Lasten ja aikuisten väliset suhteet vanhempien päihdeongelmaa käsittelevissä Tiimi-lehden teksteissä vuosina 2000-2013

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY-NC-ND 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/ Lasten ja aikuisten väliset suhteet vanhempien päihdeongelmaa käsittelevissä Tiimilehden teksteissä vuosina 2000-2013 © 2019 Tekijät Published version Kesänen, Minna Kesänen, M. (2019). Lasten ja aikuisten väliset suhteet vanhempien päihdeongelmaa käsittelevissä Tiimi-lehden teksteissä vuosina 2000-2013. Yhteiskuntapolitiikka, 84(5-6), 561571. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019061220248 2019 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 84 (2019):5-6 561 Lasten ja aikuisten väliset suhteet vanhempien päihdeongelmaa käsittelevissä Tiimi-lehden teksteissä vuosina 2000–2013 MINNA KESÄNEN Johdanto Lapsiin ja lapsuuteen liittyvät kysymykset ovat enenevässä määrin tulleet suomalaisen päihdetyön ammatillisen keskustelun ja tutkimuksen kiinnostuksen kohteeksi (Holmila ym. 2009). Päihdetyön merkitystä osana lasten hyvinvointipalveluja on korostettu sekä vanhempien että lasten auttamisen näkökulmasta. Samalla on tuotu esiin lapsiin ja nuoriin liittyvän päihdetyön osaamisen, ammatillisen yhteistyön ja palvelujen saatavuuden kehittämistarpeita (esim. Itäpuisto ym. 2013). Ammatillinen keskustelu ja tutkimus lapsista ja vanhempien päihdeongelmista nojaa kulttuurisiin käsityksiin lapsuudesta ja vanhemmuudesta sekä tuottaa ja uusintaa niitä. Käsitys lapsuudesta, aikuisuudesta ja lasten ja aikuisten välisestä suhteesta vaikuttaa osaltaan siihen, miten päihdetyössä pyritään auttamaan lapsia. Tutkimuksen ja ammatillisten käytäntöjen kehittämisessä on siksi tärkeää tarkastella niitä oletuksia ja käsitteitä lapsuudesta ja aikuisuudesta, jolle työ perustuu. Tässä artikkelissa tarkastelen sitä, minkälaisiin sukupolvisuhteisiin 2000-luvun päihdetyön ammatillinen keskustelu vanhempien päihteidenkäytöstä ja lasten auttamisesta nojaa ja minkälaisia seurauksia suhteiden määrittelyllä on erityisesti lasten toiminnan mahdollisuuksille. Päihdetyö on tässä tutkimuksessa väljä kehikko; yhtäältä se viittaa päihdetyöhön instituutiona ja toisaalta kaikkien niiden ammattilaisten toimintaan, jotka ovat hyvinvointi-instituution edustajina tekemisissä päihdeongelmiin ja lapsiin liittyvien kysymysten kanssa. Ammatilliset tekstit voidaan nähdä keskeisinä ammatillisia organisaatioita rakentavina tekijöinä, jotka määrittelevät toimijoiden välisiä sosiaalisia suhteita, toimijuuden mahdollisuuksia ja ehtoja (Smith 2001). Lauren Broylesin ja kollegoiden (2014) mukaan riippuvuuksiin liittyvä kielenkäyttö vaikuttaa siihen, miten yhteisössä nähdään päihteidenkäyttö ja ihmiset, joille siitä on tullut ongelmia. Tarkastelen Tiimi-lehden tekstejä osana päihdetyön ammatillista toimintaa, jossa säädellään lasten elämää määrittelemällä päihdeongelmia, vanhemmuutta ja lapsuutta eri tavoin. Tekstien analysoinnissa ja jäsentämisessä hyödynnän kehysanalyysia. Miten päihdetyössä määritellään lasten ja aikuisten välisiä suhteita, kun vanhemmat käyttävät ongelmallisesti päihteitä? Millainen toiminta on lapsille päihdetyön avunsaajana mahdollista? Artikkelissa kysymyksiin vastataan päihdetyön erikoislehdestä vuosina 2000–2013 kerätyn aineiston avulla. English summary at the end of the article Artikkeli on ilmestynyt alun perin e-julkaisuna 12.6.2019 562 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 84 (2019):5-6 Lapset päihdetyön tutkimuksessa Päihteidenkäyttö on tullut Suomessa lähemmäs lasten arkea, koska naisten päihteidenkäyttö ja erityisesti kotona tapahtuva juominen ovat lisääntyneet. Suomessa juodaan paljon alkoholia, ja merkittävän osan siitä juo ne ikäryhmät, joissa on eniten pikkulasten vanhempia (Holmila ym. 2009). Vuosina 1968–2008 naisten alkoholinkäyttö kuusinkertaistui (Mäkelä ym. 2010). Nina Halmeen (2009) tutkimuksen mukaan jopa reilu kolmannes pienten lasten isistä on alkoholin riskikäyttäjiä. Kymmenessä prosentissa juomatilanteista, joissa on ollut lapsia läsnä, ainakin yksi aikuinen on ollut humalassa (Raitasalo 2010, 175). Päihteiden kulutuksen kasvun myötä muiden ihmisten kuin päihteidenkäyttäjän itsensä kokemat haitat ja yhteiskuntaa kuormittavat kustannukset