Kuinka koira puhutaan kasvisruokailijaksi? : diskurssianalyyttinen avaus monilajiseen elämäntyylipolitiikkaan

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/ Kuinka koira puhutaan kasvisruokailijaksi? : diskurssianalyyttinen avaus monilajiseen elämäntyylipolitiikkaan © 2024 Ville Malila Published version Malila, Ville Malila, V. (2024). Kuinka koira puhutaan kasvisruokailijaksi? : diskurssianalyyttinen avaus monilajiseen elämäntyylipolitiikkaan. Alue ja ympäristö, Tulossa. https://doi.org/10.30663/ay.142238 2024 ALUE JA YMPÄRISTÖ 50 Artikkeli Discursive Justifications of Dog’s Vegetarian Diet: An Intro to Multispecies Lifestyle Politics Social sciences have shed light on various aspects of vegetarianism and veganism but overlooked the feeding of non-human animals. I use discourse analysis and interview data to investigate how vegan dog guardians challenge carnism and justify their vegetarian feeding practices discursively. The feeding practices and discourses are understood as multispecies lifestyle politics of veganism. The analysis answers the following research questions: what kind of discourses make dogs vegetarian and how are the nature and naturalness of the dog defined in these discourses? The three identified discourses construct dogs as thoroughly social beings in human responsibility, making dog food an area of human choice, where ethical and new microscopical nutritional thinking should replace naturalizing carnist discourses. In the vegan lifestyle movement, dog is a silent but species-typically treated member who has no choice but to participate, because dogs are always part of their guardians’ lifestyles, whether or not the guardian is aware of the political dimensions of dog-related consumption. The study introduces the concept of multispecies lifestyle politics and reveals how dog and dog food consumption are worked discursively when incorporated into a politicized lifestyle. Keywords: carnism, multispecies lifestyle politics, veganism, vegetarian dog food a Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto, ville[email protected] Ville Malilaa Kuinka koira puhutaan kasvisruokailijaksi? Diskurssianalyyttinen avaus monilajiseen elämäntyylipolitiikkaan Johdanto Kasvissyöjien ja täysin eläintuotevapaata vegaanista elämäntapaa noudattavien on havaittu käyttävän usein erilaisia vuorovaikutuksellisia ja diskursiivisia keinoja välttääkseen negatiivista leimautumista ja stigmaa. Vuorovaikutusstrategioitaan joutuvat miettimään erityisesti he, joiden ruokailutai elämäntapa on osa eettistä vakaumusta ja lajisortoa (spesismi) vastustavaa poliittista toimintaa. (Esim. Greenebaum 2012.) Rennomman ja tyylikkään elämäntyylin suuntaan muuttuneen veganismikuvaston vaikuttajavetoinen leviäminen on ALUE JA YMPÄRISTÖ 51 53:1 (2024) ss. 50–69 kuitenkin kumonnut mielikuvia oudosta veganismista (esim. Lundahl 2017) helpottaen siten eläintuotteista kieltäytyvien selontekotaakkaa. Yhteiskuntatieteiden monipuolisissa veganismija ruokailututkimuksissa näytetään unohdetun lähes tyystin, ettemme ruoki vain omaa lajiamme. Joissain perheissä myös koirajäsenet osallistuvat kasvisruokavaliollaan eläineettisemmän ja ympäristöystävällisemmän yhteiskunnan rakentamiseen (Dodd ym. 2019). Siinä missä koirien huoltajien veganismia ei yhdistetä enää automaattisesti kummalliseen ääriajatteluun eikä heidän tarvitse selitellä ja puolustella elämäntapaansa kuten aiemmin, on elämäntavan koiraan ulottaminen eri asia. Koiran kasvisruokinta vaikuttaa olevan sosiaalisesti vieläkin arveluttavampaa kuin ihmisen kasvisruokailu on joskus ollut, ja kasvisruokinta saatetaan kyseenalaistaa myös vegaanipiireissä (esim. Redmalm 2021, 449). Vallitsevia koiran pitotapoja ja koirakäsityksiä haastavaan kasvisruokintaan ryhtyneiden on tällöin kyettävä vastaamaan epäilyksiin ja perustelemaan toimintaansa. Selvitän tässä artikkelissa haastatteluaineiston avulla, miten he tekevät sen. Artikkeli on osa ihmis-koirasuhteisiin keskittyvää Koneen säätiön rahoittamaa väitöskirjaprojektiani. Koiran kasvisruokintaa on käsitelty yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa niukalti. Mainituksi tullessaankin se on ollut varsinaisen tutkimuskohteen sijaan lähinnä toisenlaista todellisuutta hahmotteleva esimerkki (ks. Cudworth 2016; Redmalm 2021). Aihetta on käsitelty myös suomalaisissa medioissa varovaiseen, ellei varoittelevaankin tapaan (ks. Helsingin Sanomat 2016; Yle 2016; Helsingin Uutiset 2017; Manninen 2021), vaikkei eläinperäistä ravintoa ole määritelty laissa tai ravitsemustieteellisesti koiralle välttämättömäksi (Laki eläinten hyvinvoinnista 693/2023; Li & Wu 2023). Koiran pidon ympäristövaikutuksiin sitä vastoin on kiinnitetty enemmän huomiota koirien ja niiden ruoan ekologisen kokonaiskuorman kasvaessa (esim. Okin 2017). Tieteessä (Martens ym. 2019) ja mediassa (Rönkä 2020) on alettua puhua hiilitassunjäljestä ja ympäristötrendi – tai sen hyödyntämispyrkimys – näkyy myös koiranruokateollisuudessa (ks. Yle 2023). Lihantuotantoon yhdistettyjen ympäristökriisien herättämän huolen on katsottu lisänneen kuluttajien kiinnostusta kasvisruokintaan (esim. Dodd ym. 2019; Knight & Satchell 2021). Ympäristöystävällisyyteen pyrkiminen ei kuitenkaan johda välttämättä kasvisruokintaan, eivätkä koiranruoantuotannon eläineettiset näkökohdat ole kulkeneet keskustelussa ympäristöasioiden rinnalla. Koiranruokakeskustelusta puuttuvatkin eläinoikeusliikkeen henkilökohtaisia ruokavalintoja ja elämäntapakysymyksiä politisoivat kannanotot, joilla vallitsevia ruokailuja kulutustapoja sekä -normeja on kyseenalaistettu (ks. esim. Peltokoski 2003). ”Koirakohtainen” on politisoitunut lähinnä joissain koirasuhdediskursseissa. Yhteiskuntatieteellinen eläinja koiratutkimus on avannut, kuinka koirapuhe on politisoitunut kumppanieläimen ja koiran huoltajuuden tapaisten ilmausten sekä lemmikin ja lemmikin omistajan käsitteiden kyseenalaistamisen kautta (Irvine 2004, 57–77; Koski & Bäcklund 2012, 24–25). Uudet tavat puhua koirasta kritisoivat lemmikkieläinsuhteiden välineellisyyttä sekä painottavat koirien subjektiutta ja kokemuskykyisyyttä (Irvine 2004, 57–77). Tällainen koirakulttuurinen liikehdintä on pyrkinyt muuttamaan tapoja tulkita koiraa ja ihmis-koirasuhdetta, mutta ei ole saanut vieläkään vahvaa jalansijaa puhekielessämme (ks. Koski & Bäcklund 2012, 24), eikä se näytä sisältäneen yrityksiä jäsentää koiran elämä kokonaisvaltaisesti osaksi vegaanien ja eläinoikeusaktivistien elämäntapapolitiikkaa. Kasvisruokavaliolla elävät koirat vaikuttavat olevan siinä määrin harvinainen ja tunnistamaton ilmiö, että niistä ovat keskustelleet lähinnä terveysnäkökulmaan keskittyneet eläinravitsemustieteilijät (ks. esim. Knight & Leitsberger 2016; Knight & Satchell 2021; Domínguez-Oliva ym. 2023), joskin myös vegaanisen lemmikinruoan käytön yleisyyttä ja houkuttelevuutta mitaten (Dodd ym. 2019). Domínguez-Oliva ym. (2023) toteavat, ettei vegaaniruokavaliolla ole merkittäviä vaikutuksia koirien terveyteen. He muistuttavat teollisten täysravintojen olevan vegaaniruokavaliossakin varmin keino taata riittävien ravintoaineiden saanti. Jatkotutkimusta kuitenkin tarvitaan esimerkiksi kasvisruokkijoiden useissa tutkimuksissa kuvailemien positiivisten terveysvaikutusten vahvistamiseksi. (Mt., ALUE JA YMPÄRISTÖ 52 53:1 (2024) ss. 50–69 22–23.) Löydöksistä huolimatta täysin kasvispohjaisella ravinnolla elää länsimaissa vain 1,6 prosenttia koirista ja vaikka kasvisruokkijat ovat lähes poikkeuksetta vegaaneja, 73 prosenttia vegaaneistakin ruokkii koiransa eläintuotteilla (Dodd ym. 2019, 7–8). Kuten koiran pito ylipäänsä (esim. Turina 