Demokratian ja tiedonvälityksen turvana – lähdesuoja Suomen oikeusjärjestyksessä
Abstract
Lähdesuojalla tarkoitetaan toimittajan oikeutta olla paljastamatta lähteitään. Tämän taustalla on ajatus siitä, että lähteiden paljastaminen aiheuttaisi sen, etteivät esimerkiksi epäkohdista tietävät uskaltaisi paljastaa tietojaan toimittajille. Seurauksena tästä olisi julkisuudessa olevan tiedon ja sitä kautta julkisen keskustelun kaventuminen. Tutkielman tarkoituksena on tunnistaa lähdesuojan tarkoitus, lainsäädännölliset keinot, joilla tähän tarkoitukseen pyritään sekä oikeuskäytännöstä tulevat reunaehdot, jotka koskevat lähdesuojan käyttöä ja siihen puuttumista. Tutkielman tutkimuskysymyksiä ovat: 1. Mitä lähdesuojaksi kutsutulla oikeudella tavoitellaan? 2. Millainen lähdesuojan sisältö Suomen oikeusjärjestyksessä on laajasti ymmärrettynä? 3. Mitkä ovat reunaehdot lähdesuojan murtamiselle? Lehdistön tehtävä on paitsi tiedon välittäminen, myös yhteiskunnassa vallitsevien epäkohtien julkituominen ja viranomaisten toiminnan valvominen. Lähdesuoja on lehdistön väline toteuttaa näitä tehtäviä. Lähdesuoja on oikeutena olennainen osa demokraattista yhteiskuntaa. Sen puuttuminen johtaisi julkisen keskustelun kaventumiseen ja sitä kautta vaikeuttaisi kansalaisten mahdollisuuksia arvioida viranomaisten toimintaa sekä demokratian toteutumista. Laajemmin ymmärrettynä lähdesuoja turvaa lehdistön toimintavapautta ja toiminnan jatkuvuutta. Se pitää sisällään myös lehdistön lähdesuojaan liittyviä toimintatapoja, kuten lähdesuojasta sopimista. Lehdistö on luonut itse toimintatapojaan koskevan, sääntelyä tiukemman ammattieettisen koodiston, jota noudattamalla media toimii vastuullisesti ja valtiovallan puuttuminen sananvapauden käyttämiseen joukkoviestinnässä voidaan pitää mahdollisimman matalalla tasolla. Ammattieettinen koodisto ohjaa myös lähdesuojan käyttöä siten, että se perustuu lehdistön tehtävän toteuttamiseen. Todistamiskieltona lähdesuoja suojaa tietolähteen henkilöllisyyttä toimittajan aktiivisesti kieltäytyessä vastaamasta kysymyksiin, mutta se ulottuu myös tilanteisiin, joissa esimerkiksi tallennettuun tietoon kohdistuu toimenpiteitä, jotka tosiasiallisesti voisivat sivuuttaa tämän kieltäytymisoikeuden. Lähdesuojan murtamista koskevia keskeisimpiä periaatteita EIT:n ratkaisukäytännöstä tunnistettavissa olivat: 1) puuttumisen perustuminen lakiin 2) hyväksyttävät perusteet; sekä 3) välttämättömyys demokraattisessa yhteiskunnassa. KKO:n ratkaisukäytännöstä keskeisimpiä seikkoja olivat lähdesuojan piirin määritteleminen sekä oikeussuojakeinojen korostuminen.
Full text
Lapin yliopisto Oikeustieteiden tiedekunta Maisteritutkielma Matias Partanen Oikeusinformatiikka 2020 Demokratian ja tiedonvälityksen turvana – lähdesuoja Suomen oikeusjärjestyksessä
Lapin yliopisto, oikeustieteiden tiedekunta Työn nimi: Demokratian ja tiedonvälityksen turvana - lähdesuoja Suomen oikeusjärjestyksessä Tekijä: Partanen, Matias Opetuskokonaisuus ja oppiaine: Oikeustiede, oikeusinformatiikka. Työn laji: Tutkielma X Lisensiaatintyö__ Sivumäärä: XVII + 97 Vuosi: 2020 Tiivistelmä: Lähdesuojalla tarkoitetaan toimittajan oikeutta olla paljastamatta lähteitään. Tämän taustalla on ajatus siitä, että lähteiden paljastaminen aiheuttaisi sen, etteivät esimerkiksi epäkohdista tietävät uskaltaisi paljastaa tietojaan toimittajille. Seurauksena tästä olisi julkisuudessa olevan tiedon ja sitä kautta julkisen keskustelun kaventuminen. Tutkielman tarkoituksena on tunnistaa lähdesuojan tarkoitus, lainsäädännölliset keinot, joilla tähän tarkoitukseen pyritään sekä oikeuskäytännöstä tulevat reunaehdot, jotka koskevat lähdesuojan käyttöä ja siihen puuttumista. Tutkielman tutkimuskysymyksiä ovat: 1. Mitä lähdesuojaksi kutsutulla oikeudella tavoitellaan? 2. Millainen lähdesuojan sisältö Suomen oikeusjärjestyksessä on laajasti ymmärrettynä? 3. Mitkä ovat reunaehdot lähdesuojan murtamiselle? Lehdistön tehtävä on paitsi tiedon välittäminen, myös yhteiskunnassa vallitsevien epäkohtien julkituominen ja viranomaisten toiminnan valvominen. Lähdesuoja on lehdistön väline toteuttaa näitä tehtäviä. Lähdesuoja on oikeutena olennainen osa demokraattista yhteiskuntaa. Sen puuttuminen johtaisi julkisen keskustelun kaventumiseen ja sitä kautta vaikeuttaisi kansalaisten mahdollisuuksia arvioida viranomaisten toimintaa sekä demokratian toteutumista. Laajemmin ymmärrettynä lähdesuoja turvaa lehdistön toimintavapautta ja toiminnan jatkuvuutta. Se pitää sisällään myös lehdistön lähdesuojaan liittyviä toimintatapoja, kuten lähdesuojasta sopimista. Lehdistö on luonut itse toimintatapojaan koskevan, sääntelyä tiukemman ammattieettisen koodiston, jota noudattamalla media toimii vastuullisesti ja valtiovallan puuttuminen sananvapauden käyttämiseen joukkoviestinnässä voidaan pitää mahdollisimman matalalla tasolla. Ammattieettinen koodisto ohjaa myös lähdesuojan käyttöä siten, että se perustuu lehdistön tehtävän toteuttamiseen. Todistamiskieltona lähdesuoja suojaa tietolähteen henkilöllisyyttä toimittajan aktiivisesti kieltäytyessä vastaamasta kysymyksiin, mutta se ulottuu myös tilanteisiin, joissa esimerkiksi tallennettuun tietoon kohdistuu toimenpiteitä, jotka tosiasiallisesti voisivat sivuuttaa tämän kieltäytymisoikeuden. Lähdesuojan murtamista koskevia keskeisimpiä periaatteita EIT:n ratkaisukäytännöstä tunnistettavissa olivat: 1) puuttumisen perustuminen lakiin 2) hyväksyttävät perusteet; sekä 3) välttämättömyys demokraattisessa yhteiskunnassa. KKO:n ratkaisukäytännöstä keskeisimpiä seikkoja olivat lähdesuojan piirin määritteleminen sekä oikeussuojakeinojen korostuminen. Avainsanat: sananvapaus, lähdesuoja, Euroopan ihmisoikeussopimus, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, Julkisen sanan neuvosto
I Sisällys Lähteet ............................................................................................................................. III Lyhenteet ...................................................................................................................... XVI Kuviot ja taulukot ....................................................................................................... XVII 1. Johdanto ..................................................................................................................... 1 1.1 Lähdesuoja osana sananvapautta ........................................................................ 1 1.2 Metodi ................................................................................................................ 4 1.3 Rajaus ja lähdeaineisto ....................................................................................... 6 1.4 Viestintäja informaatio-oikeutta – vaiko mediaoikeutta? ................................ 7 1.5 Julkisen sanan neuvosto ja journalismin itsesääntely ......................................... 9 1.6 Lähdesuojan taustaa ......................................................................................... 13 2. Lähdesuojan tehtävä ................................................................................................ 16 2.1 Sananvapauden ja demokratian symbioosi ....................................................... 16 2.2 Joukkoviestintä ja lehdistöteoriat ..................................................................... 18 2.3 Lähdesuojan merkitys ....................................................................................... 27 3. Lähdesuoja ja perusja ihmisoikeussääntelyn lähtökohdat .................................... 29 3.1 Sananvapaus perustuslaissa .............................................................................. 29 3.2 Sananvapaus Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ........................................................................... 30 3.3 Lähdesuojaan puuttumisen periaatteet EIS:n näkökulmasta ............................ 34 3.4 Lähdesuoja EU-oikeudessa .............................................................................. 35 4. Lähdesuojan elinkaari .............................................................................................. 36 4.1 Lähdesuoja osana oikeusjärjestystä .................................................................. 36 4.2 Lähdesuoja sananvapauslaissa.......................................................................... 37 4.3 Lähdesuoja Journalistin ohjeissa ...................................................................... 41 4.4 Lähdesuoja pakkokeinolaissa ........................................................................... 47 4.5 Lähdesuoja esitutkinnassa ................................................................................ 49 4.6 Lähdesuoja ja tiedustelulainsäädäntö ............................................................... 50 4.7 Lähdesuoja oikeudenkäymiskaaressa ............................................................... 52 4.8 Yhteenvetoa lähdesuojan elinkaaresta .............................................................. 60 5. Lähdesuojan reunaehdot .......................................................................................... 62 5.1 Journalismin asema EIT:n ratkaisukäytännössä ............................................... 62 5.2 Euroopan neuvoston ministerikomitean suositus lähdesuojasta ja sitä koskeva tarkennus ............................................................................................ 66 5.3 Lähdesuojan reunaehdot EIT:n ratkaisuissa ..................................................... 71 5.3.1 Lähdesuojan murtaminen .................................................................................... 73
II 5.3.2 Lähdesuojan sivuuttaminen ................................................................................. 76 5.3.3 Lähdesuojaan liittyvän sääntelyn tarkkarajaisuus ............................................... 78 5.3.4 Yhteenvetoa EIT:n ratkaisukäytännöstä ............................................................. 80 5.4 Lähdesuoja KKO:n ratkaisukäytännössä .......................................................... 82 6. Johtopäätökset .......................................................................................................... 88 6.1 Tutkimustulokset .............................................................................................. 88 6.2 Tutkimustulosten suhde aiempaan kirjallisuuteen............................................ 92 6.3 Arviointi ........................................................................................................... 94 6.4 Lopuksi ............................................................................................................. 95
III Lähteet Kirjallisuus ja artikkelit: Aarnio, Aulis. Luentoja lainopillisen tutkimuksen teoriasta. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2011. Banisar, David. Silencing Sources: An International Survey of Protections and Threats to Journalists’ Sources. Privacy International Global Survey Series, 2007, Baldwin, Robert, Martin Cave, ja Martin Lodge. Understanding Regulation: Theory, Strategy, and Practice. Second edition. Oxford: Oxford University Press, 2012. Fredman, Markku. Erityinen kotietsintä ja etsintävaltuutetun tehtävät. Defensor Legis 2014/2 s. 155. 2014. Fredman, Markku. Rikosasianajajan käsikirja. [Helsinki]: Talentum, 2013. Habermas, Jürgen, ja Pietilä Veikko. Julkisuuden rakennemuutos: Tutkimus yhdestä kansalaisyhteiskunnan kategoriasta. Tampere: Vastapaino, 2004. Hallberg, Pekka. Oikeus puntarissa: Puheenvuoro. Helsinki: Werner Söderström lakitieto, 1997. Halttunen, Rauno, Kuusikko Kirsi, Tammi-Salminen Eva, Mikkola Tuulikki, Mäkelä Sauli, Saarenpää Ahti, ja Tammilehto Timo. Oikeusjärjestys: Osa I. 8. täyd. p. Rovaniemi: Lapin yliopisto, 2012. Heinonen, Ari. Vahtikoiran omatunto: Journalismin itsesääntely ja toimittajat. [Tampere]: Tampereen yliopisto, 1995. Helminen, Klaus, Fredman Markku, Kanerva Janne, Tolvanen Matti, ja Viitanen Marko. Esitutkinta ja pakkokeinot. [Uud. laitos]. Helsinki: Talentum, 2012. Hirvelä, Päivi, ja Heikkilä Satu. Ihmisoikeudet: Käsikirja EIT:n oikeuskäytäntöön. 2., uudistettu painos. Helsinki: Alma, 2017. Hormia, Lauri. Todistamiskielloista rikosprosessissa: Oikeudellinen tutkimus = Beweisverbote Im Strafprozess. 1. [Hki]: Suomalainen lakimiesyhdistys : Akateeminen kirjakauppa, jakaja, 1978.
IV Jokela, Antti. Oikeudenkäynti: I, Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot. 3., uudistettu painos. [Helsinki]: Talentum Media Oy, 2016. Juholin, Elisa, ja Kuutti Heikki. Mediapeli: Anatomia ja keinot. Helsinki: Inforviestintä, 2003. Kaira, Kaarlo. Pressens anonymitetsrätt. Oslo: Tyvende Nordiske Juristmøte, 1954. Kangas, Risto. Jürgen Habermasin Kommunikatiivisen toiminnan teoria. [Hki]: Tutkijaliitto, 1987. Korpisaari, Päivi. Johdatus viestintäoikeuteen. Helsinki: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2016. Kulla, Heikki, ja Nieminen Hannu. Viestintäoikeus. Helsinki: WSOY lakitieto, 2002. Kunelius, Risto. Viestinnän Vallassa: Johdatusta joukkoviestinnän kysymyksiin. 5. uud. p. Helsinki: WSOY, 2003. Luostarinen, Heikki. Kiinan median suuri harppaus. Helsinki: Into, 2017. Merikoski, Veli. Julkisen sanan neuvosto. Hki: Valistus, 1971. McQuail, Denis. McQuail's Mass Communication Theory. 5th ed. London: Sage, 2005. Mill, John Stuart, ja Liakka Niilo. Vapaudesta. Helsinki: Otava, 1891. Mäenpää, Olli. Julkisuusperiaate. 3., uudistettu painos. Helsinki: Talentum Pro, 2016. Mäntylä, Jorma. Journalistin etiikka. 2. uud. laitos. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press, 2008. Mäntylä, Jorma. Totuus Markkinoilla: Liberalistinen lehdistöteoria ja John Stuart Mill. Tampere: Tampere University Press, 2007. Mäntylä, Jorma, ja Karilainen Juha. Journalistietiikan kehitys Suomessa ja Euroopassa 1995-2007. [Tampere]: Tampereen yliopisto, journalismin tutkimusyksikkö : Taju [jakaja], 2008. Määttä, Kalle. Oikeustaloustieteen perusteet. [Helsinki]: Edita Publishing Oy, 2016. Määttä, Tapio: Soft law kansallisen oikeuden oikeuslähteenä. Tutkimus oikeudellisen ratkaisun normipremissin muodostamisen perusteista
V ympäristöoikeudessa. Teoksessa Oikeustiede Jurisprudentia XXXVIII, Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen vuosikirja. Leena Halila (toim.). Helsinki 2005, s. 337-460. Mörä, Tuomo. Lähdesuoja: normit, ideaalit ja käytännöt. [Helsinki]: Helsingin yliopisto, Viestinnän tutkimuskeskus CRC, 2011. Neuvonen, Riku. Sananvapauden historia Suomessa. [Helsinki]: Gaudeamus, 2018. Neuvonen, Riku. Sananvapauden sääntely Suomessa. Helsinki: CC Lakimiesliiton kustannus, 2012. Neuvonen, Riku. Viestintäoikeuden perusteet. 2. tark. p. Helsinki: Talentum, 2008. Neuvonen, Riku. Yksityisyyden suoja Suomessa. [Helsinki]: Lakimiesliiton kustannus, 2014. Niiranen, Valtteri, Sotamaa Petteri, ja Tiilikka Päivi. Sananvapauslaki: Tulkinta ja käytäntö. 1. p. Helsinki: Sanoma Pro, 2013. Pellonpää, Matti, Gullans Monica, Pölönen Pasi, ja Tapanila Antti. Euroopan ihmisoikeussopimus. 6., uudistettu painos. Helsinki: Alma Talent, 2018. Pietilä, Kauko. Journalismi ammattina: journalistiprofession teoria. [Helsinki]: Gaudeamus, 2012. Pölönen, Pasi, ja Tapanila Antti. Todistelu oikeudenkäynnissä. Helsinki: Tietosanoma, 2016. Pölönen, Pasi. Henkilötodistelu rikosprosessissa. Helsinki: Suomalainen lakimiesyhdistys, 2003. Rautio, Jaakko, Frände Dan, ja Wahlberg Markus. Todistelu: Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun kommentaari. Helsinki: Edita, 2016. Riekkinen, Juhana. Sähköiset todisteet rikosprosessissa: tutkimus tietotekniikan ja verkkoyhteiskuntakehityksen vaikutuksista todisteiden elinkaareen. Helsinki: Alma Talent, 2019. Riekkinen, Juhana. Todisteiden hyödyntämiskiellot rikosprosessissa – Teoreettinen perusta ja oikeustila Suomessa Oikeustiede–Jurisprudentia XLVII:2014 Saraviita, Ilkka. Perustuslaki. 2. uud. p. Helsinki: Talentum, 2011.
VI Scheinin, Martin, Hallberg Pekka, Karapuu Heikki, Ojanen Tuomas, Tuori Kaarlo, ja Viljanen Veli-Pekka. Perusoikeudet. 2. uud. p. Helsinki: WSOYpro, 2011. Siebert, Fred S., Peterson Theodore, ja Schramm Wilbur. Four Theories of the Press. Urbana: Univ. of Illinois Pr, 1971. Sisäasiainministeriö, ja Meriniemi Marko. EsitutkintaJa pakkokeinotoimikunnan mietintö KM 2009:2: Tiivistelmä lausunnoista. Helsinki: Sisäasiainministeriö, 2009. Suhonen, Pertti: Yleinen mielipide yhteiskuntatieteellisenä käsitteenä. Politiikka 41:1, 1999. Tala, Jyrki. Lakien laadinta ja vaikutukset. [Helsinki]: Edita, 2005. Tiilikka, Päivi. Sananvapaus ja yksilön suoja: lehtiartikkelin aiheuttaman kärsimyksen korvaaminen. Helsinki: WSOYpro, 2007. Tolvanen, Matti, ja Kukkonen Reima. Esitutkintaja pakkokeino-oikeuden perusteet. Helsinki: Talentum, 2011. Tuori, Kaarlo. Oikeuden rationaalisuus: Max Weber ja Jürgen Habermas oikeuskehityksen tulkitsijoina. [Hki]: Helsingin yliopisto, 1988. Vihma, Antto, Hartikainen Jarno, Ikäheimo Hannu-Pekka, ja Seuri Olli. Totuuden jälkeen: miten media selviää algoritmien ja paskapuheen aikana. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Teos, 2018. Viljanen, Jukka: Euroopan ihmisoikeussopimus perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännössä. Oikeustiede-Jurisprudentia 2005:XXXVIII s. 461, Asiantuntijaartikkeli. 2005. Viljanen, Mika, Jarmo Tuomisto, Juha Tolonen, Eva Tammi-Salminen, Ari Saarnilehto, Leena Kartio, Juha Karhu, Mika Hemmo, ja Vesa Annola. 2004. Varallisuusoikeus. Helsinki; Helsinki; Helsinki: Sanoma Pro; Talentum Media; Alma Talent. Viljanen, Veli-Pekka. Perusoikeuksien rajoitusedellytykset. [Helsinki]: Talentum, 2001. Virolainen, Jyrki, Rautio Jaakko, Niemi Johanna, Lindfors Heidi, Lappalainen Juha, Koulu Risto, Helenius Dan, Havansi Erkki, ja Frände Dan. Prosessioikeus. Helsinki: Sanoma Pro, 2019. Verkkoaineisto (päivittyvä).
VII Voorhoof, Dirk. “The Protection of Journalists’s Sources Under Fire? How Developments in European Human Rights Law Have Reinforced the Right of Journalists to Have Their Sources Protected”. Brussels: European Federation of Journalists, 2012. Vuorenpää, Mikko: Todistamiskiellot ja todisteiden hyödyntämiskielto. Oikeustieto 4/2009, s. 22–24. Vuortama, Timo, ja Kerosuo Lauri. Viestinnän lait ja säännöt. 6. kokonaan uud. laitos. Karkkila: Kustannus-Mäkelä, 2004. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT): Castells vs. Espanja 11798/85 23.4.1992 Financial Times Ltd ja muut vs. Yhdistyneet kuningaskunnat 821/03 15.12.2009 Goodwin vs. Yhdistyneet kuningaskunnat 17488/90 27.3.1996 Guja vs. Moldova 14277/04 12.2.2008 Görmüş ja muut vs. Turkki 49085/07 19.1.2016 Informationsverein Lentia ja muut vs. Itävalta 13914/88; 15041/89; 15717/89; 15779/89; 17207/90 24.11.1993 Jersild vs. Tanska 15890/89 23.9.1994 K. vs. Austria 16002/90 13.10.1992 Kasabova vs. Bulgaria 22385/03 19.04.2011 Martin ym. vs. Ranska 30002/08 12.4.2012 Nagla vs. Latvia 73469/10 16.7.2013 Nordisk Film & TV A/S vs. Tanska 40485/02 8.12.2005 Observer ja Guardian vs. Yhdistyneet kuningaskunnat 13585/88 26.11.1991 Otto-Preminger-Institut vs. Itävalta 13470/87 20.9.1994 Roemen ja Schmit vs. Luxemburg 51772/99 25.2.2003
XIV Oikeusministeriö: Oikeusministeri Brax Päätoimittajien yhdistyksen Lähdesuoja NYT - seminaarissa 18.1.2010: https://oikeusministerio.fi/artikkeli/- /asset_publisher/oikeusministeri-brax-paatoimittajien-yhdistyksen-lahdesuoja-nytseminaarissa-18-1-2010 (16.4.2020) Oras: Tiedustelulaki voi johtaa lähdesuojan murtumiseen 27.4.2018. Journalistiliitto: https://journalistiliitto.fi/fi/lakimies-tytti-oras-tiedustelulaki-voi-johtaa-lahdesuojanmurtumiseen/ (16.4.2020) Oras: Whistleblower –direktiivi liian monimutkainen 9.10.2018. Journalistiliitto: https://journalistiliitto.fi/fi/lakimies-tytti-oras-whistleblower-direktiivi-liianmonimutkainen/ (16.4.2020) Oxford Languages: Word of the Year: https://en.oxforddictionaries.com/word-of-theyear (16.4.2020) Pettersson: Kuka suojaa lähdesuojaa 28.2.2019. Journalisti: https://www.journalisti.fi/artikkelit/2019/2/kuka-suojaa-lhdesuojaa/ (16.4.2020) Päätoimittajien yhdistys PTY: Päätoimittajien kannanotto lähdesuojan turvaamiseksi tiedustelulainsäädännössä. STT Info: https://www.sttinfo.fi/tiedote/paatoimittajienkannanotto-lahdesuojan-turvaamiseksitiedustelulainsaadannossa?publisherId=63731369&releaseId=69851782 (16.4.2020) Rydenfelt: Lähdesuojan raoista 22.7.2014. Etiikka.fi: https://etiikka.fi/lahdesuojanraoista/ (16.4.2020) STT:n ohjeistus nimettömien lähteiden käyttämisestä: https://stt.fi/tyylikirja/ideastajutuksi/tiedonhankinta/nimeamattomat-lahteet/ (16.4.2020) STT: Toimittajat ilman rajoja -puheenjohtaja erosi HS:n vuotojutun takia 22.12.2017. Yle Uutiset: https://yle.fi/uutiset/3-9990435 (16.4.2020) Uimonen: Lähdesuoja syntyy vain sopien. Julkisen sanan neuvosto: http://www.jsn.fi/blog/lahdesuoja-syntyy-vain-sopien/ (16.4.2020)
XV Vuorikoski: Ilmainen maistiainen – näin uutisilla yritettiin rahastaa 27.10.2014. MTV Uutiset: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ilmainen-maistiainen/4431500#gs.wgrm03 (16.4.2020) Yle Uutiset: Silminnäkijälle vapauttava päätös - Hyvärinen eroaa 10.12.2009. Yle Uutiset: https://yle.fi/uutiset/3-5991141 (16.4.2020)
XVI Lyhenteet CM The Committee of Ministers, Euroopan neuvoston ministerikomitea DL Defensor Legis EIS yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (Euroopan ihmisoikeussopimus, SopS 1819/1990) EIT Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ETL esitutkintalaki 805/2011 HE hallituksen esitys JSN Julkisen sanan neuvosto KK kirjallinen kysymys KKO korkein oikeus KM komiteanmietintö KP-sopimus kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus ja siihen liittyvä valinnainen pöytäkirja yksilövalituksista SopS 7–8/1976 OK oikeudenkäymiskaari 4/1734 OTJP Oikeustiede-Jurisprudentia. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen vuosikirja PeVL perustuslakivaliokunnan lausunto PeVM perustuslakivaliokunnan mietintö PL Suomen perustuslaki 731/1999 PL Suomen perustuslaki 731/1999 RL rikoslaki 39/1889 Sananvapauslaki laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 460/2003 Siviilitiedustelulaki laki tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa 582/2019 Sotilastiedustelulaki laki sotilastiedustelusta 590/2019 vp valtiopäivät Whistleblower-direktiivi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/1937 unionin oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta
XVII YTJulkL Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa 370/2007 Kuviot ja taulukot Kuvio 1. Journalismin funktio demokraattisessa yhteiskunnassa. Kuvio 2. Lähdesuojan tausta ja sen tehtävät. Taulukko 1. Lähdesuojan kehitys Journalistin ohjeissa. Kuvio 3. Lähdesuojan elinkaari.
