Aktiivisen ikääntymisen diskurssi Helsingin Sanomien pääkirjoitusaukeamalla vuosina 2000-2015

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Title: Year: Version: Copyright: Rights: Rights url: Please cite the original version: CC BY-NC-ND 4.0 https://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/ Aktiivisen ikääntymisen diskurssi Helsingin Sanomien pääkirjoitusaukeamalla vuosina 2000-2015 © 2022 Gerontologia Published version Kiuru, Hilla Kiuru, H. (2022). Aktiivisen ikääntymisen diskurssi Helsingin Sanomien pääkirjoitusaukeamalla vuosina 2000-2015. Gerontologia, 36(2), Article 143-155. https://doi.org/10.23989/gerontologia.109935 2022 artikkelit Gerontologia 1 Aktiivisen ikääntymisen diskurssi Helsingin Sanomien pääkirjoitusaukeamalla vuosina 2000–2015 Hilla Kiuru1 1Jyväskylän yliopisto, yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, sosiaalityön oppiaine Aktiivisen ikääntymisen politiikkaa on pidetty ratkaisuna ikääntymisen haasteisiin. Tarkastelen artikkelissani, miten aktiivisen ikääntymisen diskurssi näkyy Helsingin Sanomien pääkirjoitusaukeaman teksteissä vuosina 2000–2015. Foucault´laisella diskurssianalyysilla tutkin, millaisten aladiskurssien kautta diskurssi rakentuu ja millaisia subjektipositioita on varattu ikääntyneille. Tulosten mukaan työuran pidentäminen näkyy aineistossa vahvasti ja ikääntyneet nähdään resurssina. Yhteiskunnalta odotetaan kuitenkin varautumista väestön ikääntymiseen, esimerkiksi hoivakustannuksiin ja ikäystävällisen ympäristön tarpeeseen. Toisaalta ikääntyneiden poliittiseen aktiivisuuteen suhtaudutaan ristiriitaisesti. Johdanto Väestön ikääntyminen herättää huolta. Huoltosuhde heikkenee niin, että vuonna 2070 Euroopan unionin (EU) alueella on kaksi työikäistä yhtä yli 65-vuotiasta kohden (European Commission 2018). Aktiivisen ikääntymisen edistämisestä on tullut poliittinen tavoite Euroopassa ja muissa ikääntyvissä maissa (Rantanen ym. 2019). Maailman terveysjärjestö (WHO) ja EU ovat edistäneet aktiivisen ikääntymisen politiikkaa 1990-luvulta alkaen vastauksena ikääntymisen haasteisiin (Lassen 2014, 13; Foster & Walker 2015). WHO:n tehtävä kansainvälisenä organisaationa on edistää terveyttä maailmassa (WHO, What we do). WHO:n (2002, 12) mukaan aktiivinen ikääntyminen tarkoittaa terveyden, osallistumisen ja turvallisuuden mahdollisuuksien optimoimista elämänlaadun parantamiseksi. Se ei tarkoita pelkästään työhön osallistumista tai liikunnallista aktiivisuutta vaan myös mahdollisuutta osallistua hengelliseen, taloudelliseen, yhteiskunnalliseen, kulttuuriseen ja kansalaistoimintaan (WHO 2002, 12). Euroopan komission määritelmän mukaan aktiivisen ikääntymisen tavoitteena on auttaa ihmisiä pysymään ikääntyessään mahdollisimman pitkään vastuussa omasta elämästään sekä osallistumaan yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen toimintaan mahdollisuuksien mukaan (European Commission, Active ageing). Tutkimusten mukaan ikääntyneet nähdään yleisesti joko taakkana tai aktiivisina toimijoina (van Dyk 2014; Keskitalo-Foley & Naskali 2016; Karisto 2020). Taakkapuheessa ikääntyneet ajatellaan hoivaa tarvitsevina ja siten yhteiskunnan taloudellista toimivuutta rasitta- Kiuru — Gerontologia 2 vina. Aktiivisen ikääntymisen ajattelussa taas ikääntyneiden oletetaan ja heidän myös odotetaan olevan toimeliaita. (Karisto 2020; ks. myös Mäntynen & Virtanen 2020.) Aktiivisuuden ihanne on havaittu vanhuspoliittisissa ohjelmissa (Wilinska & Cedersund 2011; Ahosola & Henriksson 2016; Jacobsen 2017; ks. Ahosola & Lumme-Sandt 2016), sanomaja aikakauslehdissä ja sosiaalisessa mediassa (Abdullah & Wolbring 2013; Amaral & Daniel 2018; ks. Lumme-Sandt 2010; Ishikawa 2020) sekä ihmisten toiminnassa (Haarni 2009; ks. Brooke 2014). Tutkin artikkelissani, miten aktiivisen ikääntymisen diskurssi