Väärinymmärretty kuningas : asteekkihallitsija Montezuma Meksikon valloittaneiden espanjalaisten konkestadorien selonteoissa

1 J@RGONIA - ELEKTRONINEN JULKAISU ISSN 1459-305X © Helan tutkijat ry 18/2011 Väärinymmärretty kuningas: asteekkihallitsija Montezuma Meksikon valloittaneiden espanjalaisten konkistadorien selonteoissa FM Vesa-Matti Kari Artikkelissa tarkastellaan Meksikon espanjalaisvalloittajien asteekkihallitsija Montezumasta laatimia kuvauksia. Kirjallisuudessa Montezuma on nähty arkana ja alistuvana johtajana, jonka heikkouksia on pidetty syynä asteekkien tappioon vieraita valloittajia vastaan. Käsitys juontuu asteekkeilta valloituksen jälkeen kootusta perimätiedosta, jolle espanjalaisten valloittajien laatimien muistelmien ja raporttien tiedot on nähty vahvistuksena. Artikkelissa selitetään Montezuman kuvauksia sijoittamalla Montezuman omin silmin nähneiden valloittajien kirjoittamat lähteet konteksteihinsa tutkimuksen ja aikalaiskirjallisuuden avulla. Artikkelissa osoitetaan, että mikäli lähteiden kohdalla otetaan huomioon kirjoittajien henkilökohtaiset motiivit sekä asteekkien ja espanjalaisten kulttuurit, havaitaan niissä esitetyt Montezumakuvaukset paljon vanhaa käsitystä moniselitteisemmiksi. Asiasanat: asteekit, Montezuma, konkistadorit, Meksikon valloitus, probanza de méritos Montezuman jäljillä Meksikon historiaa ja erityisesti maan espanjalaisvalloitusta käsittelevää yleisesitystä lukiessaan törmää usein samanlaiseen kuvaukseen asteekkihallitsija [1] Montezumasta [2]. Hän esiintyy arkana ja heikkona johtajana, jonka kyvyttömyys ja päättämättömyys olivat syynä tappioon ulkomaisista valloittajista. (Esim. Fehrenbach 1995, 102–139; Thomas 2005.) Montezuman kuvaus perustuu yleensä lähteisiin, jotka espanjalaiset lähetyssaarnaajat keräsivät suullisena tietona Meksikon alkuperäiskansoilta vuosia valloituksen jälkeen. Tietolähteet olivat pääasiassa espanjalaisia vastaan taistelleita sotureja tai heidän jälkeläisiään. Vaikka lähteiden esittämät tiedot ovat juurtuneet kirjallisuuteen, on niihin perustunutta Montezuma- J@rgonia 18/2011 ISSN 1459-305X Vesa-Matti Kari: Väärinymmärretty kuningas 2 kuvaa arvosteltu. Asteekkeja tutkinut Inga Clendinnen on havainnut, että tiedonlähteinä toimineet intiaanit kuuluivat Montezuman alistamaan kansaan. Hän uskoo lähdetietojen olevan miehittäjää kohtaan tunnetun katkeruuden osoituksia. Clendinnen on perustellut väitteitään sillä, etteivät haastatellut tietolähteet voineet kuulua asteekkihallitsijan lähipiiriin eikä heillä voinut olla tietoa Montezuman reagoinnista espanjalaisten saapumiseen. Kertojat olivat olleet valloituksen aikaan nuoria miehiä, mutta asteekkijohtajaa ympäröineeseen rajattuun eliittiin oli pääsy ainoastaan vanhoilla ja paljon kokemusta omanneilla henkilöillä. (Clendinnen 1991b, 65–70.) Clendinnen on tutkimuksessaan sivunnut espanjalaisvalloittajien eli konkistadorien Montezumasta kirjoittamia lähteitä, muttei ei ole analysoinut niitä asteekkien perimätiedon tavoin. Konkistadorien laatimat kuvaukset ovat käytännössä ainoita hallitsijan silminnäkijäkuvauksia. Yleensä niiden käyttö on jäänyt yleisesityksissä sivuosaan ja niistä on etsitty vahvistusta lähetyssaarnaajien kokoamalle perimätiedolle. Näennäisistä yhtäläisyyksistä huolimatta konkistadorien lähteistä paljastuu hyvin erilainen hallitsija, jonka rinnastamisella perimätiedossa kuvatuksi araksi hallitsijaksi ei ole perusteita. Tässä artikkelissa käsitellään asteekkien hallitsija Montezuman kuvausta espanjalaisten konkistadorien laatimissa lähteissä. Millaisena espanjalaiset kuvasivat Montezuman? Mitkä asiat vaikuttivat kuvaukseen? Vastauksia etsitään arvioimalla lähteissä esitettyjä tietoja Montezuman vallan olemuksesta, hänen luonteestaan sekä konkistadorien henkilökohtaisia mielipiteitä hänestä. Kyseessä ei ole teoreettisesti painottunut tutkimus. Sen sijaan tavoitteena on osoittaa, että konkistadorien Montezuma-kuvausten kohdalla täytyy ottaa huomioon lähteiden syntyprosessiin liittyvät ongelmat aivan kuten asteekkien perimätiedon kohdalla. Artikkelin lähteet [3] koostuvat Montezuman silminnäkijäkuvauksia sisältävistä konkistadorien selonteoista. Pääosa niistä