1 1. Johdanto 1.1 Lähdesuoja osana sananvapautta Lähdesuojalla tarkoitetaan toimittajan oikeutta olla paljastamatta lähteitään. Tämän taustalla on ajatus siitä, että lähteiden paljastaminen aiheuttaisi sen, etteivät esimerkiksi epäkohdista tietävät uskaltaisi paljastaa tietojaan toimittajille. Seurauksena tästä olisi julkisuudessa olevan tiedon ja sitä kautta julkisen keskustelun kaventuminen. 1 Lähdesuoja kytkeytyy vahvasti myös yksilön sananvapauteen: yksilön oikeus välittää tietoja julkaistavaksi saattaisi käytännössä vaarantua, jos hänen olisi aina ja kaikissa tilanteissa annettava myös henkilöllisyyttään koskevat tiedot julkaistaviksi tai muuten paljastettaviksi. 2 Lähdesuoja on jo vuosikymmeniä vanha lainsäädännöllistä suojaa nauttiva oikeus, mutta sen sisältöä koetellaan jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Lähdesuojaa säädellään laissa, jonka soveltaminen on usein rajanvetoa vastakkain olevien oikeushyvien ja perusoikeuksien välillä, kuten kaiken muunkin periaatteellisemman lainsäädännön. Lähdesuojan taustalla on ajatus jokaiselle kuuluvasta sananvapaudesta, joka nähdään yhteiskunnassamme yhtenä perusoikeuksista, joilla tarkoitetaan perustuslaissa säädettyjä yksilölle kuuluvia perustavanlaatuisia oikeuksia. 3 Sananvapaus turvaa oikeuden vastaanottaa ja levittää tietoa ja mielipiteitä. 4 Laajassa merkityksessä sananvapauden keskeisenä roolina on demokraattisen yhteiskunnan turvaaminen, ja tämän tehtävän keskiössä on vapaa lehdistö. 5 Lehdistön osalta sanavapaudesta säädetään laissa sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä (460/2003, sananvapauslaki). 1 Ks. muun muassa Branzburg v. Hayes, 408 U.S. 665, 731 (1972) ratkaisun perustelut sekä EIT:n ratkaisu Goodwin vs. Yhdistyneet kuningaskunnat. Kirjallisuudessa muun muassa Tiilikka 2007, s. 128–132 ja Neuvonen 2008, s. 38–42. 2 HE 54/2002 vp, s. 33. 3 Sananvapaudesta perusoikeutena ks. esimerkiksi Neuvonen 2012, luku I ”Sananvapaus perusja ihmisoikeutena”. Perusoikeuksista esimerkiksi Hallberg 2011, luku ”Perusoikeuksien käsite ja luokittelu”. 4 Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan ensimmäinen kohta. 5 Etenkin EIT on korostanut lehdistön roolia ja tehtävää (”public watchdog”) demokraattisessa yhteiskunnassa. Ks. esimerkiksi EIT:n ratkaisu Observer ja Guardian vs. Yhdistyneet kuningaskunnat (26.11.1991) sekä Jersild vs. Tanska (23.9.1994). Tämän havainnon on tehnyt muun muassa Hallberg 2011, luku 3.8 ”Sananvapaus ja julkisuus”.
2 Lähdesuojassa on kysymys etuoikeudesta, jolla pyritään turvaamaan vapaa tiedonvälitys ja journalismin toimintaedellytykset. 6 Lähdesuoja liittyy keskeisesti viranomaisten valvontaan. 7 Se mahdollistaa väärinkäytösten, korruption ja epäpätevyyden paljastamisen. Mielipiteiden vastaanottamisen ja levittämisen voi johtaa kaikkeen tiedonvälitykseen, jota myös joukkoviestinten toiminta on. 8 Sananvapautta koskevat perusoikeussäännökset ja kansainväliset sopimukset eivät nimenomaisesti mainitse tiedotusvälineitä erikseen, mutta tiedotusvälineille myönnetään kuitenkin muun muassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytännössä erityinen asema sananvapauden käyttäjänä. 9 Sananvapaus ei suojaa pelkästään ydinaluetta, ajatusten ja tietojen vaihtoa, vaan myös keinoja tietojen välittämiseen. Lähdesuoja on katsottu yhdeksi tärkeäksi sananvapauden kulmakiveksi, keinoksi mahdollistaa yhteiskunnallinen keskustelu. 10 Lähdesuojan asema on Suomen oikeusjärjestyksessä hyvin vahva, eikä sitä ole koskaan murrettu oikeudenkäynnissä. 11 Lähdesuojasta säädetään useissa säädöksissä. Nimenomaisesti lähdesuoja määritellään sananvapauslain 16 §:ssä, mutta asiasta säädetään myös pakkokeinolaissa (806/2011), esitutkintalaissa (ETL, 805/2011) ja oikeudenkäymiskaaressa (OK, 4/1734). Sananvapauden ulottuvuudet voidaan jakaa karkeasti poliittiseen ja aatteelliseen, kaupalliseen ja erilaisten organisaatioiden viestintään. 12 Sillä, millaisesta viestinnästä kulloinkin on kyse, ei lähdesuojan kannalta ole väliä, mutta poliittisen ja aatteellisen viestinnän on usein katsottu olevan sananvapauden ydinaluetta. 13 Suomessa lähdesuoja voi tulla sovellettavaksi kaikessa viestinnässä, jonka päämääränä on tuoda tieto yleisön saataville. 14 6 Banisar 2007, s.6. 7 Tästä esimerkiksi Lehdistön anonymiteettioikeustoimikunnan mietintö 1965:B 103, s. 3. 8 Viestinnästä ja joukkoviestinnästä muun muassa Kunelius 2003, s. 10–27. 9 Hirvelä – Heikkilä 2013, s. 518. 10 Pellonpää ym. 2012, s. 732 & Juholin – Kuutti 2003, s. 145. 11 Korpisaari 2016, s. 144. 12 Saraviita 2011, s. 199-203. 13 Perustuslakivaliokunnan lausunto 19/1998 vp, s. 5/I. 14 Mörä 2011, s. 8.
3 Tutkielmassani käsittelen laajasti lähdesuojan käsitettä muovaavia tekijöitä ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista seuraamusargumentointiin sekä lähdesuojalla suojeltavien oikeushyvien luonnetta. Näiden perusteella pyrin luomaan arviointikriteeristöä sille, milloin lähdesuoja olisi murrettavissa. Kotimaisessa sääntelyssä ja ratkaisukäytännössä on lähdetty siitä, että lähdesuoja on mahdollista murtaa ainoastaan niin sanottujen ylitörkeiden rikosten sekä salassapitorikosten kohdalla. Tutkielmani tutkimuskysymyksiä ovat: 1. Mitä lähdesuojaksi kutsutulla oikeudella tavoitellaan? 2. Millainen lähdesuojan sisältö Suomen oikeusjärjestyksessä on laajasti ymmärrettynä? 3. Mitkä ovat reunaehdot lähdesuojan murtamiselle? Tutkielman tarkoituksena on tunnistaa lähdesuojan tarkoitus, lainsäädännölliset keinot, joilla tähän tarkoitukseen pyritään sekä oikeuskäytännöstä tulevat reunaehdot, jotka koskevat lähdesuojan käyttöä ja siihen puuttumista. Nämä kysymykset nivoutuvat ylemmällä tasolla sananvapauden ja muiden perusoikeuksien välisiin suhteisiin. Lähdesuojan kohdalla tasapainotellaan usein sanvapauden ja muiden perustavanlaatuisten oikeuksien, kuten yksityisyyden suojan välillä. Sananvapauden tapaan myös yksityisyyden suoja on turvattu hyvin laajalti. 15 Sananvapauden ja siihen kuuluvan lähdesuojan käyttäminen voivat vaarantaa tietyissä tilanteissa myös muita kuin yksilön oikeuksiin liittyviä intressejä. Näitä voivat olla muun muassa yhteiskunnan toimintaan ja turvallisuuteen sekä liikesalaisuuksien suojaan liittyvät näkökohdat. Sananvapauden toteuttamiseen vaikuttavat niin voimassa oleva lainsäädäntö kuin vallitseva asenneympäristö ja yhteiskunnan tila. Sananvapaus ei juuri missään ole rajoittamatonta 16 . Sananvapautta, kuten melkein mitä tahansa muutakin perusoikeutta, voidaan rajoittaa tietyin edellytyksin lailla, 17 jolloin oikeudellinen sääntely muodostaa toimintavälineen, 15 Ihmisoikeutena yksityisyyden suoja on turvattu YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 12 artiklassa ja KPsopimuksen 17 artiklassa. Niissä suojataan yksityiselämä, kotirauha ja oikeus luottamukselliseen viestintään. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa yksityisyyden suoja on turvattu 8 artiklassa. Sanamuodon mukaan suoja koskee yksityiselämää, perhe-elämää, kotirauhaa ja luottamuksellista viestintää. EU:n perusoikeuskirjassa perinteinen yksityisyyden suoja on turvattu 7 artiklassa. Kansallisella tasolla yksityisyydensuojasta mm. Neuvonen 2019, s. 118–120. 16 Neuvonen 2008, s. 19. 17 Perusoikeuksien rajoittamisedellytykset ks. Viljanen 2001, s. 37–38.
4 jolla lainlaatija, julkista valtaa käyttävä, voi edistää omia tavoitteitaan, puuttua epäkohtiin tai pyrkiä ohjaamaan eri toimijoiden käyttäytymistä. 18 Lähdesuojan kohdalla tämä voi tarkoittaa yksilön ja yhteiskunnan etujen välillä tasapainottelua sekä edellä mainittujen yhteiskunnallisten intressien arvottamista. Sananvapaus ja yksityisyyden suoja; yhteiskunnan turvallisuus ja julkisuus; lojaliteettivelvollisuus työnantajaa kohtaan ja väärinkäytösten paljastaminen – vastinpareista vain muutaman mainitakseni. 1.2 Metodi Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen, mitä lähdesuojaksi kutsutulla oikeudella tavoitellaan, vastaan teoreettisen lainopin keinojen lisäksi hyödyntämällä tutkielmassani normatiivista sääntelyteoriaa, eli tarkastelen sääntelyn vaikuttavuutta sääntelyn tavoitteen näkökulmasta. 19 Tutkielmassani lähden siitä, että lähdesuoja on väline jonkin yhteiskunnallisen tehtävän toteuttamiseksi. EIT on omassa ratkaisukäytännössään määritellyt lehdistölle roolin vallan vahtikoirana toimimisesta. 20 Myös käsitys lehdistöstä neljäntenä valtiomahtina on jokseenkin vakiintunut länsimaissa. 21 Sananvapauden merkitystä ja ulottuvuutta joukkoviestinnän näkökulmasta tutkittaessa on syytä hakea apua joukkoviestinnän yhteiskunnallisen aseman jäsentämiseen pyrkivistä lehdistöteorioista. Lehdistöteoriat syntyivät tarpeesta selvittää tiedotusvälineiden sosiaalinen funktio yhteiskunnassa. 22 Lähden siitä, että tiedotusvälineillä on jokin määritelty tehtävä yhteiskunnassa, joten lähdesuoja on silloin yksi instrumentti, jolla tämän tehtävän suorittamista pyritään turvaamaan. Lehdistöteorioista neljä keskeisintä ovat libertaarinen, autoritaarinen, marxilainen ja sosiaalisen vastuun lehdistöteoria. 23 Keskeistä näissä teorioissa ovat poliittinen keskustelu, joukkoviestintään liittyvät vastuut ja velvoitteet sekä joukkoviestinten omistus. 24 18 Talan mukaan instrumentalistisesta käsityksestä on tullut 1900-luvun myötä vallitseva suhtautumistapa säädettyyn oikeuteen. On kuitenkin huomattava, että sääntelyä on aina tarkasteltava ja arvioitava laajemmasta näkökulmasta, joka liittyy oikeussääntelyn, moraalin ja arvojen välisiin suhteisiin, ja jotka asettavat lainsäädännölle monipuolisempia tehtäviä kuin toimia vain julkisen päättäjän toiminnan välineenä. Tämä viitekehys on usein riippuvainen ajasta, yhteiskunnasta ja siinä vallitsevasta moraalikäsityksestä. Ks. Tala 2005. 19 Määttä 2016, s. 32. 20 Ks. esim. Observer ja Guardian vs. Yhdistyneet kuningaskunnat 24.10.1991. 21 Kunelius 2003, s. 193–199. 22 McQuail 1994, s. 121. 23 Neljä lehdistöteoriaa, Four theories of the Press, ks. Siebert ym. 1971. 24 Heinonen 1995, s 25–26.
5 Ennen toiseen tutkimuskysymykseen vastaamista alustan aihetta käymällä läpi luvussa 3 lähdesuojan taustalla olevaa sananvapauden periaatetta avaamalla siihen liittyvää keskeistä sääntelyä perustuslaissa (PL, 731/1999), Suomea velvoittavissa kansainvälisissä sopimuksissa, EIT:n ratkaisukäytännössä sekä Euroopan unionin oikeudessa. Vastaan toiseen tutkimuskysymykseen määrittelemällä lähdesuojalle elinkaaren sen mukaan, milloin se syntyy, millaisia toimenpiteitä siihen voi kohdistua sen eri vaiheissa, milloin se lakkaa sekä mitkä normit kulloinkin tulevat sovellettavaksi. Lähdesuojan elinkaari koostuu sananvapauslaissa olevasta perustasta, Journalistin ohjeiden lähdesuojaa koskevasta kohdasta ja siihen liittyvästä päätöskäytännöstä, pakkokeinolain ja esitutkintalain lähdesuojaa koskevasta sääntelystä, tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa annetussa laissa (582/2019) ja sotilastiedustelusta annetussa laissa (590/2019) lähdesuojaan liittyen annetusta sääntelystä sekä lopulta oikeudenkäymiskaaren sitä koskevista määräyksistä. Kolmannen, neljännen ja viidennen pääluvun metodina käytän lainoppia. Lainoppi on oikeusjärjestelmän sisällön tutkimista. 25 Lainopillisen tiedon kohteena on oikeusjärjestys, ja sen menetelmänä on säädösten tai ennakkopäätösten analysointi. 26 Lainopillisen tarkastelun kohteena olevaan oikeusjärjestykseen kuuluvat lain lisäksi oikeustapaukset ja tuomioistuinkäytäntö, lakien esityöt, lainsoveltamisohjeet sekä näitä koskevat oikeudelliset julkaisut ja muu tutkimus. Lainopille on muodostunut kaksi päätehtävää: systematisoida voimassa olevia säädöksiä ja tulkita niitä. 27 Luvuissa 4 ja 5 käytän teoreettista ja käytännöllistä lainoppia. 28 Lähdesuojaa koskevien normien systematisointi sen ”elinkaaren” mukaan on teoreettista lainoppia. Käytännöllistä lainoppia sovelletaan muun muassa tulkintasuosituksissa ja lähdesuojaan liittyvien esimerkkitapausten systematisoinnissa. Kolmanteen tutkimuskysymykseen, mitkä ovat reunaehdot lähdesuojan murtamiselle, vastaan luvussa 5. Käsittelen ja systematisoin tutkielmani luvussa 5 lähdesuojaa koskevia reunaehtoja, joita EIT on ratkaisukäytännössään tuottanut. Elinkaaren eri vaiheisiin liittyvien normien ja niiden tulkinnan vuorovaikutuksesta voi syntyä suuntaviivoja siihen, 25 Kurkela 2009, s. 466 26 Niemi 2002, s. 775 27 Aarnio 2011, s. 1 28 Teoreettisen ja käytännöllisen lainopin sisällöstä ks. Aarnio 2011, s. 104–105
6 miten lähdesuojaan liittyvää sääntelyä tulisi tulkita myös mahdollisissa uusissa tilanteissa. Määrittelen tutkielmani viidennessä luvussa keskeiset lähdesuojan murtamista koskevat oikeusperiaatteet, joita muun muassa Euroopan neuvoston ministerikomitea ja Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous ovat käsitelleet. Näitä ovat muun muassa toissijaisuusja suhteellisuusperiaate sekä kielto sivuuttaa lähdesuoja teknisin keinoin. 29 Myös EIT on omassa ratkaisukäytännössään vahvistanut useita lähdesuojan murtamista koskevia periaatteita, kuten suhteellisuusperiaatteen 30 , pelotevaikutuksen 31 ja toissijaisuusperiaatteen 32 . 1.3 Rajaus ja lähdeaineisto Käytän lainopillisessa metodissani lähteinä vahvasti velvoittavaa sääntelyä; lakia sekä yleissopimusta ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (EIS, SopS 18– 19/1990), mutta näiden lisäksi myös heikosti velvoittavia oikeuslähteitä, kuten Euroopan neuvoston ministerikomitean suositusta, joka valottaa EIS:n tulkintaa lähdesuojan osalta. Lisäksi käytän lähteenä journalistisen alan itsesääntelyä, Julkisen sanan neuvoston ratkaisukäytäntöä ja journalistin ohjeiden lähdesuojaa koskevia osia sekä oikeuskirjallisuutta. Olen valinnut tämän lähestymistavan, koska lähdesuojan murtaminen on sen vahvasta kotimaisesta sääntelystä johtuen jäänyt lain kuolleeksi kirjaimeksi, joistakin viime aikaisista KKO:n ratkaisuista 33 huolimatta. EIT sen sijaan on tuottanut lähdesuojaa koskevaa oikeuskäytäntöä, etenkin liittyen sen murtamiseen tai sivuuttamiseen. 34 EIT:ssa on runsaasti lähdesuojaa koskevaa oikeuskäytäntöä, ja siitä voidaan viime kädessä johtaa myös viitteitä siihen, miten lähdesuojaa tulisi tulkita kansallisella tasolla. EIT:n oikeuskäytäntö onkin avainasemassa lähdesuojan reunaehtojen määrittelyssä. Tässä tutkielmassa pääpaino on joukkoviestintään kohdistuvalla sääntelyllä. Lähdesuojaan liittyy toki keskeisenä käsitteenä myös informaatio, tieto, joka lähteeltä saadaan. Lähdesuojan näkökulmasta tämä tieto ei kuitenkaan ole merkityksellinen, sillä 29 Voorhoof 2005, s. 15. 30 Voskuil vs. Alankomaat 22.02.2008. 31 Goodwin vs. Yhdistyneet kuningaskunnat 27.3.1996. 32 Financial Times Ltd ja muut vs. Yhdistyneet kuningaskunnat 15.12.2009. 33 KKO 2019:112 ja KKO 2019:67. 34 Ks. esim. The Protection of Journalistic Sources, a Cornerstone of the Freedom of the Press, Thematic factsheet ja siinä käsiteltyjä tapauuksia. Fact sheetiin koottuja ratkaisuja käsitellään tarkemmin luvussa 4.
13 1.6 Lähdesuojan taustaa Kenties tunnetuin lähdesuojaa koskeva tapaus oli vuonna 1973 paljastunut Watergateskandaali, joka lopulta johti Yhdysvaltojen presidentti Richard Nixonin eroon vuotta myöhemmin. Paljastuksen tehneiden toimittajien Bob Woodwardin ja Carl Bernsteinin keskeisenä lähteenä oli niin kutsuttu Syväkurkku (eng. ”Deep Throat”), joka vuoti yksityiskohtia Nixonin yrityksistä peitellä yhteyttään vuoden 1972 vaalien aikaan tapahtuneeseen murtautumiseen vastapuolena olleen demokraattisen puolueen päämajaan, joka sijaitsi Watergate-nimisessä rakennuksessa. 67 Syväkurkun henkilöllisyys oli vuosikymmeniä yksi lehdistön historian suurimpia arvoituksia, kunnes hänen henkilöllisyytensä paljastui vuonna 2005, jolloin FBI:n entinen apulaisjohtaja W. Mark Felt kertoi olleensa Woodwardin ja Bernsteinin lähde. 68 Tapaus osoitti, kuinka suuria vaikutuksia nimettömän lähteen paljastuksilla voi olla. Hallinnon virkamiehenä Felt tuskin olisi kertonut tietojaan ja riskeerannut oman turvallisuutensa sekä uransa. Osaltaan lähdesuojan turvin Felt saattoi kertoa tietonsa presidentin väärinkäytöksistä, ja tämä paljastus johti lopulta epärehellisen valtionpäämiehen eroon. Watergate toimii myös hyvänä esimerkkinä median ja julkisen keskustelun voimasta. Ne voivat pakottaa maailman mahtavimmankin miehen eroamaan. Watergate ei kuitenkaan ollut yksittäistapaus. Siinä media toteutti tehtäväänsä vallan vahtikoirana, mutta vahtikoira olisi ollut hampaaton ilman avainlähteitään. On ilmeistä, että väärinkäytöksiä, rikoksia ja epäkohtia jäisi paljastumatta, jos toimittajat eivät pystyisi takaamaan lähteilleen tarvittaessa anonymiteettiä. Lähdesuoja onkin taattu useissa demokraattisissa valtioissa lain tasoisesti. 69 Myös media itse on ottanut lähdesuojan huomioon omia toimintatapojaan koskevassa itsesääntelyssä. 70 67 Yle 2006: Kuinka Nixon hukkui Watergateen. 68 Yhdysvaltojen viranomaiset eivät koskaan vaatineet Bernsteiniä ja Woodwardia paljastamaan lähteitään. Vanity Fair julkaisi Feltin haastattelun, jossa hän viimein paljasti olleensa kuuluisa Syväkurkku. Vanity Fair 2005: ”I'm the guy they called Deep Throat”. 69 Lähdesuojasta on säädetty muun muassa Norjan prosessilainsäädännössä (lov om rettergangsmåten i straffesaker), Tanskassa oikeudenkäyntilaissa (lov om rettens pleje), Ranskassa rikosprosessilaissa (code de procedure pénal) ja Ruotsissa mm. painovapausasetuksessa (tryckfrihetsförordningen). Ks. muun muassa HE 54/2002 vp sekä Mörä (toim.) 2011, luku 4 ”Lähdesuojan kansainvälinen vertailu”. 70 Ks. esim. Journalistin ohjeiden kohta 14.
14 Watergate liittyy aasinsillan kautta myös yhteen oman aikamme ilmiöistä. Vuonna 2016 Oxford English Dictionary valitsi vuoden sanaksi ”post-truth”, totuudenjälkeinen. 71 Ensimmäisen kerran sanaa kerrotaan käyttäneen serbialaisamerikkalaisen Steven Tesichin vuonna 1992 ilmestyneessä esseessään, jossa hän käsitteli juuri paljastunutta Iran-Contra-skandaalia. Hän yhdisti termin toiseen itse kehittämäänsä termiin Watergatesyndrooma, jolla hän kuvasi amerikkalaisten haluttomuutta uskoa epämiellyttäväksi koettuja väitteitä Nixonin toimista. 72 Tässä ilmapiirissä lähdesuoja on kaksiteräinen miekka: nimettömien lähteiden käyttäminen saattaa nakertaa luottamusta mediaan, mutta toisaalta asiantuntijoiden ja tietoineen julkisuuteen tulevien henkilöiden maalittaminen 73 voivat vähentää halukkuutta toimia lähteinä, jolloin lähdesuojan merkitys on yhä korostetumpi. Nimettömien lähteiden käyttäminen siis edellyttää sitä, että yleisö voi luottaa mediaan ja siihen, että se käyttää lähdesuojaa vastuullisesti. Lähdesuojan kaltaisen instrumentin tarkoitus on turvata vapaa tiedonvälitys. Totuudenjälkeisessä ajassa tuon instrumentin käyttämiseen liittyy suuri vastuu. Jos tällä hetkellä edes omalla nimellään esiintyviä asiantuntijoita ei uskota, voiko nimettömän lähteen esittämällä tiedolla olla mitään vaikutusta? Hyvää journalistista tapaa säätelevät 71 Oxford English Dictionarya pidetään yleisesti merkittävimpänä englannin kielen sanakirjana. Sanakirjan laatijat valitsevat vuosittain sanan tai ilmaisun, jolla on ollut keskeinen merkitys kuluneena vuonna. Oxford Languages: Word of the Year. Määritelmän mukaan totuudenjälkeisyydellä tarkoitetaan "olosuhteita, joissa objektiiviset faktat vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen vähemmän kuin tunteisiin ja henkilökohtaisiin vakaumuksiin vetoaminen. Tekstissään Tesich valitti, että ”me, vapaat ihmiset olemme itse päättäneet elää jossain totuudenjälkeisessä maailmassa”. Termi levisi kuin kulovalkea Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidentinvaalien aikaan. Briteissä se yhdistettiin EU-eron puolesta käytyyn Brexit-kampanjaan. Ennen kaikkea termillä tarkoitetaan muutoksia julkisessa keskustelussa. Totuudenjälkeisessä ajassa kansalaiset eivät enää välitä totuudesta. Kukin voi valita tunteidensa ja henkilökohtaisten uskomustensa perusteella itselleen mieleisensä todellisuuden. Ks. Vihma ym. 2018, s. 1–5. 72 Vaikka totuudenjälkeisyydessä kysymys on teknologian kehityksen tuomista muutoksista viestinnässä sekä poliittisesta polarisaatiosta, ilmiöllä on liitäntä myös lähdesuojaan. Asiantuntijoita ja vakiintuneita instituutioita haastetaan ja jopa kyseenalaistetaan. Uudessa haastavassa tilanteessa perinteinen media joutuu etsimään uudelleen rooliaan. Muutos on tapahtunut sekä poliittisessa keskustelussa että mediaa kuluttavissa. Suoranainen valehtelu on yleistynyt, mutta samaan aikaan myös alttius uskoa valheisiin on kasvanut. Totuudenjälkeisestä ajasta ja sen haasteista Suomessa ks. Vihma ym. 2018. 73 Maalittamisella tarkoitetaan systemaattista toimintaa, jossa virkamiehestä tai hänen läheisistään kaivetaan eri lähteistä tietoja ja pyritään niitä eri tavoin hyödyntämällä epäasiallisesti vaikuttamaan viranomaisen toimintaan. Yksittäinen virkamies on maalittamisessa vain välikappale, vaikka toiminta henkilöityykin häneen. Ks. esim. Lakimiesliiton kannanotto maalittamisen kriminalisoimiseksi 2019. Arvioni mukaan myös muut kuin virkamiehet voivat joutua maalittamisen kohteeksi. Esimerkiksi bloggaaja Maria Nordin kertoo tulleensa maalittamisen kohteeksi. Ks. Helsingin Sanomat 2019: Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille.
15 Journalistin ohjeet suosittavat, että erittäin kielteistä julkisuutta aiheuttavia tietoja paljastettaessa yleisölle avattaisiin, miten nimettömän lähteen ja siltä hankittujen tietojen luotettavuus on varmistettu. 74 Lähdesuojaa ruotinut JSN:n entinen puheenjohtaja Risto Uimonen muistuttaa kirjoituksessaan, että vaikka Syväkurkun henkilöllisyys oli pitkään mysteeri, tiesivät Bernstein ja Woodward kuitenkin hänen henkilöllisyytensä. 75 Nimetöntä lähdettä käyttäessään media ottaa riskin siitä, ettei nimettömiä paljastuksia uskota. Tästä syystä tiedotusvälineet pyrkivätkin usein varmistamaan tiedot useista lähteistä ja lähtökohta on, että tiedoille etsitään lähde, joka avoimesti vahvistaisi ne. 76 Watergate-paljastuksen tavoin lähdesuojan toinen keskeinen funktio on mahdollistaa väärinkäytösten paljastaminen 77 . On mahdollista, että väärinkäytöksistä tietävä voi kokea esimiehille tai viranomaisille asioista kertomisen hyödyttömäksi esimerkiksi ajatellen, että asia tulee haudatuksi. Tällöin mahdollinen tie on kääntyä tiedotusvälineiden puoleen. Väärinkäytösten paljastajasta käytetään usein englanninkielistä termiä ”whistleblower” (pilliinpuhaltaja). Kaikkein tunnetuin tällainen paljastustapaus lienee tiedusteluanalyytikko Edward Snowdenin tapaus vuodelta 2013. Tuolloin Snowden paljasti valtavan määrän asiakirjoja, joiden mukaan Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten tiedustelupalvelut valvovat laittomasti miljoonien ihmisten verkkoviestintää. Snowdenin tapaus liittyy lähdesuojaan kahdella tavalla: aluksi myös Snowdeniin sovellettiin lähdesuojaa ja Snowdenin paljastukset myös osoittivat, että ilman asianmukaisia varokeinoja lähdesuoja voitaisiin hyvin helposti sivuuttaa. 78 Puhuttaessa lähdesuojasta usein muistutetaan, että se on sananvapauden kulmakivi. 79 Kokiessaan lähdesuojan uhatuksi toimittajakunta on puolustautunut voimakkaasti varoittaen, että mahdolliset lähdesuojaan kohdistuvat heikennykset nakertaisivat 74 Ks. Journalistin ohjeiden kohta 14. 75 JSN blogit: Lähdesuoja syntyy vain sopien. 76 Ks. esimerkiksi STT:n ohjeistus nimettömien lähteiden käyttämisestä. STT, kohta Toimittajan etiikka ja juridiikka. 77 Ks. esim. Goodwin vs. Yhdistyneet kuningaskunnat (27.3.1996) 78 Yhdysvaltojen viranomaisille oli luultavasti jo hyvin aikaisessa vaiheessa selvää, kuka oli NSA:ta koskevien vuotojen takana. Tästä huolimatta Snowden pyrki suojaamaan identiteettinsä ja käytti toimittajien kanssa asioidessaan nimimerkkejä kuten Cincinnatus ja Verax sekä pyysi, ettei häntä lainattaisi pitkiä pätkiä, jottei häntä kyettäisi tunnistamaan hänen puhetyylinsä perusteella. Washington Post 2013. 79 Ks. esim. Mörä ym. 2011, s. 18.