näkyy yhdellä suomalaisen julkisen keskustelun areenalla, Helsingin Sano mien pääkirjoitusaukeamalla vuosina 2000–2015. Lehden levikki on Suomen laajin (MediaAuditFinland 2019). Valitsin aineistokseni pääkirjoitusaukeaman tekstit, koska niissä kerrotaan ja välitetään mielipiteitä, otetaan kantaa ja pyritään vaikuttamaan politiikkaan (Heikkinen 1999, 276). Artikkeli tuottaa uutta tietoa aktiivisen ikääntymisen diskurssista suomalaisessa mediassa ja tekee näkyväksi, miten aktiivisuutta suomalaisessa keskustelussa rakennetaan. Se tuo mukaan keskusteluun näkökulman aktiiviseen ikääntymiseen liitettyyn yksilön vastuun kasvamiseen (ks. Moulaert & Biggs 2013; van Dyk 2014). Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1. Millaisia aktiivisen ikääntymisen aladiskursseja esiintyy Helsingin Sanomien pääkirjoitusaukeaman teksteissä vuosina 2000–2015? 2. Millaisiin subjektipositioihin ikääntyneet ihmiset asemoidaan näissä aladiskursseissa? Aktiivisen ikääntymisen diskurssi Aktiivinen ikääntyminen kuuluu positiiviseen gerontologiaan (Rantanen ym. 2018). Antti Kariston (2020, 57) mukaan se voidaan yhdistää myös aktiivisuusteoriaan (Havighurst 1961), joka syrjäytti ikääntyneiden irtaantumista yhteiskunnasta korostavan irtaantumisteorian (Cumming & Henry 1961). Aktiivista ikääntymistä voidaan pitää mallivanhuutena (Timonen 2016). Sitä voidaan pitää lupauksena, ongelmien ratkaisijana diskurssissa, jossa väestön ikääntyminen nähdään eläkeja hoivajärjestelmille ja taloudelle ongelmia aiheuttavana kriisinä (van Dyk 2014). Myönteisten hyvinvointivaikutusten (Rantanen ym. 2019) lisäksi aktiivisen ikääntymisen voidaan ajatella monipuolistaneen kuvaa ikääntyneistä, esimerkiksi korostamalla heidän osallisuuttaan yhteiskunnassa (Foster & Walker 2015; ks. WHO 2002). Aktiivisen ikääntymisen ajatusta on kritisoitu esimerkiksi siitä, että se siirtää vastuuta ikääntymisen vaikutuksista ja haasteista uusliberalistisessa hengessä yksilöille (Moulaert & Biggs 2013; van Dyk 2014; ks. Mendes 2013). Sitä on myös syytetty sokeaksi luokan ja sukupuolen suhteen (Timonen 2016, 2–3), ja sen inklusiivisuutta suhteessa marginaalisessa asemassa oleviin ikääntyneisiin, esimerkiksi kulttuurisiin vähemmistöihin, on epäilty (Ranzijn 2010). Ylipäätään aktiivisuuden normi saattaa rajata ulos ikääntyneitä, jotka eivät pysty ikääntymään aktiivisesti (Boudiny & Mortelmans 2011; Foster & Walker 2015; Jacobsen 2017; ks. Haarni 2009; Mendes 2013). Aktiiviselle ikääntymiselle ei ole yhtenäistä määritelmää (Hasmanová Marhánková 2017, 18–20). Ei ole yksimielisyyttä siitä, mikä kaikki luetaan aktiivisuudeksi – kuuluvatko esimerkiksi vapaa-ajan aktiviteetit tähän (ÁlvarezGarcía ym. 2018). Myös kansainvälisten järjestöjen painotuksissa on eroja: WHO:n diskurssi aktiivisesta ikääntymisestä korostaa enemmän terveyttä EU:n ja OECD:n (Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön) painottaessa työelämään osallistumista (López-López & Sánchez 2019). Aktiivinen ikääntyminen voidaankin ymmärtää monimuotoisena (Lassen & Moreira 2014). Omia vivahteitaan keskusteluun tuovat aktiivisen ikääntymisen sukulaiskäsitteet: terve ikääntyminen (healthy ageing) Kiuru — Gerontologia 3 (WHO 2017), onnistunut tai menestyksekäs ikääntyminen (successful ageing) (Timonen 2016) ja tuottava ikääntyminen (productive ageing) (Leinonen 2007). Joskus niitä käytetään synonyymeinä, joskus taas tehdään selvä ero niiden kesken – yhteistä käsitteille on joka tapauksessa myönteinen näkökulma ikäntymiseen (Álvarez-García ym. 2018). Tarkastelen aktiivista ikääntymistä diskurssina. Koska aktiivinen ikääntyminen voidaan nähdä moniulotteisena, tulkitsen sen koostuvan aladiskursseista (Lassen & Moreira 2014), jotka ovat aktiivisen ikääntymisen eri osia. Andrew Blaikien (1999, 13) mukaan diskurssit ovat sosiaalisia