökohtainen moraalijärjestys 1. R7O1: ”Et mikä on se meidän auttamisen raja siinä, että kuinka kevyitä asioita me voidaan käydä läpi ja mikä kuuluu sitten oikeesti terveydenhuollolle.” 2. R8O1: ”Ja kun voi kertoo, että poliisi anto tämmösen ja tämmösiä turvaohjeita ja jos vähänkin tuntuu siltä, niin soita, tässä on tää poliisi ja hänen numeronsa.” 3. R1O1: ”Niitä on joitain mitä ihan inhottaa, että pitää jonnekin soittaa suoraan sanottuna. Kun tietää, että sieltä tulee ihan järkyttäviä vastauksia.” Teema: Monitoimijainen yhteistyö Kategoria: 1. Yhteistyön katvealueet 2. Yhteistyön edellytykset Institutionaalinen moraalijärjestys Henkilökohtainen moraalijärjestys Juridinen moraalijärjestys 1. R10O6: ”Että se on ihan kornia ja se on ihan tyhmää ja tässä ei oo mitään järkee. Jonka jälkeen me sitten sovittiin niin, että he [poliisit] hyppäs poliisiautoon ja ne tuli sinne mukaan kotikäynnille.” titutionaalisen ja juridisen moraalijärjestyksen ristipaineessa. Aineiston mukaan työntekijät joutuivat tällöin arvioimaan, mikä asiakkaan kertomassa voidaan katsoa kuuluvaksi tavanomaisiin parisuhteen riitatilanteisiin ja missä vaiheessa voidaan puhua väkivallan käytöstä. R9O2: Niin minä ajattelen, että jonkinlaisen rajan vetäminen, että mikä on sitten liikaa. Että usein tähän liittyy peittelyn kulttuuri tavallaan. Että se on enemmänkin semmosta ”no mulla on nyt tää musta silmä, mutta lapsi löi sillä tai tällä”. R9O1: Niin ja jotenkin se, että jollain tavalla on epäily siitä tai jotenkin aistii, että siinä ilmapiirissä tai siinä on jotain. Mutta sä et pääse kiinni siihen. Eli se on ehkä. Kyllähän se todennäköisesti jostain sitten joskus jossain vaiheessa räjähtää, mutta et on vaikea puhua asiasta, joka ei ole yhteistä tai jota ei tunnisteta. Edellä oleva esimerkki lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden keskustelusta havainnollistaa aineiston muissakin keskusteluissa mainittua eettistä huolta ja ristiriitaa. Asiakkaat eivät olleet varmoja, olivatko heidän kokemuksensa sisältäneet väkivaltaa, tai he kielsivät kokeneensa väkivaltaa, 118 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 89 (2024):2 vaikka työntekijällä saattoi olla sekä epäily asiasta että ammatillinen velvollisuus toteuttaa insitutionaaliseen ja juridiseen moraalijärjestykseen perustuvaa viranomaistehtäväänsä. Asiakkaalla ja työntekijällä ei ollut väkivallasta yhteneväistä näkemystä, eivätkä asiakkaat itse välttämättä nähneet tilanteen vakavuutta ja jopa aktuaalista vaaraa. Lapsettomien asiakkaiden kohdalla tilanteeseen puuttumiseen ei saatu oikeutusta lastensuojelulaista. Juridisesta moraalijärjestyksestä käsin huomioitavaksi tuli asiakkaan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Ristiriitaa koettiin, kun institutionaalisesta ja henkilökohtaisesta moraalijärjestyksestä käsin ammattilaiset kuitenkin kokivat ammatillis-eettis- tä velvoitetta toimia väkivallan lopettamiseksi. Väkivallan kohtaaminen toteutui erilaisissa toimintaympäristöissä, joissa oli – organisaation perustehtävän mukaan – havaittavissa vaihtelua väkivaltatyön sisältymisessä omiin työtehtäviin ja sen toteuttamisen tavoissa. Rajatyötä tehtiin tällöin erilaisten institutionaalisten moraalijärjestysten rajoilla sen suhteen, mikä asiakkaan haastavassa elämäntilanteessa vaati ammattilaisten arvion mukaan ensisijaisia, välittömiä toimia, toisin sanoen mikä tunnistettiin tärkeimmäksi ja puuttumista välittömästi vaativaksi ongelmaksi. Alla olevassa esimerkissä haastateltava reflektoi väkivallan