Nimeämisen mahti : sukupuolta ja seksuaalisuutta kuvaavien termien suhteisuudesta

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY-NC 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0/ Nimeämisen mahti : sukupuolta ja seksuaalisuutta kuvaavien termien suhteisuudesta © 2019 SQS – Suomen Queer-tutkimuksen Seuran lehti Published version Juvonen, Tuula Juvonen, T. (2019). Nimeämisen mahti : sukupuolta ja seksuaalisuutta kuvaavien termien suhteisuudesta. SQS : Suomen Queer-tutkimuksen Seuran lehti, 13(1-2), 1-22. https://doi.org/10.23980/sqs.89126 2019 SQS 1–2/2019 1 Pervoskooppi Artikkelit Tuula Juvonen NIMEÄMISEN MAHTI Sukupuolta ja seksuaalisuutta kuvaavien termien suhteisuudesta Tuula Juvonen ABSTRACT In this article I scrutinize the terms that Finns use when narrating their experiences of challenging gender and sexual norms or being allies to those who do. The analyzed data consists of memories collected in 2018 by the Commission of Finnish Labour Tradition (one of the bodies with national responsibility to collect LGBTQIA+ history) about most memorable moments. I am interested in the ways in which the materials described the lack of suitable terms, the meanings of finding or inventing them, as well as accepting identities or finding communities which allow identification through the terms. I analyze self-naming when such terms as asexuality, queerness, bisexuality and pansexuality or non-binary (here as muunsukupuolisuus) were used. I also touch upon the increasingly various relationship terminology. In the materials it is evident that during the 2010s the new classifications address multiple genders and sexualities in ever increasing precision. They are used especially by the younger generation that seeks to understand its relational experiences and ways of being. I see the diversification of terminology as a part of a wider cultural change, during which the former binary classifications of gender and sexuality are in flux. This creates both opportunities and demands for naming oneself as a part of new social networks. ABSTRAKTI Tässä artikkelissa tarkastelen sitä, millaisia termejä käyttäen Suomessa elävät ihmiset kertovat kokemuksistaan sukupuolija seksuaalisuusnormien rikkojina tai heidän liittolaisinaan. Tutkimusaineistona on ollut Työväen muistitietotoimikunnan vuonna 2018 keräämiä muistoja unohtumattomista hetkistä. Minua kiinnostaa erityisesti se, mitä aineistot kertovat sopivien termien puuttumisen, löytämisen ja luomisen merkityksestä mahdollisesti muutoksessa olevan identiteetin hyväksymiselle ja samaistumisen mahdollistavan yhteisön löytämiselle. Tarkastelen itsensä nimeämistä esimerkiksi sellaisilla aineistoissa esiintyvillä termeillä kuin aseksuaalisuus, queer, bija panseksuaalisuus sekä muunsukupuolisuus. Lisäksi sivuan suhdemuotojen moninaistumista kuvaavia termejä. Aineistossa näkyy se, kuinka 2010-luvulla määrittelemättömyyden rinnalle ovat nousseet uudet, sukupuolta ja seksuaalisuutta yhä monimutkaisemmin ja tarkemmin nimeävät luokittelut, joilla varsinkin nuoret hahmottavat omaa relaationaalisesti rakentuvaa kokemusmaailmaansa ja olemisensa tapaa. Näen termistön moninaistumisen osana laajempaa käynnissä olevaa kulttuurista muutosta, jossa aiemmat sukupuolija seksuaali-identiteettejä koskevat binaariset luokittelut ovat lähteneet liikkeelle, mikä luo sekä mahdollisuuden että uudenlaisen tarpeen itsensä nimeämiselle osana sosiaalisia suhdeverkkoja. SQS 1–2/2019 2 Pervoskooppi Artikkelit Tuula Juvonen Erityisesti 2010-luvulla ihmisten arkikokemuksessa on alkanut näkyä se, miten sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta kuvailevat nimitykset ovat lisääntyneet, niiden oikeaoppisuudesta käydään kiivasta kamppailua, ja termien oikeaan käyttöön haetaan ja tarjotaan opastusta (esim. Väisänen 2014). Erityisesti nuoret hahmottavat omaa kokemusmaailmaansa ja olemisensa tapaa uusilla, sukupuolta ja seksuaalisuutta yhä monimutkaisemmin ja tarkemmin määrittelevillä luokitteluilla (Clarke ym. 2018, 230–231; Hammack ym. 2018). Seksuaalisuutta koskevasta itserefleksiivisyydestä ja introspektiosta on muodostunut meille taksonominen tapa, kuten brittiläinen historioitsija Laura Doan on todennut (Doan 2013, 142): me kategorisoimme ja nimeämme seksuaalista haluamme ja kokemuksiamme yhä uusin tavoin. Työväen muistitietotoimikunnan vuonna 2018 toteuttama Unohtumattomat hetket -muistitietokeruu osui siis aikaan, jolloin sukupuolen ja seksuaalisuuden määrittelyt ovat melkoisessa muutoksessa. Verkossa toteutetun keruun tarkoituksena oli yhtäältä kartoittaa sitä, millä tavoin vastaajat kertovat kokemuksistaan sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta tai niihin liittyvästä liittolaisuudesta1, ja toisaalta sitä, millaisia ajallisia muutoksia näissä kokemuksissa on tunnistettavissa. Tässä keruuaineistoon pohjautuvassa tutkimuksessani tarkastelen puolestaan sitä, miten aineistossa näkyy kokemuksen nimeämisen sosiaalinen ja vuorovaikutuksellinen luonne. Ehdotan, Leena-Maija Rossin (2016 [2018]) tavoin, että queertutkimuksessa käytyjä keskusteluja 1 Liittolaisuus (engl. allyship) viittaa ilmiöön, jossa etuoikeutettuihin ryhmiin kuuluvat solmivat luottamukseen perustuvia suhteita marginalisoituihin ryhmiin ja tukevat omalta osaltaan johdonmukaisesti näiden pyrkimyksiä yhdenvertaisuuden saavuttamiseksi. Esim. heterot voivat olla lesbojen ja homojen liittolaisia lisääntymisoikeuteen liittyvissä kysymyksissä, tai lesbot ja homot transihmisten liittolaisia vaadittaessa oikeutta sukupuolen itsemäärittelyyn. nimeämisestä ja identiteeteistä voisi rikastaa ja syventää ottamalla niihin mukaan relationaalisuudesta käytyjä teoreettisia keskusteluja. Lisäksi osallistun keskusteluun sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta tarjoamalla tulkintoja sekä uusien termien merkityksellisyydestä oman subjektiuden konstituoimiselle että termien ja niillä nimettyjen identiteettien jatkuvasta muuttumisesta Suomessa. Rajaan tässä artikkelissa muistitietokyselyn vastauksista aineistokseni vastaajan valitsemia itsemäärittelyjä ja nimeämiseen liittyvää muistelukerrontaa. Vaikka aineistoa voisi tarkastella myös esimerkiksi affektikokemuksen (Juvonen & Kolehmainen 2018) tai kehollisuuden näkökulmasta (Kähkönen 2018), jäsentelen vastauksia tässä tarkastelemalla niissä kuvattuja kielellisen vuorovaikutuksen kokemuksia ja erilaisia nimeämiseen liittyviä aspekteja. Nimeämisen tarkasteluun keskittyvä näkökulmavalinta liittyy myös omaan henkilöhistoriaani. Olen itse nimennyt itseni vuonna 1989 uudelleen heterosta lesboksi, ja täsmentänyt identifikaatiotani eri aikoina erilaisilla määreillä, kuten feministi, femme, queerfeministi, tai olen vältellyt määrittelyjä tyystin. Näen, että uudet mahdollisuudet itseni nimeämiseen tai siitä kieltäytymiseen ovat tarjonneet minulle yhä uusia tapoja nähdä itseni ja omat mahdollisuuteni, ja minua kiinnostaa se, miten eri sukupolvet käsittelevät vastaavia kokemuksia nykyisin. Artikkelissani esittelen ensin muistitietokerrontaan perustuvan