kuuluu asiakirjojen joukkoon, jotka tunnetaan nimellä probanza de méritos eli todistus ansioista. Lähteissä kerrotaan kruunulle tehdyistä palveluksista kuten tutkimusmatkoista, valloituksista ja uusien alueiden asuttamisesta. Konkistadoreille oli tavallista lähettää niitä kruunun virkamiehille palkkioiden – virkojen, arvonimien tai eläkkeiden – saamiseksi (Restall 2003, 11–13). Artikkelin lähteiden kirjoitusajat sijoittuvat 1510ja 1570-luvuille. Niiden pituus vaihtelee muutamasta kymmenestä sivusta useiden satojen sivujen pituisiin teoksiin. Kaikki kirjoittajat kuuluivat retkikuntaan, joka Hernán Cortésin johdolla tuhosi asteekkien valtakunnan vuosien 1519–21 aikana. Montezumaa kuvaavista lähteistä laajimmat ovat konkistadorijoukon komentaja Hernán Cortésin sekä hänen rivimiehensä Bernal Díaz del Castillon kirjoitukset, jotka julkaistiin massiivisina romaaneina 1500-luvun tai 1600-lukun aikana. Heidän ohellaan lyhyempiä selontekoja laativat Andrés de Tapia, Bernardino Vázquez de Tapia sekä Francisco de Aguilar. Vaikka kirjoittajien asema retkikunnassa vaihteli rivimiehistä ja alikomentajista aina valloitusretkikunnan johtajaan, kuuluivat he kaikki hidalgoihin eli alempaan aateliin, joita konkistadoreista oli noin viisi prosenttia. Siksi he edustivat J@rgonia 18/2011 ISSN 1459-305X Vesa-Matti Kari: Väärinymmärretty kuningas 3 konkistadorien koulutetumpaa ja sosiaaliselta taustaltaan parempiosaista vähemmistöä. (Elliott 1986, 190; Grunberg 2004, 95‒99.) Asteekkivaltakunnan tuhonneen retkikunnan komentaja Cortés laati alueen valloituksen aikana viisi kirjettä kuninkaalleen. Vuosien 1519 ja 1526 väliselle ajalle sijoittuvista kirjeistä kolme ensimmäistä käsittelee asteekkien valloitusta, ja niistä toisessa esiintyy Montezuma. Selonteon muotoon kirjoitetuissa kirjeissä valloituksesta kerrotaan Cortésin omia saavutuksia korostaen. Aikajärjestyksessä seuraavat selonteot ovat Cortésin kapteenien Andrés de Tapian ja Bernardino Vázquez de Tapian laatimat lähteet. Tapian teksti syntyi vuonna 1539 Cortésia vastaan nostetussa oikeusprosessissa eli residenciassa, jossa Tapia toimi entisen komentajansa puolustuksen todistajana. (Thomas 2000, 124–130; Vázquez Chamorro 2000, 61.) Vázquez de Tapia puolestaan tarttui kynään turvatakseen jo saamiensa palkkioiden eli encomienda-omistuksien [4] hallussapidon (Vázquez Chamorro 2000, 122‒124). Encomienda-järjestelmä oli ollut käytössä Espanjan amerikkalaisissa siirtomaissa aina niiden asuttamisen alkuvaiheista asti, ja konkistadoreille oli myönnetty niitä palkkioina valloitukseen osallistumisesta. Kruunu oli suostunut järjestelmään vastahakoisesti, sillä se pelkäsi encumenderojen muodostuvan uudeksi ja sen kannalta vaaralliseksi aateliksi. Vuonna 1542 Espanjassa hyväksyttiin niin sanotut Uudet lait (Leyes Nuevas), joiden asetukset käytännössä lakkauttivat encomienda-järjestelmän. Lakien voimaantuloa siirtomaissa jouduttiin hidastamaan encomenderojen raivokkaan vastarinnan vuoksi. Omistusten haltijat ryhtyivät yleisesti anomaan kruunulta tilustensa säilytysoikeutta. (Gibson 1964, 59‒62; Himmerich y Valencia 1996, 11‒17, 57.) Vázquez de Tapia kuului tähän joukkoon. Francisco de Aguilarin ja Bernal Díaz del Castillon selonteot ovat Montezumaa käsittelevistä myöhäisimpiä, sillä nämä Cortésin entiset rivimiehet saivat selontekonsa valmiiksi 1560ja 1570-luvuilla. Kirjoitusaikana miehet olivat päätyneet hyvin erilaisiin olosuhteisiin. Majatalonisäntänä valloituksen jälkeen aloittanut Aguilar oli sittemmin myynyt omaisuutensa ja liittynyt dominikaanimunkkeihin. (Fuentes 1993, 134‒135.) Díaz del Castillo puolestaan oli päätynyt asumaan tiluksilleen Guatemalaan. Vázquez de Tapian tavoin hän taisteli encomiendojensa säilytysoikeuden puolesta. Lisäksi hän tarkoitti kirjansa uudeksi historiateokseksi. Tavoite sai hänet vastustamaan muiden kronikoitsijoiden esittämiä tietoja. (Adorno 1988, 242, 245; Brody 1987, 335; León-Portilla 2000, 26, 30‒31, 41‒43; Ochoa 1999, 349‒350.) Arvioin seuraavassa / artikkelissa arvioidaan lähteiden tietoja sijoittamalla ne konteksteihinsa. Tärkeitä konteksteja ovat kirjoittajien taustat, kirjoittamisen motiivit sekä kahden