Foneettisten piirteiden ja vieraan aksentin yhteydestä suomen kielessä

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY-NC 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0/ Foneettisten piirteiden ja vieraan aksentin yhteydestä suomen kielessä © Kirjoittajat, 2018 Published version Kuronen, Mikko; Kautonen, Maria Kuronen, M., & Kautonen, M. (2018). Foneettisten piirteiden ja vieraan aksentin yhteydestä suomen kielessä. Lähivõrdlusi. Lähivertailuja, 28, 207-241. https://doi.org/10.5128/LV28.06 2018 20 7 doi:10.5128/LV28.06 Foneettisten piirteiden ja vieraan aksentin yhteydestä suomen kielessä MIKKO KURONEN, MARIA KAUTONEN Jyväskylän yliopisto Tiivistelmä. Tapaustutkimuksemme tarkoituksena on selvittää muutaman foneettisen piirteen ja vieraan aksentin yhteyttä suomen kielessä. Analysoimme ilmiötä kuulijatestillä, akustisin mittauksin ja kirjoittajien tekemin kuulonvaraisin havainnoin. Puhujina ovat varsin edistyneet suomenpuhujat, jotka puhuvat suomea toisena tai vieraana kielenään. Tuloksemme antavat uutta tietoa vieraan aksentin ja foneettisten piirteiden yhteyksistä sekä tarjoavat avauksia jatkotutkimukselle. Tutkitut piirteet ovat pitkien vokaalien etäisyydet, äännekestot, perustaajuuden (f0) vaihteluväli, f0:n vaihtelun jyrkkyys ja keskihajonta sekä artikulaationopeus. Tuloksemme osoittavat, että kaikilla piirteillä on yhteys vieraaseen aksenttiin. Sekä syntyperäisyyden kategorian että aksenttipiirteiden voidaan sanoa muodostavan jatkumon, jonka yhdessä päässä on L1-kaltainen ääntämys ja toisessa päässä selvät poikkeamat siitä. Päiden välille asettuvat hienovaraisemmat poikkeamat, joita yksittäin tarkasteltuna saattaa olla vaikea määritellä L2-piirteiksi. Vokaalietäisyysja kestopoikkeamien yhteys aksenttiin on selvempi kuin f0-piirteiden ja artikulaationopeuden. Vokaalietäisyyksiä koskevat tuloksemme antavat ymmärtää, että äännelaatujen syntyperäisen kaltainen hallinta on hyvin vaikeaa myös varsin edistyneille L2-puhujille. Aiempiin tutkimustuloksiin verrattaessa havaintomme ovat samansuuntaiset: yksittäisten 20 8 MIKKO KURONEN, MARIA KAUTONEN äänteiden laatuun liittyvillä poikkeamilla ja äänteiden kestoon liittyvillä poikkeamilla on selvin yhteys vieraaseen aksenttiin. Avainsanat: L2-ääntäminen; ääntämisen oppiminen; segmentit; prosodia; havainto 1. Tutkimuksen tavoite ja taustaa Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää foneettisten piirteiden ja vieraan aksentin välistä yhteyttä suomen kielessä. Ilmiötä analysoidaan kuulijatestillä, akustisin mittauksin ja kirjoittajien kuulonvaraisin havainnoin. Saatuja tuloksia verrataan toisiinsa muutaman foneettisen piirteen näkökulmasta. Puhujina ovat varsin edistyneet suomenpuhujat, jotka puhuvat suomea toisena tai vieraana kielenään (L2) ja joiden lähtökieli on ruotsi, saksa, ranska tai venäjä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millainen yhteys tutkituilla foneettisilla piirteillä on kuulija-arvioihin vieraasta aksentista. Tarkoituksenamme ei ole selvittää lähtökielen (L1) vaikutusta puhujan ääntämiseen eikä myöskään ääntämispiirteiden ja syntyperäisen kaltaisuuden yhteyksiä puhujakohtaisesti. Näistä kysymyksistä on jo jonkin verran aiempaa tietoa (mm. Aho & Toivola 2008; Toivola 2011; Aho ym. 2016; Kuronen 2016). Käsillä oleva tutkimus hyödyntää aiemman kuulijatestin (Kuronen 2016) tuloksia vertaamalla vieraan aksentin havaitsemisen ja foneettisten piirteiden välisiä yhteyksiä. Tutkitut piirteet ovat pitkien vokaalien etäisyydet, äänneja tavukestot, perustaajuuden (f0) vaihteluväli, f0:n vaihtelun jyrkkyys ja keskihajonta sekä artikulaationopeus. Yhteistä näille piirteille on se, että ne ovat eräänlaisia piirteiden kimppuja, ylätason parametrejä: ne koskevat laajempia ilmiöitä kuin vain jotain yksittäistä äännettä tai yksittäisessä sanassa esiintyviä foneettisia piirteitä. Piirteet eivät myöskään ole mitenkään yksioikoisesti riippuvaisia L2-puhujan lähtökielestä, vaikka lähtökielen vaikutusta piirteisiin ei kokonaan voikaan poissulkea. On mahdollista, että kaikilla piirteillä on yhteys vieraaseen aksenttiin ja että L1ja L2-puhujat eroavat toisistaan kaikkien piirteiden osalta jossain määrin. On myös mahdollista, että 20 9 FONEETTISTEN PIIRTEIDEN JA VIERAAN AKSENTIN YHTEYDESTÄ SUOMEN KIELESSÄ jokin piirteistä erottelee selvemmin L1ja L2-puhujia toisistaan tai että jokin piirre erottelee selvemmin eritasoisia L2-puhujia toisistaan. L2-ääntämisen havaitsemista, arviointia ja/tai foneettisia piirteitä on tutkittu varsin runsaasti useissa kielissä (mm. Munro & Derwing 1995; Derwing & Munro 1997; 2015; Escudero & Chládková 2010: L2-englanti; Ullakonoja 2011: L2-venäjä; Leinonen 2015: L2-suomi; Bannert 2004; Thorén 2008; 2010: L2-ruotsi; Almberg & Husby 2002; Bordal Steien & van Dommelen 2016: L2-norja). Foneettisten piirteiden yhteyttä vieraan aksentin havaitsemiseen on tutkittu paljon vähemmän (ks. kuitenkin Cunningham-Andersson & Engstrand 1989; Thorén 2012; Kuronen & Zetterhom 2017: ruotsi; Toivola 2011: suomi; Derwing & Munro 2015; Julkowska & Cebrian 2015: englanti). Tästä yhteydestä käsillä oleva tutkimus antaa uutta tietoa. Vaikka tutkimuksen anti on pääosin L2-ääntämisen teoreettisissa näkökulmissa, tuloksilla on myös sovellusarvoa ääntämisen opettamiselle ja oppimiselle – onhan tieto ääntämisen ja sen havaitsemisen yhteydestä keskeistä arvioitaessa, millaisia piirteitä L2-puhujan on tärkeä oppia. 