ovat nousseet entistä tärkeämmiksi teemoiksi sekä tutkimuksessa että päihdepoliittisessa keskustelussa (Warpenius ym. 2013). Läheisnäkökulma päihdehaittojen tutkimuksessa on kääntänyt katseen päihteidenkäyttäjälle aiheutuvista haitoista myös hänen läheisilleen aiheutuviin haittoihin. Päihdepalveluja on kritisoitu keskittymisestä päihteidenkäyttäjään ja läheisten unohtamisesta, vaikka läheisillä on omia hoidollisia tarpeita ja he myös ovat voimavara päihdeongelman hoidossa (Orford ym. 2009, 380 ). Vanhempien päihteidenkäytön vaikutukset lasten elämään on saanut huomiota viime vuosikymmeninä erityisesti haittojen tutkimuksen näkökulmasta. Ongelmallisesti päihteitä käyttävien vanhempien lapsilla on todettu olevan korkea riski psyykkisiin, fyysisiin ja käyttäytymisen ongelmiin (Calhoun ym. 2015). Vanhempien ongelmallisen päihteidenkäytön on todettu lisäävän lasten riskiä altistua kaltoinkohtelulle (Walsh ym. 2003; Itäpuisto 2005; Laslett 2013). Päihteitä ongelmallisesti käyttävien äitien lapset ovat muita lapsia useam min sairaalahoidossa onnettomuuksien ja tartuntatautien vuoksi sekä sijoitettuna kodin ulkopuolelle (Raitasalo ym. 2015). Toisaalta tiedetään, että päihteitä ongelmallisesti käyttävien vanhempien lapsista voi kasvaa tavallisia aikuisia ilman psyykkisiä vaikeuksia tai käyttäytymisen ongelmia. Suojaavina tekijöinä toimivat ei-käyttävä läheinen aikuinen, tukea tarjoava laajempi perhe sekä tukea antavat ympäristöt, kuten koulu ja muut yhteisöön liittyvät harrastukset ja toimet (Velleman & Templeton 2007). Lapsille aiheutuvien haittojen kesto ja vakavuus myös vaihtelevat paljon, ja riittävän vanhemmuuden, laiminlyövän ja vahingoittavan vanhemmuuden rajat ovat häilyviä (Laslett ym. 2010, 95). Päihdetyön palveluja on haluttu kehittää lapsille sekä aikuisten päihdepalveluissa että lasten omissa luonnollisissa ympäristöissä. Aikuisten päihdetyössä on mahdollisuus tavoittaa sellaisia apua tarvitsevia lapsia, jotka eivät muuten ole minkään avun piirissä (esim. Barth ym. 2006). Toisaalta lasten auttaminen on usein vanhempien tahdosta kiinni, ja vanhemmat voivat olla haluttomia mahdollistamaan lasten auttamisen suojellakseen lasta tai pelätessään lastensuojelun toimenpiteitä (Kelley ym. 2014). Erityisiä läheisille tarkoitettuja palveluja ei ole Suomessa tarjolla kovin monessakaan kunnassa, vaan läheisiä autetaan osana päihdeongelman hoitoa (Itäpuisto & Selin 2013, 142). Päihdetyön käytännöissä lasten tukemisen välineitä ja keinoja on ollut käytössä vaihtelevasti ja näkemykset lasten huomioimisen ja auttamisen merkityksestä vaihtelevat sekä alueittain että työntekijöiden välillä (Itäpuisto 2013, 540; 2014). Palvelujen erityisenä haasteena on tavoittaa ne lapset ja nuoret, jotka eivät pääse vanhempiensa kautta palvelujen piiriin. Sekä asiantuntijoiden että nuorten näkemysten mukaan apua ja ongelmien kasaantumista ehkäiseviä palveluja tulisi tarjota lasten ja nuorten luonnollisissa kasvuympäristöissä, kuten koulussa, kotona, harrastuksissa ja netissä. Nuoret näkevät erityisesti koulun paikkana, jossa apua voisi olla ”neutraalisti” tarjolla. (Takala & Ilva 2012, 183.) Sosiaalija terveydenhuollon eri palvelujen välistä yhteistyötä on pidetty tarpeellisena lapsen ja ongelmallisesti päihteitä käyttävän vanhemman auttamisessa (Holmila ym. 2013). Lastensuojelun ja päihdetyön yhteistyön esteenä on kuitenkin nähty asiakkuuden määrittelyn erot, asenteiden ja arvojen erot suhteessa vanhempaan, jolla on päihdeongelma, sekä erot työn tavoitteessa. Kun lastensuojelu keskittyy ensisijaisesti lapsen kehityksellisiin tarpeisiin, päihdetyön keskiössä on päihdeongelmasta kärsivän vanhemman toipumisen prosessi. (Ks. esim. Drabble 2007.) Lasten ja vanhemman auttamisen keinot ovat viime vuosikymmeninä kehittyneet. Emily Neger ja Ronald Prinz (2015) ovat todenneet, että päihdeongelman hoito ja vanhemmuuden tuki yhtäaikaisesti ovat yleisesti tehokas apu perheille. Tavallisia arkisia esteitä hoitoon osallistumiseen ovat kuitenkin kulkemisen vaikeudet, ruokailun puutteet, lasten hoidon järjestäminen ja päihdeongel- YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 84 (2019):5-6 563 miin liittyvä stigma. Hoidon järjestämisessä olisikin kiinnitettävä huomiota hoitoon osallistumisen esteiden poistamiseen