kulttuurin, espanjalaisen ja asteekkien, kohtaaminen. Viimeksi mainitussa kohdassa lähteiden tietojen analysoiminen edellyttää selitysten etsimistä molempien kulttuurien piirteistä. Kontekstoinnissa käytetään/käytän apuna kirjoittajien taustatietoa sisältävää kirjallisuutta, aikalaisteoksia sekä ajanjakson espanjalaisia sekä asteekkeja käsittelevää tutkimusta. J@rgonia 18/2011 ISSN 1459-305X Vesa-Matti Kari: Väärinymmärretty kuningas 4 Mahtava kuningas Montezuma Konkistadorien käsitys Montezumasta asteekkien johtajana oli hyvin yksimielinen. Kaikkien mukaan hän oli kuningas tai jopa keisari (Aguilar 2000 [1560], 159, 166, 171‒173; Cortés 1993 [1520], 160. Toinen kirje.; Díaz del Castillo I, 93‒94). Siten hän oli espanjalaisten silmissä muita intiaanijohtajia korkea-arvoisempi. Tavallisesti espanjalaiset käyttivät paikallisista johtajista karibinkielen päällikköä tarkoittavaa cacique-sanaa tai espanjan herraa tarkoittavaa sanaa señor. Esimerkiksi Díaz del Castillo arvioi Montezuman käyttäytyneen kaikessa kuin suuri herra, muttei sen tarkemmin perustellut väitettään. Hänen sekä muiden konkistadorien arviot Montezuman kuninkuudesta perustuivat ulkoisiin havaintoihin. Erityisesti häntä ympäröinyt loisto sekä alamaisten noudattamat tavat nähtiin osoituksena hänen suuresta vallastaan sekä rikkaudestaan. (Aguilar 2000 [1560], 171‒174; Cortés 1993 [1520], 242‒248. Toinen kirje.; Díaz del Castillo 2000 [1575] I, 223, 271‒272, 313, 322‒329, 350; Tapia 2000 [1539], 101‒103.) Montezuman kutsuminen kuninkaaksi osoittaa konkistadorien kokeneen, että he olivat tekemisissä aikaisemmin kohtaamiaan intiaanipäälliköitä suuremman hallitsijan kanssa. Kuninkaan arvonimi koettiin ainoastaan hänelle sopivaksi. Montezumaa ei täysin pidetty yhdenvertaisena oman kuninkaan kanssa, vaan hän pysyi espanjalaisten silmissä yhtenä paikallisena intiaanijohtajana, tosin muita korkea-arvoisempana. Cortés ja Díaz del Castillo kertoivat, että Montezumalle osoitettiin kunnioitusta samoilla tavoin kuin muille paikallisille johtajille. Sen sijaan he kertoivat ottaneensa päähineensä pois kunnioituksen osoituksena ainoastaan asteekkien hallitsijan seurassa. (Aguilar 2000 [1560], 174‒175; Cortés 1993 [1520], 217‒218. Toinen kirje; Díaz del Castillo 2000 [1575] I, 351‒352, 358‒359; Tapia 2000 [1539], 100‒101.) Päinvastaisesta tarkoituksesta huolimatta molemmat tavoitteet menivät kohtalokkaalla tavalla pieleen. Syynä olivat ulkoisiin havaintoihin perustuneet virhearviot. Espanjalaisten kuninkaaksi kutsuman asteekkijohtajan nahuatlinkielinen nimitys oli huey tlatoani, suuri puhuja. Kyseessä ei missään tapauksessa ollut periytyvä valta, kuten häntä oman kuninkaansa kaltaisena monarkkina pitäneet espanjalaiset luulivat. Asteekkivaltakunta oli luonteeltaan meritokratia eli valta oli ansaittava. Entisen hallitsijan kuoltua uuden johtajan valitsi suljettu neuvosto edellisen johtajan sukulaisten, yleensä veljien ja poikien keskuudesta. Asema ei ollut perinnöllinen, vaan se perustui yksinomaan henkilön kyvykkyyteen huolehtia kansansa tarpeista sekä suojella alamaisiaan. Uuden johtajan oli oltava taitava soturien ylipäällikkö ja valtaan valittu aloitti hallintokautensa sodalla. Hallitsija johti papistoa ja vastasi esimerkiksi monista uskonnollisista juhlista. (Davies 1982, 40, 47, 79‒80, 153; León-Portilla 1986, 19‒21; Clendinnen 1991a, 79.) Hallitsijan valta oli siten sidoksissa asteekkien uskontoon. Siihen liittyvistä hallitsijan vallan alueista konkistadorit jäivät tietämättömiksi, sillä he kristittyinä kammoksuivat kohtaamaansa uskontoa paholaisen palvontana. Huey tlatoania pidettiin asteekkien pääjumala Huitzilopochtlin [5] elävänä edustajana, jota verrattiin nousevaan aurinkoon (Gillespie 1989, 219‒220). Inga Clendinnenin mukaan alamaisten käytös Montezuman seurassa ei tähdännyt hallitsijan kunnioittamiseen, kuten konkistadorit luulivat. Sen sijaan se liittyi hänen valtansa jumalalliseen alkuperään. Hallitsijan keho miellettiin Tezcatlipoca-jumalan [6] pyhän J@rgonia 18/2011 ISSN 1459-305X Vesa-Matti Kari: Väärinymmärretty kuningas 5 voiman ja puheen välittäjäksi, ”Tezcatlipocan huiluksi”. Clendinnenin mukaan jumalilta saatu voima ei ollut