tutkimusaineistoni erityispiirteitä, minkä jälkeen syvennän nimeämistä koskevaa queertutkimuksellista keskustelua relaationaalisen teoretisoinnin avulla. Metodologisten pohdintojen jälkeen siirryn analysoimaan aineistostani heteronormatiivisen hiljaisuuden seurauksia. Osuvien termien löytämisen tärkeyttä käsittelen aseksuaalisuuden osalta. Seuraavaksi kiinnitän huomiota rinnakkaisten termien käyttöön, käyttäen esimerkkeinä termejä queer, bi-, ja panseksuaalisuus. Uusien termien luomista kartoitan muunsukupuo- SQS 1–2/2019 3 Pervoskooppi Artikkelit Tuula Juvonen lisuuden ja suhdemuotojen osalta. Lopuksi pohdin vielä sitä, millaisesta yhteiskunnallisesta muutoksesta on kysymys silloin, kun binäärikategorioiden rinnalle on nousemassa muita tapoja tarkastella liikkeellä olevia sukupuolia ja seksuaalisuuksia. Muistitietoaineiston keruu verkkokyselyllä Aineiston keruun aikaan, vuonna 2018, yhä useammat ihmiset kertoivat aiempaa avomielisemmin henkilökohtaisista asioistaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Vaikka verkossa käydään vilkkaasti keskustelua myös sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta, meillä ei kuitenkaan ole takeita siitä, miltä osin tästä digitaalisesta keskustelusta jää jälkiä tuleville tutkijoille. Siksi näitä teemoja koskevaa pohdintaa ja muistelua on syytä tallettaa aika ajoin myös pysyviin arkistoihin (Juvonen 2014). Unohtumattomat hetket -muistitietokeruussa tavoitetut kokemukset sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden kanssa elämisestä ja liittolaisuudesta arkistoitiin Työväen muistitietotoimikunnan kokoelmiin. Tämä on siinäkin mielessä perusteltua, että muistitietotoimikunnan kokoelmat ovat osa Työväen Arkiston kokoelmia, ja Työväen Arkistolla puolestaan on valtakunnallinen velvoite tallettaa myös lesbojen, homojen, bija transihmisten historiaa. Muistitietokyselyn keruu oli auki verkossa 1.6.–30.11.2018. Tietoa keruusta jaettiin ensisijaisesti Unohtumattomat hetket -Facebook-sivuston kautta, josta tietoa linkitettiin eri tahoille erityisesti Suomessa ensi kertaa järjestetyn sateenkaarihistoriakuukauden aikana (20.10–20.11.2018). Nämä molemmat kontekstit raamittivat keruun historian tallentamiseksi ja tekemiseksi. Keruuta ei markkinoitu ostetuilla mainoksilla, mutta siitä julkaistiin lyhyet uutiset Työväen sivistysliiton verkkosivuilla 6.9.2018 ja Demokraatti-lehdessä 13.9.2018, ja liittolaisia tavoiteltiin myös poliittisten nuorisojärjestöjen kautta. Keruun verkkosivuosoitteesta kertovaa mainoslippusta jaettiin lisäksi kasvokkain esimerkiksi Helsinki Pridessä ja Kokkola Pridessä kesällä 2018 sekä Tampereella Leimareissa. Vastaajajoukko muodostui itsevalikoituneeksi siten, että vapaaehtoiseen kyselyyn vastasivat ne, jotka tunsivat asian syystä tai toisesta itselleen tärkeäksi. On oleellista huomata, että itsevalikoitunut otos ei kerro mitään siitä, kuinka yleisiä tai levinneitä vastauksiin tallentuneet ilmiöt ovat. Verkkokyselyllä on silti mahdollista kartoittaa ilmiöiden moninaisuutta ja niihin liittyviä puhetapoja (Suominen 2016, 117, 128). Osallistujat saivat verkkolomakkeessa vastattavakseen aluksi joukon taustatietokysymyksiä, joista yksi oli avoin kysymys ”miten määrittelisit nykyisin sukupuolesi ja seksuaalisuutesi?”. Kysymys itsessään on hyvä esimerkki ajallemme ominaisista itserefleksiivisyyteen ohjaavista käytännöistä, joilla velvoitetaan ihmisiä tekemään tiliä itsestään muille ja pakotetaan heitä enemmän tai vähemmän hienovaraisesti identifioimaan itsensä suhteessa käytössään oleviin hankaliinkin määritelmiin (Herrera 2017, 8, 13). Valmiiden vastausvaihtoehtojen puuttuessa avovastauksissa käytettiin kaiken kaikkiaan 16 erilaista vastaajalähtöistä luonnehdintaa sukupuolesta. Seksuaalista suuntautumistaan osallistujat luonnehtivat yhteensä 22 erilaisella termillä tai niiden täsmennyksellä. Lisäksi pieni osa vastaajista jätti joko sukupuolensa tai seksuaalisuutensa nimeämättä, tai he ilmoittivat, että he eivät halua määritellä itseään. Kyselytutkimusten kysymyksenasettelut antavat vastaajille aina pieniä, mutta tärkeitä vihjeitä siitä, millaisia vastauksia heiltä toivotaan (Juvonen 2002). Niinpä tämän avoimen kysymyksen muotoilu (”nykyisin”) rakensi itsemäärittelylle lisäksi ajallisen ulottuvuuden ja tarjosi samalla tilaa kertoa sen muutoksista. On kuitenkin mahdollista, että kysymykseen sisäänrakennettu moninaisuus ja muutos olivat myös asioita, jotka eivät puhutelleet niinkään miesvastaajia, jotka naisia useammin kuvailevat identiteettinsä vakaaksi ja yksiselitteisiksi (Morandini ym. 2016, 3, 8–9; Hammack ym. 2018, 15). SQS 1–2/2019 4 Pervoskooppi Artikkelit Tuula Juvonen Lomakkeessa oli neljä varsinaista muistitietoa tallentavaa kysymystä, joilla haettiin sukupuolen ja seksuaalisen moninaisuuden kanssa elävien vastaajien ja heidän liittolaistensa henkilökohtaisia kokemuksia sekä nettimaailman ulkopuolelta että verkossa tapahtuvasta vuorovaikutuksesta. Keruussa kannustettiin muistelemaan unohtumattomia hetkiä, jolloin monet vastaajista kuvasivatkin niitä välähdyksenomaisia tilanteita, joissa he olivat saavuttaneet korostuneen tietoisuuden omasta kokemuksestaan (Kähkönen 2018, 144). Vastaajia pyydettiin mainitsemaan kuvailussaan ainakin seuraavat seikat: mitä tapahtui, milloin tapahtui, keitä tapahtumassa oli osallisina ja miltä tapahtuma vastaajasta tuolloin tuntui.2 On kuitenkin ilmeistä, että muistelluilla tapahtumilla on sekä tapahtumisensa aika että kertomisensa tai muistelun aika, ja molemmat niistä ovat ratkaisevia sille, miten asioita voidaan ja halutaan muistaa myöhemmin (Taavetti 2018, 82–85). Kokemusten ajallinen ankkuroiminen mahdollistaa silti joidenkin ilmiöiden esiintymisen ajoittamisen, vaikka niihin liittyvä kokemuksellisuuden tuntu itsessään olisi kertomisen aikaan jo muuttunut. Muistitietokysely tutkimusaineiston keruumenetelmänä sopii siinä mielessä hyvin tähän aikaan, että myös muistitietotutkimus tutkimusmenetelmänä on nykyisin siirtynyt käsittelemään yleisten aiheiden sijaan paremminkin henkilökohtaisen elämänpiirin kysymyksiä ja yksilön kokemuksia 2 Keruukysymykset, joissa haettiin ajassa muuttuvaa henkilökohtaista ja yhteiskunnallista kokemusta, ja niihin vastaamiseen ohjeistaminen saivat kimmokkeensa Weststrate & McLeanin (2010) laatimasta kyselystä, jonka tutkijat ystävällisesti tarjosivat käyttööni. Esimerkiksi yhteiskunnallisia kokemuksia kartoittava kysymys esitettiin suomalaisessa keruussa näin: ”Kuvaile jokin unohtumaton, joko omakohtaiseen elämääsi tai muuten laajemmin sukupuolen tai seksuaalisuuden moninaisuuden kanssa elämiseen vaikuttanut sosiaalinen, kulttuurinen tai historiallinen tapahtuma tai ajanjakso, joka on joko merkittävästi muovannut käsitystäsi omasta seksuaalisesta tai sukupuoli-identiteetistäsi tai on ratkaisevasti vaikuttanut liittolaisuuteesi suhteessa näihin vähemmistöihin.” Muut kysymykset noudattelivat samankaltaisia muotoiluja. (Ekrem 2016, 88). Kokemukset olivat kiinnostuksen kohteena myös tässä verkossa toteutetussa keruussa. Verkkokyselyyn vastaaminen