Koulujen hyvinvointityö tieteidenvälisenä tutkimuskohteena

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY-NC 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0/ Koulujen hyvinvointityö tieteidenvälisenä tutkimuskohteena © Kirjoittajat ja Jyväskylän yliopisto 2023 Published version Hämeenaho, Pilvi; Sainio, Miia Hämeenaho, P., & Sainio, M. (2023). Koulujen hyvinvointityö tieteidenvälisenä tutkimuskohteena. In A. Tammela, P. Hämeenaho, J. Eronen, & J. Eilola (Eds.), Hyvinvointi koettuna, kuvattuna ja tulkittuna (pp. 50-67). Jyväskylän yliopisto. JYU Studies, 3. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9626-0 2023 Pilvi Hämeenaho ja Miia Sainio 50 4. KOULUJEN HYVINVOINTITYÖ TIETEIDENVÄLISENÄ TUTKIMUSKOHTEENA Pilvi Hämeenaho ja Miia Sainio Tässä artikkelissa kuvaamme tieteidenvälisen tutkimusja kehittämishankkeen suunnittelua ja toteutusta. Käymme läpi prosessia, jossa eri tieteenalojen tutkijat pyrkivät tuottamaan hyvinvoinnista uutta, eri menetelmiä yhteen sovittavaa tietoa, ja löytämään yhteisiä vastauksia eri alojen näkökulmasta asetettuihin kysymyksiin. Artikkelimme perustuu hankkeellemme Yhteistyöllä hyvinvointia kouluyhteisöön, joka yhdistää etnologian ja psykologian alan tutkimusta. Käymme läpi tieteidenvälisen tutkimuksen perusteita ja pohdimme eri tieteenalojen näkökulmia ja menetelmiä yhteen sovittavan hyvinvointitutkimuksen suunnittelun haasteita käytännön kokemuksiemme pohjalta. Lisäksi tarkastelemme laadullisten ja määrällisten menetelmien yhdistämisen hyötyjä ja ongelmakohtia omasta tutkimuksestamme nousevan aineiston analyysiesimerkin kautta. Nostamme näin esiin eri aloja yhdistävän tutkimuksen mahdollisuuksia tuottaa tietoa kehittämisen tueksi monialaisessa hyvinvoinnin tutkimuksessa. Johdanto Miten kouluissa toteutetaan oppilaiden hyvinvointia edistävää työtä? Mitä koulujen hyvinvointityö oikeastaan on? Näitä kysymyksiä lähdimme pohtimaan kahden eri tieteenalan näkökulmista käsin, kun tiemme kohtasivat syksyllä 2019. Työskentelimme Jyväskylän yliopistolla tutkijatohtoreina, ja työnkuvaamme oli sisäänkirjoitettu hyvinvoinnin tutkimukseen liittyvä yhteistyö humanistisyhteiskuntatieteellisen ja kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan välillä. Tutkimusyhteistyö oli luonteva aloittaa aiheesta, josta kumpikin oli kiinnostunut, ja näin päätimme käynnistää hankkeen Yhteistyöllä hyvinvointia kouluyhteisöön. Hankkeen lähtökohtana on ollut laaja käsitys hyvinvoinnista, johon kuuluvat sekä psyykkinen ja fyysinen terveys että sosiaalinen hyvinvointi. Koska hankkeemme kohdistuu koulujen hyvinvointia edistävään toimintaan, on koulun tarjoama oppilaita tukeva toimintakulttuuri tärkeä tekijä hyvinvoinnin rakentumisessa. Oppilaiden hyvinvointia edistävän toimintakulttuurin ymmärrämme rakentuvan koulujen henkilöstön ja oppilaiden muodostamasta yhteisöstä, tämän yhteisön erilaisista toimintatavoista ja -malleista sekä tiloista, joissa koulupäivät vietetään (Hietanen-Peltola ym. 2019). Tavoitteeksemme asetimme määritellä, mitä on suomalaisissa perusopetuksen kouluissa tehtävä hyvinvointityö ja kuvata käytännössä, miten sitä toteutetaan. Tämän lisäksi halusimme, yhteistyössä koulujen kanssa, löytää erilaisiin kouluihin ja tilanteisiin sopivia keinoja oppilaiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Lähtökohtanamme oli yhteisöllinen oppilashuoltotyö, jonka perustana on vuonna 2014 voimaan tullut Oppilasja opiskelijahuoltolaki (1287/2013). Koulujen hyvinvointityö tieteidenvälisenä tutkimuskohteena 51 Laki painottaa koko oppilaitosyhteisöä tukevan ennaltaehkäisevän ja yhteisöllisen oppilashuollon ensisijaisuutta suhteessa yksilölliseen oppilashuoltoon. Huomionarvoista on myös, että laissa ei viitata vain ja ainoastaan oppilaiden tai opiskelijoiden vaan koko oppilaitosyhteisön hyvinvointiin. Tähän yhteisöön kuuluvat niin oppilaat tai opiskelijat kuin henkilökuntakin. Samalla laissa painotetaan kaikkien kouluyhteisössä työskentelevien vastuuta oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista. Yhteisöllisen, ennaltaehkäisevän oppilashuoltotyön toteutuminen edellyttää näin ollen koko henkilökunnan sitoutuneisuutta ja toisaalta heidän välistänsä yhteistyötä. Halusimme siten myös ymmärtää paremmin, mikä on työyhteisön hyvinvoinnin merkitys oppilaiden hyvinvoinnin edistämiseen tähtäävässä kokonaisuudessa. Näimme vahvuutenamme edustamiemme tieteenalojen, psykologian ja etnologian, metodologiset erot, joita yhteen sovittamalla voisimme tavoitella laaja-alaista ja samalla syvälle menevää ymmärrystä moniulotteisesta aiheestamme. Pyrimme mittaamaan hyvinvointia edistävien toimintamallien esiintyvyyttä ja työntekijöiden näkemyksiä hyvinvointityön onnistumisesta sekä syventämään näin saadun määrällisen aineiston tuloksia laadullisen, henkilökohtaisia kokemuksia kuvaavan aineiston kautta. Määrällisen ja laadullisen aineiston yhteensovittaminen on kuitenkin vaikeaa eikä valmiita malleja monimenetelmäiseen työhön ole. Projektimme edetessä kohtasimme