scieee Open visual document viewer

Omavalvontalomakkeeet ja maastotyöohjeet

Metsäntutkimuslaitos,Suomen metsäkeskus

Abstract

Voit hyödyntää oheisia omavalvontatyökaluja suorittaessasi hoitotöitä omassa metsässäsi tai tehdessäsi töitä korvausta vastaan. Yksityinen maanomistaja voi omavalvontaohjeiden avulla lisäksi kontrolloida vieraalla teettämänsä työn laatua. Jokaisesta työlajista on nostettu korostetusti esiin muutama avaintekijä, mihin työntekijän tulee kiinnittää erityistä huomiota kutakin työlajia tehdessään. Työntekijä mittaa työn edetessä oman työnsä laatua, vertaa sitä ohjeissa annettuihin tavoitteisiin ja tarvittaessa kehittää omaa toimintaansa jatkuvan kehittämisen periaatteella. Metsänhoitotöiden laadun kehitystyö on sekä palveluntarjoajan että metsänomistajan etu. Palvelutuotannon kustannustehokkuus paranee ja riittävän tiheänä syntynyt ja aikanaan asianmukaisesti hoidettu taimikko mahdollistaa runsaat hakkuutulot myöhemmin harvennuksilta ja päätehakkuilta. Mikäli omavalvonnan toteuttaja palauttaa saadut mittaustulokset oman alueensa metsäkeskukseen, metsänomistajan kuviotiedot voidaan päivittää ajan tasalle, ja ne näkyvät esimerkiksi <a href="http://metsaan.fi/" target="_blank">metsaan.fi</a> -palvelussa.