2. Aiempaa tutkimusta ja analyysiparametrien perustelu Vieraalla aksentilla tarkoitetaan useissa yhteyksissä sellaista poikkeamaa kohdekielisestä ääntämisestä, jonka kuulija havaitsee ja joka johtaa siihen, että kuulija ei pidä puhujaa kohdekielen syntyperäisenä puhujana (Bongaerts ym. 1997; Hyltenstam & Abrahamsson 2006). Suomen kielessä vieraan aksentin ja foneettisten piirteiden yhteyksiä on tutkinut seikkaperäisimmin Toivola (2011). Toivolan tulosten mukaan selkein vieraan aksentin havaitsemista selittävä tekijä kuvakerronnassa oli kaikkien yksittäisiin äänteisiin liittyvien poikkeamien yhteismäärä: mitä enemmän puhujalla oli äänteellisiä poikkeamia, sitä vahvempana kuulijat pitivät puhujan vierasta aksenttia (r=0,75) (Toivola 2011: 102). Myös äänteiden laatuun liittyvien poikkeamien kokonaismäärä (r=0,63), artikulaationopeus (r=0,60), sanan alun tai lopun äänteen keston pidennys (r=0,60), muut äänteiden kestoon liittyvät poikkeamat (r=0,55) 210 MIKKO KURONEN, MARIA KAUTONEN sekä täytetyt tauot (r=0,52) korreloivat vieraan aksentin kanssa. Lukupuhunnassa havainnot olivat samansuuntaiset: yksittäisten äänteiden laatuun liittyvien poikkeamien kokonaismäärä (r=0,90) ja kaikkien yksittäisiin äänteisiin liittyvien poikkeamien kokonaismäärä (r=0,88) korreloivat vahvimmin vieraan aksentin kanssa, kuten myös yksittäisten äänteiden poikkeavien kestojen lukumäärä (r=0,65) (Toivola 2011: 103). Liian lyhyet kestot painottomissa pitkissä tavuissa (muuttaa jne.) tai liian pitkät kestot sananloppuisissa tavuissa (kala jne.) ovat myös muiden tutkimusten mukaan vahvahkon aksentin tunnusmerkkejä lähtö kieleltään erilaisilla suomen L2-puhujilla (Vihanta 1987: L1-ranska; Kuronen 2016: L1-ruotsi). Myös muita kohdekieliä koskevissa tutkimuksissa on saatu samankaltaisia tuloksia kuin suomen kielessä. Cunningham-Andersson ja Engstrand (1989: L2-ruotsi) havaitsivat äänteellisten poikkeamien yhteismäärän korreloivan vahvimmin vieraan aksentin kanssa. Artikulaationopeuden on huomattu olevan tavallisesti matalampi L2kuin L1-puhujilla (mm. Ullakonoja 2011: L2-venäjä) ja aksentin voimakkuuteen vaikuttava tekijä. Taukojen keston, määrän ja laadun on huomattu vaikuttavan paitsi aksenttiarvioihin myös L2-puhujan taitotason arvioin tiin (Kallio ym. 2017). L1-kuulijoiden toleranssi prosodisille poikkeamille vaikuttaa olevan suurempi kuin segmentaalisille poikkeamille aksenttia arvioitaessa (Derwing & Munro 1997: L2-englanti; Kuronen & Zetterholm 2017: L2-ruotsi), mikä saattaa johtua siitä, että erilainen alueellinen, tilanteinen ja puhujittainen vaihtelu on monessa kielessä suurempaa prosodiassa kuin segmenteissä. Tavukestoja fonologisesti käyttävissä kielissä kestojen merkitys vaikuttaa kuitenkin olevan tärkeä aksentin havaitsemiselle (mm. Thorén 2012: L2-ruotsi). Onkin oletettavaa, että vaikka vieraan aksentin arvioimiseen vaikuttavat tekijät ovat samankaltaisia kielestä riippumatta, piirteiden painoarvossa esiintyy kielikohtaisia eroja. Käsillä oleva tutkimus eroaa useimmista yllä mainituista tutkimuksista kolmessa suhteessa: (i) tutkimuksen L2-puhujat ovat varsin edistyneitä, osa liki syntyperäisen kaltaisia, (ii) useilla puhujista laadulliset 211 FONEETTISTEN PIIRTEIDEN JA VIERAAN AKSENTIN YHTEYDESTÄ SUOMEN KIELESSÄ poikkeamat yksittäisissä äänteissä ovat vaikeasti havaittavissa ja siten niiden lukumäärääkään ei ole helppo laskea ja (iii) puhujien lähtökielinä on useita eri kieliä. Kohdat (i) ja (ii) johtavat siihen, että osa aiempien tutkimusten parametreistä ei sovellu kovinkaan hyvin tämän tutkimuksen puhujiin. Tutkitut piirteet on valittu tutkimusmateriaalin tarkkaan kuulonvaraiseen havainnointiin ja yllä esiteltyihin tutkimuksiin perustuen. Piirteet perustellaan seuraavassa. (i) Vokaalien formantit perustuvat suuväylän ilmamassan muotoihin ja tilasuhteisiin. Havainnon kannalta tärkeintä eivät ole formanttien absoluuttiset taajuudet, vaan vokaalien etäisyydet toisiinsa (Iivonen 1988; 2012; Kuronen 2000). L1-puhujilla etäisyydet vaihtelevat melko vähäisesti aiempien tutkimusten valossa (ks. 2.1 ja 3.1). Etäisyydet kertovat siitä, kuinka kohdekielen kaltaisesti puhuja käyttää ääntöväylää. Vieraan aksentin piirteitä saattaa esiintyä, vaikka yksittäisen vokaalin kohdalla tätä ei olisi helppo todeta. Vaikka poikkeama L1-ääntämyksestä esiintyisikin vain yhden tai kahden vokaalin kohdalla, se vaikuttaa kaikkien vokaalien etäisyyksiin toisistaan ja siten oletettavasti muidenkin kuin poikkeavien vokaalien havaitsemiseen. Vokaalien etäisyyksien voikin ajatella olevan yksittäisiä äänteitä kattavampi mittari sille, kuinka kohdekielisenä kuulija pitää puhujan ääntämystä. Parametrin voi arvella toimivan hienovaraisemmankin aksentin kuvauksessa. Vokaalien etäisyyksiä ei ole tutkittu L2-suomessa lainkaan (vrt. Kautonen ym. 2016), vaikka vokaalien oppimista onkin tutkittu (mm. Peltola ym. 2014). Muissakin kohdekielissä vokaalien etäisyyksien analyysi koko järjestelmän osalta on melko harvinaista (ks. kuitenkin mm. Nemoto ym. 2015: L2-viro). (ii) Suhteelliset äänneja tavukestot vaihtelevat suomessa melko vähän puhenopeudesta ja puhujasta riippumatta, vaikka murteellista vaihtelua kestojen toteutumisessa esiintyykin (Ylitalo 2009). Äänneja tavukestoja tarkastellaan tässä tutkimuksessa laskemalla kestopoikkeamien lukumäärä puhujakohtaisesti. L1-puhujillakin saattaa esiintyä poikkeamiksi luokiteltavia kestoja, mutta tämä ei ole parametrin 212 MIKKO KURONEN, MARIA