myös paljon syvemmällä, tieteenalojen peruslähtökohdissa olevia eroja, joiden yhteensovittaminen ei onnistunut pelkällä hyvällä tahdolla ja yhteisen päämäärän mielessä pitämisellä. Törmäsimmekin kysymyksiin, joiden ratkaisu edellytti meidän tutkijoiden välisen yhteistyön tarkempaa pohdintaa. Meidän oli ajateltava uusiksi sekä omat roolimme tutkijoina, että se, miten voisimme käytännössä tehdä haluamaamme yhteistyötä. Projektin aikana siirryimmekin monitieteisyydestä tieteidenväliseen ajatteluun ja päädyimme tutkimaan, miten saamme laadullisten ja määrällisten menetelmien tulokulmat aidosti yhdistettyä monimenetelmäiseksi tutkimukseksi. Mitä tämä koko tutkimushankkeen uudelleen ajattelu käytännössä tarkoitti? Tässä artikkelissa kuvaamme prosessia, jonka aikana eri tieteenaloja edustavat tutkijat etsivät ja löytävät keinoja tuottaa uutta, eri menetelmiä yhteen sovittavaa tietoa, ja löytävät yhteisiä vastauksia eri alojen näkökulmasta asetettuihin kysymyksiin. Käymme ensin läpi tieteidenvälisen tutkimuksen perusteita ja sen eroa monitieteisyyteen, poikkitieteisyyteen tai transdisiplinäärisyyteen, joissa tieteenalojen yhteistyö rakentuu ja integroituu eri tavoin kuin tieteidenvälisyydessä. Toiseksi pohdimme eri tieteenalojen näkökulmia ja menetelmiä yhteen sovittavan tutkimuksen suunnittelun haasteita esimerkin avulla, käytännön kokemuksiimme peilaten. Lisäksi tarkastelemme laadullisten ja määrällisten menetelmien yhdistämisen hyötyjä ja ongelmakohtia omasta tutkimuksestamme nousevan aineiston analyysiesimerkin kautta. Pyrimme näin tarjoamaan yleiskuvan tieteidenvälisen työskentelyn edellytyksistä, haasteista ja mahdollisuuksista käytännön esimerkkien kautta. Erityisesti pohdimme eri aloja yhdistävän tutkimuksen hyötyjä ja mahdollisuuksia tuottaa tietoa kehittämisen tueksi monialaisessa hyvinvoinnin tutkimuksessa. Kyselytutkimus yhteisöllisestä hyvinvointityöstä Suunnittelimme tutkimushankkeen rakentuvan kyselyja haastatteluaineistoille sekä koulujen kanssa toteutettaville yhteiskehittämiseen tähtääville työpajoille. Näin onnistuisimme hyödyntämään kummankin tutkimusja menetelmäosaamista kattavasti. Vallitsevan koronatilanteen takia aineistomme rajoittui lopulta kyselyaineistoon (kerättiin tammi-helmikuussa Pilvi Hämeenaho ja Miia Sainio 52 2020), jota täydensimme keräämällä toukokuussa 2020 suppeamman etäkouluun liittyvän kyselyn. Tavoitteenamme oli sekä testata aiempaan tutkimukseen perustuvia ennakko-oletuksia että kerryttää uusia, kentän toimijoiden kokemuksille perustuvia näkökulmia hyvinvointityöhön. Aineistonkeruuvaiheessa pidimme avoimena kysymyksen siitä, mitä hyvinvointityö on. Tammi-helmikuussa toteutetun kyselyn kautta tavoitteemme oli saavuttaa mahdollisimman moniääninen, koulun koko henkilökunnan kattava näkemys hyvinvointityöstä ja työhyvinvoinnista. Yhteisöllisen hyvinvointityön kuvaaminen kokonaisvaltaisesti ja toiminnan kehittäminen kouluarjen tarpeisiin vastaamiseksi edellyttää sitä, että saamme kartoitettua eri ammattiryhmien näkemyksiä, koulujen välisiä sekä koulun sisäisiä kokemusja näkemyseroja. Tutkimukseen kutsuimme kaikki Keski-Suomen kunnat mukaan. Kuntien sivistystoimen kanssa käytyjen puhelinkeskustelujen perusteella lähetimme saatekirjeen 14 kunnan kouluihin. Alkuvuoden kyselyyn vastasi 437 henkilökunnan jäsentä 48 koulusta 12 kunnasta. Huhtikuussa 2020 siirryttiin koronapandemian ehkäisemiseksi etäkouluun, ja teimme siihen liittyvän suppeamman kyselyn, johon saimme 270 vastausta 27 koulusta 10 kunnasta. Kouluista vastasi 1–35 henkilökunnan jäsentä eri ammattiryhmistä. Joidenkin koulujen osalta näkökulma jäi näin ollen hyvin yksipuoliseksi, mutta osasta taas saimme hyvinkin kattavasti eri henkilöstöryhmien näkökulmia. Lähdimme kartoittamaan hyvinvointityön kuvausta mahdollisimman avoimella kysymyksellä. Ensin kysyimme tyytyväisyydestä hyvinvointityöhön viisiportaisella asteikolla (tyytymätön – erittäin tyytyväinen), jonka jälkeen pyysimme vastaajia kuvailemaan lyhyesti ”Miten oppilaiden hyvinvointia edistetään koulussasi: Miten hyvinvointityö näkyy koulusi toiminnassa ja omassa työssäsi?” Kuvailun jälkeen pyysimme vielä täydentämään vastausta toiveilla ”Miten toivoisit, että koulusi hyvinvointityötä kehitetään? Erikseen kysyimme myös hyvinvointityön esteistä (”Mitkä tekijät vaikeuttavat hyvinvointityön toteuttamista?”) ja hyvinvoinnin huolista sekä oppilaiden että henkilökunnan osalta. Näihin osioihin oli liitetty vastausvaihtoehtoja sisältäviä kysymyksiä lähtöoletuksistamme käsin, mutta myös avoimia kysymyksiä, jotka tarjosivat mahdollisuuden täydentää ja syventää vastauksia. Vasta näiden kysymysten, joissa pyrimme pitämään hyvinvointityön määrittelyn avoimena, jälkeen kysyimme ennakolta määrittämiämme hyvinvointityöhön liittyviä tekijöitä, kuten käytössä olevia hyvinvointia edistäviä toimintamalleja (ohjelmat ja käytänteet, esimerkiksi Liikkuva koulu, ProKoulu, KiVa Koulu), hyvinvointiin liittyvien kyselyiden käyttöä sekä sitä, minkä tahojen kanssa hyvinvointia