jatkaa omalla tavallaan yksityisen kirjoittamisen genreä (Pöysä 2006, 229–231). Analogiseen arkistoon päätyvä verkkokysely asettuu yksityisen ja julkisen rajalle, samaan tapaan kuin julkisen digiverkon syövereihin arkistoituva kokemuskirjoittaminen (Järvinen-Tassopoulos 2011, 204–205). Vastauksista päätellen tämä on monille osallistujille tuttu kirjoittamisen lajityyppi. Koska muistitietokyselyn vastaukset talletettiin pysyvästi arkistoon laajemman tutkijajoukon käytettäviksi, vastaajille tarjottiin mahdollisuutta vastata kyselyyn anonyymisti. Lisäksi osallistujat saivat itse määritellä sen, vaatiiko vastauksen lainaaminen tutkimuksessa heidän mielestään lisää anonymisointia, vai katsoivatko he, että valittu kerronnan tapa jo itsessään suojeli riittävällä tavalla vastaajien ja vastauksissa esiintyvien henkilöiden yksityisyyttä. Kyselyyn vastasi kaiken kaikkiaan 72 henkilöä, kaksi heistä sähköpostitse tai kirjeitse. Nettikyselyille tyypillisesti monet vastauksista olivat vaillinaisia (Suominen 2016, 135; Jones & Brewster 2017, 682). Esimerkiksi vain 19 vastaajaa vastasi taustatietojen lisäksi kaikkiin neljään kysymykseen. Nettikyselyihin osallistuu usein myös satunnaisia vastaajia, joiden vastaukset ovat tyypillisesti varsin lyhyitä ja ylimalkaisia raportteja, joista ei voi juurikaan tehdä johtopäätöksiä vastaajan muusta elämänkokonaisuudesta (Ekrem 2016, 83, 86) tai hänen intersektionaalisista suhteisuuksistaan (Rossi 2016 [2008]). Lyhimmillään vastaus saattoi kaikkinensa olla vain yhden rivin mittainen. Poikkeuksen lyhyehköistä vastauksista muodostivat keruuta tukeneisiin yhteisöllisiin kirjoituskahviloihin osallistuneet kirjoittajat, joiden perinpohjaiset selvitykset ylsivät enimmillään noin 1650 sanaan. Muistoja saatiin sekä heiltä, jotka eivät itse asettuneet yksiselitteisesti heteroseksuaalisuuteen tai cissukupuoleen että heidän ystäviltään ja liittolai- SQS 1–2/2019 5 Pervoskooppi Artikkelit Tuula Juvonen siltaan. Osallistujat olivat syntyneet vuosina 1941–2002 mediaanivuoden ollessa 1986, joskin merkittävä osa vastaajista oli syntynyt vasta 1990ja 2000-luvuilla (30 henkeä). Maantieteellisesti he sijaitsivat pääsääntöisesti suurkaupungeissa (42), mutta muuten yhtä hyvin myös keskisuurissa (13) ja pienissä (8) kaupungeissa tai maaseudulla (7). Yksi vastaajista asui ulkomailla. Vastaukset viittasivat kuitenkin vahvasti siihen, että netin käyttäminen vähentää asuinpaikan merkitystä, sillä vastaajat olivat luoneet ja ylläpitäneet tärkeitä ystävyyssuhteita ja yhteisöjä asuinpaikastaan riippumatta myös verkossa. Vastaajista suurin osa oli seksuaalisuuttaan eri tavoin määritteleviä (cis) naisia, mutta cismiehiä edusti vain kaksi homoa. Heteromiesten ja transfeminiinisten henkilöiden vastaukset jäivät puuttumaan kokonaan. Siinä missä sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen painottuva kysely joko tavoitti tai puhutteli erityisen huonosti cismiehiä, transmiehiä joukossa oli useampia. Itsensä nimeämisen suhteisuus Nimetyksi tuleminen on, kuten Judith Butler on todennut, väistämätöntä tunnustetuksi subjektiksi tulemiselle, sillä nimeäminen tuottaa subjektin ääriviivat tilassa ja ajassa (Butler 1997, 33–34). Tuija Pulkkisen mukaan itsensä nimeämisellä asetutaan jo kertaalleen kerrottuun kertomukseen ja tuotetaan näin sosiaalisesti tunnustettuja identiteettejä (Pulkkinen 1998, 180, 186). Sopivan nimityksen löytämiseen liittyy vahva tunne oikeasta minästä, ja se antaa oikeuden elää tunnustetusti myös erilaista elämää (mt., 190, 204). Nimeäminen voi tuntua väärältä silloin, kun käytössä olevat termit eivät riitä kuvaamaan omaa kokemusta, ja nimetyksi tuleminen voi tuntua myös nimitellyksi tulemiselta silloin, kun termejä käytetään loukkaamistarkoituksessa ja osana vihapuhetta (Butler 1997, 4–5). Jos subjektiksi tulemisen alistavuudesta kertoo nimetyksi ja nimitellyksi tuleminen, itsensä nimeäminen puolestaan kertoo siitä, miten tärkeää kokemuksellisesti oikein nimetyksi tuleminen on niin identiteetin kuin toimijuudenkin tunteen syntymiselle. Ajatus oikein nimetyksi tulemisesta näkyi 1990-luvun lesbokirjallisuudessa autenttisen minän etsimisenä (Kosonen 1996, 186). Itse tulkitsen autenttisen minän etsimisen heijastaneen sitä todellisuutta, jossa vallitsevasti tarjolla olleet sukupuolen ja seksuaalisuuden heteronormatiiviset mallit eivät olleet riittäviä kuvaamaan vallitsevista odotuksista poikkeavien, sukupuoleltaan ja seksuaalisuudeltaan moninaisten ihmisten kokemusta. Tämä tuotti kalvavaa tunnetta epäautenttisuudesta, jota lesbojen autenttista identiteettikokemusta korostava omaelämäkerrallinen kirjoittaminen pyrki tahollaan ratkomaan (Kaskisaari 1995, 10–11). Sama teema toistui myös ajan lesboja queertutkimuskeskusteluissa – ja kriittisimmillään itse autenttisuuden ajatuksen kyseenalaistamisessa suhteessa kokemuksellisuuteen ylipäänsä (Saresma 2010, 62–63). Autenttisuuden ajatus liittyy moderniin seksuaalisuuskäsitykseen ja erityisesti seksuaalisuudesta tietämisen psykoseksuaaliseen sisäisyyteen. Silloin kun seksuaalisuuden ajatellaan olevan merkittävä osa persoonallisuuttamme ja identiteettiämme, tiettyjen seksuaalisten käytäntöjen harjoittajat nimetään tekojensa mukaisiksi henkilöiksi (Doan 2013, 143). Tällaiset sisäsyntyisyyteen nojaavat kategoriset identiteettimäärittelyt käsitetään helposti olemuksellisiksi ja siten vakaiksi, ja niihin kiinnitetään normatiivisia oletuksia. Tällaista identiteettinäkemystä queertutkimuksessa on lähdetty purkamaan (Rossi 2016 [2008). Vaikka queertutkijat eivät sinänsä kiellä identiteettien olemassaoloa ja tarpeellisuutta ihmisten minäkäsitykselle, esimerkiksi Judith Butler on halunnut kyseenalaistaa ajatuksen identiteettien perustalähtöisestä autenttisuudesta (2006 [1990]). Jos ajattelemme Butlerin tavoin, että subjektit muodostuvat vasta tekojensa kautta, yksilön vahvakaan kokemuksellinen SQS 1–2/2019 6 Pervoskooppi Artikkelit Tuula Juvonen tunne oman nimensä löytäneen identiteetin autenttisuudesta ei itsessään ole todiste kokemuksen sisäsyntyisyydestä ja aitoudesta. Sen sijaan se herättää kysymyksen siitä, miten tällainen kokemus autenttisuudesta rakentuu. Relaationaalisuuden tutkijat lähestyvät kokemuksen rakentumisen kysymystä toteamalla, että yksilö on väistämättä aina huokoinen. Me kaikki olemme lähtökohtaisesti aina affektiivisessa vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin ja ympäristöömme, ja tämä molempiin suuntiin vaikuttava suhteisuus muokkaa niin meitä kuin kokemuksiammekin (Roseneil & Ketokivi 2016). Nekin nimetyt identiteettikokemukset, jotka miellämme sisäisiksi ja henkilökohtaisiksi, ovat siten kulttuurisesti ja historiallisesti jaettuja, ja mahdollisia vain tietyssä ajassa. Itsensä nimeäminen ja itsensä kertominen olivat teemoja, joita 1990-luvulla tutkittiin lesboja homotutkimuksen kentällä kiivaasti. Onkin kiinnostavaa huomata, miten nämä teemat ovat nousseet uudestaan keskiöön. Kuten 2010-luvulla julkaistut haastattelukirjat ja tutkimukset (Holma ym. 2018; Ristikari ym. 2018; Taavetti 2015; Paasonen & Spišák 