KAUTONEN toimivuuden kannalta ongelma niin kauan kun parametria käytetään suhteellisena mittarina verraten sitä kuulijatestin tuloksiin. (iii) Perustaajuuden (f0) vaihteluväli, vaihtelun jyrkkyys ja keskihajonta on huomattu mahdollisiksi vieraan aksentin piirteeksi kohdekielestä riippumatta (Mennen 2007; Kautonen 2017). Suomessa f0:n vaihteluväli vaikuttaa olevan pienempi verrattuna moneen muuhun kieleen (mm. Ullakonoja 2010: venäjä; Kuronen ym. 2016: ruotsi). Poikkeama kohdekielisestä vaihteluvälistä saattaa aiheuttaa vieraan aksentin, vaikka muita ilmeisiä puutteita ei L2-puhujan ääntämyksessä esiintyisikään (Mennen 2007). Suhteellisen pieni f0-vaihtelu on havaittu tyypilliseksi L2-puheen piirteeksi (Backman 1979; Mennen 1998; Ullakonoja 2007), mutta myös liian suuri vaihteluväli saattaa leimata L2-ääntämistä. Myös poikkeama kohdekielisyydestä f0:n keskihajonnassa ja/tai vaihtelun jyrkkyydessä voi olla vieraan aksentin piirre (Kautonen 2017). Tällöin kyseessä olisi eräänlainen jitter -ilmiö (f0:n ei-toivottu poikkeama peräkkäisissä yksiköissä), vaikka se ei koskisikaan peräkkäisiä sointipulsseja, vaan äänneja/tai tavutasoa. Mainittujen parametrien etuna on se, että ne kuvaavat tonaalisia piirteitä, jotka ovat luotettavammin todennettavissa kuin monenlaisen vaihtelun vuoksi vaikeasti kuvattavat sana-, fraasija lauseintonaation piirteet. Keski hajontaa ja vaihtelun jyrkkyyttä on käytetty aiemmin melko vähän vieraan aksentin tutkimuksessa. (iv) Artikulaationopeus on todettu useissa tutkimuksissa merkitykselliseksi vieraan aksentin kannalta (ks. yllä). Tässä tutkimuksessa artikulaationopeuden analyysi perustuu aiemmin tehtyihin mittauksiin (Kuronen 2016), mutta tuloksia tarkastellaan uudesta näkökulmasta verraten niitä parametreihin (i), (ii) ja (iii). Valitut piirteet ovat merkittäviä havainnon kannalta: pitkät vokaalit ovat korkean ominaisintensiteettinsä ja kestonsa vuoksi varsin kuuluvia, kun taas f0:n vaihtelu, tavukestot ja artikulaationopeus ovat läsnä (liki) kaiken aikaa puhesignaalissa. Valitut piirteet eivät kata kaikkia ääntämisen 213 FONEETTISTEN PIIRTEIDEN JA VIERAAN AKSENTIN YHTEYDESTÄ SUOMEN KIELESSÄ osa-alueita: konsonantteja, diftongeja, lyhyitä painollisia vokaaleita ja painottomia vokaaleita emme tutki lainkaan. Koska emme ole tutkineet kaikkia piirteitä, emme voi myöskään tehdä varmoja johtopäätöksiä tutkittujen piirteiden ja kuulijatestin tulosten yhteyksistä. Tutkimuksen tavoitteen kannalta tämä ei kuitenkaan ole puute – onhan tarkoituksenamme tarkastella tiettyjen foneettisten piirteiden ja vieraan aksentin yhteyksiä tunnustaen, että muutkin kuin tutkitut piirteet ovat saattaneet vaikuttaa havaintoon vieraasta aksentista. 2.1. Tutkimusmenetelmät: foneettisten piirteiden analyysi Alla esittelemme, miten valittuja piirteitä on analysoitu. Pitkien vokaalien etäisyydet analysoitiin kahden alimman formantin (F1 ja F2) taajuusmittauksin (3–7 ääntymää (keskimäärin 5) per 8 pitkää vokaalia per puhuja, 35–40 vokaalia x 12 puhujaa, yht. 448 vokaalia, /ø/-äänteestä vain kaksi esiintymää per puhuja). Mitattaviksi valittiin jos mahdollista samojen sanojen vokaalit eri puhujilla, jotta konsonanttikoartikulaatio vaikuttaa samalla tavalla puhujien ääntämiseen. Mitatut vokaalit esiintyvät puhunnoksen pääpainollisen sanan ensimmäisessä tavussa, ja valtaosa sanoista on kaksitavuisia (Peetu, päähän, hiiteen, biisi jne.). Tavun painollisuus määriteltiin kuulonvaraisesti. Taajuudet mitattiin vokaalin ajallisesta keskikohdasta Praat -ohjelmalla (Boersma & Weenink 2016). Joissain tapauksissa mittausta ei tehty vokaalin keskikohdasta, koska äänteessä esiintyi formantin vääristymiä ja/tai katkoja erilaisten epäperiodisuuksien vuoksi. Näissä tapauksissa mittauskohtaa siirrettiin vokaalin alun tai lopun suuntaan. Formanttien paikantamisessa käytettiin Praatin automaattista mittausapua (Show formants > Formant listing), mutta tämän näyttäessä ilmeisen väärää arvoa formantti mitattiin käsin formanttinauhan vahvimmasta kohdasta, joka on liki aina sama kuin sen taajuudellinen keskikohta. F3 mitattiin, mutta koska sen merkitys fonologisena parametrina on vähäinen suomessa (Kuronen 2000), formanttia ei käsitellä analyysissä. Hertsi-arvot (Hz) muutettiin CB-arvoiksi (engl. Critical Band, sm. kriittinen kaista; Zwicker 214 MIKKO KURONEN, MARIA KAUTONEN 1961, ks. myös Iivonen & Toivonen 1989 sekä Iivonen 2012). Kriittinen kaista perustuu psykoakustisiin tutkimuksiin, ja teorian mukaan saman taajuuskaistan sisällä olevia formantteja ei voi erottaa toisistaan. Kriittisen kaistan mittayksikkö on bark, jota analyysissä käytetään. Hertsit muutettiin barkeiksi Traunmüllerin (2005) esittämän kaavan mukaan. Etäisyyksiä analysoidaan tässä tutkimuksessa siten, että kunkin puhujan vokaalien etäisyyksiä verrataan viitearvoon [iː], joka annetaan samana kaikille puhujille. Koska puhujien välinen vertailu perustuu vokaalien etäisyyksiin, ei formanttitaajuuksien normalisointiakaan (vrt. Fant 1973) tarvita. Perusteluna käytetylle menetelmälle on se, että vokaalikonstellaation muoto ja vokaalien etäisyydet ovat L1-puhujilla varsin samankaltaiset (ks. tarkemmin 3.1), vaikka absoluuttiset formantti taajuudet vaihtelevatkin puhujan ääntöväylän koosta riippuen. Poikkeamat äännekestoissa analysoitiin kirjoittajien kuulonvaraiseen havainnointiin perustuen. Tämä tehtiin puhunnos kerrallaan siten, että kirjoittajat kirjasivat poikkeamat