edistävää yhteistyötä tehdään. Hyvinvointia edistävän toimintakulttuurin rakentumista lähestyimme kartoittamalla muun muassa arvoihin, yhteisiin tavoitteisiin, johtamiseen ja yhteistyöhön liittyviä tekijöitä sekä työntekijöiden kokemuksia työilmapiiristä ja työhyvinvoinnista. Nämä asiat olimme määrittäneet ennakolta, aikaisempaan tutkimukseen perustuen, oleellisiksi yhteisöllisen hyvinvointityön osatekijöiksi. Lopuksi esitimme vielä yhden avoimen kysymyksen, jolla tarjosimme mahdollisuuden täydentää aiempia vastauksia koulun hyvinvointityöhön ja omaan työhyvinvointiin liittyen. Kaiken kaikkiaan kysely tarjosi rikkaan ja moniäänisen kuvan koulujen hyvinvointityöstä. Vaikka kysely oli pitkä, myös avoimiin vastauksiin tuli paljon pitkiä ja huolella mietittyjä vastauksia. Monitieteistä vai tieteidenvälistä? Yhteistyömme alussa puhuimme tutkimuksestamme monitieteisenä, erilaisia tiedonkeruun menetelmiä yhdistävänä hankkeena. Toimme siis yhteen omien alojemme tutkimusperinteille Koulujen hyvinvointityö tieteidenvälisenä tutkimuskohteena 53 tyypilliset lähestymistavat. Toisella on psykologian määrälliseen, hypoteeseja testaavaan tutkimusperinteeseen perustuva tutkimusote ja toisella etnologian alalle tyypillinen lähestymistapa, jossa tutkimuskysymykset rakentuvat usein vasta tutkimusprosessin aikana, aiheeseen liittyvän ymmärryksen kasvaessa laadullisten aineistojen analyysin edetessä. Aineistonkeruun jälkeen jouduimme kuitenkin pohtimaan, kuinka erilaiset lähestymistavat, aineistot ja analyysimenetelmät käytännössä tuotaisiin yhteen. Oman haasteensa tuotti se, että laadullisen aineiston analyysi eteni huomattavasti hitaammin kuin määrällinen analyysi. Lisäksi ongelmaksi muodostui tieteellisten julkaisujen yleinen käytäntö julkaista vain tietyllä tapaa ja tiettyjen tieteenalojen vakiintuneiden käytänteiden mukaan kirjoitettuja tutkimuksia. Tämä tieteenalojen ero tuli käytännössä näkyviin, kun lähdimme kirjoittamaan ensimmäisiä julkaisuja. Kirjoittamistapamme olivat hyvin erilaiset, samoin kuin se, miten olimme tottuneet esittelemään analyysin tuloksia. Pyrkiessämme yhdistämään eri menetelmillä tuotettua tietoa, huomasimme myös, miten vaikeaa oli yhdistää määrällistä ja laadullista aineistoa niin, että kumpikin menetelmällinen lähestymistapa pääsisi oikeuksiinsa eikä kumpikaan korostuisi toisen menetelmän kustannuksella. Monitieteisyyden haasteet eivät liittyneet vain kirjoittamisen käytäntöihin. Kuten Donna Mertens ja Sharlene Hesse-Biber (2013, 7) ovat huomauttaneet, eri menetelmien yhteensovittaminen edellyttää myös metodologisia valintoja taustoittavien epistemologisten kysymysten huomiointia ja eri alojen tutkimusperinteiden erojen ymmärtämistä (myös Hesse-Biber 2010). Aineistojemme ja artikkelikäsikirjoitustemme äärellä meidänkin oli todettava, että vaikka meillä olikin yhteinen käsitys siitä, mihin pyrimme, työskentelimme molemmat omien tieteenalojemme käytäntöjen mukaisesti, emmekä aina edes ymmärtäneet, kuinka erilainen toisen näkökulma ja tekemisen tapa olikaan. Voidaksemme tehdä yhteistyötä, oli meidän löydettävä tutkijoina yhteisymmärrys tutkimuksen teosta ja siitä, miten tieto tai merkityksellinen tulos määritellään. Myra Strober (2011, 4) on kirjoittanut vaikeudesta ymmärtää toiselta tieteenalalta tulevan tutkijan tieteellistä ajattelua. Hänen mukaansa yhteistyölle voi olla ongelmana se, ettei yhdelle alalle koulutetulla tutkijalla ole tietoa muiden alojen tutkimuskäytännöistä. Vielä isomman haasteen yhteistyölle muodostavat kuitenkin tieteenalojen väliset perustavanlaatuiset erot suhteessa tietoon ja tiedonmuodostamiseen. Oppialat ohjaavat tutkijoiden ajattelua ja toimintaa hyvin kokonaisvaltaisesti. Erojen voidaan katsoa perustuvan jopa toisistaan poikkeaville tieteellisille kulttuureille, joita eri alojen tiedeyhteisöt – ja niihin kuuluvat tutkijat – edustavat (Strober 2011, 13 viitaten Geertz 1983). Juuri näiden ongelmien ja tieteenalojen välisten erojen ylittäminen on tieteidenvälisen tutkimuksen idea, lähtökohta ja tavoite. Tieteidenvälisyys (interdisciplinarity) viittaa tutkimuksen teon tapaan, jossa eri tieteenalojen käsitteitä, eri alojen näkökulmista asetettuja kysymyksiä sekä aloille vakiintuneita menetelmiä ja metodologioita tuodaan yhteen integroiden. Tällainen tutkimus asettaa tieteenalojen edustajat tavoitteelliseen vuoropuheluun, jossa pyritään löytämään yhteinen tapa tehdä tiettyä, yhteistyön alla olevaa tutkimusta. (Davies, Devlin ja Tight 2010; Strober 2011.) Tieteidenvälisyys, integroivasta tavoitteestaan huolimatta, perustuu aina erillisille tieteenaloille eikä vuoropuhelun ja yhteensovittavan otteen tarkoituksena ole luopua alojen erityispiirteistä (Mansilla 2006). Integroiva ote kuitenkin erottaa sen monitieteisyydestä (multidisciplinary) ja poikkitieteellisyydestä (cross-disciplinary), jotka molemmat perustuvat tutkimukselle, jossa tieteenalat pysyvät erillisinä eikä niitä pyritä integroimaan (Davies, Devlin ja Tight 2010, 10). Monitieteinen tutkimus