16 ilmaisunvapautta ja sitä kautta demokratiaa. 80 Käytännössä lähdesuoja palvelee samaa intressiä kuin julkisuusperiaatekin, jolla tarkoitetaan, että viranomaisen asiakirjat ovat julkisia ja jokaisella on oikeus saada tietoa julkisesta vallankäytöstä ja viranomaisten muusta toiminnasta. 81 Tavoitteena on väärinkäytösten ehkäiseminen ja avoin yhteiskunta, jossa vallitsee hyvä hallinto ja kansalaisella on mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnalliseen toimintaan. Ilman tietoa asioista kansalaisen mahdollisuudet vaikuttaa olisivat vähäiset. Julkisuuteen tulleet tiedot väärinkäytöksistä taas omalta osaltaan kohdistavat vastuuta väärintoimijoihin muun muassa siellä, missä rikosvastuu ei ole toteutunut esimerkiksi puuttuvan esitutkinnan vuoksi. Ja vaikka paljastukset eivät johtaisikaan rikostutkinnan käynnistymiseen esimerkiksi syyteoikeuden vanhentumisen tai teon vähäisyyden vuoksi, johtavat ne päättäjien kohdalla todennäköisesti poliittiseen vastuuseen joutumiseen. 2. Lähdesuojan tehtävä 2.1 Sananvapauden ja demokratian symbioosi Sananvapaus kietoutuu olennaisesti osaksi länsimaista demokratia-ajattelua. Se kuuluu vanhimpiin Ranskan, Englannin ja Yhdysvaltojen valtiosääntöperinteestä peräisin oleviin klassisiin vapausoikeuksiin. 82 Alun alkaenkin se on perusoikeutena tarkoittanut kollektiivista viestintää, jolla on erityinen merkitys yhteiskuntakehitykseen vaikuttavana ja valtuuttavana perusoikeutena, julkiseen vallankäyttöön liittyvänä yhteiskunnallisena keskusteluna. 83 Yksilön osalta keskeinen painopiste on ollut ja on edelleen viestisalaisuuden turvaamisella. 84 Sananvapaudesta voidaan puhua myös keskeisenä poliittisena perusoikeutena. 85 Englantilainen valistusfilosofi ja juristi Jeremy Bentham kiteytti termin utilitarismi teoriassaan siten, että lainsäädännön ja talouden tehtävä on tuottaa mahdollisimman 80 Tästä esimerkkinä esitutkintaja pakkokeinolain kokonaisuudistus, jonka yhteydessä toimittajakunta vastusti voimakkaasti lähdesuojaan mahdollisesti kohdistuvia heikennyksiä. Ks. muun muassa Journalistiliiton lausunto 2009: Journalistiliitto ei hyväksy lähdesuojan heikennystä. 81 Mäenpää 2016, s. 1. 82 Esim. Neuvonen 2012, s. 37–41 & Saraviita 2011, s.199. 83 Saraviita 2011, s.199. 84 Saraviita 2011, s. 199–200. 85 Esim. Vuortama & Kerosuo 2004, s.8.
17 paljon hyötyä ja onnellisuutta mahdollisimman monille ihmisille. 86 Hänen oppilaansa John Stuart Mill siirsi tämän ajattelun sananvapauteen. Millin ihannevaltiossa tieto on vapaasti ja kenenkään sensuroimatta mahdollisimman monen saatavilla. Seurauksena on tietoyhteiskunta, jossa parlamentarismi ja edustuksellinen demokratia voivat toimia ihanteellisesti tuottaen hyötyä mahdollisimman suurelle määrälle ihmisiä. 87 Millin teoksen On Liberty keskeisenä ajatuksena on vastustaa tiedon salaamiseen perustuvaa tapaa hallita. Mill toi teoksessaan esille myös teorian sananvapaudesta. Hänen mukaansa kaikilla aatteilla ja ajatuksilla on oikeus päästä julkisuuteen, eikä mikään taho voi ottaa asiakseen estää tätä julkisuutta. 88 Neuvosen mukaan sananvapaudelle on neljä oikeutusperustetta, jotka ovat totuuden etsiminen, itsensä toteuttaminen, demokraattinen osallistumisoikeus ja viranomaisten valvonta. Nämä oikeuttamisperusteet juontavat hänen mukaansa tästä klassisesta sananvapauden teoriasta. 89 Mäntylän mukaan keskeistä Millin teoriassa on se, ettei totuutta voi löytää ilman täydellistä sananvapautta ja sensuurin kieltoa. 90 Millin teoriassa tämänkaltainen sananvapaus on osa ihannevaltion toimintaperiaatteita. Millin ydinteesit ovat tiivistettävissä neljään kohtaan, jotka ovat: 91 1. Sensuurin kohteeksi joutunut ajatus voi olla oikea. 2. Väärä käsitys voi pitää sislln totuuden aineksia. Ehdotonta totuutta tai valhetta ei ole. 3. Totena pidetty käsitys on altistettava kritiikin kohteeksi. Muutoin se voi taantua ennakkoluuloksi, jolloin yksilöt eivät tunne totuuden perusteluja. 4. Ennakkoluuloksi muuttunut totuus menettää elinvoimaisuutensa. Jo löydettyjen totuuksien kohdalla myös harhauskominen on sallittava. Totuus vahvistuu taistellessaan valhetta vastaan. Kaiken on pstv julki, myös pahuuden ja kärsimyst aiheuttavien asioiden ja tapahtumien. Totuus löytyy parhaiten asettamalla vastakkain erilaisia ja tarvittaessa vastakkaisia mielipiteitä. 86 The History of Utilitarianism: 2.1 Jeremy Bentham. 87 The History of Utilitarianism: 2.2 John Stuart Mill. 88 Ks. Mill 1891, Toinen luku: Ajattelemisen ja keskustelemisen vapaudesta. 89 Neuvonen 2012, s. 37–38. 90 Mäntylä 2007, s. 37 91 Ks. Mill 1891, Toinen luku: Ajattelemisen ja keskustelemisen vapaudesta. Muun muassa Neuvonen (2018) ja Mäntylä (2007) esittävät hieman toisistaan eroavia tiivistelmiä Millin väittämistä. Olen päätynyt omaan listaukseeni edellä mainittujen sekä Niilo Liakan 1891 ilmestyneen Millin teoksen suomennoksen pohjalta.
18 Millin liberaali sananvapausajattelu on vallalla länsimaisissa yhteiskunnissa. 92 Neuvosen mukaan Millin ihanteet ovatkin muodostaneet sananvapauden perusmuotoilut ja nelikohtaista listaa voidaan pitää sananvapauden oikeutusperustana. 93 2.2 Joukkoviestintä ja lehdistöteoriat Kuneliuksen mukaan tavanomainen määritelmä joukkoviestinnälle on sanomien välittäminen suhteellisen suurelle, ennalta rajaamattomalle yleisölle. 94 Sanoman välittämisessä käytetään apuna teknistä apuvälinettä, jota voidaan kutsua myös kanavaksi. 95 Joukkoviestintä on lyhyellä aikavälillä yksisuuntaista, mutta tekninen kehitys on mahdollistanut viime aikoina laajempaa vuorovaikutusta. Journalismi taas on määritelmältään ajankohtaista ja faktapohjaista joukkoviestintää. 96 Yksi neljästä lehdistöteoriasta, libertaarinen 97 lehdistöteoria, kytkeytyy Millin sananvapausajatteluun. 98 Siebert liittää käsitteet ”aatteiden vapaa markkinapaikka” ja ”itsen korjaava totuus” libertaariseen lehdistöteoriaan, 99 jonka mukaan demokratia on kansalaisten palvelua varten ja media taas on olemassa informoidakseen ja viihdyttääkseen kansalaisia. 100 Myynnillä ja mainoksilla media taas saattaa olla taloudellisesti riippumaton muista toimijoista. Perusperiaatteena libertaarisessa lehdistöteoriassa on, että media auttaa löytämään totuuden tarjoamalla muun muassa poliittisissa ja sosiaalisissa asioissa todistusaineistoa 92 Neuvonen 2012, s. 37. 93 Neuvonen 2018, s. 29. 94 Kunelius 2003, s. 17. 95 Kunelius 2003, s. 17. 96 Kunelius 2003, s. 21. 97 Heinonen on kääntänyt Siebertin käyttämän termin ”libertarian” muotoon liberaali tutkimuksessaan Vahtikoiran omatunto (1995). Termi on kuitenkin käännettävissä muotoon libertaari, joka tarkoittaa poliittisen filosofian ja talousfilosofian suuntauksia, joissa vapaus asetetaan ihmisen toiminnan korkeimmaksi tai tärkeäksi päämääräksi. Ks. esim. Peter Vallentyne, Libertarianism, teoksessa Stanford Encyclopedia of Philosophy, 2002. Myös Neuvonen on tehnyt saman havainnon (Neuvonen 2012, s. 257). Neuvosen mukaan ”libertarian” viittaa USA:n poliittisessa filosofiassa libertarismiin, jolla tarkoitetaan ääriliberaalia yhteiskuntafilosofiaa. Päädyn itsekin käyttämään Neuvosen tavoin muotoilua ”libertaarinen”, joka vaikuttaa olevan lähempänä käsitteen lanseeranneen Siebertin muotoilua. 98 Mäntylä 2007, s. 269. 99 Siebert ym. 1971, s. 44–46. 100 Mäntylä 2007, s. 51 & Siebert ym. 1971, s. 51.
19 ja mielipiteitä, jotta yleisen mielipiteen 101 muodostaminen olisi mahdollista. 102 Aatteiden markkinapaikan ajatuksena on, että erilaiset ajatukset kilpailevat vapaassa, läpinäkyvässä ja avoimessa julkisessa keskustelussa, minkä seurauksena heikommat karsiutuvat, ja jäljelle jäävät ”parhaimmat” ja yleisesti hyväksytyimmät. 103 Tästä Siebert johtaa ajatuksen itse itseään korjaavasta totuudesta. 104 Siebertin rakennelmaa onkin käytetty perusteluna valtion puuttumista vastaan täydellisen laissez-faire-politiikan harjoittamiseksi. 105 Libertaariseen lehdistöteoriaan liittyy yleinen etu, eli vaatimus siitä, että lehdistö valistaa kansaa oikeudenmukaisen hallintovallan mahdollistamiseksi. 106 Siebert, Peterson ja Schramm loivat libertaarisen lehdistöteorian lisäksi kolme muuta, autoritaarisen, marxilaisen 107 ja sosiaalisen vastuun lehdistöteoriat, tutkiessaan lehdistön ja yhteiskunnan suhdetta. 108 Autoritaarinen lehdistöteoria edustaa varhaisinta aikaa. Sille ominaisia ovat sensuuri ja rangaistukset, joita seurasi kiellettyjen aiheiden käsittelemisestä. 109 Autoritaarinen lehdistöteoria kuvasi enemmänkin eurooppalaisia historiallisia yhteiskuntia, joissa sananvapaus oli tiukasti kontrolloitua, kuin jotain oman aikamme tai lähihistoriamme järjestelmää. 110 Autoritaarisen teorian merkitys on tämän vuoksi vähäinen sekä käytännössä että tämän tutkielman kannalta. Myös marxilaisen lehdistöteorian merkitys on ainakin tämän tutkielman osalta vähäinen. Marxilaisen 101 Ks. esim. Suhonen 1999, s. 1-4. Yleisellä mielipiteellä voidaan tarkoittaa joko liberalistista näkemystä, jonka mukaan yleinen mielipide koostuu kaikkien kansalaisten yksilömielipiteistä. Toisen näkemyksen mukaan yleinen tai julkinen mielipide on jonkinlainen kollektiivinen ilmiö ja sellaisena enemmän kuin yksilömielipiteiden summa. Monet teoreetikot, kuten Gabriel Tarde ja Ferdinand Tönnies taas sijoittuvat ajattelullaan näiden näkemysten välimaastoon. Tarden mukaan yleinen mielipide on sitä, että suurella joukolla toisistaan riippumattomia ihmisiä on samansuuntaisia ajatuksia, joiden muodostumisen taustalla olevat prosessit, kuten joukkotiedotusvälineet ja ihmisten väliset keskustelut, viittaavat kollektiiviseen käsitykseen. Tönnies taas muotoili jo varhain yleisestä mielipiteestä yksimielisyyden, tapojen ja uskonnon tuotoksen. Yleisen mielipiteen syntymisen oleellinen edellytys oli yksilönvapauksien kehittymisen lisäksi laajeneva julkinen keskustelu. Siinä kirjallisuuden ja ennen kaikkea lehdistön kehityksellä oli ratkaiseva asema. Ne toimivat niin informaation välittäjinä kuin keskustelufoorumeinakin. 102 Siebert ym. 1971, s. 51. 103 Siebert ym. 1971, s. 51. 104 Siebert ym. 1971, s. 51. 105 Mäntylä 2007, s. 269. 106 Heinonen 1995, s. 29. 107 Siebertin teoksessa teoriasta käytetään nimitystä ”The Soviet Communist Theory of the Press”. Siebertin tutkimus on ajalta, jolloin viittaus nimenomaan Neuvostoliittoon on ilmeinen. Olen päätynyt käyttämään käsitettä marxilainen lehdistöteoria, johon myös Neuvonen on päätynyt omassa tutkimuksessaan. Ks. Neuvonen 2012, s. 44. 108 Neuvosen mukaan Siebertin lehdistöteoriakirjan taustalla oli poliittinen tavoite luoda erilaisia teorioita, joten kyseessä ei ole täysin puhdas tutkimus vaan tilaustyö. Teos julkaistiin kylmän sodan kriittisinä aikoina ja median vapaus ja rajoitukset olivat kuuma peruna. Ks. Neuvonen 2012, s. 43 ja 258 sekä McQuail 2005, s.176-177. 109 Neuvonen 2012, s. 44. 110 McQuail 2005, s.176–177.
20 teorian edellytys on valtion omistama media – tai oikeastaan laajemmassa merkityksessä koko joukkoviestintä. 111 Joukkoviestintää käytetään valtionjohdon ja kommunistisen puolueen instrumenttina, joka tuottaa propagandaa ja luo valtiota hyödyttävää yhteisöllisyyttä. Joukkoviestimet vastaavat toiminnastaan tiukasti puoluejohdolle. 112 Marxilaisenkin lehdistöteorian mukaisen järjestelmän kohtalona on ollut siirtyä pääosin historian havinaan. 113 Sosiaalisen vastuun lehdistöteoria 114 sen sijaan kytkeytyy vahvasti tutkimukseeni lehdistön itsesääntelyn kautta. Petersonin mukaan sosiaalisen vastuun teoriaan liittyy seuraava premissi: 115 Vapauteen liittyy samanaikaisia velvoitteita: ja lehdistöllä, jolla on hallitukselta saatu etuoikeutettu asema, on velvollisuus olla vastuussa yhteiskunnalle tietyistä keskeisistä joukkoviestinnän tehtävistä nyky-yhteiskunnassa. Siltä osin kuin lehdistö tunnustaa vastuunsa ja tekee niistä sen toiminnan perustan, libertaarinen järjestelmä on riittävä tyydyttämään yhteiskunnan tarpeet. Sikäli kuin lehdistö ei noudata vastuutaan, jonkun muun toimielimen on valvottava, että joukkoviestinnän keskeiset toiminnot tulevat suoritetuksi. Sosiaalisen vastuun lehdistöteoriassa tiedotusvälineiden tehtävä on käytännössä sama kuin libertaarisessa teoriassa: palvella poliittista järjestelmää tuottamalla tietoa, tarjota foorumi keskustelulle yhteiskunnallisista asioista, valistaa yhteiskunnan jäseniä ja tehdä heistä kykeneviä osallistumaan päätöksentekoon, turvata yksilöiden oikeuksien 111 Siebert ym. 1971, s. 121. 112 Siebert ym. 1971, s. 121. 113 Poikkeuksiakin on, kuten esimerkiksi Kiinan omalaatuinen mediamaailma osoittaa. Kiinan kansantasavaltaan on liitetty valtiojohtoinen mediajärjestelmä ja siihen elimellisesti liittyvät propaganda ja sensuuri. Heikki Luostarinen nostaa teoksessaan Kiinan median suuri harppaus, 2017, s. 37, erään kommunistieliittiin kuuluneen ja myöhemmin vankilaan muun muassa korruptiosta joutuneen Bo Xilain kannattajan vuodatuksen, joka myös pysähtyi sensuurin seinään ennen sen julkaisua: ”Perinteinen media palvelee yleisesti ottaen pelkästään poliittista ja hyvä veli -kapitalistista oligarkiaa. Informoidussa yhteiskunnassa ihmisillä on oikeus tietää, kuka on median takana. Mutta nykyisessä Kiinassa mediaa pyöritetään kuin mafia-yhteiskuntaa. Kiinassa ei ole minkäänlaista median läpinäkyvyyttä. Kiinalaiset toimittajat tietävät liiankin hyvin, että objektiivinen ja neutraali raportointi on ammatillinen itsemurha.” Mielestäni tämä on hyvin kuvaavaa monellakin tasolla. Kiinan mediasta laajemmin ks. Luostarinen 2017. 114 Siebert ym. 1971, s. 74. 115 Siebert ym. 1971, s. 74.
21 toteutuminen toimimalla vallan vahtikoirana, palvella taloutta tuomalla yhteen palveluiden ja tavaroiden ostajat ja myyjät tarjoamalla väylän ilmoituksille, viihdyttää sekä säilyttää riippumattomuutensa muista olemalla taloudellisesti omavarainen. 116 Aina lehdistö ei kuitenkaan ole toteuttanut näitä tavoitteita tehtävänsä mukaisesti. Peterson on tiivistänyt kritiikin seitsemänkohtaiseen listaan, jonka mukaan 1) omistajat ovat käyttäneet lehdistöä omiin poliittisiin päämääriinsä, 2) lehdistö on antanut ilmoittajien määrätä toimituksellisesta sisällöstä, 3) lehdistö on vastustanut yhteiskunnallista muutosta, 4) lehdistö on kiinnittänyt huomiota pinnallisiin ja sensaationhakuisiin aiheisiin merkityksellisten asioiden sijaan, 5) lehdistö on vaarantanut julkisen moraalin, 6) lehdistö on loukannut yksilön yksityisyyttä ilman hyväksyttävää perustetta tai 7) lehdistöön liittyvä valta on keskittynyt ylimpiin sosioekonomisiin luokkiin. 117 Sosiaalisen vastuun teorian mukaan lehdistön tulee toimia vastuullisesti toteuttaessaan sille osoitettuja tehtäviä. 118 Vaatimus vastuullisesta toiminnasta, mutta toisaalta valtiovallan puuttumattomuudesta, on johtanut siihen, että tiedotusvälineet ovat kehittäneet eettisiä koodistoja toteuttaakseen vastuullisuuttaan. 119 Heinosen mukaan koko teoria voidaankin nähdä hyveeksi, joka synnytettiin välttämättömyydestä. 120 Peterson tuo sosiaalisen vastuun teorian yhteydessä esille lehdistön tilaa tutkineen vuoden 1947 komission 121 määrittelemät lehdistön tehtävät: tuottaa totuudenmukainen, kattava ja älykäs selostus päivän tapahtumista tarkoituksenmukaisessa muodossa siten, että faktat ja mielipiteet ovat siitä erotettavissa; tarjottava foorumi mielipiteille ja kritiikille; annettava ääni yhteiskunnan eri ryhmille; esittää yhteiskunnallisia arvoja ja tavoitteita; ja annettava pääsy kaikkeen tämänhetkiseen tietoon. 122 Mielenkiintoisesti myös sosiaaliseen vastuun teoriassa valtiovalta halutaan pitää erillään lehdistöstä, mutta lehdistölle kuitenkin määritellään melko tarkkarajaisesti sille varattu tehtävä yhteiskunnassa sekä siihen liittyvät velvollisuudet. Heinosen mukaan journalismiin 116 Siebert ym. 1971, s. 74. 117 Siebert ym. 1971, s. 78–79. 118 Siebert ym. 1971, s. 74. 119 Heinonen 1995, s. 34. 120 Ks. Heinonen 1995, s. 34.. 121 Comission on the Freedom of the Press 1947. 122 Siebert ym. 1971, s. 87–92.
22 kohdistuu yleisen edun 123 toteuttamisen vaatimus, johon liittyy vastuullisuuden laatuvaatimuksia. 124 Niemisen mukaan joukkoviestimillä on länsimaisessa demokratiassa kaksoisluonne: yhteiskuntaa ja sen arvopohjaa ylläpitävä valistuksellinen tai kulttuurillismoraalinen tehtävä, mutta toisaalta niiden toiminta perustuu yleisradioyhtiöitä lukuun ottamatta kaupallisille periaatteille. 125 Joukkoviestimet tuovat kansalaisten saataville ajankohtaista olennaista tietoa, jotta demokratia toimisi tehokkaasti. 126 Monella taholla joukkoviestinnän tehtäväksi nähdään poliittisen keskustelun mahdollistaminen. Jürgen Habermasin julkisuuden teorian mukaan julkisuus tarkoittaa kansalaisyhteiskunnan ja valtion väliin noussutta keskustelufoorumia. 127 Tämän julkisuuden areenan vapaasta ja rationaalisesta diskurssista ja sen pohjalta muodostuvasta yleisestä mielipiteestä, joka heijastelee yhteisön yleisiä intressejä, tuli yhteiskunnallisia normeja ja lakeja legitimoiva. 128 Habermasin julkisuus ja liberaalin tai porvarillisen oikeusvaltion idea on yhteydessä 1700-luvun valistusajattelun lakikäsitteeseen. 129 Tässä lakikäsitteessä lain yleisyyden ja abstraktiuden muodollisiin tunnusmerkkeihin kytkeytyi sisällöllisenä tunnusmerkkinä rationaalisuus, joka tässä yhteydessä tarkoittaa lakien totuutta ja oikeudenmukaisuutta. Nämä takasi yleinen mielipide, joka valistusajattelun mukaan oli lakien ainoa legitiimi lähde. Yleinen mielipide taas oli seurausta julkisesta keskustelusta, jota kävivät hyvin informoidut kansalaiset. 130 Edellä esitetyn perusteella voin tiivistää asian siten, että sananvapaus muodostaa kulmakiven, jolla demokratiaa voidaan ylläpitää. Demokraattisen yhteiskunnan voi katsoa edellyttävän viestintää eli diskurssia tiettyjen normatiivisten sääntöjen puitteissa 123 Heinonen määrittelee yleisen edun olevan yhteiskunnasta nousevien moninaisten vaatimusten ja odotusten kokonaisuus, joka on enemmän kuin näiden vaatimusten kokonaisuus ja joka ei ole palautettavissa mihinkään yksittäiseen vaatimukseen tai odotukseen. Heinonen 1995, s. 150. 124 Heinonen 1995, s. 150. Kattavammin yleisen edun käsitettä käsittelevät esimerkiksi Puustinen ym. kirjoituksessa Yleisen edun moninaiset tulkinnat: Jäsennystä yhdyskuntasuunnittelijoiden käsitysten analysointiin. Yhdyskuntasuunnittelun seura 2017, artikkelit. 125 Kulla – Nieminen. 2002, s. 23. 126 Kulla – Nieminen. 2002, s. 23–26. 127 Habermas 2004, s. 21–24. 128 Tuori 1988, s. 9–10. 129 Tuori 1988, s. 9–10. 130 Valistusajattelun lakikäsitteen yhteydestä julkisuuteen ks. Tuori 1988, s. 61.
29 tarpeelliseksi. 152 Sääntelyteoria tarkastelee oikeutta instrumentaalisesta näkökulmasta. Lähdesuojan osalta teen sääntelyteoreettista ajattelua hyödyntäen sen johtopäätöksen, että lähdesuojan yhteiskuntapoliittinen tehtävä on mahdollisimman laaja-alaisen julkisen keskustelun turvaaminen ja sitä kautta demokraattisen päätöksenteon mahdollistaminen. Luvuissa kolme ja neljä käsitellään niitä lainsäädännöllisiä keinoja, joihin lainsäätäjä on lähdesuojan kannalta päätynyt. 3. Lähdesuoja ja perusja ihmisoikeussääntelyn lähtökohdat 3.1 Sananvapaus perustuslaissa Perustuslain 12.1 §:n mukaan jokaisella on sanavapaus. Sananvapauteen kuuluu oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta sitä estämättä. Yhtenä sananvapauden keskeisimpänä tarkoituksena on mahdollistaa kansanvaltaisen yhteiskunnan edellytyksenä oleva vapaa mielipiteenmuodostus, avoin julkinen keskustelu sekä joukkotiedotus, joka voi tarvittaessa kritisoida myös julkista valtaa. 153 Vaikka sananvapautta voidaan pitää poliittisena perusoikeutena 154 , pitää se sisällään myös muut kuin poliittistavoitteiset ilmaisut. Sananvapautta ei ole sidottu mihinkään tiettyyn viestinnän muotoon. Sananvapauslain esitöissä todetaan, että sananvapaussääntely kieltää ennakkoesteiden asettamisen viestinnälle, mutta esimerkiksi jälkikäteinen rikosja vahingonkorvauslainsäädäntöön perustuva sananvapauden käytön valvonta ja sananvapauden käyttöä koskevien järjestysluonteisten määräysten antaminen lailla ovat sallittuja. 155 Koska sananvapaudella on perusoikeuden asema, mahdollisuudet puuttua jälkikäteen sen käyttöön ovat rajallisia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sananvapauden käyttöön liittyvien kriminalisointien tarkkarajaisuutta. 156 Sananvapauden rajoituksiin sisältyy vaatimus julkisen vallan toimenpiteiden oikeasuhtaisuudesta silloin, kun sananvapauden käyttöön 152 Määttä 2016, s. 32–33. 153 HE 309/1993 vp, s. 56/II. 154 PeVL 19/1998 vp, s. 5/I. 155 PeVM 14/2002 / HE 54/2002, s. 4. 156 HE 309/1993 vp, s. 57/II.