analyysimatriisiin ensin yksin, sitten havaintojaan verraten. Poikkeamista kirjattiin ylös seuraavat tiedot: missä sanassa, tavussa ja millaisessa tavurakenteessa poikkeama esiintyi sekä oliko poikkeama pidennys vai lyhennys. f0:n vaihteluvälin, keskihajonnan ja keskimääräisen vaihtelun jyrkkyyden (Hz/sekunti ja puolisäveltä/sekunti; eng. mean absolute slope, vrt. Anttila 2008 ja Ullakonoja 2011) mittauksia varten puhenäytteet annotoitiin Praat-ohjelman äänieditorissa ja selkeät virhekohdat nollattiin Pitch-editorissa. Tämän jälkeen mittaukset tehtiin Praat-ohjelman automaattisen mittauksen avulla (Query > Pitch info; f0:n yläja alarajat 50–250 Hz miespuhujille ja 50–400 Hz naispuhujille, aikaikkuna 0,025 sekuntia). Etenkin suomenkielisille puhujille tyypillinen nariseva äänenlaatu aiheuttaa ajoittain virheellisiä mittakohtia f0-käyrään, minkä vuoksi yllä mainittu nollaus oli tehtävä (vrt. Anttila 2008). f0 vaikuttaa muuttuvan hieman korkeammaksi iän myötä kuten myös f0:n keskihajonta vaikuttaa hieman kasvavan (Torre & Barlow 2009), minkä vuoksi olisi hyvä verrata keskenään samanikäisiä puhujia etenkin silloin, kun vertailu perustuu Hz-arvoihin. Näiden seikkojen merkitys on kuitenkin 221 FONEETTISTEN PIIRTEIDEN JA VIERAAN AKSENTIN YHTEYDESTÄ SUOMEN KIELESSÄ Kuva 2. L1-puhujien (n=3) vokaalien etäisyydet foneettisin merkein. L1-puhujien keskiarvo (=vokaalimerkki) on F1-suunnassa n. 0,5 barkia ja F2-suunnassa n. 1,0 barkia. [iː] annetaan viitearvona samana kaikille puhujille. Viivat kuvan reunoilla antavat kriittiset kaistat. Kartalla annetaan myös puhujakohtaiset keskiarvot (○=SU1, ●=SU2, □=SU3). Kuvassa annetaan tulokset myös Wiikin (1965) sekä Iivosen ja Laukkasen (1993) tutkimuksista (Wiik nro 1, Iivonen & Laukkanen nro 2) Taulukko 3. Vokaalietäisyydet L1-puhujilla. Pystyriveillä F1-ero keskimäärin ja F2-ero keskimäärin annetaan suluissa etäisyydet Wiikin (1965) sekä Iivosen ja Laukkasen (1993) tutkimuksissa Vokaalipari F1 -ero keskim. F1 -ero puhujittain F2-ero keskim. F2-ero puhujittain iː – yː 0,20 (0,26/0,03) 0,00 – 0,45 2,38 (1,50/1,85) 2,12 – 2,82 eː – iː 1,66 (1,71/1,76) 1,49 – 1,73 0,95 (0,71/0,83) 0,85 – 1,1 yː – øː 1,41 (1,49/1,64) 1,16 – 1,70 0,40 (0,67/0,34) 0,25 – 0,59 eː – æː 2,10 (1,97/2,03) 1,46 – 2,67 1,73 (1,32/1,48) 1,50 – 2,20 æː – ɑː 0,50 (–0,23/0,41) 0,00 – 1,10 1,95 (2,59/2,72) 1,77 – 2,08 oː – uː 1,27 (1,62/2,01) 0,74 – 1,55 1,51 (2,15/1,80) 1,44 – 1,55 iː – uː 0,30 (0,66/–0,24) 0,22 – 0,45 8,00 (8,69–8,27) 7,90 – 8,00 iː – æː 3,73 (3,68/3,79) 3,00 – 4,40 2,67 (2,03–2,31) 2,31 – 3,28 222 MIKKO KURONEN, MARIA KAUTONEN Tämä johtuu siitä, että puhujalla SU2 [æː]:n etäisyys [eː]:stä on F1-suunnassa n. 1,0 barkia pienempi kuin puhujilla SU1 ja SU3. Tämän vuoksi myöskään SU2:n [æː] ja [ɑː] eivät eroa toisistaan F1-suunnassa. Luultavasti kyseessä on murrepiirre: SU2 on asunut hyvin pitkään Tampereella, ja vaikka hän ei syntyjään olekaan paikkakunnalta, hänellä on tamperelainen, yleisääntämystä suppeampi [æː]1. Pois lukien [æː] puhujien välinen vaihtelu on niin vähäistä, että kunkin puhujan vokaalit osuvat kuvan 2 vokaalimerkkeihin (merkki on F1-suunnassa n. 0,5 barkin ja F2-suunnassa n. 1,0 barkin kokoinen). Kuvassa 2 ja taulukossa 3 annetaan etäisyydet myös Wiikin (1965; 5 miespuhujaa) ja Iivosen ja Laukkasen (1993; 1 miespuhuja) tutkimuksissa. Vertailu osoittaa, että etäisyydet eroavat tutkimusten välillä alle 0,5 barkia poikkeuksina [yː], [ɑː] ja [uː], joiden sijainti suhteessa vokaaleihin [iː], [æː] ja [oː] eroaa jompaakumpaa alinta formanttia koskien enimmillään 0,88, 0,73 ja 0,74 barkia. Erot saattavat johtua puhemateriaalista, konsonanttiympäristöstä, yksilöllisistä piirteistä ja/tai mittaustekniikasta (vrt. Iivonen 1988), mutta kokonaisuutena tarkastellen tutkimusten tuloksia voi pitää samankaltaisina. Vertailu tukeekin käsitystä siitä, että yleiskielisessä ääntämyksessä etäisyydet vaihtelevat melko vähän L1-puhujien kesken (puhujien välisten etäisyyksien samankaltaisuudesta ks. tarkemmin Wiik 1965; Iivonen 2012; Kuronen 2000). Formanttien hajonnassa ei ole merkittäviä eroja L1ja L2-puhujien välillä (kuva 3). F1-hajonta on L1-puhujilla keskimäärin 88 Hz, suomenruotsalaisilla puhujilla 98 Hz ja muilla puhujilla 72 Hz. Myös F2-hajonta on puhujilla samaa luokkaa: L1-puhujilla keskimäärin 177 Hz, suomenruotsalaisilla puhujilla 200 Hz ja muilla puhujilla 160 Hz. Siten L2-puhujilla ei hajontalukujen valossa esiinny suurempaa laadullista horjuntaa vokaaleissa kuin L1-puhujilla. 1 Iivonen (2012) tosin huomauttaa Deterdingin (1997: brittienglanti) tuloksiin viitaten, että naisilla on vokaalissa [æ] suhteellisesti korkeampi F1 kuin miehillä selvimpänä (ja liki ainoana) merkittävänä erona etäisyyksiä ja järjestelmän kokonaishahmoa koskien sukupuolten välillä. Ei ole poissuljettua, että tämä olisi osasyy L1-puhujien eroihin juuri vokaalin [æː] kohdalla. 