2018), näyttää myös koiranruoka jakavan vegaaneja. Ruokinnasta saattaa muodostua eläineettisen vakaumuksen omaaville moraalisia ristiriitoja sisältävä ongelma (mt., 240), jonka ympärille vähäiset koiran kasvisruokintaa käsittelevät humanistis-yhteiskuntatieteelliset tutkimuksetkin keskittyvät. Harold Herzogin (1991) esiin nostamaa pulmaa on myöhemmin tarkasteltu ja käsitteellistetty muutamissa psykologisissa (Rothgerber 2013; 2014) ja moraalifilosofisissa tutkimuksissa (Milburn 2015; 2017; 2022; ks. myös Abbate 2020). Hank Rothgerber (2013) kutsuu lemmikkieläimille lihaa syöttävien, mutta siitä itse kieltäytyvien mielen sisäisiä ristiriitoja vegetaristin dilemmaksi. Suurinta syyllisyyttä toisten eläinten syöttämisestä lemmikeilleen kokevat vegaanit ja eettisistä syistä liharuoasta kieltäytyvät. He ovat myös alttiimpia ratkaisemaan dilemman eläineettisemmillä lemmikinruokavalinnoilla (mt., 80–81.) Eläinfilosofiassa dilemma on esitelty eläinrakkaiden paradoksina, jossa eläinrakkauden ja toislajisten hyvinvoinnin nähdään olevan kääntäen verrannollisessa suhteessa, koska eläinrakkautemme kanavoituu toisilla eläimillä ruokittaviin seuraeläimiin (Milburn 2017, 187). Myöhemmin paradoksi on jäsentynyt osaksi laajempaa lihansyöjyyden ongelmaa, joka koskee kumppanieläinten ruokinnan lisäksi esimerkiksi uhanalaisten eläinten luonnonsuojelullista ruokintaa (Milburn 2022, 21–49). Sosiologi Erika Cudworth (2016) taas näyttää, kuinka liharuokinnan ongelmallisuus ja ambivalenttiset tunteet voidaan käsitellä ja selittää pois niillä lihansyöntiä normalisoivilla ja perustelevilla diskursseilla, joita eettiset kasvissyöjät vastustavat ihmisten ruoasta puhuttaessa. Eläinten hyväksikäyttöä ylläpitävien diskurssien nähdään liittyvän karnismiksi kutsuttuun lihansyönti-ideologiaan, joka määrittää huomaamattomasti sekä ihmisettä koiranruokakäsityksiä (mt.). Koiranruoka voi siten toimia ”takaovena”, josta hallitseva ”lihansyöjäkulttuuri” (ks. myös Potts 2016) ja sen eläinkategorisoinnit hiipivät tästä kulttuurista omilla ruokavalinnoillaan irrottautuneiden ihmisten elämään. Tarkoitan lihalla kaikkea eläinperäistä syötävää ryhtymättä tässä tarkempiin merkityserotteluihin (ks. Beardsworth & Keil 1997, 194). Karnismia käsittelen laajemmin seuraavassa luvussa. Cudworthin (2016) aineistosta ja sen ulkopuolisista internetkeskusteluista hahmottuu kuitenkin myös ”vegaaniseksi näkökannaksi” tulkittu puhetapa, joka kyseenalaistaa miltei itsestäänselvyytenä pidetyn koiran lihansyöjyyden. Tämä koiran pidon ja siten myös kaikenlaisen koiran ruokinnan luonnottomuutta painottava näkökanta vaikuttaa olevan ainoa yhteiskuntatutkimuksesta löytyvä kuvaus kasvisruokintaa oikeuttavista puhetavoista. Kuvaus jää Cudworthillakin varsinaisen analyysin ulkopuoliseksi hahmotelmaksi, eikä hän avaa vegaanisen koiran pidon ajatusmaailmaa laajemmin. Tässä artikkelissa koiran kasvisruokintaa perustelevat diskurssit ovat tarkastelun keskiössä. Vastaan kasvisruokkijoiden etähaastatteluilla kootun ja diskurssianalyyttisesti tarkastellun aineiston avulla seuraaviin tutkimuskysymyksiin: millaisilla diskursseilla kasvisruokintaa oikeutetaan ja miten koiran luontoa ja luonnollisuuksia määritellään niissä? Tutkimus paikantuu yhteiskuntaja kulttuuritieteellisen eläintutkimuksen, elämäntyyliliikkeiden sekä osin yhteiskuntatieteellisen elintarviketutkimuksen väliseen ristiaallokkoon. Tutkimus valaisee, miten ja millaisena koiraa ja sen ruokintaa tulkitaan, kun koira(kulutus) politisoituu osana koiran huoltajan elämäntapaa, ja voi auttaa myös ennakoimaan koirakäsitysten muutoksia ympäristökatastrofeihin mukautuvissa yhteiskunnissa. Käsitteellistän koiran kasvisruokinnan veganismin monilajiseksi elämäntyylipolitiikaksi ja tarkastelen kasvisruokintaa perustelevaa puhetta monilajisen elämäntyylipolitikan diskursseina, jotka kyseenalaistavat eläinsuhteidemme itsestäänselvyyksiä ja hallitsevia ruokaideologioita. Käsittelen seuraavaksi veganismia elämäntyylipolitiikkana, sen monilajistumista ja monilajisen elämäntyylipolitiikan haastamia koiranruokaideologioita. Aineiston ja diskurssianalyysini avaamisen jälkeen esittelen löytämäni diskurssit ja lopetan pohtimalla tarkastelun antia. ALUE JA YMPÄRISTÖ 53 53:1 (2024) ss. 50–69 Monilajinen elämäntyylipolitiikka koiranruokaideologioiden kyseenalaistajana Veganismia on kuvailtu sekä perinteisistä politiikan ja lainsäädännön kautta muutoksia tavoittelevista liikkeistä että ympäristöliikkeen tapaisista uusista liikkeistä eroavaksi elämäntyyliliikkeeksi, jossa on piirteitä näistä erilaisista yhteiskunnallista liikkeistä sekä poliittisesta konsumerismista, prefiguratiivisesta politiikasta ja alakulttuureista (Haenfler ym. 2012; vrt. Gheihman 2021). Ymmärrettiinpä veganismi poliittiseksi konsumerismiksi (Jallinoja ym. 2018), järjestäytymättömäksi kulttuuriseksi liikkeeksi (Cherry 2006) tai prefiguratiiviseksi politiikaksi, jossa omaa elämää muovataan liikkeen päämäärien (eli lajisortovapaan yhteiskunnan) minimanifestaatioksi (Véron 2016), nähdään sen vaikuttavan ennen kaikkea elämäntyylien kautta (ks. myös Peltokoski 2003). Veganismia eivät kannattele niinkään liikettä ajoittain kokoavat ja lainsäädännöllisiä muutoksia vaativat mielenosoitukset tai identiteettipoliittiset tavoitteet vaan elämäntyylilliset arjen käytännöt (Cherry 2006). Mahdollisimman autenttisen vegaani-identiteetin ja elämäntyylin rakentaminen saattaa korostua yhteiskunnallisten muutosten tavoittelun kustannuksella ja omaan elämään keskittyminen voi selittää myös vegaanien järjestäytymättömyyttä sekä löyhiä keskinäisiä suhteita (Haenfler ym. 2012, 8–9). Vegaanisesti eläminen on siis liike itsessään ja sen menestystä mitataan pitkälti sillä, miten vegaaninen elämäntapa leviää ja juurtuu kulttuurisesti, joskin veganismiin liitetään myös lainsäädäntöön ja politiikkaan kohdistuvia tavoitteita (Véron 2016; vrt. Cherry 2006). Tavoitteiden on esitetty monipuolistuvan, kun estetisoituva veganismikuvasto on saavuttanut erityisesti sosiaalisen median kautta uusia yleisöjä. Samalla veganismiin on liittynyt tyylikkyyden ja trendikkyyden lisäksi nautinnollisuuden, helppouden ja rentouden merkityksiä. (Jallinoja ym. 2018.) Veganismin perinteisemmät perustelut – eläinetiikka, ympäristö ja terveys (esim. Janssen ym. 2016) – ovat siten täydentyneet uusien kokemusten, kauneuden ja itsen etsinnän kaltaisilla motiiveilla, eikä veganismi näyttäydy enää pelkkänä eläineettisenä kannanottona tai fundamentalistisena kieltäytymisenä (Lundahl 2017; Jallinoja ym. 2018). Tuotantoeläinten emansipaatioon tähtäävien poliittisten ulottuvuuksien ohella veganismissa näkyvät nyt laajemmat elämänpolitiikaksikin kutsutut (esim. Giddens 1991, 210–231; Roos 1998; Roos & Hoikkala 1998) (eheän) minuuden ja elämän rakentamispyrkimykset (Bertuzzi 2020). Veganismin tapaisissa elämäntyyliliikkeissä emansipatorinen politiikka ja elämänpolitiikat sekoittuvat yhteen niin, että elämäntyylipoliittisissa valinnoissa ja ratkaisuissa on harvoin kyse puhtaasti minuuteen ja identiteettiin tai esimerkiksi ympäristöön ja toislajisiin liittyvistä kysymyksistä (ks. Giddens 1991, 228–230; Haenfler ym. 2012). Elämänpoliittiset ulottuvuudet voivat painottua, kun vaikkapa ruoankulutukseen liittyviä valintoja puntaroidaan refleksiivisesti jälkitraditionaalisessa yhteiskunnassa mahdolliseksi ja välttämättömyydeksi tulleiden minuusprojektien näkökulmasta, mutta tällöinkin elämänpolitiikalla voidaan ottaa kantaa globaaleihin mittakaavoihin yltäviin eettisiin kysymyksiin oikeanlaisesta elämästä (Giddens 1991, 215). Tässä yhteydessä koiranruoka näyttäytyy osa-alueena, jolla