30 puututaan. 157 Julkiselle vallalle on perustuslain 22 §:ssä säädetty velvollisuus turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen, ja tämä koskee myös sananvapautta. Perusoikeusuudistuksen esitöissä korostetaan, ettei sananvapauden ulottuvuuksia tulisi tulkita liian kapeasti. Sananvapaussäännöksen on siten katsottava suojaavan esimerkiksi lehdistön toimituksellista työskentelyä julkisen vallan puuttumiselta jo ennen kuin viesti on tuotu yleisön saataville. 158 Tämä kytkee lähdesuojan osaksi perustuslain tarkoittamaa sananvapautta. Jokaiselle kuuluvana perusoikeutena sananvapaus suojaa yksilön oikeutta valmistaa viestejä julkaistavaan muotoon. Lähdesuojan osalta tämä toteutuu siten, että lähdesuojan voidaan katsoa olevan voimassa jo ennen tiedon julkaisua ja näin se on suojattu yhtenä toimituksellisista prosesseista. Lähdesuoja menettäisi merkityksensä, jos sen katsottaisiin syntyneen vasta tiedon julkistamisen jälkeen. 3.2 Sananvapaus Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa Suomi on sitoutunut useisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, joiden sisällöllä on vaikutusta kansallisen lain tulkintaan. KP-sopimuksen 19 artikla, samoin kuin EIS:n 10 artikla takaavat jokaiselle sananvapauden. Sananvapaus on jokaiselle kuuluva, välineneutraali oikeus. KP-sopimuksen ja EIS:n sananvapaussäännökset ovat samansisältöisiä. Koska EIS:n sisällöllä on keskeisempi vaikutus Suomen oikeusjärjestyksessä ja EIT:n ratkaisukäytäntö on vaikuttanut perusoikeuksien tulkintaan myös Suomessa, 159 keskityn tutkielmassani niihin. Yksi keskeisimmistä 160 Suomea sitovista ihmisoikeussopimuksista on EIS, johon Suomi liittyi toukokuussa 1989. 161 EIS:n noudattamista valvoo Strasbourgissa toimiva ylikansallinen EIT. EIS:n osapuolena sopimuksen sisältö sekä EIT:n linjaukset sitovat Suomea ja tuomioistuimet ovat velvollisia noudattamaan niitä oikeuskäytännössään. 162 157 PeVM 25/1994 vp, s. 5. 158 HE 309/1993 vp, s. 57. 159 Esimerkiksi korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden käytännössä EIS:n ja EIT:n ratkaisukäytännön huomioiminen on vähintään normaalia ratkaisutoimintaa. Ks. Pellonpää 2012, s. 7080. 160 Tämä ilmenee muun muassa siten, että EIS merkitsee minimistandardia, joka on täytettävä myös perusoikeussäännöksiä tulkittaessa. Ks. Pellonpää ym. 2018, s. 65. 161 Pellonpää ym. 2018, s. 7. 162 Pellonpää ym. 2018, s. 15.
31 Lainsäädännön alaan kuuluvilta osin EIS ja sen lisäpöytäkirjat ovat voimassa Suomessa lain tasoisena säädöksenä. Tämän perusteella sopimusta voidaan, ja sitä tuleekin soveltaa, lakina viranomaistoiminnassa ja tuomioistuimissa. Jos kansallinen laki vaikuttaisi olevan ristiriidassa sopimuksen kanssa, tulee tuomioistuimen antaa laille tulkinta, joka on sopusoinnussa sopimuksen kanssa. 163 EIS:n 10 artikla käsittelee sananvapautta. Kokonaisuudessaan artikla kuuluu seuraavasti: Sananvapaus 1. Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Tämä artikla ei estä valtioita tekemästä radio-, televisioja elokuvayhtiöitä luvanvaraisiksi. 2. Koska näiden vapauksien käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta, se voidaan asettaa sellaisten muodollisuuksien, ehtojen, rajoitusten ja rangaistusten alaiseksi, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi. Kuten artiklan tekstistä ilmenee, ei sananvapaus ole EIS:n mukaan ehdoton, vaan sen rajoittamiseen on jätetty varaumia muiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Myös EIS:n takaama sananvapaus on välineneutraali: se kattaa niin suullisten, kirjoitettujen kuin sähköistenkin viestien välittämisen ja vastaanottamisen. 164 Positiivisen ilmaisuvapauden lisäksi sananvapaus pitää sisällään negatiivisen vapauden olla ilmaisematta mielipidettään tai olla välittämättä tietoa. 165 Lähdesuoja on yksi tämän vapauden ilmentymistä, oikeus olla ilmaisematta tietolähteen henkilöllisyyttä. Negatiivinen ilmaisunvapaus voi merkitä myös oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan 6 artiklan mukaista itsekriminointisuojaa, eli syytetyn tai rikoksesta epäillyn oikeutta olla edistämättä syyllisyytensä selvittämistä. 166 163 Pellonpää ym. 2018, s. 63–65. 164 Pellonpää ym. 2012, s. 712–721. 165 Esimerkiksi K. vs. Austria 13.10.1992. 166 Hirvelä – Heikkilä 2017, s. 913.
32 EIT on ottanut useasti kantaa lähdesuojaan, joka voidaan johtaa EIS:n sananvapautta koskevasta 10 artiklasta. EIT on painottanut lehdistön merkittävää funktiota demokraattisessa yhteiskunnassa. 167 Se on katsonut lehdistön velvollisuudeksi välittää tietoa kaikista yleisesti kiinnostavista asioista, ja yleisöllä on oikeus saada nämä tiedot. 168 EIS:n 10 artikla ei kuitenkaan takaa rajoittamatonta sananvapautta edes lehdistön kirjoittaessa yleisesti erittäin merkittävistä asioista. 169 EIT tuomioiden noudattamista valvova Euroopan neuvoston ministerikomitea on lähdesuojaa koskevassa suosituksessaan 170 määritellyt sen murtamista koskevat edellytykset. Suositus mahdollistaisi nykyistä väljemmän suhtautumisen lähdesuojan murtamiseen myös lainsäädännössä. Sille tielle ei kuitenkaan ole useista kiristyksiä esittäneistä lakihankkeista 171 huolimatta Suomessa lähdetty. 172 Käsittelen ministerikomitean suositusta tarkemmin omassa kappaleessa pääluvussa viisi. Vaikka EIS:n 10 artikla ei mainitsekaan lähdesuojaa, on EIT usein korostanut, ettei artikla takaa pelkästään viestinnän ja sananvapauden ydintä, vaan myös keinot niiden toteuttamiseen. 173 Keskeisimpiä lähdesuojaa sivuavia ratkaisuja EIT:ssa ovat Goodwin vs. Yhdistyneet kuningaskunnat (27.3.1996), Sanoma Uitgivers vs. Alankomaat (14.9.2010), Roemen ja Schmidt vs. Luxembourg (25.2.2003) sekä Ernst ym. vs. Belgia (15.7.2003). Näissä tuomioistuin on katsonut, että lähdesuoja on yksi lehdistön sananvapauden perusedellytyksistä. Tällaisen suojan puuttuminen voisi vaikeuttaa lehdistön roolia vallan vahtikoirana (”public watchdog”), koska tietolähteet eivät uskaltaisi auttaa tuomaan epäkohtia julkisuuteen. 174 Tapauksessa Goodwin vs. Yhdistyneet kuningaskunnat EIT otti esille myös mahdollisten lähdesuojan rajoitustoimien pelotevaikutuksen (”chilling effect”), joka voisi 10 artiklan näkökulmasta 167 Tiellä sananvapauteen 2016: Suomi liittyy Euroopan ihmisoikeussopimukseen. 168 Observer ja Guardian vs. Yhdistyneet kuningaskunnat 24.10.1991. 169 EIS 10 artiklan 2 kohta. 170 CM RECOMMENDATION No. R (2000) 7, Principles 3 & 5. 171 Huolta on esitetty muun muassa lain yksityisyydestä työelämässä 759/2004, pakkokeinoja esitutkintalakien sekä tiedustelulakien säätämisen yhteydessä. 172 Oikeusministerinä toiminut Tuija Brax ei vienyt vuonna 2010 eteenpäin poliisi-, pakkokeinoja esitutkintalain uudistusta pohtineen toimikunnan lähdesuojan muuttamista koskevaa ehdotusta. Toimikunta oli esittänyt lähdesuojan heikentämistä esitutkinnan osalta. Ks. Oikeusministeriö 2010: Oikeusministeri Brax Päätoimittajien yhdistyksen Lähdesuoja NYT -seminaarissa. 173 Pellonpää ym. 2012, s. 732. 174 Pellonpää ym. 2012, s. 713 ja 732-733.
33 vahingollisesti vaikuttaa median tehtävään demokraattisen keskustelun ylläpitäjänä. Rajoitteet voivat johtaa siihen, ettei lehdistö enää rangaistusten ja muiden seurausten pelossa uskalla esittää yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita. 175 Lähdesuojaa koskevat tapaukset ovat Hirvelän ja Heikkilän mukaan tulleet EIT:ssa esiin lähinnä kahdella tavalla: joko toimittajat on velvoitettu paljastamaan tietolähteensä tai lähdesuoja on sivuutettu kotietsinnöin. 176 Kotietsintä on nähty EIT:n käytännössä jyrkempänä toimenpiteenä kuin velvoittaminen lähteen paljastamiseen oikeudenkäynnissä. 177 Merkitystä on annettu sille, olisiko näyttö voitu hankkia muilla tavoilla kuin murtamalla lähdesuoja, sekä sille, ovatko lähdesuojan murtamisen edut suhteessa tavoiteltavaan päämäärään. 178 EIT:n oikeuskäytännössä on tehty eroa myös tutkimusaineiston ja journalistisen tietolähteen välillä ensin mainitun suojan ollessa rajoitetumpaa kuin varsinaisen journalistisen tietolähteen. 179 EIT katsoo, että salassapitovelvollisuuden rikkonutkin voi saada suojaa, kuten tapauksessa Guja vs. Moldova. 180 Keskeisenä käsitteenä lähdesuojaan liittyykin niin sanottu ”whistleblower”, pilliinpuhaltaja. Henkilöllä, joka tulee tietoiseksi sellaisesta julkisen vallan väärinkäytöstä, jolla on yleistä merkitystä, voi olla oikeus ylittää luottamuksellisuusvelvoite ja ilmiantaa väärinkäytös. 181 Vaikka henkilöä velvoittaisivatkin salassapitoja lojaliteettivelvollisuus työnantajaa kohtaan, voidaan niiden rikkominen katsoa hyväksyttäväksi, jos rikkomisella tavoitellaan yleisesti merkityksellistä päämäärää. Vaikka EIT:llä ei olekaan oikeutta kumota kansallisia tuomioita, se voi tuomita valtion maksamaan vahingonkorvauksia, jos katsotaan, että valittajan EIS:n suojaamia ihmisoikeuksia on loukattu. 182 Usein ihmisoikeusloukkauksen toteava tuomio voi johtaa myös kansallisen lainsäädännön tai -tulkinnan muuttumiseen, jottei ihmisoikeusloukkaus 175 Goodwin vs. the Yhdistyneet kuningaskunnat 27.3.1996. 176 Hirvelä – Heikkilä 2013, s. 588–589. 177 Esim. Roemen ja Schmitt vs. Luxembourg 25.2.2003. 178 Mm. Goodwin vs. Yhdistyneet kuningaskunnat 27.3.1996, Financial Times Ltd ja muut vs. Yhdistyneet kuningaskunnat 15.12.2009 ja Voskuil vs. Alankomaat 22.02.2008. 179 Nordisk Film & TV A/S vs. Tanska 8.12.2005. 180 Guja vs. Moldova 12.2.2008. 181 Hirvelä – Heikkilä 2013, s. 554. 182 Pellonpää ym. 2018, s. 276–279.
34 enää toistuisi. 183 EIT:n tulkinnalla on siksi merkittävänä pidettävä vaikutus kansalliseen lakiin ja sen soveltamiseen. EIS ja EIT:n käytännöt ohjaavat sananvapauden kehitystä jäsenvaltioissa, eikä Suomi muodosta tästä poikkeusta. EIS:n 53 artiklan mukaan sopimuksella ei saa kaventaa ihmisoikeussopimuksia tai perusvapauksia, vaan sillä on tarkoitus määritellä ihmisoikeuksien minimitaso. 184 3.3 Sananvapauteen puuttumisen periaatteet EIS:n näkökulmasta Euroopan ihmisoikeussopimuksessa todetaan, että koska sananvapauden käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta, voidaan sen käyttöön puuttua, jos se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa. Tästä vaatimuksesta voi käyttää nimitystä välttämättömyyskriteeri. 185 Tuomioistuin on päätöksissään usein käyttänyt rajoitusten hyväksyttävyydestä sanamuotona sitä, että niiden tulee perustua ”pakottavaan yhteiskunnalliseen tarpeeseen”. 186 Edellytykseen sovelletaan harkintamarginaalioppia, joka merkitsee sitä, että tuomioistuin ei pyri arvioimaan rajoitusten objektiivista välttämättömyyttä, vaan se jättää jäsenvaltiolle omaa harkintaa. 187 Valtion on osoitettava, että sillä on ollut perusteet uskoa rajoitusten välttämättömyyteen. Harkintamarginaalin laajuus on EIT:n ratkaisukäytännössä vaihdellut riippuen käsiteltävästä asiasta: esimerkiksi poliittisessa yhteydessä sananvapaudelle tuomioistuin on varsin itsenäisesti arvioinut rajoitusten välttämättömyyttä, mutta muun muassa kansalliseen turvallisuuteen liittyvissä asioissa valtion harkintamarginaali on voinut olla verraten laaja. Harkintamarginaaliin liittyy myös suhteellisuusperiaate, jota sopimusvaltion on rajoituksia toimeenpannessaan noudatettava. 188 Sananvapausrikoksia, vainoamista ja viestintärauhan rikkomista koskevassa mietinnössä 189 listattiin seikkoja, joihin EIT on ratkaisukäytännössään kiinnittänyt huomiota arvioidessaan, onko puuttuminen ilmaisunvapauden käyttämiseen ollut välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa. Näitä olivat muun muassa objektiivisuus, journalistin vilpitön mieli, tiedontai kuvanhankinnan laittomat keinot, yksityisyyden 183 Hirvelä – Heikkilä 2013, s. 21. 184 Tiellä sananvapauteen 2016, Neuvonen. 185 Pellonpää ym. 2018, s. 357. 186 The exceptions to Articles 8 to 11 of the European Convention on Human Rights, s. 14. 187 Pellonpää ym. 2018, s. 357–362. 188 Pellonpää ym. 2018, s. 306–307, 309. 189 Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 24/2012, s. 79.
35 rajanveto henkilön yhteiskunnallisen aseman perusteella sekä asian yhteiskunnallinen merkittävyys. 190 3.4 Sananvapaus ja lähdesuoja EU-oikeudessa Euroopan unionin perusoikeuskirjan 191 11-artikla takaa sananja tiedonvälityksen vapauden. Artikla sisältää tiedotusvälineiden vapauden ja moniarvoisuuden kunnioittamisen. Se, että tiedotusvälineet on nostettu nimenomaisesti sananvapaussäännökseen, korostaa myös organisaatioiden sananvapautta. 192 Muutoin perusoikeuskirjan säännös sananvapaudesta on samansisältöinen kuin EIS:ssa. EU-sääntelyn merkitys lähdesuojan näkökulmasta on kuitenkin merkittävässä kasvussa. Lokakuussa 2019 Euroopan parlamentti hyväksyi niin sanotun ”whistleblower”- direktiivin. 193 Sen tarkoituksena on varmistaa, ettei väärinkäytöksistä ilmoittava joudu kärsimään paljastuksensa vuoksi. 194 Direktiivi ei muuta sitä, millä edellytyksillä tietoja voidaan paljastaa toimittajille, vaan lähteen nauttimaa suojaa. Väärinkäytösten ilmoitusmenettely on pakollinen EU:ssa vuodesta 2021 lähtien. 195 Direktiivi kattaa sekä julkisen että yksityisen sektorin. Sen myötä vähintään 50 työntekijää työllistävien yrityksien on tarjottava sisäisiä kanavia väärinkäytöksistä ilmoittamiseen. Se myös suojaa työntekijöitä ja muita henkilöitä mahdollisilta kostotoimilta heidän ilmoittaessaan väärinkäytöksestä, kuten korruptioon tai tuoteturvallisuuteen liittyvistä tapahtumista. 196 Direktiivi vahvistaa tietolähteiden asemaa. Lähdesuoja on Suomen sääntelyssä toimittajan, ei tietolähteen oikeus. 197 Uudistus suojaa tietolähdettä tilanteissa, joissa 190 Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 24/2012, s. 79. 191 Euroopan unionin perusoikeuskirja (2012). EUVL C 326, 26.10.2012, s. 391–407. 192 Nieminen ym. 2002, s. 332. Suomen perusoikeusdoktriinissa oikeudet tarkoittavat luonnollisten henkilöiden oikeuksia ja oikeushenkilöiden oikeudet toteutuvat välillisesti silloin, kun oikeushenkilöiden oikeuksiin puuttuminen johtaisi luonnollisten henkilöiden oikeuksien loukkaukseen. 193 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/1937 unionin oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta. 194 Eurooppa-neuvosto 2019: Parempi suoja väärinkäytösten paljastajille: uudet EU-säännöt käyttöön vuonna 2021. 195 Keskuskauppakamari 2020: Kauppakamarin juridiikkakatsaus. 196 Eurooppa-neuvosto 2019: Parempi suoja väärinkäytösten paljastajille: uudet EU-säännöt käyttöön vuonna 2021. 197 Niiranen ym. 2013, s. 124–125.
36 lähdesuoja ei varsinaisesti tule sovellettavaksi esimerkiksi sen vuoksi, ettei suojaa ole syntynyt tai tietolähde on jostain muista syistä paljastunut. 198 Suomen Journalistiliitto on nähnyt direktiivissä mahdollisuuksien lisäksi myös uhkia. Sen direktiivistä antaman lausunnon mukaan keskeinen ongelma on ilmoituskanaville säädetty porrastus: Saadakseen suojaa ilmiantajan tulisi ensisijaisesti käyttää yrityksen sisäisiä ilmoituskanavia ja sen jälkeen viranomaiskanavaa. Lausunnon mukaan julkinen keskustelu olisi mahdollista vasta, kun nämä kanavat olisivat osoittautuneet toimimattomiksi. 199 Lähdesuojan kannalta ongelmaksi voi tulla se, että edellytys ilmoituskanavien käyttämisestä muodostaa umpikujan. 200 Anonyymiytensä puolesta pelkäävä tietolähde ei välttämättä uskalla turvautua sisäiseen ilmoitusmenettelyyn ja julkiseen keskusteluun turvauduttaessa taas ei paljastumisen tapahtuessa saisikaan vastaavaa suojaa. 4. Lähdesuojan elinkaari 4.1 Lähdesuoja osana oikeusjärjestystä Tässä pääluvussa vastaan toiseen tutkimuskysymykseen millainen lähdesuojan sisältö Suomen oikeusjärjestyksessä on laajasti ymmärrettynä. Systematisoin lähdesuojaa lainopillisesti sen mukaan, millaisissa tilanteissa se ilmenee käytännössä ja mitkä normit kulloinkin tulevat sovellettavaksi. En siis pyri ainoastaan listaamaan kaikkea lähdesuojaan soveltuvaa lainsäädäntöä, vaan tarkoitukseni on määritellä lähdesuojaksi kutsutun oikeuden elinkaari sen syntymästä aina sen mahdolliseen murtamiseen saakka. Käytän tässä yhteydessä asiasta termiä elinkaari 201 , joka lähtee lähdesuojan syntyhetken 198 Niin sanottua LuxLeaks-tapausta pidetään yhtenä kannustimena, joka on johtanut direktiivin säätämiseen. Kyseessä on International Consortium of Investigative Journalists -ryhmän vuonna 2014 tekemä paljastus, jossa julkaistiin salassa pidettävää aineistoa Luxemburgin veroparatiisissa tapahtuneesta ulkomaisten yritysten veronkevennysohjelmasta. Keskeiset tiedot toimittajille antanut Antoine Deltour joutui vuosien oikeustaisteluun ja tuomittiin toimistaan sakkoihin ja ehdolliseen vankeuteen. Myöhemmin Luxemburgin korkein oikeus kumosi tuomion. Aiheesta mm. BBC 2018 ” Luxleaks whistleblower Antoine Deltour has conviction quashed”. 199 Journalistiliiton lausunto ehdotukseen EU:n niin sanotuksi whistleblower-direktiiviksi 2018. 200 Liiton lakimies Tytti Oras piti ongelmallisena, että suojaa saa vain, jos noudattaa tätä porrastettua menettelyä, joka on hänen arvionsa mukaan hidas. Oras on myös skeptinen anonyymiyden toteutumisesta ilmoituskanavissa. Journalistiliitto 2018: Lakimies Tytti Oras: Whistleblower –direktiivi liian monimutkainen. 201 Marver Bernstein on luonut teorian sääntelyprosessien elinkaaresta, jota on hyödynnetty muun muassa oikeustaloustieteellisessä tutkimuksessa. Bernsteinin elinkaari kuvaa sääntelyn kehittymistä tilanteessa, jossa uutta sääntelyä luodaan ei-haluttujen toimintamallien ja yleisen edun suojaamiseksi. Bernsteinin mukaan ajan kuluessa sääntely muuttaa muotoaan muun muassa erilaisten intressiryhmien
37 tunnistamisesta sen vaiheisiin muun muassa mahdollisissa pakkokeinotilanteissa, esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä. Elinkaaren eri vaiheissa tulee myös arvioitavaksi, millä keinoilla lähdesuoja on turvattu ja millä edellytyksillä se olisi missäkin vaiheessa mahdollista murtaa. Tutkielmassani elinkaari käsitteenä viittaa lähdesuojaksi kutsuttuun oikeuteen, joka toimii eräänlaisena sateenvarjona, jonka alle sijoittuvat sekä lähdesuojan piiriin kuuluvat todisteet että lähdesuojaan oikeutetun vaitiolo-oikeus. Lähdesuoja esiintyy oikeusjärjestyksessä tietolähteen ja toimittajan sopiessa siitä, pakkokeinojen ja lähdesuojan kollisiotilanteessa sekä oikeutena ensin esitutkinnassa ja myöhemmin oikeudenkäynnissä. Myös uusilla tiedustelulaeilla ja niiden pohjalta suoritettavalla tiedustelulla on yhteys lähdesuojaan. Erityisesti toimittajat ovat nostaneet ongelmaksi tietoliikenteen, kuten puheluiden ja sähköpostiviestien, seuraamisen. 202 Tiedustelua ei saa kohdistaa suoraan lähdesuojan alaiseen tietoon, mutta valvontaa suoritettaessa tällaista tietoa voi päätyä viranomaiselle ennen kuin se voidaan tunnistaa lähdesuojan piirissä olevaksi. Tästä syystä sivuan myös siviilija sotilastiedustelulakeja, jotka nekin voivat tulla sovellettavaksi lähdesuojaan liittyen sen elinkaaren aikana. 4.2 Lähdesuoja sananvapauslaissa Lähdesuojasta säädetään sananvapauslain 16 §:ssä. Lähdesuojalla pyritään suojaamaan erityisesti tietolähdettä esimerkiksi mahdollisilta kostotoimilta tai vahingonkorvausvaatimuksilta, jotta edellä mainituista epäkohdista jotain tietävät uskaltaisivat luovuttaa tietonsa julkisuuteen. 203 Lisäksi lähdesuoja mahdollistaa kirjoittamisen nimimerkin tai salanimen suojissa, eikä esimerkiksi kustantajan tarvitse vaikutustoimien ja tuomioistuinkäytännön myötä. Sääntelyprosessin elinkaaresta lisää esimerkiksi Baldwin ym. 2012, s. 47. Tämä käsite eroaa omasta käsitteestäni siten, että omassa mallissani tarkoitan elinkaarella lähdesuojaksi kutsutun oikeuden syntyä ja siihen liittyvää sääntelyä erilaisissa tilanteissa riippuen siitä, kohdistuuko esimerkiksi lähdesuojan piiriin kuuluviin tietoihin pakkokeinoja tai aloitetaanko lähdesuojaan liittyvässä asiassa esitutkintaa keskittyen siis tähän oikeuteen, kun taas Bernsteinin käsitteessä on kyse koko sääntelyn elinkaaresta. Yhtäläisyyksiäkin Bernsteinin sääntelyprosessin elinkaareen tässä tutkielmassa löytyy, sillä tutkielmassani käydään samalla läpi lähdesuojasääntelyn ja oikeuskäytännön kehitystä, mutta tämä ei kuitenkaan ole tutkielmani tutkimuskysymyksenä. Myös Riekkinen on käyttänyt hyväksi elinkaarimallia kuvatessaan sähköisten todisteiden olemassaolon vaiheita. Oma lähestymistapani lähdesuojan elinkaariajattelussa on monella tavalla yhteneväinen Riekkisen ajatteluun sähköisten todisteiden vaiheista. Riekkisen mallissa elinkaari koskee sähköistä todistetta. Ks. Riekkinen 2019, s. 7–8. 202 Journalistiliitto: Lausunto ehdotuksesta siviilitiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi 8.6.2017. 203 Neuvonen 2008, s. 39.
38 paljastaa kirjoittajan todellista henkilöllisyyttä. 204 Lähdesuoja on siis kaksijakoinen: siihen sisältyy oikeus olla paljastamatta viestin laatijan tai viestin tietolähteen henkilöllisyyttä. 205 Lähdesuojaan voi vedota esitutkinnassa ETL 7:8 §:n ja oikeudenkäynnissä OK 17:20.1 §:n mukaisesti. Lähtökohtaisesti kaikilla on velvollisuus todistaa, mutta lähdesuojaan vetoavan ei tarvitse vastata kysymykseen siitä, kuka on antanut hänelle viestin perusteena olevan tiedon. Joukkoviestimessä työskentelevä voi kuitenkin muilta osin olla velvollinen todistamaan, eikä lähdesuojan voida katsoa olevan oikeus vaieta kokonaan. Kokonaisuudessaan sananvapauslain 16 §:n sisältö on seuraava: Lähdesuoja ja oikeus anonyymiin ilmaisuun. Yleisön saataville toimitetun viestin laatijalla sekä julkaisijalla ja ohjelmatoiminnan harjoittajalla on oikeus olla ilmaisematta, kuka on antanut viestin sisältämät tiedot. Julkaisijalla ja ohjelmatoiminnan harjoittajalla on lisäksi oikeus olla ilmaisematta viestin laatijan henkilöllisyyttä. Edellä 1 momentissa tarkoitettu oikeus on myös sillä, joka on saanut mainituista seikoista tiedon ollessaan viestin laatijan taikka julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan palveluksessa. Velvollisuudesta ilmaista 1 momentissa tarkoitettu tieto esitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä säädetään erikseen. Sananvapauslakia edeltänyt painovapauslaki (1/1919) ei sisältänyt nimenomaista säännöstä lähdesuojasta. Painovapauslain 11 §:n (175./1966) mukaan kirjanpainaja ei saanut ilman tekijän lupaa panna painokirjoitukseen hänen nimeään, eikä julkaisija, kustantaja tai kirjanpainaja muutenkaan saanut luvatta ilmaista hänen nimeään, painokirjoituksen sisällyksestä nostetun syytteen sitä aiheuttamatta. Jos painokirjoituksen sisällöstä seurasi rikosvastuu, vastasi siitä painovapauslain mukaan rikoksentekijät tai siihen osalliset. Tässä tapauksessa painokirjoituksen päätoimittaja siis viime kädessä joutui vastaamaan teosta, eikä hän ollut velvollinen ilmoittamaan kirjoittajan nimeä. 206 Hallituksen esityksessä todettiin, että anonyymin ilmaisun ja tietolähteen suoja ei kuitenkaan välttämättä edellytä sitä, että toisen henkilön olisi oltava rikosoikeudellisessa vastuussa viestin sisältöön perustuvasta rikoksesta. Esityksessä todetaan, että anonyymin 204 Niiranen ym. 2013, s. 123. 205 Korpisaari 2016, s. 143. 206 HE 54/2002 vp kohta 2.3.5. Anonyymin ilmaisun ja tietolähteen suoja.