tuottaa eri alojen omien menetelmien kautta saatua Pilvi Hämeenaho ja Miia Sainio 54 tietoa yhteisestä aiheesta, mutta ei välttämättä pyri edes tulosten yhteensovittamiseen. Poikkitieteellinen tutkimus puolestaan pyrkii tuomaan tietyn aiheen tutkimukseen aivan uuden näkökulman tarkastelemalla sitä eri tieteenalan näkökulmasta. Poikkitieteellisyys perustuu kuitenkin tieteenalojen erillisinä pitämiselle, ja uudet näkökulmat myös raportoidaan omien tieteenalojen käytänteiden mukaisesti. Lisäksi tieteenalojen erillisinä säilyttäminen erottaa tieteidenvälisyyden myös transdisiplinäärisyydestä, jossa aiemmin erilliset alat sulautuvat yhteen siten, että ne muodostavat uuden, aiemmista aloista eroavan alan. Tällaisia uusia aloja ovat esimerkiksi biokemia ja jokapaikan tietotekniikka (ks. Jacobs ja Frickel 2009; Strober 2011; Ylipulli 2018). Tieteidenvälinen tutkimus pyrkii siis hyödyntämään eri alojen menetelmiä ja käytäntöjä harkiten ja suunnitelmallisesti. Tieteenalojen välisiä eroja tai tutkijoiden omalta alaltaan omaksumia käytäntöjä ei siten tulekaan nähdä ongelmina, vaan ensisijaisesti mahdollisuuksina tuottaa uutta, uudenlaista tietoa ja uudenlaisia tutkimuksen tekemisen tapoja. Uusi tieto ja uudet tekemisen tavat voivat hyödyttää perustutkimusta, mutta usein tieteidenvälisyys liittyy soveltavan tutkimuksen hankkeisiin. Tieteidenvälinen ote palvelee erityisesti tutkimusta, joissa pyritään löytämään kokonaisvaltaisia ratkaisuja monimutkaisiin, ei yhden tieteenalan keinoin selitettävissä oleviin ongelmiin. Tällaisia tutkimusaiheita ovat esimerkiksi ilmastonmuutoksen ehkäisy tai vaikkapa terveyden, hyvinvoinnin ja kulttuurin suhteita tarkasteleva tutkimus (ks. Strober 2011). Kohti tieteidenvälistä yhteisymmärrystä Tieteidenvälisen tutkimuksen integroiva ote edellyttää sitä, että eri alojen edustajat pyrkivät ymmärtämään toista, ja näkemään eri näkökulmien ja lähestymistapojen arvon (Strober 2011). Tämä voi olla vaikeaa, johtuen eri alojen välisistä tavoista ymmärtää tieto ja tutkimus hyvin eri tavoin. Eri tieteenalojen erot ovat syvällä tutkimukseen omaksutuissa käsityksissä, jotka ovat tietylle alalle koulutetuille tutkijoille usein itsestään selviä, eikä niitä aina kyseenalaisteta oman alan sisältä päin. Jo koulutusvaiheessa opimme ja omaksumme sen, millaista oman alan tutkimus on, ja nämä opit vaikuttavat sekä käsityksiimme tieteen tekemisestä yleensä, että esimerkiksi siihen, miten alamme hahmotella tutkimusasetelmaa. Emme myöskään usein tiedä paljoakaan muiden alojen tutkimuksesta, sen menetelmistä ja paradigmoista. Tämän vuoksi avoin vuoropuhelu ja halu oppia ja ymmärtää toista nähdään tieteidenvälisen yhteistyön tärkeimpänä lähtökohtana (esim. Hesse-Biber 2010; Strober 2011; Plano Clark ja Ivankova 2016). Vaikka tämä vuoropuhelu on tärkeä osa tutkimushanketta, on se samalla ymmärrettävä taustatyöksi, joka mahdollistaa uudenlaisen tutkimuksenteon mutta ei itsessään vielä tuota varsinaisia tutkimustuloksia. Tämän vuoksi yhteisymmärryksen luomiselle ei aina jätetä aikaa tai sitä ei pidetä tärkeänä. Tieteidenvälistä vuoropuhelua tulisi myös käydä tavoitteellisena keskusteluna, jotta tuloksena syntyisi yhteisymmärrystä ja konkreettisia välineitä toimia erojen kanssa. Kuten Strober (2011, 4) toteaa, riskinä on se, että keskustelussa nousevat esiin vain alojen väliset raja-aidat, eroavaisuudet ja mahdolliset alojen väliset arvoasetelmat suhteessa tietoon ja tiedon tuottamisen lähtökohtiin. Tällöin vuoropuhelu voi pahimmillaan johtaa luottamuspulaan ja syvempiin kuiluihin eri alojen edustajien välillä (myös Ylipulli 2018). Alojen erityispiirteiden yhteensovittamiseen ja integraatioon tähtäävän taustatyön tulee siis olla dialogista, yhteisiin tavoitteisiin sitoutunutta ja jokaista osallistujaa ja tieteenalaa kunnioittavaa (Hesse-Biber 2010). Koulujen hyvinvointityö tieteidenvälisenä tutkimuskohteena 55 Omassa hankkeessamme kävimme tätä vuoropuhelua alusta lähtien. Innostuksemme tutkimusta ja aihettamme kohtaan loi välillemme luontevan, kunnioittavan ja yhteiseen tavoitteeseen sitoutuneen keskusteluyhteyden. Yhteistyö jonkun toisen, aivan erilaisestä lähtökohdasta samaa aihetta tarkastelevan tutkijan kanssa avaa näkymän sekä tieteenalojen moninaisuuteen, että oman tieteenalan rajoituksiin. Alojen välisiä eroja voi hahmottaa esimerkiksi sen kautta, kuinka ”yhteinen” tutkimusaihe tai molemmilla aloilla tuttu käsite näyttäytyy hyvin erilaisena eri alojen näkökulmista katsottuna. Esimerkiksi hyvinvoinnin tutkimus edellyttää päätöksiä siitä, millaisin välinein haluamme aihetta tutkia. Menetelmiin liittyvät valinnat edellyttävät puolestaan sitä, että ensin pääsemme yhteisymmärrykseen siitä, mitä tarkoitamme hyvinvoinnilla ja miten sitä mielestämme voi ja kannattaa tutkia. Lähtökohtaiset erot voivat olla suuret, kuten oma kokemuksemme osoittaa (myös Saikkonen ym. 2021). Psykologian määrällisessä tutkimusperinteessä, jonka teorioita hyödynsimme kyselymme rakentamisessa, tausta-ajatuksena on, että voimme