223 FONEETTISTEN PIIRTEIDEN JA VIERAAN AKSENTIN YHTEYDESTÄ SUOMEN KIELESSÄ 0 50 100 150 200 250 SU1 SU2 SU3 SR1 SR2 SR3 SR4 SR5 SA RA RR VE Forman� 1 Forman� 2 Kuva 3. Keskimääräinen F1ja F2-hajonta (Hz) puhujittain kaikissa tutkituissa vokaaleissa. Vasemmanpuoleinen pylväs antaa kunkin puhujan F1-hajonnan ja oikeanpuoleinen pylväs F2-hajonnan Kuvissa 4–7 verrataan L2-puhujien vokaalietäisyyksiä L1-puhujien etäisyyksiin. Syntyperäisen kaltaiseksi arvioidulla puhujalla SR1 (murtamisindeksi 0,15; kuva 1) etäisyydet ovat pääosin samat kuin L1-puhujilla (kuva 4). Kuva 4. Puhujien SR1 (kuvassa nro 1) ja SR4 (kuvassa nro 4) vokaalietäisyydet verrattuna L1-puhujien etäisyyksiin 224 MIKKO KURONEN, MARIA KAUTONEN Ainoastaan [æː]:n ja [ɑː]:n sijainti eroaa L1-puhujien kyseisten vokaalien sijainnista, mutta tätäkään eroa ei voi pitää merkittävänä huomioiden vaihtelun L1-puhujien ko. vokaaleissa (kuva 2). Myöskään SR4:n (indeksi 0,65) etäisyydet eivät juurikaan eroa L1-puhujien etäisyyksistä. Ainoat liki havaittavat erot kriittisen kaistan valossa ovat seuraavat: puhujalla SR4 [yː]:n ja [iː]:n välinen etäisyys on 0,68 barkia pienempi kuin L1-puhujilla (1,7 vs. 2,38 barkia) ja [æː]:n ja [ɑː]:n välinen F2-etäisyys on n. 1,0 barkia suurempi kuin L1-puhujilla. Puhujalla SR4 myös [yː]:n ja [øː]:n F1-ero on 0,3 barkia pienempi kuin puhujalla SR1 ja L1-puhujilla.2 Kuvassa 5 esitetään puhujien SR2 (indeksi 0,38) ja SR5 (indeksi 0,86) etäisyydet suhteessa L1-puhujiin. Verrattuna puhujiin SR1 ja SR4 (kuva4) ero on selvä: molempien puhujien etäisyydet poikkeavat havaittavasti L1-puhujien etäisyyksistä usean vokaalin kohdalla. SR2:lla [yː]:n ja [iː]:n etäisyys on 0,95 barkia pienempi kuin L1-puhujilla (1,43 vs. 2,38 barkia). Myös puhujan [øː] ja [yː] ovat 0,6 barkia lähempänä toisiaan kuin L1-puhujilla. [æː], [aː], [oː] ja [uː] ovat puolestaan perifeerisempiä, ja siten etäisyydet vokaalien [iː], [æː] ja [uː] välillä ovat 1,0–1,5 barkia suuremmat kuin L1-puhujilla. SR2:n vokaalien suhteellinen perifeerisyys (pois lukien [yː] ja [øː]) saattaa johtua selvästä, kuulijoiden mielestä mahdollisesti yliselvästä, artikulaatiosta. Ylihuoliteltu puhe on aiemmin huomattu suomenruotsalaisten puhujien vieraan aksentin piirteeksi (Tandefelt 2001). Melko selvistä etäisyyspoikkeamista huolimatta SR2:n murtamisindeksi on alhainen. Asiaa saattaa selittää se, että puhujalla ei kuulonvaraisen arvion perusteella ole mitään selviä murtamispiirteitä ja hänen ääntämyksestään on hyvin vaikea sanoa missään kohtaa, että “tuossa puhuja mursi”. Vokaalien poikkeavat etäisyydet saattavatkin selittää liki ainoana piirteenä sitä, että 27% kuulijoista ei pitänyt puhujaa L1-puhujana. SR5:llä etäisyydet ovat ei-väljissä vokaaleissa selvästi pienemmät kuin L1-puhujilla. Siten [eː] ja [øː] ovat 1,0 barkia lähempänä [iː]:tä ja 2 Puhujalla SR3 etäisyydet ovat liki samat kuin puhujalla SR4, mutta niitä ei anneta kuvassa 4, jotta se olisi helpommin tulkittavissa. 225 FONEETTISTEN PIIRTEIDEN JA VIERAAN AKSENTIN YHTEYDESTÄ SUOMEN KIELESSÄ [yː]:tä kuin L1-puhujilla, ja myös [oː]:n ja [uː]:n keskinäinen etäisyys on 1,0 barkia pienempi kuin L1-puhujilla. SR5:llä ei kuitenkaan ole samoja, mahdollisia ylihuolitellun ääntämisen piirteitä, kuin SR2:lla. Kuva 5. Puhujien SR2 (kuvassa nro 2) ja SR5 (kuvassa nro 5) vokaalietäisyydet verrattuna L1-puhujien etäisyyksiin Kuvassa 6 verrataan puhujien SA (indeksi 0,92) ja RA (indeksi 2,12) etäisyyksiä L1-puhujien etäisyyksiin. RA:lla etäisyydet ovat paljon pienemmät kuin L1-puhujilla erityisesti ei-etisissä vokaaleissa. Puhujan [uː] kuulostaa lievästi [ʉː]:lta, kun taas [œː] ja [oː] ääntyvät keski vokaaleina suhteellisen lähellä toisiaan. RA:n poikkeamat L1-etäisyyksistä ovat vokaaleissa [uː], [œː] ja [oː] 0,8–1,7 barkia. Kun puhujalla SR2 järjestelmä oli venytetty (kuva 5), RA:lla järjestelmä on supistunut. RA:lla ei yksikään vokaali kosketa L1-puhujien merkkiä. Vaikka RA:n poikkeamat L1-ääntämyksestä eivät sanakontekstissa johda foneemivirheisiin, on perusteltua olettaa, että L1-kuulijat havaitsevat ne vieraan aksentin piirteinä. Puhujalla SA suurin poikkeama L1-ääntämyksestä koskee vokaalia [yː], joka on 1,3 barkia lähempänä [iː]:tä kuin L1-puhujilla. Myös [æː]:n ja [aː]:n etäisyys on SA:lla pienempi kuin L1-puhujilla. Kaiken kaikkiaan SA on kuitenkin selvästi lähempänä L1-puhujien etäisyyksiä kuin RA, mikä saattaa selittää puhujan huomattavasti matalampaa murtamisindeksiä. 226 MIKKO KURONEN, MARIA KAUTONEN Kuva 6. Puhujien SA (kuvassa nro 9) ja RA (kuvassa nro 10) vokaalietäisyydet verrattuna L1-puhujien etäisyyksiin Kuvassa 7 verrataan puhujien RR (indeksi 2,45) ja VE (indeksi 2,55) vokaali etäisyyksiä L1-puhujien etäisyyksiin. Molemmilla puhujilla on huo mattavia poikkeamia suhteessa L1-puhujiin. Puhujalla VE poikkeamat koskevat liki kaikkia vokaaleita. Puhujalla RR erityisesti [æː] ääntyy varsin lähellä vokaaleita [eː] ja [øː] ja myös [oː] ääntyy suhteellisen keskisenä. Vieraan aksentin havaitsemisen kannalta saattaa yhden äänteen suurehko poikkeama (vrt. RR:n [æː]) olla varsin merkittävä. Vaikka poikkeamat eivät näilläkään puhujilla kontekstissa aiheuta foneemivirheitä, lienee selvää, että ne osaltaan selittävät puhujien korkeaa murtamisindeksiä. Kuva 7. Puhujien RR (kuvassa nro 11) ja VE (kuvassa nro 12) vokaalietäisyydet verrattuna L1-puhujien etäisyyksiin 227 FONEETTISTEN PIIRTEIDEN JA VIERAAN AKSENTIN YHTEYDESTÄ SUOMEN KIELESSÄ Koostaen voimme todeta vokaalietäisyyksistä kolme asiaa: (i) etäisyydet eivät vaikuta erottelevan L1-puhujia toisistaan (ja se, että ne eivät erottele L1-puhujia toisistaan, onkin parametrin toimimisen edellytys), (ii) liki kaikilla L2-puhujilla on eriasteisia poikkeamia etäisyyksissä verrattuna L1-puhujiin ja (iii) etäisyydet vaikuttavat olevan varsin vaikeasti omaksuttava piirre hyvin edistyneillekin L2-puhujille. Voimakkaimmin murtaviksi arvioiduilla puhujilla RA ja VE etäisyydet poikkeavat L1-puhujien etäisyyksistä enemmän kuin vähemmän