jotkin traditiot ja kyseenalaistamattomasti uusinnetut ruokintatavat ovat pitäneet pintansa. Koiranruoan siirtymää elämäntyylipoliittiselle valintojen areenalle näyttävät jarruttaneen myös pian esittelemäni ruokaideologiat. Koira ja koiranruoka voivat ajaa vegaanin monenlaisiin elämäntyylipoliittisiin pohdintoihin (vrt. Turina 2018). Ne sisältyvät elämäntyyliliikkeille ominaiseen jatkuvaan, monitahoiseen ja erityisesti sosiaalisessa mediassa ja informaaleissa keskusteluissa käytävään diskurssikamppailuun elämäntyyliliikkeen luonteesta (Haenfler ym. 2012; vrt. Turina 2018). Diskurssit tuottavat erilaisia tulkintoja veganismista ja ihmis-koirasuhteesta (Turina 2018) rakentaen samalla kulttuurista repertuaaria, johon elämän(tyyli)poliittiset kulutusvalinnat ja niihin liittyvät selonteot voivat tukeutua. Veganismi elämäntyylipolitiikkana on siis niin (kulutus)valintoja, diskursiivista neuvottelua, lajisorron vastustamista kuin elämänpoliittista pohdintaa omasta elämäntavasta ALUE JA YMPÄRISTÖ 54 53:1 (2024) ss. 50–69 ja identiteetistä (vrt. Cochrane & Cojocaru 2023, 62). Kasvisruokinnan kohdalla elämäntyylipolitiikassa ei kuitenkaan ole enää kyse vain siitä, mitä ja miten minä olen, vaan myös siitä, mitä ja miten koirakumppanit ovat (vrt. Giddens 1991, 217). Kun elämänpoliittiset identiteettikysymykset, kasvisruokavalinnat, niistä selkoa tekevät diskurssit ja pyrkimykset lopettaa eläintuotanto ulottuvat koiran elämään, voidaan puhua monilajisesta elämäntyylipolitiikasta. Monilajinen elämäntyylipolitiikka Monilajisen elämäntyylipolitiikan käsitteen käytön osalta on huomautettava toislajisten toimijuuteen liittyvistä varauksista, sillä yhteiskuntatieteellinen eläintutkimus on pyrkinyt tyypillisesti painottamaan toislajisten sosiaalista toimijuutta. Koirillakin on esitetty olevan esimerkiksi perheidensä arkielämää muotoilevaa ja järjestävää toimijuutta (esim. Power 2008). Näkemykset toislajisten poliittisesta toimijuudesta vaikuttavat riippuvan yhteiskuntateoreettisista lähtökohdista (ks. Chao 2021; Pepper 2021). Viittaan tässä monilajisella elämäntyylipolitiikalla koiran huoltajan toimintaan, joka sisällyttää koiran veganismiin, tarkastelematta koiran toimijuutta. Monilajinen elämäntyylipolitiikka on siis niin kulutusja koiranruokavalintojen kuin diskurssienkin tasolla ilmeneviä ratkaisuja, jotka tekevät koiran elämästä osan (eläintuotteettomuutta tavoittelevan) huoltajansa elämäntapapyrkimyksiä. Cochranen ja Cojocarun (2023) veganismikäsitystä soveltamalla koiranruokavalintojen monilajisen elämäntyylipolitiikan voidaan nähdä vaikuttavan esimerkiksi tuomalla tietoisuuteemme eläinrakkaiden paradoksin tapaisia eläinsuhteiden ristiriitaisuuksia, sillä heidän mukaansa veganismin poliittisuus ilmenee yhteiskunnassa vallitsevien arvojen ja käytäntöjen välisten epäjohdonmukaisuuksien osoittamisena. En ole löytänyt aikaisemmasta tutkimuksesta yrityksiä käsitteellistää monilajista elämäntyylipolitiikkaa. Kriittisen monilajisen identiteettipolitiikan käsitteellä on pyritty huomioimaan toislajiset yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen liittyvissä intersektionaalisissa tarkasteluissa (Narayanan & Srinivasan 2023). Toislajisten näkökulman huomioinnin lisäksi monilajisella politiikalla on viitattu siihen, kuinka erilaisista eliöistä voi tulla poliittisten kiistojen semioottis-materiaalisia toimijoita (esim. Chao 2021). Foucaultlaisittain lemmikkisuhteita tarkastellut Redmalm (2021, 452) näyttää kannustavan jatkotutkimusta monilajisen politiikan tai yhteiskuntakritiikin suuntaan posthumanismin käsitteen alla. Käsite sopinee kuitenkin paremmin perinteistä sosiologista ajattelua ja esimerkiksi ihmiseläinerottelua selkeämmin kyseenalaistaviin tarkasteluihin. Aktivisti-identiteetin laajentumisen käsitteellä on kuvattu, kuinka aktivistinäkökulma ulottuu jatkuvasti uusille elämänalueille tehden niistä kannanoton, politiikan ja aktivisti-identiteetin rakennuksen areenoita (Ruiz-Junco 2011). Käsite on mahdollinen yhteiskuntatieteellinen lähestymistapa kasvisruokintaan, mutta se ei kiinnitä huomiota kumppanieläinkulutuksen erityispiirteisiin. Juuri koiran kulttuurinen asema tekee kasvisruokinnasta ja monilajisesta elämäntyylipolitiikasta sekä niiden diskursseista mielekkäitä tutkimuskohteita. Vaikka rotukoirat voidaan nähdä niiden terveyden vaarantavan valikoivan lisäännyttämisen tuotteina (Haraway 2003, 80; Tervonen 2022) ja lemmikit lelujen tai statussymboleiden tapaisina kulutustavaroina (Fox 2006, 529), poikkeavat lemmikkieläinsuhteet oleellisesti ihmisten suhteista muihin kulutuksen kohteisiin (esim. Hirschman 1994). Lemmikkikoirat nähdään persoonallisuuden omaavina perheenjäseninä, sukulaisina tai läheisinä ystävinä, jotka kykenevät ymmärtämään ihmisiään ja muodostamaan heidän kanssaan vastavuoroisia, intersubjektiivisia ja koirien toimijuuden mahdollistavia suhteita (Irvine 2004, 147–171; Fox 2006; Charles 2014; Irvine & Cilia 2017; Cudworth 2021). On lisäksi esitetty, että lemmikkien häilyvä asema luonnon ja kulttuurin sekä tavaraistuneen ja oman näkökulman omaavan olennon välillä on omiaan synnyttämään monenlaisia, keskenään ristiriitaisiakin moraalikäsityksiä siitä, miten koiria voi kohdella (McEachern & ALUE JA YMPÄRISTÖ 55 53:1 (2024) ss. 50–69 Cheetham 2013). Nyky-yhteiskunnassa koirista on tullut kulttuurisesti myös ihmisyyden ja eläimyyden välillä häilyviä olentoja (esim. Koski & Bäcklund 2012). Koiran kulttuurisen aseman ja sen muutosten vuoksi esimerkiksi Giddensin (1991, 217–220) elämänpolitiikan ytimeen määrittelemät kysymykset voivat laajentua koiran elämää koskeviksi sekä yleisesti mutta erityisesti kasvisruokinnan kohdalla. Monilajinen elämäntyylipolitikointi koiranruoalla kyseenalaistaa koiran identiteetin toislajisia ravinnokseen käyttävänä olentona. Irrottaessaan koiran paikasta, johon koiratulkinnat ovat perinteisesti ankkuroituneet, liikuttaa kasvisruokintaa oikeuttava puhe koiran elämän(tyyli)poliittiselle valintojen ja pohdintojen alueelle (vrt. Giddens 1991, 216–220). Tällöin kohdataan kysymyksiä, jotka liittyvät koiran biologiseen luontoon sekä sen pysyvyyteen ja ”muunteluun” kuin myös muuntelun oikeutuksiin ja seurauksiin koiran identiteetin kannalta. Myös lasten kasvisruokintaa (esim. Sherratt 2007) sekä ihmisten ja lemmikkien yhteiskuluttajuutta (Kylkilahti ym. 2016) koskevat keskustelut antavat ymmärtää, että koiran kasvisruokinnassa on otettava kantaa esimerkiksi siihen, miten valitsijuus, toimijuus tai subjektius määrittyvät ihmis-koirasuhteissa ja ruokaan liittyvissä ostopäätöksissä. En kuitenkaan rajaa monilajista elämäntyylipolitiikkaa yksinomaan tämänkaltaisiin kysymyksiin, joihin esimerkiksi Giddens (1991) näyttää kiinnittävän elämänpolitiikkansa, enkä oleta kasvisruokintaa oikeuttavien diskurssien sisältävän vain hänen elämänpolitiikkakäsityksensä mukaisia (ei-emansipatorisia) tavoitteen asetteluita. Diskurssien tasolla veganismin monilajinen elämäntyylipolitiikka käsittelee siis sitä moninaista problematiikkaa, jonka se kohtaa haastaessaan perinteisiä ja vakiintuneita koiratulkintoja sekä tehdessään koirasta osan erilaisia elämäntapapyrkimyksiä. Tällaisten diskurssien elintila on toistaiseksi jäänyt vähiin, sillä koiran liharuokinnasta on muodostunut (lähes) kyseenalaistamaton ja ideologisesti uusinnettu yhteiskunnallinen normi tai Giddensin (1995) luonnollistunut moderni traditio. Karnismi ja lihansyönnin ideologisuus Melanie Joyta (2010) ja Cudworthia (2016) seuraten koiranruokakoodiston voidaan sanoa seisovan karnismiksi kutsutun ideologian varassa. Käsitteen esitelleen Joyn (2010) mukaan karnismi ja sen hegemoniset