sekä tukevaan ja ei-tuomitsevaan ilmapiiriin. Cory Morton (2013) havaitsi tutkimuksissaan, että lasten kaltoinkohtelua on vähemmän asuinalueilla, joilla on helposti saavutettavat päihdepalvelut. Lasten omat kokemukset, toiveet ja selviytymiskeinot ovat tulleet enenevässä määrin päihdetutkimuksen kiinnostuksen kohteeksi (Holmila ym. 2016; Itäpuisto 2006). Lapsilla on useita keinoja suojella itseään ja sisaruksia vanhempien päihteidenkäytön aiheuttamilta haitoilta ja selviytyä haastavissa perhetilanteissa (Backett-Milburn ym. 2008). Lapset hakevat vaikeissa tilanteissa ensisijaisesti apua kavereiltaan ja läheisiltään (Jobe & Gorin 2013). Palveluissa lapset arvostavat ammattilaisia, jotka ovat ystävällisiä ja jotka ovat aidosti kiinnostuneita heidän asioistaan (O´Connor 2014). Toisaalta lasten puhumista aikuisille estää luottamuksen puute ja omaan elämään liittyvän kontrollin menettämisen pelko (Gorin 2004). Sukupolvisuhteet näkökulmana lapsuuteen Tutkimukseni kiinnittyy siihen sosiologisen lapsuuden tutkimuksen perinteeseen, jossa lapsuutta tarkastellaan sosiaalisesti rakentuneena ja lapsuuden ja aikuisuuden nähdään rakentuvan sosiaalisesti suhteessa toisiinsa. Aikuisuus ja lapsuus eivät ole kiinteitä määreitä, vaan ne muotoutuvat erilaisiksi alakategorioiksi erilaisissa sosiaalisissa konteksteissa ja käytännöissä (Alanen 2009). Käsitteenä sukupolvi voidaan määritellä monella tavalla (Moilanen 2006). Sukupolvi voidaan ymmärtää lasten sukulaisuhteena vanhempiinsa tai samana aikakautena syntyneiden ryhmäksi (Mayall & Zeiher 2003). Ylisukupolvisuuden käsitettä on käytetty kuvaamaan esimerkiksi huono-osaisuuteen liittyvien ilmiöiden siirtymistä sukupolvelta toiselle (ks. esim. Vauhkonen ym. 2017; Raitasalo & Holmila 2012). Sukupolvisuhteen käsite tarjoaa hyödyllisen välineen ymmärtää lasten ja aikuisten keskinäisiä suhteita (esim. Mayall & Zieher 2003; Alanen 2001). Leena Alasen (2001, 110) mukaan sukupolviluokat ovat siinä merkityksessä toisilleen välttämättömiä, että ilman toista ei ole toistakaan ja kumpikin tuottaa toisensa. Päihdetyön tutkimuksessa sukupolvi on perinteisesti ollut ennen kaikkea taustamuuttuja, joka luokittelee ihmiset eri ikäkausiin tai lapsiin ja aikuisiin. Tässä tutkimuksessa sukupolvi ei ole taustamuuttaja vaan tutkimuksen näkökulma lapsuuteen. Tutkimuksessani sukupolvea tarkastellaan ensisijaisesti sosiaalista suhdetta kuvaavana ja sosiaalisesti rakentuvana käsitteenä ja huomio kohdistuu teksteissä tuotettuihin lasten ja aikuisten välisiin sukupolvisuhteisiin. Tutkimustehtävä, tutkimusaineisto ja -analyysi Tutkimustehtäväni on selvittää, miten vanhempien päihteidenkäyttöön liittyvissä päihdetyön ammatillisissa teksteissä määritellään lasten ja aikuisten välisiä suhteita ja millainen toimijuus päihdetyön avunsaajana erityisesti lapsille mahdollistuu. Tutkimusaineistoni koostuu Tiimi-lehden 86:sta lapsia, lapsiperheitä ja päihteitä pääasiallisena teemana käsittelevästä tekstistä. Aineisto on kerätty Tiimi-lehdestä vuosilta 2000–2013. Tiimi on päihdetyön erikoislehti, joka on ilmestynyt vuodesta 1965. Lehden tehtäväksi on määritelty päihdealan ajankohtaisten ilmiöiden, kehityssuuntien ja tapahtumien seuraaminen. Lehti on suunnattu päihdealan ja sosiaalija terveydenhuollon työntekijöille, päättäjille sekä kaikille kiinnostuneille. Lehti ilmestyy viisi kertaa vuodessa, ja sen painos on 3 000 kappaletta. Lehti on luettavissa myös internetissä. Kiinnostukseni kohdistui aikalaiskeskusteluun ja siinä hallitseviin näkökulmiin, ja näistä lähtökohdista ar vioin aineiston riittäväksi vastaamaan tutkimuskysymyksiin. Aineiston analyysissä hyödynnän Erwin Goffmanin kehysanalyyttista ajattelutapaa, sillä se tarjoaa välineitä erilaisten näkökulmien ja niiden välisten suhteiden tarkasteluun toiminnan näkökulmasta. Goffmanin (1974) määritelmän mukaan kehys viittaa niihin peruselementteihin, joista tapahtumien ja sitoutumistamme määräävien organisaation periaatteiden mukaiset tilanteenmäärittelyt muovautuvat sellaisina kuin ne on mahdollista tunnistaa. Kehys määrittelee, mitä ilmiö merkitsee ja mitä asianosaiset toistensa silmissä ovat ja minkälaisia oikeuksia, velvollisuuksia ja ominaisuuksia he katsovat toisillaan ja itsellään olevan (Peräkylä 1990, 22). 