murtaviksi arvioiduilla SR-puhujilla. SR1 sai ainoana L2-puhujana (lähes) saman indeksin kuin L1-puhujat, ja myös puhujan etäisyydet ovat ainoana L2-puhujana samat kuin L1-puhujilla. Siten etäisyydet vaikuttavat suhteutuvan odotetulla tavalla arvioihin vieraasta aksentista. Puhujakohtaisesti yhteys etäisyyksien ja kuulijatestin tulosten välillä ei kuitenkaan ole mitenkään aukoton: esimerkiksi puhujalla SA etäisyydet ovat lähempänä L1-ääntämystä kuin puhujalla SR2, vaikka puhujien indeksit olivat toisin päin. Etäisyyspoikkeamat vaikuttavat olevan osin erilaisia eri lähtökielien puhujilla. Siten suomenruotsalaisilla puhujilla on vokaaleissa [yː], [øː] ja/tai [eː] tyypillisesti matala F1 ja/tai korkea F2 suhteessa L1-puhujiin (kuva 5). Puhujalla RR (kuva 7) on puolestaan liian matala F1 vokaalissa [æː], ja puhujilla SA ja RA (kuva 6) liian korkea F2 vokaalissa [yː]. 3.2. Kestopoikkeamat vieraan aksentin piirteinä Kuvassa 8 esitetään kestopoikkeamien lukumäärä suhteessa murtamisindeksiin. Koska ääniviesti oli vain hiukan reilu 20 sekuntia pitkä, poikkeamien määrä on kaiken kaikkiaan alhainen. Poikkeamien lukumäärä noudattelee murtamisindeksiä lievimmin ja voimakkaimmin murtavien puhujien kohdalla: matalimman indeksin saaneella SR1:llä ei kestopoikkeamia esiinny, kun taas korkeimman indeksin saaneilla puhujilla RR ja VE on eniten poikkeamia. Kuitenkin myös puhujalla SR4 on kolme poikkeamaa, vaikka SR4:ää piti syntyperäisenä 50,5% kuulijoista. Puhujalla RA ei ole puolestaan kuin kaksi poikkeamaa, 228 MIKKO KURONEN, MARIA KAUTONEN Kuva 8. Kestopoikkeamien lukumäärä ja murtamisindeksi. Kesto poikkeamien määrä annetaan katkoviivalla (0–5), murtamisindeksi yhtenäisellä viivalla Taulukko 4. Kestopoikkeamat L2-puhujilla. Merkki > tarkoittaa taulukossa “ääntyi” ja/tai merkkiä seuraa selitys poikkeamasta SR1, ei poikkeamia SR2, 1 poikkeama: sairaalaan > sairaalan SR3, 1 poikkeama: soittaa sinulle > ei [s]-äänteen pidentymistä sanassa sinulle SR4, 3 poikkeamaa: soittaa sinulle > ei [s]-äänteen pidentymistä sanassa sinulle; toivottavasti > tovottavasti, diftongi monoftongiutuu, tavu lyhenee; ole loukkaantunut > ei [l]-äänteen pidentymistä sanassa loukkaantunut SR5, 1 poikkeama: soittaa sinulle > ei [s]-äänteen pidentymistä sanassa sinulle SA, ei poikkeamia RA, 2 poikkeamaa: soittaa sinulle > ei [s]-äänteen pidentymistä sanassa sinulle; ole loukkaantunut > ei [l]-äänteen pidentymistä sanassa loukkaantunut RR, 5 poikkeamaa: soittaa sinulle > ei [s]-äänteen pidentymistä sanassa sinulle; puhelimesi > puheelimesi; toivottavasti > tavujen kestosuhteissa poikkeamaa, poikkeama sanan kestohahmossa; sairaalaan > sairaalan; auto-onnettomuudessa > vokaaliliittymään liittyvä poikkeama VE, 5 poikkeamaa: soittaa sinulle > soitta sinulle; soittaa sinulle > ei [s]- äänteen pidentymistä sanassa sinulle; sairaalaan > sairalaan; auto-onnettomuudessa > vokaaliliittymään liittyvä poikkeama; töihin > töhin, diftongi monoftongiutuu, puolipitkä [ø]-äänne, tavu lyhenee 229 FONEETTISTEN PIIRTEIDEN JA VIERAAN AKSENTIN YHTEYDESTÄ SUOMEN KIELESSÄ vaikka hänen indeksinsä on suhteellisen korkea. Siten kestopoikkeamilla on ryhmätasolla selvä yhteys vieraaseen aksenttiin, mutta puhujatasolla yhteys on heikompi. Kuitenkin pois lukien puhuja SR4 kaikilla niillä L2-puhujilla, joilla aksentti oli heikko (indeksi ≤ 1,0), oli vain 0–1 kestopoikkeamaa. Jos kestopoikkeamien laatukin huomioidaan, niiden yhteys havaittuun aksenttiin on selvempi, koska puhujilla RR ja VE poikkeamat ovat kuuluvampia kuin puhujalla SR4. Esimerkiksi puhujalla VE on selvästi lyhentynyt painoton vokaali sanoissa soittaa ja sairaalaan, kun taas puhujalla SR4 kaksi poikkeamista koskee sanarajailmiöitä (taulukko 4). Kuulijan kannalta yksi selvä kestopoikkeama saattaa lyhyehkössä näytteessä vaikuttaa aksenttiarvioon voimakkaamminkin kuin muutama vähäisempi poikkeama, ja siksi poikkeamien lukumäärä ei kuvaa tyhjentävästi niiden merkitystä aksentin havaitsemiselle. Havaitut kestopoikkemat (yht. 18 kpl, taulukko 4) koskevat kolmea tyyppiä: (i) painottomien pitkien vokaalien lyhentymistä (sairaalaan, soittaa), (ii) diftongien monoftongiutumista ja ko. tavun lyhentymistä (toivottavasti, töihin) ja (iii) sanarajoilla tapahtuvia sandhi-ilmiöitä, tarkemmin jälkimmäisen sanan alkukonsonantin pidentymättömyyttä (eli ns. loppukahdennuksen eli rajageminaation puuttumista, vrt. soittaa sinulle, ole loukkaantunut). Pääosa tyypistä (i) esiintyi sanoissa, joissa on vähintään kolme tavua, joten pidemmät sanat vaikuttavat tuottavan enemmän vaikeuksia L2-puhujille kuin lyhyemmät. Koska poikkeamatyypit koskevat tutkimuksen puhujia lähtökielestä riippumatta, niitä voi pitää vaikeimpiin lukeutuvina keston oppimiskohteina suomessa. Sandhi-ilmiöitä koskien poikkeamat saattaisi luokitella kohdekieliseksi vaihteluksi – onhan esimerkiksi Varsinais-Suomessa murteita, joissa pidennystä sanarajalla ei aina tapahdu (ks. mm. Suomi ym. 2008: 46). Tämän tutkimuksen L2-puhujilla on kuitenkin perusteltua pitää pidentymättömyyttä poikkeamana kohdekielisestä ääntämyksestä, koska puhujilla ei murteellisia piirteitä esiinny ja koska yleiskielessä (ainakin vielä toistaiseksi) puhunnoksen yritin soittaa sinulle ääntäminen pidentymättömällä sinulle selvästi painollisen soittaa-verbin jälkeen 230 MIKKO KURONEN, MARIA KAUTONEN antaa poikkeavan vaikutelman monille kuulijoille. Tätä päätelmää tukevat kuulijatestin tulokset. 