määritellä tutkimuksen kohteena olevan käsitteen ja sitä kautta tuoda käsitteen mitattavaan muotoon. Hyvinvointia ei yleisesti ottaen psykologian alalla pidetä vain ulkoapäin objektiivisesti mitattavana ominaisuutena, vaan usein kokemuksellisena tai vähintäänkin osana määritelmää on yksilön oma arvio hyvinvoinnista (ts. subjektiivinen hyvinvointikäsitys, esim. Diener 1984; Kahneman, Diener ja Schwartz 1999). Samaan aikaan pyrkimyksenä on kuitenkin löytää tietyt hyvinvoinnin ulottuvuudet, joita voisimme mitata ja näin saavuttaa vertailtavissa tai yleistettävissä olevaa tietoa. Etnologisessa ja antropologisessa tutkimuksessa hyvinvointia tarkastellaan ensisijaisesti kokemuksellisesti, ihmisten omista näkökulmista ja kulttuurisesti rakentuvista merkityksenannoista käsin. Sen sijaan, että ihmisten tai yhteisöjen elämää tutkittaisiin valmiiksi valittujen näkökulmien, mittareiden tai indikaattoreiden pohjalta, nousevat hyvinvoinnin määritelmät tutkittavien tavasta merkityksellistää ja arvottaa esimerkiksi heidän arkeensa kuuluvia hyvinvointia lisääviä tai sitä vähentäviä tekijöitä (ks. Honkasalo 2008; Ferraro ja Barletti 2016; Hämeenaho 2017). Etnologinen tutkimus pyrkii rakentamaan kuvauksen siitä, millaisia kokemuksia ihmisille muodostuu ja kuinka he kokemuksiaan merkityksellistävät tietyssä sosio-kulttuurisessa ympäristössä. Tavoitteena on yleistettävyyden sijaan näyttää kokemusmaailmojen moninaisuus ja siten tuottaa tietoa esimerkiksi erilaisten väestöryhmien erilaisista tarpeista ja heidän tavoistaan arvottaa elämän eri osa-alueita suhteessa koettuun hyvinvointiin. Vaikka molemmilla aloilla hyvinvointi on tärkeä tutkimuskohde, ovat tavat sen tutkimiseen hyvin erilaiset. Kuinka siis käytännössä yhteensovittaa hyvin kaukaisilta tuntuvat näkökulmat, käsitykset ja menetelmät samaan tutkimukseen? Kun olimme oppineet toisistamme ja toisiltamme, tunnistimme alojen välisiä eroja ja niiden tarjoamia mahdollisuuksia. Oli aika pohtia tieteidenvälisen tutkimuksen tekoa käytännön tasolla – miten yhdistää erilaiset menetelmät ja niiden tuottama tieto? Millaisia kysymyksiä esitämme aineistoillemme: haemmeko vastausta laadullisiin, ilmiötä tai toimintaa selittäviin kysymyksiin vai esitämmekö aiemman tutkimuksen pohjalta rakennettuja hypoteeseja, joita sitten testaamme aineiston avulla. Miten säilyttää tasapaino erilaisten aineistojen välillä ilman, että toinen dominoi koko tutkimusta? Seuraavassa kuvaamme monimenetelmäisen tutkimuksen teon erilaisia malleja ja niiden tarjoamia mahdollisuuksia toteuttaa tieteidenvälistä tutkimusta. Esimerkin avulla käymme läpi sitä, miten määrällisen ja laadullisen analyysin yhteensovittaminen onnistuu käytännössä, kun tavoitteena on tuottaa tutkittua tietoa kehittämisen tueksi. Pilvi Hämeenaho ja Miia Sainio 56 Monimenetelmäinen tutkimus ja aineistojen yhteensovittava analyysi Heti hankkeen alkuvaiheessa olimme puhuneet määrällisten ja laadullisten aineistojen tarkastelusta rinnakkain ja eri menetelmin tuotettujen tietojen vertailusta ja yhteensovittamisesta. Näimmekin monimenetelmäisyyden (mixed-methods research) keinona tuottaa syvällisempää tietoa tutkimusaiheestamme, paikantaa kehittämiskohteita sekä löytää uusia tutkimuskysymyksiä (ks. myös Creswell ja Plano Clark 2011; Haapakoski ja Åkerblad 2018). Eri menetelmät tuottavat erilaista tietoa, ja halusimme hyödyntää molempia sekä erikseen että yhdessä, tuomalla eri tavoin tuotettua tietoa synteesiin monimenetelmäisen analyysin keinoin. Määrällinen aineisto on helpommin yleistettävissä ja palvelee siten yleiskuvan luomista sekä tutkitun aiheen laajemman vaikuttavuuden ja siten tärkeyden osoittamista. Toisaalta se testaa valmiita oletuksia mitattavana olevasta asiasta ja aineiston kautta ei pääse kiinni tutkittavien omiin määritelmiin tai näkemyksiin, joita emme ole huomanneet kysyä. Laadullinen aineisto taas tarjoaa näitä uusia näkökulmia, joita tutkija ei aikaisemmin tunnistanut tai joista ei ole kattavaa tutkittua tietoa. Laadullinen aineisto voi myös päästää lähemmäs tutkittavien omakohtaista kokemusta, riippuen siitä, millaisin menetelmin ja kysymyksin aineisto on kerätty. Laadullisen analyysin kautta saatava tieto ei kuitenkaan ole samalla tavalla yleistettävissä kuin määrällisen tutkimuksen kautta saatava tieto. (Esim. Dixon-Woods ym. 2005; Hesse-Biber 2010.) Monimenetelmäisen tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tutkittavasta ilmiöstä tietoa, joka vastaa sekä teoreettisiin lähtökohtiin että antaa tilaa uusille näkökulmille ja syvälle menevälle kokemustiedolle (Hesse-Biber 2010; Mertens ja Hesse-Biber 2013). Erilaisten aineistojen ja analyysimenetelmien yhteensovittamista voidaan tehdä monella eri tapaa, mutta aina kyseessä on prosessi, jossa pyritään hyödyntämään mahdollisuutta nähdä pidemmälle ja syvemmälle kuin vain yhtä menetelmää käyttäen. Monesti tavoitteena onkin myös tutkimuksen luotettavuuden lisääminen tuottamalla monialaisempaa tietoa ja ymmärrystä (Mertens ja Hesse-Biber 