tunnistamista nykyisessä tehtävässään lastensuojelun perhetyössä suhteessa aiempaan työkokemukseensa turvakodissa. R10O2: Et tietysti kun sitä siellä turvakotisilmin kattoo, niin se oli iso ja on iso ongelma. Ei vähätellä sitä. Mutta kun siellä on niissä perheissä niin paljon kaikkea muutakin et sit aina sillai, et mikä on se tärkein mihin ekana nappaa kiinni. Mutta kun ne on niin kaaoksessa välillä. Ja sitten lapsi kertoo, että isi lyökin mua vielä. Niin siinä, että no mitä mä nyt sit vielä, et tuoki tieto vielä. Hirveitä asioita. Et siinä ehkä siinä kaaoksessa se väkivalta jää näkemättä sen vuoksi, koska siinä on niin paljon kaikkea muuta. Aineistoesimerkki havainnollistaa institutionaalisen moraalijärjestyksen lähtökohdista toteutuvaa rajatyötä. Rajaamisella pyrittiin paikallistamaan monimutkaisissa ja haastavissa asiakastilanteissa oman työskentelyorganisaation näkökulmasta kaikista akuutein, puuttumista vaativa ongelma. Tilanne näkyi vastuunoton ja ajankäytön prio risoinnin kysymyksenä, kun institutionaalinen moraalijärjestys ohjasi käyttämään rajallisen aikaresurssin mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti oman organisaation perustehtävän toimivallan ja vaatimusten mukaan. Aineistoesimerkissä työntekijä ilmaisee tunnistaneensa väkivallan sinänsä toteamalla ”ei vähätellä sitä”, mutta hän oli joutunut harkitsemaan valitessaan eniten ja välittömästi huomiota vaativan epäkohdan. Tällöin väkivalta perheessä saattoi jäädä sivuun, jos jokin muu epäkohta oli arvioitu perustehtävän näkökulmasta välittömiä toimia vaativaksi. Väkivaltaan liittyvät tunteet Työntekijöiden pohdinnat ammatillisuuden vaatimuksista suhteessa väkivallan kohtaamisen herättämiin tunteisiin toteutuivat henkilökohtaisen ja institutionaalisen moraalijärjestyksen risteymässä. Toisaalta väkivalta koettiin yhdeksi osaksi jo muutoinkin haastavaa työtä, eikä siitä tunnistettu väkivallan aiheuttamaa tunnekuormitusta erillisenä ilmiönä. Erään lastensuojelun sosiaalityöntekijän (R8O2) näkemys oli: ”Koitan suhtautua siihen sellaisella asiallisella, neutraalilla, et asia selvitetään.” Näissä näkemyksissä painottui institutionaaliseen moraalijärjestykseen yhdistetty ammatillisuus, jonka ulkopuolelle tunnekokemus rajattiin. Tunteiden ja ammatillisuuden suhde myös rajautui eri tavoin. Tunteet sisällytettiin osaksi sensitiivisen aiheen parissa tehtävää kuormittavaa työtä ja siten myös osaksi institutionaalista moraalijärjestystä. Neutraalia työtapaa pidettiin jopa puolustusreaktiona väkivallan herättämille tunteille ja siten haasteena väkivallan tunnistamiselle. R3O1: Tässä täytyy koko ajan opetella vaan lisää. Kun siinä on vähän ristikkäin se halu puolustautua, ettei näkisi eikä kokisi eikä kuulisi väkivaltaa. (…) R3O3: että kaikenlaisten tunteiden normalisointi. Että en oo huonompi työntekijä, vaikka koen jotain inhoo tai pelkoa tai jotakin. R3O2: Ahdistusta. R3O3: Niin ahdistusta. Että ei ne oo, jotka väkivaltatyötä tekee, niin ei ne oo sen kummempia. Et he ei kokis mitään tunteita. Et vaikka on tehnyt vuosikymmenet, niin silti tuntee. Voi herätä joku ihan samanlainen tunne, kuin sillon kun ekaa kertaa kokenut. Mutta ehkä se, et mitä sille tunteelle tekee ja miten sen kans pärjää. Niin se on muuttunut. Mut tunne sinänsä ei oo muuttunut mihinkään. Perheneuvolan sosiaalityöntekijän ja psykologin keskustelussa rajaa tunteiden kokemisen ja ammatillisuuden välillä häivytettiin. Haastateltavat toivoivat laajempaa keskustelua väkivallan herättämistä tunteista, mikä