diskurssit tekevät lihansyönnistä normaalin, luonnollisen ja välttämättömän osan ihmisten ruokavaliota. Karnismi mahdollistaa ja oikeuttaa ihmisille tuotantoeläimiksi luokiteltujen lajien hyväksikäytön pitämällä lajien edustajien kohtaloa ja kohtelua koskevat kysymykset poissa tietoisuudesta tai sitä häiritsemättöminä. Ideologian sisäistyessä ei vain opita luokittelemaan eläimiä syötäviin ja ei-syötäviin sosialisaatiota määrittävien (paikallis)kulttuurien mukaisella tavalla, vaan opitusta tulee myös itsestäänselvyys. Se, että ihmiset syövät lihaa on siten ”tervettä järkeä” ja karnismin hallitsevat diskurssit totuuksia, kun taas lihansyönnin vaihtoehdot näyttäytyvät mielipiteisiin perustuvina ideologioina, joiksi karnismia ei sisältä päin tunnisteta. Karnismi on siis luonnollistunut ja itselleen näkymätön (kulttuurinen) tapa nähdä jotkin eläimet hyväksikäytettävinä. Se kätkeytyy muun muassa lihan kulutuksen arkisiin ja tiedostamattomiin rutiineihin sekä erilaisten instituutioiden kyseenalaistamattomiin materiaalisiin ja diskursiivisiin käytäntöihin. Karnismi sisäistetään sosialisaatioinstituutioista itsestäänselvyytenä ja se muodostuu normiksi, jota ruokakeskustelua hallitsevat karnismin diskurssit ylläpitävät. (Joy 2010.) Cudworth (2016) esittää lihansyönnin luonnolliseksi, normaaliksi ja välttämättömäksi tekevien diskurssien löytyvän koiranruokapuheestakin. Koiranruoan markkinointi ja sille tyypillinen villin koiran diskurssi näyttävät muodostavan kontekstin, jossa karnismin diskursseja voidaan uusintaa silmiinpistävässä ja kuluttajiin vaikuttavassa muodossa (Baker 2023). Koiran huoltajien onkin todettu epäilevän lihatonta koiranruokaa erityisesti siksi, että liha nähdään välttämättömäksi ja luonnolliseksi koiran ravinnoksi (Oven ym. 2022). Yhdet eläimet koiranruoaksi ja toiset ei-syötäviksi tai rakastettaviksi tekevä karnismi määrittää myös omilla ruokavalinnoillaan karnismista irtautuneiden koiranruoankulutusta. ALUE JA YMPÄRISTÖ 56 53:1 (2024) ss. 50–69 Näille kasvissyöjille karnismi ja sen diskurssit auttavat liennyttämään ja selittämään pois vegetaristin dilemmaa. Ihmisruokakeskusteluista tuttuja puhetapoja täydentää diskurssi, joka konstruoi koiran koiraruokavalinnoissa huomioon otettavaksi ja lihaan mieltyneeksi päätöksentekijäksi. Kasvissyöjien ei näin tarvitse tulkita heissä ristiriitaisia ajatuksia ja tuntemuksia herättävää liharuokintaa puhtaasti omaksi valinnakseen. (Cudworth 2016.) Diskurssi muistuttaa ihmisten lihansyönnin rationalisointija oikeutustavoista erotettua miellyttävyyspuhetta, joka täydentää kolmea Joyn (2010) käsittelemää karnismin diskurssia (Piazza ym. 2015). Koiran kohdalla karnismi kietoutuu yhteen syömisperustaisten eläinluokitteluiden kanssa, sillä toisin kuin ihminen, koira on luokiteltu biologiassa lihansyöjien joukkoon. Kasvisruokinnan terveellisyyttä käsitelleiden tutkimusten mukaisesti tämä ei kuitenkaan tarkoita, että eläinperäinen ravinto olisi koiralle biologinen välttämättömyys. Koira on ravitsemustarpeidensa osalta ehdottomista lihansyöjistä eroava fakultatiivinen lihansyöjä, joka voi pärjätä sekä pelkällä eläinravinnolla että täysin ilman sitä (esim. Li & Wu 2023). Fakultatiivisten lihansyöjien alakategoria voitaisiin sisällyttää perustellusti kaikkiruokaisiin eläimiin, mutta kategorioiden välisistä liukumista ja päällekkäisyyksistä muistuttamisen sijaan syömisperustaisia taksonomioita käytetään eronteon välineenä. Taksonomiat voivat korostaa varsinkin maallikoille eroja niin, että esimerkiksi lihansyöjän merkitys kapenee ehdottomiin lihansyöjiin. (ks. Milburn 2022, 28–35.) Karnismi saattaakin kuvata nykyisin ihmisten ruokakulttuuria osuvammin koiranruokavalintoja määrittäviä ideologioita. Joyta (2010) seuranneessa tutkimuksessa on tuotu ilmi, että muun muassa ihmisille tarkoitettujen kasvispohjaisten tuotteiden saatavuuden ja näkyvyyden kasvu on tehnyt karnismin haastamisen helpommaksi (esim. Potts 2016, 20–21) ja veganismikin saattaa siis näyttäytyä nykyisin tyylikkäänä ja trendikkäänä valintana epänormaaliuden sijaan. Vaikka karnismin käsitettä käytetään harvoin, esiintyy yhteiskunnallisessa keskustelussa esimerkiksi sekasyöjä-ilmaus, joka nimeää ja tunnistaa lihaa sisältävän ruokavalion yhtenä vaihtoehtona itsestäänselvyyden sijaan. Jos ideologia ymmärretään Joyn (2010) tapaan itsestäänselvyytenä, hallitsevana ja tiedostamattomiin vajonneena tulkitsemisen ja elämisen tapana, ei karnismi määrity ideologiaksi lihattomia ja lihallisia ruokavalioita koskevan vaihtoehtotietoisuuden levitessä yhteiskuntaan. Näin on nähdäkseni käynyt ihmisten muttei koirien ruokavalioiden kohdalla. Koiran tapauksessa karnismin luonnollistamia lihansyöjäkäsityksiä ei siten tunnisteta sosiaalisesti ylläpidetyiksi, ja niitä kyseenalaistava monilajinen elämäntyylipolitiikka näyttäytyy järjettömänä ideologisuutena. Toiminnallaan koiran pidon itsestäänselvyyksistä poikkeavat kasvisruokkijat asettuvat karnismin hallitsemassa yhteiskunnallisessa todellisuudessa selontekovelvollisen (Garfinkel 1984) asemaan ja heidän on perusteltava toimintansa erilaisista diskursseista ammentavilla selonteoilla. (Ks. Jokinen & Juhila 2016, 71–73.) Diskurssit eivät siis vain rakenna ja välitä karnismia tai muita ideologioita, vaan ovat myös keino kyseenalaistaa niitä (Dant 1991, 185). Eläinoikeusliikkeen yhteydessä onkin puhuttu vastaselonteoista, joilla liike on yrittänyt mobilisoida laajempaa yleisöä herättelemällä heidän eläinempatiaansa (Vinnari & Laine 2017). Käytän kuitenkin tässä diskurssin käsitettä. Tarkoitan sillä sosiaalisissa käytännöissä, kuten (tutkimus)haastatteluissa tai eläinlääkäriasemien vuorovaikutuksessa muotoutuvia ja sosiaalista todellisuutta rakentavia kulttuurisia puherepertuaareja, jotka jäsentävät kuvauksensa kohteiden merkityksiä omanlaisella tavallaan (ks. Jokinen ym. 2016). Esimerkiksi ruokaa voidaan tulkita erilaisilla diskursseilla sen eettisyyden, ekologisen kestävyyden, taloudellisuuden, terveysvaikutusten tai trendikkyyden kautta (Massa ym. 2006). Diskurssien kirjoa rajoittavat vain yhteiskunnalliset tekijät, sillä tietynlaisten merkityksellistämisen tapojen muodostuminen ja vakiintuminen toisten sijaan tai tilalle on sosiaalinen prosessi (Jokinen ym. 2016, 23–24). Jaettu sosiaalinen todellisuutemme rakentuu jatkuvasti tässä prosessissa ja myös kulttuuriset tavat käsitteellistää koiraa uusiutuvat, muovautuvat ja muodostuvat niissä sosiaalisissa käytännöissä, joissa koirista puhutaan ja ALUE JA YMPÄRISTÖ 57 53:1 (2024) ss. 50–69 tehdään selkoa. Diskurssit määrittävät näin oleellisesti toislajisten yhteiskunnallista kohtelua ja kohtaloa (esim. Malamud 2007, 3). Diskursseihin tukeutuva kielenkäyttö tuottaa niin vuorovaikutustilanteisia identiteettejä, kuten vastuullinen koiran pitäjä koirapuistokeskusteluissa, kuin myös ylitilanteisempia ideologisia seurauksia, joiden kautta esimerkiksi ihmisten ja toislajisten väliset (valta)suhteet muotoutuvat (Jokinen ym. 2016). Aineisto ja analyysi Tutkimusaineisto on koottu etähaastattelemalla kasvisruokkijoita videopuhelun välityksellä syksyllä 2022. Etsin haastateltavia toimimattomaksi osoittautuneella lumipallomenetelmällä ja useille Facebookin veganismiin liittyville julkaisukanaville lähettämälläni tutkimuskutsulla, jota toivoin välitettävän muuallekin. Tutkimuskutsussa etsittiin koiran kasvisruokkijoita kasvisruokintaa perustelevaa puhetta tarkastelevaan tutkimuksen ja tarjottiin mahdollisuus myös kasvokkaiseen haastatteluun. Nojasin tutkimuksen kohderyhmän rajaamisessa mahdollisten haastateltavien tulkintoihin, mutta ilmaisin toivovani yhteydenottoja, vaikkei koiran