564 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 84 (2019):5-6 Kehysten kautta haetaan kuhunkin tilanteeseen oikeaa määrittelyä siitä, mistä on kyse ja miten tilanteessa pitäisi toimia. Kehys vaikuttaa siihen, minkälaisen merkityksen tilanne saa ja millaiseksi yksilö määrittää niissä roolinsa ja muiden osallisina olevien roolit. Kehykset kertovat siitä, miten toimijat liittyvät oman työnsä sosiaalisiin tilanteisiin ja mitkä merkityskokonaisuudet ohjaavat heitä niissä. (Goffman 1974, 8–22.) Kehykset toimivat yksilöä ja yhteisöä yhdistävänä elementtinä. Yksilö ei luo kehyksiä, joiden kautta tilanteen määrittelyt rakentuvat. Kehykset ovat yhteisön jakamia tapoja ymmärtää erilaisia ilmiöitä. Toisaalta niitä ei ole ilman niitä yksilöitä, jotka sosiaalisissa tilanteissa ylläpitävät ja uusintavat niitä. (Mt., 27.) Analyysin tavoitteena oli löytää hallitsevia vanhemman päihdeongelmaan ja lapsiin liittyviä, kulttuurisesti jaettuja kehyksiä, joihin teksteissä tukeudutaan. Hyödynsin kehysten tunnistamisessa Robert Entmanin (1993; 2004) määritelmää kehystämisestä prosessina, jossa valikoidaan ja kootaan joitakin elementtejä todellisuudesta tietyn tulkinnan edistämiseksi. Kehys määrittelee ongelman, luo kausaalisuhteita, moraalisia päätelmä ja ehdotuksia ongelman korjaamiseksi. Keräsin ensin lehdestä kaikki artikkelit, joiden otsikossa tai ingressissä oli mainittu jokin lapsuuteen, sukupolviin tai vanhempiin viittaava sana, kuten ”lapset”, ”lapsuus” ”vanhemmat, ”vanhemmuus”, ”nuoret”, ”vauva”, ”äiti”, ”isä” tai ”perhe”, tai joissa esiintyi teema tai asia, josta saattoi päätellä tekstin käsittelevän myös lapsia ja nuoria, esimerkiksi ”nuorisoasema” tai ”läheiset”. Otin aineistoon mukaan kyseisen lehden kaikki osastot lukuun ottamatta pikku-uutisia ja kirja-arvosteluja. Aineisto sisältää 7 pääkirjoitusta, 4 kolumnia ja 75 varsinaista lehtijuttua. Aineistoon valikoituneiden tekstien kirjoittajia ovat toimittajat (n = 23), kehittäjät (n = 12), tutkijat (n = 27), opiskelijat (n = 3) sekä päihdetyöntekijät ja johtajat (n = 21). Analyysini aluksi luin kaikki lehtiartikkelit läpi ja tein lyhyet tiivistelmät niiden sisällöstä ja toimijoista. Ensimmäisessä vaiheessa huomasin, että tekstit jakavat lapsuuden vauvoihin, lapsiin ja nuoriin ja tekstien teemat vaihtelivat tämän jaottelun mukaan. Seuraavaksi kiinnitin huomiota niihin teemoihin, joihin puhe lapsista, aikuisista ja päihteistä kiinnittyi. Ryhmittelin tekstit sen mukaan, mitä ne pääasiallisesti käsittelivät. Aineisto jakautui temaattisesti neljään pääteemaan: 1) lasten ja nuorten omaan päihteidenkäyttöön ja sen hoitoon, 2) lasten ja nuorten päihteidenkäytön ehkäisyyn, 3) vanhempien päihdeongel mien hoitoon ja 4) lasten asemaan ja auttamiseen perheessä, jossa vanhemmalla/vanhemmilla on päihdeongelma. Toisessa vaiheessa otin tarkemman analyysin kohteeksi ne tekstien osat, joissa käsitellään erityisesti vanhempien päihdeongelmia ja lasten asemaa ja auttamista näissä perheissä.. Käytin analyysiyksikkönä yksittäisiä sanoja, lauseita ja tapahtumaepisodeja. Aluksi kävin tekstit läpi laskien ja poimien lapsia kuvaavia yksittäisiä sanoja esimerkiksi ”alkoholivaurioinen lapsi”, ”laiminlyöty lapsi”, ”pikkuaikuinen”, ”alkoholiongelmaisten lapset”. Seuraavaksi poimin aineistosta lasten toimintaa kuvaavia lauseita ja lasten ja aikuisten vuorovaikutukseen liittyviä episodeja. Huomio oli toistuvissa ja hallitsevissa käsitteissä, lauseissa ja kuvauksissa eikä tekstin moninaisuudessa. Ryhmittelin sanat, lauseet ja episodit sen mukaan ryhmiksi, miten ne kuvasivat 1) vanhemman päihdeongelman, 2) lasten toimintaa ja 3) aikuisten ja lasten välisiä suhteita. Lopuksi tarkastelin ryhmittelyssä muodostuneiden koosteiden välisiä eroja kiinnittämällä huomiota niiden kielellisiin keinoihin vakuuttaa lukija. Tutkimuksen tulokset Analyysin tuloksena tunnistin neljä hallitsevaa kehystä, jotka nimesin oikeuskehykseksi, psykoemotionaaliseksi kehykseksi, kehityskehykseksi ja arkikehykseksi. Esittelen tutkimustuloksina aineistosta identifioimani kehykset ensin yksi kerrallaan ja lopuksi yhteenvetotaulukossa kehysten väliset suhteet. Oikeuskehys: Todistajia, syyllisiä ja asianajajia Ei riitä, että hoidetaan, pitää myös ajaa asiaa. Toivon, ettei koko ajan tarvitsisi perustella sitä, että päihdetyö on