pysyvä, vaan sen vastaanottaminen vaati oikeanlaisia valmistelurituaaleja. Espanjalaisten kunnioituksen osoitukseksi tulkitsema etiketti, jota alamaiset noudattivat Montezuman seurassa, sekä häntä ympäröinyt yltäkylläisyys ja loisto olivat yksi valmistelun osa. (Clendinnen 1991a, 77‒82.) Konkistadorit itse uskoivat osoittavansa Montezuman arvolle sopivaa käytöstä, kun he noudattivat oman kuninkaansa sekä aikaisemmin tapaamiensa päälliköiden aseman vaatimia tapoja. Tässä he erehtyivät perusteellisesti. Kun espanjalaiset lopulta vangitsivat Montezuman yrittäessään saada tämän valtakunnan hallintaansa, he jatkoivat kunnioituksen osoituksia alamaisten nähden. Tällä tavoin he yrittivät vakuuttaa kansalle Montezuman olleen yhä maan hallitsija espanjalaisten mielestä. Sopimaton kohtelu, joka huipentui Montezuman kahlitsemiseen, vei hänen valtansa perustana olleen jumalallisen voiman hänen alamaistensa silmissä. (Clendinnen 1991a, 78‒82; Clendinnen 1991b, 75‒76, 97. Viite 30.; Hassig 1999, 87‒90.) Vastaavanlainen menettely oli toiminut aikaisemmin uuden mantereen valloituksen aikana. Paikallisten hallitsijoiden vangitseminen oli ollut konkistadoreille tavallista jo ennen Cortésia ja sama tapa jatkui myöhemmin (Restall 2003, 19‒26). Menettely mahdollisti intiaanien alistamisen vähemmin ponnisteluin ottamalla haltuun valmiin hallintoorganisaation. Vaatimukset veroista tai muista saatavista voitiin kohdistaa suoraan hallitsijalle, joka välitti määräykset eteenpäin omille käskyläisilleen. Espanjalaisten ei tarvinnut asettaa tehtäviin omia virkamiehiään tai opetella alkuperäiskansojen kieliä. Jos heidän vaatimuksiaan ei toteltu, espanjalaiset tavallisesti korvasivat johtajat uusilla. Järjestelmä toimi yleensä hyvin, eikä espanjalaisten tarvinnut tuhlata niukkoja resurssejaan alkuperäisväestön monimutkaisten hallintorakennelmien opetteluun tai niiden korvaamiseen. Samalla käytäntö hyödytti intiaaneja, sillä he saivat näin säilytettyä hallussaan paikallista päätösvaltaa. (Lockhart 1999, 102‒103.) Mutta asteekkien pyhä hallitsija erosi niin paljon muista alkuperäisväestön johtajista, ettei häntä voitu alistaa nukkehallitsijaksi. Toisen virhearvion espanjalaiset tekivät arvioissaan asteekkivaltakunnan rakenteesta. Hänen luulemisensa kuninkaaksi sai konkistadorit olettamaan, että hän hallitsi Espanjan tapaista kuningaskuntaa. Tämä luulo on havaittavissa konkistadorien kuvauksissa, jossa asteekkihallitsijan alamaisia kutsutaan Espanjan esimerkin mukaan vasalleiksi ja paikallisia johtajia kuvernööreiksi. (Esim. Cortés 1993 [1520], 171‒172, 187, 305. Toinen kirje.; Díaz del Castillo 2000 [1575] I, 180; Tapia 2000 [1539], 76, 83, 90; Vázquez de Tapia 2000 [1546], 138.) Montezuma ei hallinnut Espanjan tapaista kuningaskuntaa, vaan kolmen kaupungin eli Tenochtitlanin, Texcocon sekä Tlacopanin muodostamaa kolmiliittoa. Se oli alistanut valtaansa lukuisia tuolloisen Keski-Meksikon alueen kaupunkivaltioita. Liittouma keräsi alistetuilta kansoilta veroja ja yritti hyötyä heistä kaikin tavoin. Tavallisesti paikalliset johtajat saivat jäädä valtaan, jos he vain tottelivat uusien herrojensa vaatimuksia. Alistetut asukkaat saivat säilyttää oman kulttuurinsa ja uskontonsa. Valloitusten avulla luotiin puskurivaltioita sekä turva-asemia vihollisten varalle. Vähitellen Tenochtitlan oli onnistunut hankkimaan ylivallan liittoumassa. Sen jatkamat laajenemissodat olivat yhä käynnissä espanjalaisten saapuessa. Valtakuntaan saapuneet tulokkaat onnistuivat iskemään järjestelmän heikkoon kohtaan hyödyntämällä reuna-alueiden väestön J@rgonia 18/2011 ISSN 1459-305X Vesa-Matti Kari: Väärinymmärretty kuningas 6 tyytymättömyyttä ja värväämällä heidän keskuudestaan liittolaisia. (Hassig 1995, 17‒19; Clendinnen 1991a, 24‒28; Gillespie 1989, 3‒6; Smith 2003, 47‒55, 148; Hassig 1999, 22‒23, 30‒31, 124‒125.) Tyranni ja pelkuri? Hallitsijan luonteenkuvaus Millaisena Montezuman luonne esiintyy espanjalaislähteissä? Hänen valtansa luonteessa havaittua yksimielisyyttä ei ole havaittavissa, vaan lähteissä esiintyy kaksi erilaista Montezumaa. Ensimmäinen ja lähteissä tavallisempi Montezuma on raivokas, julma ja alamaisiaan pelolla hallinnut