konstruktioita, jotka sisältävät mekanismeja ja rajoja, joiden kautta identiteettejä voidaan tulkita. Diskurssit rakentavat tiettyjä aspekteja maailmasta, minkä voi tunnistaa esimerkiksi positioista (Fairclough 2012,11). Näiden subjektipositioiden mukaisesti näemme ja olemme maailmassa (Willig 2013, 130, 137; ks. Foucault 1982). Diskurssit liittyvät myös valtaan: hallitsevat diskurssit tukevat vallitsevia valtasuhteita ja vakiintuneet diskurssit saatetaan nähdä itsestäänselvyyksinä (Willig 2013, 130). Aktiivisen ikääntymisen diskurssiin liittyy subjektipositio (Moulaert & Biggs 2013), joka elää ja toimii tietyllä, ”oikealla” tavalla (ks. Foucault 1982). Aktiivisen ikääntymisen diskurssi vaikuttaa siihen, mitä pidämme oikeanlaisena ikääntymisenä (ks. Estes ym. 2003, 3–4; Willig 2013). Aineisto ja metodi Tutkimustani motivoi kiinnostus siihen, miten aktiivinen ikääntyminen näkyy akateemisen keskustelun ja kansainvälisten ja kansallisten agendojen ulkopuolella sekä miten tämä diskurssi välittyy ihmisille. Aineiston keruuta suunnitellessani etsin julkisen keskustelun osaa, josta tutkia aktiivisen ikääntymisen diskurssia. Valitsin aineistokseni Helsingin Sanomien pääkirjoitusaukeaman tekstit aikaväliltä 2000– 2015. Tänä ajanjaksona julkaistiin WHO:n Active Ageing: A Policy Framework (2002) ja vietettiin EU:n aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuotta vuonna 2012 (European Commission, Active ageing). Helsingin Sanomat on lehden periaatelinjan mukaan ”sitoutumaton päivälehti, joka pyrkii edistämään ja vahvistamaan kansanvaltaisuutta, yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja mielipiteen vapautta” (Helsingin Sanomat 29.1.2020). Pääkirjoitusten lisäksi otin aineistoon mukaan pääkirjoitusaukeaman Merkintöjäja Kolumni-tekstit. Jätin pois Vieraskynäja Muut lehdet -palstojen tekstit, koska halusin keskittyä lehden omaan linjaukseen, en muiden lehtien tiivistyksiin tai toimituksen ulkopuolisten kirjoittajien teksteihin. Hain kirjoituksia lehden verkkoarkistosta seuraavien ikääntymiseen ja aktiiviseen ikääntymiseen liittyvien hakusanojen katkaisuilla: vanheneminen, ikääntyminen ja ikä (vanh*, ikä*, iä*, ik*, i´i*) sekä eläke, työura, vapaa ehtois-, voimavara ja seniori (eläk*, työur*, vapaaeht*, voimavar* ja senior*). Haun tuloksena oli 1577 tekstin kokoelma. Tämä alkuperäinen aineisto sisälsi kaikki ikääntymiseen liittyvät pääkirjoitusaukeaman tekstit. Koska halusin tutkia nimenomaan aktiiviseen ikääntymiseen liittyviä tekstejä, karsin aineistosta pois tekstit, jotka liittyivät esimerkiksi vanhusten laitoshoitoon, työeläkejärjestelmään tai maan sisäiseen muuttoliikkeeseen. Rajauksen ulkopuolelle jäivät myös muualle kuin Suomeen liittyvät kirjoitukset sekä tekstit, joissa ikääntyminen esiintyi vain pienenä mainintana. Karsinnan tuloksena oli 848 tekstiä. Tein karsinnan koodaamalla tekstit tutkimuskirjallisuutta ja aktiivisen ikääntymisen indeksiä (Active Ageing Index, AAI) soveltaen (suluissa oleva numero viittaa koodin esiintymistiheyteen 848 tekstin aineistossa): työuran pidentäminen (387), taloudellinen turva (148), pääsy terveyden/hammashoitoon (103), ikäystävällinen ympäristö (99), kotona asuminen (83), sosiaaliset suhteet (68), eliniän pidentyminen/elinikä (61), terveys (56), koulutus (51), omaishoito (49), aktiivinen osallistuminen yhteiskuntaan eläkkeellä (48), Kiuru — Gerontologia 4 elinikäinen oppiminen (42), sukupuoli (33), terveelliset elämäntavat (28), itsenäisyys (20), mielenterveys (20), ICT (16), liikunta (13), aktiivisuus tai ei-aktiivisuus (11), vapaaehtoistyö (10), lastenhoitoon osallistuminen (7), fyysinen turvallisuus (5). Yksi teksti voi sisältää useampia koodeja. Valitsin näiden 848 tekstin joukosta tarkemmin analysoitavaksi 386 tekstiä käyttäen kriteerinä niiden osuvuutta ja monipuolisuutta