purkaisi tunteiden olemassaolon ja ammatillisuuden kahtiajakoa. Keskusteluissa todettiin, että väkivallan herättämä tunne sinänsä voi olla sama uran alkumetreillä ja vuosikymmenten työkokemuksen jälkeen. Eroa oli kuitenkin siinä, kuinka tunnetta oli opittu käsittelemään. YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 89 (2024):2 119 R3O1: Ja miten sen pitää riittävän etäällä? Et ku mä kerroin siinä [kokouksessa] esimerkin, että senkin mä oon oppinut. Sillon en vielä osannut sitä. Että kun tässä oli, se oli pahin parisuhdeväkivalta minkä mä oon ikinä mun urallani kuullu. Kun siinä oli niin monenlaista ja oli loukkaantumistakin, pysyvästi vaurioitumista. Jäsenissä tapahtunut. Ja edelleen vaan pysyttiin yhdessä, vaikka täällä yritettiin auttaa, niin pysyttiin yhdessä. Ja pelkäsin, että kuolee ja näin. Niin koin, että hävisin. Mä näin semmosen unen, että jossa mä hävisin sille miehelle sen valtakamppailun siitä naisesta. Ja mä nyt ymmärrän, että mä menin siihen mukaan jollain lailla, että mun pitäis olla osa sitä vallan taistelua. Et mä en osannut pitää riittävän etäällä itsenäni. Sehän on loppujen lopuksi tietysti sen ihmisen oma valinta. Mut kyllä se tulee niin iholle. Ja siitä sitten puhuttiin siinä [kokouksessa], että jotku tunnisti, että heilläkin on ollut sellasta jossain uran alkuvaiheessa. [nauraa] Yllä perheneuvolan psykologi reflektoi asiakastilannetta, jossa ammatillisuuden raja oli liukunut liian kauaksi ja hän oli ajautunut osaksi väkivallan valtadynamiikkaa. Tällöin asiakassuhde väkivallan kokijaan olikin muotoutunut ammattilaiselle henkilökohtaisesta moraalijärjestyksestä käsin käytäväksi valtataisteluksi tekijän kanssa. Tässä eräänlaisessa ammatillisen rajattomuuden tilanteessa työntekijälle vaikuttaa siirtyneen kohtuuton vastuu väkivallan päättymisestä. Tarvittavaa etäisyyttä henkilökohtaiseen moraalijärjestykseen oli tuonut tunteiden ja tunneilmaisun sääntely työkokemuksen myötä kehittyvänä taitona. Sen sijaan, että tunteet olisi määritetty pelkästään henkilökohtaisesta moraalijärjestyksestä kumpuavina ja epäammattimaisina, institutionaalisesta moraalijärjestyksestä käsin ammattilaisen vastuullisena toimintana näkyivät tunteiden tunnistaminen ja niiden voimakkuuden syiden pohdinta sekä henkilökohtainen reflektio omista mahdollisista väkivaltakokemuksista ja siitä, mitä ylipäätään ajattelee väkivallasta, sen taustasyistä ja seurauksista. Monitoimijaiset neuvottelut Rajatyön lähtökohtana oli omaan työskentelyorganisaatioon ja professioon kytkeytyvä institutionaalinen moraalijärjestys, josta käsin arvioidaan omaa asiantuntijuutta sekä omia oikeuksia, vel - vollisuuksia ja vastuita suhteessa asiakkaan palvelutarpeeseen. Toisen ammattikunnan rajan lähestyminen alkoi tilanteissa, joissa väkivalta oli tunnistettu ja siihen haluttiin puuttua, mutta oman profession toimivalta, resurssit tai asiantuntijuus eivät enää riittäneet. Rajoilla tapahtuvissa neuvotteluissa pyrittiin luomaan yhteneväistä näkemystä siitä, mikä on väkivaltaa, onko sitä asiakkaan elämässä vai ei ja millä tavoin tilanteeseen tulisi puuttua. Rajoilla myös neuvoteltiin eri professioiden toimijoiden oikeuksista, velvollisuuksista ja vastuista. Alla olevassa aineistoesimerkissä turvakodin työntekijän ilmaisu ”pitää jonnekin soittaa” havainnollistaa juridisesta ja institutionaalisesta moraalijärjestyksestä nousevaa velvollisuutta monitoimijaiseen työhön. Tämä liitettiin esimerkiksi monitoimijaista yhteistyötä koskevaan oikeudelliseen sääntelyyn tai eri