tyranni. Hän uhraa alamaisiaan, riistää alistamiensa päälliköiden omaisuuden ankarilla veroilla ja hänen julmat veronkantajansa raiskaavat päälliköiden vaimot ja tyttäret. (Cortés 1993 [1520], 163; Díaz del Castillo 2000 [1575] I, 180‒182, 194, 305‒306, 376‒377; Tapia 2000 [1539], 76‒78.) Toinen Montezuma esiintyy jopa samoissa lähteissä säyseänä ja myötäilevänä, jopa arkana. Hänen väitettiin julistautuneen Espanjan kuninkaan vasalliksi täysin omasta tahdostaan. (Aguilar 2000 [1560], 171‒174, 181; Cortés 1993 [1520], 210‒211, 227‒229. Toinen kirje.; Díaz del Castillo I 2000 [1575], 316‒317, 372‒373; Tapia 2000 [1539], 92‒93, 100‒101, 108.) Mistä tällainen ristiriita oikein johtuu? Lähteiden tiedot on selitetty niiden laatimisen syillä. Palkkioanomuksia kirjoittaneiden konkistadorien oli hyödyllistä kuvata Montezuman hallinto julmana, sillä intiaaneja vastaan käydyn sodan oikeutuksen yhtenä perusteena oli viattomien suojeleminen (Adorno 1992, 213. Viite 14). Kuninkaan virkamiehille suunnatut anomukset oli kirjoitettava niin, että palkkioiden anojat olivat noudattaneet Uuden mantereen valloitukselle säädettyjä lakeja ja asetuksia. Muutoin hakemukset eivät olisi onnistuneet. Lainmukaisuus intiaanien alistamisessa oli muista siirtomaavalloista poiketen hyvin tärkeää Espanjalle, jonka kuninkaat olivat jo vuosisatojen ajan turvautuneet asiassa teologeihin ja lakimiehiin. Toimillaan hallitsijat halusivat varmistaa, että uusilla valloituksilla oli takanaan Jumalan suostumus. Näin he halusivat estää saamasta Kaikkivaltiaan vihaa päälleen. Asiantuntijoiden ajatusten perusteella Espanjan laissa määriteltiin kriteerit, joilla intiaanien valloittaminen voitiin oikeuttaa. Ajan myötä vakiintui käytäntö, jonka mukaan kuninkaat saivat liittää valtakuntaansa vain alueita, joiden asukkaat olivat alistuneet vapaaehtoisesti oikeutetun sodankäynnin seurauksena. (Adorno 1988, 242–247; Elliott 2001, xv– xxxvii; Townsend 2003, 668.) Laillisuusvaatimus selittää Montezuman väitetyn myötäilyn ja alistumisen. Ensimmäisen Montezuma-kuvauksen kirjoitti Cortés valloituksen ollessa yhä käynnissä. Kirjeillään hän vetosi suoraan kuninkaaseen päästäkseen hänen suojelukseensa. Cortes oli omaa etuaan ajatellen irtautunut retkikunnan varustaneen Kuuban kuvernöörin määräysvallasta Meksikoon saavuttuaan. Siten hän oli lainsuojattoman asemassa. Ajankohdan espanjalaiset lait sallivat tällaisen kapinallisen toiminnan, sillä Espanjan kruunun alamaisilla oli oikeus vedota suoraan korkeimpana oikeudenkäyttäjänä olleeseen kuninkaaseen ohi muiden oikeudenkäyttäjien. Cortésin tavoitteita uhkasi katkera Kuuban kuvernööri, joka parhaansa mukaan yritti estää entisen käskyläisensä tavoitteet majesteetin suojelukseen pääsemisestä. Uhattu asema heijastui Cortésin kirjeisiin ja hänen oli oltava erityisen huolellinen kuvatessaan J@rgonia 18/2011 ISSN 1459-305X Vesa-Matti Kari: Väärinymmärretty kuningas 7 tekojaan. (Clendinnen 1991b, 68–76; Elliott 2001, xv–xxxvii; Pastor Bodmer 1992, 50–100.) Tavoite näkyy erityisesti Cortésin kuvauksessa Montezumasta. Asemaansa vahvistaakseen Cortés väitti kirjeissään Montezuman luovuttaneen koko valtakuntansa Cortésille, joka itse saattoi tarjota sitä kuninkaalleen. Näin hänellä oli annettavana jotain vastineena kuninkaansa suosiosta. Muut myöhemmin kirjoittaneet konkistadorit toistivat komentajansa sanoja/komentajaansa. Konkistadorit eivät voineet kyseenalaistaa tietoa, koska he silloin olisivat kyseenalaistaneet hallitsijansa oikeuden Meksikon hallintaan. Tämä olisi ollut majesteettirikos. (Brooks 1995, 157‒161; Elliott 2001, xi‒xxxvii; Pastor Bodmer 1992, 50‒100.) Cortésin väite Montezuman alistumisesta antoi samalla oikeutuksen sodalle asteekkeja vastaan. Myöhemmät sodat intiaaneja vastaan saatettiin perustella rangaistustoimina, jotka kohdistettiin kuningastaan vastaan kapinoiviin vasalleihin. (Gillespie 1989, 179–181). Konkistadorien täytyi siksi väittää, että Montezuma oli alistunut Espanjan kuninkaan valtaan. Muutoin heillä ei olisi ollut mitään oikeutta aloittaa sotatoimia asteekkeja vastaan. Montezuman luonteenkuvauksien taustalta löytyy niin paljon konkistadorien tarkoitusperiä palvelevia