suhteessa aktiivisen ikääntymisen diskurssiin. Tarkemman analyysin tein soveltamalla Carla Willigin (2013) foucault´laista diskurssianalyysia, joka koostuu kuudesta vaiheesta: Ensin etsitään tavat, joilla diskursiivisesta objektista eli tutkittavasta kohteesta puhutaan. Tämän jälkeen muodostetaan diskurssit näistä eri puhumisen tavoista. Kolmanneksi pohditaan eri diskurssien syitä ja tavoitteita. Neljännessä vaiheessa hahmotetaan diskurssien tarjoamat subjektipositiot eli eräänlaiset diskurssissa sijaitsevat paikat, joista toimitaan ja puhutaan. Viidennessä vaiheessa tarkastellaan diskurssin tarjoamia toimintamahdollisuuksia, kuudennessa taas sen mahdollistamia tunteita ja kokemuksia. Omassa tutkimuksessani diskursiivinen objekti on ikääntyminen, jota tarkaste len aktiivisen ikääntymisen näkökulmien ja aladiskurssien kautta. Sovelsin analyysimenetel mää paikallistamalla aktiivisen ikääntymisen diskurssin aladiskurssit ja näihin liittyvät subjektipositiot. Tunnistamani aktiiviseen ikääntymiseen liittyvät aladiskurssit ja subjektipositiot mukailevat osittain aikaisempaa tutkimusta. Lukiessani aineistoa minulla oli käsitys aktiiviseen ikääntymiseen liittyvistä asioista, joita ovat esimerkiksi WHO:n dokumentissa mainitut terveelliset elämäntavat, varautuminen, osallisuus, työnteon jatkaminen, ikäystävälliset ympäristöt ja sukupolvien välinen solidaarisuus (WHO 2002). Kansantalouden aladiskurssiin liittyen havaitsin, että huolikeskustelu tai alarmistinen keskustelu (ks. Katz 1992) väestön ikääntymisen seurauksista taloudelle ja palvelujärjestelmille on toiminut kimmokkeena aktiivisen ikääntymisen politiikan edistämiselle ja ikääntyneiden aktiivisemmalle roolille (van Dyk 2014). Ikääntyneiden osallisuutta pidetään tärkeänä sekä työn, vapaaehtoistyön että esimerkiksi omaisten hoitamisen ja poliittisen osallisuuden muodossa (Active Ageing Index; WHO 2002). Työuran pidentämisen ja talouden näkökulma on puolestaan korostunut erityisesti EU:n ja OECD:n julkaisuissa (Hamblin 2013; López-López & Sánchez 2019). Varautuminen vanhenemiseen terveellisin elämäntavoin kuuluu niin aktiiviseen ikääntymiseen kuin onnistuneeseenkin ikääntymiseen; on tärkeää pysyä mahdollisimman itsenäisenä (ks. Lassen 2014; Timonen 2016; Lamb ym. 2017). Sekä aktiivista (Timonen 2016) että onnistunutta ikääntymistä (Timonen 2016; Lamb ym. 2017) on kritisoitu siitä, että varallisuuden vaikutusta ei ole niissä huomioitu. Nämä lähtökohdat mielessäni ja foucault´laista diskurssianalyysia (Willig 2013) soveltaen tunnistin teksteistä kolme aktiiviseen ikääntymiseen liittyvää aladiskurssia. Tulososassa esittelen aladiskurssit ja niihin liittyvät ikääntyneiden subjektipositiot (taulukko 1). Tulokset Millaisin aladiskurssein aktiivisen ikääntymisen diskurssia tuotetaan Helsingin Sanomien pääkirjoitusaukeaman teksteissä ja millaisiin subjektipositioihin ikääntyneet ihmiset asemoidaan niiden kautta? Foucault´laista diskurssianalyysiä (Willig 2013) hyödyntäen löysin taulukossa 1 näkyvät aladiskurssit ja subjektipositiot. Kansantalous Kansantalous ja siihen liittyvä huoli on yksi aineistosta esiin nouseva aktiivista ikääntymis tä rakentava aladiskurssi, joka liittyy väestön ikääntymiseen, talousja hyvinvointivaikutuksiin, talouskriisiin ja työvoimapulaan. Näillä perustellaan työuran pidentämisen tarvetta; Kiuru — Gerontologia 5 paa-ajan kasvavan arvostuksen näkökulmasta. Vapaa-ajan ja perheen arvostaminen on lehden mukaan tärkeää, mutta ei välttämättä edullista kilpailukyvylle. Keskeisin johtopäätös voidaan kuitenkin tiivistää kolmeen sanaan: tärkeintä on työ. Työn avulla luodaan vaurautta. Sitä mukaa kuin tehty työ lisääntyy, lisääntyy myös jaettava varallisuus. Vain tätä kautta aktiiviväestöllekin jää jotain, kun ikääntyneen väestön tarpeet on hoidettu. Työn määrää