ruokavalio olisikaan täysin eläintuotevapaa. Haastattelukutsun hyväksyi seitsemän henkilöä, mutta rajasin aineiston ulkopuolelle aineiston keruun alkuvaiheen haastattelun, jossa koiran kasvisruokavalion syyksi paljastuivat pakottavat terveydelliset tekijät. Kasvisruokintaan ei liittynyt haastattelussa samankaltaista pohdintaa ja diskursiivista oikeuttamista kuin sen elämäntyylipoliittisista syistä valinneilla vegaaneilla. Tämän perusteella sellaiset selonteot, joissa kasvisruoka merkityksellistetään välttämättömäksi lääkkeeksi vaikuttavat kulttuurisesti hyväksyttäviltä, eivätkä tee kasvisruokkijasta poikkeavaa (ks. Jokinen ym. 2012, 157). Jos kasvisruokinta taas nähdään vaihtoehtoisena valintana ja merkityksellistetään toisella tapaa, on selontekeminen haastavampaa. Haastattelut olivat puolistrukturoituja etäja yksilöhaastatteluita. Haastattelurunko muodostui viidestä löyhästi toisistaan eroavasta kokonaisuudesta, joista ensimmäiset johdattivat keskustelun kasvisruokintaan ja koiran pitoon käsittelemällä haastateltavan omaa elämäntapaa, (ruoan)kulutusvalintoja ja niiden taustoja sekä haastateltavien suhteita kumppanieläimiin. Kolme seuraavaa osiota käsittelivät laajemmin ja yksityiskohtaisemmin koiran kasvisruokintaa sekä siihen liittyvää debattia ja määrittelykamppailua koiran luonnosta. Tarvittaessa pyysin myös haastateltavia kommentoimaan internetistä löytämiäni kasvisruokinnan vastustajien argumentteja, joissa kasvisruokintaa väitetään esimerkiksi epäterveelliseksi, epäluonnolliseksi tai pakottamiseksi. Lopullisen aineiston haastattelut kestivät yhteensä 9 tuntia ja 55 minuuttia. Haastattelunauhat litteroitiin ja litteraatit anonymisoitiin tarkasti, sillä kasvisruokinta voi haastateltavienkin kokemusten mukaan herättää esimerkiksi eläinsuojeluilmoitusuhkauksina ilmenevää paheksuntaa. Käytän tämän vuoksi haastateltavista sukupuolineutraaleja pseudonyymejä. Avaan ennen diskurssianalyysiä heidän yleisempiä tulkintojaan veganismista ja koiran pidosta. Haastateltavien koirien arkiruoan pääkomponentteina ovat erilaiset teolliset kasvipohjaiset täysravintovalmisteet, mutta kasvisruokavaliosta saatetaan poiketa tietyissä tilanteissa. Äskettäin kasvisruokinnan aloittaneet ”Syksy” (H3) ja ”Talvi” (H6) antavat yhä koirilleen eläinperäisiä puruluita, eivätkä ”Ruska” (H4) ja ”Havukaan” (H5) närkästy, jos heidän koiransa saavat muilta lihaa sisältäviä herkkuja. ”Kuuran” (H1) koirakumppani taas on syönyt joskus dyykattuja liharuokia ja kerää omat puruluunsa luontoon kuolleista villieläimistä. Ruoan lisäksi myös haastateltavien muussa koirakulutuksessa kielletyn raja näyttää määrittyvän kutakuinkin sen perusteella, tuetaanko tuotteen ostamisella eläinten hyväksikäyttöä. Itselleen ostaessaan haastateltavat eivät kuitenkaan salli sellaista veganismista poikkeamista kuin koirakumppaneilleen. Veganismin he näkevät moraalisena vakaumuksenaan ja elämäntapanaan, joskin ”Lumi” (H2) katsoo edustavansa vegaanifilosofiasta hieman poikkeavaa ”vegaanisuuntausta”, sillä ”jos ollaan vegaani, nii sillonhan ei oo ees lemmikkejä”. ALUE JA YMPÄRISTÖ 64 53:1 (2024) ss. 50–69 Diskurssia tuottaville haastateltaville koiranruokavalinnoista on tullut ”omantunnon kysymys” (H6) ja kasvisruoan ostamisesta ”yksilövalintoja”, joiden ansiosta ”voi jotenkin elää mielekkäästi itseni kanssa” (H1). Yksittäiset kulutustapahtumat ja -valinnat näyttävät siten merkityksellistyvän vakaumuksen noudattamisena yhteiskunnallisen aktivismin merkitysulottuvuuksien jäädessä taka-alalle. Toisaalta yleisesti voidaan ajatella, että ”koko mun elämäntapa on tässä mielessä yhteiskunnallista vaikuttamista” (H3) ja koiranruoan moraalisuuden rinnalla tuodaan ilmi myös sen yhteiskunnallisuus. Kuura: ”Se ei ole mitenkään arvovapaata tai, tai epäpoliittista, niin [...] siitä pitää voida [...] keskustella ihan samalla tavalla kuin siitä, mitä, mitä kaikki muutkin syö tai mitä heille syötetään.” Moraalisuuden diskurssissa koiranruokavalinnoistakin tulee siis poliittis-moraalinen kysymys, jossa on huomioitava niin ihmiset, muut eläimet kuin ympäristökin, vaikka niiden moraalisen merkityksellisyyden elämäntavallistuessa omat ruokavalinnat määrittyvätkin elämäntyyliliikkeille ominaisesti ennen kaikkea oman moraalisen integriteetin kysymyksiksi. Toisaalta veganismia poliittisena solidaarisuutena käsittelevien Cochranen ja Cojocarun (2023) mukaan eläintuotevapaa kulutus ei ole vain eettistä vaan myös poliittista toimintaa, kun se tapahtuu yhdessä muiden liikkeiden jäsenten kanssa ja tähtää ihmisten tuottamien sortavien yhteiskunnallisten rakenteiden purkamiseen. Monilajisessa elämäntyylipolitiikassa tämä tarkoittaa Kuuran ilmentämää ymmärrystä koiranruoan yhteiskunnallisuudesta sekä tietoisuutta koiranruokaan liittyvistä vastuista, jotka rakentuvat myös moraalisuuden diskurssin toimijuuspuheessa. Diskurssissa ihmis-koirasuhde ja sen osapuolten moraalinen toimijuus käsitetään tavalla, joka perustelee edelleen, miksi koiranruokavalintojen oikeasta ja väärästä voidaan ja tulee keskustella. Käsitystapa kiteytyy Ruskan haastattelussa muotoon ”koska me ollaan [...] vastuussa [...] koirista, nii [...] meidän valinnathan siinä ratkasee.” Koiran asemaa ja päätösvaltaa ihmis-koirasuhteissa havainnollistetaan esimerkiksi vanhempien ja lasten suhteen avulla sekä erottamalla koira luonnonvaraisista eläimistä, jotka ”pärjää itekseen” ilman ihmisen ”kontrollia ja huolenpitoa” (H5). Diskurssin tapa oikeuttaa kasvisruokintaa käsittelemällä koiran aseman moraalisia seurauksia lähestyy tässä moraalifilosofisia keskusteluita koirasuhteen etiikasta ja sen paternalistisuudesta (ks. Hens 2009). Havu: ”Jotkut [...] tuo semmosta, että niinku koiralle ei sais pakottaa niin kovaa, mitä itse ajattelee. Mutta [...] mä ajattelen, et periaatteessa ainahan sä pakotat tavallaan koiralle, koska aina sä teet kuitenki sen ostopäätöksen siitä, mitä koiralle ostetaan, vaikka [...] se saiskin [...] jotakin valita, nii silti [...] sinä teet sen päätöksen.” Lumi: ”Kun mä olin lapsi, niin kyl mun oli syötävä se, mitä [...] vanhemmat anto [...] ja sama se on sitte koirallakin.” Ihmislapsista poiketen Kuuralla on koiraan ”pysyvästi sellanen suhde, jossa [...] mie voin määrittää ja rajata”. Koska koiralle ei kehity ”kykyä toimia [...] moraalisena agenttina, niin [...] ihmisen pitää tehdä se [...] moraalinen valinta” (H5). Jos koira pääsisikin valitsemaan erilaisten ravintojen väliltä, ”se ei oo kuitenkaan niinku moraalinen valinta millään tavalla, vaikka se valinta onki siltä koiralta.” Ihminen taas on ”moraalinen olento” (H5), jonka valintoja voidaan arvioida moraalisesti. Ihminen ei siis voi kieltää koiranruokavalinnoissa vastuutaan eikä ajatusmaailmansa vaikutuksia, jotka välittyvät aina koiran ruokavalioon. Artikuloidessaan näin moraalista toimijuutta monilajisissa ruokakunnissa koiran ruokinnan moraalisuuden diskurssi kyseenalaistaa koiran valitsijuuteen perustuvat karnistiset ruokintadiskurssit. Haastateltavien maininnat kasvipohjaisia tuotteita ja koiranruokia himonneista koirista voivat tässä yhteydessä tukea diskurssia osoittamalla, että ALUE JA YMPÄRISTÖ 65 53:1 (2024) ss. 50–69 ihmisen ja koiran tahdot ovat yhdenmukaistettavissa sekä rapauttaa karnismin ”koira valitsisi lihan” -diskurssia (ks. Cudworth 2016, 237–238) sen sisältä. Koiran ruokinnan moraalisuuden diskurssissa toislajiselle ostaminen ei siis vapauta ihmistä moraalisesta vastuusta. Koira ja koirakulutus ovat ihmisen vastuulla, ja ihmisen ajatusmaailma määrittää niihin liittyviä valintoja aina – ei vain vegaanista elämäntapaa noudatettaessa. Moraalisena toimijana ihmisen valintojen eettisyyttä