syitä, etteivät väitteet hallitsijan arkuudesta ole uskottavia. Lisäksi Díaz del Castillon maininnat osoittavat päinvastaista. Hän kutsui teoksessaan Montezumaa rohkeaksi ja kertoi kuulleensa tämän johtaneen kansansa voittoihin kahdessa sodassa (Díaz del Castillo 2000 I [1575], 321, 460). Maininta on suuri kehu sellaisen joukon edustajalta, joiden keskinäinen kunnioitus ja arvostus perustuivat sotilaalliseen kokemukseen ja rohkeuteen (Himmerich y Valencia 1996, 31. Viite 13). Miksi he olisivat jättäneet asteekkien kansannousun myötä vihollisekseen muuttuneen hallitsijan arkuuden arvostelematta, jos he eivät säästäneet omia aseveljiään samalta? Kaiken lisäksi väitetty alistuminen sopii huonosti asteekkivaltakunnan meritokraattiseen vallanperimykseen. Hallitsijan asema vaati kykyjä, joista sotilaalliset taidot olivat tärkeimpiä. Ajatus aran ja passiivisen johtajan valinnasta taitoja vaativaan ja vastuulliseen tehtävään vaikuttaa järjettömältä. Vaikka Montezuman luonteen kuvausten taustalla on havaittavissa konkistadorien tavoitteet toimiensa oikeuttamiseksi, löytyy asteekkien kulttuurista yksi arkuutta puolustava piirre. Se oli lahjojen antaminen. Tavan tarkoitusperät tosin jäivät konkistadoreilta ymmärtämättä. Inga Clendinnenin mukaan suuret ja ylelliset lahjat olivat mesoamerikkalaiseen kulttuuriin kuuluneita valta-aseman, vaurauden tai avokätisyyden osoituksia. Lahjojen antamiseen kuului niiden arvon lisäämiseen tähdännyt nöyrä käytös ja rituaalinen haukkuminen. Lahjoja sekä niiden antajaa vähättelevä kielenkäyttö vaikutti tietämättömän mielestä alistumisen osoituksilta ja lahjontayrityksiltä. Clendinnenin mukaan nämä jäivät pimentoon espanjalaisilta, sillä heidän tulkkinaan toiminut intiaani oli nainen ja lisäksi orja. Hän tuskin oli tietoinen miesten maailmaan kuuluneesta valtakunnan johdon harjoittamasta diplomatiasta siihen kuuluvine tapoineen ja kielenkäyttöineen. (Clendinnen 1991a, 268‒269; Clendinnen 1991b, 70.) Siten tietämättömyys lahjakulttuurista sai valloittajat tulkitsemaan vähättelevän kielenkäytön kera annetut lahjat hallitsijan arkuuden osoituksina. J@rgonia 18/2011 ISSN 1459-305X Vesa-Matti Kari: Väärinymmärretty kuningas 8 Konkistadorien mielipiteet Montezumasta Vaikka konkistadorit kuvasivat selonteoissaan yksityiskohtaisesti Montezuman tapoja sekä häntä ympäröinyttä loistoa, olivat he niukkasanaisia paljastaessaan omia mielipiteitään hänestä. Ainoastaan Bernal Díaz del Castillo ja Bernardino Vázquez de Tapia ryhtyivät tähän. Jälkimmäisen mielipiteestä löytyy ainoastaan epäsuoria viittauksia. Hänen selonteossaan Montezuma ei syyllistynyt mihinkään espanjalaisten kannalta vahingollisiin toimiin tai muutoinkaan tuomittaviin tekoihin. Sen sijaan pahojen vihollisten roolin sai konkistadorien kanssa liittoutunut Tlaxcallanin väki. Montezuma sen sijaan oli luotettava ja avulias valloittajien yhteistyökumppani, jonka ansiosta espanjalaiset selvisivät vihollisten juonitteluista. Kirjoittajan Montezumaa ylistävä asenne näkyy hallitsijan kuolinvuoteella pitämässään puheessa, jossa hän muistutti Cortésia lukuisista konkistadoreille ja Espanjan kuninkaalle tekemistään palveluksista. (Vázquez de Tapia 2000 [1546], 132‒138.) Vaikka kirjoittaja ei suoraan paljastanut omaa mielipidettään, osoittaa Montezuman puhtoinen ja toisista selonteista poikkeava kuvaus hänen pitäneen Montezumasta. Selontekonsa kirjoitusaikana Vázquez de Tapialla oli tilaisuus tutustua muiden konkistadorien kirjoituksista ainakin Cortésin Montezumaa käsitelleeseen kirjeeseen, joka julkaistiin vuonna 1522 sekä moniin samoja tietoja toistelleisiin aikalaiskirjoihin (Fuentes 1993, 49; Thomas 2005, 791). Kaikissa niissä esitellyistä tiedoista poikkeamisellaan hän teki hiljaisen kannanoton edesmenneen Montezuman maineen parantamiseksi, sillä monessa muussa selonteossa ja aikalaiskirjallisuudessa Montezuma oli saanut espanjalaisten pahan vihollisen osan. Vázquez de Tapiasta poiketen Díaz del Castillo kirjoitti hyvin suorasanaisesti Montezumaa koskevista mielipiteistään. Días del Castillo kertoi muiden espanjalaisten tapaan kunnioittaneensa hallitsijaa tämän vankeusaikana esimerkiksi ottamalla päähineen pois hänen