2013). Monimenetelmäisyys pyrkii välttämään tilannetta, jossa yksi menetelmä on selkeästi ensisijainen toisen ollessa vain täydentävä. Tutkimushankkeen eri vaiheissa eri menetelmien painoarvo sekä integroinnin aste voi toki vaihdella. (Dixon-Woods ym. 2005; Haapakoski ja Åkerblad 2018.) Tapoja ja tekniikoita, joilla yhdistää laadullista ja määrällistä aineistoa on runsaasti ja ne tarjoavat mahdollisuuksia syntetisoida aineistoja hyvin erilaisiin tutkimuskysymyksiin vastaamiseksi (ks. esim. Bryman 2007; Dixon-Woods ym. 2005). Monimenetelmäisyys onkin aina sovellettavissa ja sovitettavissa käynnissä olevan tutkimuksen tarpeisiin. Valintojen tekeminen omaan tutkimukseen sopivista menetelmien ja välineiden yhdistelmistä on siten tärkeä osa erityyppisiä aineistoja ja menetelmiä yhdistävässä tutkimuksessa. Samalla korostuu tutkimusongelman määrittelyn ja tutkimusasetelman rakentamisen tärkeys. (Östlund ym. 2011; Mertens ja Hesse-Biber 2013; Plano Clark ja Ivankova 2016.) Jotta sekä laadullisen että määrällisen aineiston ja analyysin yhdistämisen hyödyt voidaan saavuttaa, tulee niiden käyttötapa valita ja siitä tulee sopia jo ennen aineistonkeruuta sekä olla valmis muutoksiin prosessin kuluessa. Tieteidenväliseen yhteistyöhön liittyvän vuoropuhelun tarve korostuu siten myös monimenetelmäisessä tutkimuksessa. (Hesse-Biber 2010.) Koulujen hyvinvointityö tieteidenvälisenä tutkimuskohteena 57 Yhteensovittavaa menetelmätyötä Keskeinen ero erilaisten monimenetelmäisten tutkimusten suunnittelussa on siinä, lähdetäänkö liikkeelle tavoitteesta tehdä yleistyksiä vai siitä, että pyritään löytämään uudenlaisia, tutkittavien kokemuksiin perustuvia näkökulmia. Tavoitteena voi olla myös kerätä kerralla erilaisia aineistoja, joita analysoidaan rinnakkain. Monimenetelmäinen tutkimus voidaan rakentaa esimerkiksi siten että aineistot analysoidaan erikseen ja ne tuodaan yhteen vasta tulosten raportoinnin vaiheessa. (ns. parallel-model; ks. Hesse-Biber 2010, 69–70). Tällä tavoin ei kuitenkaan saavuteta monimenetelmäisyyden todellisia hyötyjä, vaan malli johtaa helposti siihen, että jompikumpi menetelmä tulee ensisijaiseksi ja toiselle jää vain täydentävä tehtävä. Yleensä onkin hedelmällistä jatkaa tästä vaiheesta eteenpäin ja etsiä analyysien yhdistämisestä uusia näkökulmia ja tutkimuskysymyksiä. Rinnakkaisesti etenevän mallin vaihtoehtona on vaiheittaisuus (sequential design; ks. Hesse-Biber 2010, 71–72), jossa tutkimus etenee vaiheittain siten, että määrällinen tutkimus perustuu ensin tehdylle laadulliselle tutkimukselle – tai toisinpäin. Prosessi etenee aineistoja ja tuloksia vertailemalla ja yhteen tuomalla ja voi sisältää useita peräkkäisiä vaiheita. Tässä mallissa tieto kumuloituu ja eri menetelmin tuotetut tiedot täydentävät toisiaan. Erilaisia malleja voi myös yhdistää, soveltaa ja pyrkiä analyysissä vielä syvempään integroimiseen. (Östlund ym. 2011; Plano Clark ja Ivankova 2016.) Kuva 1. Esimerkki monimenetelmäisestä tutkimuksesta, jossa eri menetelmiä käytetään sekä rinnakkain että yhdessä, vaiheittain yhdistäen. Määrällistä ja laadullista aineistoa analysoidaan yhdessä uusien tutkimuskysymysten asettamiseksi. Tutkimus voi jatkua useassa syklissä, jossa syntyy sekä erillisinä pidetyille menetelmille perustuvia tutkimustuloksia että tulosten yhteensovittamisen kautta syntyviä, monimenetelmäisiä tuloksia. Monimenetelmäisyys onkin joustava tapa tehdä tutkimusta, ja mahdollistaa sekä uusien analyysivälineiden kokeilut, että tarttumisen uusiin tutkimuskysymyksiin. Edellä kuvatut mallit ovat siis vain esimerkkejä siitä, miten eri menetelmiä voi yhdistää, missä eri tutkimuksen vaiUusia tutkimustuloksia, uusia kysymyksiä Laadullinen analyysi jatkuu uusin kysymyksin Määrällinen analyysi jatkuu uusin kysymyksin Monimenetelmäinen, yhteensovittava analyysi Yhteinen tutkimusongelma, aineistojen keruu Laadullisten aineistojen analyysi ja tutkimustuloksia Määrällisten aineistojen analyysi ja tutkimustuloksia Pilvi Hämeenaho ja Miia Sainio 64 toteuttaa, koska se edellyttää tutkijoiden omilta vahvuusalueilta poistumista, uudenlaista tutkimuksellista yhteistyötä ja uusien käytäntöjen ja ajattelutapojen oppimista. Hankettamme ja meitä tutkijoita muuttaneen prosessin keskiössä olivat menetelmät, koska juuri monimenetelmäisen tutkimuksen tekoon liittyvät ongelmat johdattivat meidät pohtimaan laajempia kysymyksiä monitieteisyydestä ja tieteidenvälisyydestä. Kuten monissa mixed methods -oppaissa todetaan (esim. Hesse-Biber 2010; Plano Clark ja Ivankova 2016), monimenetelmäisyydelle perustuvissa hankkeissa on yleistä, että suunnitelmia ja käytänteitä muutetaan joustavasti työn edetessä. Oman kokemuksemme pohjalta voimme allekirjoittaa tutkijoiden välisen yhteistyön ja kunnioittavan vuorovaikutuksen vaatimuksen, mitkä näemme ehtona prosessin joustavalle hallinnalle. Kuten Hesse-Biber (2010) kuvaa, monimenetelmäinen tutkimus on matka, jonka vaiheita ja käännekohtia ei välttämättä edes kannata yrittää nähdä etukäteen. Vaihtoehtoja on paljon, ja