voidaan arvioida sen perusteella, miten ne huomioivat ihmisten, toislajisten ja ympäristön kohteluun liittyvät vastuut. Koira on siis kaikissa diskursseissa jollain tapaa yhteiskunnallinen eläin. Koiranruokakin on riittävän tiedon avulla ihmisen kontrolloitavissa ja tuotettavissa tyystin erilaisena kuin koiraa historiallisesti edeltäneiden, ihmisestä riippumattomampien lajien ravinto. Koiran epäselvä asema luonnon ja kulttuurin välissä (Koski & Bäcklund 2012) alkaa näin selkiytyä diskursseissa tulkinnaksi ihmiseen läpikotaisin kytkeytyneestä ja yhteiskunnallisesti määrittyvästä koirasta. Myös koiran liminaalisesta asemasta kumpuaviksi nähdyt koiraja eläinsuhteiden ambivalenssit sekä ristiriitaiset kulttuuriset ja moraaliset koodit (mt.; McEachern & Cheetham 2013, 341) näyttävät saavan diskursseissa ratkaisuja, joissa koiraa tulkitaan ihmisen huollettavana. Oman luontonsa koira näyttää kuitenkin yhä säilyttävän, mikä tarkoittaa haastateltavien puheessa toislajisuuteen liittyviä tarpeita ja omanlaista kokemusmaailmaa, joka ei ole täysin ihmisen tavoitettavissa. Se ei näyttäydy yhteiskunnallista hallintaa vaativana (koulutus)haasteena (ks. Koski & Bäcklund 2012), vaan ongelmia nähdään ennemmin ihmiseläimen ja yhteiskunnan koiraan mukautumisessa kuin päinvastoin. Myös pyrkimykset koiruuden varjeluun voivat siten olla osa veganismin monilajista elämäntyylipolitiikkaa. Lopuksi Olen ehdottanut monilajista elämäntyylipolitiikkaa käsitteeksi, jolla voidaan tarkastella toislajisten elämän politisoitumista osana huoltajiensa elämäntyylipoliittisia valintoja sekä tarkastellut haastatteluaineiston avulla karnismin liharuokintaideologiaa kyseenalaistavia ja koiran kasvisruokintaa oikeuttavia diskursseja veganismin monilajisena elämäntyylipolitiikkana. Tämä laajentaa elämäntyyliliikeja elämänpolitiikkakeskusteluita tapauksiin, joissa toislajisten elämä tulee laajamittaisesti ja vallitsevia toislajisten pitotapoja kyseenalaistaen osaksi huoltajiensa elämäntapapyrkimyksiä. Hedelmällisimmiltä käsitteen soveltamisnäkymät vaikuttavatkin tapauksissa, joissa ihmisen yhteiselo toislajisten kanssa haastaa hallitsevia eläinkäsityksiä sekä eläinsuhteiden normeja, perinteitä ja tapoja jossakin sosiaalisessa ympäristössä. Jatkotutkimuksessa on syytä pohtia edelleen, soveltuuko käsite vain ”lemmikki-” tai kumppanieläinsuhteiden ilmiöiden kuvaamiseen ja millaiset elämäntyylit ovat jaettavissa monilajisesti niin, että toislajisten elämänkin voidaan katsoa tulleen osaksi elämäntyyliliikettä. Voisiko esimerkiksi sivilisaatiotai yhteiskuntajärjestyskriittisistä liikkeistä löytyä talutushihnatta kulkevia koiria ja vastaavanlaisin sääntörikkomuksin oman elämänsäkin hallinnollista sääntelyä vastustavia ihmisiä, joiden elämäntavoista erottuu jaettu pyrkimys ”vapaampaan” tai ”luonnonmukaisempaan” yhteiskuntaan? Monilajisia elämäntyyliliikkeitä voitaneen tarkastella myös niin, että toislajiset nähdään sosiaalista ja kulttuurista järjestystä sekä niiden valtarakenteita kyseenalaistavina toimijoina. Koirien on nähty esimerkiksi problematisoivan ihmisten kotielämää ja kotia tilana koskevia käsityksiä sekä tuovan ne neuvottelunalaisiksi (Cudworth 2021), mikä tapahtuu kuitenkin ilman monilajista liikettä. Mikäli aineistossakin ilmenevä politisoitunut koirapuhe olisi yhdistettävissä puhetta mukaileviin ihmis-koirasuhdemuotoihin, saattaisi niiden kautta avautua mahdollisuuksia tarkastella esimerkiksi ihmiskeskeistä lemmikin käsitettä haastavaa monilajista elämäntyylipolitiikkaa siten, että liikkeen toimijuus nähdään monilajisempana ja -aineksisempana. ALUE JA YMPÄRISTÖ 66 53:1 (2024) ss. 50–69 Tässä tutkimuksessa elämäntyyliliikkeen koira näyttäytyy lajityypillisesti kohdeltuna mutta äänettömänä jäsenenä, joka ei voi oikein muuta kuin osallistua, elleivät yksilölliset terveyssyyt estä kasvissyöntiä, koska koirat ovat aina huoltajiensa kautta osallisia johonkin. Kyse on siten koiratuotteiden ja niiden kulutuksen poliittisuuden ja politiikan mahdollisuuksien tiedostamisesta, mikä näyttää kytkeytyvän kykyihin ja mahdollisuuksiin arvioida, soveltaa ja hyödyntää erilaisia asiantuntijajärjestelmiä. Asemoitumalla niiden avulla koiraa, sen ruokintaa ja niiden etiikkaa koskevan tiedon haltijaksi voidaan karnistiset koiran pitotavat haastaa diskursiivisesti marginaalisesta asemastakin. Asiantuntija-asema rakennetaan diskursseissa suhteessa karnismin otteessaan pitämiin maallikoihin, mutta myös niihin eläinlääkäreihin, jotka institutionaalisella auktoriteetillaan vaalivat liharuokintaa ”modernina traditiona”. Monilajinen elämäntyylipolitiikka kytkeytyy täten tiiviisti ihmiskoirasuhteiden muutoksiin myöhäismodernissa ja jälkitraditionaalisessa yhteiskunnassa. Tehdessään karnismin määrittelemistä luonnonpakoista diskursiivisen neuvottelun kohteita ja yhden vaihtoehdon laajentamallaan valinta-avaruudella monilajinen elämäntyylipolitiikka voi tuoda koirasuhteisiinkin tällaisille yhteiskunnille tyypillisiä tulkintapoja. Koira ja sen aikaisemmat luonnollisuudet näyttäytyvät tällöin ihmisen muunneltavissa mutta myös vastuulla olevina. (vrt. Giddens 1995; Heiskala 1996.) Koiran ruokkija ei enää vapaudu vastuistaan vetoamalla esimerkiksi sellaiseen pysyvään luontoon tai eläimyyteen, johon Cudworthin (2016, 235, 238) haastateltavat nojaavat. Kun kasvisruokinnassa koiranruoka ja siihen kytkeytyvä lajisorto tulevat tiedostetuiksi ihmisen vastuulla ja muutettavissa olevina yhteiskunnallisina rakenteina, monilajinen elämäntyylipolitiikka näyttää lähestyvän Cochranen ja Cojocarun (2023) poliittisen solidaarisuuden veganismi-ideaalia. Koiran(ruoan) ymmärtäminen ihmisen muunneltavissa ja vastuulla olevana ei tällöin tarkoita vapautta määritellä koirasuhteemme millaisiksi hyvänsä, vaan vaatimusta muuttaa koirasuhteita kaikki eläimet tasa-arvoisemmin huomioiviksi. Tällaisia pyrkimyksiä sisältävä monilajisen elämäntyylin ja moraalisesti eheän minuuden rakentaminen näyttää lähestyvän myös Véronin (2016) näkemystä veganismista eläinoikeusliikkeen tapaisten sosiaalisten liikkeiden ja elämäntyyliliikkeiden välimaaston sijoittuvana prefiguratiivisena politiikkana. Siinä koiranruokavalinnat luovat veganismin ja koiran kasvisruokinnan yleistymiseen uskovien haastateltavien toiveita ja utopioita konkretisoivan vaihtoehtoisen tilan tämänhetkiseen arkeen, mutta voivat merkityksellistyä myös yhteiskunnallisiksi ja kulttuurisiksi muutospyrkimyksiksi (mt.). Aineiston perusteella monilajista elämäntyylipolitiikkaa on vaikea mieltää yhteiskunnallisista vaikuttamispyrkimyksistä irtautuvaksi elämäntyyliveganismiksi (esim. Gheihman 2021) tai poliittiseksi konsumerismiksi, sillä haastateltavat suhtautuvat epäillen tai ambivalentisti koiranruoankuluttajan vaikutusmahdollisuuksiin. Ymmärrys kasvisruokinnan marginaalisuudesta voi saada haastateltavat kokemaan, että he sanoutuvat enneminkin irti kuin vaikuttavat koiranruokavalinnoilla toislajisten kaltoinkohteluun, vaikka pienemmänkin joukon toistuva irtisanoutuminen liharuokinnasta vastaisi Cochranen ja Cojocarun (2023) kuvausta veganismista poliittisena solidaarisuutena. Tietyt elämäntyyliliiketutkimuksen esiin nostamat aspektit näyttävät siten korostuvan monilajisessa elämäntyylipolitiikassa. Ainoastaan aineistooni nojaavat laajemmat luonnehdinnat monilajistuvista yhteiskunnallisista liikkeistä kaipaavat kuitenkin rinnalleen erilaisista aineistoista tehtyä jatkotutkimusta. Toisenlaiset menetelmät tarjonnevat paremmat mahdollisuudet selvittää esimerkiksi erilaisia tapoja käsittää toimijuus monilajisissa liikkeissä. Artikkelissa mainitut koiran kasvisruokintaan liittyvät moninaiset