seurassaan. Eurooppalainen tapa osoittaa hänen arvostaneen hallitsijaa ja uskoneen hänen olleen oman kuninkaansa veroinen monarkki. Díaz del Castillo mainitsi pitäneensä Montezuman hyvyydestä, jonka osoituksia olivat hallitsijan lahjoina antama kultaa, koristeelliset viitat ja kauniit naiset. Lisäksi hän väitti Montezuman oppineen tuntemaan häntä vartioineet espanjalaiset luonteelta, ja että hänen kanssaan tulkin välityksellä keskustellut hallitsija piti häntä jalona miehenä. (Díaz del Castillo I 2000 [1575], 352‒359, 363.) Suurten lahjojen antamista Díaz del Castillo arvosti Montezuman ohella hänen seuraajassaan Cuauhtemocissa ja omissa komentajissaan (Díaz del Castillo I 2000 [1575], 101; II, 97‒99, 108‒109, 120, 276). Ahneuden ja kitsauden hän mielsi huonoiksi ominaisuuksiksi ja liitti ne teoksessaan inhoamiinsa henkilöihin (esim. Díaz del Castillo I 2000 [1575], 64, 122‒123, 404‒406). Mutta lahjat eivät suinkaan olleet asteekkien kulttuurissa pyyteettömiä anteliaisuuden osoituksia ja toisaalta kaikki intiaanien antama ei välttämättä ollut lahja. Ross Hassigin mukaan naisten luovuttaminen vaimoiksi oli yleinen tapa poliittisten siteiden solmimiseksi asteekkien Meksikossa (Hassig 1995, 244; Hassig 1999, 60). Tällaisesta ei konkistadoreilla ollut mitään tietoa. Ilmeinen syy on tietämättömyys paikallisesta kulttuurista. Díaz del Castillon maininta, jonka mukaan Montezuma piti häntä jalona, perustui sekin tiedon puutteeseen. Asteekkieliitille kouluissa opetettu poliittinen kielenkäyttö oli ulkopuoliselle vaikeaselkoista. Tietämätön ymmärsi sen helposti väärin, sillä siinä J@rgonia 18/2011 ISSN 1459-305X Vesa-Matti Kari: Väärinymmärretty kuningas 9 saatettiin käyttää päinvastaisia ilmauksia kuin mitä oikeasti tarkoitettiin. (Restall 2003, 96‒98.) Montezuma ei siten välttämättä tarkoittanut sanojaan imarteluksi vaan halveksunnan osoitukseksi. Diplomaattisen kielenkäytön sekä lahjojen antamisen väärinkäsittämiseen perustunut hallitsijan arvostus pohjautui väärään tulkintaan. Díaz del Castillon kuvaus Montezumasta ei jäänyt näin yksinkertaiseksi. Hyvien puolten lisäksi hän väitti Montezuman toistuvasti juonitelleen espanjalaisten hengen menoksi sekä olleen alamaisiaan sortava ja pelolla hallinnut tyranni (esim. Díaz del Castillo I, 180‒182, 285, 305‒306). Ristiriitaiset tiedot selittyvät teoksen kirjoittamisen syillä. Palkkioiden anomisen ohella Díaz del Castillo tarkoitti selontekonsa valloitusta käsitelleeksi historiateokseksi. Hän oli lukenut Francisco López de Gómaran teoksen Historia de la conquista de México ja väitti siihen tallennettuja tietoja virheelliseksi. (Brody 1987, 325‒326; Ochoa 1999, 341‒342; Wagner 1945, 165.) Díaz del Castillon suhde Gómaraan on paljon monipuolisempi, sillä jälkimmäisen teos toimi hänen omansa lähteenä ja runkona (Adorno 2008, 390; Brody 1987, 327; Ochoa 1999, 345‒348; Simpson 1965, xix; Townsend 2003, 20. Viite 14). Sen vuoksi hän esitti monet Gómaran kuvaamat Montezuman juonittelut sekä hallinnon julmuudet liki identtisenä omassa teoksessaan (esim. López de Gómara 2003 [1552], 105‒107, 157‒161). Suoran kopioimisen ohella Díaz del Castillo koki tarpeelliseksi korjailla joitain tietoja arvostamansa Montezuman maineen parantamiseksi. Vaikka hän omaksui Gómaralta tavan väittää kaikkia intiaaneja kannibaaleiksi ja homoseksuaaleiksi, hän nimenomaan kiisti Montezumalta molemmat ominaisuudet (esim. Díaz del Castillo 2000 [1575] I, 196‒199, 322‒323; II 190‒210 López de Gómara 2003 [1552], 258, 267). Tutkijat pitävät konkistadorien korostamia kannibalismija homoseksuaalisuussyytteitä pääosin perusteettomina. Asteekkien kannibalismi oli luonteeltaan rituaalista. Sillä ei ollut espanjalaisten kuvausten kaltaista ravinnollista merkitystä. Sen vertailukohtana pidetään lähinnä kristillistä ehtoollista (Carrasco 1995, 435; Ortiz de Montellano 1978, 611‒617; Todorov 1985, 188). Kuvaukset intiaanien väitetystä ihmissyönnistä juontuvat aikakauden mielikuvituksellisista kirjoista. Niissä maailman äärissä asuviin ihmisiin liitettiin milloin mitäkin ominaisuuksia eläinten piirteistä ihmislihan syömiseen pääravintona (Cervantes 1994, 5‒6; Carrasco 1995, 429‒431). Homoseksuaalisuussyytökset