45 tietojen julkaisusta aiheutuu erittäin kielteistä julkisuutta, toimituksen on suotavaa avata yleisölle, miten nimettömän lähteen ja siltä hankittujen tietojen luotettavuus on varmistettu”. Tällä haluttiin viestiä siitä, että hyvään journalistiseen tapaan kuuluu hakea vahvistusta nimettömiltä tietolähteiltä saatuihin tietoihin myös muualta, jotta journalismi ylipäätään näyttäytyy yleisölle uskottavana. 231 Eräs toinen huomattava lähdesuojan sopimista koskeva ratkaisu on MTV:n uutisoinnista liittyen Kotteri Perhonen -nimimerkillä esiintyneeseen poliisiin 20.11.2014. 232 MTV Uutiset oli saanut nimettömän vihjeen keskusrikospoliisin terrorisminvastaisesta operaatiosta. MTV julkaisi vihjeen perusteella asiasta uutisen. Tämän jälkeen lähde ilmoitti, että jatkossa hän haluaa vuodoistaan pienen palkkion. MTV kieltäytyi palkkion maksamisesta ja päätyi uutisoimaan rahastusyrityksestä. MTV ilmoitti lähteelle tekevänsä rahastusaikeesta uutisen ja pyysi tätä kommentoimaan asiaa. Kommenttia ei tullut, joten uutinen julkaistiin ilman sitä. Asiasta kanneltiin JSN:oon. Kantelun mukaan tietolähteelle oli luvattu lähdesuoja. Toimittaja oli vastannut tietolähteelle seuraavasti: ”Suhtaudun lähdesuojaan erittäin vakavasti, joten sen suhteen voit olla huoleti. Turvallisin tapa käydä keskustelua on tavata ja puhua kasvokkain. Minut saa myös puhelimitse kiinni.” 233 MTV:n vastaava päätoimittaja katsoi kantelua koskevassa vastauksessaan, ettei lähdesuojaa syntynyt, koska tietolähde ei reagoinut ehdotuksiin tapaamisesta tai puhelinsoitosta. JSN asettui ratkaisussaan päätoimittajan kannalle. Neuvoston kannan mukaan osapuolet eivät voineet sopia lähdesuojasta, koska uutisvihjeen antanut virkamies pysyi tuntemattomana eikä suostunut edes keskustelemaan toimituksen kanssa. Neuvoston mukaan toimittajan yleisluontoinen vakuutus suhtautumisesta lähdesuojaan vakavasti ei voi olla molempia osapuolia sitova sopimus. Neuvoston perustelujen mukaan toimituksen tulee tietää, kenelle lähdesuoja on annettu ja mistä syystä. Lisäksi se painotti, että toimitusten velvollisuus on huolehtia siitä, että osapuolet ymmärtävät lähdesuojasopimuksen syntyneen ja varmistettava, ettei tietolähteelle jää asiassa 231 Tätä on avattu mm. JSN:n päätöksessä 6704/YLE/17. 232 JSN:n päätös 5660/TV/14. 233 MTV Uutiset 2014: Ilmainen maistiainen – näin uutisilla yritettiin rahastaa.
46 väärinkäsityksen mahdollisuutta. Neuvosto katsoi, ettei MTV ollut rikkonut lähdesuojaa uutisoidessaan rahastusyrityksestä, koska suojasta ei ollut sovittu. 234 Lähteen paljastaminen tilanteessa, jossa osapuolet ovat sopineet suojasta, voi johtaa paljastaneeseen toimittajaan kohdistuvaan vahingonkorvausvaatimukseen sopimusrikkomuksen seurauksena. Sopimusrikkomuksissa vahingonkorvaus on yksi oikeuskeinoista, joita toinen osapuoli voi käyttää oikeuksiensa turvaamiseen. 235 Toisaalta tietolähteen epärehellinen toiminta voi johtaa jopa eettiseen velvollisuuteen purkaa lähteen kanssa tehty luottamuksellisuussopimus. 236 Tilanteet, joissa toimittaja olisi paljastanut lähteensä luvattuaan tälle ensin lähdesuojan, ovat kuitenkin erittäin harvinaisia. 237 Julkisen sanan neuvosto antoi vuonna 2018 lausuman 6736/L/17 sananvapauden merkityksestä sekä journalistin ohjeiden ja lainsäädännön suhteesta. Lausumassa otettiin kantaa kysymyksiin, voiko journalisti rikkoa lakia sananvapauden nimissä ja voiko journalisti julkaista tietoja salaisiksi määritellyistä asiakirjoista. 238 Neuvosto totesi lausumassa, että journalistin tulee työssään noudattaa Journalistin ohjeita, mutta myös lakeja. Se kuitenkin katsoi, että yleisön tiedonsaantioikeuden varmistaminen voi poikkeustapauksissa edellyttää journalistilta toimintaa, joka saattaa olla myöhemmin tulkittavissa lainvastaiseksi. Neuvoston mukaan tämä voi tulla kyseeseen erityisesti kahdessa tilanteessa: joko lähdesuojan turvaamiseksi poikkeustilanteissa tai kun kyse on yhteiskunnallisesti merkittävän tiedon julkaisemisesta. Neuvosto muistutti, että lähdesuoja on sananvapauden ja demokratian kannalta äärimmäisen tärkeä, koska se antaa mahdollisuuden julkaista sellaista yhteiskunnallisesti tärkeää tietoa, joka muuten pysyisi salassa. Vaikka lähdesuoja onkin huomioitu sananvapauslaissa, ei lain antama suoja toimittajalle ja lähteelle ole täydellinen. 234 JSN:n päätös 5660/TV/14. 235 Hemmo ym. 2004, verkkoaineisto, luku 13. Sopimusperusteinen korvausvastuu 236 Juholin – Kuutti 2003, s. 145. 237 Mäntylä 2008, s. 117. 238 Lausunnon laatimisen taustalla vaikuttivat JSN:lle tullut Helsingin Sanomien viestikoekeskusuutisointia koskenut kantelu sekä siihen liittynyt julkinen keskustelu.
47 Kannanotossa keskeisenä nostettiin esille, että julkaiseminen tai tiedonhankinta, jonka voi tulkita rikkovan lakia, voi olla Journalistin ohjeiden mukaan perusteltua poikkeustapauksissa, joissa on kyse merkittävän yhteiskunnallisen tiedon julkaisemisesta tai epäkohdan paljastamisesta. Journalistin tehtävänä on julkaista tietoa ja usein löytyy tahoja, jotka haluaisivat estää tietojen julkaisemisen. Vastuullisuuden osalta neuvosto korostikin, ettei journalisti saa rikkoa Journalistin ohjeiden yksityisyyden suojaa koskevaa kohtaa. 239 Neuvoston mukaan juridisesta näkökulmasta esimerkiksi viranomaisten salassapitosäännökset koskevat ensisijaisesti tiedon lähdettä eivätkä journalistia. Rikoslain näkökulmasta muun muassa turvallisuussalaisuuden paljastaminen (RL 12:7) ja tuottamuksellinen turvallisuussalaisuuden paljastaminen (RL 12:8) voisivat tulla kuitenkin nimikkeinä tulla sovellettaviksi myös aineistoa julkaisevaan journalistiin. 240 4.4 Lähdesuoja pakkokeinolaissa Pakkokeinolaki (806/2011, PKL) sisältää kieltoja liittyen takavarikoimiseen ja jäljentämiseen sekä kuunteluun ja katseluun. PKL 7:3 § viittaa suoraan OK 17:20 §:n tarkoittamaan henkilöön, 241 jonka hallusta ei saa takavarikoida tai jäljentää todisteena käytettäväksi asiakirjaa, joka sisältää epäillyn ja sanotun henkilön taikka mainitussa suhteessa epäiltyyn olevien henkilöiden välisen viestin. PKL 10:52 § taas sisältää kiellon hankkia lähdesuojan suojaamia tietoja kuuntelulla tai katselulla. Lähdesuojaa ei siis voi kiertää esimerkiksi telekuuntelulla tai hankkimalla samat tiedot jollain muulla vastaavalla tavalla. 242 PKL:n kiellot vastaavat lähdesuojaa sekä eräitä vapautensa menettäneitä koskevin poikkeuksin OK:ssa säädettyjä todistamiskieltoja tai vaitiolo-oikeuksia. PKL:n tarkoittamat etsinnät jakautuvat yleiseen kotietsintään, erityiseen kotietsintään ja paikanetsintään. 243 Yleinen kotietsintä tarkoittaa RL 24:11:ssä tarkoitetussa kotirauhan suojaamassa paikassa tehtyä etsintää. PKL:n 8 lukuun sisältyy säännöksiä erityisestä kotietsinnästä. Erityinen kotietsintä eroaa muista etsinnöistä siinä, että siitä päättää 239 Journalistin ohjeet, kohta 27 ja 30. 240 Ks. Ollila Edilex 2018. 241 Smash Asem –mielenosoituksen yhteydessä kiinniotetun Suomen Kuvalehden valokuvaajan kameraa tai kuvamateriaalia ei otettu lähdesuoja huomioon ottaen takavarikkoon. Oikeusasiamiehen päätös (28.11.2007) Dnro 1836/2/07. 242 HE 222/2010 vp. Lisäksi Tiilikka ym. 2013, s. 126 & Vuorenpää Oikeustieto 2009, s. 24. 243 Fredman DL 2014, s.157.
48 tuomioistuin, mutta kiiretilanteessa tai etsinnän jo alettua päätöksen voi tehdä myös pidättämiseen oikeutettu virkamies. 244 Sääntelyn tarkoituksena on ollut estää se, että etsinnässä takavarikoidaan aineistoa, joka sisältää salassapitovelvollisuuden tai -oikeuden piiriin kuuluvia tietoja. 245 Muut paikat jäävät paikanetsinnän piiriin. 246 Takavarikkokielto tarkoittaa sitä, ettei kyseessä olevasta kohteesta ilmeneviä tietoja voi käyttää edes tutkinnan tai muun poliisitoiminnan suuntaamiseen. 247 Tämän kiellon tarkoitus on estää tiedon tuleminen viranomaisen tietoon. 248 Sen estämiseksi PKL 8:7:n mukaan erityistä kotietsintää varten on määrättävä etsintävaltuutettu, joka huolehtii siitä, että takavarikko tai asiakirjan jäljentäminen ei kohdistu edellä kuvatunlaiseen tietoon. PKL 8:5,4:n mukaan erityistä kotietsintää ei saa toimittaa ilman etsintävaltuutetun läsnäoloa. Etsintävaltuutetuksi on määrättävä suostumuksensa perusteella asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut muu henkilö, joka asiantuntemuksensa ja käytännön kokemuksensa perusteella on etsinnän kohde huomioon ottaen sopiva toimimaan etsintävaltuutettuna kyseessä olevassa tapauksessa. 249 Laite-etsinnällä tarkoitetaan PKL 8:20:n mukaan tietokoneessa, telepäätelaitteessa tai muussa vastaavassa teknisessä laitteessa tai tietojärjestelmässä etsinnän toimittamishetkellä olevaan tietosisältöön kohdistettavaa etsintää. Kun laite-etsintä toimitetaan paikkaan kohdistuvan kotietsinnän yhteydessä, siihen sovelletaan PKL 8:28:n mukaan kyseistä paikkaetsintää koskevia säännöksiä. Jos laite-etsinnän kohteeksi voidaan olettaa päätyvän takavarikkokiellon alaista aineistoa, kyseessä on erityisen kotietsinnän kaltainen pakkokeino. 250 Jos toimittajan PKL 8:20 §:n tarkoittamaan tekniseen laitteeseen, kuten vaikkapa kameraan, haluttaisiin kohdistaa laite-etsintä, edellyttäisi tämä etsintävaltuutetun käyttöä ja laite-etsinnän suorittaminen olisi saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi kiiretilanteita lukuun ottamatta. 251 Jos etsinnän yhteydessä takavarikoidaan, jäljennetään tai muuten haltuun otetaan salassapitovelvollisuuden tai -oikeuden piiriin kuuluvia tietoja sisältävää aineistoa 244 Fredman DL 2014, s.155. 245 PeVL 66/2010 vp s. 5. 246 Fredman DL 2014, s.157. 247 Fredman DL 2014, s.156. 248 Fredman DL 2014, s.156. 249 Fredman DL 2014, s.169. 250 Fredman DL 2014, s.158. 251 Fredman DL 2014, s.158.
49 etsintävaltuutetun vastustuksesta huolimatta, mainittua aineistoa ei saa enemmälti tutkia ja se on sinetöitävä. 252 Toimittaja voi kuitenkin tuomaria sitovalla tavalla ilmoittaa suostuvansa siihen, että kotietsinnässä sinetöity aineisto saadaan takavarikoida ja hyödyntää esitutkinnassa, koska lähdesuojassa on kysymys oikeudesta, josta voi luopua. 253 4.5 Lähdesuoja esitutkinnassa Esitutkinnan osalta lähdesuojasta säädetään esitutkintalain (805/2011, ETL) 7:8 §:ssä. Esitutkinnassa lähdesuoja on oikeudenkäyntiä vahvempi, ja se voidaan ETL 7:8.2,2:n mukaan murtaa vain, kun kyseessä on törkeä rikos, josta RL:ssa säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Esitutkinnassa lähdesuojaa ei, toisin kuin oikeudenkäynnissä, voi murtaa salassapitovelvollisuuden rikkomisen perusteella. Tämän vuoksi lähdesuojan piirissä olevalta henkilöltä ei voida takavarikoida esitutkinnan aikana asiakirjaa, joka paljastaisi tietolähteen. Tämä perustuu siihen, että tällaista henkilöä ei voida velvoittaa tietolähteen paljastamiseen ennen kuin syyttäjä on pystynyt muuten ilmenneiden todennäköisten syiden tuella kohdistamaan salassapitorikosta koskevan syytteen tiettyyn henkilöön. 254 Lähdesuoja ei ole enää voimassa oikeudenkäynnissä, jos syyttäjä on nostanut syytteen salassapitorikoksesta. Syytteen tueksi tarvittavat todennäköiset syyt on kuitenkin löydettävä jollain muulla tavalla kuin takavarikoimalla tietoja toimittajan hallusta tai toimituksen tiloista. 255 Syytteen nostamisen jälkeen toimittaja sen sijaan olisi pääkäsittelyssä velvollinen vastaamaan lähdettä koskevaan kysymykseen siitä riippumatta, onko syytettynä tietolähde vai ei. 256 252 Asiasta on olemassa tuoretta KKO:n oikeuskäytäntöä, jonka sisällöllistä merkitystä suhteessa lähdesuojaan käsittelen tarkemmin luvussa neljä. Helsingin Sanomien viestikoekeskukseen liittyneen paljastusuutisoinnin yhteydessä keskusrikospoliisi teki etsinnän toisen jutun kirjoittaneen toimittajan kotiin. Toimittajalta takavarikoitiin muun muassa tuo tietokone sekä erilaisia laitteita ja tallennusalustoja. Toimittajat veivät kotietsinnän lainmukaisuuden tuomioistuimen arvioitavaksi. Helsingin hovioikeus katsoi, että käytetyille pakkokeinoille oli ollut turvallisuussalaisuuden paljastamista koskevan rikosepäilyn johdosta pakkokeinolain mukaiset edellytykset. Vaikka takavarikoidut esineet sisälsivät toimittajan mukaan lähdesuojan alaista tietoa, takavarikot oli voitu suorittaa, koska tällaisen tiedon irrottaminen muusta takavarikon kohteesta ei ollut takavarikkoja suoritettaessa mahdollista. Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden päätöksen lopputulosta ennakkopäätöksellään KKO 2019:67. Päätöksessä KKO 2019:112, joka liittyi samaan erityiseen kotietsintään, Korkein oikeus katsoi, että takavarikoitu aineisto sisälsi sellaista tietoa, joka voisi johtaa lähteen tunnistamiseen ja sinetöidyn aineiston takavarikoiminen tai jäljentäminen käytettäväksi rikosasian todisteena on pakkokeinolain 7 luvun 3 §:n 1 momentin nojalla kiellettyä. 253 Fredman DL 2014, s.162. 254 Fredman 2013, s. 506–507. 255 Fredman 2013, s. 506–507. 256 Helminen ym. 2012, s. 916.
50 Esitutkintalakia koskevan hallituksen esityksen mukaan todistamisesta kieltäytymiseen liittyvillä oikeuksilla ja velvollisuuksilla ei ole merkitystä, ellei todistaja ole niistä tietoinen. 257 ETL 7:10.4:n mukaan todistajalta tulee tiedustella sellaisia seikkoja, jotka lain mukaan oikeuttavat tai velvoittavat kieltäytymään todistamasta. Ammatissa toimivat toimittajat ovat todennäköisesti tietoisia oikeudesta lähdesuojaan, mutta lähdesuoja turvaa myös ei-ammattimaisten toimijoiden sekä toimitustyötä tukevan henkilöstön lähdesuojan. Tämän säännöksen sisältö toteuttaa muun muassa Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksessa esitettyjä periaatteita. 258 Esitutkinnassa tutkinnanjohtajan on tehtävä hakemus tuomioistuimelle lähdesuojan murtamisesta. Tuomioistuin voi myöntää luvan, jos kyseessä on riittävän törkeä rikosepäily ja lähdesuojan murtamisella on mahdollista saada välttämättömiä tietoja rikoksen selvittämiseksi. 259 Rajaus niin sanottuihin ylitörkeisiin rikoksiin tekee lähdesuojasta erityisen vahvan. 260 Arvioin, että ylitörkeät rikokset yhdistettynä lähdesuojaan ovat ainakin kotimaisessa kontekstissa hyvin harvinaisia, mikä osittain selittäisi lähdesuojan murtamiseen liittyvän oikeuskäytännön vähyyttä. Ylitörkeiden rikosten kohdalla myös kynnys lähdesuojan myöntämiseen toimittajan puolesta on todennäköisesti eettisesti arvioiden erittäin korkealla. 4.6 Lähdesuoja ja tiedustelulainsäädäntö Siviilija sotilastiedustelulait (tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa annettu laki (582/2019) ja sotilastiedustelusta annettu laki (590/2019)) lisäsivät merkittävällä tavalla suomalaisviranomaisten työkaluja ja toimintatapoja. Tiedustelulakeihin liittyvän uudistuksen tavoitteena oli se, että viranomaiset pystyisivät entistä paremmin 257 HE 222/2010 vp. s. 219. 258 CM RECOMMENDATION No. R (2000) 7. s. 1–2. 259 Neuvonen 2013, s. 95. 260 Ratkaisussa KKO 2009:88 lähdesuojaa arvioitiin törkeää kunnianloukkausta koskevassa oikeudenkäynnissä. Tapauksessa ratkaistiin kustannusyhtiön toimitusjohtajan oikeudesta kieltäytyä todistamasta törkeää kunnianloukkausta koskevassa esitutkinnassa. Syyttäjä olisi halunnut käyttää kustantajan keskusrikospoliisille luovuttamia ja salassa pidettäväksi määrättyjä kirjeitä todisteena internetissä julkaistun kirjan kirjoittajan henkilöllisyydestä. KKO katsoi, että kun kirjeillä pyrittiin todistamaan lähdesuojan piiriin kuuluvia seikkoja, olisi niiden käyttäminen tarkoittanut kustantajan lähdesuojan murtamista tavalla, joka ei olisi ollut hyväksyttävä. Tapauksen ratkaisu alleviivaa lähdesuojan voimakasta painoarvoa ja osoittaa myös käytännössä, ettei lähdesuojaa kyetä murtamaan edes törkeää kunnianloukkausta koskevissa tapauksissa. Käsittelen ennakkopäätöstä tarkemmin luvussa viisi.
51 paljastamaan ja estämään kansallista turvallisuutta uhkaavia hankkeita ja antamaan valtionjohdolle aiempaa laadukkaampaa tietoa aiempaa nopeammin. Uudistuksen yhteydessä toimittajat ilmaisivat huolensa siitä, mitä aiempaa laajemmat toimivaltaisuudet tarkoittavat lähdesuojan kannalta. 261 Siviilitiedustelulain 12 §:n mukaan tiedustelua ei saa kohdistaa tietoon, josta viestinnän jommallakummalla osapuolella tai tiedon tallentajalla on velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta OK 17 luvun 13, 14, 16 tai 20 §:n taikka 22 §:n 2 momentin nojalla. Siviilitiedustelulakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 202/2017 vp) mukaan tämä tarkoittaa telekuuntelua, telekuuntelun sijasta toimitettavaa tietojen hankkimista, teknistä kuuntelua ja teknistä katselua. Myös paikkatiedustelu paikassa, jossa tiedustelun kohteeksi on syytä olettaa joutuvan lähdesuojan suojaamaa tietoa, on kielletty. Tiedustelukielto ei hallituksen esityksen perusteella tarkoita yleisesti esimerkiksi toimittajan ammatissa toimivia, vaan ainoastaan niitä nimenomaisia tietoja, joista henkilöillä OK:n asianomaisten säännösten mukaan on velvollisuus tai oikeus olla todistamatta. Tiedustelukieltojen noudattaminen siten, että tietoliikenteestä ei lainkaan kerättäisi kieltojen piiriin kuuluvia tietoja, ei ole teknisesti mahdollista. Tämä siis tarkoittaa, ettei lähdesuojan suojaamaa tietoa ole mahdollista rajata etukäteen aukottomasti tiedustelun ulkopuolelle. Etenkin tämä oli keskeisiä seikkoja, joihin lähdesuojan puolesta huolissaan olleet tahot kiinnittivät huomionsa. Hallituksen esityksessä todetaan, ettei tietoliikennetiedustelun hakuehtoja yleensä voida muodostaa siten, että ne tunnistaisivat tiedustelukiellon alaisen viestin tai tiedon ja estäisivät sen pääsyn jatkokäsittelyyn ohjautuvaan aineistoon. 262 Lain 15 §:ssä säädetään tästä johtuen velvollisuudesta hävittää tiedustelukiellon alaiset viestit ja tiedot viipymättä, kun niiden luonne on käynyt ilmi. Esitöiden mukaan hävittämisvelvollisuus on ehdoton eikä siitä ole säädetty poikkeuksia. Hävittämisvelvollisuudesta seuraa myös ehdoton kielto hyödyntää tai käyttää tällaisia viestejä tai tietoja mitään tarkoitusta varten. Sotilastiedustelulaki sisältää samansisältöiset kiellot tiedustelun kohdistamisesta 261 Journalisti 2019: Kuka suojaa lähdesuojaa?, Journalistiliitto 2019: Lähdesuoja pitää huomioida uudessa tiedustelulaissa ja Journalistiliitto 2018: Tiedustelulaki voi johtaa lähdesuojan murtumiseen. 262 HE 202/2017 vp, kohta 3 Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset.
52 lähdesuojan suojaamaan tietoon. Laissa viitataan OK 17 luvun 20 §:ään tiedustelun kohdistamisen, jäljentämisen ja paikkatiedustelun kieltämisen osalta. 263 Molempien tiedustelulakien mukaan paikkatiedustelua ei saa kohdistaa tilaan, jossa tiedustelun kohteeksi on syytä olettaa joutuvan lähdesuojan suojaamaa tietoa. Tämä on tulkittavissa siten, että tiedustelua ei voida kohdistaa toimitusten tiloihin. Koska journalisteihin kohdistuvaa tiedustelua ei ole kategorisesti kielletty ja teknisesti ei ole mahdollista rajata lähdesuojan piiriin kuuluvaa tietoa ennalta valvottavasta tietoliikenteestä, on mahdollista, että tällaista tietoa voi päätyä tiedustelua harjoittavan viranomaisen haltuun. Tällainen tieto olisi hävitettävä, mutta sitä ennen tieto olisi tunnistettava lähdesuojan piiriin kuuluvaksi. Siviilitiedustelulain 20 §:n mukaan velvollisuutta tietoliikennetiedustelun ilmoittamisesta ei ole, jos tieto on hävitetty lain 9 §:n 2 momentin 264 tai 15 §:n perusteella. 265 4.7 Lähdesuoja oikeudenkäymiskaaressa Oikeudenkäymiskaaren 17 luku käsittelee todistelua. Todistaminen on Suomessa kansalaisvelvollisuus: jokainen on OK 17:9 §:n mukaan velvollinen saapumaan tuomioistuimeen kuultavaksi todistajana sekä luovuttamaan esineen tai asiakirjan tai sallimaan katselmuksen. OK:ssa säädetään myös, milloin henkilöllä on velvollisuus tai 263 Sotilastiedustelulain 79 §:n 3 momentin mukaan tiedustelukielto koskee sellaista viestintää, joiden lähettäjä ja vastaanottaja ovat fyysisesti Suomessa sillä hetkellä, kun viestintä tapahtuu. Tämän vuoksi tietoliikennetiedustelu ei olisi keino seurata Suomen sisäpuolelta tulevia uhkia, vaan hankkia tietoa kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvista vakavista ulkoisista uhkista. Internetin toimintaperiaatteiden vuoksi viestejä ei ole helppo määritellä rajojen sisäpuolella lähetettäviin ja rajat ylittäviin viesteihin. Suomen sisäpuolella lähetetty viesti voi siirtyä useiden valtioiden alueilla oleville servereille ennen kuin se ohjataan vastaanottajalleen. 264 Jos tuomioistuin katsoo, että 4 §:n mukaisia edellytyksiä tietoliikennetiedustelulle ei ole ollut, on tietoliikennetiedustelun käyttö lopetettava välittömästi sekä sillä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot heti hävitettävä. Jos tuomioistuin katsoo, että 1 momentissa tarkoitettu päätös on ollut joltain muulta osin virheellinen, on tietoliikennetiedustelun käyttö välittömästi lopetettava siltä osin kuin tuomioistuimen päätöksessä sitä edellytetään sekä tietoliikennetiedustelulla saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot samoilta osin viipymättä hävitettävä. Tieto saadaan kuitenkin säilyttää ja tallettaa henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetussa laissa tarkoitettuun rekisteriin poliisilain 5 a luvun 46 §:n 1 momentissa säädetyin edellytyksin. 265 Journalistiliitto ilmaisi huolensa lainsäädäntövaiheessa siitä, että tiedon salassapitoa ei tässä tilanteessa kyettäisi takaamaan. Huolena oli myös se, että lähdesuojan turvaaman tiedon käsittely ei lakiesityksen mukaan tulisi käytännössä tiedustelun kohteena olevan journalistin tietoon. Tämän vuoksi liitto katsoi, ettei käytettävissä ole oikeussuojakeinoja, eikä myöskään lähdettä voitasi suojata. 265 Ks. Journalistiliitto: Lausunto ehdotuksesta siviilitiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi 8.6.2017. Myös päätoimittajien yhdistys oli huolissaan siitä, että lähdesuojan piiriin kuuluvan tiedon joutumisesta vahingossa tiedustelun kohteeksi ei edellytettäisi ilmoittamismenettelyä. Ks. Päätoimittajien yhdistys PTY 2019: Päätoimittajien kannanotto lähdesuojan turvaamiseksi tiedustelulainsäädännössä.