yhteiskunnassa on kyettävä lisäämään: elinikäistä työaikaa on kyettävä pidentämään ja työllistymisen kynnystä on kyettävä alentamaan. (Pääkirjoitus 4.6.2001: Tärkeintä on työ.) Kansantaloudellinen huoli kytketään myös harmaantuvan Euroopan kilpailukykyyn, jota verrataan Amerikkaan ja Aasiaan. Euroop palais ten vapaa-ajan arvostuksen kerrotaan olevan haitaksi taloudelle nykyisen ikärakenteen vallitessa. Euroopan ikääntymiseen tuntuu sisältyvän huoli elinvoimaisuudesta ja dynaamisuudesta. Tällaisen uhan kokeminen ei ole uutta. Pat Thanen (2000, 333–351) mukaan 1900-luvun alussa Britanniassa pohdittiin väes tön vanhenemisen vaikutusta maan sotilaalliseen voimaan, asemaan siirtomaavaltana, työvoimapulaan ja talouteen, väestön nuorekTaulukko 1. Aktiivisen ikääntymisen diskurssiin liittyvät aladiskurssit ja subjektipositiot. Aladiskurssit Subjektipositiot ikääntyneille Resurssipositio, jossa ikääntynyt tekee työtä, vapaaehtoistyötä ja hoitaa omaisiaan Kansantalous Ikääntynyt työntekijä, joka haaveilee eläkkeestä -positio Työelämässä syrjityn ikääntyneen positio Oma talous ja terveys Itsestään huolehtivan yksilön positio Tukea tarvitsevan aktiivisen ikääntyjän positio Hyvä köyhä ja rajoitettu aktiivisuus -positio Poliittinen osallistuminen/aktiivisuus Poliittisesti aktiivisen eläkeläisen positio Ikääntyneen poliitikon/muun julkisuuden henkilön positio erityisesti suurten ikäluokkien jaksaminen työelämässä on tärkeää (ks. myös Ishikawa 2020). Pidentäminen näyttäytyy vaihtoehdottomana; ilman sitä eläkkeiden tai hyvinvoinnin taso laskee. Työntekijän pitäisi kuitenkin jaksaa kauemmin, jos harmaantuva Suomi ja muu Euroop pa aikovat säilyttää hyvinvointinsa nykyisellään. Suomessa asiantuntijat haluavat nostaa keskimääräistä eläkkeellelähtöikää vuodella tai parilla. Sillä jo selvitään pitkälle. Eläkkeiden ympärillä vellova keskustelu saattaa kuitenkin olla yksi syy siihen, että ihmiset kiirehtivät pois työelämästä. He pelaavat mieluummin varman päälle kuin joutuvat tilanteeseen, jossa työ tuntuu rasitukselta, mutta pakotiet on tukittu. (Pääkirjoitus 14.7.2000: Työpaikkojen vinoutunut kulttuuri sysää eläkkeelle.) Hyvinvoinnin ja talouskasvun vuoksi työ ja sen luoma vauraus ovat tärkeitä. Tämä voidaan liittää EU:n ja OECD:n työtä ja taloutta painottavaan näkemykseen aktiivisesta ikääntymisestä (López-López & Sánchez 2019). Työn tuottaman vaurauden lisäksi työn arvostamisen normatiivisuus liittyy kansantalouden aladiskurssiin. Pyrkimystä työuran pidentämiseen ja pyrkimyksessä onnistumista tarkastellaan va- Kiuru — Gerontologia 6 kuuteen ja innovatiivisuuteen. Pelkoa tietynlaisesta voiman menetyksestä on nähtävissä nykyäänkin. Tällaista ikääntymiseen liittyvää huolestunutta puhetta on kutsuttu alarmistiseksi (Katz 1992; ks. myös Ishikawa 2020). Kansantalouden aladiskurssin yhteydessä esiintyvät seuraavat kolme subjektipositiota: resurssipositio, jossa ikääntynyt tekee työtä, vapaaehtoistyötä ja hoitaa omaisiaan; eläkkeestä haaveilevan ikääntyneen työntekijän positio sekä työelämässä syrjityn ikääntyneen positio. Resurssipositio näkyy enimmäkseen keskusteluna työuran pidentämisestä. Ikääntyneiden aiempaa paremman terveyden ja koulutuksen kirjoitetaan tukevan tätä. Lisäksi tarvitaan oikeanlaista asennetta. Työnteon pitäisi kiinnostaa enemmän kuin vapaa-ajan, ja ihmisten tulisi nähdä enemmän vaivaa ja laskea vaatimuksiaan työllistyäkseen. Kun 1995 yli 65-vuotiaita työssäkävijöitä oli 15000, tänä vuonna parikymmentätuhatta 65–74-vuotiasta osallistuu työelämään ja määrän ennustetaan kasvavan. Monet työkykyiset haluavat ansaita rahaa, olla avuksi ja tuntea itsensä tarpeellisiksi. Asenne on mitä kiitettävin. Työvoimapula kolkuttelee jo ovella, eikä varsinkaan päteviä sijaisia äkillisiin tarpeisiin ole juuri saatavilla. Työ pitää tekijänsä vireänä, ja