yhteiskuntatieteelliset keskustelut viittaavat siihen, että monilajiseksi elämäntyylipolitiikaksi ymmärrettyjä ilmiöitä voidaan lähestyä yhteiskuntatieteellisessä (eläin)tutkimuksessa monin tavoin. Erityisesti sellaiset monilajisiin elämäntyyleihin kanavoituneet protestit, jotka kyseenalaistavat tavanomaisia toislajisten pitotapoja vaikuttavat tässä lupaavilta, oltiinpa sitten kiinnostuneita esimerkiksi selonteoista, toimintamuodoista, elämäntyylien ja toisenlaisen yhteiskunnan rakentamisen suhteesta tai eläinsuhteita jäsentävien kulttuuristen rakenteiden ja erotteluiden muotoutumisproblematiikasta. ALUE JA YMPÄRISTÖ 67 53:1 (2024) ss. 50–69 Lähteet Aaltola, E. (2004) Eläinten moraalinen arvo. Vastapaino, Tampere. Abbate, C.E. (2020) Valuing Animals as They Are—Whether They Feel It or Not. European Journal of Philosophy 28(3) 770–788. https://doi.org/10.1111/ejop.12521 Arppe, T., Mäkelä, J. & Väänänen, V. (2011) Living Food Diet and Veganism: Individual vs Collective Boundaries of the Forbidden. Social Science Information 50(2) 275–297. https://doi.org/10.1177/0539018410396618 Baker, C. (2023) Humane Dog Food? Caring and Killing in the Certified Humane Dog Food Value Chain. Environment and Planning E: Nature and Space, ennakkojulkaisu, 1–19. https://doi. org/10.1177/25148486231165457 Beardsworth, A. & Keil, T. (1997) Sociology on the Menu: An Invitation to the Study of Food and Society. Routledge, Lontoo. Bertuzzi, N. (2020) The individualization of political activism: A reflection on social movements and modernization, starting from the case of Italian animal advocacy. International Journal of Sociology and Social Policy 40 (3/4) 282–303. https://doi.org/10.1108/IJSSP-09-2019-0180 Chao, S. (2021) The Beetle or the Bug? Multispecies Politics in a West Papuan Oil Palm Plantation. American Anthropologist 123(3) 476–489. https://doi.org/10.1111/aman.13592 Charles, N. (2014) ‘Animals Just Love You as You Are’: Experiencing Kinship across the Species Barrier. Sociology 48(4) 715–730. https://doi.org/10.1177/0038038513515353 Cherry, E. (2006) Veganism as a Cultural Movement: A Relational Approach. Social Movement Studies 5(2) 155– 170. https://doi.org/10.1080/14742830600807543 Cochrane, A. & Cojocaru, M.-D. (2023) Veganism as political solidarity: Beyond ‘ethical veganism’. Journal of Social Philosophy 54(1) 59–76. https://doi.org/10.1111/josp.12460 Cudworth, E. (2016) On Ambivalence and Resistance: Carnism and Diet in Multi-Species Households. Teoksessa Potts, A. (toim.) Meat Culture 222–242. Brill, Leiden. https://doi.org/10.1163/9789004325852_013 Cudworth, E. (2021) Muddied Living: Making Home with Dog Companions. International Journal of Sociology and Social Policy 41(3/4) 424–439. https://doi.org/10.1108/IJSSP-08-2019-0165 Dant, T. (1991) Knowledge, Ideology, and Discourse: A Sociological Perspective. Routledge, Lontoo. Dodd, S. A. S., Cave, N. J., Adolphe, J. L., Shoveller, A. K. & Verbrugghe, A. (2019) Plant-Based (Vegan) Diets for Pets: A Survey of Pet Owner Attitudes and Feeding Practices. PLOS ONE 14(1) e0210806. https://doi. org/10.1371/journal.pone.0210806 Domínguez-Oliva, A., Mota-Rojas, D., Semendric, I. & Whittaker, A. L. (2023) The Impact of Vegan Diets on Indicators of Health in Dogs and Cats: A Systematic Review. Veterinary Sciences 10(1) 52. https://doi. org/10.3390/vetsci10010052 Fox, R. (2006) Animal Behaviours, Post-Human Lives: Everyday Negotiations of the Animal–Human Divide in Pet-Keeping. Social & Cultural Geography 7(4) 525–537. https://doi.org/10.1080/14649360600825679 Garfinkel, H. (1984) Studies in Ethnomethodology. Polity press, Cambridge. Gheihman, N. (2021) Veganism as a Lifestyle Movement. Sociology Compass 15(5) e12877. https://doi. org/10.1111/soc4.12877 Giddens, A. (1991) Modernity and Self-Identity: Self and Society in the Late Modern Age. Polity Press, Cambridge. Giddens, A. (1995) Elämää jälkitraditionaalisessa yhteiskunnassa. Teoksessa Beck, U., Giddens, A. & Lash, S. (toim.) Nykyajan jäljillä. Refleksiivinen modernisaatio 83–152. Käännös Lehto, L. Vastapaino, Tampere. Greenebaum, J. B. (2012) Managing Impressions: “Face-Saving” Strategies of Vegetarians and Vegans. Humanity & Society 36(4) 309–325. https://doi.org/10.1177/0160597612458898 Haenfler, R., Johnson, B. & Jones, E. (2012) Lifestyle Movements: Exploring the Intersection of Lifestyle and Social Movements. Social Movement Studies 11(1) 1–20 https://doi.org/10.1080/14742837.2012.640535 Haraway, D. (2003) The Companion Species Manifesto. Prickly Paradigm Press, Chicago. Heiskala, R. (1996) Kohti keinotekoista yhteiskuntaa. Gaudeamus, Helsinki. Helsingin Sanomat (2016) Eläinlääkäri: Koira voi olla vegaani, jos ruokavalio koostetaan oikein – mutta koira itse valitsisi kyllä lihan. <https://www.hs.fi/elama/art-2000002926479.html>. 2.8.2023. Helsingin Uutiset (2017) Koiran vegaaniruokavalio jakaa asiantuntijoita – ’Rotujen kesken on merkittäviä eroja’. 18.6.2017. <https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1444086>. 9.6.2023. Hens, K. (2009) Ethical Responsibilities Towards Dogs: An Inquiry into the Dog–Human Relationship. Journal of Agricultural and Environmental Ethics 22(1) 3–14. https://doi.org/10.1007/s10806-008-9120-y Herzog, H. A. (1991) Conflict of Interests: Kittens and Boa Constrictors, Pets and Research. American Psychologist 46(3) 246–248. https://doi.org/10.1037/0003-066X.46.3.246 Hirschman, E. C. (1994) Consumers and Their Animal Companions. Journal of Consumer Research 20(4) 616–632. https://doi.org/10.1086/209374 ALUE JA YMPÄRISTÖ 68 53:1 (2024) ss. 50–69 Irvine, L. (2004) If You Tame Me: Understanding Our Connection With Animals. Temple University Press, Philadelphia. Irvine, L. & Cilia, L. (2017) More-than-human Families: Pets, People, and Practices in Multispecies Households. Sociology Compass 11(2) e12455. https://doi.org/10.1111/soc4.12455 Jallinoja, P., Niva, M. & Vinnari, M. (2018) Veganism and Plant-Based Eating: Analysis of Interplay Between Discursive Strategies and Lifestyle Political Consumerism. Teoksessa Boström, M., Micheletti, M. & Oosterveer, P. (toim.) The Oxford Handbook of Political Consumerism 157 –180 Oxford University Press, New York. https://doi.org/10.1093/oxfordhb/9780190629038.013.52 Janssen, M., Busch, C., Rödiger, M. & Hamm, U. (2016) Motives of Consumers Following a Vegan Diet and Their Attitudes towards Animal Agriculture. Appetite 105 643–651. https://doi.org/10.1016/j.appet.2016.06.039 Jokinen, A. & Juhila, K. (2016) Valtasuhteiden analysoiminen. Teoksessa Jokinen, A., Juhila, K., & Suoninen, E. (toim.) Diskurssianalyysi. Teoriat, peruskäsitteet ja käyttö 63–84. Vastapaino, Tampere. Jokinen, A., Juhila, K. & Suoninen, E. (2012) Kategoriat, kulttuuri & moraali: johdatus kategoria-analyysiin. Vastapaino, Tampere. Jokinen, A., Juhila, K., & Suoninen, E. (2016) Diskursiivinen maailma. Teoreettiset lähtökohdat ja analyyttiset käsitteet. Teoksessa Jokinen, A., Juhila, K., & Suoninen, E. (toim.) Diskurssianalyysi. Teoriat, peruskäsitteet ja käyttö 21–42. Vastapaino, Tampere. Joy, M. (2010) Why we love dogs, eat pigs and wear cows: An introduction to carnism. Conari Press, San Francisco. Knight, A. & Leitsberger, M. (2016) Vegetarian versus Meat-Based Diets for Companion Animals. Animals 6(9) 57. https://doi.org/10.3390/ani6090057 Knight, A. & Satchell, L. (2021) Vegan versus Meat-Based Pet Foods: Owner-Reported Palatability Behaviours and Implications for Canine and Feline Welfare. PLOS ONE 16(6) e0253292. https://doi.org/10.1371/ journal.pone.0253292 Koski, L. & Bäcklund, P. (2012) Koiran virka: Susi kaupunkien kaduilla vai ystävä erämaassa? Alue ja Ympäristö 41(2) 22–33. <https://aluejaymparisto.journal.fi/article/view/64748> Kylkilahti, E., Syrjälä, H., Autio, J., Kuismin, A. & Autio, M. (2016) Understanding Co-Consumption between Consumers and Their Pets. International Journal of Consumer Studies 40(1) 125–131. https://doi.org/10.1111/ ijcs.12230 Laki eläinten hyvinvoinnista 693/2023. <https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2023/20230693>. 