tärkeää. Tiimi 5/2010, 19 Phillip Buckley (2014, 227) on todennut, että oikeus on yksi keskeisimmistä konteksteista, jossa lapsuuden merkityksiä rakennetaan. Oikeuskehyksessä aikuisten ja lasten väliset suhteet määrittyvät ensisijaisesti juridisiksi ja vanhempien ongelmallinen päihteidenkäyttö oikeudellismoraaliseksi ongelmaksi. Aikuisilla kollektiivina, vanhempina ja ammattilaisina on juridisia ja moraalisia vel- YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 84 (2019):5-6 565 voitteita lapsia kohtaan, ja lapsilla on oikeuksia, joista aikuisten tulisi huolehtia. Tässä kehyksessä ongelmallisesti päihteitä käyttävä vanhempi näyttäytyy aikuisena, joka laiminlyö tai rikkoo lasten oikeuksia päihteidenkäytöllä tai sen aiheuttamilla seurauksilla. Kehyksessä päihdetyöntekijöille ja tutkijoille rakentuu asianajajan tehtävä kahteen suuntaan: lasten kollektiivisena ryhmänä ja yksittäisen lapsen. Lapsi on oikeuksiensa kantaja ja uhri. Kehyksen kielellinen tyyli on valistava ja asiaa-ajava. Modaalija konditionaaliapuverbit ja käskymuotojen käyttö korostuvat tekstissä: lasten ohittamisen ”on loputtava” ja lasten auttamiseksi ”pitää” tai ”täytyy” tehdä jotakin. Ongelmallisesti päihteitä käyttävän vanhemman kanssa elävät lapset ovat oikeuskehyksessä kollektiivinen ryhmä, jonka oikeuksia aikuiset rikkovat – vanhemmat käyttämällä päihteitä ja muut aikuiset jättämällä lapsen kuulematta ja lapsen edun huomioimatta. Yhteisön herättäminen, vaatimus palveluiden kehittämisestä ja tietoisuuden lisääminen lasten kokemuksista ovat aikuisten suuntaan tehtävää asianajotyötä. Herra pääministeri, tässähän on tarjolla hallitukselle oivallinen tilaisuus auttaa kaikkia suomalaislapsia voimaan oikeasti hyvin rakentamalla turvallinen kasvuympäristö myös päihdeperheiden lapsille. Monista yhtä laajoista ja vakavista asioista yhteiskunta on säätänyt kansalaisille subjektiivisen oikeuden saada apua. Eikö samanlainen oikeus pitäisi antaa nyt päihdeperheiden lapsille? Tiimi 2/2007, 3 Oikeuskehyksessä korostuu ammattilaisten ja tutkijoiden toiminta. Asianajajia tässä kehyksessä ovat sekä tutkijat, kehittäjät että käytännön työntekijät. Asianajo lapsen edun nimissä on kehyksessä tutkimuksella lasten kokemuksille äänen antamista, yhteiskunnallista selvitystyötä numeerisina faktoina. Viesti tutkijoille ja ammattilaisille on selkeä: lasten kokemuksen sivuttaminen, latistaminen ja täydellisen kuulemattomuuden on loputtava. Tiimi 3–4/2006, 23 Lapsen aktiivinen toiminta on tiedon antamista. Lapsi on tutkimuksen informantti, jonka tehtävä on kertoa vanhempien ongelmallisen päihteidenkäytön aiheuttamista haitoista. Kehyksessä lapset muodostavat yhtenäisen kollektiivisen joukon, jonka intressit ja näkemykset ovat keskenään yhtenäiset ja usein vastakkaiset vanhempien toiminnan kanssa. Tutkija asemoituu lasten puolelle ja ymmärtäjäksi ja kokemusten tulkiksi. Tutkimuksen lapsilähtöisyys on paitsi lapsen kuulemista, myös lapsen puolesta puhumista. Tiimi 2/2007, 16 Asianajossa työkäytäntöinä korostuu hyvien aikuisten asettuminen lapsen oikeuksien puolustajaksi ”lapsen oikeuksia rikkovia” aikuisia vastaan. Lapsi on ensisijaisesti todistaja ja uhri. Yksittäisen lapsen asioissa työntekijälle asetetaan asianajovaateita selvittää, tutkia, tunnistaa ja puuttua perheen ja lapsen tilanteeseen. Oikeuskehyksessä lapsen lojaalisuudesta vanhempia kohtaan tulee ongelma. Se estää työntekijää saamasta tietoa, jota puuttuminen edellyttäisi. Psykoemotionaalinen kehys: Tunteiden kokijoita, tekijöitä ja vastaanottajia Psykoemotionaalisessa kehyksessä vanhemman ja lapsen suhde rakentuu ensisijaisesti tunnesuhteeksi ja vanhemman ongelmallinen päihteidenkäyttö psykologisemotionaalisia seurauksia aiheuttavaksi ongelmaksi. Päihdeongelmista kärsivä vanhempi määrittyy aikuiseksi, joka päihteidenkäytöllään tuottaa lapselle toistuvasti vaikeita tunteita: pettymyksiä, pelkoa, vihaa ja surua. Lapsi on raskaiden tunteiden kokija ja kantaja. Työntekijän ja päihdetyön keskeinen tehtävä psykoemotionaalisessa kehyksessä on lapsen huomaaminen, kuunteleminen, vaikeiden tunteiden vastaanottaminen ja ymmärtäminen. Työntekijän tehtävä on ottaa lapsen kokemukset vakavasti. Työntekijän ja lapsen välille rakentuu terapeuttinen suhde, jossa katse on vahvasti tunnekokemuksissa. Hankkeen