vanhuuseläkkeellä oleva voi uurastaa voimiensa mukaan. (Pääkirjoitus 26.10.2002: Työ on alkanut kiinnostaa eläkeläisiä.) Työuran pidentämiseen kytkeytyy käsitys elinikäisestä oppimisesta, joka liitetään kirjoituksissa työuraan tavalla, joka tukee aktiivisen ikääntymisen produktiivista linjaa (Hamblin 2013, 8–9). Kouluttautumisen kerrotaan lisäävän työssä jaksamista ja suojaavan suhdannevaihteluilta ja työttömyydeltä. Resurssipositioon kuuluvat myös vapaaehtoistyö ja omaishoito. Lehti esittää omaishoitajina toimivat ikääntyneet arvostettuina ja tärkeinä mutta uupuvina ja uhrautuvina ihmisinä, joiden palveluita tarvitaan lisää. Tämä ei kuitenkaan näy kuntien tarjoamissa korvauk sissa ja arvostuksessa. Myös työssä käyvien omaisten roolia ikääntyneiden läheisten hoivassa sivutaan. Aineistossa harvemmin esiintyvässä vapaaehtoistyössäkin nähdään yhdis tyvän yhteiskunnan ja ikääntyneen hyvä. Va paa ehtoistyöntekijä saa tekemistä ja sisältöä elämäänsä, ja vapaaehtoistyön kohde, esimerkiksi yksinäinen ikääntynyt, saa lisää sosiaalisuutta elämäänsä. Vapaaehtoistyö antaa ryhtiä päivään ja tuo tekijälleen luontevan työyhteisön ja sosiaalisia suhteita. Se myös vahvistaa tunnetta siitä, että vajaatyökykyisenä, irtisanottuna tai vanhanakin voi vielä olla hyödyksi. (Pääkirjoitus 8.3.2009: Vapaaehtoistyön arvo kasvaa työttömyyden lisääntyessä.) Työn näkökulmasta resurssiposition vastapositiona esiintyy ikääntynyt työntekijä, joka haaveilee eläkkeestä. Hän ei jaksa kouluttautua eikä kilpailla nuorempien kanssa ja saattaa lähteä varhaiseläkkeelle vakuutuksen turvin. Kansantaloudellisista vaikutuksista huolimatta ihmisiä ei innosta työuran pidentäminen (ks. myös Ishikawa 2020, 115–127). Tässäkin puhe kääntyy asenteisiin. Vaikka suomalaisten perhettä ja vapaa-aikaa arvostavia asenteita kehutaan, tämän ei ajatella tukevan yhteiskunnan kilpailukykyä ja kansantalout ta. Haaveilu vapaudesta eli eläkkeelle jäämisestä ymmärretään, mutta siihen liitetään väärän ajatuksen leima. Ikääntyneen työntekijän pitäisi korjata työuran pidentämiseen liittyvää asennettaan, eikä pelkästään asennemuutos riitä: Suomalaisten käsitys sopivasta eläkeiästä on kuudessa vuodessa muuttunut suotuisaan suuntaan. Keskimäärin oikea ikä lähteä työelämästä olisi nyt 62 vuotta, kun vuonna 1998 vielä ajateltiin, että työstä on paras luopua 60-vuotiaana. Valistus eläkeiän myöhentämisen tärkeydestä on siis mennyt hyvin perille asennetasolla. …Käytännössä ihmiset eivät elä niin kuin pitävät hyvänä, vaan pää- Kiuru — Gerontologia 7 tyvät todellisuudessa eläkkeelle vain hieman yli 59-vuotiaina. (Pääkirjoitus 22.11.2004: Eläkeikä nousee vain asenteissa.) Toisaalta varhaisen eläkkeen valitsevia myös ymmärretään. Työssä jatkamiseen vaikuttavat esimerkiksi stressi, masennus, työn miellyttävyys tai sen raskaus sekä ikääntyneisiin kohdistuvat syrjivät, ageistiset asenteet. Naisten työuraan kirjoitetaan vaikuttavan lisäksi sukupuolija ikäsyrjintä sekä hoitovapaat. Kolmas kansantalouden aladiskurssiin liittyvä positio onkin työelämässä syrjityn ikääntyneen positio. Kansantalouden aladiskurssi rakentaa kuvaa ikääntymiseen liittyvistä haasteista, esimerkik si työvoimapulasta ja hyvinvointivaltion tulevaisuudesta, mutta ageismin, ikäsyrjinnän, takia ongelmia ei voida ratkaista työuraa pidentämällä (ks. myös Ishikawa 2020, 184). Ageistisia asenteita kerrotaan piilevän esimiesten keskuudessa ja työyhteisöissä; ikääntyneitä työntekijöitä ei pidetä haluttuna työvoimana. Ageismin syitä etsitään myös työkulttuurista, joka hyväk - syy vain sataprosenttisen suorituksen. Syr jinnällä on seurauksensa – sen kirjoitetaan vaikuttavan työssä jatkamiseen ja kouluttautumiseen. Ikääntyneen työntekijän asenne ei yksin riitä, vaan myös ympäristön pitää tukea työuran pidentämistä tarjoamalla kuntoutusta, joustavuutta