usein se, mihin erilaiset, eri menetelmin saadut tiedot voivat tutkimusta viedä, selviää vain tekemällä. Kun tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa ja kuvata uutta ilmiötä, ei ole edes mielekästä etukäteen tehdä liian tarkkoja suunnitelmia siitä, millaiseksi kokonaiskuva hahmottuu. Hyvinvointityön kartoitus monimenetelmäisesti johti tuloksiin, joita emme olleet osanneet ennakoida. Yksittäiset toimet ja alun perin erillisinä tarkastellut työhyvinvoinnin, yhteistyön ja oppilastyön teemat nivoutuivat prosessiksi, joka sekä kuvaa hyvinvointityön kokonaisuutta että antaa konkreettisia välineitä kehittämiselle. Monimenetelmäisyyden ehkä suurin hyöty löytyy juuri yllätyksellisyydestä, jonka mahdollisuus sekä syvälle menevän että laajasti ilmiötä kuvaavan tiedon yhdistämisestä syntyy. Samalla se vie tutkijat matkalle, jossa on mahdollista oppia paljon sekä toisista tieteenaloista, että omastaan. Monitieteisyys, tieteidenvälinen yhteistyö sekä monimenetelmäisyys ja tutkimusalojen näkökulmia yhdistävät uudet avaukset ovat ensisijaisen tärkeitä, kun etsimme uusia tapoja tutkia ja ymmärtää hyvinvointia kokonaisvaltaisesti ja ihmislähtöisesti. Eri tieteenalojen näkökulmia yhteen sovittava tutkimus tarjoaa mahdollisuuden tutkia terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä ideoita, määritelmiä, tavoitteita ja käytänteitä sekä yksilöiden että yhteisöjen tasolla ja tarkastella arjen käytäntöjen suhdetta hyvinvointiyhteiskunnan rakenteisiin ja järjestelmiin. Kuten kouluyhteisöjen hyvinvointia kartoittanut ja määritellyt tutkimuksemme osoittaa, eri alojen käytänteiden ja erilaisten menetelmien yhdistäminen voi tuottaa sekä uutta tietoa että välineitä kehittämistyöhön. Lähteet Arkistoaineistot Sainio, Miia (Jyväskylän yliopisto) & Hämeenaho, Pilvi (Jyväskylän yliopisto): Hyvinvointityö ja työyhteisöjen hyvinvointi keskisuomalaisissa kouluissa etäkouluaikana 2020 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2023-02-20). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. http://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3612 Sainio, Miia (Jyväskylän yliopisto) & Hämeenaho, Pilvi (Jyväskylän yliopisto): Hyvinvointityö ja työyhteisöjen hyvinvointi keskisuomalaisissa kouluissa 2020 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2023-02-16). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. http://urn. fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3611 Koulujen hyvinvointityö tieteidenvälisenä tutkimuskohteena 65 Kirjallisuus Bakker, Arnold B., Evangelia Demerouti ja Ana I. Sanz-Vergel. 2014. ”Burnout and Work Engagement: The JD-R Approach.” Annual Review of Organizational Psychology and Organizational Behavior 1 (1): 389–411. https://doi.org/10.1146/annurev-orgpsych-031413-091235 Bryman, Alan. 2007. ”Barriers to integrating quantitative and qualitative research.” Journal of Mixed Methods Research 1:8. Carmeli, Abraham, Jane Dutton ja Ashely Hardin. 2015. ”Respect as an engine for new ideas: Linking respectful engagement, relational information processing and creativity among employees and teams.” Human Relations 68 (6): 1021–1047. https://doi. org/10.1177/0018726714550256 Creswell, John W. ja Vicki L. Plano Clark. 2011. Designing and Conducting Mixed Methods Research. 2. painos. Los Angeles: SAGE. Davies, Martin, Marcia Devlin ja Malcolm Tight. 2010. Interdisciplinary Higher Education: Perspectives and Practicalities. International Perspectives on Higher Education Research. Bingley: Emerald Group Publishing Limited. Demerouti, Evangelia, Arnold B. Bakker, Friedhelm Nachreiner ja Wilmar B. Schaufeli. 2001. ”The job demands-resources model of burnout.” Journal of Applied Psychology 86 (3): 499–512. https://doi.org/10.1037/0021-9010.86.3.499 Diener, Ed. 1984. ”Subjective well-being.” Psychological Bulletin 95 (3): 542–575. Dixon-Woods, Mary, Shona Agarwal, David Jones, Bridget Young ja Alex Sutton. 2005. ”Synthesising qualitative and quantitative evidence: a review of possible methods.” Journal of Health Services Research & Policy, 10 (1): 2005: 45–5. Feldt, Taru, Johanna Rantanen, Katriina Hyvönen, Anne Mäkikangas, Mari Huhtala, Pia Pihlajasaari ja Ulla Kinnunen. 2014. ”The 9-item Bergen Burnout Inventory: Factorial validity across organizations and measurements of longitudinal data.” Industrial Health 52: 102–112. Ferraro, Emilia ja Juan Pablo Sarmiento Barletti. 2016. ”Placing Well-being: Anthropological Perspectives on Wellbeing and Place.” Anthropology in Action 23 (3): 1–5. Geertz, Clifford. 1983. ”The way we think now: toward an ethnography of modern thought.” Teoksessa Local Knowledge: Further Essays in Interpretative Anthropology. New York: Basic Books. Haapakoski, Kaisa ja Leena Åkerblad. 2018. ”Monimenetelmällinen tutkimus ja integraatiotyö.” Teoksessa Monimenetelmällisyys kuntoutuksen tutkimuksessa: havaintoja ja kokemuksia Muutos-hankkeen tutkimuksista, toimittaja Riitta Seppänen-Järvelä, 11–19. Kelan työpapereita, 144. Helsinki: Kansaneläkelaitos. Hesse-Biber, Sharlene Nagy. 2010. Mixed Methods Research: Merging Theory with Practice. New York: Guilford Publications. Hietanen-Peltola, Marke, Marie Rautava, Kristiina Laitinen ja Eva Autio. 