53 oikeus kieltäytyä todistamasta. 266 Viittaus lähdesuojaan sisältyy OK 17:20:ään, joka on sananvapauslain 16.3:n oikeudenkäyntiin viittaama erityissäännös. Lähdeja anonymiteettisuojaa koskevat säännökset liitettiin OK 17 lukuun vuonna 1966. 267 Säännöstä on sittemmin uudistettu useita kertoja. Säännöksen mukaan yleisön saataville toimitetun viestin laatija taikka julkaisija tai ohjelmatoiminnan harjoittaja saa kieltäytyä todistamasta. Kokonaisuudessaan OK 17:20 (12.6.2015/732) on seuraava: Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetussa laissa (460/2003) tarkoitettu yleisön saataville toimitetun viestin laatija taikka julkaisija tai ohjelmatoiminnan harjoittaja saa kieltäytyä todistamasta siitä, kuka on antanut viestin perusteena olevat tiedot tai laatinut yleisön saataville toimitetun viestin. Tuomioistuin voi velvoittaa 1 momentissa tarkoitetun henkilön todistamaan, jos syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta tai joka koskee salassapitovelvollisuuden rikkomista rangaistavaksi säädetyllä tavalla. Oikeudenkäymiskaaren sanamuoto viittaa oikeuteen kieltäytyä todistamasta, kun taas sananvapauslaissa käytetty muoto viittaa laajemmin oikeuteen olla ilmaisematta viestin perusteena olevien tietojen antajan henkilöllisyyttä. Tämän eron voi tulkita perustuvan 266 Linna 2019, s. 80. 267 Suomi oli tuolloin toiseksi viimeinen Pohjoismaa, joka sai lakisääteisen lähdesuojan. Islannissa lähdesuojasta säädettiin laissa vuonna 2011. Tuolloin Islannissa otettiin käyttöön Icelandic Modern Media Initiative -tiedonvapauslainsäädäntö (IMMI), jonka tavoitteena oli vaatimattomasti maailman paras sananvapauslainsäädäntö. Lainsäädäntöhankkeen sisältö tuotettiin yhteisöllisesti muun muassa journalistien, aktivistien ja lakimiesten voimin. Hankkeessa painotettiin tietoon pääsyn ja tiedonvälityksen vapautta, lähdesuojaa, tietovuotajien suojaa ja suojaa mielivaltaisilta syytteeseen asettamisilta. Ks. Tiellä sananvapauteen 2016: Islanti – maailman paras tiedonvapauslainsäädäntö. Ennen OK 17 luvun uudistamista lähdesuojaan verrattavia anonymiteettisuojaa koskevia säännöksiä oli sisältynyt varsinaisesti vain painovapauslakiin. Mäntylä pitää suomalaisen lähdesuojalainsäädännön isänä professori Kaarlo Kairaa, joka oli jo vuonna 1954 esittänyt, että Suomi oli lainsäädännöllisesti jäänyt jälkeen muun muassa Ruotsista puuttuvan lähdesuojan vuoksi. Kaira käsitteli aihetta esitelmässään pohjoismaisessa lakimieskonferenssissa Oslossa vuonna 1954. (Ks. Mörä ym. 2011 s. 31) Kairan mukaan lehdistön ja tiedon vapaus on yksi demokraattisen yhteiskunnan perusperiaatteista. Tietolähteen tai kirjoittajan anonymiteetti mahdollistaisi julkisen keskustelun monipuolisuuden. Esimerkiksi virkamiehen olisi mahdollista kritisoida valtion toimintaa vailla pelkoa virkansa puolesta. Anonymiteetti ei kuitenkaan tosiasiallisesti toteutuisi, jos poliisit ja syyttäjä voisivat selvittää, mistä julkaistut tiedot ovat peräisin. (Ks. Kaira 1954 s. 7–11) Kaira nosti esille myös kysymyksen siitä, pitäisikö anonymiteettisuojasta luoda oikeus vai velvollisuus ja kenelle se kuuluisi, toimittajalle vai lähteelle. Hän päätyi siihen, että olisi lainsäädännöllinen ratkaisu kumpi vain, tulisi oikeuden pysyä anonyyminä ja oikeuden olla ilmaisematta lähteen henkilöllisyyttä kuitenkin vastata sisällöllisesti toisiaan. Rajanvetoa olisi tehtävä myös sen suhteen, tulisiko anonymiteettisuojan olla tiukasti säänneltyä, vai pitäisikö tuomioistuimella olla laajat mahdollisuudet harkintaan tapauskohtaisesti. (Ks. Kaira 1954 s. 37–38.)
54 sille, että OK koskee nimenomaan todistamista oikeudenkäynnissä, kun taas sananvapauslaki käsittelee lähdesuojaa laajemmin. Lähdeja anonymiteettisuojassa on kyse vaitiolo-oikeudesta, ei velvollisuudesta. 268 Toimittajille kuuluva lähdesuoja on poikkeus todistamisvelvollisuudesta. Yleensä oikeus kieltäytyä todistamasta on OK 17 luvun mukaan liittynyt joko lähiomaisen asemaan tai professioihin, joihin kuuluu salassapito-oikeuksia. 269 Hormian mukaan todistusoikeus on vanhastaan erotettu muodolliseen ja aineelliseen todistusoikeuteen. Muodolliseen kuuluvat säännökset järjestävät itse todistusmenettely, kun taas aineelliseen todistusoikeuteen kuuluvat ne määräykset, jotka ”säännöstävät todistajan (ja asiantuntijan) vaitiolo-oikeuden ja vaitiolovelvollisuuden”. 270 Tässä jaottelussa lähdesuoja kuuluu jälkimmäiseen. Todistajan vaitiolo-oikeus johtaa relatiiviseen todistuskeinokieltoon 271 , kun todistaja toteuttaa vaitiolo-oikeutensa oikeusvaikutuksellisin keinoin. 272 Tämä tarkoittaa sitä, että lähdesuojan vaitiolooikeudesta tulee todistuskeinokielto siinä vaiheessa, kun lähdesuojaan vedotaan. Todistamiskiellot on yleensä jaettu kolmeen ryhmään: todistusteemakieltoon, todistuskeinokieltoon ja todistusmetodikieltoon. 273 Todistusteema kieltää tiettyyn tosiseikkaan kohdistuvan todistelun, toisin sanoen vastaa siihen, mitä ei saa todistaa. Tulkintani mukaan lähdesuojan kontekstissa tämä on ymmärrettävissä esimerkiksi kysymyksinä, joihin kieltäytymiseen oikeutettu ei voi vastata paljastamatta tietolähteen tai viestin laatijan henkilöllisyyttä, kuten tapauksessa KKO 2004:30. KKO totesi ratkaisussaan, että jos todistajan tiedossa ei ole tietolähteen tai viestin laatijan henkilöllisyyttä, hänellä on periaatteessa velvollisuus antaa tästä totuudenmukainen vastaus. 274 Todistusteemakiellon näkökulmasta tämä tulkinta voi kuitenkin olla ongelmallinen siinä mielessä, että tietolähteen henkilöllisyys voi paljastua muulla tavoin, esimerkiksi tietovuotoon liittyvillä sisäisillä tutkimuksilla tai siten, että tietolähde itse 268 Viljanen 2012, s. 633. 269 Ammattiin liittyviä todistamiskieltoja ovat ao. pykälässä tarkemmin määritellyin edellytyksin mm. virkamies (OK 17:12), oikeudenkäyntiasiamies (OK 17:13), lääkäri (OK 17:14) ja pappi (OK 17:16). 270 Hormia 1978, s. 79. 271 Todistuskeinoja ovat Pölösen mukaan muun muassa tunnustaminen, asianosaisen passiivisuus, henkilötodistelu, asiantuntijatodistelu, kirjalliset todisteet sekä katselmus. Ks Pölönen – Tapanila 2016, s.345-449. 272 Hormia 1978, s. 94. 273 Pölönen 2001, s. 182. 274 KKO 2004:30 kohdat 19–21 sekä päätöslauselma.
61 erinäisiä ehtoja lähdesuojan myöntämiselle, mutta pääperiaatteena on, että lähdesuojaa ei voida myöntää sillä hetkellä toimittajalle tuntemattomana olevalle tietolähteelle. Lähdesuojan myöntäminen tulee olla yksiselitteistä siten, ettei tietolähteelle saa syntyä väärää käsitystä siitä, onko lähdesuoja myönnetty vai ei. Lähdesuojan piiriin kuuluvaan tietoon voi kohdistua pakkokeinoja tai tiedustelua. Lähdesuojaa ei saa ohittaa pakkokeinoja tai tiedustelua käyttämällä, eikä niitä saa nimenomaisesti kohdistaa sillä tavalla, että ne todennäköisesti johtaisivat lähdesuojan murtumiseen. Sama kielto koskee myös pakkokeinolain tarkoittamaa telekuuntelua tai katselua. Jos tiedustelussa saadaan kaikesta huolimatta lähdesuojan piiriin kuuluvaa tietoa, on se hävitettävä. Kotietsinnän kohdistuessa esimerkiksi toimitukseen tai toimittajan kotiin, tulee sovellettavaksi erityistä kotietsintää koskeva sääntelyä. Kotietsintää varten on määrättävä etsintävaltuutettu, joka huolehtii siitä, että mahdollinen takavarikko tai asiakirjan jäljentäminen ei kohdistu lähdesuojan piirissä olevaan tietoon. Esitutkinnassa lähdesuoja olisi murrettavissa sellaisten tutkinnassa olevien rikosten kohdalla, joista rikoslaissa säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta, niiden yrityksiä tai osallisuutta niihin. Oikeudenkäynnissä murtaminen olisi lisäksi mahdollista silloin, kun kyseessä on tieto, jonka antamalla on syyllistytty rangaistavaan salassapitovelvollisuuden rikkomiseen. Suppeasti ymmärrettynä lähdesuoja tarkoittaa journalistille sekä muille viestin yleisön saataville toimittaneille henkilöille todistajana kuuluvaa oikeutta kieltäytyä vastaamasta kysymyksiin, jos vastaaminen voisi paljastaa tiedon lähteen. 313 Laajemmin ymmärrettynä lähdesuoja turvaa lehdistön toimintavapautta ja toiminnan jatkuvuutta. Se suojaa tietoa tietolähteestä toimittajan aktiivisesti kieltäytyessä vastaamasta kysymyksiin, mutta myös tilanteissa, joissa esimerkiksi tallennettuun tietoon kohdistuu toimenpiteitä, jotka tosiasiallisesti voisivat sivuuttaa tämän kieltäytymisoikeuden. 313 Tiilikka 2011, s. 19.
62 Lähdesuojan tarkoituksena ei kuitenkaan pääasiassa ole suojata tietolähteen etua vaan yhteiskunnan tiedotustarvetta palvelevan lehdistön etua. EIT on useissa ratkaisuissaan katsonut, että lähdesuoja on yksi lehdistön sananvapauden perusedellytyksistä. Tällaisen suojan puuttuminen voisi vaikeuttaa lehdistön roolia vallan vahtikoirana, koska tietolähteet eivät uskaltaisi auttaa tuomaan epäkohtia julkisuuteen. 5. Lähdesuojan reunaehdot 5.1 Journalismin asema EIT:n ratkaisukäytännössä EIT:n on määritellyt 10 artiklan soveltamisalaa lähtien ratkaisusta Handyside vs. Yhdistyneet kuningaskunnat aina tähän päivään saakka. EIT on sananvapautta koskevassa ratkaisukäytännössään vakiintuneesti viitannut neljään keskeiseen periaatteeseen. Ensimmäiseksi sananvapaus on yksi demokraattisen yhteiskunnan perustoista, ja koskee myös informaatiota ja ajatuksia, jotka eivät ole myönteisiä, harmittomia tai yhdentekeviä, vaan voivat loukata, järkyttää ja häiritä. Tämän perustana on näkemys demokratiasta moniarvoisena ja suvaitsevaisena. Toisena EIT on nostanut keskiöön tiedotusvälineiden keskeisen roolin tiedonvälittäjänä demokraattisessa yhteiskunnassa. Kolmantena ratkaisukäytännössä on tunnistettavissa korkea kynnys sananvapauden rajoittamiselle ja rajoittamisen perustelemiselle pätevästi. Esimerkiksi lehdistön turvaaminen ja ylläpitäminen rajoittaa valtioiden omaa harkintamarginaalia sananvapautta rajoitettaessa. Neljäntenä piirteenä EIT korostaa omaa valvontarooliaan, joka perustuu sen suorittamaan viranomaisten päätösten arviointiin EIS 10 artiklan valossa. 314 Esimerkiksi ratkaisussa Observer ja Guardian vs. Yhdistyneet kuningaskunnat (24.10.1991) tuomioistuin totesi, että sananvapaus on yksi demokraattisen yhteiskunnan perustoista. Ratkaisun mukaan 10 artiklan soveltamiseen liittyviä rajoituksia on tulkittava kapeasti ja rajoitusten välttämättömyys on osoitettava vakuuttavasti. Edellä mainitut periaatteet ovat EIT:n mukaan erityisen tärkeitä lehdistön kannalta. Vaikka lehdistö ei saa ylittää rajoituksia, jotka on asetettu muun muassa kansallisen turvallisuuden vuoksi tai oikeuslaitoksen auktoriteetin ylläpitämiseksi, sen on kuitenkin välitettävä tietoja ja ajatuksia yleistä etua koskevista asioista. Lehdistön tehtävänä ei ole vain levittää tällaisia tietoja ja ideoita: myös yleisöllä on oikeus saada niitä. Muuten lehdistö ei pystyisi 314 Viljanen OTJP 2005, s.641–642.
63 hoitamaan elintärkeää tehtäväänsä vallan vahtikoirana (”public watchdog”). Ratkaisussa Jersild vs. Tanska tuomioistuin ulotti edellä esitetyn koskemaan printtimedian lisäksi myös audiovisuaalista mediaa. EIT on korostanut median sananvapauden merkitystä erityisesti tilanteissa, joissa viranomaisten toiminta ei ole luonteeltaan julkista. Tällöin tiedotusvälineiden rooli valtiovallan kriitikkona ja valvojana on tämän vuoksi korostunut. 315 EIT:n oikeuskäytännöstä on tunnistettavissa supistavat ja sananvapauden käyttämistä suvaitsevat tulkinnat. Supistavan tulkinnan periaatteen mukaan sananvapaus on pääsääntö ja rajoitus taas poikkeus. 316 Tulkintatilanteissa painoarvoa on annettu sille, onko kysymyksessä ollut sananvapauden käytön ydinalue, kuten poliittinen viestintä, vai reuna-alue, kuten mainonta. Vallankäyttäjien toiminnan valvominen on perinteisesti katsottu olevan sananvapauden käytön ydinaluetta. 317 Ratkaisussa Goodwin vs. Yhdistyneet kuningaskunnat, joka oli tuomioistuimen ensimmäinen lähdesuojaa varsinaisesti käsittelevä ratkaisu, EIT avasi lähdesuojan merkitystä seuraavasti: ilman tällaista suojaa lähteet eivät välttämättä uskaltaisi kertoa lehdistölle yleistä etua koskevista asioista. Seurauksena on, että lehdistön elintärkeä julkisen tarkkailijan rooli voi heikentyä, ja lehdistön kyky tarjota tarkkaa ja luotettavaa tietoa voi vaarantua. Kun otetaan huomioon journalististen lähteiden suojelun merkitys lehdistönvapaudelle demokraattisessa yhteiskunnassa ja se, millainen pelotevaikutus (”chilling effect”) lähteiden suojan murtamisella olisi tämän vapauden käyttämiseen, tällainen toimenpide ei voi olla yhteensopiva 10 artiklan kanssa, jollei sitä voida perustella yleistä etua koskevilla pakottavilla vaatimuksilla. Goodwin vs. Yhdistyneet kuningaskunnat -ratkaisussa EIT viittasi muiden muassa tiedotusvälineiden vapautta ja ihmisoikeuksia koskevaan päätöslauselmaan, joka hyväksyttiin joukkotiedotusvälineiden politiikkaa käsittelevässä 4. Euroopan ministerikonferenssissa sekä Euroopan parlamentin päätöslauselmassa toimittajien 315 Ks. esim. Castells vs. Espanja 23.4.1992, kohta 43 ja Thorgeir Thorgeirson vs. Islanti 25.6.1992, kohta 63. 316 Korpisaari 2016, s. 53 317 Korpisaari 2016, s. 54.
64 lähteiden luottamuksellisuudesta. 318 Tiedotusvälineiden vapautta ja ihmisoikeuksia koskevassa päätöslauselmassa sovittiin periaatteista, joiden mukaan: 319 1. Todellisen demokratian ylläpitäminen ja kehittäminen vaativat vapaan, riippumattoman, moniarvoisen ja vastuullisen journalismin olemassaoloa ja vahvistamista. Tämä vaatimus heijastuu journalismin tarpeeseen: - kertoa yksilöille julkisen vallan sekä yksityisen sektorin toiminnasta ja siten tarjota heille mahdollisuus muodostaa mielipiteitä; - sallia sekä yksilöiden että ryhmien ilmaista mielipiteitään ja siten osaltaan pitää julkiset ja yksityiset vallankäyttäjät sekä koko yhteiskunta ajan tasalla; - altistaa vallankäyttö jatkuvalle ja kriittiselle tarkastelulle. 2. Journalismin harjoittaminen erilaisissa sähköisissä alustoissa ja painotuotteissa perustuu etenkin sananvapauden perusoikeuteen, joka taataan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa, sellaisena kuin sitä tulkitaan (…) oikeuskytnnöss. 3. Journalismin myötävaikutuksen aidon demokratian ylläpitämiseen ja kehittämiseen mahdollistaa: a) rajoittamaton pääsy toimittajan ammattiin; b) todellinen toimituksellinen riippumattomuus suhteessa poliittiseen valtaan ja yksityisten eturyhmien tai viranomaisten kohdistamaan paineeseen; c) pääsy julkisten viranomaisten hallussa oleviin tietoihin, jotka on myönnetty tasapuolisesti ja puolueettomasti avoimen tiedotuspolitiikan mukaisesti; d) toimittajien käyttämien lähteiden salassapidon suojaaminen 4. Kun otetaan huomioon journalistisen ilmaisunvapauden perustavanlaatuinen asema aidossa demokratiassa, viranomaisten mahdollisuuksiin puuttua journalismin harjoittamiseen on: 318 The Resolution on Journalistic Freedoms and Human Rights, adopted at the 4th European Ministerial Conference on Mass Media Policy (Prague, 7-8 December 1994) and Resolution on the Confidentiality of Journalists’ Sources by the European Parliament, 18 January 1994, Official Journal of the European Communities No. C 44/34. 319 The Resolution on Journalistic Freedoms and Human Rights, adopted at the 4th European Ministerial Conference on Mass Media Policy (Prague, 7-8 December 1994.
65 a) sisällytettävä täydellinen ja tyhjentävä luettelo rajoituksista, joista säädetään Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohdassa; b) oltava välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa ja vastattava kiireelliseen sosiaaliseen tarpeeseen; c) säädettävä lailla ja muotoiltava selkeästi ja täsmällisesti; d) tulkittava suppeasti; e) oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään. Ministerikonferenssissa laaditussa päätöslauselmassa tuodaan esille, että demokratian edellytyksenä on vapaa ja toimiva journalismi. Jo tässä päätöslauselmassa nostettiin esille se, että tämän mahdollistamiseksi lähteiden anonymiteetti on turvattava. Euroopan parlamentin päätöslauselmassa toimittajien lähteiden luottamuksellisuudesta määritellään tarkemmin, mikä lähdesuojan merkitys yhteiskunnassa on ja toisaalta mikä sen ulottuvuus tulisi olla, jotta sillä kyettäisiin takaamaan lehdistön toimintamahdollisuudet. Päätöslauselman mukaan lähdesuoja lisää käytännössä myös päätöksentekomenettelyjen avoimuutta ja se on erottamattomasti sidoksissa tiedonvapauteen ja lehdistönvapauteen. Päätöslauselmassa kiinnitettiin tuolloin myös huomiota siihen, etteivät kaikki jäsenvaltiot taanneet lähdesuojaa kansallisessa sääntelyssä, ja parlamentti kehottikin toimiin asiassa. Toimittajien lähdesuojan laiminlyömisen katsottiin rajoittavan epäsuorasti oikeutta tietoon. 320 Tapausta Goodwin vs. Yhdistyneet kuningaskunnat (27.3.1996) voi pitää EIT:n ratkaisukäytännössä lähdesuojaa konstituoivana ratkaisuna. Näkemykseni mukaan sen voi katsoa vastaavan osin myös Euroopan parlamentin päätöslauselmassa toimittajien lähteiden luottamuksellisuudesta kohdassa 6. esitettyyn toiveeseen siitä, että yhteisöjen tuomioistuin tuottaisi oikeuskäytäntöä (”case law”) EIS:n 10 artiklan soveltamisesta Euroopan yhteisössä yhtenäisen lähestymistavan luomiseksi koskien lehdistönvapauden 320 Resolution on the Confidentiality of Journalists’ Sources by the European Parliament, 18 January 1994, Official Journal of the European Communities No. C 44/34.
66 suojelemista ja lehtien ammattisalaisuuden turvaamiseksi (”journalists' professional secrecy”), mikä päätöslauselman yhteydessä viittaa lähdesuojaan. 5.2 Euroopan neuvoston ministerikomitean suositus lähdesuojasta ja sitä koskeva tarkennus Ennen EIT:n lähdesuojaa määrittelevien ratkaisujen läpikäyntiä on syytä käsitellä Euroopan neuvoston ministerikomitean suositusta lähdesuojasta No. R (2000) 7 tarkemmin. Euroopan neuvoston ministerikomitean tehtävänä on valvoa EIT:n tuomioiden noudattamista. 321 Ministerikomitean antamat suositukset eivät ole sitovia, mutta niistä voidaan lukea tulkintamalleja siitä, mitä sopimustekstillä tavoitellaan. 322 Neljännessä Euroopan ministerikonferenssissa hyväksytyn tiedotusvälineiden vapautta ja ihmisoikeuksia koskevaan päätöslauselman johtopäätösten pohjalta Tiedotusvälineiden ohjauskomitea (”Steering Committee on the Mass Media, CDMM”) päätti perustaa asiantuntijatyöryhmän (”Group of Specialists on Media Law and Human Rights, MM-SHR”), jonka yhtenä aiheena lähdesuoja oli. 323 Työryhmän havaintojen mukaan olisi suotavaa vahvistaa ja täydentää suosituksella EIT:n tuomiossa Goodwin vs. Yhdistynyt kuningaskunta vahvistamia periaatteita. Suosituksen painopiste on vaatimuksissa, jotka koskevat riittävää suojaa toimittajien oikeudelle olla paljastamatta tietolähteitään, jotta voidaan turvata journalismin vapaus ja kansalaisten oikeus tiedotusvälineisiin. Suosituksessa todetaan, että toimittajien ja heidän lähteidensä välisten ammatillisten suhteiden suojaaminen on tärkeämpää kuin tiedon tosiasiallinen arvo yleisölle, kuten EIT on todennut. 324 Tällä tarkoitetaan sitä, että lähdesuoja ei ole riippuvainen esitetyn tiedon laadusta, ja myös muut kuin sananvapauden ydinalueeseen kuuluvaan poliittiseen ja aatteelliseen tiedonvälitykseen liittyvät viestit voivat perustaa lähdesuojan. 325 321 Hirvelä – Heikkilä 2013, s. 28. 322 Pellonpää ym. 2012, s. 149. 323 CM RECOMMENDATION No. R (2000) 7, s. 1. 324 Goodwin vs. Yhdistynyt kuningaskunta 27.3.1996, kohta 37. 325 CM RECOMMENDATION No. R (2000) 7, s. 2.
67 Suosituksessa todetaan, että joissakin Euroopan maissa on otettu lähestymistapa, jossa lähdesuoja velvoittaa valtiovallan lisäksi myös toimittajaa, 326 mutta työryhmän näkemyksen mukaan tätä ei kuitenkaan nähty tarpeelliseksi sisällyttää suositukseen, koska toisaalta lähteen paljastamiseen voisi olla journalistiset syyt ja toisaalta taas journalistien ammatillisissa intresseissä on oma-aloitteisesti pitää luottamukselliset lähteet sovitusti salassa. Myös useissa maissa journalistien eettiset ohjeet velvoittavat pitämään lähteen salassa. 327 Myös Suomessa hyvä journalistinen tapa painotti pitkään nimenomaan lähteen suojelua, kunnes painopiste alkoi 2000-luvun puolessa välissä siirtyä kohti toimittajan oikeutta. 328 Suosituksessa todetaan, että journalistien lähdesuoja muodostaa perusedellytyksen toimitukselliselle työlle ja median vapaudelle. 329 Havaintojeni mukaan ministerikomitean suosituksessa lähdesuoja määritellään Suomen lainsäädäntöä suppeammin, sillä suosituksen määritelmän mukaan lähdesuoja ulottuu tässä tapauksessa ainoastaan ammattimaista toimitustyötä tekeviin henkilöihin. Suosituksessa käydään läpi määritelmät sen sivuilla 3–5. Lähdesuojasta komitea käyttää termiä toimittajan oikeus olla paljastamatta tietojensa lähdettä (right of journalists not to disclose their sources of information). Suosituksen mukaan käsitettä tieto on tässä tapauksessa lähestyttävä teknologianeutraalisti: se voi olla tekstiä, kuvaa tai ääntä. 330 Tarve lähteen salaamiseen voi tulla esimerkiksi informaatioon liittyvästä salassapitosäännöksestä. 331 Lähde taas voi olla kuka tahansa toimittajalle tietoa luovuttava henkilö. 332 Lähdesuoja tulee ulottaa myös niihin henkilöihin, jotka työnsä puolesta voivat osana toimitustyötä saada tietoonsa lähteen henkilöllisyyden paljastavia tietoja. Suosituksen mukaan jäsenvaltioiden tulee implementoida osaksi kansallista lakia ja oikeuskäytäntöä suositukseen liitetyt periaatteet ja tiedottaa niistä laajasti lakia soveltaville viranomaisille. 333 Lähteen identifioiva tekijä voi olla esimerkiksi nimi, puhelinnumero, osoite, työnantajan nimi, henkilön ääni tai 326 Mm. Ruotsissa on päädytty lähestymistapaan, jossa toimittaja on velvollinen salaamaan lähteensä, jos näin on sovittu, jolloin lähdesuoja on myös lähteen oikeus. 327 Mäntylän ja Karilaisen journalistietiikan kehitystä Suomessa ja Euroopassa seuranneessa tutkimuksessa havaittiin, että suurimmassa osassa maista on päädytty lähdesuojan ottamiseen osaksi eettisiä ohjeita. Ks. Mäntylä – Karilainen 2008. 328 Ks. tämän tutkielman luvun 4 taulukko 1 Lähdesuoja journalistin ohjeissa. 329 CM RECOMMENDATION No. R (2000) 7, kohta 5. 330 CM RECOMMENDATION No. R (2000) 7, kohta 15. 331 CM RECOMMENDATION No. R (2000) 7, kohta 16. 332 CM RECOMMENDATION No. R (2000) 7, kohta 17. 333 CM RECOMMENDATION No. R (2000) 7, kohta 17.