työelämään, työviihtyvyyttä, työsuojelua, työhyvinvointia ja tarvittaessa mahdollisuutta vuorotteluvapaaseen tai osa-aikaeläkkeeseen. Ympäristötekijöihin kuuluvat työnantaja, työ - yhteisö, hallitus ja työmarkkinajärjestöt. Työnantajien ja työyhteisöjen tehtävänä työurien pidentämiseksi on korjata ageistiset asenteet. Kolmikannan eli hallituksen, työnantajien ja työntekijöiden keskusjärjestöjen (Mielonen 2006) tehtävänä on neuvotteleminen. Vaikka järjestelmää pidetään jähmeänä ja neuvottelujen sävy on välillä tiukka, niitä pidetään merkittävämpinä kuin määräyksiä. Korostetaan työelämän kehittämistä ja jaksamista, hyvätuloisten esimerkin voimaa, johtamisen ja erilaisten ihmisten huomioonottamisen merkitystä ja kan - nustamista paremman eläkekertymän avulla. Oma talous ja terveys Oma talous ja terveys -aladiskurssiin kuuluu yhteiskunnan tuki ikäystävällisen ympäristön, palveluiden ja hoivakuluihin varautumisen muodossa. Esiin tuodaan toisaalta ikääntyneen omaa aktiivisuutta, mutta myös yhteiskunnan tuen tarve korostuu. Aladiskurssiin kuuluu kolme subjektipositiota: itsestään huolehtivan yksilön positio, tukea tarvitsevan aktiivisen ikääntyjän positio sekä hyvän köyhän ja rajoitetun aktiivisuuden positio. Itsestään huolehtivan yksilön positiossa henkilö pitää yhteyttä omaisiin tietotekniikan avulla, menee vanhemmalla iällä naimisiin, käyttää palveluita, kuluttaa, muuttaa itselle sopivampaan paikkaan, matkailee ja varautuu vanhenemiseen esimerkiksi eläkesäästöillä. Varakkaiden odotetaan käyttävän varallisuuttaan tarvitsemiinsa hoivapalveluihin, jolloin yhteiskunnal - le jäisi enemmän rahaa vähävaraisempien ikääntyneiden palveluihin, vaikka tämän uumoillaan tuottavan myös eriarvoisuutta. Itsestään huolehtivan yksilön positiossa tasapainoillaan yksilön vastuun ja yheiskunnan tuen välimaastossa. Oikeilla elintavoilla ja itsenäisyydellä ihmiset ovat toimintakykyisempiä ja aiheuttavat vähemmän kustannuksia – hyvistä elintavoista hyötyvät niin ikääntynyt itse kuin kansantalouskin. Toisaalta muistutetaan, että elintavoista huolimatta ihminen vanhenee ja terveysmenoja syntyy, minkä vuoksi tarvitaan tukea yhteiskunnalta. Kirjoituksissa myös tunnistetaan sosioekonomisen aseman vaikutus terveyteen ja suhtaudutaan kriittisesti epäterveellisyydestä rankaisemiseen. Vaikka ikääntyneiden odotetaan olevan terveempiä ja toimintakykyisempiä entistä pidempään, lehti näyttää kuitenkin suhtautuvan tutkijoita huolestuneemmin tulevien hoivamenojen suuruuteen. Huoli hoivamenoista voidaan liittää myös kansantalouden aladiskurssiin, koska eläkepommin lisäksi kirjoituksissa kannetaan huolta ikääntyvän väestön kasvavista hoivan tarpeista ja huoltosuhteesta (ks. myös Ishikawa 2020, 139–140). Kiuru — Gerontologia 8 Yhteiskunnan tuen merkitys korostuu tukea tarvitsevan aktiivisen ikääntyjän positiossa, jossa aktiivinen elämä on mahdollista tuen avulla. Tuki voi tarkoittaa apuvälineitä, ikääntyneiden itsenäistä liikkumista tukevaa elinympäristöä, neuvontaa ja selkeää viestintää. Ikäystävälliseen ympäristöön kuuluvat myös kyläkaupat, lähikirjastot, liikuntarajoitteisten istumapaikat raitiovaunuissa ja julkinen liikenne asutuskeskusten ulkopuolella. Ikääntyneitä tukevaan ympäristöön voidaan liittää sekin, että ikääntyneiltä ei odoteta esimerkiksi pankkiautomaatin käytön opettelemisesta tai sopeutumista terveydenhoidon nettipalveluihin. Ylipäätään uuteen teknologiaan ikääntyneiden apuna tunnutaan suhtautuvan skeptisesti – toisin kuin aktiivisen ikääntymisen diskurssissa, jossa teknologian käyttöön suhtaudutaan myönteisesti (ks. Active Ageing Index; Malanowski 2009). Myös yksinäisyyden torjunnassa yhteiskunnan, yhteisöjen ja järjestöjen tuen rooli on merkittä vä. Ikääntyvillä on velvollisuus pysyä yhteiskunnan aktiivisina jäseninä. Vapaaehtoistyö, lastenlasten hoito tai