15.11.2023. Li, P. & Wu, G. (2023) Amino Acid Nutrition and Metabolism in Domestic Cats and Dogs. Journal of Animal Science and Biotechnology 14(1) 19. https://doi.org/10.1186/s40104-022-00827-8 Lundahl, O. (2017) From a Moral Consumption Ethos to an Apolitical Consumption Trend: The Role of Media and Celebrities in Structuring the Rise of Veganism. Acta Wasaensia 381. Faculty of Business Studies. https://urn.fi/ URN:ISBN:978-952-476-761-3 Malamud, R. (2007) Introduction: Famous Animals in Modern Culture Teoksessa Malamud, R. (toim.) A Cultural History of Animals in the Modern Age 1–26. Berg, Oxford. Manninen, E. (2021) Koirien vegaaninen ruokinta jakaa ammattilaisten näkemyksiä. Koiramme 6/2021 30–41. Suomen Kennelliitto. Martens, P., Su, B. & Deblomme, S. (2019) The Ecological Paw Print of Companion Dogs and Cats. BioScience 69(6) 467–474. https://doi.org/10.1093/biosci/biz044 Massa, I., Lillunen A., & Karisto, A. (2006) Ruokaan liittyvät uudet merkitykset. Teoksessa Mononen, T. & Silvasti, T. (toim.) Ruokakysymys. Näkökulmia yhteiskuntatieteelliseen elintarviketutkimukseen 156–182. Gaudeamus, Helsinki. McEachern, M. G. & Cheetham, F. (2013) A Conception of Moral Sensitivity and Everyday Consumption Practices: Insights from the Moralizing Discourses of Pet Owners: Moral Sensitivity and Everyday Consumption Practices. International Journal of Consumer Studies 37(3) 337–343. https://doi.org/10.1111/ ijcs.12005 Milburn, J. (2015) Not Only Humans Eat Meat: Companions, Sentience, and Vegan Politics. Journal of Social Philosophy 46(4) 449–462. https://doi.org/10.1111/josp.12131 Milburn, J. (2017) The Animal Lovers’ Paradox? On the Ethics of Pet Food. Teoksessa Overall, C. (toim.) Pets and People: The Ethics of Our Relationships with Companion Animals 187–202. Oxford University Press, New York. Milburn, J. (2022) Just Fodder: The Ethics of Feeding Animals. McGill-Queen’s University Press, Montreal. Narayanan, Y. & Srinivasan, K. (2023) Theme Issue Introduction: The Species Turn in Indian Identity Politics. Environment and Planning E: Nature and Space 6(2) 703–716. https://doi.org/10.1177/25148486231167867 Okin, G. S. (2017) Environmental Impacts of Food Consumption by Dogs and Cats. PLOS ONE 12(8) e0181301. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0181301 Oven, A., Yoxon, B. & Milburn J. (2022) Investigating the Market for Cultivated Meat as Pet Food: A Survey Analysis. PLOS ONE 17(12) e0275009. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0275009 Pecoraro, M. (2009) Eettisen kuluttamisen monet merkitykset. Kulutustutkimus.Nyt 3(1) 1 –16. http://www. kulutustutkimus.net/nyt/wp-content/uploads/2009/04/1pecoraro1-09.pdf ALUE JA YMPÄRISTÖ 69 53:1 (2024) ss. 50–69 Peltokoski, J. (2003) Elämä politiikkana. Vegetarismi ja veganismi protestin tihentyminä Teoksessa Juppi, P., Peltokoski, J. & Pyykkönen, M. (toim.) Liike-elämää. Vastakulttuurinen radikalismi vuosituhannen vaihteessa 91–111. SoPhi 70. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä. Peltola, T. & Heikkilä, J. (2016) Susi vai koira? Biopolitiikkaa Perhon susikäräjillä. TRACE: Journal for HumanAnimal Studies 2. https://trace.journal.fi/article/view/56792 Pepper, A. (2021) Political Agency in Humans and Other Animals. Contemporary Political Theory 20(2) 296–317. https://doi.org/10.1057/s41296-020-00430-4 Piazza, J., Ruby, M. B., Loughnan, S., Luong, M., Kulik, J., Watkins, H. M. & Seigerman, M. (2015) Rationalizing Meat Consumption. The 4Ns. Appetite 91 114–128. https://doi.org/10.1016/j.appet.2015.04.011 Potts, A. (2016) What Is Meat Culture? Teoksessa Potts, A. (toim.) Meat Culture 1–30. Brill, Leiden. https://doi. org/10.1163/9789004325852_002 Power, E. (2008) Furry Families: Making a Human–Dog Family through Home. Social & Cultural Geography 9(5) 535–555. https://doi.org/10.1080/14649360802217790 Redmalm, D. (2021) Discipline and Puppies: The Powers of Pet Keeping. International Journal of Sociology and Social Policy 41(3/4) 440–454. https://doi.org/10.1108/IJSSP-08-2019-0162 Roos, J. P. (1998) Mitä on elämänpolitiikka? Teoksessa Roos, J. P. & Hoikkala, T. (toim.) Elämänpolitiikka 20–33. Gaudeamus, Helsinki. Roos, J. P. & Hoikkala, T. (toim.) (1998) Elämänpolitiikka. Gaudeamus, Helsinki. Rothgerber, H. (2013) A Meaty Matter. Pet Diet and the Vegetarian’s Dilemma. Appetite 68 76–82. https://doi. org/10.1016/j.appet.2013.04.012 Rothgerber, H. (2014) Carnivorous Cats, Vegetarian Dogs, and the Resolution of the Vegetarian’s Dilemma. Anthrozoös 27(4) 485–498. https://doi.org/10.2752/089279314X14072268687844 Ruiz-Junco, N. (2011) “Losing Neutrality in Your Everyday Life”: Framing Experience and Activist Identity Construction in the Spanish Environmental Movement. Journal of Contemporary Ethnography 40(6) 713–733. https://doi.org/10.1177/0891241611420842 Rönkä, M. (2020) Mia Röngän kolumni: Mikä on hiilitassunjälkesi? Yle kolumni. 26.7.2020 <https://yle.fi/a/311417512>. 20.12.2022. Saaristo, K. (2000) Avoin asiantuntijuus: ympäristökysymys ja monimuotoinen ekspertiisi. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä. Scott, M. & Lyman, S. (1968) Accounts. American Sociological Review 33(1) 46–62. https://doi.org/10.2307/2092239 Sherratt, A. (2007) Vegetarians and Their Children. Journal of Applied Philosophy 24(4) 425–434. https://doi. org/10.1111/j.1468-5930.2007.00389.x Suoninen, E. (2016b) Näkökulma sosiaalisen todellisuuden rakentumiseen. Teoksessa Jokinen, A., Juhila, K. & Suoninen, E. (toim.) Diskurssianalyysi. Teoriat, peruskäsitteet ja käyttö 186–200. Vastapaino, Tampere. Swanson, K. S., Carter, R. A., Yount, T. P., Aretz, J. & Buff, P. R. (2013) Nutritional Sustainability of Pet Foods. Advances in Nutrition 4(2) 141–150. https://doi.org/10.3945/an.112.003335 Tervonen, A. (2022) Tuotteena ihmisen paras ystävä – rotukoiratuotannon ihmiskeskeisyys. Teoksessa Kaarlenkaski, T., Latva, O. (toim.) Tunteva tuote: Kuinka eläimistä tuli osa teollista tuotantoa? 110–126. Vastapaino, Tampere. Topál, J. & Gácsi, M. (2012) Lessons We Should Learn from Our Unique Relationship with Dogs: An Ethological Approach. Teoksessa Birke, L. & Hockenhull, J. (toim.) Crossing Boundaries: Investigating Humananimal Relationships 163–186. Brill, Leiden. Turina, I. (2018) Pride and Burden: The Quest for Consistency in the Anti-Speciesist Movement. Society & Animals 26(3) 239–258. https://doi.org/10.1163/15685306-12341508 Véron, O. (2016) (Extra)Ordinary Activism: Veganism and the Shaping of Hemeratopias. International Journal of Sociology and Social Policy 36(11/12) 756–773. https://doi.org/10.1108/IJSSP-12-2015-0137 Vinnari, E. & Laine, M. (2017) The Moral Mechanism of Counter Accounts: The Case of Industrial Animal Production. Accounting, Organizations and Society 57 1–17. https://doi.org/10.1016/j.aos.2017.01.002. Yle (2016) Ruokavalio voi viedä koiran huonoon kuntoon – vegaani ei aina syötä lemmikilleen lihaa. 6.6.2016. <https://yle.fi/a/3-8928232>. 22.1.2023. Yle (2023) Gluteenittomuudesta tuli trendi ja se näkyy koirienkin ruokakupeissa – silti yksi koiranruokailmiö on yli muiden. 30.5.2023. <https://yle.fi/a/74-20034210>. 1.8.2023.