68 kuva. Lisäksi se voi olla esimerkiksi paikkatai aikatieto. 334 Suosituksen listaus ei ole tyhjentävä. Suosituksessa todetaan, että lähdesuojasta saa poiketa ainoastaan EIS 10 (2) artiklan mukaisilla perusteilla. Suosituksessa listataan periaatteet, joiden pohjalta lähdesuoja voidaan murtaa. Puuttumiselle tulee olla hyväksyttävä peruste. Lähdesuojan murtaminen voi tulla kyseeseen ainoastaan, jos ensisijainen yleinen etu sitä edellyttää ja tilanne on olosuhteiltaan riittävän vakava. Suosituksesta voi tiivistää siinä mainitut kohdat i. ”absence of reasonable alternative measures” ja ii. ” outweighing legitimate interest” seuraavasti: i. Lähdesuojan murtaminen tulee katsoa välttämättömäksi, jos kohtuullisia vaihtoehtoisia keinoja ei ole tai niitä on jo kokeiltu. ii. murtamiseen oikeutettu intressi on selvästi suurempi kuin julkinen etu murtamatta jättämiseen, ottaen huomioon, että tarve lähdesuojan murtamiseen on osoitettu, tilanne on olosuhteiltaan riittävän vakava tai murtamiseen liittyy painava yhteiskunnallinen tarve. Lisäksi todetaan, että jäsenmailla on tietynlainen liikkumavara lähdesuojan murtamista koskevan tilanteen arvioinnissa, mutta sitä valvotaan EIT:n toimesta. 335 Voorhoofin mukaan kohdan yksi ohjaava periaate on toissijaisuusperiaate. Lähdesuojan murtamisen voidaan aina katsoa olevan vasta toissijainen, viimeinen vaihtoehto tilanteen ratkaisemiseksi. Toisessa kohdassa hän vetää yhtäläisyyden suhteellisuusperiaatteeseen: toimien on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Lähdesuojan murtaminen voi tulla kyseeseen ihmiselämän suojaamiseksi ja vakavien rikoksien ehkäisemiseksi. Päätös lähdesuojan murtamisesta tulee perustua lakiin ja arviointi toimenpiteestä on aina tehtävä tapauskohtaisesti. 336 Kohdassa ii. todetaan niin sanottu harkintamarginaalioppi, joka kytkeytyy oikeuden rajoittamisen välttämättömyyteen demokraattisessa yhteiskunnassa. EIT on todennut, että tietyissä tapauksissa kansallinen lainsäätäjä tai tuomioistuin tuntee parhaiten kansalliset olosuhteet, jolloin jäsenvaltiolle jää liikkumatilaa sopimusvelvoitteiden soveltamisessa. 337 Tästä voi siis seurata se, että tiettyjen oikeuksien rajoittaminen yhdessä 334 CM RECOMMENDATION No. R (2000) 7, kohta 18. 335 CM RECOMMENDATION No. R (2000) 7, kohdat 31–38. 336 Voorhoofin tulkinnasta koskien ministerikomitean suositusta Voorhoof 2005, s. 15. 337 Harkintamarginaaliopistoa ks. esim. Pellonpää ym. 2018, s. 357-362.
69 valtiossa voi olla hyväksyttävämpää kuin toisessa. Sananvapauden kohdalla harkintamarginaalia on sovellettu esimerkiksi uskonnollisiin kysymyksiin liittyvissä ratkaisuissa. 338 Kunnianloukkauksia koskevissa oikeudenkäynneissä viranomaisten tulisi komitean suosituksen mukaan väitteiden todenperäisyyden selvittämiseksi tutkia kaikki kansallisen prosessioikeuden sallima saatavilla oleva todistusaineisto, eikä lähteä vaatimaan ensisijaisesti tietolähteen henkilöllisyyden paljastamista. 339 Tämä voidaan tulkita siten, että lähdesuojan murtamisen tulisi olla viimesijainen asia, ei työkalu väitteiden todenperäisyyden tarkistamiseen. Suosituksen kohdassa viisi määritellään puuttumisen olosuhteet. Vaatimus lähdesuojan murtamiseen pitäisi tulla ainoastaan viranomaisilta, joilla on suora ja laillinen intressi tilanteeseen. Viranomaisten tulee tällaisissa tilanteissa informoida vaatimuksen kohteena olevaa toimittajaa oikeudesta lähdesuojaan sekä tämän oikeuden rajoituksista. Jos toimittaja ei suostu paljastamaan lähdettään, häntä koskevista seuraamuksista tulisi päättää ainoastaan oikeudenkäynnissä, jossa toimittajaa myös kuullaan EIS 6 artiklan mukaisesti. Näistä seuraamuksista tulee ministerikomitean suosituksen mukaan olla myös valitusmahdollisuus. 340 Tilanteissa, joissa toimittaja suostuu paljastamaan tietolähteensä, tulisi toimivaltaisten viranomaisten rajoittaa paljastuksen julkisuutta esimerkiksi rajoittamalla yleisön oikeutta seurata oikeudenkäyntiä. 341 Suomen lainsäädännössä rajoittamisperusteet oikeudenkäyntien julkisuuteen löytyvät laista oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa (YTJulkL, 2007/370,). Esimerkiksi suullinen käsittely voidaan järjestää tuomioistuimen määräyksellä YTJulkL 4:15 §:n mukaisesti yleisön läsnä olematta. Oikeudenkäyntien julkisuutta koskevien rajoitusten kohdalla tulee kuitenkin huomioida EIS 6 artiklan asettamat vaatimukset oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä. 342 338 Esimerkiksi tapauksissa Otto-Preminger-Institut vs. Itävalta, Wingrove vs. Yhdistynyt Kuningaskunta ja Tatlav vs. Turkki. 339 CM RECOMMENDATION No. R (2000) 7, kohdat 44-45. 340 CM RECOMMENDATION No. R (2000) 7, kohdat 46-47. 341 CM RECOMMENDATION No. R (2000) 7, kohta 50. 342 CM RECOMMENDATION No. R (2000) 7, kohta 50.
70 Lähdesuojaa ei komitean suosituksen No. R (2000) 7 mukaan saa sivuuttaa salakuuntelulla tai sitä vastaavilla viestintään puuttuvilla toimenpiteillä, kameravalvonnalla, etsinnöillä tai takavarikoilla. Mikäli tietolähteen paljastava tieto ilmenee näiden yhteydessä silloin kun tarkoituksena ei ole ollut lähdesuojan sivuuttaminen, ei tietoja saisi hyödyntää todistusaineistona, elleivät muut lähdesuojan murtamisen edellytykset täyty. 343 Komitean suositus on vaikuttanut kotimaiseen lainsäädäntötyöhön, mikä ilmenee sananvapauslakia koskevasta hallituksen esityksestä, joka nimenomaisesti mainitsee suosituksen. 344 Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous, joka on neuvoa-antava ja aloitteita tekevä elin ja koostuu jäsenmaiden kansallisten parlamenttien kansanedustajista, käsitteli lähdesuojaa tammikuun 25. päivänä 2011 järjestetyssä kokouksessaan. Yleiskokous esitti huolensa suureen määrään tapauksia, joissa viranomaiset ovat vastoin ministerikomitean suositusta ja EIT:n asettamia kriteerejä joko murtaneet tai yrittäneet murtaa lähdesuojan. Yleiskokous pääosin toisti ministerikomitean suosituksessa esitetyt vaatimukset, mutta tarkensi niitä muutamissa kohdin. Parlamentaarinen yleiskokous antoi asiasta oman suosituksensa. Sen mukaan viranomaiset eivät saa vaatia lähteen tunnistavien tietojen paljastamista, elleivät EIS 10 artiklan 2 kohdan vaatimukset täyty ja ellei voida vakuuttavasti todeta, että tietolähteen paljastamiselle ei ole olemassa kohtuullisia vaihtoehtoisia toimenpiteitä tai että ne ovat käytetty loppuun, paljastamiseen liittyvä intressi suurempi kuin julkinen etu paljastamatta jättämiseen, ja ensisijainen julkistamistarve on kyetty myös osoittamaan. 345 Suosituksen mukaan lähteen tunnistavien tietojen paljastuminen olisi siksi rajoitettava poikkeuksellisiin olosuhteisiin, joissa tärkeät julkiset tai yksilölliset edut ovat vaarassa ja tämä voidaan vakuuttavasti osoittaa. Poikkeuksellisesti lähteen julkistamista pyytävien toimivaltaisten viranomaisten on yksilöitävä syyt, miksi tällainen elintärkeä intressi on suurempi kuin paljastamatta jättämistä koskeva intressi ja onko vaihtoehtoisia toimenpiteitä käytetty loppuun, kuten esimerkiksi muut vaihtoehtoiset todisteet. Jos lähteitä suojataan kansallisen lainsäädännön nojalla, niiden paljastamista ei saa vaatia. Suosituksen mukaan oikeus lähdesuojaan on myös tilanteissa, joissa toimittajan 343 CM RECOMMENDATION No. R (2000) 7, kohdat 53–56. 344 HE 54/2002 vp kohta 2.3.5. Anonyymin ilmaisun ja tietolähteen suoja. 345 Euroopan neuvoston parlamentaariseen yleiskokouksen suositus 1950 (2011).
77 rikkomuksella saatujen tietojen vastaanottamista. Etsinnät katsottiin voimakkaammaksi toimenpiteeksi kuin vaatimus tietolähteen paljastamisesta. Tapauksessa Ernst ja muut vs. Belgia (15.7.2003) toimittajien työpaikoilla, kodeissa ja ajoneuvoissa tehtiin laajamittaisia etsintöjä, jotta tunnistettaisiin syyttäjälaitoksen viranomaiset, jotka olivat vuotaneet tietoja vireillä olevista rikosasioista. Koska näyttöä valittajien osuudesta vuotoihin ei ollut ja vuotojen lähdettä ei ollut pyritty selvittämään sisäisillä tutkimuksilla, EIT katsoi, että puuttuminen lähdesuojaan ei ollut suhteellisuusperiaatteen mukainen. Tässäkin todettiin etsintöjen jyrkkyys suhteessa vaatimukseen kertoa tietolähde. Ihmisoikeustuomioistuin on edellyttänyt, että toimittajat noudattavat kansallista rikoslainsäädäntöä ja journalistien ammatillisia eettisiä ohjeita. Tapauksessa Martin ja muut vs. Ranska (12.4.2012) toimituksen tiloihin tehtiin etsintä sen selvittämiseksi, miten toimittajat olivat saaneet kopion luottamuksellisesta raporttiluonnoksesta. EIT piti etsintää suhteellisuusperiaatteen vastaisena. Ranskan hallitus ei ollut osoittanut, että kilpailevat edut – toimittajien lähteiden suojaaminen ja rikoksen ehkäiseminen ja torjunta – olivat tasapainossa. Lisäksi ratkaisussa todettiin toimittajien vilpitön mieli ja halu noudattaa ammattinsa eettisiä vaatimuksia sekä velvollisuus noudattaa rikoslainsäädäntöä (kohdat 62 ja 63) sekä se, etteivät viranomaiset olleet pitäneet muita tutkintatoimia ennen etsintään ryhtymistä prioriteettina. Tapauksessa Stichting Ostade Blade vs. Alankomaat (27.5.2014) EIT teki rajanvetoa lähdesuojan ulottuvuudesta. Toimituksen tiloihin tehtiin etsintä sen jälkeen, kun se oli julkaissut tiedotteen, jossa se kertoi vastaanottaneensa kirjeen järjestöltä, joka otti vastuun sarjasta pommi-iskuja. Tapauksessa ei ollut kyse lähdesuojasta, koska kyseessä olevassa tilanteessa lehden tietolähde haki julkisuutta toiminnalleen. Tällaisella lähteellä ei ollut oikeutta samaan suojaan kuin tietolähteillä yleensä. EIT:n mukaan etsinnät olivat olleet välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa. EIT on katsonut, että lähdesuojan avulla voidaan ylläpitää yleisön luottamusta valtiollisiin toimijoihin. Lähdesuoja suojaa esimerkiksi virkamiehiä, jotka haluavat tuoda esille työtehtävissään olevia huonoja käytäntöjä. Tapauksessa Görmüş ja muut vs. Turkki (19.1.2016) lehti julkaisi artikkelin, joka perustui armeijan esikunnan päällikön luottamuksellisiksi luokiteltuihin asiakirjoihin. Ne koskivat tiedotusvälineiden luokittelua sen mukaan, olivatko ne ”suotuisia” vai ”epäsuotuisia” asevoimille. Lehden
78 toimitukseen tehtiin etsintä, jossa takavarikoitiin asiakirjoja sen selvittämiseksi, kuka oli pillinpuhaltajana 358 paljastanut lehdelle asiakirjan. EIT katsoi, että toimittajien sananvapauteen puuttuminen ei ollut ollut oikeassa suhteessa tavoiteltuun lailliseen päämäärään, ei ollut tyydyttänyt kiireellistä sosiaalista tarvetta eikä sen vuoksi ollut välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa; takavarikot olivat kohdistuneet kaikkiin toimituksen tietokoneisiin, ja jopa sellaisiin tietoihin, jotka eivät liittyneet julkaistuun artikkeliin. Viranomaisten toimet ovat estäneet potentiaalisia lähteitä kertomasta tiedotusvälineille yleistä etua koskevista asioista. Tapauksessa painoarvoa annettiin sille, että kysymyksessä oli armeija, jonka toimintatapoihin liittyi niin suuri julkinen intressi, että se ylitti asiakirjojen luottamuksellisuuden. Tapauksessa Tillack vs. Belgia (27.11.2007) lehden toimittajan kotiin ja työpaikalle tehtiin etsintöjä ja takavarikointeja sen jälkeen, kun luottamuksellisiin asiakirjoihin perustuneita tietoja oli julkaistu lehdessä. EIT:n mukaan journalistien oikeus vaieta lähteistään ei ole pelkkä etuoikeus, joka voidaan myöntää tai peruuttaa sen mukaan, onko lähde laillinen vai laiton. Se on osa oikeutta tietoon, johon voidaan puuttua vain erityisellä varovaisuudella. 5.3.3 Lähdesuojaan liittyvän sääntelyn tarkkarajaisuus EIT on kiinnittänyt huomiota valtiollisen sääntelyn tarkkarajaisuuteen ja päätösten perustelujen tasoon. Tapauksessa Ressiot ja muut vs. Ranska (28.6.2012) toimituksen tiloissa ja toimittajien kodeissa tehtiin etsintöjä. Toimittajia syytettiin oikeudellisen tutkinnan luottamuksellisuuden loukkaamisesta heidän tehtyään litterointeja salakuunnelluista puhelinkeskusteluista. EIT:n mukaan lähdesuojaan puuttuminen oli oikeutettua vain, jos se perustui julkisen edun mukaiseen erityisen tärkeään vaatimukseen. Normin tuli olla riittävän täsmällinen, jotta sitä voitaisiin pitää lakina EIS 10 artiklan 2 kohdan mielessä. Tässä tapauksessa toimittajat eivät voineet ennakoida seurausta. Journalistin oikeutta olla vaiti tietolähteestään ei voitu pitää pelkkänä tietolähteen laillisuudesta riippuvana etuoikeutena vaan se kuului olennaisena osana oikeuteen saada tietoa. Tapauksessa Saint-Paul Luxembourg S.A. vs. Luxembourg 358 Pilliinpuhaltajien asemasta EIT:n ratkaisukäytännössä esimerkkinä Guja vs. Moldova. EIT totesi, että yleisön intressi tietyn informaation saamiseen voi joskus olla niin suuri, että se ylittää laissa säädetyn salassapitovelvollisuuden.
79 (18.4.2013) asian keskiössä oli etsintäja takavarikointimääräys, jonka tutkintatuomari antoi koskien toimitusta sen jälkeen, kun lehti oli julkaissut artikkelin, josta artikkelissa mainittu henkilö ja hänen työnantajansa valittivat viranomaisille. Etsintäja takavarikointimääräys ei ollut kohtuudella oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään, artikkelin kirjoittaneen toimittajan henkilöllisyyden paljastamiseen. Määräyksen sisältö oli EIT:n mukaan ollut liian väljä ja mahdollistanut viranomaisten väärinkäytökset esimerkiksi lähdesuojan murtamisessa. Viranomaisten tulisi EIT:n mukaan kyetä tunnistamaan lähdesuojan olemassaolo. Tapauksessa Ivaschenko vs. Venäjä (13.2.2018) tulliviranomaiset tutkivat ja jäljensivät kuvajournalistin kannettavan tietokoneen ja muiden elektronisten laitteiden tietoja. EIT:n mukaan kansallisessa sääntelykehyksessä oli puutteita, koska kansallisia viranomaisia, tuomioistuimet mukaan luettuina, ei vaadittu esittämään asiaankuuluvia ja riittäviä perusteita sananvapauteen puuttumisen perustelemiseksi, eivätkä ne pitäneet merkityksellisenä missään vaiheessa tai millään tavalla, että hakijalla oli hallussaan journalistista aineistoa. Edward Snowdenin paljastusten pohjalta tehtyjä kanteluja koskeva ratkaisu Big Brother Watch ja muut vs. Yhdistyneet kuningaskunnat (13.9.2018) käsitteli massavalvontaa lähdesuojan näkökulmasta. EIT:n mukaan kysymyksessä olleiden valvontatoimenpiteiden kohteena ei ollut journalistinen materiaali eikä niiden tarkoituksena ollut lehdistön lähteiden paljastaminen. Se, että kysymyksessä olisi lähdesuojan piiriin mahdollisesti kuuluva tieto selviäisi viranomaisille vasta, kun kyseinen materiaali on tutkittu. Tällaisen tiedon hankkiminen ei sen vuoksi automaattisesti merkinnyt vakavaa puuttumista sananvapautta koskevaan oikeuteen. Oikeuteen puuttuminen oli EIT:n mukaan kuitenkin vakavaa, jos lähdesuojan piiriin kuuluva viestintä valittiin tutkittavaksi tarkoituksellisesti. Vakava puuttuminen lähdesuojaan olisi oikeutettua vain, jos se perustuisi yleistä etua koskevaan pakottavaan tarpeeseen ja jos käytettävissä olisi riittäviä suojakeinoja tietojen valinnan lainmukaisuuden varmistamiseksi ja luottamuksellisten tietojen suojaamiseksi. EIT ilmaisi huolensa journalistisen materiaalin valintaa koskevien julkisten suuntaviivojen puuttumisesta. Tiedonhankinnalla ja massavalvonnalla voisi myös olla pelotevaikutus (”chilling effect”). EIT katsoi, että tapaukseen liittyneellä tiedonhankinnalla loukattiin EIS 10 artiklan mukaista oikeutta sananvapauteen.
80 EIT on ratkaisukäytännössään todennut, ettei lähdesuoja oikeuta esittämään perustelemattomia väitteitä. Tapauksessa Cumpănă ja Mazăre vs. Romania (17.12.2004) lehtijutussa väitettiin, että entinen apulaispormestari ja tuomari olivat syyllistyneet petokseen. Valittajat oli tuomittu jutun vuoksi solvauksesta ja herjauksesta. Valittajat vetosivat siihen, etteivät he kyenneet näyttämään väitteitään tosiksi lähdesuojan vuoksi. EIT ei hyväksynyt valittajien väitettä lähdesuojaan liittyen. Valittajien ei olisi tarvinnut paljastaa tietolähteitään tarjotakseen riittäviä tosiasiaperusteita väitteilleen. Tapauksessa Kasabova vs. Bulgaria (19.4.2011) lehtijutussa kerrottiin kaupungissa vallitsevasta korruptiosta. Valittaja tuomittiin asiassa herjauksesta. EIT totesi, että EIS 10 artiklassa tarkoitetuilla velvollisuuksilla ja vastuilla oli erityinen merkitys silloin, kun hyökättiin nimettyjen henkilöiden mainetta vastaan. Journalistien oli toimittava vilpittömässä mielessä tarjotakseen oikeaa ja luotettavaa tietoa journalismin eettisten vaatimusten mukaisesti. EIT:n mukaan, koska virallisia selvityksiä ei ollut saatavilla ja kun riidattomasti väärinkäytöksiä oli tehty, valittaja oli perustellusti voinut kertoa kaikista saatavilla olleista ja siten myös vahvistamattomista tiedoista. Tilannetta oli tarkasteltava sellaisena kuin se oli näyttäytynyt journalistille lehtijutun kirjoittamisen aikana. Valittaja ei olisi voinut osoittaa tehneensä ennen artikkelin julkaisua kotimaisten tuomioistuinten edellyttämiä tarkistuksia paljastamatta lähteitään. EIT:n tulkinta tukee ajatusta siitä, että pelkkään nimettömään lähteeseen perustuvan tiedon esille tuominen voi olla perusteltua, kun käsitellään yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita. 5.3.4 Yhteenvetoa EIT:n ratkaisukäytännöstä EIT:n ratkaisukäytännöstä on johdettavissa seuraavat avainelementit, joita voidaan pitää lähdesuojaa koskevina reunaehtoina: • Lähdesuojan murtamisen (ja sananvapauteen puuttumisen) on perustuttava lakiin. Tietolähteen paljastamisella on oltava jokin EIS 10 artiklan toisessa kohdassa mainituista hyväksyttävistä perusteista. Lisäksi sen on oltava välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa. Välttämättömyysharkinnassa jäsenvaltioilla on
81 jonkin verran liikkumavaraa, mutta EIT:lla viimekädessä arviointivalta puuttumisen välttämättömyydestä. 359 • Lähdesuojaan puuttumisella voi olla pelotevaikutus (”chilling effect”), jonka vuoksi väärinkäytöksistä tietävät eivät uskalla kertoa tiedoistaan julkisuuteen. Tällä on sananvapautta kaventava vaikutus. Lisäksi lehdistö ei voisi täyttää tehtäväänsä vallan vahtikoirana, jos se ei voisi riittävällä tavalla suojata lähteitään. 360 • Oikeus tietoon on yhteydessä lähdesuojaan. Yleisöllä on oikeus saada tietoa viranomaisten toiminnasta. Tämä oikeus vaarantuisi, jos tietolähteet eivät saisi suojaa ja siihen puuttumiseen on suhtauduttava varovaisesti. 361 • Lähdesuoja on toimittajan oikeus siitä huolimatta, että tietolähde olisikin tavalla tai toisella paljastunut. Toimittajan oikeus olla vaiti tietolähteen henkilöllisyydestä ei siis ole riippuvainen muiden henkilöiden toiminnasta. 362 • Lähteen yksilöivällä tiedolla tarkoitetaan kaikkea sellaista tietoa, joka voi johtaa lähteen tunnistamiseen, mukaan lukien ne olosuhteet, joissa toimittaja sai tiedot lähteeltä, sekä lähteeltä saadun tiedon julkaisematon sisältö. 363 • Etsinnät ovat voimakkaampi puuttuminen kuin oikeuden määräys tietolähteen paljastamiseen. Tämä on yhteydessä siihen, että päätös lähdesuojan murtamiseen tulisi aina tulla tuomioistuimelta. 364 • Lähdesuojan murtaminen tulee olla viimesijainen toimenpide, eikä sitä voida käyttää tietojen paikkansapitävyyden tarkastamiseen eikä siihen tule myöskään turvautua, jos tiedot voidaan selvittää muilla tavoin tai jos vastakkainen intressi voidaan turvata puuttumatta lähdesuojaan. Tietovuodot tulisi selvittää murtamatta lähdesuojaa. 365 • Lähdesuoja ei ole riippuvainen siitä, onko tietolähde laiton vai laillinen. Se, että tietolähde on rikkonut velvollisuutensa tai ollut vilpillinen, ei automaattisesti poista lähdesuojaa. 366 359 Mm. Goodwin vs. Yhdistyneet kuningaskunnat 27.3.1996 ja Voskuil vs. Alankomaat 22.02.2008. 360 Erityisesti Goodwin vs. Yhdistyneet kuningaskunnat 27.3.1996 ja Financial Times Ltd ja muut vs. Yhdistyneet kuningaskunnat 15.12.2009. 361 Mm. Voskuil vs. Alankomaat (22.02.2008) ja Nagla vs. Latvia 16.7.2019. 362 Becker vs. Norja 5.10.2017. Ks. tästä myös todistusteemakielto tutkielman luvussa 4. 363 Esim. Nagla vs. Latvia 16.7.2013 364 Esim. Roemen ja Schmitt vs. Luxembourg 25.2.2003 ja Ernst ja muut vs. Belgia 15.7.2003. 365 Ernst ja muut vs. Belgia 15.7.2003. 366 Tillack vs. Belgia 27.11.2007 ja Nagla vs. Latvia 16.7.2013.
82 • Lähdesuoja voi koskea myös tutkimusaineistoa, jos tietolähteen henkilöllisyys paljastuu siitä. 367 • Takavarikot, etsinnät ja niitä koskevat määräykset tulevat olla tarkkarajaisia. Esimerkiksi toimituksiin tai toimittajien koteihin kohdistuvat etsinnät tulee rajoittaa koskemaan ainoastaan tarpeellista aineistoa siten, ettei lähdesuoja vaarannu. 368 • Lähdesuojaan puuttumiseen liittyvän lain tulee olla riittävän tarkkarajainen. Sen soveltaminen tulee olla ennakoitavissa. 369 • Viranomaisten on tunnistettava toimissaan lähdesuoja. 370 • Lähdesuojaan puuttumiseen on oltava riittävät oikeussuojakeinot, joilla voidaan varmistua toimenpiteiden lainmukaisuudesta. 371 • Toimittajien tulee työssään kunnioittaa kansallista rikoslakia ja alan eettisiä sääntöjä. 372 Lähdesuojaan liittyvää EIT:n oikeuskäytäntöä voi jakaa lähdesuojaa konstituoivaan, eli sen olemassaoloa perustelevaan, siihen liittyviä seikkoja määrittelevään sekä viranomaisten ja toimittajien toimintaa ohjaavaan. EIT:n ratkaisukäytäntöä voi pitää keskeisenä arvioitaessa suhtautumista lähdesuojaan kotimaisessa oikeuskäytännössä. Tämä ilmenee muun muassa siinä painoarvossa, joka EIT:n oikeuskäytännölle annetaan muun muassa viimeisimmissä lähdesuojaa sivuavissa ratkaisuissa KKO 2019:67 ja KKO 2019:112. 5.4 Lähdesuoja KKO:n ratkaisukäytännössä Korkein oikeus on antanut yhteensä viisi ennakkopäätöstä lähdesuojaa koskien vuodesta 2004 lähtien vuoteen 2020 asti. Lisäksi hovioikeustasolla on annettu yksi merkittävä päätös, jota käyn tässä yhteydessä myös lyhyesti läpi. Ottaen huomioon, että lähdesuoja 367 Nordisk Film & TV A/S vs. Tanska 8.12.2005. 368 Saint-Paul Luxembourg S.A. vs. Luxembourg 18.4.2013. 369 Ressiot ja muut vs. Ranska 28.6.2012. 370 Ivaschenko vs. Venäjä 13.2.2018. 371 Telegraaf Media Nederland Landelijke Media B.V. ja muut vs. Alankomaat 22.11.2012 ja Big Brother Watch ja muut vs. Yhdistyneet kuningaskunnat 13.9.2018. 372 Kasabova vs. Bulgaria 19.4.2011 ja Martin ja muut vs. Ranska 12.4.2012.