2018) osoittavat, on tuskin sattumaa, että kiinnostuksen herääminen tapahtuu samaan aikaan, kun seksuaalisuuden nimeämisen taksonominen tapa on laajentunut koskemaan myös sukupuolta. Näen myös, että seksuaalisuuden ja nyttemmin myös sukupuolen vakauden problematisoituminen on osin sen ansiota, että queerteorian avaamat pohdinnat ovat siirtyneet osaksi yhä useampien ihmisten tapaa hahmottaa omaa olemistaan. Esimerkiksi Eve Kosofsky Sedgwickin (1990) kaltaisten tutkijoiden dekonstruktiivinen tapa kyseenalaistaa binaareihin nojaavia ajattelumuotoja on tehnyt tilaa myös binaariluokitteluja haastavien sukupuolikäytäntöjen ja -kokemusten nimeämiselle. Samalla kun Butler on osoittanut, kuinka olemassa olevat nimitykset ohjaavat meitä normatiivisten sukupuolen ja seksuaalisuuden käytäntöjen toistamiseen, hän on myös nostanut esiin mahdollisuuden niiden toisintoistamiseen (Butler 2006 [1990]). Tämänkaltaiset pohdinnat ruumiillistuvat nyt ihmisten arjessa, jossa ne kaipaavat nimetyksi ja siten tunnustetuksi tulemista. Sopivien termien puuttuminen Kertomukset itselle sopivien sanojen ja termien puuttumisesta toistuivat eri tavoin muistitietokeruussa. Vastaajat kokivat ongelmalliseksi vahvan ja vaihtoehdottoman kulttuurisen oletuksen heteroseksuaalisuudesta, joka on estänyt heitä tunnistamasta sille vaihtoehtoja: ”Olen aina sopeutunut huonosti heterokulttuuriin ja miesten ylivaltaan, ja suhteeni miesten kanssa olivat aina niin emotionaalisesti kuin seksuaalisesti laimeita, vaikka itse aikoinaan kuvittelin, että sellaista se nyt vain on (UH 5).” Heterosuhteita haastavien vuorovaikutussuhteiden puuttuminen vaikeutti tälle miehen kanssa naimisissa olevalle naiskertojalle oman epämukavuutensa nimeämistä ja haastamista. Mutta kuten tarjolla oleva haastatteluihin perustuva kokemuskirjallisuus (Holma ym. 2018) osoittaa, heterokulttuurin lisäksi myös cissukupuolisuutta kyseenalaistamattomana norminaan pitävä lesbokulttuuri voi toimia sellaisena tukevana yhteisönä, jonka sisäinen vuorovaikutus ja sinänsä myönteiseksi koetut affektiiviset siteet itseasiassa vain pitkittävät muunlaisen identiteetin hahmottamista: Muutin Helsinkiin, enkä enää ajatellut olevani transihminen, identifioiduin enemmän lesboksi. Mulla oli ihan selkeä mielenkiinto, olin kiinnostunut naisista. Se lesbolokero oli paljon yksinkertaisempi. Siinä yhteisössä, missä kaksikymppisenä olin mukana, oli tilaa sille, ettei ollut naisellisen näköinen nainen. Sai olla sen näköinen kuin oli (Leo, sit. Holma ym. 2018, 144). Muunja transsukupuolisten vastaajien kuvailema kokemus sopivien termien puuttumisesta tai löytämisen vaikeudesta asettuu jännitteiseen SQS 1–2/2019 7 Pervoskooppi Artikkelit Tuula Juvonen suhteeseen ciskokemuksen kanssa, jota leimaa niin vahva itsestäänselvyys, että sitä ei muistitietovastauksissa usein edes erikseen nimetä. Kiinnostavasti kyllä, kuitenkin erityisesti ne vastaajat, jotka liikkuvat transihmisten kanssa yhteisissä tiloissa, nimeävät itsensä usein jo paitsi naisiksi, myös cisnaisiksi. Suhteiden solmiminen transihmisiin oli tältä osin muokannut näiden naisten itseymmärrystä. Jotkut itsensä heteroiksi nimeävät vastaajat toivat kyselyn innoittamina itserefleksiivisesti esiin oman heteroutensa itsestäänselvyyden – he kertoivat sen olleen heidän kokemuksensa ”aina”, eikä heidän ollut tarvinnut pohtia tai kyseenalaistaa sitä missään vaiheessa (UH 10; UH 12; UH 28; Rosenberg 2017, 4). Jotkut vastaajista ovat aikuisiällä kuitenkin tulleet myös tietoiseksi vallitsevasta hetero-oletuksesta ja siitä, että heidän ei ole koskaan tarvinnut erikseen kertoa omasta heteroseksuaalisuudestaan kenellekään (UH 12; UH 51; UH 63). Heillä tämä tietoisuus omasta etuoikeutetusta tilanteestaan oli syntynyt vuorovaikutuksessa lesboja homokulttuuriin. Lisäksi vastauksista kävi ilmi, että vielä nykypäivänäkin oman ei-heteroseksuaalisuuden tunnistaminen on ollut monille vastaajille yllättävän vaikeaa. Tämä selittyy ainakin osaksi kouluopetuksen asenteellisuudella ja puutteellisuudella, jota nuorten on ollut vaikea lähteä haastamaan (ks. Taavetti 2015, 83, 86, 133). Muistitietokyselyyn vastannut, vuonna 1999 syntynyt kirjoittaja kuvaa tilannetta omalla kohdallaan näin: Olin koko elämäni ennen vuotta 2017 pitänyt itseäni täysin heterona, koska peruskoulussa meidät opetettiin heteronormatiivisesti ja opin, että tytöt pitävät vain pojista ja toisinpäin. […] Lukiossa mieleni avartui ja sain lisää tietoa seksuaalija sukupuolivähemmistöistä netin ulkomaalaisilta keskustelupalstoilta (UH 7). Se, että vastaaja kykeni laajentamaan internetin tarjoaman tekstuaalisuuden välityksellä suhteisuutensa piiriä yli sen, mitä kouluopetus kykeni hänelle tarjoamaan, avarsi ratkaisevasti hänen seksuaalista minäkäsitystään. Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden kanssa elävillä ihmisillä on lähihistoriallisestikin katsottuna ollut läheinen suhde internetin käyttöön (Herrera 2017, 4). Netti on yleistyttyään mahdollistanut tiedon ja yhteisöjen löytämisen sekä erilaiset anonyymit identiteettikokeilut (Taavetti 2015, 106–108; Cavalcante 2018, 5, 18). Juuri netti, ja siellä esimerkiksi Twitter, YouTuben videoblogit ja Tumblrin mikroblogit ovat olleet reittejä, joiden kautta monet muutkin vastaajat ovat onnistuneet löytämään itselleen tärkeitä ihmisiä, neuvoa ja tukea (UH 38; UH 56; UH 59; myös Jenzen 2017, 1633, 1637 ja Cavalcante 2018 6–9). Verkosta löytyvän vertaisryhmän rooli tiedonhankinnassa korostuu erityisesti niissä tilanteissa, joissa keskustelukumppaneita olisi muuten todella vaikea löytää, kuten vaikkapa tämän intersukupuolisen vastaajan tapauksessa: Vertaisteni kirjotukset omasta kehostaan ja sukupuolestaan ovat auttaneet minua hahmottamaan itseäni ja suhdettani erilaisiin sukupuolten luokituksiin. Se on tuntunut monin tavoin marginaalissa elävälle helpottavalta. (UH 20.) Toisaalta netissä liikkuminen altistaa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden kanssa elävät ihmiset heteronormia puolustavalle vihapuheelle. Samoin se mahdollistaa juuttumisen sellaisiin alakulttuurisiin yhteisöihin, jotka voivat olla myös vahingollisia omalle hyvinvoinnille (Taavetti 2015, 109–110; Cavalcante 2018, 17). Se, millaisiin teksteihin netissä törmää, on usein arpapeliä ja tärkeäksi verkkotaidoksi nouseekin itsensä suojaaminen vahingoittavilta viesteiltä (Jenzen 2017, 1631, 1634–1635), mihin myös osa osallistujista kiinnitti vastauksissaan huomiota. SQS 1–2/2019 8 Pervoskooppi Artikkelit Tuula Juvonen On kuitenkin täysin mahdollista kuvitella tilanteita, joissa tiettyjä kokemuksia nimeävien termien puuttumista voidaan pitää myönteisenä asiana. Kuten yksi muistitietokyselyn heterovastaajista kirjoitti, 1960-luvulla naiset eivät välttämättä edes tienneet, että homoseksuaalisuutta oli olemassa. Näin ollen heille ei myöskään tullut mieleenkään syrjiä työkavereitaan, joiden homous valkeni heille vasta pitkälti jälkikäteen (UH 23). Vaikka hiljaisuus on omalla tavallaan tuottanut turvallista tilaa aikana, jolloin homoseksuaaliset teot ovat olleet