Full text

1. Johdan o Maanmuokkauksen a oi e  u a a me sänuudis amisen onnis uminen  pa an aa aimikon alkukehi ys ä Maanmuokkauksen aiku us  pa an aa siemen en i ämisen ja aimien alkukehi yksen kannal a oleellisia maan ominaisuuksia  me sänuudis aminen onnis uu a memmin ja aimikon a haiskehi ys nopeu uu  ähen ää uhoja, helpo aa is u us yö ä ja pa an aa luon aisen aime umisen edelly yksiä Maanmuokkauksen laadun me ki ys on iime uosina ko os unu , kun on sii y y äes ykses ä kai inkone-pohjaosiin, yksi äisiä muokkausjälkiä eke iin muokkaus-mene elmiin. Kai inkonepohjaisissa mene elmissä muokkausjälkien iheys ja laa u mää ää ä iljely iheyden ylä ajan. Muokkauksessa paljas u a ki ennäismaan pin a-ala aiku aa uudis usalalle syn y än leh ipuus on mää ään, luon aiseen äydennykseen ja edelleen aimikonhoidon a peeseen ja ajoi ukseen. Oma al onnalla laa ua ja ehoa me sänhoi o öihin Maanmuokkauksen oma al on aohje 2. Hy än muokkausjäljen k i ee i MÄTÄSTYS Laikkumä äs  ehdään kään ämällä maa muokkaama omalle maalle  ehdään humukses a ja ki ennäismaan pin aosis a (5-10 cm)  mä ään sisälle jää kaksinke ainen humuske os, mu a sen sisään ei saa jäädä hakkuu äh ei ä  mä ään pinnalla on 5 - 10 cm paksu ja koko mä ään pei ä ä ki ennäismaake os  mä ään pei ä än ki ennäismaamää än saamiseksi laikun pi uu a lisä ään, ei sy yy ä  a oi eena on saada aimen juu is o mä ään sisällä ole aan kaksinke aiseen humuske okseen  mä ään ko keus on 15 - 30 cm keskika keilla mailla ja 5 – 20 cm hieno akeisilla mailla ( ou i a maa )  mä ään le eys 50 - 70 cm ja pi uus 60 - 90 cm  ki e , kanno ja hakkuu ähde heiken ä ä mä äiden laa ua, jo en ja ku a oimisilla mä äs äjillä muoka essa mä äiden a oi emää än on ol a a suu empi ii ä än is u uskelpois en mä äiden saamiseksi Kään ömä äs  ehdään kään ämällä maa ylösalaisin samaan kuoppaan, jos a se o e aan  mä ään pinnalla on yh enäinen 5 - 10 cm paksu ki ennäismaake os  mä ääseen jää yksinke ainen humuske os; mä ään keskelle is u e un aimen juu ipaakku olisi saa a a humuske okseen  mä ään le eys 50 - 70 cm ja pi uus 60 - 90 cm Laikkumä äs Kään ömä äs Ojamä äs  ehdään na e os a ai ojas a o e us a pin amaas a  na e on sy yys on yleensä 20 - 30 cm  oji usmä äs yksessä kui a us a e ja ku ion maanpinnan muodo sanele a ojien sy yyden  mä ään ko keus ki ennäismaalla 5 - 30, u emaalla 5 – 20 cm (mi ä hieno akeisempi maalaji si ä ma alampi mä äs)  mä ään pi uus ja le eys 60 - 90 cm  e i yises i hieno akeisella maalla aimen juu ipaakun ulisi is u e aessa yl ää mä ään alla ole aan humuske okseen LAIKUTUS  kangasmailla laikus a pois e aan humuske os ja paljas e aan ki ennäismaan pin aa  u emailla laikus a pois e aan elä ä sammalkas us o ja paljas e aan u epin aa  kangasmailla laikun pin aan oi kyl ön ja luon aisen uudis amisen aloilla osi ain jäädä iko ua humuspin aa / u emaalla kangashumus a  laikun sy yys on 5 - 10 cm iippuen humus/kangashumuske oksen paksuudes a  laikun pi uus ja le eys kai inkoneella eh äessä 60 - 80 cm  laikun pi uus ja le eys ja ku a oimisella lai eella n. 50 x 50 cm Ojamä äs Laikku Muokkausjälkien a oi e iheyde Uudis amismene elmä Muokkausjälkiä /ha Männyn is u us 2000 - 2500 Kuusen is u us 1800 - 2200 Rauduskoi un is u us 1600 - 1800 Männyn kyl ö 4000 - 5000 Ki isellä koh eella a oi e iheyksiin pääsy oi olla aikeaa. 3. Koh een unnis e ie ojen kokoaminen Oma al on alomakkeelle koo aan ennen maanmuokkaus yö ä seu aa a muoka a aa alaa koske a iedo : Tunnis e ie o Seli e 1. Maanomis aja Maanomis ajan nimi 2. Kun a Kunnan nimi 3. Kylä Kylän nimi 4. Tila ja ekis e inume o Tilan nimi ja kiin eis ön ekis e inume o 5. Hanken o Mhy:n ekis e issä ole a hankenume o 6. Ku ion n o Muoka a an ku ion nume o 7. Ku ion pin a-ala Muoka a an ku ion pin a-ala (0,1 ha a kkuus) 8. Y i ys ja yön ekijä Maanmuokkauksen suo i a an y i yksen ja yön ekijän nimi 9. Kone Mi ä yökone a muokkauksessa käy e ään 10. Mene elmä Mi ä muokkausmene elmää / -mene elmiä käy e ään 11. Välinee Mi ä muokkaus älinei ä käy e ään 12. Tiheys a oi e Muokkausjälkien iheys a oi e heh aa illa 13. A ioi u yöajanmenekki Me ki se a ioi u yöajanmenekki koh eella 14. Koealojen mi aus äli Jaa a ioi u yöajanmenekki mi a a ien koealojen mää ällä ja me ki se saa u koealojen mi aus äli asa un eina (Huom! Ohje koealojen mi ausmää äs ä lomakkeessa) koealojen mi aus äli (h) a ioi u yöaika (h) koealojen lkm 4. Työn laadun mi aaminen Oma al on ami aukse pe us u a säännöllisiin mi auksiin maanmuokkaus yön ede essä. Mi aukse ehdään mää ä unnein esim. ma kapuhelimen häly ys oimin oa hyödyn äen. Häly ys en älinen aika saadaan jakamalla koh een a ioi u o eu usaika a oi eena ole ien koealojen mää ällä, eli Mi a a ien koealojen mää ä koh eella mää äy yy pin a-alan mukaan seu aa as i: Ku ion pin a-ala, ha Mi a a ia koealoja, kpl 0,5 – 1,9 5 2 – 3,9 6 4 – 5,9 7 6 – 7,9 8 8 – 9,9 9 10 + 10 Häly yksen apah uessa ase e un mää äajan kohdalla pois u aan yökonees a, kä ellään 10 askel a yökoneen ie el ä koh i muoka un alueen keskus aa ja suo i e aan mi aus. Muokkausjälki mi a aan ympy äkoealal a, jonka säde on 4 me iä. Koealan keskipis eessä pyö ähde ään mi akepin kanssa ja laske aan muodos uneen ympy än sisällä sijai se a iljelykelpoise muokkausjälje . Lisäksi koealan keskipis e ä lähimpänä ole an mä ään ko keus, pi uus ja le eys ai laikun pi uus ja le eys mi a aan 5 cm a kkuudella. Koealal a mää i e ään myös maalaji (ka kea - hieno, ou i a - u e) ja ehdään me kin ä ki isyydes ä ja/ ai hakkuu äh eis ä mikäli ne o a koealalla oleellises i ajoi anee muokkausedelly yksiä. Muis a esi alous!