83 on ollut Suomen laissa jo vuodesta 1966, on siihen liittyvää oikeuskäytäntöä vähän osittain ainakin siksi, että lähdesuojan asema on lainsäädäntötasolla hyvin vahva. 373 Ensimmäinen lähdesuojaa käsittelevä ennakkopäätös on KKO 2004:30, joka käsitteli kieltäytymisoikeuden laajuutta tilanteessa, jossa uusi laki, sananvapauslaki, oli tullut voimaan alemman oikeusasteen päätöksen antamisen jälkeen. Asiassa oli kysymys törkeää kunnianloukkausta koskevasta esitutkinnassa, ja kustannusyhtiön toimitusjohtajaa kuultiin todistajana. KKO:n ratkaisu otti kantaa kysymykseen toimitusjohtajan oikeudesta kieltäytyä vastaamasta kysymyksiin, jos hän niihin vastatessaan joutuisi paljastamaan kustannusyhtiön verkossa julkaiseman kirjan, ”Mihin hävisivät Soneran rahat?”, laatijan tai sen sisältämien tietojen antajan. Lähdesuojan kannalta merkityksellinen kysymys liittyi siihen, saattoiko sitä soveltaa yksittäisiin verkkoviesteihin. Asiaa alemmissa oikeuksissa käsiteltäessä voimassa olleen OK 17:24.2:n (176/1966) lähdesuoja 374 koski aikakautisen painokirjoituksen julkaisijaa, päätoimittajaa, kustantajaa tai kirjanpainajaa, samoin kuin näiden palveluksessa olevaa henkilöä. Sananvapauslain voimaantuloja siirtymäsäännöksissä on suljettu pois lain taannehtiva soveltaminen vain siltä osin kuin kysymys on ennen lain voimaantuloa syntyneen vahingon korvaamisesta taikka vastinetta ja oikaisua koskevasta asiasta (sananvapauslain 26.2 §). Tästä syystä KKO päätyi soveltamaan asiassa uutta lakia, ja se katsoi, että toimitusjohtajalla oli oikeus kieltäytyä vastaamasta kysymyksiin, joihin hän ei voi vastata paljastamatta kysymyksessä olleen julkaisun kirjoittajaa tai tietolähdettä. KKO kiinnitti huomiota myös EIT:n ratkaisukäytäntöön ja katsoi, että vaikka kysymyksessä olleesta tilanteesta ei ollutkaan nimenomaisesti oikeuskäytäntöä, EIS:n 10 artiklassa ei erotella tiedonvälityksen erilaisia muotoja, ja artiklan soveltamiskäytännössä on muissa yhteyksissä todettu artiklasta johtuvien ilmaisuvapautta koskevien 373 Korpisaari 2016, s. 144. 374 Kyseisessä laissa oikeus oli määritelty koskemaan oikeutta kieltäytyä vastaamasta kysymykseen, kuka on painokirjoitukseen otetun kirjoituksen tai tiedonannon laatija tahi kuka on antanut kirjoituksen tai tiedonannon perusteena olevat tiedot, samoin kuin kysymykseen, johon ei voi vastata paljastamatta laatijaa tai tiedonantajaa. Sananvapauslain 16 §:n 1 momentin mukaan yleisön saataville toimitetun viestin laatijalla sekä julkaisijalla ja ohjelmatoiminnan harjoittajalla on oikeus olla ilmaisematta, kuka on antanut viestin sisältämät tiedot. Samassa yhteydessä muutetun oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentin (461/2003) mukaan sananvapauslaissa tarkoitettu yleisön saataville toimitetun viestin laatija taikka julkaisija tai ohjelmatoiminnan harjoittaja saa todistajana kieltäytyä vastaamasta kysymykseen, kuka on antanut viestin perusteena olevat tiedot, samoin kuin kysymykseen, johon ei voi vastata paljastamatta tietojen antajaa. Sama oikeus on sillä, joka on saanut tiedon edellä mainituista seikoista ollessaan asianomaisen viestin laatijan taikka julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan palveluksessa. Ks. KKO 2004:30 kohdat 8–15.
84 velvoitteiden periaatteessa kattavan tiedonvälityksen sen muodosta riippumatta, jolloin sama koskisi myös lähdesuojaa. Hieman yllättävästi toinen lähdesuojaa koskenut ennakkopäätös koski samaa kirjoitusta, joka myöhemmin oli julkaistu printtikirjana. Tässä tapauksessa KKO 2009:88 tuomioistuin otti kantaa lähdesuojan ja anonyymin julkaisemisen oikeuteen ja ennen kaikkea hyödyntämiskieltoon. Kysymyksessä olevassa asiassa syyttäjä halusi käyttää kirjan kustantajan keskusrikospoliisille antamia ja salassa pidettäviksi määrättyjä kirjeitä todisteena alun perin internetissä julkaistun kirjan kirjoittajan henkilöllisyydestä. Kustannusyhtiön toimitusjohtaja oli toimittanut KKO:lle kaksi kirjettä osoittaakseen, että hänellä oli oikeus kieltäytyä todistamasta törkeää kunnianloukkausta koskevassa esitutkinnassa. KKO:n mukaan lainsäädännössä ei ole yleissäännöstä todisteiden käytön kiellosta eli niin sanotusta hyödyntämiskiellosta. Tällä kiellolla tarkoitetaan niitä rajoituksia, joita oikeudenkäynnissä esitetyn aineiston käyttämiselle todisteena ja hyödyntämiselle todistusharkinnassa mahdollisesti voidaan asettaa. Asiassa katsottiin, että toimitusjohtaja ei ollut kirjeiden toimittamisella tarkoittanut luopua lähdesuojasta, vaan hän oli tarkoittanut puolustaa vaitiolo-oikeuttaan. KKO katsoi, että kirjeiden todisteina käyttämisen salliminen tarkoittaisi vaitiolo-oikeuden murtamista, mikä ei olisi hyväksyttävää. Tapauksessa KKO 2010:88 oli kysymys siitä, onko näyttökynnys syytä asettaa tavanomaista alemmaksi sen vuoksi, ettei näyttövelvollisuus kohtuuttomasti kaventaisi lähdesuojaa ja siten rajoittaisi sananvapautta tavalla, jota ei voida pitää välttämättömänä. Television ajankohtaisohjelmassa oli vihjattu, että kolme ohjelmassa nimeltä mainittua henkilöä kuului ryhmään, joka rahoitti ulkomailla toimivaa terroristijärjestöä. Asiassa nimikkeenä oli törkeä kunnianloukkaus. KKO:n punninnassa vastakkain olivat sananvapaus ja kunnian suoja. KKO katsoi ratkaisun Cumpănă ja Mazăre vs. Romania (17.12.2004) tavoin, että mahdollisuudet puolustautua väitteitä ja vihjauksia vastaan heikentyvät ratkaisevasti, jos väitteiden esittäjä voi lähdesuojaan vetoamalla vapautua esittämästä perusteita väitteidensä tueksi. KKO katsoi, että kunnian suojan turvaamiseksi on perusteltu tarve kohdistaa väitteiden esittämisestä vastuulliseen myös rikosoikeudellisia seuraamuksia.
85 Lähdesuojaan vetoava ei voi edellä esitetyn ratkaisun perusteella vapautua rangaistusuhasta, paitsi jos hän on valmis tuomaan esiin seikkoja, jotka eivät vaarantaisi lähteiden suojaa, mutta joiden pohjalta lähteiden kertomuksia, niiden merkitystä ja luotettavuutta olisi mahdollista arvioida. Tältä osin katson, että toimittajilla on suuri vastuu tietojensa paikkansapitävyyden tarkastamisesta. Toimittajien on lisäksi kyettävä osoittamaan julkaistujen tietojen paikkansapitävyys riittävällä tavalla. Kaksi viimeisintä ennakkopäätöstä, KKO 2019:67 ja KKO 2019:112, liittyvät Helsingin Sanomien Viestikoekeskusta käsitelleeseen artikkeliin, jonka yhteydessä oli julkaistu kuvia asiakirjoista, joissa oli "salainen" ja "erittäin salainen" -leimoja. Toimittajaa epäillään asiassa turvallisuussalaisuuden paljastamisesta. Toimittaja oli jutun julkaisemisen jälkeisenä päivänä yrittänyt tuhota kannettavaa tietokonettaan, joka syttyi tuleen. Toimittaja oli soittanut hätäkeskukseen, ja tapahtumaketju johti lopulta tietokoneen takavarikointiin ja erityiseen kotietsintään. Etsinnän yhteydessä oli takavarikoitu muun ohella tietokone ja muita tallennusalustoja, jotka toimittajan ilmoituksen mukaan sisälsivät lähdesuojan alaisia tietoja. Aineisto, jota etsintävaltuutettu ei seulonut etsinnän yhteydessä, sinetöitiin näytepusseihin. 375 Päätöksessä KKO 2019:67 oli kysymys siitä, olisiko mahdollisesti lähdesuojan alaista tietoa sisältävä aineisto pitänyt sinetöidä etsintäpaikalla ja saattaa määräajassa tuomioistuimen ratkaistavaksi se, saadaanko aineistoa tutkia tai hyödyntää. KKO käsitteli perusteissaan EIT:n ratkaisukäytäntöä 376 ja totesi, että lähdesuoja on usein välttämätön edellytys sille, että tietyistä aiheista voidaan käydä julkista keskustelua. Toimittajien koteihin ja työpaikolle tehdyt etsinnät on voitu EIT:n oikeuskäytännössä katsoa sananvapauden loukkauksiksi, kun etsintöjen tarkoitus on ollut selvittää tietolähteiden henkilöllisyys. Tällainen puuttuminen voidaan sallia, jos sille on hyväksyttävät perusteet ja väärinkäytösten estämiseksi on taattu riittävät ja asianmukaiset oikeussuojakeinot, kuten etsintävaltuutetun läsnäolo etsinnässä, mahdollisuus saattaa menettelyn lainmukaisuus arvioitavaksi tuomioistuimessa ja tuomioistuimen seikkaperäiset perustelut. KKO arvioi asiaa siltä kannalta, että kotietsintä merkitsee puuttumista erityisesti toimittajan sananvapauteen ja siihen liittyvään tiedonvälityksen vapauteen. 375 Ks. KKO 2019:67 kohta ”asian tausta”. 376 EIT:n ratkaisut Saint-Paul Luxembourg S.A. vs. Luxemburg 18.4.2013, Roemen ja Schmit vs. Luxemburg 25.2.2003, Martin ym. vs. Ranska 12.4.2012 ja Nagla vs. Latvia 16.7.2013.
86 Tällainen puuttuminen edellyttää KKO:n mukaan sitä, että toimenpide perustuu lakiin ja että sille on hyväksyttävä syy. Kolmanneksi toimittajalla on oltava käytössään riittävät oikeussuojakeinot. KKO katsoi, että pakkokeinolain takaamat oikeussuojakeinot 377 ovat tarjonneet riittävät oikeusturvatakeet etsinnän ja seulomisvaiheen aikana. Ennakkopäätöksessä KKO 2019:112 kysymyksenasettelu koski keskeisesti sitä, sisältääkö sinetöity aineisto lähdesuojan alaisia tietoja, joita ei sen vuoksi saa takavarikoida tai jäljentää rikosasian todisteena käytettäväksi eikä tutkia tai hyödyntää. 378 Tässäkin päätöksessä käytettiin hyväksi EIT:n tuottamaa oikeuskäytäntöä, keskeisimpänä periaatteina tietolähteen ja sen yksilöivän tiedon määritelmät. 379 Lisäksi huomioitiin ratkaisussa Becker vs. Norja (5.10.2017) näkökohta siitä, että lähdesuojan arvioinnissa ei ole ratkaisevaa merkitystä sillä, onko toimittajalle tietoja välittänyt henkilö toiminut tarkoituksellisesti vastoin velvollisuuksiaan. Tällä KKO mitä ilmeisimmin viittasi siihen, että Helsingin Sanomille tietoja luovuttanutta todennäköisesti epäillään virkarikoksesta. KKO huomioi myös sen, että lähdesuojalla on korostunut merkitys silloin, kun toimittajan yleisölle saattama viesti on koskenut yhteiskunnallisesti merkittävää, luonteeltaan salaista viranomaistoimintaa, kuten EIT:kin on oikeuskäytännössään todennut. 380 Sinetöidyn aineiston arvioinnista käy ilmi, että se sisältää etsintävaltuutetun käsityksen mukaan tietoa, joka voisi johtaa lähteen tunnistamiseen, vaikka lähde ei siitä suoraan ilmenisikään. Myös KKO päätyi EIT:n oikeuskäytäntö huomioiden siihen, että lähdesuojan alaisuuteen kuuluu kaikki sellainen tieto, joka voi johtaa lähteen tunnistamiseen. KKO:n mukaan sinetöidyn aineiston takavarikoiminen tai jäljentäminen käytettäväksi rikosasian todisteena on pakkokeinolain 7 luvun 3 §:n 1 momentin nojalla kiellettyä. Ennakkopäätösten KKO 2009:88 ja KKO 2019:112 perusteella lähdesuojan piiriin kuuluva kirjallinen aineisto voidaan määrätä hyödyntämiskieltoon. Hyödyntämiskiellolla tarkoitetaan yleensä sitä, että todistamiskiellon rikkomisen seurauksena voi olla kielto 377 1) Mahdollisuus saattaa takavarikon ja erityisen kotietsinnän edellytykset sekä menettelyn lainmukaisuus pakkokeinolain 7 luvun 15 §:n ja 8 luvun 18 §:n nojalla tuomioistuimen tutkittavaksi; ja 2) etsintävaltuutetun määrääminen erityistä kotietsintää varten 3) asianomaisen suojaksi säädetty pakkokeinolain 8 luvun 11 ja 12 §:ssä tarkoitettu sinetöintimenettely. 378 Lisäksi arvioitavana oli edellytykset takavarikon jatkamiselle sen vuoksi, että aineisto voidaan myöhemmin tuomita menetetyksi. Ks. KKO 2019:112 kohta Kysymyksenasettelu. 379 Nagla vs. Latvia (16.7.2013), kohta 81). 380 Esim. Görmüş ja muut vs. Turkki (19.1.2016) ja viranomaisten toiminnasta yleisemmin Voskuil vs. Alankomaat (22.02.2008).
93 viestintäoikeus on oikeudenalana melko nuori. 386 Keskeisin nimenomaan lähdesuojan sääntelyä ja sen käyttöä tutkinut tutkimus on Helsingin yliopistossa toimivassa Viestinnän tutkimuskeskus CRC:n projekti ”Dopingista lautakasoihin – muuttuva lähdesuoja” ja sen yhteydessä vuonna 2011 julkaistu raportti ”Lähdesuoja – normit, ideaalit ja käytännöt”. Projektissa tutkittiin lähdesuojan normistoa ja käytäntöjä Suomessa sekä verrattiin Suomen tilannetta kahdeksaan muuhun maahan ja EIT:n päätöksiin. Myös omassa tutkimuksessani EIT:n ratkaisukäytännöllä on merkittävä rooli. Toinen yhtäläisyys näiden tutkimusten välillä on viestintäoikeuden erityispiirteenä hyvän journalistisen tavan huomioiminen perinteisen oikeuslähdeopin ohella. Hyvällä journalistisella tavalla on monissa tilanteissa voimakkaampi ohjaava vaikutus kuin lain asettamilla reunaehdoilla. 387 Tutkielmassani tämä ilmeni muun muassa tunnistamalla hyvään journalistiseen tapaan perustuva lähdesuojasta sopiminen sekä lähdesuojan painopisteen siirtyminen tietolähteen oikeudesta kohti sananvapauslain ja OK:n sanamuodon mukaista viestin laatijan ja julkaisijan oikeutta. Tässä tutkielmassa tein uutena havaintona hyvästä journalistisesta tavasta tulevana taustaperiaatteena vastuullisuuden vaatimuksen, joka liittyy lähdesuojan ja anonyymien lähteiden käyttämiseen. Tämä tuli esille sekä Journalistin ohjeiden että JSN:n päätöskäytännön kautta. EIS:ta ja EIT:n ratkaisukäytäntöä käsitellyt aiempi kirjallisuus on nostanut esille lähdesuojaa koskevia keskeisimpiä ratkaisuja. 388 Tavoitteenani oli tunnistaa EIT:n ratkaisukäytännöstä tulevat lähdesuojaa ja siihen puuttumista koskevat periaatteet ja reunaehdot. Tiedossani ei ole, että EIT:n ratkaisukäytäntöä olisi tutkittu tämän tutkielman mittakaavassa Suomessa aiemmin. Myös ajallinen merkitys korostuu, sillä tutkimuksessa käsittelemistäni ratkaisuista 10 EIT:n ja kaksi KKO:n ratkaisuista on annettu vuoden 2011 raportin jälkeen. Lähdesuojaa koskeva oikeuskäytäntö painottuu vahvasti 2000luvulle ja myös aivan lähivuosille. Muun muassa uusien valvontateknologioiden ja niihin liittyvän sääntelyn vuoksi aihe on edelleen hyvin ajankohtainen. Tältä osin tutkimukseni tuotti uutta tietoa EIT:n lähdesuojaa koskevasta oikeuskäytännöstä. 386 Viestintäoikeuden tutkimus alkoi Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2002 ja oma professuuri perustettiin vuonna 2013. Ks. Lakimiesuutiset 2014: Tutkimusaukko täyttyy, viestintäoikeus on tullut. 387 Korpisaari 2016, s. 30–31. 388 Merkittävimpinä Pellonpää ym. 2018 ja Hirvelä – Heikkilä 2017.
94 Monet aiemmat tutkimukset, kuten Neuvonen (2012) ja Tiilikka (2007), ovat sivunneet sananvapauden oikeutusperusteita sekä journalismin ja joukkotiedotuksen käsitteitä ja tehtäviä. Tämän tutkimuksen kontribuutiona oli ulottaa oikeutusperusteiden ja tehtävien tutkimus nimenomaisesti lähdesuojaan. Lähdesuoja on oikeus, jolla turvataan lehdistön mahdollisuudet toteuttaa täysimääräisesti sille kuuluvaa yhteiskunnallista tehtävää. Uutena kontribuutiona tuotin tutkielmassani uudenlaisen mallin, ”elinkaaren”, lähdesuojaa koskevan sääntelyn systematisointiin. Lähestyin lähdesuojaa sen mukaan, milloin se syntyy, millaisia toimenpiteitä siihen voi kohdistua eri vaiheissa ja milloin se lakkaa sekä mitkä normit kulloinkin tulevat sovellettavaksi. Elinkaari käsitteenä viittaa tutkimuksessani lähdesuojaksi kutsuttuun oikeuteen, joka toimii eräänlaisena sateenvarjona, jonka alle sijoittuvat sekä lähdesuojan piiriin kuuluvat todisteet että lähdesuojaan oikeutetun vaitiolo-oikeus. Elinkaarimallia on hyödynnetty myös aiemmin todistelun kontekstissa. Riekkinen (2019) käytti elinkaarimallia jäsennellessään sähköisten todisteiden olemassaoloa niiden synnystä niiden hävittämiseen tai arkistoimiseen. 389 Hormia (1978) ja Pölönen (2001) ovat sivunneet lähdesuojaa todistamiskieltoja ja henkilötodistelua käsittelevissä tutkimuksissaan. Hyödynsin Hormian todistamiskieltoja koskevaa systematisointia ja Pölösen hyödyntämiskieltoihin liittyvää jaottelua tutkielmani oikeudenkäymiskaaren lähdesuojasääntelyä koskevassa luvussa määritellen, mihin lähdesuoja tarkemmin sijoittuu näissä malleissa. Belgialainen Dirk Voorhoof on tutkinut lähdesuojaa suhteessa EIT:n tuottamaan oikeuskäytäntöön vuonna 2012 julkaistussa tutkimuksessa ”The protection of journalists's sources under fire? How developments in European human rights law have reinforced the right of journalists to have their sources protected”. Hän vertasi EIT:n määrittelemiä reunaehtoja Luxemburgin ja Belgian lähdesuojasääntelyyn. Tutkielmani asetelma on ollut luvun neljä osalta osittain sama, vaikka painopiste onkin ollut pääasiassa reunaehtojen tunnistamisessa ja systematisoinnissa. 6.3 Arviointi Hyödynnän toisessa pääluvussani historiallista sananvapautta koskevaa yhteiskunnallista tutkimusta, lehdistöteorioita sekä mediatutkimusta. Laajuudeltaan se on pintaraapaisu 389 Riekkinen 2019, s. 7–8.
95 joukkoviestinten merkitystä koskevaan tutkimukseen. Tavoitteenani on osoittaa, millaisia odotuksia ja tehtäviä joukkoviestinnällä voi yhteiskunnassa olla. Teen luvussa melko suoraviivaisen yhdistämisen sen aihepiirin ja lähdesuojan välillä, mutta nähdäkseni tämä saa myöhemmissä luvuissa (luvut 4 ja 5) tukea muun muassa lainvalmisteluhistoriasta, 390 Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksesta sekä EIT:n ratkaisukäytännöstä. Tutkielmani luvuissa neljä ja viisi, käytän metodina lainoppia. Luvussa neljä huomioin pääpiirteittäin kaiken lähdesuojaa sivuavan kotimaisen sääntelyn, sekä lehdistön omat eettiset ohjeet, eli hyvän journalistisen tavan. Kyseisessä luvussa lainopillinen kontribuutioni on systematisoida lähdesuojaan liittyvä sääntely tarkoituksenmukaisella ja selkeällä tavalla. Luvun viisi painoarvo on lähdesuojaan liittyvien reunaehtojen tunnistamisessa sitä koskevasta oikeuskäytännöstä. EIS:n sisältö ja EIT:n ratkaisukäytännön merkitys on lähdesuojan näkökulmasta korostunut, koska ne määrittelevät vahvasti sekä lainkäyttäjän että -säätäjän liikkumavaraa. Kotimaisessa oikeuskäytännössä EIT:n ratkaisukäytännön merkitys on nähtävissä muun muassa päätösten perusteluissa, joissa EIT:n ratkaisukäytäntö on keskeisessä asemassa. Tutkimuskysymyksiin nähden pidän tutkimuksen aineiston valintaa ja rajausta johdonmukaisena ja perusteltuna. 6.4 Lopuksi Toimittajien lähdesuojaa pidetään yhtenä vapaan tiedonvälityksen kulmakivistä. Se nousee myös säännöllisin väliajoin julkiseen keskusteluun. Yleensä keskustelua on edeltänyt median paljastusjuttu, mutta silloin tällöin taustalla ovat olleet myös lainsäädäntöhankkeet, kuten esitutkintalain uudistus tai viimeisimpänä tiedustelulain säätäminen. Keskustelu on saanut myös polarisoituneita sävyjä. Toimittajakunta on toisaalta puolustanut henkeen ja vereen vahvaa lähdesuojaa, mutta myös vastakkaisia näkemyksiä on esitetty. Viimeisimpänä otsikoissa on ollut Helsingin Sanomien joulukuussa 2017 julkaisema puolustusvoimien Viestikoekeskusta koskenut paljastusjuttu, joka sisälsi salaiseksi luokiteltuja asiakirjoja noin kymmenen vuoden takaa. Paljastusjuttuun reagoitiin 390 Alaviitekeskustelun tasolla Kairan esitelmä vuodelta 1956 sekä leipätekstissä lähdesuojan valmisteluun liittynyt komiteanmietintö 1965: B 103 ja sen johtopäätökset.
96 voimakkaasti. Asiaan otti kantaa muun muassa tasavallan presidentti, jonka mukaan ”korkeimman turvaluokituksen saaneiden asiakirjojen sisällön paljastuminen on turvallisuutemme kannalta kriittistä ja voi aiheuttaa vakavia vaurioita”. 391 Viestikoekeskusta käsitellyt juttu osoittautui todelliseksi lähdesuojan ja vastuullisen journalismin koetinkiveksi. 392 KKO päätyi asiassa lähdesuojamyönteiselle kannalle todeten, että toimittajan vaitiolo-oikeuden rajoituksiin on suhtauduttava pidättyvästi, kun otetaan huomioon lähdesuojan keskeinen merkitys tiedotusvälineiden vapauden perusedellytyksenä, vaikka se hylkäsikin toimittajan valituksen kotietsintää ja takavarikkoa koskevilta osilta. Takavarikoitu materiaali määrättiin hyödyntämiskieltoon. Katson, että tämän päätöksen perusteella lähdesuoja on edelleen hyvin vahva. Löysin tutkielmani havainnoista myös mielenkiintoisia jatkokysymyksiä. Tuoreen tiedustelulainsäädännön näkökulmasta EIT:n ratkaisukäytäntö saattaa muodostua ongelmalliseksi. Ratkaisussa Big Brother Watch ja muut vs. Yhdistyneet kuningaskunnat 13.9.2018 tiedustelu ja mahdollinen massavalvonta sekä oikeussuojakeinojen puute nähtiin EIS 10 artiklan vastaisena. Ratkaisun johtopäätöksiä olisi mielestäni syytä arvioida Suomen sääntelyn kontekstissa. Lähdesuojaa käsittelevää tutkimusaineistoa on varsin niukasti. Muita tutkimuskysymyksiä, jotka osin liikkuvat kohti mediatutkimusta, olisivat muun muassa lähdesuojaan liittyvät sopimuskäytännöt tiedotusvälineiden toimituksissa. Havaintojeni mukaan lähdesuoja ja ennen kaikkea anonyymi ilmaisu ovat – huolimatta siitä, ettei sitä ole oikeussaleissa juuri kyseenalaistettu – hyvin runsaasti käytettyjä oikeuksia. Väitän, että lähes päivittäin tiedotusvälineissä julkaistaan jotain, jonka julkaisemisen jokin taho olisi halunnut estää. Tietolähteiden turvana oleva lähdesuoja mahdollistaa laajan liikkumavaran julkisessa keskustelussa kauppakeskuksen joulupukista 393 pandemian keskellä puutteellisten suojavarusteiden kanssa tuskaileviin 391 Yle Uutiset 2017: Salaisia asiakirjoja, vasaroitu kiintolevy ja kotietsintä – Lue tästä Viestikoekeskuskohun käänteet. 392 Toimittajat ilman rajoja -järjestön Suomen-puheenjohtaja Ilkka Nousiainen piti tapausta ylilyöntinä Helsingin Sanomien osalta. Nousiainen kuitenkin ajautui erimielisyyksiin järjestön hallituksen kanssa ja jätti lopulta eroilmoituksen. Järjestö antoi tukensa toimittajakaksikolle tiedottaessaan puheenjohtajan erosta. Se katsoi, että toimittajat ovat toimineet Journalistin ohjeiden mukaisesti. Yle Uutiset 2017: Toimittajat ilman rajoja -puheenjohtaja erosi HS:n vuotojutun takia. 393 Ks. JSN:n vapauttava päätös 6737/SL/17 joulupukkina esiintyneen henkilön lähdesuojasta. Siinä neuvosto muistutti, että toimittajien tulee pitää tietoja luottamuksellisesti antaneen henkilöllisyys salassa siten kuin lähteen kanssa on sovittu. Tapauksessa neuvosto ei kuitenkaan kyennyt ottamaan kantaa asiaan, koska ei tiennyt, mitä asiassa oli sovittu.
97 lähihoitajiin ja suurten tiedusteluorganisaatioiden pilliinpuhaltajiin. Lähdesuoja turvaa ainakin kahdelle viimeksi mainitulle tietyin edellytyksin mahdollisuuden kertoa havaitsemistaan epäkohdista julkisuuteen vailla pelkoa haitallisista seuraamuksista.