rikollisia, homoseksuaalisten ihmisten omalle itseymmärrykselle sanaton hiljaisuus on kuitenkin voinut olla samaan aikaan tuhoisaa. Kun heillä ei ollut käytettävissään tietoa omaa elämäänsä koskevista ilmiöistä, ne näyttäytyivät vain vaiettuina tabuina tai stereotypioiden valossa oudoiksi vääristyneinä. Juuri homoseksuaalisuuden osalta on huomattavissa, kuinka termistön luomisen ja vakiintumisen rinnalla julkisen keskustelun määrä on purkanut nimeämättömyyteen liittyviä näkymättömyyden ja tunnistamattomuuden ongelmia, jolloin mahdollisuudet itseymmärryksen lisääntymiseen ovat radikaalisti kasvaneet. Monipuolisen mediakuvaston luominen vahvistaa ajatusta siitä, että seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta on olemassa, eikä siinä ole mitään väärää tai epänormaalia (Taavetti 2015, 111). Nykyisin homoseksuaalisuus onkin pitkälti lomittunut heteroseksuaalisuuden rinnalle osaksi median läpitunkemaa arkea (Juvonen 2015, 32–70). Sama viesti välittyy myös kyselyn vastauksissa. Vastaajille niin julkkisten ulostulot (UH 27; UH 40; UH 69) kuin kulttuurituotteiden kuvastotkin ovat 2000-luvulla välittäneet tärkeitä myönteisiä viestejä: ”’Älä kerro äidille / Queer as folk’ toi näkyväksi, että meitä on muitakin ja että me myös kelpaamme näkyville (UH 41).” Tässäkin vastauksessa näkyy silti se, kuinka hankalalta itsensä nimeäminen homoksi voi tuntua heteronormin vahvasti läpitunkemassa yhteiskunnassa. Vastaaja luo suhteisuutta mieluimmin oman yhteisön sisäpuolisiin puhumalla ”meistä” sen sijaan, että hän asettuisi avoimesti haastamaan ympäröivää heteronormia nimeämällä itsensä homoksi. Termien löytäminen: aseksuaalisuus Moderni seksuaalisuuskäsitys ohjaa meitä ajattelemaan, että seksuaalinen halu ja siihen liittyvä nautinto on merkittävä osa persoonallisuuttamme ja identiteettiämme (Haataja 2018, 16–17). Tällöin herättää oudoksuntaa, jos joku ilmoittaa seksuaalisen halun puuttumisen olevan hänelle omin tapa määritellä itsensä. Vastaajista kymmenen (N=72) identifioi kuitenkin itsensä aseksuaaleiksi, joskin he tekivät sen monin eri tavoin ja monista eri syistä (ks. Clarke ym. 2018, 235–236; Taavetti 2015, 29–30, 70–73). Yksi heistä totesi lyhyesti, että ”En ole ikinä tullut kovin hyvin toimeen cis-miesten kanssa, en tiedä miksi, en vain pysty rentoutumaan heidän seurassaan eikä meillä ole juteltavaa (UH 7).” Toinen kertoi muistavansa jo alaluokilta sen, kuinka luokkatoverit tivasivat häneltä, kehen luokan pojista hän oli ihastunut: En muista tarkalleen mitä ajattelin kun minulta kysyttiin kuka meidän luokan pojista oli ihastukseni kohde. Muistan kuitenkin tunteneeni oloni tyhjäksi. […] En stressanut asiasta enempää, varsinaiset tunteet tulevat vasta vanhempana, ajattelin. Vähän niinkuin kun alkaa pitämään kahvista. Ironista kyllä en koskaan ruvennut juomaan kahviakaan. (UH 35.) Näille vastaajille relaationaalinen minäkäsitys ei rakentunut seksuaalisen vuorovaikutuksen kautta. Sen sijaan vastauksista voi lukea sen, kuinka vieraannuttava aseksuaalisuuden kokemus voi olla yhteiskunnassa, jossa heteroromanssiin asettuvan seksuaalisen halun oletus on läpitunkevasti läsnä. Media ympärilläni kasvatti minut haikalemaan jonkin perään mitä en varsinaisesti edes halua tai tunne. […] Tiedätkö miltä tuntuu epäillä itseään joka ikinen hetki? Minä tiedän. […] Näin käy kun elät maailmassa jossa tunteet, parisuhde, lapset, avioliitto ja seksi luetellaan pääelämäntavoitteiksi ja et itse tunne mitään. (UH 35.) SQS 1–2/2019 15 Pervoskooppi Artikkelit Tuula Juvonen omassa päässä ja yksin. Jotkut vastaajista ovat kuitenkin kyenneet peilaamaan omaa muunsukupuolisuuttaaan mahdollisen verkkoyhteisön ohessa alakulttuuripiireissä kasvokkain kohtaamiinsa ihmisiin. Yksi heistä kirjoittaa kokemuksestaan näin: [Keikoilla, TJ] kohtasin ensimmäisen kerran prosessin läpikäyneitä muunsukupuolisia. Se oli niin kiehtovaa, että aloin käydä [keikoilla, TJ] lähes pakkomielteisesti vain kohdatakseni näitä ihmisiä uudestaan […]. Kun katsoin heitä, minusta tuntui, että olin viimein kohdannut omiani. (UH 49) Samoin esimerkiksi Peijakas!-klubi-illat Helsingissä ovat nostaneet jo kymmenen vuoden ajan esiin naisia ja muunsukupuolisia dj:tä ja muusikoita, ja tehneet näin turvallista tilaa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudelle (UH 20). Toisille oma alakulttuurinen yhteisö on löytynyt kuin vahingossa erilaisten kulttuurituotteiden fanituksen myötä (UH 61; UH 66). Esimerkiksi joihinkin japanilaisiin musiikkityyleihin ja niiden fanikulttuureihin liittyvät keskeisesti sukupuolineutraalius, androgyynisyys ja binäärin ulkopuoliset identiteetit, joiden vastaajat kokivat tukevan myös heidän omaa itseilmaisuaan (UH 66). Erilaisten populaarikulttuuristen ilmiöiden ympärille muodostuvat fanikulttuurit ovatkin monille sukupuoltaan pohtiville tärkeitä vertaisyhteisöjä (Jenzen 2017, 1635). Vaikka muunsukupuolisuus on iskevänä suomenkielisenä sanana lyönyt itsensä hyvin läpi myös julkisessa keskustelussa, sitä kohtaan on esitetty myös kritiikkiä. Esimerkiksi Näkymätön sukupuoli -teoksessa haastateltu henkilö kutsuu itseään muunsukupuolisen sijaan mieluimmin queeriksi, koska siinä ei ole hänen toiseuttavaksi tulkitsemaansa muu-etuliitettä (Holma ym. 2018, 98). Jotkut ihmiset eivät samaistu sukupuolikokemukseen lainkaan, ja heille osuvimmalta itsemäärittelyltä tuntuu sukupuolettomuus (mt., 57, 107, 109) tai asukupuolisuus (UH 35). Myös muistitietokyselyn vastaaja tunnistaa kritiikin ja hyväksyy sen tarpeellisuuden: Pointit ovat olleet hyviä; ”muu” sanana on toiseuttava ja epämääräinen. Termi ei myöskään sisällä sukupuolettomia henkilöitä, minkä takia onkin hyvä että monissa paikoissa luetellaan erikseen ”miehet, naiset, muunsukupuoliset ja sukupuolettomat”. (UH 54.) Tämä muunsukupuolinen-termiin kohdistettu kritiikki tekee myös näkyväksi sitä, kuinka termit, toimivatkaan, eivät ole kaiken kattavia tai ikuisia. Kun termit otetaan käyttöön, ne myös muuttavat keskusteluavaruuksia ja tekevät samalla tilaa yhä uusille nimeämisen tavoille. Jotkut termit jäävät kiistojen kohteeksi, toiset taipuvat niitä kohtaan esitettyihin muutosvaatimuksiin tai hiipuvat käytöstä tarpeettomina. Muunsukupuolisuus-termin kohdalla toistuu jälleen se havainto, kuinka itseä osuvasti kuvaavan termin löytäminen on lisännyt vastaajien itseymmärrystä ja tarjonnut mahdollisuuksia yhteisöjen löytämiseen. Samalla se on mahdollistanut oman tilanteen kommunikoimisen muille entistä paremmin. Muotoaan hakeva termistö: suhdemuotojen kuvaaminen Muistitietovastauksissa näkyy jossain määrin myös parisuhteisuuden nimeämiseen liittyvää keskustelua. Suuri joukko, yhteensä 13 vastaajaa, nosti yhdenvertaisen avioliittolain hyväksymisen yhdeksi tärkeimmäksi unohtumattomaksi hetkekseen. Heille joko jo toteutunut tai potentiaalinen avioliitto häineen, sormuksineen ja mahdollisuuksineen kutsua omaa puolisoa legitiimisti vaimoksi olivat tärkeitä askeleita nimenomaan yhdenvertaisuuden näkökulmasta. SQS 1–2/2019 16 Pervoskooppi Artikkelit Tuula Juvonen Olin tähän saakka hieman nolostellut