ammattiryhmien omiin ohjeistuksiin ja toimintakäytänteisiin monitoimijaisesta yhteistyöstä. Yhteydenottoa monitoimijaiseen verkostoon pidettiin myös institutionaalisesta moraalijärjestyksestä kumpuavana oikeutena saada apua haastavaan tilanteeseen. Kuten aineistoesimerkissä todetaan, rajoille hakeutumisen ja neuvottelujen aloittamisen lopputulokset eivät kuitenkaan aina olleet ennakoitavissa tai neuvottelujen onnistumisen todennäköisyys oli arvioitu pieneksi. R1O1: Niitä on joitain mitä ihan inhottaa, että pitää jonnekin soittaa suoraan sanottuna. Kun tietää, että sieltä tulee ihan järkyttäviä vastauksia. Aineisto osoitti, kuinka aidostakin halusta hakeutua ammattikuntien rajoille oli vielä matkaa varsinaisiin neuvotteluihin. Tilanne oli erityisen haastava aineistoesimerkin kaltaisissa tilanteissa, joissa aiemmat huonot kokemukset yhteistyöstä eivät motivoineet ammattilaisia yhteistyöhön ja sen kehittämiseen. Sen sijaan yhteydenpito saattoi rajautua minimiin ja toisen profession ammattilaista lähestyttiin vasta viime hetkillä ja velvollisuudesta – niin sanotusti pakon edessä. Hyvistäkään aikeista ja asiakkaan tilanteen herättämästä huolesta huolimatta pelkkä toive ja ajatus yhteistyöstä ei riittänyt, jos neuvotteluihin tulevilla ammattilaisilla ei ollut yhteneväistä näkemystä asiakkaan tilanteesta. R9O1: Niin kyllä se varmaan on olennaista se, että siinä on se yhteinen näky ja kaikki tietää jotenkin sen hommansa. R4O2: Ja sitten jokainen tuo sen oman ammattitaitonsa siihen ja sitten, että asioista sovitaan, että okei mä hoidan tämän asian ja hoidatko sä tuon asian. Että se asiakas saa sen avun siinä ja kokee, että nyt hänen asiaansa viedään eteenpäin ja hoidetaan. Mahdollisimman yhteneväisen tilannearvion rinnalla neuvoteltiin myös työn tavoitteista. Tilanteeseen liittyivät keskeisesti professioiden väliset vastuuneuvottelut. Konkreettisesti tällöin keskusteltiin ja sovittiin työnjaosta ammattilaisten kesken. Aineiston mukaan organisaatioiden institutionaaliset moraalijärjestykset erosivat siinä, miten vakiintuneita ja tiedostettuja vastuut ja työnja- 120 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 89 (2024):2 ko eri asiakasryhmien kohdalla olivat. Esimerkik- si lapseen kohdistuvan väkivallan käsittelyssä ammattilaisten yhteistyö vastuiden ja velvollisuuksien määrittelyineen oli vakiintuneempaa kuin tapauksissa, joissa oli kyse aikuisten välisestä väkivallasta. Neuvotteluyhteyteen pääseminen vaikutti useissa keskusteluissa liittyvän siihen, kenen työntekijän kanssa ollaan tekemisissä. R8O3: Onhan se hirveesti, että se on henkilöstäkin kiinni. Et kuka sattuu olla siinä toisella puolella. Se on työntekijästäkin tosi paljon kiinni. Että onko työote sellanen yhteistyöllinen vai ei. Aineistoesimerkki havainnollistaa julkista palvelutehtävää hoitavien ammattilaisten neuvotteluissa läsnä olevaa henkilökohtaista moraalijärjestystä. Sen sijaan, että työtä olisivat ohjanneet institutionaalisella tasolla organisatoriset toimintaohjeet ja käytännöt, väkivallan kohtaamiseen liittyi vahvasti se, miten yksittäinen työntekijä tulkitsee omia velvollisuuksiaan ja vastuitaan monitoimijaisessa yhteistyössä. Neuvotteluissa korostuivat henkilökohtaiset ja työntekijän persoonaan liittyvät tekijät varsinkin, jos yhteistyölle ei ollut rakenteita, esimerkiksi säännöllisesti toteutuvia tapaamisia, eivätkä ihmiset tunteneet toisiaan. Monitoimijainen yhteistyö Teemassa analyysin lähtökohtana olivat monitoimijaisen yhteistyön katvealueet erilaisten institutionaalisten