sen sijaan vaikuttavat tavallisuudestaan huolimatta epäluotettavilta, sillä tapa oli asteekkien laissa ankarasti rangaistava teko. Siksi on vaikea uskoa, että kaikki asteekkimiehet aivan valtakunnan johtoa myöten olisivat syyllistyneet siihen jatkuvasti, kuten espanjalaiset väittivät. (Cortés 1993 [1519], 145‒146. Ángel Delgado Gómez viitteessä 221; Cortés 2001, 458. Kääntäjä Pagden viitteessä 38). Vaikka kannibalismin ja homoseksuaalisuuden puuttumisen Díaz del Castillon Montezuma-kuvauksesta voi helposti selittää tällä tavoin, on asialla toinen puoli. Monet tutkijat ovat selittäneet konkistadorien tavan syyttää intiaaneja kannibaaleiksi sekä sodomian harjoittajiksi intiaaneihin kohdistettujen voimatoimien sekä heidän alistamisensa oikeuttamisen keinoina (Carrasco 2008, 441‒444; Garza Carvajal 2003, 132‒140; McAlister 1989, 79; Pastor Bodmer 1992, 211‒212). John Ochoa ei usko tämän selityksen sopivan Díaz del Castillon kohdalla. Hänen mukaansa vanha konkistadori ainoastaan lainaili lähdeteoksiinsa vakiintuneita väitteitä. Teoksensa J@rgonia 18/2011 ISSN 1459-305X Vesa-Matti Kari: Väärinymmärretty kuningas 16 Himmerich y Valencia, Robert. 1996 [1991]. The encomenderos of New Spain 1521‒1555. Austin: University of Texas Press. Kari, Vesa-Matti. 2009. Väärinymmärryksiä, korostamista ja vastakirjoituksia: konkistadori Bernal Díaz del Castillon kokemuksia Meksikon valloituksesta. Painamaton Yleisen historian pro gradu -työ. Jyväskylän yliopisto, Historian ja etnologian laitos. Saatavilla www-muodossa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu200902161069. [Haettu 25.8.2010.] León-Portilla, Miguel. 1986. Mesoamerica before 1519. Teoksessa The Cambridge History of Latin America, ed. Leslie Bethell, 3‒36. Cambridge: Cambridge University Press. León-Portilla, Miguel. 2000. Introducción. Teoksessa Díaz del Castillo, Bernal, Historia verdadera de la conquista de la Nueva España, ed. Miguel León-Portilla, 5‒55. Madrid: Dastin. Lockhart, James. 1999. Of things of the Indies: essays old and new in early Latin American history. Stanford: Stanford University Press. López de Gómara, Francisco. 2003 [1552]. Historia de la conquista de México. México: Oceano. McAlister, Lyle N. 1989. Spain and Portugal in the New World 1492‒1700. Minneapolis: University of Minnesota Press. Ochoa, John A. 1999. The paper warrior: education, independence and Bernal Diaz’s war to stop time. Modern Language Notes (MLN) 114, 2: 341‒356. The Johns Hopkins University Press. http://www.jstor.org/stable/3251552. [haettu 25.8.2010] Ortiz de Montellano, Bernard R. 1978. Aztec cannibalism: an ecological necessity? Science 200, 4342: 611‒617. http://www.latinamericanstudies.org/aztecs/montellano.htm. [haettu 25.8.2010] Pastor Bodmer, Beatriz. 1992 [1983]. The armature of conquest: Spanish accounts of the discovery of America, 1492‒1589, englanniksi kääntänyt Lydia Longstreth Hunt. Stanford: Stanford University Press. Restall, Matthew. 2003. Seven myths of the Spanish conquest. New York: Oxford University Press. Simpson, Lesley Byrd. 1964. Introduction. Teoksessa Cortés. The life of the conqueror by his secretary Francisco López de Gómara, englanniksi kääntänyt ja toimittanut Lesley Byrd Simpson, xv‒xxvi. Berkeley: University of California Press. Smith, Michael E. 2003 [1996]. The Aztecs. Oxford: Blackwell Publishing. Thomas, Hugh. 2005 [1993]. Conquest: Montezuma, Cortes and the fall of Old Mexico. New York: Simon & Schuster. J@rgonia 18/2011 ISSN 1459-305X Vesa-Matti Kari: Väärinymmärretty kuningas 17 Todorov, Tzvetan. 1985. The conquest of America: the question of the Other. New York: Harper & Row. Townsend, Camilla. 2003. Burying the white gods: new perspectives on the conquest of Mexico. The American Historical Review 108, 3: 659‒687. http://www.studythepast.com/376_spring10/conquest_of_mexico/burying_the_white_ gods.pdf [haettu 25.8.2010] Vázquez Chamorro, German. 2000. La conquista de Tenochtitlan. Crónicas de América. Madrid: Dastin. Wagner, Henry R. 1945. Three studies on the same subject. The Hispanic American Historical Review 25, 2: 155‒190. http://www.jstor.org/stable/2507950 [haettu 25.8.2010]