sitä, että seurustelen naisen kanssa. Koin, etten ole yhtä oikea aikuinen kuin esimerkiksi serkkuni. Koen niin edelleen, mutta avioliittolaki on auttanut paljon karistamaan tätä outouden tunnetta. (UH 19.) Avioliiton myötä parisuhdetta kuvaavilla termeillä ei enää tehdä eroa heteroja homoseksuaalisten suhteiden välillä, toisin kuin vielä silloin, kun avioliiton rinnalla puhuttiin myös rekisteröidyistä parisuhteista. Tämä muutos on ollut osalle vastaajista tärkeä askel paitsi normalisoitumisen, myös itsehyväksynnän suuntaan (ks. Taavetti 2015, 144–147). Heille suhdetta kuvaavan termin muutos muutti myös heidän kokemustaan ja konstituoi heitä ja heidän toimijuuttaan uudella tavalla. Mutta heidän rinnallaan keruussa näkyi myös pieni joukko niitä, joille parisuhdenormatiivinen ja yksiavioiseksi ajateltu seurustelu tai avioliitto ei ollut se tapa, jolla he halusivat järjestää intiimisuhteensa. Sen sijaan he olivat löytäneet yhteiseen sopimukseen perustuvasta monisuhteisuudesta itselleen sopivan tavan järjestää elämänsä joko osana avioliittoaan tai muuta avointa suhdeverkkoa (UH 17; UH 21; UH 69). Sekä Näkymätön sukupuoli -teoksessa että aiemmassa suomalaisessa tutkimuskirjallisuudessa nousee monisuhteisuus esiin polyamorian muodossa (Holma ym. 2018, 85, 132, 155; Taavetti 2015, 30, 32, 66). Se, että Suomessakin julkiseen keskusteluun nousee tapoja väljentää anarkistisesti rajaa ystävyyden ja rakkauden välillä, tai ylläpitää suostumukseen perustuvia rinnakkaisia suhteita useampien kumppanien kanssa vahvistaa osaltaan aiempaa havaintoa siitä, että ihmissuhteiden solmiminen on nousemassa (irto)seksiä tärkeämmäksi tavaksi järjestää monimuotoista seksuaalielämää (Clarke ym. 2018, 232). Relaationaalinen ajattelumalli ilmenee myös uudenlaisena kiinnostuksena suhdekäytäntöihin. Siinä missä aiemmin oli tärkeää todistaa oma seksuaalinen suuntautuminen seksuaalisilla teoilla, huomio kiinnittyy nyt seksuaalisista teoista eri muotoisten suhteiden luomiseen ja ylläpitämiseen, joihin saattaa liittyä tai olla liittymättä seksuaalista kanssakäymistä. On myös kiinnostavaa nähdä, käykö niin, että jatkossa tällekin kentälle syntyy lisää nimettyjä vaihtoehtoja, samaan tapaan kuin sukupuolen ja seksuaalisuuden termeille on jo käynyt. Esimerkiksi vuodesta 2017 alkaen näkyy enenevästi merkkejä siitä, että julkisessa keskustelussa pariskuntien rinnalle on alettu nostaa moniskuntia (esim. Parisuhdekeskus Kataja). Jos näin käy, laajeneva termistö avaa osaltaan uusia mahdollisuuksia parisuhdenormatiivisuuden haastamiseen ja suhdemuotojen toisin toistamiseen. Olemassa olevan käsitteistön riittämättömyys koski aineistossa yllättäen myös kyseenalaistamattomana itsestäänselvyytenä kohdeltua heteroseksuaalisuutta. Jos oletetusti heteroseksuaalisten ihmisten ei ole koskaan tarvinnut miettiä omaa identiteettiään, se merkitsee myös sitä, että heidän heteroseksuaalisuutensa voi jäädä hauraaksi ja hahmottomaksi (Taavetti 2015, 143). Silloin kun naisvastaajat ovat rakentaneet omaa suhteisuuttaan miesehtoisen heteronormin rajoissa, siitä puuttuu kyseenalaistuksen tuoma omakohtainen pohdinta. Tällä tavoin hauraaksi jäänyt itseymmärrys puolestaan altistaa erityisesti naiset ulkopuoliselle painostukselle niin sukupuolen ilmaisun kuin seksuaalisuutensa toteuttamisen tapojenkin suhteen. Yksi vastaajista kuvaili havahtumistaan omaan pakkoheteroseksuaaliseen tilanteeseensa, kun hän 11 vuoden seurustelun jälkeen joutui yllättäen arvioimaan elämäänsä uudelleen: […] järki yritti pakottaa mua takaisin siihen heteroseksuaaliseen suhteeseen, jossa olin elänyt teinistä saakka, osittain pakotetusti. Pakottamisella tarkoitan sitä, että olin huonon itsetunnon takia aina ajatellut, etten voi saada mitään parempaa suhdetta elämässäni, en ole minkään arvoinen ja täytyisi elää ikuisessa kiitollisuuden velassa ex-miehelle siitä, että se edes jaksoi katsella mua. (UH 52.) Tässä vastaaja nimesi heteroparisuhteessa elämisen aiheuttaneen hänelle itsetunnon murenemista, emotionaalista riippuvuutta miespuolisesta kumppanistaan ja kaikinpuolista vaihtoehdottomuutta. Vastaavien ko- SQS 1–2/2019 17 Pervoskooppi Artikkelit Tuula Juvonen kemusten kuvaukset muussa aineistossa herättävät ajatuksen siitä, että myös heterosuhteen tuottamille ongelmille saatettaisiin tarvita enemmän kriittistä termistöä kuin mitä siihen on tällä hetkellä tarjolla. Tunnistettavat ja tunnustavat termit luovat suhteisuutta Sanan löytäminen omalle identiteetilleni on ollut hyvin tärkeä tapahtuma elämässäni, joka on vaikuttanut siihen, miten uskallan ottaa tilaa maailmassa ja millaisen itseilmaisun näen mahdollisena (UH 66). Tässä artikkelissa olen analysoinut niitä moninaisia tapoja, joilla henkilökohtainen kokemus sukupuolesta ja seksuaalisuudesta on kerrottu Unohtumattomat hetket -keruuvastauksissa vuonna 2018. Aineiston analyysi osoitti, että useimmat vastaajat kaipasivat sukupuolen ja halun kokemuksilleen osuvia termejä. Minuutta määrittelevät termit auttoivat heitä (uudelleen) konstituoimaan subjektiuttaan samalla kun nimetty identiteetti tuotti heille käsityksen omasta toimijuudestaan. Identiteettikokemusta nimeävät termit ovat vuorovaikutteisia: niitä luodaan ja käytetään suhteessa itseen, mutta ennen kaikkea termit tarjoavat muille mahdollisuuden tunnistaa käyttäjänsä tavalla, jonka ihmiset itse kokevat omakseen. Ajassa liikkuvia termejä käytetään sekä yhteenkuuluvuuden luomiseen että erojen tekemiseen. Jäsentelin aineistosta kerättyjä termejä ja niihin liittyvää kokemuskerrontaa erilaisten nimeämiseen liittyvien mahdollisuuksien kautta. Tosin usein kyse oli myös mahdottomuudesta; kävi ilmi, että monien vastaajien oli vaikea nimetä itseään vallitsevilla normatiivisilla identiteettikäsitteillä. Pyrkimykset asettua cisja heteronormatiivisen odotusten mukaisesti nimettyihin identiteettipositioihin aiheuttivat vastaajille ristiriitaisia tunteita, mikä tuotti vierautta ja raskautta oman itsensä kokemiseen. Osuvien termien puuttuminen teki heille mahdottomaksi niin oman kokemuksensa tunnistamisen kuin luonteviin suhteisiin asettumisen muiden ihmisten kanssa. Toisaalta vastaajat kuvasivat myös niitä tilanteita, joissa nimeämisen ympärille rakentuvat vertaiskohtaamiset mahdollistivat heille uudenlaisen identiteetin omaksumisen. Osuvan termistön löytäminen joskus pitkänkin etsiskelyn jälkeen tarjosi vastaajille huojentavan kokemuksen siitä, että he olivat vihdoin tunnistaneet oman itsensä. Sopivan termin löytäminen auttoi vastaajia käsittelemään omia kokemuksiaan ja liittämään ne osaksi laajempaa yhteisöllistä kontekstia esimerkiksi aseksuaaleina. Näissä kokemuksissa painottuivat suhteisuuden ne puolet, joissa myönteisellä tavalla korostuivat liittyminen ja joukkoon kuuluminen. Oleellista on huomata, että samatkaan termit eivät koskaan kuvaa kaikille käyttäjilleen samoja merkityssisältöjä, ja toisaalta samat merkityssisällöt voivat saada kuvaajikseen erilaisia termejä. Tämä korostui vastauksissa erityisesti queer-, bija panseksuaalisuustermien ambivalentissa käytössä. Niissä näkyy