muu osallistuminen pitää vanhukset virkeinä ja hyödyttää kaikkia. Malmin ”kutojamummot” ovat tästä suomalainen esimerkki. …Mutta entä ne vanhukset, jotka ovat liian vanhoja, köyhiä tai väsyneitä kutomaan tai sitten golfaamaan Algarvessa? Odottaako heitä kaukalo vanhainkodin nurkassa? (Pääkirjoitus/Kolumni 11.11.2012: Varokaa vihaisia vanhuksia.) Yllä olevassa aineistokatkelmassa (jossa viitataan pitkäikäisyyttä tutkivan ajatuspaja International Longevity Centren raporttiin) korostuvat ikääntyneen velvollisuudet ja aktiivisuus. Toisaalta siinä on nähtävissä myös aktiivisen ikääntymisen diskurssin kritiikki: esiin tuodaan varallisuuden, iän ja toimintakyvyn vaikutukset sekä aktiivisuusajattelun mahdollinen ulossulkevuus, joka on tuttu myös aiemmista tutkimuksista (ks. Boudiny & Mortelmans 2011; Foster & Walker 2015; Jacobsen 2017; ks. Haarni 2009; Mendes 2013). Katkelmassa on myös nähtävissä erottelua kolmannen ja neljännen iän välillä, joista ensimmäinen on liitetty toimijuuteen ja kulutukseen jälkimmäisen viitatessa suurempaan palvelujen tarpeeseen sekä terveyden ja toimintakyvyn heikkenemiseen (São José 2020). Hyvä köyhä ja rajoitettu aktiivisuus -posi tiossa ikääntyneen elämään vaikuttavat asumistuen heikennykset ja lääkekorvauksien leikkaukset. Kirjoituksissa nostetaan esiin pientä eläkettä saavien ikääntyneiden taloudellinen ahdinko. Taloudellinen turvallisuus kuuluu aktiivisen ikääntymisen indeksiin (Active Ageing Index), mutta toisaalta aktiivista tai onnistunutta ikääntymistä on kritisoitu siitä, että se ei huomioi yhteiskuntaluokkaa (Timonen 2016, 2–3). Vaikuttaa siltä, että pienituloisia eläkeläisiä pidetään kirjoituksissa hyvinä köyhinä (ks. Thane 2000, 95, 202–203), jotka haluavat pärjätä itse, eivät vaadi paljon eivätkä hätkähdä talouteen kohdistuvista säästötoimista ja jotka ovat myös jollakin tavalla yhteiskunnan uhreja (Mäntynen & Virtanen 2020). Heidän avullaan voidaan myös yrittää kerätä poliittisia irtopisteitä. Teksteissä otetaan huomioon myös se, että eläkkeen kertymiseen vaikuttaa sukupuoli: naisten hoitovapaat lyhentävät työuraa ja siten pienentävät eläkettä. Poliittinen osallistuminen/aktiivisuus Poliittinen osallistuminen/aktiivisuus -aladiskurssiin kuuluvat kirjoitukset ikääntyneiden suureen määrään ja äänestysaktiivisuuteen liittyvästä poliittista vallasta, joka korostuu nuorten äänestysaktiivisuuden laskiessa. Ikään tyneiden poliittinen valta ja sen yhteiskunnalliset vaikutukset ja myös siihen suhtautuminen uhkaavana on huomattu aikaisemmassakin tutkimuksessa (ks. Ishikawa 2020; Mäntynen & Virtanen 2020). Ikääntyneisiin liitetään konservatiivisuus ja maahanmuuttovastaisuus, mutta toisaalta kritisoidaan näkemystä, että eläkeläiset olisivat vain oman etunsa mukaan Kiuru — Gerontologia 15 Aineistoviitteet Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus 14.7.2000. Työpaikkojen vinoutunut kulttuuri sysää eläkkeelle. Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus 4.6.2001. Tärkeintä on työ. Helsingin Sanomat, Erkki Pennanen. Pääkirjoitus/ Merkintöjä 3.5.2002. Eläkeläiset ja lapsiperheet. Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus 26.10.2002. Työ on alkanut kiinnostaa eläkeläisiä. Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus 22.11.2004. Eläkeikä nousee vain asenteissa. Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus 8.3.2009. Vapaaehtoistyön arvo kasvaa työttömyyden lisääntyessä. Helsingin Sanomat, Marjut Lindberg. Pääkirjoitus/ Merkintöjä 24.9.2009. Saakoon ihminen vanheta. Helsingin Sanomat, Mikael Pentikäinen. Pääkirjoitus/Kolumni 15.6.2010. Uusi sukupolvi on ottanut ohjat. Helsingin Sanomat, Annamari Sipilä. Pääkirjoitus/ Kolumni 11.11.2012. Varokaa vihaisia vanhuksia. Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus 19.7.2013. Donner uusintaensi-illassa.