3.3. Perustaajuuden vaihtelu vieraan aksentin piirteenä Perustaajuuden vertailu tuo esiin muutamia eroja puhujien välillä. L1-puhujilla keskihajonta on 2,7–3,4 puolisäveltä, kun puhujilla SR4 ja SA keskihajonta on 4,3–5,4 puolisäveltä (taulukko 5), mitä eroa voi pitää huomattavana. Myös puhujilla SR5 ja RA on korkeahko keskihajonta, vaikka ero L1-puhujiin onkin pienempi kuin puhujilla SR4 ja SA. Korkea keskihajonta saattaa johtua kahdesta tekijästä: voimakkaammasta painon tuottamisesta f0-korrelaatilla ja/tai perustaajuuden horjumisesta peräkkäisissä tavuissa artikulatorisen epävarmuuden vuoksi. Näistä ensimmäinen vaikuttaisi kuulonvaraisen arvion perusteella selittävän SA:n korkeahkoa keskihajontaa, jälkimmäinen SR4:n korkeahkoa keskihajontaa. Vaihtelun jyrkkyys nostaa esiin puhujat SR3, RR ja VE, joilla jyrkkyys on selvästi pienempi (11,4–16,3 puolisäveltä) kuin L1-puhujilla (18,8–32,3 puolisäveltä). Puhujien SR3, RR ja VE puhe kuulostaa monotoniselta verrattuna L1-puhujiin. f0:n vaihteluväli ei paljasta merkittäviä eroja puhujien välillä, sillä sekä L1että L2-puhujien vaihteluväli on 9–16 puolisävelen välillä. f0:n vaihteluväli on aiempien tutkimusten mukaan suomenkielisillä puhujilla 15–16 puolisävelen luokkaa (Ullakonoja 2011; Järvinen & Laukkanen 2012), mikä kuvaa tämänkin tutkimuksen L1-puhujia lukuun ottamatta puhujaa SU1. Voimme kuitenkin varovaisesti todeta, että monella L2-puhujalla vaihteluväli on melko pieni, lähempänä 10 kuin 15 puolisäveltä (puhujat SR1, SR2, SR3, RR ja VE, taulukko 5). Tiivistäen voimme todeta, että perustaajuuskin erottelee korkean murtamisindeksin saaneet puhujat matalamman indeksin saaneista: vahvimmin murtavilla RR ja VE vaihtelun jyrkkyys on pienempi kuin L1-puhujilla, ja myös vaihteluväli on pienehkö. Nämä L2-piirteet eivät kuitenkaan leimaa puhujan RA perustaajuutta, vaikka hänenkin indeksinsä on korkea. SR-puhujien osalta mitään merkittävää selitystä 237 FONEETTISTEN PIIRTEIDEN JA VIERAAN AKSENTIN YHTEYDESTÄ SUOMEN KIELESSÄ spectrum characteristics in text-reading in Finnish and English. – Einar Meister (Toim.). XXVII Fonetiikan päivät 2012 = Phonetics Symposium 2012: 17–18 February 2012, Tallinn, Estonia: Proceedings. Tallinn: TUT Press, 27–29. Kallio, Heini, Juraj Šimko, Ari Huhta, Reima Karhila, Martti Vainio, Erik Lindroos, Raili Hildén, Mikko Kurimo 2017. Towards the phonetic basis of spoken second language assessment: temporal features as indicators of perceived proficiency level. – Mikko Kuronen, Pekka Lintunen, Tommi Nieminen (Eds.), AFinLA-E 10, 193–213. https://doi.org/10.30660/ afinla.73137 Kautonen, Maria 2017. Finskspråkiga talares intonation av finlandssvenska i påståendeyttranden i fritt tal. – Folkmålsstudier 55, 31–60. http://urn.fi/ URN:NBN:fi:jyu-201710314099 Kautonen, Maria, Mikko Kuronen, Riikka Ullakonoja 2016. Studier i uttalsinlärning i finska, svenska och engelska: Litteraturöversikt. – Puhe ja kieli 36 (3), 197–220. https://journal.fi/pk/article/view/59010 Kuronen, Mikko 2000. Vokaluttalets akustik i sverigesvenska, finlandssvenska och finska [‘The acoustic characterof vowelpronunciatian in Sweden-Swedish, Finland-Swedish and Finnish’]. Studia philologica Jyväskyläensia 49. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-4093-5 Kuronen, Mikko 2016. Uttal av S2-finska med fokus på svenskspråkiga talare. – Puhe ja kieli 36 (3), 147–174. https://journal.fi/pk/article/view/59007/ Kuronen, Mikko, Riikka Ullakonoja, Maria Kautonen 2016. Inlärningen av de svenska tonaccenterna hos finska S2-talare – automatiseras uttalet? – Språk och stil 26. Uppsala: Adolf Noreen-sällskapet för svensk språkoch stilforskning, 161–194. urn:nbn:se:uu:diva-314627 Kuronen, Mikko, Elisabeth Zetterholm 2017. Olika fonetiska drags relativa betydelse för upplevd inföddlikhet i svenska. – Nordand. Nordisk tidsskrift for andrespråksforskning 2 (2), 134–156. https://doi.org/10.18261/issn.25353381-2017-02-03 Leinonen, Anne 2015. “Riittää kun saa selvää”: vieraalla aksentilla tuotettu suomi nuorten arvioimana [‘“It’s enoughif it makes sense” – Foreign accented speech judged by Finnish’]. Jyväskylä studies in humanities 275. Jyväskylä: Jyväskylä University. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-6448-1 Mennen, Ineke 1998. Can language learners ever acquire the intonation of a second language? – Proceedings of the ESCA Workshop on Speech Technology in Language Learning. Marholmen, Sweden, 17–20. 238 MIKKO KURONEN, MARIA KAUTONEN Mennen, Ineke 2007. Phonological and phonetic influences in non-native intonation. – Jürgen Trouvain, Ulrike Gut (Eds.), Non-native Prosody: Phonetic Descriptions and Teaching Practice. Berlin: Mouton De Gruyter, 53–76. Munro, Murray J., Tracey M. Derwing 1995. Foreign accent, comprehensibility, and intelligibility in the speech of second language learners. – Language Learning 45 (1), 73–97. https://doi.org/10.1111/j.1467-1770.1995. tb00963.x Nemoto, Rena, Einar Meister, Lya Meister 2015. Production of Estonian vowels by Japanese subjects. – M. Wolters et al. (Eds.), 18th International Congress of Phonetic Sciences, 1–6. Peltola, Terhi, Pertti Palo, Olli Aaltonen 2014. A short term study of Hungarians learning Finnish vowels. – Katri Jähi, Laura Taimi (Toim.), XXVIII Fonetiikan päivät. Turku: Turun yliopisto, 65–71. Suomi, Kari, Juhani Toivanen, Riikka Ylitalo 2008. Finnish Sound Structure. Phonetics, Phonology, Phonotactics and Prosody. Oulu: University of Oulu. Tandefelt, Marika 2001. Finländsk tvåspråkighet. Forskningsrapporter från Svenska handelshögskolan 53. Helsingfors: Svenska handelshögskolan. Thorén, Bosse 2008. The Priority of Temporal Aspects in L2-Swedish Prosody. Studies in Perception and Production. Stockholm: University of Stockholm. Thorén, Bosse 2010. Durations of phonologically long segments in native and foreign accented Swedish. – Susanne Schötz, Gilbert Ambrazaitis (Eds.), Proceedings from Fonetik 2010. Working Papers 54. Lund: Lund University, 103–106. Thorén, Bosse 2012. Perceived quality of Swedish with a foreign accent – Comparison of speech with different temporal organization. – Anders Eriksson, Åsa Abelin (Eds.), Proceedings from Fonetik 2012. Gothenburg: University of Gothenburg, 135–138. Toivola, Minnaleena 2011. Vieraan aksentin arvioiminen ja mittaaminen Suomessa. Helsinki: Unigrafia. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-7217-8 Torre, Peter, Jessica Barlow 2009. Age-related changes in acoustic characteristics of adult speech. – Journal of Communication Disorders 42 (5), 324–333. Traunmüller, Hartmut 2005. Conversion between acoustic and auditory units of pitch and calculation of auditory intervals and distances. http://www2.ling. su.se/staff/hartmut/umrechnung.htm (13.6.2018). Ullakonoja, Riikka 2007. Comparison of Pitch Range in Finnish (L1) Fluency and Russian (L2). – Jürgen Trouvain, William J. Barry (Eds.), Proceedings of the 16th International Congress of Phonetic Sciences, 239 FONEETTISTEN PIIRTEIDEN JA VIERAAN AKSENTIN YHTEYDESTÄ SUOMEN KIELESSÄ 6–10 August 2007, Saarbrücken, Germany, 1701–1704. http://urn.fi/ URN:NBN:fi:jyu-2011371860 Ullakonoja, Riikka 2010. Pitch contours in Russian yes/no questions by Finns.– Mark Hasegawa-Johnson, Ann Bradlow, Jennifer Cole, Karen Livescu, Janet Pierrehumbert, Chilin Shih (Eds.), Proceedings of the Speech Prosody 2010 Conference. http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-2011371862 Ullakonoja, Riikka 2011. Da. Eto vopros! Prosodic Development of Finnish Students’ Read-Aloud Russian During Study in Russia. Jyväskylä Studies in Humanities 151. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/ URN:ISBN:978-951-39-4209-0 Vihanta, Veijo V. 1987. Suomalaiset äännekestot ranskalaisen suomenoppijan kannalta. – Pertti Hurme, Hannele Dufva (Eds.), XIV Fonetiikan päivät. Papers in Speech Research 7. Jyväskylä: University of Jyväskylä, 101–122. Wiik, Kalevi 1965. Finnish and English Vowels. Annales Universitatis Turkuensis, Series B, 94. Turku: University of Turku. Ylitalo, Riikka 2009. The Realisation of Prominence in Three Varieties of Standard Spoken Finnish. Acta Universitatis Ouluensis B88. Oulu: University of Oulu. http://urn.fi/urn:isbn:9789514291142 Zwicker, Eberhard 1961. Subdivision of the Audible Frequency Range into Critical Bands (Frequenzgruppen). – The Journal of the Acoustical Society of America 33 (2), 248. 240 The connection between phonetic features and foreign accent in Finnish MIKKO KURONEN, MARIA KAUTONEN University of Jyväskylä The aim of this case study is to research the connection between phonetic features and perception of foreign accent in Finnish. The phenomenon is analyzed with a listener test, acoustic measurements and auditory observations by the researchers. The speakers are very advanced L2 speakers of Finnish. The results are compared regarding certain phonetic features. These features are distances between long vowels, sound and syllable durations, pitch (f0) range, mean absolute slope and standard deviation for f0, and articulation speed. The results give new information not only on the perception of foreign accent but also on the pronunciation of advanced L2 learners of Finnish and their L2 learning paths. From the results we can conclude that all the features have an impact on foreign accent and all the features distinguish L1 and L2 speakers from each other to some extent. The category of native-likeness forms a continuum where L1-Finnish native speakers, bilingual Finland-Swedish speakers and L2-speakers who have learned Finnish after puberty take different positions. The effect on accent seems to be clearer for vowel distances and deviations in duration than for f0 features and articulation speed. Differences in vowel distances made a moderate distinction between the L2 speakers, and this feature seems, therefore, to be a promising measure for native-likeness among L2 speakers. The effects of vowel distances on perceived accent should, however, be examined in further studies with larger speech material and different methods. Results on vowel distances imply that native-like sound qualities are difficult to attain even for very highly advanced L2 speakers. When comparing the results with earlier studies, our observations are alike: deviations in the quality of individual sounds and deviations in sound duration have the most obvious connection to perception of foreign accent. 241 THE CONNECTION BETWEEN PHONETIC FEATURES AND FOREIGN ACCENT … Keywords: L2 pronunciation; pronunciation learning; segments; prosody; perception Mikko Kuronen Jyväskylän yliopiston kielija viestintätieteiden laitos PL 35 (Agora) 40014 Jyväskylän yliopisto, Finland mikko.j.kur[email protected] Maria Kautonen Jyväskylän yliopiston kielija viestintätieteiden laitos PL 35 (Agora) 40014 Jyväskylän yliopisto, Finland [email protected]