myös suhteisuuden luomisen sopimuksenvaraisuus: käytettyjen sanojen valintaa ohjaa usein ennen kaikkea sujuvan vuorovaikutuksen ylläpitäminen, jolloin käyttöön otetaan mieluusti sana, joka on ”helppo”: se tarjoaa riittävästi yhteistä kosketuspintaa niin, että kommunikaatiota on mahdollista jatkaa (Herrera 2017, 7, 9, 11). Näiden termien käyttöä kuvaavissa vastauksissa näkyi myös se, miten suhteisuutta määritellään myös erottautumisen kautta – kun minuutta konstituoivaa suhdetta luodaan johonkin, se edellyttää myös erottautumista jostain muusta ja näiden ei-toivottujen seikkojen ulossulkemista identifioitumisen piiristä. Osasta vastauksista kävi myös ilmi, että kun vuorovaikutuksen keskiössä on sellaisten kokemusten jakaminen ja nimeäminen, joita ei voi kuvata jo olemassa olevilla termeillä, se tuottaa uusia termejä ja luo samalla uusia olemisen tapoja. Suomenkielessä muunsukupuolisuus on tästä yksi hyvä SQS 1–2/2019 18 Pervoskooppi Artikkelit Tuula Juvonen esimerkki. Kriittistä itserefleksiivisyyttä ja erottautumista omanlaisekseen tarkastelin lisäksi suhdemuotojen uudelleennimeämisen valossa. Erityisesti keskusteluun arvaamatta ilmestyvien uusien termien ymmärrettävyys ja siten kyky konstituoida toimintakykyisiä subjekteja on kuitenkin kiistanalainen. Niiden toimivuus on ratkaisevasti kiinni termin kulloisestakin sosiaalisesta kontekstista, sen tarjoamista diskursiivisista tulkintakehyksistä ja mahdollistamasta suhteisuudesta. Sukupuolen ja seksuaalisuuden nimeämistä koskeva tietovalta on tähän asti ollut pääsääntöisesti lääkäreillä ja viranomaisilla. Aineistossa kerrotaan myös niistä ongelmista, joita muun muassa asiointilanteissa syntyy silloin, kun osapuolilla ei ole käytössään yhteisesti jaettuja termejä ja ymmärrystä sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta. Yhteisen termistön puuttuminen voi näkyä esimerkiksi ongelmallisena outoutena ja kohtaamattomuutena (Taavetti 2015, 124–125). Kun ihmiset eivät pysty nimeämään omaa olemistaan yksiselitteisesti tai ymmärrettävästi yhdellä sanalla, heille voi helposti tulla tunne siitä, että he joutuvat tällöin avautumaan muille joko liikaakin omista asioistaan tai vaihtoehtoisesti jäämään ulkopuolisiksi ja vieraiksi. Tällaisille kohtaamattomuuden kokemuksille vastakkaiseksi asettuu – nykyisin usein verkossa muodostuvissa – vertaisryhmissä tapahtuva tiedontuotanto, jossa termien merkityksistä neuvotellaan yhdessä ja niiden sisällöistä luodaan yhteisymmärrystä. Kun sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta koskeva tietovalta otetaan tällä tavoin lääkäreiltä ja muilta viranomaisilta omiin käsiin, se merkitsee asiantuntijatiedon roolin radikaalia kyseenalaistumista (Haataja 2019, 55). Vaikka normatiivisten asiantuntijakäsitysten haastaminen on ilman muuta tarpeellista, ongelmallisena voidaan pitää sitäkin, jos vertaisryhmät nyt vuorostaan määrittelevät nimetyille identiteettikokemuksille ahtaan, velvoittavan ja muuttumattoman totuusarvon ja olemisen tavan. Suhteisuuden kautta tarkasteltu muistitietoaineistoaineisto osoittaa omalta osaltaan, että ajatus ulkopuolelta annetusta tai edes itselle selvästä ja lähtökohtaisesti tiedettävissä olevasta vakaista sisäisistä identiteeteistä ei ole toimiva tapa lähestyä sukupuolen ja seksuaalisuuden kokemusta. Hedelmällisempää on käsitteellistää identiteetti minuutta merkittävästi määritteleväksi nimetyksi kokemukseksi. Tämän käsitteellistyksen kautta voimme lähestyä sekä sitä, miten erilaisissa suhteissa syntyvät kokemukset tarjoavat meille yhä uusia identifioitumisen paikkoja, että sitä, kuinka (pois)paikantumista tarjoavat identiteettitermit avaavat meille uudenlaisia kokemusmaailmoja. Tällainen näkökulma auttaa ymmärtämään paremmin sitä, kuinka identiteetit eivät koskaan vain ”ole” ”omia”, vaan rakenteet ja kulttuuriset merkitykset osallistuvat niitä määrittelevien kokemusten tuottamiseen. Suhteisuuden näkökulmasta on myös selvää, kuinka ristiveto edes hetkellistä pysyvyyttä tarjoavien identiteettitermien ja vuorovaikutuksessa jatkuvasti muuttuvien kokemusten välillä on väistämätön. Tämä ristiriita puolestaan ruokkii seksuaalisuuden ja sukupuolen liikkuvuuden ja moninaisuuden herkeämätöntä itsereflektointia, mikä sekin näkyy osassa aineistoa. Marika Haataja kuvaa heteroseksuaalista nautintoa käsittelevässä tutkimuksessaan jatkuvaan oman kokemuksen reflektointiin perustuvaa omaksi itseksi tulemisen prosessia paitsi mahdollisuudeksi, myös velvollisuudeksi (Haataja 2019, 61). Taksonominen tapa nimetä omia kokemuksiaan ja tunteitaan sukupuolen ja seksuaalisuuden saralla yhä tarkemmin voidaan nähdä osana tätä samaa velvoitetta: jokaisen on valittava oma yksilöllisyytensä yhä uudelleen ja kannettava myös vastuu valinnoistaan. On ilmeistä, että käynnissä olevan muutoksen ymmärtäminen ja seuraaminen edellyttävät esimerkiksi tutkimukselta sitä, että sukupuolta ja seksuaalisuutta koskevien kaksijakoisten termien rinnalle tuodaan avarampia käsitteellistämisen tapoja, jotka mahdollistavat sen, että ”binäärin SQS 1–2/2019 19 Pervoskooppi Artikkelit Tuula Juvonen ulkopuoliset identiteetit [hyväksytään, TJ] silmää räpäyttämättä (UH 66)”. Osuvien ja moninaisten termien viljeleminen niin tutkimuksissa kuin eri medioissakin voisi parhaimmillaan johtaa siihen, että yhä useampien ihmisten arki olisi yhtä vaivatonta kuin Pride-kulkueeseen osallistuminen: Oli ihanaa tulla nähdyksi, tulla tunnetuksi sellaisena kuin olen. Että omaa queeriyttään ei tarvinnut sanallisesti ilmaista, koska se oli jo lähes oletuksena. (UH 38.) Arkistoaineisto UH – Unohtumattomat hetket -muistitietokeruu. Työväen muistitietotoimikunta, Työväen Arkisto. Verkkoaineistot Parisuhdekeskus Kataja URL: https://parisuhdekeskus.fi/blog/avainsana/ moniskunnat/ (luettu 15.3.2019) Väisänen, Mikko 2014. Nimeämisen sateenkaareva ihanuus. Julkaistu alun perin Kielikuvia-lehdessä 2/2013. Seta. https://seta.fi/2014/02/11/nimeamisensateenkaareva-ihanuus/ (luettu 21.10.2019) Kirjallisuus Aarnipuu, Tiia. 2008. Trans – sukupuolen muunnelmia. Helsinki: Like. Butler, Judith. 1997. Excitable speech: a politics of the performative. London: Routledge. Butler, Judith. 2006 [1990]. Hankala sukupuoli. Suomentaneet Tuija Pulkkinen ja Leena-Maija Rossi. Helsinki: Gaudeamus. Cavalcante, Andrea. 2018. “Tumbling into Queer Utopias and Vortexes: Experiences of LGBTQ Social Media Users on Tumblr”. Journal of Homosexuality, online first, DOI: 10.1080/00918369.2018.1511131 Clarke, Kyra, Rob Cover ja Peter Aggleton. 2018. “Sex and ambivalence: LGBTQ youth negotiating sexual feelings, desires and attractions”. Journal of LGBT Youth, 15:3, 227–242, DOI: 10.1080/19361653.2018.1469449 Craib, I. 1994. The Importance of Disappointment. London: Routledge. Diamond, Lisa M. 2008. Sexual fluidity: Understanding women’s love and desire. Cambridge: Harvard University Press. Doan, Laura. 2013. Disturbing Practices History, Sexuality and Women’s Experience of Modern War. Chicago: University of Chicago Press. Ekrem, Carola. 