tavoitteena on, että yhä useampi lapsi ja nuori saisi apua silloin, kun vanhempien päihteidenkäyttö surettaa, pelottaa, vihastuttaa ja huolestuttaa. Nämä tunteet – kuten myös syyllisyys ja häpeä – ovat tuttuja monelle niistä lapsista, joille aiheutuu haittoja vanhempien päihteidenkäytöstä. Hankkeen lähtökohtana on suhtautua lasten ja nuorten kokemuksiin vakavasti ja väheksymättä. Tiimi 2/2008, 10 Kun oikeuskehyksessä ”lapselle äänen antaminen” merkitsi lasten oikeuksien asianajoja, psykoemotionaalisessa kehyksessä sillä tarkoitetaan tilan antamista lapsen kokemuksille ja tunteille. Lapsen annetaan kertoa vapaasti, miltä tuntuu. Puhuminen korostuu arkisena aikuisten ja lasten välisen tunteiden jakamisen sekä ammattilaisen ja lapsen välisen hoitosuhteen välineenä. Puhumiseen ammatillisena toiminta liittyy haasteitakin. 566 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 84 (2019):5-6 Sanna pääsi Lastenlinnaan tutkimuksiin. Hän kävi kolme vuotta terapiassa, jossa ei sanonut montakaan sanaa. Hän kyllä piti ”terapiatädistään”. Terapiassa sai myös karkkia ja pääsi leikkimään kivoilla leluilla. Kun Eine kysyi, miksi Sanna on terapiassa hiljaa, tyttö vastasi: ”Minä olen päättänyt sulkea muistojeni arkun.” ”Terapia lopetettiin ennen aikojaan, koska kaikki olivat niin uupuneita. Terapia kuitenkin teki hänelle hyvää ja auttoi eteenpäin”, arvelee Eine. Tiimi 2/2013, 18 Myös työntekijä on tässä kehyksessä tunteiden kokija. Lapsen ”näkemisen” ja ”kuulemisen” es - teenä voivat olla työntekijän epävarmuuden tunteet ja lapsen kokemusten kuulemisen raskaus. Työntekijällä on kuitenkin moraalinen velvollisuus kohdata, kestää, herättää luottamusta ja arvostaa lapsen vanhempia. Kehityskehys: Kehittyjiä, kehityksen v aurioittajia ja korjaajia Kehityspuheessa vanhemman päihdeongelmaa tarkastellaan ensisijaisesti lapsen kehitystä uhkaavana tekijänä. Arvioinnin kohteena ovat universaalin lapsen toiminta ja ominaisuudet, joihin aikuisen ongelmallinen päihteidenkäyttö ja sen seuraukset vaikuttavat. Kehyksessä korostuu tiedottava, tutkimukseen nojaava ja neutraali tiedonjakaminen lasten kehitykseen ja sen häiriintymiseen liittyvistä tekijöistä. Selkeämmin pitäisi nähdä sekin, että ns. ongelmaton juominen voi olla lapsen silmin nähden pelottavaa tai huolestuttavaa. Nämä pelot voivat jopa haitata lapsen myöhempää kehitystä. Lapset ottavat tässäkin mallia vanhemmistaan. Yhtä lailla hyvät kuin huonotkin juomatavat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Tiimi 6/2010, 11 Lapsen toimija-asemat kehityspuheessa vaihtelevat passiivisesta vanhempien kasvatustoiminnan kasvualustasta opetuksen kohteeksi. Lapsi on ensisijaisesti ei-valmis ja siksi vajaa, suojeltava ja kuntoutettava. Kehityskehyksessä vanhemman päihdeongelma on ensisijaisesti riski lapsen kehitykselle. Näkökulma on aikuisuudessa; keskiössä on kysymys, miten lapsista kasvaa terveitä ja normaaleja aikuisia. Vanhempien päihteidenkäyttö heijastuu lapsen itsetunnon ja minäkuvan kehitykseen. Aikuisena hänellä on riski alkaa itse käyttää päihteitä ongelmallisesti tai avioitua päihdeongelmaisen kanssa. Lisäksi hyvin todennäköisesti hänellä on identiteettiin, luottamukseen, läheisyyteen, tunteiden ilmaisuun ja vastuullisuuteen liittyviä ongelmia. Tiimi 3–4/2003, 4 Kehityskehyksessä lapsen normaali kehitys on vanhemmuuden onnistumisen arvioinnin keskiössä. Lapsen kehitys ja käytös on vanhemmuuden onnistumisen osoittaja. Vanhemman päihdeongelmat näkyvät lapsen kehityksessä ja lapsen ongelmat selittyvät kodin ja vanhempien kyvyttömyydellä kasvattaa lasta. Jos nuorella taas on vakavia ongelmia, niitä on todennäköisesti myös hänen kotonaan. Kaikki vanhemmat eivät kykene rakentavaan ja rakastavaan kasvatukseen – ei vaikka sitä kuinka haluttaisiin ja strategioissa vaadittaisiin! Tiimi 1/2004, 14 Lapsen kehityksen ei-yksilöllinen ikäsidonnainen normittaminen asettaa työntekijät sekä arvioijiksi että väärään kehityksen ehkäisijäksi ja korjaajiksi erilaisin menetelmin. Tässä kehyksessä ikä korostuu normaalin ja epänormaalin kehityksen osoittajana. Tavoitteena on, että lapsen perheestä löytyy ryhmätoimintojen jälkeen edes yksi aikuinen, joka tukee lasta ja näkee perheen ongelmat lapsen silmin. Tavoitteena on myös, että vanhemmat ottaessaan vanhemman