2019. ”Kohtaaminen keskiössä – Lapsija nuorilähtöisyys opiskeluhuollon palveluissa.” Ohjaus 2/2019. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Honkasalo, Marja-Liisa. 2008. Reikä sydämessä. Sairaus pohjoiskarjalaisessa maisemassa. Tampere: Vastapaino. Pilvi Hämeenaho ja Miia Sainio 66 Hämeenaho, Pilvi. 2017. ”Etnologinen palvelujen tutkimus”. Teoksessa Yhteiskuntaetnologia, toimittajat Outi Fingerroos, Niina Koskihaara, Sanna Lillbroända-Annala ja Maija Lundgren, 55–78. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Hämeenaho, Pilvi, Miia Sainio, Tuija Aro, Anna-Maija Poikkeus, Minna Torppa, Henna Tuomiranta, Henna ja Heli Valtonen. 2022. ”Tuen tarjonnan kestävät käytännöt perusopetuksen muuttuneessa oppimisympäristössä: selviytymisestä resilienssiin kevään 2020 poikkeusoloissa.” Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti NMI-bulletin 32 (3): 55–72. Jacobs, Jerry ja Scott Frickel. 2009. ”Interdisciplinarity: a critical assessment”. Annual Review of Sociology 35: 43–65. Kahneman, Daniel, Ed Diener ja Norbert Schwarz. 1999. Well-being: The Foundations of Hedonic Psychology. New York: Russell Sage Foundation. Karkkola, Petri, Matti Kuittinen ja Anja Van den Broeck. 2019. ”Psykologisten perustarpeiden työssä täyttymisen suomenkielinen kysely.” Psykologia 54 (2): 91–105. Mansilla, Veronica. 2006. ”Assessing expert interdisciplinary work at the frontier: an empirical exploration.” Research Evaluation 15 (1): 17–29. Merjonen, Päivi, Miia Sainio, Minna Torppa, Pilvi Hämeenaho, Anna-Maija Poikkeus ja Tuija Aro. 2022. ”Millainen johtaminen tuki peruskoulujen henkilöstön työhyvinvointia covid-19-pandemiasta johtuneen etäkoulun aikana.” Kasvatus 53 (5), 513–529. https:// doi.org/10.33348/kvt.125526 Mertens, Donna ja Sharlene Hesse-Biber. 2013. Mixed Methods and Credibility of Evidence in Evaluation. San Francisco: Jossey-Bass. Oppilasja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2013/20131287 Plano Clark, Vicki L. ja Nataliya V. Ivankova. 2016. Mixed methods research: A guide to the field. SAGE Publications https://www-doi-org.ezproxy.jyu.fi/10.4135/9781483398341 Saikkonen, Paula, Pilvi Hämeenaho, Sirpa Kannasoja, Tiia Kekäläinen, Leena Mikkola, Petteri Niemi, Marko Nousiainen, Elina Turunen ja Nina Väkeväinen. 2021. ”Relationaalinen hyvinvointi kunnan toiminnan perustaksi?” Focus Localis 3/2021. Sainio, Miia, Pilvi Hämeenaho, Mikko Rönkkö, Tiia Nurminen, Minna Torppa, Anna-Maija Poikkeus, Päivi Merjonen ja Tuija Aro. 2022. ”Interpersonal work resources and school personnel well-being before and after lockdown during the first phase of the COVID-19 pandemic in Finland.” Teaching and Teacher Education: Leadership and Professional Development 1, Article 100013. https://doi.org/10.1016/j.tatelp.2022.100013 Sainio, Miia, TIia Nurminen, Pilvi Hämeenaho, Minna Torppa, Anna-Maija Poikkeus ja Tuija Aro. 2020. ”Koulujen henkilökunnan kokemukset oppilaiden hyvinvoinnista COVID-19 etäkouluaikana: ”Osa puhkesi kukkaan. Muutamat pitivät rimaa alhaalla”.” Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti NMI-Bulletin 30 (3): 12–32. Salmela-Aro, Katariina, Johanna Rantanen, Katriina Hyvönen, Kati Tilleman ja Taru Feldt. 2011. ”Bergen Burnout Inventory: Reliability and validity among Finnish and Estonian managers.” International Archives of Occupational and Environmental Health 84 (6): 635– 645. https://doi.org/10.1007/s00420-010-0594-3 Schaufeli, Wilmar B., Akihito Shimazu, Jari J. Hakanen, Marisa Salanova ja Hans De Witte. 2017. ”An Ultra-Short Measure for Work Engagement: The UWES-3 validation across five countries.” European Journal of Psychological Assessment 34 (4): 1–15. https:// doi.org/10.1027/1015-5759/a000430 Koulujen hyvinvointityö tieteidenvälisenä tutkimuskohteena 67 Strober, Myra. 2011. Interdisciplinary Conversations: Challenging Habits of Thought. Stanford University Press. Van den Broeck, Anja, Maarten Vansteenkiste, Hans de Witte, Bart Soenens ja Willy Lens. 2010. ”Capturing autonomy, competence, and relatedness at work: Construction and initial validation of the Work-related Basic Need Satisfaction scale.” Journal of Occupational & Organizational Psychology 83 (4): 981–1002. https://doi.org/10.1348/096317909X481382 Ylipulli, Johanna. 2018. ”Riitasointuja vai olennaista moniäänisyyttä?” Teoksessa Soveltava kulttuurintutkimus, toimittajat Pilvi Hämeenaho, Tiina Suopajärvi ja Johanna Ylipulli. Tietolipas 259. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Östlund, Ulrika, Lisa Kidd, Yvonne Wengström ja Neneh Rowa-Dewar. 2011. ”Combining qualitative and quantitative research within mixed method research designs: A methodological review.” International Journal of Nursing Studies 48 (3): 369–383. https://doi. org/10.1016/j.ijnurstu.2010.10.005