2016. ”Att berätta eller rapportera sitt liv”. Teoksessa Kirjoittamalla kerrotut. Kansatieteelliset kyselyt tiedon lähteinä, toimittaneet Pirjo Korkiakangas, Pia Olsson, Helena Ruotsala ja Anna-Maria Åström. Helsinki: Ethnos, 80–102. Haataja, Marika. 2018. ”Tavoittelemisen arvoinen nautinto suomalaisissa seksuaaliopaskirjoissa”. Kulttuurintutkimus 35:1–2, 15–25. Haataja, Marika. 2019. Ohjattuja seksuaalisia nautintoja. Tampereen yliopiston väitöskirjat 124. Tampere: Tampereen yliopisto. Hammack, Phillip L., David M. Frost ja Sam D. Hughes. 2018. “Queer Intimacies: A New Paradigm for the Study of Relationship Diversity”. The Journal of Sex Research, online first. DOI: 10.1080/00224499.2018.1531281 Herrera, Andrea P. 2017. “Theorizing the lesbian hashtag: Identity, community, and the technological imperative to name the sexual self”. Journal of Lesbian Studies, online firstXX, DOI: 10.1080/10894160.2018.1384263 Holma, Jenni, Veera Järvenpää ja Kaisu Tervonen (toim.). 2018. Näkymätön sukupuoli. Ei-binäärisiä ihmisiä. Helsinki: Into/Voima. Jenzen, Olu. 2017. “Trans youth and social media: moving between counterpublics and the wider web”. Gender, Place & Culture, 24:11, 1626–1641, DOI: 10.1080/0966369X.2017.1396204 Jones, Nicole K. ja Melanie E. Brewster. 2017. “From awareness to action: Examining predictors of lesbian, gay, bisexual, and transgender (LGBT) Activism for heterosexual people”. American Journal of Orthopsychiatry, 87:6, 680–689. Juvonen, Tuula ja Marjo Kolehmainen (toim.). 2018. Affective Inequalities in Intimate Relationships. London: Routledge. SQS 1–2/2019 20 Pervoskooppi Artikkelit Tuula Juvonen Juvonen, Tuula. 2002. ”Niin makaa kuin petaa. Lomaketutkimuksen ongelmat ja homoseksuaalisuus suomalaisissa seksitutkimuksissa”. Sosiologia 39:4, 309–321. Juvonen, Tuula. 2014. ”Tutkimusaineistojen arkistoinnista ja bittiavaruuksista”. SQS – Journal of Queer Studies in Finland 8:1–2, 58–64. Juvonen, Tuula. 2015. Kaapista kaapin päälle. Homoseksuaaliset ihmiset ja heidän oikeutensa edustuksellisessa politiikassa. Tampere: Vastapaino. Järvinen-Tassopoulos, Johanna. 2011. ”Pelaavien naisten nettikeskustelujen käytön ja analyysin eettiset haasteet”. Teoksessa Tekstien rajoilla. Monitieteisiä näkökulmia kirjoitettuihin aineistoihin, toimittaneet Sami Lakomäki, Pauliina Latvala ja Kirsi Laurén. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 202–229. Järviö, Nina. 2018. Polkuja suomalaiseen tasa-arvoon? Kansalaistoiminta, Tahdon2013-kampanja ja translaki. Helsinki: Helsingin yliopisto. Kangasvuo, Jenny. 2014. Suomalainen biseksuaalisuus. Käsitteen ja kokemuksen kulttuuriset ehdot. Acta Universitatis Ouluensis B Humaniora 121. Oulu: Oulun yliopisto. Kaskisaari, Marja. 1995. Lesbokirja. Tampere: Vastapaino. Kosonen, Päivi. 1996. ”Subjekti”. Teoksessa Avainsanat: 10 askelta feministiseen tutkimukseen, toimittaneet Anu Koivunen ja Marianne Liljeström. Tampere: Vastapaino, 179–205. Kähkönen, Lotta. 2018. ”Kehollinen kokemus, muutos ja sukupuolen moninaisuus”. Teoksessa Kokemuksen tutkimus VI: Kokemuksen käsite ja käyttö, toimittaneet Jarkko Toikkanen ja Ira A.Virtanen. Rovaniemi: Lapland University Press, 130–148. Lahti, Annukka. 2018. “Too much? Excessive sexual experiences in bisexual women’s life stories”. Subjectivity 11:21–39. https://doi.org/10.1057/ s41286-017-0042-x Lahti, Annukka. 2019. Bisexuality in relationships: a queer psychosocial approach. JYU Dissertations 87, Jyväskylä: University of Jyväskylä. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7773-3. Lehtonen, Jukka. 2014. ”Muistot ja ajallisuus. Setan nuorten toiminta muutoksessa”. SQS 8:1–2, 44–57. Morandini, James S., Alexander Blaszczynski ja Ian Dar-Nimrod. 2016. ”Who Adopts Queer and Pansexual Sexual Identities?”. The Journal of Sex Research, DOI: 10.1080/00224499.2016.1249332 Paasonen, Susanna ja Sanna Spišák. 2018. ”Malleable identities, leaky taxonomies: The matter of sexual flexibility”. Sexualities, 21:8, 1374– 1378. DOI: 10.1177/1363460718779798 Pöysä, Jyrki. 2006. ”Kilpakirjoitukset muistitietotutkimuksessa”. Teoksessa Muistitietotutkimus. Metodologisia kysymyksiä, toimittaneet Outi Fingerroos, Riina Haanpää, Anne Heimo ja Ulla-Maija Peltonen. Tietolipas 214. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden seura, 221–244. Ristikari, Maiju, Nina Suni ja Vesa Tyni. 2018. Sukupuolena ihminen. Helsinki: Tammi. Rosenberg, Shoshana. 2017. “Coming In: Queer Narratives of Sexual Self-Discovery”. Journal of Homosexuality, DOI: 10.1080/00918369.2017.1390811 Rosenberg, Tiina. 2006. L-ordet. Vart tog alla lesbiska vägen? Stockholm: Normal förlag. Roseneil, Sasha. 2006. ”The Ambivalences of Angel’s ‘Arrangement’: A Psychosocial Lens on the Contemporary Condition of Personal Life”. The Sociological Review, 54:4, 847–869. https://doi.org/10.1111/j.1467954X.2006.00674.x Roseneil, Sasha ja Kaisa Ketokivi. 2016. “Relational Persons and Relational Processes: Developing the Notion of Relationality for the Sociology of Personal Life”. Sociology, 50:1, 143–159. https://doi. org/10.1177/0038038514561295 Rossi, Leena-Maija. 2016. ”Identiteetti, queer ja intersektionaalisuus”. Muuttuva sukupuoli. Seksuaalisuuden, luokan ja värin politiikkaa. Helsinki: Gaudeamus, 91–107, 183–184. (Julkaistu myös Kulttuurintutkimus 25(2008)1: 29–39.) Rossi, Leena-Maija. 2017. ”Hauras, korjaava ja parantumaton queer. Katse ylpeyden, normatiivisuuden ja (uus)häpeän aikoihin”. SQS 11:1, 1–18. Saresma, Tuija. 2010. ”Kokemuksen houkutus”. Teoksessa Muistitietotutkimus. Metodologisia kysymyksiä, toimittaneet Tuija Saresma, Leena-Maija Rossi ja Tuula Juvonen. Tampere: Vastapaino, 59–74. Sedgwick, Eve Kosofsky. 1990. Epistemology of the Closet. Berkeley: University of California Press. Sprott, Richard A. ja Bren Benoit Hadcock. 2018. “Bisexuality, pansexuality, queer identity, and kink identity”. Sexual and Relationship Therapy, 33:1– 2, 214–232, DOI: 10.1080/14681994.2017.1347616 Suominen, Jaakko. 2016. ”Helposti ja halvalla?” Teoksessa Kirjoittamalla kerrotut. Kansatieteelliset kyselyt tiedon lähteinä, toimittaneet Pirjo Korkiakangas, Pia Olsson, Helena Ruotsala ja Anna-Maria Åström. Helsinki: Ethnos,103–152. SQS 1–2/2019 21 Pervoskooppi Artikkelit Tuula Juvonen Taavetti, Riikka. 2015. ”Olis siistiä, jos ei tarttis määritellä…” Kuriton ja tavallinen sateenkaarinuoruus. Nuorisotutkimusseuran/Nuorisotutkimusverkoston verkkojulkaisuja 81, Seta-julkaisuja 25. Helsinki: Nuorisotutkimusseura /Nuorisotutkimusverkosto & Seta. Taavetti, Riikka. 2018. Queer Politics of Memory – Undisciplined Sexualities as Glimpses and Fragments in Finnish and Estonian Pasts. Helsinki: Helsingin yliopisto. Weststrate, Nic M. ja Kate C. McLean. 2010. “The rise and fall of gay: A culturalhistorical approach to gay identity development”. Memory 18:2, 225–240. SQS 1–2/2019 22 Pervolinssi Taidegalleria Kari Soinio KUVAT: Kari Soinio, Tanssijatar, Sankari veistoksena / 2018 (Edgar Degas, Danseuse regardant la plante de son pied droit, 1900–1910). Kari Soinio, Varjo, Sankari veistoksena / 2018 (Auguste Rodin, L’Ombre, 1902).