aseman perheessä, lapsi voi turvallisesti ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti olla lapsi. Tiimi 3–4/2002, 18–19 Poikkeavan leimaa ei välttämättä pelkästään liitetä niihin, jotka jäävät kehitysaikataulusta jälkeen vaan myös kehitysaikataulusta liiaksi edellä oleviin lapsiin (James & Prout 1990, 224). Lapsi joka huolehtii ”vanhemmille” kuuluvista tehtävistä tai pärjää koulussa vanhempien päihdeongelmasta huolimatta kuvataan ”pikkuaikuiseksi” tai ”suorittajaksi”. Liian nopea aikuiselle kuuluvan toiminnan omaksuminen näyttäytyy ongelmana. ”Lapsen pitää saada olla lapsi”. Todellisuudessa alkoholistiperheiden lasten on monta kertaa mukauduttava vanhempiensa elämään ja kiellettävä lapsuuteen kuuluvat asiat. On hypättävä lapsuudesta suoraa aikuisen rooliin, oltava pikkuaikuisia. Tiimi 2/2012, 19 Vanhemman päihdeongelman vuoksi huostaan otetut lapset näyttäytyvät lapsina, joiden kehitys on mennyt vikaan ja jotka edellyttävät paljon korjaavaa kasvatusta. Perheeseen tuli Tiina, nelivuotias, jolla oli jo pahatapaisen maine. Eine muistaa sanoneensa sosiaalitoimistossa, että ei haittaa, ”minä kyllä kitken rikkaruohot pellosta”. Niin vielä saattoi ajatella, kun ei tiennyt, mitä tuleman pitää. Tiimi 2/2013, 18 Kehitys ja sen toteutumisen varmistavat vanhemman toimet näyttäytyvät myös aikuisen päihdeongelman selittäjänä. Näin työntekijän tehtävänä voi olla myös korjata ja kuntouttaa aikuisten lapsuuden kehityksessä tapahtuneita aukkoja. YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 84 (2019):5-6 567 Arkikehys: Huolehdittavia, huolenpitoon pyrkiviä äitejä ja arjen tukijoita Arkikehyksessä vanhempien päihteidenkäyttö uhkaa ensisijaisesti lasten normaalia arkea. Tässä kehyksessä lapsi on vanhemman arjen toiminnan kohde. Vaikka isätkin satunnaisesti teksteissä mainitaan, arkikehyksessä keskeinen toimija on kuitenkin äiti, joka kamppailee äitiyteen ja arjen toimintoihin liittyvien vaatimusten keskellä. Arki on ensisijaisesti äitien lapsille toteuttamia päivittäin toistuvia hoivaja huolenpitorutiineja, joista huolehtimisen päihteidenkäyttö estää tai häi - ritsee. Päihdetyön haasteena on tavoittaa ja löytää näitä äitejä. Miten tavoittaa äiti, joka juo. Jonka kädet eivät jaksa omaa lasta kantaa. Joka satuttaa, kun pitäisi ottaa kädestä kiinni. Joka nukahtaa kun pitäisi valvoa vierellä. Joka tuntee surua lapsen pettymyksestä, kunnes kadottaa surun eikä välitä enää mistään. Ei lapsesta, ei ystävistä, ei itsestään. Tiimi 3–4/2004, 20 Ideaalivanhemman toteuttama arki näyttäytyy kotiin sijoittuvana ruuanlaiton, siivoamisen, yhteisen tekemisen, lapsen tarpeiden huomaamisen ja unen toistuvina rutiineina. Vanhemman päihteidenkäyttö rikkoo näitä rutiineja. Työntekijöiden ensisijainen tehtävä on auttaa vanhempaa hallitsemaan päihteidenkäyttöään niin, että äiti kykenee huolehtimaan lapsen arjen rutiineista. Juuri ne tylsät toistuvat arjen rutiinit ja rauhallinen elämänrytmi antavat lapselle hänen tarvitsemansa turvallisuuden tunteen. Tiedon saaminen ja äitien työn tärkeyden korostaminen varmasti vahvistavat äitien omaa vanhemmuuden kokemusta. Arkea ja konkretiaa ei puuttunut ryhmän kokoontumisistakaan: vaipanvaihdot ja vauvojen syöttäminen hoituivat keskustelun lomassa ja Piltti-purkkien ja vaippapakettien keräilymerkit vaihtoivat omistajaa. Tiimi 3–4/2003, 5 Arkikehyksessä äidit ja työntekijät näyttäytyvät myös ryhmänä. Äidit toimivat toistensa vertaisina arjen ja päihteettömyyden kannattelijoina ja työntekijä verkostona äidin ja perheen tukena. Arkikehyksessä vanhempien ja lasten toiminta sijoittuu kotiin tai ”kodinomaiseen” kuntoutuslaitokseen tai vertaisryhmiin. Yhteenveto: Lasten ja aikuisten välisiä suhteita jäsentävät kehykset ja niiden mahdollistama t oiminta Olen määritellyt neljä kehystä, jotka jäsentävät vanhempien päihdeongelmaa lasten ja aikuisten välisiin suhteisiin ja toimintaan liittyvänä kysymyksenä eri tavoin. Kehykset ovat oikeuskehys, psykoemotionaalinen kehys, kehityskehys ja arkikehys. Kehyksissä syntyy lapsille erilaisia toiminnan mahdollisuuksia suhteessa päihdetyöhön ja auttamiseen. Oikeuskehyksessä korostuu vanhempien päihdeongelma toimintana, joka rikkoo lasten oikeuksia. Lapsi on ensisijaisesti uhri, joka toimijana näyttäytyy todistajana, jonka keskeinen