moraalijärjestysten rajoilla ja työntekijöiden pyrkimykset toimivampaan yhteistyöhön – eräänlaisena jatkopohdintana edelliselle teemalle. Aineistossa käsiteltiin rajatyötä, jossa ammattiryhmä tai organisaatio oli jäänyt yhteistyön ulkopuolelle ja ammattilaiset työskentelivät yksin, erillään toisistaan. Useissa fokusryhmissä käsiteltiin seuraavien aineistoesimerkkien kaltaisia tilanteita, joissa neuvottelut eivät olleet sujuneet yhteisymmärryksessä esimerkiksi väkivaltaa koskevan riskinarvioinnin osalta. Ensimmäisessä aineisto-otteessa perheneuvolan psykologi reflektoi asiakastapausta, jossa lastensuojelun kanssa ei ollut päästy yhteisymmärrykseen tilanteesta ja sen vaatimista toimenpiteistä. Toinen aineistoesimerkki havainnollistaa, kuinka myös lastensuojelun sosiaalityöntekijät tunnistivat haasteita yhteistyössä ja reflektoivat omaa toimintaa, toimivaltaa ja roolia verkostoissa. R3O3: Niin se lastensuojelu ei lähtenyt siihen ollenkaan, kun me toivottiin, että lastensuojelu tulis meidän kanssa tänne, kun ne äiti ja lapsi on. Tai sit se väkivaltainen isäkin täällä. Et lastensuojelu tulis palaveriin. Niin he näki sen niin, että se on ollut ja mennyt se väkivalta, semmosta uhkaakaan ei oo. Ja kategorisesti lastensuojelun tarvetta ei ole nyt. Ja he päättää lastensuojeluasiakkuuden. Ja me kolme sähköpostiviestiä työparin kanssa laitettiin sinne ja ei saatu palaveriin heitä edes tänne. Ja sit se väkivaltahan jatkui aika ajoin. R10O1: Niin, että ei me kuitenkaan ihan millä tahansa valtuutuksilla tätä työtä tehdä. Että jotenkin sen ymmärtäminen, että ne meidän keinot on aika rajalliset. Vaikka ois semmonen tunne, että tekis mieli tehdä jotain, niin kuitenkin sen lainsäädännön puitteissa toimitaan. R10O4: Se on niin suuri se ahdistus myös sillä ilmoittajalla, että jotenkin on semmoset yliodotukset, että on semmonen taikasauva millä fiksataan. Ku ei sitä oo olemassa, niin se jotenkin. R10O6: Ne luulee, että me ei vaan haluta käyttää sitä. Tai ei ymmärretä käyttää sitä. R10O4: Niin et se on pantu kaappiin ja hukattu se kaapin ovi. Aineistoesimerkit havainnollistavat, kuinka yhteistyöneuvotteluiden ja niihin tähtäävän toiminnan taustalla vaikuttaa profession oman asiantuntija-alueen ulkopuolella olevia moraalijärjestyksiä ja niiden asettamia reunaehtoja toiminnalle. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden näkemyksen mukaan yhteistyötahon esittämään asiaan reagoimattomuus tai ei-toivottu reaktio saatettiin tulkita sosiaalityöntekijän henkilökohtaisesta moraalijärjestyksestä kumpuavaksi välinpitämättömyydeksi tai haluttomuudeksi toimia. Kommentilla ”kuitenkin sen lainsäädännön puitteissa toimitaan” omaa toimintaa perustellaan työn juridisella ja institutionaalisella moraalijärjestyksellä. Ammattikuntien rajoilla ei aina hahmotettu eri toimijoiden oikeuksia, velvollisuuksia ja vastuita. Siten poisrajautumiseen saattoi liittyä epäselvyyksiä toimivallasta – yksittäisistä työntekijöistä varsinaisesti riippumattomien – lakiperustaisten käytäntöjen, kuten tiedonsaanti- ja -vaihto-oikeuk- sien, kohdalla. Tämä epätietoisuus saattoi luoda epärealistisia odotuksia esimerkiksi työnjaollisista kysymyksistä. Poisrajautumisesta ei-toivottavana asiaintilana saatettiin keskustella toteavasti, ja vaikka yhteistyön toimimattomuus turhautti vastaajia, tilanteen muuttamiseen ei aina koettu olevan keinoja. Joissakin keskusteluissa kuitenkin korostui työntekijöiden aktiivinen pyrkimys hakeutua ammattikuntien rajalle uusiin neuvotteluihin. Se, ettei