toiminta liittyy vanhempien tekemistä rikkomuksista kertomiseen. Psykoemotionaalisen kehyksen keskiössä ovat lasten tunteet ja niiden kuuleminen. Lapsen toiminta liittyy vanhemman päihdeongelmiin liittyvistä tunteista kertomiseen. Kehityskehyksessä huomio kiinnittyy lapsen normaalin kasvun häiriintymiseen vanhempien päihteidenkäytön seurauksena ja lapsen toiminta on normaalin tai epänormaalin kasvun osoittamista. Arkikehyksessä keskiössä on jokapäiväisen elämän häiriintyminen vanhempien päihteidenkäytön seurauksena. Lapsi on ensisijaisesti vanhemman hoivatekojen vastaanottaja eikä niinkään oman arkensa eläjä ja rakentaja. Taulukkoon 1 on tiivistetty lasten ja aikuisten välisiä suhteita määrittävät kehykset ja niiden mahdollistama toiminta. 568 YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 84 (2019):5-6 Lopuksi Tässä tutkimuksessa huomioni on kohdistunut erityisesti päihdetyön ammatillisessa keskustelussa hallitsevien sukupolvisuhteiden jäsennyksiin. Lähtöoletuksena on ollut, että Tiimi-lehdestä tätä ammatillista keskustelua on ollut löydettävissä. Aineiston rajaus on tehty tietoisena siitä, että lasten asemasta käytävää keskustelua ja tutkimusta on Suomessa paljon myös muilla tahoilla ja muiden toimijoiden tekemänä eri viitekehyksistä käsin. Aineiston pelkistäminen jättää väistämättä paljon kiinnostavaa tietoa pimentoon, ja sen vaarana on luoda kompleksisesta ja dynaamisesta ilmiöstä staattinen kuva. Olennaisen aineksen pelkistäminen on kuitenkin laadullisessa tutkimuksessa tarpeen, sillä loputtomasti aineiston moninaisuuteen keskittyvän tutkimuksen vaarana on, että se ei saa tutkimuskysymyksen kannalta lopulta mitään irti (Alasuutari 1995, 43). Olen analysoinut aineistostani hallitsevia kehyksiä, jotka eri tavoin määrittävät vanhemman päihdeongelmaa lasten ja aikuisten välisiin suhteisiin liittyvänä kysymyksenä. Kehyksissä korostuu aikuiset toimijoina. Lasten auttaminen on ensisijaisesti vanhempien ja työntekijöiden toimintaa. Tutkimus vahvistaa osaltaan Timo Harrikarin (2008) näkemystä, että vanhempiin ja heidän toimintaansa vaikuttaminen on tullut 2000-luvulla merkittävämmäksi lapsuuteen liittyvien riskien ehkäisyn keinoksi. Kun laajamittaisesta ehkäisevästä talouspanostuksesta lapsiperheisiin on tullut ”mahdottomuus”, riskeihin puuttuminen vanhempien kautta on jäänyt ”lapsen parhaaksi” toimimisessa ainoaksi vaihtoehdoksi (mt). Tässä tutkimuksessa päihdeongelmat aikuisten ja lasten välisissä suhteissa tulevat näkyväksi ensisijaisesti vanhemman ”väärän” toiminnan kautta ja lasten ja aikuisten tarpeiden vastakkaisasettumisena. Päihdetyössä on tarpeen entistä tietoisemmin välttää lasten ja aikuisten tarpeiden vastakkainasettelua, sillä vastakkainasettelu lasten suojelun ja aikuisten auttamisen välillä estää näkemästä käsitteiden, tarpeiden ja toimijuuden komplekKEHYS Oikeus Psykoemotionaalinen Kehitys Arki Lapsen ja aikuisen suhde Juridinen Emotionaalinen Kasvatuksellinen/ pedagoginen Huolenpito Lapsi Todistaja oikeuksien kantaja ”uhri”, kollektiivi Tunteiden kokija ja kertoja Kehittymisen osoittaja / oppija Vanhemman hoivan ja huolenpidon vastaanottaja Ongelma Vanhempien ongelmallinen päihteiden käyttö rikkoo lasten oikeuksia Vanhempien päihteidenkäyttö aiheuttaa negatiivisia kokemuksia ja tunteita Vanhempien päihdeongelma tuottaa häiriöitä lapsen kehitykseen / opitaan vääriä asioita Vanhemman päihdeongelmat sotkevat normaalia arkea Ongelmallisesti päihteitä käyttävä vanhempi Oikeuksien rikkoja ”syyllinen” Pettymysten, pelon ja kiukun aiheuttaja Normaalin kehityksen uhka Arjen huolenpidon laiminlyöjä / päihteettömyyteen ponnistelija Työntekijä Asianajaja, oikeuksien toteutumisen varmistaja ”oikeuksien rikkomusten selvittäjä”, oikeuksien ohittaja Tunteiden vastaanottaja, kokemusten kuulija ja arvostaja, tunteiden ohittaja Normaalin kehityksen arvioija ja tukija, oireiden tunnistaja Vanhemmuuden tukija, arjen auttaja, yhteistyöntekijä Kehyksen kielellisiä piirteitä ja tavoitteita Käskymuoto, apuverbit, lakiin/moraaliin vetoaminen Adjektiivit ja kuvailu, tunteisiin vetoaminen, kokemuksellisuus Passiivimuodot, tiedon välitys, diagnostiikka, tutkimuksiin vetoaminen Aktiivimuotoiset verbit, toiminnan kuvaaminen Taulukko 1. Lasten ja aikuisten välisiä suhteita määrittävät kehykset